kadekismus

"-Olet ateisti etkä siis usko Jumalaan, mutta onko Jeesus yhä Hänen poikansa?
- Niin, se Jeesus. Hän antaa sinulle huonoja vaikutteita. Hänen takiaan luulet, että äänet päässäsi ovat todellisia."

Ylläoleva keskustelu ei tietysti ole sellaisenaan toteutunut missään. Niiden takana on kuitenkin rakenteita joita käytetään sitäkin useammin. Ja jostain syystä vaikka tuo lausunto nähdään vitsinä, näitä samasta rakenteesta johdettuja näkökantoja heitetään melko vakavissaan. Karkeasti ottaen näkisin että valtaosa uusateismin kritiikistä on sen väitteiden oliukottamista. Ja tässä olkiukottamisessa on päaäsiassa yksi lähde. Käytettyjen sanojen konstruointi. Ja tämä konstruointi tehdään kristittyjen ehdoilla. Valitettavasti kun uusateisti lausuu väitteen hän kuitenkin käyttää omia sanojaan. Kristitty ei suostu tai kykene tätä eroa näkemään. ; Uusateisti ei osaa käyttää sanoja joita kristitty ei ymmärrä joten heillä on turhauttava viestintävaikeus. Uskovaisella taas on tulkintavaikeus, joka johtaa turhaan työhön jota ei oteta vastaan joka on sekin turhauttavaa.

Kolmiyhteinen Rakkaus,
jonka kirjoittajakin ymmärtää.

Yksi pääeroista johtuu Jumala -käsitteestä. Filosofien ja teologien käyttämä Jumala kun tuntuu usein latistuvan "olemassaoloksi", tarkemmin määrittelemättömäksi "alkusyyksi" tai joksikin joka muistuttaa arkijärkeen osuvimmillaankin enemmän "Star Warsin" "Voimaa" kuin persoonallista vaikuttavaa olentoa joka välittää ja vaikuttaa maailmassa. Ja kuitenkin Jumalaa usein käsitellään teologien etiikassa ja humanistisessa soveltamisessa aivan kuin tuo abstrakti Jumala olisi jotenkin oleellisesti nimenomaan liitoksissa tälläiseen.

Taktisesti ottaen valtaosa keskittyy kuitenkin muuhun. Onkin huomattava että uusateismin lausumista bussimainos tarjoaa "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Voidaan huomata, että sen analysointi vaatii sanan "Jumala" ja sanan "olemassaolo" käsittämisen. Sen lisäksi siinä on elämäntapaohje. Sitten voidaan avata veikeän miehen maineessa oleva Jaakko Heinimäki. Hän nimittäin itse asiassa on "kafekismus" teoksessaan dekonstruoinut ja tässä sivussa kritisoinut juuri tätä mainoskampanjaa. Peräti sen luvussa numero 1 joka vastaa kysymykseen "Onko Jumala olemassa?"

En tiedä edustaako Heinimäki kirkon kantaa - kirkko ei tosin ole ainakaan hänestä irtautunut - mutta ainakin se näyttää noudattavan konventioita joita piispatasoisetkin keskustelijat soveltavat. Siksi koen hänet relevantiksi, joko siksi että tai hän edustaa kirkon virallista kantaa. Tai sitten juuri sen vuoksi että hän ei niin tee ; Heinimäen analyysi mainitsee bussikampanjan aivan suoraan. "Kun ateistit julistavat mainoskampanjassaan omnibus-kulkuneuvojen kyljessä, että Jumala tuskin on olemassa, he eivät esittäneet mitään erityisen raflaavaa, ainakaan mitään sellaista jota kristityt teologit eivät olisi jo likimain tuhat vuotta sitten pohtineet. Ateistien bussikampanja ei ollut erityisen ateistinen siitäkään syystä, että muutkin kuin Jumalan olemassaoloa koskevat teoriat ovat peräisin suoraan kristillisen teologian klassisesta perinteestä. Ateistien mainoslause kuului: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Murehtimisen loppuminen ei ole tamperelaisten ateistejen keksintöä vaan palautuu Nasaretin Jeesuksen julistukseen, siis hänen, joka kehotti ottamaan mallia kedon kukista ja taivaan linnuista."

