Erilaisten maailmoiden tulkinta

Vaihtoehtoiset todellisuudet ovat olleet ajatuskokeiden arkea jo kauan. Äärimmäisillään tätä edustaa modaalinen realismi jossa ajatellaan että jokainen kuviteltavissa oleva maailma on reaalinen.

Ja jossain määrin teoreettinen fysiikka lähestyy näitä. Puhutaan multiversumeista ja muista vastaavista. Tässä kohden vastaan saattaa tulla myös ajatuksia siitä että osa näistä todellisuuksista on simulaatioita. Esimerkiksi Neil de Grasse Tyson hämmästytti jopa minua esittäessään että hänen mukaansa ajatus siitä että me itse olisimme jonkun toisen kovalevyllä on itse todennäköisesti kohtuu suuri. ; Hän ei tässä kuitenkaan edusta ihan Nick Bostromin vahvuudella teoriaa jonka mukaan olisi todennäköisempää että olisimme simulaatiossa kuin jos emme olisi. (De Grasse Tyson pitää kovalevyllä olemista relevanttina mahdollisuutena eikä jonain joka on todennäköisempää kuin muunlainen.)

Mielestäni Paul Daviesilla on tolkullinen ajatus tähän. Hänen mukaansa tietokonesimulaatioajattelu on nimenomaan vain sitä että mahdolliset maailmat viedään teoriana äärimmilleen. (Fyysikot vain rajaavat nämä ääret hieman eri paikkaan kuin filosofit joilla ei ole samanlaisia rajoitteita.)

Toisaalta vaihtoehtoja solahtaa sinnekin missä niitä ei nähdä. Jopa uskovaisten suosima versio antrooppisesta periaatteesta on nimittäin sidottavissa siihen että uskotaan että maailma voisi olla toisenlainen kuin se on. Ja tätä vaihtoehtoa pidetään jotenkin reaalisena. Ja sitten pidetään haasteena sitä että miksi universumi on sellainen kuin on, sellainen jossa voimme elää siinä.

Ilman erilaisten maailmojen tulkintaa on vain yksiuniversumimalli jossa toisenlaisten maailmojen ajatus on suoraan torjuttu vaihtoehtona. Tosin jotta tässä olevia teorioita voitaisiin kehittää naturalistisesti tehokkaimmiksi pitäisi silti ottaa käyttöön vaihtoehtohypoteeseja ja testata teorioita kuin näille teorioille olisi vaihtoehto. Että ne olisivat periaatteessa falsifioituvissa. Joten jotain erilaisuuden tulkintaa tulee mukaan jopa tähän.

Kenties lämpö ei voi siirtyä miten vain mutta silti maalia ei kannata siirrellä miten vain

Olen jo aiemmin kirjoitellut termodynamiikasta ja evoluutiosta. Nyt vastaani tuli tilanne jossa eräs uskovainen kyseli siitä että maapallo avoin vai suljettu systeemi termodynamiikan näkövinkkelistä. Tai oikeastaan hänellä oli asiasta vankka mielipide. (Olin jo kuvitellut että asia olisi jäänyt pois, mutta kreationisteilla on tapana nostella argumenttejaan kuolleista. Ainut asia josta olen tyytyväinen on se, että tämä uskovainen ei ole intoutunut puhumaan suoraan minun kanssani henkilökohtaisesti. On sitä silti ärsyttävää seurata.)
1: Teknisesti joku voi olla pilkuntarkka ja jakaa termodynamiikan tässä käyttämääni tarkemmin. Ilmaista että että termodynamiikan toinen pääsääntö toimii "suljetuissakin systeemeissä" ja vaatii "eristetyn systeemin". Ja korostaa että suljettu systeemi ei vaihda ainetta ympäristön kanssa, mutta energiaa voi vaihtaa. Eristetty systeemi taas ei vaihda kumpaakaan. Mutta tässä keskustelussa ei käsitelty asiaa tällä pieteetillä. Korostettua on että jos termodynamiikan toinen pääsääntö ei toimi "suljetussa systeemissä" on selvää että on pakko puhua "eristetystä systeemistä" ja on luontevaa ottaa esiin että se on sitten määritelty kuten "eristetty systeemi". Koska pitää olettaa että kommunikoidaan samalla tasolla. Ja tämä "suljettu-avoin" on populaaripuheessa tarkkuudessa riittävä. Ja kreationismipuheessa vakiintunut. (Tässäkin tapauksessa kysymys aloitettiin "onko maapallo avoin vai suljettu järjestelmä", jossa on vaihtoehdoton henki, joka ei muistuta "eristetystä systeemistä".) Kaikki tietävät mitä kukin tarkoittaa, koska "eristettyä" ei tule kuvioihin koskaan. Minä käytän "suljettu" vs. "avoin" -jakoa, kuten yleensä on ollut tapana kreationistikeskusteluissa. Sitä käytetään aika usein, etenkin populaaritasolla. En ole kokenut tätä tarpeelliseksi, sillä sisältö on tärkeämpi. Toki tämä pieteettien puute on hieman hävettävää ja halveksittavaa. Mutta sen vaihtoehtona on se, että kreationisti intoutuu siihen että on syitä että jokin järjestelmä ei ole avoin. Ja sitten hän saa tarpeettoman "ähäkutti-darwinistit" -hetken. Ja pyrähtää kertomaan voitostaan kavereilleen.
2: Oikeasti tilanne kehittyi keskustelun kulkiessa huolestuttavampaan suuntaan. Esityksen alla oli se, että koska maapallo ja kaikki täällä oleva koostuu atomeista, niitä koskisivat universaalit luonnonlait. Ja siksi maapallo on suljettu. Tämä on teknisesti ottaen oikein. Mutta valitettavasti viitattu termodynamiikan toinen pääsääntö on ns. rajoitettu. Se vaatii toimiakseen tietyt systeemit. Se on ehdottomuus vain ns. suljetun systeemin sisällä. Sellaisen jossa aine eikä energia vaihdu. Toki näihinkin voi syntyä lokaaleja poikkeamia mutta yleisesti ottaen ne tapahtuvat kokonaisentropian kustannuksella. Eli paikallinen negentropia kasvattaa muun alueen entropiaa, lisää kontrastia.

Tässä osittain ongelmana on ollut se, että maapallo nähdään suljettuna systeeminä siinä mielessä että maa-aines ja ilmakehä pysyvät enemmän tai vähemmän planeetalla. Kuitenkin termodynamiikka koskee jo nimensäkin puolesta lämpöä. Ja tässä mielessä maapallo onkin avoin systeemi ; Ulkopuolista energiaa tänne tulee jatkuvasti enimmäkseen auringon säteilynä mutta toki minimaalisesti muistakin tähdistä. Näin ollen uskovaisen innostama termodynamiikan toinen pääsääntö ei ole este. Evoluution ei tarvitse rikkoa luonnonlakeja toimiakseen. Joten evoluutioteoriaa ei voi vain "falsifioida ilmiselvästi" termodynamiikkaan vedoten. Jokainen ekologi tietääkin sen, että "energia virtaa systeemin läpi ja aine kiertää". Joissa aineen kierto on hieman eri asia kuin energian kierto. Tämä ei ole kovin harvinainen erehdys ; Näkyyhän jopa hautajaispuheissa erikoisia puheita siitä että kun ainetta ei voi tuhota eikä energiaa voi tuhota niin sitten myös sielu on ikuinen. Mutta valitettavasti jos sielu ja ihmisruumis on kokonaisuus, voidaan nähdä että ihmiskehon järjestys voi muuttua vaikka aine ja energia ei tuhoutuisikaan.
1: Itse asiassa kun katsomme aurinkoisia päiviä voimme huomata esimerkiksi silmillämme fotoneja jotka eivät ole peräisin maan pinnalta. (Tähdenlennot todistavat että jotain materiaakin tulee maahan mutta tätä on itse asiassa mahdollista estimoida merkityksettömäksi.) Nämä lämmittävät ja itse asiassa ilman näitä kasvit eivät voisi toimia ja tuottaa ravintoa. Näin ollen ekosysteemi selvästi on avoimessa järjestelmässä. Kiinnostavaa olisi myöskin se, että jos "ilmakehä" todella suojaisi maapallon täysin suljetuksi järjestelmäksi niin vuodenajat olisivat mahdottomia. Sillä ollakseen suljettu kevätaurinko ei lämmittäisi. Ja ollakseen suljettu syksyn tullen ilmojen ei pitäisi kylmetä kun lämpö ei siirtyisi pois. Mutta osa nyt elää maailmassa jossa pitää kyseenalaistaa sekin että solu on avoin järjestelmä. Aineenvaihduntakin on ilmeisesti ateistidarwinistisatanistien salajuoni ja petkuhuiputus. Myös DNA on avoin järjestelmä, se kahdentuu ja on kontaktissa muiden atomien kanssa ja käy tuman ulkona ja mutatoituu säteilystä jne.

Itse asiassa universumin kohdalla on jännittävää se, että aidosti täysin suljettuja systeemeitä on vähän. Tämä asettaa haasteita suljettujen systeemeiden kohdalle. Tässä kohden on vaikeaa nähdä miten termodynamiikan toinen pääsääntö voisi falsifioida (siis totaalisesti mahdottomaksi tehdä) elämän synnyn ja evoluution maapallolla. Se ei ole ongelma edes aurinkokunnan synnylle, Paul Daviesin "viides ihme" - teos josta kreationistit yleensä pitävät - kertoo gravitaatioaukosta. Eli siitä miten gravitaatio on synnyttänyt tiivistymiä ja tämä on sitten auringon ja muiden vastaavien synnyn takana. (Ei olekaan täysin satunnaista virtausta, syntyy järjestystä samaan tapaan kuin jos laittaa lasiin öljyä ja vettä, pitää päin vastoin sekoittaa ja kuluttaa energiaa jotta pysyvät sekoitettuna. Rauhaan jätettynä öljy nousee pinnalle. Tämäkään ei tietenkään riko termodynamiikkaa vaikka se tuottaakin järjestystä.) Tätä voi olla vaikeaa ymmärtää jos mieli on fiksoitunut siihen ajatukseen että entropia tarkoittaa epäjärjestystä. Entropia on kuitenkin pääasiassa lämpöoppi ja se liittyy niin moneen asiaan sellaisilla tavoilla että sanaistamiset johtavat juuri tässä kohden hyvin helposti harhaan.

Ylläolevat kuvaavat kuitenkin lähinnä periaatteellista ongelmaa siitä "mistä energia tulee". Uskovainen kuitenkin muistutti siitä että universumi on itse kokonaisuus, kenties jopa ääretön kokonaisuus. Ja se on suljettu järjestelmä. Jos olisin itse tekemässä tätä argumenttia, jättäisin äärettömyyden pois. Sillä termodynamiikka on tilastollinen ilmiö. Äärettömyyden korostaminen johtaa siihen että todennäköisyys siihen että suljetussa systeemissä syntyy jossain termodynaaminen poikkeama olisi automaattinen. Joten minä korostaisin sitä että universumi on itse asiassa rajallinen ja suljettu. Ja tämän tilan mielelläni annan uskovaiselle inttäjälleni.

Universumi on siitä erikoinen laitos, että se tarkoittaa sitä että tilastollisesti katsoen universumin entropiamäärä on kasvussa ja näin on ollut koko ajan. Universumin sisällä, kokonaisuutena, entropian suunta on vain yksi. Joten sen kohtalona on lämpökuolema. Tätä ei ole hankalaa hyväksyä. Mutta argumentin kannalta tämä on erikoinen. Se nimittäin muuttaa täysin alkuperäisen argumentin luonteen. Jos selitysaiheena on se että evoluutio rikkoo luonnonlakeja, niin universumin suljettuna tilana oleminen ei kosketa tätä enää mitenkään. Sillä jos koko universumin ajan entropian trendi on sama, niin ainut mikä voi olla haaste on se mistä "ensimmäisen hetken" entropiataso on peräisin. Ja tämän jälkeen voidaan vain sanoa että evoluutio tai elämä ei mitenkään rikkoisi luonnonlakeja. Ja jos lähtötila ja puolustettava asenne on että evoluutio rikkoo termodynamiikan lakeja, niin tämä kanta on menetetty ja hävitty jo tämän siirtymisen puolella. (Vaikka kuinka teeskentelisi että asia on relevantti niin kauan kun käyttää sanaa "entropia" edes ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.) Maapallokin on avoin ja aurinkokuntien synty selitetty. Ne selitetään sillä entropiatasolla joka on ollut universumin alussa. Ainut mahdollinen ongelma koskee tällöin universumin syntyhetkeä. Ja tässä kohden on edessä erikoisia ongelmia.
1: Periaatteesssa antaa jotain tilaa deismille. Mutta vain universumin synnyn kohdalle. ; Tosin haluaisin nähdä ne todisteet millä liittävät deismin negentropiaan. Aika ad hoc on yhteys tässäkin. Mutta tämä on teoriassa mahdollista. Sellainen "voi olla" -yhteys jota ei ole falsifioitu ja jolle tulee antaa vaihtoehtona tilaa. Mutta ei tämä ole mikään varsinainen argumentti sen puolesta että todellisuus olisi edes mitenkään väistämättä Jumalan luoma. Tai edes todennäköisesti. Tämä on argumentti. Mutta heikointa mallia. Sitä mallia missä "ei ole täysin mahdotonta, että" ja "ei ole kumottu että". Toki tämä riittää yhdessä tapauksessa. Sellaisessa jossa joku väittäisi että Jumala on täysin mahdoton ja että Jumala olisi falsifioitu. Sellaiselle argumentille saa nauraa ja sellaisen esittäjälle naureskella hyvillä mielin. (Kuten kyseinen kreationisti innoissaan väitti että termodynamiikka tarkoittaa tasan sitä että evoluutio on ehdottoman mahdotonta ja luonnonlakien vastaista. Jos väittää jotain mahdottomaksi, ei tarvitse todistaa asiaa kuin siltä tasolta että se ei ole mahdotonta.)
2: Aivan yhtä hyvin voitaisiin huomauttaa että termodynamiikka johtuu universumin alkeishiukkasten rakenteesta. Joten miten ihmeessä ne voisivat vaikuttaa universumin syntyyn? Eli universumin sisällä olevaa käytetään jonain joka koskisi tätä universumia ennakoivaa tilaa. Tämä herättää kyllä hyvin erikoisia kysymyksiä. Voi olla että entropian kannalta universumin alku on sama kuin miettisi mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella. Ja kieltäisi sitten sen että vastaus saisi olla "etelä".

Tekniikka puhtaana välinearvona

Kirjoittajan iso pyörä heittää kohta!

