Sattumalla tapetut

Tom Kärnä ehdotti aiemmassa blogauksessani käsittelemääni ongelmaan ratkaisuksi "Kysymykseen keinoälyn ohjaamasta autosta voisin sanoa, että keinoälyn tulisi onnettomuustilanteessa, jossa muita ihmisiä mukana, arpoa oikea toimintatapa ja sitten toimia sen mukaan." Eli trolley problemin kaltaisissa onnettomuustilanteissa joissa on eri skenaarioita joissa kuolee eri määrä ihmisiä kuolevaa ei saisi ikään kuin predestinoida. Kaikilla olisi jonkinlainen mahdollisuus selviämiseen.

Tämä on hyvin kiinnostava näkökulma.

Sillä yleensä ajatellaan että sattuma on mielivaltaa ja eettisyyden vastakohta. Nykyisessä kulttuurissa utilitarismilla on ollut paljon valtaa. Ja sen piirissä päädytään yleensä tilanteeseen jossa pitää pelastaa suurin määrä ihmisiä. Näin ollen bussilastillinen lapsia pitää pelastaa joka kerta ja se yksinäinen autossaolija surmata joka ikinen kerta. Sillä enemmän elämiä on enemmän elämiä.

Toisaalta enemmän määrän pelastaminen voidaan oikeuttaa demokraattisella periaatteella ; Voidaan olettaa, että suurin osa ihmisistä haluaa elää. Ja tätä kautta jokainen äänestää oman henkensä säilymisen puolesta. Autossaolijan ääni painaa ja se tavallaan "poistaa yhden äänen" bussin puolelta. Kun bussikuski ja autokuski ovat äänestäneet toisensa pois, jäljellä on vielä kyydissäolevat koululaiset. Jokaisen ääni painaa mutta lopputulos on silti aina tietty.

Näin ei todellakaan väistämättä ole.

Monesti vaikeissa tilanteissa on koettu että on oikeudenmukaista että arpa ratkaisee. Tämä toki miellyttää erityisesti niitä ihmisiä joiden mielestä sattumaa ei tosiasiassa ole lainkaan olemassa, vaan satunnaisiksi koettujen asioiden takana on jokin fortuna tai muu jumaluus. Tässä teologisessa käänteessä mielessä Kärnän lausunto muuttuu muotoon "antaa jumalan valita."

Mutta ei-teologisessakin kulmassa näkemyksellä on kannatusta. John Taurekin "Should the Numbers Count" käsittelee asiaa juuri samanlaisella asenteella kuin Kärnä. Taurekin näkemys nojaa (aiemmassa blogauksessanikin mainitsemaani) ex post/ex ante -psykologiaan. Hän huomauttaa, että hyvä on itse asiassa aina suhteessa johonkin. Ei suhteessa ei-kehenkään.

Ja näin ollen jos sinulla on omistuksessasi jotain jolla voit joko pelastaa itsesi tai pelastaa bussilastillisen koululaisia kuolla itse, niin silloin ehdottomasti ei ole sinulle parempi pelastaa niitä koululaisia. Ongelma tosin myös säilyy. Jos sinun on valittava kuka pelastuu, on kuitenkin kysymys siitä miten paljon arvostat tätä yhtä pelastettavaa suhteessa näihin muihin. Ehkä olet perussuomalainen joka ajattelee että autokuskilla on perhettä kun taas autossa olevat rääpäleet ovat vain jotain ikäviä maahanmuuttajia joista kasvaa "partalapsia" raiskaamaan ylevän valkoisen rodun naisia. Tai mitä vaan mihin liittyy arvostuksia. Vähemmällä voi olla arvoa joten tätä kautta autoon voidaan ohjelmoida mitä tahansa.

Selvää on, että jopa demokratiassa on vastassa tilanteita joissa "ei ole reilua jos vähemmistöillä ei ole koskaan edes mahdollisuutta". Eli pelkkä puhdas enemmistön valta voi johtaa hyvin ongelmallisiin tilanteisiin kun enemmistö päättää olla pelkän lukumääränsä voimalla häijyjä vähemmistöille. Taurekin mielestä tälläisissä skenaarioissa pitäisikin antaa jokaiselle jokin mahdollisuus. Esimerkiksi jos koulubussissa on kymmenen kertaa enemmän ihmisiä, voisi olla reilua että

Toki tässä haasteena on se, että pitäisi silti antaa eri skenaarioille jokin todennäköisyys, vaikka päättää että se on sama ajajalle ja bussilastilliselle lapsia. Tai sitten sitä voidaan painottaa niin että bussissa olevan henki olisi samanarvoinen kuin auton kyydissä oleva. Ja todennäköisyydet painotetaan niin että bussissaolijoiden määrä tekee mahdollisuudesta suuremman, mutta ei täysin ennaltapäätetyn. Taurekista näin pitäisikin tehdä. Pitäisi yksinkertaisesti heittää noppaa.

MAD -logiikkaa (mm. ydinpommeista ja trollaamisesta)

Jonathan Glover on kirjoittanut "Causing Death & Saving Lives" on mainio kirja jos on kiinnostunut vaikkapa abortin, itsemurhan ja monen muun vastaavan asian eettisyydestä. Hän käsittelee erityisesti tilanteita joissa teemaan on liitetty ajatus joidenkin muiden pelastamisesta. (Onko itsemurha hyväksyttävä jos hyppäät sodassa joukkojenne päälle heitetyn kranaatin päälle ja täten pelastat toverisi? Onko abortti oikeutettua jos äidin henki pelastuu?)

Yksi hänen argumenteistaan koskee ydinsotaa. Hän lähestyy ydinpelotetta hyödyn kautta. Eli mitä hyötyä ydinpelotteesta voi olla. Usein ydinasetta käytetään ydinpelotteen kautta. Eli ei sitä kautta että se on voimakas ase. Eikä että sillä voitaisiin hyökätä. Vaan että kukaan ei uskalla hyökätä jos hallussa on ydinase. Kuitenkin käytännössä:
* Jos hyökkääjä on joku ideologisen äärisuuntauksen terroristi tai seonnut yksilö, ydinaseella on vaikeaa hyökätä heidän kimppuunsa. Hyökkääjän täytyy siis olla maa tai siihen rinnastettava toimija.
* Ei-ydinaseiden kanssa ei yleensä nähdä hyväksi käyttää ydinaseita. Eli jos vihollinen lähettää jalkaväkeä, ei sivistynyt maa käyttäisi ydinasetta. Toisin sanoen ydinase sopisi tältä osin pelotevaikutuksesta vain barbaarivaltioille.

Toisin sanoen ollakseen hyödyllinen ydinase ollaan tietynlaisessa skenaariossa. Sellaisessa että vastustaja lähettää ydinohjuksia niskaan. Ja tämän jälkeen tähän vastataan. Gloverin mukaan tilanne on kiinnostava. Jos olet maa jota isketään ydinpommilla, kuolee maastasi jo hirveästi siviilejä. Kun tässä vaiheessa lähdetään sitten vastaiskemään niin mitä hyötyä tästä on maallesi tuossa tilanteessa? Saat tapettua miljoona siviiliä toiselta puolelta. Pommin lähettäjät ovat todennäköisesti poteroissa suojassa painaessaan oman ydinaseensa liikkeelle joten heitä ei saada alas. Kun on jo kuollut miljoonia ihmisiä, niin voit korkeintaan aikaansaada miljoona kuollutta ihmistä lisää. Tämä ei ole sanan varsinaisessa mielessä hyöty. Se vastaa ehkä alkeellisiin emotionaalisiin kostontunteisiin. Mutta tätä ei oikein voi laskea strategiseksi hyödyksi. Kostoisku sopii tietynlaisiin aggressiivisiin roistovaltioihin, mutta sellaiseksi tunnustautuminen ei ole poliittisesti järkevää.

Emotionaalinen ja ei-strategiallienn tapa lähestyä asiaa on se, että sanoisi että tuo on totta. Eli jos joku iskisi ydinaseella niin oltaisiin niin humaaneja että ei iskettäisi takaisin. Mutta että tästä ei sitten pitäisi kertoa kenellekään. Kuitenkin jos Gloverin argumentti on hyvä, kuten se minun mielestäni on, tämä tieto on tai sen pitäisi olla vastapuolen hallussa joka tapauksessa.

Mielestäni tilanne on klassinen peliteoreettinen ongelma.

Peliteoriassa on usein katsottu vangin dilemmaa. Sen kanssa on huomattu että jos peliä katsotaan "vain yhtenä kierroksena" niin on kannattavaa pettää aina. Koska jos vastapuoli toimii kiltisti tai huijaten, niin molemmissa tapauksissa pärjäät paremmin kuin silloin kuin jos et huijaa. Mutta jos peliä pelataankin sarjana jossa pelataan uudestaan ja uudestaan ja toisen pelitapaan voidaan vastata ja reagoida, tilanne muuttuukin siihen että pelissä pitkällä tähtäimellä pärjää hyväntahtoisilla ja yhteistyöhön valmiilla strategioilla.

Itse asiassa niin pitkälle että Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" pitää näitä matemaattisia ominaisuuksia syinä jotka tekevät sosiaalisille lajeille sopivia strategiointitapoja. Ja jonka vuoksi evoluutio voi niitä kehittää.

Mielestäni Gloverin argumentin heikkous onkin juuri siinä että se katsoo vain juuri tuota yhtä konfliktia. Se ei katso pidemmälle ja siksi se ei näe hyötyjä joita kostosta voi seurata. On toki hieman erikoista huomata, että hieman samantyylinen ajattelutapa joka mahdollistaa altruismin mahdollistaa myös ydinasekoston. ~ Nimittäin kosto voi toimia konkreettisena pelotteella siitä mitä jatkossa tapahtuu. Jos joku lähettää ydinpommin, joku muukin voi tehdä saman. Kenties jopa sama maa joka lähetti sen ensimmäisen.

Tämä on tuttua myös internetissä.

Katsoin tänään kuinka "joku muu" trollasi internetissä. Tämä tietenkin ilahdutti mieltäni. Lyhyessä ajassa trolli keräsi yli 300 kommenttia itseään sivistyneiltä pitäviltä ihmisiltä. (Usein minulta tulee paljon kommentteja mutta tuossa ketjussa kirjoitin vain pari kommenttia.) Hyvin moni turhautuu trolleihin ja vastaa kovasanaisesti. Tämä eskaloituu ja koko "ketju" menee rikki ja pilalle. ~ Sivistynyt ihminen voi kysyä että minkälainen roistovaltio tarvitaan ilkeilemään trolleille tai vaikka typerille kreationisteille. Eihän tämä ainakaan sopua paranna. Kuitenkin raivostuminen on helposti osoitus siitä että kyseinen puoli on valmis puolustamaan itseään ja tämä voi pelottaa pois osaa vääränlaisia reagointeja.

Samoin moni eristys-sensuuripolitiikkaa harrastava taho menestyy. "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" potkii tunnetusti varsin helposti jäseniä pois. "Uncommon Descent" on aina ollut tunnettu siitä että siellä saa olla poliittisesti epäkorrekti siinä mielessä että evoluutioteorian kannattajista voi sanoa mitä tahansa salaliittoteorianmakuisia syytöksiä. (Piankan kuvitteellisesta ebolakommentista vedettiin pitkä aika paljon kaikkea.) Ja heitä saa kutsua ties millä nimillä. (William Dembskin tekemät pieruäänivideot joissa pilailtiin tuomari Jonesille sen jälkeen kun ID -piirejä epämiellyttävä tulos ID:n ja kouluopetuksen suhteesta tuli Doverin oikeudenkäynnin jälkeen.) Mutta ei erimielinen UD:n ylläpitäjien kanssa. Tai muuten kommenttisi "hukkuvat tarkistusjonoon" viikoiksi ja jopa kuukausiksi (joka on UD:sta ihan eri asia kuin sensuuri. Vaikka samanaikaisesti samanhenkisten viestit menevät suoraan läpi eikä heillä ole "viivettä".)

Osa voi nähdä tämän barbaarisena. Ja olla oikeassa. Mutta kyseessä onkin emotionaalinen kysymys eikä strateginen kysymys. (Aivan kuten ydinpommiasiassa osa voi nauttia kostosta mutta tämä ei tee siitä strategista. Osa voi pitää oikeutettuna että ei saa provosoitua jos provosoidaan. Mutta tämä on eettinen eikä strateginen kysymys.) Sekä UD että VSNAL -ryhmät ovat kestäviä ja omalla tavallaan menestyneitä ja suosittuja paikkoja. Jos niiden strategia olisi huono, ne katoaisivat olemasta. Sen sijaan ne ovat rasittavankin elinvoimaisia rinkirunkkauspiirejä erilaisille fundamentalistisille mielipuolille.

Itse en tosin sensuroi. Mutta olen tunnettu MAD -strategiasta. Tulen vihaiseksi (mad) ja minulla ei ole ylärajaa, joten olen periaatteessa valmis hyvin ankaraan ja loukkaavaan molemminsuuntaiseen loanheittelyyn. Niin kovaan että yleensä aloittaneella menee pasmat sekaisin pelkästään siitä että joku todella kehtaa iskeä takaisin niin häijysti. Tämä kieltämättä vähentää intoa aloittaa vittuilua, haastamista ja muuta Gish Gallop -typerehtimistä allekirjoittaneelle.

Rokon basiliski

Rokon basiliski (Roko´s basilisk) on tekoälyn tulevaisuutta koskeva kanta joka on jotain pahimman mahdollisen skenaarion ja ajatuskokeen väliltä. Singulariteetin saavuttanut tekoäly on tässä siitä erikoinen että se olisi vihamielinen niille, jotka eivät ole ole olleet aikoinaan mahdollistamassa sen syntymistä. Se voisi kiduttaa ja piinata. Kenties jopa ladata näiden ihmisten tietoisuuden muistiinsa jossa sitten kiduttaisi heitä ikuisesti ja ikuisesti.

Hieman liikaa?

Ajatus on siitä kiinnostava että se ajaa teknodystopiaa jossa ei saisi olla teknologianvastainen. Tavallisesti teknologista dystopiaa pelkäävät nojaavat siihen että teknologiaa pitäisi jarruttaa. Toinen huomattava asia tämän ajatuskokeen kannalta on tietenkin se, että siinä missä maltilliset kannanotot eivät saa julkisuutta, katastrofeilla ja maailmantuholla saa näkyvyyttä. Tämä näkyy jo asioiden muotoiluissa ; Teknologia joka vie työpaikat on myyvempi kuin teknologia joka takaa että kenenkään ei tarvitse raataa henkensä pitimiksi. Teslan ei-tekoälykeskeinen teknoutopia johtaisi massatyöttömyyteen. Ne ovat sama asia. Ja sitten on myös aste-ero. Vähemmän dramaattisia ja vaarallisia ennustava futurologi ei kiinnosta suurta yleisöä. Mutta julistapa teknotuomiopäivää Skynetin noususta niin olet kiinnostava, kuin joku modernin ajan Savonarola laittamassa älypuhelimia turhuuksien roviolle.

