Jo joutui karvas Taika

Aikanaan esitettiin, että suvivirsi ei ole uskonnonharjoittamista ; "perustuslakivaliokunnan uskonnonvapauslakiehdotuksen käsittelyn yhteydessä antaman lausunnon mukaan yksittäinen virsi ei tee koulujen perinteisistä juhlista uskonnon harjoittamista." Itse olen toki sitä mieltä että suvivirsi ei tee juhlasta uskonnon harjoittamista, mutta laulu itsessään on uskonnon harjoittamista. Ja tällä linjamalla siihen jouduttiin ottamaan kantaa. Tuoreesti oikeusasiamies esitti, että suvivirsi ei ole edes tätä. Eli virsi ei edes ole ollenkaan uskonnollista toimintaa. "Vallitsevassa kulttuuriympäristössämme Suvivirren mainittu sisältö ei aiheuta sitä, että koulun päättäjäistilaisuudesta muodostuisi uskonnonvapauden negatiivisen ulottuvuuden kannalta kielletyllä tavalla luonteeltaan uskonnollinen tilaisuus." Kuitenkin tämänlaisilla päätöksillä on merkitystä ja niiden mukana on mentävä.

Asia tuntuu kuitenkin jääneen vieraaksi, yllättäen nimenomaan uskovaiselle puolelle. Itse asiassa tämä mukailee vanhaa huomiotani kyseisestä virrestä. Näyttää olevan niin, että Luterilainen kirkko pitää kyseistä virttä uskonnonharjoittamisena, ja ne jotka ovat - eivät pelkästään ei-sekularisteja- vaan antisekulaareja kikkailevat sillä että virsi on pakko laulaa koska se ei ole uskontoa. Jos se olisi uskontoa, se pitäisi kieltää. Luterilaisen kirkon linjama on tässä lähempänä omaani, mutta sen kanssa olisi tietysti mahdotonta pitää sitä pakkoperinteenä koulussa ihan lainsäädännöllisin syin. Kuten aiemmin tein viitatessani perustuslakiin.

Tästä uskonnollisen luonteen tunustamisesta on saatu aivan tuore kannanotto "kotimaahan". "Uskonnoton kiusaantuu, jos sana ”Jumala” putkahtaa yhteislauluun. Minä taas kiusaannun, kun huomaan, että minulta viedään uskonnon harjoittamisen vapaus ja ilo siitä, että saan sydämestäni ylistää Jumalaa. Aion henkilökohtaisesti pitää Suvivirttä uskonnonharjoituksena ja olla siitä ylpeä. Myös se, että jotakin jätetään pois, voi olla loukkaavaa ja satuttavaa. Mihin ihmeeseen perustuu ajatuskulku, että vain uskonnottomien tunteita voi loukata? Eivätkö he oikeasti näe, että heidän vaatimansa poistot voivat loukata muita, jopa enemmistöä?"

Kyseinen teksti näyttää silmiini erikoiselta. Se näyttää suoraan sanoen siltä että ihminen puhuu ongelmista jotka ovat täysin hänen oman kokemusmaailmansa ulkopuolella. Tuo lausunto näyttää vähän samalta kuin mitä propaganda väittää Marie Antoinetten sanoneen. Tarinan mukaan kun hän kuuli Ranskan vallankumouksen aikana kansan huutavan kaduilla leipääm hän kysyi "Mikseivät ne syö leivoksia?" Tämä oli osoitus siitä että miten eri maailmassa rikas eli. Samoin kun puhutaan uskonnonvapaudesta, kristinusko on ollut niin vahva normi ja kaikki toiminta on sovitettu sen mukaan että keskivertoisella kristityllä ei ole mitään aavistusta siitä miltä tuntuisi vaikka pakottautua aina muutaman kuukauden välein lausumaan saatananpalvontaan rinnastuvia hokemia. Ja jos pyytäisi näiden loukkaavien materiaalien vähentämistä koulujuhlista ja sanoisi että niitä voi sitten vapaalla harjoittaa, niin sanottaisiin että pyyntö loukkaisi uskonnon ilmaisua ja olisi siksi uskonnonvapautta vastaan. (Tosiasiassa Antoinette tosin kysyi, että "eikö heillä ole leipää", mutta tuo lausunto uskonnollisista kokemuksista vastaa enemmän tarinassa esiintyvää tarinaa joka on "niin hyvä että siitä miltei tuli totuus!")