Kuuluisana nyrkkisääntönä ihmisten moraaliselle kohtelulle Immanuel Kant esitti, että ihmisen ei koskaan pitäisi käyttää toista pelkkänä välineenä. Tämä on toki ymmärrettävä neuvo. Ja sen taustalla on ajatus siitä, että asioilla on itseisarvo eli arvo itsessään. Välinearvo taas on jollain jolla aikaansaadaan muita asioita. Välinearvon arvo tulee sitten ikään kuin lainana niistä itseisarvoista joihin helpottava väline se on. Tässä on oltava tarkkana ; Kant nimittäin ei kiellä ihmisen kohtelemista välineenä, vaan tämän kohtelemisen pelkkänä välineenä.

Sillä tästä löytyy pieni huomio siihen jos mietimme teknologiaa. On ihmisiä jotka pitävät teknologiaa itsessään pahana. Se edustaa ikään kuin luonnon hallitsemista, ihmisen elämän eksistenssin saastuttavaa vaarallista hallitsemista. - Ja nähdäänpä asiassa jopa sitä, että luonto mysteerinä edustaa ihmettelyä ja naiseutta jota mies sitten ojentaa ja hallitsee fallosentrisellä teknologialla, ikään kuin estäen ihmettelyn ja raiskaamalla täten naiseuden ideaalia.

En oikeasti jaksa oikein intoutua näistä. Sillä teknologia on väline. Sillä ei ole arvoa itsessään. Se, mitä väline tekee, on se, että se tarjoaa potentiaalia. Se tarjoaa kykyä tehdä asioita. Tämä tarkoittaa sitä että teknologia ei itsessään tuo ihmisille tulevaisuuden utopiaparatiisia jossa tietoyhteiskunta on Jumalan lahja ihmiskunnalle. Mutta se ei myöskään tuo helvettiä maan päälle. ; Nähdäkseni historiakin näyttää teknologiasta sen, että se tarjoaa lähinnä valtaa. ; Monet teknologiset ylilyönnit näyttävät että ihmiset ovat tuhonneet ja raastaneet, rikkoneet, repineet, sotineet ja kaiken kukkuraksi keksineet kammottavia muovituotteita. Kuitenkin historia näyttää myös sen, että näistä katastrofeista huolimatta ihmiskunta on päässyt todella konkreettisesti parempaan elämään. Tauteja on kukistettu.

Ja ihminen on vapautunut fyysisestä voimasta niin että vähäisemmillä voimillakin on mahdollista saada vapautta ja valtaa yhteiskunnassa - sivutuotteena on se, että naisilla ja heikommilla betamiehilläkin on potentiaa tulla vallankäyttäjinä tasa-arvoisemmiksi. - Ja kenties jopa ylittää sen ja korjata esimerkiksi älyn vallalla jolloin fyysisesti vahvat ja tyhmät muuttuvat dominoiduiksi orjiksi. Teknologia todellakin antaa potentiaalia hyvään ja pahaan ; valtarakenteiden purkamiseen ja uusien pystyttämiseen....

Teknologia on ihmisten itseisarvojen tavoittelulle potentiaa tarjoava väline. Onkin syytä katsoa ovatko nämä itseisarvot hyviä.

Tätä on tietysti monesti vaikeaa arvioida. Sillä tosiasiassa funktionaalisen selittämisen ongelmana on usein se, että yhtä innovaatiota voi käyttää välineenä ties mihin.
1: Tämä monikäyttöisyys kuvaa toki etenkin joitain yksinkertaisia tuotteita. Kukapa ei olisi käyttänyt ruuvimeisseliä talttana ja vastaavaa. Hienoviritteisesti syntyy spesiaalituotteita ; Karkeasti sanoen esimerkiksi nykyiset matkustajakoneet ovat kehittyneet niin spesiaalioloihin, että islannin tulivuorenpurkaus muutama vuosi sitten lopetti lentoliikenteen koska lentokoneet olivat erikoistuneet toimimaan tehokkaasti hyvin spesiaalilla tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Vanhat koneet ovat vähemmän spesifejä mutta ne toimivat monenlaisemmissa olosuhteissa ja ne eivät olisi välittäneet tästä yläilmakehän tuhkasta. Paul Davies kuvaakin sitä, että mitä enemmän teknologia on high tech, sitä vähemmän se yleensä kestää häiriöitä.
2: Toisaalta moderni teknologia tuottaa hyvin omituisia monikäyttötuotteita. Esimerkiksi tietokone ja 3D -printteri ovat laitteita joiden potentia ohjaa hyvin eri suuntiin. Tietokone tarjoaa lähinnä potentiaalia. Saat valita, ryhdytkö käyttämään sitä pankkipalveluihin, pornon lataamiseen vai siihen että lataat pomminteko-ohjeita.

Funktion spesifiyden puute tarkoittaa korostetusti sitä että kone ei ole paha. Jos ydinpommilla on vain yksi tietty funktio, se tietysti on paha laitos. Se on tehty tietyllä intentiolla vain tiettyyn spesifiin tilanteeseen. Mutta monifunktioisuuden kohdalla kyseessä ei enää useinkaan ole se, että onko laite paha. Kyse on siitä mitä tehdään. Tässä vastuu on laitteen käyttäjällä. ; Laite on väline joihinkin intentioimaamme. Intention suunta taas on tavoite, jolla on itseisarvon luonne.

Toki teknologiafanitus pitää sisällä riskinsä. Tämä on tuttua markkinataloudesta. Siellä rahan funktio on usein muuttunut metaiseksi. Siinä missä raha voisi olla vaihdon väline - eli se olisi samanarvoistus tuotteen, palvelun ja tietyn rahasumman välillä - se on muuttunut usein joksikin jossa raha on väline sille että saataisiin enemmän rahaa. Rahan muuttuessa rahan itseisarvoksi "yhtäsuuri kuin" -merkin voi unohtaa. Uusliberalismissa tämä ylikorostuu. Kontrollit halutaan pois jotta rahalla voitaisiin tuottaa lisää rahaa.

Teknologiasa uutuustuotteiden janoaminen on juuri vastaavaa. Siinä halutaan potentiaa jotta voidaan saada vielä enemmän potentiaa. Tätä voisi pitää jonkinlaisena arvotyhjiönä. Ihminen on kuitenkin intentionaalinen olento. Itse asiassa me lisäämme tavoitteita lähes kaikkeen. Ja tämän vuoksi funktionaalisuuden filosofia pitää sisällään suuria vaikeuksia arkiajattelulle. Ihmiset nimittäin muuntavat asiat käytännössä aina teleologisiksi. Funktionaalinen selitys on teleologista ja teleologiaan liitetään Aristoteleen ajoilta lähtien intentio, eli tavoite.
1: Tämä yhteys ei tosiasiassa ole filosofinen automaatio. Ja se konkretisoituu vaikeiten biologiassa. Evoluutiossa adaptaatio pitää sisällään funktionaalisen selityksen jossa eläimen hyvinvointi ja lisääntyminen on tavoitteena, tietty ympäristö toimintaympäristönä ja esimerkiksi joku tietyn geenin tuottama rakenne on väline tähän. Ihmiset ikään kuin yhdistävät tavoitteen näihin. Design ja designoid ovat eri asioita. Mutta silti mieleen tulee helposti ikään kuin se, että geeni tavoittelisi eliön hengissäpysymistä ikään kuin itseisarvona ja tavoitteena. Vaikka geeni ei tietysti ajattele yhtikäs mitään, kuten ei luonnonvalintakaan, eikä mutaatiokaan ole tunnettu järjenlahjoistaan ja tulevaisuudensuunnittelustaan ja haaveistaan
     1.1: Tästä seuraa erikoisia. Esimerkiksi Dawkins kiistää että adaptaatioissa olisi intentioita, mutta hän kuvailee "Dawkinsin maailmassa" lehden toimintaa pitkään tehdasanalogialla. Toisaalta ID -puolella Jumalaa yritetään pyyhkiä kuvioista siten että hekin yrittävät irrottaa tavoitteen designistä. He korostavat että he eivät tiedä mikä suunnittelijan tavoite on. Mikä kyllä valitettavasti johtaa kysymykseen siitä, että mistä tunnistetaan koko funktio. Ilman tiettyä tavoitetta on vain vaikutuksia. Nämä molemmat ovat hyviä esimerkkejä siitä miten funktionaalisuuden filosofian puhdistaminen teleologiasta ja tavoitteiden tuntemisesta on itse asiassa hyvin vaikea ongelma.

Ihmisen intentioiden liittäminen on oleellista. Sillä se tarkoittaa sitä, että mitään arvotyhjiötä ei itse asiassa ole. Inhimillinen todellisuus ei oikeasti tunne tälläistä tilaa. ; Nihilistikin on yleensä arvot ympäristöstään kieltävä tai passiivinen tai anarkistinen, sen sijaan että olisi arvotyhjiössä. Uusliberalistitkin puhuvat vapaudesta ja kahleista vapautumisesta. Heistä talousjärjestelmän purkaminen johtaa hyviin asioihin. Nämä ovat itseisarvoja.

Vapaus itse asiassa on se joka on aivan oikea arvo liittää rahaan. Raha tuo yhdenlaista vapautta. ; Se on potentiaalinen vaihdon väline ja uuden teknologian hamstraaminen on oman potentiaalin maksimoimista. Tällöin itseisarvona ei ole oikeastaan raha, vaan se mille raha on symboli. Käytännössä raha on vapautta ja valtaa. - Moni selittää että se on oikeasti luottamusta. Tämä lienee totta, mutta on hyvä muistaa että väärinkäytettykin valta usein vaatii jonkun luottavan höynäytettäväksi. Kysymys onkin siitä että halutaanko tähän rajoittamattomaan kontrolloimattomaan uusliberaaliin vapauteen ajautua. Kysymys on siitä halutaanko että vapaus on ainut primaariarvo, vai pitäisikö olla muitakin - kuten heikommista huolehtimisen - velvollisuus.

Teknologian ihannoinnin seurauksena syntyy:
- jättimäinen rahaa rahvaalta nyhtävä oravanpyörä
- maailmanpyörä maisemien katsomiseen

Miten avaruusolennot pelastavat ihmiskunnan

Humanoideihin liitetään monenlaisia motiiveja. Milloin ne ovat valloittamassa ja tuhoamassa maailman. Ja milloin ne ovat rauhaa rakentavia ihmiskunnan pelastajia. Etenkin jälkimmäinen on New Age -henkisten, astronauttiteorian kannattajien ja muidenkin vastaavien suuntausten suosiossa. Ajatus siitä että ihmiskunta pelastuu avaruusmiesten saapumisella on tietysti helppoa nähdä huuhaana ja toiveajatteluna.

Mutta asiaan voidaan ottaa erikoisempi kulma. Paul Davies kuvaa "Kolkko hiljaisuus" -kirjansa sisällä sitä miten Fermin paradoksiin joudutaan suhtautumaan. ;Kun mietitään miksi avaruusolentojen kohtaamisia ei ole saatu, on siihen montakin erilaista vastausta. Davies läpikäy tähän liittyen luvussa "suuri suodatin" monia skenaarioita. Perusidea on mielestäni ovela. Davies ei suinkaan käsittele selityksiä irrallisina vaan järjestyksessä olevina osasina. Ajatuksen voisi typistää karkeasti ymmärrettävään muotoon. Helpoiten tämä onnistuu kaavalla. Draken kaavalla;
N = R^* * f_p * n_e * f_l * f_i * f_c * L
N : Linnunradalla elävien sivilisaatioiden määrä, joiden arvioidaan pystyvän viestimään minä hetkenä tahansa.
R^* ; Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa.
f_p; Tähtien osuus, joilla on ympärillään planeettoja.
n_e ; Keskiarvo niiden planeettojen määrästä aurinkonsa ympärillä, joille voisi kehittyä elämää.
f_l ; Todennäköisyys monelleko edellä mainitulle planeetalle voisi syntyä elämää.
f_i ; Todennäköisyys miten usein syntynyt elämä edelleen kehittyy älylliseksi elämäksi.
f_c ; Todennäköisyys moniko älyllisestä elämästä edelleen kehittää ja on halukas tähtienväliseen viestintään.
L ; Teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä.

Kaavasta voidaan huomata, että mukana on itse asiassa monia elementtejä. Skenaariot miksi emme ole kuulleet/tavanneet avaruusolentoja muuntuvatkin joksikin jotka selittävät jotain kohtaa Draken kaavassa.  Elämän synnyn epätodennäköisyys esimerkiksi selittää miksi emme kuule avaruusolennoista, mutta tämä skenaario on lisäksi liitettävä osaksi monivaiheista historiaa. Ja tämä historia on paitsi kokoelma tarinoita, se on myös lineaarisesti etenevä historiallinen käsitteistö. Ja tässä aika on muuttuja jonka kautta skenaarioita voidaan tarkastella ja tästä saadaan irti aivan uusia ajatuksia, huomioita ja tietoja! (Skenaarioista voidaan tätä kauta vetää induktiiviisia päätelmiä.)

Niiden läpikäyminen voidaan kuvata suodattimena, suurena suodattimena, jonka jokaiseen väliin jää jotain. Ja mitä tehokkaammin jokin vaihe toimii esteenä, sitä tehokkaampi suodatin tässä kohden on ja sitä enemmän ongelmia siinä kohdassa on edessään jos "tavoitteeksi" kuviteltaisiin loppupäässä oleminen. Merkittävää on, että ihmiskunta on läpikäynyt monia niistä. Itse asiassa koska emme pällistele satunnaisesti valikoituneella planeetalla, monet niistä eivät ole omalla kohdallamme rajoite ; Ihmiskunnan kanssa viestiminen olisi rajoittunut lähinnä L:än eli yhteiskunnan kestoajan mukaan.

Tämä ilmiselvyys johtaa erikoisiin huomioihin. Davies käsittelee sitä että koska avaruusolennoista ei ole saatu kontaktia on aivan järkevää ottaa Fermin paradoksissa mainittu ongelma relevanttina. Tämä ongelma voi ratketa hyvinkin monella tavalla. Esimerkiksi jos elämän synty on todella epätodennäköistä, ongelma ratkeaa jo tätä kautta. Ongelmana on se, että mitä tapahtuu jos elämän synty ei olekaan harvinaista ; Tällöin selityspainetta joudutaan siirtämään yhä loppuumpaan päin kaavaa. "Tilanne muuttuu vielä koleammaksi, jos löydämme alkeellisen elämän lisäksi kompleksista elämää maan ulkopuolelta, koska niitä seuraavat älykkyyteen johtavat vaiheet paljastuisivat olevan todennäköisiä eikä harvinaisia. Se edelleenkin heikentäisi sitä, että suuri suodatin on älykkään elämän menneisyydessä, ja kasvattaisi älykkään elämän vaarallisen tulevaisuuden todennäköisyyttä." Toisin sanoen jos Draken kaavan alkupään luvut paljastuvat todennäköisiksi, on toki kenties yhä jäljellä skenaarioita joissa ongelmat ovat ennen älykkään viestinnän syntymistä. Mutta niitä on olennaisesti vähemmän kuin ennen tätä paljastusta. Näin ollen tilanne on sellainen, että marsin bakteerit ovat pelottavia koska ne pakottavat toteamaan että älykkäät teknologiset eliölajit ajautuvat nopeaan tuhoon.

