Huumorintajua voidaan pitää yhtenä sydämen sivistyneisyyden merkkinä. Tätä kautta huumorintaju toimii eräänlaisena haasteena. Uskonnoissa tämä on vaikea asia. Tabu on usein suojeltu, kritiikin ohella juurikin naurulta.
Tässä mielessä Suomen luterilainen uskonto on varsin terve. Siinä missä aggressiivisemmat linjaukset voivat jopa vastustaa kaikenlaista "turhaa" ja loukkaantua Jeesusvitseistä, on esimerkiksi "Sakastissa nauretaan" -sarja tuottanut useampia kirjoja. Olennaista ei ole se, ovatko vitsit laadukkaita vai ovatko ne "helppoja juttuja". Enemmänkin se, että yritystä on paljon. Ja että tätä ei pidetä minään jumalanpilkkana.
Humoristinen uskontoblogi "theokratie" (jota kirjoittaa Jumala itse) kirjoitti tässä kohden imaamien nauramisesta. Selviää, että siinä missä juutalaisuus on yllättävän laajasti itseironisen huumorin läpitunkemaa -aiheesta on esimerkiksi kirja "Mille Rabbi nauroi?" .
Samalla paljastuu se, että islamilaisessa kulttuurisa tiukat linjat suhtautuvat huumoriin vihamielisesti ; Tiukimmat - eli ne jotka rakentelevat moskeijassa piereskelemisen etikettioppaita ja käsittelevät monia muitakin vastaavia asioita teologin vakavuudella - esittävät näkemyksiä joissa nauraminen ei kuulu islamiin millään tavalla. Se on kuulkaa vakava paikka se!
En jaksa uskoa tähän epäihmisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti