Asfalttiviikunaa vaille

On sanottu että paavin asennetta kenties parhaiten mittaavat Vatikaanin omistuksessa olevat patsaat. Joissain patsaissa on mahdollista liittää tai ottaa pois erillinen viikunanlehti. Ja se, onko niissä kulloinkin patsas sellaisenaan vai sensuurilehden kanssa kuvaa paljon yleisemmästä ilmapiiristä.

Selvästi pahastumisella tälläisissä asioissa onkin voimaa. Tästä esimerkkinä on Wanksy niminen anonyymi katutaiteiluja joka piirtää pippelinkuvia teille. Hän etsii teissä olevia kuoppia ja piirtää niiden päälle ja ympärille näitä piirroksia. Tämä tiettävästi toimii nopeasti ja tehokkaasti. TIlanne on kiinnostava koska tiellä oleva kuoppa voi johtaa onnettomuuksiin joissa tulee fyysisiä vammoja. Pippelipiirroksessa kuitenkin tulee korkeintaan vammoja asenteisiin. Jostain syystä jälkimmäiset koetaan ilmeiesti sellaisiksi joihin tulee vastata nopeammalla reagointitarpeella.

Tilanne onkin sellainen että kenties Külli -tädin pitää lähteä Keravalle piirtelemään hoitamattomiin teihin uljaita brontosauruksia tai muita vastaavia eläimiä. Tämä voisi tukea kotikaupunkini imagoakin. Siellähän on haettu ajatusta jossa Kerava voisi olla Suomen graffitipääkaupunki. Tämä status on tavallaan ymmärrettävä. Vaikka siinä onkin hieman sellainen maku kuin vanhassa hehkulampunvaihtovitsissä jossa Windows ei vaihda hehkulamppua vaan määrittelee pimeyden ominaisuudeksi...

Onko Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuma?

MTV3 uutisoi siitä miten Jeesuksen paluusta kertovat julisteet eivät ole luvallisia. "...vain tapahtumailmoituksia saa tilapäisesti laittaa teiden varsille ilman lupaa. Keskisuomalaisen haastatteleman Ely-keskuksen aluevastaavan mukaan julisteita ei kuitenkaan voi pitää tapahtumailmoituksina, vaan ne ovat lähinnä kannanottoja."

Periaatteessa kysymys on siitä, mikä on yleisesti määritetty lailliseksi. Eli perimmiltään siitä käsitelläänkö uskovaisia samoilla säännöillä kuin muita ihmisiä. Tässä mielessä onkin kiintoisaa että kaikki ovat tottuneet näihin julisteisiin ja niitä on kaikkialla vaikka ne eivät lain kirjaimen mukaan ole tietenkään olleet teknisesti asianmukaisia.

Katujulistaja voi tietenkin huudella mitä vaan mutta jos liimaa julisteen pintaan on hyvä huomata että on pinta johon jotain liimataan. Ja tähän liittyviin asioihin oikeasti puututaan aika yleisesti. Tässä mielessä Teemu Laajasalo ampui hieman asian ohi twiitattuaan siitä miten "Toivottavasti Herramme muistaa pyytää Ely-keskukselta luvan ennen kuin tulee." Ei luulisi olevan liikaa tajuta kirkonmiehelle että jos kirkko tai uskonto mainostaa niin heitä koskevat samat säädökset kuin muitakin mainostajia. Että kirkko ei vaan voi tehdä omia sääntöjä jotka ovat täysin epäsynkassa kaiken muun kanssa ja sitten jos tähän puututaan niin itkeä siitä että "Pitää Jumalaltakin sitten vaatia byrokraatin rasti ruutuun, että voi parantaa lepraisien". Tai voi, mutta se on typerää. Toki ymmärrän että moni on elänyt maailmassa jossa kristillinen yhtenäiskulttuuri on ollut niin vahva että sen nimissä on saanut tehdä suunnilleen mitä tahansa ilman että kukaan kyseenalaistaa mitään, olipa tämä toiminta laillista tai ei.

Kiinnostavaa on tietenkin myös se, että asiaan on kiinnitetty huomiota nyt ; Maailma on tässä mielessä huomattavasti uskonnottomille sopivampi kuin mitä se oli vielä minun aloittaessani tätä blogia. Tämä johtaa tietenkin siihen että tälläiset erikoikeudet nousevat esiin. (Erioikeus tai privileegio tässä yhteydessä on vain tekninen ajatus siitä että samat säännöt eivät koske kaikkia vaan jotkut nähdään sellaisiksi että niiden kohdalla laissa voidaan joustaa. Laki on minustakin pikkumainen. Mutta jos joku saa joustaa laista ja muut eivät, niin tässä on selvä erioikeus kun kaikkia ei kohdella samalla tavalla.)

Tilanne on siitä mielenkiintoinen että julisteet ovat osa ympäristöä. Ja tässä mieelssä ne ovat osa urbaania maisemaa samaan tapaan kuin graffitit. (Joita kohtelen suopeammalla katseella kuin moni.)

On tosin kiinnostavaa miettiä onko Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuma jonka päivämäärää vaan ei ole tiedossa.

Huumorin synnyttämisestä

Ihmiselämässä on paljon jännitteitä. Ja näiden kanssa pärjäämisessä on mahdollisuus käyttää huumoria. Tämä on niitä syitä miksi parisuhteissa huumorintajua arvostetaan. Kysymys ei ole pelkästään siitä että puolisosta halutaan viihdettä. Huumorin ammattilaiset tuottavat aivan riittävästi populaarikulttuuria jokaiseen makuun. Vaan siitä että huumorintajuisuus - ja laajemmin huumorintajujen yhteensopivuus - on tärkeää kun ratkotaan konflikteja.

Huumorintajua tarvitaan, sillä usein asioiden sanomien suoraan ja ilman pehmennystä "ei mene perille". Lausunnoista tulee helposti loukkaavia. Toisen rutiineissa on yleensä aina jotain rutistavaa. Toisella on omasta mielestä omituisia, naurettavia tai tarpeettomia tapoja. Niiden sanomien sellaisenaan johtaa helposti riitoihin. (Ihmiset riitelevät aika usein pikkuasioista.) Suoraan lausuttu näkemys koetaan helposti hyökkäyksenä ja sen vuoksi siinä oleva näkemys tai jopa viisaus jää helposti huomaamatta.

Vastaava tulee vastaan myös politiikassa. Ja siinä on onnistuttukin. 1980 -luvulla Margaret Thatcher sai kovaa kritiikkiä asialehdissä. Thatcher ei välittänyt tästä. Kritiikki kannusti häntä pikemminkin vasta-argumentoimaan ja jatkamaan entisellä linjallaan. Thatcher itse koki tehokkaammaksi "Spitting Image" -huumorisarjan - ainakin jos hänen omaelämänkertaansa on uskominen. Sarjassa Thatcheria kuvattiin psykopaattisena nukkena joka löi. Huumori oli liioittelevaaa, sellaista että kaikille oli selvää että Thatcher ei oikeasti ole kuitenkaan ihan sellainen. Mutta jossa oli perustana tunnistettavia Thatcherin omia tarpeettoman autoritaarisia asenteita.

Suomessa poliittinen huumori ja humoristisuuteen viittaaminen on suosiossa. Esimerkiksi Seppo Heinon "Matuja käkättimeen" -liikehdintä on nähty huumorina. Sama tulkintatapa on tullut vastaan myös Halla-ahon "sotilasjuntta" -lausunnossa. Itse asiassa maahanmuuttokeskustelussa ja perussuomalaisten lausunnoissa asia on niin toistuva että siitä on syntynyt klisee. Johon vastataan usein "kännissä&läpällä" -kliseellä.

Seppo Heinon lausunto on siitä mielenkiintoinen että se nojaa siihen että murresanat ja liioittelu olisivat jotenkin koomisia. Ja ne ovatkin osana huumorin rakentamista. Ja nimenomaan konfliktikeskeisen huumorin rakentamista. Tässä mielessä kysymyksessä on kuitenkin laajemmasta kysymyksestä kuin siitä onko "suvakeilla" ja "persuilla" erilainen huumorintaju. Kysymys on enemmän siitä että huumoriin viittaamista käytetään lähinnä tietyssä kontekstissa. Tilanteessa joka on helposti koettavissa vastuunpakoiluksi. Kysymys ei tässä vaiheessa enää ole huumorintajusta vaan siitä miten huumoria käytetään. Ja siitä onko huumorin käyttö tässä vaiheessa jokin joka oikeuttaa teon vai tekee siitä peräti vaarallisempaa.

Huumoria, naureskelua ja pilkkaa on tavattu käyttää sekä propagandassa että sitä vastaan taistelussa. Stalin loi valtavan propagandakoneiston mutta toisaalta hän myös keräsi ihmisiä jotka kertoivat hänestä vitsejä. Natsipropagandassa juutalaisista luotiin erikoisia stereotyyppisiä sarjakuvia joilla tuettiin aggressiivisuutta.

Tässä kohden on hyvä erottaa se, että jos huumori koskee konfliktia, se voi tehdä sen kahdella tavalla;
1: Rakentavalla tavalla huumori demonstroi ongelmaa, mutta tekee sen siten että enemmänkin nauretaan puolison kanssa tai nauretaan itselle. Huumorissa on yleensä liioittelu, joka sisältää ongelman ytimen. Se on helposti tunnistettavissa. Samalla liioittelu on sen luonteinen että se koetaan karrikatyyrinä joka on tarkoituksellisesti sellainen. Ja tällöin korostuu se, että vaikka vikaa onkin, niin kokonaisuus ei kuitenkaan ole ihan niin paha.
2: Konfliktia lietsovalla tavalla huumori liioittelee ongelmaa ja korostaa että puoliso on jotenkin oleellisen tampio ja enemmän väärässä kuin itse. Tällöinkin apuna on liioittelu. Mutta sitä käytetään eri tavalla. Ja tässä konfliktia lietsotaan eikä korjata luomalla liioittelevia koomisia elementtejä.

Tässä mielessä on aika selvää että PS -huumori on konfliktia lietsovaa eikä ratkovaa. Joku voisi nähdä että tämä olisi väistämätöntä poliittisessa keskustelussa. Se ei ole. Ja itse asiassa hyvä huumori voi olla eduksi siinä missä huono huumori on pahaksi. ; Kun PS -tyyppi sanoo "vitsi, vitsi", niin hän on tosiasiassa sanonut suoraan ja oikomatta ja mahdollisimman karulla ja alleviivaavalla terminologialla sitä mitä mieltä hän oikeasti on. He itsekin kokevat enemmänkin "pudottelevat totuuspommeja". He kunnioittavat tätä epäkunnioittavuutta poliittisena epäkorrektiutena. Se on heille hyve. Ja selvää on että tällä halutaan osoittaa että erimieliset ovat väärässä, typeriä tai huonoja ihmisiä.

Kysymys ei ole siitä onko PS -huumori huumoria, vaan siitä että he harrastavat huonoa tai väärin käytettyä huumoria. Sellaista huumoria joka ei toimi pelastusrenkaana vaan johon viittaaminen pikemminkin sanoo että vitsailija on vielä epäeettisempi kuin mitä hän olisi jos hän vain sanoisi asiat suoraan ilman vitsailuja. Toisin sanoen kännissä-läpällä -puolustuksessa on yleensä kyse siitä että on tehty ylilyönti ja moka. Ja tätä pahennetaan kaivautumalla entistä syvemmälle ongelmiin "vitsi-vitsi" -puolustuksella joka alleviivaa että suuttujat ovat olleet väärässä. Sillä vitsailijat ovat itse asiassa vielä mainittuakin pahempia. Heillä on paitsi ankaria mielipiteitä, niin he myös nauttivat siitä että esittävät tämän epäkohteliaasti. Huumoriaspekti viittaa siihen että he ovat kaiken muun lisäksi moukkia.

Tässä ei mielestäni olisi vielä mitään pahaa, teen vastaavaa usein itsekin. Mutta jostain syystä he eivät tunnusta tätä. Eivät häpeä tekemisiään vaan pitävät ylilyöntejään jonain sankaruutena josta pitäisi saada kiitosta. He olettavat että "vitsi, vitsi" tarkoittaa sitä että heidät pitäisi päästää vastuusta. Ikään kuin heille pitäisi antaa vain vapauksia ja vastuita ilman niihin liittyviä velvollisuuksia ja vastuita.

Se oli siinä.

Jos harrastaa "urban exploraamista" tai muuta joutomaalorvailua, huomaa melko pian että käytännössä kaikista paikoista löytää graffiteja. Kun sitä menee autiotaloon, siellä on todennäköisesti tagi sisällä. Samoin monet suuret siirtolohkareet ovat saaneet pintaansa tageja.

Eikä ole tavatonta sekään, että vapaakiipeilee kymmenien metrien korkuisilla kallioilla joissa ei ole jalansijaa eikä mitään minne päänsä kallistaisi, niin eikö sielläkin ole joku tiedonanto mallia "Matti on homo". Jopa jos kiipeilee viattomasti tikapuita katoille voi nähdä kolmen ja puolen kerroksen kohdalla keskellä seinää jotain joka lähemmässä tarkastelussa paljastuu lausunnoksi "Liisa on tyhmä".

Ei sitä voi näiden tuotosten ääressä kuin ihmetellä. Kuka ne on kirjoittanut? Mille yleisölle se on suunnattu? Miten ne on ylipäätään saatu kirjoitettua? Tämänlainen filosofinen ällistys on tärkeää.

En ihmettelisi jos George Mallory olisi, kaikesta huolimatta, päätynyt Mount Everestin huipulle ennen kuolemaansa. Hänhän ponnisteli siksi että vuori oli siellä. (Jos vuorta ei olisi olemassa, sille kiipeily olisikin varsin kummallista.) Ja nähnyt lipuntökkäyspaikassa jonkun sherpaviikarin raapustaman kikkelinkuvan. Kyllä minäkin tämänlaisen kokemuksen edessä saattaisin syöksyä kuolemaani.

