torstai 31. maaliskuuta 2011

MS Removal Toolkit.

Sain eilen koneeseeni huijausohjelman, jonka nimi on "MS Removal Toolkit". Se on yksi kenties ärsyttävimmistä haittaohjelmista. Vaikka se ei suoranaisesti tuhoa yhtään mitään.

Sen rakenne on seuraava ; Se yksinkertaisesti näyttää ulkoasultaan ja sisällöltään hyvin paljon normaaleilta haittaohjelmaskannereilta. Se myös suorittaa skannaukselta näyttävän toimenpiteen, jonka mukaan tietokoneesi on saastunut erilaisista haittaohjelmista. Samalla se aikaansaa häiriöitä, kuten sinistä taustaruutua, piippauksia ja käynnistymishäiriöitä. Samalla se estää kaikkien ohjelmien käyttämisen - se ilmoittaa tästä kovaäänisesti varoittaen että kyseinen ohjelma (olipa se mitä tahansa) on saastunut. (Sama koskee delete -toimintoja.)

Samalla ohjelma kehottaa lataamaan palvelun, joka on normaali nettipankin kautta suoritettu tilinsiirto, johon ohjelma sallii mennä. Kyseessä on kuitenkin huijaus ; Itse ohjelma on se häiriö. Se suojaa itsensä estämällä deletoinnit ja haittaohjelmatarkistukset.

Paradoksaalisesti juuri sen tietokoneeseen tuottamat häiriöt tekevät siitä vakuuttavan. Se näyttää joltain MS -suojaohjelmalta, jonka rekisteröinti ilmoittautuu esiin vasta kun tietokone saastuu pahasti. Häiriöt ja ilmeneminen tuovat ikään kuin luottamusta tähän haittaohjelmaan. Paradoksaalista on se, että kun saat tämän ohjelman varoituksia, tiedät varmasti että tietokoneesi on joka tapauksessa saastunut.

Minua kutkuttaa tehdä analogia Intelligent Designiin.

Sen kannattajat ikään kuin sanovat että he ovat liikkeellä reilulla pelillä. Evolutionistit taas ikään kuin katsovat että ilmoitukset ovat olennainen osa "haittaohjelman" strategiaa. Tässä käytetään perusteluna hyvin usein intressipohjaista sosiologista analyysiä. Ideana on yleensä samantapainen, josta tein aikanaan blogauksen. Eli tietyt intressit sitovat Intelligent Designin siihen että sitä voidaan pitää jonain, jonka sisällä yritetään tuoda kreationistien oppeja kouluihin.

Intelligent Designistit korostavat tässä kohden usein sitä, miten he ovat intresseiltään puhtaita. Pääargumentti tässä on se, että erilaisia strategioita on esitetty jo ennen ratkaisevia hävittyjä oikeusistuntoja. Näin syytökset eivät osuisi.

Tässä on kuitenkin hyvä huomata ero keksimisen syyn ja yleistymisen syyn välillä. Intelligent Designistit vetoavat yksilöiden rehellisyyteen ; Evolutionistien argumentti on kuitenkin enemmänkin massoihin ja sosiologiaan perustuva - se ei rakennu siihen että kyetään ajatustenluvun kautta setvimään intentioiltaan puhtaat yksilöt.

Aiheesta on tuoreesti ottanut kantaa esimerkiksi argumentaatiotapaa ahkerasti käyttävä Lauri Lebo, jonka mukaan Designteorian syrjäään vetäminen ja "evoluution kriittinen analyysi" on todellaikin kehitetty jo aikaisemmin, mutta kysymys ei ole keksimisestä vaan strategian käyttöinnosta. ; Hänen kannanottonsa on että ID:n vasta -argumentti evolutionistien argumentille on itse asiassa olkiukko ; "I never wrote that the critical analysis strategy was invented in the wake of Kitzmiller. What I wrote was that the proposed "critical analysis" and "academic freedom" legislation emerged after Dover; in other words, legislation after Kitzmiller now featured these code words prominently. Even West has to admit this is true, because the bills are based on sample legislation that the Discovery Institute wrote in 2008". Ja Wesley Elsberry komppaa häntä.

Omasta mielestäni vasta -argumentin virheellisyyskin sopii strategiseen ajatteluun ; Olen nimittäin sen verran usein törmännyt kreationistien parissa pyöriessäni siihen, että se että vastaus on olemassa vakuuttaa yllättävän monia itsessään. Heitä ei kiinnosta kuinka hyvä se vastaus on. Tätä kautta on järkevää keksiä jokin olkiukkomainen vastaus, kuin hyväksyä vastapuolen argumentti. - Tähän samaan voi tehdä ihan sitä kautta että on viaton ja typerä tai sitten katala ja ovela, enkä väitä että osaisin erottaa näitä kahta toisistaan. Mutta sen verran tiedän, että lopputulos näiden kahden väliltä on asian kannalta jopa melkoisen irrelevantti.

Intelligent Designin, samoin kuin MS Removal Toolkitinkin, kohdalla olennaista ei ole miettiä sitä, alkavatko häiriöt hieman ennen vai hieman sen jälkeen kun ohjelma ilmoittaa että on olemassa tietoturvallisuutta olennaisesti parantava ohjelma. Sen sijaan on katsottava, muuttuuko sovellettujen strategioiden innovointien lisäksi myös niiden yleistymistrendit mitenkin eri tilanteissa. Kun poliittinen tilanne muuttuu, syntyy muutoksia strategioihin. Ja nämä strategiat ovat osuvia vain tiettyihin tavoitteisiin. Jotka taas osataan sosiologisten tutkimusten kautta liittää vahvasti juuri tiettyjen poliittis-uskonnollisten toimijatahojen intresseihin. Olennaista on miettiä, onko koko kohina vain jotain joka keinotekoisesti rakennetaan, jotta saadaan ratsastettua syntyvällä kohkeella kohti sitä silmissä kultaisena siintävää tavoitetta.

Olennaita on huomata, että Intelligent Design rakentaa "controversyn" pelkästään olemalla poliittisesti aktiivinen ja äänekkäästi erimielinen - ja vaatii sitten että se otetaan vakavasti ja tätä "controversyä" opetetaan samalla kun se esittää olevansa ratkaisu syntyneeseen kalabaliikkiin. - Eli aivan samoin kuin MS Removal Toolkit tekee, kun se ensin luo tietokoneeseen toiminta -anomalioita ja sitten esittää olevansa ratkaisu ongelmiin jonka se on ensin itse luonut.

Read and share this extremelly important thing immediatelly!

This text contains privilidged material. Therefore it may contain information, which is addressed as legally protectable and personally confidential. Unauthorized disclosure, copying, studying, distribution and use of this material may be unlawful and prohibited.

This electronic text, including links and possible attachments, is intended only for the persons or entity to which it is addressed. If you are not the intended recipient and have read this text in error, please contact to the sender and delete its all contents of the blog in your email and computer. Including all copies in your computers hardrive or your brain. If you do not do that it is punishable by the law.

Please consider the enviroment before reading this blogtext

Tieteellisiä sillai epäempiirisesti.

John Pieret kirjoitti "Of Cats and Bags" -blogauksessaan Intelligent Designin kannattajien asenteista. Esimerkkinään vakavasti otettavan Intelligent Designistin kirjoitelma.

Lyhyesti sanoen henki on se, että valistusaikana tehty muutos nähdään ongelmana. Ennen sitä luonnonteologiaa pidettiin ensisijassa henkisenä. Naturalistien kourissa siitä tuli vain testaamista, jossa on koejärjestelmä ja kontrollia. Myös teknillistymisen ikävät seuraukset, kuten tehdastyön monotoonisuus johtuu siitä että vain se, mikä nähdään merkitsee.
1: Näin siitä huolimatta, että teknillistyvä maailma oli kristittyjen, ja sekulaari maailma on ajanut työhyvinvointiasioita varsin hedonistisesti työläisen edun nimeksi tavalla joka konservatiivia pelottaa sellaisella tasolla joka saa heidät miltei huutamaan "kommunisti", kunnes muistaa että kylmä sota on ohi, jolloin he sanovat vain "viherliberaali".

Tämä ID -näkemys sopii hyvin yhteen perinteisen kristillisen oikeistofundamentalismin näkemykseen ; Teknillistymisen ja tieteen positiiviset piirteet tietysti kaapataan kristillisen arvomaailman ansioiksi.
1: Ei ole vaikeaa nähdä tätä osana yleistä oman ideologian teflonpinnoittamista, joka perustuu cherry pickingin ja kaivon myrkyttämisen yhdistämiseen ja josta rakennetaan asennevammainen pseudoargumentti. ; Jos näemme positiivisia muutoksia tieteellisyydestä, se johtuu provenienssista; Luonnonteologia näyttää kyntensä. Ja jos näemme negatiivisia muutoksia, ne johtuvat tietysti "naturalisteista". Pelin henki on "joko me voitamme tai te häviätte", eli on selvää että kysymys ei ole mistään tasapuolisesta tai reilusta setvimisestä.

Kenties mielenkiintoisin asia liittyy kuitenkin siihen, miten debatin epäempiiristä luonnetta korostetaan ; Discovery Instituten tekstistä saadaan irti lausunto "These debates go beyond weighing evidences on a scale and seeing which side is the heaviest. Most people agree on what they see, but they disagree on what is the correct interpretation, which is a matter of philosophical perspective." Tämä ajatus toistuu ID -teksteissä hyvin laajasti. Siinä korostetaan että empirismin sijasta on turvauduttava maailmankuviin, joiden kautta asiat järjestellään. Tässä korostetaan mielipiteiden kirjoa.

Mikäli tämä "mielipiteiden kirjo" ja erilaiset filosofiset tulkinnat, joiden väliltä ei voitaisi valita muuta kuin mieltymysten kautta ; Niin silloin olisi pakko tunnustaa että Intelligent Design on maailmankuvallista julistamista ja valtapeliä. Se on maailmankuva, jota ei perustella tieteellä, vaan filosofialla jonka aksioomienvalinnan seurausta tulkinta on. Aksioomien valinnassa taas on irrationaalinen elementti. Näin ollen mikäli tämä kohta pitää paikkaansa, on koko Intelligent Designistä debatoiminen turhaa ajanhaaskuuta, keskustelu ei ratkaise mitään, jos joku kääntyy tai jää kääntymättä, on kyse vain jonkinlaisen valtapyrinnön toteutumisesta tai strategian epäonnistumisesta. Jostain syystä Ingelligent Designin kannattajat ovat varsin vastahankaisia olemaan tätä mieltä. Heistä kysymys on usein nimen omaan ratkaistavissa.

Lainaamani kohdan ydin johtaakin siihen, että on ikään kuin pakko tunnustaa että luonnontieteet eivät todista Intelligent Designiä, tai että se olisi mitenkään parempi kuin evoluutio tai naturalismi. Sen mukaan ei ole mitään fakta -aineistoa jota seuraamalla voitaisiin tieteellisesti todistaa onko evoluutio parempi kuin Intelligent Design. Se olisi sitä vakavaa empirismiä ; Se olisi se vaaka, jolla asiat voitaisiin punnita. Samoin tämä kohta kiistää sen, että Intelligent Design voisi aktiivinen havaintolähtöinen tutkimusohjelma. Nämä taas ovat olennainen osa ID -argumentaatiota ; He usein ja toistuvasti ja voimakkaasti korostavat sitä miten luonnontieteet eivät hyväksy evoluutiota. Ja että evoluution kannattaminen voi johtua vain siitä että sulkee silmänsä ja korvansa faktoilta ja tosiasioilta. Tämäkin korostaa juuri sitä, miten olisi jokin faktaperustainen empiirinen vaaka, jolla asiat voitaisiin arvottaa.
1: Tai kuten nimimerkki "Carlos" asian asetti "Well, if that's right, then they've pretty much admitted that there are no empirical grounds on which we can reject Darwinism. But wait! The very point of design theory was that design is empirically detectable!"

En kuitenkaan haluaisi jättää tätä piirrettä vain Intelligent Designin piiriin. Sillä juuri vastaava ambivalentti suhtautuminen on hyvin yleinen paranormaalien ilmiöiden kannattajilla. Sen perushenki on suorastaan se, että skeptikot ovat skientistejä jotka kiistävät yliaistillisen. Kuitenkin he väittävät olevansa tieteellisiä jossa faktat ja havainnot, kuten pylpyrät rahisevassa videonauhassa tai konkreettisesti lentelevät ja seiniin kirjoittelevat hahmot, ovat todisteita henkimaailmasta kuten kummituksista.

