Naiseuden "kunnioittamisesta"

Kun joku ajaa "naiseuden arvostamista" on kyseessä hyvin mielenkiintoinen ja erikoinen ilmiö. Monin paikoin mielisairas ilmiö. Näistä yksi on alkuun laittamani William Goldingin sitaatti. Jossa ensin selitetään että tasa-arvo kuuluu romukoppaan ja että naiset ovat ylivertaisia koska he muuttavat asioita paremmaksi. Kuten muuttavat sperman lapsiksi, talon kodiksi ja ruoka-ainekset ateriaksi.

Tätä myydään kunnioituksena. Mutta tosiasiassa tässä enemmänkin esitetään ehtoja. Naiseus on sukupuolirooli (eri asia kuin sukupuoli). Ja kun tekee siihen liittyviä asioita ansaitsee kunnioitusta. Tässä mielessä naisia kunnioitetaan ehdoilla. Ja nämä ehdot vaikuttavat kovasti siltä että ihmiseltä vaaditaan ns. tottelemista. ; Itse lähettäisin puolisolleni "tulit mieleeni" -viestin lähinnä jos vihaisin häntä ja hän olisi jäänyt kiinni masturboinnista pölynimurini kanssa. Ja jokainen joka muussa yhteydessä levittää tämänlaista materiaalia on mielenvikainen.

Toinen ongelma on sitten se että "naiseuden arvostaminen" muuttuu hyvin helposti joksikin kaikkien yksilöiden ehdottomaksi kunnioittamiseksi. Esimerkiksi netissä kiertää aforismi jonka mukaan "nainen toi sinut tähän maailmaan, joten sinulla ei ole oikeutta olla kunnioittamatta heistä ainuttakaan." Tässä kielletään suhtautumasta pahasti niihin naisyksilöihin jotka sen ansaitsevat. Vaikka minut maailmaan on tuonut vain yksi nainen. Ja vaikka minun maailmaan tuomiseni ole mikään mukava asia minulle itselleni. Ja toisaalta mielestäni äitiys ei ole mikään sellainen asia johon liittyy ehdoton rakkaus ja lupa tehdä mitä vaan ilman että tässä prosessissa menee kunnioitus. (Aivan samoin kuin vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lastensa perustarpeista, ja heillä on velvollisuus olla pahoinpitelemättä ja kaltoinkohtelematta heitä. Mutta mitään velvollisuutta rakastaa lasta ei ole.)

Aivan yhtä järkevää olisi heittää että kun olet lähtöisin miehen kiveksistä niin sinulla ei ole oikeutta olla kunnioittamatta niistä ainoatakaan. Tosiasiassa suuri osa miehistä on kuitenkin paskoja. Naiseuden kunnioitus ei ole samaa kuin se että on jostain ei-sukupuolellisesta syystä vastahankainen jotain naisyksilöä kohtaan. (Jos et vihaa naista sukupuolensa vuoksi vaan siksi että hän on kusipää, kyseessä ei ole naisviha tai naiseuden kunnioittamattomuus. Halveksit ihan muuta piirrettä yksilössä. Ja luultavasti syystä, ottaen huomioon että naiset kuuluvat ihmislajiin.)

Mieskyyneleet ja naisten sisäinen solidaarisuus

Feminismi on "sateenvarjotermi" jonka alla on kaikenlaista. Se on tavallaan niin epämääräinen käsite että siitä ei edes pitäisi puhua. Kuitenkin feminismiä voi pilkkoa pienempiin ja pienempiin alakohtiin. Ja niistä voi jotain jo sanoakin. Ja tästä voi luoda erilaisia nyrkkisääntöjä.

Itse sanon asiaan noin karkeasti ja polarisoiden, että;
1: Ensimmäisen aallon feministit olivat sankareita. He korostavat naisen kyvykkyyttä ja tässä on tietenkin tapana korostaa huomiota aika vähän sukupuolten välisiin eroihin, Simone Beauvoirin hengessä katsotaan kykyihin jalkovälin sijaan. He ovat tehneet ne saavutukset jotka ovat tehneet feminismistä kunnioitettavaa. Näiden saavutusten varassa feminismillä on se kunnioitettavuus joka sillä on.
2: Toisen aallon feminismi on usein naiserityisyyttä korostavaa. Tämä on jossain määrin järkevää. Sillä sukupuolilla voi olla jotain tilastollisia eroja. Ja näin ollen voi olla järkeä olla kuten joku Luce Irigaray joka korostaa sitä että miehet ja naiset ovat jotenkin olemuksellisesti erilaisia. Toisaalta toisen aallon feminismi on tätä kautta se feminismin lokero jonka sisällä on seksististä asennetta. Tämän ryhmän sisällä on niitä feministejä joiden toiminta on käytännössä käänteistä sovinismia. Tosin sovinismissa on jotain suoraan hävettävää ja tässä mielessä toisen aallon feminismi on käytännössä kuin sovinismia mutta pahempaa ; Se on manipulatiivisempi ja teeskentelee paremmin hyvää vaikka on samantyylistä. Näin ollen toisen aallon feministit ovat yleensä niitä jotka ovat antaneet feminismille sen huonon maineen. (Osittain toki siksikin että toisen aallon feminismi on ollut suosiossa aikoina jolloin fundamentalistit ovat aloittaneet maailmankuvasotimisensa. Kun segregaatio ei enää ollut muodiksta, oli feminismi hyvä vihollinen. Ajankohta vaikuttaa myös.)
3: Kolmannen aallon feminismi on intersektionaalista ja siinä sukupuolten eroista ei puhuta koska sen ytimessä ei ole miehet ja naiset vaan yksilöt. Ja yleisestä yksityiseen vetäminen on aina ongelmallista. (Ja iso osa sukupuolia koskevista ongelmista ovat sitä että nähdään keskiarvot ja pidetään tätä koko totuutena.) Se on yleisesti ottaen tasa-arvoa kannattavaa ja ajaa hyviä asioita. Se toki usein sortuu määrittelemään ilmiöitä ja hallitsemaan niitä tällä. Ja lisäksi se tarttuu usein triviaaleihin sanavalintateemoihin sen sijaan että muuttaisi asioita. Tässä mielessä se usein sortuu enemmän luomaan ihmisryhmiä kuin antamalla heidän luoda itsensä ja määrittelee sitten niiden oikeuksia sen sijaan että antaisi niitä heille. Se on kuitenkin pääasiassa hyväntahtoista ja sen ongelmapuolet ovat triviaaleja. Ne ovat joko merkityksettömiä tai tehottomia tai niistä joku ärsyyntyy. Jotka taas ei ole ongelmia kenellekään vapaalle miehelle ja naiselle. Aikaa saa haaskata ja ihmisien tunteita ei pidä suojella vittuuntuneisuudelta.

Kun feminismiä kritisoidaan, kritiikissä isketään usein siihen että feministit eivät ymmärrä sukupuolta. Sukupuolieroista puhuminen on tärkeää. Esille tuodut ongelmakohdat ja ristiriidat koskevat kuitenkin yleensä juuri sitä porukkaa jolle sukupuolierot ovat tärkeitä. Tässä ryhmässä naiset ja miehet kisaavat. Ja ovat erilaisia. Ja siksi on tärkeää äänestää naispoliitikkoa koska hän on nainen. Tai että on oleellista harrastaa sisaruutta ja taistella miesprivileegiota vastaan hyvin ehdottomasti.

Ongelmafeminismi ja redditin henki

Nykyaikana, kun kolmannen aallon feminismi, on sitä yleisintä tämänlainen näyttää kuitenkin enimmäkseen redditiltä. Ja redditillä tarkoitan vaikka seuraavaa sitaattia;

Tässä siis ihminen kommentoi Nikola Teslaa koskevaa dokumenttia. Ja koska Tesla oli mies, ei se, että hän ei saanut keksinnöistään ansaitsemaansa kunniaa ja toiset tyypit - kuten Edison - tienasivat hänen keksinnöillään, voi olla aito ongelma. Koska hän on mies, hän ei ole voinut kokea relevanttia vääryyttä. Ja siksi Teslasta dokumentin tekeminen on vain sitä että miesprivileegio tekee miehestä sortotarinan jossa mies on uhri ja sitten itkee mieskyyneliä. Valkoinen mies ei voi olla relevantti uhri. Jos Tesla olisi sen sijaan ollut nainen niin heti dokumentti olisi ollut relevantti ja arvokas. Koska relevanttiutta ei määritä se mitä hänelle on yksilönä tapahtunut vaan mitä sukupuolta ja jengiä hän edustaa.

Vaikeinta näissä nykyajan toisen aallon feministeissä on se, että on vaikeaa tietää ovatko he oikeasti trolleja vai eivät. Poen lain henki heidän kohdallaan on aina vahva. (Esimerkiksi minun on hyvin vaikeaa ymmärtää miten tuon lainauksen feministillä muka voi ylipäätään olla poikaystävä.)

Tosin maailma on täynnä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia toisen aallon feministejä. Ja heillä on usein varakkuutta, valtaa ja jopa medianäkyvyyttä. Nuoria kolmannen aallon feministejä on tietenkin miellyttävää - ja feminismille myyvempääkin - kuulla. Ja aika usein kun heidän lausuntojaan kuulee, on sellainen häiriintynyt olo mikä tulee aina kun redditin "suljettu osasto" vuotaa tosimaailman puolelle..

ateistit "naisten seksuaalisuusloukussa".

Kun katsoo internetkeskusteluja, joissa on ateismikritiikkiä, on aika vahva teema siitä miten ateismi näyttäytyy uskovaisten silmissä pääasiassa kahdessa päänäkökulmassa;
1: Hyvin suosittuna on ajatus siitä että ateisti vihaa Jumalaa. Oikeita ateisteja ei siis edes ole. C.S. Lewisin tyylisiä tyyppejä. Joiden kantana on se, että ihminen on homo religiosus, eli aitoja ateisteja ei ole. Ateisti on heille itsepetoksessa elävä, sisäisesti ristiriitainen olento, joka perimmiltään tietää että kristitty on oikeassa. Tässä mallissa ei ajatella että onko rakkauden vastakohta välinpitämättömyys vai viha. Eikä välitetä siitä onko väite koherentti ateistien muiden väitteiden kanssa. Koska heille tämä filosofinen epäjohdonmukaisuus on vain todiste siitä että ateismi on myös älyllisesti tyhmää...
2: Toinen tapa katsoa asiaa on korostaa merkitystä ja merkityksettömyyttä. Tästä on seurauksena se, että C. S. Lewisin ajatusta pidetään hupsuna. Ideologioiden nähdään olevan kokemuksuia ja tässä sen väittäminen, että ateistit "vihaavat Jumalaa/jumalia" on näille ihmisille yhtä älykästä kuin väittää japanilaisten vihaavan Godzillaa. He kysyvät että "miksi kukaan "vihaisi" entiteettiä, jonka olemassaoloon ei edes usko?" Tässä korostuu usein se, että C.S.Lewis -teistit eivät ymmärrä, että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Tai itsekkyys. Ateisti onkin siksi enemmän merkityksettömyydessä, välinpitämättömyydessä ja itsekkyydessä.

Tämä tuo mieleeni uusimpaan "Tieteen Kuvalehti" -historia -lehdessä ollut katsanto eri aikojen näkemykseen naisten seksuaalisuudesta ja raskaudesta. Koska euroopassa oli hyvin pitkään vallalla katolinen teologia jonka perustalla on ajatus siitä että seksi on jotain joka liittyy lähinnä vain lisääntymiseen ja kaikki muut seksiin liittyvät asiat ovat jotain jotka voivat johtaa sukupuolielinten väärinkäyttöön. Tästä on seurannut se, että näkemys naisen orgasmista ja raskaudesta muuttuivat merkittäviksi;
1: Keskiajalla oli ajatus siitä että tullaksen raskaaksi naisen tulee saada orgasmi. Tästä seurasi se, että naiset saivat korostaa omaa seksuaalisuuttaan yllättävänkin vahvasti. He voivat vaatia myös mieheltä laatua suoritukseen. Sivutuotteena tästä tuli se, että syntyi vahva teoria siitä että jos nainen tuli raiskauksessa raskaaksi, kyseessä ei ollut raiskaus.
2: Myöhemmin tiedostettiin että edellinen väite naisten orgasmista oli luonnontieteellinen kysymys ja että tosiasiassa naisen orgasmia ei vaadittu raskauteen. Tämä johti siihen että naisten siveyttä kontrolloitiin vahvasti ja naisia alettiin pitämään seksuaalisessa tietämättömyydessä. Koska vain lisääntymisessä oli väliä, nähtiin tieto naisten sukuelimien rakenteesta ja muusta vastaavasta sellaiseksi että siitä ei pitänyt neitoja liiaksi valistaman. Koska tieto voisi johtaa uteliaisuuteen eli stimulointiin eli sukuelinten väärinkäyttämiseen.

Toisin sanoen naiset ovat tässä näkökulmassa aina loukussa, tekevät mitä tahansa. Ainut tie heille on hylätä kokonaan tämä lokero. Modernina aikana onkin syytä irtautua ajatuksesta että seksillä on vain yksi funktio ja että tämä ainut funktio on lisääntyminen. Samoin ateisti ei voi jäädä jumiin siihen että katsoisi omaa ideologiaansa kristityn näkökulmasta. Tässä mielessä teistien tulkinnat ovat molemmat ateisteille kahlitsevia, enemmän ongelma kuin jotain jota pitäisi katsoa kunnioittaen. Sillä tavoitteena on vapautuminen niista kahleista joita "oikeiksi päätetyt" näkökulmat pakottavat.