Joku teini-ikäinen sherpavandaali sitten paikalliessa kylässä kertoisi hänen motiivejaan kyseleville kuuluisia sanoja. Kun häneltä kysyttäisiin että miksi hän niin teki, vastaisi hän, että "koska kiellettiin."

60 euron vitsi

Puolisoni kertoi, että hänen oppilaansa olivat käytävällä jutelleet "Senran Kagura" -nimisestä pelistä. Se on peli joka on käytännössä läpeensä täynnä ns. fan serviceä. Kyseessä on erotisoitu tappelupeli.

Heitin vitsillä, että en ole kovin kiinnostunut käsikonsolipelistä. Mutta sitten kun tekevät tuon pelin PS4 -tasoisella grafiikalla niin pelaan sitä. Mainitsin samassa yhteydessä, että teen samoin jos "Custer's revengestä", "Libyan armysta"  ja "Harvesterista" tehdään nykygrafiikalla tehdyt versiot. Ensimmäisessä väistellään nuolia jotta päästään panemaan kaktukseen sidottua alstonta intiaania. Toisessa on kyseessä normaali asemasotapeli jossa ammutaan lähestyviä vihollisia. Mutta jonka kenttien jälkeen saadaan teloitaa avuttomia sotavankeja. Kolmannessa taas klikkailtiin ruutuun jossa oli kidutettavia ihmisiä ja riippuen mihin klikkasi, näitä ihmisiä sattui juuri siihen paikkaan.

Ilmeisesti karkeuteni ei riittänyt. Sillä nyt minulla on "Senran Kaguran" täyshintainen kalliilla ostettu peli. Puolisoni oli siis tarkistanut tämän moraaliltaan ja kiinnostavuudeltaan kyseenalaisen pelin versiot ja käynyt ostamassa sen vaikka se sotiikin hänen arvojaan vastaan.

Pian!

Kun näin kyseisen katutaideteippauksen, en tiennyt oliko sen tekijä tarkoittanut sen varoitukseksi vai ironiaksi.

Jeesuksen tuleminen on muistutus. Ja osa pelkää teknologian seurauksia. Etenkin jos aiheena on tekoäly ; Tekoäly nähdään mekaanisena ja sieluttomana joten se koetaan pahana ja pelottavana. Vaikka kenties tekoäly olisikin aggressiivisen sijasta vain outo.

Toisaalta tekoälyn harppauskin tuntuu koko ajan olevan noin 20 vuoden päässä. Se on kuin huominen joka ei koskaan tule. Tai Jeesus joka on tulossa jos ei tänään niin huomenna jo likimain (pyöristäen) viimeiset 2000 vuotta.

Tekoälyn taidot tosin etenevät ja Jeesuksen paluu näyttää tänään samanlaiselta kuin tuhansia vuosia sitten. Jeesusennustukset eivät ole oppineet uusia temppuja.

Joulun nimi

Joulu on Amerikoissa "Christmas". Siellä on viime vuosina käyty toistuvaa kinaa jota kutsutaan konservatiivipiireissä nimeltä "The War on Christmas". Se ilmenee esimerkiksi siten että toivotetaanko "Christmas" vai "Season's Creetings". Tämä sota ei tuota yhtä paljon väkivaltaa kuin "War on Drugs". Mutta sitäkin enemmän internetväninää. (Joku voisi jopa kysyä että kumpi on pahempi, voittaako määrä vai laatu.)

Tämä kaikki on erikoista. Sillä
1: Kristittyjen kannalta kyseessä on provenienssin kunnioituksesta. Joulun alkuperä nähdään kristilliseksi, jopa siinä määrin että usein selitetään että koska joulu on kristillinen juhla ei ateisti saisi pitää vapaata vaan hänen pitäisi mennä töihin. (Jota ei sitten kovin helposti saa tehdä vaikka yrittäisi. Kokeiltu on!) Koska joulussa on Christ -sanan keskellä ei Jeesusta pidä sensuroida. Nimen sisältö on siis tässä mielessä muotonsakin puolella tärkeä. Tämä johtaa kahteen ongelmaan joista toinen on tuon alkuperäasenteen vuoksi tavallaan pakko vain niellä.
     1.1: Mitenköhän kukaan jenkkipastori ei ole vaatinut että viikonpäivien nimet pitää uusia? Nehän tarkoittavat "kuun päivä", "Tyrin päivä", "Odinin päivä", "Thorin päivä", "Freijan päivä", "Saturnuksen päivä" ja "auringon päivä". Kaikki ovat täynnä pelkkää saatanallista epäjumalien palvontaa. Kyllä tähän pitäisi nyt ainakin Jeesus saada mukaan.
     1.2: Edellämainitusta syystä voitaisiin nähdä että viikinkien uskonto olisi nyt pakko ottaa käyttöön. Että kun kyseessä on viikinkien viikonpäivät niin sitten kristitty ei saisi käyttää kalenteria tai vastaavia.
2: Toisaalta vahvasti sekulaarien ateistienkin pitäisi vaatia sitä että tämänlaisista pakanallisista kytköksistä ja taikauskoista luovutaan. Että viikonpäivistä pitäisi poistaa sinne piilotettu uskonto. Sekulaarissa ateismissa kun halutaan puhdistaa julkinen tila uskonnollisista merkeistä.

Pieni ajatus : Raivopuhe

Vihapuhe käsite, jota käytetään paljon. Sen kohdalla merkittävä yksityiskohta on se, miten sitä tunnistetaan paljon enemmän kuin tunnustetaan. Eli ihmiset näkevät vihaisena sellaista materiaalia jota sen tuottaja ei pidä vihassa tehtynä. Osittain tähän syynä on koko käsitteen propagandaluonne On helppoa syyttää jotakuta ilman tarvetta. Eikä ole kätevää tunnustaa jotain vihapuheeksi vaikka se nimenomaan sellaista olisikin.

Mutta kenties osa syntyy siitäkin että koko "vihapuhe" on äärimmäisen tulkinnanvarainen käsite. Voidaan sanoa että viha ja vihaisuus (suuttumus, kiukku) tarkoittavat eri asioita. Englannin kielessä jaottelu on "anger" vs. "hate". "Anger management" on suomeksi vihanhallintaa, vaikka sinänsä tarkoittaa vihaisuuden/suuttumuksenhallintaa. "Hate speech" taas käännetään vihapuheeksi. Ja viestinnästä osa hukkuu käännösprosessissa.

Voidaan sanoa että viha (anger) on tunne, joka pitää oppia kanavoimaan ulos. Vihaisuus (hate) taas on enemmänkin asenne ja toimintatapa kuin tunne. ; Kenties yksityiskohdat avautuvat kun mietitään mikä ero on raivolla ja kusipäisyydellä. Raivo on tunteilua jossa järki ohitetaan ja toimitaan helposti pikaistuksissa. Kusipäisyys taas on Aaron Jamesin mukaan sitä että päämäärä nähdään oikeutettuna ja siksi toista ihmistä voidaan, ikään kuin viileän rauhallisesti, kohdella ikävästi. "Vihapuhe" saa helposti mielikuvia kuin se olisi raivopuhetta. Mutta suurin osa vihapuheesta on kusipäisyyttä.

Siksi kun joku kirjoittaa viileän ilkeän tekstin, se tulkitaan vihapuheeksi. Mutta ei sitä sellaiseksi tunnista kun sen on kirjoittanut viileän rauhallisesti. Kenties tässä on tärkeää huomata että kirjoittaja tulkitsee tekstinsä intentioidensa kautta. Ja toisaalta tekstiä myös tulkitaan intentiokeskeisesti. Mutta useimmiten se mikä on aidosti tärkeää on seurauseettinen. On turhaa miettiä raivoisuutta kun kusipäisyys tapahtuu riippumatta kirjoittajan kirjoitusajankohdan emootioista.

Pieni ajatus "nuorisotakuun" seurannaisvaikutuksista

Nykyään työmarkkinat ovat hyvin erikoisia. Jopa kaupan kassalle aletaan vaatimaan koulutusta. Työttömyys taas on ongelma. Siksi yhteiskunta on nähnyt että asiaa on syytä korjata ajamalla jonkinlaista nuorisotakuuta. Kun nuoret ovat koulutettuja niin heillä on edes jotain jolla saada jotain työtä jostain, ehkä.

Järjestelmässä on tosin sellaisia jännittäviä kulmia jotka konkretisoitunevat vahviten ammattikoulujen puolella. (Aikana jolloin kenties erikoisin ongelma on se, miten suuri prosentti lukee ylioppilaaksi sen sijaan että menisi suoraan tuottavaan työhön, likaiseen työhön, tylsään työhön.) Sillä osa nuorista jotka eivät koulutu ovat ihmisiä joilla ei ole motivaatiota. (Ammattikouluihin menee kuitenkin ihan oikeasti myös fiksuja ihmisiä. Tätäkin on hyvä muistuttaa.) Ja kun puhutaan nuorisotakuusta, tämä ihmisjoukko on se johon päätökset vahviten vaikuttavat. Motivaatiottomat päätyvät "opiskelemaan".

Yhteiskunta on jossain määrin järkevästi rahoittanut tätä asiaa siten että ammattikoulut saavat rahaa oppilaasta joka tulee sisään. Tämän ongelmana on tietysti se, että oppilaitoksen kannattaa ottaa sisään sikana oppilaita, ja jättää heidät sitten heitteelle. Valtio periaatteessa kannustaa tähän sillä että se kannustaa vapaavalintaisuuteen kurssituksissa, ja yhdistää tämän sitten siihen että koulutukseen ei anneta oikein varoja. Yksityisopetus on hinnakkain koulutuksen muoto ja siksi kurssit saadaan täyteen ja systeemi toimii edes säällisellä budjetilla vain jos on satojen oppilaiden koulu.

Tämä heitteellejättösysteemi, ei haittaisi jos kyseessä olisi aktiivinen ihminen, mutta kun nuorisotakuu koskee eniten juuri tätä motivoitumatonta kansanosaa. Mutta systeemi johtaa siihen että drop outteja tulee. Joko kouluissa norkoillaan tai sitten koulu lopetetaan kesken. Koska valtio ei pidä siitä että rahaa lypsetään ilman että tämä tarkoittaa isoa määrää oikeasti valmistuneita laskelmointiin vastavetona on sitten luontevasti se, että vaaditaan rahoitukseen muutosta niin että rahaa tulee vain valmistuneista.

Ja koska koulu ei edelleenkään saa enempää budjettia jolla drop-outteja ei saataisi ulos ja samalla siltä vaaditaan nuorisotakuun toteuttamispyrkimyksiä se voi tehdä enää sen ainoan osan jonka se voi tehdä. Eli helpottaa kursseja ja päästää mitättömistäkin suorituksista läpi. Kun koulu tarvitsee valmistuneen, niin riittää että on kirjoilla. Ja jos vaihdat lampun niin saat opintopisteen. Tämänlainen johtaa sitten siihen että tutkintojen arvostus vähenee. Sillä työmarkkinoissa maine leviää sillä että tietyn koulutuksen omaavat tekevät. Osaamattomista perseilijöistä jotka ovat "kolme vuotta opiskelleet tutkintoa" saatu kokemus vaikuttaa siihen että tutkinnolla ei ole väliä. Ei edes niille jotka ovat käyneet koulutuksen kunnolla ja ovat oppineetkin. (Koska tutkintopaperi on kuitenkin sama kuin niillä motivoitumattomilla perseilijöillä.)

Ja tämän seurauksena on se, että kaupan kassallekaan ei tahdo päästä niillä papereilla. How this is a solution? Yhteiskunnan kannattaisi kenties ymmärtää sitä että mitään ei saa ilmaiseksi. Koulutusta ei saa ilmaiseksi. Tutkintoja jotka auttavat työllistymisessä ei saada ilmaiseksi. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Joten oikeasti joko koulutukseen pitäisi hassata rahaa tai sitten pitäisi muuttaa työhönottorakenteita siten että esimerkiksi peruskoulusta oikeasti olisi relevantti mahdollisuus päästä vaikka kaupan kassalle tekemään työtä jolla voisi maksaa vuokransa ja elää edes jotenkin.

Nero

Haluatteko tietää miltä näyttää älykäs ihminen? No minäpä kerron.

Lähdetään fysiologiasta. Se auttaa älykkyyden tunnistamisessa. Mutta ei sillä tavalla kuin monet luulevat. Eli että kaunis ei voisi olla älykäs. Kyllä voi. Mutta silti älykkyys voidaan nähdä ulkonäöstä päällepäin!

Ihmisillä on korvatorvet. Ne lähtevät nielusta ja menevät sieltä korvaan. Ne avautuvat tärykalvon viereen. Tätä ominaisuutta käytetään paljon, esimerkiksi lentokoneissa nieleskely tasaa paineet korvista tämän korvatorven avulla. Paine -ero tärykalvon molemmin puolin tasaantuu.

Sitten itse asiaan, joka lähtee korvatorvista. Joskus ihminen on juhlissa. Hänelle tulee puhelu jossa hänen täytyy kuunnella puhelua. Tässä tilanteessa on haaste. Sillä korvissa ei ole samanlaista ominaisuutta kuin silmissä. Katsetta voi kohdistaa. Korvaan taas menee kaikki äänisaaste samaan kasaan. Sitä voi kontrolloida hieman. Laittaa puhelinta lähelle. Mutta jossain vaiheessa metelissä tulee ongelma. Kännykkää ei voi tunkea korvaan. Ja vaikka voisikin, pitäisi ulkopuoliset äänet tukkia vaikka sormella. Molemmat eivät onnistu samanaikaisesti. (Kokeile vaikka!)

