13+ keinoa elämän tuhontamiseen

Netflixissä on sarja "13 Reasons Why" (ilmeisesti suomennettu "Kolmetoista syytä"). Katsoin tätä sarjaa. Syitä ei tarvinne arvata. Elämme Suomessa jossa itsemurha on koskettanut useita. Minullakin on kuollut kaveri itsemurhan kautta. Olen myös itse yrittänyt tehdä moista. Siksi ei ole ihme, että seuraan ilmeisesti nuorten suosimaa sarjaa joka käsittelee päätasollaan teinitason itsemurhaa ja syitä siihen.

Itse ideakin on tavallaan erityinen; Jokainenhan itsemurhan tehneen läheinen kun mielellään sekä syyttää itseään että toisaalta toivoisi että olisi selityksiä. Enemmän selityksiä. Parempia selityksiä. Eikä niitä koskaan tule. Sarjan epärealistinen peruslähtökohta jossa itsemurhan tehnyt on jättänyt jälkeensä kasetteja joissa avaa itsemurhan taustasyitä onkin tässä mielessä epärealistisuudessaan kiehtova.

Näin siitä huolimatta, että on oikeasti aika mahdotonta kuvitella tilanne jossa joku avaa itsemurhansa taustoja yhtä hienojänteisesti ja ymmärtäen, ilman asiatonta syyttelyä. (Itse asiassa itsemurhassa on sellainen jännittävä piirre, että vaikka sitä voidaan hautoa kauan on itse itsemurhan tekeminen kuitenkin yleensä impulsiivinen aktio, ei jokin päämäärä johon mennään pitkällisen suunnitelman päätteeksi. Jos asioilla ja omalla elämällä ei koe merkitystä on vaikeaa ladata merkityksellisyydentunteita esimerkiksi tälläisiin pitkäjänteisiin projekteihin.) Samoin on tietenkin vaikeaa kuvitella, että joku tekisi useita tunteja vaativan taideprojektin ja järjestäisi sen, että kasetit kiertävät teinien parissa ilman että samalla vaivalla jättäisi vanhemmilleen mitään viestiä joka avaisi tekoa.

Sarja myös mainostaa itseään - ja korostaa tätä myös täydennysmateriaalissa joita on netflixissä sarjan yhteydessä - haluavansa avata keskustelua ja tarjoavansa toivoa itsemurhaa harkitseville.

Sarja on kuitenkin ongelmallinen.

Sarjan tapa käsitellä itsemurhaa on hyvin hankala. Osassa jaksoissa se lähentelee eksploitatiivista kostopornoa jossa kiusaaminen oikeuttaa kiusaamista. Ja tämän kaiken takana on tavallaan ongelma, joka alleviivautuu jo sarjan nimessä. Se kuvaa kolmeatoista syytä. Ja nämä keinot tarkastelevat kiusaamisen maailmaa tavalla jossa on paljon erilaisia tapoja kiusata. Näissä on hyvin vähän ratkaisuja kiusaamisesta selviämiseen. Tai siihen miten se saadaan loppumaan; Sarja jopa analysoi erilaiset kasetit ensimmäisen kauden lopussa. Mitkä iskevät luottamukseen ja särkevät sydämen, mitkä iskevät maineeseen ja tuhoavat sosiaalisen verkoston ja mitkä sitten ovat itsessään murtavia aktioita joista ei toivuta ilman luottamusta ja sosiaalista verkostoa. ; Sarja toimiikin keinovalikoimana "miten tuhoat jonkun mielen ja sielun niin että tätä ei edes tarvitse murhata koska hän voi aivan hyvin tehdä sen itse".

Siksi sarja on enemmänkin opaskirja kiusaamiseen jonka tekijä jotenkin korostaa että jos kiusattu tekee itsemurhan niin sitten se kaivaa kiusaajaa tämän loppuelämän. Tämänlainen vaatisi aika reflektoivaa kiusaajaa, joka tunnistaisi tekojensa vaikutukset myös etukäteen. Toisaalta sarja näyttää itsemurhasta aika erikoisen puolen jossa korostetaan lähinnä keskustelua ja terapiaa. Mielenterveyslääkitys saa jopa hieman - ei toki vahvasti - epäilystä sarjan puolelta. Lääkitystä kohtaan nimittäin tulee epäilyspuhetta jota terapialle se ei koskaan lataa.

Sarjassa itse asiassa onkin pääasiassa kyse muusta.

Jos katsoaan mitä sarja itse asiassa käsittelee paremmin, niin seksuaalista häirintää ja sen monia luonteita. Sarja on tekijäpuoleltaan aika vahvasti feminismivetoinen. Ja se on sarjan vahva ja heikko puoli.

Monilla tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää "toksista maskuliinisuutta" koska ilmeisesti he ajattelevat että käsite moittii miehiä ja kaikkia miehiä tai että perinteinen mieskuva olisi jotenkin "myrkkyä" jota "feministi vihaa". Kuitenkin jokainen ymmärtää että machoilu jossa aggressiivisuus mallia "rattiraivo" ja "seksuaalinen kiinnostus" joka koostuu kopeloinnista tai sammuneiden kanssa makaamisesta (koska olisivathan ne naiset voineet jättää juomisen kokonaan väliin), ymmärtänee miksi joidenkin käsitys "veljeydestä" (jossa kaverin annetaan tehdä ties mitä koska tälle ollaan lojaaleja) tai miehekkyydestä (on miehekästä töniä nörttiä päin seinää koska sattuu olemaan tätä vahvempi urheilijapoika).

Sarja avaa tätä kautta esimerkiksi sitä, miten "takamuksen kehuminen" voi olla muutakin kuin imartelevaa. Samoin sarja nostaa esiin sen, miten uhrin syyttely (miksi joit, miksi lähdit, miksi pukeuduit sillä tavalla) eivät ole kovin hyvä asia kun rikos on jo tapahtunut. (Etenkään jos yksikään edellämainittu ja tehty aktio ei itsessään ole laiton. Ja moni nuori poika tykkää esimerkiksi juoda sammumiseen asti, ilman että heillä on vastaavaa syyllistämistä edessä.)

Sarja avaa ennen kaikkea sitä, mitä suostumus tarkoittaa ja ei tarkoita ja myös miten nämä voivat olla joskus vaikeita tavalla jossa harmaalla alueella pelleily ei ole asiallista. (Täm on tarpeen koska keskustelu siirtyy usein eettiseltä tasolta, eli siitä miten "tulee pyytää suostumista" kääntyy usein juridiseksi kysymykseksi siitä että "jos joku väärin syyttää jotakuta raiskaajaksi vaikka tämä ei ole tehnyt mitään".) Ja tämän ympärillä syntyy aika hyvin ymmärrettävä käsitys seksuaalisesta häirinnästä.

Seksuaalisessa häirinnässä sarja korostaa, että se ei ole uhrin vika. Ja että vanhemmat eivät saa vähätellä lastensa kokemuksia. Miten on väärin että vanhemmat pitävät "pienenä teini-iän romanssipettymyksinä" tai vastaavina jotain jotka nuorille ovat kaikkea muuta.

Mitä muuttaisin?

Sarja käsittelee itsemurhaa hyvin hankalalla tavalla. Itsemurhan tehneen läheiset ensinnäkin syyllistävät itseään tavallisesti. Joten rakentavampi tapa tehdä tilanne olisi kenties ollut se, että oltaisiin vain katsottu itsemurhaan liittyvät asiat eri ihmisten omien syyllisyyksien kautta. Kun itsemurhan tehnyt tekee saman, siinä on väkisinkin enemmän ansaitun kostamisen ja rankaisun teemaa. Ratkaisu ja syy -keskeisyys sarjan nimeä myöten vihjaa että itsemurha on ulkoisista syistä tapahtunut teko joka on siis jonkin omaisen tai omaisten syy. Tai kollektiivinen syy.

Toisaalta sarja ei muutenkaan ole kovin asiallinen; Kun sarjan tapahtumia katsoo, ja sen valossa katsoo mitä lisämateriaali tarjoaa haastattelujen ja muiden vastaavien kautta, voidaan huomata että itsemurhassa on teemana nimenomaan väite siitä että
(1) teinien aivokemia väärinkäsittää asiat niin että kaikki tuska tuntuu kestävän aina eikä koskaan loppuvan
(2) epätoivoon ei ole syytä vaan kaikilla on aina toivoa paremmasta
(3) onnellisuus ja onnettomuus sidotaan ulkoisiin elinolosuhteisiin hyvinkin vahvasti
(4) kaikilla on aina rakkaita tai muita tahoja jotka voivat tukea ja jotka välittävät, ja ratkaisu onkin se, että keskustelet avoimesti ja avaat itsesi rakkaudelle
(5) ja itsemurhan tekeminen on aina erehdys ja moka, jokin jossa ei ole tajuttu jotain. Näitä korostetaan etenkin täydentävässä materiaalissa.