Kristillisdemokraattisesta uskonnonvapausnäkemyksestä

Viime päivinä on ollut yllättävän paljon aineistoa kristillisdemokraateista. Olin itse asiassa tyytyväisenä ja iloisena ihmetellytkin kuinka SSS -hallituksen harvoja oikeasti saavuttamia parannuksia yhteiselämäämme on ollut se, että KD -puheet ovat olleet poissa keskustelusta ja kiinnostuksista. (Huonona puolena on sitten esimerkiksi se millä se on korvattu.)

Nyt tämä tilanne on sitten palautunut tutumpaan suuntaan. Ensiksi on otettava Antero Laukkanen, joka haastoi opetushallituksen tasa-arvo -oppaan. Hän on "...kannellut oikeuskanslerille Opetushallituksen tasa-arvo-oppaasta, joka hänen mukaansa hämärtää sukupuolieroja ja johtaa lasten seksuaaliseen häirintään. Laukkanen epäilee myös, että opettajan oma seksuaalinen suuntaus vaikuttaa oppilaisiin haitallisesti." (Itse teos ei ole kovin järkyttävä. Olen törmännyt radikaaleimpiin ja eksplisiittisempiin ja pervompiin kuvauksiin sellaisilta kouluun päästetyiltä kristillisiltä julistajilta jotka ovat vähän päässeet vauhtiin.)

Keskustelu tässä kohden on jumiutunut siihen onko sukupuoli binäärinen ja biologinen vai ei. Mutta oikeasti teko on Laukkaselta myös ja ennen kaikkea juridinen kannanotto. Itse olen valmis lyömään vetoa että Laukkasen haaste ei mene oikeuteen tai oikeudessa läpi. Mutta uskonkin että hän itsekin tietää tämän. Hän on todennäköisesti haastanut saadakseen itselleen nimeä uskon puolustajana. Häviäviin caseihin joilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään ovat olleet KD -puolella ennenkin käytetty keino. Sitä saa yhdellä näpäytyksellä ikään kuin demonstroitua olevansa sekä uskon puolustaja että sorrettu marttyyri.

On toki kiinnostavaa että Laukkasen näkemyksen mukaan transihmiset tai homoseksuaalien ammattitaito vaikka opettajana toimimiseen on kyseenalaista. Lausunto on hämmentävä sillä esimerkiksi Aidon Avioliiton puolella Susanna Koivula on, mielestäni aivan asiallisesti, korostanut sitä että on uskonnonvapauden vastaista ja syrjivää kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä. Hänellä on kuitenkin alalle pätevyys ja tutkinto, eikä kristillinen vakaumus tai muu vastaava piirre poista tätä omionaisuutta. Samoin jos joku esittää että uskonon laittaminen kouluun johtaa hengelliseen väkivaltaan ja että opettajan vakaumus voi johtaa siihen että ateistien lapsia kohdeltaisiin tavalla jonka heidän vanhempansa kokisivat oppilaille haitallisena.

Toki jos minä sanoisin että kristinuskon julistaminen kouluissa johtaisi siihen että pikkupojista tehtäisiin kuoripoikia joita raiskataan perseeseen, joutuisin tästä todennäköisesti itse oikeuteen. Väite on toki aivan yhtä faktuaalinen kuin se, että kirjan näkemykset homoseksuaalisuudesta tai vastaavista johtaisivat oikeasti lasten seksuaaliseen häirintään, joka pitää sisällään nimenomaan perseraiskaukselle analogisia asioita. Joten tosiasiassa Laukkanen väittää vastaavia kytköksiä, lähinnä peitellymmin eli epärehellisemmin ja kieroilevammin.

Toinen kiinnostava hahmo on ollut uskonnonvapautta puolustava Päivi Räsänen. Hänen tuore kirjansa on herättänyt esimerkiksi biologien ihmettelyä. Biologia ei tunne sellaista sukupuolta jota Räsänen lääkärinä kuvastaa. Toisaalta ei se voi kulttuurirelativismiakaan olla koska Räsänen taistelee juuri tätä relativismia vastaan.
1: Ehkä hän onkin vain ajamassa objektiivisesti väärässä olevaa sukupuolikuvaa joka ei ole järkevä mistään kannasta. Kenties on vain niin että Räsäsellä on a priori näkemyksiä sukupuolesta ja tähän liittyvät dogmat ja niiden puolustaminen ovat johtaneet siihen että hän on määritellyt sukupuolen sillä tavalla millä hän on. Jolloin tietenkin voidaan sanoa että jos näin generoitu sukupuoli on ei-biologianmukainen niin se kertoo että dogmat nojaavat epätodelle. Dogmat ja siihen nojaava järjestelmä on siis tieteellisesti tarkastellen epätosi eli falsifioitava.

Päähuomio on kuitenkin keskittynyt Räsäsen yhteen lauseeseen, "On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi. Näin toimimalla ihmiseltä kielletään armo ja mahdollisuus syntien anteeksisaamiseen, kirjassa mainitaan." Mielestäni suurin osa siitä mitä Räsänen sanoo ja tekee on julmaa ja rakkaudetonta sillä niissä ei arvostea vapautta vaan korostetaan sitä että ihmisiä on suojeltava-kontrolloitava vapaudenrajoittamisilla, koska pelastus on aina tärkeämpää kuin uskonnonvapaus.
1: Mielestäni olisi astetta hyväksyttävämpää jos Räsänen sanoisi että olisi rakkaudetonta jos tietyn linjan fundamentalisti ei saisi sanoa että hänen mielestään homous on syntiä. Tätä ei tosin olla rikokseksi määriteltykään. Räsäsen lausunnosta kuitenkin saa vahvan sävyn että homoutta olisi pakko sanoa synniksi, olipa asiasta mitä mieltä tahansa. Tämä voi toki olla vain retorinen kömmähdys ja hän on astetta suvaitsevaisempi oikeasti. Itse jotenkin jaksan vielä uskoa että näin on.

Uskonnonvapauden kannalta Räsäsen teos on kuitenkin ongelmallinen. Tämä näkyy kun katsoo hänen reagointejaan kokoomusnuorten tempaukseen. Kokoomusnuoret lähettivät hänelle foliohatun taitteluohjeet ja valmistusmateriaalin. "Kokoomusnuoret ovat lähettäneet foliohatun kd:n puoluetoimistoon mm. minun ja puolisoni uuden avioliittokirjan johdosta. Kohde on väärä ja vakavalla asialla irvailu ihmetyttää, Räsänen sanoo tiedotteessa." ... "Puolisoni ja minä puolestamme lähetämme kokoomusnuorille kirjamme luettavaksi ja samalla pyydämme heitä tutustumaan uskonnonvapauslakiimme. Kokoomusnuorten on hyvä muistaa sekin, että myös poliitikoilla on uskonnonvapautensa, Räsänen jatkaa." ... "Toivomme sitä, että kokoomusnuoret kunnioittaisivat maamme kristittyjen uskonnonvapautta myös ilmaista ja perustella näkemyksensä opillisista ja hengellisistä kysymyksistä, Räsänen päättää tiedotteen."

Kuitenkin kun katsoo tuota annettua rakennetta, niin Kokoomusnuoret eivät ole sensuroineet Räsästä. Päin vastoin. Foliohattu on reaktio joka voidaan nähdä positiivisen uskonnonvapauden ilmaisuksi. Olen itse tottunut siihen että uskovaiset lähettävät minulle - joskus jopa postissa kotiin - materiaalia jonka tärkein tehtävä on esittää että uskonnottomat ja ateistit ovat naurettavia ja väärässä. Ivailu ja erilainen tempausten tekeminen on osa kristillistä huumorintajua. Julistustyö on aika monesti yhtä valekondomia ja Jack Chick -traktaattia. Näiden jakamista on pidetty uskonnonvapauden mukaisina ja niiden loukkaava sisältö on nähty jonain joka nyt vaan on sitä että uskonnonvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteitä jotka eivät syntisestä tunnu mukavilta.

Räsäsen maailmassa tietyt aiheet ovat selvästi tabu, eli niihin ei saa ottaa kantaa jos se loukkaa kristittyjä. Kristityt taas saavat selvästi uskonnonvapauden kannalta sanoa homoseksuaaleja loukkaavia asioita eikä näihin saa liittää mitään tabuja tai syntisyyttelyä rajoittavia kohteliaisuusnormeja koska se tekee siitä uskonnonvapauden vastustamista.

Räsänen ei ymmärrä että jos hän avoimesti sanoo jotain ja toinen ilmaisee avoimesti tästä mielipiteensä niin se on täysin uskonnonvapauden mukaista. Ja siksi onkin koomista että hän valittaa uskonnonvapausrikkeestä. Tietyt aiheet ja asiat ja niihin kommentointi on Räsäsestä kielletty. Tämä on antivapautta uskonnonvapauden kohdalla. Räsästä ei ole sensuroitu, mutta hän itse haluaa sensuroida muita. Kuitenkin hän itse teeskentelee että häntä on vaiennettu ja että hän ei jotenkin saisi sanoa mielipiteitään ääneen - mikä on hauskaa kun ottaa huomioon että hän ei ole vankilassa vaan politiikassa, kokonainen puolue on valtapönkittämässä että hän saa sanoa mielipiteitään massamediassa niin että kaikki tietävät niistä - ja että juuri hänen uskonnonvapauttaan on rikottu. Aivan kuin uskonnonvapaus hänelle yhtäällä tarkoittaisi sitä että saa sanoa mitä tahansa ja toisaalla sitä että ei saa sanoa mitään mistä joku voisi yhtään koskaan missään mitenkään loukkaantua.

Tämä on tietenkin myös juridinen kysymys ja olisikin hauskaa että Räsänen todella haastaisi kokoomusnuoret oikeuteen ja voittaisi oikeudenkäynnin ennen kuin esittäisi näitä kannanottojaan. Tästä hän saisi kivan hävityn turhan oikeusjutun marttyyrinkruunuaan kasvattamaan. Marttyyrinkruunun voinee rakentaa vaikka foliosta;

Mikään ei ole niin stereotypioiva kuin feministi - paitsi antifeministi

Melko usein kuullaan ns. feministimiehistä tai profeministimiehistä jotka korostavat että he eivät tarvitse miesasialiikkeitä vaan nimenomaan feminismiä jotta heidän itsensä ongelmat ratkeavat. Näkökanta on sinänsä järkevä että;
1: Moni feministi ainakin ideaaliensa taholla tavoittelee nimenomaan tasa-arvoa eikä naisasiaa. Näin ollen kaikki feministit eivät ole telaketjufeministejä. Luultavasti suurin osa ei ole.
2: Suuri osa miesten ongelmista on itse asiassa miesten sisäistä valtapeliä. Miesasialiikkeen takana tuntuu usein olevan vahva ajatus siitä että feministit eivät anna heidän olla miehiä. Ja mieheys on tässä sidottu sellaisiin miehekkyyden piirteisiin jotka ovat tuttuja jokaiselle minun ikäiselleni nörttipojalle. Ne ovat todellakin niitä miehekkyyspiirteitä joiden puutteesta oudot neitimäiset nösseliinit ovat saaneet päätään pestyksi vessanpytyssä. Toisin sanoen feministit ajavat tiettyjen sukupuolistereotypioiden purkua. Jotka eivät ole olleet "mahdollisuuksia tai jotain jota on saanut tehdä jos on itseä innostanut" vaan jotka ovat olleet enemmänkin "vaatimuksia siitä mitä sinun on tehtävä jos jalkovälissäsi on tietty sukupuolielin."

Mutta.

Minulle on kerrottu että kaikki tärkeimmät asiat tulevat yleensä "mutan" jälkeen. Niin tässäkin tapauksessa. On nimittäin huomattava että ylläoleva lähestymistapa nojaa siihen että kohta 1 kuvaa ihanteita. Mutta tosiasiassa kun puhutaan rakenteista ja käyttäytymisestä niin pitää kuvata käytänteitä. Ja tätä ei voi tehdä siten että yrittää tehdä kuten Meriläinen, eli vain määritellä feminismi ikään kuin sanakirjatsolla tasa-arvon ajamiseksi ja selittää tämän jälkeen että kaikki feministien toimintaa, aktiviteettia ja järjestelmän kritisoiminen on by definition tasa-arvon vastustamista.

Toisaalta siinä unohtuu se, että aika moni feministi todellakin unohtaa kohdan kaksi vaatiman tilanteen. Eli sen että kysymys ei ole sukupuolien välisestä taistelusta. Hyvin moni feministi näkee että feminismissä on kysymys miehet vs. naiset -tilanteista.