Ja kääntäen : Jos löydämme oman suodattimemme kohdalla tai sen jälkeen nousevaa elämää, se todistaa että meidän kannattaa olla optimistisia ; Viestintä kertoisi että L onkin suuri. Näin ollen SETI -projektin onnistuminen, eli saatu radioviesti, antaisi luvan olla optimistinen ihmisyhteiskunnista. Tämä tarkoittaa sitä että liberaalihippi joka kohtaa avaruusolennon jolla on optimistinen viesti ja joka ei anna mitään teknologiaa avuksi on kuitenkin antamassa luottamusta rauhasta ja harmoniasta. Ei toki sen takia että ihmisen universumissa olemsen yksinäisyydentunteen katoaminen poistaisi angstin, vaan ihan sitä kautta että se on kannustava muistutus siitä että yhteiskuntien ei ole pakko romahtaa. Ja itse asiassa sellainen on kenties jopa todennäköistä. Siksi avaruusolennon lausuma pleastusviesti on redundanttia informaatiota jonka jo avaruusolentojen ilmestyminen vahvistaa.

Tästä hieman omituisesta lähtökohdasta voidaankin peilata erikoisiin asioihin. Politiikka on jotain jonka luulisi olevan maksimaalisen kaukana jostain SETI -huuhailusta jossa kuulostellaan hiton avaruuden pieniä vihreitä/harmaita miehiä. Mutta sillä on vaikutusta. Yllättävänkin paljon.

Voisin kuvata omia mietteitäni seuraavalla. Tavalla joka perustuu siihen että käsittelen konservativismia ja liberalismia klimppeinä. Klimppeinä jotka eivät oikeasti ole näin mustavalkoisia kuin minä ne esitän. Mutta joissa kuitenkin on mukana oleellisesti tässä esiintuomieni karkeistusten elementtejä. Idea tulee helpommin selville kun en saivartele liikaa.

Konservativismin perusongelma on se, että siinä on helposti äärimmäinen sisäinen ristiriita. Kun katsotaan miksi nykykonservatiivit puolustavat teollisuutta, autolla ajamista ja montaa muuta vastaavaa ilmiötä, syynä on se, että nämä ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Ja tehokkuus on laskettavissa useissa sukupolvissa. Kuitenkin samalla on selvää että luonnonvarat eivät kestä. ; Jared Diamond itse asiassa kertoo esimerkiksi "Romahdus" -teoksessa sitä että luonnonvarat ovat kuin pankkitili joka kasvaa korkoa. Koroilla eläminen voi jatkaa vaikka ikuisesti. Mutta jos kulutat yhtään enempää kuin tili kasvaa korkoa, rahavarat hupenevat ennemmin tai myöhemmin. Ja näin ollen esimerkiksi teollisuus ja saasteet ovat hyvä ratkaisu mutta vain tiettyyn rajaan asti. jos tämä raja ylitetään, yhteiskunta tuhoutuu. Siihen voi mennä 10 vuotta, 100 vuotta, 1000 vuotta. Mutta jos kulutat enemmän kuin korkotulot ovat, tuho tulee. Vuosisatainen kokemus ei siis olekaan kovin vakuuttavaa. Ja monesti voidaan nähdä että nykypelillä tilimme tyhjenee yllättävänkin nopeasti. Nykyajan tieto ei vastaa menneisyyden käytännöstä saatua kokemusta ;.Kokemusoppiminen on tarjonnut tehokkaita keinoja jotka toimivat lyhyellä aikavälillä mutta eivät pitkällä aikavälillä. (1000 vuotta on ihmiskunnan historian kannalta lyhyt aika. Ihmisen iän tasolla se on toki iäisyys.)

Paradoksaalisesti tilanne onkin se, että konservatiivisuus vaatiikin nykyisen tiedon valossa äärimmäistä tekno-optimismia joka ei perustu yhteiskunnan menneisyyden antamiin opetuksiin vaan joka perustuu siihen että opimme ulos ongelmistamme. Että kaikki ongelmat ratkeavat kunhan vain panostetaan teknologiaan. Tämä taas on asenteeltaan melko antikonservatiivista, koska se ei perustu kokemusoppimiseen vaan innovointiin joka ratkaisee nykytilanteen tuottamat ongelmat. Konservativismin paradoksi onkin se, että se on samanaikaisesti jarrujärjestelmä joka korostaa hulvattomien eikokeiltujen järjestelmien kelkkaan hyppäämistä. Mutta se kuitenkin vaatii käytännössä nimenomaan täysillä eteenpäin posottamista.

Konservatiivisuus onkin hyvin vaikea. Koska se nojaa samanaikaisesti menneisyyteen ja arvoihin. Että vaatii niiden perustan hylkäämistä. Kaczynskillä (aka "Unabomber" -terroristilla) oli tässä kohden ihan oikesti järkevä huomio siitä että konservatiivisuus on sitä että kannatetaan teknologiaa joka muuttaa yhteiskunnan rakenteita ja jotka heijastuvat jotenkin pakosti siihen mikä on järkevää etiikkaa ja viisasta prososiaalista toimintaa yhteiskunnassa. Ja kuitenkin samalla konservatiivit roikkuu menneisyysidyllissä ja menneisyyden arvoissa ja käytänteissä. ~ Itse tosin näen että konservatiivisuus kykenee "hoitamaan ongelmansa" ainakin sisäisen logiikkansa kannalta juuri tämän paradoksaalisen luonteensa kautta. Yhteiskuntaa ei pidä purkaa sen takia että siinä on vikoja. Sen sijaan viat pitää nähdä ongelmina jotka korjataan. Vastaavasti säilyttävä askeettinen elämäntapa taas vaatisi nimenomaan monien tällä hetkellä vallitsevien järjestelmien purkamista ja kenties jopa niiden täystuhoamista ; Saastuttavat tehtaat olisi sammutettava jotta "emme elä yli (luonnon)varojemme" siitäkin huolimatta että elintasomme laskee tämän seurauksena merkittävästi ja parantumattomasti.

Suuri yhteiskuntatieteiden ongelma onkin se, että on hyvin vaikeaa sanoa onko ihmiskunta lopullisen tuhon tiellä vai ei ; Menneisyydessä moni yhteiskunta on romahtanut. Mutta toisaalta ei ole mahdotonta että ongelmat ratkaistaan ja että luodaan "koroillaelävän ihmiskunnan" rakenne jonka kestolle ei ole mitään teoreettista ylärajaa. Tässä kohden kysymys on L:än arvosta. (Tai oikeastaan voidaan sanoa että kysymys redusoituu L:än takana olevista poliittis-ideologis-maantieteellisistä ja jopa patogeeneihin liittyvistä asioista joiden kautta L sitten määräytyy.)
1: Konservatiivit panostavat innovaatiokeskeisyyteen jossa teknologia lopulta ovelien keksijöiden avulla onnistuu paikkaamaan ne ongelmat joita teknologia on luonut. Ja liberaalit korostavat luonnonvarojen säästämiseen. Mutta molemmat ajavat L:än maksimointia, aivan päinvastaisin tein.
2: Ja toisaalta molemmat korostavat romahduksen relevanttiutta. Konservatiivinen maailmankuva peräti oikeuttaa itsensä sillä että konservativismia tarvitaan jotta ei romahdeta kun tulee epätoimiva yhteskunta jossa L:ää ylläpitävät arvomaailmat romahtavat  - omituisimmillaan esimerkiksi siksi että Jeesusvauvan fanittaminen vaikuttaa heistä L:än suuruuteen. Liberaalit taas korostavat saastetuhoja ja heidän apokalypsimaailmassaan korostuu esimerkiksi ilmastonmuutos.

Samoin konservatiivin kannattaa olla pessimisti elämän synnyn todennäköisyyden kanssa. Ja hänen kannattaisi poliittisista syistä vihata marsmeteoriittejen bakteeriesiintymien vakavastiottajia mutta suhtautua toiveikkaasti humanoideilta saataviin viesteihin. (Koska ne murtavat Draken kaavan ja ainakin painottavat sitä että L on melko suuri luku.) Avaruusolennot pelastavat ihmsikunnan, etenkin konservatiivisesti teknologian kyvykkyyteen luottavan. Sillä avaruuden muukalainen tulee teknoyhteisöstä ja osoittaa että liberaalien tehtaiden alasajovaatimus on todennäköisesti vain hätäilyä, jossa ei ole jaksettu uskoa ja luottaa innovaatioihin riittävästi.

Kuitenkin juuri liberaalit pitävät pelastaja -avaruusolennoista ja konservatiivien avaruusolennot ovat useammin hyökkääviä ja sotaisia. Sillä niissä tarinoissa heijastetaan enemmän ihmiskuvaa, kuin yhteiskuntarakenteita. Konservatiivien kohdalla on tietty yhteys (ei väistämätön seuraus, vaan yhteys) rasismiin ja sodan todennäköisyyden korostamiseen. Kun taas liberaalissa maailmassa ollaan suvaitsevaisempia ja luotetaan hyvään vastaantulijassa. Nähdäkseni tämä kertoo jännittävää tarinaa siitä miten sisäisesti epäkoherentteja poliittiset ideologiat ovat ; Tilanteet tulkitaan domeenispesifisti aina sen mukaan että mikä yksityiskohta on kysymyksessä. Laajaa yhtenäistä kokonaisteoriaa ei siis rakennu. En tiedä onko tämä virhe. On kenties virhe luulla että ihmiskunta voitaisiin edes tiivistää yhdeksi ehyeksi teoriaksi.

Yksinkertainen vs. antropomorfistinen

Paul Davies on tunnettu varsin avomielisenä miehenä. Esimerkiksi hänen kiinnostuksensa SETI -projekteihin ja ulkoavaruuden elämään ja muihin vastaaviin aiheisiin ovat tehneet hänestä miehen jota muutkin kuin skeptikot kuuntelevat. Tämä on temppu, joka on melko haastava.

Hänen melko tuoreesti käännetyssä kirjassaan "Kolkko hiljaisuus" - joka pohjimmiltaan yrittää itse asiassa vastata Fermin paradoksiin - hän ottaa matkan varrella kantaa myös tieteellisyyskysymykseen. Syy on selvä. Vaikka hän onkin avomielinen, tavoitteena ei ole olla niin avomielinen että aivot solahtavat karkuun. Kysymys voidaan tiivistää asiaan joka Daviesin mukaan näyttää tuottavan vaikeuksia monelle kadunmiehelle. "Ihmiset haluavat tietää miksi on hyväksyttyä etsiä älyllistä maanulkoista elämää mutta ei kummituksia, ja miksi tähdistä tulevat viestit ovat tieteellisesti varteenotettavia mutta kuolleilta tulevat eivät ole. Mihin vedetään raja tieteen ja pseudotieteen välillä?" Tässä kohden ihmisiä on kahta  sorttia. Molemmat kysyvät samaa kysymystä, mutta aivan eri intentioin. Osasta avaruusolennot ovat yhtä naurettavia kuin kummitukset, kun taas toisista kummitukset ovat ainakin yhtä varteenotettavia kuin SETI. Toiset siis haluavat torpata avaruuden älyn etsimistä humpuukina kun taas toiset haluavat tuoda uskottavuusarvoa kummituksiin.

Paul Davies ottaa esille Carl Saganin skeptikkokliseeksi muodostuneen hokeman "poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia toditeita." Mutta hän käsittelee sen melko oleelliselta kulmalta joka usein tuntuu unohtuvan tiedettä popularisoivista teksteistä. Hän korostaa että on eri hypoteeseja joiden todennäköisyyttä ei arvioida suoraan a priorisesti siten että vain oletetaan että se on todennäköistä. Sen sijaan arvioidaan kokonaisuutta ja asiat saavat uskottavuusarvoa saatujen tietojen mukaan. Hän ottaa tästä esiin occamin partaveistä arkijärjellä soveltaneen Thomas Jeffersonin kannan meteoriitteihin ; "Thomas Jefferson lausui kuuluisasti "uskon ennemmin kahden jenkkiprofessorin valehdelleen kuin kivien pudonneen taivaalta" kun hänelle kerrottiin silminnäkijän selonteko putoavista meteoriiteista. Monen 1800 -luvun älykön tapaan Jefferson viis veisasi meteoriiteista, kosk a priori -todennäköisyys taivaalta putoavista kivistä oli pieni, kun taas a priori -todennäköisyys sille että räävitön professori keksi tarinan mainettaan kasvattaakseen, ei ole pieni." Nykyään tietomme avaruudesta on muuttunut ja lisääntynyt, ja arvioimme meteoriittitarinoita muullakin kuin arkikokemuksella. Bayesin sääntöä rukataan havainnoilla ja tätä kautta saadaan todennäköisyysarvioita.

Davies korostaakin että tosiasiassa ihmiset erehtyvät koska ne katsovat ilmiöitä valitettavan usein vain vastauksena yhteen spesifiin ongelmaan ja tilanteeseen. Heiltä puuttuu kokonaiskuva. Ja siksi ihmiset vertaavat neutriinoja vaikkapa kummituksiin ja vaativat uskottavuutta jälkimmäiselle. "Sukkela vastaus tuohon valitukseen on Bayesin sääntö. Oudot entiteetit kuten pimeä aine ja neutriinot eivät ole vastauksia yksittäisiin spekulaatioihin, vaan ne ovat osa hyvin suurta yksityiskohtaista teoriaa joka ennustaa niiden olemassaolon. Ne liittyvät kiinteästi tuttuun ja hyvin testattuun fysiikkaan johdonmukaisella kattavalla matemaattisella mallilla. Toisin sanoen niillä on paikka hyvin ymmärretyssä teoriassa. Niiden a priori todennäköisyys on siis hyvin suuri." Tämä johtaa siihen että jos vakiintunut ja testattu fysiikka näyttää anomalioita, pyritään luomaan teoria jossa ei ensiksi tarvitse kumota tuota teoriaa. Kummitusteoriat taas perustuvat nimenomaan siihen että anomaliat jotenkin kumoaisivat normaalitieteen ja osoittaisivat sen ulkopuolelle. Periaate on siis käänteinen. Joka tarkoittaa sitä että rakennettu analogisuus neutriinojen, pimeän aineen ja vaikka kummitusten välille kaatuu. Samanlaisuutta yritetään rakentaa mutta se onkin tieteen kannalta päinvastaisuutta. Ainut yhdistävä piirre on neutriinojen ja kummitusten suhde arkijärkeen. Mutta tiede ei ole arkijärjen soveltamista.