Mutta korvatorvet pelastavat. Ne ovat ratkaisu ongelmaan. Mutta vain nero keksii tämän! Ratkaisu perustuu siihen että ne vain täytyy avata. Pitää vaikka sormilla sieraimista ja varovaisesti puhaltaa ja sitten nielaista. Korvatorvet avautuvat näin. Sitten vain laitetaan kännykän kuulokeosa (normaalisti lähellä korvaa) suuhun. Laitetaan suu kiinni, pidetään kännykästä hampailla ja kiedotaan huulet siihen ympärille. Sitten vaan sormet korviin. Ja kuulet mitä he sanovat puhelimeesi. Sillä huulet eristävät ulkoisen melun ja korvatorvet vievät ilman värähtelyn suoraan korviin.

Ja mikä miellyttävintä, tavallisesti ihmiset puhuvat ihan liikaa. Tämä asetelma pakottaa kuuntelemaan ystävää puhelimessa. Edes kerran. Tämä on sivistynyttä, eli tapa ratkaisee paitsi kuulemisen niin myös yleisen käytöstapoihin liittyvän ongelman!

Nyt siis tiedät miltä älykäs ihminen näyttää. Hän on se tyyppi joka kulkee ympäriinsä kännykkä suussa ja sormet korvissa. Tunnistat jatkossa nerot jo kaukaa!

"Friend zonen" kiertäjät

"Friend Zone" on todellinen tila. Se on myös tila johon on epämiellyttävää joutua. Ja kun katsotaan, voidaan huomata että etenkin miehille näyttää olevan tarjolla paljonkin materiaalia jossa keskitytään (a) jonkinlaisen kaunaisen lohdun tuottamiseen (b) tarjotaan keinoja joilla tämä tilanne voidaan kiertää.

"Tämä päivä" -blogissa korostettiin että naisteniskentäpuolella oleva Red Pill -liike muuttaa parisuhteen epäeettiseksi peliksi, jossa naisia pitää kontrolloida että nämä eivät livahda käyttämään valtaa parisuhteessa. Ja jossa miehen oma itse pitää uhrata ja teeskennellä olevansa toisenlainen kuin on. Näkisin että tämä on hyvin lähellä. "Friend zone" on eräässä mielessä vain erikoistapaus siitä miten sekä naisten kaatamiseen että parisuhteeseen liittyvät suuremmat teemat kytkeytyvät.
1: Itse tosin lisäisin tähän itselleni huvitusta synnyttäneen prostituoimisajattelun. Friend zonessa korostetaan että mies olisi ystävällisyydellä ja drinkkejä ostamalla tehnyt pohjatyötä, ja siksi ansaitsisi parisuhteen eri tavalla kuin spontaani baarissa juuri tavattu tuttavuus. Että olisi reilua ja asiallista jos tähän vastattaisiin ansaitulla romanttisella suhteella ja kenties jopa seksillä. ; Tässä ajattelussa on jotenkin luontevaa prostituoida drinkkien antaminen ostotapahtumaksi. Mikä on tietysti erikoista, koska vastavuoroisuuden ja palkallisen palvelualan välillä on ero. Juuri siinä että onko velvollisuus vastata tietyllä tavalla...

"Friend zoneen" liittyvä kaunaisuus on toki helppo ymmärtää. Onhan tilanne kova ja epämiellyttävä kokemus. Mutta jos tilannetta alkaa käsittelemään väärin, voidaan huomata muutamanlaisia syviä ongelmia:
1: Ensinnäkin "Friend zonessa" oleva voi asettaa itsensä passiiviseksi kohteeksi. Karkeasti ottaen "friend zone" on tila jossa pyytäjällä ei ole juurikaan valtaa. Kun on tunteita jotakuta kohtaan, on oma kohtalo riippuvainen toisen ihmisen vastauksesta. Kuitenkin tilanne lähtee liikenteeseen siitä että itse yrittää olla enemmän kuin ystävä. Ystävyyteen on saatu molemminpuolinen suostumus ja tätä oikeutta halutaan sitten laajentaa uusille alueille. Ja tältä osin ketään ei tavallaan "vain laiteta friend zoneen". Friend zoneen joutuminen vaatii ystävyyssopimuksen laajentamisyrityksen. Ja alkutilanne lähtee kyllä yleensä siitä joka sitten on friend zonessa.
2: Ansaitsemislogiikka tuottaa toisenlaisia ongelmia ; Ja tämä on ajallemme jotenkin oleellista. Romanttisissa elokuvissa ja jopa saduissa korostuu se, miten parisuhde jotenkin ansaitaan. Näin ollen "naiset eivät halua kilttejä miehiä vaan antavat kusipäille" on osittain uhripuhetta jossa korostuisi se, että toisella olisi jonkinlainen velvollisuus parisuhteeseen tai seurusteluun. Immanuel Kantilta voisi tähän ottaa mainion prinsiipin "ought implies can". Eli jos sanotaan että jotain pitäisi voida tehdä sen täytyisi olla myös mahdollista tehdä. Eli ajatus siitä että meillä olisi velvollisuus rakastaa jotakuta jollain ehdoilla vaatisi sitä että ihmiset hallitsisivat tunteitaan ja voisivat rakastua tai eirakastua tahdonalaisesti. ; Tämä ei ole kuitenkaan helppoa. Ja itse asiassa tämä rakkauden eitahdonalaisuus on se joka tekee friend zonessa räytymisestä inhottavan tilanteen. Ja tämän vuoksi parisuhteesta kieltäytyvä puolikaan ei suinkaan vain "päätä laittaa jotakuta friend zoneen". Näin ollen tilanne palautuu siihen että on ikävää jos tunteet eivät saa vastakaikua, mutta ei tästä voi ketään syyttääkään. Ihminen kun ei voi valita. (Jos asiaa selitetään edelleen naisten genetiikalla, niin eivät he genetiikkaansakaan valitse.)
3: Toisaalta voidaan ajatella että moraalisuudessa valinnalla on paljon väliä. Tässä yleensä korostetaan sitä että ihmiset ovat rationaalisia olentoja. Ja tämän vuoksi ihmisillä on autonomisuus. Me tunnistamme syitä ja me toimimme sen mukaisesti. Tässä tunteet voivat toimia suuntaavina voimina. Yleisesti on kuitenkin ajateltu että se, että sinulla on hyvät syyt oikeuttaa itsellesi jokin aktio ei johda siihen että muiden ihmisten tulisi reagoida tähän pyrkimykseesi positiivisesti ja kannustavasti. Sillä usein nämä pyrinnöt vaikuttavat muihin ihmisiin. Ja tällöin kysymys on siitä että pyytäjä astuu toisen autonomian yli jos esittää että toinen tekee oleellisesti väärin tai epämoraalisesti jos ei suostukaan vastaamaan kyllä. Tämänlaisessa tilanteessa kiistetään että valinta olisi oikeutettu joten sanotaan että henkilö ei ole rationaalinen eikä hänellä saisi olla valtaa päättää omista asioistaan. Tiukassa mielessä tämä voi tarkoittaa sitä että toisen persoona tai oleellinen osa tästä persoonasta kielletään ja hänestä tehdään jonkinlainen objekti. Tämänlaisen toiminnan jälkeen ei tietysti ole kovin eettistä hypätä valittamaan siitä miten epäeettinen toinen on. Tilanne on korkeintaan pata-kattila -sanontaan sopiva.
4: Creepyin puoli ilmiötä liittyy kuitenkin nimenomaan "escaping from friend zone" -teemaisiin artikkeleihin. Niitä on liikkeellä runsaasti. Ja vaikka osa niistä onkin asiallisia. Eli ne korostavat lähinnä sitä, että kannattaa yrittää ja kertovat miten itseä voi ilmaista paremmin. Mutta yllättävän useassa opetetaan enemmänkin kieroilun henkeä. Niiden ongelmat ovat hyvin samanlaisia kuin mitä "Tämä päivä" -blogissa alussa antamani linkin takana käsiteltiin. Nämä voivat jopa olla strategisesti toimivia kikkoja, mutta eettisesti tarkastellen niissä on ajatuksena juuri se, että toisen autonomiaa yritetään halveerata ja rikkoa tempuilla jotka ovat manipulatiivisia ja sellaisia että niissä joudutaan teeskentelemään ja valehtelemaan itsestä.

Ylläoleva tematiikka on Kantilaisen ajattelun läpitunkemaa. Ja otin tämän esille siksi että se on itse asiassa jotain jota valtaosa kristityistä ja humanisteista hyväksyy. Kant oli itse kristitty ja tätä kautta tämä ei herätä antipatioita. Ja autonomiaa korostaessa vastaan tulee humanistien kannattaman tyylinen vapaus ja itsellisyys. Se on nähdäkseni neutraali ja asiallisen tuntuinen - joskaan ei ehkä ihan 100% täysin oma kantani - asiaan.

Friend zone on siitä jännittävä, että kun katsotaan uskonnollisia julistajia, heissä on yllättävän usein samoja eettisiä ongelmia kuin mitä friend zonessa tulee vastaan. Sen sijaan että he antaisivat ihmisille syitä ja luottaisivat näiden rationaalisuuteen, he yrittävät tunkea nämä säännöt toisen päälle. Autonomiasta ei tässä ole hajuakaan. ; Sävy on usein nimenomaan se, että ensin tungetaan ja haastetaan. Ja sitten jos kieltäydytään, koetaan tämä poistyöntäminen ikävänä ja epäkohteliaana ja törkeänä. Sitten keskusteluun tungetaan omia Raamatusta lainattuja sääntöjä joita toinen ei tietenkään kannata koska muuten käännyttämiselle ei olisi edes tarvetta. Ja sitten jos toinen ei hyväksy niitä tätä pidetään törkeänä. Ja kaiken aikaa argumentteja vaihdetaan. Jos yksi jumalatodistus ei innosta, vedetään hihasta toinen. Teemana on se, että jos vastaus on "ei", niin tämä on jotain johon suhtaudutaan lähinnä siten että mitä voitaisiin tehdä jotta tästä päästäisiin ympäri ja saataisiin toinen sanomaan "kyllä". Autonomian kunnioittamisesta ei ole tietoakaan. Uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että "on lupa kertoa omasta uskonnosta" ja jossa vapaus uskonnosta tai kieltäytyminen eivät ole relevantteja vaan ovat kauheaa pakkosensuuria.

On selvää että friend zone tietysti paljastaakin jotain oleellista. Onhan Jumala rakkaus ja tästä kieltäytyvä asettaa Jumalan vähintään friend zoneen ellei peräti lähestymiskieltoon. Toki julistajalla on yleensä itselleen annettu motiivi, uein jopa järkeilty motiivi, jossa julistaminen ja käännyttäminen on pelastamista. Ja käännytysstrategiat ovat vain ovela keino pelastaa enemmän ihmisiä. Niiden oikeudellisuus tuntuu yhtä sopivalta kuin kaunaantuneen pakit saaneen friend zonelaisen valitus siitä miten naiset eivät halua hänen laisiaan ystävällisiä miehiä jotka ovat kilttejä ja jotka tekevät pohjatyöt.

---

Siksi minä ryhdynkin tästä homoseksuaaliksi. Jokainen uskovainen josta minun on velvollisuus kuunnella tavunkaan verran Jeesuksesta tai että minun olisi ikään kuin kulttuurin ja uskonnonvapauden nimissä pakko laulaa virsi on ihminen joka joutuu minun friend zoneeni. Hänen velvollisuutensa on olla ottavana osapuolena anaaliseksissä. Periaatteet ovat samat joilla uskonnonvapauttani tallataan. Kiitos rajusta anaalipanosta jo etukäteen.

Yksi Jumala pidemmälle

Uusateistien parissa hyvin suosittuna leviää slogan, joka on lainattu Richard Dawkinsilta. Tämä "God Delusion" -kirjasta napattu lainaus on seuraava "We are all atheists about most of the gods that humanity has ever believed in. Some of us just go one god further." Sen suosio kertoo siitä, että moni pitää sitä hyvin vakuuttavana. Jos uusateismi myy itseään tieteen ja rationaalisuuden ja järjen kautta, niin tämä on siksi hyvä keino mitata sitä järkevyyttä.

Edward Feserin vastaisku

Koska slogan on toistettu, ei pidä hämmästyä että se on otettu esille. Edward Feser on itse asiassa tehnyt sitä koskevan kritiikin. Hän esitteli myös sille ateistien käyttämän mukaelman. "Or as the Common Sense Atheism blog used to proclaim proudly on its masthead: When you understand why you dismiss all the other possible gods, you will understand why I dismiss yours." Feser ei ole kovin vakuuttunut. Hänen argumenttinsa nojaa siihen että Jumalat ovat hyvinkin erilaisia. Otan tästä pitkähkön lainauksen. Se on tarpeen sillä Feser on älykäs mies joka ilmaisee itseään lainaamassani tekstissä varsin tiiviisti. (On kenties parasta lukea se kokonaan. Otan kuitenkin jotain oleellista ylös tähän.)

"the “Common Sense Atheist” or “one god further” objection supposes that the God of classical theism is merely one further superhuman being alongside others who have found worshippers – Thor, Zeus, Quetzalcoatl, and so forth – only a superhuman being of even greater power, knowledge, and goodness than these other deities have. But of course, that is not what God is at all. He is not “a being” alongside other beings, not even an especially impressive one, but rather Being Itself or Pure Actuality, that from which all mere “beings” (including Thor, Zeus, and Quetzalcoatl, if they existed) derive the limited actuality or existence they possess. Neither does He “have” power, knowledge, goodness, and the like; rather, He is power, knowledge, and goodness (where the “participation” relation in Plato’s theory of Forms is transformed by the classical theist into a relation between created things and their uncaused cause, in light of the doctrine of divine simplicity – and also thereby transformed, by Thomists anyway, into a kind of efficient-causal relation)."