Ja tämän vuoksi feministit esimerkiksi pahastuvat jos korostetaan että tosiasiassa monet naisten ulkonäköpaineisiin kohdistuvat asiat ovat naiskulttuuria jossa naiset näyttävät menestystään kilpailemalla toisia naisia vastaan. Naisia ei saisi näyttää tai kuvata toisiaan selkäänpuukottavana koska tämä olisi naisten stereotypiointia. Ja sen vuoksi pitää väittää että miehet ovat markkinakoneistossa asettaneet miehien vaatimat seksikkyyskriteerit joksikin ulkonäköpaineiksi joita naisten olisi uhreina toteltava. Sen sijaan naiseutta tulisi lähestyä sisareutena. Joka taas johtaa väkisin siihen että yhteinen sisaruus koskee sukupuolielinten kantamista eikä sukupuolistereotypioita.

Vastaavia ongelmia ja kritiikkejä ei kuitenkaan nouse silloin kun joku puhuu siitä miten feminismiä tarvitaan koska sovinisteilla on vaatimuksia miehisyydelle. Vaikka olisihan se vähätteelvä ja loukkaava sukupuolistereotypia sekin, että miehet ovat toisiaan piinaavia aggressiivisia paskiaisia. On selvää että sukupuoli halutaan nähdä kulttuurisena ilmiönä niin että mieskulttuuri sovinistimiesten kautta sortaa esimerkiksi nössömiehiä. Mutta vastaavaa purkua biologisen ja kulttuurisen sukupuolen kohdalle ei haluta tehdä naisten ulkonäköasiassa.

Onkin melkolailla selvää että kun katsoo feministien toimintaa käytännössä, niin siellä masinoidaan esimerkiksi kampanjoita hyvin sukupuolittuneesti. Ymmärrän toki että esimerkiksi kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen panostetaan. Mutta en ole nähnyt feministien ajavan yhtään ainutta poikia koskevaa kampanjaa. Joka vihjaa siitä että kampanjoissa on käytännössä aina kysymys primaaristi sukupuolen tukemisesta.

Syynä on varmasti osittain se, että feministiaktiiveissa tuntuu olevan voimakas yliedustus naisia. Ja naiset tuntevat miesten elämää ja miesnäkökulman ongelmia huonosti. Ja tekevät tätä aivan samoista syistä kuin miehet tunnistavat naisten ongelmia huonosti. Kysymys ei ole varmasti useinkaan motiiveista vaan vieraantumisesta. Valitettavasti käytännön tasolla elämme valtarakenteissa ja vastaavissa, joten tilastollisen naisyliedustuksen vaikutus elämässä on aivan sama kuin jos feminsitit olisivat asennevammaisia telaketjuilijoita. Ja minua kiinnostavat vain seuraukset.

Minulle ei esimekriksi tule mieleen yhtään sellaista tapausta jossa feministiliikkeet olisivat tarttuneet miesten ongelmiin. Kun naiset slutwalkaavat, on kyseessä raiskauskysymys jota korostetaan nimenomaan naisnäkökulmasta niin että puskaraiskaaja on oletetusti mies ja uhri nainen. (Muutenkin feministien puolella korostuu että on tärkeää että "opetetaan miehet että eivät raiskaa".) Tämä on aiheellinen ja tärkeä aihe puolustettavaksi. Mutta kyseessä ovat naiset ja naisten oikeudet. Kun naiset puhuvat liian haarat levällään julkisissa liikennevälineissä istuvista miehistä on aihe sekä triviaali että miessukupuolta vastaan käyvä. Kenties se marginaalisesti lisää joidenkin naisten mukavuutta.

Muistan tämänlaisia ja monia muitakin. Mutta en muista yhtään kampanjaa jossa feministitaho olisi parantanut miesten asioita tai vetänyt kampanjaa tästä näkökulmasta. Tämä on erikoista koska kuulemani mukaan feminismissä ei olisi kysymys sukupuolinäkökulmittuneesti naisisasialiikkeestä, vaan nimenomaan tasa-arvosta.

Toki lähellä on käyty. Feministit ovat moittineet - joskaan eivät kampanjoineet - armeijaa. Tässä tosin on usein korostunut se, että haastateltu nainen kertoo miten lapsena hän oppi sen että miehet saavat mennä armeijaan. Ja siksi feminismin saavutuksista onkin mainittava se, että miesten on pakko mennä armeijaan mutta naiset saavat mennä sinne.

Saavutuksista puhuttaessa mennään vielä kauemmas. Jos minun täytyisi keksiä yksi ainut miesten asiaa parantanut aihe jota feministit olisivat puheissa kannattaneet sekä sen puolesta vetäneet kampanjan ja olisivat saaneet tämän muutoksen läpi niin että siihen liittyvä lainsäädäntö olisi muuttunut. Tässä vaiheessa rupeaa lyömään tyhjää.

Eivät kaikki feministit.

Kun kirjoittaa radikaalifeministeistä tai vastaavista, tulee vastaan usein erikoinen puolustus. Puolustus feminismin monikirjoisuudesta ja siitä että ei pidä stereotypioida. Eivät kaikki feministit pidä miehiä jonain ongelmana joka korjautuu geeniteknologialla.
1: Muistan kuinka eräs feministiksi itseään kutsuva radikaali oli innoissaan syntyvyysteknologiasta. Hän ihannoi ajatusta jossa kohdut tai keinokohdut mahdollistavat sen että lisääntyminen voitaisiin tehdä ilman miehiä. Hän ihaili eksplisiittisesti sitä että tämä osoittaa miehet tarpeettomiksi että tästä olemukseltaan - ei kulttuurisesti manipuloidulta kompleksiltaan, vaan olemukseltaan - aggressiivinen osa ihmiskunnasta saadaan poistettua.

Feminismi käytännön tasolla näyttääkin siltä, että (a) naissukupuolta koskevissa aiheissa osoitetaan tukea ja (b) miessukupuolta kohtaan nostetaan kritiikkiä haarat leveällä istumisen tapaisen suuruusluokkaisissa asioissa (c) naispuolella kritiikkiä nousee vain jos joku ei osoita tukeaan tarpeeksi selkeästi (d) miesten ongelmien esiintuominen on uhriutuimista (e) ja asian puolustaminen mansplainaamiseksi ja derailaamiseksi eli siitä että keskustelu viedään vääriin näkökulmiin ja aiheisiin (f) ongelma yritetään määritellä ytimeltään naisten ongelmaksi niin että miehet eivät ole aitoja uhreja.

Siksi esimerkiksi väkivallan kohdalla on selvää että kampanjoissa ja puheissa yleisesti
1: Oletetaan että feministien tärkein tehtävä on opettaa että miehet eivät hakkaisi puolisoitaan. (Mikä on tietenkin tärkeä asia.) Tässä nalkutusnäkökulma jossa ajatellaan miehen olevan jotenkin sanallisen väkivallan piinaama ja väkivalta olisi siksi perimmiltään naisten aiheuttamaa on sovinismia. (Minusta ymmärrettävästi.)
2: Perheväkivallassa on ihan konkreettisesti esimerkiksi vastustettu tutkimuksia joissa on korostettu että naisetkin hakkaavat puolisoitaan. Näitä ei saa tehdä koska ilman tutkimuksiakin on tiedetty että miehet hakkaavat useammin.
3: Se, että naiset ennen kaikkea yliedustetusti hakkaavat lapsiaan ei ole johtanut kampanjoihin joiden teemana olisi "opettaa naiset olemaan hakkaamatta" vaan tässä vedetään sympatiaa alisteisesti kotiin jääviä naisia kohtaan. Väkivalta sekä määritetään perimmiltään miesten aikaansaamaksi.
4: Toisaalta naisten kohtaama raiskaaminen on miesten yliedustamaa ja tätä vastaan on kampanjoitu ahkeasti feministisesti. Ja tätä vastaan on kampanjoitu. Mutta kun katsotaan miesten kokemaa ulkona tapahtuvaa väkivaltaa, feministit mielellään kertovat tästä lähinnä sen että koska väkivallantekijä on yleensä mies, niin tämä ei koske mitenkään feministejä. Näkemys on kiinnostava koska voidaan väittää, kuten profeministi alussa sanookin, että tämä johtuu miesteemoista joiden purkaminen on feministien asia niin että miesprofeministi hyötyy prosessissa. Jostain syystä miesten kokemaa väkivaltaa kohtaan on feministien parissa taisteltu aika vähän. (Ja näin tehdään vaikka yksi tyypillisin väkivalta ei olekaan kahden alfamiehen kohtaaminen vaan se, että wannabe alfamies on pettynyt elämäänsä ja hakkaa jonkun sellaisen miehen jota pitää neitimäisenä, koska tämänlaisen hakkaamisesta ei tule häpeää, mutta hakatessa ei tule itselle mainittavaa riskiä.)

Mutta käytännössä kaikki feministit eivät ole tämänlaisia.

Eivät kaikki feministit toimii. Toisaalta tässä ongelmana on se, joka voidaan ottaa opiksi suoraan feministeiltä itseltään. Siellä nimittäin tunnetaan ihan hashtag-korttina asti ajatus "not all men". Eli jos joku sanoo miesstereotypiaan että eivät kaikki miehet, niin se nähdään itsessään jonain joka on ilmiselvästi väärä. Se on feministien parissa ikään kuin natsikortti jonka käyttäminen osoittaa että feministien kriitikko on väärässä.

Tilanne on toki siitä kiinnostava että jos puhutaan vaikka siitä että pitää opettaa että miehet eivät raiskaisi, taustalla on seksistinen yleistys. Kun puhutaan miehistä ja maskuliinisuudesta ja siitä miten nämä toimivat yhteiskunnassa jonain helposti kuvailtavana kompleksina ja valtarakenteena tehdään yleistys. "Notallmen" on siitä erikoinen, että kun feministi tekee siitä "kortin", hän sanoo jossain määrin että feministien tekemä seksistinen yleistys ei olekaan seksismiä, vaan seksistisen yleistyksen korjaaminen on seksismiä.

Mutta tavallaan heillä on tässä kuitenkin pointtia. "Notallmen" on vähän kuin se miten maahanmuuttokritiikissä korostetaan miten erilaisten väkivallantekojen, jopa silloin kun kyseessä on toistuva oleellisesti samannäköisenä toistuva VOK -polttopulloilu, tekijät ovat yksittäistapauksia jotka eivät mitenkään ole yleistettävissä. Ja selvää on että tässä lähinnä siivotaan omaa pesää.

Olen itse asiassa suunnilleen sitä mieltä että ideologian rajat on helppo tunnistaa. Ne joita ideologia leimaa ja joita vastaan tämä suoraan käy ja joita tämä kritisoi. Ne ovat ne jotka eivät ole tätä ideologiaa. Ne asiat joiden kohdalla ideologia sanoo "ei kaikki meistä" ovat itse asiassa nimenomaan niitä ikäviä tosiasioita jotka ovat oleellinen osa tätä ideologiaa. Jos ei olisi, ei tätä irtautumista tarvitsisi tehdä ja voitaisiin tehdä sitä mitä yleensä. Eli käydä haukkumaan ja kritisoimaan tätä tekijätahoa. Asia on oikeasti suunnilleen näin yksinkertainen. (Jos ei muuten niin sillä tavalla jossa 69% ihmisistä näkee aivan kaikessa jotain perverssiä.)

"Not all men" itse asiassa vähättelee tai kiistää yhteyttä. Ja tätä kautta syntyy helposti ilmapiiri jossa ongelman syy-yhteyksiä vähätellään. Siksi on esimerkiksi totta että kaikki miehet eivät raiskaa - itse asiassa suurin osa miehistä ei raiskaa - mutta kuitenkin raiskareissa on tilastollinen yliedustus miehiä joten kyllä tässä jotain oleellista kuitenkin käsitellään. Se siirtää huomiota pois miehistä jotka raiskaavat ja tämä on siitä ikävää että jos halutaan ratkaista ongelmaa eikä leimata tai pelastaa miehiä niin tämä näkökulmansiirto on epäkäytännöllinen. Aiheena kun pitäisi olla ongelman korjaaminen ja tämän jälkeen puhutaan vain sukupuolista ja jo saavutetuista eduista.
1: Toki ongelmana on se, että usein miehiä leimataan näillä raiskausliitoksilla ja tämä voi olla asiatonta ja tämän purkaminen antaa uutta tietoa, ja tähän purkamiseen vihamielisesti suhtautuminen antaa konkreettista evidenssiä siitä että moni feministi vastustaa miehiä sukupuolena ja vastustaa tämän näkökulman purkamisyrityksiä varsin tunteellisesti.

Konkreettisesti sanoen voidaan sanoa että feministien naisnäkökulmapuolta tehdään liian paljon. Ja "feministit eivät ole sellaisia" -puolustus on jotain joka on väärin aivan samoista syistä. Feministien mukaan hyvätkin miehet voivat olla osana raiskausongelmaa. Jostain syystä tätä samaa ei tunnusteta "hyvien feministien" kohdalla. Ja tämä on osa ongelmaa. Koska feministijärjestelmien määritelmät feminismille ja heidän antamansa ihanteet eivät toteudu kun katsotaan heidän kampanjoitaan ja käytännön saavutuksiaan.