Toki Heinimäen lausunnoista kumpuaa omituisia dikotomioita.

Ensimmäinen niistä on termi "julistus". Tosiasiassa kun lukee uusateistejen asioita, he toki mainitsevat toivovansa että uskovainenkin kääntyisi. Mutta tosiasiassa esimerkkiksi siitä pahamaineisesta "Jumalharhasta" opitaan "kissojen paimentamisesta" se, ett' mitä tässä tavoitellaan '; Korostus on se, että ateistit ovat kaapissa, eivätkä siis ikään kuin saa sanoa näkemyksiään julki. Kohteliaisuusvaatimus ja dogmin puute eivät kuitenkaan saisi johtaa siihen että isohkoa ihmisryhmää ei kuunneltaisi. Klassinen julistus pitää sisällään käännyttämistyön. Tämä on aktivoitumista. Näkisinkin että Heinimäki tässä kohden projisoi. Hänellä on mielikuva siitä mitä uskovaiset tekevät omilla bussinkylkimainoksillaan. Pelastavat sieluja, kehottavat olemaan tiettyä mieltä. Avautumistarvetta kristityillä tuskin onkaan koska heitä ei kulttuurissamme vaienneta millään lailla, heillä on puolue politiikassa - mitään puhtaasti ateistisuutta vaativaa puoluetta ei ole.

Toinen tärkeä käsite on nauttiminen. On erikoista että Heinimäki näyttää vihjaavan että hyvän elämän korostaminen ei voi olla muuta kuin kristillistä koska kristityt ovat kannattaneet sitä. Tämä on ikään kuin näiden arvojen monopolisoimista. Onkin erikoista että kun puhutaan luonnontieteistä ja etiikasta, ihmiset näkevät että ateisti voi erottaa luonnonlait Jumalasta ja olla mekaaninen materialisti. Eli se mikä nähdään Jumalan luomisen ja säätämisen tuloksena voidaan irrottaa teologisesta taustastaan. Jostain syystä samaa ei ole nähty etiikan kohdalla. Tosiasiassa Heinimäki ei näytä tajuavan sitä että uusateismi on uusateismia nimenomaan siksi että se irtautuu eksistentialistisista ateismin suuntauksista jotka korostavat angstia. (Paradoksaalista kyllä se sitten pompahtaa epikurolaisuuden suuntaan, joka taas on ikivanha verrattuna eksistentialismiin.)

Heinimäki tuntuu unohtaneen sen että aina kun kerrot olevasi irtautunut Jumalasta, korostetaan että sinun elämäsi on angstista. (Toki uusateistit korostavat myös sitä että uskonnoissa tapahtuu myös henkistä väkivaltaa ja että tästä irtautuminen on iloa tuova puoli.) Se on siis hieman kuin jos roomanvallan ajan vainotut kristityt olisivat mainostaneet "Ryhdy kristityksi - voit tehdä sen ilman kannibalismia ja veren juomista." Ateistiin liitetään syytteitä arvotyhjiöstä ja angstista. Ateistien mainos nimenomaan alleviivaa reaktiivisesti että bollocks. On erikoista että Heinimäki ei ymmärrä tätä puolustautuvaa puolta viestistä.

