Särkevää Sublimikoille ; Mitään oopiumia ole

"Takkiraudassa" kirjoitettiin siitä miten epikurolaisuus olisi "rikkinäisen sielun filosofiaa" Kuvauksessa on korjattu monia sellaisia väärinkäsityksiä joita epikurolaisuudesta on - mitä ilmeisemmin propagandasyistä ja enemmän tai vähemmän tarkoitushakuisesti - esitetty. "Epikurolaisuus on sellaisen ihmisen filosofia, joka on luopunut kaikesta toivosta ja yrittää saada vain oman kurjan elämänsä hiukan siedettävämmäksi ennen vääjäämätöntä loppua. Jotta pääsemme syvemmälle, meidän on tarkasteltava Epikourosta itseään. Hän oli koko ikänsä sairaallionen; hän kärsi hirveistä kivuista koko ikänsä, eikä hän ollut sellainen salskea atleetti, mikä oli hellenistisen ajan ideaali. Hän piti arvossa yksinkertaista elämää ja halveksi ylellisiä nautintoja."

Olen kuitenkin epäuskoinen tuosta teesistä. Jos minulta kysytään niin epikurolaisuus on luontevaa nimenomaan silloin kun olet vähemmistöä mutta yhteiskunnassa jossa olosi ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan melko hyvät. Epikurolaisuus näyttää pärjäävän hyvin sellaisessa ympäristössä jossa absoluuttinen köyhyys puuttuu ja suhteellinen köyhyys ei ole tasolla jossa syntyy hirveää kateutta tai epäoikeudenmukaisuuden tunnetta epikurolaiselle itselleen. Itse asiassa epikurolaiset vaikutukset ovat läpitunkeneet uusateismin. Ja esimerkiksi (edesmennyt) suomalainen uusateistiaktiivi Wallenius oli vaikuttaja myös epikurolaisessa seurassa. Modernissa nyky-yhteiskunnassa epikurolaisuus niin sillä nimellä ajettuna oppina kuin etenkin ei-filosofisena elämäntapana on hyvinkin tavallinen. Monilla on epikurolaisia ihanteita koska nautintoja on kiva saada tarpeeksi mutta ei niin paljoa että tarvitsisi ponnistella. Kun laiskuus ja nautinnonhalu törmäävät sosiaaliseen eristyneisyyteen ja maallilsiin resursseihin, siellä epikurolaisuudella on tilaa.

Epikurolaisuus vaatiikin Epikuroksen. Ja Epikuros vaatii, elossa pysyäkseen, yhteiskunnan jossa kivulias ja sairaaloinen ei kuole. Eli jossa on sen verran resursseja että huonompiosaisista voidaan pitää laajemmin huolta. Niin että näillä tuskastelijoilla on vapaa-aikaa esimerkiksi filosofisten järjestelmien luomiseen.

Sen sijaan jos katsotaan kovia ja raakoja oloja voidaan törmätä erilaisiin toisenlaisiin suuntauksiin. Erityisesti stoalaisiin suuntauksiin. Niissä korostuu kohtalonusko - roomalaisilla stoalaisilla oli erityinen suhde onneen ja kohtaloon fortunan kautta. Kun ihminen on itseään suurempien voimien myllytettävänä ja kokee että hänellä ei ole vaikutusvaltaa itseensä kohdistuviin asioihin, tämä tapahtuu helposti. Stoalaisuuteen liittyykin omasta itsestä luopumista ja sellaista nöyrtymistä joka on vierasta ihmisille joilla on aidosti vapauksia ja edes jokin hyvin. Ja itse asiassa stoalaisia asenteita löytyy myös japanista samuraikulttuurista. Tämä tuskin on sattumaa.
1: Ateismissakin on olemassa tuskaisia suuntauksia. Aku Visala viittaakin niihin hieman käsitellessään ateismin eri suuntauksia. Mielenkiintoista on että niiden sävy oli suosittua toisen maailmansodan jälkeisessä ateismissa. Mutta uusateismista nämä virtaukset ovat hyvin harvinaisia. Toisin kuin epikurolaisuus.

Epikurolaisuus on särkyneen sydämen sijaan vieraantuneen hedonismia. Siinä ei haeta yltäkylläisyyttä. Ja sitä harjoittaa ihminen joka ei tarvitse toivoa jotain parempaa tulevaisuutta kohtaan koska hänen elämässään asiat ovat kuitenkin riittävän hyvin. Kärsimyksiä varmasti on itse kunkin elämässä, mutta ne eivät aja kohti taistellu-tai-itsemurha -tematiikkaa kuitenkaan. Elämäänsä eristyneenä kohtuudessa elävälle se sopii erinomaisesti.

Stoalaisuus taas on särkyneen minuuden filosofiaa. Stoalaisuus tuntuu modernista ihmisestä pahalta koska se on helposti välinpitämätön muita ihmisiä ja ennen kaikkea omaa egoa kohtaan. Se on sietämisen filosofia jossa ei tarjota edes mahdollisuutta siihen nautintoon. Tämänlaiseen ihminen suostuu lähinnä kun hänet pakotetaan.

Stoalaisuus elää kaikkialla siellä jossa ihminen saa Kantilaisia subliimeja kokemuksia joihin liittyy voimattomuuden tunne. Subliimissa saadaan yhteyden johonkin mikä oli liian suurta mahtuakseen ymmärrykseen. Näin esimerkiksi äärettömyyden ja muiden vastaavien pohdinta voi johtaa subliimeihin kokemuksiin. (Joissa on liikaa itselle, too much.) Samoin jylhän maiseman näkeminen jossa korostuu ihmisen itsensä pienuus ja voimattomuus. Etymologisesti subliimi viittaa ylevään. Kantilla tämä ylevä on jotain, mikä on perinpohjin liikaa. (Tämä on läheistä sukua Stendhalin syndroomalle.) Kun tähän sekoittuu oma tuska, voimattomuus ja kyvyttömyys vaikuttaa tilanteeseen on too much jotain joka on kenties vähemmän ylevää. Mutta turvallista kellopelielämää eläneelle Kantille ihmisen ylittävä oli tietenkin vain passiivis-uskonnollista eikä itsenmurskaavan stoalaista. Silloin too much is too much.

Toki stoalaisuuden ja epikurolaisuuden tuominen kuvioon on siitä kiinnostava että se voidaan liittää Marxin kysymykseen siitä onko uskonto todella "ooppiumia kansalle". Eli onko uskonto jokin joka paikkaa kipuja. (Paikkaamatta itse ongelmaa, kivun aiheuttajaa.) Joitain merkkejä tästä on. Esimerkiksi väkivaltaisilla alueilla uskonnollisuus on suositumpaa. Eli toisin sanoen uskonnot olisivat nimenomaan jotain jotka yleistäisivät uskoontuloa. "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" -asenteella. Näin teismi olisi särkyneen sydämen filosofiaa.

Kuitenkin samalla näyttää siltä että monelle vaikeudet ovat nimenomaan oleellinen antiteismin lähde. Esimerkiksi itselleni on hyvin vierasta ajatella että vaikeus kasvattaisi uskoon. Itselläni kävi enemminkin päinvastoin. Samoin "Takkirauta" -blogin pitäjä tuntuu ainakin kertovan itsetään elämäntarinaa jossa korostuu se, miten kova elämä pakotti aikuiseksi ja tähän kärsimyskokemukseen liittyi ateistiksi ryhtyminen. Ei-niin-kärsivät ihmisetkin näyttävät kokevan vetoa tähän ajatusmalliin käyttäessään pahan ongelmaa ateismitodistuksena. (Joka on jokseenkin omituista koska eihän se ole argumentti teismiä vastaan vaan ainoastaan hyvää Jumalaa vastaan.) Ja uskovaisetkin tuntuvat loukkaantuvan ja reagoivan nimen omaan pahan ongelma -arugmentaatioon tavalla joka kieltämättä voi herättää "se koira älähtää" -tyylisiä vinoiluita.

Itse en usko että uskonto edes on mitään oopiumia. Se yrittää toki mainostaa itseään sellaisena. Epikurolaisessa nautiskelukulttuurissa tämä tietenkin vetoaa. Ja siksi ei ole ihmeellistä että samaan aikaan kun epikurolaiset vireet täyttävät uusateistien maailmaa, niin muussa yhteiskunnassa uskontoa lähestytään lähinnä uskomiseen uskomisen kautta. Eli jumalan olemassaolotodistukset ja kreationismi on sysätty syrjään ja sen sijaan korostetaan uskomiseen uskomista. Sitä miten uskonto lisää onnellisuutta ja auttaa arjessa jaksamista ja stressin kontrolloimisessa. Tämä selittää miksi uskonnossa korostetaan asenteissa ja arvoissa kohtuutta samalla asenteella kuin Epikuroskin sen teki.

Militanttien ateistien kritiikin kulttuuri

"Sarastus" -lehdessä oli käännös Matt Parrottin artikkelista. Sen mukaan maailma on internetin myötä tullut joksikin jossa perinteinen valta ei merkitse. "Internet on eräänlainen diskursiivisen vapaaottelun turnaus, jossa erilaiset ajattelutavat asetetaan vastakkain ilman todellisen maailman sääntöjä, rajoitteita tai tabuja. Internet on paikka, jossa diskursiiviset kuplat puhkaistaan." Ja että kreationistit häviävät tämän vuoksi. "Niinä harvoina kertoina kun kreationistit alkavat väitellä maailmankatsomuksestaan blogien kommenttiosastoilla, forumeilla, Redditissä, 4chanissa tai 4chonissa, he huomaavat pian olevansa keskellä erimielisten tsunamia ja vertaisarvioidun tieteellisen todistusaineiston painon kasautuvan heidän päälleen." Ja ilmiselvä voitto tekee ateisteista ylpeitä "Käytin kreationismin diskursiivista kuplaa esimerkkinä siksi, että internet-ateistit tuntevat sen ja nauttivat suunnattomasti sen solvaamisesta ja pilkkaamisesta. He pitävät itseään älyllisesti ylivertaisina kreationisteihin verrattuna – loogisina, järjellisinä, tieteellisinä ja kyvykkäinä uhmaamaan dogmeja ja tabuja."