Daviesilla on tässä kohden mielenkiintoisia ajatuksia jotka koskevat avaruusolentoja. Hän on SETI -projektissa. Ja hän suhtautuu silti hyvin kriittisesti moniin avaruusolentotarinoihin. Tarinat UFOista ja kohdatuista humanoideista saavat häneltä rajuakin kritiikkiä. Tämä voi yllättää ihmiset jotka miettivät avaruusolentoja aiheena jota vastaan tai jonka puolesta ollaan. Davies, kuten kunnon tiedemies tekeekin, ajattelee aiheen sijasta todistamisen metodiikkaa. Aihe on irrelevantti, se miten perustelet sen on relevantti. Arkijärki taas yrittää tehdä juuri päin vastoin : Ensin joko kannatamme tai emme kannata avaruusolentoja, asetamme a priorisen todennäköisyyden tämän tunteen mukaan ja sitten yritämme sovittaa havainnot tähän malliin ilman että havainnot muuttavat tai vaikuttavat näihi a priorisiin oletuksiin. Ja tällöin meillä on aihe jota vastaan tai jonka puolesta olemme ja metodiikka muuttuu sivupoluksi, joksikin jota käytetään jotta oma kanta vaikuttaisi intellektuellilta kun siinä on niin monta sivistyssanaakin.

Daviesin mukaan onkin erikoista että arkijärki ylikorostaa antropomorfismia. Esimerkiksi avaruusolentotarinoita näyttää vaivaavan vahva ihmisenkaltaisuus. Joka taas on hyvin suuresti ristiriidassa sen kanssa mihin avaruusolentojen pitäisi kyetä jos he ovat todella tähtienvälisiä matkustajia. Antropomorfismi näkyy myös toiminnassa "Toinen vihje on avaruusolentojen tavoitteiden latteus. Ne tuntuvat sisältävän peltojen ja niittyjen tonkimista, lehmien, autojen ja lentokoneiden jahtaamista kyllästyneiden teinien tapaan ja ihmisten kidnappaamista natsityylisiin kokeisiin. Ei mitään sellaista jota voisi olettaa kosmiselta superälyltä." Tämä on toki skeptikkojen parissa hyvinkin tunnettu omituisuus. Jotenkin tähtienväliset supertekniset olennot kykenevät tuomaan viestejä rauhasta ja harmoniasta, jotka ovat samanlaisia kuin mitä voi kysyä jokaiselta new-ageen hurahtaneelta pilviveikolta. Sen sijaan avaruusolennot eivät tarjoa olemassaolonsa todisteeksi mitään sellaista jota supereteknologiset tahot voisivat antaa. Kuten ratkaisuja vaikeisiin matemaattisiin pulmiin joiden kanssa ihmiskunta itse on paininut kauan. Tai teknologista tietoa. Tai edes teknologisia näytteitä. ; Valtaosa humanoidikohtaamisselityksiä onkin sitä että selitetään miksi avaruusolennoilla olisi syitä olla tarjoamatta todisteita. Mikä on aivan eri asia kuin se, että todisteiden puute voitaisiin unohtaa. Sillä oikeastihan nämä saisivat painoarvoa vasta kun a priorinen todennäköisyys avaruusolentojen puolelle olisi saatu muuta kautta.

Davies moittii UFO -jen kannattajia aukkojen Jumala -päättelyvirhetyyppisen logiikan käyttämisestä. Ihmiset ajattelevat liiankin helposti että "Emme tiedä mitä se on" ja päättelevät tämän tarkoittavan sen antiteesiä "Tiedämme mitä se on." Davies toteaa tästä ymmärretysti että "On tarpeetonta todeta, että tutkijat eivät ole vakuuttuneita. Logiikka on lähtökohdiltaan virheellistä. Se, että asiaa ei tunnisteta X:ksi ei tarkoita, että sen täytyy olla Y."

Davies tosin valittelee myös sitä että SETI on sortunut ihmisenkaltaistamiseen. Esimerkiksi kuunnellessaan radiosignaaleja itse asiassa taustalle oletetaan hyvinkin tietynlainen ihmsienkaltainen teknologia ; Ajatus ei siis todellakaan perustu ID -fantasiaan siitä, että eliminoitaisiin luonnolliset syyt, ja jäljelle jäisi vain älykkäät syyt. Ajatus perustuu puhtaasti analogisuuteen ihmsiten ja oletettujen avaruusolentojen kanssa. Ja tässä kohden tehdään varsin vahvoja oletuksia. Ja siksi SETIssä mietitään kysymyksiin myös muitakin keinoja, jotka nekään tosin eivät perustu ID -logiikan fantasiointeihin. "1960 -luvulla laser nähtiin kilpailevana vaihtoehtona kommunikaatiollemme. Pian jotkut Seti -tutkijat esittivät näkemyksiä, että ET on meitä sen verran edistyneempi, että se varmasti valitsisi mieluummin työkalukseen hienon laserin kuin vanhanaikaisen radiosäteilyn. Tämän seurauksena syntyi optinen Seti joka kukoistaa yhä." Siksi alaa kehitetäänkin muistaen että antropomorfismi on joskus ongelma. Ja huomiota kiinnitetään monien eri teknologiaratkaisujen kautta tehtyjen tutkimusprojektien lisäksi esimerkiksi energiankulutukseen ; Teknologian ajatellaan vaativan energiaa, eli joksikin joka ei toimi ikiliikkujan periaatteella. Ja näitä energian kulumisen merkkejä voidaan hakea.

Antropomorfismi sävyttää kuitenkin aika usein Setin projekteja ja etenkin ufologeja. Davies ei pidä hyvänä esimerkiksi sitä kuinka ideologiset vaikuttimet nähdään helposti tautalle. Esimerkiksi kylmän sodan aikana oletettiin erilaisia motiiveja kuin aikana jona ympäristökatastrofi on suurempi ongelma. Teoriat ja tarinat avaruusolennoista ovatkin muuntuneet historian varrella ; Brittien kulttuuri-imperialismin aikana avaruusolennot nähtiin maata resurssina valloittavana, kylmän sodan aikaan hyökkäävänä, luontoteemojen varrella maa biosfääriä suojelevina ja teknologisuuskulttuurin kohdalla kohdataan tutkivat silpomisesta ja anaalitähystyksistä kiinnostuneet alienit. Davies korostaa että "on hölmöä painottaa etsintästrategiaa liikaa politiikan kuukauden puheenaiheelle." Koska ne muuttuvat ihmiskunnankin aikana, ja on selvää että tämä muuntuvaisuus kertoo siitä että emme välttämättä osaa nähdä yhteiskuntarakenteita ja politiikkaa eteenpäin jotta osaisimme arvata mitä avaruusolennot pitävät tärkeänä. Ja muuttuvuus kertoo tietysti myös siitä että tämä kohta ei ole mikään vakio, joka yhdistäisi älyllisestä teknologista yhteiskuntaa.

SETI:ssäkin on ollut poliittista intomieltä, mutta Davies haluaa jarruttaa tätä. Sillä ihmisen arkijärjessä antropomorfismi on kenties todennäköistä. Ja kieltämättä maapallo elämineen on ainut tunnettu elämän muoto ja ihmiskunta ainut tunnettu teknologinen yhteiskunta. On aivan järkevää ponnistaa tiedetystä eitiedettyyn. Mutta tämän otos on kuitenkin 1. Ja tältä pohjalta on vaikeaa vetää suoria johtopäätöksiä siihen miten todennäköisen tai keskinkertaisen kaltaisia kaiken kaikkiaan olemme. Ja jos unohdamme tämän, voimme vahingossa seurata liikaakin arkijärkeämme ja ajatella että yksinkertainen on sama kuin antropomorfistinen. Ja nähdäkseni tämä ongelma ei koske pelkästään avaruusolentoja. Vaan se koskee näiden lisäksi - ellei peräti etenkin - kummituksia ja personifioituja Jumalia.

Multiversumi ja kristittyjen Pelisilmä.

"Journeyman Philosopher" -blogissa oli kiinnostava teksti fysiikasta. Se käsittelee tällä hetkellä auki olevaa kysymystä siitä miten kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian välinen ristiriita olisi paikattava. "Last week’s New Scientist’s cover declared SPACE versus TIME; one has to go. But which? (15 June 2013). This served as a rhetorical introduction to physics' most famous conundrum: the irreconcilability of its 2 most successful theories - quantum mechanics and Einstein’s theory of general relativity - both conceived at the dawn of the so-called golden age of physics in the early 20th Century."

Kysymys iskee tietyllä tavalla oleellisesti omaan ajatteluuni mutkan kautta. Sillä siinä esitetään muutamia vaihtoehtoja. Joista osassa ajalle käy erikoisesti. "In a much earlier publication of New Scientist on ‘Time’ Rovelli is quoted as claiming that time disappears mathematically: "For me, the solution to the problem is that at the fundamental level of nature, there is no time at all."" ... "In a more recent post (May 2013) I quoted Paul Davies from The Goldilocks Enigma: ‘[The] vanishing of time for the entire universe becomes very explicit in quantum cosmology, where the time variable simply drops out of the quantum description.’" Tämä tietysti tavallaan sopii siihen että irtaudun aikaan ja ajallisuuteen keskittyneestä - kulttuurimme kaikkialle tunkemasta - kulmasta jossa aika on jotenkin erityisen oleellinen ihmiselämän kannalta. Ja olen siirtänyt sitä kohti paikkaa ja tilallisuutta koskevaan suuntaan. Sillä mitäpä avaruuden fysiikka on kuin maantietoa joka ulotetaan planeetasta koko universumiin. En kuitenkaan ole rakentamassa omaa pseudotiedettä jossa tämänlainen fysiikka jotenkin todistaisi enemmänkin humanistisen tavoitteeni. Ja tämänlaiset maailmanselitykset olisivat muutenkin kovin suureellisia ja mahtipontisuudessaan rikkoisivat niitä syitä jonka vuoksi maantieteen suuntaan alkujaankin koen tarpeelliseksi.

En myöskään puutu lähteen laskelmiin. Ne ovat hienoja, mutta ne eivät koske tätä blogausta. Otan sen sijaan esille multiversumin ; Kuten linkkini kertoo, suurin osa fyysikoista hakee ratkaisua suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistämiseen säieteorioista. Eli samasta paikasta mistä kosmoksen syntymisen syytäkin haetaan. (Mikä ei ole huonosti yhdeltä teorialta.) Sen heikkoudet ovat myös hyvin tunnetut. "Most scientists and science commentators seem to be banking on String Theory to resolve the problem, though both its proponents and critics acknowledge there’s no evidence to separate it from alternative theories like loop quantum gravity (LQG), plus it predicts 10 spatial dimensions and 10⁵⁰⁰ universes. However, physicists are used to theories not gelling with common sense and it’s possible that both the extra dimensions and the multiverse could exist without us knowing about them." Linkkini tietysti korostaa muiden näkemysten esilletuomista ja se on täysin asiallista.

Sillä tuomani asia ei oikeastaan koske sitä että mitä teoriaa pitää puolustaa. Vaan sitä, että miten apologetiikassa suhtaudutaan fysiikkaan ja miten samanlaiset ajattelut voitaisiin soveltaa muualle.

Karkeasti sanoen säieteoria ja multiversumi nähdään ateistisina ja pahoina. Sen puutteet ovat apologetiikassa toistuva elementti. Sitä pidetään epäuskottavana ja huonona ja metodin heikkoudet ovat juuri ne jotka tuodaan esiin. Ne tiivistyvät karkeasti ylläolevaan listaan. Ja minulla ei ole rehellisesti sanoen aivan kamalasti ongelmia tämän kanssa. Ongelmat ovat tunnettuja. Kysymys on siitä, riittävätkö ongelmat vai eivätkö.

Apologeetat eivät ole yksimielisiä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Osa korostaa että suhteellisuusteoria on hyvä teoria ja esimerkiksi (YEC) Russell Humphreys käyttää sitä jopa tuottaessaan selityksiä sille miten maan 6000 vuotta voisi olla sama kuin ulkoisen universumin miljardit vuodet ; maan keskiössä oli vain valkoinen aukko jonka tuottama aikadilataatio on vaikuttanut. (Humphreys myös viittaa kvanttifysiikkaan selittäessään miten tähtien valo ehtii maahan ; Vallitsevat teoriat esitetään hänellä periaatteessa positiivisella asenteella.) Osalle Einstein on saatana. Osa korostaa että kvanttifysiikka on epäintuitiivista. Ja toiset käyttävät sitä hyvinkin samaan tapaan kuin monet kvanttimystikot. Heille se on kaiken hengellisen ja maagisen peruslähde joka viittaa suoraan Jumaliseen vuorovaikutukseen ja toimintaan. Kuitenkin käytännössä apologeetat unnioittavat Newtonia ja tämän teorioita. Ja tämä on tärkeää.

Sillä jos mietitään mikä on selvää, on se että suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan väliset yhteensovittamisvaikeus on hakusessa. Sille voi hyvin olla naturalistinen ratkaisu, mutta sitä ei ole vielä kokeellisesti vahvistettu. Uskovaiset tunnistavat että tässä on tilaa denialismille samalla aukkojen jumala -logiikalla joka on heille tuttu evoluutiokriittisyydestäkin. Eli luodaan mysteeri ja sitten selitetään että mysteeri on perimmiltään asian selittämättömyyttä eikä sitä edes ollenkaan voida ratkaista tieteen keinoin. Ja sitten selitetään että kun ongelman ratkaisua ei tiedetä niin tiedetään että se on Jumala. Evoluution kohdalla mysteerejä pitää usein rakentaa sinne missä niitä ei ole. Mutta fysiikan kohdalla tälläiseen ei ole tarvetta.


Kuitenkin tässä innosta toimiessaan kristittyjen pitäisi tunnustaa että jos mysteeri on ohittamaton, ongelma olisi relevantti ja oleellinen todiste että suhteellisuusteoria että kvanttiteoria ovat väärin, valehtelua, huijausta ja että niistä tulisi luopua. Jälkimmäinen tuottaa nikottelua osalle. Mutta nikotus iskee viimeistään siinä vaiheessa kun tämä osoittaisi Newtonin fysiikan roskaksi. Newtonin fysiikasta on luovuttu, mutta apologeetat korostavat sen olevan hyvä approksimaatio ja silti hyvää tiedettä. Vastaavaa meriittiä he eivät suostu antamaan evoluutioteorialle.