Koska tätä ei tajuta, tehdään jotain kuten Heinimäki. Hän ajaa jotenkin dikotomisia arvoja joissa se, että attibuutti A on sekä näkemyksessä Y että X, niin se tarkoittaisi sitä että X ei voisi olla erillään Y:stä. Hän ei tajua että yksi uskonnottomille näkyvin viesti on "Irtaudu Jumalasta, mitä menetät? Et mitään!" Kristinuskon tarjoamista hyvistä jutuista ei tarvitse luopua ateismiin hypätessä. Heinimäelle tämä voi olla vaikea huomio, sillä hän näyttää harjoittavan erikoista strategiaa jossa hän korostaa että ateismi on dogmaattista koska jos uskonto on dogmaattista on sen antiteesikin yhtä dogmaattista. Uusateisteilla ei kuitenkaan ole pakko sanoa ei joka ikiselle kristinuskoon liittyvälle attribuutille. Ja juuri siksi kaatuu sekä uusateismin rinnastus kristillisiin arvoihin että Heinimäen tapa nähdä ateismi "dogman antiteesinä ja siksi yhtä dogmaattisena". (Siis ainakin argumentteina. Kenties kristinuskon puolella on tässä jotain todella vakuuttavia argumentteja. Sääli vain että arvon kristityt eivät saa niitä suustaan vaan sen sijaan haaskaavat aikaansa ja muiden aikaa tälläisiin sivujuonteisiin jossa asiat määritetään kristillisiksi ja eikristillisiksi, koskivatpa ne sitten kristittyä tai ateistia.)

En ole tästä yllättynyt. Uusateistien militanttius näyttää nimittäin seuraavan siitä että heidät kuvataan kuin kristittyinä. Joko siksi että he ovat sellaisia. Ja myös siksi että nekin piirteet jotka heissä eivät ole kristityille tuttuja nähdään sellaisina. Tämä ei tietysti sinänsä vaadi pahantahtoisuutta ; Ihmiset tottuvat että tietty konteksti pitää sisällään tietyn viestin. Siksi lapunjakoa ei osata erottaa käännytysjulistuksesta. Ja kun katujulistajat ovat aina käyttäneet klisettä "en halua tuputtaa", ja tämä on opittu kiertoilmaisuksi on enemmän kuin luontevaa johtaa tämä arkikokemuksen vahvasti vahvistama havainto myös ateistejen lappumiehiin.

Mutta isommat asiat tulevat esiin olemassaolon käsittelyssä.

Heinimäki nimittäin toimii ikään kuin sellaisella arrogantilla asenteella jossa Jumala ja olemassaolo ovat jotain joka määritellään kristityn ehdoin. Heinimäki tarjoaa toki mielenkiintoista olemassaolon pohdintaa, mutta ateismikysymykseen sitä ei oikein voi liittää. Itse asiassa jos Heinimäki ei liittäisi ateistikontekstiä olemassaoloonsa, pitäisin hänen tekstiään mielenkiintoisena filosofisena asian käsittelynä. Hän vain soveltaa sitä johonkin jossa käytetyt sanat eivät ole niitä joita hän käyttää. Termeillä on yksinkertaisesti aivan eri määritteet ja ehdot.