Ja lisäksi he ovat usein vain skientistejä +1 aistilla. Tämä on itse asiassa keino, jolla mainittua ristiriitaa voi poistaa. On selvää, että tämänlaisia loogisia siltoja rakentamalla ristiriidoista päästään eroon. Valitettavasti tässä törmätään kuitenkin siihen että korjaaminen johtaa kehäpäätelmäisyyteen ; Kun ristiriidalta pelastaudutaan kehittämällä silta niiden välille, tämä onnistuu siten, että rakennetaan järjestelmä joka sallii aivan mitä tahansa. Tällöin eksakti ristiriita muuttuu epämääräiseksi lausunnoksi, jossa ei ole konkreettista sisältöä, ja jolla ei tätä kautta ole mitään selitysarvoa : Lausunto ei ennusta mitä tapahtuu ja mitä taas ei. Näin kokonaisuudessa virheestä loikataan toiseen virheeseen ~ Selvästä virheestä turhuuteen.

Paras Raamattu

Kuten moni tietääkin, olen lukenut "Raamattuni" kannesta kanteen. (Tämä on toki ihmetyttänyt joitakin uskovaisia, jotka kannattavat näkemystä jonka mukaan kyseinen kirja on niin Pyhän Hengen henkeyttämä, että sitä ei voi lukea kannesta kanteen ja olla tulematta uskoon. Nämä ihmiset suhtautuvatkin minuun kahdella tavalla : Joko en ole lukenut kirjaa, tai sitten en ole lukenut sitä tarpeeksi rauhallisesti jolloin on ikään kuin en olisi sitä lukenutkaan.) Kirjan lukemisesta jäi vähän ontto olo. Moni paikka oli kaunis, mutta kuitenkin jäi jotenkin sellainen olo että parhaat palat olivat jo trailerissa. Eli ne oltiin kuultu jo. (Se, mistä tarinoista ja tapahtumista uskovaiset eivät kaduilla kerro olivatkin sitten sellaisia että sensurismin syytä ei tarvinnut arvailla.)


Kuitenkin "Raamatusta" on monia erilaisia versioita. Suomessakin on erilaisia käännöksiä joita on tehty eri aikoina. Niissä kieli on hieman erilaista. Oma kokemukseni on, että paikoin suomenkielinen Raamattu on ihan hyvin kirjoitettu, mutta kaiken kaikkiaan se on aika kammottavaa kieltä. Monella onkin mielipide siihen, minkä vuoden suomenkielinen versio on osuvin, paras. Tässä tuntuu olevan mukana ainakin tottumusta: Paras on se, jonka käyttöön on totuttu. (Hieman kuten se, kun Kirkko minun mielestäni pilasi virsikirjan, ja vaihtoi kappaleet jotka osasin joihinkin ihan ihmeellisiin.)

Tästä päästään siihen, miten Parasta Raamattua voidaan lähestyä.

Moni ottaa provenienssiin, lähtökohtaan perustuvan näkemyksen. Tässä korostuu se, että alkuperäinen Raamattu on paras. Silloin on mentävä historiantutkimuksen tielle ja katsottava vieraskielistä materiaalia. On katsottava sanojen alkuperiä. Etymologiasta tulee tärkeää, koska sanojen alkuperäiset merkitykset ovat olennaisimmat. Alkuperäinen merkitys on Tosi Kristillisyyttä.

Sitten on niitä, joiden mielestä "King James Bible" on ainut oikea "Raamattu". Sehän ei ole alkuperäisellä kielellä, vaan englannistettu käännös. Alkuperäisestä ollaan menty kauas. Kuitenkin tämä "Kuningas Jaakon Raamattu" on tuntemieni ja arvostamieni englanninkielen taitajien mielestä erittäin runollinen. Se on kielellisesti hyvin kaunis, jopa niin kaunis että "It's better than original." Hieman vastaavaa ajatusta ajoi Martti Luther, jonka mielestä Raamattua oli ihan hyvä kääntää, jotta ihmiset ymmärtäisivät sitä.

Tässä olen Lutherin kannalla. Mutta osittain siksi, että en usko mihinkään muuttumattomaan kristillisyyteen, joka koettaisiin samalla tavalla vuosituhannesta toiseen. Pikemminkin uskon että se aina jollakin tavalla mukautuu aikaan.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pelastusrengaskapitalismi.

Optimismi markkinatalouden kaikkikykyisyyteen oli suuri ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta. Tämä romahdus ei ollut ensimmäinen - tulppaanikaupassa ollut kupla puhkesi jo 1637 - mutta se opetti kuitenkin jotain olennaista. Ennen romahdusta pankit pitivät lainanantoa pörssiä varten varsin riskittömänä. Näin markkinoille pumpattiin valtavasti rahaa ja jossain vaiheessa vain tuli raja vastaan. Tämän seurauksena syntyikin laaja yhteiskunnallinen lama.

Tämän hetken vallalla oleva järjestelmä on eräänlaista "pelastusrengaskapitalismia". Siinä idea perustuu siihen että kun talousjärjestelmä ei ole loputtoman varma ja pörssiromahduksia tapahtuu, on niihin varauduttava. Koska uppoava pörssi vie helposti mukanaan muitakin, on katsottu että on hyvä pelastaa pulassa olevat ; Näin kävi esimerkiksi kun EU lähti pelastamaan Kreikkaa tämän talouskriisistä. Tietyssä mielessä pelastustoimet ovat perusteltuja.

Pelastusjärjestelmissä on kuitenkin yhdenlainen ongelma ; Pelastusrenkaista tulee helposti osa järjestelmää. Ja tässä vaiheessa koko sijoittamisen idea muuttaa luonnettaan ; Sijoittajan riskeistä tulee pahimmillaan melko abstrakteja "jonkun toisen ongelmia". Toki pieleen mennyt laskeskelu tuottaa tappiota myös sijoittajalle, mutta silti kyseessä on yhteismaan tragedia, jossa voiton kerää sijoittaja ja häviö jaetaan kaikkien kesken. Näin egoistin kannattaa hyväksikäyttää yhteistä osiota, koska sen käyttämättä jättäminen ei tarkoittaisi maksamatta jättämistä.

Riskisijoittamisessa voiton kerää sijoittaja, mutta häviön kuittaa yhteiskunta. Näin riskisijoittamisesta tulee kannattavaa ja tämä johtaa siihen että onkin kannattavaa tehdä sijoituksia jotka "keikuttavat venettä". Siinä missä sijoittajanvastuu kannustaa pelaamaan enemmän varman päälle, joka ajaa vakautta, on riskisijoittamiseen kannustaminen sitä että aletaan leikkimään ns. "upporikasta tai rutiköyhää". Tämä ajaa tietysti kohti potentiaalista edistystä, mutta myös potentiaalista rappiota.

Tässä toiminnan kannattavuus riippuu tietysti vaihtoehdosta. Jos vakaa nykyjärjestelmä on huono, ei sen keikuttaminen ole riski. Mutta koska se kuitenkin toimii ongelmistaan huolimatta kohtuu hyvin, on sen kaatumisen mukana jotain menetettävää.

Siinä missä köyhäinapu on ymmärrettävää, on köyhtyneenapu vaikeampi kysymys. Mukana on ainakin se, miten paljon autetaan. Iso "köyhtyneenpelastusjärjestelmiin" panostaminen johtaa helposti siihen että riskit kaadetaan valtioille ja kansalaisille ja voitot keräävät yritykset ja niiden johtokunta. Vaikka pelastusrengas on "köyhtyneenapua" ja tätä kautta se auttaa heikossa asemassa olevia, se kuitenkin mutkan kautta on tuloeronkasvatustukea.

Ja toisaalta laman peikko on mukana jos pelastusrenkaita ei ole, lama vie toki mukanaan rikkaitakin joka tiettyjä, tuloeroista tuloerojen vuoksi vouhkaavista voi olla ratkiriemukasta, mutta en jaksa jakaa tätä iloa..

Tämä tukijärjestelmä onkin melko hyvä esimerkki siitä, miten nykyään ei tiedetä mitään "täydellistä riskitöntä talousjärjestelmää". Päätöksissä on aina aikamoinen annos kompromissinhakua.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Uusin lelu.

Tänään sain uuden, puisen, harjoittelutikarin. Se on sorvattua (eurooppalaista) valkotammea. Kaiken kaikkiaan se on aivan normaali harjoittelurondel ja nyt se on minun.

Toki minulla on kaikenlaisia törkintäesineitä entisestäänkin. Tikareitakin on muutamia, metallisenakin. Tätä kautta voisi ehkä olla vaikeaa ymmärtää, miksi tämä nousi mielessäni übercoolnessissaan niiden kaikkien ylitse. Onhan teräs toki terästä, ja harjoittelutikari on tarkoituksella tehty aika turvalliseksi käyttää.

Tässä on kuitenkin olennaista se, että Guy Windsor valmisti sen minulle omin käsinsä ja omin sorvinensa siinä pienessä puusepänverstaassaan joka on miekkailukoulun yhteydessä, ja jonne muut oppilaat paitsi minä ei vain suoraa päätä lampsi sisään juttelemaan. Tuota tikaria tehdessä on mietitty sitä, minkälainen olen - tai ainakin miten toimin. (Tai näin ainakin tekijä minulle sanoi.) Tämä tekee siitä eräässä mielessä arvokkaamman kuin jollain hyvinkin kalliilla aseella voisi olla.

Eipä tästä sen enempää.

Tahalliset virheet

Kuulin, miten eräs henkilö välttää huijauksia. Hän oli oppinut ikonien kanssa varovaiseksi ; Niitä ostaessa pitää kuulemma olla varovainen, koska osa maalaa jotain, poraa pieniä reikiä ikään kuin madonrei'iksi ja myy laudanpalan isoon hintaan, vaikka se onkin oikeasti melko arvoton. Tästä kaikesta varovaisuudesta sai seuraavan kuvan ; Ikoneja ei arvoteta näköjään pelkästään esteettisin tai hengellisin syin, johonkin joka vaikuttaa hieman pinnalliselta. Kuten siihen, onko maalari käyttänyt kiinnittävästä kananmunasta vain keltuaisen vai käyttääkö hän jotain muita kiinnikkeitä, kuten hunajaa.

Tämä oli opettanut varovaiseksi ; Helmien kohdalla hän ei osannut tunnistaa väärennöstä aidosta, joten hän osti kuhmuraisia, ns. "barokkihelmiä". Niissä on kuhmuja, jotka alentavat niiden hintaa. Siksi niitä tuskin väärennetään hirveästi. Täydelliset helmet ovat kannattavampi väärennöskohde kuin uniikinmalliset muotopuolet helmet.

Tämä johti ajatuksen kohti muutakin käsityötä. Muslimien käsinkutomissa matoissa on yleensä tahallisesti tehty virhepaikka. Tämä on ensinnäkin merkki käsityöstä ; Koneet eivät tee samanlaisia virheitä kuin ihmiset. Uniikki virhe on käsityön merkki.

Ja toisaalta taustalla on myös islamilaisessa teologiassa oleva näkemys jonka mukaan vain Allah on täydellinen. Siksi mattoon on hyvä tehdä virhe, jotta ihmisen epätäydellisyys tulisi ikään kuin muistutettua.

Tämän takia minäkin olen tietysti kunnon uskovainen. Teen tahallani asioita joita kristityt pitävät syntinä. Teen tämän siksi, jotta kaikki muistaisivat että vain Jumala on täydellinen. Jostain syystä tätä näkemystä ei pidetty yhtä kauniina kuin niitä virheitä niissä matoissa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ideologian taustan soveltaminen.

Myers kirjoitti siitä miten kreationisti Ken Ham on selittänyt hippiliikkeestä. Hänestä hippiliike oli tekosyy, jossa rakkaus oli iskulause, jolla oikeutettiin huumeidenkäyttö ja kaikenlainen seksuaalinen rietastelu. Arvomaailma, sodanvastaisuus ja muu vastaava olivat heistä vain tekosyitä, joilla haluttiin oikeuttaa kaikenlainen destruktiivinen käyttäytyminen.

Ajatus on omalla tavallaan varteenotettava ; Ideologioiden luonne on yleisesti ottaen muutakin kuin niiden "PR -taso". Ihanteet ja arvot voivat olla vain jotain johon vetoamalla tehdään jotain jolle ei muuten saataisi oikeutusta. ; Toki moni hippiliikkeessäkin oli varmasti puhtain mielin mukana. Mutta on varmaa että moni halusi rettelöidä tai vähintään saada paljon seksiä ; Koska tämänlaista käytöstä ei voi oikeuttaa sellaisenaan, tehdään siitä vain jonkin ihanteen ilmenemismuoto. Tässä rakkaus on tietysti kätevä, koska moni sekoittaa seksin harjoittamisen ja rakkauden toisiinsa ~ CMX:ää lainaten "joku tuhlaa rakkautensa rakastumisiin."