Ajatus on varmasti sinänsä relevantti, että kreationistit todellakin häviävät ilmiselvästi. Ja tällä on varmasti vaikutusta siihen miten uskonto nähdään. Mutta en korostaisi tässä sitä miten kreationistit (muka) harvoin alkavat metelöimään. (Hiljaisuus on tullut lähinnä koko ilmiön marginalisoitumisen vuoksi.) Se on enemmän sitä että asialliset uskovaiset eivät näyttäydy argumentteineen ja siksi mielikuva uskonnoista syntyy kaikista tyhmimpien kautta.

Parrott ottaa kuitenkin esille jotain muuta. Hän korostaa sitä miksi hän on "skeptikko" eikä "ateisti". "Pidin enemmän termistä ”skeptikko”, koska se etäännytti minut niistä mielleyhtymistä, joita sanaan ”ateismi” liittyy: sekulaari humanismi, radikaali tasa-arvoajattelu, militantti monikulttuurisuus, demokraattipuolueen äänestäminen jne. Vaikken missään tapauksessa ole synnynnäinen uusoikeistolainen, olen aina ollut liiaksi skeptikko ollakseni kunnon ”internet-ateisti.” Internet-ateismin alakulttuuriin ja liikkeeseen osallistuminen vaatii enemmän uskoa tiettyihin asioihin kuin jotkin uskonnot."

Hän esittää että kreationismi on hyvä analogia jollekin jota hän kutsuu "akateemisiksi ateisteiksi" ja "militanteiksi ateisteiksi". Sillä kreationismissa on siinäkin kyse ajatuskuplasta "Kreationismin diskursiivisen kuplan kalvo päästää sisäänsä vain ajatuksia, jotka käyvät yhteen Mooseksen Kirjan kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Totuudenmukaisuus on tyystin sivuseikka. Kyseessä on maailmankatsomus, johon tosiseikkojen täytyy sopia, muuten tosiseikat eivät ole tervetulleita. Kreationismi elää pittoreskien kyläkirkkojen suojatussa maailmassa, ja kymmenien miljoonien noissa kirkoissa käyvien vanhojen rouvien sydämissä ja mielissä. Ne ovat kreationismin turva-alueita, joissa kreationismi on suojassa kaikilta haasteilta." Ja siksi internet on hyvä. Mutta ateistit ovat todellakin samanlaisia "akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja."

Hän määrittelee että missä akateemisen ateismin rajat menevät. "Diskursiivisen kuplansa ulkopuolella sijaitsevassa pelottavassa ja kielletyssä maailmassa... Rotujen välillä on suuria älykkyyseroja. Valkoiset ovat Yhdysvaltojen ainoa rodullinen ryhmä, johon kohdistetaan laajamittaista ja systemaattista rodullista syrjintää. Vankiloissa on enemmän mustia, koska mustat tekevät enemmän rikoksia. Juutalaiset hallitsevat Hollywoodia, Wall Streetia ja ulkopolitiikkaamme. Naiset saavat vähemmän palkkaa koska he tekevät vähemmän töitä. Patriarkaalisuus saa yhteisöt kukoistamaan siinä missä feminismi raunioittaa ne. Jos omaksuu minkä tahansa näistä täysin järkeenkäyvistä näkemyksistä, joutuu ulos ”valtavirran” akateemisesta maailmasta ja heidän blogosfääristään." Parrottin ajatuksessa on rippunen järkeä. Ateismin sisältö on itse asiassa hyvin suuressa määrin syntynyt vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli oikeisto on muokannut sitä että kun on erimielinen yhdessä asiassa niin sitten on oltava erimielinen myös muissa ajatuksissa. Ja tällä on luonnollisesti samat seuraukset ja riskit kuin millä tahansa echo chamberilla. (Eli sellaisella ideologiakuplalla josta Parrott puhuu.)

Mutta järki on yllättävän pientä. Parrottin mielikuvissa näyttää olevan jonkinlainen yleinen ateismin niputtuminen. Ja itse asiassa kaikki hänen nostamansa esitykset ovat jotain jotka ovat jotain jossa nykyateismissa ei ole yhteistä pohjaa. Ja juuri tämä pitäisi olla jos ateismissa olisi kysymys echo chamberiutumisesta. Parrottin ajatus paljastuu melko ontoksi jos tajuaa mitä tapahtui kun kävi ns. elevatorgate. Se jakoi skeptikot selvästi kahtia. Ja kahtiajaon kohta oli juuri liberaalin feminismin kohdalla. Ja kuten aiemmin tulin viitanneeksi, hyvin moni on jopa tulkinnut elevatorgatea juuri päinvastoin kuin Parrott. Että uusateistit koostuisivat miehistä jotka olisivat kaiken päälle sovinisteja.

Luultavasti Parrott onkin sekoittanut sen, että hän kohtaa kovaa kritiikkiä siihen että tässä olisi jokin jossa tiimi on yhteisvoimin häntä vastaan. Kokemus on ymmärrettävä. Sillä elevatorgaten ympärillä vellonut keskustelu kaikkine sovinismin ja evoluutiopsykologian kulmineen on ollut liioitellun raivoisaa. Itse taas olen jopa huomaavinani että jos katsotaan Parrottin listaa, niin valtaosa tietämistäni ateisteista on erimielinen vähintään yhden hänen listansa asian kanssa. ; Itse asiassa olen hieman huvittunut siitä että Parrott kutsuu militantiksi ateisteja jotka muistuttavat postmoderneja "vanhoja ateisteja". Sartre -tyyliset eksistentialistit ovat olleet juuri niitä jotka ovat hyökänneet ateismia vastaan.
1: Näenkin Parrottin väitteen vähintään yhtä omituisena kuin kannanotot siitä että esim. minä olisin jotenkin fatwaenvyssä enkä moittisi islamia koska tiedän että kristityt ovat niin ystävällisiä. Ihan vain sen takia että olen sekä moittinut islamia että saanut tappouhkauksia ja vastaavia ainoastaan kristityiltä. Joka muuttaa kaiken vähintään omituiseksi. Koska en selvästi vaikene. Ja jos pelko olisi se joka vaientaisi minut, niin minun pitäisi olla vankkumaton islamkriitikko.
2: Olen tosin hieman ihmeissäni miten Parrott mainitsee kreationistit, mutta unohtaa mainita että evoluutiokeskustelussa esiin nousee se, miten ateistit liitetään eugeniikkaan ja korostetaan että eugeniikka on darwinismin soveltamista käytännössä. Ja tässä keskustelussa evoluutiossa nousee usein esiin se mikä ero on evoluutiopsykologialla (Kurzban), sosiobiologialla (Wilson) ja sosiaalidarwinismilla (Spencer). Kaikki kolme asiaa ovat hieman erilaisia. Ja evoluutiopsykologia ja sosiobiologia ovat vielä erityisen kaukana sosiaalidarwinismista. Ihmettelen miksi näissä keskusteluissa ei ole Parrottin mieleen putkahtanut sitä että selvästi älykkyyden perinnöllisyyskin otetaan huomioon vaihtoehtona.

Psychology Today -artikkeli jakaakin tässä mielessä ateisteja erilaisiin luokkiin. Otsikko "atheist vs. atheist" muistuttaa että asenteissa ateismiin on paljonkin eroja. Itse voisin ottaa esille vaikka ateistien sisäistä väittelyä. Ja ihmetellä sitä että keheen kriitikko kohdistaa sanomisensa sanoessaan "This is, unfortunately, a pretty standard parroting of misogynistic thought." jos ateistit ovat tässä kohden keskustelukuplassa jossa asioista ei väännetä.

Itse asiassa sanoisin että monet Parrottin huomiot eivät itse asiassa kuvaa jotain jossa ateistit olisivat vaienneet keskustleukuplaan vaan jotain jossa he repivät toisensa kurkut auki pienimmästäkin vähänkin ärsyttävästä provokaatiosta (kuten minusta). Jos kuplien läpimeneminen olisi hyvä asia, ateismi olisi nykyään tältä osin täydellinen antikupla. ; Esimerkiksi Suomessa uusateisteissa on ollut näkyvissäkin paikoissa Jaakko Walleniuksen tapaisia avoimesti oikeistoon painottuneita tyyppejä. Jussi K. Niemelä on ollut mukana haastamassa feminismiä kirjoittamalla evoluutiopsykologiaa puolustavan "Keisarinnan uudet vaatteet" -teoksen. Ja tältä osin Suomi ei edusta mitenkään poikkeuksellista ateismin suuntausta.
1: Ja päin vastoin, Jussi K. Niemelää esimerkiksi voi moittia siitä miten hän on siirtänyt USA:sta asioita 1:1 suoraan maahamme muuttamatta juuri mitään välillä. Tämä on johtanut tiettyihin asioihin jotka eivät oikein tunnu osuvan maamme uskovaisiin. Ne kun on sovitettu USA:n vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin. Suomi on tässä hyvinkin samanlainen muun maailman kanssa.

ähdäkseni se lähinnä paljastaa että miksi niitä echo chambereita on ylipäätään kenelläkään. Sellaisen ulkopuolella, etenkin tilanteessa jossa perinteisiä rajoitteita ei ole, meno on hyvin häijyä. Itse asiassa vihjaan että vaikka Parrottkin puhuu mielellään avoimesta keskustelusta jossa kaikki asiat haastetaan, niin tosiasiassa hänen reaktionsa kertoo siitä että hänen hermonsa eivät kestä ateistien sisältä tulevaa riitelyä. Ja yhdistää oman ja esittämiensä näkemysten kohtaaman kritisoimisen joksikin jossa tämän asian täytyy olla ateistien ideologinen kupla, tabu josta ei saa puhua lainkaan.