Hän irtautuu ideamaailmasta "Antiikin kreikassa ajateltiin että todella olemassa olevaa ovat ideat, olemukset. Aineellinen todellisuus on toissijaista." sanomalla että  "Tälläistä todellisuuskäsitystä vastaan varhaisissa kristillisissä uskontunnustuksissa on "taivaan ja maan luoja" ja että hän on luonut "kaikki näkyväiset ja näkymättömät". Nämä uskontunnustuksen lauseet on suunnattu sellaisia henkisyyden opettajia vastaan jotka väittivät, että Jumala ei ole luonut mitään niin vähäpätöistä kuin aineellinen todellisuus. He ajattelivat, että näkyvä maailma oli jonkin heikkolahjaisen alemman luokan luojajumalan tekosia." (Tässä kohden Heinimäki irtautuu Platonin opeista demiurgeineen, mutta ei mainitse että kristinusko ei voi viitata alkusyyhyn viittaamatta Platoniin koska argumenttiperinne nojautuu Platoniin. Sillä tosiasiassa originelli oppi ei menetä originelliuttaan vain sillä että sen ideoita on sovellettu muissa ajatussuuntauksissa.) Heinimäki täydentää että olemassaolemisen voi nähdä aivan toisella tavalla määritellen ; "Aristoteles korosti aineellisen materian ja aineettoman muodon yhdistymistä: olemassaolo on sitä, että materia saa muodon, tai hienommin sanottuna, että potentia aktualisoituu." Aineellinen on siis olemassaoleva. "Latinan kielen teonsana existo, olla olemassa, merkitsee sananmukaisesti esiin stumista ja näkyväksi tulemista eli aktualisoitumista. Aristoteleesta alkaen olemassaolon käsite liittyi aina olemuksen käsitteeseen. Olemassaolo on sitä että potentiaalinen olemus aktualisoituu." Tälläinen aktualisoituminen ei tietysti koskaan toteudu täydellisesti. Platonin ideaopista pidettiin ajatus siitä että maailmassa on piirrettyjä ympyröitä jotka heijastavat ympyrän mallia hieman puutteellisesti. "Tällöisen käsityksen olemassaolo on aina jotenkin rajallista tai puutteellista, olemus ei koskaan toteudu "ideaalisesti", sillä ideaalista on vain ideoiden maailmassa." Heinimäki korostaa että "Jumalan olemassaolo on toisenlaista. Se on puhdasta aktuaalisuutta, jossa ei ole mitään ristiriitaa olemuksen ja olemassaolon välillä."

Tämä onkin hyvin klassista teologiaa.

Ongelmana on tietysti se, että oikeasti uusateistit eivät ajattele ylläolevilla malleilla. Heille olemassaolo on yksinkertaisesti sitä että asiat ovat. Kaikki ideamaailmasta haihattelut ovat sitä että sekoitetaan käsite olemassaoloon. Tosiasiassa kuitenkin on niin että esimerkiksi kun mietitään hevosia ja hevosuutta, niin ihminen näkee hevosia, ja tekee niistä abstraktin, ainoastaan päänsä sisällä olevan konstruktion, hevosuuden. Hevosen ja hevosuuden välillä on se, että hevonen on olemassa sanan varsinaisessa mielessä. Ja hevosen käsite on "olemassa" käsitteenä ihmisen mielessä. Ja että kun puhutaan Jumalan olemassaolosta, kysymys on nimenomaan siitä että onko olemassa eikä siitä että on "olemassa". (Esimerkiksi jos Jumalaa ei ole olemassa, Jeesus silti "on" hänen poikansa hallusinaatio.) Uusateismia on moitittu "empirismi tai ei mitään" -hengestä. Sen maailmassa olemassaolo onkin enemmänkin ilmenemistä ja vaikuttamista. Olemassaoleminen on sitä että asiat kohtaavat ja tästä syntyy muutos, joka taas on heijastelee luonnonlakia. Muunlaista olemassaoloa ei ole. (Saivartelija voisi sanoa että kvanttimaailma on propabilistinen jossa aktuaalinen ja potentiaalinen ovat hieman väärä tapa katsoa koko asiaa. Mutta yksinkertaistan tässä nyt)