Argumentti on hyvin tuttu. Ja sen ytimessä on ihan kunnollinen argumentti. Jotta koko teismi voidaan vetää mukana, vaaditaan sitä että Jumala olisi jotenkin samanlainen. Mutta sitten väliin voidaankin vetää epäanalogisuus ja sitten kaikki ei olisikaan samanlaista. "Meidän Jumala on ihan eri juttu" -argumentti on tullut jossain määrin tutuksi myös blogini kautta. Käsittelin taannoin lentävän spagettihirviön kohdanneiden vasta-argumenttien kautta sitä, mitä tapahtuu kun tämä erilaisuus korostuu. Ja usein kun ateisti vertaa Jumalaa joulupukkiin, niin siinäkin vastaan tulee se, että joulupukki ei ole transsendentti olento ja Jumala taas on.

Tarkemmassa syynissä Feserin argumentti on mielestäni ymmärrettävä. Mutta se on ymmärrettävä vain hyvin tiukassa kontekstissa. Se on argumentti jossa teisti selittää miksi hän ei vakuutu Dawkinsin esityksestä. Se ei kuitenkaan itse asiassa osoita että Dawkinsin argumentti olisi väärin. Ja tämän se tekee kahta kautta:
1: Ensimmäinen on se, että ero ei kenties olekaan kovin oleellinen.
     1.1: Kuten jo spagettihirviöesimerkissäni esitin, on spagettihirviön olemusta käsittelevä aineisto varsin helppo transformoida niin että se mukailee klassisen teologian muotteja. Tässä kohden oleellista on huomata, että moni jumala voidaan muokata näin. Ja silti kukaan ei hauku kristittyä typerykseksi jos hän ei Feserin ehdoilla kiellä Allahia vaikka ei uskokaan tähän. Ja jos spagettihirviön transformoi klassisen teologian mukaisiin konsepteihin ja puhuu nuudeleista samaan tapaan kuin Jeesuksen lihaksitulemisesta maan päälle ihmiseksi, niin ei tämä konsepti silti uskovaisille muutu yht'äkkiä paljon rationaalisemmaksi.
     1.2: Ja toisaalta, vaikka teologit usein korostavatkin miten kristittyjen arvostama "filosofien jumala" ei ole antropomorfistinen Jumala, niin uskonnon suosion takana ovat juuri sellaiset konseptit kuin "armo" ja "rakkaus" jotka eivät tähän konseptiin suoraan mahdu. Ja jos mahtuvat, niin sama kikka voidaan toteuttaa spagettihirviön lonkeroillekin. Pascal Boyer onkin kuvannut sitä miten teologisesti korrektit konseptit jotenkin rationaisoivat uskoa, vaikka ihmiset sitten kuitenkin oikeasti uskovat ihan toisenlaisiin asioihin. (Johon liittyen kirjoitin ihan pari päivää sitten.) Kristityille ei Feser käy huutamassa että heidän uskonsa ei voi olla rationaalista, vaan se on sen sijaan latteaa ja banaalin idioottimaista, jos niissä seikkailee joku selkeästi puhtaasta Platonisesta ideasta eroava persoona Jeesus Kristus joka mm. parantaa sairaita ja keskustelee ja rakastaa ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
     1+: Feser astuukin tässä itse asiassa vankkaan kristillisen imperialismin perinteen kelkkaan. Hänen asenteensa on tuttua niistä filosofioista joiden tehtävänä on ollut korostaa kristinuskon hienoutta ja pakottaa samalla kaikki muut kulttuurit ja uskonnot naurettavaksi taikauskoksi. (Tämä ei sinänsä ihmetytä, sillä suuri osa ateistejen uskontokritiikistä on juuri sitä että kristittyjen harrastamat tavat leimata harhaopit taikauskoksi on otettu käyttöön ja selitetään että kristinuskokin olisi samanlaista taikauskoa. Eli on todellakin tietyllä tavalla menty yksi J/jumala pidemmälle...)
2: Toinen on se, että Feser ei oikeastaan kontekstoi argumenttiaan hyvin. Hän esittää sen itse asiassa "sofistikoituneen teologian harrastajan" tavalla hyvin tyypillisesti. Tavalla jossa osoitetaan että kristinuskon konseptit ovat kenties liiankin tuttuja. Mutta että kritiikin kohde, tässä kohden ateismi, on lähtökohdiltaan jäänyt hyvin vieraaksi.
     2.1: Tästä hyvänä vastaesimerkkinä on solipsismi. Solipsismi on filosofiassa hyvin jännittävä ilmiö, sillä siitä tiedetään sen verran että se on läpeensä looginen, se ei ole tosiasioita vastaan. Se on mahdollinen, looginen ja koherentti. Siitä huolimatta vain hyvin harva esittää että voidakseen esittää mitään solipsismista poikkeavaa, joutuisi ensin kumoamaan solipsismin täysin mahdottomaksi. Että esimerkiksi Platonisti saisi esittää platonistisia teorioita vasta kun solipsismi olisi täysin kumottu mahdottomaksi. Feser kuitenkin pohjimmiltaan tekee juuri vastaavan vaatimista ateisteille. (Ja paradoksaalista kyllä, hän ei kumoa solipsismia vaikka soveltaa Platonismia. Mutta ateistejen kuitenkin pitäisi...)
     2.2: Hän ei ollenkaan huomioi uusateistien argumenttien kokonaisuutta. Esimerkiksi hän ei mieti sitä miten Dawkins on toistuvasti puhunut jaosta relevantteihin ja eirelevantteihin kysymyksiin. Dawkinsin maailmankuvassa Feserin tarjoama jaottelu ja epäanalogia tarkoittaisi sitä että kyseinen Jumala on irrelevantti. Sitä ei tarvitse edes käsitellä, koska se on lähtökohdiltaan sellainen että se nojaa konsepteihin jotka sopivat uusateistien viitekehykseen yhtä huonosti kuin platoniset ideat ja foundationalistinen objektiviinen kaikille yhteinen todellisuus solipsismiin. ; Toisin sanoen Feser menee argumenttinsa kanssa "ateismin tielle" siinä mielessä että hän kuvittelee että ateismi olisi jotenkin alisteinen teistien premissoinneille. Ja juuri tämä on yksi niistä tärkeimmistä eroista uusateismin ja vanhan ateismin välillä. "Et voi kumota Jumalaa" on siksi jotain jota on tyhmää vaatia. Uusateisti katsoo että relevantit Jumalat ovat ne joita he jo kritisoivat. Ja muiden peruslähtökohdat eivät ole heistä relevanttien kysymysten piirissä joten he voivat olla intellektuellisti tyydytettyjä ihan sanomatta näistä konsepteista sanaakaan.

Silti yksi Jumala pidemmälle on melkoisen huono argumentti.

Jos unohdetaan Feser ja asiaa lähestytään maltillisemmin ateistejen maailman omien perusoletusten kautta, saadaan selvemmin esille se miten argumentti on yllättävän heikko. Feser on liian fiksoitunut teologiaan ja teologien ehtoleikkien maailmaan, että hänen argumenttinsa on kiinnostava jos ja vain jos olet teisti. Hän antaa luvan olla uskomatta uusateistien tähän argumenttiin. Mutta se ei kuitenkaan estä uusateisteja uskomasta omaan argumenttiinsa lujastikin. Se ei tavallaan edes heikennä sitä uusateistejen kannalta.

Siksi on kenties hedelmällisempää katsoa Dawkinsin argumenttia sellaisenaan. Se on induktiivinen arugmentti jossa selitetään jotakuinin seuraavasti että: (a) Ihmiset hylkäävät Jumalat A, B, C, D... (b) Myös X on Jumala. (=) Myös X voidaan hylätä.
1: Nähdäkseni (a) -kohdan kritisoiminen on tässä kohden melko oleellista. Siitä on vähintään hyvä lähteä. Sillä Feserin argumentti korosti (b) -kohdan kritisoimista. Tässä premississä on yllättäviä puutteita.
     1.1: Jumalien setissä itse asiassa viitataan johonkin hyvin erikoiseen. Siinä ei viitata argumentteihin vaan asenteisiin. Ja tämä on tärkeää. Logiikan perussääntöjen mukaan henkenä on se, että jos yhtä tosista premisseistä johdetaan sama päättelysääntö, niin myös johtopäätöksen olisi oltava yhtä uskottava. Usein testaankin erilaisia kristillisiä Jumalatodistuksia siten että otan päättelyn, puran sen argumenttirakenteeksi ja vaihdan Jeesuksen tai JHWH:n Thoriin. Jos argumentti soveltuu Thoriin, ja kristitty ei käänny viikinkiuskoon tai pidä viikinkiuskoa järkevänä hän todellakin on tilanteessa jossa on pakko ymmärtää miksi joku ei pidä sitä Jeesusargumenttia pätevänä. Mutta nimenomaan tätä tässä tiivistyksessä ei tehdä.
     1.2: Argumentti viittaa enemmän jonkinlaisen luvallisuuden ideaan kuin oikeastaan mihinkään muuhun. Se on, suoraan sanoen, älyllistä laiskuutta. Sillä tosiasiassa se, että lähes kaikki kristityt torjuvat muut Jumalat ja pitävät itseään järkevinä ei tarkoita että tämä poissysääminen olisi oikeasti järkevä aktio. Itse asiassa uusateismissa koko liikkeen olemassaolo tietyssä määrin nojaa siihen että ihmiset tiedostavat sen että huutoäänestys tai näkemyksen yleisyys ei tee ideologiasta yhtään sen todempaa. Siksi myöskään se, että moni kristitty hylkää kaikki Allahin teologiset variantit ei tarkoita että Allah olisi järkevästi ja rationaalisesti kumottu näiden ihmisten mielessä. Tim Minchin onkin nerokkaasti sanonut siitä miten "I think the trouble with being a critical thinker or an atheist, or a humanist is that you’re right. And it’s quite hard being right in the face of people who are wrong without sounding like a fuckwit. People go “do you think the vast majority of the world is wrong”, well yes. I don’t know how to say that nicely, but yes." Ja asia todellakin on näin. Se, että uskovaiset torjuvat Jumalan A, B, C, D... ei tarkoita että eliminointi olisi järkevä. Uusateistien mielissä uskovaiset eivät ylipäätään tee ratkaisujaan järkevästi, joten hämmästelen miksi tämä kyseinen asia olisi jokin vääjäämätön poikkeus. Argumenttinahan ei ole, että ateismi olisi jotenkin ihan normitason tyhmää, vaan sitä myydään fiksujen ihmisten oppina.
2: Tästä voidaan tosin jatkaa siihen että Feserin käsittelyn ulkopuolelta löytyy tapa sitten katsoa myös sitä (b) -kohtaa. Nostaisin esiin sen, että listaus ei itse asiassa ole sama asia kuin kattavuus tai ilmiön kuvaus. Jos mietimme induktiota, voimme huomata että kyseessä on ilmiö jossa on voimakkuusasteita.
     2.1: Voisin lähestyä asiaa matemaattista kuvausta käyttävällä vertauksella. Lukion matematiikassa opetettiin induktiivista todistamista siten että jos haluttiin todistaa jokin ilmiö kokonaislukujen maailmassa piti ensin todistaa se kun X=1 ja sitten se piti sen jälkeen todistaa kun X=N+1. Tästä seuraa sitten se, että kaikki todistuu kaikessa. Näin ollen jos meillä olisi väitelause jonka mukaan jokainen kokonaisluku on pienempi kuin 10, emme voi todistaa tätä ottamalla ensin X=1 ja todistamalla että se on alle 10 ja ottamalla X=2 ja selittämällä että väite on todistettu kun X=2 on ensin todistettu ja +1. Argumentti olisi vahva vasta kun huomataan että N on mikä tahansa kokonaisluku, myös 999999 joka on selvästi suurempi kuin 10.
     2.2: Analogia on yleensä heikompi argumentaatiossa kuin korrelaatio. (Toki korrelaatioilla on voimakkuus ja hajonta jotka voivat tehdä niistä epämääräisiä, joten tämä on enemmänkin nyrkkisääntö kuin vahva statement.) Molemmat ovat induktioita, mutta analogia on epätäsmällisempi. Ja jos puolustaa analogiansa heikkoutta selittämällä että induktiot eivät ole täydellisiä mutta induktioita käytetään ja että induktiot ovat hyväksyttäviä, ei ymmärrä että loogisen positivismin jälkeen kysymys tieteen ja ei-tieteen välissä on muuttunut. Kysymys ei ole enää määritelmäerosta ja tiukasta erottelulinjasta vaan rajanvedosta. Demarkaatiokysymys on haasteellinen, mutta jotkut induktiot ovat silti paljon paskempia kuin toiset.
          2.2.1: Tilastollisissa virheissä esimerkiksi cherry picking ja vastaavat muistuttavat siitä että "iso kasa anekdootteja, edes tosi anekdootteja" ei ole samaa kuin kunnollinen tilastollisen yhteyden todistaminen. Samasta syystä slippery slope -argumentti on loogiselta rakenteltaan induktiivinen väite joka usein kertoo lähinnä selittäjänsä ennakkoluuloista ja tarinankerrontataidoista. Ja tämä tapahtuu siitä huolimatta että "ne on niinq induktioita kaikki". On totta että kaikissa induktioissa on puutteita, sillä se ei taivu deduktioksi. Induktion ongelma ei todellakaan myöskään kumoa induktion kätevyyttä perusteluratkaisuna. Mutta siitä huolimatta on selvää, että toisissa induktioissa nämä ongelmat ovat mittaluokkatasolla eri kohdassa kuin toisissa. Toki tämä tarkoittaa lähinnä sitä että Dawkinsin kanssa on ihan mahdollista olla erimielinen. Hänen käyttämänsä induktio on heikko. Se ei toki tarkoita että argumentti olisi mahdoton tai ehdottoman väärä. Sen kanssa on vain helppoa olla erimielinen. Nähdäkseni argumentin suurin - tai ainakin ohittamattomin - heikkous onkin juuri (a) kohdassa.

Eli kaiken kaikkiaan.