Eli hän kaipaisi vähemmän kriittistä menoa. Jos kritiikin kohteeksi joutunut syyttää iteään vainotuksi tulemiseksi, niin tästä juuri syntyy rinnastus kreationisteihin. Eli Parrott tavallaan menee marttyyrinviittaa hartioilleen käärimään siksi että ei kestä sitä että hänen kanssaan myös ollaan erimielisiä sen sijaan että hänen oikeassaoloaan pidettäisiin ilmiselvänä. (Itsekin toki jaan monia näkemyksiä Parrottin kanssa, mikä ei kenties ole tätä blogia pidempään seuranneille mikään yllätys.) Mutta samalla. Kun muistaa minkälaista menoa internetissä on, niin voiko häntä tästä echo chamberiuden kaipaamisesta oikeastaan syyttää.

DORKA

Ylläolevassa kuvassa olen poterossa. Miekkailukoulumme lähellä on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja. Ja tuossa on yksi sen poteroista. Usein sanotaan että internetkeskustelijat ovat poteroissa, mutta ainakaan tässä poterossa ei ollut kuin graffiteja.

Mutta poterot ovat myös tärkeä isänmaallinen symboli. Mielestäni juoksuhaudat ovat kiinnostavia, paitsi graffitien niin myös historian kannalta. Ne on tehty maanpuolustusta varten. Tässä mielessä niihin liittyy myös kansallistunteellisia seikkoja joita ei pidä väheksyä. Usein onkin tärkeää kertoa keitä juoksuhaudoissa on ja ei ole. Mutta usein tässä symbolisessa prosessissa käy jotain jossa terve kansallistunne muuttuu epäterveeksi patriotismiksi.

Tästä symboliikasta hyväksi esimerkiksi käy Pentti Oinonen. Hänhän otti taannoin medianäkyvyyttä korostamalla siitä että homoseksuaalit eivät hänestä saa tanssia itsenäisyyspäiväjuhlissa. Hän on kertonut että "sotaveteraanit on kertonut, että eivät olisi taisteleet yhtään minuuttia eikä yhtään metriä, jos olisivat tienneet, että homot tanssivat linnassa korvat suussa". Kansakunnasta melkoisen suuri osuus osasi suuressa määrin naureskella lausunnolle. Lisähuvittuneisuutta voisi saada myös tuoreemmasta asiasta. Kun ihmiset ovat kauhistelleet Tom of Finland -postimerkkiä, on pakko korostaa että Touko Laaksonen - taiteilijanimi Tom of Finland - oli sotaveteraani. Oikein palkittu sellainen. Kun katsotaan sitä että Tom of Finland on Suomalainen sotaveteraani ja sankari, voidaan korostaa sitä että kenties hän ei olisi taistellut yhtään metriä jos olisi tiennyt että sotaveteraaniutta käytetään hänen elämäntapansa kieltämisen välineenä myöhemmin. Tämä tarkoittaa sitä että Pentti Oinosta on hyvä pitää dorkana.

En toki olisi käyttänyt dorka -sanaa ilman hyvää syytä.

Se ei kuulu vakituiseen sanavalikoimaani. Itse asiassa sana "dorka" on sellainen että sen käyttäjät vaikuttavat olevan itse jotenkin ... dorkia. Slangisana jonka perusidea on tuomitseminen on toki jo hyvä lähtökohta sille että sana olisi idioottien verbaalivarannossa. Mutta dorka -sanalla tuntuu olevan vielä muutakin painolastia, ja se tekee siitä tekonuorekkaitten mukastadilaisten junttinuijien käyttämän sanan. Fiksumpi keksii luovempia kiertoilmaisuja. Tai käyttää tavallisia "tyhmä" -tyylisiä sanoja

Ja tässä kohden on pakko ottaa esille eräs "dorka" -sanan aktiivikäyttäjä. Teemu Laajasalo käyttää sanaa ahkerasti. Otetaan esimerkiksi hänen tuore haastattelunsa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Hän käyttää ilmaisua parissa kohdassa. "Mikäänhän ei ole niin helppoa kuin potkia kirkkoa. Se on kuin lasta löisi tai vammaista pilkkaisi. Jos pappi haluaa vaikuttaa oikein fiksulta, se alkaa virtsata omaan telttaan. Mutta sen tyyppisestä mä haluaisin irtautua. Mä haluaisin olla semmoisen kaverin silmäkuopasta ponnistamisen ulkopuolella, koska se on mun mielestä läpinäkyvää, moraalitonta ja dorkaa. Hurskastelussa menee helposti sekaisin, että puhutaanko Jeesuksesta vai ollaanko Jeesuksia" ... "Mun mielestä olisi erittäin valheellista sanoa, että tällaisen uuden ihmisoikeustempauksen vuoksi 2000 vuoden traditio pitäisi kriminalisoida ja sanoa, että tämä on väärin ja dorkaa." Tämä viitannee kirkkokritiikkikritiikkiin, eikä ateismiin jonka traditio voidaan vetää Diagorakseen, vuoden 400eaa tienoille, eli jolla on siis miltei puoli vuosituhatta pidempi traditio kuin kristinuskolla. Joskin on vaikeaa nähdä kuka olisi oikeasti kriminalisoimassa kristinuskoa, tai ateismiakaan sen puoleen. Ja kyllä, kirkon potkiminen on helppoa koska he tekevät siitä sellaisen. Oikeasti hyvällä järjestöllä olisi niin hyvät argumentit että kaikki kritiikki olisi helppoa torjua ilman esimerkiksi vastapuolen olkiukottamista¹ . Ja välinepakasta löytyy dorkuuden torjumiseksi muutakin kuin perinteisiin vetoamista jossa dorka asia muuttuu jotenkin järkeväksi jos sitä harrastetaan oikein pitkään.²

Mutta miten Laajasalo vertautuu Oinoseen?

Teemu Laajasalo käyttää ahkerasti yhtä käsitettä. Tuoreesti hän käytti sitä "Yle Puheessa" ollessaan Ali J:n ohjelmassa. Laajasalo ilmaisi että "juoksuhaudassa ei ole ateisteja." Tämä slogan ei toki herätä monissa liberaaleissa kristityissä mitään samanlaista henkeä kuin Oinosen lausunto. Mutta se pitää sisällään täsmälleen samaa henkeä. Laajasalo vihjaa siihen että kokemus johtaa ihmiset teismiin. Että sota ja muu kova tilanne jossa vaihtoehtoina on traumatisoituminen ja kuolema ovat jotain joka muuttaa ihmiset uskovaisiksi. Ja tämäkin muuttuu merkittäväksi vasta jos juoksuhautojen kansallistunteisiin vetoava symboliikka otetaan käyttöön. Ilman sitä kun voitaisiin sanoa että "jos näin on, niin sen pahempi juoksuhaudoille". Sotatraumaattinen sotilas kun ei ole kovin rationaalinen olento. Eikä sota ole mikään filosofisten ja tieteellisten tulosten oivaltamisen kannalta paras mahdollinen tilanne. Mutta Laajasalokin ratsastaa omalla tavallaan sotaveteraaneilla. Ja tämä tekee hänestä yllättävän samanlaisen Pentti Oinosen kanssa. Oinonen on vain nurkkakuntaisempi. Laajasalo kohdistaa nurkkakuntaisuutensa lähinnä ateisteihin. Joita hän tykkää haukkua kuten kirkonmiesten nykyään täytyy jos haluavat saada uskottavuutta muiden silmissä helpolla.

Tämä edustaa toki tavallista hörköperseistä³ Toki meille myydään ajatusta jossa koti, uskonto ja isänmaa olisivat erityisen lujassa liitossa keskenään. Mutta vähemmänkin tarkempi analyysi paljastaa että käsitekolmikko on vähän kuin "feminismi=tasa-arvo=sukupuolineutraalius" -ajatus moderneille feministihipstereille. Eli asioita myydään usein yhdessä, mutta ne eivät todellakaan ole sama asia. Ja esimerkiksi uskonto ei tarkoita kodin tai isänmaan hylkäämistä. Uskonnosta ei pidä tehdä kansalaisuustestiä. Ei vaikka yritystä tähän suuntaan onkin. Asenteena ja henkenä onkin yllättävän usein se, että jos hylkää yhden näistä kolmesta, kodin, uskonnon ja isänmaan, niin sitten heittää ne muutkin roskiin ja ateisti on huono sotilas "kun ei ole valmis uhrautumaan maansa puolesta, kun ei ole taivasporkkanaa".⁴

Asian pitäisi itse asiassa olla selvä jo varsin pinnallisilla tiedoilla. Kun mietitään aikaa ennen talvisotaa, muistetaan puhua suuresta kärhämästä punaisten ja valkoisten välillä. Nykyinen armeija -symboliikka käyttää toki puhtaasti valkoisten symboleja. Mutta Talvisodassa henkenä oli yhteispeli. Punaiset ja valkoiset sotivat rinnakkain. Ja tämä oli tärkeä osa siihen että lopputulos oli niinkin hyvä kuin oli.⁵ Ja kun muistetaan punaisten yhteys kommunismiin, voidaan tiedostaa että punaisuudessa oli mukana myös ateistinen siipi. Ateistikommunistit olivat varmasti yleisiä rintamalla. Ja silti Teemu Laajasalo aivan vakavalla naamalla esittää, että kokonaisesta sukupolvesta karsiutui, paitsi valtava määrä elossaolemista, niin myös ateismi täysin vuosina 1939-40. Tämä ei luonnollisesti vastaa totuutta. Juoksuhaudoissamme nimittäin oli ateisteja. Heitä on vieläkin keskuudessamme. Teemu Laajasalo tietysti latistaa sloganillaan kaikki erimieliset omaa ateismiaan tunnustavat veteraanit vanhojen käpyjen horinoiksi. Koska sitä sanonta "juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" tarkoittaa.

