Tämä. On. Internet.

Pasi Sillanpää kirjoitti blogiinsa tekstin siitä miten hän haluaa olla epäkorrekti. Tekstin sisältö on sen sorttista, että se tuo mieleen vertailukohtia menneisyyteen. Maailmaan ja aikaan jota ei enää ole mutta johon minut on vielä kasvatettu.

Tässä vanhassa maailmassa oli niin että jos joku kutsui itseään nöyräksi, laajasti elämänkokeneeksi ja viisaaksi neuvojaksi tai toisinajattelijaksi, hän ei ollut sitä. Aidosti nöyrä ei sano olevansa nöyrä, koska asian tiedostaminen saisi ylpistymään. Laajasti elämänkokenut viisas tietäisi että ihmiset eivät ohjaudu neuvomalla.

Ja toisinajatteluaan alleviivaavat ovat oikeasti erikoisuudentavoittelijoita jotka, noin karkeasti sanoen, yrittävät vain olla erilaisia salatakseen sen pikkuseikan ettei heillä ole aivoja. Useilla toisinajattelijoilla myös menevät sekaisin se, että ollaan jotain mieltä (opinionated) siitä että ollaan jotain ajattelijoita (thinkers). Ja usein toisinajattelijoilla on myös jokin marginaali-ideologia jonka ajatuksia he seuraavat hyvinkin kliseisesti niin että jos tietää heidän mielipiteistään olennaiset ja tietää mihin ideologiaan he ovat sidoksissa, voi arvata heidän muutkin näkemyksensä. Eli toisinajattelija on toisinajattelija vain jos unohdetaan sanaparista toisinajattelu sekä sana "toisin" että "ajattelu".

Nykyaikana epäkorrektius on vastaava asia.

Ne jotka korostavat olevansa epäkorrekteja noudattavat hämmentävän kliseisiä ja perinteisiä arvoja. Heillä on kuppikuntia joissa voivat jakaa mielipiteitään keskenään. Ja tässä kontekstissa häiriö ja tätä konsensusta hämmentävä kommentoija on sananvapauden este. Kuin Pasi Sillanpään herrakerho, joka päättää naisista että "Ei oteta, koska sen jälkeen emme enää voi puhua vapaasti."

Tämä taho korostaa olevansa jokin hovinarrin jatke. Pasi Sillanpään tapaan sanoo "Poliittinen epäkorrektius on keino kanavoida mielipiteitä. Se on ikiaikainen keino nostaa naurunalaiseksi vallitsevia uskomuksia ja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Hovinarreista alkaen yhteiskunnan valtaa pitäville henkilöille ja ryhmille on esitetty asioita sarkastisesti, kärjistäen ja väännellen. Kärjistämällä ja vääntelemällä ihmiset ovat saaneet paksunahkaiset päättäjät hermostumaan tai vähintäänkin epävarmoiksi. Itsestäänselvyydet on haastettu ja monta itsestäänselvyyttä on murskattu. Murskaamisen kautta on syntynyt entistä parempaa." Ja huolena on se, että "Itse näen, että värikkään kielen kieltäminen ja vahvan retoriikan hylkiminen johtaa entistä suurempaan vastakkainasetteluun. Kun mitään ei saa sanoa, viha kanavoituu ja kapseloituu pieniin ryhmiin ja vihan poistaminen epäonnistuu."

Näissä epäkorrektien puheissa onkin aina tämänlainen hämmentävä jännite. Omia kuppikuntia suojellaan epämiellyttäviltä mielipiteiltä. Omaa ryhmää suojataan kun taas erimielisten tulee kestää kaikenlaista. Nykyajan epäkorrektius onkin usein malliltaan  sellaista että ihminen haluaa haukkua muita mutta hänen omia käsityksiään ei saa kyseenalaistaa. Näin sitä koetaan että vastapuolen moittiminen on hyvä silloin kun moititaan vaikka suvaitsevaiston ajamia asioita. Mutta sitten jos erimielisyyttä esitetään provokatiivisesti omasta mielestä vääristä asioista niin "esimerkiksi puhuminen miesten ja naisten polkupyöristä on historiallinen vääryys, joka vihdoin pitää korjata. Olen pahoillani, mutta edelleenkin pidän tuota keskustelua miesten ja naisten polkupyöristä esimerkkinä siitä, että vain itsetarkoituksellisesti etsitään epäkohtia." Aivan kuin jako miesten ja naisten polkupyöriin ei olisi kulttuurinen konventio jota on opetettu itsestäänselvyytenä.

Onkin hämmentävää elää maailmassa jossa virallisesti kannatetaan niin voimakkaasti epäkorrektiutta. Mutta jossa kuitenkin ollaan sellaisia että kritiikin saaminen muuttuu vainoamiseksi. Esimerkiksi jos sanoo jotain homovastaista ja saa siitä ärhäköitä kommentteja, tätä ei nähdä epäkorrektiutena vaan vainona. Se on aina yhtä söpöä kun joku kirjoittaa nettiin laajalevikkisen lehden suuresti luetun uutisotsikon alle kommentoiden, että hänellä ei ole sananvapautta. (Esimerkiksi kaikista niistä maahanmuuttokriittisistä kommenteista olemassa ovat ilmeisesti vain ne jotka haastetaan oikeuteen..)

Mutta tämä tietenkin sopii maailmaan jossa tilanne on se että kun omaa mieltä olevat ovat oppositiossa, niin silloin pitää olla poliittisesti epäkorrekti ja valtaa vastaan. Mutta sitten kun ei olla, niin ei saa kritisoida ja olla torppaamassa ahkeraa tekemistä. Koska vaaleissa se paljon puhuttu Kansa on puhunut, pulinat pois. Kansa ei äänestä väärin. Äänestivät valtaan nykyisen hallituksen ja aiemmat. Ja ne on kyllä haukuttu.

Tämä ei ole mitään yllättävää.

Hikipedian ylläpitäjänä olenkin tottunut siihen että toimintaamme ovat moittineet ennen kaikkea (1) lestadiolaiset ja (2) toisaalta juuri omaa poliittista epäkorrektiuttaan alleviivaavat tahot, kuten kansallismieliset maahanmuuttokriitikot. Heidän puolellaan tulee lausuntoja joiden mukaan parodia-artkkeli Marco de Witistä ei kuulu siihen mitä hikipedia on projektina. (Which is golden.) Eihän heille voi opettaa muuta kuin sen, että jos Simo Häyhä -juttu on liian provokatiivinen joidenkin makuun ja se pitäisi sensuroida tai jopa poistaa, niin kirjoitamme tilalle pahemman mustasta kuolemasta ja venäläisiltä poskeen ottamisesta.

Tämä mielestäni demonstoi sitä mitkä tahot eivät salli itselleen vitsailua. Saatan esimerkiksi mainita että Antti Tuisku on naureskellut itsestään tehdylle hikipedia -artikkelille mediassa. Ja Henry Laasanen on ottanut osaa itseensä kohdistuneiden vitsien keksimisessä ja tekemisessä. Tämä kertoo siitä että heillä on harvinaislaatuisen terve sietokyky. Itseen kohdistuvat erimielisyydet, provokatiiviset verbaali-iskut ja vastaavat mittaavat aidosti sitä miten hyvin ihminen kestää ja arvostaa.

Älkää ymmärtäkö tätä väärin (ymmärtäkää tämä oikein).

Näen että kuppikunnilla on suuri rooli kun puhutaan mielipiteiden kokonaiskirjosta. Kritiikki voidaan esittää argumentatiivisesti mutta ainakin osa siitä koetaan myös sosiaalisena ja emotionaalisena paineena. Ja tämä vaikuttaa jokaiseen ei-sosiopaattiin ja ei-psykopaattiin käytöstä ohjaavasti. On tavallaan tervettä jos se naisen läsnäolo todella tukkisi suita. Niitä omia räväköitä mielipiteitä kun ymmärrettäisiin jollain tavalla hävetä. Tai ymmärretään vähintään että räväköille mielipiteille on olemassa konteksti. Koko elämä ei ehkä ole yksi suuri narrin showesitys eivätkä myöskään kaikki ihmiset ole narreja. Minun on vaikeaa ymmärtää miten kansainvälistä politiikkaa tekemään pyrkivät hahmot jotka pitävät kunnianosoituksena sitä että eivät harrasta kohteliaisuutta. ("I do not do politeness.")

Lisäksi olen mielestäni samoinajattelija. Usein minua moititaan oudoksi. Mutta mielestäni olen aivan normaali. Toki minulla on jonkinlainen luonnehäiriö joka tekee minusta ärsyttävän. Kuten kanssani uskontoasioista vääntänyt kristitty Sami Liedes on minusta sanonut, hän ei usko että minä olisin järjestämässä kenenkään lynkkajaisia. Mutta sen sijaan olen uskottavasti itse lynkkausjonossa pääsisipä hirmuvaltaan suunnilleen mikä tahansa suuntaus. Tämä on mielestäni kohteliaasti, kenties jopa tarpeettoman kohteliaasti, sanottu. Mutta toisaalta tästä voi sanoa sen verran että jos minun asenteella ja aatemaailmalla oltaisiin eletty menneisyydessä niin olisin esimerkiksi ranskan vallankumouksessa ollut todennäköisimmin Girondisti. Heistä ei tykätty. He olivat periaatteessa kuninkaanvaltaa vastaan mutta heidät tappoi kuitenkin vallankumoukselliset.

Tähän liittyen minulla on vaihtelevan kohtelias tapa poltella siltoja takaani, edestäni ja joskus jopa altani. Tästä on ollut seurauksia. (Esimerkiksi hikipedian ylläpitäjänä olen ollut tilanteessa jossa vähemmistövaltuutettu on lähettänyt kollektiivillemme ukaasia sakoista jotka koskevat tekstiä jota en ole kirjoittanut tai edes lukenut.) Yleensä en tässä kohden ole kuitenkaan sanonut että tämä johtuisi siitä että minua vainottaisiin. Pelkkä vastuuseen tai vaikeuksiin joutuminen ei ole vainoa. Kritiikki on sananvapautta eikä sensuuria. Turhat mielipiteet naisten- ja miesten polkupyöristä ovat mielipiteitä. Valitan vasta kun tämä menee kohtuuttomuuksiin kuten työpaikan alta soittamiseen tai väkivallalla uhkailuun. Sillä minä en ole mikään munaton ruikuttava pelle joka leikkii jotain pikku provokaattoria ja sitten itkee kun veri vuotaa nenästä jota sieltä on omin pikku toimin kaiveltu. (Ja voi että olenkin sitä sieltä kaivellut.)

Lisäksi tietenkin on hyvä ottaa esille jos ylilyöntejä tulee. Sillä jos vihollinen suuttuu narriudesta ja ylilyä, on tämä ylilyönti hyvä napata talteen ja jakaa mahdollisimman monelle. Ei sensuroiden vaan nimenomaan jakaen mahdollisimman laajalle jotta mahdollisimman moni näkee ja voi päätellä minkälaisia ihmisiä nämä ylilyöjät ovat. Tämäkään ei ole sensuuria vaan maksimaalista sananvapautusta.

Vihjaan vielä senkin verran että on turhaa pitää itseään provokaattorina ja epäkorrektina vain siksi että sanoo jotain joka ärsyttää jotakuta. Netti on täynnä aivan kaikesta pahastujia. (Toisissa ideologioissa, kuten maahanmuutokriittisissä tätä hienohelmaisuutta jossa uhriutuminen ei ole sidoksissa vastapuolen hirviömäiseen väkivallan uhkaan ja vastaavaan vaan siihen että ollaan itse kovin herkkänahkaisia ja pahastutaan siitä että jollakulla on väärä lakialoite politiikassa ja maassa on asioita jotka ärsyttävät häntä itseään. Liity kuule kerhoon. Ainiin, teillähän onkin se toisinajattelijoiden kliseitätoisteleva kuppikuntakerho jo. Unohtakaa että sanoin mitään!) Täällä on myös trolleja jotka tekopahastuvat ties mistä ja tekevät ties mitä muuta. (Uskokaa miestä joka on kirjoittanut suuren osan vauvafoorumin sisällöstä!) Te ette teknisesti ottaen ole mitään ainutlaatuisia lumihiutaleita. Tämä. On. Internet.

Kuinka kaikkia trolleja ei ole tehty samanarvoisesti

Tämä kirjoitus kertoo trolleista. Mutta ei niistä trolleista joista Suomessa nykyään puhutaan. Täällä trollius on usein vakiintunut käsittämään Venäjä -trolleja, eli Venäjän propagandaa tuottavia tahoja joita kutsutaan "tehtaiksi" - aivan kuin ärsyttävät ja provosoivat kommentit ja propaganda olisivat jokin tuote jota valmistettaisiin. Tai sitten puhutaan tietysti jostain Yle -trolleista jos ollaan niitä vastapuolen ihmisiä. Trolli on sanana viitannut kauan - ja tälläkin hetkellä viittaa Suomen ulkopuolisessa maailmassa - hieman toisenlaiseen ilmiöön.

Ja tästä trolliudesta olen kirjoittamassa nyt.

Tässä on taustalla se, että niin kauan kuin on ollut olemassa internet siellä on ollut ihmisiä joiden tärkeänä asiana on ollut puuttua muiden ihmisten asioihin. Tämä ihmisryhmä on usein seuraamassa jotain omasta mielestään konventionaalista ja ilmiselvää viisautta. Ja tämä oikeuttaa heitä ns. tunkemaan nenäänsä asioihin jotka eivät ole pätkääkään heidän omiaan. ; Keinot vaihtelevat käännyttämisestä ja asenteellisista onelinereistä kovaankin poliittiseen lobbaamiseen ja jopa suoranaiseen kiusaamiseen ja vainoamiseen.

Aaron James on kirjassaan "Asshole: A Theory" kuvannut juuri tätä ihmisryhmää. (Teos on filosofisempi ja älykkäämpi kuin otsikko voi antaa ymmärtää.) Hän tiivistää teoriansa niin että kaikki ilkeily ei ole samanlaista. Ja päästäkseen tähän mainittuun ilkeilyn alalokeroon on täytettävä sellaisia kriteeriattribuutteja kuin se, että näkee että jonkinlainen tarkoitus pyhittää keinot. Nämä ihmiset ovat häijyjä ja jossain määrin naurettavia sellaisella erikoisella tavalla jota kuvaa se, että he ottavat itsensä liian vakavasti.

Tämänlaatuinen kohde taas on perinteisesti ollut ihanteellista parodioinnin ja ivan kohdetta. Näitä ihmisiä voidaan provosoida ärsyyntymään ja tekemään itsestään naurettavan. Samalla voidaan raapia heidän retoriikkansa antama ruusuinen kuva ja paljastaa miten konventionaalinen viisaus on usein ajattelemattomuutta jota jatketaan siksi että sitä on tehty niin kauan että ns. sunk cost effect iskee kusipäähän täydellä teholla.