Toisaalta raaka 1:1 -yleistäminen on kaivon myrkyttämistä ; Hipit vetoavat moniin arvoihin joiden kanssa fundamentalistit eivät ole erimielisiä ja jotka vetoavat hyvin moniin ihmisiin. Näin esimerkiksi käy jos väittää että jokainen uskovainen on fundamentalisti ja kiihkoidiootti. Tai että jokainen hippi vain paneskelee pilvipäissään.

Strategisesti voidaan huomata, että hippiliikkeen arvot ovat varsin yleisinhimillisiä ; Rakkaus, väkivallan vastustaminen, vapaus ja yhdessäolo ovat sellaisia arvoja että fundamentalisti tuskin hyökkää näitä arvoja itsessään vastaan. Hänhän joutuisi suoraan tunnustautumaan epäeettiseksi kaikkien silmissä, eikä tämä tee hyvää julistuskampanjoille. Siksi tehokkain vastaisku onkin se, että esitetään että vastustajat eivät itse asiassa noudata näitä ihanteita, vaan toteuttavat käytännössä vain näiden ihanteiden irvikuvaa joita ne yrittävät oikeuttaa oikealla asialla.

Valitettavasti fundamentalistit eivät näytä huomaavan, että tämänlainen strategia näyttää heidät itsensä varsin huonossa valossa. Hekin ovat tekemässä kaikenlaista. Heillä on ihanteina rakkaus, mutta valitettavasti tämä näyttää ulospäin samalta kuin viha ja moraalisen närkästyksen synnyttämä aggressiivisuus. Voisi sanoa että fundamentalistien oma ongelma on se, että heidän liikkeensä ei näytä ollenkaan heidän ihanteiltaan ; Suuttuminen erimielisyydelle oikeutetaan synnin vihaamisella ja aggressiivisuus saatanallisuuden vastustamisella. Heitä vastustava joka lähestyy asiaa omasta maailmankuvastaan ei kuitenkaan saa tehdä heille samoin olematta epäkunnioittava ; Jopa "nuotan" tuoreessa heterokampanjassa henkenä oli "emme ole loukkaavia koska sanomme niin." Kuitenkin rinnastus murhaajiin on aika raju ja moni voi pitää tämänlaista provokatiivisena tai jonain.

Nietzsche mainitsisi tässä kohden muutaman sanan ressentimentistä, joka on eräänlaista kaunaa, jossa omat halut määritetään vastustettavaksi asioiksi ja sitten sitä vihataan muissa kun ollaan eräällä tavalla kaunaisen kateellisia siitä että he tekevät niin kuin itsekin tekisi mieli. Itse pidän sublimaatiota ressentimentiä moraalisempana ; Siinä on kyse on moraalisuudesta lähtökohdista riippumatta; Ahneudesta tehdään ahkeruutta, kilpailunhalusta yritteliäisyyttä, vallanhalusta harjoittelun kautta taitavuutta... Tämä on ikään kuin tekosyy käänteisenä. Se muistuttaa että jos toiminta on riittävän hyvää, tekosyitä ei enää edes tarvita. Voidaan vain katsoa onko asia "hyvin tehty" vai ei.

Pieni ajatus liioittelusta.

Komedioiden näytteleminen on tavallisesti hoidettu niin että kaikki on jollakin tavalla liioiteltua. Ilmeistä saadaan hassuja kun naama venyy. Liikkeet ovat hassuja, kun ne ovat jollain lailla liiallisia ja liioiteltuja. Mahdollisimman vähästä tehdään mahdollisimman paljon.

Kuitenkin joskus liioittelu on vain pateettista ; Esimerkiksi propagandaelokuvissa on aina läsnä paatoksellisuutta, joka on yksi liioittelun muoto. Tosin hurmoshenkisyys on monin paikoin hyvin lähellä komediallisuutta - ja luultavasti skeptikot saavat juuri tästä piirteestä lystiä naureskellessaan huvittuneesti asioille joiden kanssa toiset ovat kovin tosissaan.

Enkä tietenkään voi olla ottamatta liioitellumpaa kuvallista muotoa jonka tiedän. Eli pornografiaa. Siinä ei ole kysymys pelkistä akrobaattisista asennoista. Niissä on aina valtaisa määrä liioittelua. Voihkeet ovat kovaäänisiä. Ja jopa hiljainen seksi johtaa sellaiseen huokumiseen, että sitä ei voida pitää minään vähäisenä. - Kenties teinit hihittelevät pornolle osittain tämänkin vuoksi.
Kuvassa on bloggaaja muutama vuosi sitten kilttinä teurastajasetänä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Taistelun piirissä.

Keskiaikaisia kamppailumanuaaleja lähestyttäessä on luontevaa lähestyä taistelun kautta. Se on tietysti sen pääaihekin. Esimerkiksi "I.33" sisältää taisteluohjeita ja vain yhdenlaiseen aseeseen. - Ja aiheeseen liittyvät kuriositeetitkin ovat jollakin tavalla liitoksissa kamppailutoimintaan ; Esimerkiksi "Codex Wallersteinin" ohje sille, miten ryöstää maajussi puukon kanssa on taistelunomainen. Samoin kuin "Flos Duellatorumissa" oleva häijymielinen sokaisevan myrkynteon ohje. Talhoffer opettaa suoran taistelun lisäksi myös sotakoneista. On selvää että tämä sopii taistelumanuaaliin.

Kuitenkaan tämä ei ole aivan kaikki. Onhan jopa "Codex Wallersteinissä" hieman kuvia tyylikkäästä pukeutumisesta. Ja yhdessä kuvassa Talhoffer neuvoo rukoilemaan voiton jälkeen voitetun puolesta.

Kenties pisimmälle asia "Nürnberger Handschrift" joka on päivätty vuodelle 1389 - eli se yksi vanhimmista tunnetuista manuaaleista. Siinä opetetaan muun muassa Liechtenauern näkemyksiä miekkailusta ja monenlaisia kamppailutaitoja veitsestä ja sauvasta ratsain käytävään taisteluun asti.

Se on kuitenkin hyvin monipuolinen myös muulla saralla ; Teos alkaa ohjeella miten voidaan rakentaa raketteja, sen lisäksi se opettaa miten voidaan tehdä erilaisia maaleja taiteentekotarkoituksiin. Kirjassa on myös alkemiaa, lääketiedettä, kalentereja, maagisia reseptejä. Kirjan loppupuolella on jotain jonka voisi olettaa olevan herkutteluun keskittyvästä kirjasta ; Kirjassa on osio jossa on ruokareseptejä ja hammashygieniaa.

Asenne näytti olevan se, että herrasmiehen tuli osata kaikenlaista. Minusta on vänkää ajatella asiaa sitä kautta, että tavallaan jatkan tätä perinnettä. Vaikka olenkin tietysti heittänyt alkemian roskakoriin.

Kunnia sähköjohdoille ; Luonnon monimutkaistamisesta.

Usein luonnon monimuotoisuuden puolustaminen vie mielen ikihonkien huminoihin. Tässä on taustalla ajatus, jossa nimen omaan ihmisen koskematon luonto on lajirikkainta.

Lajien monimuotoisuuden kannalta asia ei ole näin yksinkertaista. Sukkessiossa, lajiston muuttumisessa, lajimäärä kasvaa aluksi. Sekametsävaiheen jälkeen se kuitenkin hieman yllättäen alkaakin vähenemään. Kliimaksivaiheessa tilanne on vähemmän monimuotoinen. Toki kliimaksivaiheessa elää harvinaisia lajeja, joita ei löydy muualta. Sillä tämän vaiheen elinympäristö on harvinainen.

Kuitenkin myös ihminen on rakentanut uusia elinympäristöjä, joiden lajisto harvinaistunut. Tämä liittyy maanviljelykseen. Laidunmaiden lajisto on harvinaistunut, ja niille sopivia elinympäristöjä pitää ylläpitää ihmisvoimin, niittämällä ; Tämänlaista biodiversiteettiä suojelevaa niittämistä tehdäänkin monissa maaseudun kehittämishankkeissa ja se sotii vahvasti ajatusta jossa nimen omaan ihmiskäden koskematon luonto on moninaisinta. Tämänlaatuinen ihmistyö tuntuu siihen nähden hieman paradoksaaliselta.

Samantapaista on havaittu myös sähkölinjojen läheisyydessä. (Ne taas ovat olleet kovasti ihmisen koskematon luonto -luontonäkemystä kannattavien ihmisten vastustamia.) Syynä on tietysti se, että sähkölinjojen läheltä raivataan puita ja pensaita jotta ne eivät kasva liian lähelle sähköjohtoja. Näin maastoa muokataan tietynlaiseksi. Rekolassa ja Korsossa oli tämänlaisia sähkölinjoja melko paljon. Ne olivat minusta hyvin käteviä ; Ne tarjosivat ensinnäkin suhteellisen vähän kuljetun alueen jossa siksi on mahdollista nähdä eläimiä. Toisaalta niitä pitkin oli helppo kulkea, maaston näkee ja se on suhteellisen hyvässä kunnossa. Ja lisäksi se on sellaisenaan kahden erilaisen elinympäristön reuna -aluetta, jolloin siinä tavataan hyvin moninaista otusta ; Reuna -alueillajan biodiversiteetti on suurimmillaan.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Rationaalista typeryyttä.

Kaikki alkoi tänään, kun heräsin aamu 4.00. Tavoitteenani oli lompsia Seinäjoelle "Tekoja" -päiville. Tehtäväni oli valistaa ihmisille Kirkon Ulkomaanavun hienouksista ja tuottaa asialle rahaakin. Keikka tuntui ihan mielenkiintoiselta, joten olin ottanut sen vastaan.

Ja luonnollisesti ajatus siitä että saan palkkaa myös junassa istumisesta ilostutti mieltäni. Ja olinkin varannut lukemisekseni pakanallista kirjallisuutta jotta saisin itselleni kicksejä siitä että järjestö jonka nimessä on "Kirkko" maksaa minulle siitä että tutustun ateisti -Dawkinsin ajatuksiin.

Niinpä olenkin likimain kello 5.30 asemalla täysin pukeutuneena sekä ladattuna täyteen sekä hyvää henkeä että kofeiinia. Tässä mielessä asiat olivat kunnossa.Kuitenkin noin kello viisi minuuttia myöhemmin ollessani Keravan aseman pankkiautomaatilla nostamassa rahaa matkalippuihin (joiden hinnan saan jälkikäteen periä takaisin työpaikalta) kun tapahtuu se kauhein. Ei, en ole unohtanut tunnuslukua ; Koko tilanne ei kerinnyt niin pitkälle. Sen sijaan pankkikortti juuttui sille tarkoitettuun lokeroon. Pirautus huoltomiehelle ei pelastanut korttia, sen sijaan sain kuulla että kortti kannattaa kuolettaa. Taivaasta ei tipahtanut rahaa.

Ajattelin kuitenkin että nykyaikana on monenlaisia moderneja hienoja maksutapoja. Siksipä meninkin 6.49 lähtevään N -junaan kohti Helsinkiä. Tarkoituksenani oli hypähtää Tikkurilassa pois. Matkalippurahat minulla sattui olemaan taskussa. Mielessäni kehittyi suunnitelma ; Kysyn kondyktööriltä voinko saada itseni Seinäjoelle ilman käteistä rahaa. Ja jos saan eivastauksen, ostan vain lipun Tikkurilaan, ilmoitan pomoille että minulla on "varsin pätevä syy" olla tulematta lyhyellä varoitusajalla. Ja vietän loppuajan kuvaamalla Tikkurilan graffiteja. Päiväni olisi joka tapauksessa pilalla koska olin jo varsin hereillä.

Junan kuljettaja kertoi että saan jotenkin maksettua lipun niin että maksu tulee kotiin. Mainitsi jonkin termilyhenteenkin. Sain kuvan että hän ei voi myydä tälläistä lippua minulle koska hänellä ei ole siihen laitteita. Mutta pitkän matkan junissa niitä olisi. Siispä vietän aikaa tyhjässä Tikkurilassa, jossa ei lauantaisin ole tietysti mitää henkilökuntaakaan jota konsultoida tarkemmin. Niinpä hypähdän sihen Pendolinoon mihin piti alunperinkin.

