Siitä mistä ei saa puhua, siitä on vaiettu

Viime päivinä on keskusteltu monesta asiasta, jotka muistuttavat siitä että syksy on tulossa. Nostan esille kaksi aihetta. Ensimmäinen koskee ruotsin opetusta, "pakkoruotsia". Toinen koskee uskonnonopetusta, "pakkouskontoa". Molempia aiheita yhdistää moni asia. Ne ovat oppiaineita. Ne herättävät tunteita. Niitä vastaan ollaan melko laajasti. Toisaalta sekä uskonto että kieli ovat hyvin tärkeä osa ihmisten identiteettiä. Kielten että uskontojen tunteminen kuuluu jollain tavalla yleissivistykseen ja yleiseen kulttuuritietoon. Ja toisaalta molemmilla on tärkeä osa Suomen historiaa ja sen kulttuurin muotoutumista. Ja molemmilla on tässä kohden sekä ansioita joita yleensä korostetaan että likaista painolastia josta ei oikein puhuta. Historiaa käsitellään vain kuin se olisi kunniaksi näille kulttuureille, ja tämä historiallinen taakka hyväksytään. Mutta vastuupuolella syyllisyys halutaan unohtaa ja hävettävät tosiasiat jäävät historiankirjoihin, lähinnä ahkerien  ja oma-aloitteisten huomaamaksi ; Ruotsalaiset tuppasivat käyttämään suomalaisia tykinruokana, ja uskonnot ovat tuhonneet aiemman kulttuurin esimerkiksi tuhotessaan muinaissuomalaisten palvontapaikat.

Itseäni historiallinen taakka ei paina missään. Ansiot ja syyllisyydet ovat henkilökohtisia, joten kunniakas menneisyys ei anna mitään gloriaa - tai häpeää. Jos näin ei olisi, vaatisinkin kirkolle kirkollisveroa joka olisi sen historian vuoksi häpeävero. Ihmiset eivät maksaisi kirkolle, vaan kirkko maksaisi ihmisille. Samoin ruotsalaiset olisivat käytännössä lainsuojattomia joiden omaisuutta voitaisiin luovasti uudelleenmääritellä jos vaan sattuisi tulemaan sellainen fiilis.

Oma suhtautumiseni;
1: Uskonnonopetukseen on tylsästi se, mikä se on aina ollut. Se on yksi tärkeimmistä keinoista estää fundamentalistisoitumista. USA:n kulttuuri auttaa tässä. Kreationismi on syntynyt pääasiassa yhtä tavoitetta varten ; Sekulaarissa maailmassa uskontoa ei saa kouluopetukseen, joten uskonnosta on haluttu tehdä tiedettä. Omasta mielestäni uskontoon vain panostetaan liian monta pakollista kurssia, ja sen määrää voisi kenties vähentää.
2: Ruotsinopetuksessa en pidä sitä tehokkaana kielen oppimisen välineenä. Olen itsekin työläästi virkamiesruotsin, mutta kielitaitoni ei ole koskaan hyödyttänyt minua missään joten se on ruostunut ja ruostuu yhä. Toisin kuin englanti jota joudun käyttämään päivittäin.
+: Kummassakin tapauksessa ihmettelen sitä miten nykytilanteen jatkamista perustellaan vahvasti sivistyksellisin syin. Tosiasiahan on se, että ihmiset eivät oikeasti muista juuri mitään koulusta. Keskusteltuani teologiasta riviuskovaisten kanssa ja kuunnellessani miten ammattikoulun käyneet solkottavat ruotsia -tai millä tasolla itse sönkötän em. kieltä - olen tietoinen siitä että tietopohjan syntyminen ei oikeasti ole tässä se mitä kannattaa ihan hirveästi korostaa. Muutenkin kun katsoo ihmisiä, niin heillä on minun silmissäni monia ihmeellisiä taitoja kuten autolla ajaminen ja monet muut vastaavat taidot. Heillä on yleensä hyvää ammattitaitoa työhönsä. Mutta sen ulkopuolella ei voi kuin hämmästellä yleissivistyksen keskitasoa. Karu totuus on, että ihminen on karkeasti ottaen aivan paska kaikissa yleissivistysaiheissa paitsi niissä joihin heillä on omaa intoa ja panostustarvetta.