Kysymyksen asettelutapa muistuttaakin siitä että tosiasiassa fyysikot eivät yrittäisi tälläisellä strategialla kumota mitään teoriaa. Sillä ennen Einsteiniäkin oli ongelmia. Einsteinin teoriaa ennen oli ristiriita Faraday ja Maxwell toivat esiin erilaiset vahvat maailmanselitysteoriat, vastakkain oli gravitaatiopohjainen ja sähkömagnetismiin perustuva selitys. Molemmat olivat vahvoja ja molemmat olivat keskenään yhteensovittamattomia. Einsteinin teoria ratkaisi ongelman synteesillä. Molemmat olivat vahvoja koska ne olivat enemmän "hyviä approksimaatioita" kuin "lopullisia teorioita". Sähkömagnetismin historiassa sähkö ja magnetismi nähtiin eri ilmiöiksi mutta niiden välille tuli omituisuuksia jotka johtivat synteesiin. Debunkkaus toimii ihmispsyykelle mutta fysiikka ja muut luonnontieteet harvemmin tekevät niin. ; Uusi nouseva paradigma selittää aina sen minkä aikaisempikin plus jotain muuta.

Jos itse olisin kristitty apologeetta, lähtisin juuri toista tietä liikenteeseen. Kehuisin säieteoriaa ja korostaisin etät huippututkijat pitävät siitä. Sitten kertoisin että siinä on heikkouksia, mutta ne eivät ole ratkaisevia ongelmia. Sillä tieteessä on joskus tyydyttävä siihen mitä voidaan tehdä ja mihin on mittareita. Tämä antaisi hitusen enemmän metodista pelitilaa apologeetoille itsellelleen.

Onkin huvittavaa että jos nitpickaa yksityiskohdista ja vaatii vihollliselta kovia ehtoja, niin itse asiassa tekee demarkaatiokannanoton jota oman teoriankin pitäisi noudattaa - muuten argumentoija ei olisi sisäisesti koherentti vaan vaatisi muilta jotain johon ei itse kykene. ; Tarkkuus onkin jotain jota vain toimivat teoriat uskaltavat ja voivat vaatia, sillä he pärjäävät niin tiukoista ehdoista että vastapuoli ei niistä selviä. Kun on heikoilla pitäisi ymmärtää että haetaan hyväksyttävyyttä sieltä mistä aita olisi matalin eikä rynnätä suoraan laittamaan tavoitetasoa niin ylös että edes parhaat tämän hetken teoriat eivät niitä kykene täyttämään.

Mutta itse tavoittelenkin tieteellistä tai filosofista hienoutta. Apologeetat hakevat käännynnäisiä. Sillä vaikka heitä kenties kiinnostaa totuus, he haluavat kuitenkin ns. pelastaa ihmisiä vielä enemmän. Eli jos tiede on niin kesken että ei löydä sitä Jumalaa ja oikeaa mielipidettä mitä apologeetta kannattaa, sen kertominen ihmisille ei tulisi kysymykseenkään. Sillä kysymys on ihmisten pelastamisesta. Lying for Jesus on monista ei_niin_fanaattisista_äärikristityistäkin nähtävissä jonkinlaisena erittäin perverssinä ja omituisen vääristyneenä eettisyytenä. Mutta se on kuitenkin apologeetoille itselleen juuri etiikan ydinmehua.

Apologeetat harvemmin mietivät metodia. Heitä kiinnostaa aihe ja mielipide. Siksi säieteoria on heille paha ja kuuluisa ja pelottava vihollinen jonka debunkkaaminen tuo epäilystä tieteeseen ja emotionaalista vetoa ... sanotaan paremman sanan puutteessa "hieman mystisemmille" ... näkemyksille. Jos heitä kiinnostaisi tiede, he tajuaisivat että tämä rajoittaa heidän omaa pelitilaansa jos he haluavat todella tehdä omasta näkemyksestään tiedettä ja saada sille suosiota sellaisena. Mutta eihän heitä kiinnosta. Kysymyksessä on debattistrategia jossa hyökätään vihollista vastaan, ja tavoitteena on lytätä kaikki sellaiset teoriat jotka omaan Jumalakäsitykseen eivät sovi. Apologeetoilla on vihollisia ja vääriä maailmankuvia, joita vastaan heitetään mitä tahansa argumentteja satutaan saamaan. Ja oma jota tuetaan mitä satutaan saamaan. ; Metodiikka ei heitä kiinnosta koska se olisi neutraalia, se ei suoraan ja varmasti asettaisi vastausta siihen mikä siitä halutaan saada.

Siksi kristityillä ei filosofin silmään ole pelisilmää multiversumin suhteen. He eivät korosta miten samanlainen ja miltei yhtä hyvä heidän oma näkymätön Jumalaulottuvuutensa on.

Tämä on siitä hauskaa, että he kuitenkin hyväksyvät multiversumiin liittyvää logiikkaa antrooppisessa periaatteessa. He tykkäävät kertoa miten epätodennäköistä on että juuri meidän universumimme kaltainen universumi syntyisi. Tässä logiikkana on sama mikä multiversumissakin (Pahoittelen että latistan asian äärimmäisen banaaliksi ja aidon fysiikan mutiloivaksi vertaukseksi joka riittänee idean esilletuomiseen. Mutta ei oikein muuhun) ; Maailmassa on variaatiota ja voidaan kuvitella että variaatio johtuu joko siitä että emme ymmärrä maailman deterministisyyttä, tai siitä että maailma on indeterministinen. Tai siitä että oikeasti jokainen vaihtoehto toteutuu jossain universumissa ja vain yksi realisoituu nyt. (Asiaa voisi kuvata miltei sillä että "Jokainen voittaa lotossa jossain multiversumissa".) Antrooppisen periaatteen kohdalla luonnonlakien kohdalla joudutaan joustamaan hieman enemmän jotta arviot saadaan esille. Sillä luonnonlait ovat ... luonnonlakeja. Eivätkä ne niin olennaisesti eroa havaitussa, gravitaation voima on tietty - ja koko tieteemme perustuu universalismin ajatukseen joten jos gravitaatio vaihtelisi, voisimme ajatella että teoriassa on jokin virhe. (Antrooppiseen periaatteeseen haetaan arvioita hieman vaikeammin havaittavista ja esoteerisimmista ja spekulatiivisemmista teistä. Mutta ei niitäkään täysin hatusta vedetä!) Moni teologikin selittää että jos Jumala on vaihtoehto hän ikään kuin toteutuisi hieman vastavalla logiikalla. Tässä heillä ei tosin ole pohjalla enää mitään arviointikeinoa ; Mielikuvituksen kuvittelema määritetään mahdolliseksi, joka on kyllä aika voimakas filosofinen hyppy ; (Voidaan varsin hyvin kuvitella että minä en voi saada noppapelissä nopan silmäluvuksi 7 jos siinä on tarjolla luvut 1-6. Voin kyllä mielessäni kuvitella siihen vaikka miljoonan, mutta se ei muuta sitä reaaliseksi.)

Mutta kysymys on sielujen voittamisesta, joten tämä on ymmärrettävää ja odotettavissa.

Evoluutio ja heikomman yleistyminen

Evoluutioteoria liittyy mielikuvissa vahvimpien selviämiseen. Kuitenkin jo kun puhutaan eugeniikasta, joudutaan törmäämään erikoisuuksiin. Sillä evoluutiossa kelpoisuus selvästi tarkoittaa jotain aivan muuta kuin mikä eugeniikoilla on mielessään. Sillä evoluutiossa kelpoisuus määritellään nimenomaan lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrässä. Jos siis vaikkapa äly siis on negatiivisessa suhteessa lisääntymiseen, se ei olekaan etu vaan haitta, se ei ole adaptaatio vaikka ihmiset mieltävät sen "vahvana". Eugenikkojen taustamotivaationa onkin siis ajatus jossa "kelpoisuus" on pakko määritellään evoluution "kelpoisuudesta" poikkeavalla tavalla.

Lisämutkia matkaan saa sitten neutraaliteorian puolelta. Se nimittäin koskee neutraaleja tai hieman haitallisia mutaatioita. Nekin yleistyvät populaatiossa. Tähän löytyy muutamia lähteitä, kuten geneettinen ajautuminen ja mutatoitumistahti. Tämä on itseni kannalta oleellista koska komppaan neutraaliteoriaa. Tässäkin ihmisillä tuppaa tapahtumaan erikoisia. Joudun jostain syystä selittämään sitä miten neutraaliteorian kannattajat selittävät silmän syntymisen. En tiedä mitä tähän voisi sanoa. Paitsi, että tässä puhutaan adaptiivisesta ominaisuudesta jota pitäisi selittää eiadaptiivisin syin. Neutraaliteoriassa katsotaan muitakin piirteitä. Ei siis tuijoteta pelkästään raajaa ja sen toimintoa ja mietitä mitä hyötyä siitä on ja mitata siihen liittyviä selviytymislukuja.

Useimmiten neutraaliteoriassa katsotaankin "piilossa olevia" piirteitä. Vain joskus neutraaliteoria katsoo sellaisia toiminnallisia piirteitä kuin vaikkapa sitä, että jotkut voivat kääntää kieltä rullalle ja toiset eivät. On vaikeaa uskoa että tässä olisi kysymys suorasta adaptiivisuudesta. Neutraaliteorian tarkkailemat piirteet ovatkin nimenomaan muuta kuin helposti havaittuja piirteitä ja funktionaalista selittämistä. ; Otetaan esimerkin valossa vaikkapa mutaatiotahti. Otan juuri tämän piirteen tarkoituksella esiin. Sillä tavallisesti keskityn geneettiseen ajautumiseen. Sen kohdalla vaikutukset ovat kuitenkin rajallisia, koska sitä tuppaa tapahtumaan pienissä populaatioissa. Ja pelkästään tässä rajauksessa moni geneettinen ajautuminen tapahtuu sukupuuttoon kuolevassa lajissa. Skeptikko voisi vedota tähän ja selittää että neutraaliteoria olisi melko irrelevantti. Että sen tuottamat ominaisuudet koskisivat vain rajallisia ja marginaalisia tilanteita. Eli adaptaatioteoria vahvistuisi, yleisin syy mutaatioon olisi nimenomaan luonnonvalinta.

Evoluution kohdalla tilanne on karkeasti se, että luonnonvalinta karsii mutaatioita. Tässä kohden mutaatioiden määrä on ratkaiseva. Jos niitä tulee aivan älyttömästi ei luonnonvalinta millään pysty karsimaan niitä riittävästi. Silloin mutaatiot ajavat populaatiota pois adaptiivisuudesta. ; Luonnonvalinnan tehokkuus asettaa ylärajan sille miten nopeasti evoluutio voi edetä eli asettaa ylärajan sille miten paljon adaptiivisuus voi selittää. Kaikki tämän ylimenevä on selitettävä muutoin.

Tätä arvioidaan kaavalla:

P(0,U) =  (U⁰ e^-U) / 0!  = e^-U

Jossa 0 on sama kuin mutaatioton tila ja jossa U on mutaatiotahti yksilöä kohden sukupolvessa.

Nobelin palkinnon saanut H. J. Muller kirjoitti "Our Load of Mutation"issa (1950) mutaatiotahdista seuraavasti ; "if Ut should rise above 0.5, the amount of selective elimination required for the maintenance of equilibrium, would as we have seen, be greater than the rate of effective reproduction…[for reprodcution of 2 per couple] the upper or critical mutation rate, that beyond which any equilibrium is impossible, must be much lower than 0.5 and, a we have seen, perhaps lower than 0.1″ Tämä näkemys on vaikuttanut vahvasti kun evoluutikot ovat tutkineet säteilyn vaikutuksia. Mullerin työ on toki vanha, älyttömän vanha, mutta siinä on kuitenkin järkevä perusidea. Sen ymmärtäminen ei liene edes tajuttoman vaikeaa. Neutraaliteorian kannalta tämä on oleellista ; Kimura ja Mayumara kirjoittivat "Mutational Loadiin" mutaatiopaineesta. Tähän liittyy ajatus virhekatastrofista. Joskus mutaatiopaine voi olla niin suuri, että haitalliset piirteet leviävät ja yleistyvät populaatiossa tehokkaammin kuin hyödylliset yleistyvät.

Tämä on mielenkiintoinen teema, koska esimerkiksi arvio ihmisten mutaatiotahdista antaa jännittäviä tuloksia. Kun mietitään mutaatioiden määrää ihmisissä alkaa ihmetys itse kullakin. Larry Moran kertoo että mutaatiotahti sukupolvessa on aika suuri. 130 mutaatiota sukupolvessa. Per yksilö. Per sukupolvi. Fucking. think. about. it! Tämä on iso määrä muutoksia. Niiden syynä on solunjakautuminen ; Ja tätä kautta valtaosa muutoksista tulee vieläpä koiraan kautta. Munasolun syntyminen zygootista vaatii 30 solunjakautumista kun taas zygootin ja siittiön välillä on noin 400 solunjakautumista. Larry Moran kuvaa mutaatiopaineen vaikutuksista. Ajatus on selvä. Eliöissä on tietty määrä hyviä adaptiivisia ominaisuuksia. Jossain olosuhteissa niitä kertyy ja silloin laji "edistyy". Kuitenkin mutaatiopaine voi ylittää sen mitä luonnonvalinta voi ylläpitää ja silloin haitallisia ominaisuuksia kertyy. Jos tätä kestää riittävän kauan, huonoja ominaisuuksia on yhä enemmän ja enemmän. Ja jossain on olemassa se alaraja toimivia alleeleja joilla kyseinen eliö voi lisääntyä. Liian suuri mutaatiopaine voi olla väliaikaista, mutta pitkään jatkuessaan se johtaa väistämättä sukupuuttoon.
1: Davies muistuttaa "Viides ihme" -kirjassa että evoluutiossa nopein mahdollinen evoluutiotahti tapahtuu juuri siinä missä mutaatioita tulee juuri sen verran mitä luonnonvalinta pystyy karsimaan. Jos mutaatiotahti on vähemmän, luonnonvalinta "rullaa luppoa", eikä edistys ole maksimaalista. Jos mutaatiotahti on yli, alkaa rapistuminen. Nopein edistyminen on "veitsen terällä kiikkumista". Tämä on mielenkiintoinen ajatus, koska siinä nopeiten edistyvät populaatiot keikkuisivat "katastrofin partaalla sinne kuiluun romahtamatta".