Kotimaan lausunnon henkenä on "pahastuminen" ja teemana "käsiäänestys". Tämä siirtää keskustelun pois aiheesta. (Se on yhtä harhauttavaa kuin leivättömyysongelman siirtäminen leivoksiin, siis jos olisit ranskan aatelinen vallankumousta edeltäneellä ajalla.) Uskonnonvapaus on nähty samaksi kuin vakaumuksellisuudesta nouseva paha mieli. Valitan. Uskonnonvapaus ei suojele vitutukselta. Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä että kaikki muut on pakotettava yhteisrituaaliin oman vakaumuksen vuoksi tai he ovat loukkaavia. Uskonnonvapaus koskee yhden ihmisen sitouttamista aktioon. Itsen. Ja kenties laajemmassa tulkinnassa omien lasten. Toisten lapset ovat jo right out.
1: Natsikortti natsikortin vuoksi. Ja argumentin. ; Esimerkiksi natsi-saksan kuuluista Hitler -tervehdys oli pakotettu rituaali, joka tietysti ilmensi monien vakaumusta. On toki selvää että heilutteluun pakottaminen ja sen tunkeminen kaikkiin erilaisiin tilaisuuksiin on kaikkea muuta kuin poliittisen mielipidevakaumuksen ajamista. Tosiasiassa natsitervehdyksen poistaminen olisi ollut varmasti hyväksi. Silti sen poistovaatimus olisi varmasti loukannut monia - kenties jopa enemmistöä sen ajan saksalaisista! Hauskinta on, että näin olisi vaikka natsit eivät olisi tappaneet ainuttakaan juutalaista. Pahastuminen ja vapaus eivät vain ole sama asia. Ainakin itse uskonnottomana en aja suvivirttä pois siksi että sen laulaminen raastaisi ja vituttaisi niin paljoa. Vaan siksi että se rikkoo uskontojen samanarvoisuutta vastaan ja on vahva symboli ihan muihin asioihin.

Kuitenkin tässä suvivirttä on aina moitittu aivan toisesta näkökulmasta. Uskonnonvapaudesta. Ja se on aikatavalla eri asia. Mukavuus ja oikeudenmukaisuus ovat hitusen erilaisia teemoja. Toki ne usein kulkevat yhdessä, mutta eivät aina. Itse asiassa uskonvakaumuksen vuoksi loukkaantuminen ja pahastuminen on samanlaisessa suhteessa uskonnonvapautta rikkovan rikkeen korjaamisen ja oikeudenmukaisuuden kanssa. (Vertaus ; Televisiosarjat käyttävät usein tehokeinona ns. kohteliaita roistoja, koska ne ovat eri asioita, mutta mielikuvissa ne liitetään helposti yhteen.) Kuitenkin uskonnollinen tunne ei ole mitään, merkitsevää on se mihin se kohdistuu ja millä tavalla se kohdistuu.
1: Oikeudenmukaisuustematiikalla on aina taisteltu ihmisoikeusasioiden puolesta. Sillä ei ole kulttuurirelativistisesti ajateltu että valtion päämiehet voivat määrittää etiikan niin että vaikka kidutus, tyttölasten ympärileikkuu, pakkoavioliitot, hengiltä kivittäminen alkoholin nauttimisen vuoksi, hengiltä kivittäminen uskottomuuden vuoksi, kivittäminen uskonnosta luopumisen vuoksi, kivittäminen mistään syystä ... olisivat kuinka paikallisen kulttuurin suosiossa, niin niitä vastaan olisi silti taisteltava. Sillä uskonnonvapaus ei tuollakaan tarkoita sitä että enemmistön vitutus olisi jokin demokraattisuuden ja reiluuden tae. Itse asiassa se tekee juuri päinvastaista, ja useimmiten uskonnonvapautta ei nimenomaan ole siellä missä "enemmistön ärsyyntyminen" on oikeutus uskonnollisten rituaalien pitämiseen ja ihmisten niihin osallistuttamiseen ja erimielisten vaientamiseen kohteliaisuuteen tai pamppuun vedoten. Kas tässä pientä miettimistä kulttuurirelativisteille ja kotimaamme kristityille.

Tämänlainen lausunto korostaa sitä että jos suvivirsi olisi uskonnollinen, se olisi aiemmin mainitsemani perustuslain vastaista ja sitä otettaisiin kantaa jälleen laillisuus-omatuntokysymyksiin tavalla johon en kannustaisi kirkonväkeä - ainakaan juuri nyt heti tuoreen Räsäs-kohinan perään. On terveempää nojata tuohon lausuntoon ja korostaa että suvivirsi on kenties uskonnollista jollekulle, mutta että se on kaiken kaikkiaan uskontoneutraalia. Näin ollen suvivirren poistamisellakaan ei olisi mitään tekemistä uskonnonvapauden tai uskonpilkan kanssa. Koska kappale ei ole uskontoa, vaan perinne.