Tässä vaiheessa olin täynnä hyvää henkeä, kun asia noin kivasti järjestyi. Maisematkin olivat kauniita. Oli varsin siedettävää, kunnes siinä hieman Riihimäen jälkeen junailija saapuu ja alan utelemaan häneltä siitä lipusta jolla sen matkan saa. Junailija oli "varsin vihainen" ; Niin vihainen että luulin jo että pian tässä on ihan tosi taistelu elämästä ja kuolemasta vähintään - osasyy lienee se että olin tietämättäni livahtanut business -luokkaan. En ollut tässä kohden luokkatietoinen, olen tottunut siihen että juna kulkee myöhässä ja siinä on penkkejä.

Ja kun selitin että olin kuullut tästä vaihtoehdosta, hän kertoi aivan ääneen että ei välitä mitä olen keneltäkin kuullut. VR ei kuuleman mukaan ole luottofirma. Häntä ei kiinnostanut kuulla että jos olisin tiennyt että tälläistä on luvassa, niin arvaa kaksi kertaa olisinko lähtenyt. Lopputulos oli että minut heitettiin junasta (kävelin kyllä itse) Tampereen kohdalla. Ja kerrottiin että on turha yrittää mihinkään junaan, koska minusta on tiedotettu ja tästä tulee vain poliisit, sakot ja seuraavalla asemalla poisdumppaus.

Eipä siinä mikään auttanut. Ei tuollaisesta asiasta voi haastaa junailijaa oikein kaksintaisteluun kuolemaan astikaan. Vaikka olikin aamutuima, ja tapahtuma olisi kykyjen rajoissa ja olisin luultavasti voittanutkin sen. Siinä nyt vain on jotain jota ei tehdä vain siksi että asiakaspalvelija reagoi tilanteenmukaisesti mutta turhan kovalla volyymillä.

Vietin pitkän aikaa Tampereella. Sieltä on perkeleellinen matka kävellä.Oikeasti odotin vain 2 tuntia, kunnes sain pomolta kännykkään tulevan lipun. Ilmeisesti tämänlaista se N -junankin kondyktööri oli tarkoittanut mutta oli unohtanut tarkentaa että niitä ei osteta junasta, vaan päin vastoin, niitä osteaan aika pitkän aikaa ennen junan lähtöä. (Tästäkin tulee puhelinlasku perään, en ymmärrä miten tämä on vähemmän sitä luotolista toimintaa josta pendolinon junailija minulle räyhäsi.)
Muuten reissu meni hyvin ja ehdin jopa tehdä töitä - tosin tunnin lyhyemmin kuin alunperin oli tarkoitus. Onneksi lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen, jolloin suuri osa viivästyksestä oli luppoaikaa jonka olisin joka tapauksessa joutunut odottamaan.

Yllä olevassa tarinassa on eräs hyvin olennainen elementti. Se on alusta loppuun asti rationaalista toimintaa. Siinä on tavoite ja siihen pyritään keinoilla jotka ovat uskottavat niillä resursseilla joita tarjolla on. Se, että tiedot osoittautuivat vääriksi eivät ole yhtä olennaisia ; Valinnan hetkellä oleva informaatio esitti että teko olisi ihan järkevä. ; Tarinassa on selvä intentio, töihin pääseminen. Tarkoituksena ei sen sijaan ole pummata. Ongelmana ei siis ole junalla kulkeminen ilman rahaa, vaan ilman käteistä rahaa.

Samalla opin sen, miten rehellinen pyrintö voi johtaa laittomaan toimintoon. Tosin pomon puolelta kuului ihmettelyä siitä, että minkälainen tyyppi oikein tekee tuonlaisia tempauksia. Että missä oli järki ja logiikka. Kyllä siinä kuitenkin oli järki. Keinot vain eivät olleet konventionaalisia tai laajemmassa tiedossa toimivia. Mielestäni vain pyrin ehtimään töihin ja pyysin avoimesti apua joka välissä mutkassa joka oli minun elämässäni luonteeltaan ensimmäinen..

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kuudes aisti.

Melko yleinen mystikkojen selitys transsendentista puheesta on lähestyä sitä analogian kautta. Mystistä kokemusta esitetään uutena aistina. Tällöin mystikko saa uudella tavalla havaintoja maailmasta. Näiden kokemusten selittäminen on vaikeaa tai mahdotonta, koska kysymys on samasta kuin selittäisi näköaistimuksia sokealle tai punaisen ja vihreän eroa värisokealle. Näin esimerkiksi Jumalaan uskova voi selittää asiat jonkinlaisen Jumala -aistin, sensus divinitatiksen, kautta.

On merkittävää huomata, että he usein moittivat skientismiä. Sen perspektiivit ovat kuulemma viallisia. Loogisen positivismin kaatuminen tiedetään laajasti ja tätä pidetään skientismin romahduksena. Kuitenkin he unohtavat yhden asian ; He myyvät laajennettua skientismiä, joka itse asiassa romahtaa täsmälleen samoihin asioihin kuin mihin looginen positivismikin kaatui. Se, että olisimme saaneet uudenlaisen mittalaitteiston joka paljastaa uusia, ihmiselle ennen näkymättömiä, ilmiöitä ei suinkaan pelastaisi skientismiä. Onhan esimerkiksi ihmissilmälle näkymättömät ja muutenkin suoraa aistiemme ulkopuolella olevat radioaallot havaittavissa. Tätä kautta on hyvä huomata, että mikään tuonpuoleisuusaisti ei itse asiassa muuttaisi mitään. Ikuista maailmanselitystä ja varmaa lähtökohtaa ja lopullista tietoa hakeva romahtaa aina samaan asiaan.

Ihan kikkailun vuoksi : Skientismiä moititaan ja tätä tehdessä viitataan esimerkiksi loogisen positivismin romahtamiseen. Mystikko lähestyykin asiaa ikään kuin siten että hän lisää verkkoon yhden uuden aistin ja ajattelee että tästä sitten ne vanhat ongelmat alkavat ratkeamaan. Kuitenkin tässä vanha loogisen positivismin havaitsemisen ongelma pysyy mukana. Joten ei ole ollenkaan selvää miksi tämä uusi luonteeltaan arvoituksellinen aisti pitäisi ottaa mukaan in first place.

Valinnat tehdään oletuksilla. Tätä kautta mukana on aina irrationaalinen hyppäys, jota kautta kukaan ei pysty mihinkään "ties kuinka monenteen aistiin" vedoten tehdä asioista lopullisesti tiedettyjä.

Näin itse asiassa paljastuukin se, että metafysiikka -termissä onkin piilossa monia merkityksiä, joiden kautta uskonnollisessa perustelussa käytetään ekvivokaatio -argumentaatiovirhettä. Metafysiikkaa voidaan pitää irrationaalisina oletuksina, "ensimmäisenä filosofiana", oletettuina lähtökohtina jotka muokkaavat muut asiat ympärilleen. Ja metafysiikkaa voidaan pitää tuonpuoleisena valtakuntana jossa on Jumalia ja muita konkreettisenkaltaisia olentoja. Moni sekoittaa ne yhteen ja kun teologi puhuu metafysiikasta, joku voi olettaa että tässä puhutaan jostain jota kautta päästään eroon oletuksenvaraisesta tiedosta... Ja tätä kautta skientismiä moittivat tahot paljastuvatkin itse skientisteiksi yhdellä uudella (joskin lähinnä väitetyllä) mittauslaitevarusteella.

Voimme vain lähestyä sitä, mitkä ovat todennäköisempiä. Esimerkiksi sitä kautta, voidaanko asiaa havaita montaa riippumatonta kautta. Esimerkiksi tällä hetkellä mystikkojen "kuudennen aistin maailmasta" ei ole muuta kuin heidän sanansa. Tätä kautta se ei ole kovin hyvin perusteltu oletus. Toki tilanne voidaan muuttaa keksimällä vaikkapa uudenlainen mittalaite. Mutta tätä mahdollisuutta ei kannata sekoittaa jo tapahtuneeseen asiaan. Se on hieman kuten se, että täyttäisi lottokupongin tarkoittaisi sitä että lottovoittorahat ovat automaattisesti jo tilillä...

Uusateismin suhde satanismiin.

Usein fundamentalistit katsovat että jos jokin oppi on Raamatunvastainen, sitä voidaan kohdella melko helposti samana epäjumalallisena tavarana. Tämä on johtanut siihen että ollaan huolimattomia esimerkiksi sellaisten sanojen kuin "saatananpalvonta" kanssa. Tästä oli muun muassa seurauksena saatanapaniikki lähimenneisyydessä.

Kuitenkin kun lueskelee esimerkiksi satanismin perustajan, Anton Szandor LaVeyn listaamia kuolemansyntejä, tulee helposti mieleen se, miten uusateistinen keskustelukenttä lainaa niistä hyvinkin useita.
1: On kenties hyvä muistuttaa että satanismi ei ole saatananpalvontaa ; Saatananpalvonta on selvästi teististä, eräänlaista käänteistä kristinuskoa. Satanistit ovatkin usein esittäneet että saatananpalvonta on yhtä dogmaattista kuin kristinuskokin, eivätkä siksi kannata sitä. Saatananpalvonta on teististä, satanismi taas on ateistista. Tai kuten eräs satanisti minulle kertoi, satanismi hyväksyy myös agnostismin siinä mielessä että siinä vältetään dogmaattisuutta.

Jotta uusateistejen näkemyksiä voidaan kunnolla verrata satanistien oppeihin, on kenties paras lyhyesti suomentaakin ne:
1: Typeryys, tietämättömyyttä katsotaan hieman läpi sormien.
2: Teeskentely, ei pidä ikään kuin näyttää ulos mitään jota ei voi toteuttaa.
3: Solipsismi, ei pidä elää omassa normistossaan ja olettaa että maailma noudattaa niitä.
4: Itsepetos, jossa tabujen ottaminen kielletään. Asioihin saa sitoutua jos hyväksyy ne pohjimmiltaan typeryyksiksi, jolloin ei itse asiassa enää itsepetä itseään.
5: Laumahenkisyys, jossa eletään sitä kautta että voidaan totella toisia.
6: Perspektiivin puute, jossa kannustetaan ajattelemaan asioita laajemmin. On tärkeää yrittää ymmärtää asioita. Tämä ei ole välttämättä niinkään tietojen puutetta, vaan enemmänkin sitä, miten niitä tietojaan käyttää.
7: Aiempien ortodoksisuuksien unohtaminen. Uutena esitettyjä asioita ei saa pitää uusina vain sen takia että niitä esitellään uudessa paketissa.
8: Ylpeys joka ei ole rakentavaa. Ylpeys itsessään on jotain kannatettavaa, mutta jos ylpeys latistaa tekoja ja passivoi, se ei ole hyväksi.
9: Tyylitajun puute.

Uusateismikin korostaa rationaalisuutta, jossa korostuu tieto ja niiden käyttäminen. Uusateismi myy itseään ensisijassa tieteellisen maailmankuvan korostamisena - jopa siinä mielessä että jopa Jumalakysymys on sen piirissä muutettu luonnontieteelliseksi kysymykseksi. Uusateismissa hyväksytään ylpeys itseen, ja tällä tehdään pesäeroa uskontoihin joissa perisynnin tuomalla itseruoskimisella on aina ollut sija.

Kuitenkin satanismi on ensisijassa oppi hyvästä elämästä. Ja itse asiassa se on hitusen okkultistiselta vivahtava sellainen. Ja tämä taas rakentuu egoistisen lähestymistavan ympärille. Uusateismi taas esittää olevansa ensisijassa todellisuusväite, jossa hyvän elämän opit eivät ole kovin olennaisessa roolissa. Se päin vastoin esittää individualismia, jossa ei ole mitään satanistien "kuolemansyntien" tapaisia asennerikkeitä.

Toki esimerkiksi Sam Harris on esittänyt merkkejä luonnollisesta etiikasta, jolloin uusateismiin saadaan mukaan eettinen perspektiivi. Mutta tämä perustuu vahvasti ajatukseen etiikasta jota voidaan lähestyä ihmisen lajinmukaisen käyttäytymisen kautta. Satanisti katsoisi tässä kohden, että kysymys olisi laumakäyttäytymisestä, jossa keskiarvo määrittelee ihmisen. Satanismi ei ole demokraattista vaan perussävyltään aristokraattisempaa. Uusateisti myy tavallista onnellista ihmistä, satanismi eleganttia hienostunutta herrasmiestä, jolla on vaikutusvaltaa. Uusateismi on passiivisempaa ja leppeämpää jossa korostetaan sitä että voidaan nauttia elämästä. Satanismi taas on vaativaa, ja on suoranaisesti sanoen vaikeasti noudatettava elämänkatsomus.