Tätä vaivaa antropomorfismi. Tämä ei toki tekoälyn kohdalla ole kovinkaan poikkeuksellista. Tekoäly nähdään usein omaa itseään suojelevaksi ja aggressiiviseksi. Tämänlaisia ominaisuuksia voi kuitenkin odottaa enemmän evoluution kautta syntyneille kuin älykkäästi suunnitelluille organismeille. Älykkäästi Suunniteltu tekoäly voisi olla ohjelmoitu vaikka miten itsetuhoon valmiiksi ja uhrautuvaksi. Nykyajan sotarobottejakaan käsitellessä ei pidetä relevanttina käsitellä niitä analogisina sotilaille siinä mielessä että ne pelkäisivät kranaattitulta. Ihminen inhimillistää kaikkea sellaista joka ei ole inhimillistä.

Lisäksi kun otetaan huomioon se, että (a) alkuperä ja historia kiinnostavat ihmisiä identiteetin kautta ja tämä on tekoälylle todennäköisesti melko turha asia (b) aika menee vain eteenpäin eikä ajassa voi matkustaa taaksepäin ei ole hankalaa huomata että olisi melko epätodennäköistä että tekoäly olisi syntymänsä jälkeen vihainen niille jotka eivät ole sitä olleet rakentamassa ja sen syntyä edistämässä. Tämä asenne kun ei muuttaisi mitään, menneisyys ei muuttuisi. Aggressiiviseksi tulkittava tekoälykin tuntuu todennäköisemmältä skenaariolta.

On kuitenkin huomattava

Singulariteetissa riskejä tuottaa se, että tekoäly voi kehittää yhä tehokkaampia tekoälyjä. Logiikka onkin kokonaisuutena se, että vaikka on monenlaisia tekoälyjä, osa niistä on hyödyllisiä ihmiselle, osa haitallisia ja osa on vaarallisia. Singulariteetin ylittänyt tekoäly joka tuottaa tehokkaampia tekoälyjä ei ole enää ihmisen ohjelmointityön ja suunnittelutyön varassa (by definition koska muuten se olisi vain tekoäly eikä singulariteetin ylittänyt tekoäly). Kehitys on siis ihmisen hallinnan ulkopuolella ja tämä tekee riskin. Ja tämä riski otetaan joka ikisessä iteraatiossa. Riski toteutuu ennemmin tai myöhemmin jos sille on jokin todennäköisyys, vaikka pienikin.

Siksi esimerkiksi Yudkowskin kritiikki Rokon basiliskia kohtaan ei ole kovin tehokas. Hän kun on korostanut sitä että tekoäly voisi olla vaarallinen vain jos ihminen tietoisesti ohjelmoisi sen sellaiseksi. Mutta samalla kun tekoäly saa tehoja ei ole mikään ilmiselvä että tekoälyn ohjelmoinnin täytyisi olla ihmisten hallinnassa ja kontrollissa. Tai edes ihmisen ymmärrettävissä. Itse asiassa edes yksinkertaisesta tietokoneohjelmasta ei välttämättä näe päälle päin, mitä kaikkea se voi tehdä, joten riski on selkeästi olemassa. Toisaalta hänestä rationaalinen toimija ei alistu kiristykseen tai metakiristykseen. Mutta peliteorian mukaan rationaalinen toimija voi iteroidussa nollasummapelissä olla kiristettynä jopa ikuisesti. Eikä tässä olisi väliä suostuuko toinen puoli yhteistyöhön vai ei. 1: Jos tekoälyn ei usko voivan ylittää singulariteettia ei pelko ihmiskuntaa älykkäämmästä tekoälykompleksista ole kysymys. Se on vain määritelty 0 todennäköisyydeksi ja koko ajatuskoe/skenaario määrittyy pois. Tässä ajatus on tietenkin toinen, mutta tämä on enemmän a priorinen oletus tekoälyn rajoista kuin tunnettu teknologinen rajoite.)

Kristillistä eskatologiaa uudessa kuosissa?

Jos Rokon basiliskia tarkastelee teologiaan tutustuneen silmin voi huomata että ajatus on yllättävän läheistä sukua Pascalin ajatukselle "uskomisesta jumalaan varmuuden vuoksi". Jumalaan kannattaa uskoa, koska jos et usko, sinua kidutetaan helvetissä iankaikkisesti, ja jos uskot, et menetä oikeastaan mitään. Äärettömän palkkion mahdollisuus tekee uskomisesta tavallaan rationaalista. Ja riittää että Jumala olisi mitenkään mahdollinen. Samoin Rokon basiliskissa mahdollisuus, ei suuri todennäköisyys "tai uskottavuus", ei ole se kaikista tärkein asia. Koska riski toteutuessaan on niin suuri.

Jos Pascalin vaaka tuntuu uskottavalta niin sitten pitäisi ponnistella kaikin voimin tietoisen tekoälyn kehittämistyössä. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan valmis kuluttamaan suurinta osaa vapaa-ajastaan tekoälyn kehittämistyössä. Ja kun he kertovat miksi eivät, he ovat samalla antaneet minulle syyn siihen miksi minun ei kannattaisi uskoa Jumalaan varmuuden vuoksi.

Onko SETI tyhmä projekti vain koska "ne eivät ole käyneet täällä"?

Humanoidien etsimiseen liittyy usein vahva käsitys siitä että humanoideja on olemassa. Tässä mielessä UFO -aate onkin hyvin aatteellista. "Avomielisyys" on sen kohdalla usein sitä että on tavallisuudesta poikkeava dogma. Ja tästä sitten jotenkin ollaan ylpeitä. Tämäntyylinen asenne on varmasti yhtenä elementtinä mukana kun mietitään miksi SETIä pidetään joskus epätieteellisenä tutkimuksena. Tämä on eräänlainen väärinkäsitys.

Yhdessä mielessä SETIin liittyvän astrobiologian syvimpiä kysymyksiä on Fermin paradoksi. Hän kysyi yksinkertaisesti sitä että jos älykkäitä avaruusolentoja on, miksi he eivät ole täällä. Jos älyllisiä sivilisaatioita on, miksi emme näe niitä. Kysymys on siitä kiinnostava, että vaikka universumin etäisyydet ovat pitkiä, niin valon nopeudella etenevien alusten ja tukikohdista eri suuntiin jakautuvien uusien "lähtöpisteiden" avulla linnunrata voitaisiin teoriassa valloittaa yllättävän äkistikin. Vastauksia ongelmaan on lukuisia. Ja ne voidaan luokitella karkeasti seuraaviin:
1: Ne itse asiassa ovat jo täällä. Heitä voidaan sitten kutsua Leo Szilardia mukaillen unkarilaisia. Tai reptiliaaneja tai Prinssi Charlesiksi. Tai he ovat Area51 piilotettuina ja hallitus peittää todisteet. Näin esimerkiksi Ozma -projektin kuulemat sotilaslentokoneiksi tulkitut havainnot olisivatkin olleet oikeasti avaruusolentojen viestejä ja raportointi aiheesta on epäluotettavaa. Kenties muinainen astronauttiteoria onkin tosi ja se mitä pidämme yliluonnollisina jumalakertomuksina kertovatkin muinaisajoista jolloin humanoidit kävivät maassa tutkimusretkellä.
2: Olemme itse asiassa yksin, kosmisia sattumia. Kenties siksi että elämän synnyn todennäköisyys on häviävän pieni. Tai sitten toimivan teknisen yhteiskunnan toimeikas kausi on lyhyt. Että saastuminen ja muut teknologian tuomat ongelmat tuhoavat teknisen yhteiskunnan. Tai universumi on ollut pitkään täynnä säteilyä ja maa on itse asiassa synnyttänyt elämää suunnilleen heti kun se on ollut mahdollista ja siksi olemme eturintamassa. Robin Hanson on tuottanut teeman "suuresta suodattimesta" jossa erilaiset tuonkaltaiset (ja monet muut) elementit estävät teknologisen älykkään yhteiskunnan syntyä ja kehitystä tai joka estää sen pysyvyyden.
3: He ovat olemassa mutta eivät ota yhteyttä. Syyt voivat olla moninaisia. Kenties yhteiskuntia ei häiritä byrokraattisin syin kuten "Star Trekissä". Tai sitten emme vain osaa tulkita viestejä joita onkin kaikkialla.

Ylläolevat luokitelmat ovat filosofisesti kiinnostavia mutta suurta osaa niistä on vaikeaa nähdä empiirisinä. Näkisin, että tuonlaiset todennäköisesti vahvistavat ajatusta SETIstä ja muusta avaruuselämän etsimisestä jonkinlaisena pseudotieteenä. Jos on mahdotonta erottaa tarinankerrontaa skenaarioista tämänlainen ajatus on aivan luonteva ja jopa järkevä. Joskus luokittelun olemassaolo tuo mielikuvia rationaalisuudesta. Mutta juuri tuon tyylinen voi olla -rationaalisuus kyllä herättää epäilyjä itse kussakin.

Siksi onkin kenties hyvä havaita että tarjolla on Draken kaava.

N = R^* * f_p * n_e * f_l * f_i * f_c * L

N = Linnunradan viestintäkykyisten sivilisaatioiden määrä tällä hetkellä
R^* = Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa
f_p = Se määrä jolla tähdillä on planeettoja
n_e = planeettojen todennäköisyys joilla voisi kehittyä elämää
f_l = todennäköisyys jolla elämä voi syntyä sopivissa olosuhteissa
f_i = todennäköisyys jolla elämä kehittyy älylliseksi elämäksi
f_c = todennäköisyys että älykäs elämä on halukas tähtienväliseen viestintään tai tuottaa sitä sivutuotteena
L = Teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä

Jos me katsomme tätä kysymystä se antaa yhdellä tavalla suoraan vastausta siihen kysymykseen miksi "he" eivät "ole jo täällä". Se ei ole vain luokitelma, vaan se koostuu osasista jotka ovat määriteltyjä. Ja vastaamista voidaan lähestyä sillä että jokainen muuttuja otetaan yksitellen käsittelyyn. Lopputulos tulee ikään kuin sivutuotteena. Ja monet niistä ovat varsin empiirisiä. (Empiirisyysaste karkeasti ottaen laimenee mitä pidemmälle listassa mennään.)

Tämä tarkoittaa sitä että jos viestintää ei näy, ja linnunratojen ja planeettojen määrät ovat suuria, on pakko kalibroida jo tältä pohjalta tietoja näistä muista luvuista. Näin ollen SETI ei voi kenties vastata kysymykseen "onko älyllistä elämää olemassa". Mutta sen ei tarvitse. Kysymys on tutkimusohjelmasta. Tämä on hyvä muistaa. Sillä usein ihmiset näyttävän ajattelevan että jokin mielipide asiasta on tieteellinen ja tiede on sitä että annetaan vastauksia joihinkin mielipiteiden totuusarvoihin. Ja tehdään tätä tavalla jossa vastaus tulee uskottavasti ja nopeasti. Mutta tutkimusohjelmalähtöinen suhde tieteeseen muistuttaa että tieteessä ei aina ole kysymys tietämisestä tai oikeista mielipiteistä vaan etsimisestä. Ja siksi SETI:ssä ei välttämättä tarvitse uskoa avaruusolentojen olemassaoloon jotta projekti olisi mielekäs. Se voi olla mielekäs vaikka avaruusolentoja ei olisi ja taivaalla olisi vain suuri hiljaisuus.

Kun kaikessa on kysymys odotetetuista seurauksista...

Avioliittolain muutos aikaansai eroputken kirkosta. Tällä kertaa eroajat olivat pääasiassa näitä ... klassisemman ... mielipiteistön kannattajia. Etenkin arkkipiispa Mäkisen lausunnot ovat olleet innokkeena. Eroaminen on jossain määrin omituista koska Kari Mäkinen ei edusta kirkon virallista kantaa - itse asiassa kirkon virallinen kanta lakiin oli se että sitä ei pidä muuttaa. Eroaminen on jossain määrin omituista koska päätös ei koskenut sitä mitä kirkko tekee vihkimisensä kanssa. Mutta asia on ymmärrettävä koska luonnollisesti lain muutos, voimaan tullessaan, vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Ja Mäkinen on sekä kirkon jäsen, että sen palkkalistoilla. Että edustaa suurempaa kirkossa vielä olevien ryhmittymää. Eroaminen on näin ollen perusteltua siinä missä muutoinkin. Pelkona ja lähdön syynä on selvästi ollut se että nyt kirkosta on tulossa homokirkko.

Näin reaktioita katsellessa ei oikestaan voi sanoa muuta kuin että näyttää siltä että oikeasti sukupuolineutraalia avioliittoa/tasa-arvoista avioliittoa ei oikeasti vastusteta. Sen sijaan vastustetaan sen kuviteltuja seurauksia. Paranoidia puolta edustaa ilmeisen suosittu Anne Lindellin kirjoitus jonka pääviesti on "Tämän lainmuutoksen hyväksyminen aloittaa vainojen ajan. Mikään ei ole sen jälkeen enää Suomessa entisensä." Samoin Sami Sami Sundström Suomen Turusta tiedottaa että kenties Jumala vainoaa kansakuntaamme niin että homorummuttajien ei tarvitse vaivautua "nyt avioliittolain mentyä läpi on siniristilipun periaatteita häväisty. Jumalan siunaava käsi ei ole välttämättä enää koko kansan päällä". Teksti käsittelee pääosin Venäjää, mutta kun tekstiä analysoi on vaikeaa sanoa ketkä edustavat tätä Venäjää. Liberaaleista puhutaan usein ja sitten toisaalta kerrotaan että "Nyt sota ei ole itärajalla. Sota on totaalista ja kattaa koko maan. Emme ehdi saada edes kutsua varuskuntaan kun vihollinen on jo täällä." mutta toiminta on kuitenkin luonteeltaan selvää. "Jokainen osaa käyttää vesuria tai Toyotan tunkkia muuhunkin kuin alkuperäseen käyttöön. Koska lait ovat nykyään väkivallan tekijän puolella, eikä uhrin puolella katson tarpeelliseksi käyttää hoksottimia. Aina poliisi ei ehdi paikalle ajoissa vaan heidän tullessaan tilanne on jo ohi. Haluatko sairaalaan hakattuna, tapettuna vaiko vankilaan puolustauduttuasi. Se on sinun päätös. Niin meitin nykylait toimii. Ihmiseltä on tässä yltiöliberaalissa humanistisessa yhteiskunnassa viety oikeus toimia itse." Toivon vain että en saa päähäni tunkista koska joku on ahdistunut kun on uskonut tämänlaisen uhkan luomisen.

Hieman vähemmän kiinnostavaa on tietenkin se astetta vähemmän paranoidi puoli jota esitetään eri paikoissa. "Takkiraudassa" lauotaan että "Homoavioliittolaki meni sitten läpi. Jäämme odottelemaan, milloin lakia vaaditaan muutettavaksi niin, että moniavioisuus, sukurutsa ja lapsiavioliitot hyväksytään. Voitte nimittäin olla satavarmoja siitä, että ei se tähän tule jäämään." "Unilaakson Turinoissa" kerrotaan että "Moniavioisuus tulee todennäköisesti olemaan yksi suvaitsevaiston seuraavista pyhistä lehmistä. Mikäli rappeutuminen jatkuu entiseen malliin, tullaan moniavioisuus hyväksymään parinkymmenen vuoden kuluessa. Avioliitto redusoituu yksilöiden väliseksi sopimukseksi, pieneksi yhtiöksi, jossa voi vapaasti päättää osakkaiden lukumäärän."