Miten emme siis ole sukupuutossa? Ihan oikeasti, tuo luku asettaa niin ison haasteen, että juuri tuo kysymys on se joka meidän on pakko kysyä. Ihmiskunta jolla olisi suunnilleen yhtään historiaa olisi sukupuutossa jos tuo määrä pitäisi karsia luonnonvalinnalla. ; Jos ajattelemme ihmiskuntaa pitkällä tähtäimellä, voimme huomata että meillä on edessämme Mullerin esilletuomat rajat.

Tähän haasteeseen on keino, ongelmaan ratkaisu. (Evoluutiolla yllättävän usein on) ; Suunnilleen ainut tapa jolla me saamme mutaatiotahdin sopimaan ihmiskuntaan niin että luonnonvalinta kykenee valikoimaan positiivisia enemmän kuin niitä tuhoutuu, se tarkoittaa mutaatiotahdilla 130 että niistä kovin moni ei ole tuhoisa. Karkeasti sanoen jos mutaatiotahti olisi liian kova, olisimme kuolleet sukupuuttoon. Ja koska emme, niin tahdin pitkässä tähtäimessä on oltava alle vaarallisen. Suurin osa mutaatioista ei ole haitallisia eikä edullisia, vaan neutraaleja. Niissä tapahtuva mutatoituminen on kohinaa. ; Kysymys johtaa mielenkiintoiseen suhteeseen joka koskee evoluutiota ja ns. roska DNA:ta, hyppiviä geenejä, pseudotransposoneita ja muita vastaavia DNA:ssa olevia erikoisuuksia ; Osa selittää että DNA:ssamme on paljon redundanssia ja tyhjää sen takia että se suojelee perimäämme. Tässä kohden suuri avainkysymys onkin its asiassa siinä että on lähes mahdotonta sanoa, että mikä on syy ja mikä on seuraus. Nimittäin suuri mutaatiotahti voi johtaa siihen että meillä on suuri neutraali genomi. Toisaalta taas suuri geneettinen taakka muuttaa monia positiivisia ominaisuuksia neutraaleiksi. Dawkins on väittänyt että noin 80% of the human genome voitaisiin poistaa ; Poistamisen tuottama ongelma onkin siinä että vähentäisikö tämä mutaatiotahtia. Eli mutatoituuko suuri, sirpaleinen ja eifunktionaalinen perimä itsessään enemmän. Vai johtaisiko tämän roskan poistaminen siihen että perimä kohtaisi niin paljon mutaatioita että se johtaisi geneettiseen taakkaan. (Tämä on niitä kysymyksiä joihin minulla ei ole vastausta.)

 Geneticsissä julkaistu "Estimate of the Mutation rate per nucleotide in humans" kertoo että mutaatiotahti ihmisillä nykyään on yllättävän kova. Ihmisissä on myös melko paljon haitallisia mutaatioita. Kun tutkimuksista saadut tulokset kertovat U=6, saadaan tulokseksi todennäköisyys jossa jälkeläinen on 99.75% tapauksissa hitusen vähemmän kelpoinen kuin hänen vanhempansa. Nähdäkseni tässä kohden voidaan sanoa että joudumme valitsemaan muutamasta vaihtoehdosta:

Kenties ensimmäinen mieleen tuleva - ja kohtuullisen suosittukin - tapa katsoa tätä on korostaa sitä että meidän yhteiskuntamme on vähentänyt luonnonvalintaa. Hoidamme sairauksia, emmekä anna vammaisten kuolla. Näin ollen luonnonvalinta ei vaikuta populaatiossamme ja tosiasiassa perimämme rappeutuu sen vuoksi modernissa maailmassa. Joku voisi nähdä tämän toiveajattelullisena paluuna menneisyyteen. Nostalgiseen maailmaan jossa keski-ikä oli 40 vuotta ja jossa lapsikuolleisuus oli älytön.

Ja toinen tapa on huomauttaa että laskelmissa on kysymys teoreettisesta konseptista. Chernobylin ydinvoimalan lähestöllä olevissa nisäkäspopulaatioissa on nimittäin oikeasti havaittu valtavia mutaatiotahteja. Ja niiden populaatiot ovat silti vakaita - nekään eivät kärsi liian kovasta mutaatiotahdista. Kun teoria ei näytä vastaavan faktoja, on selvää että mutatoituminen ei jotenkin vastaa odotettua. On esimerkiksi mahdollista että DNA:ssa on tarkistusjärjestelmiä jotka varmistavat kopiointivirheiden varalta siten että toimivat geenit mutatoituvat keskimääräistä vähemmän. Tai sitten mutaatiot eivät olekaan aivan satunnaisia. Tai haitallisten ja hyödyllisten mutaatioiden arvioissa on "tilastopoikkeamia", eli ne eivät vastaakaan todellisuutta. Tai positiiviset mutaatiot ovat yleisempiä kuin olemme odottaneet. Joka tapauksessa tämä vaihtoehto korostaa sitä että evoluutio harvoin on tiiviisti dikotominen.

Itse uskon että modernissa maailmassa ihmiset rapistuvat geneettisesti hitusen. Mutta että hyvinvointi ja väestönkasvu eivät toisaalta voi jatkua ikuisesti. Lisäksi seksuaalivalinta on luultavasti jopa tehostunut, joten tätä kautta saattaa syntyä "yllättävää eioletettua" valintaa, joka siis lisää sitä ylärajaa mitä voimme edistyä. Ja itse asiassa mielestäni mielenkiintoinen ajatus on, että tosiasiassa evoluutio voi harjoittaa erikoista dynaamista vaihtokauppaa ; Kooninin mukaan mutaatiotahtia tulee tutkia entropian ja kompleksisuuden käsitteiden kautta. Hän esimerkiksi tarkastelee introneiden (geenejen proteiineja koodaamaton osa) ja eksoneiden (proteiineja koodaava osa) määriä. Ja huomaa että niissä tapahtuu muutoksia, joilla on vaikutusta juuri mutaatiopaineen tuhoisuuteen.

Moni kreationisti ajattelee tietysti ajatuksestani, että tähän on helppo ratkaisu. (Osaan ajatella heidän puolestaan mitä he parhaimmillaan ajattelevat asioista, olen niin hyvä!) Että ihmiskunta rappeutuu koska mutaatiotahti on niin kova. Ja että maailma on vain korkeintaan 10 000 vuotta vanha, koska muuten olisimme ajatuneet sukupuuttoon kun tämä tahti olisi pysyvä tila.
1: Populistisesti voisin heitellä ihmettelyjä. Siitä että en ymmärrä miten Jumala joka ymmärtäisi Kimuran ja muiden kaavoista ja pitäisi niitä todellisuuden taustavoimina olisi niin idiootti että ei olisi osannut ja voinut säätää mutaatiopainetta. Sillä kaavassa edistymisen ja rappion mahdollisuus ovat molemmat läsnä ja riippuvaisia mutaatiotahdista. Jos Jumala on määrittänyt toisenlaisen maailman ei tällä kaavalla tietysti olisi mitään arvoa sen mittaamisessa. Jos neutraaliteoriassa itsessään on virhe, yhteensopimattomuus maailman kanssa, se ei tietysti tuota relevantteja tuloksia. Ja jos se oletetaan relevantiksi, syntyy em. teologinen ongelma.
2: Tai filosofisemmin ; Duhemin-Quinen teesiä mukaillen : Jotta voitaisiin vaatia pitkällä jänteellä rapistuva ihmiskunta, olisi pakko ottaa isoja muutoksia maan ikään ja moneen muuhun tulisi hylätä niin paljon vallitsevaa tiedettä ja sen teorioita että se ei ole rationaalisen ihmisen vaihtoehto. Vaihtoehdossa paikkaukset ovat pienempiä ja osa paikkaukista peräti sopivat nykyisiin tuloksiin (jos eivät ole suoraan todistettuja ne ovat ainakin relevantteja vaihtoehtoja joita ei ole kumottukaan) ; Tiedemiehet perseilevät mutta kohteliaasti oletamme että he eivät perseile maksimaalisesti, vaan että voimme edes jossain määrin luottaa siihen että he tutkivat metodeilla joita papereissaan kuvaavat ja saavat tuloksia joita sanovat sieltä tulevan.

Joka tapauksessa mutaatiopaineen miettiminen johtaa siihen, että neutraaliteorialla on käytännössä pakko olla suuri vaikutus. Tämä ei tietysti suinkaan poista sitä, että silmän synty on hyvä selittää adaptaatioilla ja sillä peruskoulusta tutulla fitness -perustaisella selittämisellä. Nähdäkseni kysymys ei ole siitä onko evoluution kaikki piirteet syntyneet jotenkin ja biologit kinaavat ja vääntävätkin lähinnä todennäköisyyksistä ja tilanteista jolloin tapahtuu mitä. Sivustakatsojalle tämä voi tietysti näyttää siltä kuin evoluutikot eivät olisi yksimielisiä mistään. Mutta he eivät käytännössä debatoi millään "joko-tai" -tasolla vaan "sekä-että" -tasolla. (Paitsi kreationistien päiväkuvitelmissa. Mutta vähänpä he evoluutioteorian sisällöstä noin yleensä ottaen välittävätkään.)

ainutkertainen vs. ainutlaatuinen

Usein kun puhutaan ns. "vaihtoehtoisista selityksistä" ilmiöille, törmätään usein siihen että viitataan kahteen konseptiin ; Nimittäin mysteeriin ja ihmeeseen. Monesta ne ovat miltei sama asia. Kuitenkin esimerkiksi avaruusolentoja perustellaan usein UFO -havainnoilla. Eli ajatus siitä että havainnon takana on jotain tuntematonta on mysteeri. Humanoidi ei kuitenkaan ole teknisesti ottaen ihme, se ei tavallaan ole tiukassa mielessä edes paranormaali selitysmalli. Toki tämä selitysmalli on tässä muodossa jotain muuta kuin tuntematon lentävä esine. (TV -sarjan tohtori House ehdottaa että se olisi lyhenne sanoista "Uskomattoman Falski Oletus".) Mutta ihme se ei ole.

Usein näitä pidetään huonoina selitysmalleina juuri siksi, että ne ovat tämänlaisia. Kristityt esimerkiksi ovat usein selittäneet että enkelinäyt ovat oleellisesti erilaisia kuin joulupukkiuskomukset tai usko avaruusolentoihin, koska joulupukki ja avaruusolennot ovat immanentteja kun taas enkeli on transsendentti. ; Näin ollen avaruusolennot voidaan tulkita epätodennäköisemmäksi vaihtoehdoksi. Immanentit toimijat kun tiivistyvät tilastollisesti esitettäviin luonnontieteellisiin malleihin, jolloin uskottavuutta voidaan arvioida.

Tässä mielessä enkelit ovat nimenomaan ainutlaatuisia. Sainkin kovia moitteita kun epäilin erästä enkelihavaintoa. En ottanut tarinaa automaattisesti totena, jota pidettiin epäkunnioittavana. Että pitäisi pitää ihmisiä luotettavina, ja että se, että antaa tulkinnassa tilaa mahdolliselle erehtymiselle, hallusinaatiolle tai jopa valehtelulle olisi vain ad hominem -argumentaatiota. Tässä yhteydessä minua moitittiin juuri siitä että yritin sovittaa ainutkertaista tilastollisiin lakeihin.

Tosin kriitikkoni tässä kohden hieman sotkeutui konsepteissa. Hän nimittäin selitti, että jos epäilen enkelihavaintoa, pitäisi minun olemassaoloanikin epäillä. Että on aivan yhtä naurettavaa uskoa enkelihavaintoa kuin uskoa että jossain on joku Tuomo joka asuu Keravalla, on samanaikaisesti täysi sekopää että harrastaa miekkailua, ja on muutenkin konu. Minussa on paljon attribuutteja eikä ole toista minua. Olen siis ainutlaatuinen.

Tässä kohden kriitikko unohti, että olen kuitenkin immanentti. Korostin tätä immanenttiuttani siten että kerroin että minusta jää kaikenlaisia jälkiä joiden väärentäminen on toki mahdollista, mutta se on vaikeaa. Tämä vaikeus tekee epäilystäni edes periaatteessa kritiikinalaista. Näin esimerkiksi voi ainakin teoriassa mennä miekkailukoulullemme tarkistelemaan oppilaslistoja. Ja käydä verotoimistossa utelemassa (jos vain saa lupia, mutta tämä vaikeuttaa periaatetta, ei estä sitä). Itse asiassa uskottavuuttani voidaan arvioida myös tilastollisesti. Minulla on nimittäin attribuutteja ; Niillä on todennäköisyyssuhteet ja tosiasiassa lopullinen "vain yksi" johtuu siitä että kaikilla attribuuteilla on kompositio, joiden kautta syntyy epäanalogia kaikkeen muuhun nähden. (Jopa teleportvirheessä kaksinkertaistunut minä on kahdessa eri paikassa, näiden välillä olisi epäanalogia.) Voidaan sanoa että jos selittäisin olevani ammattitappaja, huippukirurgi ja vapaa-aikanani Batman, niin todennäköisesti valehtelisin. Ja jos selittäisin olevani 15 metriä pitkä, niin valehtelisin aivan taatusti.

Tämä kaikki onnistuu juuri sitä kautta että ainutlaatuisuuteni on luonteeltaan immanenttia. Siihen liittyy ilmiöitä jotka ovat induktiivisen a posteriorisen päättelyn tuloksia. Olen siis ainutkertainen (ei ole toista minua) mutta en ainutlaatuinen (en ole ihme.) Kirjoittaja moitti tässä olevan todistamisen varmuutta. Hän kuitenkin pohjimmiltaan sekoitti a priorisen olettamisen ja objektiivisen totaalisen varmuuden keskenään. Eli juuri sen eron joka erottaa transsendentin immanentista. ~ Immanentit ilmiöt eivät ole tiedossamme absoluuttisia totuuksia. Niitä koskee induktion ongelma. Induktio taas perustuu mallintamiseen. Induktioita voidaan korroboroida tiedolla, eli ne ovat tältä osin perusluonteeltaan a posteriorista tietoa. Tämä tekee niistä periaatteessa empiirisesti koeteltuja (kenties puutteellisesti ja huonosti, mutta ne eivät ole ennalta a priori päätettyjä). Ne eivät siis ole samassa mielessä ennaltapäätettyjä oletuksia kuin a priorisesti määritetyt väitelauseet.

