Nössöysstandardi

Jotkin asiat ovat pysyviä.
(Blogisti noin 30 vuotta sitten.)

Blogasin eilen reagoinnin "nössöysyhteiskunnasta" puhumiseen. Siinä nössöys viittasi pelkuruuteen, jota sitten nähdään erilaisessa toiminnassa. Pelkuruus on siis joko aitoa tai vähintään sellaisena nähtyä. Siinä oli kuitenkin jo sellainen henki että nössö olisi suulas ja rohkea. Helena Erosen kirjoitus "Suomalaisista kasvatetaan nössöjä" kuvaa samaa linjaa. Hänestä kurin puute johtaa ongelmiin. "Nykypäivän Suomessa lapsille ja nuorille opetetaan varsin itsekeskenen maailmankuva ja asioita sallitaan enemmän kuin varmaan koskaan. Yksilön vapaudet ja oikeudet menevät kaiken muun, esim. vierustoverin opiskelurauhan tai opettajan mielenterveyden ohi. Melkoinen taivashan se on murkkuikäisille hormonipommeille, eipä sillä." Tämä sitten tarkoittaa nössöyttä.

Toki tässä on taustalla asennetta jonka voi nähdä vaikka Sokrateen ajoille asti. Sokrateshan sanoi (suomeksi käännettynä) että "Tämän päivän lapset ovat tyranneja. He uhmaavat vanhempiaan, ahmivat ruokansa ja tyrannisoivat opettajiaan." Se kertonee siitä että asiassa on jotain yleisinhimillistä. Ja että tulevaisuus ei turmellu vaikka lapset tämänlaisia ovatkin. Tai vähintään sellaisena nähdään.

Kuitenkin kun minä olin lapsi, niin juuri päinvastoin kiltit lapset olivat nössöjä. Minä tiedän sen, sillä minä olin todella nössö lapsi. Minun myös kerrottiin olevan nössö, joten kuvaus läpikävi laajemman sosiaalisen konsensuksen arvostelman asialle. Kiltti lapsi taas nimenomaan on kohtelias, käyttäytyy hyvin ja ottaa toisia huomioon vielä siinäkin vaiheessa kun pipo on puussa. Silloin kestetään komentelua ja ollaan mukisematta.

Jossain vaiheessa asiassa on tapahtunut muutos. Kenties se on tapahtunut siten, että nössöys liitettiin nörttikulttuuriin. Nörttikulttuurissa suulaus ei ole välttämättömyys, mutta se on mahdollista. Ja nykyään tietty poliittisesti epäkorrekti "assburgerius" on yksi "nörttiskenen" osa.

Lapsena minun käskettiin puolustaa itseäni ja olemaan rohkeampi jotta en olisi nössö. Että pitäisi sanoa vastaan. Että pitäisi sanoa mielipiteensä silloinkin kun ne ovat epäkunnioittavia. Nykyään, kun allaoleva video esittää minun näkemykseni mukavasta leikkimielisestä yhdessäolosta - ja esimerkiksi argumentointi ja keskustelu on siihen verrattuna aggressiivista - minun pitäisi olla vähemmän suulas, kunnioittavampi ja vähemmän itseäni puolustava - tai olen nössö.
Nössön käsite on siis selvästi elänyt ja muuttunut hyvinkin radikaalisti ajan mukana. Itse asiassa muutos on ollut niin huima, että minä olin nössö, muutin käytösmalliani hyvinkin päinvastaiseksi ja saan yhä kuulla olevani nössö. Tässä tulee helposti vähän paranoidi ja itsekeskeinen olo. Että oikeasti minä olenkin koko ajan ollut hyvin merkittävä nössöyden standardi. Ihmiset ovat siis nössöjä sitä kautta että ne ovat analogisia minun kanssani.

Joku siis ilmiselvästi vahtii minua koko ajan ja nössöyden määritelmä uudelleenattribuoidaan joka ikisen kerran kun teen mitään muutosta käytöksessäni.

Tekisi miltei mieleni uskoa että "nössö" onkin ollut "koulukiusaavan kansanosan" pilkkanimi niille jotka ovat "outoja" ja "vääränlaisia". Ja että siksi koulukiusaajakäytöksellä ihmisyyteen ohjelmoituneet olennot vihaavat sekä niitä joita koulukiusaavat että niitä joita he kiusaavat mutta jotka puolustautuvat tätä vastaan. "Nössö" olisi silloin jonkinlainen uusiotermi jollekin johon koulukiusaajan mieli on leimannut sanan "target". Mutta en kuitenkaan ihan usko, koska tämänlaisen näkemyksen kannattaminen tarkoittaisi että minulla ei olisi kovin suunnatonta merkitystä ja vaikutusvaltaa nörttiyden määritelmään.

Mittojen luonnollistaminen.

"It's a pretty glamorous history for a seed that is not biologically unusual."
(Lindsay Turnbull.)

Mittaaminen on ollut tärkeää arvioinnissa. Tällöin riittää summittainen tapa määrittää pituus. Mutta siinä vaiheessa kun esimerkiksi kauppaaminen astuu mukaan kuvioihin, aletaan tarvitsemaan standardeja; Molempien on mitattava samalla mitalla. Tämä on tärkeää esimerkiksi silloin kun myydään viljaa tai muuta vastaavaa. Keskiajallakin oli siksi erilaisia standardeja, joiden avulla yritettiin päästä eroon paikallisista mitoista. Kun kaikki mittasivat samalla tavalla, ei tullut erimielisyyksiä. Ilman tätä toimintaa voisi esimerkiksi käydä niin, että lupaisin viltistä paljon halkoja. Ja sitten hakkaisin jonkun verran halkoja ja toisesta tuo määrä olisi vielä "vähän". Minusta siinä olisi tietysti aivan tajuttomasti halkoja (jos ei muuten niin siksi koska olen laiskaa ja välistä vetävää sorttia tai se toinen on epäluotettava ja haluaa ahnehtia.)