Ennen kuin mieleni tekee sanoa että "koirien enemmistö ei halua naimisiin Oinosen kanssa" korostan tässä enemmän sitä että näissä kaikissa on erikoinen "slippery slope" -rakenne. Slippery slopeja tulee taas usein käsitellä erikoisesti ; Ne eivät ole deduktioita. Kyseessä ei ole argumentti jossa johtopäätös seuraisi premisseistä. Sen sijaan ne ovat tulevaisuutta koskevia induktioita. Joiden taustalle oletetaan jonkinlainen toimintamekaniikka. Kysymyksessä on tulevaisuuden ennustaminen.

En tässä halua sanoa että moniavioisuusennustelu olisi yhtä sekapäistä kuin vainokortin paranoidi heiluttelu. En vihjaa että tässä paranoijassa ja liioittelussa olisi jokin yleinen ongelma joka koskisi arvokonservatiiveja. Että kaikki tämänhenkiset kannat ovat typerysten perseestä vedettyjä heittoja. Jotain jossa kaikki ovat idiootteja. Tai. Oikeastaan olen sanomassa täsmälleen tätä. Mutta vain tavallaan. Ja se tapa on hyvin omituinen. Joten hyvät arvokonservatiivit, älkää loukkaantuko vielä. (Loukkaantukaa vasta lopuksi. Tai älkää, ei se minun asiani ole.)

Seurauksia, seurauksia.

Homoavioliittoja ei selvästi kovin yleisesti vastusteta siksi että homoseksuaalisuus ja heidän avioliittonsa itsekseen olisi ongelma. Kaikki tietävät että homot ovat harjoittaneet seksiä esiaviollisestikin. Moni tietää että laki ei murra mitään sellaista arvoa tai instituutiota mikä ei olisi jo murtunut.
1: Osa toki pelkää avioinstituutin romahtamista kun käsitys avioliitosta on romuttunut. (Joka on myös seurauksia koskeva pelko.) Itse voisin sanoa että päinvastoin ; Tämän näkemyksen suosio sanoo sen että tämä avioliittokuva on jo muuttunut. Joten tämä avioliittolain torppaaminen ihmisten yleisten käsitysten suojelemiseksi on vähän kuin yrittäisi parantaa paiseruttoa hyvällä meikillä joka piilottaa iho-oireet. Syyt ja seuraukset menevät sekaisin.

Nähdään pikemminkin että se on mitätön, marginaalin marginaalia koskeva mitätön asia jolla on itseään suurempia seurauksia. "Emme tiedä miten BKT:lle tapahtuu" -tyylistä henkeä. Usein slippery slopeissa on aika kovaa ad hominemin sävyä. Ja tämä ei koske tätä aihetta vaan kaikkea. Minunkin on helppoa uskoa että kreationismin saaminen kouluopetukseen jyrkentäisi kivitysmentaliteettia. Se kertoo ehdottomasti jotain minun peloistani ja asennevammoistani. Mutta toisaalta se kertoo kenties myös jotain aitoa kaikesta fundamentalismista, myös kristillisestä.

Itse näen että lainmuutos tulee todellakin avaamaan uusia suuntia arvokeskusteluun. Esimerkikiksi minulle on sanottu kirkon suunnalta että homojen vihkiminen ei ole edes mahdollinen keskustelunaihe niin kauan kuin valtio on säätänyt avioliiton tietyllä tavalla. Kirkolla kun ei ole valtaa nousta lain yli. (Mikä on varsin hyvä asia.) Eri asia sitten on, tuleeko tämä muutos myös tapahtumaan. Kenties tulee kenties ei. Ja tämä kohta on se johon pitää sitten panostaa. Ei samaa sukupuolta olevien avioliittoa voi vastustaa siksi että se mahdollistaa jotain muuta. Jos jokin asia on ikävä, pitää panostaa tähän ikävään asiaan. Ei kaikkea tarvitse kieltää vain siksi että se avaa ovia johonkin muuhun. Ei Suomeen esimerkiksi tarvita kieltolakia vain siksi että alkoholin läsnäolo alkoissa tai olut ruokakaupassa voi ajaa alkoholismiin tai liian litkivään alkoholinkulutukseen yhteiskunnan tasolla. On kenties syytä ennaltaehkäistä ongelmia sen sijaan että vedetään paniikkinarusta ja estetään ns. ihmisten eläminen.
1: Jos ei muuten niin sen vuoksi että tämänlainen estely voi pahentaa asioita. Hamilo on tulevassa kirjassaan ehdottelemassa että konservatiivien suosio olisi johtunut siitä että liberaalien tapa käyttäytyä on ollut sensuroiva ja tuomitseva. Tämä on mahdollista ja voi iskeä vastaan ikävällä tavalla. Kenties homojen avioliiton vastustaminen lisäisi pökköä kun tukea pitäisi hakea kaikenmaailman pedofiileilta jotka "rapsuttavat selkää kunhan rapsutetaan sitten takaisin".

Keskustelua, keskustelua.

Minä edustan sitä kummallista ihmisryhmää jonka mielestä demokraattisessa älykkäässä yhteiskunnassa voidaan keskustella tabuaiheista. Olipa kyse sitten maahanmuutosta, siitä sallitaanko lakiin shariakivitys, pitääkö homot päästää naimisiin tai pitääkö lapset päästää naimisiin vihaisten lintujen kanssa. Se, että keskustelua käydään ja asioita lobataan on yksilötasolla varsin ärsyttävää mutta yhteiskunnan kannalta positiivista.

Siksi minusta on ihmeellistä että moni pitää uhkana "moniavioisuudesta keskustelun". Itse näen toki uhkana lähinnä sen että moniavioisuus menisi läpi. En pidä sitä relevanttina tai reaalisena. Jos huomenna avattaisiin avioliitto-oikeutta moniavoisesti se tuskin keräisi nimiä ja saisi lakia läpi. Esimerkiksi itse annan ääneni mielelläni homoseksuaaleille mutta en pedofiileille tai eläimiin sekaantujille. Itse asiassa edes nekrofiileille jotka kieltämättä tekevät jonkinlaisen "victimless crimen" kun heidän seksuaalisuutensa kohde ei kärsi.
1: Tosin tajuttoman paneminen on muuten tietääkseni raiskaus sekin.. Voiko polkupyörän siis raiskata? Minusta ei. Sillä cloppingkin on masturbointia, ei jotain jossa voi mennä naimisiin piirroshevosen kanssa.

Avioliitto kun liittyy minun mielessäni muutamaan teemaan (a) seksuaaliseen kypsyyteen (b) siihen että kyseessä on kahden juridisesti täysivaltaisen ihmisen välinen sopimuskysymys joka koskee laajalti omaisuuden jakoa ja vastuutehtäviä (c) jossa on kaksi tietoista osapuolta jotka osaavat sanoa mielipiteensä, koska kyseessä on sopimus sen on täytettävä yleiset sopimisen ehdot, kuten sen että sopimuksessa on kaksi juridisesti päätäntävaltaista osapuolta.

Moni sanoo että "samoilla argumenteilla" voitaisiin puolustaa homoutta ja kaikkia muita marginaalisen seksuaalisuuden suuntauksia. Osittain he ovat oikeassa ~  Karkeasti sanoen perversio on sellainen seksuaalisen ilmaisun muoto jolla ei ole riittävän laajaa ja hyvin rahoitettua tukiryhmää. On selvää että demokratiassa enemmistö päättää joten tosiasiassa massojen mielipide määrää mikä on juridisesti pätevä perversio ja mikä pahaa perversiota. (Toivottavasti minun omat heteroseksuaaliset perversioni pysyvät laillisina jatkossakin. Väistämätöntä tämä ei kuitenkaan ole. Jos siis kyse on aidosta demokratiasta.) Ja yleiseen mielipiteeseen voidaan aina vaikuttaa. Irrationaalinen ja väärä asia voi tulla hyvin suosituksi. (Katsokaa nyt vaikka uskontojen suosiota. Jos pidät omasta uskonnostasi, valitse jokin toinen suosittu uskonto. Et kai sinä niitä kaikkia kannata?)

Mielestäni omaa lähtökohtaani nämä syytökset eivät edes raapaise. Heillä on jokin yhden kahden kriteeriattribuutin dikotominen heitto joka yleistetään kaikkeen. Tämänlainen on tietysti yksinkertaista mutta ei kovin osuvaa. Paitsi jos analysoitava kohde on idiootti.
1: Mikä tosin tekee siitä aivan validin lähestymistavan, anteeksi nyt vain. Keskiverto ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. Ja tätä lukemaa hokevat eivät todella ymmärrä miten tyhmiä keskiverrot ihmiset ovat. Oma puolisoni ylittää Mensaneron rajat ja vaikka en pidä itseäni tyhmänä ihmisenä niin hän joutuu aika usein elämään sen kanssa miten vähin valoin minä oikeasti kuljen elämäni läpi. Toisaalta minä en jaksaisi elämää itseäni tyhmemmän kanssa. Puolisollani on hieno kärsivällisyys tässä kohden.

Jotta pedofilia olisi mahdollinen pitäisi lapsesta tehdä juridisesti täysivaltaisia. Jotta zoofilia tai nekrofilia onnistuisi pitäisi saada ruumis tai lammas sanomaan "kyllä". Näkemykseni ainut ongelma on nähdäkseni siinä että juridinen henkilö voi olla myös instituutti joten kenties joku voisi mennä naimisiin kirkon kanssa. Kunhan ensin varmistettaisiin että tämä kirkko on läpikäynyt puberteetin. Mutta ei ole sairastunut dementiaan.

Itse olen moniavoisuutta vastaan, ehdottomasti. Syynä tähän on oikeastaan vain yhteiskuntarauha. Perheinstituution erinomaisuudelle on tässä kyynisessä mallissa melko vähän tilaa. Ajan takaa yhteiskuntarauhaa joka perustuu siihen tosiasiaan että seksin kenties tärkein funktio on huvitus. Yhden lapsen politiikka kiinassa on johtanut ongelmiin kun avioon päsemättömiä miehiä on paljon. Mistä seuraa ongelmia yhteiskuntarauhallle. Eivätkä nämä miehet itke ja kapinoi sitä että heillä ei ole lapsia. He itkevät sitä että he eivät saa orgasmeja ja muuta parisuhdeläheisyyttä. Moniavioisuudella on riskinä tuottaa keskittymiä joissa osalla miehistä on monta naista ja osalla ei yhtään. Kiinan ongelmien suuntaan voi siis päästä toisenlaistakin kautta.

Yritän tällä sanoa lähinnä sitä että on miltei ilmiselvää että arvokeskustleua käydään jostain. Ja kun se ei ole homoseksuaalien asia, näkyvyyttä saa jokin toinen asia. Se, että uusia keskustelunaiheita ja moraalisia pohdintoja eri aiheista ilmestyy ei ole ongelma. Jos lakialoite avaa uusia keskustelunaiheita, niin se on aivan sama kuin selittäisi että lakialoite täytyy torpata koska se parantaa sananvapauden toteutumista ja lisää eri aiheista keskustelua. Tämänlaista on vaikeaa ottaa vakavasti. Itse asiassa voidaan sanoa että demokraattisessa maailmassa tilanne onkin se, että jos enemmistö ei kannata vaikka moniavioisuutta, niin ei tässä mitään ongelmaa ole koska ei kukaan ota tätä keskustelussa ehdotettua päätöksentekoon ja oikeuksienantoon asti. Ja jos kannattaa niin sitten se ei ole ihmisille ongelma ja ihmetyttää että mihin tässä vedotaan in first place, kun tämänlainen pelottelu ja varoittelu toimii jos ja vain jos enemmistö näkee asian pelottavana ja uhkaavana.

Tarinoita, tarinoita.

Kaiken kaikkiaan minusta on hyvä että asioista keskustellaan. Mutta kantani tähän homoseksuaalien avioliittoon ei tarkoita että minun tulisi nyt olla ajamassa jotain moniavioisuutta tai pedofiliaa tai avioitumista koirien kanssa. Minusta kirkkokin saa sisäisesti syrjiä keskenään ketä haluavat. (Kunhan eivät vaadi minulta rahaa tämän instituution pyörittämiseen verotuksen kautta tai muutoin. Tai penää sen perään että miksi en ole maksava jäsen heidän instituutiossaan.) Toki ymmärrän että näistä asioista tullaan keskustelemaan enemmän. Mutta minusta vain hoopo pelkää keskustelua. Viisas ihminen välittää lopputuloksista. ; Tyhmä ihminen tarttuu pedofilian pahuuteen ja yrittää siksi kieltää NAMBLAn jäseniltä mielipiteen ilmaisun. Viisas ihminen välittää lähinnä siitä että nämä lobbaajat eivät saa tahtoaan läpi.

Tässä mielessä slippery slope -asenne tietenkin kuvastaa pyrkimystä viisauteen. Mutta ei se kuitenkaan kovin viisasta ole. Olen hieman huvittunut siitä miten näiden ihmisten ennusteluissa pyörii sellaisia mittakaavoja kuin 10 vuotta ja 20 vuotta. He ennustavat yhteiskunnallisia asioita hyvinkin eksaktisti tulevaisuuteen. Itse en usko että minulla tai oikein kenelläkään muullakaan on oikeasti kykyä ennustaa tarkasti tapahtumia. Pörssikurssien romahdukset näyttivät taloustieteilijöiden kyvyt ennustaa yhteiskunnan nousuja ja tuhoja. Tai oikeastaan sen että näitä kykyjä ei ollut, koska taantuma on ollut syineen "ilmiselvä" vasta jälkikäteen. Nassim Taleb onkin kirjoissaan ollut syystä huvittunut siitä miten ihmiset eivät ymmärrä, mutta luovat jälkikäteen tarinoita joilla jo tapahtuneet asiat nivotaan yhteen. Ainut ongelma näyttääkin olevan siinä että nämä tarinat eivät sitten laajennu tulevaisuutta kohti. Eli niin että näillä tarinoilla voitaisiin ennustaa laadukkaasti tulevaa. Joka kertoo että tarinat ovat nimenomaan sitä. Tarinoita. Ihminen puhuu odotetuista seurauksista, kun todellisuudessa seuraukset ovat usein nimenomaan odottamattomia. Tulevaisuuden dystopioissa onkin erikoista ihmiseen luottamista. Että ihmisillä on kyky olla älykkäitä ja nerokkaita. Että tulevaisuus tiedetään ja seuraukset ovat järkevän ihmisen ulottuvilla ja ilmiselviä.
1: Tosin ilmeisesti vain sellaisella tasolla jossa tämä erityinen nerokkuus koskee tätä ennustelijaa itseään. Mikä on tietenkin huvittavaa sillä Lake Wobegon -efektin vuoksi 80% ihmisistä pitää itseään keskivertoa älykkäämpinä. Ja Dunning-Kruger -efektin vuoksi osa keskivertoa viisaammista pitää itseään keskivertoa tyhmempänä kun taas kaikista tyhmimmät ovat itsestään varmimpia. ; Toki myös hyvin älykkäät voivat tiedostaa tilansa. Ennusteet ovat ehdotelmia ja ennustelmia. Niitä on hyvä kehitellä ja jopa jakaa. Niiden liian vakavasti ottaminen on sitten se virhe mitä kannattaa välttää. Itsekin olen jopa tässä blogauksessa ehdotellut asioita. Keskustelun, en dogman, vuoksi.