Toki sanonnalla on laajempikin puoli. Syytös siitä että ateistit ovat kermaperseitä on yleinen.⁶ Samoin en voi olla muistelematta vähän päälle vuosi sitten kuollutta Jaakko Walleniusta, joka oli ateisti ennakoituun syöpäkuolemaansa asti. Toki uskovat korostavat että kuolinvuoteella kääntymisiä tapahtuu. Mutta näitä värittää toiveajattelu ja jopa suoranainen valehtelu⁷, joten en luota näihin kovinkaan paljoa. Ne eivät ole argumentteja. Itse asiasssa tietämäni mukaan sairaaloissa on sairaalapalleja, mutta silti yllättävän harva haluaa sairaalapapin palveluja. Toki käytetyt sairaalapapit on sovitettu tähän määrään ja he ovat itse asiassa ylityöllistettyjä. Mutta tässä ei painakaan yksittäisen papin työtaakka vaan tilasto. Jos Laajasalon sanonnan henki olisi tosi, niin luvun pitäisi olla valtava. Lähelle 100 prosenttia kuolevista. Eikä se noin 30% joka on käsittääkseni osuvampi määrä.⁸

Laajasalo toteuttaakin sellaista sävyä joka on esimerkiksi itsellenikin erikoinen. Jos oikeasti mietitään tilannetta jossa on vaikka puolustettava maata vaikkapa niin että sitä tekevät ihmiset jotka ovat elossa nyt. - Ja rehellisesti sanoen Herra Vladimir Putinin toiminnat ovat viime aikoina demonstroineet että tämä ei ole mikään mahdoton skenaario. - Niin mitä Laajasalon Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa esilletullut huomio siitä että noin puolet eivät kuulu kirkkoon tarkoittaisi maanpuolustuksen kannalta.

Ainakaan itseäni ei motivoi mennä sotimaan jos sodan jälkeen olen joko kuollut tai veteraani jonka sankaruusstatusta käytetään jonkinlaisena lyömäaseena niitä ideologioita vastaan joita nyt satun kannattamaan. Ja tämä onkin tärkeä opetus. Talvisodan ihmettä ei olisi saavutettu sillä että asenteiltaan punaiset olisi pakotettu asenteiltaan valkoisiksi. Sen sijaan tämä saavutettiin sillä mitä "Tuntematon Sotilas" -kirjassa voidaan havaita. Eli sillä että yhtenäisyys saavutettiin kun ei heitetty edes läpällä sitä että kuka voi olla hyvä sotilas ja kuka ei. Ja onko tuo ja tuo kiväärimies ateisti vai kristitty.

Tämänlainen yhtenäiskulttuuristava paskanjauhanta jota Oinonen ja Laajasalo harrastavat onkin omiaan sellaiselle ihmisryhmälle joka diggaa ideologiaa. Tavalla jossa me -henki liitetään tähän ideologiaan ja tästä poikkeaminen nähdään antisosiaalisuutena. Tämänlainen ideologian ja aatesopan määräämä ystävällisyyden raja on yleistä niille jotka eivät ole koskaan joutuneet sinnittelemään hengissäselviämisensä kanssa. Sillä tässä prosessissa pitää tehdä liittoumia. Epämiellyttäviäkin sellaisia. Kun yhtenäiskulttuuria myyvä Oinonen omalla setillään ja Laajasalo teistisellä liberaalimmalla setillään käsittelevät aihetta tämän vajaan ja traumattoman kokemusmaailmansa kautta, käy niin että sota ja juoksuhaudat ovat lähinnä sopivan kaukana arkitodellisuudesta jotta niiden kohdalla voi sanoa mitä vain. Ja niillä on tietty symboliarvo, niihin voidaan sitoa mielikuvallisia väitteitä joita käytetään jotain toista ideologiaa vastaan. Oinosen ja Laajasalon asenteella talvisota olisi hävitty.⁹

Jos maan henkenä on todella se että ateisti ei ole hyvä kansalainen eikä sotilas, niin jumalauta antakaa sitten se totaalinen vapautus kaikesta armeijasta ja sotimisesta. Tämä onkin viisasta, koska jos minä joudun sotaan ja sitten vielä nauttimaan väkisin ehtoollista, niin liipasinsormeani kutkuttaa kyllä niin vietävästi ajatuskin sotilaspappien ja sotilaspiispojen metsästämisestä. Ei minua innosta puolustaa isänmaata jolla ei ole tarjota minulle mitään, ja joka yrittää vielä sovittaa minua johonkin tiettyyn uskontoon.

Armeijasta vapautumisen ajatus on tietysti typerä. Sillä henkenäni on että ateisti sopii juoksuhautaan siinä missä kuka muukin ihminen. Että koti ja isänmaa riittävät hyvin. Tai vain toinenkin näistä. Armeijasta vapauttamista ei kukaan varmasti ehdottaisikaan, sillä se on heittona lähinnä paljastamassa miten hoopoa olisi ajatus että kristinusko olisi Suomen Sotilaan ominaisuus. Tai ainakin Teismi.

Paitsi että siitä kannalta että kenties voitaisiin sanoa että tästä se, että juoksuhaudassa ei olisi ateisteja olisi hyvä alku. Kenties siellä ei pian olisi kristittyjäkään. Eikä muiden uskontojen edustajia. Toki tiedän että ajatus tuntuu omituiselta, sillä tämänlaisesta maailmasta Raamattu ei puhu mitään. Mutta sillä tiellä juoksuhaudoista saattaa tulla umpeenkasvanutta historiaa. Jotain jossa ryömii lähinnä agnostikkoja.

---

1 Esim. "kriminalisointi -sana kun asiaa ei olla kriminalisoimassa."
2 2000 vuoden traditio...
3 Siinä kunnon juureva pilkkasana ideoiden kimmokkeeksi runkkausmaisterille. Joka on toinen, ja tämä nimitys on erinomaisen osuva Teemu Laajasalolle koska hän on "Kas­va­tus­tie­teen toh­to­ri, pää­ai­nee­na di­dak­tiik­ka. Väi­tös­kir­ja kä­sit­te­li sek­suaa­li­suut­ta lu­kion op­pi­kir­jois­sa, teo­lo­gian gra­du mas­tur­baa­tios­ta sek­suaa­li­eet­ti­se­nä ky­sy­myk­se­nä". Tämänlaisen pilkkaaminen on kieltämättä jo vähän liian helppoa.
4 Uskovainen voisi muistaa tämän siinä kun sitten puhutaan siitä onko kristityn vai ateistin helppo tappaa ja murhata toisia. Jos ateisti ei ole sodassa jokin joka toteuttaa nihilistisiä taipumuksiaan ja harrasta survival of fittestiä ilman omantunnonvaivoja, niin sitten siinä kaatuu pirun monen kristityn argumentaatio siitä miten evoluutioteoria ja kristinopin hylkääminen johtaa moraalikatoon ja tätä kautta myös huonontuneeseen käyttäytymiseen kun seuraava sukupolvi ei opi enää edes kristillisiä arvoja. (Kun ateisti käyttäytyy hyvin koska hylkää kristuksen mutta heille on optettu kristilliset arvot.)
5 "Torjuntavoitto" on kier(t)oilmaus häviämiselle. Sen vuoksi ne sotakorvauksetkin maksettiin.
6 Toinen yleinen on sitten tämän kanssa ristiriitainen ajatus siitä että ateismiksi särytään, eli onneton ja traumaattinen ihminen mutiloituu ateistiksi. Tätä ei kuitenkaan muisteta kun jauhetaan juoksuhaudoista kuten mediakohupappi joka on saavuttanut näkyvyyttä sanomalla sanaa "seksi" ja kirjoittamalla masturboinnista. Ilman että elämässä on ollut mitään katastrofaalista, ellei sellaiseksi lasketa hyväpalkkaista työtä jossa voidaan sanoa ääneen kaikenlaista paskaa niin että se päätyy maan suurimpaan päivälehteen asti. Mikä on kyllä katastrofaalista, mutta ei Laajasalolle itselleen. Hän tuskin traumatisoituu prosessissa.
7 Ja esimerkiksi Darwinin kuolinvuoteella kääntymisestä on tehty urbaani legenda joka on tiedetty valehtelu.
8 Itseäni asia tosin kiinnostaa. Haluan aivan henkilokohtaisesti viime tekoinani kutsua arvon sairaalapastorin paikalle. Haluan ns. flip a finger. Ja tämä sormi ei ole peukku. Jos voin pilkata pyhää henkeä päin naamaa niin aina parempi. Siinä teille kuolinvuoteella kääntymistä. Laajasalo provosoi minua tämänlaiseen käytökseen kieltämättä.
9 Siis vielä paljon nykyistä pahemmin, joka on se toinen puoli siinä miksi "torjuntavoiton" tyylisiä käsitteitä on kehitetty.

Huonoja uutisia ja hyviä uutisia

Iltalehti uutisoi International Humanist and Ethical Unionin kartoituksesta. "Raportti osoittaa, että ylivoimaisesti suurin osa valtioista ei kunnioita ateisteja tai vapaa-ajattelijoita, vaikka niissä on allekirjoitettu YK:n sopimus siitä, että kaikki kansalaisia tulee kohdella tasavertaisesti." Huomiota herättää kuolemantuomiot "Selvityksen mukaan maailmassa on yhteensä 13 valtiota, joissa ateismin avoin ilmaiseminen tai valtionuskonnon kieltäminen voi tuoda lain puitteissa kuolemantuomion. Ateisti voi saada kuolemantuomion selvityksen mukaan Afganistanissa, Iranissa, Malesiassa, Malediiveillä, Mauritaniassa, Nigeriassa, Pakistanissa, Qatarissa, Somaliassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Jemenissä ja Yhdistyneessä arabiemiirikunnassa. Maita yhdistää se, että ne ovat kaikki muslimivaltioita."