Siksi on tehty erilaisia mittaamistapoja. Esimerkiksi:
1: Pituusmittoja on ollut monenlaisia, esimerkiksi lappalaisten poronkusema on matka jonka poroa voi ajaa virtsaamistaukojen välillä. Koska poro ei virtsaa juostessaan liian pitkä juoksu voi jopa halvaannuttaa poron, ja lappalaiset katsoivat että 7,5 kilometriä on turvallinen. Peninkulma on se etäisyys jolta koiran haukunta on suunnilleen kuultavissa normaalioloissa normaali -ihmisen korviin, eli 10 km. (Peni on vanha suomensukuisten kielten "koira -sana".) Kyynärä on pituusmitta, joka osapuilleen vastaa kyynärpään ja keskisormen pään välistä etäisyyttä. Jalka (foot/feet/ft/') kaksitoista tuumaa eli 0,3048 metriä. Jalkojen, sormien ja käsien käyttö mittausapuna on fiksua, koska ne olivat aina mukana, ja niissä ei kuitenkaan ole yleensä aivan tajuttomia eroja.
2: Pinta -aloja mitattiin esimerkiksi tynnyrinala -käsitteen avulla: Se oli kylvömitta, joka käsitti sellaisen alan, joka kylvettiin tynnyrillisellä viljaa, joka oli jotakuinkin 0.494 ha.
3: Painomittoina käytettiin esimerkiksi karaattia, joka vastaa 200 milligrammaa. Karaatti tulee johanneksenleipäpuun siemenistä. Niitä pidettiin painomittana, koska ajateltiin että ne olisivat keskenään harvinaisen samanpainoisia, ja siksi niitä käytettiin vaakojen vastapainoina itämaisissa basaareissa. Lisäksi ne olivat sen verran pieniä, että ne soveltuivat arvokkaiden aineiden, kuten timanttien, punnitsemiseen. Turnbullin tutkimuksen mukaan johanneksenleipäpuun siemenissä on painoeroja, jotka vastaavat muidenkin puiden vastaavia eroja, mutta kun uskomus niistä oli mitä oli, niiden käyttö oli aikanaan perusteltua.

Mittojen valinnassa on muutamia seikkoja:
1: Standardin kannalta on aivan yksi ja sama, mitä käyttää mittana, kunhan sitä voidaan käyttää ja on kaikille sama. Siksi esimerkiksi fysiikassa voisi periaatteessa käyttää SI järjestelmän sijasta vaikka mitä mittaustapoja. Kaavojen kertoimet voisivat esimerkiksi muuttua, mutta niiden sisältö olisi sama. Tältä kannalta ½F1*D olisi yhtä "yksinkertainen" kuin F2*D, jos F1 on mittayksikkö, joka on vaikka 10 senttiä ja F2 on 5 senttiä. Molempien tulos olisi "sama", kun määritelmien sisältö otettaisiin käsittelyyn.
2: Mittaamisen samankaltaistamisessa ei suvaita subjektivisia tuntemuksia ; Sillä täytyy olla jonkinlainen määritelmä, joka ei ole yksilön mielipiteestä riippuvainen; Se ei ole yhdelle yksi ja toiselle toinen eikä muutu eri päivien aikana. Ja tätä kautta kaikki hyvät ihmisten mitat ja standardit jotka käsittelevät pituuden, painon ja muiden vastaavien fysikaalisten ominaisuuksien luonnetta, on aina sidottu johonkin ympäristön asiaan. Luonteen mielivaltaisuuden vuoksi metri voitiin aluksi sitoa kymmenenesmiljoonasosaksi maapallon meridiaaniympyrän neljänneksestä, joka kulki päiväntasaajalta Pariisin läpi pohjoisnavalle. Tästä saatiin sidonta paitsi Pariisiin ja siihen liittyviin poliittisiin asioihin, myös maapalloon ja siinä oleviin pisteisiin joiden paikat konkreettisesti tiedettiin. Metrin määritelmä uusittiin vuonna 1960 interferometriseksi, jolloin se perustui valon aallonpituuteen. Syynä ei ollut politiikka, vaan tarkkuusasiat. Nyt metrin pituus voidaan mitata tarkemmin.

Mittoina voisi siksi käyttää periaatteessa mitä vain, kunhan se on vertailtavissa. Kuitenkin mittastandardejakaan ei ole valittu mielivaltaisesti. Valinnassa on aina ollut käytännöllisiä syitä. Vaikka mittojen tärkein ominaisuus on se, että ne ovat vertailukelpoisia, eli että molemmilla osapuolilla on melko tarkasti samat mitat, mittaamisen luonteeseen liittyy myös käytäntö. Toiset mitat ovat kätevämpiä kuin toiset eivät. Mitan täytyy olla paitsi sama, myös saatavilla, käytettävissä ja ymmärrettävissä. Siksi nykyisen metrin käyttö mittana perustuukin siihen mitä teknologia tekee mahdolliseksi. Jopa politiikka voi vaikuttaa siihen, millä mitataan. Kuitenkaan tämä subjektiivinen valinta ei vielä mitenkään tuhoa mittojen käyttämistä objektiivisina välineinä, jos samaa mittaa käytetään aina, tai niiden välillä olevat muunnossuhteet tunnetaan (metrejä voidaan muuttaa jaloiksi ja jalkoja metreiksi, kun molempien määritelmät tunnetaan ja ne ovat vertailukelpoisia ~ Metri voidaan mitata jalkamitalla ja jalkamittoja voidaan mitata metrimitalla.)