Pisatulokset testataan koululaisilta. Aikuiset eivät niissä pärjäisi, ja käyttämättömät taidot rapistuvat nopeati - aivan kuten minun virkamiesruotsintaidoilleni on käynyt. Harva aikuinen pärjää laaja-alaisessa yleissivistystiedossa peruskoululaiselle, vaikka aikuisena onkin tietysti hyvin spesifiä taitoja joista lapset voivat vain haaveilla - jos vain osaisivat edes kuvitella niitä ensin!

Sekä uskonto että ruotsi voidaankin liittää jännittävään tematiikkaan siksi että ne ovat kouluaineita, peräti pakollisia kouluaineita. On nimittäin huomattava, että koulu on poliittisen vallan käyttämisen koneisto. Ossi Ojutkangas nosti tämän esiin. Hän otti esiin sen miten käytänteet voivat olla de jure ja de facto aivan eri tasolla ; "Lukiotoverini 90-luvulla piti itsestäänselvänä sitä, että suomalainen mies käy armeijan. Siviilipalvelus ei ollut hänen mielestään mikään "oikea" vaihtoehto, vaikka myönsi sen olevan toki laillinen. Tästä huolimatta hän ajatteli, että on hyvä jos sosiaalinen paine pakottaa kuitenkin valitsemaan "oikein". Sivarin valitsemista kuuluukin siis paheksua. Tähän kiteytyy suomalainen näennäinen "valinnan vapaus" joka on de jure, mutta ei de facto." Tällä hetkellä uskonnonopetuksessa tilanne on se, että meillä on de jure uskonnonvapaus, mutta de facto väärästä valinnasta tuomitaan, koska kristinusko on jotenkin määritelty Suomalaisuudeksi. (Tällä hetkellä uskonnonvapaus tarkoittaa lupaa olla kristitty, ja vääräoppinen joutuu haastetuksi. Etelä-Suomessa tämä on tosin kääntymässä toisin päin, jolloin rakenne säilyy mutta puolet vaihtuvat päikseen!) Ruotsin kielen kohdalla tilanne on sen sijaan päinvastainen. Meillä se on de jure pakollinen mutta de facto sitä vastustetaan yllättävän laajasti.

Otan tässä tarkempaan syyniin uskonnonopetuksen. Uskonnonvapautta toteutetaan ns. oikeudella oppia oman vakaumuksen mukaista uskontoa. Tässä korostetaan ns. oikeutta "oman uskonnon opetukseen". Tässä korostetaan että uskontotieto olisi huono, koska moniarvoinen tilanne ajautuu kinasteluksi, ja että pitäisi ensin opetella oma uskonto jotta voisi aikuisena keskustella uskonnoista. Tosiasiassa uskontokeskustelua ei nimenomaan koskaan tapahdu missään ja se on aina kinastelua. Etenkin aikuisena. Asennevammatonta kristittyä ei löydy edes kirkon liberaalilta linjamalta. Ainakaan minä en ole vuosien penkomisen jälkeen löytänyt ainuttakaan sellaista. Sama ongelma lienee myös toisella puolella. Minäkään en tämän vuoksi ole Puolimatkalaisen väittelykulttuurin, käytännössä kinastelukulttuurin, kannalla. En kuitenkaan näe mitään "omaa" siinä mitä lapsille opetaan koulu-uskonnossa.

Tämä vaatii astetta tarkemman syyninginm jossa perustelen tämän kieltämättä provokatiivisen väitteeni.

Puhe koululaisten erottelemisesta tiettyyn uskontokuntaan kuulumisen perusteella on pohjimmiltaan puhetta jossa identiteetti määriellään ja sitten opetetaan identiteetinmukaista ainetta. Tämä määrittely taas on esimerkiksi Zizekin "Väkivalta" -teoksen mukaan aina vallankäyttöä. Uskonnottomat ovat usein korostaneet että maailma ei ole reilu, koska tosiasiassa koulussa opetetaan vanhempien uskontoa. Ja itse asiassa ei edes vanhempien uskontoa. Jos vanhemmat ovat ateisteja tapauskovaisia jotka kuuluvat kirkkoon siksi että joku liberaalipappi on puhunut kauniita nuorisotyöstä, niin lapset opettelevat kristinuskoa. Joka ei siis ole vanhempienkaan uskonto. Tämä on yksi tapa lähestyä tätä määrittelyä.