Tässä kohden voidaankin sanoa että ainutlaatuisuuden kohdalla voidaan ottaa Paul Daviesia painanut ongelma joka käsittelee universumin syntyä. Hän korostaa että elämme yhdessä universumissa. Kenties muitakin on, mutta emme voi suoraan havaita niitä. Näin ollen universumin syntyä on hankalaa laittaa antrooppiseen periaatteeseen, koska se vaatisi sitä että ainutkertaista tapahtumaa käsiteltäisiin kuin se olisi toistuva ilmiö. Davies korosti että tarvitsisimmekin toisen universumin tarkkailtavaksemme, jotta saisimme universumin synnystä tapahtuman sijasta ilmiön. Säieteoreetikot ja monet muut fyysikot - ynnä tietysti teologit - ovat tietysti yrittäneet parhaansa mukaan kiertää tätä ongelmaa ja ratkoa tätä asiaa tieteellä.

Joka tapauksessa Davies tuo mieleen yhden oleellisen huomion joka on hyvä soveltaa enkelinäkyihinkin. Ainutlaatuinen tapahtuma on sellainen joka on tapatunut vain kerran. Ainutkertainen tapahtuma taas on vain muiden jo tapahtuneiden ilmiöiden kompositio. Jos meillä on ainutlaatuinen tapahtuma joka käy monta kertaa, siitä tulee ilmiö jota tulisi voida tutkia tieteellä. Jos huoneeseen ilmestyy enkeli, ensimmäisellä kerralla se on ihme. Toisella kerralla se on ilmiö. Maailma tuntee monia enkelien kohtaamiseksi kutsuttuja ihmeitä. Joten ne ovat immanentteja samaan tapaan kuin esimerkiksi avaruusolennot. (Tämä jättää tietysti Jumalan valtakunnat ja vastaavat enkeleihin usein liitetyt asiat transsendenttiin tilaan.)

Ja jos tätä ei hyväksytä, voidaan aina kysyä että miten ihminen tietää että tämä oli ainutlaatuinen tapaus. Että tunteeko hän koko universumin kaikki tapahtumat. Ja jos tämä ei riitä, voidaan ihmetellä että miten tapaus tiedetään enkeliksi ilman referenssipintaa ; Ilman viitekehystä ei ole ymmärrystä siitä mitä havainto on. Se vaatii siis käsityksen enkeliydestä, joka taas viittaa siihen että se ei ole ainutkertainen tapahtuma.

Ja jos asiaa todella pidetään ainutlaatuisena, jää meille silti tilastollinen käsittely. Sillä maailmassa tapahtuu monia asioita. Jos joku väittää että enkelinäky on ainutkertainen, hän sanoo että sille on pistetodennäköisyys. Tapahtumien määrä on 1. Jos vastapuolella on hallusinaatioilmiö, niitä on useita. Jos vastapuolella on valehtelua, niitäkin historia tuntee useita. Näin ollen todennäköisyysarvioissa ihme on epätodennäköinen vaihtoehto. Ja tätä ei oleteta ennalta sanomalla että ihmeitä ei tapahdu. Siinä sanotaan että ihme tuskin on todennäköisesti tämän tietyn havainnon takana. (Ja tämä sitten toistetaan niiden muiden vastaavien kanssa, jos on tarvetta ja tapahtuman ainutlaatuisuutta yhä korostetaan.)

Toisin sanoen vain jos tapahtuman taakse nähdään enkeli, joudutaan tämä esiolettamaan premissillä. Toinen puoli voi lähestyä asiaa empiriakeskeisellä näkemyksellä ilman että asioita tarvitsee erikseen esiolettaa todennäköisiksi tai epätodennäköisiksi. Induktio voi olla väärässä, mutta se on a posteriorista päättelyä. Enkeli on uskottava jos ja vain jos se oletetaan a priori tapahtuman taakse. Tämä epäsymmetria on näyte siitä että toiset perustelut ovat vahvemmalla pohjalla kuin toiset. Tämän epäsymmetrian unohtaminen ja sen väittäminen että kun enkeli vaatii esioletuksen niin luonnollisen ilmiön oletuskin vaatisi sellaisen, on lähinnä omien heikkouksien projisoimista asiattomasti skeptikkoon. Lisäksi se kertoo että argumentoija ei edes ymmärrä sitä tieteellisyyden ja todistamisen ja empirian periaatteistoa jota hän on "kritisoimassa".

Pieni ajatus : Homoankan kosto

Stereotyyppisissä juristivitseissä kerrotaan että juristin tietää valehtelevan siitä että tämän huulet liikkuvat. Ja ihmiset nauravat, ollen hieman epätietoisia siitä miten paljon tästä on totta. Hieman sama on Intelligent Designin parissa : Monet heidän isoimmista nimistään - liikkeen perustaja Johnsonia myöten - ovat juristeja. Ja ainakin minä olen huomannut että juristiepäluuloon on usein perusteltua syytä ; "Lying for Jesus" tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Esimerkiksi tuoreissa vaaleissa ID -myönteinen poliitikko joka on usein puhunut sananvapauden suuresta merkityksestä on yrittänyt manipuloida vaalien tuloksia. Tämä liittyy siihen ilmapiiriin joka on ID:n kannattajilla. Tällä on merkitystä koska (ja vain koska) ID toimii pääasiassa ruohonjuuritasolla eikä juuri ollenkaan tiedemaailmassa. Tämä on se ilmapiiri jossa de facto ID -toiminta tapahtuu ja juuri tämän tason toilailuista on kysymys. On usein vaikeaa nähdä onko tämä suorassa liitoksessa ID:seen vai onko tämänlaisissa kysymys vain isosta joukosta yhteensattumia.

Tästä vedän kuitenkin esille hieman pienemmän, luonteeltaan melko harmittoman huijaustavan. "Panda's Thumb" otti talteen erittäin hupaisan arvokeskusteluun liittyvän artikkelin. Se on alkuun kirjoitettu ikään kuin sen kirjoittaja olisi evoluution kannattaja. Lopussa paljastetaan aivan suoraan, että kirjoittaja on evoluution vastustaja. Tämä teksti ei ole kenties suoranaista valehtelua, mutta se on esimerkki sellaisesta kyseenalaisesta kikkailusta jota aiheen parissa on liikkeellä erittäin paljon. Ja tämän ytimessä on hauska yksityiskohta että evolutionisti joka kannattaa homoseksuaalisuutta olisi sisäisesti ristiriitainen ja että evoluutioon uskovan olisi pelättävä ankkojen kostoa. Laitan Panda's Thumbin viittaaman jutun tähän alle:

Tässä olevat tiedevirheet ovat itse asiassa niin tylsiä että niihin ei viitsisi ottaa huomiota. (Mutta otan kuitenkin. koska muuten se ei olsi tämä blogi)

Tekstissä on ohittamattomia asiavirheitä jotka ovat hyvinkin syväluotaavia ja kovia.
1: Juttu menee omituiseksi sillä että sorsisssa nimenomaan tunnetaan homoseksuaalisuutta. (Minä tiedän yhden sorsahomoparin jopa nimeltä. He ovat Matti ja Teppo Korsosta.)
2: Toisaalta homoseksuaalisuuden lisääntymättömyydestä johtuva yksilöiden karsiutuminen populaatiosta ei ole välttämättä sama asia kuin sen geneettisen tason huonous ; Itse asiassa tunnetaan esimerkiksi X -kromosomiin liittyviä tapauksia joiden nähdään olevan liitoksissa homoseksuaalisuuteen. Ja niiden tehokkuus perustuu nimenomaan siihen, että  X -kromosomi on 1/3 osana miehissä ja 2/3 naisissa. Se hyödyttää naisissa, joten sen kelpoisuus voi kasvaa. Lisäksi homoseksuaalit eivät suinkaan ole väistämättä ulkona kelpoisuuspelistä koska sukulaisvalintakin tunnetaan ; Jos homot olisivat vaikkapa perusluonteeltaan "naisellisia ja huolehtivia", niin he voisivat periaatteessa auttaa lähisukulaisiaan lastenhoidossa. Evoluution mekanismeja tunteva tietää että tämänlaiset ajatukset ovat hyvin tärkeitä evoluutiosta puhuttaessa.
3: Toisaalta se sekoittaa yhteiskunnan ajankulumisen samaksi kuin yhteiskunnan etiikan paraneminen. En näkisi että tämä olisi mikään vakio. Itse asiassa näkisin että historiassa on ollut nousuja ja notkahduksia, ja että tätä tapahtuu käytännössä riippumatta siitä mitä maailmankatsomusta edustat. : Homokysymystäkin on vuoroin vastustettu ja kannatettu suurten kulttuurien tahoilta. Roomalaiset varmasti pitivät muutosta edistyksenä verrattuna barbaarisempiin edeltäjiin jotka olivat historiaa. Ja toisaalta 1920 -luvun kunniakkaat seksuaaliaarvot tuntuvat nykypäivinäkin antiikkisilta koska jotkut liberalaihipit ajattelevat että aika on opettanut paljon juutalaisista, romaneista ja homoista sitten Hitlerin.
4: Evoluutiolle on kuviteltu vahva ja vääjäämätön trendi. Se on kuitenkin neutraalia. Trendi on enemmän sivutuote kuin jokin jota aktiviisesti syntyy. Evoluutio ei ole edistyvyyttä edistyvyyden vuoksi vaan se liittyy enemmän lisääntymään pääseviin jälkeläisiin. (Joka on aivan eri asia joskus.) Se ei ole välttämättä suuntausta kompleksisempaan. Esimerkiksi kreationistienkin arvostama Paul Davies on kirjassaan "Viides ihme" korostanut että kompleksisuus on evoluution ja ajan sivutuote, eikä seurausta siitä että evoluutiolla olisi korostettu trendi kompleksisuuteen. Se johtuu vain siitä että evoluutio on stokastista satunnaiskävelyä jossa "juoppo merimies" ajautuu väistämättä ajan mittaan ojaan koska on yksi raja jota rajoitetaan seinällä ja juoppo lähtee liikenteeseen tämän seinän ja ojan välistä. Evoluution muuttuminen automaattisesti paremmaksi nojaa enemmänkin ajatukseen olemisen tikkaista joissa sorsat olisivat ikään kuin matkalla nimenomaan kohti ihmisyyttä. Krationistit toki kokevat usein evoluution olevan tämänlaista, mutta heidän kykynsä rakentaa evoluutio-olkiukkoja ei ole evoluutikoiden ongelma.
5: Kirjoittaja harjoittaa is-ought -ongelman ohittamista tavalla joka ei ole evoluution kannattajille yleistä. Kreationistit ovat niin jumissa luomisjärjestyksensä kanssa että he eivät oikeastaan voi  tehdä muuta kuin tehdä sitä mitä tekevät kun saivartelevat Pahan Ongelmansa kanssa : He joutuvat selittelemään miksi Hyvän Jumalan maailmanjärjestys on hyvä. Heille is-ought on pohjimmiltaan triviaali ongelma. He tietävät että luonnollinen on hyvää koska luonnonjärjestyksen rakentaja on hyvä. Evoluutikot eivät usko tämänlaiseen ja he erottavat "luonnollisen" ja "hyvän". Sen vuoksi heidän suhteensa eugeniikkaan on erilainen kuin kreationisteille. Evoluutikolle humen giljotiini on usein toistuva perusperiaate ja suhde etiikkaan. Tätä kautta on (ensinnäkin selvää että eugeniikan periaatteet eivät toimineet evoluution kannalta koska niissä karsittiin jotain jotka ovat muutenkin valintapaineen alla eli vammaisia ja vastaavia) selvää että jos rakennetaan rodunjalostusohjelma joka mekanismina toimii, niin kyllä sillä saadaan jalostettua ihmiskuntaa aivan samalla tavalla kuin karjaakin jalostetaan. Mutta hän ei vedä tästä "voidaan tehdä" -tilasta päätelmää että "on oikein tehdä".
___5.1: Asia joudutaan miettimään vahvemmin. (Kreationistikin voi toki ymmärtää että luonnollisessa maailmassa on myös Saatana joka antaa tehdä ihan oikeasti olemassaolevia pahoja asioita. Nämä vain joskus unohtuvat heiltä koska pahan ongelman kohdalla he kuitenkin joutuvat selittämään miksi Jumala oikeutti sen Saatanan eli miksi siitä oli enemmän hyötyä. Tästä selityksestä ei ole pitkä matka siihen että itse toimenpide on sallittu kun kerran on Jumalalle kelpaava argumentti siitä miksi sen kanssa olisi kokonaisuuden kannalta parempi kuin ilman.) Tämä osoittaa että lausunnot ovat vähintään evoluution implikaatioiden valehtelua jos ei peräti yleisesti ottaen kaikkea sitä vastaan mitä evoluution etiikasta opetetaan ja opitaan evoluutikoiden parissa.
6: Heteroseksuaalinen pysyvä parisuhde on tekstissä väitetty tehokkaimmaksi evoluutiostrategiaksi nimenomaan edistymisen kannalta. Eli nähdään että heteroseksuaali pari olisi evoluution edistymisen kannalta nopeinta mahdollista. Sillä sorsien katsotaan olevan riskiohittajia, eli ne jättäisivät heteroseksinsä vuoksi homostelevat ihmiset jälkeensä. (Kuitenkin geneettinen homojen karsiutuminen olisi luonnonvalintaa, populaatiosta karsiutuisi elinkelvottomuutta. Tämä olisi populaation geneettistä edistymistä - joka pätisi nimenomaan jos kirjoittajan ignoranttitila olisi oikein, eli sukulaisvalinta ja geenivalinnan osuus unohdettaisiin. Kirjoittajalle voi kuitenkin antaa tämän anteeksi koska hän ei usko homouden periytyvyyteen, enkä itse näe syytä miksi evoluutikonkaan olisi aivan pakko näin uskoa. Ei kulttuurillisten fenotyyppisten piirteiden olemassaolo kumoa kenenkään evoluutiouskoa tai sitten he joutuisivat hylkäämään evoluutiolle tärkeän genotyypin ja fenotyypin eron.) Se, mitä tiedämme evoluution edistyvyydestä on kuitenkin jotain hyvinkin muuta
___6.1: Karkeastihan edistyvyys evoluutiossa on sitä että otetaan valintapaineen voimakkuus joka kohdistetaan ominaisuuteen jolla on jokin periytyvyysaste. ; Vahva valintapaine on nopeaa edistymistä. Ominaisuuden voimakas periytyvyysaste nopeuttaa edistymistä. Merkittävää on, että jos evoluutio tapahtuu vuosiksi kutsutussa ajassa, on merkitystä myös sukupolven välisellä ajalla. Huomattavaa on, että r-strategiassa tyypillistä onkin nopea edistyspotentiaali. Pysyvässä parisuhteessa hoidetut K -strategikot ovat nimenomaan jämähtäneet "hyvään paikkaan". Jälkeläisiä on vähän ja niiden karsiutuvuutta vähennetään joten valintapaine on pienentynyttä, valintapaine on nimenomaan minimoitu. Pitkä hoito ja hoiva taas pidentää sukupolven välistä aikaa (ja laskee syntyviä jälkeläisiä entisestään kun paitsi tehdään pienempiä poikueita, niin lisäksi ei poi'ita niin usein.) Edistyvyys on evoluutiovoima muuttuvissa ympäristöissä ja vakaissa oloissa saavutettu tila on sitten toinen asia. Vakaissa oloissa syntyy helposti vakautta juuri siksi että kilpailu vähenee ekologisten lokeroiden valtaamisen jälkeen ; Kovin kilpailuhan ei ole mielikuvien saalistaja-saalis -suhteessa vaan toisen syrjäytävä kilpailu tapahtuu nimenomaan saman ekologisen lokeron sisällä kilpaillen. Tähän vakiintuminen nostaa lajin sellaiseen asemaan että joku joutuisi tyhjästä pompahtamaan paremmin sopeutuneeksi ; Vähittäin kehittyminen, joka on evoluutiolle helpoin tapa, ei onnistu kun jo paremin sopeutunut laji on ekologisessa lokerossa jota yritetään valloittaa. Kisaamista tulee vasta jos tämä laji jostain syystä kuolee sukupuuttoon tai nollautuu muuten ympäristön muuttumisen, migraation tai muun seikan vuoksi. Tämänlaisten seikkojen huomaamatta jättäminen on anteeksiantamattoman selvä merkki evoluutioteorian osaamattomuudesta. (Joka on häpeä kaikille, etenkin evoluutikoille. Se on niin suuri häpeä että minulla on myötähäpeää samaan lajiin kuulumisesta sellaisen tyypin kanssa joka tälläisiä uskoo. Ja tämä häpeä on tuskaisen kova, lähes seppukuhäpeän kova.)
7: Teksti ei selitä miten yhden piirteen valikoitumattomuus tuhoaisi koko evoluution. Nähdäkseni eliökunnassa voi olla useitakin aivan neutraaleja ja eivalikoituneita piirteitä ilman että sen evoluutio loppuisi. Yhden ominaisuuden vauhdista ei voi vetää suoraa johtopäätöstä koko lajin kehitysnopeudesta.
8: Kirjoittaja ei edes selitä että miten sorsien edistys liittyy ollenkaan ihmisten tuhoamiseen ja kilpailuun. Evoluutio kun ei läheskään aina tarkoita sitä että kaksi lajia kamppailevat keskenään. Toki on niin että idiootit luulevat usein että evoluutiossa valintapaine on aina saalistajan ja saaliin nollasummapeliä jossa toinen pelastuu ja toinen pakenee. Ja vähän fiksummat oivaltavat että syrjäyttävää kilpailua on yhteisen ekologisen lokeron sisällä jolloin kaksi lajia kilpailee keskenään niin että toinen syrjäyttää toisen. Mutta valtaosa edullisista ominaisuuksista ei ole suoraan toiselta lajilta pois. Esimerkiksi jos kontiainen (maamyyrä) kasvattaa paksumman turkin suojaamaan talvelta se ei välttämättä vaikuta mitenkään edes sen ja sen saalistajan suhteeseen ja vielä vähemmä ihmisen ja kyseisen lajin kilpailua. Evolutiivinen kelpoisuus kun merkitsee syntyvien jälkeläisten määrää eikä lajienvälistä kilpailua. Se, että sorsat kehittyisivät nopeasti ei siis oikein mitenkään edes liity siihen että ihmiskunta olisi sukupuuton partaalla koska jokin pikaevolutioitunut olento ohittaisi heidät. (Ehkä tässäkin on takana taikausko jossa nähdään että evoluutiolla olisi mielessä vain yksi tietty ratkaisu jossa ihminen pärjää hyvin ja muut tunkisivat olemassaolon portaita tätä kohden. Mutta tämä ei olekaan evoluutioteorian mukaista maailmaa vaan maailmankuvaltaan kreationistikamaa..)