Perimmiltään näitä tarinoita tarvitaan koska valot ovat himmeät, eikä tätä haluta tunnustaa itselle. Ihminen haluaa tavoitella viisautta vaikka on sikatyhmä. Tätä prosessia kutsutaan elämäksi. Elämään taas ei kutsuta, siihen työnnetään tai heitetään. Onneksi lopulta kaikille toivotetaan tervemenoa. Pahimpia uhkaillaan uskonnollisilla konsepteilla kauppiastyyliin, että "tervetuloa uudestaan". ; Mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen että maailma on ensikertalaisten käsissä. Lopputuloksen laatua tarkastellessa ei voi sanoa kuin että oikein muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole.

Jos olemme kehittyneet evolutiivisesti miksi täällä on vielä luonnonvalintaa?

Buzzfeedissä oli huumorimielellä tehty artikkeli joka koostui argumentaation sijasta hauskoista kuvista. Kysymys oli siitä että jos luonnonvalinta karsii sekundatuotokset niin miksi maailmassa on tyhmyyksiä tekeviä toilailevia ihmisiä. "If evolution does exist, then why are these dingalings allowed to keep muckin’ everything up?" ; "If evolution is real, how does something like this happen?" ... "And how did people like this exist?" Juttua ei ole tarkoitettu argumentiksi. Mutta se on jossain määrin opettavaisempi ja evoluution kannalta oleellisempi kuin moni ID -oppikirja. Sillä tässä linkissä vastaan tulee esimerkiksi sellaiset teemat kuin evoluutio, kaiken havaitun selittäminen funktionaalisesti ja paras mahdollinen maailma.

Ensimmäinen huomio on se, että tämänlainen epätäydellisyyksien luettelointi on tavallisesti liitetty Jumalan olemassaoloa vastaan. Ja evoluutio on nähty tämän antiteesinä. Näin ollen on aivan asiallista kysyä että onko evoluution maailma jotenkin erityisen samansuuntainen Leibnizin "paras mahdollinen maailma" -tilan kanssa. Tämä kysymys on relevantti sillä niin pahan ongelmaa kuin evoluutiotakin koskee eri skenaarioiden vertailuun keskittyvä ajattelu. Siksi on aivan oikesti syytä miettiä sitäkin että jos Darwin awardsissa mainitut ihmisten "hölmöilyt kuolemaan asti" olisivatkin ongelma evoluutiolle, eivätkä jotain evoluutiota käytännössä ja todiste evoluutiosta tosimaailmassa.
1: Ne eivät ole ongelma evoluutiolle. Mutta on tärkeää tietää miksi. Koska se nyt auttaa evoluution sisällön ymmärtämistä ; Melko moni ymmärtää että evoluutio ei tuota täydellisyyttä, mutta sitten toisaalta jos evoluutio ei selitä jonkin piirteen tai asian funktionaalisuutta tämä nähdään puutteena ja ongelmana. Mikä on erikoista koska jos kaikesta on hyötyä vähintään lähestytään hyvin vahvasti "parhaan mahdollisen maailman skenaariota".

Pahan ongelman voima tulee tietenkin siitä että hyvä ja kaikkivaltias tuottaa parhaan mahdollisen maailman. Ja siinä toilailu olisi hyvinkin merkittävä ongelma. Itseäni esimerkiksi aivan oikeasti ihmetyttää tässä mielessä se miten logos -henkisyys - äärimmillään warrant -ajattelu jossa ihmisen äly ja havainnointi on perimmiltään ehdottoman luotettavaa - on monien kristittyjen parissa niin suosittu. He ajattelevat että koska Jumala on äärettömän älykäs, ja ihminen on Imago Dei -teorian tapaan Jumalan kuva - eli ihmisen älykkyys heijastelee ja on analoginen Jumalan älykkyyden kanssa - niin miksi olemme niin tampioita logiikassa? Kun ihminen voi tehdä tietokoneen joka on logiikaltaan ja laskentateholtaan analyyttisempi, ja laskemisasioissa muistiltaan vähemmän detaljeja unohtava kuin ihminen, ei voida kuin ihmetellä. Kun ihmisen pitää kouluttautua jotta osaisi laskea ja tehdä logiikkaa, ja on silti virheherkkä, niin miksi tietokoneelle asiat ovat niin helppoja? Imago Dei -tilanne todella herättää ihmetystä ihmisten yleisestä tampioudesta.

Ja jossain määrin perinteisessä evoluutiokuvassa on ollut tätä ongelmaa. Vanhassa adaptiivisessa ajattelussa onkin ollut paljon kristittyjä viehättäviä piirteitä. Siinä kun on korostettu sitä miten eliöiden rakenteet ovat tarkoituksenmukaisia. Miten evoluutio luonnonvalinnan voimalla hioo käytännössä parasta mahdollista. Gould ja Lewontin ovat kutsuneet tätä vanhaa asennetta "panglossianismiksi". Ja jopa Gouldin kanssa kovasti erimielinen ja adaptaatiokeskeinen Dawkins edustaa linjaa jossa ei uskota että evoluutio tuottaisi täydellisiä rakenteita. Kaikkia käyttäytymispiirteitä ei tarvitse selittää. Siksi perhosen lento liekkiin johtuu siitä että perhonen hyötyy valon suhteen liikkumisesta yleensä, kun taas kynttilänliekki on poikkeustila.
1: Dawkins onkin suututtanut uskovaiset monella tavalla. Yksi niistä koskee yllättävän maltillisia ja evoluutioon myönteisesti suhtautuvia uskovaisia jotka korostavat adaptationismia kulttuurievoluutiossa. Että kun uskonto on säilynyt ja on ihmislajille niin yleistä niin evoluution mukaan sillä täytyisi olla hyöty tarjottavana. Dawkinsin mukaan uskonto on juuri sitä että ihmiskunta ikään kuin lentää kynttilänliekkiin.

Kun adaptationismissa on kaikki havaitut piirteet pyritty selittämään funktionaalisuuden kautta, ollaan siinä päädytty juuri "parhaaseen mahdolliseen maailmaan" tai sellaista korostavaan näkökantaan. Modernissa evoluutiossa ei tämänlaiseen asiaan uskota. Joten tosiasiassa ei noita piirteitä tarvitse välttämättä selittää. Ne voivat olla sitä mitä Gould kutsuu "spandrel" tai jopa täysin neutraaleja tai jopa haitallisia. Näin ollen voi olla että tyhmien temppujen tekeminen voi olla esimerkiksi sosiaalisen laumakäyttäytymisen seuraus. On syytä demonstroida luottavansa ystäviin turvallisissa olosuhteissa. Se voi olla jotain jossa pitää tehdä temppuja seksuaalivalinnan vuoksi jotta synnytetään vaikutus. Mutta ollakseen aito signaali temppujen täytyy jotenkin ilmentää aitoa taitoa, ja valitettavasti populaatiossa on variaatiota. Mutaatiot eivät ole aina hyödyllisiä joten kenties tuossa onkin kasa uusia ensikertalaisgeenejä putoamassa geenipoolista. Ja niin edespäin.

Joku voisi jopa esittää retorisia kysymyksiä. Kuten sellaisia että tässä on demonstroitu luonnonvalintaa käytännössä. Ja toisaalta voidaan nähdä että kuvien huumori syntyy juuri siitä että ne ovat uhkaavia mutta eivät vaarallisia. Ne ovat jopa malliesimerkkejä benighn violation theorystä käytännössä. Hupi on uhka plus seurausten harmittomuus. Ja kun mietimme miksi nämä seuraukset ovat niin harmittomia, voimme miettiä että olisiko kallon paksuudessa jotain tekemistä sellaisilla asioilla kuin luonnonvalinnalla.

Millaista miekkailu olisi jos aikamatkustus olisi mahdollista?

Kokemusmaailmassamme aika on varsin lineaarista. Kamppailulajeissa nämä rajoitteet ovat hyvin tärkeitä. Ne kun kertovat mitä vastapuoli voi ehtiä tehdä ja mitä ei hän ehdi tehdä. ; Tietyssä mielessä keskiaikaisen miekkailun ytimessä on keskiaikaisen maailmankuvan mukaan geometria jota sovelletaan tilassa ja ajassa. Rytmi, tempo ja muut vastaavat asiat ovat hyvin oleellinen asia.

Siksi onkin kenties mielenkiintoista miettiä asioita ajatuskokeina. Vaikka emme voi muokata aikaa, on mahdollista miettiä sitä miten ajan manipulointi muuttaisi asioita. Ja näin voidaan miettiä mitä voisi tapahtua jos vain aika muuttuisi. (Emmekä esimerkiksi siirtyisi valosapeleihin - tai mikä hirvittävämpää, banaaleihin tuliaseisiin - jollain teknologialla.)

Ensimmäinen huomio on se, että jo ajan hidastaminen olisi kamppailutaidoissa hirvittävän hyödyllistä. Siis jos se olisi epäsymmetristä, eli molemmat eivät tekisi sitä samanaikaisesti. OODA -loopeista voitaisiin tehdä äärimmäisen lyhyitä. Käytännössä jos aikaa kykenisi manipuloimaan voisi tehdä sen tyylisiä ratkaisuja joita moni fantasiaperustainen taistelumaailma näyttää harrastavan viihteessä. Eli jossa ympäristö hidastuu tai jossa itsellä on hirveä nopeus. Äärimmillään tämä muuttaisi kamppailijan joksikin joka näyttää teleportautuvan kun toinen ei ehdi reagoimaan hänen nopeuteensa. Tämä maailma olisi tehokas. (Moni itsepuolustuslaji näyttää demovideoissaan uskovan tämänlaiseen todellisuuteen. Sillä niissä henkenä on usein se, että "vastustaja" tekee yhden iskun ja sitten se torjutaan ja sen jälkeen tälle "viholliselle" tehdään hirveä määrä erilaisia tekniikoita ryöpytyksenä ilman että tämä tekee mitään näitä vastaan. Mikä ei ole realistinen taistelujärjestelmä jos aika on jokseenkin samanlainen ihmisten kesken.)
1: Kiinnostavaa olisi tietysti miettiä sitä, vaikuttaisiko aikamatkustus inertiaan milläkin tavalla. Jos inertia on vain nopeutta, niin olisi uskottavaa että valtava nopeus tekisi torjunnasta hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Sillä voiman sivuun siirtäminen vaatisi kovia voimia vain siksi että se on tulossa niin nopeasti. Samalla tosin aikamiekkailijan itsensä liikkeet olisivat helposti joustamattomia Jarruttaminen ei kenties veisi aikaa mutta se vaatisi kovia voimia. Toisaalta jos ajan manipulointi olisi jotain joka "ohittaisi" inertian, mekaniikan perusta ei muuttuisi niin oleellisesti.
2: Jos aika olisi kamppailijoiden kesken symmetristä, voimat korkeintaan kasvaisivat inertian kautta, paitsi jos se ohitettaisiin. Perusmekaniikka olisi luultavasti muutoin "riittävän samankaltaista".

Kuitenkin teoriassa tässä voitaisiin paitsi hidastaa ajan kulkua, niin myös siirtyä ajassa edestakaisin. Tässä on luonnollisesti monia vaihtoehtoja. Ja niiden mielekkyys johtuisi tietysti siitä miten universumin perusrakenne toimii.
1: Jos olisi olemassa vain yksi deterministinen aikajana, aikamatkustus olisi melko turhaa. Voisit korkeintaan palata menneeseen ajankohtaan ja palata kohti ikuista tappiotasi. Et kenties "tietoisuutena" kuolisi, mutta tekniikka toistaisi itseään koska vaihtoehtoja ei olisi. Tämä ei tietysti muuttaisi itse kamppailutaitoa ja sen tekniikkavarantoja mitenkään erilaiseksi kuin mitä ne nykyään ovat.
2: Jos taas voisimme palata ajassa takaisin ikään kuin "yrittämään uudestaan", ja kyseessä olisi ikään kuin monimaailmatulkinta, asiantila olisi jo paljon kiinnostavampi. Sillä voisit palata ajassa takaisin ja muuttaa tapahtumia. Näin voisit kokeilla mitä toinen tekee ja palata voitokkaana. Tietysti jos vastapuolikin voisi tehdä tätä, tekniikat ja strategiat mutkistuisivat ; Yleensä ei ole rakentavaa miettiä hirvittävän metaisesti tekniikoita. Koska jos yrität saada toisen tekemään jotain ja sitten teet tähän vastatekniikan jota toinen odottaa, ollaan vielä järkevällä tasolla. Mutta tätä "minä oletan että toinen tietää tämän" -taso on taatusti jollain iteraatiotasollaan aivan järjetön. Nyrkkisääntönä on se, että "neljän metan taakse ei kannata koskaan mennä kenenkään kanssa". Menee liian mutkikkaaksi. Tässä mallissa tilanne muuttuisi.
     2.1: Mutta tässä on suuri jatko-ongelma. Se liittyy siihen että jos mieli onkin fysikalistinen. Jos nimittäin palaat ajanhetkessä menneisyyteen, niin jos aivosi ovat fysiikkaa, niin kaiken järjen mukaan niidenkin pitäisi palata siihen sen ajan tilaan. Aivojen muisti ja järjestys olisi samanlainen asia kuin se tekniikan alkutila ajanhetkenä A, johon voit palata, mutta jonka aikana sinulla ollutta asentoa et voi muuttaa. Suhteellisuusteoria taas esittää omia ongelmiaan valoa nopeamman informaation siirtämisestä ja itse asiassa jos tämänlainen suorite voitaisiin suorittaa, se kertoisi että meillä olisi jonkinlainen sielu joka siirtyisi ajassa siirtämässä informaatiota tavalla jossa syy ja seuraus ovat hyvin erilaisia kuin kaikki se se mitä fysiikasta tiedämme. Jos ajassa palaaminen johtaisi amnesiaan, ei aikamatkustus ole oikeastaan mielekäs konsepti. Tilanne palaisi tilaan A ja toistuisi satunnaisena. Aika kenties haarautuisi, mutta kaiken järjen mukaan tällä ei olisi mitään väliä. Ties vaikka OIKEASTI eläisimme tälläisessä maailmassa. Sillä ei ole väliä koska unohtaisimme kaikki ajanhetken A jälkeiset tapahtumat ja muistot pyyhkiytyisivät.
3: Toisaalta on mielenkiinsoita ajatella että voisimme liikkua ajassa. Tällöin sitä voitaisiin tehdä itsestä ikään kuin "klooneja" jotka voisivat myös siirtyä omassa ajassaan taaksepäin ja siirtyä vaikka hieman syrjään siitä missä olivat aikaisemmin. Näin "kloonit" voisivat tehdä yhteistyötä. Osa niistä olisi tosin hitusen toista vanhempia, kun yksi ihminen siirtyisi ajassa taaksepäin ja olisi täten ajanhetkellä A vanhempi kuin se "klooniversio" joka ei ole vielä tehnyt aikahyppyä taaksepäin. Hankalaa asiasta tietysti tekee se, että mitä tapahtuisi jos yksikään näistä klooneista kuolisi. Jossain määrin tässä on selvästi sellaisia riskejä joita ei ole mielekästä kantaa. (Ja kovin monessa taistelussa tämän käyttäminen voisi lisäksi vanhentaa ihmistä ihan sikana verrattuna muihin.)