Ja tästä päästään niihin tässä tekstissä käsittelemiini trolleihin.

Pääongelmana on se, että moni sekoittaa trollin ja Aaron Jamesin kuvaaman, käännetään nyt tässä yhteydessä vapaasti, "kusipään" yhdeksi ja samaksi lokeroksi. Ja tämä sekoittuminen on sinänsä hankala asia että
1: Ihmiset ovat aika monenlaisia, ja Poen laki pätee vahvasti. Moni ilmiö on ns. ajautunut parodiahorisonttiin ja sen vuoksi on vaikeaa tai jopa mahdotonta erottaa onko kirjoittajan ilmaisema äärimielipide vilpitön vai parodia. Eli on vaikeaa erottaa trollia ja kusipäätä toisistaan.
2: Toisaalta ääliöt pelaavat peliään siten että he suojautuvat kritiikiltä teeskentelemällä trolleja. Syynä siihen miksi tämä on kannattavaa se, että trolleissa on sellainen puoli että niihin suhtaudutaan yleensä kahdella strategialla (1) ajatuksena on että trolleja ei ruokita eli heidän juttuihinsa ei tartuta, ei edes kritisoimalla (2) trolleissa nähdään jotain sellaista hyveellisyyttä joka liitetään perinteisiin narreihin.

Trollien kunnioitettavuudesta.

Ja kyllä. Trollien kunnioitettavuus on jotain jota on kenties syytä lähestyä tarkemmin. Luin erään nettituttavani asettaman kommentin minusta. (Hän ei sattuneesta syystä halua, luultavasti ymmärrettävästi, sitoa nimeään minuun.) Pidin kommentista paljon. "Hän on yritteliäs, innostunut ja lahjakas. Pelottava kombo, koska on myös suhteellisuudentajuton. Hän saa aikaan. Ensin hän pikaisesti säveltää ja näpertää jotain lennosta ja sitten tulee ja paiskaa sen näytille, vähän kuin jokin internetmaailman Petri Gerdt." (Petri Gerdt on tunnettu lähinnä Myyrmannin räjähdyksestä eikä mistään muusta.) Tässä kohden näkyy että arvostus ei ole täysin läpitunkevaa. Mutta hikipedian ylläpitäjänä ja kaikenlaatuisena provokaattorina minulla on piirteitä jotka liitetään sellaiseen asiaan kuin poliittinen epäkorrektius. Tämän taakse nähdään hyveitä ja tätä kautta asia ei ole täysin paheellinen ja sitä voidaan kunnioittaa, vaikka tuotokset tosiasiassa näkisikin sekä ärsyttävinä, riskaabeleina, tuhoisina ellei peräti suisidaalisina.

Ja näiden hyveiden läsnäolo muistuttaa, että ihmisten ärsyttäminen ei ole aina samanlaista. Osassa näitä hyveitä on, toisissa niitä ei ole. Kun ihmisiä ärsyttää erilaisen kommunikaatioteknologian tai viestintämenetelmien tai retoristen keinojen kautta, asian voi tehdä siten että mukana on arvostettuja piirteitä.

Esimeriksi narrien kohdalla kunnioitusta herätti se, että
1: He löivät selvästi ylöspäin, eli kohteisiin jotka olivat narria vahvempia ja joilla oli narreja enemmän valtaa. Tämä viittasi rohkeuden hyveeseen.
2: He osasivat jotenkin kyseenalaistaa vallitsevat konventiot eli olivat luovia tavalla johon liittyi jonkinlainen älyllinen elementti.
3: Samalla he voivat tarjota tärkeää kritiikkiä ja jopa opettaa jotain maailman menosta.
4: Lisäksi narrien jutuissa oli huumoriarvoa, eli ihailtavat ja arvostettavat narrit eivät olleet vain kuluneita tokaisuja toistavia papukaijoja vaan he osasivat olla myös aidosti humoristisia eivätkä vaan hassuja sillä tavalla kuin ne puujalkavitsejä ulkoaopetelleet ja niitä toistavat hassut setämiehet joita joka ikisessä suvussa on.

Narrien ärsyttävyys oli pahe joka annettiin anteeksi koska ne olivat (1) harmittomia, (2) viihdyttäviä (3) tai tarpeellisia. ; Huono käytös oli ovelaa ja fiksua joten ne olivat omintakeisella laatikon-ulkopuolella olevalla tavallaan sellaisia että niissä oli arvoa kun niitä katsottiin eettisenkin silmälasiston läpi.

Trollien oikeutus toimille on pitkään nojannut yllämainittuun.
Trollit ovat yleensä nojanneet siihen että heihin provosoituvat ottavat asiat liian vakavasti. Tätä demonstroinee se miten eräs kliseisin trollinnaamakuva kysyy vain "U MAD?". Jopa Batman -elokuvista napattu Heath Ledgerin näyttelemän Jokerin kysymys "Why so serious?" on napattu tähän yhteyteen. Se kuvaa juuri sitä että ideaalitrolli ei itse asiassa ota omaa sanomaansa vakavasti. Arvostettava ja hyveellinen trolli ei ole jumiutuneita dogmejaan viskova hahmo. Sen sijaan hän herättää asennevammaisten moralistien huomion ja valaisee heidän tekopyhyyttään, asenteellisuuttaan ja ilkeyttään. Trolli ei ota sanomaansa vakavasti, sen sijaan heidän sanomiinsa provosoitunut ottaa. Toisin sanoen, hyveelliseen trolliuteen vastareagoiminen on epäonnistuminen.

Trollit ovat toisin sanoen hieman samantapaisia kuin Jonathan Swift joka kirjoitti "Vaatimattoman ehdotuksen" jossa käsiteltiin kannibalismia ratkaisuna irlantilaisia koskeviin sosiaalis-poliittisiin ongelmiin. Ei siksi että kannattaisi kannibalismia vaan sen vuoksi että järkyttynyt ja pahastunut ihminen pysähtyisi miettimään sitä miten sen ajan yhteiskunta käsitteli irlantilaisia.

Tässä on ongelmia.

Tämän hyveellisen trolliuden takana on muutamia ongelmia. Ensimmäinen on se, että sen takana on asenne joka on hyvinkin valheellinen. Trolliudessa on vahvana henki jossa internet on huvituksille. Ja että se olisi jokin virtuaalinen epätosi paikka jossa ei olla vakavasti ja joka ei tavallaan kosketa mitenkään mitään aitoa ja olemassaolevaa maailmaa. Siksi ironinen etäisyys olisi odotettavissa ja järkevää.

Toisin sanoen, trollius kannustaa asenteeseen jossa internetissä sanottuja asioita, siellä vierailevia ihmisiä ja mitään mitä he siellä sanovat ei tulisi ottaa kunnioituksella - tai ainakaan tosissaan. Tämä on hyvin ongelmallinen suhtautuminen sillä internet on enemmän viestintäkanava kuin tietty ilmaisun muoto. Internetissä julkaistu lehti voi olla aivan yhtä vakava kuin saman lehden paperiprinttiversio.

Valitettavasti internet on kuitenkin kytköksissä omiin elämiimme. Kun joku esimerkiksi pilkkaa sitä miten moni pitää facebookissaan valheellista ja idealisoitua kuvaa jossa on pinnallisuuksia, konformistisia ja ketään ärsyttämättömiä mielipiteitä ja jossa näkyy vain onnistuminen ja optimismi, unohtuu helposti se että profiili viittaa oikeaan ihmiseen. Ja profiileilla vierailee monia ihmisiä, joista kaikki eivät välttämättä ole ystäviä tai ystävällisiä. Negatiivisuudet ja heikkoudet päätyvät mahdollisesti ulkomaailmaan aikaansaamaan ongelmia. Ongelmia itselle. Ja ongelmia läheisille. (Esimerkiksi minun puolisoni ei ole lainkaan sosiaalisessa mediassa eikä minun sivuiltani ole mitään kytköksiä häneen. Ei edes yhteisvalokuvaa jossa molemmat ovat samassa kuvissa ei ole netissä. Koska minä olen minä.) Ironinen etäisyys on jotain joka ei sovi kaikille. Minunlaiseni ihminen vielä saattaa uhrautua ja olla valmis pilaamaan tyystin maineensa. ; Minulla on varaa laajentaa ironinen etäälläolo elämäntavaksi joka kattaa lähes kaikki elämäni osa-alueet. (Paitsi ne jotka olen eristänyt täysin siitä kaikesta muusta, joka on hyvin työlästä.) Kaikilla ei ole mahdollisuutta tämänlaiseen etuoikeuteen.

Isompi ongelma on kuitenkin se, että paheellisia provokaattoreita on.

Voidaan nähdä että on myös paheellisia ärsyttäviä hahmoja. Ja he oikeuttavat itsensä, toimintansa ja olemassaolonsa edellämainituilla piirteillä. Tässä kohden mielenkiintoista on se, että nämä provokatiiviset hahmot eivät ole niitä joita kuvaa narrien hyvyys. Päinvastoin. Nämä ihmiset ovat niitä joita narrit ovat tupanneet vastustaa.

Nämä ihmiset toistavat samoja termejä niin että vaikka joku "partalapsi" on saattanut olla ensimmäisellä kerralla hauska, se on toistettu niin että kaikkia muita haukotuttaa ja termin kuuleva tietää että tyyppi kuuluu samaan jengiin ja jakaa heidän ryhmänsä sisäisen konventionaalisen viisauden ja Totuuden. (Tässä mielessä termi muistuttaakin kulttien ja lahkojen käyttämiä omia termejä. Joiden tärkein tarkoitus on se, että oikeat sanavalinnat voi oppia vain seuraamalla ja kuulumalla järjestöön riittävän kauan ja tätä kautta se on kätevä keino tunnistaa "meidät" "muista".)

He esittävät että he ovat provokatiivisia ja ovat esittäneet vitsejä. Tässä vastaan tulee kuitenkin yleensä ottaen se, että tästä puuttuvat kaikki ne hyveet jotka ovat antaneet oikeutuksen narriudelle. He ovat aina hyvin tosissaan. He lyövät sosiaalisesti itseään heikompiin. He luottavat laumavoimaan ja haluavat tasapäistää. Ideana on usein saada jokin ideologinen kontrolli lakiin, erityisen mieluisia ovat rajoitteet jotka estävät muiden elämäntapaa ja tekevät vaikeaksi tai mahdottomaksi tehdä jotain sellaista mitä nämä tyypit eivät itse halua tehdä itse (ja tämä halutaan laajentaa koskemaan kaikkia).

Tämänlaisen paheellisen kusipään tunnistaakin siitä että he voivat samanaikaisesti levittää kaksoisviestiä jonka ytimessä on se, että (1) heidän esittämänsä juttu oli humoristinen ja huumoria eikä sitä siksi saa ottaa vakavasti ja (2) heidän kritisoimisensa tai sensuroimisensa on mielipiteenvapauden rajoittamista aivan kuin he sittenkin olisivat olleet kovastikin sitä mieltä mitä ovat sanoneet.

Ideana onkin se että kaikenlaisia ääliöyksiä heitellään ja jos ne otetaan hyvin niin sitten otetaan vastuu rohkeasta mielipiteenilmaisusta ja sitten jos niistä tulee ongelmia niin halutaan pestä kaikki vastuu kaikista seurauksista selittämällä että "vitsi, vitsi". Tämänlainen kaksoisviestintä on kaksinaamaista ja pelkurimaista, vaikka usein näin toimiva yrittää kovasti myydä temppuiluaan trollien hyveillä eli rohkeudella ja rehellisyydellä. Kiemurtelu on kuitenkin teko joka paljastaa totuuden. Ja kiemurtelu ja siitä valehtelu kertovatkin onneksi aika monille että henkilö joka väittää olevansa rehellinen ja rohkea on pelkuri ja valehtelija.

Omintakeisuus, luovuus ja älyllisyys puuttuvat. Asiat jopa kuvataan identtisellä tavalla niin että on hyvin vaikeaa suhtautua siihen onko heillä täyttä suhdetta ajattelunvapauteen ja mielipiteenvapauteen kun sekä ajatukset että niiden ilmituonti ovat enemmän ulkoa tulleita ja ulkoaopeteltuja kliseitä, peräti sellaisia joiden kiertäminen on sen verran laajaa että niiden tuhoutumisesta ei ole oikein mitään pelkoa.

Tässä mielessä venäjä-trollit ovat itse asiassa propagandisteja joilla on trollien nimi mutta joilta puuttuu hyvien trollien taakse nähtävät hyveet. Argumentaatio ja häirintä eivät ole tietenkään vain internettiä. Niillä vedellään nykyään politiikkaakin. Jopa hämmentävän paljon. Tai oikeastaan ei; Sillä ainahan politisointi on kiinnostanut niitä joista on oleellista laajentaa omat dogmaattiset pakkomielteensä niin tärkeiksi että niiden on rajoitettava kaikkia muitakin, halusivatpa nämä tai eivät. Trollia on vaikeaa erottaa kusipäästä jolla on nettiyhteys. Ja asennevammainen ihminen joka sanoo jotain eikä kestä sitä että kriitikoilla on sananvapaus kritisoida heitä itseään elää sillä että kriitikko muka olisi vain "ruokkimassa trollia".

Ja tämä on heidän vahvin, kenties ainut, aseensa nykyaikana jolloin kuka tahansa voi esimerkiksi tarkistaa montako minkäkinlaista terroristi-iskua on tapahtunyt euroopassa viime vuoden (tai viimeisen 20 vuoden) aikana.

Se oli vitsi, vitsi

Eräs miekkailutoverini oli vieraillut paikassa jossa oli runsaasti vasemmistolaisia feministejä. Hän oli kertonut siellä vitsin homoseksuaaleista. "Tiedätkö mikä on kauheampaa kuin holokausti?" - "No homoseksuaalisuus." "Mutta miksi homoseksuaalisuus on niin kauheaa?" - "No, koska se on kauheampaa kuin holokausti." Tässä kontekstissa vitsi ei tietenkään naurattanut ketään. Kuten ei ollut sen tarkoituskaan. Kyseinen henkilö ei ole homovastainen vaan "vitsin" synnytti nimenomaan tapahtumisen konteksti.

Josta päästäänkin suoraan etiikkaan.

Hyvin usein kun kerrotaan vitsi, se koetaan joksikin joka voi olla hyvinkin makaaberi ja loukkaava koska sitä ei tarkoiteta. "Se on vain vitsi" on puolustus. Mutta miksi näin ajatellaan olevan? Onko esimerkiksi loukkaava lausunto vähemmän moraaliton jos se on samalla hauska? Kysymys on relevantti sillä hyvin usein kun käytetään tyylikeinona ns. halpaa sarkasmia, niin tosiasiassa viestillä halutaan alleviivata sitä mitä tosiasiassa tavallaan tarkoitetaankin. Tämä vain tehdään liioitellen. Ja tässä tilanteessa hauskuus syntyy helposti siitä että jaetaan sarkastisen lausujan maailmankuva. Jolloin rasistien kesken kerrottu natsivitsi on itse asiassa kontekstissaan tehokas vitsi joka huomioi kertojan ja yleisön. Mutta tätä voidaan pitää jopa vihaa lietsovana. Näin ollen vitsiys voisi itse asiassa periaatteessa pahentaa teon moraalittomuutta.