Feminismin ongelmat filosofiassa ja ideologiassa ovat pieniä tai olemattomia. Se on ideana varsin hyvä, kaunis ja ihannoitava. Käytännön tasolla asioita katsoen maailma näyttää hyvin paskalta. Naisasia feministien foorumilla muistuttaa monin paikoin asennevammailua jossain suomi24 foorumilla. Ja vaikka katsottaisiin asiallisia feministejä ja heidän kampanjoitaan voidaan huomata että he ajavat hyviä asioita mutta jättävät toisia hyviä asioita ajamatta. Relevanttius ei ole se jolla näitä valikoidaan, vaan sukupuoli. Siksi jos tyttöjen oikeuksien puolustaminen ulkomailla on tärkeää ja kotimaassa miesten istuminen junissa ei, ei nosteta miesten ongelmissa haaraistuntaa paljon tärkeämpiä ongelmia kampanjalistoille.

En ole keksinyt mitä feministit olisivat tehneet kaltaiseni nörttipojan eduksi tai hyödyksi koskaan missään. Paitsi että moni heistä on toki vittuillut minulle ja pitänyt minua saivartelevana vääriin ja epäkiinnostaviin näkökulmiin keskittyvänä ääliönä. Moni pitänee juuri tätä vittuilua kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävään ongelmaan puuttumisena.

---

Feministit ovat keksineet termin #allmalepanel. Sen teemoituksen mukaan sukupuolifrekvenssit ovat tärkeä osa tasa-arvoa, eikä kyseessä ole vain vittuilu. Suomeen on juuri perustettu feministipuolue jonka jäsenistö on feministisistä järjestöistä tuttuja naisia. Mukana ei ole ainuttakaan miestä. Tästä huomauttamista pidetään vittuiluna. Feministipuolueen jäsenlista onkin #notallmalepanel.

Tyttöjen ympärileikkaus naisten asialla?

Naisten ympärileikkausta on pidetty absoluuttisena pahana. Jonain joka on sellaista että sitä ei voi hyväksyä oikein missään muodossa. (Toisin kuin poikien ympärileikkaus joka paitsi ei ole barbaarista niin on myös laillista.) ; "Medical News Today" kuvasi sitä miten naisten ympärileikkaukseen voidaan suhtautua. Se on äärimmäisen yleistä monissa osin maailmaa. Esimerkiksi Somaliassa vain 3% tytöistä ja naisista ei ole ympärileikattu. Tämä on tietenkin suuri huolenaihe monille länsimaalaisille.

Kuitenkin samalla naisten ympärileikkaukselle on myös puolustuspuheita. Länsimaisessa kulttuuripiirissä vaikuttavat Dr. Kavita Shah Arora ja Allen J. Jacobs esittivät, että naisten ympärileikkaukseen tulisi suhtautua siten että osa niistä hyväksyttäisiin.; Kevyimmät naisten ympärileikkauksen muodot kun ovat hyvin lähellä poikien ympärileikkaamista. Tässä he esimerkiksi haluaisivat että ympärileikkauksesta käytettäisiin kevyemmissä muodoissa lievempää nimeä. Jos ihmiset yleensä suosivat ankaraa nimeä "Female genital mutilation (FGM)", pitäisi niitä kutsua "female genital alterations (FGAs)".

Tätä puolustetaan asenteilla jotka ovat tuttuja niistä näkökulmista joissa korostetaan että on hassua jos ollaan suvaitsemattomia suvaitsemattomuutta kohtaan. Sillä kulttuurisena argumenttina on että naisten ympärileikkauksen vastaustaminen kategorisesti ja aina on "Culturally insensitive and supremacist and discriminatory towards women." Koska monissa kulttuureissa ympärileikkaus liittyy siihen että tytön katsotaan heijastavan kulttuurinsa hyviä arvoja ja olevan tätä kautta esimerkiksi hyvä aviopuoliso. Ympärileikkaus liittyy naiseuteen, kauneuteen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. "As a cultural rite, it signifies a means of making girls and women physically, aesthetically or socially acceptable to men."

On kyllä yleisesti ottaen tunnettua että eetikot ovat usein melko hirveitä. Etiikassahan on yleensä kysymys käsiteanalyysistä jossa jostain premisseistä johdetaan erilaisia johtopäätöksiä. Näin ollen tämäkin argumentti voidaan nähdä käsitteiden välisiä suhteita selventävänä. Mutta on kuitenkin selvää että sillä on poliittinenkin ulottuvuus.

Itsestäni kiinnostavaa on huomata että usein kulttuurin vakiintuneita arvoja pidetään hyvin suuressa arvossa. Uskonnot ja kulttuurit hamuavat usein yhtenäiskulttuurihenkisyyttä. Ja tässä voidaan luoda iskulauseita joissa "vähemmistö pilkkaa enemmistön arvoja". Samalla tuetaan dogmejaan heiluttelevia uskontoinstituutioita jotka sitten edustavat näiden arvojen "muistipankkia".

Tässä kulttuurissa syntyy tietenkin ajatuksia siitä että suvaitsemattoman tulisi suvaita suvaitsemattomuutta. Ja että kysymys on vain uskonnonvapaudesta ja arvoista. Että itse asiassa esimerkiksi homojen avioliittoon pääseminen romuttaa avioliittoinstituution merkityksen ja arvon. Eikä huomata että tosiasiassa tässä väitetään että sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, esteettisyydestä, kauneudesta ja jopa mieheydestä ja naiseudesta on tehty ehdollisia.

Itse näkisin päinvastoin niin että ihmisarvoa ja ruumiillista koskemattomuutta koskevat asiat eivät ole ansioita vaan itseisarvoja. Näin ollen esimerkiksi ihmisarvoa ei voisi menettää. Se olisi ansaitsematonta ihmisarvoa (dignity) moni sekoittaa tämän välineillä tavoiteltaviin arvoihin jotka on ansaittava ja johon liittyy kunniaa (honour). Tässä näkökulmassa naisen ympärileikkaamattomuus ei itse asiassa tuhoa mitään ihmisarvoa, kunhan vaan paljastaa että ympärileikkauskulttuurissa ihmisarvo on ehdollista. Se naisen arvon romahtaminen joka syntyy ympärileikkauksen kieltämisellä ei ole ympärileikkauksen ansiosta syntynyttä. Vaan syntyy siitä että kyseinen kulttuuri riistää arvon naisilta joille sitä ei ole tehty. Ja tätä yrittäessään se riistää jotain jota ei saisi edes yrittää riistää. Eli sen pahempi kulttuurille.

Paljaan pinnan omistamisesta

Rakel Liekki on varmasti tutuin pornonäyttelijänä. Tämänlaiset teot varmasti vaikuttavat imagoon. Imago on mielikuva joka ihmisestä tulee. Ja moni sekoittaa tämän ihmisen identiteettiin. Tämä on tietenkin tekona suunnilleen yhtä järkevää kuin se, että vihaisi Esko Koveroa sen vuoksi että hän näyttelee "Salatuissa Elämissä" Ismo Laitelaa joka on vastenmielinen hahmo. (On toki ymmärrettävää jos ei pidä näyttelijästä siksi että hän näyttelee jossain tämänlaisessa sarjassa mutta ei häntä pidä roolihahmoonsa sekoittaa.)

Wallin lienee yksi näistä. Näin voidaan ainakin päätellä hänen Rakel Liekille antamistaan lausunnoista.

Kysymys on jännittävä koska selvästi pornonäyttelijän työ Wallinille näyttäytyy jonain joka ikään kuin valtaa koko ihmisen. Ja tekee sen tavoilla joka ei sovi mihinkään muuhun siihen miten alastomuus tai työnteko menevät.

Voidaan nähdä, että ihmisen elämään näkyy paljon alastomuutta. Minä olen nähnyt eräitä naisia alastomina. Voisinko siis lähteä esimerkiksi entisille tyttöystävilleni selittämään että koska olen aikaisemmin nähnyt heidät alasti niin saisin sitten nyt vähän tarkastella heidän sulojaan? Vastaus on mitä ilmeisemmin ei. Paljastaminen on tehtävä joka ikinen kerta erikseen. Tämä on toki ymmärrettävää sillä alastomuuteen, seksuaalisuuteen, seksiin ja muuhun sellaiseen jota arjessa rajoitetaan häveellisyys-siveellisyydellä liittyy vapaaehtoisuus joka ikinen kerta. Näin esimerkiksi se, että on joskus vilauttanut ei johda siihen että olisi velvollisuus riisua alastomaksi milloin vain. Tai se että on joskus harrastanut seksiä jonkun kanssa estäisi jatkossa tapahtuvien yhdyntöjen raiskausluonteen. Näin ei tapahdu. Vaikka harrastaisit tuhat kertaa asiallista seksiä, voisit silti tuhannella ja yhdennellä kerralla suorittaa väkisinmakauksen.

Ja nähdäkseni Rakel Liekkikin on tehnyt töitä pornonäyttelijänä. Josta seuraa kysymys siitä että ovatko nämä hameen alle kuikuilevat herrasmiehet sopineet Rakelille tämän vaatiman palkan? Toisaalta kun minä työskentelin nuorena jäätelökioskilla, niin onko minun nyt loppuelämäni pakko myydä jäätelöä? Nähdäkseni minulla ei ole velvollisuutta antaa ilmaiseksi jäätelöä. Ja itse asiassa koska en enää ole jäätelöalalla palkkalistoilla, ei minun tarvitsisi myydä jäätelöä vaikka joku antaisi siitä minulle seitsemänkymppiä tunti. (Tosin jos joku minulle seitsemänkymppiä tunti antaa jäätelönmyynnistä niin oikeasti olen kyllä hyvin kiinnostunut. Mutta ahneus-järkevyys-rahantaju ei tarkoita samaa kuin velvollisuus.)

Eli toisin sanoen ei voida nähdä että Rakel Liekillä olisi mitään minkä vuoksi hän joutuisi ilmaiseksi kaikille vilauttelemaan. Hän on paljastanut työkseen. Näissä on ollut tietty tilanne. Ja lupa on ollut tähän käyttöön. (Jopa pornografisen elokuvan latailu ja levittely netissä on tekijänoikeusrikkomus. Niin tarkasti tiettyyn kontekstiin.) Wallin itse asiassa demonstroi että hänen symbolifunktionsa, käsityksensä työstä ja käsityksensä paljaan pinnan ja vapaan tahdon suhteesta ovat syvästi vioittuneita. Hän on yksinkertaisesti pihalla.

Toki en ymmärrä sitäkään miten "vanhojen pornostrarojen" pitäisi olla hiljaa kun Suomen Laki sanoo asioita sananvapaudesta. Mutta kun muistan että tämä tulee Wallinilta - jolla ei ole jalkovälissään mitään joka kiinnostaisi yhtään ketään, eikä ennen kaikkea korvien välissään mitään joka saisi kiinnostaa esimerkiksi vakavastiotettavaa yhteiskuntaa - tiedän että kyse on vain siitä että PS taitaa olla lääppijämyönteinen. Tämä Wallinin lausunto on laitettava nippuun niihin puheisiin joissa PS:läiset puhuvat naisten suojelusta ja naisten oikeuksista, etenkin seksuaalietiikan alueella. Tämä ei tietenkään riko mitään sopivan käytöksen linjaa koska Wallin ei ole maahanmuuttaja. Jos hän olisi, valokuvaustempun yrittäminen ja kannustaminen johtaisi isoihin otsikoihin PS -poliittisten ihmisten blogeihin. Ja niihin muodikkaisiin omiin lehtiin jotka pyörittävät "niitä omia juttuja" jotka sopivat sen seuraajien korvasyyhyihin.

---

Ei toki sillä ; Jos Rakel Liekki paljastaa, saatan olla kiinnostunut. Sen on kuitenkin oltava hänen valintansa eikä jonkun Wallinin. Tämä on toisaalta sääli. Sillä jos toisen ihmisen alastomuudesta saisi päättää niin Wallin olisi minun vaatimuksesta aina ilman vaatteita aina ja kaikkialla. Se olisi hänelle oikein. Etenkin näillä keleillä.

Raiskauskulttuuria (tai "eihän heitä edes voi raiskata")

Törmäsin tänään keskusteluun stand-up -koomikko Louis C.K.sta. Se lähti liikkeelle siitä, miten hän oli sanonut, että "If someone makes a racial or sexist joke, say, with total seriousness, "I don't get it, can you explain it". Then watch them crash & burn." Huomautus on tietenkin hyvä. Se siirtyi siihen, että lausunto on ironinen siinä mielessä että samainen koomikko on nostanut kohuntaa sen vuoksi että hän on tehnyt seksistisiä raiskausvitsejä. Ja miksi ihmiset nauravatkin hänen raiskausvitseilleen.

Kysymys on kiinnostava. Se tosin meni siihen että pitäisi kertoa vain vitseistä jotka koskevat omaan viiteryhmään. Paitsi että se ei pätenyt jos lesbot eivät saisi kertoa vitsejä heteroseksuaaleista. Ja niin edespäin.

Mukaan tuli tietenkin myös asiaankuuluva lausunto raiskauskulttuurista. Miten tuollaiset vitsit ovat asiattomia koska ... "yleisössä saattaa olla joku joka on raiskannut ja joka ei käsitä että tämä on väärin". Väittäisin, että ongelmana ei ole se että oikein kukaan pitäisi raiskausta hyvänä. Päin vastoin. Ongelmana on usein se, että ihmiset selittävät miksi se ei ollut oikea raiskaus. Ihmiset käsittävät että raiskaus on väärin. Mutta väärä pukeutuminen, se että naiset fantasioivat usein raiskauksista, se että ollaan naimisissa tämän tyypin kanssa. Se, että humalassa tehtiin jotain. Olisivat jotain jotka tekisivät teosta "oikeasti ei-raiskauksen". Tämä voidaan toki jossain määrin liittää raiskauskulttuurikeskusteluun siinä mielessä että niitä pidetään jotenkin vähemmän pahana. Tämä vähättely on hyvin lähellä teon rikollisuuden mitätöimistä.