Tässä mielessä uusateismi ei ole niin lähellä satanismia kuin voisi aluksi ajatella. Rationalismin korostaminen ei ole kovin merkittävä liimaava elementti - lähes kaikki länsimaiset ajattelutavat korostavat järkevyyttä, rationaalisuutta ja tieteellisyyttä jollakin tavalla. Jopa pseudotieteiden kohdalla tämän tavoittelu on olennaista, he vain epäonnistuvat yritelmissään tehdä taikauskosta tiedettä. Hekin silti kunnioittavat järkevyyttä eräänlaisena tavoitteena.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Sosiaalinen väkivalta

Väkivaltaisuus tuntuu ensisilmäyksellä hyvin yksiviivaiselta toiminnalta. Kuitenkin väkivallan ilmeneminen riippuu hyvin paljon siitä, mitä varten sitä tehdään. Esimerkiksi ryöstöllä on hyvinkin erilainen rakenne kuin kahden alfaurosstatuksesta kisailevan "alfauroksen" keskinäinen tappelu baarin takana. Väkivalta sodassa ja vaikkapa murhatilanteessa ovat nekin erilaisia.

Yksi hyvin tärkeä on sosiaalista väkivaltaa, jossa ei ole kysymys statuksen ottamisesta "alfaurokselta", vaan enemmänkin sitä että "alfauros" kurmottaa "betaurosta". Tässä on kysymyksessä jonkinlaiset sosiaaliset rajat, joita "betauroksen" katsotaan rikkoneen. Olen itse törmännyt tähän moneen kertaan. Otan esille pari valaisevaa esimerkkiä.

Ensimmäinen tapahtui Järvenpäässä siihen aikaan kun työskentelin bingossa. Olin juuri vähän aikaa sitten "vapautunut" armeijasta. Järvenpään asemalla oli härski mies, joka kävi lähentelemässä naisia varsin suorasukaisesti. Kun hän oli kärsivällinen kännisissä pyrinnöissään, kävin mainitsemassa että ei ehkä kannata yrittää. Päädyin nostetuksi rinnuksista ja laitetuksi tankoa vasten. Varsinaista lyömistä ei tapahtunut. Asema oli otettu.

Toinen tapahtui melko tuoreesti Itäkeskuksessa. Humalainen iso mies esitti näkemyksiään väestönkasvusta. Otin tietysti osaa tämänlaiseen hyväntekeväisyysaiheeseen, koska se nyt oli se mitä Kirkon Ulkomaanavun standilla tulee tehdä. Hän suuttui ja selitti miten mitkään "yliopistopojat" eivät häntä pomputtele. Rauhoitin hänet käyttämällä sanontaa "Että mitä tässä ny hermostumaan, kun sinähän näytät olevan voitolla." Sen jälkeen olin miehen mukaan "tosi reilu".

Sosiaalisessa väkivallassa ei viuhu aseet. Väkivalta ei välttämättä ole yhtä kovaa kuin "monkey dancessa", jossa alfaurokset ottavat toisistaan mittaa -yleensä nakkikioskijonossa tai baarin takana. Väkivallan voiman ja määrän voi pienentää väistämällä ja periksiantamalla (Ja kasvattaa olemalla antamatta periksi, jolloin aggressiivisen tilanteen luonne voi itse asiassa muuttua matkan varrella). - Sen sijaan jos toinen haluaa haastaa sinut "monkey danceen" tämänlainen väistö on eräällä tavalla epäkunnioittavaa ja helposti jopa lietsoo tilannetta entisestään.

Olennaista on siis tajuta, missä roolissa toinen sinut näkee. Mikä on statusasema itsesi ja toisen välillä juuri tässä tilanteessa. Itsepuolustus taas on tässä usein lyömisen sijasta sitä että osaa tehdä ja sanoa oikeita asioita.

Veetään nuottaa - saan saan homoja.

Kristillinen "Nuotta" teki "älä alistu!" kampanjan. Kun luin siitä Leinivaaran blogissa, ajattelin että se oli jotain varsin tavallista. Jotain jota fundamentalistit tekevät koko ajan. Se aikaansai uuden kirkosta eroamisryöpyn. Ehkä syynä oli kampanjan nimekkäät järjestäjät "Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö."

Kampanjan perussävy oli hyvin erilainen kuin homoillasta seurannut homokeskustelu. Toki tässäkin kampanjassa oli monia vanhasta kampanjasta tuttuja piirteitä Ainakin "sairas tai rikollinen" -teema oli mukana molemmissa. Ainakin iltalehden mukaan lööppiotsikoihin laitettu provokaatio -osuus oli rinnastus murhaajiin. Kampanjan henkenä oli se, että kun murhaaja tekee parannuksen, miksi ei homoseksuaalikin. Tässä kohden on hyvä huomata, että kampanjan tekijöistä murhaaja kuten homokin ovat syntisiä, kuten kaikki ihmiset. Tätä kautta se ei sisällä yhtä vahvaa syyttävyyslatausta. Kuitenkin tässä tulee miettiä sitä, miksi homoseksuaalisuus rinnastetaan valtaviin rikoksiin ja isoihin synteihin. Eikä esimerkiksi kusipäisyyteen, joka on sekin syntistä touhua mutta ei laitonta. Esimerkiksi moraalisen närkästyksen innoittamana kiukustuja syyllistyy vihan syntiin, ja voitaisiin rinnastaa kristitty närkästyjä ja homoseksuaali parantumistarpeineen. Tämänlaista asettelua ei nähdä. Lisäksi murhaajarinnastuksessa korostuu se, että mukana on jo vahvaa slippery slopen henkeä. Murha ja homous rinnastetaan tai homoudelle pikkusormen antaminen (!) nähdään samana kuin murhille pikkusormen antaminen.

Jotain olennaisen uuttakin kampanjassa on. "Sairas tai rikollinen" -teema on itse asiassa vaihtunut sääliteemaan. Nuottalaiset esittävät että avoin homoseksuaalisuus onkin enemmänkin uhriutta. Avoimesti homoseksuaali ei enää olekaan sairas, vammautunut, mielenterveydeltään poikkeava, vaan enemmänkin tavallinen ihminen jolta puuttuu kyky päättää omista tekemisistään ja joka on ulkoistanut tämän muille.

Nuotassahan oli ytimessä seuraavanlainen argumentti : "On helppoa alistua määrittelemään oma identiteetti yleisen mielipiteen, omien elämänkokemusten ja sisäisten tuntemuksien mukaisesti. Kysy kuitenkin itseltäsi, onko se vapautta, että saat täysin vapaasti olla kaikkien ulkopuolisten vaikutteiden pommitettavana ja vapaasti tulla juuri sellaiseksi, kuin maailma sinut sattuu muokkaamaan? Onko se vapautta, että saat tehdä juuri niitä valintoja, joita ympäristösi haluaakin sinun tekevän? Onko se vapautta, että yleinen mielipide on yhtä kuin totuus?" Toki ensisilmäyksellä mieleen saattaa tulla ihmetys. Sillä "elämme kristillisessä maassa, jolla on kristilliset perinteet ja joissa enemmistö on kristillisiä ja maa on vielä demokraattinenkin" on ollut pitkään oikeutus, jolla uskonnollisuutta on tuputettu ihmisille. Ja joilla uskonnollisuuden hyvyyttä ja erinomaisuutta on korostettu.

Mutta asia ei suinkaan jää kaksinaamaisuuteen ; Tämä argumentaatiotapa nimittäin sisältää mielenkiintoisen ansan, jota moni kampanjaa kompannut fundamentalisti ei liene huomannut. Se rakentuu queer -feministisen sukupuolikäsityksen ympärille. Näkemmyksen ydin on, että sukupuolisuus on sosiaalinen konstruktio. Yleisesti ottaen juuri tätä näkemystä on vastustettu suuresti. Itse asiassa homoseksuaalisuuden oikeuttaminen on nähty tämänlaisen feministisen lähtökohdan seurauksena. Seksuaalisuuden luonteen eikulttuurillisuus on esitetty tärkeänä. Sukupuolet ja niiden suhde seksuaalisuuteen on määritelty järkähtämättömän luonnollisiksi. Tässä kampanjassa ei toki ole suoraa ristiriitaa ; Kenties heteroseksuaalisuus on luonnollista ja homoseksuaalisuus on yhteiskunnan rakentama vääristymä, perversio. Mutta lähestymistapa korostaa kuitenkin seksuaalisuuden yhteiskunnallista luonnetta ; Heteroksi voidaan ruveta yhteiskunnallisesti määräytyen kun otetaan Raamattu sydämeen. Vaikka olisi kuinka homoseksuaali.

Tätä kautta luonnollisuus katoaa, koska ratkaiseva elementti, ultimaattinen syy, on kuitenkin ihmisen valinta ; Ihminen voi valita vääristääkö hän itsensä yhteiskunnan valtapeliin alistuen homoksi vai valitseeko hän olevansa hetero (homoseksuaalisista perversioistaan huolimatta). Tämä korostaa valintaa ja Raamatullisen tai "nyky -yhteiskunnan" seuraamisen. Eli seksuaalisuus on pohjimmiltaan sosiaalinen konstruktio vaikka se olisi kuinka lajiin ohjelmoitu. (Jännite ei ole ristiriita, mutta se on kieltämättä varsin outo ; mutta sorry vaan, tämä ei ole minun kehittämäni kampanja, joten älkää minua syyttäkö.) Kammotulle queer -feminismille on selvästi annettu vähintään pikkusormi.

Toki itse valtapeli -argumentaatio romahtaa. Sillä siinä yritetään kannustaa siihen että vain heteroseksuaalinen identiteetti on sallittu. Tätä kautta on selvää että mukana on valtapeliä, jossa ihminen määritellään. Valtapeli oikeutetaan Jumalalla, mutta se ei selvästi anna mitään vapautta määritellä omaa identiteettiä. Päin vastoin, siinä vapaus määritellään sellaiseksi että valta otetaan itseltä pois. Omien elämänkokemusten ja tunteiden kahlitsevuuden lisäksi korostetaan " älä alistu ihmisten yrityksiin painostaa sinua elämään Raamatun vastaisesti." Vapaus on sitä että Jumala määrittelee ihmisen identiteetin.

Toinen mutka tulee siinä, että homoseksuaalisuuden välttelyyn kannustamisessa valinnanvapaus vähenee. Vastapuolella ei suinkaan ole mitään homomafiaa joka kieltäisi heteroseksuaalisuuden. Seksuaalisessa tasa -arvossa sen sijaan ajetaan sitä että saa olla hetero tai homoseksuaalinen. Tätä kautta on enemmän valinnanvaraa, eikä vaihtoehtojen lisääminen voi tarkoittaa sitä että painostetaan tiettyyn muottiin. Joka olisi sitä että joku painosteaan johonkin. Tätä kautta alistusdiskurssi ampuu itseään logiikan tasolla itseään jalkaan.

Vapaus on sitä että ihminen ei määrittele itseään vaan ulkoistaa valinnanvapautensa perinteille ja instituutioille joilla on arvodogmia ja jotka oikeutetaan auktoriteettisella hahmolla. Ja vapaus on sitä että saa tehdä vähemmän erilaisia asioita. Vapaus on sallittujen valintatapojen karsimista ja sitä että joku muu määrittelee identiteetin. Kristillistä suvaitsevaisuutta on jotenkin ihmeellisesti se, että oma äiti sanoo homopojalle että seksuaalisuus tuhoaa äidin elämän, ja vasta -argumentaatio on kärkkäyttä ja ilkeyttä.

Sitten nämä vouhottajat pitävät ihmeellisenä että heihin suhtaudutaan... no ... negatiivisesti. Syylliseksi negatiivisuuteen tarjotaan yhteiskuntaa, ilmeisesti jotta siihen orret silmässä paljastavaan peiliin ei tarvitsisi katsoa.
Kirjoittajan mielestä on OK että ihmiset eroavat kirkotsa koska kirkko ei taaskaan tee mitään asian eteen. Homoseksuaalejen avioliiton salliminen olisi selvä merkki, joka estäisi tämänlaiset massapaot ja antaisi kuvan siitä että pako olisi peräti naurettavaa. Kirkon passiivisuus siinä, että kristillisyyden nimissä tehdään aktiivisesti tämänlaisia asioita ei ehdottomasti saisi jäädä rankaisematta.