Mutta tosiasiassa asia on vielä syvemmällä. Sillä asia muuttuu vielä pahemmaksi jos huomataan mitä tarkoittaa että olet kristillinen aikuinen jonka lapsi käy koulussa "oman uskonnon mukaista opetusta". Kuka pohjimmiltaan määrittelee mikä tämä uskonto on? Suomalaisessa yhteiskunnassa uskontoa eivät määrittele lapsen vanhemmat. Sen sijaan määrittelyvalta on patentti- ja rekisterihallituksella, joka päättää, mitkä uskontokunnat ovat tarpeeksi uskonnon näköisiä voidakseen tulla rekisteröidyiksi uskonnollisiksi yhdyskunniksi. Tässä kohden jotkut kristilliset vähemmistöt - ja tietysti kristinuskosta poikkeavat uskontokunnatkin - eivät saa vapautta vaan ne niputetaan johonkin muuhun. Osa uskontokunnista jää luokitelmien ulkopuolelle. Näiden ryhmien lapset eivät saa oman vakaumuksensa mukaista opetusta. Esimerkiksi New Age/Wicca/Uuspakanismin mukaista opetusta ei saa lapsille vaikka paikkakunnalla olisi aktiivinen piiri ja lapsia olisi samassa koulussa kymmenen. ; Kouluopetuksen järjestäminen edellyttää rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan statusta, joten osa uskontokunnista jää ulkopuolelle jo tästä syystä.

Lisäksi vaikka olisit kuinka kristitty, niin tosiasiassa uskonnon sisällön määrittelyvalta on Suomessa yliopistoilla ja erityisesti teologisilla tiedekunnilla. Tästä seuraa se, että valtaosa Suomen koululaisista ei suinkaan opiskele mitään vanhempien uskontoa, vaan opiskelee ”omana uskontonaan” akateemisen teologian tieteenpopularisoitua versiota. Tämä yliopistoteologia on todennäköisesti hyvin harvojen uskonto. Itse asiassa esimerkiksi valtionkirkossa vallassa olevat ja seurakuntatoiminnassa aktiivisesti mukanaolevia viidesläisiä tämänlainen vääräoppisuus voi harmittaa syvästi koulun uskonnonopetuksen sisältö sen harhaoppisuuden vuoksi. Lisäksi  "keskeiset sisällöt" eivät usein ole oppilaan perheen uskontosuuntauksessa tärkeitä tai kiinnostavia ; Ne ovat vieraita ja jopa vastoin omaa uskonoelämää ja vanhempien opetuksia. Itse asiassa olen huvittunut kuinka "oman vakaumuksen opetusta" puolustetaan nimenomaan sillä että se vähentää fundamentalismia ja rakentaa leppoisampaa uskontokuvaa kuin jos opetusvastuu jäisi vanhemmille ja seurakunnalle. Tämän lausujat nimittäin tunnustavat että kyseessä ei ole "oman uskonnon" opettaminen, vaan päinvastoin yritys kontrolloida ja manipuloida sitä mitä kyseinen uskonnon seuraaminen - esimerkiksi kristillisyys - tarkoittaa oikeasti. On selvää että tässä on Zizekmäistä valtapeliä jota kohdistetaan fundamentalisteihin. En pidä tätä itsessään pahana, mutta tämän tunnustamisen pitäisi olla rehellisyyden minimitaso!