Itse taas sanon melkolailla suoraan, että taipumus masennukseen ja suisidaalisuus ovat melkolailla pysyvä ominaisuus. Ainakin itselleni olisi omituista tulla kertomaan, että se olisi "vain jokin vaihe". (Jokin vaihe on jo tässä vaiheessa kestänyt yli puolet elämästäni.) Se on hämmentävän vähän sidoksissa ympäröiviin olosuhteisiin. Maailma tarjoaa lähinnä joskus impulsseja. Mutta niillä on enemmän "viimeisen niitin" luonne. (Siksi monia kiusataan mutta kaikki eivät tee itsemurhaa.)

Nähdäkseni itse olen niinsanotusti hengissä sen takia että;
(1) Olen nimenomaan sisäistänyt että tämä ei ole vaihe vaan ongelma jota varten on harjoiteltava pysyviä mielenhallintakeinoja, esimerkiksi miten hillitään impulsseja jotka käskevät hyppäämään parvekkeelta.
(2) Toivo on siitä ikävää että se luo pettymyksiä. Ei pidä maalata tulevaisuuteen mitään. Kun tavoitetilana on ei-itsemurha ei kannata tavoitella mitään suuria unelmia joita pitäisi jotenkin uskaltaa ajatella ja sitten tavoitella. Niihin liittyy pettymyksiä. Pitää tavoitella todennäköisiä.
(3) Ulkoiset olosuhteet merkitsevät hyvinkin vähän. Jos masennuskausi iskee, se iskee. Lääkitys auttaa pahimman yli ja terapiasta en ole havainnut olevan mitään hyötyä itselleni.
(4) Tosiasiassa monet ihmiset syrjäytyvät, etenkin jos depressiossa ei ole kiinnostusta edes sillä tasolla että voisi ponnistaa ylös sängystä, saati sosiaaliseen elämään. Jotkut jäävät yksin hyvin syvällisellä tasolla, he voivat kuolla kotiinsa television ääreen ja heidän kuolemansa tiedostetaan vasta vuosien päästä. Kaikilla ei ole ketään. Kaikille ei myöskään ole mitään maagista tyttö- tai poikaystävää joka vaan tulee luoksesi jos olet aidosti oma itsesi. Koska jotkut meistä ovat Timo Hännikäisiä kun silmiin katsotaan. Depressiiviset ja itsetuhoiset ihmiset ovat rasittavaa seuraa joiden kanssa ei terve jaksa olla. Ymmärrettävistä syistä. Harvalle on myös tarjolla mitään parisuhdetta koska harva haluaa synikistellä ja viiltää ranteitaan auki tai kuvitella puolisoaan tekemään sitä. Ei Edes Sinun Vuoksesi.
(5) Asiallinen lähestyminen itsemurhaan on nimenomaan se, että uhria/tekijää ei syyllistetä ja lähestytä asiaa pelkästään sitä kautta että itsemurhaan taipuvaista tullaan ikään kuin ulkopuolelta opastamaan, kuin opastaja todella tietäisi masennuksen ja itsemurhataipumuksen kanssa elämisestä jotenkin enemmän, paremmin ja syvällisemmin.

Jos sarja olisi käsitellyt itsemurhaa yhtä hienosti kuin seksuaalista häirintää, se olisi käsitellyt vakavalla etusormenheristyksellä sitä, mitä tapahtuu kun joku tulee sanomaan että "sinä itsetuhoinen-ethän sinä edes näytä masentuneelta" (Robin Williamskin oli depressiivinen ja tappoi lopulta itsensä.) Oma jakso olisi omistettu sille että joku sanoo, että "sinullahan on asiat niin hyvin." (Robin Williams oli myös todella rikas ja hyväosainen ihminen.)

Karkeasti ottaen sarjan perusasenne kattaa samat ongelmat jotka ovat mahdollistaneet sinänsä vastenmielisen incel- ja MGTOW -alakulttuurit. Jossa on kyynistyneitä ihmisiä jotka ovat kyllästyneet kuulemaan optimismihöpöä siitä että "jokaiselle on jossain Se Oikea", jonka saamiseksi tärkeintä on "olla oma itsensä" kun tosiasiassa suurimmalle osalle ratkaisu on olla nimenomaan kaikkea muuta.

Itse asiassa näenkin että sarja on hyvin sisäistävä ja sivistynyt seksuaalisen häirinnän näkökulmasta. Mutta toisaalta se on aika heikosti reflektoinut itseään itsemurhan kohdalla. Jopa niin paljon, että se itse asiassa kohdistaa itsemurhan tekijöihin niitä vakiintuneita ongelma-asenteita joita kulttuurimme on pullollaan. Ja jotka eivät ole ratkaisuja vaan osa ongelmaa. Sarja lietsoo niitä vähän samalla tavalla kuin jokin ns. raiskauskulttuuri lietsoo sarjassa näkyvää seksuaalisen häirinnän mahdollistavaa, tukevaa ja ylläpitävää ja jopa sitä aktivoivaa toimintaa.

Koska tätä on tehty naisnäkökulmasta ja naisten tarjoamin vakiasentein ja keinoin, voisin kutsua tätä itsemurhan - tuon aikamme viimeisen kunnollisen tabun - suuntaan kohdistetuksi toksiseksi feminiinisyydeksi. Ja jos et käsitä että en tuomitse tässä naissukupuolta vaan rakenteet joita naiset käyttävät useammin kuin miehet ja joita esitetään naisille sopivampina ja naisille luontevampina keinoina, ja joita feministit, myös feministinaiset, mielellään käyttävät... Niin sitten sinun ei varmaan ole vaikeaa käsittää miksi jollakulla voi olla vaikeaa tiedostaa ja tunnustaa edustavansa jotain raiskasukulttuuria edes silloin kun tekee sitä itse...

PIV olet hypnotisoitu

Viime päivinä on puhuttu melko paljon feminismistä. #metoo -kampanjan ympärillä kulkeva keskustelu on johtanut monenlaiseen. Muun muassa vitsailuun on liittynyt ajatus jossa tavallinen seksi menisi lomakekikkailuksi. Tässä näkökulma on ollut vahvasti sukupuolittunutta. Eli puheeseen nousee aina ajatus siitä että miehelle seksi on riski kun nainen voi haastaa oikeuteen seksuaalisesta häirinnästä tai raiskauksesta.

Takana on tietenkin tunne siitä, että mies olisi jotenkin riskissä aina harjoittaessaan seksiä. Että mitä tapahtuu jos toinen seksin jälkeen vain veisikin asian poliisille. Vaikka olisi aivan normaali yhden illan suhde. Tässä kohden moni tietenkin sanoo että näin vakavasta asiasta ei kukaan laskisi leikkiä tai tekisi syytettä ilman perusteita. Mutta tämä nojaa ajatukseen naisten kaikenkattavasta hyvyydestä; Tosiasiassa ihmiskunta on sen verran suuri että joukkoon mahtuu kaikenlaisia menijöitä, myös naisissa.

Vastakkain on siis naïvi teoria jossa kaikki naiset ovat reiluja. Ja tätä taas vastustaa kyyninen ajatus jossa feministit eivät tosiasiassa vastustaisi raiskausta vaan miessukupuolta ja seksiä. Kysymyksellä on jännittäviä ulottuvuuksia.

Otetaan esimerkiksi takavuosina keskustelua herättänyt ”PIV is rape” -juttu. Eli väite jossa aina kun penis menee vaginaan kyseessä olisi raiskaus. Tämä on hyvin tiukka näkemys jossa asenne on samantapainen kuin monilla tavallisilla ihmisillä – joskin jyrkempi. Tavallisestihan ihmiset ovat sillä tavalla moralisteja että he eivät katso ihmisyksilöiden sopivuuden rajoja vaan luovat universaaleja sääntöjä. Tässä näkemyksessä keskustelussa on sen tyylisiä ajatuksia kuin että onko jonkun pussaaminen pettämistä vai ei.