Tämän itselle eiopettavaisen toiston suoltamisen jälkeen pääsen aiheen kannalta itseä kiinnostavampaan kulmaan.

Sillä tämä teksti on rakenteeltaan pieni huijaus. Se ei huijaa mutta sen avulla voi oppia yllättävän paljon huijauksista joita kreationistit rakentelevat "epäsäännöllisen jatkuvasti". Se yrittää ensin rakentaa mielikuvan siitä että kirjoittaja olisi liberaali joka uskoo evoluutioon. Tällä yritetään rakentaa lukuhenkeä jossa ollaan myötämielisiä tekstille. Kuitenkin tekijä lopussa rehellisesti paljastaa karvansa. Kuitenkin ilman tätä tunnustuskappalettakin voitaisiin tietää että kirjoittaja on käytännössä aivan varmasti nimenomaan kreationisti joka ei usko evoluutioon. (Tämän tunnustuksen kautta tämä teksti ei ole suora huijaus. Mutta se on kuitenkin hyvin lähellä sitä koska siinä manipuloidaan lukijaa.)
1: Se, että teksti on selkeästi konservatiivin tekemä on vihje. Mutta se on itse asiassa yllättävän heikko vihje. Sillä tosiasiassa vaikka stereotyyppisissä mielikuvissa evoluutio on väritetty uskontokeskustelun keskelle, on tosielämässä kuitenkin niin että evoluution kannattajat ovat hyvin monikirjoista sakkia. (Sen vastustajat ovat sitten vähemmän tätä. Uskonnollinen motivaatio on aivan muutamaa huhuttua erikoistapausta lukuunottamatta vahvalla enemmistöllä sen vastustajista.) Evoluution kannattaja voi hyvinkin olla konservatiivi. Tässä stereotypia voisi ajaa harhaan.
2: Se, että tekstissä on paljon asiavirheitä on vihje mutta ei kovin hyvä. Keskiverto kreationisti (edes sellainen joka on kirjoittanut kirjoja aiheesta) ei nimittäin osaa noin yhtään kritisoimansa evoluution sisällöstä. Mutta rehellisesti sanoen tämä ei kuitenkaan vihjaa paljoakaan. Sillä valtaosa rivievolutionisteistakin uskoo evoluutioon koska se luki lukion kirjassa josta muistaa vain pari kuvaa ja kannet. Haluaisin tietysti uskoa että ihmiset osaisivat uskomuksiinsa liittyvät ideologiat, mutta rehellisesti sanoen tämä ei ole niin yleistä kuin luulisi tai pitäisi. Näin ollen tiedevirheilykään ei ole kunnollinen indikaattori.

Sen sijaan vahvempia ovat kulttuurilliset vihjeet. Nämä ovat sanontoja joita käyttävät pelkästään toiset puolet. Esimerkiksi evolutionismi ja darwinismi -nimityksen käyttäminen on jotain jota käytetään miltei pelkästään evoluution vastustajien puolella. Kukaan ei sano että "olen darwinisti". (Olen tietääkseni ainut suomalainen evoluution kannattaja joka pitää jakoa evoluutioon ja evolutionismiin merittävänä. Mutta tämänkin teen vain siksi että olen elitistipaskiainen jonka mielestä on liikaa evoluution kannattajiksi itseään kutsuvia jotka evät osaa paskaakaan evoluutioteoriasta. Enkä edes minä kutsu siksi itseäni evolutionistiksi, se on nimi joka on tarkoitettu jollekulle muulle.) Jos siis joku sanoo että "olen darwinisti" se on vahva vihje että henkilö on itse asiassa kreationisti joka valehtelee olevansa evoluution kannattaja. Evoluution kannattajat itse käyttävät toisenlaisia termejä viitatessaan vakaumukseensa. (Se olisi lausuntona sama kuin joku kutsuisi olevansa dominionisti tai teokraatti. Tämä on lähes varma todiste siitä että hän ei ole, koska dominionismin perusolemus on "strateginen salavihkaisuus".) Yksi näistä tekstissä olevista  vihjeistä on esimerkiksi se, että tässä korostetaan että "ollaan fiksumpia kuin esi-isät." -kohta ja viittaustapa rooman historiaan jossa "harjoitetaan homoseksuaalisuutta" ovat jotain jota tavataan nimenomaan konservatiivikristittyjen teksteissä. Näissä kohden on nimittäin konservatiivien inhon paikkoja ja vaikka he yrittäisivät kirjoittaa neutraalia tekstiä tämänlaisiin kohtiin livahtaa helposti sanamuotoja jotka ovat konservatiiveille tyypillisiä. Tunteellisesti merkittävät kohdat ovat usein kritiikissä myös vakioitu niin että lukija tottuu sloganeihin. Ja nämä sloganit näkyvät juuri tämänlaisissa kohdissa. Konservatiivi itse tuskin edes näkee niitä ideologisena koska he ovat tottuneet niiden käyttöön. Kaikille muille ne ovat kuitenkin sanapareina ja vastaavina poikkeuksellisia. (Se, että niitä ei tunnisteta ideologisiksi auttaa tietysti siinä että ne ovat hyviä koijareiden paljastuskohtia.)

He kun enemmänkin korostavat kansanperinteen ja historian etevyyttä verrattuna nykyaikoihin. (Tosin kirjoittajalla on itse asiassa ollut nähdäkseni mielenkiintoinen kyky itsereflektion koska hän erikseen mainitsee siitä että jokainen vanhempi toivoo että hänen lapsensa olisivat paremmin kehittyneitä kuin he itse. Rappeutumisteorian ytimessä on juuri se, että jokainen sukupolvi on turmeltuneempi kuin edellinen joten valtaosa kristityistä ei oikeasti aja nimenomaan tätä. Toki uskon että he "toivovat että näin olisi", mutta heidän vakaumuksensa sanoo että he kuitenkin "tietävät että näin ei ole".)

Vahvin vihje on allekirjoitus. Siinä mainitaan siitä että ollaan kotona koulutettuja. Tämä on vahva kulttuurillinen piirre ; Olen toki aivan varma siitä että on paljonkin evoluution kannattajia, jotka ovat kotikoulutettuja. Mutta he tuskin tekevät tästä itse-identifikaatiota. Se on valtaosalle enemmänkin häpeällinen asia. Jos olisi käynyt yksityiskoulun, se voisi olla kehun aihe, mutta nimenomaan kotikoulutuksen erinomaisuutta korostaa vain hyvin tietynlainen porukka. Sellainen konservatiivinen luokka jossa valtio on hyysäystä ja siksi kotikoulutus on peräti jotain joka liitetään niihin hyviin "feodaaisiin aikoihin" jolloin moderin maailman haukusta huolimatta kaikella oli paikkansa, miehet olivat ritarillisia ja lapset kotikoulutettuja. (Tämä on heidän ihanteensa joka kenties ei ihan vastaa todellisuutta. Mutta tämä ei nyt ole niin ratkaisevaa.) Tämänlaisia identifikaatiota on laitettu koska se heijastaa kirjoittajan identiteettiä ja on peräti ylpeyden merkki. Tämä sitoo hänet hyvin tiukkaan sosiologiseen ryhmään. Ja tässä ryhmässä on helvetin epätodennäköistä olla evoluution kannattaja. Näin ollen on todennäköisempää että teksti olisi koijarin tekemä eikä aitoa tavaraa. Eli on vahvoja syitä uskoa että teksti olisi kusetusta jos teksti olisi kirjoitettu siten että omaa vakaumusta ei paljastettaisi lopussa.

Joku voisi ihmetellä miksi tämän esilletuominen oli tärkeää. Sillä on aika viistoa käydä läpi tekstissä olevia käsitteitä konditionaalissa että se olisi toisenlainen. Ja tällä jotenkin osoitettaisiin että kirjoittaja on valehtelija. Tästä ei tietysti ole kysymys. (Koska se olisi toopea ja jos olisin niin toope en laittaisi tälläistä kappaletta asiasta tähän kuvaamaan miten toope se on.) Kysymys on siitä että hyvin usein törmää sellaisiin teksteihin jotka ovat nimenomaan kuin tämä teksti. Paitsi että niissä ei tunnusteta omaa vakaumusta. Niiden ideana on tuottaa tekstiä joka on mukamas ideologisesti neutraalia. Eli kun teksti olisi evoluutikon kirjoittama teksti toisille evoluutikoille, se olisi jotenkin pakko ottaa vakavasti ja vakavammin. Eli tekstinkirjoittaja piilottaa omat intressinsä jotta lukija luksi tekstin avomielisemmin. Näiden kohdalla todistaminen on vain vaikeampaa koska ei ole mitään referenssiä johon viitata. Joku voisi sanoa että "on sanamuotojen pohjalta tehtyä arvailua" eikä uskoisi tätä tarkemminkaan tehdyn sanojen läpikäynnin ja analyysin tuloksia. Tämänlaiset tekstit ovat mainioita juuri siksi että niiden tausta tiedetään ja niistä paljastuu helposti sellaisia konventioita joita juuri ne loppupaljastuksen pois jättävät koijarit käyttävät.

Tämänlaiset tekstit ovat siis oikeasti sosiologisesti kullanarvoisia läpikäytäviä jokaiselle evoluution kannattajalle, evoluutikolle, kreationistille tai ideologioiden toiminnasta kiinnostuneille. Jokaiselle joka haluaa ymmärtää kreationismin ja ID:n syvimmän olemuksen on käytännössä pakko totuttautua tähän. Olemuksen joka valitettavasti on "stereotyyppisen juristin olemus." (Lisäksi näistä saa provokatiivisia helppolukuisia naureskelujuttuja joilla voi päteä ja kyteä omaa erinomaisuutta kuten kunnon narsistisen sosiopaatin kuuluukin. Vai miten se oli.) Toisin sanoen kyseinen teksti toimii kokonaisuutena referenssipointtina johon vertaamalla voi huomata että jokin toinen teksti on hyvin samanlainen. Ja tästä tulee tiettyjen ehtojen nojalla (joita ovat tilastolliset yhteydet, ei stereotypiat) vetää johtopäätöksiä.

---

Kyllä. Kirjoittaja on ylpeä 14 -vuotiaan debunkkaamisesta. Tosin syynä ei ole taiston tasaisuus eikä se "kenet" vaan enemmän se, "millä tavalla" tämä tehtiin. On helppoa löytää helmiä tasaisesta ja molemmin puolin hyvästä tekstistä. Sen sijaan se, että onnistuu kaivamaan aloittelijan tekstistä mielenkiintoisia kulmia ja yleisiä teemoja on oikeasti paljon vaikeampaa. Virallisesti olen ylpeä tästä. Oikeasti olen sitten ylpeä siitä että saan hakata avutonta 14 -vuotiasta ilman seuraamuksia. Kiitos.