Puolustus siitä että jokin asia on vain vitsi viittaakin usein nimenomaan siihen että vitsi on kerrottu tavalla jossa ei puhuta vakavasti. Voidaankin nähdä että vitsiys lieventää lausunnon moraalittomuutta jos tämä epätotuusluonne tuodaan vahvasti esille. Lisäksi voidaan nähdä että huumori voi herättää tunteita ja tiedostamista. (Puhumatta siitä että vakaville asioille nauraminen voi olla terapeuttista tai defenssi maailman kauheuden edessä.) Kun vitsi kerrotaan nimenomaan kaikinpuolin tiedostetusti epätotena, mauttomuus viittaa nimenomaan siihen että vitsin kertojalla on etiikan ja tyylin taju. Tyylirikko on tahallinen.

Tässä mielessä miekkailukaverini vitsitempaus oli eettisempi kuin jos se olisi tehty heteropride -kerhossa. Homofoobikkojen kerhossa se voisi naurattaa. Homofoobikkonatseille vitsi voisi olla hervottomasti naurattava. (Tai sitten ei ehkä kuitenkaan, koska vitsin laatu ei ollut kummoinen. Mutta olisi naurattanut tämä huomioonottaen aika paljon enemmän kuin feministejä kuitenkin.) Vitsi olisi vitsi sellaisessa tilanteessa jossa sen kertominen olisi ollut hyvinkin epäeettinen. Kun se kerrottiin paikassa jossa sen hyveellisyys oli suurimmillaan se ei itse asiassa naurattanut vaan tyrmistytti. Vitsin vitsiluonne jossain määrin tuhoutui tässä yhteydessä.

Ongelmana on tietenkin se, että huumori on useimmiten kuitenkin keino paljastaa totuutta. Moni kertoo vitsejä kuin narri. Tällöin vitsin tehtävänä on paljastaa epämiellyttäviä totuuksia vaikka vallanpitäjistä. Asioita joita ei uskalleta kertoa tai sanoa ääneen koska etiketti ja hyvät tavat estävät. Toisin sanoen vitsit kerrotaan useimmiten totena kuin epätotena. Silti "se on vain vitsi" -puolustus on yleinen. Käytän sitä joskus itsekin.

Oman elämänsä Kermit

Olen ollut viime päivinä muutamaan otteeseen huvittunut. Sillä sosiaalisen median puolella eräs periaatteessa ystävällinen setä on sitä mieltä että hikipedistin statukseni tekee minusta merkityksettömän pellen. (Suhtaudun häneen sen verran positiivisesti että en mainitse häntä nimeltä. Jos hän olisi mielestäni kusipää, käyttäisin nimeään ja suoria lainauksia iloiten. Koska se on sitä mitä sananvastuu mielestäni tarkoittaa. Seurauksia. Etenkin negativiisia seurauksia väärästä toiminnasta.)

Ja että hikiprojektin olemassaolo tekee minusta ihmisen jolla on liikaa vapaa aikaa. Hän on toki siinä mielessä oikeassa että hikipedia on tuskin hirveän kunnioitettava meriitti. Kuitenkin sitä on tehty vapaa-ajalla. Ajalla jona tuo samainen mies itse katsoo televisiota ja raapii persettä. (Tunnin aikana minä pystyn kyllä halutessani kirjoittamaan jutun tai pari. Etenkin jos sitä edeltää pakko-odottelua julkisissa kulkuvälineissä työn päätteeksi ja ennen sitä. Jolloin mietintätunteja tulee "kuin ilmaiseksi" ja lopputulos tuottaa yllättävän vähän lisävaivaa.) Siksi meidän välissämme onkin sellainen epäsuhta että hän voi moittia mitä minä teen vapaa-ajalla mutta minä en tiedä mitään hänen saavutuksiaan edes työ-elämä mukaanottaen. Hän onkin merkityksettömämpi kuin (Mc Vittu)meitsi.

Kuitenkin tämä narrin status on ymmärrettävä. Nykyään ihmisiä mielellään tiivistetään yhteen kaavaan. "Trolli" ja "pelle" tarkoittavat suunnilleen sitä mitä setäkin sanoi. Että ei ole mitään arvoa antaa keskusteluun ja jos ei ymmärrä tätä niin oma vika.

Itse olen kuitenkin kokenut että matalan pieruvitsien heittämisen lisäksi hikipedialla on syvempiäkin arvoja. Nimittäin paskaa koskevia vitsejä ja tuhkaluukkuun tunkemis homovitsejä. Tämän syvän lisäksi hikipedia periaattessa tarjoaa tilaa syvällisempiinkin arvoihin. (Jolloin ei puhuta hikipedian keskimääräisestä artikkelista. Jolloin puhutaan konseptista josta olen tuskastuttavan tietoinen. Saati siitä mitä on tullut poistettua joka ahdistaa niin paljon että on hämmästyttävää että aivoverisuoneni eivät ratkea ja sininen veri ala valumaan sieraimestani. Nyt puhutaan niistä "harvoista helmistä" jotka ovat kenties nekin ainakin osittain hanurista.)

Narreja on pitkään käytetty koska he ovat tarjonneet mahdollisuduen tuoda tietoon kritiikkiä joka ei olisi poliittisesti korrektia. Narrius ei olekaan tällöin tavallaan pelkkää tyhmäilyä vaan rooli. Tätä konseptia kuvaamaan voidaan antaa antiikin käsite prosopopoiia, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että otetaan jonkinlainen rooli, toisen ihmisen, kuvitteellisen hahmon tai muun vastaavan osa. Joka sitten ilmaisee asioita jollain tavalla.

Mielestäni relevantti on Jim Hensonin Kermit -sammakko. Kermit ei toki ole hahmona keksimonsteria syvällisempi hahmo. Mutta on kuitenkin sanottu että tämän hönkivästi nauravan sammakon tärkeänä roolina on ollut se, että Henson on sitä kautta voinut ilmaista joitain omia näkemyksiään asioista jotka muutoin olisivat kenties jääneet sensorien haaviin. Kun asiaa ei sano Henson vaan käsinukke Kermit, kyseessä on huumori. Jokin jossa "en se minä sanonut vaan rooli" on samanaikaisesi paskapuhetta että totisinta totta. (Jotta Hensonin lausunto sopii Kermitille, sitä pitää tietysti muotoilla. Joten roolilla on jokin merkitys.) Minä pyrin olemaan vähän kuin tämä. Joskin ilman sammakkoa tai ulkopuolisia rooleja. Roolitan yksinkertaisesti itseni. Se on zenimpi näin.

Minusta oikea tapa reagoida minuun onkin se, että ymmärtää että asioissa on "koomista lisää" ja "jahkailevaa kieroilua" jossa retoriikka käyttää myös kovia täydennyskeinoja. Eikä aina olla ihan tosissaan ja sanota mitä tarkoitetaan. Mutta siltikin esiin tulee kysymyksiä joita olisi syytä miettiä. Se mitä sanotaan ei välttämättä ole oikea mielipiteeni edes, mutta sen esiintuominen voi esimerkiksi pakottaa analysoimaan omia käsitteitä asiaan liittyen. Kysymys joka hämmentää ja pakottaa täsmentämään omia ajatuksia ei ole ehkä oikea mielipide mutta se on oikea kysymys. Jopa silloin kun se on muotoiltu vittuilevaksi statementiksi.

Koenkin merkittävimmäksi arvokseni sen, että olen siinä mielessä vaikeatulkintainen tyyppi että en itse asiassa ole jämähtänyt yhteen tyylilajiin. Tulkitsija joutuu aina kontekstoimaan tekstin. Miettimään mikä on asiallista ja mikä ei. Värittää vitsin vitsiksi ja pointin pointiksi. Ja tajuta milloin nämä ovat yksi ja sama. Se ei ole helppoa ja lukijalla on taatusti vaikeuksia. Tämä vaikeus taas on tärkeää koska se on harjoittelua. Hänestä tulee pakostikin parempi, koska tämä pähkäily ja päänraapiminen ja minun hölmöilyille naureskelu opettaa hänelle kykyä ymmärtää, tulkita, lokeroida ja käsittää asioita. Jos se olisi helppoa kaataisin vain päähän tietoa ja mielipiteitä. Joka olisi ahdistavaa. (En halua maailmaa joka koostuu omista klooneistani. Olen kenties hullu mutta niin hullu en ole!)

Mielestäni vapaa-aikaansa ei voi juuri opettavaisemmin, paremmin ja luovemmin ja tuottavammin käyttää kuin miten omani käytän.

Kuvitellaan

Kuvitellaan että on henkilö joka on heteroseksuaali. Hän kävelee kadulla toisen heteromiehen kanssa. He tiedostavat että jos he kävelevät käsi kädessä, se ärsyttää ihmisiä. Lisäksi se ärsyttää oikeita ihmisiä, sellaisia jotka ansaitsevat ärsyyntymisen tunteensa.

Kuvitellaan että tämä johtaa oivallukseen siitä että jos ihmiset provosoituvat siksi että näkevät pikkuasioissa syviä ideologisia yhteyksiä, kuten vaikkapa näkevät fedorahatuissa sovinistista viestintää, he todella ansaitsevat ärsyyntymisen tunteensa. Ja että tämä kokemus on hauska provokaattorilla, koska hän ei ota itseensä kun muut tekevät omia tarpeettomia tulkintojaan asioista.

Kuvitellaan että tämä yhdistyy siihen ajatukseen että ihmisiä ei voi monestikaan argumentoida muuttamaan mieltään. Jolloin valistushenkiseen argumentoinnin asenteeseen ei ole tarvetta. Kuvitellaan että tämä toivottomuus yhdistyy periaatteessa joviaaliin asenteeseen jossa vaikka ihmisiä voitaisiinkin argumentoida rationaalisesti niin kenties tämänlaiseen käännyttämiseen ei olisi itse asiassa syytä, tarvetta tai eettistä oikeuttamista.

Lopputuloksena on trolli. Täysverinen katumaton trolli.

Trollaaminen, intentiot ja ideologia -analyysi

Kirjoitin pari päivää sitten pienen ja pikkumaisen jutun yksittäisestä kommentista. Lausunnon antajasta sanottiin valaisevasti "Berta Lovejoy on trolli, jonka takana on trolliryhmä." Kysymys on mielenkiintoinen, sillä tätä koskee monta sellaista asiaa, jotka saattavat tehdä blogini lukemisesta ylen vaikeaa.

Ilkka Forsblom, joka ansiokkaasti omalla nimellään uskalsi minua lähteä valistamaan korosti teemaa "huomaan jälleen kerran teidän kommentoineen feminismin muotoa, joka on itselleni vieras ja jonka edustajan nimeen en ole ennen törmännyt". Tämä on oleellinen. Yleensä trollaamisen taakse liitetään ajatus epäluotettavuudesta. On kieltämättä totta että jos muodostaa evoluutiosta mielikuvan kreationistien pelleilyiden kautta, niin rakentuu olkiukkoja. Samoin tietenkin käy jos hankkii kokonaiskäsityksensä feminismistä feministejä trollaavien kanssa. Jos joku heittää olkiukkoja feminismisti, kysymys on usein harhaanjohtaminen ja informaatiosota. Sellaisen pohjalta ei tietenkään saa kovin rehellistä kuvaa. Ja feminismi saattaa vääristyä juuri sen takia että on "tutustunut liikaa". Eli kun lukee kirjoja ja nettikommentteja, mukaan helposti nivoutuu kaikenlaista omituista. Saamani varoituksen sisältämä riski on oleellinen ja mahdollinen.

Etenkin kun Lovejoysta tarkistin lähinnä sen, että hänellä on ihan sikana kommentteja. Tarkempi googelointi todellakin paljastaa sen, että Lovejoysta puhutaan hyvin paljon. Ja henki on se, että hänestä mietitään onko hän trolli vai ei. Trollausta epäillään useissa paikoissa esimerkiksi koska "She seems to get top comment on every popular reddid and it's always filled with radfem garbage." Mitä tästä voi sanoa? Henkenä on se, että ihmiset eivät erota feminismin satiiria ja ärsyttävyys mielessä tehtyä trollaamista feminismin esittelystä.

Trolliongelma.

Ensimmäinen asia on se, että tässä on klassisen trolliongelman paikka. Tämä on siitä erikoinen että se on samanaikaisesti epistemologinen, lähdekriittinen että huumoria että tosiasioita käsittelevä ongelma joka on sekä vaivannut mieltäni pitkään, että johon minulla on vain peukalosääntötyyppisiä ratkaisuja. Eli miten voidaan erottaa että joku on trolli ja kuka ei. Syytöksissä haasteena on se, että esimerkiksi Lovejoyn kohdalla on oikeastaan hyvin vähän mihin tarttua. Hänen trolliuttaan toistellaan ja tämä toisto muuttuu todisteeksi siitä että hän trollaa.
1: Trolliksi syyttely on itsessään yksi keino harrastaa informaatiosodankäyntiä. Tästä löytyy oikein tuore esimerkki. Katleena Kortesuin "Ei oo totta" -blogi purki Amplian väitteen jossa syytettiin Tiina Raevaaraa "roskatiede" -blogin pitäjäksi. Lisäksi tätä blogia syytettiin ala-arvoiseksi ja rikolliseksi. Syytös oli tehty korkeintaan aihetodistein. Ja sen tehtävänä oli selvästi diskreditoida sanoma mustamaalaamalla sanoja. Roskatiede -blogin pitäjä korosti että yritys olikin varmasti mitätöidä Raevaaran julkisuudessa sanomia asioita jotka koskevat Ampliaaa ja siellä työskennelleitä muutoin. Se, että ohittaa jonkun lausuman merkityksen sanomalla että "sen on pakko olla satiiria" joutuu perustelemaan miksi tämä on satiiria. Loppujen lopuksi tämä palautuu siihen että osoittaakseen että lausunto on satiiria on palattava premisseihin siitä miksi tämä ei ole feminismiä. Ja juuri tässä premississä on ne suurimmat probleemit ja erimielisyydet. Se, että debatti voitetaan siten että jos on kinaa lähtökohdista sanomalla että omat premissit ovat todet ei ole argumentointia vaan inttämistä. (Joka on sinällään hupaisaa ajankulua.) En ole vielä löytänyt IP -osoitteiden ja muiden vastaavien tapaisiin asioihin joissa löytyy edes yksittäinen trolli, saati trolliarmeija. Kenties Lovejoy on trolli, mutta googlesta kaivamieni todisteiden mukaan tämä ei ole välttämätöntä.
2: Trollia on todella vaikeaa erottaa mielenvikaisesta. Lovejoyn vahvimmat syyt olla trolli viittaavat johonkin joka on minulle muualta tuttu. Internetissä oli "mr Mabus" -pseudonyymillä toiminut mies. Hän oli hyvin ahkera ja pakkomielteinen kommentoija. Hänen tekstinsä olivat pullollaan omituisuuksia. Poliisitutkinta tuli kysymykseen. "Notorious spammer" saatiin kiinni ja tekojen takaa paljastui Dennis Markuze niminen setä jolla oli mielenterveysongelmia ja pakkomielteisyyttä. Asia kävi oikeudessa. Markuzen kommenteissa erikoista oli se, että hän kirjoitti niitä aivan valtavasti. Hän kohdisti niitä moniin ateisteihin. Ja viestit degeneroituivat tappouhkauksiksi ja stalkeroinneiksi. Ja viesteissä kannatettiin Intelligent Designiä. On selvää että moni Intelligent Designin kannattaja haluaisi laittaa tämän  - joka on ihan ottanut pseudonyyminsä Nostradamuksen ennustusten antikristuksesta - olevan jotain johon ei oikein tavallisesti törmää. Markuze ei kuitenkaan ollut trolliarmeija tai ateistitrollin "false flag" -operaatio jossa halutaan pilata kreationistien maine. Vaan taustaa löytyi päihteistä ja mielenterveysongelmista. Markuzea ei lannistanut edes tuomio, nykyisin hän on ns. rikoksenuusija. En kykene näkemään hänessä oleellisia epäanalogioita Lovejoyhyn. Samat argumentit joilla Lovejoy todetaan trolliksi pätisivät Markuzeen vielä vahvemmin. Tämä ei tarkoita sitä että Lovejoy ei olisi trolli. Vaan sitä että todisteita tästä ei ole riittävästi.