Onkin erikoista että uskontokoulutusta vastustetaan riitelynä samalla kun yritetään leikkiä että Luterilainen kirkko olisi moniääninen. Tosiasia on, että jos luterilaisuus hyväksyisi moniäänisyyden, ja jokaisen omaa vakaumusta kunnioitettaisiin, ei tässä kohden syntyisi eroa yleisen uskontotiedon kanssa. Riitelyä syntyy. Paitsi jos tunnustetaan se, että tosiasiassa luterilainen kirkko päinvastoin ahkerasti sensuroi poliittinen korrektius ja kunnioitus eufeminismisanoinaan ihmisten vakaumuksia, uskonelämää ja manipuloi sen ilmenemismuotoja määrätietoisestu, suunnitelmallisesti ja laajasti. ~ Että de jure jokainen kristillinen tai uskonnollinen vakaumus on kunnioitettava ja hyvä. Mutta de facto annas olla jos olet fundamentalisti tai peräisin uskonnottomasta perheestä - tai herranjestas jos olet sekularisti, suurin syöpä ja ihmisoikeuksien natsimainen polkija!

Tätä korostaa klisee jossa uskontoa verrataan äidinkieleen. Että lapset on opetettava puhumaan äidinkieltä ennen ulkomaankielten opiskelua. Ja että uskontoakin olisi opetettava samalla tavalla. En ymmärrä miten nämä ovat analogisia koska jos äidinkielen kieltäessä ihmisestä tulee susilapsi, joka ei opi mitään kieltä, mutta jos ihmistä ei indoktrinoida uskontoon, hän ei menetä kykyään liittyä uskontoon tai hankkia vakaumusta vanhemmalla iällä - ainakin mikäli uskovaisten kääntymiskokemuksissa on mitään perää, niissä, etenkin ulkomailla, tuntuu olevan sävy jossa usko löydetään vaikka mitään yhteyttä siihen ei olisikaan. Sen sijaan uskonnollisuus ilman indoktrinoimitsa lähinnä lopettaan vanhempien uskontoihin lukkiutumisen. Uskonto on todennäköisesti jokin muu. Tämä taas viittaa siihen että ihminen kykenee valitsemaan uskonnon vapaammin. Nähdäkseni jos lapsen jättäminen äidinkielen ulkopuolelle johtaisi siihen että hän aikuisena voisi sujuvammin valita ihan minkä tahansa kielen ja puhua sitä äidinkielitasoisesti - sen sijaan että tulisi nykymalliin susilapsi joka ei osaa mitään kieltä - niin kyllä äidinkielen opettamatta jättämisen luulisi olevan ihan velvollisuus.

Ruotsin kielen kohdalla tilanne on toisenlainen.

Ruotsin suhde de jure - de facto linjamalla on päinvastainen uskonnonopetuksen kanssa. Siksi se on itse asiassa sitä että pakkoruotsi vertautuu ateistin silmiin hyvinkin samaksi kuin se, että ateisti pakotetaan istumaan oppimassa uskontoa johon hänellä ei ole mitään sidosta. Tämä lähinnä kasvattaa vastahankaisuutta ja herättää vihaa. Luultavasti valtaosa ruotsivastahankaisuudesta johtuukin siitä, että kieltä on väkisin jouduttu pänttäämään. Itsekin olisin voinut kuluttaa ruotsinkurssiaikani hyödyllisemmin - olipa hyöty sitten taskussa olevaa rahaa, iloa, opittuja taitoja tai mitä tahansa - vaikkapa menemällä fysiikan tunneille. Tai runkkaamalla kotona.
1: En ollut kielimiehiä muutenkaan. Kielet teettivät eniten töitä ja niistä tuli silti huonoimmat numerot. En ymmärrä miksi minun pitäisi rikkautena pakkososialisoitua. Introverttia elämänasennetta ei kielenopettelussa suvaita, ja kielitaito tuo aiankin lähinnä tietoisuutta uusista kiusankappaleista globaalisti eri puolilta maailmaa. On aina riemastuttavaa oppia uusista ihmisistä joiden pitäisi kenties tappaa itsensä ja oppia lisää vieraiden maiden taikauskoisista ja tieteenvastaisista  uskomuksista. Muutenkin kielitaitoa perustellaan usein globaalilla kaupalla. Ja kuitenkin itse tunnen tasan nolla ihmistä jotka olisivat päätyneet tälläisille aloille. Vain hyvin harva ajautuu alalle jossa näitä vieraita kieliä oikeasti tarvitaan. Ja he kyllä osaavat ottaa nämä kurssit valinaisinakin. He ovat nimittäin taatusti fiksua, ahkeraa, suunnitelmallista, sosiaalisesti lahjakasta ja älykästä porukkaa jota kielenoppiminen motivoi - ja joita tuleva lihava palkkapussikin kenties innostaa tankkaamaan jotain vitun datiiveja ja akkusatiiveja. (Joita kaltaiseni "äidinkielessään tampiotasoinen rivi-idiootti" ei osaa edes oman maan kieliopista.)
2: Ja kyllä. En aseta uskontoa ja muita vakaumuskia rinnan, enkä sano että ruotsi olisi muilta kieliltä pois. Sen sijaan ne molemmat ovat pois itselleni tärkeämmiltä aineilta. Ruotsin kieli siis rajoitti muuta sivistystä ja minun maailmassani sekä ruotsi että uskonto ovat pois vaikkapa kvanttifysiikan opetuksesta. Joka on muuten peruskoulussa aivan retuperällä. Sitä ei edes opeteta pakollisilla kursseilla. Siihen voisi kuluttaa jonkin kurssin, jonka voisi napara irti vapauttaa vaikkapa yhdestä uskonnon pakollisesta kurssista. Uskontoa, edes "'oman vakaumuksen' mukaista" ei tarvitsisi kokonaan kieltää.