Tälle olemassaolon määritteelle Heinimäki tekee seuraavan. "Syntyi nominalismiksi kutsuttu filosofinen suuntaus, jossa ajateltiin että olemukset eivät ole todellisia ensinkään, ne ovat vain käsitteitä." ... "Nominalismi raivasi tilaa luonnontieteiden kehitykselle, kun huomio kiinnittyi pikemminkin yksittäisiin olioihin kuin universaaleihin ideoihin. Nominalismin myötä myös kysymys Jumalan olemassaolo alkoi vertautua sikojen ja muiden luontokappaleiden olemassaoloon, joihin se rinnastuu ontuen jos niinkään." Tämähän ei ole argumentti vaan statement. Tosiasiassa jos olemassaolo määritellään nominalismin ehdoin, Jumalan on joko vertautua sen kriteereihin tai olla olemassaolematon. Heinimäki lähinnä kategorisesti ja suoralta kädeltä kieltää että mitä käsitteitä ateisti voi ja saa pitää hyväksyttävinä ja luvallisina. Kun puhutaan "olemassaolosta" hän tarjoaa teologin käsitteen ja kieltää muunlaisen. Olen huvittunut. ; Heinimäki tarjoaakin lähinnä jotain jossa olemassaolo määritellään uudestaan jotta Jumala olisi niiden kautta relevantti. "Mestari Eckhart sanoi, että jos sanomme Jumalan olevan olemassa, olemassaolo tarkoittaa jotain muuta kuin luotujen olemassaolo, niistä ei voi puhua samaan aikaan ja samoilla käsitteillä." Kuitenkin jos on naturalisti, voi Hawkingin tapaan miettiä alkusyytä kuin se olisi samoin käsittein pyöriteltävä konsepti kuin muukin osa. Jos maailman alkusyy on naturalistinen, tämä Eckhartin ehto ei päde. Se pitää siis piilo-oletuksen joka pitää sisällään erimielisyyden ratkaisemisen Heinimäki siis tunnustaa että tosiasiassa filosofien Jumala - kuten aktuaalisen ja potentiaalisen parissa pyörivä alkusyyjumala - pitää sisällään ison kasan erilaisia piilo-oletuksia. (Kuten Jumala ei ole naturalistinen.)

Uusateistien ydin on siinä että he määrittelevät olemassaolon toisin kuin vanhat ateistit eli eksistentialistit. Eksistentialistien eksistenssi korostaa "minä uskon Jumalaan" tai "en usko Jumalaan" -henkeä. Uusateistien suhde olemassaoloon ja sen käsitteisiin on sen sijaan äärimmäisen naturalistinen (usein sekä ontologisesti että metodologisesti). Heinimäen olemassaolokäsitteistä valtaosa on heistä irrelevantteja. Ei Aristoteleskään varmasti ottanut vakavasti sitä että hänelle sanottiin että hänen näkemyksissään oli eroa Platoniin verrattuna. Kyllä, mahdollisesti. Mutta so what? Jos olet naturalisti ja sanotaan että Jumala on määritelty einaturalistiseksi by definition, mitä muuta siinä voi sanoa kuin että minun arugmenttimaailamassani olet samalla määritellyt Jumalan eiolemassaolevaksi.

Hullua? Kenties, mutta sitten
toisaalta ; kyllä minäkin puhun
joskus itsekseni. ; Tällöin tiedän
ainakin sen, että seura on
mitä mainiointa ja älykkäintä!

Olen vielä huvittuneempi. Toki ymmärrän että filosofia perustuu usein eri lähtökohtien hyväksymiseen. Olenkin huvittunut hieman muusta kuin mikä monille luultavasti on tullut mieleen. En toki kumonnut Jumalaa - olisin aika omituinen agnostikko jos lähtisin tälle tielle ylipäätään. Sen sijaan korostin että Heinimäki vaikuttaa olevan hieman pulassa. Sillä hän selittää miten ateistit eivät sano mitään mitä kristityt eivät olisi käsitelleet. Tämä ei kuitenkaan heijastu hänen tekstissään. - Heti kun ateisti sanoo "Jumala" ja "olemassaolo", etenkin jälkimmäinen eli olemassaolo, Heinimäki on vaikeuksissa. Hän valitsee useitakin olemassaolon teemoja, jotka ovat teologisesti kristinuskon kannalta relevantteja. Mutta hän ei osaa löytää sitä konseptia ja asennoitumistapaa jolla uusateistit käyttävät olemassaoloa. Ja tätä kautta hän ei ymmärrä oikeastaan koko uusateismia. - Heinimäen analyysi nimittäin paistaa kristillistä osaamista mutta uusateismia ei aivan selvästi hahmoteta. Tämä ihmetyttää koska jos uusateismi on kristityille tuttua, ja kristillisyyttä heijastavia sen hahmottamisen pitäisi olla helppoa. Kuitenkin suurin osa kristityistä näyttää olevan Heinimäen tapaan ns. helisemässä.