Käsiteanalyysiin.

Tuon pikkumaisen blogaukseni teema oli toisintaa esimerkillä ja detaljilla varhaisempaa argumenttiani, jossa lähestyin feminismiä kolmen käsitteen venn -diagrammilla. Siinä oli kysymys käsiteanalyysistä. Eli jostain jossa mietitään mikä sopii feminismin määritelmään ja mikä ei. Useimmiten feminismiaihe on kuitenkin ns. arvokeskustelullinen. Ja tämä ero saattaa johtaa siihen että sanomisiani väärinkäsitetään. Ja tämä harhautuminen on ymmärrettävää. Sillä tietty tapa on vakiintunut. Nämä strategiat, noin karkeasti ottaen, suhtautuvat liian usein kahdella tavalla feminismiin. Ja molemmat näistä tavoista ovat vääriä.
1: Ensimmäinen on se, että radikaalifeministit määritellään jotenkin yleiseksi feminismiksi. Tällöin ei sanota että "feministien piirissä on radikaaleja" vaan että "nämä radikaalit ovat jotenkin "enemmän feministejä" tai "aidosti feministejä". Tämä on tietenkin halveksuttavaa olkiukottamista. En esimerkiksi jaksa uskoa että fundamentalistiaktivistit olisivat eniten kristittyjä tai kuvaisivat sitä mitä kristinusko ytimeltään ja enimmäkseen on. Tämä olisi olkiukottamista, joka rakennettaisiin cherry pickaamalla esimerkkejä. Sen sijaan katson että he ovat yhdenlaisia kristittyjä. Tähän ei voi oikeastaan muuta kuin tiivistää lausuma "Tämä Päivä" -blogista. "Olen tehnyt päätöksen: tästä eteenpäin kun kuulen jonkun olettavan ääriliikkeen edustavan jotain muuta kuin nimenomaista äärilaitaa, pidän näin olettavaa ihmistä ideologisena valehtelijana."
2: Toisaalta taas vastapuolella on sitten tapana pestä omaa ideologiaansa jollain josta on hyvin vaikeaa nähdä miten ne olisivat mitään muuta kuin "No True Scotsman" -argumentteja. Tästä olen tehnyt pidemmän tekstin, joten en toista sen ydinteesejä tässä. Ja pidän tätäkin huonona tapana toimia. Vastuu pestään pois kikkailemalla ideologian nimistä. Ja usein tässä tehdään vielä pahemmin. Kun asia viittaa ongelmaan - olipa se sitten "oikeaa skottia vai ei" - niin tässä usein isketään viestintuojaan siitä että hän leimaa väärällä nimellä sen sijaan että tähän ongelmaan tartuttaisiin ja siivottaisiin maailmaa sen verran että kellään ei olisi mitään kammottavaa sormella osoitettavaksi.

Näkemykseni ei ole ajaa poliittista agendaa. Minulla on yllättävän vähän kiinnostusta osallistua feminismiin ja muuhun poliittiseen. Kaikki ryhmät joissa on yli Dunbarin luvun verran jäseniä (noin 150) ovat periaatteessa epäilyttäviä laitoksia jotka luovat rooleja ja identiteettejä, eli pitävät ryhmän koheesiota yllä jonkinlaisella illuusionrakennuksella. Sitä pienemmät taas ovat potentiaalisia kultteja. Ja tämä tietenkin vaikeuttaa sanomisieni tulkitsemista. Sillä on ihan tervettä olettaa että teksti osuu johonkin sellaiseen viitekehykseen jota muutenkin käytetään paljon. (Tilastollisesti se on todennäköisin viitekehys!) Tämä taatusti aikaansaa pahastumista ja surullista mieltä. Välittäisin jos jaksaisin.

Tällä käsiteanalyysillisellä puolella on syvä merkitys siihen miten Lovejoyn trollaamiseen tulee suhtautua. Ei pidä katsoa pelkästään intentiota. Eli onko tarkoitus trollata vai olla vaan aktivistihöpö joka edustaa jotain niin marginaalista mielisairaan ajatusta feminismistä että valtaosa feministeistä pitää sitä itselleen vieraana. (Joka tarkoittaa sitä että he vastustavat myös sen argumenttisisältöä.) On hyvä kartoittaa miten tämä ero on merkittävä. Kirjoitin pari päivää sitten blogaukseeni kuvatekstin jossa käsittelin koiran, koirannamin ja koiranpaskan ateistisuutta. Sen ytimessä oli se, että kun ateismi on määritelty jumaluskon puutteeksi, niin silloin niin koirat kuin koiranpaskatkin ovat ateisteja.

Tämä on itse asiassa käsiteanalyyttisesti ns. vastaesimerkki. Se demonstroi että annettu ateismin määritelmä on joko omituinen tai sitten se vaihtoehtoisesti vaatii korjaamista. Toki en väittänyt että ateistit yleisesti uskoisivat että koirat olisivat ateisteja. Tai että koiranpaskan ateistisuus olisi yleinen debatinaihe. Luultavasti tämä koiranpaskan vakaumus on sen verran marginaalinen asia että se ei ole kiinnostanut sosiologisesti ateisteja eikä teistejä. Olisi siis väärin sanoa että ateistit olisivat sanomassa että koiranpaskat ovat ateisteja. Mutta sen sijaan annetusta ateismin määritelmästä tämä vastaesimerkki sanoo paljon oleellista.

Esimerkiksi oman venn -diagrammin ytimeen voisi sanoa sen että jos katsomme ei-trolleja feministejä, kuten Luce Irigaraytä tai Valerie Solanasia, tiedämme että Luce Irigaray kannatti tasa-arvoa, oli feministi mutta ei uskonut että mies ja nainen olivat syntyjään samanlaisia. Irigaray ei ollut sukupuolineutraali. Näin tiedämme että feministin ei tarvitse olla sukupuolineutraaliuden kannattaja. Samalla opimme että tasa-arvo ei ole samaa kuin sukupuolineutraalius. Mutta kenties feminismi on tasa-arvoa koska Irigaray kannattaa molempia. Solanas taas kannatti iskuja miessukupuolta kohtaan, ja häntä ei voida pitää tasa-arvon kananttajana. Radikaalifeministinä hän kuitenkin oli feministi. Joten feminismin ei tarvitse olla tasa-arvoa ajavaa ollakseen feminismiä.

Tosiasia toki on se, että suuri osa nykyfeministeistä kannattaa sitä että feminismi on sekä tasa-arvoa että sukupuolineutraaliutta korostaen haettava asia. Jos näin ei olisi, olisi oikeastaan aika tyhmää tehdä tuollaisia listauksia. Siitä ei opittaisi mitään uutta. Tottumus on turruttanut mieltä joten tarvitaan muistutusta siitä että jos feministi ei kannata tasa-arvoa hän ei ole ei-femiministi. Hän ei kenties ole suosittu, mutta eipä ole suosittuja hihhulit kristityillä eikä ISISläisiäkään koeta kovin rakkaaksi monille islaminuskoisille. Missään nimessä Lovejoy, muut radikaalifeministit, ISIS tai hihhulit eivät edusta keskiarvoa tai tavallista tai yleistä. Mutta marginaalisuus ei tarkoita samaa kuin käsiteavaruuden ulkopuolella oleminen.

Trollaus ja käsiteanalyysi.

Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät että olen itsekin trolli. Minulla on siihen jopa "ohjekirjablogauksia". Tarkoittaako tämä sitä että tämän blogin sisältö on tietoarvoltaan nolla? Tuskin. Itse asiassa sanoisin jopa että trollaus johtaa siihen että relevanssille voi jopa käydä päinvastoin. Trollaamisellani on argumentatiivisia tavoitteita. Käsiteanalyysi on tässä itse asiassa hyvin herkullinen lähtökohta koska niiden avulla voidaan luoda avartavia stereotyyppisiä lausumia jotka kuitenkin ovat ongelmia esillenostavia. Ja tämä johtaa siihen että kykene  yhdistämään huumorin ja asiallisuuden. (Näiden välissä tempominen viehättää itseäni suuresti.) Katson että tämä seuraa narrin ihannetta.

Narri paljastaa ennakko-oletuksia. Itse asiassa huumorista on tuoreesti ilmestynyt mainio kirja "Inside Jokes - Using Humor to Reverse-Engineer the Mind". Se on yhteistyökirja, kirjoittajinaan Matthew Hurley, Daniel Dennett ja Reginald Adams. Heidän mukaansa huumori on oleellista oppimiselle. Usein huumori perustuu jonkinlaiselle ennakko-oletuksen rikkomiselle. Niissä kuitenkin rikkoutuminen tapahtuu kohtuu turvallisesti. (Väkivaltainen huumori onnistuu jos ja vain jos kuulija jotenkin ensin etäännytetään kärsijästä.) Tämä on tärkeää ihmisen toimintakyvylle, koska ihmisten on tultava toimeen rajallisessa informaatiossa ja usein melko nopeasti. Jos asioita miettii liiaksi ja haluaa varmistaa olevansa oikeassa ei helposti saa mitään aikaiseksi. Jos taas ei opi virheistään, on myös ongelmissa. Siksi on järkevää nauttia harmittomista erehdyksistä jotka opettavat temppuja jotka ovat tarpeen tosipaikan tullen. (Esimerkiksi sellaisia jotka koskevat peniksiä ja hämähäkkejä väärinpäin.)

Siksi esimerkiksi Lovejoyn kohdalla ei kenties ole kovin tervettä keskustella ad hominem -tasolla siitä onko hänen sanomansa mitätöntä siksi että hän on mielenvikainen tai trolli. (Jompi kumpi näistä teorioista on todennäköisimmin tosi.) Oleellisempaa on kenties tarkastella sitä että onko hänen lausumansa feministisiä vai ei-feministisiä. Lovejoy kenties paljastaa feminismin käsitteestä jotain samantapaista kuin mitä koiranpaskavertaukseni opetti ateismin määrittelystä. Sillä millä intentiolla olen tämän tuottanut on tavallaan irrelevanttia. Ihan siksi että viitekehys on todennäköisesti rakennettu muuta kuin internetkommentointia lukien.

Yleensä kirjailijat "joita ei ole tervettä uskoa hulluiksi tai trolleiksi" ovat tuottaneet materiaalia joka luo löyhän verkon johon näkemykset ovat liitoksissa. Samoin keskivertoiset ja yleiset lausunnot luovat "normin" joka on sekin tärkeä - vaikka onkin eri asia kuin alan auktoriteettien kirjat. (Mikä on relevanttia esimerkiksi uusateismin kohdalla, luulen-uskon että vastaava koskee myös feminismiä koska moni ihminen on arjessa feministi.) Ja kun katson feministisiä kirjoittajia - jotka ovat pitäneet itseään feministeinä ja joita yleisesti muutkin pitävät feministeinä - on nähdäkseni varsin selvää että itse asiassa Lovejoyn laukomissa ei ole mitään mainittavan ei-feminististä. Se ei toki ole rakentavaa, ei edusta feministien normaaleja virtauksia, eikä se varmasti aja feministien asiaa liikkeenä. Mutta jos ne ovat trollausta ne ovat kuitenkin opettavaista trollausta.

Tässä mielessä Lovejoyn trollius on minun kannaltani aika irrelevanttia. Sen lisäksi että se on puutteellisesti todennettua. Siksi, vaikka saamassani viestissä oli paljon asiallista ydintä, en pidä sitä kokonaisuuden kannalta kovin relevanttina.
1: Mieleeni juolahti jopa sellaisetkin asiat että onko tässä takana enemmmänkin se, että monet lausuntoni feminismistä ovat ärsyttäneet. Mutta niihin on kuitenkin sitten vaikea tarttua argumentaatiotasolla. Joten on helpompaa tarttua tälläiseen detaljiin ja luoda tätä kautta epäuskottavuutta varsinaista argumenttia kohtaan. Tämä on totuttu ja käytetty strategia. Irrelevantti detalji on kätevä tapa luoda epäluottamusta itse asiaan, vaikka se ei iskisikään siihen lujaan ytimeen. (Toki tuosta pienestä ja pikkumaisesta jutustani on paha vetää lujaa ydintä, se kun on enemmänkin kuriositeettimainen loisartikkeli joka kukkii sen pääteesini päällä, enemmän demonstraationa ja esimerkkinä kuin varsinaisena argumentinluojana. Aina ei jaksa olla briljantti. Yllättävän harvoin jaksaa.)
     1.1: Mutta tämä pelko lienee kuitenkin vain minun päässäni. Virheen korjaamisen yrittäminen on kuitenkin aina yritys tehdä palvelus. (Toki toivoisin siihen vähän enemmän lihaa. Mutta toisaalta trollien ja trolliarmeijoiden IP -osoitteiden seuranta ja muu vastaava ei ole helppoa. Markuzen tapauksessa asiat selvisivät ja se osoittaa sen että tämänlaisia asioita todella voidaan tehdä. Mutta että siinä menee sikana aikaa ja tupakkaa.) Tai jos ei ole, niin lataan sen sinne lähtökohdaksi siksi että se on reilua ja rakentavaa.

