Oravain käytöskoulu

Aikaisemmasta oravablogauksestani on jostain syystä tullut melko suosittu. Se ei ole oikein tämän blogin normaalilinjaa, mikä tekee suosiosta yllättävän. Tai jos ei yllättävän niin nöyryyttävän, koska se suosio voi johtua juuri siitä että se ei ole tämän blogin normaalilinjaa. Ajattelin että suosiolla ratsastavana voisin tietysti hakea uutta muodikkuutta kirjoituksiini kertomalla lisää näistä suloisista mutta raivostuttavista pikku olennoista, joihin minulla kuitenkin on jonkinlaista suhdetta aina nimimerkkiä myöten. ;Jos otan aiheeksi vaikkaoa oravien kommunikaation.

On muodikasta kuiskailla hevosille tai koirille. Kuitenkin oravillakin on viestintää, jota on ymmärrettävä. Ne eivät ole lemmikkejä joten tästä ei tietysti saa samanlaista hyötyä eläimen käsittelyn tai muiden ongelmien ratkaisun kautta kuin domestikoidumpien eläinten signaalikielen opettelusta. Mutta koska, kuten edellä mainitsin, oravat ovat joskus myös hurjia, on tämäkin taito syytä opetella. Oravain puremaksi ja surmaamiseksi joutuminen kun on miltei yhtä relevanttia kuin susien pelkääminen (joka ei tosin ole kovin relevanttia).

Oravat eivät tietysti puhu sanoilla. Niillä ei ole edes mitään oravien kieltä sanan varsinaisessa mielessä. Siksi onkin puhuttava enemmänkin signaaleista jotka reagoivat ja viestittävät yleisiä teemoja.

Toki oravilla on jonkinlainen ehdollistumiskyky, ja jos annat niille nimen, käytät sitä kärsivällisesti ja muistat ruokkia, ne oppivat yhdistämään tämän äänteen ruokaan. Koska orava ei koskaan ole kesy, se tarkoittaa sitä että tämä on suunnilleen lähintä mitä oravaa kiinnostaa oppia nimen merkitys. Kielifilosofisesti tämänlaatuinen tilanne on tietysti hitusen mutkikas. On helpompaa kuitenkin ohittaa tämänlainen saivartelu lillukanvarteiluna ja ajatella että oravat eivät "puhu" ja "keskutele", vaan ikään kuin "miltei puhuvat" ja "käyttävät signaaleja".

Oravalla on muutamia äänteitä. Oravilla on lyhyempi ja pidempi naksausääntely. Ääntelyssä on nähtävänä vaihe jossa haitta huomataan. Silloin on usein sarja lyhyitä naksahduksia - joita orava päästää esimerkiksi juostessaan pakoon. Tämä itse asiassa on se ääni, minkä useimmat ihmisistä kuulevat oravista. On toki antropomorfista kuvata tätä naksutussarjaa kiroiluna, mutta tämä on kuitenkin jossain määrin kuvaava selitys tälle naksutussarjalle ; Toki se on enemmän hälytysääni kuin aktuaalista vihaa tai edes kiukkuisuutta.

Tämä ei ole yllättävää. Valtaosa ihmisten kuulemista eläinten äänistä ovat joko ääniä joilla on reviirinpuolustus ja puolisonkutsuvaikutus, tai sitten ne ovat varoitusääniä. Itselleni oli jokseenkin avartava kokemus kuunnella ensimmäisiä kunnollisia linnunääninauhoituksia, koska vasta niiden kautta tajusin että valtaosa metsän äänistä oli lähinnä sitä että ne elikot huusivat että minä olen paikalla. Se siitä luonnontilasta ja häiriintymättömästä linnunlaulusta!

Orava yleensä informoi myös tilanteen loppumisesta. Oravat siis myös lopettavat uhkakokemuksensa ääntelyyn. Ne ovatkin varsin sosiaalisia eläimiä. Oravat varoittelevat toisia oravia.

Oravat eivät pelkästään ääntele. Itse asiassa näkyvin piirre on hännän heilutus. Tämä on tärkeä visuaalinen signaali, jota oravat käyttävät hälyttääkseen muita. Itse asiassa hännän heilutus on ensimmäinen tai ensimmäisiä signaaleja joita oravat käyttävät aina kun ne löytävät jonkin häiritsevän, uhkaavan, yllättävän tai vastaavan asian, tai jos ne löytävät jonkun uuden paikan. Jos uhka tai yllätys koetaan vakavampana, sitä korostetaan myös ääntelyllä. Siksi esimerkiksi se kun katsot oravaa jonka häntä nytkähtelee selkää vasten samalla kun tänä naksuttelee, yleensä pitkiä naksahduksia, se signaloi tehokkaasti että edessä on vaarallinen uhka jota on syytä valvoa ja josta on ehdottomasti ilmoitettava kaikille tutuille - myös sokeille tai kuuroille oraville.

