Pieni ajatus : Kuinka tieteellinen selitys ei ole aina sama kuin vastauksen hakeminen

Pidän multiversumiteoriaa enemmän rationalistisena kuin empiristisenä teoriana. Sen vahvuuksina on toki se, että se ei vetoa mihinkään kovin eksoottisiin konsepteihin. Kuitenkin se, että se jäsentelee tunnettua fysiikkaa ei vielä tee siitä samaa kuin fysikaalinen teoria.

Massimo Pigliucci on tähän ongelmaan liittyen kirjoittanut demarkaatio -ongelmasta. Ja hän on hyvin monella tavalla kanssani samaa mieltä. Hän korostaa Pierre Duhemin huomioita siitä että yksikään tieteellinen koe ei ole "puhdas yhden asian testaaminen" Havainnot ovat aina teoriapitoisia. : "... any given set of empirical data (say, from a particle accelerator experiment) doesn’t strictly speaking test the theory itself, but rather a complex web of notions that comprise the focal theory (say, the Standard Model), a number of corollary theories and assumptions needed to build it, as well as assumptions about the correct functionality of the measurement instrument, the way the data are analyzed, and so on." Ja miten Quine korosti että tosiasiassa kaikki, jopa käyttämämme logiikka, on osana tiedekeskustelua ; Erilaiset geometrian matemaattiset mallit kertovat että teorian sopivuudesta on voitava keskustella sen aksioomia myöten. Siis jos havainnot ovat teoriapitoisia, niin myös hyvät teoriat ovat havaintopitoisia. Tiukka jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon on hylättävä. "... scientific (or really, any) knowledge is the result of a complex web of interconnected beliefs, which include not just the elements mentioned by Duhem (i.e., those most closely connected to the theory under scrutiny), but also far removed notions about the world and how it works, up to and including mathematics and logic itself." Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki kävisi tai että tiedettä ei voitaisi tehdä. Pikemminkin on tärkeää huomata, että testin kohde ei ole hypoteesi, teoria vaan tiedon kokonaisuus. "... scientific theories still can, and regularly are, tested. But if we are to speak precisely, what we are testing every time is our entire web of knowledge. If something goes wrong, the problem could in principle reside anywhere in the web. It is then up to clever and creative scientists to focus on the most likely culprits, eliminate the ones they can, and eventually reach a consensus as a community regarding the soundness of the theory being “tested.”"

Tällä on hyvin merkittäviä seurauksia nimenomaan multiversumimallissa. Pigliucci viittaa siihen miten monet kosmologit ovat hylänneet - kyllä aivan oikein mutta vääristä syistä - falsifiointiperiaatteen ja viittaavat siihen että multiversumimalli selittää hienosäätöongelman. Ja että tämä ongelman ratkaiseminen oikeuttaisi pelkästään laskelmien varassa olevan teoretisoinnin.

Eli sen, miksi universumi on sellainen että siinä voi olla elämää eikä muunlaista. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin klassista ja se sopii nimenomaan rationalistiseen ajattelutapaan, jossa logiikka on asioiden perimmäinen ydin ja jossa maailma voidaan selittää ikään kuin nojatuolista käsin. Pigliuccille, kuten minullekin, tämänlainen on "kiinnostavaa mutta silti oikomista". Ja tätä ei pidä katsoa hyvällä, sillä jos asiaa ei tiedosta se johtaa hyvin vakaviin ongelmiin "... the reasoning basically boils down to: we have this empirically unsubstantiated but nice theoretical complex (the multiverse) that would very nicely solve this nagging fine tuning problem, so we think the theoretical complex is on the mark. This is dangerously close to being circular reasoning. The fact, if it is a fact, that the idea of a multiverse may help us with cosmological fine tuning is not evidence or reason in favor of the multiverse itself. The latter needs to stand on its own."