Tämä PIV -artikkeli on hyvä esimerkki siitä miten kaikki ihmiset eivät ole maltillisia. Näin voi käydä vaikka feminismiäkin esitetään usein teoriana joka ajaa tasa-arvoa. Ja sen ajaminen ei voisi koskaan olla äärimmäistä. On oikeasti olemassa aina yksilöitä jotka ovat niiden pahimpien syytösten mukaisia. Tai joitakuita jotka tuottavat tämän tyylistä materiaalia siten että ne vaikuttavat olevan tälläisiä yksilöitä. Tämä osoittaa että naïvi teoria siitä että kukaan ei vaan vihaa miehiä ja miesten harjoittamaa seksiä kategorisesti on virheellinen. Sen perusta on vain siinä että suurin osa naisista ja feministeistä on täysin tervejärkisiä yksilöitä. Tästä sitten vain luodaan liian tiivis yleistys.

Toisaalta tässä on hyvä tiedostaa että usein ilmenee myös ihan sitä että syyttelijät ovat hekin olkiukottelemassa ja levittämässä näitä asioita liian pitkälle. Ja usein tämän takana on niinsanotusti kyvyttömyys ymmärtää luettua. Tästä reagointitavasta yksi varmasti helpoimmista on Catherine MacKinnon. Häntä on usein syytetty siitä että hänestäkin miehen ja naisen välinen seksi olisi aina jotain joka rinnastuisi raiskaukseen, seksuaaliseen väkivaltaan ja seksuaaliseen ahdisteluun. Hän on ollut tämänlaisten syytösten takana usein.

Hänen väitettiin sanoneen että ”All sex, even consensual sex between a married couple, is an act of violence perpetrated against a woman.” Tässä kohden Catharine MacKinnon on itse kiistänyt sanoneensa koskaan mitään tämänlaista ja esimerkiksi Snopes on ansiokkaasti näyttänyt että syytös on uutisankka, keksitty syytös. Lainauksen heittäjät eivät myöskään onnistu sitomaan näitä lainauksiaan, tietenkään, mihinkään MacKinnonin sanomiseen suoraan. Se on aina sitä että lainataan jotakuta joka sanoo hänen sanoneen jotain. Mutta missään ei ole dokumenttia, lehtihaastattelua tai kirjaa joka on MacKinnonin kädestä ja jossa olisi todella tuo mainittu asia. Ei edes kontekstista irrotettuna.

On kuitenkin tavallaan ymmärrettävää mistä tämä näkemys on syntynyt. Ihmisten idiotiasta. Ihmiset ymmärtävät vaikeasti harmaita alueita. Kun joku sanoo jotain harmaalta alueelta se tulkitaan hyvin helposti dikotomisesti mustaksi tai valkoiseksi. Tätä voidaan jopa puolustaa hienoilla ajatuksilla joiden mukaan kategoriointi on tarpeen jotta voidaan ylipäätään ymmärtää mitään. Joka on toki totta, mutta tässä unohtuu se, että vääristely, olkiukottaminen ja tarkasti määritellyn asian sisällönmuuttaminen kieltämällä alue jossa se toimii on itse asiassa kategorisen ja loogisen ajattelun antiteesi.

MacKinnonin teoksista löytyy enemmänkin ssellainen sävy että patriarkaattisessa kulttuurissa naiset opetetaan ja sovitetaan passiiviseen rooliin jossa vain miesten seksuaalisuus on aggressiivista ja aktiivista. Ja tästä syntyy asetelma jossa miehet kerjäävät ja ottavat ja naiset suostuvat tai tulevat otetuiksi. Tämä keskittyy helposti ja usein miehen halun ympärille. Tämä ei ole sama kuin se että MacKinnonista heteroseksi olisi aina raiskaus. Edes patriarkaatissa. aan se tarkoittaa sitä, että patriarkaatisa kaikkia seksiaktioita on katsottava tarkemmin. Niissä on aina epäilyttävyyttä.

Sillä ei ole mitään väliä onko MacKinnonin päätelmistä samaa tai eri mieltä. Patriarkaattiteoriaa ei tarvitse kannattaa jotta voi ymmärtää että on kaksi aivan eri asiaa (1) ymmärtää mitä MacKinnon sanoo ja olla tämän kanssa erimielinen niin että pitää käytettyjä argumentteja heikkoina kuin (2) olla tajuamatta mitä hän sanoo ja sovittaa hänen sanomisensa johonkin olkiukkoon jossa yhteistä edellämainitun kanssa on vain se, että suhde MacKinnoniin ja hänen johtopäätöksiinsä on antagonistinen.

Tässä mielessä voisikin olla tiedostavaa tajuta että seksissä on harmaasävyisiä vaihtoehtoja asiallisen seksin ja raiskauksen lisäksi. Sellaisia jotka eivät ole kumpiakaan. Esimerkiksi John Gardner on kirjoittanut siitä miten ihanteellinen seksi on kiinnostava mietittävä. Hänestä seksuaalikeskustelussa on sokeita pisteitä jotka johtuvat juuri siitä että vain tietyt näkökulmat ja niiden dikotomiat ovat vallanneet keskustelukentän.

Gardnerin juttu on herättänyt moitetta. Osittain juuri siksi että hänen huomautuksensa ovat niin osuvia. On helppoa olla dikotominen moralisti joka voi ääliömäisesti pitää joko tunteettomana tai vastaavasti epämääräistäjänä ja hyvän tekemisen vaikeuttajana jos hakee näkökulmia jotka peittyvät sen taakse kun ihmiset vääntävät siitä onko jokin partikulaari seksiaktio hyvä vai paha, hyväksyttävä vai kiellettävä. Pahaa mieltä on synnyttänyt etenkin se, että Gardner on esittänyt aivan suoraan, että naisia voimauttava politiikka on nostanut esiin aseman joka on jontanut siihen että naisia jatkuvasti esitetään jonain joilla ei ole seksuaalista agenttiutta. Josta voidaan ajatella että hän alleviivaa enemmän sitä että tämä voi jarruttaa naisten seksuaalista vapautumista. Mutta tietenkään tätä ei ole nähty tällä tavalla. Koska sehän vaatisi pyshtymistä ja ajattelua. Joka ylittäisi sen, että oma asia ja omat tavoitellut johtopäätökset on sidottu niin vahvasti yhteen että jos vastustaa ideologiaa ja sen käyttämiä keinoja vastustaisi sitä johtopäätöstä…

Itse näen että on hyvin relevanttia tiedostaa että seksiä on; (1) ihanteellista seksiä jossa on molempien suostumus ja halukkuus (2) huonoa ja indifferenttiä seksiä jossa on suostumus mutta seksi on esimerkiksi huonoa. Tai suostumus on esimerkiksi säälipanon kaltaisessa kontekstissa. Tämä ei ole raiskaus eikä ihanteellista seksiä mutta suostumuksenalaista se on ja tuomittavaa se ei myöskään ole. Vielä vähemmän kiellettävää. (3) Epämääräistä seksiä joka on kenties teoriassa suostumuksenalaista tai ainakaan ei-vastusteltua mutta takana on manipulointia ja painostusta joka ylittää reiluuden. Tätä on vaikeaa kriminalisoida, usein. (4) Sitten on raiskauksia joita tehdään tiedottomaksi juotetuille tai väkivaltaa apuna käyttäen. Tai muuta vastaavaa. Usein harmaasävyisyys liittyy kolmoskategoriaan. Tämä on se jonka pitäisi kannustaa kaikkia. Sillä suurin osa erimielisyyksistä johtuu siitä mihin tätä kategoriaa laajennetaan ja lavennetaan. Tämä on siksi eniten debatoitu kategoria. Mutta se haittaa kokonaisuuden ymmärtämistä koska kategoriat katoavat kun ei tajuta että yleensä sitä kuitenkin ollaan samaa mieltä kolmesta neljäsosasta kategorioita..

---

Lähteet:
Samuli Suonpää, "Suonpää: Suostumuslomakevitsit kertovat maailmasta, jossa mies ruinaa ja nainen suostuu"
Radical Wind, ”PIV is always rape, ok?” 
Renessanssimies, ”Uskottomuus (elostelua vai pettämistä)”
Snopes, ”Rape Seeded : Did feminist Catherine MacKinnon state that 'all sex is rape'?”
Catharine MacKinnon, ”Toward a Feminist Theory of the State” (1989)
John Gardner, ”The Opposite of Rape” (2017)

Viihde ja illuusioiden rakentelu

Melko usein feministit kritisoivat viihdettä sellaisella sävyllä, että he haluavat enemmän muunlaisia. Mukana on kuitenkin usein myös sellaisia jotka tekevät enemmän kuin kritisoivat. He haluavat sensuroida. Tästä hyvä esimerkki on Jill Soloway; Hän kirjoitti siitä miten elokuvissa ja sarjoissa on usein raiskauksia. Hän näkee tämän patriarkaatin harjoittamana käytöskontrollina "I would like to make a blanket ask to cis men to please stop making movies about rape, stop portraying rape" ... "We get it, guys. You want us to stay inside because you want us to be afraid we’re going to get raped. We get it! Stop making movies and TV shows about rape. Let women make those movies if they want to."