Tsau!

Alkuun laittamani Järvenpäässä oleva graffitti pitää sisällään jättimäiskokoisen tervehdyksen. Se on kuin huudahdus ja tervehdys, jossa on pienellä kerrottu omasta elämästä ja tuntemuksista aivan selväsanaisesti. Laitoin sen esille, koska se muistuttaa siitä että graffiteilla on muutakin kuin yhteiskuntakriittinen taso, joka vallitsee kun puhutaan töhryistä ja kritiikistä.

Tämän lisäksi graffitien tekeminen palvelee myös sosiaalisia asioita. Graffitien tekemisessä on eräänlaista jengi- ja laumahenkisyyttä. Voitaisiin puhua reviirinmerkitsemisestä. Tosin tässä on hyvä huomata, että käytän sanaa nimen omaan etologian kontekstissa. Siinä reviirinmerkkaus on vain pintatasolla jotain jota voisi pitää suoraan kuvottavana ; Koirille virtsaaminen mitä erilaisille pinnoille on sosiaalinen viesti. Kävelyttäjille ja lehtien mielipidekirjoittajille ne ovat vain saastaa. Koirille se on kiinnostava viesti.

Sosiaalinen luonne korostuu yksinkertaisissa tageissa. Ei ole vaikeaa löytää samanlaisia merkkejä tietyiltä alueilta. Esimerkiksi tällä hetkellä Järvenpään keskusta -alueelta ei ole vaikeaa löytää fwe -tunnuksella kulkevaa graffitoijaa ; Merkkiä on pikkutageina mutta mukana on myös esimerkiksi ohessaoleva valtava teos. Se muistuttaa, että graffitintekijä oli paikalla.

Tämä on tietysti viesti muille. Merkkejään raapustavat ovat kavereita ja vihollisia. Graffitintekijöillä on sosiaaliset suhteet toisiinsa, ja nämä tuntemukset liikkuvat myös merkkien mukana. Näin on hieman kuten @junkmailin "FPS" -kappale hienostuneissa lyriikoissaan kertoo ; "on mulla oma tagi, jota bommaan. / Jolla itselleni ja jengilleni suosiota hommaan" ... "Tsekkaan vanhoi tuttui / ODC ja Chucks / Kaikkien muiden jätkien tagit sucks. / Nyt mä lähden bommaamaan, löysin sopivan mestan, / spraypullon mä testaan / kohta salettiin festaan." Tämän sosiaalisuuden sävyjen kautta saa uusia mietteitä esimerkiksi siitä, mitä on tapahtunut alla ; Päälle maalattu tagi on kuin koiran reviirimerkki. Vastavärien käyttökin pitää sisällään jonkinlaisen symbolin.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Pompa mortis magis terret quam mors ipsa.

Kampin metroasemalla on eräänlainen tilataideteos. Tilataideteoksessa näyttää olevan täytettyjä jäniksiä - tai sitten niin uskomattoman hyvin tehtyjä tekokuituisia malleja että niitä on sallittua taidetulkinnassa tulkita täytetyiksi jäniksiksi - jotka on laitettu jättimäiseksi porkkanapelloksi muotoiltuun tilaan. Jänisten raadot on laitettu jättimäisen tekoporkkanan alle. Ämyyreistä kuuluu huokailuääniä. Jänisten täytetyt turkit eivät liiku.

Toki olen kuullut että uni on pieni kuolema - ja tässä teoksessa puput ovat todellakin tuskattomassa ikiunessa. Mutta rajansa kaikella. Tosin tämänlainen irvokkuuden naamioiminen suloiseksi on kuitenkin jotain, jota teemme yhteiskunnassamme muutoinkin. Esimerkiksi kuolema on etäännytetty ja idealisoitu vaikka se on maailmassa läsnä. Naamioidessamme ne teemme asioista eräällä tavalla irvokkaita. Juuri sellaisella tavalla, joka saattaa pikaisella vilkaisulla näyttää oikein herttaiselta ja suloiselta.
Otsikko kääntyy likimain "Kuolinvuoteen valmistukset ovat kauheampia kuin itse kuolema." Lausuman löytää "Essays, Civil and Moral", kirjoittaja Francis Bacon.

Pieni ajatus miekan muodosta ja käytöstä : Väisti ja itserankaisu.

Kun katsoo kuvia samuraisotureista, he pitävät aika usein miekkaa siten että kädet ovat pään päällä ja miekan terä osoittaa taakse (ja jopa alaviistoon). Tämä on tavallaan hyvä asento. Yksi hyvin toimiva torjunta perustuu siihen että toinen lyö, hänen miekkansa liukuu miekkaa pitkin taakse. Ja toinen on lyönyt iskun loppuun, kun taas käsiään ylhäällä pitävä pääsee suoraan lyömään. Näin torjunnassa on ajoitushyöty.

Eurooppalaisessa miekkailussa tämänlaista ei nähdä. Syy on osittain siinä, että japanilainen miekka on kaareva. Kuitenkin vielä suurempi syy on siinä että eurooppalaisissa miekoissa on väistit. Kun kahvaan lisätään piikkimäinen muoto -osa, ei pään päällä pitäminen ole kovin järkevää. Samuraisoturin asento nimittäin tarjoaa riemukkaan mahdollisuuden lyödä itseään väistimellä niskaan. Asiaa ei auta se, että esimerkiksi Vadin miekkailumanuaali kehoittaa ja neuvoo ihmisiä teroittamaan miekan väistit jotta näin rakennetuilla piikeillä saa kätevästi lyötyä vihollista.

Väisti tuo mukanaan tiettyjä turvallisuuselementtejä. Fiore dei Liberin perusiskuissa ei ole yhtään suoraan ylhäältä alas tulevaa iskua. Iskut tulevat yläviistosta (ja alaviistosta), sekä vaakatasossa. Syyksi tälle on ehdotettu sitä, että Fiorella hartiat ja jalat ovat "yhdessä". Eli jos jaloissa oikea jalka on edellä ja vasen takana, on hartioiden järjestys sama. ~ Vasen jalka ja oikea hartia eivät ole edessä samanaikaiseesti (jne). Tämä maksimoi miekan turvallisuuden käyttäjälle. Ylhäältä alas iskiessä on teoriassa mahdollista lyödä itseään pommelilla (miekan perällä) kulkusille (katso määritelmä googlesta).

Tässä korostuu se, miten miekan idea on lyödä ja vahingoittaa toisia, mutta ei itseään. Idea on tietysti tavallaan ilmiselvä. Mutta toisaalta sitä tulee harvemmin mietittyä. Koska intuitiivisesti itseään aseistaessa ihminen ei mieti sitä, millä tavoilla hän voi sillä vahingoittaa taistelussa itseään. Sen sijaan vihollisen moukarointi tulee hyvinkin kevyesti ajatuksiin.

Tyhjä ja ihmeellinen

Kun aikanani "kokeilin ateismia" törmäsin zen -filosofisiin teksteihin. Silloin ajattelin että on mukavaa, että olin ateisti koska muuten ne olisivat vaikuttaneet minuun kovasti. Sittemmin, kun olen luopunut suoranaisesta ateismista, olo on niin että jos olisin ateisti, niin zen -filosofia tulisi sävyttämään ajatteluani paljon.

Tälle suhtautumisparadoksille olennaista on tietysti se, että ihmisen identiteetti on häilyvä. Jos olisin erilainen, en välttämättä olisi samanlainen, eikä samastumiskokemukseni nykyisenlaisena toteutuisi. Kuitenkin juuri itämainen ajattelu voisi tarjota jotain, jota kautta länsimaiseen ateismiinkin voidaan saada uusia kulmia. Tämä blogaus on tätä varten.

Sadepisara piiskaa lammikkoa johon sulautuu.

Zen on melko vahvasti liitoksissa buddhalaiseen ajatteluperinteeseen. Näin ollen on hyvä nostaa esiin se, että buddhalaisuudessa ytimessä on kärsimyksestä vapautuminen. Tässä kyse ei kuitenkaan ole niinkään todellisuuden määrittämisestä, kuin siihen suhtautumisesta. Tämä on kenties ymmärrettävissä sitä kautta, että elämässä on läsnä tiettyjä olotiloja joille ei voida tehdä mitään. Elämässä kuolema ja kipu ovat väistämättömiä. Kärsimys on kuitenkin vielä jotain muutakin ; Kärsiminen syntyy siitä että on suhtautumistapa kipuun.

Ateistia kenties kiinnostaa se, että Zen -filosofiassa erkanemisessa on mukana paradoksaalisuutta. ~ Saat sen mistä luovut. Tätä kautta ateismiin saadaan iso määrä jumalisuutta.

Zeniläisessä filosofiassa ihmisellä on jo valmiiksi "buddhaluonto". Toisin sanoen Zen -filosofiassa ei ole kysymys uuden persoonallisuuden löytämisestä, vaan omaan persoonallisuuteen kasvamisesta. Se ei ole laitostettavaa ja kopioitavaa. Kristillisyyden ytimessä sen sijaan on perisynti, jossa ihminen on korruptoitunut. Tästä ikävästä tilasta pelastukseksi tarjotaan ulkopuolisen identiteetin kopiointi ; On matkittava Jeesusta. Uudelleensyntymistematiikka korostaa sitä, miten ihminen tajuaa syntisyytensä ja alistuu Kristukselle ja on sen jälkeen aivan uusi ja erilainen ihminen. Muutoksen luonteessa korostetaan "muutostarinallisesti" vanhan persoonan kuolemaa. Tässä mielessä Zen ja ateismi edustavat vapautta jossa ihminen hyväksytään itsenään. Kristillisyydessä ihminen hyväksytään kunhan on valmis muuttumaan joksikin aivan muuksi.

Jeesuspatsas kietoutuu valkoiseen vaippaan - pulu kevenee.

Laotselta löytyy esimerkiksi lausuma "Poista terävä-älyisyys, hylkää tietävyys ja ihmiset hyötyvät satakertaisesti. Poista 'inhimillisyys', hylkää oikeamielisyys, ja ihmiset saavat jälleen rakkauden toisiaan kohtaan." Laotse ei tässä kohden suinkaan esittänyt että vähäjärkinen tyhjyys ja typeryys olisivat Zeniläisen luonteen ydin. Sen sijaan ajattelun kahlitseminen nähdään siinä vahvasti ongelmallisena ; Tästä seuraa helposti se, mikä on havaittavissa länsimaisessa ajattelussa aforismissa "Tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla." Hyvistä ajatteluista tulee helposti jotain, jota mietitään tekemisen sijasta. Uskonnossa aikomuksille tulee suunnaton painoarvo. Laiskuus tehdä mitään korostuu kun mukaan tulee normeja, jolloin moraalisuuden sijasta keskitetään voimavarat moraalisuuden taustasyiden miettimiseen. Voimat keskittyvät siihen että tiedetään että jokin on hyvää ja sitten mietitään miksi niin on. Näin saadaan ohjenuora, joiden ongelmana on se, että tälläisessä prosessissa helposti auktoriteetteja. Ne voivatkin johtaa jossain muualla johonkin mitä ei enää koeta hyvänä. Tätä kautta normeista saadaan helposti esimerkiksi "tekosyitä" ; Hyvin suuri osa pahoinpitelyistäkin johtuu suuttumuksesta, jota tuetaan jonkinlaisella moraalisella närkästyksellä. Myös vallankäyttäjät puolustavat näitä ohjenuoria. Esimerkiksi totalitaariset yhteiskunnat oikeuttavat itsensä poikkeuksetta jonkinlaisella "kansan sisäinen harmonia" -argumentaatiolla.

Hukkuvan silmiin laho puunjuuri näyttää toisenlaiselta.