Teismin totuusarvoa mitatessa asia on siten, että jos falsifioit nipun partikulaareja jumalia, et voi väittää että tämä kasa muuttuisi automaattisesti laadukkaaksi argumentiksi kaikkia mahdollisia jumaluuksia vastaan. Tällä on tietysti hyvin suuri merkitys agnostismini kannalta. Sillä suoraan sanoen voisi esittää että jos "+1 -malli" toimisi, olisi hyvin helppoa edetä suoraa päätä täysateismiin. Agnostismi kumoutuisi välittömästi jos päätelmä olisi kovin ehdoton. Minun ilokseni se ei sitä ole.

Kaiken kaikkiaan Dawkinsin sitaatti muistuttaakin siitä että se edustaa jonkinlaista äärimmäistä arkijärkeä. Siksi ei ole ihme jos Feser löytää sen variantteja arkijärkeen keskittyneeltä ateismisivustolta. Tämänlainen argumentti on siis vähän kuin ateistejen versio Pascalin vaa-asta, jossa arkijärjen mukanaolo hämmentää sitä että uskoon ei hypätäkään rationaalisesti Jumalan totuusarvon mukaan, vaan sen mukaan että palkkio on riittävän hyvä; Sen henkihän on se, että Jumala saisi olla vaikka miten epätodennäköinen konsepti. (Haluttavuus muuttuu mielessä kuin itsestään samaksi kuin Jumalan olemassaolon todellisuus.) Ja tässä kohden en tee oikeastaan muuta kuin korostan sitä että ihmisen arkijärki on, noin keskimäärin ellei vielä yleisemminkin, helvetin epäluotettava ja tyhmä asia.

Mikä on evoluution suhde uskoon?

Monesti evoluutiokeskustelussa tulee mieleen jako jossa ateistiset evolutionistit taistelevat kreationisteja vastaan. Ja kreationistit puolustavat uskontoa ja uskoa evoluutiota vastaan. Mielikuva on hyvin vahva ja tästä voi syntyä sellaisia käsityksiä että evoluutio olisi jotenkin erityisen ateistista.

Ajatus siitä että evoluutio jotenkin nivoutuu ateismiin voidaan perustella.

Kreationistien ajatusmaailma etenee usein siten että Jumala on itsessään selitysmalli. Silloin rakennetaan argumentti jossa "Joko evoluutio tai Jumala" ja sitten selitetään että "Ei evoluutio" ja näin saadaan lopputulos. Kreationistien logiikka on sinänsä sisäisesti koherenttia ; P1: AVB (A tai B) ; P2: ¬B (Ei B) ; J: A (Siis A). Sen ongelmana on vain se, että molemmat premissit ovat melkoisen heikkoja. Ilman premissiä 1 argumentti muuttuu Aukkojen Jumala -argumenttivirheeksi. Ja virhe premississä P pakottaisi siihen että lopputulokseksi pitäisi päätellä että Jumalaa ei ole.

Toisaalta evolutionistien puolella kysymys on siitä että jos Jumalaa ei ole, elämälle on oltava luonnontieteellinen selitys. (Tai selitys sille miksi se on jonkinlainen illuusio, jota tietä oikein kukaan ei tiettävästi ole ottanut vakavasti.) Tähän liittyen onkin otettava Dawkinsin ajatus siitä että ennen evoluutioteorian kehittämistä oli mahdollista olla ateisti, mutta ei lujatasoisesti rationaalisesti ja tieteellisesti perusteltu ateisti. Tässä mielessä evoluutioteoria on, jos ei todistamassa, niin ainakin antamassa tilaa, älyllisesti ylpeälle ateismille.

Kuitenkin

Suomessa Eero Junkkaala on sitten mukavasti korostanut sitä että evoluutioon nojaavat ateistit tekevät saman virheen kuin kreationistit. Eli olettavat että evoluutio käsittelisi Jumalaa. Hänestä evoluutio kartoittaa luomakuntaa eikä Luojaa. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin tyypillistä luterilaisuudelle, jossa usko ja tiede laitetaan eri kategorioihin. Junkkaala ei ole tässä edes yksin. Itse asiassa voidaan nähdä että hän edustaa kristittyjen teologien valtavirtaa. Sitä teististä evoluutiota ajavaa linjamaa jota esimerkiksi "The Clergy Letter Project" ilmentää. Siinä kristityt tukevat evoluutioteoriaa. Suurelle osalle ihmisistä evoluutio ei tuokaan uskonkriisiä. Aina löytyy sellaisia ihmisiä kuin Dennis Alexander jotka kirjoittavat sellaisia kirjoja kuin "Creation or Evolution - Do We Have to Choose?" ja jotka sanovat että valintaa ei tarvitse tehdä. Samoin Intelligent Designiä suuressa ID -oikeudenkäynnissä, "Kitzmiller v. Dover Area School District":issä evoluution asiantuntijana ID:tä kritisoinut Kenneth Miller on kristitty joka on kirjoittanut "Finding Darwin's God" -teoksen. He muistuttavat että evoluution suhde uskontoon on enemmänkin se, että se falsifioi hyvin partikulaarisia uskonnon muotoja. Ja näitä falsifioituja kreationistioppeja he pitävät sitten tieteellisesti heikkoina elleivät suorastaan naurettavina.

Ja silti

Kun sitten katsotaan aihepiiriä tarkemmin, voidaan huomata, että asialla on myös toinen puoli. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on enemmänkin teistejä kuin evoluutikkoja. Kenneth Miller on merkittävä ja hieno mies, mutta samalla poikkeus. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on siis enemmänkin kuin Junkkaala. Eli teologi joka hyväksyy evoluutioteorian. (Edellä mainitsemani Dennis Alexanderkin on biokemisti ja psykiatri.)

Toisella puolella sitten näyttää olevan toisensuuntainen konsensus. ; Asia korostuu kun katsotaan tutkijoiden vakaumuksista tehtyjä tilastoja. "Disbelief in God and immortality among NAS biological scientists was 65.2% and 69.0%, respectively, and among NAS physical scientists it was 79.0% and 76.3%. Most of the rest were agnostics on both issues, with few believers. We found the highest percentage of belief among NAS mathematicians (14.3% in God, 15.0% in immortality). Biological scientists had the lowest rate of belief (5.5% in God, 7.1% in immortality), with physicists and astronomers slightly higher (7.5% in God, 7.5% in immortality)." Näistä huomiotaherättävää on toki se, että huippututkijoissa uskonnottomuus on "kaiken kaikkiaan yliedustettuna". Mutta tätä merkittävämpää on enemmänkin se, että biologit ovat kaikista uskonnottomimpia. Tästä onkin vedetty melko tiukka johtopäätös "As we compiled our findings, the NAS issued a booklet encouraging the teaching of evolution in public schools.... The booklet assures readers, 'Whether God exists or not is a question about which science is neutral'. NAS president Bruce Alberts said: 'There are many very outstanding members of this academy who are very religious people, people who believe in evolution, many of them biologists.' Our survey suggests otherwise.""

Vähän samaa viestiä kertoo myös Nobel palkittujen tutkijoiden tekemä lista jossa oli monia nimiä. Viestissä sanottiin suoraan "Logically derived from confirmable evidence, evolution is understood to be the result of an unguided, unplanned process of random variation and natural selection." Toki tätä pehmennettiin korostamalla Jay Gouldin NoMa -periaatteen kaltaista ajatusta "Differences exist between scientific and spiritual world views, but there is no need to blur the distinction between the two. Nor is there need for conflict between the theory of evolution and religious faith. Science and faith are not mutually exclusive. Neither should feel threatened by the other."

Mitä tästä voi sanoa?

Teistisen evoluution kohdalla on mahdollista että tämä luokkakuntaero on hyvin tärkeä. Teologit eivät yleensä lähde falsifioimaan Jumalaa, eivät edes pidä sitä falsifioitavissa olevana. Mutta he kuitenkin samanaikaisesti ikään kuin vaativat ateistiselta puolelta että Jumala tehdään sen kaikissa versioissa mahdottomaksi. He korostavat miten Jumala ei ole ristiriidassa. Tämä on enemmän loogista koherenssia ja/tai maailmankuvan eksistentiaalista yhteensovittamista. ; Biologian puolella premissisetti on sitten aivan toisenlainen. Siellä konsepti on turha jos sitä ei voi soveltaa. Ja tällöin teistien vaatimus voi näyttää tyhmältä ja Jumalan kieltäminen järkevältä.

Voi syntyä jopa sellainen eroavuus että teologit pitävät aika usein Intelligent Designiä sofistikoituneempana kreationismina. Mutta monet luonnontieteellisesti suuntautuneet - mukaan lukien itse - korostan että tosiasiassa YEC on validimpi ja kiinnostavampi. Sillä ID brassailee hienoilla sanoilla, mutta se ei tee sen argumenteista sovellettavia. Siinä missä YEC:läinen esittää suoria metodisia väitteitä ajoitusmenetelmistä ja vastaavista, ID tarjoaa jotain CSI -informaatiota jota on luritettu DNA:han mutta jonka tarkkaa määrää he eivät kykene laskemaan. YEC esittää ennusteita maailmasta ja on siksi väärässä. ID ei ole edes väärässä. Joten heille YEC on parempaa, jotain joka yrittää olla silta luonnontieteen ja uskonnon välillä ja joka epäonnistuu yrityksessään. ID sen sijaan luo sillan lähinnä klassisen traditionaalisen teologian ja paskanjauhannan välille.

Se, kumpi tässä pitää ottaa vakavasti on hyvin mielenkiintoinen. Suhtautumista tähän voidaan arvioida varsin helposti.
1: Jos otetaan keskivertoinen teisti, jopa Junkkaalan tapainen teisti, he tuomitsevat suoraan esimerkiksi Dawkinsin näkemyksen. Ja heistä syy on siinä että Dawkins lähtee hyppimään alalle jota ei osaa. Eli teologiaa harrastamaan ei pidä tulla biologin papereilla. Että filosofia 101 olisi hyvä käydä ensin.
2: Samalla ajatuksella voidaan kuitenkin esittää että kenties asia onkin myös niin että Junkkaala ja muut eivät osaa evoluutiota. Ovathan hekin oman osaamisalueensa ulkopuolella.
+: Nähdäkseni on melko loukkaavaa väittää että suurin osa biologeista olisi idiootteja. Ja heidän suuri ateismin määränsä vihjaa että tämänlainen pilkka on pakko heittää jos esittää että evoluutio johtaa ateismiin jos ja vain jos ei ymmärrä teologiaa. Ja samoin on aika loukkaavaa väittää että Junkkaala on teistisen evoluution kannattaja vain koska hän ei osaa ja ymmärrä evoluution implikaatioita.

Tässä kohden alkaakin korostumaan se, että nykymaailmassa tiedekeskustelussa on vakiona se, että on positiivista että teisti hyppii tulkitsemaan luonnontieteitä. Mutta toisin päin tekeminen on sitten vähemmän positiivista. NoMa -periaate toimii yllättävän usein siten, että teologi sanoo sen kun luonnontieteilijä sanoo jotain Jumalasta luonnontieteen valossa. Mutta hyvin harvoin sitä sanotaan siinä vaiheessa kun käsille otetaan luonnontieteen teoria ja sitten mietitään mitä Jumalan olemassaolo tarkoittaa tälle konseptille. Ja tämä on se syy minkä vuoksi uusateismi hoidetaan sofistikoituneessakin teologiassa sanomalla taikasana "se on fundamentalismia".

Ja tämän vuoksi katsoin nimilistoja ja tilastoja. Sillä totuus ei ole kysymys jota ratkaistaan käsiäänestyksillä. Ja tässä koko tematiikka tiivistyy siihen että kenen auktoriteetti yltää paremmin niille alueille jolle häntä ei ole koulutettu. Tässä tilastot kuvaavat jotain. Eivät sitä mikä on tieteen suhde teologiseen uskontoon. Mutta vakaumus, usko. Se luterilaisen teologian ydinmehu, saadaan sen sijaan tarkasteluun. Tilastot heijastavat yksilöiden sisäisiä tiloja ja tästä saadaan irti yllättävän paljon. Ja juuri sellaista jota dogmatiikka ja premissejenpyörittely ei oikein mitenkään muuten paljasta.

---

Alussa olevaa kuvaa ei voi ymmärtää ennen kuin on nähnyt riittävän monta "Jeesus ratsastaa dinosauruksella" -kuvaa. Joka on yleinen kreationismissa. Ja kreationismi harrastaa dinosauruskitchiä ja dinosaurusfetisismiä aivan kaikkialla. Dinosauruksia on lähes useammin kuin evoluution rinnastamista natsismiin. Tuossa kuvassa Tom Green - tai kovasti hänen näköisensä mies - ratsastaa leijonalla. Alakuvassa pachycephalosaurus ei tarvitse pyöräilykypärää graffitissa joka on vähintään yhtä anakronistinen kuin Jeesus velociraptorin selässä.

DORKA

Ylläolevassa kuvassa olen poterossa. Miekkailukoulumme lähellä on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja. Ja tuossa on yksi sen poteroista. Usein sanotaan että internetkeskustelijat ovat poteroissa, mutta ainakaan tässä poterossa ei ollut kuin graffiteja.

Mutta poterot ovat myös tärkeä isänmaallinen symboli. Mielestäni juoksuhaudat ovat kiinnostavia, paitsi graffitien niin myös historian kannalta. Ne on tehty maanpuolustusta varten. Tässä mielessä niihin liittyy myös kansallistunteellisia seikkoja joita ei pidä väheksyä. Usein onkin tärkeää kertoa keitä juoksuhaudoissa on ja ei ole. Mutta usein tässä symbolisessa prosessissa käy jotain jossa terve kansallistunne muuttuu epäterveeksi patriotismiksi.