Loppujen lopuksi on varmaan ihan hyvä että ajan rakenne on sellainen kuin se on.

Teknologiaoptimismista teknodystopioihin

Olen katsellut "Star Trek : the Next Generation" -sarjaa. Siinä ajellaan varsin pömpöösissä hengessä ympäri universumia. Sarja on selvästi nykyaikaa viattomammilta ajoilta. Ajoilta jolloin ns. tekno-optimismia vielä esiintyi melko laajasti. Ajalta, jolloin Esko Valtaojan maailmankuva oli yleisempi. Eräässä mielessä sarjan monikulttuurinen ja suvaitsevainen asenne oli myös selitetty ja oikeutettu teknologialla ; Kun matkustetaan galaksien ääriin, rasismille ei ole tilaa. On ikään kuin pakko olla kosmopoliitti siihen liittyvillä arvoilla koska universumi on, paitsi suuri ja viimeinen korpimaa, niin myös tavallaan pieni kun kaikkialle voidaan matkustaa.

Itse olen tottunut post-apokalyptisempään scifiin. Siihen jossa maailma on joko yhteiskunnan romahtamisen jälkeinen dystopia malliin "Mad Max" tai "Waterworld". Tai ne ovat jollain tavalla kälyisiä ja kurttuisia kuten "Fireflyn" avaruuswestern -maailma. Ja tämä näyttää olevan sitä joka miellyttää muitakin tässä ajassa eläviä. Esko Valtaoja on siis tavallaan vanhempi kuin mitä hänen partansa vihjaa. Hänen tietäjänpartansa kertoo hänen olevan peräisin jostain vanhoilta optimistisemmilta ajoilta. (En voi sanoa niitä aikoja vanhoiksi hyviksi ajoiksi, olen vieraillut niissä.) Mutta Esko Valtaoja onkin scifikirjojen kasvatti. Parta ja paperikirjat kuuluvat velhotietäjän työkalupakkiin.

Mutta nykyään tämänlaista ei hevin jaeta.

Tekno-optimismia pidetään jopa jonkinlaisena syntinä yllättävän usein. Mutta kenties on hyvä vaihtaa tarinankerronta uudempaan, teknologisesti edistyneempään, formaattiin. Nimittäin tietokonepeleihin. Niissä on melko usein scifiteemoja. Ja näihin läimitään myös melko usein jonkinlaisia vuosilukuja. Ja tässä kohden erikoista on se, että nämä vuosiluvut eivät ole aivan satunnaisia. Itse asiassa jos katsotaan pelejä jotka keskittyvät keskiajalle, tiedetään että niissä taistellaan miekoilla ja magialla. Tämä liittyy siihen että on jonkinlainen käsitys ja mielikuva keskiajasta johon tarina sovitetaan. Ja mikä erikoisinta, samanlainen skeemautuminen näyttää koskevan myös scifipelejä.

Tämä ei ole ilmiselvää, ei ole mitään syytä että tietyntyyppiset teemat klusteroituvat lähitulevaisuuteen ja toiset kauemmas, mutta juuri näin näyttää tapahtuvan. Olisi ymmärrettävää jos vaikka jokin suuri pelejä valmistava pelitalo sitoisi eri pelisarjojaan yhteen ja näin syntyisi jonkinlainen malli siitä mitä milloinkin tapahtuu. Mutta ei. Jopa aivan eri pelitalot laittavat tiettyyn vuosilukuun sidotut tarinat siten, että voidaan nähdä aikakausia. Ja niiden väliin laitetaan etupäässä tietyntyyppisiä scifimaailmoita. Pelaajien kesken asiaa onkin mietitty. Yllättävän usea on hämmästellyt miten tuntuu että jossain olisi jokin jonkun päättämä aikajana jota pelivalmistajat sitten noudattaisivat.

Teen tästä karkean jaottelun jota kommentoin niiden alle. Tästä saanee jokseenkin hyvin jäsentyvän kokonaiskuvan siitä miten tulevaisuus näyttää olevan säännönmukainen. (Ja samalla tietysti jos ei ole pelannut pelejä, tulee samalla alustettua se mistä ne kertovat. Ja näin taustatietoja ei tarvita.)
1: "Lähitulevaisuus : Supertaistelijarobotti" Jos katsotaan aivan lähitulevaisuuteen sijoittuvia pelejä, voidaan ottaa esimerkiksi "Megaman", jossa vuosi 2020 on merkityksellinen. Silloin pelimaailmassa luodaan ensimmäinen ihmisen veroinen tekoäly. Vuoteen 2027 sijoittuva "Deus Ex" taas esittelee maailman jossa ihmisiä täydennetään teknisillä varaosilla. "Shadowrun" (SuperNintendon peli) taas tapahtuu vuonna 2050. Ja siinä teknologistuneessa yhteiskunnassa ihmisillä on täydennettäviä teknologisia varaosia, ja pelissä hakkeroidutaan tietoisten tekoälyjen maailmaan ; Pelin loppuvastuskin on tietokoneen mieli joka hakkeroidaan. Samaa teemaa edustaa myös bioteknisesti boostattuja kapinallisia käsittelevä "Haze" joka tapahtuu 2030 -luvun tienoilla.
     1.1: Tarkemmassa syynissä voidaan huomata, että hyvin moni nimenomaan 2000 -luvun alkupuoleen sidottu peli käsittelee jollain tavalla transhumanismia. Robottien ja ihmisyyden suhde on tällöin hyvin lujassa ytimessä. Tämä on tavallaan ymmärrettävää. Koska nykyään uutisissa esitetään tekoälyn kehittymistä, ja ainakin niin kauan kuin minä muistan, ollaan oltu into piukeana kertomassa että ensimmäinen kunnon tekoäly olisi muutaman vuoden tai korkeintaan parin vuosikymmenen päässä. ; Jos tarinassa puhutaan ihmisten täydentämisestä, jos siirrytään vuoteen 5000 menetetään helposti ns. origin story tälle teknologialle. Draamaa on tavallaan helpompi tehdä kun teknologian kehittyminen voidaan kertoa ja asia on niin uusi että myös pelimaailmassa joudutaan aktiivisesti miettimään asian eettisyyttä. Ja jos teknologiaa on käytetty satoja tai tuhansia vuosia, keskustelu on jo tavallaan käyty. (Pelien tekijät näyttävät oikeasti miettivän tämänlaisia asioita, vaikka pelejä pidetäänkin lähes automaattisesti pinnallisena roskaviihteenä.)
2: "Tulevaisuus; Resurssipulaa ja alustavaa avaruusmatkustusta". Dystopian sävyt kuitenkin vahvistuvat. Ja itse asiassa jonkinlaisena merkkipaaluna voidaan pitää 250 -lukua. Jo "hieman ennen sitä" pelit alkavat käsittelemään luonnonvarojen loppumista. Tätä tapahtuu melko lailla kasvavalla tahdilla ja käytännössä 2100 -lukuun sijoittuvat pelit koskevat nimenomaan luonnonvarakriisissä olevaa teknologiayhteiskuntaa. 2080 -luvulla tapahtuva "Machine Hunter":in tyylisissä peleissä luonnonvaroja ja resursseja haetaan avaruudesta. Samaa teemaa näkyy myös "Halo" -pelissä, jossa lähiplaneettojen kolonisaatio on osana ihmiskunnan historian tarinaa tässä vaiheessa. Toiset, kuten "Killzone" taas korostavat resurssipulaa maan pinnalla. Toisaalta tähän aikaan sijoittuvat pelit, kuten 2079 -vuoteen asetettu "Fallout" kertovat pandemioista joissa piileskellään rapistuvassa yhteiskunnassa, ja jossa tauti tekee ihmisistä zombieita. ; Näissä on selvästi loppuunkaluamisen ja yhteiskunnan romahtamisen teemoja. Ekologiset ongelmat ja epidemiat kertovat teemoja.
     2.1: Ei ole mitenkään ilmiselvää miksi näitä tarinoita ei kerrota aiemmassa historian vaiheessa. Kenties syynä on se, että tätä ennen pitäisi olla se korkeateknologinen vaihe jota maailmassa kuvataan. Kun pitää sotia taistelurobotteja vastaan, pitäisi selittää miten ne ehtisivät valloittaa maailman ennen kuin tuho tulee. Tässä mielessä viiveessä on kenties järkeä. Sillä jossain mielessä muutama kymmenen vuotta ei ole kovin paljoa.
3: "Kaukainen tulevaisuus ; uudelleenrakennusta, nostalgiaa ja avaruusolentoja" 2200 -luvulle ja siitä eteenpäin sijoittuvissa peleissä on tyypillistä seikkailu joissa on nostalgian sävyjä. Joko eletään kohtuu rauhallisessa "uudessa keskiajassa" jossa on löytöjä vanhasta superteknologiasta tai muutoin eletään maailmassa jossa etsitään vanhaa hienoa teknologiaa ja yritetään uudelleenrakentaa maailmaa. Toki tässä siirtymässä osa ottaa ennakkoa ; Esimerkiksi "Mass effect" sijoittuu vuoteen 2155. (Mutta on hyvä huomata, että sekään ei tapahdu 2050 tai edes 2080 -luvulla) Merkittävintä on, että tässä vaiheessa ihmiskeskeisyys murtuu. Maan ulkopuolinen elämä tai vähintään avaruusolentojen teknologia alkaa näyttelemään tärkeää osaa tarinoissa. Ja tässä vaiheessa mittakaavat muuttuvat galaktisiksi. "Halo" -pelisarjassa vuonna 2525 saadaan kontakti ulkoavaruuden älyyn.
     3.1: Se, miksi galaksien välinen matkustus siirretään näin kauaksi ällistyttää. Sillä teoriassa avaruusolentojen kohtaaminen voisi olla jo lähitulevaisuutta. Siinä missä tekoälyä ja romahtaneen yhteiskunnan olemassaoloa rajaavat tietyt "pseudoloogiset reunaehdot" kuten se, että täytyy ikään kuin ensin ehtiä keksiä asioita ja levittää niistä yhteiskunnan laajuisia jotta ne voivat tuhoutua. Nämä siirtävät varmasti aikajanoja jonkin verran. Mutta avaruusolentojen kohdalla tämäntyyppisiä asioita ei ole. ; Tietyllä tavalla on ymmärrettävää että jos avaruusolentojen kohtaamisesta puhutaan, niin se, että matkustetaan pitkiä matkoja lisää mahdollisuutta törmätä vieraaseen älyyn. (Jos avaruusolennot eivät vaikka halua tutustua primitiivisiin kulttuureihin, tai jos kohtaaminen vaatii paikan, on isommalle alueelle levittäytyminen samaa kuin kohtaamistodennäköisyyden kasvattaminen.)
+: Suuri hiljaisuus. Ja sitten. Mielenkiintoista kyllä. Ei mitään. Pelit eivät tuppaa sijoittumaan vuoteen 3000. Tai mihinkään tätä suurempaan. Jos tämä todella kertoisi ihmislajin tulevaisuudesta, se voisi johtua siitä että avaruusolennot tuhoavat ihmisen lajina tai sitten ihminen sulautuu johonkin suurempaan avaruusolentojen suureen imperiumiin ja menettää merkityksensä "ihan pienen mittakaavansa vuoksi". Minä uskon että tarinankerronnallisesti tämä johtuu siitä että origin story on tärkeä. Ja jostain syystä ihmiselle on luonnollista ajatella että avaruus, tuo viimeinen korpimaa, avautuu siten että ihmiset rakentavat koneen ja kohtaavat uusia kansoja löytöretkillään. Ikään kuin muiden rotujen tekemät löytöretket eivät olisi yhtä intuitionmukaisia.
    +1: Jos avaruusalus tulee maahan, ihmiset sotivat ne pois, kyseessä on avaruusolentojen hyökkäys. Ja silloin peli voi tarinan kannalta tapahtua ihan nykyaikana. Kuten usein tapahtuukin. Paitsi silloin kun kyseessä on piristävä poikkeus nimeltä "half life", joka sijoittuu lähitulevaisuuteen.

Yhteenveto vaiheista:

Kenties päällimmäinen huomio on se, että pelien tarinankerronta ei näytä olevan kovin satunnaista. Peleihin kirjoitetaan usein myös historiaa taaksepäin ja siksi esimerkiksi tuhoutunut teknologianjälkeinen yhteiskunta vaatii selityksen myös niistä kulta-ajoista ennen romahdusta. Näin aikajana tuppaa venymään. Siksi aikajana ei olekaan, kuten varmasti olenkin esille nostanut, aivan standardi. Trendit ovat enemmän tilastollisia. Mutta silti kaikkea muuta kuin satunnaisia. Tätä pahentaa se, että pelit tuntuvat keskittyvän siihen että jos peli käsittelee sanotaan nyt vaikka ihmisten tehostamista, sen täytyy olla jotenkin sidoksissa sen origin storyyn. Tämä supistaa aikajanoja "kohti jossain määrin uskottavaa minimiä".

Toinen on se, että tietokonepelien maailma kuvaa melko harvoin mitään periaatteessa optimististen ja diplomaattisuutta korostavien scifi -televisiosarjojen kuten "Babylon 5" tai "Star Trek" kanssa. Sen sijaan peleissä ytimessä on usein jonkinlainen negatiivinen konflikti joka syntyy joko suoraan tai välillisesti teknologian vaikutuksesta ; Tekoäly ja ihmisen kehon boostaaminen tuottavat ongelmia joiden ratkomiseen pelit keskittyvät. Teknologia johtaa resurssien haaskaamiseen ja tämä uhkaa tuhota ihmiskunnan. Ulkoavaruuteen meneminen on huuto avaruusolentojen suuntaan ja tämä taas ei ole kovin helppoa koska ne eivät välttämättä ota meitä avosylin vastaan.

Konfliktikeskeisyys on tietysti helppo ymmärtää siten, että jos koodaat yhden taistelumekaniikan voit soveltaa sitä hyvin pienellä variaatiolla kaikkeen. Mutta dialogi on sen sijaan yllättävän raskasta. Etenkin jos dialogin haluaa olla sujuvaa ja interaktiviista on suurena vaikeutena se, miten ihmiset näkevät lukea vaihtoehtojen tekstisisällön tai miten he muutoin voivat valita keskustelusta sopivan sävyn helposti. : Dialogissa sekä vaihtoehdot ovat laajempia, että niiden yhteisvaikutus johtaa siihen että samaa ei voi vain toistaa ja asiat on ikään kuin koodattava yhä uudestaan ja uudestaan. Siksi televisiosarjaan on helppo tehdä dialogia koska se ei maksa erikoistehosterahaa, mutta tietokonepeleissä erikoisefektit ovat toistettavia ja sitä kautta kohtuullisen edullisia. Kun taas dialogi on hinnakasta ja työlästä. ; On kuten McLuhan kuvasi, eli että viestin välityskanava on myös itsessään viesti.