En siis sano että Heinimäki on väärässä tai että uusateistit ovat oikeassa. Sanon vain sen, että jos uusateistit eivät sano mitään mitä teologit eivät olisi miettineet ja käsitelleet, niin miksi ihmeessä uusateistejen argumentteja ja käyttämiä käsitteitä ei sitten osata käsitellä ja heidän haasteisiinsa ei tule vastauksia kuin apteekin hyllyltä? Tämä nykytila on vain hiton omituista. Ja tämä herättää huvittuneisuutta mielessäni.

Heinimäki päätyy jopa siihen että Jumala määritellään samaksi kuin koko olemassaolo. "Jumalan oleminen on pikemminkin olemassaolon takana olemista. Jumala ei niinkään "ole olemassa" vaan hän on itse oleminen. Ja kysymys "onko oleminen olemassa" tai väite "olemista tuskin on olemassa" tuntuu informaatioarvoltaan sangen vähäiseltä." Tämänlainen saivartelu tietysti huvittaa ateisteja jotka ottavat ennen kaikkea etäisyyttä instituutioihin ja dogmeina esitettyihin uskonkappaleisiin. Ja joille Jumala ei ole täten määritetty joten he tietävät varsin hyvin että he eivät tarkoita mitään tuollaista. Heinimäki joka vaihtaa käsitteet valtapelillisesti panee sanoja heidän suuhunsa, vääristelee ja olkiukottaa. Ateisti kutsuu tämänlaista keskustelunvälttämiseksi, vääristelyksi, mahdollisesti vajaaälyiseksi ateistien sanoman ymmärtämisen puutteeksi eli typeryydeksi - ja kenties jopa vainoamiseksi ja kiusaamiseksi.

Loppupehmennys.

Tietenkin Heinimäki on tarkoittanut kirjansa kristityille. Näin ollen voidaan hyväksyä että hän tekee pitkän kristillis-teologisen olemassaolemisen mietinnän ja tekee sen päätteeksi vinoilua ateisteille. Yleisö on ymmärrettävä ja kun kirja on "kafekismus" on se selvästi kristityille oppaaksi kristillisyyteen. Sitä on turha ottaa debattikirjana, ja sellaisena sen ottaminen olisi minulta varsin pälliä. Konteksti on ymmärrettävä. En tässä itse asiassa moiti Heinimäkeä aivan valtavasti. Olen enemmän metakeskustelulinjalla.

Korostan kuitenkin että tässä kohden Heinimäen strategia heijastelee vakiintunutta tapaa. Kun uskovainen puhuu ateistille, hän ei ota huomioon kohdeyleisöä. Ja näin ollen ateisti kohtaa samanlaista viestintää mitä kristitty sanoo kristitylle. Ja tästä seuraa se, että sanomaa ei ymmärretä. Kristillisyys näkyy ohipuhumisena, vääristelynä ja ideologian junttaamisena ja kaiken näkemisenä vain oman maailmankuvan kauta. Eikä ateistin ajatella tajuavan "hienostuneita sofistikoituneita" konsepteja. Tunteet ovat ymmärrettäviä mutta haistakaa nyt hyvät ihmiset paska.

Olen aiemmin ihmetellyt sitä että uusateisteja ei ikään kuin katsota sitä kautta että onko heillä sisäisesti koherentti ja filosofisesti ehyt ideologia. Sen sijaan se määritellään "puutteelliseksi" siksi että se ei esimerkiksi käsittele Tillichiä. (Joka tuntuu olevan tässä kohden jonkinlainen nimi joka aina mainitaan.) Kuitenkin tosiasia on että Tillichin argumenttimaailma on uusateisteille aivan irrelevantti. Vastausta ei tarvita koska itse kysymys on määrittynyt irrelevantiksi.

