lauantai 24. elokuuta 2013
Maahan, pojat
Eräs melko yleisistä kysymystyypeistä on ajatus siitä mitä agnostikko tekee jos hän on lentokoneessa joka sattuu putoamaa. Että rukoileeko agnostikko ; Tämä tuntuu olevan usealla jonkinlainen tärkeä jakaja. Rukous on mielenkiintoinen koska se koskee oikeastaan aika käytännöllistä toimintaa, ja on hyvin konkreettista uskonelämän ilmaisua. Tämä on hyvin kaukana omasta uskontomietteestäni, joka on "enemmän abstraktia".
Kuitenkin tämänlaiset skenaariot ovat myös arvokkaita. Ne nimittäin voidaan liittää ajatuskokeiden arvokkaaseen historiaan. Ja siinä missä esimerkiksi uusateistit luultavasti väheksyvät tätä lähestymistapaa, itse pidän sitä jotenkin kuvaavana. En sitä kautta, että ne todella kuvaisivat ihmisten tekemisiä tositilanteissa, vaan siitä että mitä niihin vastaaminen kertoo. ; Siksi en pidä tämänlaisia kysymyksiä ainoastaan yrityksinä taivuttaa agnostismi olemattomaksi ajattelutavaksi joka lopulta pohjimmiltaan loksahtaa "joko ateismiksi tai uskovaisuudeksi".
Oma vastaukseni on, että en oikastaan tiedä. Se, mitä tiedän emootioista, paniikista, yllättävistä tilanteista ja vaaratilanteista - ja olen saanut tästä piiristä hitusen maistiaisia kyllä - on opetus aina ollut se, että omaa toimintaa on vaikeaa ennakoida siististi sohvalta. Ihmiset tekevät tälläisissä tilanteissa typeriäkin asioita. Tältä osin voisin sanoa että vastauksessani on kaksi osaa:
1: Näin maan päällä rukous tuntuisi jotenkin vieraalta. Tyytyisin varmasti ihan vain huutamaan.
2: Tositilanteessa rukous saattaisi kuitenkin juolahtaa mieleen. Mistä minä sen tiedän? Tälläinen vaihtoehto on ainakin teoriassa olemassa.
En tosin tiedä mitä merkitystä tällä on, koska tosiasiassa jos minulta haluaa järjetöntä toimintaa, niin sitä ei tarvitse mennä putoaviin lentokoneisiin hakemaan. ; Ei tarvita kuin se, että koneeni nettiyhteys on (erityisen) pätkivä joku päivä, niin pian huomaan kiroilevani tietokoneelle. Enkä silti oikeasti pohjimmiltani oikeasti usko että tämänlaisella koneen antropomorfistamisella on mitään (a) vaikutusta tietokoneen toiminnantason muuttumisessa, kone ei muutu tottelevaisemmaksi (b) mitään yhteyttä metafyysiseen totuuteen jossa jotenkin tiedostaisin että tietokone olisi pohjimmiltaan tietoinen. Ei se ole. Se on kasa metallia vaikka tietoisuutta ja kykyä sosiaaliseen vastavuoroisuuteen - ainakin nykyisellä teknologian tasolla.
Moni ihminen ei kuitenkaan ajattele että lentokoneonnettomuusrukouskysymys naksahtaa minulla - ja varmaan aika monella muullakin agnostikolla - juuri tämänlaiseen lokeroon. Moni tuntuu nimittäin ajattelevan hieman kuten Esa Saarinen, joka on sanonut että hän on käytännössä ateisti, mutta että hän ei mieti sitä että redusoituuko hänen tietoisuutensa ja aivotoimintansa pohjimmiltaan kvanttifysiikan ilmiöihin. Että onhan se varmasti mahdollista ja kenties tottakin, mutta hänen elämisensä kannalta tämänlaisten kysymysten kysyminen ja niinin vastaaminen ei ole mielenkiintoista.
Monikin erottaa juuri omankaltaiseni jumalamietiskelytavan juuri tälläiseksi epäkiinnostavaksi. (Minusta se taas on ainut kiinnostava.) He erottelevat metafyysisen mietinnän konkretiasta. Ja he pitävät toimintaa ihmisen elämän kannalta relevanttina. He ovat tässä suhteessa eksistentialistisempia kuin minä. Se ei ole paha asia, mutta joskus tuntuu että kun he tämänlaisella taustalla kysyvät minulta kysymyksiä, niin he pettyvät kun vastaus ei sitten noudatakaan tämän taustan haluamia vastauksia. Kysymys voi toki olla yritystä ymmärtää, mutta se voi olla samalla myös jonkinlainen lokero, jossa vastauksenkin pitäisi noudattaa kysyjän vaatimaa muotoa. Siksi on vaikeaa erottaa onko kysymys pohjimmiltaan asenteellinen vai rehellinen.
Valitan. Minulle kysymys lentokoneonnettomuusrukoilusta ei kuitenkaan ole tenttikysymys johon joku maestro voisi antaa pisteytyksen yhdestä viiteen, jotta arvioitaisiin minkä arvosanan saan elämäntaidoissa tai filosofisuudessa. Minulle se on kysymys joka kysytään minulta, ja joka koskee itseäni. Näkisin että jos kysymys ei muotoilultaan tai rakenteeltaan vastaa vastausta, se on pikemminkin niin että kysyjä saa huonot pisteet yhdestä viiteen.
Tunnisteet:
agnostismi,
ajatuskoe,
antropomorfismi,
eksistentialismi,
kysyminen,
maailmankuva,
pelko,
rukous,
Saarinen,
skenaario,
valokuvaus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Agnostikko on uskovaisille ja ateisteille kuin bi-seksuaaki heteroille ja homoille....
Paitsi, että homot dissaa biseksuaaleja ihan sikana.
Agnostikkot eivät ole käytännössä koskaan suoria hyökkäyksen kohteita. Heillä enemmänkin;
* Pelataan, eli lasketaan omaan jengiin ja vastustajiin aina tilanteen mukaan, sen mukaan mikä on poliittisen pelin kannalta kätevintä.
* Ovat enemmänkin "sivutulessa" kun likimain kaikki kritiikit sekä ateistien ja kristittyjen puolelta tuppaavat pyyhkimään heillä lattiaa. Ei pidä jäädä ristituleen makaamaan kun uskovaiset ja ateistit ammuskelevat toisiaan.
Lähetä kommentti