Heretkää!

Tärkeintä olisikin kenties keskustella siitä että miten Lovejoyn näkemykset sotivat feministisiä tulkintamalleja ja merkityksenluomista vastaan. Ja jos ei, niin miten feministien kannattaisi kenties miettiä sitäkin että onko "feminismi" -leima oikeastaan kovinkaan oleellinen silloin kun mietitään sitä että mitä asioita kannattaa tukea tai vastustaa. Nähdäkseni se, että feministit irtautuvat Lovejoysta ja pitävät tätä trollina on tärkeä ensimmäinen askel. Siinä tunnustetaan että näkemys eroaa omasta feminismistä. (Ei siitä muuten haluttaisi irtautua.) Ja tätä pidetään pahana ja vastenmielisenä. Seuraava askel on kuitenkin se vaikein. On nimittäin helppoa rakentaa No True Scotsman ja pestä vastuu. Pistää radikaalifeministit ja trollit jonkun muun ongelmaksi. Sen sijaan että tunnustaisi että kyseessä on paitsi feminismi niin myös sellainen feministi jota hyvä ja eettinen moderni ihminen vastustaa.

Perussuolaista ; Kansalaisen direktiiviopas todellisuusnäkemyksen peilinä

”Mielivalta on kuollut, eläköön mielivalta!”
(Bassman, hikipedian käyttäjä)

Suomalaisen tulee
kannattaa kansallisvaltiota
ja vastustaa ilmastonmuutosta.

"Tämä päivä" -blogi reagoi Perussuomalaisten "Kansalaisten direktiivioppaaseen" valehteluna. Itse näen sen hyvin erilaisessa kannassa. Se on huumoria joka on rakenteeltaan hyvin perussuomalaisille tyypillistä. Se ei ole ironiaa, vaan se on juuri sitä sarkasmin muotoa joka maksimaalisesti peilaa sitä mitä mieltä he todella ovat. Kalle Erkkilä, teoksen tekijä, suhtautuu kritiikkiin ennakkosensuurivaatimuksena "Ilmeisesti tästä lähtien meidän taiteilijoiden tulee ennakkotarkastaa teostemme sisältö, jotta ne vastaavat kaikilta osin Brysselin vaatimuksia.", ja että henkenä on "Valitettavasti onnistuin kuitenkin - ehkäpä turhankin tarkasti - kuvaamaan Euroopan Unionin ja sen kannattajien todellisen luonteen. Hyi, hyi minua!"

Perussuomalaisten perusongelmana on se, että se on lähtöjään kapinapuolue. Se on ollut narri joka on hyppinyt valtaapitävien varpaille. Tässä ei tietysti tarvitse kovin vahvasti esittää omia kannanottoja. Nyt kun sillä on valtaa ja vastuuta, on hankalaa kun sen pitää kohdistaa moitteet johonkin. Ja toisaalta se itse joutuu tekemään kannanottoja ja ratkaisuehdotuksia joita voitaisiin todella yrittää. Ja tämän vuoksi se onkin päätynyt tuottamaan propagandaa. ; Propagandan hyvä puoli on toki siinä että silloinkin kun se on pilakuvamuodossa, se itse asiassa kertoo hyvin paljon siitä mitä sanoja todella oikeasti uskoo.

Mutta jos minun täytyisi sanoa oma kantani siihen mitä tämänlaisiin tuotoksiin tulee suhtautua, viittaan aiempaan huumorikohuun. Jossa kritiikkiä ei saanut nähdä sensuuriyrityksenä koska kritiikki oli eri asia kuin sensuuri. "Lehden" pieni teksti "kristillisdemokraatit korostavat lapsen oikeutta Päivi Räsäseen" suututti. Käännänkin asian nyt siihen että teen kommentaarin tähän aiemmin suututusta herättäneeseen lausuntoon.

Ja tämä lausunto voidaan soveltaa siihen mitä mieltä olen perussuomalaisten uuden komiikan aallosta.

"Usein Lehden kirjoituksista paistaa tietty toisenlaisten mielipiteiden halveksunta. Ahdasmielisyyttä tms. ei voi määritellä sillä tavalla, että kaikki tiettyjä käsityksiä omaavat ovat ahdasmielisiä, koska tällöin koko sana degeneroituu pelkäksi synonyymiksi lauseelle “sinä olet väärässä” ja sellainen kielenkäyttötapa osoittaa räikeää epäkunnioitusta toisten mielipiteitä kohtaan – se jos mikä on todellista suvaitsemattomuutta."

Huumorissa halveksunta voi kuulua asiaan. Itse asiassa halveksunta tiivistyy yleensä sellaiseen asiaan kuin kriittisyys. Toisaalta esimerkiksi kristinuskossa ajatellaan nimenomaan niin että vaikkapa homoseksuaalien naimisiinmeno on jotain jota ei tule sallia edes mahdollisuutena laissa. Jos tätä lakia ei olisi, jokainen kristitty saisi oman mielensä mukaan ja mennä heterosti naimisiin vaikka vain oman sukupuolen edustajat panettaisivat.

 "Lehden rationalisointi, että se pyrkisi nauramaan vallalle, on huvittava. Lehti harvoin tuo mitään uusia näkökulmia asioihin. Sen “huumori” ei ravistele ihmisiä ajattelemaan asioita uudella tavalla, vaan pitkälti vain toistaa jo yleisesti tunnettuja näkemyksiä. Tämäkin artikkeli pilkkaa niitä, jotka kritisoivat hallituksen esitystä – siis vallan näkemystä asiasta. Lehti ei siis kritisoi valtaa, vaan usein vahvistaa olemassaolevia valtarakenteita. Jos todella haluatte kritisoida valtaa, ettekä vain ajaa ahdasta ideologista agendaa, silloin Lehden on kyseenalaistettava sellaisia asioita, joita harvat kyseenalaistavat (esim. kristinusko ei todellakaan ole sellainen), tuotava esiin näkökulmia, jotka eivät pääse esille julkisessa keskustelussa, kritisoitava vahvistuvaa tai vakaata, ei niinkään murenevaa valtaa, joka on muutenkin tuhoutumassa."

Ajatus on erikoinen koska lehden artikkeli koski homoseksuaalien adoptiota tavalla joka on epäsynkroninen nykyisen lain kanssa. Se kenties vahvistaa olemassaolevia kriittisiä pyrkimyksiä. Mutta tämä onkin vallankumouksellisuutta. Ja tässä valitussa kulmassa se tarkoittaa sitä että se edustaa nimenomaan kriittisyyttä. Kenties jopa maksimaalisesti. Sillä jos kritiikin kohteella on (1) oma poliittinen puolue (2) lobbausryhmiä (3) nykylaki tukee sen kannanottoja ovat nimenomaan jotain jossa on valtaa. Myös Päivi Räsänen on poliitikko joka esittää kannanottojaan joihin liittyy (1) ideologiaa (2) poliittisia intressejä jotka (3) on esitetty julkisuudessa. Joten hänen kritisoimisensa on by definition vallan kritisoimista.

Itse asiassa ajatus siitä että vähemmistö olisi oikeassa olisi aivan yhtä tyhmä kuin ajatus siitä että muutos olisi aina hyvästä. Ja tässä kohden saivartelijalla onkin hyvin kovat paikat. Sillä jos ajatellaan että lehden edustama kanta olisi niin mainstream, niin se paljastaisi vallassa vielä lisäksi hyvin ihmeellisen hegemonian. Se jos valtaapitävä (homot eivät adoptoi -lakia kannattava) todella edustaa marginaalista kuplaa tarkoittaisi sitä että tällä vähemmistöllä olisi määräänsä nähden liikaa valtaa. On siis jonkinlainen valtakupla jonka puhkaiseminen olisi nimenomaan sitä vallakumouksellista toimintaa.

"Valtaan kohdistuvaa kritiikkiä olisi myös syytä esittää useammista (jopa vastakkaisista) näkökulmista, koska muuten vallan kritiikki taantuu helposti pelkäksi pyrkimykseksi päästä kalifiksi kalifin paikalle, yritykseksi asettaa uusi Absoluuttinen Totuus entisen tilalle."

On toki totta että lehden huumori teki poliittisen statementin. Mutta poliittista huumoria ei tulekaan kieltää. On kuitenkin omituista pahastua siitä että jotain tiettyä näkökulmaa esitetään. Sillä tässä yritetään vaikuttaa mitä muut ihmiset sanovat ja kirjoittavat. Ja tämä taas on valtaa jossa pyritään ennakkosensuroimaan tiettyjä näkökulmia. Tosiasiassa onkin se, että vaikka Lehti isottelee itseään suuremmalle, (kristillisdemokraateille ja uskonnollisuutta politiikkaan laajasti haluaville, sukupuolineutraalin avioliiton vastutajille ja vastaaville) se myös samalla puolustaa jotain tiettyä kantaa itse. Olisi naurettavaa väittää että huumorissa ei olisi valtaa. Mutta myös sen kritiikki on valtaa. Ja kritiikin kritiikki.

"Myöskään argumentti, että vanhanaikaisia tms. näkemyksiä on oikeus pilkata niiden sopeutumattomuuden takia ei ole yhtään jalompi kuin jos sen esittäisi koulu- tai työpaikkakiusaaja."

Tämä väite on omituinen. Koska kaikki argumentit ovat vain niiden sisällön kautta arvotettavissa ei ole asiallista. Tosiasiassa tässä esitetään implisiittinen premissi siitä että kritiikki olisi kiusaamista tai kiusaamisen analogi. Kenties kysymys ei olekaan tästä vaan vallankäyttöön puutumisesta ja siihen kommentoimiseta tavalla joka kuuluu oleellisesti positiiviseen mielipiteenvapauteen ja positiiviseen uskonnonvapauteen.

"Lisäksi siihen sisältyy implisiittinen oletus, että pilkkaaja tietää, mikä on se todellisuus, johon ihmisen on sopeuduttava – että hänellä on hallussaan Totuus ja siksi hänellä on oikeus pilkata niitä, jotka eivät sopeudu hänen käsityksiinsä todellisuudesta."

Kaikilla on maailmankuva ja relativistit - siis ne jotka puhuvat vallasta, ideologioiosta ja jotka kiistävät Totuuden omistamisen implisiittisillä premisseillään lähtökohtaisesti - korostavat että kaikessa on valtaa ja ideologiaa. Toisin sanoen kyseessä on joko vaatimus jossa kukaan ei saisi sanoa mitään (maksimaalinen negatiivinen mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus) joka voisi pahastuttaa jonkun toisen. Ja tässäkin taustalla on hyvin kyseenalainen näkemys jossa asian kritiikki tarkoittaa samaa kuin asian kieltäminen. Itse asiassa voidaan väittää että jos Lehden toimituksessa joku kirjoittaa kriittisesti jonkun toisen sanomisiin, hän ei suinkaan sano että tämä henkilö ei saisi olla tätä mieltä tai ei saisi sanoa sitä. Päin vastoin, se voidaan nähdä osallistumisena jossa oma erilainen mielipide nostetaan esiin tasaveroisena sen Päivi Räsäsen kannan kanssa. Tämän vaihtoehtona olisi sitten vaatimus sensuuriin.

"Lehden toimituksella on sanan säilä hyvin hallussaan. Siksi toivonkin, että miettisitte tarkemmin, miten käytätte sitä, ettekä huitoisi sillä ympäriinsä miten sattuu tai käyttäisi sitä uusien valtarakenteiden pystyttämiseen. Jos vastaatte tähän jotakin, niin toivon, että vastaatte samalla tyylillä kuin kirjoitin, asiallisesti."

Sivistussanojen käyttäminen ei ole argumentti. Toisen mielipiteenilmaisun syyttäminen kiusaamiseksi on leimakirveen heiluttelua eikä argumentointia. Se, että huulet liikkuvat ei tarkoita että tuuli on älyllistä ja keskustelevaa. Tai jos on, niin ; "Tilastot osoittavat, että höpön pöpön kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa liian vähäisiä tuotannollisia resursseja. Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että hevonpaska auttaa käyttäjää ymmärtämään huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja. Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että saivarteleva käsienheiluttelu avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja."

"Jokaisella ihmisellähän on oikeus tehdä lähes mitä haluaa, jos oikeudella tarkoitetaan lain sallimia asioita. Mutta siitä tässä ei ollut kysymys, vaan siitä, onko Lehden toiminta järkevää ja oikein. Tässä yhteydessä en käytä sanaa ”oikeus” sen legaalisessa, vaan moraalisessa merkityksessä. Kenenkään ei ole pakko käyttäytyä moraalisesti, mutta jokaisella, myös Lehden kirjoittajilla on velvollisuus siihen, ja jokaisella on oikeus vaatia heiltä sitä, jos kykenee perustelemaan, miksi heidän tulisi toimia toisin."

Normatiivisuus on aina ideologista. Kun kirjoittaja puhuu velvollisuudesta, hän viittaa vallankäytölliseen sosiaaliseen konseptiin. Kenties voidaankin nähdä että vastaus tähän löytyy siitä "yleisestä ideologiasta" jonka olemassaolon kriitikko hyvin vahvasti tiedostaa - hänhän väittää sitä mainstreamiksi. Näin ollen sen sisältämä ideologia on argumenttisisällöltään tuttua. Sen ohittaminen tarkoittaa sitä että kieltää että lähtökohtaisesti kiistää tämän yhden maailmankuvan huonosti perustelluksi, ei syvenny siihen mahdollisuuteen että tämä perustuisi syvään harkintaan ja että sen takana olisi järkevä argumentaatio. (Joka palautuu Lehden linjaa sensuurivaativan omiin sanomisiin myöhemmin.)

"Toteamus, että kukaan ei pakota minua lukemaan Lehteä on huono argumentti, sillä sen logiikka on, että koska voin välttää kohtaamasta epäkohtaa, minulla ei ole aihetta arvostella sitä. Mutta sama logiikka pätee mihin tahansa ongelmaan. Jokainen ihminen on yhteiskunnan jäsen ja ylipäänsä elossa ”korkeimman vapaaehtoisesti”. Siksi kenelläkään ei ole aihetta valittaa mistään epäkohdasta, koska jokaisella on mahdollisuus vaihtaa kotimaataan, muuttaa erakoksi tai jos mikään muu ei auta, niin ainahan voi tappaa itsensä (jotkut stoalaiset esittivät samankaltaisia ajatuksia aivan vakavissaan). Ilmeinen ongelma tällaisessa ajattelussa on se, että ongelmia ei ratkaista, niitä vain paetaan."