Mutta tosiasiassa raiskauskulttuuri näkyy vahviten juuri siinä että tietyt raiskauskset eivät ole edes mahdollisia. Ja tässä mielessä miesten asema on, kenties yllättäen, huonompi kuin naisilla. Toki esimerkiksi nykyisessä "macho-maahanmuuttokriittisessä" keskustelussa on teemana että suvakkinaisia uhataan raiskaamisesta ja suvakkimiehille puhutaan turpaanvetämisestä. Ja tässä mielessä raiskauksen mahdollisuus on naisiin kohdistuvassa diskurssissa vahvempi. Mutta ongelmana onkin se, että miehen raiskaaminen olisi homoseksuaalia. Ja se, että miestä ei itse asiassa tosiasiassa monen mukaan edes voitaisi raiskata.

Ihan oikea meemikuva,
jonka sanomaa moni mies ja nainen
oli tukemassa. Vahvin tietämäni
"aidon ja vahvan" raiskauskulttuurin
ilmeneminen nykykulttuurissa on
yleensä juuri tämän tyylistä.
Tästä ei jostain syystä
kuitenkaan puhuta oikein
missään yhteydessä silloin,
kun feministit puhuvat aiheenaan
raiskauskulttuuri. Jos feminismi on
tasa-arvoa, eikä vain naisasiaa, niin
miksi ihmeessä näin on?

Jos minulta kysytään olemassaolevasta raiskaamisesta, niin otan esiin demonstraation. Demonstraation siitä että kulttuurissamme on suuntauksia joissa on vahva raiskauskulttuurin sävytys. Se on niin kova että jopa pedofilia tai siihen sävyttynyt raiskaus on aivan asiallinen asia. Tämä koskee tietenkin opettajien tekemää seksuaalista väkivaltaa. Mies joka panee esiteinityttöä on tietenkin sellainen että aggressiivisempi feministi on samaa mieltä kunnon makkaraa syövän perussuomalaisen tosimiehen kanssa. (Eli "munat-poikki pedofiililta" -fantasioinnein.) Mutta jos opettaja on nainen, etenkin yleisesti attraktiiviseksi koettu nainen, tilanne muuttuu. ; Ajatuksena on että jokainen poika tai mies haluaa seksiä aina kaikkien kanssa, joten heidän autonomisuuteensa ei voisi puuttua. (Etenkin "koska erektioargumentti".)

"Salapetollinen mies"

Iltapäivälehdissä on hyvin usein erilaisia seksuaalisuus-parisuhdeteemaisia artikkeleita. Itse asiassa iltapäivälehtien sisältöluetteloa kannattaa lähestyä paranormaaleihin uskomisen psykologiaan perehtyneen Richard Wisemanin kuvaamilla teemoilla. Kun Wiseman kuvaa sitä mitä aiheita ja teemoja toimiva tarotennustaja kalastelee asiakkaistaan, luettelot rakauselämästä ja työelämästä mukailevat hyvin vahvasti näiden lehtien sisällysluetteloja. Vaikka tietenkin lehdet kuvaavat tuoreita tapahtumia tai "ovat ajassa kiinni", mutta eivät esitä kertovansa tulevaisuuden tapahtumia.

Modernissa maailmassa naisilla on oikeuksia. Itse asiassa jopa "vanhoillisissa" näkemyksissä. Ja tähän liittyen naisnäkökulma on hyvin suosittu. Tästä hyvän esimerkin saa Iltalehden tekstistä "5 tapaa, joilla mies pettää tietämättään". Listan mukaan minä olen sarjapetturi. ; Listan piirteet ovat "Kerrot parisuhteen ongelmista toiselle naiselle", "Seuraat exän Facebook-sivua", "Ostat juoman toiselle naiselle", "Viet vieraan tärkeään paikkaan".

Toki ymmärrän jos parisuhdeasioissa pahastuu jos valittaa ongelmista joillekuille. Mutta minä toisaalta valitan monenlaisista asioista silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Enkä hirveästi mieti ihmisten sukupuolia. Toisaalta on toki ymmärrettävä että on eri asia stalkeroida facebooksivuja kuin olla normaalisti "ystävälistalla". Ja omat välini eksiini ovat suoraan sanoen yleisesti ottaen kohtuu hyviä. Olen toisaalta myös kohtuu avokätinen sille päälle tullessani (ja niinä harvoina hetkinä kun minulla on rahaa) enkä tuolloinkaan mieti sukupuolta. Enkä ymmärrä miksi kenenkään kanssa pitäisi erikseen mennä ikäviin paikkoihin.

Tässä tekstissä tietenkin korostuu se, että pettäminen määritellään naisnäkökulmasta ja vain näkökulmasta. Eikä edes minkä tahansalaatuisen naisen näkökulmasta. Esimerkiksi oman puolisoni naisnäkökulmaa nämä esimerkit eivät edusta. Tasa-arvoisessa maailmassa molempien kokemuksella on väliä. Mutta jostain syystä on monista "vapautunutta" että mustasukkaisuudentunteen värittämät tulkinnat ovat objektiivinen asialista, kunhan näkökulma vaan on naisnäkökulma. Miesnäkökulmasta vastaava kaunaisuus olisi pikkumaista sovinistin naisen kahlintaa, vahdintaa ja autonomian kieltämistä. Mutta minä en kai voi sanoa mitään koska olen pettäjämies, väärää sukupuolta ja vastaavaa.

Feminismissä on tilaa transsukupuoliongelmille

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa transsukupuolisuuteen. Kirjoitus irtautui niistä kaikista lukkiutuneimmista näkemyksistä. Kuten esimerkiksi fundamentalistien suosimaa ajatusta, transsukupuolisuus olisi jokin ideologinen valinta jossa tehdään jotain hyvin naurettavaa ja väärin. Että siitä että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio.

Takkiraudassa korostettiin näkemystä jonka mukaan koettu sukupuoli on synnynnäinen. "Ihmisellä sukupuoli-identiteetti ei ole syväkoodattu pippeliin eikä pimppaan. Se on syväkoodattu aivoihin, tarkemmin sanottuna aivokurkiaiseen ja siellä BSTc:hen (Bed Nucleus in Stria Terminalis). Tämän yhteyden havaitsivat ensimmäisenä Zhou ja Gooren et al vuonna 1995. Miehillä BSTc on noin tuplasti isompi kuin naisilla. Zhou ja Gooren tutkivat kuolleiden transseksuaalien aivoja ja havaitsivat, että kaikilla tutkituilla vainajilla BSTc oli vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Kontrolliryhmässä oli homoja, lesboja, ja syövän tms vuoksi kastroituja tai hormonihoitoa saaneita, ja heillä BSTc oli normaalikokoinen. Tutkimuksen tulokset vahvistettiin Kruijver, Swaab et al tutkimuksesa 2000." ... "...transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Se on oireyhtymä, joka hoidettuna johtaa pysyvään hedelmättömyyteen ja hoitamatta joko psykoosiin tai itsemurhaan tai molempiin." Ja sellainen että siihen liittyvää asiaa ei voi korjata. "Miksi sitten kosmeettista kirurgiaa, sukupuolenvaihdoksia ja hormoneja harjoitetaan? Siksi, että se on kokemuksen mukaan ainoa tapa hoitaa transseksualismi oireettomaksi. Emme kykene peukaloimaan BSTc:tä "normaalikokoiseksi"; ainoa keino on muuttaa ruumis vastaamaan sukupuoli-identiteettiä."

Tässä ei toki ole minulle mitään hirveän uutta. Pidän Matt Ridleyn kirjoista ja hän on niissä useissakin tuonut esille sitä miten "sukupuoleltaan epämääräisten" sukupuolta on aiemmin valittu jo aivan vauvana. Ikään kuin ihminen oppisi sukupuoleensa kuin rooliin. Ja tässä on ollut ikäviä seurauksia. Ridley korostaa sitä että sukupuolikokemus on jotain jota ei voi muuttaa. Teoksessaan "The Red Queen" hän kertoo "Sex is not about reproduction, gender is not about males and females, courtship is not about persuasion, fashion is not about beauty, and love is not about affection. Below the surface of every banality and cliche there lies irony, cynicism, and profundity." Lausunto vaikuttaa postmodernilta feminismiltä mutta se ei ole. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa sukupuoli on enemmänkin rooli. Ridley kannattaa käyttäytymisen, asenteen ja luonteen evoluutiivista pohjaa. Jota monet feministit pitävät rajoittavana ja jonkinlaisena valtaintressinä. Ridley esittää nature-nurture -kiistan siinä muodossa jota pidän "suunnilleen ainoana järkevänä". "There is no nature that exists devoid of nurture; there is no nurture that develops without nature. To say otherwise is like saying that the area of a field is determined by its length but not its width. Every behavior is the product of an instinct trained by experience."

Toki tämä ei koske kaikkea feminismiä. Jos otetaan esimerkiksi Luce Irigaray, hänellä on monia näkemyksiä joita konservatiivi voisi pitää hupsuina ja postmoderneina. Mutta hänen kirjoituksissaan on kuitenkin korostettu sitä että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ja että samanlaistaminen on naisten epäautentisoimista. Tässä mielessä on väärin puhua että tässä on kovin laajamittainen ongelma. ; Tämän voi toki huomata jo siitä että moni feministi kannattaa myös homoseksuaalien avioliittoa. Ja tässä keskusteluyhteydessä ei korosteta homoseksuaalisuutta valintana vaan nimenomaan jonain johon synnytään. Feministeistä moni varmasti uskookin että transsukupuolisten sukupuolikokemus on synnynnäinen ja irrottamaton osa heitä itseään. Joten olisi liioiteltua väittää että tämä probleema koskisi feministejä ja kaikkia feministejä. Tai edes enemmistöä.

Kohtuullisuus on tässäkin maltillista.

Ongelmana onkin enemmänkin se, että kun puhutaan aivoista ja sukupuolesta, on olemassa kaksi väärää ajattelumallia jotka ovat sellaisia että niillä on äänekkäitä kannattajia. (1) Ensin ovat ne jotka ajattelevat että mitään sukupuolieroja ei ole ja ne kertovat enemmänkin harjaantumisesta rooleihin ja (2) ne jotka tiivistävät tilastollisuuden samaksi kuin jokin irrottamaton piirre joka kuvaa enemmistöä.

Tähän liittyen en viitsi kuin muistuttaa
1: "Helsingin Sanomien" tiedeartikkelista. Se otsikoitiin, että "Ihmisen aivoilla ei ole sukupuolta". Siinä tutkijat tosin totesivat arkijärkeistyksen jossa sanottiin, että "Aivoissa on sukupuolieroja, mutta aivoilla ei ole sukupuolta." Tutkimus on mielestäni hieno. Se näyttää mitä tilastollisuus tarkoittaa monen muuttujan kohdalla. Tutkittiin miesten ja naisten aivoja. "Kuvista ilmeni joitakin keskimääräisiä eroja sukupuolten välillä." Sitten otettiin sukupuolierot tarkasteluun. "Tutkijat keskittyivät niihin aivoalueisiin, jotka erosivat miehillä ja naisilla eniten toisistaan. Osoittautui, että otoksesta riippuen 23–53 prosentilla koehenkilöistä oli aivoissaan vähintään yksi vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi rakenne.Toisaalta tietylle sukupuolelle ominaisempia hermosoluryppäitä kasautui harvoin paljon yksiin aivoihin. Vain 0–8 prosentin aivot olivat järjestelmällisesti ”miesmäiset” tai ”naismaiset”." Eli sukupuolisuus on käytännössä jotain joka näkyy vain tilastollisesti. Kuitenkin arjessa analyysiä käytetään kuin se olisi jokin sukupuoleen liittyvä tunnusmerkki jolla voitaisiin lähestyä ihmisiä ja ihmisryhmiä ja ihmisyksilöitä.
2: Toisaalta on huomioitava että oppimistakin tapahtuu. Esimerkiksi kun puhutaan vihasta, on syytä huomata että tilanne on "Psychology Todayn" jutun mukaan se, että vihaiset miehet saavat aikaan tulosta mutta vihainen nainen menettää uskottavuutensa. Vihainen mies on dominantti ja käyttää auktoriteettiaan kun taas nainen on hysteerinen ja tunteilee. Vaikka tosiasiassa viha on vihaa. On selvää että jos aggressiolla saa tuloksia, se toimii kannustimena olla aggressiivinen jatkossakin. Ja toisaalta jos aggressiolla menettää uskottavuuttaan, on syytä lopettaa se. Tämä toisaalta vihjaa että tasa-arvoisuuskysymykset eivät tältä osin ole vielä täysin reiluja. Eli feministiselle keskustelulle on vielä asiallistakin tilaa.

Kuitenkin feminismiin mahtuu transsukupuolisuusongelmaa.