On kuitenkin psykologisesti erittäin helppoa ajatella että jos meillä on ongelma ja siihen "voi olla" -ratkaisu, niin silloin on parempi pitää yllä huonoa teoriaa kuin ei teoriaa lainkaan. Ongelmana on vain se, että tämänlaiset "mahdollisuudet" ovat itse asiassa hyvinkin analogisia crank -sepustusten kanssa ; Sama on tyypillistä ihmisille jotka kannattavat vaikkapa kummituksia. Kummitukset muuttuvat "mahdollisiksi" heti kun selitetään muutama sana sähkömagneettisesta säteilystä tai vastaavasta. He tiedostavat että jos viittaa pelkkään "sieluun" niin ongelmana on se, miten tämä sielu sitten tunnistetaan sieluksi, ja miten tiedetään, että tälläinen konsepti on tunnistettavissa ja todellinen. ; Ongelman ratkaiseminen kunnolla vaatisi että teoria todellakin seisoo myös muussa osassa tiedeverkkoa. Toki kummitusten metsästäjät eivät ole jaksaneet tehdä tätä rationalisointia samalla tarkkuudella kuin multiversumimallin kannattajat.

Vielä astetta kauempana ovat siten Intelligent Design -teorian kannattajat joille perusrakenteena on juuri se, että etsitään "eliminatiivisesti" selityssuodattimella luonnonlainomaiset ja sattuman aikaansaannokset poistaen mitä ei ole selitetty. Ja tällä aukkojen Jumala -periaatteella sitten päädytään viittaamaan mysteeriin jossa on designin merkkejä. Heilläkin on usein ajatuksena että antrooppinen  periaate selittyy Jumalalla ja että tämä ei ehkä ole supertieteellinen teoria, mutta että "huonokin selitys on parempi kuin ei selitystä ollenkaan". He ovat vielä heikommilla kuin kummitusten metsästäjät. Sillä he etsivät sitä vastaustaan vaatimalla eksoottisia selityksiä. He oikovat sitten jo niin paljon, että eksyvät matkalla.

Uniikki

Netissä kiertää pilakuva, jossa on kuvattuna liitutaulu. Taululla on kaavoja joista toisiin kohtiin osoittaa nuolia kuvaten päättelyketjua. Kuvassa keskiössä on kohta johon osoittaa nuoli kohtaan "Then a Miracle occurs" ja nuoli taas mutkikkaisiin kaavoihin. Kuvassa oleva henkilö esittää tilanteelle kritiikkiä "I think you should be more explicit here in step two." Kuvassa selitetään, että tieteellinen ymmärrys on yleisesti ottaen eksplisiittistä, ääneenlausuttua, ja eksaktia. Tämä viittaa tieteellisyyskuvaan, jossa tieteellisyys viittaa ilmiöihin, joiden luonnetta ymmärretään niin että sitä voidaan mallintaa.

On ilmeistä että kyseinen pilakuva kritisoi Intelligent Designiä. Se kun kieltää tämänlaisen mallintamisen. Sen puolella ideana onkin usein intentionalismi, jossa eksplisiittinen ikään kuin on pakko ottaa mukaan. Tätä tukee esimerkiksi Dembskin ajatus siitä, että eliminatiivinen filtteri on olennainen asia kun tarkistetaan että jokin on älykkäästi suunniteltu. Hänestä kun sattuma (todennäköisyys on liian pieni) ja lainomaisuus (luonnonlaki, induktio, algoritminen sääntö ... ei generoi) eliminoidaan mahdollisien vaihtoehtojen joukosta, jäljelle jää design. Tämä tarkoittaa sitä että suunnittelu ei pitäisi sisällään propositionaalista tietoa. Näin ollen kaavoja ja malleja ei voitaisi käyttää. Näin ollen ID -vastaus kuvan esittämään kritiikkiin on "meistä mallintaminen on mahdotonta". ~ Tässä on taustalla ajatus siitä että ihme ylittää ihmisen käsityskyvyn, ei ole tieteellisesti mallinnettavissa ja että ihme ei itse asiassa ole ollenkaan ilmiö jota voitaisiin tiivistää kaavoihin, vaan ihme on yksinkertaisesti ainutkertainen ja uniikki tapahtuma.

Kuitenkin toki tiedämme että uniikkius itsessään ei ole este tutkimiselle ; Universumin synty on selvästi fyysikoiden tutkimusaiheena ja sitä mallinnetaan erilaisilla kaavoilla. Jopa antrooppisen periaatteen (epä)todennäköisyyslaskelmat voidaan nähdä yhdenlaisena tapana yrittää lähestyä aihetta, joka on selvästi sekä tapahtunut historiassa että on ollut jokin josta meillä on vain yhden kerran tapahtuneesta suoraa näyttöä. Sikäli ID -kannanotosta on tässäkin kohden perää, että monet, esimerkiksi Paul Davies, ovat viitanneet siihen että he eivät lähtisi ottamaan todennäköisyysarvioita uniikeista asioista, koska tiede astuu mukaan vasta kun on vähintään kahden otos. Davies siis haluaisi tavallaan toisen universumin tutkittavakseen. Moni näkee tämän rajoitteen turhana ja aiheen tieteellisen lähestymisen alaisena. Mutta kenties ihme onkin jotain jonka taakse ei voida mallintaa kaavoja, jolloin ihme on aina uniikkitapahtuma, eikä mallia voida tehdä.