Tavallaan takana on jotain ymmärrettävää. Elokuvat ja televisiosarjat ovat viihdettä ja jokainen tietää että ne ovat fantasiaa ja epätotta. Mutta toisaalta ne luovat ja ylläpitävät näkemyksiä maailmasta. Esimerkiksi on ihmisiä jotka pelkäävät käyttää turvavöitä koska elokuvissa autot räjähtelevät niin usein että he ajattelevat että turvavyö hidastaa pakoa pian räjähtävästä autosta.

Toisaalta on selvää että elokuvia ohjaavat tuskin intentionaalisesti tekevät elokuvia jotta naiset pelkäisivät. Pikemminkin kulttuurissamme on tietynlainen suhde raiskaamiseen. Ja tämä on samanlaista shokeilla rämppäämistä kuin ihmisten ampuminen päähän filmillä. Raiskaus kauhistuttaa.

Tärkein huomioni kuitenkin keskittyy siihen että Soloway puhuu tässä kahdesta eri asiasta. Ja vaihtaa aihetta. Hän pinnallisesti puhuu siitä mitä tapahtuu kun nainen näkee elokuvan jossa on raiskausta. Ja hän haluaa rajoittaa tätä koska se vaikuttaa tietyillä tavoilla. Hän ei kuitenkaan halua rajoittaa sitä mitä televisiossa näytetään vaan sitä kuka saa tehdä näitä raiskauskohtauksia. ; Tosiasiassa jos televiosiosarjassa on raiskauskohtaus, ei katsoja usein tiedä tai välitä selvittää onko kohtaus naisen vai miehen tekemä.

On myös vaikeaa uskoa, että pelkkä sukupuoli olisi jotenkin oleellisesta. Että ei-raiskattu nainen olisi jotenkin parempi ohjaamaan kuin mies. Uskaltaisin sanoa, että jos kuvaustapaan ja muuhun halutaan keskittyä olisi keskityttävä siihen että esimerkiksi raiskatut (joista enemmistö on naisia) saisivat tehdä raiskauskohtauksia.

Solowayn sensuuri-into onkin jotain joka on kenties järkevintä pistää haasteeksi. Televisiossa on nimittäin paljon väkivaltaa. Sellaista jossa mies hakkaa miestä. Tämä heijastaa todellisuutta siinä mielessä että esimerkiksi Suomessa ulosmenemisessä mies joutuu useammin hakatuksi. (Aivan kuten nainen joutuu miestä useammin raiskatuksi. Molempia tapahtuu mutta yleisyyserot ovat olemassa.) Voitaisiin sanoa että jos nainen ohjaa kohtauksia joissa on väkivaltaa, hän ei voi samastua tilanteeseen ja tätä kautta hän lähinnä ajaisi jotain valtarakennetta jossa pelotellaan miehiä pysymään sisällä; että ulos meneminen olisi heille pelottavaa, kun siellä voi tulla hakatuksi. Ja siksi näitä kohtauksia saisivat tietenkin tehdä vain miehet koska hei, elokuvia tehdään ennen kaikkea sukupuolielimillä eikä sillä miten hyvin haluaa ymmärtää maailmaa.

Tosin tässä pelotteluteemassa on silti jotain järkeä. Mutta vain vähän. Eikä taatusti sensuuri-intoon asti. Tätä kuilua ei välttämättä kannata kuroa salaliittoteorianomaisella hengellä jossa ohjaajien mieleen luodaan pahantahtoisa intentioita ja tiedetään ikään kuin paremmin kuin nämä mainitut tietävät itse. ; Patriarkaattiteoriaan tuntuu sisältyvän hämmentävänkin usein ajatus siitä että nainen tietää paremmin mitä miehen pään sisällä liikkuu kuin mies itse. Mutta toisaalta naisessa on sitten jotain niin ainutlaatuista että sitähän ei mikään mies saa kahlita-lokeroida harhaluuloisiin ja naisia alentaviin stereotypioihin..

Raiskaus ja "suostumuspuhe"

Sain aiempaan kirjoitelmaani palauteta facebookissa. (Kenties/ilmeisesti hän ei voi kommentoida bloggerin kautta.) Kirjoitin tässä useassa romanttisessa komediassa esiintyvästä tilanteesta jossa nukkuva mies sidotaan kiinni ja sitten tämän kanssa harjoitetaan seksiä.

Kommentin sisältö oli tälle näkemykselle hyvin kriittinen. Yritän tiivistää sisältöä, en suoraan lainaten mutta sisältöä reilusti ja mielestäni mahdollisimman samalla sisällöllä kertoen.

Ydinviestinä oli se, että tosiasiassa kuvattu ei ole raiskaamista. Sellainen ei kuulemma kuulu genreen ja naiset kokevat kaikenlaisen raiskaamisen vastenmielisenä eikä naisten suosimassa eroottis-romanttisessa yhteydessä sitä kautta voi olla raiskaamista;
1: Tilannetta ei edellä väkivaltaa ja uhkaa jonka avulla uhrin tahto murretaan ja otetaan hallintaan. Tämä poikkeaa paljon niistä kohtauksista joissa mies raiskaa naista, niissä on usein pitkällinenkin aggressiovaihe joka romanttisista komedioista puuttuu täysin.
2: Toisaalta tilanteista ei koskaan ole mitään traumaattisia seurauksia. Elokuvissa seksin jälkeen miehet voivat hyvin ja ovat iloisia. Tämäkin eroaa vahvasti siitä miten naisia elokuvissa raiskataan. Itkuisuus luo ilmapiiriä ja raiskausta voidaan jopa kostaa (usein miehen voimalla).
3: "Raiskaavat" naiset ovat seksikkäitä.

Tässä kommentissa on paljon hyvää. Ensinnä voidaan sanoa että olen hyvinkin samaa mieltä siitä että raiskauksia todella kuvataan eri tavalla - tämä eroavaisuus oli jopa yksi blogitekstini ydinmehuja ; On sitten tulkintakysymys haluaako tätä alleviivata kulttuurina jossa väheksytään miehen raiskaamista niin että se ei edes ole "oikeaa raiskaamista" vai ei. Erot ovat selkeitä. (Ylioppilaslehden linkin kautta voi huomata että erot ovat itse asiassa vielä suurempia jos esimerkit valitaan vähän valikoidemmin ; Hyvin samantapainen tapahtumakuvaus on draamaa naisella ja komediaa miehellä.)

Toisaalta tässä muistuu mieleen se että kenties totuttu raiskauksen määritelmä on hieman omituinen. Kommentoijani moittikin että olin liiaksi "kolmannen aallon feministi" raiskausmääritelmäni kanssa. Hän on tässä siinä mielessä tarkkanäköinen että näkemys on todellakin jotain jota on tottunut kuulemaan kolmannen aallon feministeiltä ; Hehän määrittelevät että raiskaus on seksuaalinen kanssakäyminen johon ei ole suostuttu.

Ja tässä on todellakin uhkana se, että toiminnaltaan hyvin erilaiset tapahtumat nähdään raiskauksena. (Ilmiö on relevantti siinä mielessä että esimerkiksi "koulukiusaaminen" on kärsinyt käsitteenä inflaation siksi että se koskee kaikenlaista käytöstä ivallisesta käytöksestä törkeään pahoinpitelyyn. Lopputulos on se että sana "kuluu käytössä". Ja tilanteet helposti tulkitaan sen keveimmän kautta. Vakavan kiusaamisen kohdannut tuskin kovin hyvin katselee niitä joiden kovaa huutamat koulukiusauskokemukset ovat hyvinkin pikkumaisia.)

Tässä kohden voidaankin sanoa että kun kriitikkoni sanoi että romanttisissa komedioissa ei raiskata miehiä hän itse asiassa sanoi että hän ei pidä käytetystä raiskauksen määritelmästä ; On selvää että määritelmällisesti romanttisten komedioiden seksuaaliset aktiot ovat tahdonvastaista seksiä. Mutta hyvin harva kokee ne raiskauksiksi - ja siksi romanttisia komedioita katsotaankin ilman että niistä tulee paha mieli.
1: Kun minulle sanotaan "ei ole raiskaus" en ole toki vakuuttunut täysin koska selvästi se aika vakiintuneella määritelmillä on raiskaus. On hyvä ymmärtää missä kontekstissa asia on tai ei ole raiskaus. Raiskaus on jossain määrin määritelmä, ja sidoksissa määritelmiin. Näin ollen tilanne ei ole ihan niin yksikoikoinen kuin kriitikkoni ilmitoi.