Nähdäkseni tästä ei voi yllättyä. Islamin suhde apostasiaan, kerettiläisyyteen ja vääräoppisuuteen on jotain, jonka pitäisi olla tuttua jokaiselle uusateismin airut Ayaan Hirsi Alin sanomisiin tutustuneelle. Amerikoissa Sam Harris on ollut vahvasti 9/11 -terrorismikortin kanssa liikenteessä, jopa tätä ylikäyttäen. Ja onpa kotimaassammekin uusateismin parissa näkyvät Jussi K. Niemelä ja Jaakko Wallenius tarttuneet aiheeseen.
1: On hieman vaivaannuttavaa, että liberaaleista ateisteista löytyy oikeasti ihmisiä joille tämänlaisten asioiden esilletuominen olisi yllättävää tai jotenkin rasistista. He ovat yhtä vaivaannuttavia kuin ne ihmiset joiden maailmankuvaa fatwaenvy sävyttää ja jotka siksi näkevät että kaikki kristittyjen kritiikki on harhautunutta. Että pitäisi olla perspektiiviä ja tarttua islamiin ja unohtaa lempeä kristinusko kokonaan.

En kuitenkaan ole puolustamassa kristittyjä, sillä se olisi vähän sama kuin selittäisi että hakkaaminen on oikein heti kun joku muu murhaa samalla motiivilla. Huomiota nimittäin herättää se, että selvityksen mukaan "Parhaimmat oltavat ateisteilla ovat selvityksen mukaan Yhdysvalloissa." Ja se, mitä yhdysvaltojen ja ateismin suhteesta tiedetään, on se, että se on syrjityin vähemmistö. Yhdysvalloissakin vaikutuksia on esimerkiksi työpaikan saamiseen.

On kuitenkin tästä huolimatta karua, että ateismikeskustelua värittää se, että kristityt olisivat reiluja ja että päinvastoin, ateisteilla on asiat hyvin ja kristityt ovat vainottu vähemmistö. Kristityt liioittelevat tällä asialla hyvinkin korkeita tahoja myöten. Ateistille paras paikka olla on kuitenkin paikka, jossa he ovat vihatuin vähemmistö. Kristityt ovat monessa paikassa enemmistössä ja käytännössä sanelevat näkemyksensä politiikkaan. (Suomessakin tähän on vahvaa yritystä eräillä.) Hän voi tavallaan vain valita vainoamisen asteen. Muuttaa maihin jossa kiusaaminen on vähäisempää. ; Tämä kokonaiskuva kertoo hyvin paljon islamista ja sen julmemmuudesta kristinuskoa kohtaan. Ynnä siitä että kristityt eivät ole kovin lempeä tai toimiva konsepti tässä asiassa.

Ateismin kulmalta kokonaiskuva on aika paha. Jossain tapetaan ja paras minkä voi saada on olla vihatuin vähemmistö. Tässä kulmassa on omituista että ateistit eivät ole militantteja, taistelevia, fundamentalistisia ... aktivisteja, joiksi heitä hyvin usein nimetään. ; Jos pahimmillaan vainotaan ja vain kiusatuksi tuleminen on harvinaislaatuinen onni ja onnistuminen, niin on selvää että ideologian kohtelussa on jokin vika.

Mutta lopuksi on pakko ottaa hyviä uutisia.

Kirjoitin eilen, varsin turhautuneena, Jolkkosesta. Nyt näyttää siltä että kristillinen enemmistö ei ole pitänyt tekstiä kovin onnistuneena. Tavallisesti ateistit ja uskonnottomat ja uskontokriitikot moittivat tekstejä keskenään. Mutta Jolkkonen on ylittänyt jonkin sellaisen rajan, jonka ylittämistä normaali urbaani kristittykään ei enää katso sormiensa läpi. On esimerkiksi sanottu että Jolkkonen on omituinen koska hän näyttää pelottelevan väkivalta-ateismilla, joka vainoineen ei näytä pelottavan häntä itseäänkään eikä vaikuttavan häneen itseensä.

Eräs kristitty sanoi että Jolkkosen käyttämät argumentointivirheet ovat liian runsaat edes luetteloitavaksi. Ja eräs hihitteli sille, miten Jolkkonen olisi tyytyväinen vihollisiin jotka olisivat surullisia ja natseja. Että Jolkkonen on tyytymätön kun ateistit eivät ole riittävän julmia. Hän itse taas ei toivoisi että valtiossa olisi enemmän antihumanistisia asenteita ja masentuneita ihmisiä, joten ateismin iloisuus ja humanistisuus olisi positiivinen muutos.

On kieltämättä varsin omituista toivoa että viholliset olisivat pahimpien ja negatiivisimpien stereotypioiden mukaisia! Sellainen on mahdollista vain ihmisillä joita itseään ei ole vainottu, mutta joilla on vihollinen josta he haluaisivat mahdollisimman helposti vastustettavan ja päihitettävän. Ja on erityisen miellyttävää kuulla tämä ääneen uskontokeskustelun "toiselta puolelta". Että uskovainen ei saa sanoa ja tehdä mitä vain koska "tuomio kuuluu Jumalalle eikä toiselle kristitylle". Että uskonveljien välinen solidaarisuus ylittäisi eettisen käytöksen normit lähes poikkeuksetta. 

Tämänlaisesta paljastuksesta tulee oikeasti hyvä mieli. Oloni on lähes yhtä mainio kuin aikaisemman jumalanpilkkatestini jälkeen, jolloin kristityt ylittivät reiluudessa odotukseni. Siinä saattaa syntyä toiveita, että vittuilu kantaa hedelmää, tai että pian sille ei enää ole mitään tarvetta. Jolkkosen olemassaolo toki kertoo että vielä on.

Tästä katsoen on outoa, että Suomi ei ole pärjännyt kovin hyvin. Yhtenä selityksenä ilmiölle on se, että selvitys tutki lainsäädäntöä ja tuomioita. Huomio selittänee miksi Suomi ei ole paras paikka olla ateisti. Täällä on käytössä jumalanpilkkalaki, joka on varmasti pudottanut pisteitä enemmän kuin ateistien elämänlaatua.

Hei Tontoukot hyppikää

En kuulu siihen sukupolveen että olisin kuunnellut "Yksinäisen ratsastajan" kuunnelmia. Tiedän toki sen verran että Yksinäinen ratsastaja ei paradoksaalisesti ole yksinäinen, vaan hänellä on aina seuranaan Tonto. Tästä parivaljakosta on jopa tehty elokuva jota en ole vielä nähnyt. Tämä voi olla iloinen uutinen sillä kaikkien tietojen mukaan elokuva ei ole menestynyt kovin hyvin. Ehkä enää liian harva kuuluu sellaiseen sukupolveen että tuntisi yksinäisen ratsastajan.

Silti, kaikesta huolimatta, kyseinen elokuva on onnistunut suututtamaan kristityt fundamentalistit. Syynä on se, että Tontoa on käsitelty heistä raivostuttavalla tavalla. Kai se on raivostuttava, kun raivoa on syntynyt. Mutta tiemmä osa kristityistä on sellaisia että heille raivoa syntyy melkein mistä vaan. Tontolle suuttuminen on seurausta monesta elementistä. "the fact that the Indian character "Tonto" is not a Christian has upset some Christian conservatives." Kyllä. Lännenmiehen paras kaveri voi olla vain kristitty. Tämä on toki sinänsä uskottavaa että lännen aikaan karjapaimenet olivat kristittyjä. Ja jos he ovat kuin nykykristityt, he eivät tule toimeen keidenkään muiden kuin kristittyjen kanssa. Mutta toki tuohon aikaan intiaanit olivat monesti pakanoita. "Christian Film and Television Coalition is also upset that the U.S. government is portrayed as "bad" and the army is show killing Indians, which is historically accurate." On kammottavaa että pakanoiden kohtelua näytetään sellaisena kuin se tapahtui.

Tämä on tietysti elokuvasensuuria. Kristillisyys ja sensuuri iskevätkin usein yhteen. Toki monesti tässä puhutaan sananvapaudesta ja uskonnonvapauden puolustamisesta. Mutta tilanne on juuri sama kuin mikä on keskiverron perussuomalaisen kristityn kanssa ; He nimellisesti vastustavat ennen kaikkea poliittista korrektiutta ja sensuuria. Mutta silti heillä on hyvin tarkka näkemys siitä mitä on soveliasta ja eisoveliasta sanoa kristityistä.

Tästä pientä esimakua täytyy hakea niinkin kaukaa kuin omsta blogistani. Ja niin kaukaa kuin parin tunnin takaa. Teknisesti kirjoitus oli hieman tavanomaisella vinoilullani koristeltu selitys siitä miten kasvikirjaan oli laitettu keltamatarasta tietty lausunto. Selitykseksi paljastui katolisen kirkon tapa yhdistää paikallinen uskonto omaan oppiinsa.

Tässä kommentoija oli pahastunut samaan tapaan kuin kristityt olivat pahastuneet "Yksinäiselle ratsastajalle" ; "Ei kristinusko ole se pahin asia tänä päivänä, vaan vieläkin se sama vanha vihollinen: Islam. Ristinritareita tarvitaan vieläkin, puolustamaan meitä vääräuskoisilta. En viitsi sanoa mitä mieltä olen niistä kantasuomalaisista jotka ovat innolla tuomasssa Islamia Suomeen." Valitettavasti tekstini ei sanonut missään että kristinusko olisi suurin ongelma. Tämä väite on siis joko olkiukko tahi muu syytös. Minulla on sellainen tapa että minuun ei syydetä asiattomia syytöksiä. Asiallisille syytöksille on tilaa aivan tarpeeksi kaikissa minun luonnevioissani ja hoopouksissani. Asiattomuuksiin meno on vain osoitus laiskuudesta ja tyhmyydestä.