Tätä kautta voidaan nostaa aiemmin t ekemäni kannanoton Dembskin argumentaatioon. Hänhän vaati Z -factoria vastustajiltaan - ja jopa selvästi älykkäitä toimijoita olettavalta teorialta jossa palikan liukumiseen tarvitaan työtäviä tonttuja jotka livahtavat tarkkailustamme - mutta hän ei sovella niitä omaan ajatteluunsa. Hän ei vaadi design -mallilta mitään irrallista vapaata todistetta. Päin vastoin, eliminointiin perustuvassa päätelmässä on kysymys nimenomaan todisteiden puutteesta joista vedetään intuition ja tunteen kautta yhteys.

Kuitenkin Dembskin voidaan sanoa yrittävän rakentaa Z-factoria joka ei ole irrallinen. Tässä hän viittaa siihen että tiedämme miten ihmiset toimivat älyllään. Hän näkee analogioita näiden välillä. Näin meillä on jotain johon viitata. ajattelussa mukaan tulevatkin ihmeiden kaavoittamisilmiö. Ihme lakkaa olemasta uniikkitapahtuma, jolloin sille voidaan tehdä kaava. Analogia on itsessään induktio, joten kaavojen mukaantuomisen pitäisi olla ilmiselvä seuraus ajatuksesta että analogiapuoli olisi riittävän yksiselitteinen jotta sitä voitaisiin käyttää markkerina. Tämän jälkeen Dembski onkin logiikkansa kummallisessa haarukassa jossa hän ei voi kuin epäonnistua:
1: Joko z -factoria ei synny, jolloin hän ei itse asiassa liitä mitenkään kokeellisesti älyilmiötä siihen mitä hän sanoo designiksi. Tällöin itse avainkysymys siitä onko saatu tulos mikään viite mihinkään älykkyyteen jää täysin auki ja todistamatta. Analogia-ajattelua kun oikeutetaan ja tarvitaan jotta nimenomaan tehdä tämä z -factor -yhteys saataisiin rakennettua.
2: Hän rakentaakin hyviä ja testattavissa olevia eimielipiteenomaisia analogioita ja määrittää näin designiin hienon z -factorin, joka paljastuu induktiiviseksi malliksi. Koska hänen eliminatiivisessa filtterissään lainomaisuus estetään, ei kyseinen selitys enää selviä eliminatiivisen filtterin testistä.
___2.1: Tilanne muistuttaa tällöin sitä, että jos kappale putoaa maahan gravitaatiolain vaikutuksesta, niin joku selittäisi että gravitaatiolaki on vain jotain jota Jumala tottelee. Tässä muodossaan yhteys Dembskin tonttuvertaukseen on ilmiömäisen vahva.
___2.2: Toisaalta se sopisi omaan näkemykseeni jonka mukaan äly on nimenomaan yksi lainomaisuuden muoto. Tällöin ihme olisi totaalisesti perusluonteeltaan erilainen kuin älykkyys. Ja Dembski olisi valinnut suunnittelu -sanan vain korvaamaan teologialta liiaksi kalskahtavaa ihme -sanaa. Eliminatiivinen filtteri tuhoaisi tätä kautta eliminatiivisen filtterin tunnistusvoiman arkeologiassa ja SETI -projektissa ja rikostutkimuksessa - ilmiöitä joiden tutkimukseen ID ei ole tuonut lisäpanosta vaikka se niihin usein vetoaakin muistuttamassa siitä että älyn vaikutuksia voidaan tutkia. (Ja unohtavat että motiivi ja tekijän luonne ovat näissäkin standarditutkimusaiheita.)