Tämä "näin tämä koetaan" -tilanne on haastava.

Tämänlainen perusteluavaruudesto menee helposti yli. "No True Scotsman" -argumenttivirheen henki voi olla vahvana. Kun esimerkiksi puhutaan "raiskauskulttuurista" vastaan tulee helposti seksuaalista väkivaltaa vähätteleviä kulmia jossa tuntuvat korostuvan sellaiset tilanteet joita ei pidetä kunnon raiskauksina ja sitten tässä halutaan mukana viedä aikamoinen määrä muitakin tilanteita.

Tästä hyvänä esimerkkinä on se miten takavuosina Suomessakin oli voimassa omituinen lainsäädäntö jossa avioliitossa raiskaaminen ei ollut de jure ikään kuin "oikea kunnon raiskaus". Avioliitossa tapahtuva raiskaus ei ollut rikollista sinällään, teko voitiin kuitenkin viedä oikeuteen jos sitä edelsi pahoinpitely tai tilanne johon voitiin soveltaa pakottamista koskevien rikoslain säännösten soveltamista.

Esimerkiksi perinteistä avioliitossa raiskauksen mahdottomuutta voitiin perustaa sillä että raiskauksen todistaminen olisi vaikeaa ilman todisteita väkivallasta. Ja että avioliitto sellaisenaan oli sopimus siitä, että siihen jotenkin liittyi se, että aviopuolisot päättävät seksistä keskenään ja tuntevat toisensa. Ja abortin ja avioeron perusteluvaatimuksetkin tuottivat tässä ongelmia. Raiskauksen olemassaolon pelättiin kannustavan väärinkäytöksiin, kuten kiristämiseen, laittomaan aborttiin ja avioliiton perusteettomalle purkamiseen. Eli koska koska joku saattaa perättömästi syyttää raiskauksesta haluttiin pyyhkiä koko konteksti pois niin että avioliitossa ei voitaisi raiskata.

Tässä sisällössä on jotain jonka puolustamiseen saattaa törmätä vaikka hommafoorumilla. Ja sävynä on jotain samaa kuin saamassani kritiikissä. ; Huomio tahtoo siirtymään raiskauksesta siihen liitoksissa oleviin pahoinpitelyn suuntiin.

Onneksi kriitikkoni ei kuitenkaan ollut ihan tätä sorttia.

Hän korosti enemmänkin tilannetajua. (Joka on siitä huono asia että se ei kovin helposti tiivisty kriteeriattribuutteihin.) Tässä mielessä hän korosti että joissain tilanteissa on katsottava odotettavissa olevia seurauksia. ; Näin ollen romanttisissa komedioissa olevien miesten sitominen unessa ei ole raiskaus jos mies vaikuttaa sellaiselta että hän itse asiassa haluaisi harrastaa seksiä. Samoin jos seksuaaliaktin aikana herätään elokuvassa tajuntaan eikä sanota eitä, voidaan nähdä että tilanne tuskin on raiskaus. Ja jos tilanteen jälkeen ei ole seurauksia ja näin on voitu ennakoida, tilanne ei ole ns. "kunnollinen raiskaus".

Tässä kulmassa on toisin sanoen korostettu astetta enemmän kieltäytymättömyyttä kuin suostumusta. Ja jossain mielessä on myönnettävä että pidän tästä lähestymistavasta. Tai vähintään ymmärrän miksi siinä voi olla viisautta. (Eli lähestyn asiaa omien orgasmieni kautta.);
1: Olen itse esimerkiksi ollut tilanteessa jossa olen nukkunut seksin jälkeistä syvää väsynyttä unta yhdessä naisen kanssa. Ja sitten olen herännyt siihen kun ilman lupaa sukuelimeni on otettu imentään. On melko selvää että tässä olen ollut tiedottomassa tilassa eikä suostumustani ole kysytty. Mutta tilanne ei tuntunut raiskaukselta vaan ihanalta. Ja tilanteen aloittajalla oli hyvät syyt uskoa että tilanne oli näin. (Eli kyseessä ei ollut vain onnekas arvaus jossa lopputulos sattui olemaan miellyttävä. Ja että tekijä olisi voinut syyllistyä raiskaukseen ikään kuin vain siksi että minulla on mielivaltaa.)
2: Toisaalta olen ollut hullussa elämässäni sellaisessakin tilanteessa jossa minulla oli tilaisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen tilanteessa jossa minulla ei ollut kondomeja. Tilanne meni sillä tavalla että nainen hyväili käsillään elintäni ja kun olin melkoisen kiihottunut hän lopetti tyydyttämisen ja ilmaisi että haluaisi minut sisääni. Hän piti tässä taukoja ja palasi asialle. Ilmiselvä logiikka oli se, että kiihottamalla tarpeeksi suostuisin johonkin johon en muuten ollut halukas. Tätä ei tapahtunut hirveän pitkään ja tässäkään ei toki mielestäni tapahtunut raiskausta. Mutta jos tämä tilanne olisi jatkunut kauemmin kuin se teki, olisi tilanteesta saattanut rakentua sellainen. Vaikka periaatteessa tässä minulta itse asiassa "pumpattiin" suostumusta tavalla jossa oli manipulatiivisia sävyjä. Eli kolmannen aallon feminismin suostumusperiaate joutuu vähintään kovaan "suostumuksen" määrittelyyn, jossa osa tulkinnoista sanoo että tilanne ei ole raiskaus ja vain osa niistä pitää tilannetta raiskauksena.

Terveen järjen käyttäminen tälläisissä tilanteissa on kuitenkin vaikeaa. Selvää on että ulkoinen tapahtumakuvaus sitomisesta ja muusta prosessista ei ole välttämättä riittävä. On katsottava kontekstia ja tekemisen tapaa. Suostumuskin on monitulkintainen käsite ja on selvää että nukkuvalta minulta asiallinen ja ei-raiskaudellinen suihinottaminen vaatii esimerkiksi sen että tunnemme ja olemme muutenkin oletettavasti seksuaalisuhteeseen rinnastettavassa hyväntahtoisessa "tilassa". (Eli esimerkiksi juhlissa exää ei saa mennä vaan imuttamaan vaikka olisitte kuinka usein puuhastelleet aiemmin.)

Loppukaneetti;

Kun puhutaan raiskauksesta on aina katsottava tekoa ja kontekstia. Ja kun puhutaan raiskauksesta on todellakin katsottava missä määrittein syyttäjä asian lausuu. Voidaan nähdä että suostumattomuus voi olla liian epämääräinen ja mukaan on liitettävä puolustautumisen estäminen ja muu valta ; Esimerkiksi mahdollisuus kieltäytymiseen tilanteen jo alettua voi olla "keventävä asianhaara" silloin kun seksiä harrastetaan "tiedottomassa tilassa olevan kanssa". (Joka kuulostaa kieltämättä sanajonona aika pahalta ellei ole lukenut edeltä sitä suihinottoskenaariotani.)

Jossain määrin pragmatismi on tarpeen. Ihmisten odotettavissa olevat intentiot ja mahdollisuus kieltäytyä ja sanoa "ei" tilanteen alettua voivat olla tärkeämpiä kuin suora "kyllän" saaminen. Ja toisaalta "kyllän" kanssa tilanne ei ole niinikään selvä. Esimerkiksi joku voi pyytää että saa herätä seksiin. Tämä on varmasti lupa joka tekee unessa olevan kanssa sekstaamisesta ei-raiskauksen. Mutta tämä ei ole varmasti lupa tehdä sitä missä tahansa tulevaisuudessa, vaikka parisuhdetilanteen muututtua.)

Tässä tilanteessa mukana on paljon kaikenlaista. Asenne ja ilmapiiri merkitsevät. Itse asiassa jopa ulkonäkö voi oikeasti vaikuttaa tässä kontekstissa ; Jos moni vähän sovinismiin vivahtava mies korostaa että seksuaalinen häirintä on jotain joka on mielivaltaista koska se iskee rumiin miehiin useammin kuin kauniisiin, on syytä huomata että suostumus ei vaadi muuta kuin suostumuksen. Ja suostumus on autonomisen ihmisen päätös, sellainen joka ilman jatkoperustelutarvetta on eräänlaista mielivaltaa. Mutta se on kuitekin ihan validi syy kieltäytyä. Toisin sanoen voidaan oikeasti olla tilanteessa jossa oma ulkonäkösi saattaa toimia arviona siihen onko tilanne kohteesta toivottava ja haluttava vai ei. Näin siitä huolimatta että ulkonäkö on pinnallinen tai tyhmä syy. Niin se on kuitenkin tässä kohden syy. ; Älä siis yksinkertaisesti kouri ketään sellaisia ihmisiä joiden voidaan olettaa olevan vastahankaisia siihen. Vasta jos sinulla on hyvät syyt uskoa toisin voit toimia toisin.