Olen itse blogissani pyrkinyt jakamaan feminismin ja telaketjufeminismin erikseen. Ihan sen vuoksi että feminismiä on niin monenlaista että sen piiriin mahtuu keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Feminismi ei ole mikään tietty ismi vaan sateenvarjotermi. (Jossain mielessä sitä voisi toki kutsua myös sateenkaaritermiksi. Mutta en jatka tästä tämän enempää.)

Tästä mielestäni hyvää demonstraatiota saa "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksesta. Siinä aiheena oli se, miten feministit olivat suuttuneet feministisestä komediasta. Hän nostaa tässä esiin termin joka on sisällöltään samansuuntainen mutta kohteliaampi kuin oma käyttämäni termi. Terminä on "loukkaantumisfeminismi". "Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa." Ihmiset väsyvät puhtaaseen uhriutumispuheeseen. Haasteena onkin se, että esimerkiksi asiallinen kritiikki muistetaan huomioida mutta ohitettaisiin turha väninä. (Tai murhe osattaisiin vähintään priorisoida sen vakavuusasteen mukaan.) Se on tietenkin vaikeaa kaikissa aiheissa. On helppoa vain ohittaa kaikki tai lietsoutua.

Mutta "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksen mielenkiintoisin sisältö koskee kuitenkin niitä esimerkkejä. "Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni." ... "Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä." Syynä on varmasti osittain juuri se, että sukupuolenkorjausleikkauksiin ja muihin prosesseihin meneminen on haasteellista ja prosessin läpikäyminen on hirvittävä mylly. Ihminen joka ryhtyy sellaiseen vapaaehtoisesti kokee sen verran paljon haasteita että normaali "loukkaantumisfeministi" saisi siitä vänisemistä seuraavaksi 10 000 vuodeksi. Ja tälläiseen prosessiin mennään lähinnä jos sukupuolen kokemus on niin syvä että sitä ei voi valita. Eli se on biologinen. Tämä asennoituminen varmasti näkyy siinä että sukupuolta pidetään enemmän kuin roolina. Ja tämä heijastuu vitseihin. Ja vitsit taas tulkitaan tätä kautta. Kun niissä on sukupuoli-binäärisyyttä, niin ne tulkitaan heteronormatiiviseksi setämieheilyksi.

Sijaissynnytyksen etiikkaa

Monilla ihmisillä tuntuu olevan syvä tarve tuottaa omia biologisia lapsia. Tämä halu on monilla niin voimakas, että he haluavat adoption sijasta harjoittaa sijaissynnytystä. (Keskityn tässä siihen jossa sijaissynnytys on puoliksi tai kokonaan kohtua vuokraavan parin jälkeläinen. Eli joko kohdunvuokraaja on syntyvän lapsen biologinen äiti ja toinen kohtua vuokraava on biologinen isä. Tai sitten kohdunvuokraaja "vain kantaa sikiön joka on hedelmöitetty koeputkimallilla".)

Tässä prosessissa, joka tunnetaan arkisesti kohdunvuokrauksena, on hyvin mielenkiintoisia puolia. ; Eräs ehkä keskeisimmistä asioista on se, että se on jotain joka on adoption ja oman biologisen lapsen hankkimisen väliltä. Mutta sen eettiset kysymykset ovat silti hyvin omanlaisiaan.

Vähän kuin adoptio - mutta ei kuitenkaan

On kenties hyvä katsoa lyhyesti sitä miten kohdunvuokraus eroaa adoptiosta:
- Adoptiossa on helposti sellainen sävy että autetaan orpoja. Kenties jopa pois köyhien maiden kurjuudesta. Sijaissynnytyksessä sen sijaan tuotetaan uusi lapsi. Adoptiolapsen elämä on ja sen laatu ja pituus joko muuttuu tai ei. Sijaissynnytyksessä muuttujana on lapsen olemassaolo.
- Adoptiota puolustetaan usein antiaborttisena aktiona. Eli jos ei halua pitää lasta mutta abortti on epäeettinen on tarjolla vaihtoehto. Sijaissynnytys ei ole tämänlaatuinen.

Tätä kautta sijaissynnytys on hyvin lähellä oman biologisen lapsen hankkimista. Mainitut kohdat siis tuskin tekevät siitä epäeettistä. Adoptiolle leimallisia eettiseksi nähtäviä puolia sillä vain ei ole. Se ei siis arvoiltaan ole harmaasävyisesti adoption ja oman biologisen lapsen väliltä vaikka se jossain mielessä määritelmältään onkin tätä.

Ongelmia - rajaavatko ehtoja vai ovatko syy kieltää?

Muutoin sijaissynnytykseen liittyy haasteita jotka liittyvät vapaaehtoisuuteen ja rahaan. Nämä kysmykset on helppoa nähdä ongelmina. Ja tällöin ne esiintyvät helposti "Six Feet Under" -televisiosarjan sijaissynnytyskohtauksen tavalla. Saman jakson alussa homopari perustelee haluaan saada biologinen lapsi "Yeah, but there are so many kids who already exist who need homes, Why would we want to make another one?" ... "For the same reason straight people do." Tämä on sitten johtanut sijaissynnyttäjän valitsemiseen listalta. Ja tällä listalla on kolme verevää arkkityyppiä:
1: "Hi. I'm Sierra. I'm 20. I have a combined S. A. T. Score of 675. And I want to be your egg donor-surrogate Because, although I'm not ready to start a family of my own, I want to put as many versions of myself on the planet as I possibly can." Tämä kohta viittaa siihen että kenties halu saada biologinen lapsi yhdistettynä kypsyyden puutteeseen johtaa tilanteeseen. Onko tämä vastavuoroisuutta vai hyväksikäyttämistä? Kysymys ei ole ainakaan helppo sillä kypsymättömyys äidiksi vie jossain määrin pontta siitä että sijaissynnyttäjä olisi jotenkin kypsä tekemään omia päätöksiään.
2: "Hi! I'm Deedee from san pedro. I'm 27 years old. I love outdoor sports, and i'm your dream surrogate Because I've given birth to nine healthy babies. And it's my personal mission to have children For Bourgeois narcissists who can't conceive on their own." Tämä kohta muistuttaa siitä että vapaaehtoisuutta on montaa laatua. On hieman erikoista että joku voi ryhtyä "ammattilisääntyjäksi" tällä tavalla. Toisaalta tässä korostuu se että kenties kohdunvuokraajan toiminta on eettistä mutta tähän tilaisuuteen tarttuja ei kenties heijasta hyveellisyyttä.
3: "Hi. I'm Lindsay. I've got a degree in applied science from yale, A masters from M. I. T. And $60,000 of school loans to repay. I'm hoping you pick me so I won't have to resort To more obvious forms of prostitution to get out of debt." Tämä taas alleviivaa sen kohdan joka näkyy eniten lainsäädännössä. Omasta mielestäni tämä pragmaattinen näkökanta on kohdunvuokraajan kohdalla "selvin peli". Kuitenkin useiden maiden lainsäädännössä - ja myös Suomessa tapahtuvassa arvokeskustelussa - korostetaan että nimenomaan taloudellisin intressein harrastettu sijaissynnytys on epäeettistä. Siksi siihen pitäisi suostua ilmaiseksi. Rinnastus prostituutioon on tässä hyvin mielenkiintoinen. Sillä jossain mielessä prostituoidun palvelun ostaminen ei ole raiskaus koska siinä on kuitenkin suostumus mukana. Mutta yleisenä arvona on että tämän lisäksi seksin pitäisi olla myös ilmaista.

Näiden kaltaiset eivät ole kovin liioiteltuja. Esimerkiksi köyhien maiden ihmisten hyväksikäyttö seksityöläisinä ja synnytyskoneina olisi aivan mahdollinen. Ja niinden kautta voidaan rajata erilaisia ongelmia. Mielenkiintoinen kysymys näiden kohdalla ei yleensä ole se, ovatko ongelmat olemassa tai relevantteja vaan se, että ovatko nämä ongelmat syy täysin kieltää sijaissynnytys vai määräävätkö ne sijaissynnytykselle lisäehtoja (kuten "ei saa ottaa rahaa palvelua vastaan").

Tasa-arvokysymys?

Sijaissynnytys on siitä jännittävä aihe, että siinä on lihallisen perinteisesi määritellyn biologisen sukupuolen (ei välttämättä koetun sukupuolen) kohdalla se tilanne että jokainen kohdunvuokraaja on nainen. ; Tämä ero on mielestäni hyvin huomattava. Sillä jos puhutaan vapaaehtoisuudesta ja sopimisesta, niin on melko selvää että miesten ja naisten tilanteet eivät tässä ole yhteismitallisia.

Esimerkiksi itselläni ei ole mitään sitä vastaan että joku lesbopari maksaisi minulle muutaman kympin vaivanpalkkaa "muumimukimenetelmästä". (Minulla ei tosin ole opintolainaa MIT:stä.) Tässä ei olisi ongelmaa koska minun ei tarvitsisi olla raskaana. Prosessi vaatisi minulta yhden laukeamisen. Ei yhdeksän kuukauden raskausaikaa päälle.

Tässä mielessä ei kenties pidä tehdä sitä mikä konservatiivikristillisissä piireissä on tavallista. Eli pysähtyä katsomaan lapsen suhdetta biologiseen vanhemmuuteen. (Monissa uusioperheissä lapsi saa isän ja äidin. Jossa toinen ei ole biologinen vanhempi. Harva homojen adoptiota vastustava pitää relevanttina kieltää uudelleenavioitumista vaikka tässä "sosiaalinen äiti" tai "sosiaalinen isä" on katkaissut sen paljonpuhutun "biologisen vanhemmuuden" aivan yhtä paljon kuin homopareillakin. Uusioperheistä ei pidetä mutta niitä ei haluta kieltää. Synnin ja laillisesti bannitun ero onkin kiinnostava koska kun kristitty kieltää hän yleensä kieltää siksi että jokin on syntiä. Se, miksi toiset synnit ovat laillisia on se kiinnostava kysymys johon ei yleensä haluta vastausta.)

On sen sijaan syytä katsoa sitä että naiselle raskaus kestää kauemmin ja siihen liittyy vaaroja. Muumimukimenetelmässä suurin terveysriski liittyy suunnilleen siihen että jos laukeaakin mukiin niin voimallisesti että menettää tasapainonsa ja lyö päänsä vieraan ihmisen keittiön lattiaan ja kuolee tähän.

Kohdunvuokrauksessa on erilaiset riskit ja tämän vuoksi on aivan mahdollista vastustaa kohdunvuokrausta siitä huolimatta että perusasetelmana on se, että arvostaa sitä että täysi-ikäinen ihminen saa sopia keskenään mitä sitten sopiikin. (Ilman että kysymys on edes "lapsen oikeuksiin vetoamisesta" fundamentalistikristittyjen hyvin tietyllä tavalla määritetyllä tavalla.) Riskinä tietenkin on se, että "kaupallisuus" muuttuu "pahuudeksi". Se, että jotain asiaa pitää epäeettisenä muuttuu helposti hyväksikäytöstä (exploitation) puhumiseksi heti jos siinä on taloudellinen interaktio.
1: Pienessä määrin voidaan sanoa että kenties opintoveloissa rypevä roskakuski voisi selittää että hän toivoo että voisi saada yhdeksän kuukauden määräaikaisen työsuhteen roskakuskina jotta hänen ei tarvitsisi sortua toisenlaiseen orjuuteen. Ja olla samalla tavalla "kapitalismista pahuutta" -linjalla kuin "Six Feet Underin" opintovelallinen suhtautui prostituutioon ja kohdunvuokraukseen.

Kun hyväksikäyttöä lähestytään onkin tavallaan korostettava kaupallisuuden demonisoinnin sijaan jotain muuta. Eikä se, että omat eettiset mieltymykset ovat jotain ole sellaisenaan hyviä livautettavia koska tässä yritetään kuljettaa johtopäätös premissiksi. Siksi onkin puhuttava reiluudesta ja epäreiluudesta hyvin erityisillä tavoilla.
1: Esimerkiksi tilanne voidaan nähdä hyväksikäytöksi jos on hyvin epätodennäköistä että osapuoli suostuisi vaihtoon jos hän tietäisi sen seuraukset. Käytännössä motivaationa on epätoivo, ei epätietoisuus vaan vaihtoehtojen puute.
2: Toisaalta voidaan nähdä että hyväksikäyttävä yksilö ei kykene tekemään merkityksellisiä valintoja. Eli päätös ei ole hyvin informoitu tai sitten osapuoli ei ymmärrä sitoumista.
3: Hyväksikäytetyllä ei ole suostumusta vaan sen sijaan joko hyväksikäyttäjä tai hyväksikäytetyn sosiaalinen sidosryhmä osallistuvat päätöksentekoon hyvin voimakkaasti.

On huomattava että monissa tuossa alussa esitetyissä verevissä stereotyypeissä osa kohdista koskevat toisia ja osassa heikkoutena nähtävä on jopa argumentti teon puolesta. Voidaan aivan oikeasti kysyä että onko äidiksi kykenemätön kykenevä tekemään päätöstä. Toisaalta lapsen poisantaminen vihjaa siihen että päätös voi olla informoitu. Itsetuntemus on kunnossa ja oma kyvyttömyys tiedetään ja tätä kautta lapsen poisantaminen voi olla tietoinen ja perusteltu ratkaisu. Ja halu saada oma biologinen lapsi viitaa että tekoa ei tehdä epätoivosta vaan halusta. (Joka kyllä voi olla sellaista että joku kutsuisi sitä epätoivoiseksi käytökseksi. Mutta se ei olisi epätoivoa niissä määrittein jota tässä tarkoitetaan.)