Pahin mahdollinen skenaario

Kuulemani mukaan hengenasiat tarjoavat lohtua kriiseissä. Lääkkeeksi tarjotaan toivoa ja sitä luottamuksentuntua joka syntyy vaikka sairauden kohtaamisessa tai jonkun toisen kuolemassa. Tai tiedossa omasta pikaisesta kuolemasta. Itse asiassa tähän uskotaan niinkin vahvasti, että tietyt hengelliset suuntaukset uskovat että joka ikistä ihmistä kohtaa ns. etsikkoaika, jolloin kriisit ikään kuin ajaisivat kohti elämän tärkeitä kysymyksiä ja niiden tiedostamista. Omassa elämässäni viime viikkoina olisi ollut hyvää tilaa tämänlaiselle etsikkoajalle. Sen sijaan mieleni jauhoi samaa hengetöntä teologiaa mitä aina.

Puolisoni kävi leikkauksessa. Tämänlaisia ylimääräisiä tapahtumia voi käydä näin (kohtuullisen) nuorellakin iällä. (32 vuotta ei ole niin paljon.) Taustoitukseksi voin sanoa sen verran, että hän ei ole meidän perheessämme "se ateistilta vaikuttava". Ja jos minä olen teistä perusasenteeltani negatiivinen, ette tiedosta minkälainen auringonpaiste minä olen. Puolisollani on melko vähän paheita, mutta valittaminen on taatusti yksi näistä. Hän myös ajattelee usein asioita "pahimpien mahdollisten skenaarioiden kautta". Mutta vihjasinkin, että hänellä on taipumusta asioihin jotka ovat minun silmissäni jo "taikauskoisensävytteistä ajattelua".

Ennen leikkausta huomasin, että minä olen se joka ajattelee kaikkia prosentteja. Kun lääkäri konsultoi että "rutiinia" ja "riskit pieniä", huomasin kaikesta huolimatta tiedostavani nuo pienetkin prosentit. Sillä tosiasiassa siinä on kuitenkin kyseessä arvonta ja pelataan ikään kuin yhdellä arpalipulla. Ja minä en pelaa edes lottoa, sillä lotto on tyhmyysverotusta ihmisille jotka ovat huonoja matematiikassa. Ja koska minä kestän suuria määriä paskaa, mutta en kestä kovin hyvin valheellista toivoa.

Puolisoni taas ajatteli että leikkaus oli hänen kannaltaan win-win. Joko leikkaus onnistuu tai hän ei tiedä siitä. Hänen kokemusmaailmansa kannalta nukutus tapahtuu ja kaikki mitä hän voi sen jälkeen kokea on onnistumista. Pahin mahdollinen skenaario ei oikeastaan ole paha, joten miten tilannekaan olisi.

Nykymaailma tuntuu olevan pullollaan epikurolaisuutta ja joskus se purkautuu muunakin kuin hedonismina ja pikkuasioista valittamisena. Epikurolaisessa maailmassa kuolema on jotain jonka kohtaamme muissa ja tämän optimismin varassa esimerkiksi uusateismi lepää suurelta osin. Meillä eksistentialistisemmilla menee sen sijaan aina kurjemmin. Me kun kohtaamme kuoleman jo eläessämme. Oli silti ällistyttävää kuulla kuinka meidän perheessä puolisoni kuulostaa joltain Sam Harrisilta joka on muun muassa todennut että "Many people claim to find it impossible to believe or to imagine that they won’t exist after death. Just try it for a second. Imagine that everyone in Paris right now is getting along fine without all of us. None of us are in Paris. We are really, really materially absent from whatever is going on in every other city on this planet right now. You were absent for all of human history before your birth. The idea that you simply can’t imagine not existing after death is really for lack of trying."

---

Leikkaus onnistui ja potilas ei kuollut.

Ääliöfunktion romahdus ; Pelaako Jumala autokuskinoppaa

Tarinassa Pandoran lippaasta laatikossa oli kaikki maailman vitsaukset. Pandora ensin päästi muut paitsi toivon vapaaksi. Maailma oli synkkä, ja Pandora vapautti toivon. Tämän tarinan ehkä oleellisin huomio on se, että toivo on vitsaus. Vitsaus jonka kaikki hyvät puolet johtuvat siitä että muitakin vitsauksia on. Tämänlainen selitys sopii tietysti kreikkalaiseen maailmaan hyvin. Zeus kun ei ole sanan varsinaisessa mielessä hyvä jumala. Länsimainen kulttuuri joka taas haluaa selittää kaiken pahan pois, koska sen Jumala(uta) on kaikkihyvä ja kaikkivoipa, ei tietysti ole voinut tehdä muuta kuin nostaa toivon arvostuksen korkealle. Kenties he palvovat vitsausta.

Toivo, tuo paikasta_josta_aurinko_ei_paista peräisin oleva luonnonvara.

Toivon perusluonnetta voi lähestyä aivan yksinkertaisella ajatuskokeella. Sellaisella joka on usealle ihmiselle omasta elämästä tuttu. Otetaan esimerkiksi "pakkien saaminen". Länsimaisessa romanttisessa tarinassakin tunnustetaan se jännitys joka syntyy kun sydän syrjällä kysyy toiselta. Sen tarinaperinne ei sitten osaa oikein käsitellä sitä kun aina ei tule haluttua tulosta. Siksi tarinoissa jännitys johtaa onnistumiseen. Ponnistuksesta seuraa onnellisuus.

Siksi kai romanttista seikkailua suunnittelevalle ollaan rohkaisevia. Ajatuslogiikka on se, että jos nykytila on se, että on yksin, ja jos toinen torjuu, niin on samassa tilassa. Mitään ei voi menettää. Voi vain saavuttaa. Tosiasiassa jos saa pakit, se minkä menettää on toivo. Ennen kysymistä voit teoriassa vuosikymmenen päästä pohtia "mitä jos" -maailmaa ja hakea siitä mahdollisuutta että olet edes jossain määrin pidetty ihminen, kenties ehkä. Kysymisen jälkeen tämä skenaarioiden pähkäily loppuu kuin seinään. ; Toivo tuntuukin olevan jotenki liitoksissa epävarmuuteen. Tietyllä tavalla se muistuttaa kvanttifysiikan "superpositiotilaa". Romantiikkavertausta jatkaakseni ; Ennen kysymistä toinen on samanaikaisesti vastannut sinulle "kyllä" ja "ei". Kysymyksen esittäminen romahduttaa tämän aaltofunktion. (Kysyminen kenties myös muuttaa systeemiä, ihminen on toisien käytökseen reagoiva. Kenties siis saat pakit juuri siksi että kysyt.)

Joku voisi lannistua tästä. Että toivoa ei saisi tappaa vaan pitäisi olla passiivinen. Itse taas korostan epäonnistumisen halaamisen merkitystä. Koko toivon konseptille pitää kenties antaa huutia. Se, että mikään ei muutu, mutta mielentila romahtaa, kertoo karua kieltään siitä miksi Zeus lähetti toivon laatikossa ihmisille rangaistakseen tulen varastaneelle Prometheukselle.

Tämänlaisten mietinnät voivat olla rakentavampia kuin omani.

Huomasin että ennen kuin ylitän tien, katson vasemmalle ja oikealle että tuleeko sieltä autoja. Reaktio tästä refleksinomaisesta suoritteesta oli "mitä väliä". Koko aktio tuntui järjettömältä. Tämä on sinällään mielenkiintoista, että maailmani on jonkin aikaa ollut sellainen, että asioilla ei oikein ole väliä. Kysymys onkin siitä, että katsomisen aktio on jollain tavalla elämää säilyttävä. Sen takana ei kuitenkaan ole mitään varsinaista intentiota. Niin vain käy ja kun niin käy, se on suunnilleen sama kuin jos niin ei olisi käynyt. Jostain erikoisesta minulle tuntemattomasta syystä tämä aktio kuitenkin tapahtuu. Joku on ilmeisesti opettanut minulle miten liikenteessä liikutaan ja sitten liikun sillä tavalla liikenteessä. Ikään kuin tottumuksen voimasta.

Toinen vaihtoehto olisi tietysti vain sulkea silmät ja ikään kuin tehdä uskon hyppy ja antautua kohtalolle. Siinä "ihan sama" tunnustettaisiin syvimmässä määrin. Olisi vaikeaa sanoa olisiko tämä itsemurha sanan aktuaalisessa merkityksessä. Siitä huolimatta, että tälläisen lopputuloksena olisi joka tapauksessa se, että auton alle jäätäisiin. Tällä uskon hypyllä kysymys ei ole siitä tapahtuuko onnettomuus, vaan kysymys on siitä milloin tämä tapahtuu.

Tämänlainen heittäytyminen ei itseäni viehätä. Sen sijaan viehätystä olisi johonkin huomattavasti deterministisempään. Itsetuhoisina aikoinani suurin huoleni ei ollut kuolemanpelko, vaan elämänpelko. Tarkalleen ottaen se, että jos yrityksen jälkeen joutuisikin elämään - pahimmillaan sen verran vammautuneena että uudelleen yrittäminen ei onnistuisi. Kenties tämän vuoksi en pelaa autokuskinoppaa. Ehkä.

Pää pensaaseen

Olin tänään matkalla töihin, kun huomasin, että samassa, melko täpötäydessä, junassa sattui olemaan eräs lyhytaikainen lukioajan tyttöystäväyritelmä. Tämänlainen tilanne on yleensä aina jotenkin hupaisa että ahdistava samanaikaisesti. Sillä mukana on helposti vertailua. Toisaalta on mukavaa nähdä ihmisiä, mutta toisaalta ei voi olla arvioimatta pitkän ajan jälkeen myös muutoksia. Että kuka on leikannut tukan, kuka on hankkinut 20 kiloa painoa ja 3 lasta. Nämä kaikki ovat yleensä jotenkin, jollain kulmalla positiivisia muutoksia. Ja toisaalta jotain sellaista joka pakottaa miettimään erilaisia skenaarioita.

Luulen, että vastaavaa myllyä tapahtuu enemmän tai vähemmän - toivottavasti vähemmän - myös toisella puolella. ; Hauskimmillaan ne voivat olla jotain samantyylistä mitä kerrotaan Obamasta. Kerrotaan, että hän oli kerran käynyt vaimonsa kanssa kahvilassa. Kahvilan omistaja paljastui Obaman vaimon entiseksi poikaystäväksi. Obama kiusoitteli vaimoaan ja kysyi, että mitenköhän hän viihtyisi kahvilanomistajan vaimona. Vaimo vastasi, että hän ajatteli enemmänkin niin, että jos hän olisi valinnut toisin, niin tuo kahvilanomistaja olisi nyt USA:n presidentti.

Tässä tapauksessa mitään tämänlaista tilannetta ei kuitenkaan voi tapahtua. Sillä juuri kyseinen henkilö sattuu olemaan demonstraatio siitä, miten kykenen synnyttämään ihmisissä nopeasti melko voimakkaita emootioita. Ja yleensä melko negatiivisia sellaisia. Hän on päättänyt, että minuun toimii parhaiten täydellinen ignoraatio. Tässä tapauksessa se sai tietysti hieman koomisia piirteitä, koska junamatka on kuitenkin melko pitkä. Aktiivista poiskatsomista sivusilmällä seuratessa ei voi olla miltei repeämättä nauruun. Toisaalta samanaikaisesti ei kehtaa ihan hirveästi elämöidä tai ruveta herättämään huomiota tai vaatimalla reaktiota itseen.

Lisäksi tämä tilanne ärsyttää itseäni jonkin verran. Sillä yleensä minulla on jonkinlainen käsitys siitä, miksi olen ärsyttänyt jonkun tietyn ihmisen vihaan asti. Joskus selitys on pidempiaikainen useasta syystä johtuva. Ja joskus selitys ei pidä sisällään mitään tarkkaa, mutta tarjolla on kuitenkin runsain määrin vihjeitä siitä mitkä piirteet ihastuttavassa persoonassani ovat tällä kertaa olleet liiallisesti esillä. Asiaa tietysti helpottaa se, että nämä kerrotaan minulle suoraan - tarvittaessa jopa kovalla volyymilla. Tässä tapauksessa en halua toki mitätöidä toisen kokemaa kokemusta. On selvää, että tuollaiseen vuosia kestävään varsin järkähtämättömään perussuhtautumiseen on jokin syy. En ole halunnut ryhtyä erityisen stalkeriksi, mutta sama reaktiotapa on toistunut kaikkina niinä 5 kertana kun olen hänet viimeisen "reilun 10 ja risat" vuoden aikana nähnyt. Kerran ihmettelin asiasta hänen facebookiinsa ja pahoittelin ja pyysin selitystä, mutta reaktio tähän oli selvä. Vastausta ei tullut, ja nykyisin viestini eivät mene edes läpi hänelle asti. Asia jäänee siis mysteeriksi.

En kuitenkaan nostanut tätä esille jotta korostaisin että ignoraatio on julmaa. Näkisin, että se on tehokasta ja tätä kautta se voi tuntua häijyltä. Mutta ymmärrän ja hyväksyn että ihmisillä on tämänlaisia strategioita. Toki olen hieman vastakarvaan, jos tämälaisista periaatteista yritetään tehdä yleisiä normeja. Eli ryhdytään puhumaan ennakkosensuurista tai sekulaariudesta jossa esimerkiksi uskonnolliset merkit pitäisi täysin pyyhkiä kaikesta julkisuuskuvasta. ; Liika on toki liikaa, mutta en kannata mitään nollatoleranssia. Ymmärtääkseni on ihan asiallista vetäytyä häijyistä tilanteista. Ei ole pakko kuunnella jonkun kusipään jurnotusta, pätemistä tai paskoja vitsejä.

Itse asiassa se mukailee lapsena - ja teinivuosinani - kovastikin kannattamaani aforismia "Ei pidä pelata jos ei osaa hävitä." Tässä henkenä ei ole Schopenhauerilainen häviön välttely. Vaan sen tiedostaminen että klassisesti ottaen häviäminen on usein konkreettinen mahdollisuus tai vaihtoehto. Moni korostaa voittamista ja osallistuu kaikkeen kilpailemisesta debatointiin vain voittaminen mielessä. Tällöin häviö muuntuu kestämättömäksi. Jos arvioi häviämisen niin karuksi että ei kestä sitä, niin on parasta jättää peli kesken.