Tässähän ongelmana on se, että tosiasiassa kukaan ei kiellä kenenkään uskonnonharjoitusta. Sen sijaan se on tietyn uyskonnon harjoittmiseen pakottamista. Kukaan ei kiellä olemasta kristitty ja laulamasta suvivirttä kotona tai ulkona. Se, että juhla kieltää minua huutamasta "ave satan" ja vetämästä pakanarituaalia ei sekään ole mitään uskonnonvapauden rajoittamista. Se, että minä en vessaan mennessäni laula suvivirttä ei ole Jumalanpilkkaa. Karkeasti sanoen toiminta joka on aktiivista ja jossa tapahtuu jotain on uskonnollista. Sen puute ei ole "ateistista" vaan yksinkertaisesti uskontoneutraalia. Ateistinen tilanne olisi se, että suvivirsi korjattaisiin jollain pakkohuudolla jossa osallistuttaisiin lauluun jossa laulettaisiin vaikka että "Dawkins on oikeassa, Jumalaa ei ole".
1: Vitutuksella ei ole väliä - mikään laki ei suojele sellaiselta, eikä pidäkään. ; Sillä että joku ei hypi sinun vakaumuksesi mukaan, laula, hyppää, kyykisty, ei ole uskononvapautta vaan yritystä oikeuttaa uskonnonvapauden nimissä uskonnonvapauden antiteesi. Sillä että tilanteessa ei ole vaikka hindulaista tai kalevalaista rituaalia ei tee tilaisuudesta hindulaisuudenvastaista tai ateistista. Ja sama kulttuurivihamielisyyden puute kuvaa myös kristinuskoa.
2: Sen sijaan on väliä että osallistutetaanko ihmisiä lausumaan ja laulamaan omantuntonsa vastaisesti. Sillä on väliä että jossain tilanteessa olisi pakotettu julkisesti tuomaan esiin uskonnollisen vakaumuksensa millään lailla, esimerkiksi vaikenemalla tai poistumalla paikalta ; Vaatii aikamoista retorista puolivoltteilua jos kaikkien osallistumasta yhteisrituaalista saa vapauden ; Vapaus on kuitenkin jotain mihin on mahdollisuus näin haluttaessa, ilman ulkopuolisen ohjaamisen taakkaa. Jos asia on tehtävä tai siihen yritetään kannustaa erityisen vahvasti - tai jos siitä jopa seuraa rangaistus - ei puhuta "vapaudesta". Tällöin puhutaan "pakosta" ja sen eri asteista.

Ymmärrän toki, että pahastumislinja on ainut minkä suomalainen kristitty sisäistää. Sillä kristinusko on käyttänyt valtaa pahastumissäännöstöillä kautta aikojen. (Olut pois kaupoista koska joidenkin uskonvakaumus kieltää, kirkosta eronneet eivät mene naimisiin koska uskonvakaumus...) Eikä kristittyihin kohdistu mitään. He ovat normi, josta poikkeavaa voidaan jatkuvalla syötöllä syyttää arvotyhjiöstä ja siitä että tämänlainen ihminen on kyvytön moraaliin ja että arvot ovat lähtökohtaisesti aivan rappiolla. (Saan arvon kristityiltä toistuvasti tämänlaista palautetta. Kiitos heille! Aivan varmasti suhtaudun positiivisemmin uskontoon heidän avullaan!) Kristittyjen itsemarttyyroinnissa on jo kauan ollut linjama jossa "vainoksi" koetaan vain se että joku on ääneen erimielinen heidän kanssaan. Uhriutumispuhe on suorastaan vakiintunut siihen että ateisti joka sanoo ääneen erimielisyytensä on militantti ja hyökkäävä ja kristittyjen uskonnonvapautta vastaan. Joten en ihmettele jos tässä väninäkulttuurisa näkemys uskonnonvapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta on vääristynyt. (Antoinette ei ymmärtänyt leipää ja puhui leivoksista. Suomalainen uskontoskene ei tunnista uskonnonvapausrikettä ja puhuu pahasta fiiliksestä.)

Suvivirren ainoa turva onkin se, että se ei olisi uskontoa ollenkaan. Jos siitä saa uskonnollisia tunteita, syy on tulkitsijassa. Jos kotimaan kommentoija olisi oikeassa, suvivirsi rikkoisi uskonnonvapautta ja perustuslakia vastaan, ja jos jonkun uskonnolliset tunteet pahastuisivat lain noudattamisesta niin sen pahempi noille uskonnollisille tunteille. Kun asia on puitu, elän sen mukaan. Tosin koska suvivirsi ei nyt ole uskontoa, niin sen vääntely erilaisiin pilkkamuotoihin ei sekään riko uskonnonvapautta vastaan eikä ole edes jumalanpilkkaa! Siksi onkin riemuisaa laulaa suvivirttä kovaäänisesti pakanamaan tapaan. ~ Ei nimittäin voi olla niin että jokin asia ei ole uskontoa mutta että sen vastustaminen olisi automaattisesti uskonnonvastaisuutta! Kas siinäkin mietittävää ja luovaa hulluutta uskonnottomille kautta maan.