Kyseessä on siis kaiken kaikkiaan varsin erikoinen tilanne jossa on selvästi rakennettu käsitekokonaisuus joka menee sotkuun itsensä kanssa. Yhtenä syynä lienee se, että tavoitteena ei ole selvitä koko argumentaatiokentästä, vaan saada vastaus aina yhteen spesifiin ongelmaan kerralla. Näin kokonaisuudesta tulee yllättävän epäkoherentti ; Tätä voisi ilmituoda sanonnalla "Voitaakseen taistelut näkemys häviää sodan."

Juntit ja juntat.

Olen hämmästyksekseni seurannut jo vuosien ajan sitä miten tiukimmat fundamentalistit käyttävät usein suvaitsevaisuuteen ja maailmankuvien vapauteen liittyviä argumentteja. Jo aivan varhaisesta kontakteista asti tämä jännite on ällistyttänyt. Ja nykyaika näyttää että sama jatkuu : Jos naispappeuden vastustajat ovat maineeltaan "yksisilmäisiä / vanhoillisia...", ovat heidän vastustajiensa vasustajat - eli "naispappeuden vastustajien vastustajien vastustajat" - periaatteessa samalla puolella vastustamassa niitä jotka kannattavat naispappeutta. Nämä eivät myy itseään oikeaoppisina fundamentalisteina vaan korostavat suvaitsevaisuuttaan. He ovat niitä "jotka eivät hyväksy kovia otteita virkakysymyksessä vähemmistössä olevia vastaan."
1: Tässä kun voi aina olla "skeptinen kriitikko" ja suvaitseva olemalla aina yhden "vastustajan" verran edellä "vastustajanvastustajanvastustajia". Voittaja on se, jolla "vastustuslista" on pidempi. Kriitikon kriitikot moittivat kriitikoita kriittisesti. Jossain vaiheessa tosin käy epäselväksi mikä on kaiken tämän rooli siinä varsinaisessa arvokeskustelussa. Mutta sillä ei ole väliä koska kysymys on valtapelistä.

Eikä se koskaan lakkaa ihmetyttämästä. Ne, jotka koviten vetoavat uskonnonvapautta ovat niitä joiden mielestä oikeaoppisuus on erittäin tärkeässä asemassa. Se vain on näin.

Kun fundamentalisti puhuu eri maailmankuvista, hän puolustaa kreationismia. Näin ollen saattaa tulla esimerkiksi seuraavankaltaista tekstiä, jonka on tuottanut Pauli Ojala: "Elämän synty luonnollisten prosessien kautta tosiaan ON paitsi mahdollista, myös "välttämätöntä". Kyse on kuitenkin sosiologisesta välttämättömyydestä ihmisistä koostuvan tiedeyhteisön parissa. Valistuksen ajan slogan "sapere aude" - uskalla ajatella! - kävi juuri tällaista autoritääristä näennäistiedon pakkovaltaa vastaan. Realistista skeptismiä kaivattaisiin tänä päivänä yhtä paljon kuin Valistuksen ajallakin, koska tiedeyhteisöstä on postmodernissa maailmassa vaarassa tulla tiedejuntta." Takana on postmoderni ajattelutapa, jossa kaikessa on runsaasti tulkintoja ja intressejä. Postmodernissa näkemyksessä tiede on yksi maailmankuvallisen intressien ilmenemiskeino, hallinnon ja valtapelin sumentama maailma.

Toki vastaavaa strategiaa sovelletaan myös ateisteja vastaan toimiessa : Esimerkiksi Timo Eskola muistuttaa ateisteja siitä että he ovat joko väärässä olevia skientistejä, tai sitten heidän on annettava periksi eri maailmankuvien ja tulkintojen mahdollisuudelle, ja muistuttaa peräti että maalliset kirkot edustava yhtä maailmankuvallista näkemystä ja ateistejen olisi annettava niille periksi. Tässäkin korostuu se, että on useita erilaisia mahdollisia maailmankuvan tulkintoja.

Kuitenkin tulkinnat ja postmodernismi rapisee välittömästi kun aletaan puhumaan teologiasta. Postmoderni teologia on fundamentalisteista hyvin huono asia : Esimerkiksi Eskolakin on kirjoittanut toisen kirjan nimeltä "Ateistit alttarilla". Siinä hän selitti että liberaalit papit olivat radikalisoituneet ja hylänneet Eskolan mielestä keskeiset opinkohdat, joten he eivät enää olleet kristittyjä. Eskolan logiikka jostain syystä määritteli heidät "kerettiläisen" sijasta siten että nämä olivat oikeasti ateisteja. Itse asiassa Mythopoieia -blogi peräti läpikäy Eskolan Teologisessa Instituutissa esittämiä argumentteja postmodernismista. : Eskolasta postmodernismi oli menneen ajan tuulia.