Ajattelutapaa voi soveltaa ateismiin sitä kautta, että uskonnoissa on usein annettu suuri painoarvo paratiisille ja pelastukselle ja muille vastaaville asioille. Ateismia vastaan hyökätään hyvin usein arvotyhjiöargumentaatiolla, jossa perustana on jollakin tavalla se, että Jumalan auktoriteetti ja valta on olemassaolokannanottona kahlitseva ; Argumentti on että "Jos Jumala on, niin ei voida/uskalleta tehdä pahaa" ja ateismiin siirtyminen poistaa tämän turva -aseman. Tästä voidaan kuitenkin päästä jopa siihen että tämänlainen Jumala poistaakin oikeasti koko aidon moraalisuuden mahdollisuuden. Uskova ei yksinkertaisesti voi tehdä mitenkään muuten. Kuitenkin tämä vertautuu hieman siihen, kuin jos kädetön ihminen kehuu sitä että hän ei koskaan lyö ketään. Tosiasiassa ansio ei ole ihmisen. Hänhän voi olla ties miten kammottava. Sen sijaan jos joku on vaikkapa karaten "ties kuinka monen danin" suurmestari, joka tietää että voisi vetää turpaan likimain ketä vain ilman riskiä, on se joka todella läpikäy aidon valintatilanteen. Tätä kautta hänen rauhanomaisuutensa on eettisesti merkitsevä. Ateismi siis mahdollistaa "tottelevaisuuskuuliaisuutta" korkeamman eettisyyden tason, jossa "seurataan etiikkaa omasta vapaasta tahdosta". (Jos uskovalla on valinnan mahdollisuus, katoaa arvotyhjiöargumentilta taas pohja ja tähän he eivät mielellään suostu.)

Omistat kaiken josta joskus joudut luopumaan - mutta et silti omista mitään.

Myös tuskan läsnäolo ja surullisuus saadaan mukaan. Zeniläinen hengellisyys nimittäin tuntee käsitteen aware, joka on eräänlaista surumielisyyttä jossa on häivähdys esteettistä ihailua ja nostalgiaa. Aware on kokee maailman katoavaisuuden ja tyhjyyden. Zeniläisyydessä katoavaisuus on suuren tyhjyyden muoto. Myös ateistit joutuvat eräällä tavalla ottamaan kantaa kuolemaan. Kuitenkin kun elää ainutlaatuista elämäänsä, ei kannata sortua pessimismiin koska silloin se elämä kuluu siihen kuoleman murehtimiseen. Näin ateismin sisäistäminen ei itse asiassa olekaan välttämättä edes kovin murheellista ;

Kuoleman lopullisuus tuntuu kenties murheelliselta uskovaisesta, mutta se tekee sitä sen takia että uskovainen ei osaa irrottautua samastumiskokemuksessaan itsestään. Jos hän olisi ateisti, hän ajattelisi muista asioista toisin. Jos se ei menisi näin, se ei olisi Zen.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Eläin itsenään.

Lueskelin Konrad Lorenzin kirjaa "Eläimet kertovat". Siinä yhtenä teemana on Lorenzin rakkaus ja sitoutuminen eläimiin. Hän aloittaa kirjan kertomalla että ei ole runoilija vaan tiedemies. Ja että tämä on yksi vähintään yhtä kaunis suhtautumistapa luontoon.

Rivien välistä on luettavissa pitkin matkaa siitä, miten runollinen tapa suhtautua eläimiin tekee eläimistä enemmän luonnon symboleja kuin mitä ne todella ovat. Etologi sen sijaan elää eläinten keskellä. Eläin elää tavallaan ja tutkija yrittää ymmärtää tätä.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten Lorenz kuvaa eläintarhoja ja niiden suhdetta eläinten hyvinvointiin. Hän huomauttaa miten ihmiset pitävät leijonaa tai kotkaa jonain joiden vapauden poistaminen olisi jotenkin kauheaa. Lorenz kuitenkin korostaa sitä, miten leijona ei pidä vaeltamisesta vaan on itse asiassa laiska eläin. Ja että kotkakaan ei vankeudessa kärsi. Sen sijaan eloisat eläimet, kuten papukaijat, ahdistuvat häkissä ei tule tavallisille ihmisille mieleen. Ne kun ikään kuin liitetään mielikuvissa "lemmikeiksi sopiviksi eläimiksi". Kuitenkin juuri näillä on ongelmia. Lorenz huomauttaa myös siitä että monilla eläimillä on vahva vaellusrefleksi joka johtaa eläinten ryntäilyyn häkissä ei olekaan mitään eloisuutta ja leikkisyyttä, vaan stressireaktio. ~ Eli passiivisesti makoileva leijona ei ole apaattinen, mutta ympäriinsä pomppiva apina ei olekaan mikään elävyyden riemuvoitto vaan se kärsii.

Samoin loppukohdassa, jossa Lorenz muistuttaa rauhantyön tärkeydestä, hän nostaa perinteiset suden ja kyyhkysen roolit sekaisin. Sillä eläinten käytöksessä susilla on estomekanismi, jossa kaulan näyttäminen johtaa siihen että voittaja ei tapa sitä. Sen sijaan kyyhkyset ovat hyvin julmia. Lorenz kertoo esimerkiksi tapauksesta jossa kyyhky uuvutti itsensä miltei hengiltä sen vuoksi että sen piti julmasti nokkia puolisoehdokastaan muusiksi huomattavan pitkän ajanjakson. Siksi Lorenz muistuttaakin että ihmisten pitäisi olla susia, jotka antavat armon, eikä kyyhkyjä jotka tappavat toisiaan.
1: Samoin metsäkauriilla ei ole estomekanismeja, ja Lorenz muistuttaakin että se ensin lähestyy kepeänoloisesti, eikä näytä hyökkäävältä. Mutta tämä on aggressiivinen näyttäytyminen. Peuratkin voivat tuhota omia puolisoitaan puskemalla nämä hengiltä. Eivätkä ne ihmistenkään kohdalla tunne rajoja. Ja siksi nämä aikaansaavat paljon onnettomuuksia eläintarhassa. Ihmiset häpeävät sitä että söpö eläin löi niitä. Lorenz varoittaa tästä ja kehottaa että lähellä ylvästelevää peuraa tulisi hyvällä lyödä kävelykepillä tai nyrkillä turpaan jo ennen kuin tämä rupeaa puskeskelemaan.

Lorenzia lukiessa ei voi kuin erottaa hänet perinteisestä "luonnontutkijan stereotypiasta". Hänelle eläimet eivät ole jotain välineitä. Useinhan eläin edustaa runoilijalle jonkinlaista symbolia. Esimerkiksi kotka voi kuvata vapautta ja pöllö viisautta. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan välttämättä sovi kovinkaan hyvin oikean eläimen kanssa. Naturalisti sen sijaan ottaa eläimen itsenään.

Tämä voi olla hämmentävää, koska usein tieteen kannattaminen liitetään teknillisyyteen. Eli se johtaisi siihen että eläimiä hyväksikäytettäisiin ja välineellistettäisiin. Tällöin rakentuu mielikuvissa hyvin levinnyt kahtiajako, jossa on (1) pehmeä luontokuva jossa luontoon suhtaudutaan mystillis-runollisesti ; eläin on symboli jollekin muulle kuin mitä se on. (2) Ja kovat arvot jossa toinen puoli pitää eläintä ruumiina joka tuottaa esimerkiksi ruokaa tai vaatteenrakennusmateriaalia. Molemmat näistä välineellistävät eläintä jollakin tavalla.

Lorenz muistuttaa että näille on vaihtoehto. Ja yllättävä kyllä, tämä eettisesti varsin hioutunut näkemys, ei suinkaan muistuta hengellisyyttä, johon usein liitetään mielikuvissa pehmeät arvot. Lorenzin rakkaus ja myötätunto tutkimiaan eläimiä kohtaan on tekstissä varsin helposti havaittavissa.

Pitkien puukkojen yö.

Olin viikonloppuna juhlimassa. Syynä oli miekkailukoulun 10 -vuotinen taival. Kouluhan on varsin maineikas ja arvoistettu (~menestynyt), ja on laajentanut muun muassa Espooseen ja Singaporeen.

Ohjelmassa oli tietysti normaaleja juhlallisuuksia. Eli shampanjapullon lyömistä auki sapelilla. Sekä tikaripeliä. Ja olihan siellä tietysti tikaripeliä (One, two three, Pass), jossa pitää kaapata itselleen paperilappu tiettyjen sääntöjen vallitessa. (Toisella käskyllä tikari kiertää vierustoverille ja toisella sillä pitää kaapata lappu.) Tikarin lisäksi myös kättä saa käyttää, mutta omalla vastuulla. Harvalla on audatiaa (~yksi Fioren perushyve, likimain rohkeus) tehdä sitä temppua.

Itselle mielenkiintoisimmat asiat tulivat kuitenkin esiin siinä, miten asiat olivat muuttuneet aika paljon - aina lähtien kouluttajan hiustyylistä, joka on läpikäynyt muutoksen. Tämän varmistukseksi katsoimme tietysti nostalgisia videoita - joissa katselimme muun muassa niitä lyheneviä hiuksia. Niissä oli erilaisissa tapahtumissa tehtyjä koulun oppisisällön esittelyjä.

Varhaisimmissa Windsor oli vahvemmassa roolissa ja sävy oli selvästi itsepuolustuksellinen ; Niistä löytyy esimerkiksi materiaalia jossa Windsor ottaa samanaikaisesti kaksi aseistautunutta oppilasta sidontaan ja heittää heidät samanaikaisesti maahan. Pääsyynä tähän opettaja-machoismiin lienee se, että oppilaat olivat olleet harjoittelemassa vasta vuoden tai pari. Tätä kautta osaavamman rooliksi tulee näyttää erilaisia asioita. Esiintymiset ovat muuttuneet matkan varrella historiallisuutta korostavammiksi ja se ei keskity siihen mitä opettaja osaa, vaan mitä oppilaat osaavat. Samoin esitykset ovat tulleet taustoittavammiksi ja tätä kautta informatiivisemmiksi. Tämä on tietysti hieno muutos. (Minusta ilmiselvempi kuin joistakin.)

Videoilta näkyi myös harjoittelutilan tärkeä rooli, jos ei muuna niin rajoitteidenantajana. Ensimmäinen sali oli ollut todella pieni. Ja siksi ensimmäinen formi, eräänlainen kata, oli sovitettu sellaiseksi että sen juuri ja juuri mahtui tekemään hyvin pienessä tilassa. Jakomäen sali on taas moninkertaisesti suurempi, ja siinä formi onkin varsin tilaavaativa. Sitä ei olisi vanhassa salissa mahtunut suorittamaan..

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Yksilön hallinta

Jared Diamondin "Romahdus" aloittaa kertomuksensa USA:n Montanasta. Hän kertoo miten siellä on amerikkalaisia konservatiiveja, jotka eivät pidä hallituksen sekaantumisesta asioihin. He kannattavat yksityisomistusta ja harjoittavat maataloutta. (Erikoista on, että ennen maatalous oli ollut taloudellisesti kannattavaa, mutta nyt monet tilat tuottavat tappiota. Elintapa halutaan pitää. Tämä perinteisen elämäntavan kunnioittaminen on ihan mukava yksityiskohta mutta ei oikein kuulu tähän juttuun.)

Metsäpalojen aikana oli ollut hankalia asioita. Julkisvaltojen puuttumista haluttiinkin. Valtiolta vaadittiin että yksityisomaisuutta oli suojeltava kalliilla helikoptereista. Samaan aikaan auttajista ei pidetty, koska he olivat ulkopuolisia puuttujia. Asia on tietysti ymmärrettävä, mutta on selvää että yksityisyyden ja julkisuuden edut halutaan poimia itselle, ilman että mukana tulevat vastuut tulisivat mukana.

Amerikoissa yksityisomaisuus liittyy vahvasti individualismiin. Siinä missä täällä suomessa kaupallisuus yhdistetään helposti talouteen ja työhön ja koneellisuuteen, USA:ssa konservatiiveille kapitalismia kannatetaan individualismilla. Yksityisomaisuus ja oman itsen hallitseminen on tärkeää. Tämän vuoksi myös yliopistotoimintaan suhtaudutaan monin paikoin varovaisesti. Se edustaa monelle hallintoa ja jotain ulkopuolista indoktrinoivaa tahoa. Yliopistolla, kuten uskonnollakin on molemmilla toki pitkät perinteet. Mutta niiden imago ovat erilaiset. Yliopistoa ei yhdistetä "Cowboyhenkisen Amerikan Pioneerin" imagoon. Uskonnolla on nostalgia -arvoa, pelkkä historiallisuus ei riitä.
1: Kenties asiassa vaikuttaa sekin, että yliopistossa indoktrinointi liitetään ihmisiin (ja niihin goddamn hippeihin) eikä se onnistu olemaan "satuolennoille ulkoistettua manipulaatiota" jossa vallankäyttäjä voi naamioida vallankäyttönsä esiintymällä sen saman vallan alaisena jonka nimissä hän muita komentaa.