Loppukaneetti.

Näkisin että suvaitsevaisuuden kannalta olisi kenties parasta ajaa "pakkoruotsi" alas. Silloin menisi päävoima sen vastustajilta. Samaan malliin kehottaisin sitä että koulu ei laulattaisi suvivirttä ja antaisi homojen mennä halutessaan naimisiin kirkossa. Koska sitten ei enää ole oikein mitään hyviä lyömäaseita joita käyttää. Erimieliset jäisivät vähän ontolle pinnalle.

Kuitenkin näen että käytännössä koulun tehtävänä ei ole tukea mitään sosiaalista suvaitsevaisuutta. Sen tarkoitus on opettaa asioita. Ja tämä on yleensä ottaen vittumaista ja tylsää puuhaa. Koulu, kuten työkin, on vittumaista. Tärkein opetus minkä koulu opettaa, on ärsyttävien tilanteiden ja ihmisten sietäminen. Tämä taito hyödyttää etenkin introverttejä vaikka tilanne ärsyttää heitä kaikista eniten. Näkisin että se taito joka omassa kasvatuksessani ja koulutuksessani on ollut hedelmällisintä, on ollut sen asiantilan tiedottaminen että elämä on läpeensä vittumaista ja aika tylsää ja ankeaa perseilyä. Ja että aina ei pidä mennä sen mukaan mikä tuntuu mukavalta.Tylsyyden-, tampioiden- ja ärsytyksensietokyky - joiden opettamisessa etenkin uskonto ja kielet ovat harvinaisen erinomaisia oppiaineita - ovat tärkeimpiä taitoja mitä yhteiskunnassa on. Sen lisäksi että on tarpeen että opetetaan ihmisille se, että kouluun ja muihin on tultava ajoissa. Vaikka vituttaa ja on tylsää. Sillä sitä on tarjolla koko työuran verran valtaosalle ihmisistä - ja oman lisänsä tuovat ns. muut ihmiset joita kohdataan päivittäisessä elämässä melkolailla väkisin. Aika harvoin innostaa ja on silti pidettävä säälliset tavat.

Uskonnonopetus lisäksi hyödyttää koska se on sensurointilaitos joka yrittää rajoittaa ääriliikkeitä. Ruotsalaistenpelko taas on pelkästään turha historiallinen kuriositeetti joka ei ole ollut relevantti enää aikoihin. (Vihollisen on armeijassakin vihollisen on syytä tulla nimeltä mainitsemattomasta itä -ilmansuunnasta kaalilta haisten ja rastastaen takkukarvaisella hevosella.) Sen sijaan fundamentalismiin liittyvä aktivismi ja hengellinen väkivalta on aina relevantti pelonaihe ja jokin jota on syytä rajoittaa ja kontrolloida yhteiskunnan puolelta. Vaikka väkisin. Vaikka identiteettejä ja vakaumuksia vastaan.