Selvää on että jotkut sijaissynnyttäjät kuitenkin osuvat syvästi näihin kaikkiin kohtiin. Joten kenties tästä pitäisi tehdä ehdollista. (Hieman kuten minusta on hyvä olla aseidenkin kanssa. Sitä on sanottu että aseet eivät tapa ihmisiä vaan ihmiset tappavat ihmisiä. Mielestäni tämä on hyvä argumentti sen puolesta että joillekuille on hyvä sallia aseita. Mutta jotkut ihmiset ovat sellaisia että heille asetta ei pidä antaa. Jos ase tappaisi, aseet pitäisi täysin kieltää. Jos ihminen, niin ihminen on se muuttuja jota pitää kontrolloida.)

Olen siis tätä kautta itse sitä mieltä että sijaissynnytys voisi olla perusteltu ratkaisu. Kunhan sen ehdoista ollaan hyvin tarkkoja. Synnytyksen kaupallistaminen voisi johtaa suuriin ongelmiin. (Itse asiassa Intiassa se on jo ongelma tällä hetkellä.)

Paneeleista ja jakautumisista

NYT otti kantaa paneelikeskustelujen tasa-arvoon. Se ottaa tietyllä tavalla kantaa tärkeään asiaan, eli siihen että ammattitaidon lisäksi sukupuoli saattaa vaikuttaa siihen kelpaako joku ihminen asiantuntijaksi vai ei.

Se otti siihen kantaa katsomalla sukupuolijakaumia yksittäisissä paneelikeskusteluissa. Ja ottaa esille paneeleita joissa on vain miehiä "Toukokuussa maailma hekotteli suomalaistutkija Saara Särmän luomalle netti-ilmiölle, all male panelille. Yhä sykkivässä ilmiössä nauretaan paneeleille ja seminaareille, jossa rivissä istuu pelkkiä miehiä eikä lainkaan naisia. Miesten täyttämien seminaarikuvien päälle lätkäistään peukku näyttävän David Hasselhoffin kuva ja onnittelu: Congrats, you have an all male panel!" Tämä näkökulma solahtaa tietenkin klassiseen ajatukseen siitä että tasa-arvoa kannattaa mitata ja arvottaa sukupuolien lukumääräjakaumilla. Tämä tapa on objektiivinen siinä mielessä että siinä on numeroita ja paneelien sukupuolijakauma ei kaiken kaikkiaan ole hirvittävän suurelta määrin mielipidekysymys. Itse vain en pidä tätä hirvittävän hedelmällisenä sen takia että paneeleita järjestetään melko paljon ja niiden asiantuntijamäärä on melko pieni. Sukupuolia on vain kaksi. Joten on selvää että jos jäsenet vain arvottaisiin, ei naisia ylipainotettaisi ja silti saataisiin "all-male paneleita".

Itse arvostaisin enemmän sitä että otettaisiin vaikka kaikki mainitun SuomiAreenan asiantuntijat ja katsotaan sitten minkä ikäisiä asiantuntijoiksi päässeet ovat. Jos tämä on se aika joka vaaditaan asiantuntijuuden tunnistamiseen, se mittaisi silti kenties vaikka sellaisia muuttujia kuin "asiantuntujoiden kouluttautumisensa ja lapsuutensa ajan sukupuolitasa-arvoon suhtautuminen". Vasta kun katsottaisiin kaikki asiantuntijat ja verrattaisiin sitä onko esiintyvissä ammattilaisissa yli- vai aliedustus miehiä ja naisia voisi sitten kertoa sitä onko vikaa myös tämän hetken yhteiskunnassa. (Tai jos aiheena ovat kaikki Suomi-Areenan paneelit, niin Suomi-Areenassa, joka sentään on eri asia kuin yhteiskuntamme.) Tästä on tietenkin pirun vaikeaa tehdä meemiä.

Toisaalta se otti kantaa asiaan jolla voi olla merkitystä yksittäistenkin paneelien kohdalla. Esimerkiksi nostettiin all-male panel, Suomi-Areenan perussuomalaisten maahanmuuttoa käsittelevän paneelin. Jossa ei ollut yhtään maahanmuuttajaa. Kun aiheena on maahanmuutto, on tärkeää katsoa kahta kysymystä. Ne molemmat kysytään kuin ne olisivat tärkeitä. Ja niihin vastataan samalla tavalla, kuin ne eivät olisi tärkeitä.

"Olisiko mukana voinut olla naisia?
"Tärkeintä on, että mukana on asiantuntevia ihmisiä. Ihan sama, ovatko kaikki miehiä vai naisia, kun on asiantuntemusta. Muutamaa naistakin kysyin mukaan, mutta aikataulut eivät natsanneet."
Teillä ei ollut maahanmuuttopaneelissa yhtään maahanmuuttajaa?
"En käsitä, että jos vaikkapa alkoholipolitiikasta puhutaan, pitäisikö siinä olla alkoholisti mukana? Mukaan haluttiin alaan perehtyneitä ihmisiä. Jos on yksi ihminen, niin se on vain yksi näkökulma."

Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä kysymykset eivät ole yhtä tärkeitä. Eivät kysymisen eivätkä vastaamisen osalta. On toki selvää että tieteessä on tärkeämpää olla asiantunteva kuin se onko maahanmuuttaja vai ei. Paneelissa konteksti kuitenkin väistämättä jonkin verran heijastaa myös mielipiteilyä. Onkin itse asiassa hupaisaa miten perussuomalaiset ovat korostamassa maahanmuuttajan kannan ei-tärkeyttä. Sillä jos Etelä-Suomessa ei pidä perussuomalaista näkökulmaa ja osallistumista relevanttina saa tasan tarkkaan kuulla olevansa "punavihreässä kuplassa". Joka tekee automaattisesti naurettavaksi näiden samaisten perussuomalaisten mielestä. Kupla! Ilmiö on itse asiassa hyvinkin sama. Katsotaan kaveripiirien jakaumia ja katsotaan onko siinä perussuomalaiskiintiö. Jos ei, niin sitten kokonaisuus on epäreilu. Samalla tavalla sitten vain katsotaan paneeleita.

On kuitenkin helppoa saada uutinen perussuomalaisten kohdalla esille. Mutta ottaisin esiin SuomiAreenan uskontokeskustelun. Siellä oli sellainenkin. "Suuressa uskontokeskustelussa olivat mukana Heinimäen ohella Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Hajjar Anas, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Nadbornik Yaron. Yaron ihmetteli keskustelussa suomalaista Suvivirsi-ilmiötä." Kaikki olivat miehiä. Ja arvatkaa mitä muuta he olivat? He olivat kaikki uskovaisia. Jos keskustelussa ihmetellään suvivirsi-ilmiötä on tässä uskonnottoman kanta varmasti ymmärrystä lisäävä. Uskovaisten tittelöidyt auktoriteettihahmot sitten saivat hämmästellä yhteisvoimin uskonnottomien hoopoutta. Mutta koska asennevammainen toimija ei ole perussuomalainen, sinänsä suuri joikko, ihmisiä vaan laajemmin lähes koko vallassa oleva yhteiskunta, ei asiasta saada tietenkään kannanottoa mihinkään NYTiin.

Asia saatiin linkkiinikin asti ylipäätään sen vuoksi että uskontokeskustelussakin kiinnosti aiheen sijasta feminismi ja naisten tasa-arvo. (Jotka voivat olla monia kiinnostavia ja tärkeitäkin asioita kyllä. En ole kiistämässä tätä, vaan nostamassa esiin jotain muuta.) Kun naisten asemasta kysyttiin niin Jaakko Heinimäki oli vastannut "Tää taitaa olla semmoinen kysymys, että me voidaan avata Pandoran lipas ja katsoa kuinka se aikataulu menee, tämä uskonnot ja naisen asema ylipäänsä on asia, jonka mä luulen, että me kätkemme nämä sanat sydämeemme ja tutkiskelemme niitä. Seuraava kysymys." Tässä tilanne on hieman kuten seksistisillä sovinistimiehillä, joilla olipa aihe mikä tahansa, niin naiset tulevat mieleen. Sen sijaan jostain syystä oikein missään uskontoaiheisissa asioissa ei tule mieleen että että kun keskustelu käydään uskonnosta, niin siihen otetaan vain uskontojen edustajia. Ei tule mieleen kaivata ateistia tai uskonnotonta tai uskontokriitikkoa lavalle. Ei, vaikka muutoin keskustelu pursuaakin sitä että "ateismi on uskonto" ja "sunkin näkemys on vaan uskonto". Sillä kun tuota hoetaan korostetaan sitä miksi ateisteilla ei olisi samoja oikeuksia kuin kristityillä. Ja tässä ateismin uskontous toisi heidät samanarvoisiksi ja antaisi heille samoja oikeuksia mitä kristityillä on. Ja se on yllättävän monille ihmisille aivan helvetin hirvittävä asia. Ja muut pitävät tätä niin asiaankuuluvana että heille ei edes tule mieleen tämä uskontoaiheisissa paneeleissa. Naisetkin ovat jokaiseen mahdolliseen aiheeseen relevantimpi esiinnostettava kuin ateisti uskontokeskusteluaiheeseen.

Rawls ja ongelmallinen abortti

Rawlsin oma kanta aborttiin on tunnettu. Hän kirjoitti "Political Liberalism" -teoksensa alaviitteisiin kannattavansa aborttia. Hän tunnusti että abortti oli mutkikas ja vaikea asia. Ja hän esitti asian yhteydessä sitä, miten yhteiskunnallisia kiistoja tulisi ratkaista. Rawls argumentoi tässä yhteydessä että naisten tasa-arvo "the equality of women as equal citizens" on vahvempi periaate kuin se, että yhteiskunta voi jatkuvuutensa nimessä komentaa ihmisiä lisääntymään "the ordered reproduction of political society over time". Rawlsille vapaus oli niin tärkeä asia että se tässä asiassa ylitti jopa absoluuttisen ihmiselämän kunnioittamisen "respect for human life".

Itse näen että Rawls argumentoi tässä vain puolittain hyvin. On aivan perusteltua esittää että yhteiskunnalla ei ole lupaa komentaa lisääntymään. Mutta onko aborttikysymyksen kohdalla todella se että vastakkain on juuri se että yhteiskunta pakottaa lisääntymään ja se että nainen on vapaa päättämään omista asioistaan? Näkisin että Rawlsin näkemykset abortista ovat sellaisia että niitä on vaikeaa sovittaa yhteen hänen muiden näkemystensä kanssa. Ja tämä paljastuu heti kun aborttia lakkaa katsomasta vain tuosta Rawlsin valitsemasta hyvin kapeasta näkökulmasta. Kantani on että argumentti toimii jos ja vain jos pysytään hyvin tiukasti Rawlsin määrittämässä kontekstissa "We consider the question in terms of these three important political values: the due respect for human life, the ordered reproduction of political society over time, including the family in some form, and finally the equality of women as equal citizen." Ja juuri tämä näkökulma ja sen rajaaminen juuri noin on itse asiassa jotain joka ei sovi oikein hyvin edes Rawlsin itsensä muihin vapautta ja oikeuksia koskevaan filosofiaan. (Puhumattakaan siitä että moni pitää tuota näkökulmaa absurdina siksi että ei ole Rawlsin filosofian kannattaja.)

Esimerkiksi  Rawlsin ajatus siitä että yhteiskuntaa suunnitellaan "epätietoisuuden peiton alla", eli siten että ei tiedetä mihin osaan yhteiskuntaa itse satutaan päätymään. Näin harkitaan kaikkia vaihtoehtoja ja kaikista huonoin skenaario ja sen ongelmien välttäminen korostuu. Mikä on hyvä periaate koska muutoin vallassapito tarkoittaa hyvää yhteiskuntaa vallanpitäjille ja muiden kustannuksella. Rawlsin periaate aborttikysymyksen kohdalla tarkoittaa sitä että periaatteessa yhteiskunnan asioista päättävä ihminen voisi joutua kuvittelemaan itsensä abortoitavaksi sikiöksi. Tämä tuskin on argumentti sen puolesta että abortti olisi kannatettava vaihtoehto yhteiskuntajärjestykseen. Ja tämä yhteiskuntanäkökulma voidaan todellakin tehdä koska abortin tekeminen on jotain josta voidaan säätää lakiin.

Kenties mielenkiintoisempi asia on kuitenkin Rawlsin vapauskäsitys.

Hänet liitetään liberalismiin ja hänen vapauskäsityksensä on tässä mielessä relevantti. Hänen mallissaan on mahdollista olla suvaitsevainen joka on suvaitsematon suvaitsemattomille. Sillä ihminen, noin karkeasti, "saa toteuttaa tahtoaan ja tavoitteitaan, kunhan ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin." Tässä ei ole niin oleellista että mikä mielipide on vaan se miten sitä toteuttaa ; Esimerkiksi jos ei pidä homoseksuaalisuudesta ja siksi ei itse harrasta homoseksiä, ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin. Mutta jos estää homoja menemästä avioliittoon kieltämällä sen juridisesti puuttuu toisten vastaaviin oikeuksiin. Ja jos joku haluaa kritisoida tällaistä torppaajaa, niin hän saa tallata ja vastustaa ajatusta miten tahansa koska kritiikin kohteena ei ole mikään "vastaava oikeus". Koska se lakkaa olemasta "vastaava oikeus" sinä sekuntina kun siinä "puututaan toisten vapauksiin".