Kykenen samastumaan tähän turhautumiseen. Sillä minäkin törmään esimerkiksi Päivi Räsäseen vaikka teoriassa voisin vapaaehtoisesti sulkeutua ilmatiiviseen jääkaappiin internetin ulkopuolelle. Ja tässä mukana huomioidaan implisiittinen oletus siitä että kenties pakeneminen onkin tosiasiassa monesti yksi ongelman ratkaisu. Toki vallankumoukselliset korostavat väkivaltaista vallankumousta ja taistelua, mutta luonto opettaa että pakeneminen on ongelman hoitamista tavalla joka ei esimerkiksi vaadi sitä että joko seepra tai leijona kuolevat tässä nyt. Implisiittinen oletus statementtina ja faktana esittäen ei ole argumentti.

"Jos Lehden kirjoitukset aiheuttaisivat minulle mielipahaa, voisin ratkaista ongelman lopettamalla Lehden lukemisen. Mutta siitä tässä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lehti käyttää huumoria väärin, eikä ongelma ratkea lopettamalla lukeminen tai perustamalla uusi huumoriblogi, mikä olisi vaikea toteuttaa käytännössä."

Toki ymmärrän tämän turhautumisen siitä että minunkin on vaikeaa perustaa omaa uskontoa joka saa resurssit siihen että jokainen koulu saa ideologiani aamunavaukset. Mutta tosiasiassa tämä ei ole sama kuin uskonnonvapaudessa oleva puute. Jokainen voi perustaa huumoriblogin. Jos muita ihmisiä ei sen sijaan kiinnosta, niin se on heidän oma valintansa. Sananvapaus ja vastaavat toimivat aivan täydellisesti sillä että minulla on hassu pieni blogi. Sen sijaan olisi teokraattista vaatia että kaikki lukisivat sitä.

"Omituista kritisoida minua massojen kumartelemisen vaatimisesta, kun nimenomaan toivoin, että Lehti kritisoisi valtaa ja toisi esille tavallisuudesta poikkeavia näkökantoja."

On omituista väittää että huumorin olisi oltava tavallisuudesta poikkeavaa. Se, että jokin näkemys on uniikki ei tee siitä hauskaa. Se ei tee siitä edes tärkeää. Olisi omituista väittää että vähemmistö olisi oikeassa tai että uusi asia olisi parempi. Etenkin kun tätä syytöstä leimaa lähinnä Lehden vastustajan omat leimaukset joissa hän määrittelee väärän mielipiteenilmaisun kiusaamiseksi. (Vaikkapa koska se on "mainstream", "tavanomaista". Aivan kuten Päivi Räsäseltä olisi koskaan tullut yhtään originelliä argumenttia joka ei olisi löydettävissä mistään ennen häntä.)

"Lehden virhe ei ole siinä, että se kannattaa tai vastustaa eräitä ideologioita, vaan siinä, että se käyttää siinä huumoria pääkeinonaan."

Nähdäkseni ironia, sarkasmi ja satiiri ovat oleellinen osa länsimaista sivistystä. Suomalainen kristitty filosofi Torsti Lehtinen on kuvannut sitä miten maailmankuvat pönkittävät valtaansa suojaamalla premissinsä. Syntyy järjestelmiä joita ei voi kritisoida järkevin keinoin koska ne ovat täyttäneet itsensä ad hoc -käsienheiluttelulla. Lehtinen korostaa että tälläinen omaan napaansa käpertynyt maailmankuva on dogmaattinen äärimmäisen syvällä tavalla ja että ironia ja satiiri ovat ne keinot joilla tämänlaiseen pömpöösiin kuplaan voidaan tarttua. Näin ollen huumorin eräs tärkeitä teemoja on olla nimenomaan eiargumentatiivista ja argumentaatioon palaaminen on viimeinen epätoivoinen huumorintajuttonan nuijan kikka estää itsensä ja valtansa kritisoiminen.

"Jokaisella on vapaus esittää mielipiteensä, mutta tähän vapauteen (kuten vapauksiin yleensäkin) liittyy vastuu, että kykenee perustelemaan mielipiteensä – tämä on kaiken kriittisen ja rationaalisen ajattelun välttämätön edellytys. Kuulijalla on oikeus vaatia väitteen esittäjältä: ”Mitä sinulla on esittää väitteesi tueksi?”"

Kun minä vaadin empiiristä kovan tason Jumalatodistusta jossa Jumala todistetaan samalla tasolla ja varmuudella kuin kravitaatio, minulle nauretaan. Kommentoijan kannattaisi huomata, miksi. Samoin olisi hyvä perustella miten ihmeessä tietty mielipide ja sen ääneensanomien pitäisi kieltää millä tahansa perustein.

Tosin tämä esimerkkini on tässä asiassa sinällään epäoleellinen että Lehden vitsi perustui, otsikointiaan myöten, argumentin mukailuun. Se paljasti että argumenttirakenne joka siinä on, on varsin ontto ja naurettava. (Logiikan rakenne säilytetään ja korvataan premisseillä jotka voidaan nähdä yhtä tosina. Kritiikki ns. vastaesimerkkiä käyttäen on syvästi argumentatiivista ja tämän huomaamatta jättäminen on kriitikolta noloa, ja sen jälkeen on vaikeaa ottaa vakavasti jos tämä selittää mitään argumenteista ja argumentaatiosta.

Näin Lehti itse asiassa iskee suoraan siihen vallankäyttöön joka on vallitsevan lainsäädännön takana. Säädännön jonka Lehden kriitikko itse myöntää marginaalin jutuksi, koska sen moittiminen on niin mainstream. Joka on siis äärimmäisen epädemokraattinen maassa joka väittää että ei ole teokraattinen vaan demokraattinen. Tai sitten lailla onkin suosio ja syytös mainstreamista oli virhe, jonka jälkeen Lehden haukkuja on argumentaationsa kanssa täysin tyhjän päällä kun hänen peruspremissinsä jonka varassa jokainen hänen argumenttinsa nojaa romahtaa ja epätodeksi osoittautuu.

Opimme, miten Räsänen tukee itseään tämänlaiseen Lehden huomauttamaan epäargumentatiiviseen rakenteeseen, esimerkiksi vedotessaan lapsen oikeudesta isään ja äitiin (eikä sen sijasta vaikka kahteen vanhempaan, tai huolenpitoon tai rakkauteen). Se ei ole perustelu, koska mitä tahansa nyt voi väittää oikeudeksi, vaikka kyseessä onkin nimenomaan jokin jolla jotakuta kielletään tekemästä jotain. (Vaikka menemästä naimisiin ja adoptoimasta.) Rajoitteet taas ovat valtaa syvimmillään. Maailmankuva ja mielipiteenvapaus ovat siellä missä yksilö saa valita, valta on vahvimmillaan siinä normistossa joka rajoittaa käyttäytymistä yksilöiden mielipiteistä ja maailmankuvista riippumatta.

"Brittifilosofi Stephen Toulminin mukaan pelkkä johtopäätös ilman sitä tukevia perusteita ei edes ole mikään argumentti. Pelkkä jonkin asian pilkkaaminen ei ole mikään rationaalinen perustelu. Huumori ei siis ole mikään argumentti. Miksi siis pitäisi arvostaa huumoria yhtään enemmän kuin ajattelematonta tolloutta, jossa joko ei kyetä esittämään mitään perusteita näkemyksille, tai käytetään pelkkiä virhepäätelmiä, kuten ad hominemia?"

Tai uskontoa. Miksi kunnioittaa vakaumusta tai maailmankuvaa, nämä ytimethän ovat by definition epäargumentatiivisia joita pitää kunnioittaa itseisarvona. Huumori voidaan täysin liittää tähän lokeroon. Itse asiassa huomautan tässä peräti siitä että terävin uusateismin kritiikki perustuukin niihin kohtiin joissa tieteellisyydenvaatimus kaikessa olisi liian kovaa, ja että ihmiselämässä on kenties muitakin puolia kuin sen argumentatiivinen rakenne ja empiirinen todennettavuus. Huumori ei ole tiedettä, joten miksi sen täytyisi täyttää argumenttirakenteita koskevia vaatimuksia? Pitääkö tammipelin siirtoja todistaa seuraavaksi strippipokerin säännöillä?

"Mutta huumorilla onkin ideologioista riippumaton erityistehtävänsä, joka antaa sille erivapauden kritisoida ideologioita ilman rationaalisia argumentteja. Huumorilla on tämä erivapaus vain siksi, että se ei edusta tai vastusta mitään tiettyä ideologiaa, se ei pyri kalifiksi kalifin paikalle, vaan kritisoi valtaa riippumatta siitä, kuka on vallassa."

Huumorilla on todella tämä luonne joten Toulminin mainitseminen oli ns. olkiukko ja name dropping. (Joilla on argumentatiivinen luonne. Huumori on argumentaation ulkopuolella, mutta nämä ovat suoraan sitä vastaan.) Toulman on siis valta joka antaa ehtoja. On hyvin vaikeaa olla kommentoijan kanssa yksimielinen siitä että huumorin olisi pakko olla argumentatiivista jos se on ideologista. Torsti Lehtinen näyttää että reflektoitu syvä ja hyvin perusteltu näkemys voi olla erimielinen tämän dogman, Lehti -kriitikon sanahelinäänsä piilottaman implisiittisen oletuksen, kanssa.

"Myös naurun arkipäiväisempi tarkoitus, huvittaminen, ei ole erityisemmin sidoksissa mihinkään ideologiaan. Mutta jos naurua käytetään ideologisiin tarkoituksiin, silloin sitä koskevat samat rationaalisen argumentoinnin säännöt kuin mitä tahansa muutakin ideologista kannanottoa."

Eli nyt huumorilla ei olisikaan ideologioista riippumatonta erityistehtävää? Nähdäkseni on varsin selvästi näytetty miten tämä kritisoi valtaa ja tuo esiin yhden todellisuuskäsityksen kannanotot. Se on toki sitä sarkasmia jossa tuodaan esiin oma mielipide ikään kuin vahvistettuna. Ja se on tätä kautta ideologista. Mutta niin kauan kuin valtatyhjiötä ei ole olemassakaan ja postmodernistit kiistävät objektiivisen totuuden ja korostavat että maailmankuvista vapaata ihmispuhetta ei ole olemassakaan, on postmodernein lähtökohdin korostettu huumorikriitiikki varsin syvällisessä umpisolmussa.

"Ideologisessa tarkoituksessa käytetty nauru ei sisällä selkeitä rationaalisia argumentteja, joten argumentointia se ei ole, eikä se ole huumoria, koska se on ideologista."

Huumori voi olla ideologista. Piilevä premissi jota tuetaan auktoriteettiin vetoamisella eli (maailmankuvasta riippuen ja/tai) name droppingilla ei ole argumentti. Väite joka vain esitetään statementteina (on "mainstream" huumori on, huumori ei voi olla, huumorilla saa sanoa huumorilla ei saa sanoa) vaatii argumentit tai se on kriitikon itsensä sanomisissa tyhjä kupla. Väite on yhtä hyvin perusteltu vaikka sen sanoisi koulukiusaaja koska argumentaatio ratkaisee. Nimen antaminen statementille ja premissille on silti tyhjä väite, ei perustelu.

"Oikeastaan se on lähinnä sisällyksetöntä, arvotonta retoriikkaa, joka ansaitsisi ainoastaan halveksivaa naurua. Otin tämän esille Päivi Räsäseen liittyvän jutun yhteydessä siksi, koska se on niin selkeä esimerkki ideologisesta naurusta ja siitä miten Lehti nauraa vallan kanssa ja pönkittää olemassaolevia valtarakenteita."

Itse asiassa itse luen tämän "kritiikin" omituisena. Se vastustaa valtaa mutta vetoaa velvollisuuksiin. Se korostaa että valtaa tulee kumota, eli esittää uusia ideoita. Mutta toisaalta se kiistää ideologisuuden ja vaatii neutraalia huvittamista. Joka taas on "uneen tuudittamista" joka monien filosofien mukaan tukee valtarakenteita koska ihmisten huomio siirtyy syrjään ja sitten kaikki jatkuvat ennallaan.

 "Osoitat ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta siinä, että väheksyt muiden mielipiteitä – tämän sanoisin kenelle tahansa riippumatta siitä, mihin hän uskoo. En ymmärrä myöskään sitä, mitä vikaa siinä on, että Räsänen esittää, että muidenkin pitäisi uskoa samalla tavalla. Jos ajatellaan, että tosilla uskomuksilla on jotain arvoa, tällöin niiden levittäminen lisää arvon kokonaismäärää. Jos kristinusko ei ole totta, silloin Räsäsen virhe ei ole siinä, että hän pyrkii levittämään uskomuksiaan, sillä hänhän levittää sitä, minkä uskoo todeksi, samoin kuin kaikki muutkin jotakin ideologiaa avoimesti kannattavat, noudattaen jokaisen totuutta arvokkaana pitävän moraalista velvollisuutta."

Mutta tämä unohdetaan jos lehden kirjoittaja itse kannattaa jotain ideologiaa ja pitää velvollisuutenaan tehdä vitsejä. Muiden mielipiteiden halveksunta on myös silmillesyöksevää kun kriitikko itse leimaa "kiusaamiseksi" ilman argumentteja, kutsuu liian mainstreamia näkemystä "halvaksi retoriikaksi" jolle tulisi nauraa halveksuvasti. Tässä sitä avomielistä suvaitsevaisuutta parhaimmillaan.

"Uskomusten levittäminen ei siis lisää mitään hänen virheeseensä, joka on se, että hän on väärässä. Älkääkä yrittäkökään väittää, ettei kenelläkään ole oikeutta levittää käsityksiään, koska kukaan ei tunne totuutta ja voi siksi erehtyä. Erehtyminen ei ylipäänsä ole vältettävissä, koska jokainen ihmisen tekemä valinta voi olla erehdys, eikä valintoja voi välttää. Se, ettei tee mitään, voi olla yhtä paha erehdys kuin se, että tekee jotakin väärää."

Lehden kantakin saa siis olla vaikka miten mainstream, koska nyt näkemyksen vallassaolo ei olekaan se mittari vaan Totuus ja totuudenmukaisuus. Jännittävää miten totuuden olemassaolo kielletään, puhutaan vallasta ja yht'äkkiä esitetään tälläisiä aivan epäkoherentteja uudelleenmäärityksiä. Mutta onneksi sitten kerrotaankin että epätotuus ei olekaan mikään ehto sille että asioita ei saisi sanoa. Näyttää siltä että Totuus on mahdottomuus mutta ehto jos Lehti sanoo mitään joka kritisoi Päivi Räsästä - joka edustaa ideologista valtaa mitä suurimmassa määrin kuten tässä blogauksessa argumentoin. Mutta Räsäsellä ja muilla riittää sitten

"Kyllä Lehden pitäisi selitellä, koska näkemyksien perusteleminen on järjellisen ajattelun välttämätön edellytys ja siten jokaisen velvollisuus."