En silti sanoisi että "kolmannen aallon feministien" määritelmä olisi susihuono. Se on yleinen ja kohtuullisen hyvä. Kaikkia erikoistilanteita se ei tosin kata kovin yksiselitteisellä tavalla. En silti sanoisi että romanttisissa komedioissa ei missään tapauksessa tapahtuisi raiskauksia. Ja jossain mielessä ne kuuluvat genreen. ; Toki jossain muussa viitekehyksessä nämä eivät ole "kunnon raiskauksia" tai "lainkaan raiskauksia". Mutta on aika yksisilmäistä jumittaa määritelmiin tällä tavalla kovin tiukasti. Kyllä sanojan sisältöä kannattaa lähestyä sitä kautta mitä määritelmiä hän käyttää ja kontekstoida sisällön merkitys tätä kautta. On totta että "raiskaus" voi merkitä vähemmän jos määritelmä on niin lievä että se kattaa myös romanttisten komedioiden sidottujen miesten kohtalot. Ja jos kriteerit ovat tiukemmat raiskaus on automaattisesti todella merkityksellinen ja huomattavasti vakavampi asia.

Toisaalta suostumuksen käsite on tällä hetkellä niin yleinen että sitä voidaan pitää ehdottomasti relevanttina lähestymistapana. Käsitettä on käytetty niin vapauden, sopimusetiikan kuin muunkin vastaavan ilmiön kautta. Monia miellyttää tarkastella ihmisiä autonomisina toimijoina joiden tahto merkitsee. Toisaalta tämä käsite on kenties niinkin vallitseva että vaaditaan hyvää filosofista silmää kyseenalaistamaan tämän määritelmän ehdottomuus. Ja tässä mielessä on kenties sopivaa sanoa jyrkästi että "ei ole raiskaus" kun liian moni ottaa käsitteen sellaisenaan ja pitää sen soveltamisesta saatavia johtopäätöksiä ehdottomasti tosina.

Jos päätelmä vaikuttaa oudolta, on aina syytä miettiä miksi se on outo. Onko tässä itsellä omituinen asenne jossa raiskaus ei olekaan kovin iso asia kun se tapahtuu miehille romanttisen komedian kontekstissa. Vai onko syynä se että määritelmä on itse asiassa huono koska se ei kuvaa tarkasteltavaa kohdetta. Näin filosofia toimii.

Elokuvat ja seksuaaliväkivalta

Olen tiedostanut saman minkä suurin osa ihmisistä ; Viihteessä käytetään tehokeinona paljon niin seksiä kuin väkivaltaakin. Tässä kohden olen itse ihmetellyt sitä miten väkivaltaa on paljon enemmän kuin seksiä. Ja lisäksi olen lokeroinut mielessäni seksin ja väkivallan "toisistaan erikseen".

Olen toisaalta ollut myös hyvin turtunut etenkin väkivaltaan. Viihde on täynnä "mies ampuu miehen", "mies puukottaa miestä" ja "mies hakkaa miestä" -tyylistä väkivaltaa. Jossa motiivina on itsepuolustus tai taistelu. ; Näiden kohdalla on vähän se, että toisaalta idealisoitu ja epätosi fantasiaväkivalta ei ole usein raakaa mutta sen saattaa pelätä "vieraannuttavan todellisuudesta" lietsoen esimerkiksi patrioottien soturimyyttiä ja luo ajatusta siitä että vaikkapa asian puolesta kuoleminen ei olekaan niin kovin kauhea asia. Toisaalta raaka väkivalta on jotain joka on kauhistuttavaa ja jossain mielessä korostaa sitä mitä väkivalta on oikeasti. Toisaalta näissä on pelkona sitä että tässä lietsotaan ja mässäillään. Että tämä ei olekaan kasvattavaa vaan julmuuteen totuttavaa kuvastoa.

Nuorena olin tässä suhteessa immersiivisempi ja jossain mielessä inhimillisempi ; Jossain määrin tämä on johtanut siihen että ennen koin elokuvia ja tähän liittyi voimakkaampi "jos se onkin totta" -kokemus. Näin aikuisena sitä näkee asioita helpommin "se on vain elokuvaa" -hengessä ja tämä tiedostaminen tavallaan rikkoo jotain. Olen turtunut väkivaltaan, sitä on tullut nähtyä. Joten tässä tavallaan päästään siihen että jos kovin moni on kuten minä, niin miksi väkivaltaa käytetään? Siksi että sen uskotaan toimivan. Vai siksi että sitä itse asiassa rankennetaan eli efektiä saataisiin sillä että väkivallalla hekumoidaan enemmän ja haetaan yhä kauheampia tapoja harjoittaa väkivaltaa.

Ja tästä päästään tavallaan siihen pääasiaan.

Minulla oli tavallaan hyvin stimuloiva keskustelu elokuvissa olevista raiskauskohtauksista. Itselleni raiskauskohtaukset olivat hyvin vahvasti lokeroituneet nimenomaan yleiseen väkivallan teemaan. Tämä on tietenkin siitä erikoista, että tässä on esillä viihteessä käytetty seksin ja väkivallan yhteys.

Raiskaushan on lisäksi jotain johon voidaan liittää paljon erilaisia merkityksiä. Raiskauksessa ihana asia, kuten seksuaalisuus tai ihan puhdas hedonistinen naiminen, otetaan ja murjotaan pilalle. Siinä puututaan autonomiaan, tehdään väkivaltaa ja isketään kaikkiin niihin merkityksiin joita ihminen liittää seksuaalisuuteen. Lisäksi raiskauteen liittyy raskauden mahdollisuus sellaisella tavalla jota miehen voi olla vaikeaa ymmärtää. Tai joka ei välttämättä mene edes herkkätunteisimman miehen kokemuksellisuuteen mitenkään täysin.

Tässä mielessä monelle naiselle raiskauskohtaus onkin varmasti ja taatusti enemmän kuin "yksi väkivallan muoto". Siinä on heille jotain spesiaalia joka ylittää muun väkivallan. ; Tässä mielessä naiselle yleisimmän raiskaustyypin (mies raiskaa naisen) katsominen saattaakin rinnastua johonkin sellaiseen jota itse joudun hakemaan jostain Lars von Trierin "Antikristuksesta" ; Trier on elokuvaan laittanut kohtauksen jossa nainen murskaa miehen kivekset ja raiskaa miehen tämän jälkeen. Minulle tässä kastraatiossa oli kysymys "jostain enemmästä kuin väkivallasta". Vaikka jossain teknisessä mielessä tämä on tietenkin aivan oikeaoppisesti yksi väkivallan alakategoria. Väkivalta on laajempi kategoria kuin kastraatio. Mutta kastraatiossa on jotain aivan erityisiä merkityksiä joita ei löydä väkivallan muista alatyypeistä. (Hieman kuten jokainen eläinyksilö on uniikki vaikka ne luokittuvat johonkin lajiin. Ja useilla eläinlajeilla on piirteitä joita ei löydä muista eläinlajeista.)

Elokuvien raiskaus-sukupuolikontekstit.

Näitä raiskauskohtauksia on melko monessa elokuvassa. Ne eivät ole yhtä yleisiä kuin muu väkivalta. Mutta ne ovat hyvin yleisiä. Tässä kohden otan tarkastelunäkökulmaksi raiskaajan ja raiskatun sukupuolen. En määrittele tässä ryhmäseksiin liittyviä asioita (osittain siksi että teksti on jo nyt hämmentävä ja pitkä, ja toisaalta mieleeni ei tullut esimerkiksi aseteltavaa raiskauskohtausta joka viitteistäisi sitä mitä niistä sitten haluaisin sanoa.)

Mies raiskaa naisen / Nainen joutuu miehen raiskaamaksi.