Tämän tiedostaminen on hyvin tärkeää. Sillä jos mietimme mitä aborttitilanteessa tehdään, niin siinä sikiöltä poistetaan aika paljon päätöksiä joita tämä voisi tulevaisuudessa tehdä. Näin ollen aborttia hakeva nainen on kuin uskonnonvapauttaan toitottava uskovainen joka kieltää homoseksuaalien avioliiton juridisesti omaan syntinäkemykseensä viitaten. Tätä kautta abortin vastustaminen on hyvinkin sallittua ja yhteydessä Rawlsin omiin näkemyksiin.

Tämä näkökulma on siitä erikoinen että siinä ei ole premisseissä mitään absoluuttista ihmisarvoa. Sen tausta-aksioomissa ei myöskään ole mitään sen tyylistä että sikiö on jo kohdussa ihminen tai persoona sanan täydessä eettisessä mielessä. Siinä katsotaan vain että puututaanko toisten vapauksiin ja voidaanko tätä suvaitsemattomuutta kohtaan kohdistaa suvaitsemattomuutta ilman että lakataan olemasta suvaitsevaisia.

Für Élise

"Do you think it's the first time this's happened? The first time that the Assassins have been forced to purge their leadership? The first time that the Order has built itself back up from nothing to power? No. Masyaf, Monteriggioni, the American Colonies... it's all happened before, and we've risen anew, stronger than ever. But now... we've lost our purpose, Arno. We mired ourselves in politics and revolutions. But we're not a nation. We're an army. And in an army, 'making peace with the enemy' is called 'treason'."
(Pierre Bellec)

"Assassin's Creed:Unity" pelasi mainoksissaan odotuksilla. Kostotarina toi mieleen Inigo Montoyan Ezio Auditore, jonka perhe tapettiin. Myös Unityssä assassiinin isä murhataan. ("AC:Roguen" viimeisenä tehtävänä itse asiassa tehdään tuo kyseinen murha.) Siksi odotusarvona oli varmasti se, että Arno ilmestyisi paikalle kertoen "Minun nimeni on Arno Toyota, murhasit isäni, valmistaudu kuolemaan". Samoin "AC III" kertoi Yhdysvaltojen itsenäistymisestä ja tästä syntyi odotus siitä että nytkin taisteltaisiin köyhien puolella ja korruptoitunutta aatelia vastaan.

Maailmasta

Pelin ratkaisut onkin nähtävä jonkinlaisena irtiottona tälle. Tosiasiassa vapaamielinen aatelisto, jopa sen dekadentti Markiisi de Sade, nähdään assassiinivaikutteiden alaisina. Assassiinien suhde vallankumouksellisiin on sen sijaan enemmän tai vähemmän ambivalentti. Tämä näkyy tehtävissä joissa on esimerkiksi saatava naisia houkuteltua vallankumouksen puolelle. (Ja siinä kirotussa tehtävässä jota ei ohjelmointivirheen vuoksi saa pelattua läpi, jossa autetaan kokoamaan giljotiinia.) Sen sijaan usea vallankumouksellinen on suoraan temppeliherrojen alaisuudessa. Ratkaisu herätti paljon närää ranskalaisessa vasemmistossa. Moitetta sai se, että Robespierre nähtiin verenhimoisena hulluna ja Marie Antoinette viattomana, joskin kenties hieman ignoranttina, naisena. Pelisarjaa moitittiinkin näin historian vääristelystä. Väite on kahta kautta omituinen ; Ensinnäkin se on peli. Jopa minä joka nautin siitä että historiallisia tosiasioita sotketaan mukaan, pidän näitä enemmän alluusioina kuin jonain tieteen popularisointina. Toinen on tietenkin siinä että pelisarjan historian vääristelyt voidaan nähdä ennen kaikkea jossain aivan muualla kuin noissa mainituissa yksityiskohdissa.

Pelin ideana olikin tavallaan kuvata se, miten assassiinien ylivallan alla voi käydä. Kun pelisarjassa on varhaisissa osissa korostettu temppeliherrojen kontrollinhalua, nyt nähdään vapaamielisen elämäntyylin dekadenssi. Ranskassa temppeliherrat ja salamurhaajat elävätkin itse asiassa jonkinlaista rauhaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että kun Arnon isä salamurhataan, hänet adoptoi temppeliherra François de la Serre, jonka tyttären Élisen kanssa Arno on jo tuossa vaiheessa ystävystynyt.

Toki tässä vallankumouksessa on
jotain temppeliherravaikutteita...
Teknistynyt noitarovio.

Ranskan vallankumous onkin saanut vaikutteita AC:Roguen sankarilta(?), joka on koulutettu joskin varsin entinen salamurhaaja. Hän käyttää assassiinien keinoja ja sen vuoksi Ranskan vallankumoukselliset käyttävät monia sellaisia temppuja (kuten sokaisupommeja) jotka ovat olleet normaalisti salamurhaajien käytössä. (Ja jopa vallankumouksen lietsominen voidaan nähdä jonain joka on muistutus siitä, että kun assassiinit onnistuivat Amerikassa, niin kenties temppeliherrat voivatkin tuottaa oman vallankumouksensa.) Samalla salamurhaajat ovat jossain määrin "irtautuneet maailmasta" ja pelaavat omia valtapelejään. Lähtötilanne on siis se, että sekä keinot että asenteet ovat jossain määrin sekoittuneet. Salamurhaajat ja temppeliherrat näyttävätkin tässä suhteessa toisiltaan. (Tosin pelin kuvaama Ranskan maailma on omituinen. Yhdessä sivutehtävässä pelastetaan ihmishenkiä sähkön ominaisuuksia kartoittavasta ihmiskokeesta. Ja tavataan itse herra Laplace tässä samassa tehtävässä.)

Tämä alustus oli tarpeen.

Arnon tarina on tähän kontekstiin heitettynä ihan kiinnostava. Hän päätyy salamurhaajiin lähinnä siksi että hänet heitetään Bastiljiin ottoisänsä murhasta jota hän ei ole tehnyt. Vankilassa oleva vanki, Pierre Bellec, oli salamurhaaja joka tunsi Arnon isän. Hänelle syntyi vahva ajatus siitä että tässä on mahtavan temppeliritarin surmannut isänsä poika. Muutoin Arnolla ei ole mitään salamurhaajien ideaaleja vastaan.

Onkin kiinnostavaa että koko peli keskittyy murhamysteeriin. Siinä ei ratkota Arnon biologisen isän vaan hänen ottoisänsä murhaa. Peliä on jostain syystä mainostettu jonain jossa Arno avaisi "todelliset vaikuttimet" Ranskan vallankumouksen takana, peli on kuitenkin pääosin murhamysteeri. Arnon isän murhaaja ja vallankumouksen taustavoimat ratkeavat tämän selvittelyn sivutuotteena.

Arnon motiivit ratkoa ottoisän murhaa ovat hieman omituiset. Hänet otettiin hoiviin, mutta hän toisaalta joutui tekemään periaatteessa palvelijoiden töitä. Hänen ottoisänsä auttoi häntä mutta suhteet eivät olleet erityisen lämpimät. Arnon suhde isäänsä oli voimakkaampi, mutta aikaa oli kulunut niin kauan että tämä tunne oli haipunut. Arno itse selittää asiaa (siinä vaiheessa temppeliherrojen kuuluvalle) Éliselle siten että tosiasiassa ottoisän murhan selvittäminen on tarpeen koska hän haluaa estää sen tapahtumista uudestaan. Eli hän ei halua että Éliseä murhataan samalla tavalla. (Koska on romanttista haluta panna sisarpuoltaan.)

Erikoinen ratkaisu on myös se, että siinä missä pelisarjassa aikaisemmin murhan jälkeen on saatu jonkinlaisessa (tarkemmin selittämättömässä) "limbossa" tapahtuva keskustelu. Kuolema on kaikissa aikaisemmissa pelisarjan osissa ollut melko intiimi asia jossa murhattu esittää näkemystään ja tuo ymmärrettävyyttä sille miksi hän on tehnyt niin kuin on tehnyt. Tässä pelissä tätä limboa käytetään kuulustelumenetelmänä. Arno ei siis hae sovitusta tai ole sovittaja. Luvassa ei ole requiescat in pacea vaan murha on ennen kaikkea tiedonhankinta/kuulustelumenetelmä. Näin murhavyyhti aukeaa kun saadaan kontakteja ja detaljeja siitä kuka on käskenyt ketäkin ja valmistuttanut minkäkin murha-aseen. Ainut perinteinen kuolemanrajakeskustelu käydäänkin varsinaisen murhaan toimeksiantajan kanssa, aivan pelin lopuksi.

Pelin taustafilosofia on erikoinen.

"Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus"
ideaalit näyttävät toteutuvan
käytännössä muodossa
"mekastus, kivien heittely
ja asioiden polttaminen"...

Jos minun olisi käsiteltävä Unityn maailmankuvaa, siitä nousee erikoinen teema. Siinä missä monet ovat kuvanneet temppeliherrojen ja assassiinejen eroja, tai sitä mitä pelisarjan salamurhaajuus ylipäätään merkitsee, tämä peli on itse asiassa peli Ranskan vallankumouksesta. Tai oikeastaan ei Ranskan vallankumouksesta joka on vain miljöö. Vaan Ranskan vallankumouksen ideaaleista. Peli lataa merkitystä käsitteille "vapaus", "veljeys", "tasa-arvoisuus".

Ja kuten pelisarjassa on tehty aikaisemminkin, tämä otetaan analyysiin negaation kautta. Siinä missä "Black Flag" oli eniten siitä mitä salamurhaajana oleminen tarkoittaa ja tätä lähestyttiin sillä että Edward Kenway ei teknisesti/virallisesti ollut salamurhaaja vaan vapaa toimija. Tässä pelisssä korostuu se miten Ranskan menestyksessä pulskistuneet dekadentit assassiinit eivät enää ole vapaudessa, veljeydessä eivätkä tasa-arvoisuudessa.

Heillä on herran tähden "brotherhood", mutta pelisarjassa sekaantuminen on hämmentävän laajaa. Salamurhaajilla on myyrä temppeliherroissa. (Arno surmaa hänet erehdyksessä.) Toisaalta tietoa vuotaa salamurhaajilta temppeliherroille. Ja jossain mielessä Arno ja Élise saavat toisiltaan oleellisia tietoja ilman että kyseessä olisi varsinainen vakoilu sanan täydessä mielessä. Pelin salamurhaajat kiistelevät toimintatavoista. Ja näiden kiistojen kohdalla Pierre Bellec tappaa toisen hallitsevan salamurhaajan. (Ja yrittää lavastaa Élisen syylliseksi koska jonkun täytyy olla murhaaja, tai oikeastaan joka tuomitaan sellaisena.) Hänen kohdallaan kysymys ei ole petturuudesta salamurhaajiin vaan näkemyseroista. Siinä missä sarjassa on aikaisemminkin taisteltu pettureita vastaan, niin "Unityssä" Bellec joudutaan tappamaan näkemyseron vuoksi. Ja Bellec on periaatteessa se kiva tyyppi salamurhaajissa. Tässä ilmapiirissä ei varmasti ole veljeyttä sanan täydessä merkityksessä. Tätä korostetaan sillä että Arno saa potkut veljeskunnasta. (Josta seuraa luvun mittainen krapulatehtävä.) Eikä hänen takaisin liittymistään itse asiassa missään vaiheessa suoraan vahvisteta. Peli loppuu vapaana toimijana.

Onneksi kaikesta ei ole puutetta.
Pääkalloja on esimerkiksi tarjolla
yli jokaisen tarpeen...

Samoin keskusohjautuvuus ja sen vaatiminen, yhdessä tietovuotoja täynnä olevaan maailmaan, on assassiinien heikkous. Toki tästä kontrollista lipsuminen tässä samaisessa kontekstissa johtaa hankaluuksiin. (Oho, tapoit meidän myyrän.) Mutta se on samalla ongelma jos halutaan tehdä jotain. Salailu on tarpeen. Tässä ympäristössä ei ole vapautta. Ja kontrollin puutteen vuoksi ei tasa-arvoakaan.

Siksi onkin luontevaa että siinä missä Ezio korosti "Nothing is True, everything is permitted" iskulauseessa olevaa vapautta, ja sitä että ei pidä antaa temppeliherrojen hallita elämää pelolla, Arno korostaa sitä että tämä on tavallaan varoitus. Ehkä dekadenssin ja anarkian sijasta vapaus vaatiikin myös veljeyttä ja tasa-arvoisuutta. Assassiinien riskinä on fanaattisuus ja temppeliherrojen dogmaattisuus. Ja jos tarkoitus pyhittää keinot (temppeliherrat), tai jos on keinot ilman tarkoitusta (assassiinit) tuloksena on vain ongelmia.