Tästä symboliikasta hyväksi esimerkiksi käy Pentti Oinonen. Hänhän otti taannoin medianäkyvyyttä korostamalla siitä että homoseksuaalit eivät hänestä saa tanssia itsenäisyyspäiväjuhlissa. Hän on kertonut että "sotaveteraanit on kertonut, että eivät olisi taisteleet yhtään minuuttia eikä yhtään metriä, jos olisivat tienneet, että homot tanssivat linnassa korvat suussa". Kansakunnasta melkoisen suuri osuus osasi suuressa määrin naureskella lausunnolle. Lisähuvittuneisuutta voisi saada myös tuoreemmasta asiasta. Kun ihmiset ovat kauhistelleet Tom of Finland -postimerkkiä, on pakko korostaa että Touko Laaksonen - taiteilijanimi Tom of Finland - oli sotaveteraani. Oikein palkittu sellainen. Kun katsotaan sitä että Tom of Finland on Suomalainen sotaveteraani ja sankari, voidaan korostaa sitä että kenties hän ei olisi taistellut yhtään metriä jos olisi tiennyt että sotaveteraaniutta käytetään hänen elämäntapansa kieltämisen välineenä myöhemmin. Tämä tarkoittaa sitä että Pentti Oinosta on hyvä pitää dorkana.

En toki olisi käyttänyt dorka -sanaa ilman hyvää syytä.

Se ei kuulu vakituiseen sanavalikoimaani. Itse asiassa sana "dorka" on sellainen että sen käyttäjät vaikuttavat olevan itse jotenkin ... dorkia. Slangisana jonka perusidea on tuomitseminen on toki jo hyvä lähtökohta sille että sana olisi idioottien verbaalivarannossa. Mutta dorka -sanalla tuntuu olevan vielä muutakin painolastia, ja se tekee siitä tekonuorekkaitten mukastadilaisten junttinuijien käyttämän sanan. Fiksumpi keksii luovempia kiertoilmaisuja. Tai käyttää tavallisia "tyhmä" -tyylisiä sanoja

Ja tässä kohden on pakko ottaa esille eräs "dorka" -sanan aktiivikäyttäjä. Teemu Laajasalo käyttää sanaa ahkerasti. Otetaan esimerkiksi hänen tuore haastattelunsa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Hän käyttää ilmaisua parissa kohdassa. "Mikäänhän ei ole niin helppoa kuin potkia kirkkoa. Se on kuin lasta löisi tai vammaista pilkkaisi. Jos pappi haluaa vaikuttaa oikein fiksulta, se alkaa virtsata omaan telttaan. Mutta sen tyyppisestä mä haluaisin irtautua. Mä haluaisin olla semmoisen kaverin silmäkuopasta ponnistamisen ulkopuolella, koska se on mun mielestä läpinäkyvää, moraalitonta ja dorkaa. Hurskastelussa menee helposti sekaisin, että puhutaanko Jeesuksesta vai ollaanko Jeesuksia" ... "Mun mielestä olisi erittäin valheellista sanoa, että tällaisen uuden ihmisoikeustempauksen vuoksi 2000 vuoden traditio pitäisi kriminalisoida ja sanoa, että tämä on väärin ja dorkaa." Tämä viitannee kirkkokritiikkikritiikkiin, eikä ateismiin jonka traditio voidaan vetää Diagorakseen, vuoden 400eaa tienoille, eli jolla on siis miltei puoli vuosituhatta pidempi traditio kuin kristinuskolla. Joskin on vaikeaa nähdä kuka olisi oikeasti kriminalisoimassa kristinuskoa, tai ateismiakaan sen puoleen. Ja kyllä, kirkon potkiminen on helppoa koska he tekevät siitä sellaisen. Oikeasti hyvällä järjestöllä olisi niin hyvät argumentit että kaikki kritiikki olisi helppoa torjua ilman esimerkiksi vastapuolen olkiukottamista¹ . Ja välinepakasta löytyy dorkuuden torjumiseksi muutakin kuin perinteisiin vetoamista jossa dorka asia muuttuu jotenkin järkeväksi jos sitä harrastetaan oikein pitkään.²

Mutta miten Laajasalo vertautuu Oinoseen?

Teemu Laajasalo käyttää ahkerasti yhtä käsitettä. Tuoreesti hän käytti sitä "Yle Puheessa" ollessaan Ali J:n ohjelmassa. Laajasalo ilmaisi että "juoksuhaudassa ei ole ateisteja." Tämä slogan ei toki herätä monissa liberaaleissa kristityissä mitään samanlaista henkeä kuin Oinosen lausunto. Mutta se pitää sisällään täsmälleen samaa henkeä. Laajasalo vihjaa siihen että kokemus johtaa ihmiset teismiin. Että sota ja muu kova tilanne jossa vaihtoehtoina on traumatisoituminen ja kuolema ovat jotain joka muuttaa ihmiset uskovaisiksi. Ja tämäkin muuttuu merkittäväksi vasta jos juoksuhautojen kansallistunteisiin vetoava symboliikka otetaan käyttöön. Ilman sitä kun voitaisiin sanoa että "jos näin on, niin sen pahempi juoksuhaudoille". Sotatraumaattinen sotilas kun ei ole kovin rationaalinen olento. Eikä sota ole mikään filosofisten ja tieteellisten tulosten oivaltamisen kannalta paras mahdollinen tilanne. Mutta Laajasalokin ratsastaa omalla tavallaan sotaveteraaneilla. Ja tämä tekee hänestä yllättävän samanlaisen Pentti Oinosen kanssa. Oinonen on vain nurkkakuntaisempi. Laajasalo kohdistaa nurkkakuntaisuutensa lähinnä ateisteihin. Joita hän tykkää haukkua kuten kirkonmiesten nykyään täytyy jos haluavat saada uskottavuutta muiden silmissä helpolla.

Tämä edustaa toki tavallista hörköperseistä³ Toki meille myydään ajatusta jossa koti, uskonto ja isänmaa olisivat erityisen lujassa liitossa keskenään. Mutta vähemmänkin tarkempi analyysi paljastaa että käsitekolmikko on vähän kuin "feminismi=tasa-arvo=sukupuolineutraalius" -ajatus moderneille feministihipstereille. Eli asioita myydään usein yhdessä, mutta ne eivät todellakaan ole sama asia. Ja esimerkiksi uskonto ei tarkoita kodin tai isänmaan hylkäämistä. Uskonnosta ei pidä tehdä kansalaisuustestiä. Ei vaikka yritystä tähän suuntaan onkin. Asenteena ja henkenä onkin yllättävän usein se, että jos hylkää yhden näistä kolmesta, kodin, uskonnon ja isänmaan, niin sitten heittää ne muutkin roskiin ja ateisti on huono sotilas "kun ei ole valmis uhrautumaan maansa puolesta, kun ei ole taivasporkkanaa".⁴

Asian pitäisi itse asiassa olla selvä jo varsin pinnallisilla tiedoilla. Kun mietitään aikaa ennen talvisotaa, muistetaan puhua suuresta kärhämästä punaisten ja valkoisten välillä. Nykyinen armeija -symboliikka käyttää toki puhtaasti valkoisten symboleja. Mutta Talvisodassa henkenä oli yhteispeli. Punaiset ja valkoiset sotivat rinnakkain. Ja tämä oli tärkeä osa siihen että lopputulos oli niinkin hyvä kuin oli.⁵ Ja kun muistetaan punaisten yhteys kommunismiin, voidaan tiedostaa että punaisuudessa oli mukana myös ateistinen siipi. Ateistikommunistit olivat varmasti yleisiä rintamalla. Ja silti Teemu Laajasalo aivan vakavalla naamalla esittää, että kokonaisesta sukupolvesta karsiutui, paitsi valtava määrä elossaolemista, niin myös ateismi täysin vuosina 1939-40. Tämä ei luonnollisesti vastaa totuutta. Juoksuhaudoissamme nimittäin oli ateisteja. Heitä on vieläkin keskuudessamme. Teemu Laajasalo tietysti latistaa sloganillaan kaikki erimieliset omaa ateismiaan tunnustavat veteraanit vanhojen käpyjen horinoiksi. Koska sitä sanonta "juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" tarkoittaa.

Toki sanonnalla on laajempikin puoli. Syytös siitä että ateistit ovat kermaperseitä on yleinen.⁶ Samoin en voi olla muistelematta vähän päälle vuosi sitten kuollutta Jaakko Walleniusta, joka oli ateisti ennakoituun syöpäkuolemaansa asti. Toki uskovat korostavat että kuolinvuoteella kääntymisiä tapahtuu. Mutta näitä värittää toiveajattelu ja jopa suoranainen valehtelu⁷, joten en luota näihin kovinkaan paljoa. Ne eivät ole argumentteja. Itse asiasssa tietämäni mukaan sairaaloissa on sairaalapalleja, mutta silti yllättävän harva haluaa sairaalapapin palveluja. Toki käytetyt sairaalapapit on sovitettu tähän määrään ja he ovat itse asiassa ylityöllistettyjä. Mutta tässä ei painakaan yksittäisen papin työtaakka vaan tilasto. Jos Laajasalon sanonnan henki olisi tosi, niin luvun pitäisi olla valtava. Lähelle 100 prosenttia kuolevista. Eikä se noin 30% joka on käsittääkseni osuvampi määrä.⁸

Laajasalo toteuttaakin sellaista sävyä joka on esimerkiksi itsellenikin erikoinen. Jos oikeasti mietitään tilannetta jossa on vaikka puolustettava maata vaikkapa niin että sitä tekevät ihmiset jotka ovat elossa nyt. - Ja rehellisesti sanoen Herra Vladimir Putinin toiminnat ovat viime aikoina demonstroineet että tämä ei ole mikään mahdoton skenaario. - Niin mitä Laajasalon Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa esilletullut huomio siitä että noin puolet eivät kuulu kirkkoon tarkoittaisi maanpuolustuksen kannalta.

Ainakaan itseäni ei motivoi mennä sotimaan jos sodan jälkeen olen joko kuollut tai veteraani jonka sankaruusstatusta käytetään jonkinlaisena lyömäaseena niitä ideologioita vastaan joita nyt satun kannattamaan. Ja tämä onkin tärkeä opetus. Talvisodan ihmettä ei olisi saavutettu sillä että asenteiltaan punaiset olisi pakotettu asenteiltaan valkoisiksi. Sen sijaan tämä saavutettiin sillä mitä "Tuntematon Sotilas" -kirjassa voidaan havaita. Eli sillä että yhtenäisyys saavutettiin kun ei heitetty edes läpällä sitä että kuka voi olla hyvä sotilas ja kuka ei. Ja onko tuo ja tuo kiväärimies ateisti vai kristitty.

Tämänlainen yhtenäiskulttuuristava paskanjauhanta jota Oinonen ja Laajasalo harrastavat onkin omiaan sellaiselle ihmisryhmälle joka diggaa ideologiaa. Tavalla jossa me -henki liitetään tähän ideologiaan ja tästä poikkeaminen nähdään antisosiaalisuutena. Tämänlainen ideologian ja aatesopan määräämä ystävällisyyden raja on yleistä niille jotka eivät ole koskaan joutuneet sinnittelemään hengissäselviämisensä kanssa. Sillä tässä prosessissa pitää tehdä liittoumia. Epämiellyttäviäkin sellaisia. Kun yhtenäiskulttuuria myyvä Oinonen omalla setillään ja Laajasalo teistisellä liberaalimmalla setillään käsittelevät aihetta tämän vajaan ja traumattoman kokemusmaailmansa kautta, käy niin että sota ja juoksuhaudat ovat lähinnä sopivan kaukana arkitodellisuudesta jotta niiden kohdalla voi sanoa mitä vain. Ja niillä on tietty symboliarvo, niihin voidaan sitoa mielikuvallisia väitteitä joita käytetään jotain toista ideologiaa vastaan. Oinosen ja Laajasalon asenteella talvisota olisi hävitty.⁹

Jos maan henkenä on todella se että ateisti ei ole hyvä kansalainen eikä sotilas, niin jumalauta antakaa sitten se totaalinen vapautus kaikesta armeijasta ja sotimisesta. Tämä onkin viisasta, koska jos minä joudun sotaan ja sitten vielä nauttimaan väkisin ehtoollista, niin liipasinsormeani kutkuttaa kyllä niin vietävästi ajatuskin sotilaspappien ja sotilaspiispojen metsästämisestä. Ei minua innosta puolustaa isänmaata jolla ei ole tarjota minulle mitään, ja joka yrittää vielä sovittaa minua johonkin tiettyyn uskontoon.

Armeijasta vapautumisen ajatus on tietysti typerä. Sillä henkenäni on että ateisti sopii juoksuhautaan siinä missä kuka muukin ihminen. Että koti ja isänmaa riittävät hyvin. Tai vain toinenkin näistä. Armeijasta vapauttamista ei kukaan varmasti ehdottaisikaan, sillä se on heittona lähinnä paljastamassa miten hoopoa olisi ajatus että kristinusko olisi Suomen Sotilaan ominaisuus. Tai ainakin Teismi.

Paitsi että siitä kannalta että kenties voitaisiin sanoa että tästä se, että juoksuhaudassa ei olisi ateisteja olisi hyvä alku. Kenties siellä ei pian olisi kristittyjäkään. Eikä muiden uskontojen edustajia. Toki tiedän että ajatus tuntuu omituiselta, sillä tämänlaisesta maailmasta Raamattu ei puhu mitään. Mutta sillä tiellä juoksuhaudoista saattaa tulla umpeenkasvanutta historiaa. Jotain jossa ryömii lähinnä agnostikkoja.