Ja niitä löytyy yllättävän "kevytmaineisissakin" elokuvissa. Katsoimme lukiossa 1986 tehdyn elokuvan "Luolakarhun klaani" ("The Clan of the Cave Bear"). Siinä tapahtuu raiskaus. Kohtaus on toki hyvin erilainen verrattuna Auelin kirjaan. Ja se on tätä tavallaan melko huolestuttavassa valossa. Kun itse kirjassa negatiivisesti kuvatusta raiskauksesta seuraa raskaus, elokuvassa on luotu erillinen hahmo joka sitten  yritetään keventää jonkinlaiseksi romanttiseksi partneriksi. Kuitenkaan raiskausta ei ole muutettu rakasteluksi. Elokuvakäsikirjoittajan kynä ja kuvaustapa ja asenteet yrittävät kuitenkin jotenkin luoda kuvan siitä että tämä raiskaus olisi muka enemmän jotain "yllätysseksin harrastamista". Tämä on tehty melko vetoavasti sillä 1990 -luvun teiniluokassa kuului hihittelyä. Historianopettajamme elokuvanjälkeinen lausunto siitä että teknisesti kohtaus oli raiskaus oli tässä mielessä tärkeä ja opettavainen ; Hän peräti kysyi että keiden mielestä raiskaus on jotenkin hauska tai koominen asia. Kukaan ei nostanut kättään. Vähintään joku oli kuitenkin hihitellyt, kuten itse kunkin korvat olivat voineet rekisteröidä.

Vastaavaa toki toistuu muissakin elokuvissa. Ja monesti raiskauksilla mässäillään eikä kevennetä. Näissä kohden on joskus vaikeaa ymmärtää miksi niitä tehdään ; Onko raiskaus niin erityislaatuinen että sillä alleviivataan raiskaajan sadistisuutta ja luodaan tunneyhteyttä? Vai onko tämänlainen oikeasti jonkinlaista sadistista väkivaltapornoa tai siihen verrattavissa olevaa aineistoa. (Nähdäkseni elokuvat ovat totta ja jos katsoo näyteltyä väkivaltapornoa jotta ei oikeasti harrastaisi väkivaltapornoa niin sitten tämä vähintään täytyisi tunnustaa itselleen ja kenties ääneenkin. Tunnustaa että tämä on patologista.)

Tässä kohden on selvää että pelkkä kohtausten lukumäärä on kiinnostava; Toisaalta se voi heijastella sitä asiaa että raiskauksissa rikos on tilastollisesti usein sellainen että nimenomaan miehet raiskaavat naisia. Elokuvat tässä mielessä kuvaavat sitä mitä maailma on. Mutta samalla joku saattaa nähdä että tämä itse asiassa ylläpitää tai kenties jopa rakentaa jonkinlaista raiskauskulttuuria. Jossa vahvistetaan assosiaatiota miehen ja raiskaamisen välillä ja johon liittyy joko ajatukseen tottumisen tai lietsomisen tunnelmaa. (Vaikka tietenkään suurin osa miehistä ei raiskaa juuri kenenkään mielestä.)

Nainen raiskaa miehen/Mies joutuu naisen raiskaamaksi

Monesti raiskauskohtaukset tuovat mieleen väkivaltaisen elokuvan. Näin usein onkin. Usein raiskattava nainen voi olla pelastettava uhri, passiivinen ja avuton. Jonka miessankari sitten pelastaa viime hetkellä. Jopa hyvin vanhakantaisissa elokuvissa joku Jean-Paul Belmondon näyttelemä sankari tulee paikalle heti kunhan paha veitsellä leikkivä on leikitellyt niin että elokuvan katsoja on päässyt odottamaan tissien vilahtamista. Raiskaajille tapaa käydä huonosti.

Tässä mielessä edellämainitsemani "Luolakarhun klaani" olikin hyvin poikkeuksellinen elokuva. Sillä siinä toistuu asenne ja teema joka on hyvin vahva raiskaushenkisissä ei-väkivaltaisissa elokuvissa. Romanttisissa komedioissa raiskatuksi tuleva mies on itse asiassa klisee. Sitä katsoo jotain sellaisia elokuvia kuin "Kuokkavieraat" ("Wedding Crashers") ja vastaavat, voi huomata että on hyvin tavallista että nukkuvan miehen luo tunkeutuminen, tämän sitominen ja ilman lupaa yhtyminen nähdään lähinnä romanttiseksi tempuksi josta seuraa romanttisen komedian erikoinen "pääpalkinto", pysyvä tai potentiaalisesti pysyvä rakkausparisuhde ja perhe-elämä.

Jokainen mies on nähnyt näitä eikä niistä pahastuta. Kuvaamistavalla saa tehtyä paljon. Uskoisin että jos kuvasto ja kuvaustapa olisi toisenlainen, moni  voisikin järkyttyä. Tässä on tietenkin taustalla sellainen erikoinen harhaluulo että kaikki miehet haluavat koko ajan seksiä. Tai että he haluavat seksiä kenen tahansa kanssa. Moni nainen näkee näissä kohtauksissa jotain vapautunutta, että naisen seksuaalisuus voi olla sellainen että he rikkovat normeja. Ja näin hekään eivät kiinnitä huomiota siihen pikkuasiaan että teknisesti nainen voi olla aktiivisesti seksuaalinen ja haluava olento ilman että raiskaa ketään prosessissa. (Tämän uskallan sanoa ihan omakohtaisten kokemusten kautta.) Näissä elokuvissa autonomia ja vallankäyttö sekoittuvat ja elokuvan kuvaamistapa helpottaa tämän kategoriavirheen tekemistä.
1: Itselleni, näin sadomasokismin jonkinlaisena ystävänä tämä ero on kuitenkin aika selvä. Minulle on aika oleellista se kuka minut mihinkin milloinkin sitoo. Ja jos ero on jollekulle jossain vaikeasti kuviteltavissa olevassa vaihtoehtoisessa maailmassa vaikeaa ja hän tämän pohjalta lähtee leikkimään vapautunutta niin oikeuslaitos kyllä osaa selittää käsite-eroja myös vaihtoehtotodellisuustasoa vaativan typerille.

Tässä mielessä ei kuitenkaan ole ihmeteltävää miten elämme maailmassa jossa on niin että jos jossain joku naisopettaja harrastaa seksiä alaikäisen oppilaan kanssa, selitetään heti jossain provokatiivisessa nettimeemissä siitä miten lapsen ei pitäisi haastaa oikeuteen vaan olla tyytyväinen. Ja toisaalta miten aika yleisesti esiintyy lausuntoja joiden mukaan miestä ei edes voisi raiskata koska miehen tulee haluta jotta hänellä seisoo.

Mies raiskaa miehen/Mies joutuu miehen raiskaamaksi.

Näitä kohtauksia on hyvin hyvin vähän. Tarantinon "Pulp Fiction" on ainut elokuva joka minulle tulee tässä mieleen. (Monessa muussa kategoriassa on helppo keksiä moniakin vaihtoehtoja. Ongelma on että minkä niistä valitsee, voi katsoa "mistä syntyy paras tarina". Tässä tätä vaihtoehtoa ei ole.) Edes tässä kohtausta ei näytetä loppuun. Raiskausta ei näytetä ja tähän saattaa syntyä jopa komediallinen vivahde ; Tässä kohden klassisin esimerkki on "Syvä joki" ("Deliverance"), elokuva jota en ole itse nähnyt. Siinä on ilmeisesti varsin tarkkaan kuvattu raiskauskohtaus jota pidetään erityisen rankkana katsottavana. Kohtaukseen liittyy kohu. (Tarantinon mainittu kohtaus ei käsittääkseni nostattanut juuri mitään missään.)

Jossain mielessä on erikoista että tämänlaisia kohtauksia on niin vähän. Tässä kohden joku voisi viitata erilaisiin yli- ja aliedustuksiin ja monipuolistaa sitä miten raiskauksia kuvataan. Toisaalta olen melko varma että tämä näkökulma saataisiin varsin helposti lietsomaan homovastaisuutta ; Nämä kohtaukset napsahtavat sen verran vahvasti siihen maailmaan jossa "huolissaan olevat heteromiehet" ovat ahdistuneita siitä että joku "homo raiskaa heidät saunassa" (niin kuin tälläisiä oikeasti tapahtuisi jossain edes mainittavia lukumääriä) tai joita ahdistaa se, että joku homo saunassa katsoo heidän takamustaan.
1: "You wish" sanoisi tähän joku vähän täräkämpi homoseksuelli. Onkin jännittävää miten homomiehen katseen ahdistavuutta ja imartelevuutta ei osata kontekstoida siihen miten joku nainen kokee jonkun miehen vastaavat himon sävytttämät katseet. Eihän jokainen heteronainen halua seksiä jokaisen heteromiehen kanssa aivan kuten jokainen heteromies ei halua seksiä jokaisen heteronaisen kanssa. Tässä on mielestäni jotain jota pitää hakea jostain.