Kommentoijan paha mieli on ymmärrettävissä sillä toin blogauksessani esille osan Suomen historiaa. Suomen kristillistämisessähän on ollut monia vaiheita. Itse kristinusko saapui Pohjoismaihin varsin rauhallisesti. Sama koruseppä saattoi tuottaa eri uskontojen symboleja samalla valupohjalla. Yhdessä oli Torin vasaraa ja Valkokristuksen ristiä. Suomeenkin kristinusko saapui vailla miekkalähetystä. Sitten tuli katolistaminen jossa miekkalähetyksellä olikin sitten isompi rooli. Esimerkiksi voi mennä Janakkalassa "Pyhän Laurin lähteellä" ja lukea siellä paikan päällä historiankirjoista siitä miten juuri siinä paikassa katoliset aivan konkreettisesti tappoivat-murhasivat paikallisia hämäläisiä vain siksi että nämä eivät suostuneet kasteelle. Luterilainen kirkko sitten teki sen mitä luterilaisuus nyt on tehnyt. Hyökkäys kohdistui vääräuskoisten pyhiin paikkoihin. Ja kuten tiedettyä, voi vaikkapa tutustua Jan Guilloun "Noitien asianajaja" -kirjaan ja suomalaisen noitavaiohistorian "Synnin palkka on kuolema" -kirjaan niin tietää että Suomessa oli nimenomaan luterilaiseen aikaan vahvoja noitavainoja. Luterilaiset pesevät usein käsiään vastuuta ja mielikuvissa noitavainot liitetään katolisen kirkon inkvisiitioon. Mutta etenkin nyt kun Vatikaanin arkistot ovat julkistuneet monin paikoin, tiedetään että inkvisiitio oli mainettaan parempi. Ja oikestaan se mikä tekee juuri protestanteista pahempia on se että heillä ei ole inkvisiitiota. Inkvisiition koko ideana oli tarjota oikeudenkäynti. Protestanttiset kulttuurit ovat harrastaneet lynkkausta. ; Tämä on juuri sitä historiaa Suomalaisille mitä Tonto on amerikanintiaaneille. Ja Amerikanintiaanienkin karun kohtalon takana näyttää olevan juuri sama yhteinen vihollinen. Vihollinen nimeltä kristinusko.

Siitä että tämän asian nostaa esiin pahastutaan. Että pitäisi puhua islamista. Tämä "ei riittävän paha kristinusko" -argumentti voidaan sitoa joko fatwakateusteemaan, jolle olen blogissani toistuvasti nauranut. Tai sitten se voidaan liittää siihen "priorisointi -idiotismiin" johon olen blogissani aiemmin viitannut. Nostan tässä nyt muistutukseksi sen, että olen niitä uskontokriitikoita joista islam ei ole mitenkään erityisasemassa. Olen itse asiassa hyvin samoilla linjoilla kuin tuoreesti edesmennyt Jaakko Wallenius josta Jussi K. Niemelä muistaa kertoa "on the problems Islamic fundamentalism posed for liberal democracy and secular society. The issues we wanted to tackle were, among other things, women's rights, the rights of sexual minorities, freedom of speech and religion, and of course the harsh treatment of atheists and secularists under Sharia." ... "to treat Islam like any other religion, that is, we began to criticise it despite the danger of being labelled as far-right bigots and racists. Of course, from the context of our writings, any decent person could immediately see that we were neither. Nevertheless, there had just emerged some nasty nationalist bloggers who demonised Islam and Muslims, so we had to tread carefully indeed. We didn't want to spread any hate or intolerance, quite the opposite." Jos minulta kysytään, islamilla on yllättävän läheinen osa kylmän sydämeni vihan loistetta. Mikään kulttuuri joka sallii lasten ympärileikkauksen tai haluaa tappaa apostaatikkoja tai kannattaa kuolemanrangaistusta ei ole ihmisen kulttuuri. Maailmassa on harvoja yhtä paljon pahaa tuottaneita uskontoja ja ideologioita kuin ns. "desert dogmat" kristinusko, islam ja juutalaisuus. Natsismi ja stalinismi ja Pol Potin ja kumppaneiden harjoittama kommunismi olivat kammotuksia, mutta nekään eivät kestäneet tarpeeksi kauaa yltääkseen näiden tasolle.

En siis suinkaan vähättele islamin merkitystä tai vaarallisuutta. Vähättelen toki islamin merkitystä sen selittämiseksi miksi kotimaiseen kasvikirjaan koristellaan kasveihin liittyvää kansanperinnettä tavalla jossa keltamataraa kohdellaan siten kuin kohdellaan. Jos tätä ei ymmärrä, se on voivoi, itku ja kyynel. (Ei tosin minulla.) Kannataisi kenties tietää mihin kommentoi ja tutustua esimerkiksi kommentoimansa blogin sisältöön ennalta. Kun aloitin netissä, monissa paikoissa oli suosituksena tutustua vuoden ajan paikkaan kunnolla ennen isolla laidalla aktivoitumista. Tämä on mielestäni hyvä ohje, joskin liioiteltu. Se toki toi siinä määrin sopivaa ja asiaankuuluvaa viestiä, että ei kannata odottaa toisilta kiinnostusta omiin näkemyksiin jos itse ei jaksa vaivautua ottamaan selvää toisten näkemyksistä. Että ei se voi olla yksisuuntaista että saa vaan tulla huutelemaan puskista, tietämättä yhtään mihin huutelee ja mihin kontekstiin huutaminen olisi asetettava jotta se olisi osa asiallista kommunikaatiota. En voi sanoa ohjeeksi kuin tervettä järkeä ja toivoa että "Raks ihminen älä ole typers". Aika usein joutuu pettymään koska terve järki tyystin puuttuu juuri niiltä joilta sitä tässä toivotaan.

Tosin Suomen mittapuulla on ehdottomasti tärkeää puhua lestadiolaisista. Tuoreesti on valitettu siitä että lestadiolaisista puhutaan liian negatiivisesti. Että se on leimaavaa. Kuitenkin tässä on takana se, että lestadiolaiset ovat tehneet samanaikaisesti kaksi asiaa (a) tehneet vakavia rikoksia - jos esim. pedofilia ei mielestäsi ole vakava rikos, älä koskaan hanki lapsia, älä mielellään myöskään hengitä -  ja ennen kaikkea salailleet niitä (b) kieltäytyneet ihan itse puhumasta medialle millään tavalla jolloin heidän oma positiivinen kantansa jää pois. ; Lestadiolaiset ovat tulleet hikipediasta tutuksi. He halusivat sensuroida heitä koskevaa artikkelia hyvin vahvasti. Sensuuri kuuluu kristilliseen kulttuuriin. Hoidimme asian siten että korostimme tekstin faktuaalisuuspuolta. Tämä on tietysti turhaa, koska kyseessä on huumorisivusto. Mutta hoidimme asian niin. ja se oli kiva tapa hoitaa ongelma. Se on vähän sama kuin sanoisi fundamentalistikristitylle että "Yksinäinen ratsastaja" oli loukkaava sellaisella faktuaalisella tasolla. Että jos tuntuu pahalta, kyseessä ei ole mustamaalaus vaan ikävien tosiasioiden esilletuominen. Että hyvää päivänjatkoa vain sinnekin päin.

Suomen kulttuurissa kristittyjen harjoittama uskonnollinen väkivalta on salattu aihe. Itse olen kohdannut niin roolipelivainoihin liittyvän saatanapaniikin kuin kreationistin tappouhkailun jonka syy on pelkästään siinä että kannatan evoluutiota. Minulle on aivan turha tulla sanomaan että minulla on prioriteetit päin persettä ja että en keskity oikeisiin ja realistisiin olemassaoleviin uhkiin. Goddamit ainut syyni aloittaa itsepuolustuslajien harjoittelu johtui tarpeesta. Tarpeesta jota eivät luoneet islamistit - niin kammottavia kivityksen kannattajasovinisteja kuin ovatkin - vaan arvon veli kristityt. Joiden pahoihin tekoihin hyvät kristityt eivät ritarillisesti tule sankaroimaan ja pelastamaan. Sillä heitä ei kiinnosta pelastaa lasta raiskareilta, kun pitää pelastaa maailmaa islamin abstraktimmalta ja ideologisesti kristityn pirtaan paremmin sopivammalta uhalta.

Itse asiassa oli huvittavaa että moittijani nosti esiin tarpeen ristiretkeilijöihin suomessa. Nähdäkseni on ensinnäkin huvittavaa nostaa esiin ristiretken ritarit. Se, mitä keskiaikaisen miekkailun monivuotisena harrastajana olen oppinut, on se mitä data kertoo ristiretkistä ja ritareista. Moni ihminen tuntee ritarit vain tarinana. Ritari oli nykyajan mittapuilla "christian fundamentalist terrorist". Tämäkin on historiallinen fakta. On huvittavaa ensin valittaa että kristinusko ei ole uhka ja sitten tuoda esiin miten ihailee noita ihastuttavia historiallisia välittäviä hahmoja jotka pukeutuivat loisteliaisiin metallipukuihin ja jotka matkustivat niin motivoituneina että he kulkivat tuhansia kilometrejä jalan ja hevosella ihan vain auttaakseen niitä pieniä raukkoja siellä Jerusalemin alueella. Etenkin kun näitä ristiritareita riittää. Jussi K. Niemelä blogasikin hyvin tuoreesti siitä miten suomessa on "vastajihadisteja", joiden elämän ydin näyttää olevan salaliittoparanoija mallia pseudotiede.

Tätä jengiä en ole juurikaan ottanut puheeksi. Sillä se pelottaa minua oikeasti. Äärioikeisto Suomessa voi kaasuttaa 80 homoa/homomielistä ja tehdä teon joka on Suomen lain mukaan ampuma-aserikos. Ja sisäministeri Päivi Räsänen tarjoaa kiitokseksi ymmärrystä koska kyseessä oli kamala kristitytä loukkava pride -provokaatio. Äärioikeisto voi Suomessa hyökätä Dan Koivulaakson äärioikeistolaisuutta koskevaan kirjanesittelyyn väkivaltaisesti. Ja tämä tapaus tulkitaan siten että Koivulaakson ei pitäisi kertoa tuollaisia valeita koska ei täällä mitään väkivaltaista oikeistoa ole, vaan pelkästään niitä vaarallisia islamisteja.