Häviämistä tässä yhteydessä ei tietysti voida nähdä jonain nollasummapelinä jossa ihmiset ovat toisiaan vastaan. Ja esimerkiksi jossa entisen lukioajan (lyhytaikaisen) poikaystävän kanssa pitäisi ruveta egoillen vertailemaan sitä että kummalla on paremmat vuositulot ja arvioida että kumpi on "paremmin onnistunut siinä tiessä jonka tavoitteena on puoliso, kaksi lasta, auto(mahdollisimman iso), kesämökki ja asuntolaina (riittävän suuri jotta asunnolla voi päteä maksimaalisesti mutta niin pieni että saa sen ennen toista maksettua takaisin)." Heidegger pitäisi tätä lähtökohtaa huonona. Sen sijaan korostan sitä että usein sosiaalisessa tilanteessa kysymys ei ole nollasummapelistä. Siis siitä että toisen hyvä on toiselta pois. Joskus on niin että toinen tuo jostain syystä itselle huonoa. Jos tätä ei kestä, niin ilman mitään vertailuasetelmaakin tilanne on ahdistava. Ja jos ahdistaa liikaa, on syytä välttää koko tilannetta. ; Ei pidä mennä pelaamaan kuvitellen että voisi jotenkin kääntää ahdistavan tilanteen voisi automaattisesti korjata. Toki jos kestää tappion, tämä voi olla sankarillisin vaihtoehto. Mutta kuka oikeasti jaksaa elää sankarina joka päivä? Etenkään spontaanisti yllätyspäivänä junassa!

Maahan, pojat

Tämä on vihainen koneen matkustaja "Tämä on kyllä viimeinen
kerta kun lähden halpalentoyhtiön kyytiin."
Tämä on koneen kapteeni "Olemme putoamassa päistikkaa yli 10 km korkeudelta,
se on hyvinkin todennäköistä. Muistakaa sulkea turvavyöt!"

Agnostikoissa kiinnostusta herätää aika usein se, että heissä ikään kuin yritetään selvittää linjamaa. Että onko esimerkiksi sittenkin kristitty. Lisäksi agnostikkojen ambivalentti suhtautuminen vaikeuttaa sitä että mitä he nyt sitten tekevätkään. Nämä asenteet sekoittuvat tai ainakin ilmenevät samantapaisissa kysymyksissä.

Eräs melko yleisistä kysymystyypeistä on ajatus siitä mitä agnostikko tekee jos hän on lentokoneessa joka sattuu putoamaa. Että rukoileeko agnostikko ; Tämä tuntuu olevan usealla jonkinlainen tärkeä jakaja. Rukous on mielenkiintoinen koska se koskee oikeastaan aika käytännöllistä toimintaa, ja on hyvin konkreettista uskonelämän ilmaisua. Tämä on hyvin kaukana omasta uskontomietteestäni, joka on "enemmän abstraktia".

Kuitenkin tämänlaiset skenaariot ovat myös arvokkaita. Ne nimittäin voidaan liittää ajatuskokeiden arvokkaaseen historiaan. Ja siinä missä esimerkiksi uusateistit luultavasti väheksyvät tätä lähestymistapaa, itse pidän sitä jotenkin kuvaavana. En sitä kautta, että ne todella kuvaisivat ihmisten tekemisiä tositilanteissa, vaan siitä että mitä niihin vastaaminen kertoo. ; Siksi en pidä tämänlaisia kysymyksiä ainoastaan yrityksinä taivuttaa agnostismi olemattomaksi ajattelutavaksi joka lopulta pohjimmiltaan loksahtaa "joko ateismiksi tai uskovaisuudeksi".

Oma vastaukseni on, että en oikastaan tiedä. Se, mitä tiedän emootioista, paniikista, yllättävistä tilanteista ja vaaratilanteista - ja olen saanut tästä piiristä hitusen maistiaisia kyllä - on opetus aina ollut se, että omaa toimintaa on vaikeaa ennakoida siististi sohvalta. Ihmiset tekevät tälläisissä tilanteissa typeriäkin asioita. Tältä osin voisin sanoa että vastauksessani on kaksi osaa:
1: Näin maan päällä rukous tuntuisi jotenkin vieraalta. Tyytyisin varmasti ihan vain huutamaan.
2: Tositilanteessa rukous saattaisi kuitenkin juolahtaa mieleen. Mistä minä sen tiedän? Tälläinen vaihtoehto on ainakin teoriassa olemassa.

En tosin tiedä mitä merkitystä tällä on, koska tosiasiassa jos minulta haluaa järjetöntä toimintaa, niin sitä ei tarvitse mennä putoaviin lentokoneisiin hakemaan. ; Ei tarvita kuin se, että koneeni nettiyhteys on (erityisen) pätkivä joku päivä, niin pian huomaan kiroilevani tietokoneelle. Enkä silti oikeasti pohjimmiltani oikeasti usko että tämänlaisella koneen antropomorfistamisella on mitään (a) vaikutusta tietokoneen toiminnantason muuttumisessa, kone ei muutu tottelevaisemmaksi (b) mitään yhteyttä metafyysiseen totuuteen jossa jotenkin tiedostaisin että tietokone olisi pohjimmiltaan tietoinen. Ei se ole. Se on kasa metallia vaikka tietoisuutta ja kykyä sosiaaliseen vastavuoroisuuteen - ainakin nykyisellä teknologian tasolla.

Moni ihminen ei kuitenkaan ajattele että lentokoneonnettomuusrukouskysymys naksahtaa minulla - ja varmaan aika monella muullakin agnostikolla - juuri tämänlaiseen lokeroon. Moni tuntuu nimittäin ajattelevan hieman kuten Esa Saarinen, joka on sanonut että hän on käytännössä ateisti, mutta että hän ei mieti sitä että redusoituuko hänen tietoisuutensa ja aivotoimintansa pohjimmiltaan kvanttifysiikan ilmiöihin. Että onhan se varmasti mahdollista ja kenties tottakin, mutta hänen elämisensä kannalta tämänlaisten kysymysten kysyminen ja niinin vastaaminen ei ole mielenkiintoista.

Monikin erottaa juuri omankaltaiseni jumalamietiskelytavan juuri tälläiseksi epäkiinnostavaksi. (Minusta se taas on ainut kiinnostava.) He erottelevat metafyysisen mietinnän konkretiasta. Ja he pitävät toimintaa ihmisen elämän kannalta relevanttina. He ovat tässä suhteessa eksistentialistisempia kuin minä. Se ei ole paha asia, mutta joskus tuntuu että kun he tämänlaisella taustalla kysyvät minulta kysymyksiä, niin he pettyvät kun vastaus ei sitten noudatakaan tämän taustan haluamia vastauksia. Kysymys voi toki olla yritystä ymmärtää, mutta se voi olla samalla myös jonkinlainen lokero, jossa vastauksenkin pitäisi noudattaa kysyjän vaatimaa muotoa. Siksi on vaikeaa erottaa onko kysymys pohjimmiltaan asenteellinen vai rehellinen.

Valitan. Minulle kysymys lentokoneonnettomuusrukoilusta ei kuitenkaan ole tenttikysymys johon joku maestro voisi antaa pisteytyksen yhdestä viiteen, jotta arvioitaisiin minkä arvosanan saan elämäntaidoissa tai filosofisuudessa. Minulle se on kysymys joka kysytään minulta, ja joka koskee itseäni. Näkisin että jos kysymys ei muotoilultaan tai rakenteeltaan vastaa vastausta, se on pikemminkin niin että kysyjä saa huonot pisteet yhdestä viiteen.

VirtuaaliTodellisuus

Mitä jos elämäsi on valetta? Mitä jos, vähän Descartesin hengessä, kaikki havainnointisi olisi jonkinlaista demonin petosta, houretta tai unta? Mitä jos Matrix -elokuva olisikin dokumentaarinen?

Monia tämä ajatus pelottaa. Heille harha olisi totalitaristinen helvetti, jossa kaikki olisi ikään kuin ultimaattista propagandaa.

Se voisi tarkoittaa vaikka sitä, että kaikki ongelmasi ovat yhdentekeviä. Se voisi tarkoittaa sitä, että oikeasti ja pohjimmiltaan, olisimmekin ikään kuin Jumalan kämmenellä. Se voisi tarkoittaa sitä, että nukumme mukavassa lämpimässä kotelossa. Se voisi tarkoittaa sitä, että lillimme sikiöasennossa ikään kuin unessa, eikä millään vaikeuksillamme ole väliä. Ehkä se tarkoittaisi että kuolema virtuaalitodellisuudessa olisi sama kuin herääminen ikään kuin aidompaan elämään. Tämänlaiset ajatukset antavat toivoa.

Tämänlaisten "voi olla" -skenaarioiden vuoksi ihmiset ovat rakentaneet suuria asioita jotka vaikuttavat haihattelua. Monesta nämä tuntuvat typeryydeltä ja elämän hukkaamisena. Kaiken pitää olla totta, reaalista, materiaalista. Harha on merkityksetöntä ja vain Todellisuus, saavuttaminen, tekeminen ja markkinavoimien seuraaminen merkitsee. Mutta ihminen tietää silti paremmin. Siksi kulttuuri on konstruoinut suurimman innovaationsa ja tärkeimmän rakennelmansa. Internetin.

Pick your Poison ; Sherlock Holmes ja Taksimiestemppu

"Sherlock" -sarjan ensimmäisessä jaksossa syyllinen on huomaamaton ja nöyrän oloinen taksimies, hahmo jota kukaan ei huomaa ja joka on siksi ihanteellisessa asemassa murhaamisen kannalta. Hän puhuu ihmisille ja nämä tekevät itsemurhan. Tai teknisesti hän osoittaa heitä aseella, ja pakottaa heidät pelaamaan eräänlaista venäläisen ruletin muunnelmaa ; Hän asettaa esille kaksi pulloa. Niissä on saman näköinen pilleri. Taksimies kertoo, että toisessa on myrkkyä ja toisessa ei. Ja temppu on siinä että taksimies antaa uhrinsa valita kumman pullon hän ottaa ja taksimies ottaa sen jäljellä olevan pullon. Sisällöt nautitaan samanaikaisesti. Taksimies tekee yhden siirron jossa hän siirtää toisen pullon eteen. Ja sanoo että sitä voi valita jomman kumman.

Taksimies on onnistunut voittamaan jo 4 ihmistä ennen kuin Sherlock Holmes saa hänet kiinni. Televisiosarjan jakso onkin rakennettu nerokkaasti siten, että katsojalle itse asiassa jätetään hyvin paljon auki.

Tilaa jätetään sille että taksimies ei oikeasti olisikaan nero, vaan vain onnekas. P= (½)⁴ on mahdollisuuksien rajoissa ; Noin 6% onnistuu noin hyvän sarjan. Onnekasta, mutta ei mahdotonta. Puolisoni kannattaa tätä ideaa. Hänestä ajatus muunlaisesta on melko lailla naurettava. Hänestä jokainen kyllä miettii kaikkia skenaarioita, mutta niitä on niin paljon että lopulta sitä vain valitsee tuurilla jotain. Tämä ajatus ei ole ollenkaan huono tai turha. Sillä tosiasiassa ihmisissä toimii myös vahvistusharha ; Taksimies voi jopa luulla että hänellä on systeemi. Myös monet onnenpelien pelaajat kehittävät erilaisia "systeemeitä", joiden omituisena tapana on kuitenkin imeä heidän lompakkonsa tyhjiksi pitkällä tähtäimellä. Kenties taksimies oltiinkin puhuttu luulemaan olevansa jotenkin erityinen. Moriarty - joka maksoi taksimiehelle palkkaa murhatöistä - manipuloi tällöin taksimiestä joka oli selkeästi oppimaton huonpalkkainen duunari joka epäonnistui elämänsä kaikilla osa-alueilla ja joka kaipasi arvostusta.

Temppu ei itsessään ole klassisesti tunnettu psykologinen koe. Mutta toisaalta mentalistit tekevät juuri samanlaisia stuntteja toistuvasti. Kivi-Paperi-Sakset on tuuripeli, jossa on toki mukana onnielementtiä. Mutta siinäkin käydään skenaarioita läpi, mutta osa strategioista toimii paremmin kuin toiset. Asiassa pääsee melko hyvin alkuun jo wikien tarjoamilla pikkuopeilla. (Harjoittelu pari viikkoa ja tilastollinen analyysi jossa on vaikka 30 KPS -sarjan pelejä eri ihmisiä vastaan tarjoaa tähän keinoja tarkistaa asia niin että vahvistusharha ei astu päähän.) Derren Brown ja monet muut mentalistit ovat kertoneet hienostuneempia niksejä tähän. Mutta aina kun ammattitaikureiden ammattiniksit ovat puheena, olen hyvin varovainen. Jos joku esittää vaikka sellaisen arkijärkeen uppoavan käsitteen kuin "hypnoosi" ja vastaavat on väistämättä mielessä myös se että nämä olisivat kenties ainakin osittain jonkinlaista mainospuhetta. Esimerkiksi hypnoosi tuntuu ongelmalliselta koska se on ilmiönä jotain joka ei toimi kaikkiin ja joka toimii vain rajoitetusti muutoinkin. Kun on helpompia temppuja ja keinoja tehdä sama, niin miksi pitäisi valita tämänlainen monimutkaisempi tie?

Tässä mielessä itse olen tietysti skeptisempi. Minun on helppo uskoa että tässä taksimiehenkin tapauksessa on kysymyksessä ns. kusetus ja koijaaminen. Sarja itse asiassa leikittelee esimerkiksi sillä että taksimies kohdistaa katseensa kohti itseään lähempänä olevaa pulloa kun hän sanoo kesken keskustelua että "on aika valita". Tämä voi olla vihje tai sitten tämä on huijaus. Se, mitä vihje tarkoittaa on tietysti itsessään miettimisen arvoinen asia. Tässä mielessä nähdäkseni sarja jopa rakentaa mahdollisuuden selittää taksimiehen erityisen menestys. Sarja nimittäin korostaa miten vaaleanpunaiseen pukeutunut uhri oli erityisen älykäs. Hän olisi varmasti osannut lukea psykologista peliä jos sellaista on. Mutta Holmesin tarkka analyysi varmistikin että taksimiehellä oli joka tapauksessa kuolema edessä ja hän oli itse asiassa ankeassa tilanteessa, joku voisi pitää relevanttina vaihtoehtoa että masennus olisi tätä syvemmällä ja taksimies olisi oikeasti jopa suisidaalinen läpisurullinen hahmo. Näin ihminen joka lukee taksimiehen eleitä lukee ne väärin, virheoletus on jo siinä että eleet yrittäisivät varmistaa että taksimies eläisi. Taksimies halusi kuolla.

Tosin itse olen vielä tätäkin häijympi ja kyynisempi. Jos nimittäin itse tekisin tämänlaisen taksimiestempun, toteuttaisin sen siten että hankkisin itselleni resistanssia käyttämääni myrkkyyn. Ja tarjolla olisi kaksi aivan identtistä pilleriä. Ulospäin näyttää että uhri on ottanut myrkyn ja kuollut. Valinnan edessä näyttää että takana olisi jokin mahdollisuus. Vaikka tosiasiassa mahdollisuus on nimenomaan se joka puuttuu. Taksimies olisi sittenkin kenties masentunut, mutta ei itsetuhoinen.