---

1 Esim. "kriminalisointi -sana kun asiaa ei olla kriminalisoimassa."
2 2000 vuoden traditio...
3 Siinä kunnon juureva pilkkasana ideoiden kimmokkeeksi runkkausmaisterille. Joka on toinen, ja tämä nimitys on erinomaisen osuva Teemu Laajasalolle koska hän on "Kas­va­tus­tie­teen toh­to­ri, pää­ai­nee­na di­dak­tiik­ka. Väi­tös­kir­ja kä­sit­te­li sek­suaa­li­suut­ta lu­kion op­pi­kir­jois­sa, teo­lo­gian gra­du mas­tur­baa­tios­ta sek­suaa­li­eet­ti­se­nä ky­sy­myk­se­nä". Tämänlaisen pilkkaaminen on kieltämättä jo vähän liian helppoa.
4 Uskovainen voisi muistaa tämän siinä kun sitten puhutaan siitä onko kristityn vai ateistin helppo tappaa ja murhata toisia. Jos ateisti ei ole sodassa jokin joka toteuttaa nihilistisiä taipumuksiaan ja harrasta survival of fittestiä ilman omantunnonvaivoja, niin sitten siinä kaatuu pirun monen kristityn argumentaatio siitä miten evoluutioteoria ja kristinopin hylkääminen johtaa moraalikatoon ja tätä kautta myös huonontuneeseen käyttäytymiseen kun seuraava sukupolvi ei opi enää edes kristillisiä arvoja. (Kun ateisti käyttäytyy hyvin koska hylkää kristuksen mutta heille on optettu kristilliset arvot.)
5 "Torjuntavoitto" on kier(t)oilmaus häviämiselle. Sen vuoksi ne sotakorvauksetkin maksettiin.
6 Toinen yleinen on sitten tämän kanssa ristiriitainen ajatus siitä että ateismiksi särytään, eli onneton ja traumaattinen ihminen mutiloituu ateistiksi. Tätä ei kuitenkaan muisteta kun jauhetaan juoksuhaudoista kuten mediakohupappi joka on saavuttanut näkyvyyttä sanomalla sanaa "seksi" ja kirjoittamalla masturboinnista. Ilman että elämässä on ollut mitään katastrofaalista, ellei sellaiseksi lasketa hyväpalkkaista työtä jossa voidaan sanoa ääneen kaikenlaista paskaa niin että se päätyy maan suurimpaan päivälehteen asti. Mikä on kyllä katastrofaalista, mutta ei Laajasalolle itselleen. Hän tuskin traumatisoituu prosessissa.
7 Ja esimerkiksi Darwinin kuolinvuoteella kääntymisestä on tehty urbaani legenda joka on tiedetty valehtelu.
8 Itseäni asia tosin kiinnostaa. Haluan aivan henkilokohtaisesti viime tekoinani kutsua arvon sairaalapastorin paikalle. Haluan ns. flip a finger. Ja tämä sormi ei ole peukku. Jos voin pilkata pyhää henkeä päin naamaa niin aina parempi. Siinä teille kuolinvuoteella kääntymistä. Laajasalo provosoi minua tämänlaiseen käytökseen kieltämättä.
9 Siis vielä paljon nykyistä pahemmin, joka on se toinen puoli siinä miksi "torjuntavoiton" tyylisiä käsitteitä on kehitetty.

Mikä Kuuluu Jouk(k)oon

Sörnäisissä oli esillä uusi graffiti. Se edusti tyylilajiltaan lyhyttä aforismia. Sanojalla oli ollut kova tarve tuoda viesti julkisuuteen, ja lakia ja sen rajoitteita uhmaten hän noudatti omaatuntoaan säädösten yli jakaen maailman kanssa seuraavan syvällisen oivalluksen ; "lerssi on dikki" ; Tämän syvällisen ajatelman parissa ei voinut kuin ällistyä. Siksi lupasin itselleni graffitin nähdessäni että tänään ajattelen kahta asiaa. Lerssiä ja dikkiä. Pian lupasin näin myös julkisesti. Itselle tehdyt lupaukset olisi helpompi ohittaa, mutta julkisten lupausten rikkomisesta seuraa helposti häpeää. Siksi, nolouden välttämiseksi, ajattelin kaapaista lerssin ja dickin esille, julkiseen mutta lempeään, käsittelyyn. Käsittelyyn josta kenties saadaan jonkinlainen kaikkia osapuolia tyydyttävä huipentuma.

Kyseessä on selvästi määritelmä. Tämä on aforistiikassa hyvin yleistä. Lyhyt väitelauseeksi muotoiltu propositio on äärimmäisen käytännöllistä esittää mietelauseena. Sillä näiden funktiona on toimia jonkinlaisena oikotienä ajatukseen.

Tässä määrittelyssä on kenties terveintä olla aloittamatta lerssistä ja dikistä. Oleellisempaa on, niiden sijasta, tuijottaa "on" -sanaa. Sitä käytetään yleisesti ottaen kahdella tavalla:
1: "On" vastaa matematiikan "=" -merkkiä. Tällöin määritelmästä tulee symmetrinen. Puolia voidaan vaihtaa. Olisi siis perusteltua sanoa että "dikki on lerssi". Äidinkielen tasolla kysymys on synonyymeistä. "Elämä on laiffii" = "Laiffi on elämää".
2: "On" vastaa matematiikan joukko opin termiä "C", on osajoukko. Tällöin lause on hierarkinen, kyseessä eivät ole synonyymit, eikä puolia voida kääntää. Se olisi sama kuin jos sanoisi että "bokserit ovat alusvaatteita" ja yrittäisi kääntää sen että "alusvaatteet ovat boksereita".
+: Valitettavasti aforismin tekijä ei ole kontekstoinut lausumaa. Siksi on kenties terveintä olettaa että lerssi ja dikki ovat keskenään oleellisesti analogisia tavalla jossa lerssi on joko spesifimpi tai yhtä spesifi kuin dikki, mutta ei tätä laajempi käsite. Tämän jälkeen voimme kenties lähestyä dikin ja lerssin yhteyttä muistamalla että se on identtisyyttä hieman löyhempi lähestymistapa. On siis kenties terveellisempää lähestyä asiaa äidinkielen käsitteiden "denotaatio" ja "konnotaatio" kautta.

Hyvin usein käsitteet ovat synonyymejä, mutta vain lähes sellaisia. Jos mietimme lauseita, voimme huomata että aivan tiukan synonyymiston tekeminen on hirvittävän vaikeaa Jos sanotaan että "piski=koira" "koira=hauva" ja "koira=hurtta" huomaamme että on silti paha sanoa että "piski=hurtta". Käsitteillä on sama denotaatio mutta eri konnotaatio. Piskiys korostaa koiran pienuutta ja tietyntyyppisiä mentaalisia attribuutteja jotka vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Hurtalla nämä ovat erilaisia, koko vaikuttaisi suuremmalta.

Ja tämä on tietysti lerssin ja dikin ytimessä. Aforistikko ansiokkaasti luo meille kielipelin jossa dikki on hieman vieras sana. Lerssi on sen sijaan vakiintunutta ja hyvin tunnettua slangia. Sitä kautta voidaan arvata helposti että "dikki" viittaa englanninkieliseen "dick" -sanaan. Jälkimmäinen termi on siis slangiin tuotu anglismi. Ilman rinnastusta "dikistä" puhuminen voisi tuoda mieleen vaikka "diggaamisen", eli pitämisen. Ja vaikka moni taatusti diggaa dikkiään, on sanojen sisällöllä niin oleellinen ero, että väärinymmärryksiltä olisi vaikeaa välttyä.

Toisaalta voidaan keskittyä siihen että rinnastukseen ei laiteta sellaisia sanoja kuin "penis", "kikkeli", "muna", "kyrpä"... Näillä kaikilla on omat konnotaationsa. ; Jonkin näköinen natiivin kielenkäyttäjän tuntuma on se, että "kikkeli" on "penikselle" samaa mitä "hauva" on "koiralle". Ja "kyrpä" on "kikkelille" samaa mitä "hurtta" on "hauvalle". ~ Lerssi on sanana selvästi alatyylinen käsite, kuivakka ja analyyttinen penis. "Kyrpä" olisi sitä jotenkin rivompi, suurempi ja muhkuraisempi. Lerssistä syntyy, ainakin minulle, helpommin mielikuvia suuresta koosta ja jonkinlaisesta pehmeydestä.

Mihin tämä aforistikko sitten viittaa? Kysymykseen on vaikeaa saada vastausta. Kenties tiedonanto on slangin päivittämistä jotta kaikki ymmärtävät puhujaa. Kenties tämä on symbolinen salasananvaihto jolla alakulttuuri erottautuu valtakulttuurista. Kun slangisanat tulevat tutuksi kaikille, identiteettiä erotetaan helposti uudistamalla kieltä ; Tämä on toki tuttua myös esimerkiksi uskonlahkoilta joiden kieli alkaa varsin pian salakielistymään siten, että jos saarnamies sanoo vaikka että "Herran käsi on väkevänä hänen päällään" se tarkoittaa hyvin tiettyä teologista tilannetta, ja ulkopuolinen käyttäisi fraasia selvästi väärässä kontekstissa tai jättäisi käyttämättä sitä oikeissa konteksteissa. Ja hänet tunnistettaisiin tämän vuoksi ulkopuoliseksi.

Sama vaikeus on toki myös Matti Nykäsen aforismissa "elämä on laiffii". Kenties hän on redundantti. Mutta kenties hän samalla kuitenkin tuo "laiffin" konnotaatioita "elämään". "Laiffi" on jotenkin monikulttuurisuuden vivahtava kökköanglistisuudessaan. Ikään kuin ihminen olisi jonkinlainen maailmanmies, mutta ei niin paljoa että ei muuntaisi kielitaitoaan kökkösuomeksi. Elämällä olisi siis siivet ja juuret samassa lyhyessä lauseessa.

Kenties lerssin kutsuminen dikiksi kertookin että lerssi on ikään kuin odotettua monikulttuurisempi ja tätä kautta vihjattaisiin vaikka seksuaaliseen suosioon hyvin monikulttuurisessa ja kenties monilukuisessa mielessä. Valitettavasti tämä jää vain tulkinnaksi, sillä tietyssä mielessä juuri aforisten kontekstittomuus - lause ei voi antaa itselleen kontekstia pelkkänä yhtenä lauseena - johtaa siihen että tulkitsijan oma luovuus ja maailmankuva heijastuvat aforistiikan aukikeriytymisessä.

Sampolan tunneli

Vierailin mystisellä Keravan aseman lähellä olevalla luolalla. Se tunnetaan paikallisten puheissa nimellä "Sampolan alikulkutunneli". Paikan nimi viittaa siihen että kansanperinne muistaa luolan käyttötavoista. Nimessä on viittauksia muinaisjumaltarustosta tuttuun maagiseen sampoon. Lisäksi nimessä on viite tuonpuoleiseen, ns. aliseen maailmaan.

Ihmiset, kenties apinamiehet tai muut puuttuvat lenkit, olivat pitäneet paikalla luolaelämää. Maassa lojui lasinsirpaleita. Lisäksi löytyi tyhjiä alumiinisia juomaleilejä joiden pintakuviointi viittasivat esimerkiksi karhun palvontaan, sekä myyttiseen Karjalaan joka on edustanut myyttistä suomalaisten paratiisimaista alkukotia, josta Jumala on heidät häätänyt ja laittanut ryssän vahtimaan sen rajoja tulisin miekoin, niin että ihmisellä ei ole tähän paratiisiin mitään asiaa.

Alueelta löytyi myös muutama maalisäiliö (tyhjä) joiden sisällöllä oli läheiseen pystysuoraan kiviseinään maalailtu luolamaalauksia. Luolamaalaukset kuvasivat sanoja kuten "Perkele" ja "FWE" jotka viitannevat muinaisiin jumaliin joihin maalaajat ovat halunneet saada maagisen yhteyden.

Paikka on selvästi jonkinlainen palvontapaikka. Luolan uhkea ulkomuoto ja koko ovat varmasti antaneet ihmisille henkisen kokemuksen.

Sampolan tunneli on modernillekin ihmielle upea kokemus! On kummallista, etteivät paikalliset matkailuviranomaiset ole tehneet siitä kohdetta. Siksi ehdotankin paikalle suojelua sen ainutlaatuisessa nykytilassa, ennen turistilaumojen rynnistystä ohjatuille kierroksille jossa he läpikulkevat tämän ainutlaatuisen luolaston. Nykymuodossaan luolalla on valtava tieteellinen arvo, sillä se avaa ainutlaatuisen mahdollisuuden selvittää luolamiesten elämästä ja siitä mihin he ovat uskoneet. Paikalla olevien sirpaleiden luettelointi ja sitominen löytöpaikalla paikkatietojärjestelmään on jo aloitettu.

Konservativismi ja lopputulosharha

Aina on tehty näin!

Konservativismissa on hyviä ja huonoja puolia. Nähdäkseni hyvää siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta meidän ei tarvitse toistaa sitä. Huonoa siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta joutuisimme toistamaan sitä. Huonointa siinä on se, että voimme vetää historiasta liian pitkällevietyjä johtopäätöksiä jotta kehittäisimme kasvavasti heikentyvän kyvyn korjata mitään ongelmia, koska kutsumme niitä välttämättömiksi paheiksi tai automaattisiksi seuraamuksiksi.

Dogmaattista ideologiaan jumittamista pahempaa onkin jonkinlainen slippery slope, jossa nähdään liian pitkälle vietyjä ja liian ehdottomia johtopäätöksiä. Tästä on helppo löytää esimerkkejä konservatiivien puolelta. Nähdäkseni ei tarvitse kuin vilkaista eutanasiakeskustelua kun se nähdään kaltevana pintana joka luisuttaa yhteiskunnan ensin mummomurhiin ja sitten vammaisten eliminointiin, siihen että lääkärit tappavat kaikki ja peittävät hoitovirheensä jolloin kaikki sairaanhoitoa tarvitsevat ovat koko ajan uhattuna. Ja lopulta eläkkeellesiirtyminen tarkoittaa valtiollista kuulaa kalloon..