En tiedä mitä tälläisiin pitäisi sanoa. Ehkä heitä ei vain voi ottaa vakavasti. Mutta kenties pitäisi.

Myytti militantista ateismista

Eilisen tekstini pohjalta mieleeni jäi eräs yksityiskohta. Nimittäin se, että uusateismia kuvaa erityisen vahvasti nimenomaan optimismi. Ajatusta levitetään individualismin nimessä, mutta jos tarkastelee aivan ketä tahansa uusateistia, voidaan huomata että he luottavat siihen että ihminen on luonnostaan hyvä olento. Tätä kautta saadaan mukaan sellaisia piirteitä että kulttuuri, kuten uskonto, olisi irrelevanttia hyvyydelle ja kenties jopa este hyvyydelle. Lisäksi kun katsotaan uusateismin sisältöä, se on läpitunkevasti "onnellisuus" -käsitteen läpitunkema.

Jopa niissä kuuluisissa bussimainoksissa korostetaan että Jos jumalaa ei todennäköisesti ole, ei murehdita elämästä. Uusateismi on siis murehtimista/murhemielisyyttä vastaan. Ja se näkee että murhemielisyys jotenkin liittyisi uskontoon kun taas se olisi ateismille vierasta. Tämä tarkoittaa sitä että uusateismissa on mukana teoria hyvästä elämästä. Ihmiset eivät kenties kovin paljoa tiedosta tätä koska he hämmentyvät "teologisesti korrektista tasosta" joka selittää että se ei tunge ihmisten mieleen etiikkaa vaan antaa heidän valita omalla omallatunnollaan ja että se on individualistista ja vapaata.

Kuitenkin kun uusateismia moititaan, nousee toistuvasti esiin Nietzsche ja se miten hän oli individualisti ja taistelumielinen. Esiin nousee myös evoluutio, joka uusateismikritiikissä liittyy (aivan asiattomasti) aina eugeniikkaan, vaikka uusateistit itse eivät tätä puolta koskaan ajakaan. Mukaan tulee Sartren angsti. Näitä ei suinkaan edes käytetä siinä muodossa missä he ovat itse esittäneet maailmankuvansa. ; Esimerkiksi Sartren angst koskee vain tyhjyyteen heittämisen tiedostamista, eikä sitä tilaa mikä olisi vallitseva. Niiden avulla korostetaan että ateismi on onnettomien uskomus, jossa elämä on yhtä taistelua ja vaikeutta. Ja tätä kautta nostetaan esiin arvotyhjiöön ja nihilismiin liittyvät väitteet.

Väitän että näitä käytetään koska uskovaiset haluavat luoda myytin militantista ateismista. Ja he haluavat myös ylläpitää tätä myyttiä. Itse asiassa kun olen korostanut sitä että aika omituisesti ateisteja kutsutaan militantiksi - siksi lasketaan ilmeisesti vain se että ateisti on julkisuudessa ja saa painaa kirjoja ilman että tätä poltetaan roviolla. Kun taas militantiksi kristityksi ei lasketa samoilla kriteereill niitä kaikkia runsaita mediapellekristittyapologeettoja vaan vain niitä jotka ampuvat kiväärillä aborttiklinikoita. Tätä on puolustettu kielen elävyydellä ja ties millä. Kristityt ovat yllättävän yleisesti valmiita puolustamaan hyvinkin pitkälle oikeuttaan kutsua ateisteja militanteiksi.

Minulla onkin kotonani hyvin useita ateismia kritisoivia kirjoja. (Useampia kuin ateistisia kirjoja.) Niiden pääsääntönä on korostaa taistelevan ateismin mielikuvaa. Keinot ovat toistuvasti edellä mainittuja. Kuitenkaan kukaan, ei yksikään, ei ole kritisoinut uusateismia sitä kautta että tämä olisi sitä mitä se ideologiansa esittää. Nimittäin epikurolaisuutta.

Tämä on itse asiassa perin yllättävää. Sillä ateisteista muistutetaan mainita toistuvasti syvällisyyden puute ja hedonismi. Soturikulttimilitanttia on lähes mahdotonta liittää tähän mielikuvaan. Tässä kohden en malta huomauttaa että tämä on etenkin Suomen oloissa omituista koska eräs näkyvimmistä ateistisista kirjoittajista on Jaakko Wallenius. Ja hänen bloginsa "Ajatuksia olemisesta" on korostetun epikurolainen. Laitoin linkin taakse muutaman päivän vanhan tekstin joka käsittelee sitä miten epikurolaisuus pistää jarruja kulutusyhteiskunnalle. Ihan sen takia että tämä iskee kiilaa siihen mitä hedonismi ja pinnallisuus tarkoittaa. Kun epikurolaisuutta verrataan nykyajan kulutuskulttuuriin, se näyttää itse asiassa askeettiselta. Epikuros ei korostanut tuonpuoleisen paratiisin tavoittelua tai edes vallantavoittelua. Tai kuten Wallenius asian esittää ; "Epikuroksen mukaan voisimme elää paljon onnellisempina, jos vain voisimme tyytyä siihen mitä meillä jo on. Ongelmana on, että etsimme aina jotain uutta, joka voisi tehdä meistä onnellisempia. Epikurolaisuuden ytimessä on ajatus siitä, että on olemassa vaihtoehtoja onnen tavoittelulle vain materian tai statuksen hankkimisen kautta." Esimerkiksi taivas on tätä kautta vain pahaksi. Se kun kannustaa himoitsemaan lisää asioita. Itse asiassa tätä kautta kaikki paratiisin ja taivaan "lohtuonnellisuuden tuominen" on vain kuplaa ja pinnallista illuusiota. Sillä ne perustuvat ahneuteen ja lisän haluamiseen. Epikuros oli niitä ihmisiä joista se, että maailma ei riitä on itse asiassa ahneutta ja pinnallisuutta. Ja paratiisihaave toimii maan päällä lähinnä pessimismin ja negatiivisuuden lähteinä. Paraskin asia kun kontrastoituu siihen miten maailamassa ei ole kaikkea. ; Tuonpuoleinen saa ihmisen ikään kuin  "ratkaisemaan pahan ongelmaa" siihen että miettii paratiisia joka ei pidä sisällään pettymyksiä samaan tapaan kuin langennut maailma jossa on väistämättä jumalattomuutta. Epikuros sanoo enemmänkin että "suck it up".

Tämä onkin nähdäkseni merkittävä ero esimerkiksi kommunistiseen ateismiin verrattuna. Siinähän tavoitteena oli ensi sijassa maailman muuttaminen. Sen maailmassa on vahvemmin työ ja taistelu. Epikurolaisia sävyjä sisältävä uusateismi taas pyrkii enemmänkin vapautumaan erilaisista kahleista. Uskontoa ei haluta nuijia pois yhteiskunnasta vaan sen sijaan ollaan sekulaareja ja halutaan lokeroida elämää niin että itse ei ole pakko osallistua siihen liittyviin asioihin. Walleniuskin korostaa että "Epikurolaisuuden ideaalit on helppo sovittaa yhteen modernin sekulaarin humanismin kanssa hyvän elämän tavoittelussa. Tässä epikurolaisessa humanismissa elämän tavoite ei ole oman onnen maksimointi muiden kustannuksella, vaan onnen etsiminen yhteisen hyvän tavoittelun kautta."

Tietyssä mielessä tämä on oleellista jos mietimme miten uusateismiin oikeastaan pitäisi suhtautua. Kuolemakysymys kun ratkaistaan epikurolaisuudessa siten että oikeastaan muiden kuolema on isompi ongelma kuin oma. Ennen syntymää on oltu kuolleita, eikä tämä ole ikävää. Ja kun ihminen itse kuolee, niin ei ole kohtaamassa omaa kuolemaansa. Näin ollen kuoleman ongelma ei ole ateismille kovin relevantti. Pettymystä tulee esiin vasta jos haluaa hedonistisen ahneesti enemmän ja enemmän kuin Nietzsche tai kommunisti.

Epikurolaista militanttia on itse asiassa vaikeaa kuvitella. Uusateismia ei itse asiassa kuvaakaan ollenkaan oikein mikään militanttius. Se ei elä machismossa, eli korosta maskuliinistä mieheyttä - sehän on enemmänkin suvaitsevaisen liberaalilässytyksen suuntaan kallellaan. Uusateisti on siis enemmän pitkätukkahippi kuin militantti. Machismo, väkivaltapohjainen aggressio ja vastaavat eivät sovi hyvin yhteen uusateistien freedomin kanssa, mutta sen sijaan se on oleellinen osa sen vastapoolia, libertyä korostavaa konservatiivisiipeä. Uusateistien asennevammaistossa onkin enemmänkin kylmää snobismia ja sekularismiin yleisemmin liittyvää kovaäänistä sensurointivaatimusta. (Jota ei myydä sensuurina vaan kontekstisidonnaisena hiljentämisenä, eli saa olla uskonnollinen kirkossa ja kotona mutta ei esimerkiksi kouluopettamista tehdessään tai virastossa toisen lomaketta 14B täyttäessään.)

Uusateistien medianäkyvyys on "kovaäänisyyttä" mutta vihaista se ei ole.

Epikurolaiskulma alleviivaa erään mielenkiintoisen piirteen. Nimittäin sen, että uusateismi on muoti -ilmiö. Eräällä tavalla se on kohtaamastaan kovasta kohtelusta huolimatta aivan järkyttävän suosittua. Paatuneimmatkaan uusateistien kriitikot tunnustavat että ilmiö on yllättävän laaja. Timo Eskolakin korostaa, että se on "myrsky" ennen kuin ateismi lopullisesti vaikenee kun sen hoopous nousee selkeästi esiin. Tämä tarkoittaa sitä että se osuu jollain tavalla ajankuvaan.