Velvollisuus on valtahegemonia johon suostuminen on niin mainstream. Argumentaatio liittyy rationaalisuuteen ja tieteellisyyteen, ei välttämättä julkiseen keskusteluun. Itse asiassa uskonnonvapauskysymyksissä usein nostetaankin esiin se, että demokratiassa uskovaisen ei tarvitse todistaa tieteellisesti Jumalaa ollakseen poliittista mieltä uskonnollisin syin. Muiden ei vain tarvitse ottaa näitä todesta. Argumentaatio vaaditaan jos tästä halutaan ainut tietty mielipide joka pakotetaan muiden yli. Pelkkä asian ilmituominen, tapahtuipa tämä missä muodossa tahansa, ei itsessään ole muuta kuin oman mielipiteen ilmaisu.

"Lehden kirjoittajilla ei myöskään ole mitään erivapautta tehdä väärin siksi, että he ovat taitavia humoristeja. Ja vaikka analysoisin kusella käymiseni, sillä ei olisi yhtään mitään tekemistä argumenttieni pätevyyden kanssa. Ihmisellä on oikeus vaatia perusteluita väittämille ja ideologioille. Sellaista, missä ei edes väitetä mitään, ei voi eikä tarvitse perustella. Nauru vallalle ei sisällä mitään spesifistä väittämää jonkin ideologian puolesta tai vastaan. Se ei kritisoi ideologioita niiden itsensä, vaan niiden aseman, siis vallan takia. Taustaoletuksena tässä on tietysti se, että valtaa pitäisi kritisoida, mutta koska se on kaikkea vallalle nauramista koskeva yleispätevä väittämä, sitä ei tarvitse perustella erikseen jokaisen valtaan kohdistuvan pilkan yhteydessä, kertakin riittää."

Sananvapaus onkin kaikille yhteinen oikeus. Siksi ei vaadita mitään erityisvapautta "tehdä väärin". Etenkin jos lehden kirjoittaja on ajanut vakaumustaan ja ilmituonut siihen liittyvää vitsailua. Samalla kuitenkin ohitetaan se, että jos lehden näkemys todella on mainstream, niin ollakseen pätevää tämän kriitikon tulisi näyttää että kukaan ei ole missään edes sitä yhtä kertaa antanut argumentteja tämän asian puolesta.

Joka palauttaa kaiken siihen kohtaan joka iskee viimeistään tätä Lehden kriitikkoa eettisyyden kohdalla moittijan omalla etiikkaa koskevalla loogisella tasolla häntä itseään päin pläsiä. "Et käsittele toisenlaisia käsityksiä maailmasta vakavasti otettavina näkökantoina, jotka ovat syntyneet vuosia kestäneen aktiivisen pohdinnan tuloksina, vaan sen sijaan kuittaat ne pelkkinä alkeellisen ajattelun tuotteina, jotka muka tulevat katoamaan ajattelun ”kehittyessä”. Se, että ajatteluni poikkeaa nykyfilosofian valtavirrasta ei ole mikään peruste vihjata sen olevan alkeellista."

Ehkäpä kanta homojen adoptio-oikeuteen on sekin käynyt läpi kovaa prosessointia. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että tämä prosessointi on tehnyt siitä valtaa. Vasta koherentisointi synnyttää ideologian. Prosessointi joka suojaa kritiikiltä on näkemyksen suojaamista vallankumoukselta.

Loppuselvennys.

Toki koko tuo "analyysini" nojautui siihen että "Mustanaamio on kulttuurirelativisti kulttuurirelativisteille."  eli se enemmänkin ottaa argumentoijan omat lähtökohdat ja kääntää ne hänen omaa tuotostaan vastaan, osoittaen matkan varrella sitä miten Keskeiset käsitteet muuttavat attribuuttejaan lennosta sen mukaan puhutaanko Lehden vaientamisesta vai Päivi Räsäsen oikeudesta sanoa mielipiteensä. Ja muistuttaa, että on argumentatiivisesti heikkoa kun vaatimuksia vaihdetaan tilannesidonnaisesti ja tarkoitushakuisesti tavalla jossa vain tietyn ideologian vallan pönkittäminen - ja vallitsevan lain ylläpitäminen sen kannattajapoliitikon moittimisen kieltämällä - mahdollistaa sen, että kriitikko on sisäisesti koherentti ja järkevä olento jonka sanomassa on mitään pointtia.
* Ensin pitää olla argumentatiivinen, joka tarvitaan koska palvellaan Totuutta. Mutta sitten selitetään että Totuutta ei kukaan voi tietää, ja ollaan relativisteja. Ensin nähdään että mielipiteen pitää olla perusteltu ja Tosi tai kritiikki on asiatonta koska se moittii Totuutta. Ja sitten yht'äkkiä riittää se että on vakaumus ja että oma maailmankuva on reflektoitu, ja että kaikkia argumentteja ei tarvitse aina laittaa esille kunhan ne ovat jossain. Mutta kuitenkin perusteluja sitten vaaditaan juuri tässä partikulaarissa tilanteessa. Toisalta viitataan että näkemys on yleinen, joten sen sisällön pitäisi myös olla tuttu ihan koska se on yleinen. Ne argumentit ovat siis jossain. Yhtäällä puhutaan vallan vastustamisesta ja toisaalta selitetään velvollisuuksista ja vaaditaan ideologian reflektointia ja sen valtarakenteiden pönkittäviä ratkaisuja ...

Kuitenkin se myös heijastaa omia näkemyksiäni. Argumentit eivät ole omasta maailmankuvastani, mutta sen asenneilmapiiri sen sijaan on. Ja näin se toimii oman todellisuusnäkemykseni peilinä. Ja toisaalta se on argumentatiivinen jossa vastapuolen näkemykset, premissit ja argumentit on huomioitu ja osoitettu niissä syvä sisäinen mielivaltaisuus. Joten tämä todellisuuskäsitys on vähintään reflektoitu ellei peräti Tosi.

Mielestäni mitään ennakkosensuuria ei vaadita. Perussuomalaiset kritisoivat EU:n valtaa mutta pönkittävät omia poliittisia tavoitteitaan. Huumori ei ole argumentti, vaikka se toki nivoutuukin maailmankuviin ja niiden perusteluihin, jopa niitä vääntäen ja omituisiin kulmiin taivuttaen. Se on propagandaa. Ja propagandan hyöty on siinä että se paljastaa lausujan karvat maksimaalisesti. Lehden kirjoittajan asenteet paistavat läpi selviten juuri hänen huumoriteksteistään eikä edes yhtä vahvasti hänen muualla tekemistään loogis-rationaalisista argumenteista juuri tämän kyseisen aihepiirin sisällä.

Voidaankin nähdä että vaikka vitsin tekijän intentiona on olla hauska ja kritisoida tiettyä valtarakennetta niin se voidaan aina tulkita myös omien kantojen paljastamisena. Se paljastaa silloin hyvin syviä totuuksia ja huumori tässä kohden täyttää toisenlaisen tehtävän ja oikeuttaa olemassaolonsa.

PerusSuomalaisille
nauravat harakatkin.
Mutta toisaalta, äänellään
se variskin huoraa.

Esimerkiksi ilman Perussuomalaisten uutta pilakuvasarjaa ei Tämä Päivä -blogin blogisti voisi huomata miten avoimen denialistinen puolue ja sen ohjelma on. Huumoritekstin valmistuminen onkin ideologiakritiikin alku. Paljastuessaan tämä todennäköisesti iskeekin PerusSuomalaisiin pahasti. Itse asiassa puolueen historia onkin pullollaan tilanteita joissa erilaisia kohinoita selitellään parhain päin sanomalla niitä vitseiksi ja huumoriksi. Ja juuri nämä selittelyt iskee itse asiaan pahemmin kuin mikään muu. PerusSuomaalaiset eivät selvästi osaa esimerkiksi erottaa poliittisen rationaalisen argumentoinnin ja vitsinheiton tilanne-eroja. Eli paljastaa syvää tilannetajuttomuutta joka on politiikassa varsin huono asia, osoitus heikkoudesta ja ammattitaidottomuudesta. Ja lisäksi moni tietää nimenomaan sen, että vitsit eivät ole ironiaa jossa sanottaisiin jotain päinvastaista kuin mitä ollaan. Vaan jossa nimenomaan sarkasmin keinoin vahvistetaan ja selvennetään omaa sanomaa.

---

Moni korostaa että on ylpeää ja röyhkeää uskoa omaan asiaansa. Minusta jokainen ihminen tekee näin. Ja itse asiassa menen vielä pidemmälle. Osa keskustelijoista on niin saivartelevia ja tyhmiä, että jos joku sanoo että "oletpa sinä yleenkatseellinen kun katsot olevasi noita parempi ja kiistät heidän maailmankuvansa syvällisen reflektiivisyyden" niin sanon, että argumentteihin tutustuttuani olen huomannut niin perustavanlaatuista huonoutta, huonoja argumentteja ja niiden puutetta, saivartelua ja sitä että huulien liikuttamista ei eroteta argumentoinnista. Että olenko näitä parempi? You bet. (Ei ole edes vaikeaa!) Nuo ovat niin huonoja että se vaatii saatanasti dogmaan suistumista, harjoittelua ja yrittämistä. Ja he floodaavat ranttejaan sellaisella massalla, että olisi epäkunnioittavaa olla antamatta heille mitä he ovat työllään ansainneet.

Poen laki - ja hieman Godwininkin ; Kuka on oikea trolli?

Natsiateistejen pelossa
on syytä pitää mielessä
Poen laki. Ja Godwinin.

Touko Laaksosen kuvista tehdyt postimerkit ovat hermostuttaneet Teuvo Hakkaraisen. Hän päätyi tekemään eduskuntaan asti lausunnon jossa haluttiin vaikuttaa siihen mikä on poliittisesti korrektia postimerkeissä ja mikä ei. Hakkaraisen puheissa väitettiin koppalakkia natsisymboliksi jossa on rienaava Davidin tähti. Ja tämä sai monet huomaamaan miten sama salaliittoteoria oli Niilo Paasivirran parodiasivustolla. Hakkarainen on toki sittemmin selittänyt tehneensä löydön aivan itse. (Minkä tulee herättää valistuneessa ihmisessä huomio siitä että jos on vaikeaa erottaa amerikkalaista sheriffintähtihattuista poliisia koppalakkinatsista, niin ymmärrän miksi sekaannus voi tapahtua hyvinkin helposti. Sympatiani ovat Hakkaraisen puolella.)

Minun silmiini tilanne muistuttaa hyvin paljon sitä mitä taannoin tapahtui minun ja Jouko Pihon välillä. Pihon kuva oli Niilo Paasivirralta, mutta hän korosti ideologista eroavaisuutta. Että hän ei luullut parodiaa todeksi, vaan teki itse huomioita joita sitten kuvitti tällä idealla. Mielestäni Hakkarainen demonstroi varsin mainiosti sitä, miten tämänlainen tilanne on ongelmallinen. Nimittäin peruskysymys on pintatasollaan se, onko parodiaa luultu todeksi. Mutta syvätasolla jos jonkun ihmisen "ihan itse tehdyt" ajatukset ovat jotain joita parodioijat esittävät - ja joiden kuvitus osuu hämmästyttävän hyvin yhteen parodiamateriaalin kanssa - ei tämä ole oikeastaan mikään pelastus. Ei tässä tilanteessa usein auta, vaikka sanoisi että "vitsiähän se oli". Sillä Totuus paistaa kontekstista. Ja Totuus on se, että syy-seuraussuhteen tarkka analyysi on tarpeetonta jos analogisuus on niin vahvaa, että se sekoittuu usein samuudeksi.

Tässä mielessä on toki hyvä muistaa että parodian ja vakavastiotettavuuden välillä on kaksi ääripäätä. Jos paneudumme "trolliongelman" ytimeen, eli siihen miten erottaa onko joku kirjoittamassa vakavissaan vai pelleilemässä, on - ajatustenlukukyvyn rajallisuuden vuoksi - pakko tehdä todennäköisyysarvioita.
1: Haidtin huomioiden mukaan Poen laki, eli tilanne jossa "on mahdotonta tehdä parodiaa äärimielipiteistä tai fundamentalismista ilman, että joku erehtyy luulemaan parodiaa vilpittömäksi mielipiteeksi." johtuu usein siitä että liberaalit eivät ymmärrä konservatiiveja joiden moraalimallissa on useampia liikkuvia osasia. Ja jo omakin saamani eksistentiaalinen tuntumani fundamentalismiin ja uskontoon on "uskonto on vitsi joka ei naurata". Joka voidaan kenties laskea jonkinlaiseksi osoitukseksi tästä.
2: Kuitenkin Piho ja Hakkarainen näyttävät että hyvin usein Poen laki johtuu siitä että parodioijien on todella vaikeaa keksiä sen tyyppisiä asioita joita ideologistit tuottavat. Jos ihminen "ihan itse" nimenomaan keksii asiaa joka on parodian kanssa samannäköistä, on sitä tietysti hyvin vaikeaa erottaa parodiasta. Tämä johtaa taas siihen että osa Poen laista johtuukin ns. parodiahorisonttiin vajoamisesta. Tämä kulminoituu (kristityn eksistenttifilosofin) Torsti Lehtisen huomioihin siitä, että näennäistieteellisyys johtaa siihen että kritiikiltä suojaudutaan erialaisin saivarteluin siten, että loogisen ristiriidan kautta asiaa ei voi kritisoida. Ironia säilyttää kuitenkin tehonsa. Jossain vaiheessa näkemys sitten suojautuu myös tältä ja pian se on rakenteellisesti sellainen, että itse asia näyttää parodialtaan. Tämä on sitä materiaalia jonka vuoksi "Pahkasika" -lehti kuoli.

Olenkin ihmetellyt tässä sitä miten lehdistö ja ihmiset ovat tarttuneet Hakkaraisen tekemään lausuntoon. Esimerkiksi "Kukin kykyjensä mukaan" -tekstissä Paasivirtaa nimettiin trolliksi. "... Niilo Paasivirran nimellä tunnettu nettitrolli tavallisen yliampuvaan tyyliinsä jutussaan Homopornopostimerkit vievat Suomen tuhoon ..." Eikä tuo ollut ainut. Ajatus siitä että Hakkarainen olisi mennyt trollin ansaan oli toistuva. Ensimmäinen mielikuvani tästä asiasta oli kysymys. Kysymys malliin "Oliko Voltaire trolli?" Kysymys ei ole typerä, sillä Voltaire oli provokatiivinen kynänkäyttäjä. Yhtä hyvin kysymys olisi voinut olla satiirin mestarista Swiftistä. Jos huumorissa puolustetaan satiirisesti kantaa jota ei kannateta, joku voi ainakin pitää sitä trollauksena. ~ Itse asiassa trollaamiseksi voidaan nähdä satiiriset ja/tai parodiset teokset, jotka käyttävät välineinään ironiaa ja/tai sarkasmia.