Siksi moni konservatiivi onkin ylpeästi itseoppinut. He voivat esimerkiksi kertoa ylpeästi että he ovat saaneet tietonsa, eivät suinkaan indoktrinaatin alaisena yliopistossa, vaan menemällä itse kirjastoon ja lukemalla. Sääli vain, että kirjastolaitoskaan ei perustu yksityisomistukseen, vaan valtiolliseen yhteisöön.

Asia ei toki ole aivan näin yksinkertainen. Amerikkalaisille konservatiiveille on samanaikaiseti tärkeää myös "One Nation Under God" ja monet muut vastaavat asiat. Patriotismia ei helposti liitä yhteen siihen että kaiken tulisi olla yksityisomistuksessa ja mahdollisimman vähän kontrollissa. Tällöin valtion rooli olisi olla vaikutusvallaton toimija, ideaali joka ei tee mitään. Tässä mielessä Amerikkalaisen konservativismin maailmankuva on melko vahvasti taistelemassa nimen omaan tämän jännitteen kanssa.

Tälle on tietysti helppo olla ylimielinen. Mutta onhan se oikeastikin niin että yksilön valinnanvapaus ja hallinto ovat keskenään jännitteisiä ja molemmat ovat varsin hyviä asioita. Ja molemmissa on myös pahoja ongelmanpaikkoja. Sitä joudutaan tasapainoilemaan. Konservatiivit ovat kuitenkin sen verran voimakkaasti heittäytyneet tähän tematiikkaan edustamaan tasapainoilun sijasta ääripäitä, että heidän kohdallaan tämä jännite on helpoiten huomattavissa.

Parsimonia

Yksi tieteenfilosofian "piilokäytetyimmistä" asioista on eräänlainen nuukuus. Selitysten kauneudeksi nähdään niiden kattavuus ja yksinkertaisuus. Historiallisesti tätä periaate on kuvattu esimerkiksi Occamin partaveitsen ja Einsteinin kovasimen kaltaisissa periaatteissa. Tai Saganin lausumassa, jossa erikoislaatuiset asiat vaativat kovempaa todistamista.

Tämä onkin tavallaan järkevää jo siltäkin kannalta, että jos asioita voidaan vapaasti vain olettaa, ei niitä oikeastaan tarvitse enää selittääkään. Nuukuuden periaatteen vuoksi mietintä on sitä, miksi jotain on sen sijaan että ei olisi.

Sen vastakohta, Runsauden periaatteeseen törmätään runsaasti esimerkiksi spiritualismissa, jossa tontut, metsänhenget ja muut saduista tutut herttaiset tai vähemmän herttaiset olennot. Niissä maailma koherentisoidaan olettamalla niiden taakse vaikuttajia ja tilanteet tulkitaan tämän viitekehyksen mukana. Selityksestä tulee erittäin koherentti, mutta se ei silti ole hyvin perusteltu. Pikemminkin selityksen laatu on korvattu selittelyn määrällä. Taikauskoisessa maailmankuvassa onkin itse asiassa kysymys valtavasta runsaudesta, joka tarkoittaa samalla oletusten ja puhtaasti väitteenvaraisten asioiden runsautta. Kun asia selitetään olettamalla sen taakse toinen asia, syntyy kysymys siitä ratkaistaanko tässä ongelma rakentamalla toinen vähintään samansuuruinen ongelma. (Valitettavasti kysymys on retorinen.)

Joskus kysymys on yllä olevaa vaikeampi ; Kun oletusten määrä ja niiden laatu on varsin oletuksenvarainen, on ratkaisu helppo. Joskus asiat ovat ongelmallisempia. Perusaseena tässä on usein todennäköisyys. Valitettavasti tämä on hyvinkin monisyisesti käytettävä käsite. Sen naivi käsittäminen johtaa myös taikauskoiseen ajatteluun. Pääsyynä tässä on kontingentin luonteen ymmärtämättömyys. Asian todennäköisyys sekoittuu tarkoitukseen. Ja siksi esimerkiksi kun sodassa selvitään ja kuollaan sattumalta, on lopputulos se, että nykytila on epätodennäköinen. Tämä ei tunnu riittävän sotilaille. He eivät huomaa, että arki-ilmiöissäkin maailman kontingentilla luonteella (tai ainakin sillä että se ilmenee ihmisille sellaisena) käytetään paljon esimerkiksi onnenpeleissä. Jopa bridgessä ideana on se, että jokainen saa alussa todella epätodennäköisen käden. Käsimahdollisuudet ennen ja jälkeen ovat olennaisesti erilaiset. - Ehkä syynä tähän on se, että naivin todennäköisyyskäsitys solahtaa sujuvasti taikauskoiseen katsomusmalliin.

Se, että toisinkin voisi käydä ei ole itse asiassa mikään argumentti. Esimerkiksi jos minun ominaisuuksiani aletaan laittamaan yhteen, saadaan aikaan varsin sujuvastiu ajatus siitä että olen "mahdoton". Minulla ei toki ole mitään kovin omituisia tai harvinaisia piirteitä. En esimerkiksi ole yksijalkainen tai USA:n presidentti. Mutta kun laitetaan pituus, paino, asuinpaikka, hiustenväri, harrastukset ja niin edespäin, saavutetaan lopulta maksimaalinen epätodennäköisyys. Silti minun olemassaolooni uskominen on perusteltua.

Toki esimerkiksi värisuorien saaminen peräkkäisissä peleissä on ihmeellistä. Mutta tilastojen mukaan se ei ole sen mahdottomampaa kuin mikään muukaan käsi. Sellaista on kuitenkin perusteltua epäillä korttihuijaukseksi. Ei suoraan epätodennäköisyyden vuoksi, vaan että sillä on vastateoria jonka todennäköisyys on tuossa tilanteessa varsin uskottava ; Selitys on se, että huijarilla on tietyt tavoitteet, joista meillä on aavistusta. (Ei. Emme lue suoraan ajatuksia, mutta kykenemme arvaamaan ihmisten tunteita paremmin kuin satunnaisesti.) Huijari joka hakee omaa etuaan haluaa kerätä voittavia käsiä. (Ja toisaalta huijari joka hakee häviäviä käsiä saa meidän puolestamme jatkaa puuhiaan aivan rauhassa.) Ja tiedämme sen verran että huijaamista tapahtuu, ja itse asiassa huijaaminen on useammin selityksenä tuollaiseen hyvien käsien sarjaan kuin se, että tuollainen sarja tulisi tuurilla. Emme siis suinkaan todista että pelaajalla ei ole käynyt sikahyvä tuuri, vaan pikemminkin esitämme että tietomme ihmisolentojen kyvyistä, motiiveista ja toimintatavoista mahdollistavat huijaustoiminnan jota tapahtuu niin usein, että se on paljon todennäköisempi selitys.

Syynä on jälleen parsimonia. Mutta hieman vaikeammalla tavalla. Sellaisella, joka liittyy olennaisesti salaliittoteorioihin. Niissähän kaiken taakse oletetaan jonkinlainen hyvin moneen kykenevä taho. Esimerkiksi reptilianit tai illuminatit voivat hallita maailmaa Japanin maanjäristyksistä pörssikursseihin ja siihen että homot saavat tilaa yhteiskunnassa. Tosiasiassa ajatus reptilianista on itsessään epätodennäköinen, mutta se ei ole itsessään suoraa sen epätodennäköisempi kuin se, että ihmien on epätodennäköinen. (Esimerkiksi Gould mietiskeli evoluution sattumanvaraisuutta ja oli melkoisen varma että evoluutiohistoria ei toistuisi identtisenä jos sitä pyöritettäisiin uusiksi. Näin ollen juuri ihminen on evolutiivisesti epätodennäköinen.) Mutta tietoa ei tehdä totaalisessa epätiedossa ja tyhjiössä ; Havaintomme maailmasta antavat ihmiselle huomattavasti pienemmän ihmeenomaisuuden kuin reptiliaaneille. Tässä parsimonia lyö reptiliaanit epäuskottavaksi, ei apriorisin syin, vaan ihan sen takia että jotkut asiat ovat tietojemme mukaan vähemmän mutkikkaita kuin toiset eivät.

Tämän kohdalla konsilienssi on olennaisessa roolissa. Kokko ja Bargum lähestyivätkin tätä kirjassaan "Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä". He käsittelivät saastuttavia tehtaita. He huomauttivat että tehtaan ja keltaisen möhmän yhteys on korrelaatio, joka on epäilyttävää. Vaihtoehtona voi olla että vihamielinen sabotoija haluaa pilata tehtaiden maineen. Mutta se, että tämänlainen toiminta voitaisiin salassapitää vaatisi sen verran runsaasti vaivaa, että se on "yleensä" epätodennäköisempi vaihtoehto. (Tieto voi itse asiassa näyttää yksittäisiä mustamaalaustapahtumiakin ilman että tehdasnäkemys olisi vaarassa.) Vaihtoehtoisen selityksen keksiminen, vaikka se olisi kuinka koherentti ja havaintoihin sopiva, ei ole kovin paljoa.

Parsimonia on kenties yksi vaikeimmista asioista. Vaikka sitä itse asiassa käytetään lähes koko ajan jossain muodossa - esimerkiksi silloin kun jollekin ilmiölle ylipäätään vaaditaan jotain selitystä. Ilman sitä voitaisiin vain sanoa että sen olemassaolo mitään selitystä tarvitse, vaan se että sitä ei olisi.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Hyötyliikuntaa.

Päädyin keskustelemaan koululiikunnan hyödyistä ja haitoista. Tätä tehdessä päädyimme taivastelemaan sitä, miten koululiikunta sisältää ensi sijassa kaikkea sellaista liikuntaa jota esimerkiksi minä pidän äärimmäisen epäkiinnostavana. Eli joukkuelajeja.

Joukkuelajeja, kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa, sävyttää tietty käytännöllisyyden puute. On täysin turhat ja abstraktit tavoitteet, kuten saada nahkapallo vierimään tietylle alueelle. Tätä kautta siitä ei ole hyötyä. Sen sijaan vaikkapa suunnistuksesta ja uinnista voi saada hyötyä myös koulun ja liikuntatuntien ulkopuolella. Mutta näitä liikuntatunneilla on harvoin. (Kävin koulua 3+3 vuotta uimahallin vieressä. Ei ollut tunteja siellä kuin pari vuodessa..)

Toisekseen joukkuelajit ovat hengeltään varsin destruktiivisia. Joku ruoja on ilmeisesti ajatellut että esimerkiksi jalkapallossa tai sählyssä opittaisiin yhteispelitaitoja. Kuitenkin koulujen otteluita sävyttää ensisijassa "tähtioppilasmaisuus". Eli on tiettyjä hyviä pelaajia, joiden valitseminen omaan jengiin on ensiarvoisen tärkeä temppu. Tätä kautta huonot pelaajat halutaan omaan joukkoon viimeisenä. (Minä olin se viimeinen, eikä ihme. Minulla on liikunnanopettajan lausunto jonka mukaan olen tumpelo. Eikä tästä voi suuttua koska tottahan se mies puhui!) Rakenne on sellainen että tähtioppilaat saavat egoboostia. Viimeisiin tulee luuseristatus, josta ei oikein pääse eroon. Itseäänruokkiva kehä kun on se, että hyvälle pelaajalle syötetään. Huono pelaaja saa helposti vähemmän syöttöjä joten petraaminenkaan ei tuota välttämättä paljoakaan ; Mahdollisuuksia näyttää kohenneet kykynsä on vähän. (Miksi siis edes yrittää?) Tässä mielessä urheilutunnit kannustavat enemmänkin kilpailuyhteiskuntaan ja pyrkyröintiin kuin yhteispeliin. (Opettajat, älkää kuvitelko että oppilaanne eivät olisi kaikessa inhimillisyydessään myös raadollisia kusipäitä! Jopa pyyhepojat ja viimeiseksi valitut ovat. Kenties eniten juuri he.)

Itse olenkin fiksoitunut yksilölajeihin. Näin ei varmaan ole ihmeellistä että harrastan pragmaattisia sovelluksia sisältävää urheilua jossa ei ole ryhmätaistoa tai kilpailuja. Sellaista joka perustuu oman itsen kanssa puurtamiseen. Jossa ytimessä ei ole shownäyttö tai kilpailu muiden kanssa. "Me-muut" -henkeäkään ei ole kun ei ole vastatiimiä. Itsepuolustus on tätä kautta paljon humaanimpaa kuin esimerkiksi jalkapallo, josta pidän niin vähän että kieltäydyn esimerkiksi ymmärtämästä sellaisia määritelmiä kuin "linjatuomari". (Joku turha tärkeilevä tyyppi lienee hän.)