Toisin sanoen maailmankuvien vapaudesta luovutaan helposti. Tätä ei kuitenkaan kuvata minään junttana toimimisena.

Itse asiassa myös Intelligent Design on mielenkiintoinen. Sen perustaja Johnson korosti sitä että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa aivan kuten muitakin asioita voidaan tulkita. Hän oli tässä mielessä vahvasti postmoderni. Ja muutenkin kaikkine maailmankuva -argumentaatioineen ja tulkintakeskusteluineen he ovat retoriikaltaan äärimmäisen postmoderneja.
1: Toki tässäkin ongelmana on se, että kun dekonstruktio tehdään mille tahansa, saadaan aina kaivettua esiin ideologioita ja intressejä. Siksi niiden löytyminen ei oikeastaan ole mikään ongelma.

Postmodernissa ideana on se, että tulkintoja on aina hirvittävä määrä. Niistä ei voida päästä eroon, eikä tämän vuoksi voida päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen mitenkään. Eli monitulkintaisuus on aina läsnä.

Kuitenkin William Dembskin selityssuodatin perustuu eliminointiin, jossa jää jäljelle vain yksi vastaus. Dembskin ajatus menee siten että Äly voidaan päätellä siten että kaikki muut vastaukset eliminoidaan ensin pois. Eli jos asian voi selittää sattumalla tai luonnonlaeilla, se tarkoittaa sitä että luonnollisia syitä ei ole eliminoitu, eikä Älyä voida olettaa. Vasta kun sattuma tai yksikään luonnonlaki ei voi mitenkään olla selityksenä, on äly todistettu. Samanaikaisesti hän esittää että äly on päätelty piirre eliöissä. Tämä tarkoittaa sitä että on vain yksi toimiva tulkinta. Tämä tilanne taas on äärimmäisen eipostmodernia.

Tämä ajattelutapa ei sovi lainkaan yhteen sen kanssa, että evoluutio ja älykäs suunnitelma olisivat yhtä hyviä selityksiä. Sillä älykäs suunnittelu on järkevä selitys jos ja vain jos kaikki luonnonilmiöt - joista evoluutio on vain yksi - on eliminoitu. Ne voivat siksi molemmat olla väärässä. Mutta ne eivät molemmat ole oikeassa.
1: Toki tässä on sekin jännittävä puoli, että se ei itse asiassa kiellä naturalismia. Päin vastoin, sen pohja -ajatus on se, että jos jokin asia on selitettävissä empirialla tai luonnollisilla syillä. Selityssuodattimen käyttäjän on itse asiassa pakko luottaa luonnontieteelliseen metodiin. Ja jos jollekin asialle on "naturalistinen selitys", jossa on luonnonlakeja ja sattumaa - kuten evoluutioteorian kohdalla on - se itse asiassa tarkoittaa sitä että haluttua eliminointia ei ole tehty. Kuitenkin tämä eliminoinnissa epäonnistuminen käännetään todisteeksi siitä että evoluutikot ovat maailmankuviensa sumentamia.

Fundamentalistin ongelma näyttääkin siltä että hän on paradoksaalisessa tilassa : Heille Jumalaan uskominen vaatii oikeaoppisuutta, yksiselitteistä tulkintaa joka on tietty oa oikea. Muuten kirjaimellinen lukeminen ei ole mahdotonta. Tulkinnat on minimoitava. Samoin haetaan Jumalalle tieteellisiä todisteita. Samalla nykytieteen sisällöt ovat ristiriidassa oikean opin kanssa ja tätä kautta Jumalaan uskomiselle. Ja toisaalta uusien sisältöjen saaminen tieteeseen vaatii sitä että monien tulkintojen olemassaolon on astuttava peliin, mikä taas on tuhoisaa oikeaoppisuudelle. Ei siis ihme jos lopputulos näyttää siltä että ensin usko otetaan varmana alkuoletuksena, ja sitten nähdään valtavasti työtä ja vaivaa jotta se saataisiin näyttämään johtopäätökseltä.