Uskovainen ei voi tulla määrittelemään toisen maailmankuvan puolesta mikä sen opeissa on tärkeää. Dawkinsin ymmärtämisen kannalta onkin huomattava että hänellä on kysymysten jakamisen ajatus. Toiset kysymykset ovat järkeviä ja toiset eivät. Toki hän rajaa monia kysymyksiä turhiksi, ja tähän joukkoon mahtuu paljon taikauskoista roskaa että sellaisia kysymyksiä joita kristillinen teologia on pitänyt ns "suurina kysymyksinä" ja määrittänyt näihin vastaamisen jopa yleisinhimillisyyden ytimeen, niihin vastaamista ikään kuin tarpeeksi joka jokaisella ihmisellä olisi pakko olla.

Uskontokeskustelun ongelmana näyttääkin olevan se, että uusateismin militanttius johtuu siitä että uskovaiset näkevät uusateistit kristinuskon malleilla. Mainos joka herättelee eikä aja muuttamaan mieltään nähdään käännyttämisenä. Ateismi nähdään uskontona - ei siis ideologiana tai maailmankuvana vaan uskontona- (Ja Darwinta hänen profeettanaan). Itse korostaisin sitä että uusateistit ja kristityt ovat molemmat filosofisia, mutta jostain syystä teologit ovat ottaneet vallan siinä että he voivat ikään kuin auktoriteetillaan tunkea itselleen oleelliset käsitteet sellaisiksi kuin he itse niitä tarvitsevat. Ja vastapuoli kritisoidaan ojaan jo siitä että he eivät sitoudu näihin samoihin käsitteiden määritelmiin vaan käyttävät jotain erilaista harhaoppista määrittelytapaa.

Toki on ymmärrettävää että kristinuskon Jumala on yksi Jumala. Mutta tosiasiassa uusateismia usein moititaan kristillisyyskeskeisyydestä. Kun se etäytyy tästä syytetään että ei voi irtautua Jumalasta jos ei irtaudu teologien määrittelemästä Jumalsta. Tässä on toki pari ongelmaa. Ensinnäkin filosofien Jumala ja arkijumala ovat aivan erilaisia. Ja aika isoa osaa ateisteista ensimmäinen on tylsä ja epäkiinnostava ja vain toinen on järkevä. Ja toisaalta kun sitten näitä filosofien Jumalia käsitellään, ei niistäkään voi huomata muuta kuin että niiden kanssa on helppoa olla samaa mieltä, ja tästä filosofien jumalaan pakenemisesta huolimatta arkijumala rakkaudellisuuksineen ja hyvyyksineen yht'äkkiä putkahtavat esille. Edustipa teologia sitten Craigista Heinimäkeen niin he tuppaavat puhumaan armosta, lohdusta tai objektiivisesta moraalista heti filosofisten aktuaalisten, potentiaalisten tai kalam -argumenttien jälkeen miettimättä että jossain on jotain omituista ; Jos filosofien Jumala todella on Jumala, miksi vastata pahan ongelmaan tai käyttää sitä hautausrituaalissa tai moraalin komentamisessa?

Samalla jos uusateismissa ei ole mitään uutta tai järkyttävää, olisi hyvä miettiä miksi uskovaiset sitten reagoivat heihin ja miksi he ovat nostaneet niin kovaa vastustusäläkkää? (Jota ei peräti ole kohdistettu oleellisesti mille hihittelin jo aiemmin.) Miksi kirkosta eroaminen ja uusateistien kritisoiminen ovat kristityille tärkeitä kysymyksiä ollenkaan? Syy on se, että he haluavat uusateistit kaappiin. Joko siksi että he haluavat käännyttää kaikki kristityiksi. Tai ihan siksi että he ovat tavallisia ihmisiä joille vapaus näyttää olevan enemmänkin sitä että "minua yksilönä ja omaa viiteryhmääni ei mikään rajoita ja kaikki se mikä meitä vituttaa ja ärsyttää minimoidaan". Tämä ei tietysti ole vapautta filosofisessa mielessä, mutta käytännöllisessä mielessä se on itse asiassa juuri tätä.