Mutta korostaakseni että tämän tyyppinen konservativismin taustaideologiaan naulattu ajattelu on tuttua myös liberaalilla puolella, otan esille sen, miten taannoin huomattiin syvä samanlaisuus perussuomalaisten ja Hitlerin politiikan alkuaikojen välillä. Samanlaisuus onkin huomattava. On hyvä huomata, että Hitlerkään ei alkanut suunnitelmilla holokaustista. Siihen tavallaan vain päädyttiin. Osa näki että oltaisiin jollain liukkaalla pinnalla jonka päässä olisi kansanmurha. ; Nähdäkseni juuri se, että tavoitteessa päädytään johonkin kertoo enemmänkin siitä, että moni seikka on vaikuttanut, ja että lopputulos on ollut enemmänkin sattumaa. En pidä perussuomalaisia natsipuolueena. Pidän sitä vain puolueena joka on sellainen, että jos olet natsi, se vastaa parhaiten sitä mitä haluat. Nähdäkseni tämänlaienn tilanne on aina jokun puolueen osa, ainakin niin kauan kuin natseille annetaan äänioikeus siinä missä muillekin kansalaisille. Natsikortin heiluttaminen on liioiteltua ja moni näkee että kaikki maahanmuuttokriittisyys olisi samaa kuin piiloteltu islamviha tai rasismi. (Osa siitä on juuri sitä. Mutta ei kaikki.)

Jukka Hankamäki kirjoitti ainakin itselleni valaisevan analyysin sille, miksi rikkaiden ihmisten elämänkerrat ovat juuri nyt suosittuja. En ole oikein ymmärtänyt itse elämänkertoja, ja luen niitä varsin vastahakaisesti. On kuitenkin mielenkiintoista miettiä mihin niitä tarvitaan ja miksi niitä ostetaan ja miksi niitä kirjoitetaan. Hankamäki näkee että mairittelevat että haukkuvatkin teokset ajavat joka tapauksessa markkinavoiminen asiaa, kertovat että tämä rikas bisnesmies on tärkeä. "Bisnesmiesten elämäkerrat eivät nimittäin koskaan ole viattomia eivätkä puolueettomia - eivät jossakin tiedottamis-, viihdyttämis- tai ”informaationsäilyttämistarkoituksessa” julkaistuja. Eivät! Vaan ne on kirjoitettu ja julkaistu juuri siinä maineenhallinnan pyrkimyksessä ja valtapoliittisessa tarkoituksessa sekä prosessissa, jossa käydään kamppailua elintilasta; näissä tapauksissa taloudellisesta vaikutusvallasta." Tässä syntyy tarina joka ruokkii itseään ; "Elämäkerran olemassaolo alkaa olla jo jokaisen vaikuttajan elinehto, sillä henkilökohtaiset ominaisuudet ovat selvää valuuttaa liike-elämässä. Uskomuksen tai juorun lähdettyä liikkeelle sillä on taipumus vahvistaa itseään, jolloin ihmisestä aletaan uskoa, että hän todella on sellainen kuin sanotaan. Kun Björn Wahlroosista tai Jorma Ollilasta kerrotaan hänen olevan älykäs, juonitteleva, peluri, voittamisesta nauttiva tai onnistuja, häntä aletaan pitää sellaisena. Näin on, vaikka hänellä olisi vain ollut hyvää tuuria toisin kuin monilla muilla yhtä älykkäillä ja nerokkailla. Yleisöt ja lukijat joutuvat joukkoharhan valtaan ja tulevat itse osallistuneiksi pyhimyskultin rakentamiseen." Tässä mukaan tulee harha. "Tieteellisesti sanoen Tuomo Pietiläinen ja työryhmä ovat syyllistyneet ajatusvirheeseen, nimittäin lopputulosharhaan (engl. outcome bias), josta käytetään myös nimitystä historioitsijan erehdys. Sen mukaisesti ratkaisua arvioidaan lopputuloksen perusteella eikä päätöksentekoprosessin perusteella." ... "Henkilöä arvioidaan sen perusteella, mitä hänestä on tullut. Samanaikaisesti peitetään näkyvistä, että (1) useimmista samanlaisissa oloissa toimineista, yhtä älykkäistä ja toimeliaista ihmisistä ei ole tullut rikkaita ja menestyviä vaan tavallisia köyhiä ja hävinneitä. Toiseksi (2) väitetään, että lopputulos on seurausta terävistä valinnoista, vaikka sekään ei pidä välttämättä paikkaansa. Talous on niin monimutkainen syiden ja seurausten verkko, että älykkyydellä ei ole paljoakaan merkitystä huippumenestyksen saavuttamisessa, vaan suurempi osuus lankeaa lopultakin vain hyvälle tuurille ja sille, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa."

Lainasin Hankamäkeä pitkälti alustaakseni mietteet siitä, miksi moni konservatiivi haluaa oppia historiasta, mutta erityisen moni heistä suhtautuu hyvin negatiivisesti Jared Diamondiin, joka tutkii yhteiskuntien rakentumista ja tuhoutumista historiallisten esimerkkien kautta. Syynä on se, että konservatiivi hakee yleensä ratkaisua joko vain ideologiasta tai ideologian ja kansan perimän summasta. Diamond taas korostaa maantieteellisiä seikkoja. Sellaisia, jotka eivät koske sitä että kansalaiset olisivat neroja tai erityisen viisaan ideologian kannattajia.

Syynä on se, että ideologiaa tuijottaessa lukitaan hyvin tiukka tulkintakehä. Tämä on itse asiassa myös liberaalin puolen ongelman. Toki tausta on eri. Siinä missä konservatiivi on yleensä ideologinen dogmaatikko, liberaali puoli taas korostaa ihmistä autenttisena hahmona jota perimä ja ympäristö eivät kahlitse muuta kuin silloin kun ihminen uskoo niillä olevan voimaa. Eli että ihminen ohjataan johonkin aina sillä että hänelle uskotellaan että juuri näin tapahtuu. Tämä on johtanut erikoiseen tilaan jossa kaikki ihmiseen vaikuttavat elementit latistuvat pohjimmiltaan valtaintressiksi. Diamond siis oikeastaan tallaa sekä klassisen konservatiivin että klassisen liberaalin varpaille. (Miten hän on ylipäätään saanut suosiota? Onko maailmassa sittenkin riittävästi ns. skientistejä?)

Yhteiskunnissa on tärkeää huomata yksi piirre. Nimittäin se, että niin kauan kuin ihmiskunta ei ole sukupuuttoon kuollut, meillä on yhteisöjä. Niillä on aina jonkinlainen kulttuuri. Tämä kulttuuri nähdään helposti joksikin joka on ikään kuin selvinnyt ansioillaan eikä ehdottomasti tuurilla. ; Kahneman kuvaakin "Thinking fast and slow" -teoksessaan sitä, miten lopputulosharha yleensä liittyy tilanteisiin jossa karsiudutaan ja osa jää jäljelle. Hän kuvaa tilannetta kisana jossa on valtava lauma kolikonheittäjiä. Joka heittää kruunan pääsee seuraavalle kierrokselle. Tilastollisesti puolet karsiutuu joka kierros. Ja hyvin moni ajattelee että viimeiseksi jäljelle jääneet edustaisivat joko hyvää kolikonheittotaitoa tai ovat jotenkin luonnostaan onnekkaita. Näin ei tietysti ole. Ja tämä on helppo havaita aloittamalla kierros uudestaan, alusta. Samat tyypit eivät voittaisi kolikonheitoissa joka ikinen kerta kun pelattaisiin vaikka tuhat kierrosta. Tilastollisesti aiemmilla kierroksilla menestyneet pärjäisivät yhtä hyvin kuin muutkin. "Lopputulosharhassa" kyseessä on itse asiassa "selviytymisharha" jossa tilastollisuuden vaikutus nähdään taitona.

Ja ei. En sano, että yhteiskunnan toimivuudella ei olisi mitään tekemistä. Tätä valaistakseni otan esille älykkyyden ja perinnöllisyyden. "Scientific American" piti sisällään artikkelin älykkyyden heritabiliteetista. Se ei pitänyt sisällään mitään minua yllättävää. Sen sijaan artikkelin kommenteista paistaa se, miten se järkytti monia joka katsoo että älykkyys on perinnöllistä. Taustalla oli tutkimusten tuoma teema jossa havaittiin että kulttuurisesti värittyneitä asioita mittaavat älykkyystestit nostivat perimän vaikutuksen muuta suuremmaksi. ; Eli esimerkiksi sanavarastoa mittaavissa testeissä perimällä on enemmän merkitystä kuin palikkatesteissä. Syyksi ehdotettiin sistä, että kognitiiviset kyvyt ja tieto dynaamisesti syöttävät toisiaan. "The researchers argue that their findings are best understood in terms of genotype-environment covariance, in which cognitive abilities and knowledge dynamically feed off each other. Those with a proclivity to engage in cognitive complexity will tend to seek out intellectually demanding environments. As they develop higher levels of cognitive ability, they will also tend to achieve relatively higher levels of knowledge. More knowledge will make it more likely that they will eventually end up in more cognitively demanding environments, which will facilitate the development of an even wider range of knowledge and skills." Tämä ajatus on itse asiassa ehtaa Edward O. Wilsonia ; Perimän erot auttavat alkuun ja kannustavat panostamaan omiin vahvuuksiin. Taito joka johtuu harjoittelusta ei ole kulttuuria joka olisi täysin perimästä vapaata.

Tällä oli erikoisia vaikutuksia rotukysymykseen. Älykkyystestit näyttävät isoja eroja valkoisten ja mustien välillä. Ja vaikka älykkyystestejen tuloksia on perinteisen liberaalin tematiikan puolelta moitittu kulttuuririippuvaisuuden seuraukseksi, syy tähän eroon voikin olla juurikin muualla. "In a controversial paper in 2005, Jensen teamed up with J. Philippe Rushton to make the case that this proves that black-white differences must be genetic in origin. But these recent findings by Kees-Jan Kan and colleagues suggest just the opposite: The bigger the difference in cognitive ability between blacks and whites, the more the difference is determined by cultural influences."

Osa piti kulttuurin vaikutusta jopa evoluutiodenialismina. "There are inferior students and there are superior students. Most likely the superior students are well fed, motivated and mentally healthy. They do not necessarily have intelligent parents. To me that doesn’t sound right. After all, evolution favors the survival of the fittest. Could inferior students be the fittest? The evolution of intelligence must be genetic. Nurture plays a role but not the primary one." Nähdäkseni tämä evoluutio -sanan varassa uskottavuutta itselleen luovassa lausunnossa on kuitenkin enemmän evoluutioidiotismista. Evoluutiossa adaptaatio ei määrity pelkästään sitä kautta mikä menestyy. Gould, paatunut evoluution kannattaja, moitti adaptationisteja juuri lopputulosharhasta, siitä että moni otti olemassaolevan piirteen jonain joka aina vaatii taakseen funktionaalisen selityksen. Hän piti tämänlaista just so -tarinoiden kertomista sitä nimenomaan epäevolutiivisena ajatteluna. Hän piti sitä enemmän lastensatuihin rinnastettavissa olevana roskana ; Taustalla on ikään kuin taikausko jossa tieteellinen selitys ei riitä vaan vaaditaan selitystä joka selittää miksi juuri näin kävi eikä toisenlainen evoluutiohistoria olisi ollut edes mahdollinen. Oikea evoluutio ei kuitenkaan todennäköisesti uudelleenkäynnistettynä toistaisi itseään identtisesti. Oikea adaptaation esilletuominen vaatii elinympäristöanalyysiä. Se, että jokin on attribuutti ei tarkoita sitä että sillä olisi funktio. Tämän vastakohta ei ole se, että evoluutio olisi roskaa. Päinvastoin. Maailma ei yksinkertaisesti ole näin dikotominen.

Konservativismin kohdalla on houkutuksena astua lopputulosharhaan paitsi tässä rotyälykkyyskysymyksessä niin etenkin kulttuurisissa piirteissä. Esimerkiksi uskonto nähdään helposti aivan oleellisen relevanttina. Kenties kysymys on kuitenkin aivan muusta. ; Kenties asia onkin siihen suuntaam miten "Unabomber" -nimellä tunnettu terroristi Kaczynski jaotteli ; Hän jakoi kulttuuripiirteet merkittäviin kysymyksiin ja irrelevantteihin mielipiteisiin. Hän korosti, että yhteiskunnassa valtio tuppaa jättämään tärkeät asiat kontrolliin ja antaa sitten ihmisille vapauksia asioissa joilla ei ole sille mitään väliä. Näin valtio ei anna vapautta päättää haluatko maksaa veroja ja yrittää ohjata sinua tekemään töitä. Sen sijaan sillä ei yleensä ole väliä, mikä on lempivärisi ja mitä uskontoa kannatat. Nämä yhteiskunnan adaptiivisuuden kannalta einiintärkeät seikat ovat sitten eksistentiaalisesti yksilöille tärkeitä itseilmaisun muotoja. Yhteiskunnan selviytymiselle ne ovat kuitenkin enemmän koristeita jotka ohjaavat kansalaisten huomion syrjään tärkeistä kysymyksistä.

Yksilöiden näihin liittämät eksistentiaaliset kokemukset sitten vain muuttuvat lopputulosharha -ajattelussa samoiksi kuin adaptaatiot. Ja niille keksitään ikään kuin väkisin just so -kertomuksia. ; Esimerkiksi historiaa tulkitessa konservatiivi ei siksi vain kuvaa tapahtumia, vaan liittää selityksiä tarinan yhteyteen. "Koska Itävaltalaiset olivat kalvinisteja, he puolustivat maataan Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa" -tyylinen lausuma väittää että koriste on adaptaatio. Lopputulosharha syntyy siitä, että ajatellaan että selviytyminen vaatii taitoa eikä mietitä sitä että joka tapauksessa valloilla olisi jonkinlainen kulttuuri. Ja jos se olisi tyystin erilainen, sen parissa silti keksittäisiin selityksiä sille miksi juuri mitenkään muuten ei olisi voinut käydä.