Tämän hetken aikaan epikurolaisuus sopii itse asiassa yllättävän hyvin. Sillä jos me mietimme mikä on epikurolaisuuden ytimessä, on kenties syytä vilkaista Mark Rowlandsin herttaisen ihastuttavaa "Opin kaiken tietämäni televisiosta" -kirjaa. Rowlands on toki University of Hertfordshiren moraalifilosofian professori, mutta kirja on kevyttä iltalukemista kenelle vain. Teos käsittelee epikurolaisuuden kohdalla Homer Simpsonia. Sillä se on epikurolaisuuden arkkityyppi. Kalliita punaviinejä nauttiva snobi tai pornoaddikti alkoholisti olisi huono hedonisti. "Pohditaan vaikkapa sitä, millainen rooli Duff -oluella on hänen elämässään. Homer ei karsasta humaltumista. Humalaan pääsee kuitenkin monin tavoin. Kun Homer menee Moen baariin, tilaako hän Bollingeria? Ei, eikä syynä ole se, että Moella tuskin on sitä. Ei, kyse ei ole ainoastaan siitä että Homer ei tilaa Bollingeria : hän ei edes halua sitä. Homer on huolellisesti hionut alkoholiin liittyviä halujaan niin että Duff -olut on hänen suosikkinsa: sitä on tarjolla paljon ja se on halpaa." Homer elää periaatteessa halujaan tyydyttäen mutta samalla askeesissa.

Tämä on oleellista. Sillä kun uskovainen pilkkaa ateisteja hedonisteiksi, he väittävät että nämä elävät synnissä. Joka ei tarkoita tässä edes sitä että heillä on kammottavia vihervasemistolaisia arvoja, jossa homoseksuaalisuus on OK. Vaan sitä että viina virtaa, ollaan peliriippuvaisia, ahnehditaan omaisuutta, autoa, kaikkea mikä naapurin on. Ja jossa sorrutaan nautintoihin kuten kallis viini, pröystäily, pornografia. Puhumattakaan prostituoitujen käyttämisestä ja muusta seksuaalisesta hurjastelusta. "Maallisuus" nähdään haluna bilettää ilman tunnontuskia. Tämä on varsin kaukana siitä mitä uusateismi on ja mitä heidän elämätavoissaan näkyy.
Uusateismin suosio riippuukin siitä että nykyaikana kulutukseen suhtaudutaan eri tavalla kuin usein luullaan. Hedonismi ei ole Hugh Hefnerin hedonismia, vaan epikurolaista hedonismia. Moni korostaa että ihmiset olisivat jossain karnevaalissa jossa halutaan isompia taloja ja kalliita asioita. Että halutaan kaikki nyt ja heti. Mutta kun katsotaan asiaa tarkemmin, huomataan että vain aika harva, yleensä rikas yritysjohtaja tai vastaava, ajaa tämänlaista maailmaa. Heidän lisäkseen kukaan ei kerro haluavansa tämänlaista kulutushysteriaelämäntapaa. Itse asiassa näyttää että tämä "keskiluokkainen elämäntapa" on ihanteena menettänyt merkitystään. Se ei ole kovin hip. Tämä voidaan liittää liberaalihippien löysäilyyn ja jossain määrin jopa muodissa olevaan luontoaatteeseen joka voi keski-ikäisestä tuntua kohtuuttomalta kun "susia suojellaan yli lapsien".

Epikurolaiskulman osuvuutta kuvanneekin se, että uusateismi onkin erityisen suosittua nuorten parissa. Bilettämishedonismiin rinnastaen nuorisoa pilkataan asiaankuulumattomasti keski-ikäisten asennemaailman kautta. (Kenties siksi että kriitikko on usein vanhempi ja projisoi omia näkemyksiään ja halujaan. Heidän hedonisminsa on kuitenkin enemmän heidän ongelmansa. Korjatkoon sen ensin ennen kuin muita neuvovat.) Heille tämä on kuitenkin enemmän irtautumisen lähde kuin mitään muuta. Nuoruudesta huolimatta kyseessä ei ole teiniangsti, sillä uusateismin optimistinen ydin tarkoittaa juuri sitä että elämän nähdään olevan periaatteessa kunnossa.

Valtaosa ns. ahneista loisistakaan ei halua maksimaalista elämäntapaa. Ongelmana on enemmänkin se, että nuorisossa on paljon ihmisiä jotka haluavat elää mukavasti kotonaan ja heille työttömyyskorvaus on riittävä. He eivät näe lisäansioille tarvetta. He eivät vietä mitään bilebakkanaaleja. Heillä on pikkuriikkinen loukko ja telkkari. He syövät valmisruokaa jonka lämmittävät mikrossa.

Tämän jälkeen ei oikeastaan voi miettiä mitään muuta kuin sitä että mitä helvettiä se uusateismin militanttius tarkoittaa. He laittavat julkisuuteen mainoksia. Mutta niinpä uskovaisetkin tekevät. He voivat kritisoida uskontoa joka loukkaa monia. Mutta niinpä ateistikin saa toistuvasti kuulla kuinka joku herra Puolimatka on osoittanut että ateistit ovat sisäiesti ristiriitaisia ja siksi pakosti typeryksiä. Tai miten William Craig on todistanut Jumalan ja että osa ei vain hyväksy tätä, koska on maailmankuvallisesti sillai jumissa. Ja he saavat kuulla elävänsä tyhjässä arvotyhjiössä ja olevan moraaliltaankin kuplassa. Että heillä on etiikka vain koska kristityt ovat sen heille lapsena opettaneet ja ilman tätä ateismi olisi murhaajien uskonto, jossa ei ole mitään muuta hedelmää kuin Stalinin tappohimo ja eugeniikkaan liittyvä vammaisten kastroiminen ja muu vastaava heikompien teloittelu.

Uusateistien legendaariset vaatimuksetkin ovat sellaisia että niitä ei voi moittia suuriksi. He eivät vaadi mitään työelämän uudistuksia. He eivät vaadi jättimäisiä rakennuksia. He eivät vaadi 1% jäsentensä vuosituloista. He eivät halua juuri mitään. Vaatimukset ovat suunnilleen sellaisia että "emme haluaisi laulaa Suvivirttä tai käydä kirkossa väkisin kerran vuodessa". Näitä vaatimuksia kutsutaan usein pikkumaisiksi, ja toisaalta väitetään että ne olisivat dramaattisen kova isku Suomalaiselle perinteelle ja kulttuurille. Nämä vaatimukset ovat kuitenkin ensi sijassa pieniä. Esimerkiksi kirkkoon pakottaminen lisää uskonnon arvostamista, pikemmin päinvastoin. Vaatimukset ovat pieniä, ja niitä vastustetaan koska niille annetaan kristittyjen puolella suuri arvo. ~ Kristityt ovat vain niin pikkumaisia näistä pikkuasioista että he metelöivät siitä että joku vaatii tuollaisia pieniä asioita.

Usein näissä nouseekin esiin se, että miten noin pieni asia muka voi niin paljoa haitata. Tässä miettimättä jää se, että jos ateistit vaativat pieniä asioita, niin niissä voisi luulla olevan helpompi joustaa. Miten kävisi jos ateistit pyytäisivät isompia asioita? Tätä kysymystä ei kysytä, se peitetään "pikkumaisuus" -sanalla. Sillä pikkumaisuus -sanalla temppu saadaan kätkettyä ikään kuin osoitukseksi siitä että ateistit olisivat jotenkin kohtuuttomia, että pieninkään yksityiskohta ei jäisi puuttumatta. Ja tätä kautta saataisiin lietsottua mielikuvaa ateismin militanttiudesta. Että tuollaista kaikkeen pieneenkin tunkemista voidaan odottaa niiltä Nietzsheläisiä tallaajayli-ihmisiä jotka ajavat laulun sensuurilla suoraan eugeniikkaan ja kansanmurhaan ajavia moraalisia implikaatioita. Että arvotyhjiöläisiltä ja pahoilta ihmisiltä ei voisi muuta odottaakaan kuin tälläistä valtavaa moraalittomuutta.

Siksi kokonaisuus onkin se, että kun uusateisti sanoo että "jättäkää mut rauhaan, mua ei kiinnosta enkä koe uskonnolla olevan mitään iloa elämässäni" sanoo uskovainen järkyttyneenä että "aivan kohtuuton vaatimus, pitää sitä vähintään nyt olla kiinnostunut mitä miljoonat muut ihmiset haluaa ja mitä perinne ja kulttuuri pitävät sisällään." Samat ihmiset eivät sitten halua tutustua hyvin moneen kulttuuriin koskevaan asiaan koska ne ovat heistä tylsiä ja kuivia. Sillä vain kristinusko on niin merkittävä että tuo edellä mainittu maanittelu koskee vain sitä eikä tietysti mitään muuta.

---

Kirjoittaja on pessimisti, korostaa eteenpäinpyrkimistä jossa pettymystä ei vältetä vaan jota pitää oppia sietämään, etenkin kun hänen maailmankuvassaan ihminen ei ole koskaan fiksu. Mutta hän ei olekaan ateisti, saati uusateisti. Hän nauraa kaikille käännytysyritelmillesi ja pitää uskontoa elämänsä kannalta tyystin arvottomana. Sillä on arvoa vain muille. Joten pitäkööt sen keskenään. Hän pitää tärkeänä ihmisten heittämistä betonilattialle ja isojen metallinkappaleiden ihmiseensurvomistaitojen harjoittelua. Eikä hänkään tunge niitä kiinnostuksiaan muiden elämään osallistuttavassa muodossa. Hänelle reilu peli on kaksisuuntaisuutta. Don't push him and he don't push you.