Vaikein kysymys onkin siinä, tarvitseeko tekijän intentioita tietää. Itse pidän Niilo Paasivirtaa ennen kaikkea humoristina. Se tarkoittaa myös sitä että hän ei ole trolli. Toisaalta joku voisi pitää Hakkaraista, sarkasmia käyttävää supliikkimiestä, trollina. Hän on kuitenkin varsin vakavahenkisesti liikkeellä ja hänen retoriset keinonsa osoittavat lähinnä siihen että hänellä on tietynlainen, varsin omintakeinen joskaan ei välttämättä kovin kaunis, persoonallisuus. Jouko Pihoakaan en kutsuisi trolliksi vaan uskonnolliseksi crankiksi, jonka ideologia on aikapäivää sitten vajonnut parodiahorisontin syövereihin.

Minusta tämä on väärin, sillä "trollista" on tullut jonkinlainen yleissana. Pian sitä varten kehitetään varmaan joku erikoislaki jossa "Keskusteluryhmässä - tai nykyisin missä tahansa julkisessa foorumissa - käytävän keskustelun pitkittyessä toisen trolliksi kutsumisen todennäköisyys lähenee arvoa 1." Tämä on ikävää, sillä se vie arvostusta humoristeilta. Ja trollin käsite muuttuu lokeroksi johon kaikki outo voidaan dumpata välittämättä vastaviestittäjän intentioista.

Ja lisäksi se loukkaa kaltaisiani elitistitrollaajia, joka on panostanut trollaamisen perusfilosofiaan. Käytänkin, aivan avoimesti sen tunnustaen, melko usein trollaavia metodeja, jopa trollaamista kuulustelumenetelmänä. (Vaikka aito trolli ei tunnustakaan tämänlaista julkisesti, niin sukkanukkeni kyllä pitävät suunsa supussa..) Esitän provokatiivisia näkemyksiä joita en edes kannata, koska sitä kautta voidaan tuoda keskusteluun "laatikon ulkopuolelta" näkemyksiä jotka paljastavat ideologioiden piilopremissejä tai mielellään ohitettavia implikaatioita. Luomalla keskustelukumppaneiden päähän kognitiivista dissonanssia ja provosoimalla "rikkomalla jäätä" saadaan irti aivan oikeasti jotain sellaista tilanteen poteroiden purkamista ja sen seurauksena tapahtuu parhaimmillaan sentasoista yleistä pakkoälyllistämistä, että senlaista ei saa aikaan oikeastaan mitenkään muuten. ; On toki hyvä huomata, että moni trollaaja tekee trollaamistaan tyhmästi. Enkä kannata niitä vaikka minusta ylipäätään ihmiset voisivat trollata enemmän. Olenkin elitistitrollaaja, joka tekee muutakin kuin trollaa, ja soveltaa trollaamista päämääräsuuntautuneesti ja metodeja harkiten. (Että trololollot vaan sulle, homo!)

Toki tämä elitistinen näkemys muistuttaa että älyllinen trollaamisen muoto voidaan nähdä kohtuu samanlaisena narriperinteen kanssa. Satiirikot ja poliittisten parodioiden tekijät ovat tunnetusti hauskan ja älyllisen risteymäkohdassa. Ja he ovat osa tätä narriperinnettä. Tämä ei kuitenkaan nähdäkseni vielä tee heistä trolleja. Paasivirran kutsuminen trolliksi loukkaa satiirikkoja ja parodioidentekijöitä ympäri maan. Kenties se loukkaa Paasivirtaa itseäänkin, joskin hän on sen verran joviaali, että ei välttämättä ota käsitettä niin pahasti. Ja ennen kaikkea trolli -käsitteen varomaton levittely loukkaa minua henkilökohtaisesti. Ja trollia ei kannata ruokkia, eikä aina ärsyttääkään. (Are you talking to me?)

Kuinka ihmiset vuotavat salaisuuksiaan vain "ystäville"

Minulla on joitain hyvin suuria aukkoja yleissivistyksessäni. Yksi niistä on kuulustelumenetelmät ja toinen vakoilu. Olen korvannut kuulustelumenetelmät sillä, että olen kehittänyt trollaamiseni sen verran provokatiiviseksi, että saan irti tarvitsemani filosofisen datan. Ja vakoiluun minulla ei ole tarvetta, koska ihmiset ja heidän asiansa, edes salaiset asiansa, eivät kiinnosta niin hirveästi. Ja ihmiset kertovat minulle mielellään asioita vaikka en yhtään halua.

Alkuun laittamani video näyttää, miten huumori tarjoaa vallankäytöllisesti kaksi asiaa mahtia (power) ja saatavuutta (access). Huumorilla voi kontrolloida, manipuloida ja - kuten jo "trollaaminen kuulustelumenetelmänä" vihjasi - saada ihmiset avautumaan.

Mahti on kenties tutumpi. Se on suoraa näkyvyyttä, tietoa, taitoa ja seuraajia. Tieto, kontrolli ja valtapelit liittyvät aivan normifilosofiaan ja niitä sovelletaan varsin taitavasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta saatavuus on selvästi tiedustelupuolen asia. Ja nähdäkseni tässä mielessä akateeminen sivistys on ohittanut samoja puolia kuin minäkin. Ja kuitenkin jos tieto on valtaa ja valta pyörittää maailmaa, yhtä tärkeää olisi panostaa tiedusteluun, tiedon hankintaan.

Siksi ylläolevassa videossa itselleni avaavaa ei ollut se, että huumori antaa narrille valtaa sanoa asioita. Avaavaa oli se, että vallanpitäjät saivat tätä kautta tietoa jonka normaalit kohteliaisuusjärjestelmät muutoin sensuroisivat.

Kun antipuhuminen tuo saavutusvaltaa

Toinen avaava tuokio oli siinä, kun tutustuin Viktor Suvorovin ajatuksiin vakoilua ja tiedustelua käsittelevässä teoksessa "Inside Soviet Military". Teos on varmasti muutoin aivan aataminaikuinen. Se on kirjoitettu 1985, eli se on suunnilleen yhtä vanha kuin minä. On selvää että teknologia on muuttanut vain lähes kaiken. Kuitenkin jotkin asiat ovat hyvin yleisinhimillisiä.

Värväämisestä puhuessaan Suvorov nimittäin paljastaa tehokkaan keinon. Se on kuuntelu. Moni kuvittelee, että kannattaisi panostaa ovelaan manipulointiin, ideologiseen käännyttämiseen tai vastaavaan. Supliikki ei kuitenkaan ole niin tarpeen kuin se, että osaa olla hiljaa ja kuunnella toista. Ihminen nimittäin paljastaa yllättävän paljon asioita ja tulee myötämieliseksi ihmistä kohtaan vain jos hän ajattelee, että toinen kuuntelee. Enemmistö ihmisistä yhdistää sosiaalisuuden puheliaisuuteen ja valtaosa ihmisistä myös puhuu paljon jos on ystävien parissa. Sosiaalisuus liitetään puheliaisuuteen ja äänekkyyteen ja jopa jonkinlaiseen rohkeuteen ja ulospäinsuuntautuneisuuteen. Kuitenkin kuuntelu, mielikuvien sosiaalisuudelle vieras tuppisuuna oleminen, tuntuu sosiaalisemmalta silloin kun ihminen kohtaa sellaista.

Ja luulen, että tämä on hyvin oleellinen pointti. Aivan vieraat ihmiset haluavat jutella minulle ja puhua huolistaan, koska minä en välitä. Enkä siksi halua kertoa omia asioitani ventovieraille. Olen yleensä viileän kohtelias, ja tämä riittää valtaosalle. (Aggressiiviseksi ryhdyn vasta kun joku vaatii minua avautumaan ihmisille ja ryhtyy tenttaamaan. Kysymys tuntuu siilloin lähes kuulustelulta.) Tuntemani ihmiset taas pitävät minua kiusallisena, koska heidän kanssaan olen hyvinkin puhelias.

Kuulustelukuuntelu vai sosiaalinen kuuntelu

Voidaan nähdä että klassisesti ideologiat ovat käyttäneet viestintää oman sanomansa levittämiseen. Tässä toivotaan vuorovaikutussuhdetta, jossa itse jaetaan tietoa ja kenties saadaan sitä takaisin. (Joko debattimuodossa tai muutoin.) Tämän puolen kauneinta puolta ajaa tietysti keskusteleva dialogi joka on valtasuhteissaan tasa-arvoinen. (Eli molemmilla puolilla on yhtä paljon valtaa mukana. Kaikessa kommunikaatiossa on sitä aina jonkin verran.)

Toinen tapa olla kuunteluyhteydessä on sitten tiedustelullinen. Siinä oma vaikutusvalta jätetään pois, ja toisen kuuntelu tarkoittaa sitä että opitaan tietämään tämän aivoitukset. Tätä voidaan sitten kenties käyttää joko toista vastaan tai vain kerätä talteen. Tällä tasolla toista ymmärretään. Mutta tämä on jossain määrin pois sosiaalisuudelta ja myös toisen muuttamiseen keskittyvästä vallankäytöstä.

Tämän ajattelun seurauksena saadaan asenne joka ei koske sotilastiedustelun maailmaa vaan käytännössä kaikkea keskustelua ja kanssakäymistä. Myös sitä näiden erikoista ja varsin omituisenoloiseksi vääntyillyttä versiota jota tapahtuu kaikkialla internetissä. Siihen jossa kaikki haluavat puhua, mutta kukaan ei halua kuunnella. Mutta maailma kuitenkin prosessin sivutuotteena täyttyy tästä informaatiosta jota kukaan ei halua.

Esimerkin kautta voisi ottaa esiin vaikka seuraavan sovelluksen

Osa pahastui sitä että "Kirkko kuulolla" -palvelu ajettiin alas. Sehän oli ollut avautumisen lähde. On nähty että lupa sanoa mielipiteitä on samaa kuin kuunteluhalu. "Monet tapaamani kirkon kriitikot ovat todenneet, että kirkko on äänessä liiankin kanssa, kuuntelua taas ei ole. Äkkipäätä näyttäisi kuin tässä mentäisiin vahvasti samaan suuntaan." ... "Toki Kirkko kuulolla on joskus ollut kuin inttäjien kokoontumisajot, mutta on siellä noussut myös monia teräviä avauksia, jotka mietinnöistä ja kiertokirjeistä puuttuvat."

Näen että ongelmana onkin se, että avautuminen tarjoaa valtaa erilaisille marginaalisille ja innokkaille uskovaisille. Tällöin he saavat ikään kuin intonsa voimalla ylipaljon näkyvyyttä asialleen. Nämä ovat huonoja kuuntelijoita, joten mitään muuta kuin inttämisten kokousajoa ei ole luvassa.

Olen jopa hyvin ihmeissäni siitä, miten kirkolla tuntuu olevan vallassa "monisärmäisyyskanta". Että kirkko yhdistää koska kaikki voivat olla sen sisällä erilaisia. Tämä nimittäin nojaa vanhakantaiseen powerin voimalla toimivaan maailmaan jossa kirkko kattoi paljon kaikkien ihmisten elämästä. Silloin kirkko ja usko oli yhdistävä identiteetti. Että vaikka muuten oltiin erimielisiä, niin tästä yhdestä asiasta oltiin samaa mieltä ja tämä yhdisti.

Kuitenkin uskonnosta on, käytännössä minun elinaikani, mutatoitunut jotain aivan muuta. Siinä on kysymys ns. identiteettimarkkerista. Ja sen merkitys ei synny lainkaan yhdistämisvoimasta, vaan siitä, että se erottaa ihmisryhmiä toisistaan. Se on jengitunnus jolla samaan alakulttuuriin kuuluvat kokevat sisäpiiriin kuuluvaa veljeyttä. (Brotherhood.) Identiteettikeskeisyys on itse asiassa vallannut kaiken keskustelun ; Esimerkiksi tiede on jotain jota pidetään helposti kylmänä ja irrelevanttina koska se nojaa yhdistävään maailmaan sen sijaan että halaisi jokaisen indiivin ainutlaatuisuutta ja tämän oman alakulttuurin omaleimaista arvokkuutta.

Nähdäkseni inttämisfoorumeilla luodaankin aivan loistavan tehokas tapa saada tiedustelutietoa ihmisten näkemyksistä. Sen sijaan  se tarjoaa hyvin minimaalisen sillanrakentamismahdollisuuden. Kirkon kuuntelu tiedustelutoimintana toimii. Mutta nähdäkseni kirkon tehtävänä ja tavoitteena ei suinkaan ole hankkia tietoa ja ymmärtää jäseniään (access). Sen sijaan se yrittää toimia yhdistävänä ja rauhoittavana ja sosiaalisena elementtinä. Siksi se ei vain voi tukea erilaista konfliktinhakuista rettelöintiä.

Voidaan jopa sanoa, että jos kirkko maksaa siitä, että uskovaisten marginaalia edustavat ja muita tuomitsevat fundamentalistit saavat lisää kuuluvuutta apologioilleen, julistukselleen ja yleiselle mouhotukselleen, niin tämänlainen palvelu on syytäkin ajaa alas. En ymmärrä miksi kukaan, edes kirkko, olisi kiinnostunut siitä millä tavoin nämä ihmiset tällä kertaa tuomitsevat muita. ; Ehkä onkin syytä että kirkko vähentää uskonnollisten kristillisten mouhottajien valtaa ja lopettaa toiminnan jolla nämä saavat halvalla lisää näkyvyyttä. Olipa kysymys kirkon vuokraamisesta Pirkko Jalovaaralle tai vouhotusfoorumin palvelumaksuista, henki on se, että kirkolle tulee kuluja jotta nämä tahot saavat mahtia. Ja näin tehdessään se antaa äänivaltaa, kuuluvuutta ja poweria tahoille joiden ei kenties sitä ansaitse. Jonka ei kenties edes pitäisi sitä saada. Ja kysymys ei ole sensuurista ja mielipiteiden ja sanomisten kieltämisestä, vaan siitä onko kirkon arvoilla hyvä maksaa toisten sanomiset.

On ihan oikein sanoa, että emme halua tietää mitä kaikkia rottia siellä nurkissa pyörii. Etenkään kun tässä perimmiltään tiedonhankintaan (access) käytetty maksu ei pelkästään anna tietoa kirkolle, vaan tämä raha menee suoraan siihen että ihmiset saavat sanoa asioita niin että moni muu näkee ne. Joka on näiden kuunneltujen voimistamista (power). Havainnointi vaikuttaa tässä systeemiin ja muuttaa sitä. Aiemmin irrelevantti vähemmistö saa näkyvyyden kautta lisää valtaa ja marginaalisesta mouhottamisesta saattaa tulla relevantti ongelma.