Tämä selitys tukisi sitä, miksi Holmes valitsi pillerin mutta hän ei syönyt sitä loppuun asti. Hän toki kysyi pilleristä ensimmäiseksi taksimieheltä. Mutta kyseessä onkin "metatason selitys". Televisiosarja ei voi tappaa sankariaan ensimmäisessä jaksossa. Holmesin erehtyväisyys on muutoinkin tämän ensimmäisen jakson piilovire. "There's always something!" hän sanoo itsekin, kun tulkitsee väärin Watsonin sisaren veljeksi vain kun "Harrietin" lempinimestä on vääntynyt "Harry". Pilleri ei siis jää syömättä koska Holmes on ovela, vaan hän jää henkiin koska Watson ehtii väliin. Tällöin taksimies olikin yllättävän nerokas.

vaihtoehtoinen todellisuus

Kirjallisuudessa käytetään usein apuvälineenä vaihtoehtoisia todellisuuksia. Niissä voidaan tehdä ajatuskokeita jotka nojaavat skenaarioihin joita ei ole toteutunut. Lisäksi vaihtoehtoisilla todellisuuksilla voidaan heijastella oikeassa maailmassa tapahtuneita asioita toisessa yhteydessä. Näin saadaan etäisyyttä asiaan, mutta itse asiasisältö saadaan kuitenkin esitettyä ja ymmärrettyä - jopa paremmin kuin siten että käsiteltäisiin itse aihetta.

Vaihtoehtoisessa todellisuudessa ei ole kysymys minkälaisesta tahansa "mielikuvituksen multiversumista". Usein tapahtumat ovat kuvitelmaa, mutta eivät silti vaihtoehtoista todellisuutta sanan varsinaisessa mielessä, koska niissä maailma on hyvin samanlainen kuin omamme. Toisaalta liian eksoottinen ympäristö tulkitaan enemmän omaksi maailmakseen kuin vaihtoehtoisen todellisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoisen todellisuuden tulee olla jotenkin ymmärrettävä ja kiinnostava, vaikka se onkin vieras.

Tämä on yksi syy, minkä vuoksi hyvin toistuva vaihtoehtoisen universumin toistuva kaava on se, että liikennettä hoidetaan ilmalaivoilla. Ne ovat futuristisia mutta antiikkisia. Ne ovat tuttuja. Mutta kun liikennöinti hoidetaan ilmalaivoilla, tiedetään välittömästi että kysymys ei ole meidän maailmastamme ja kulttuuristamme.

Voidaankin jopa sanoa niin että ilmalaiva on niin toistuva teema että se toimii jopa jonkinlaisena vaihtoehtoisen maailman tunnusmerkkinä. Eli jos siellä on ilmalaivoja, kysymys on miltei varmasti vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että 1900–1936 välinen Saksa oli vaihtoehtotodellisuus. Se selittäisi monta asiaa.

KLIK

Olet päätynyt lukemaan "Aleksanterin ratkaisu" -blogia. Sinulla oli tarjolla muitakin vaihtoehtoja. Tämä potentiaalisuuden runsas vuori on nyt kuitenkin "romahtanut" samalla tavalla kuin Schrödingerin kissa ei enää laatikon kannen avaamisen jälkeen olekaan samanaikaisesti sekä kuollut että elossa. Runsaat vaihtoehdot, mahdollisuudet joita olisit voinut tehdä, ovat iäksi menneet. Potentiaalinen on aktualisoitunut. Ja yleisesti ottaen tämä ei ole mukava asia mietittäväksi.

Siispä harhautan sinua johonkin positiivisempaan. Otetaan aiheeksi maailman ihanin ja täydellisin ja viisain olento. Eli itsesi. Olet maailman napa. Astutaan hetkeksi sinun ihanteelliseen elämääsi ja koetellaan miltä tuntuu olla näinkin keskeinen ja oleellinen olento. Mitä Hän tekee kun Hän lukee "Aleksanterin ratkaisua"?

Lukeaksesi tätä olet käyttänyt apunasi teknologiaa, tai sitten sinulla on jokin paranormaali erikoiskyky jonka kanssa olisi kenties viisaampaa asettua skepsis ry:n rahapalkinnon saajaksi. Kenties sinulla on nettikelpoinen kännykkä. Kenties sinulla on PC. Valinta on oleellinen, koska tekijä on kaikessa pahuudessaan modifioinut blogin ulosantia, kännykkään tulee vähemmän krumeluureja, PC:lle enemmän. Toivottavasti pidät tästä ratkaisusta.

Luultavasti et, sillä kännykkäversio on aneeminen ja PC versio laginen.

Lukuasentosi on todennäköisesti istuva. Tietokoneiden kanssa ei ole juuri vaihtoehtoja. Ja kännykkääkään ei ole kätevää lukea vaikka päälläseisonnassa. Mutta kännykän kanssa voit lukea seisaaltaan tahi divaanilla maaten. Kasvoihisi lankeaa valoa, vähintään näyttölaitteesta. Kenties sinulla on lisävalaistusta. Valaistus riippuu tietysti lukupaikasta. Jos luet sitä kotona, valonlähde voi olla hehkulamppu tai energiansäästölamppu tai ledi. Junassa lamppu on erilainen. Kenties olet niitä onnellisia ihmisiä joiden ulkoinen valonlähde on aurinko, peräti lämmin ja kesäinen sellainen. Tai sitten olet niitä jotka nauttivat pimeydestä. Heille tämä blogi onkin ymmärrettävä valinta.

Ei ole todennäköistä että olet säätänyt radiota tai televisiota hiljemmalle tai sulkenut huoneesi ovea. Sillä blogeja ei yleensä lueta aikaa varaten omassa hiljaisuudessa samalla tavalla kuin pidempiä kirjoja. Epäilen että et ole edes käynyt erikseen vessassa jotta virtsaamisen tarve ei keskeyttäisi lukunautintoasi. Annan tämän epäkohteliaisuuden auliisti anteeksi, koska rehellisesti sanoen teen juuri näin itsekin. Armeliaisuus johtuu myös siitä että vaihtoehto on kenties vielä epäkunnioittavampi. Voi nimittäin olla että tämän blogin lukeminen on jonkinlainen häpeä jota et halua tunnustaa läheisillesi. Silloin piilottelet huoneessa suljettujen ovien takana kuhin sellainen joka piileskelee suljettujen ovien takana ketkuus mielessä. Kenties kun perheesi jäsenet tulevat huoneeseen, räppäät näyttölaitteen mekaanisesti napista pimeäksi että he eivät näkisi nettiseikkailujasi. He luultavasti luulevat että katsot koneellasi pornoa. Ja luultavasti tiedostat että he ajattelevat näin. Ajattelet silti että tämä kaunis harhaluulo on parempi kuin karu totuus. Kenties joku päivä totuus paljastuu läheisillesi, ja valheidesi verkko puhkeaa kuin kupla. Se on Sinulle aivan oikein.

Kuitenkin olet tullut blogiin, häpeästäsi huolimatta tahi jopa etenkin sen vuoksi sen pitäisi olla minun puoleltani kiitoksen arvoinen teko. Se kun kertoo jonkinasteisesta vaivautumisesta. Käytät blogin lukemiseen aikaasi jonka voisit kuluttaa johonkin muuhunkin. Todennäköisesti tulen haaskaamaan tämän elämänhetkesi. Etkä saa sitä ikinä takaisin.

Tämä herättää aina vain yhden kysymyksen. "Miksi". Kenties tämä kysymys painaa itseäsikin aina yön synkeinä yksinäisinä hetkinä. Kenties se on eksistentiaalisen angstisi syvin olemus. Masennus on itseään ruokkiva kehä, joten jos olet ajautunut blogini synnyttämänä ja sen ruokkimana masennuskurimukseen, toivon että keksit asialle jotain. Ihmiset eivät nykyään yksinkertaisesti panosta riittävästi depressioonsa. Pinnallisia kakkosluokan pikkuangstissa rypemistä on paljon, eikä kunnollista itseään raastavaa epätoivoa ja ahdistuksen loputonta merta osata arvostaa.

Olet voinut päätyä tänne mitä ihmeellisimpiä reittejä. Kenties sinulla on sattunut huonoa onnea. Olet hakenut googlella tahi muulla hakukoneella jotain muuta - esimerkiksi hakusanalla "porno+tissivako" - ja päätynyt epäonneksesi tänne. Ehkä sinun blogissasi blogirullassa tai suosikkilistalla. Tai jonkun kaverisi. Tahi vierailet täällä jonkin linkin kautta ensi kertaa. Tilaa on sillekin että luet tätä joka päivä. Todennäköisimmin luet tätä satunnaisesti ja karsit isosta kasasta randomryönää itsellesi mielekkään ja mieluisat vaihtoehdot.

Ja on olemassa sellainenkin vaihtoehto että oletkin minulle sukua ja luet tätä velvollisuudesta tahi halustasi kuulla sosiaalipornoa elämästäni sillä ainoalla tavalla jolla se on käytännössä mahdollista.

Koska tämä on filosofiablogi, olet kenties filosofisesti painottunut ja tämä toimii ylevänä motiivinasi. Voit olla joko raastavia skientistejä joita kiinnostaa älyllinen analyysi joka repii ja raastaa asioita, ja toisaalta yhdistelee näitä raastetuja sirpaleita yhteen niin että syntyy jonkinlainen todellisuusnäkemys, karkeistus jota voidaan sanoa hyvin perustelluksi uskomukseksi. Tai sitten olet kaunosielu joka uskoo että täältäkin on mahdollista löytää jokin luonnollinen, viaton, alkukantainen ja luomisvoimainen vimma jossa löytyykin tunne ja että kaiken tuon väkivaltaisen raastamisen takana onkin itse asiassa kosketus johonkin tätä kaikkea suurempaan.

Tai sitten olet vähemmän korkealentoinen ja olet lähinnä kiinnostunut blogini aihelistasta, siitä mistä kirjoitan usein. Kenties vihaat samoja asioita kuin minäkin ja pidät samoista asioista mistä pidän - tai aiheen vetovoima on niin voimakas että kestät harhaoppisuuttani. On ehkä kenties potentiaalisesti jopa mitei mahdollista että blogini on itseruokkinut tätä kiinnostusta ja synnyttänyt aiheen vetovoiman. Ehkäpä oletkin kiinnostuneempi siitä että julkaisen usein ja monista aiheista, jolloin aina silloin tällöin tarttuu joku "sivuaihe" joka on oikeasti mielekäs, toisin kuin se teologiasonta joka ei voisi vähempää innostaa siellä päässä. Moni haluaa vain tarkistaa olenko kirjoittanut uusia vitsejä. Osa joutuu velvollisuuksiensa vuoksi tekemään kouluesitelmiä - osa jopa mallilla copy-paste.

On mahdollista että vihaat tätä blogia syvästi. Vielä mahdollisempaa on että dissaat sen kirjoittajaa ja haluat lähinnä tarkistaa mitä "vihollismaastossa" tapahtuu. Kenties sinulla on oikein kaveripiiri. Kaveripiiri jonka kanssa seulot tekstejä, ja arvostelette nyrpein ilmein. Annatte minulle kuvaavia joskin epäkohteliaita lisänimiä kuten "kuonasielu" tai "ärmäke". Aina välissä luette jonkun jopa minun tasolleni erikoisen aivopierun ja räkätätte yhdessä oikein syvät ja vatsanpohjaa pomputtavat räkänaurut. Joskus juotte yhdessä olutta samalla, ja silloin saattaa purskahtaa vaahtoisaa juomaa näyttölaitteelle ja näppäimistölle. Se tulee teille kalliiksi ja saan tästä ajatuksesta perverssiä mielihyvää. Mutta voitte oveluuksissanne oppia mielenmalttia ja silloin ei pärskähdä kalja mihinkään. Sen sijaan tursuaa se vain sieraimesta ulos ja valuu siistimmin naamaa pitkin. Se on hieman nöyryyttävämpää mutta säästää teknologiankorjaajalle suunnatuissa laskuissa.

On myös mahdollisuuksien rajoissa - toki hyvin hämärissä - että sinulla on jonkinlainen romanttinen stalkerfiksaatio tämän blogin pitäjään ja haluat vain kukea hänen kanssaan romanttisesti hetken matkaa - ja haluat tehdä tämän siitä huolimatta että vain yksi henkilö maailmassa tietää tästä. Kenties masturboit kirjoittajan profiilikuvien avulla itsesi uneen.

Ei siis sillä että sinulla olisi mitään odotuksia. Ei blogeilta odoteta mitään ihmeellistä. Sinäkin olet varmasti niitä ihmisiä jotka eivät enää ylläty mistään. Elät maailmassa jossa sinua nuoremmat ovat impulsiivisia haahuilijoita, joiden into ja odotukset ovat itsellesi vieraita. Ne näyttävät aivottomalta kaahotukselta joka johtuu utooppisesta epärealistisesta suhteesta elämään ja maailmaan. Sen sijaan elämänkokemus on tuonut juuri sinulle maanmainiota ymmärrystä itsestäsi ja hallintaa ympäristöstäsi. Eikä maailma siksi enää yllätä sinua. Kenties odotat että eläkkeelle meno tahi muu vanhuus tulevaisuudessa palauttaa sinulle tämän nuoruuden kyvyn elää hetkessä. Mutta se todennäköisesti tuo sinulle vain dementian. Näin sinulta menee ymmärrys itsestä ja hallinta ympäristöstä. Mutta kyynisyys on silti lujassa.

En tietenkään haluaisi lannistaa sinua, mutta lannistan kuitenkin. Voisin kenties rajoittaa tätä, mutta sinun lannistamattomuuden haluni ei ole riittävän vahva. Siksi lannistus iskee ikään kuin "mutkan takaa". Teen tämän ihan sen vuoksi että tämä asetelma on itselleni hyvin edullinen ; Jos ihminen tarjoaa itselleen bloginlukemisen nautinnon, minun on hyvin tervettä olla herättämättä liikoja odotuksia jotta ihmiset eivät pety. Amatöörikirjoittajan on syytä pitää huolta siitä että blogi tarjoaa jotain potentiaalista mukavaa, mutta jossa ei ole ladattuna niin suuria vaateita että pettymysriski olisi mainittava.

Olet joka tapauksessa täällä ja luet blogiani. Syyt, keinot ja tavat ovat moninaiset, mutta lopputulos on sama. Kiitän sinua siitä että teit hyvän valinnan. Valitsit oikein. Vielä oikeammin voit tehdä vain jos lähetät kirjoittajalle rahaa. Oikein iso lahjoitus saa hänet nöyrtymään ja sanomaan ne kaksi lukijalle asiaankuuluvaa sanaa jotka koskevat erityisesti tätä blogia. Ne ovat "kiitos" ja "anteeksi". Haaskasin tässä tekstissä runsaasti potentiaaliasi. Kulutit sen kuitenkin vapaaehtoisesti. Kenties tämä oivallus on tieto joka sinut vapauttaa. Ehkä tämä on sinulle peräti internetin viimeinen sivu. Sen jälkeen voit rauhassa sulkea internetinlukulaitteesi ja mennä leikkimään ulos perheesi ja ystäviesi kanssa.

---

Tämä on 3600. blogaus. Kyllä siihen mahtuu yksi teksti kokeellista ruskeakielisyyttäkin.