Tämänlainen tarkkuus tuo itse asiassa joustavuutta oravien toimintaan. Esimerkiksi jos ne näkevät laiskottelevan kissan tai haahuilevan ihmisen, ne eivät välttämättä pidä mitään ääntä tai näytä kiinnittävän huomiota tämän toimiin. Täsmälleen sama kissayksilö tai ihminen voi kuitenkin käytöstään muuttamalla saada aikaan eritasoisia reaktioita. Oravat elävät dynaamisessa maailmassa.

Oravat pystyvät arvioimaan uhan etäisyyttä monella tavalla. Varoitussignaali, kuten naksutusääni tai hännänheilutus, usein vain herättelee oravan huomion. Orava voi havahtua ja nähdä uhan. Toisaalta orava voi myös kuulostella naksutuksia ja tietää että uhka on siellä missä naksutus tuntuu olevan kovaäänisempää. Näin uhan sijainnista saadaan jonkinlainen arvio. Itse asiassa aika usein käy niin että ihminen ei näe oravia koska nämä varoittavat toisiaan hyvissä ajoin ennen kuin ihmien kuulee koko naksuttelijoita. Oravat ovat siis joko paossa tai puun rungon toisella puolella piilossa kun ihminen menee ohi. Tällöin viestintää ei tietysti kuulu, mutta se on ollut paikalla aiemmin. Metsän hiljaisuus, äänien puute, kertoo joskus paljon.

Itse asiassa joskus jos on varovainen tai alueella jolla on paljon kesyjä oravia, voi kuulla myös oravien keskinäistä kommunikaatiota. Silloin kuuluu ääniä joissa on sekä lyhyitä että pitkiä naksutuksia. Oravat naksuttelevat toisilleen. Joskus kyseessä on erimielisyys, mutta yleensä ne lähinnä viestivät asenteitaan. Esimerkiksi potentiaalinen uhka - eli yleensä sinä - voivat olla aiheena. Oravat voivat esimerkiksi varoittaa toisiaan siitä että jossain on potentiaalinen uhka. Ja ne voivat myös naksuttaa siitä että tämä uhka onkin todettu vaarattomaksi. Mahdollisesti jopa joksikuksi joka tuo pähkinöitä tai peräti oravienkin terveydelle vaarallista roskaruokaa jota oravat rakastavat vähintään yhtä paljon kuin ihmiset.
1: Tässä kohden on syytä olla siinä määrin varovainen, että oravat ovat fiksumpia kuin luulisi. Ja lisäksi niillä on kärsivällisyyttä. Esimerkiksi jos orava saa päähänsä että seinän takana on palkinto, se mielellään nakertelee ja syöksyilee. Ne voivat yrittää repiä ovenkarmeja auki tai nakertaa itselleen reitin hyvän äärelle. Se, että oravat seuraavat sinua ulkona ollessasi kotipihalle asti ei siis välttämättä ole kovin mukava ajatus pitkällä tähtäimellä.

Joskus oravilta kuulee muutakin kuin naksutusääniä. Niitä kuulee harvemmin luonnossa, mutta kesyjen ja puolikesyjen oravien kohdalla nämä äänet tulevat useammin esiin. Silloin orava ikään kuin narskuttaa. Tämä on itse asiassa signaali siitä että orava kokee että lähentelet sitä liikaa. Se on myös aggressiivinen signaali. Se on syytä ottaa vakavasti.

Oravan pakeneminen itsessään voidaan nähdä viestinä. Oravien luontainen juoksu koostuu melko suoraviivaisista lähimpään puuhun kiipeämisistä, mutta oravan pakeneminen on keskittynyt yllättävän tehokkaasti yhteen asiaan: Seuraajan hämmentämiseen. Oravat osaavat vaihtaa suuntaa, ja joskus ne jäävät yht'äkkiä puun rungon taakse kököttelemään jolloin on vaikeaa arvata mihin suuntaan me pakenevat. Toisaalta pakenevaa oravaa ei välttämättä kannata jahdata nurkkaan. Sillä oravan purema on signaali jonka merkitystä ei tarvitse kääntää.

Toinen merkittävä piirre on joskus nähtävät oravien "juoksukilpailut" jossa ne jahtaavat toisiaan. Olen nähnyt tätä harrastavia oravia lähinnä kahdessa alatyypissä (a) nuoria oravia / miltei poikasia jotka leikkivät ja mahdollisesti harjoittelevat pakenemisstrategioita (b) lisääntymisaikana tapahtuvaa aikuisten oravien juoksentelua jossa on yleensä useampi orava. Tämä ei ole saalis-pakene käyttäytymistä, vaan se tapahtuu yksinkertaisesti lisääntymisaikana.