Nainen raiskaa naisen/Nainen joutuu naisen raiskaamaksi

Mieleeni ei tule mitään. Google tarjoaa pornoa. Tämä on mielestäni erikoista. Ilmeisesti naiseen tai naiseuteen ei liitetä mielikuvia joita sitten putkahtaisi mieleen fantasiaa kirjoittaville. Kenties tosimaailman väkivaltarakenne heijastuu tässä siten että ei ole mitään mieleentulevaa kuvattavaa todellisuutta.

Naisnäkökulmaa maahanmuuttoon

Maahanmuuttokeskustelu on maineeltaan jollain tavalla "miehekästä". Tämä on ymmärrettävissä kun naisten raiskaamisesta puhuvat miehet. Seassa on tietenkin hyvin paljon myös naisia. Tähän liittyen on hyvä ottaa analyysiin pieni lausunto.

"En voisi kuvitellakaan seurustelevani maahanmuuttajan kanssa. Saavat oloni levottomaksi. Kun näen sellaisen kulkevan kotikadullani, menen mieluiten kotiin ja laitan oven kiinni ja odotan että poistuvat. Tämä ei ole rasismia. En vihaa kaikkia maahanmuuttajia -vastustan haittamaahanmuuttoa. Sitä voi jäädä sellaisen raiskauksen uhriksi."

Lausunnossa on hyviä puolia. Jokaisella on omat seksuaaliset referenssinsä. Ja oma fyysinen koskemattomuus on tärkeää. Tämä ei ole samaa kuin rasismia. Mutta siinä vaiheessa kun ihminen kertoo että hän ei vihaa kaikki maahanmuuttajia, ei voi olla syntymättä ivallista huomautusta siitä että eihän hän kaikkia maahanmuuttajia vihaa. -Ainoastaan niitä jotka sattuvat kulkemaan tiellä hänen asuinkadullaan.

Se pieni ero

Richard Keenan, jäi kiinni pedofiliasta. Hän on toiminut vastuullisissa tehtävissä, esimerkiksi Ohion pormestarina. Jos hän olisi ollut islaminuskoinen, asiaa olisi varmasti revitelty maahanmuuttokriittisillä sivustoilla. Koska silloin asia nähtäisiin islaminuskoisten syynä. Nyt häntä sitten reviteltiin hieman erilaisessa kontekstissa. Haluttiin nähdä yhteys hänen kristittyytensä ja pedofilian lähelle.

Ja onhan siinä toki jotain kummallista koska Keenan on monesti korostanut sitä, miten hän on kristitty "I’m a Christian" ja että tämä tarkoittaa sitä että teot puhuvat enemmän kuin suu; "Dedicating my life to Jesus has changed my life. Don’t preach it, but live it." Kaksoisstandardeissa eläminen on kuitenkin aivan validi vaihtoehto ihmisten parissa.

Kun katsotaan Keenanin selityksiä, näkee miten hän ei oikeuta tekoaan kristillisyydellä. Hänen pääargumenttinsa on se, että hän selittää tapahtumaa syyttämällä uhriaan. Nelivuotiasta kutsutaan Keenanin puheissa termillä halukas. Ja tapahtuma on muutenkin lasten vika, koska itsepä viettelivät. "...blamed the child for initiating the sex acts and described her as a “willing participant.”"

Kristillisyys taas näkyy hänen puheissaan enemmän jonain jota pitäisi katsoa lieventävänä asianhaarana. Eli häntä tulisi rangaista lievemmin koska hän on muuten hyvä ihminen. (Jos olisin häijy, voisin puhua siitä miten mielenvikaisuutta käytetään usein lieventävänä asianhaarana. Mutta tätä ei kannata ehkä tässä yhteydessä alleviivata liikaa...)

Keenan on siis henkilö joka ei kykene kantamaan vastuutaan eikä pysty myöntämään edes itselleen tekojensa pahuutta ja ennen kaikkea omaa aktiivista suhdettaan niihin. Ja tämä ei tee hänestä "tavallista kristittyä" vaan "tavallisen ihmisen". Hänen tekosensa sitten taas noin muuten eivät ole yhtä terveitä kuin tämä kiemurtelu ongelmatilanteissa...

Sukupuolen takia

Sattuipa eräänä päivänä eilen niin että olin treenien jälkeen julkiseen liikennöintiin liittyvässä kontekstissa. Tässä sain mahdollisuuden kohdata ihmisiä. Tätä pidetään tärkeänä asiana sillä jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja kaunis ja sellaisenaan arvokas.

Tässä tapauksessa kohtaamani ihminen oli alkoholin vaikutuksen alaisena oleva nuorehko kaljupäistä skeneä edustava viehättävä mieshenkilö. Oli miellyttävää törmätä alkoholilta lemahtavaan ilmapiiriin. Mies oli selvästi kontaktia hakeva ja sillä tavalla sosiaalinen. Hän esimerkiksi huuteli ylipainoisille naisille siitä miten hän lokeroi heitä ja miten ymmärtää heitä koska on joskus "pannut läskiä". Hän oli tässä kaverinsa kanssa joka oli astetta maltillisempi.

Minä olen mies joten hänen reagointinsa olivat hieman erilaisia. Hän viittasi kieltämättä kunnianarvoisaan hattuuni. Kyseli että "onko mukavaa olla ufo". Lisäksi hän oli kovasti erinäistä mieltä homoseksuaaleista ja siitä miten hattu päässä olevia homoja hakataan. Tämä oli toki erityisen mielenkiintoista. En lähtenyt poistumaan paikalta vaan olin enemmän passiivinen. Hän koki tämän ärsyttävänä. Jonka vuoksi rakensin pikasuunnitelman. Koska hän oli tietyssä suunnassa, tiesin että hän joutuu käyttämään tiettyä hyökkäyslinjaa jos aikoo käydä suoraviivaisesti päälleni. Minun etunani taas on se että koska minä en hyökkää on minulla häntä enemmän vapauksia. Tavoitteni oli siis siirtyä humalikon linjalta syrjään, peittää hänen näkökenttänsä vasemmalla kädellä pidetyllä kunnianarvoisella hatullani. Ja iskeä miellyttävällä lantiolla ja jalkalihaksilla ja selkälihaksilla tuettu koukku suoraan hänen palleihinsa. Koska, no, olin enemmän kuin hieman hermostunut ja hänen puheensa rakensivat mieleeni assosiaatioverkon. (Hattutemppu ja siitä jatkettu lyöminen taas ovat selkärankaan treenattu rationaalinen reagointitapa johon olen kuluttanut useita ja useita tunteja. Sen sitä saa kun käy niissä treeneissä.)

Luonnollisesti vaivihkaisesti laitoin tähän lyömiskäteeni avainnippuni. Sellaisella tavalla jossa sormien välistä pistää esiin yksi avain. Arvioin että kyseinen kaljupää nostaa penkistä kolme kertaa enemmän kuin minut. Ja minut vielä useamman kertaa. En tietenkään lähtisi vääntämään kättä, painimaan avoimesti tai leikkimään hänen kanssaan peliä jossa yritetään kättelyotteella puristamaan kilpaa. Minua kiinnosti selviytyminen. Ja minun kanssani ei ehkä kannata lähteä leikkimään siinä mielessä että en välitä niin paljoa kunniasta. Väkivallassa ei ole kunniaa. Lopputulos olisi tietenkin ollut karman läpitunkema ; Mies joka on niin varma omasta machoseksuaalisuudestaan ja joka kyseenalaistaa nössiäisiksi ja hinttimäisiksi kokemiensa heteroseksuaalejen miehien seksuaalisuutta olisi saanut kyseenalaistaa omaa mieheyttään koko säälittävän loppuelämänsä. Koska ihan sama mitä hän nostaa penkistä. Hänen kiveksensä ovat hämmentävän heppoisassa nahkapussissa olevia melko pienikokoisia adadobimaisia pampuloita.

Yritin olla vaivihkainen. Mutta ilmeisesti humalikon ystävä huomasi jotain sillä hän varoitteli kaveriaan että "älä, tuolla on piru merrassa". Ja kas niin, mitään ei tapahtunut. Tosiasia on, että olisin varmasti saanut tappelussa aika pahasti turpaani. Sillä en ollut kehittänyt mitään tätä kaveria varten. Ja oletettavasti hän auttaisi kyllä sitä nolosti satutettua kaveriaan. Mutta hänellä oli tilannekäsitys kunnossa. Hän - toisin kuin hänen humalainen kaverinsa tai minä - edustaa niitä voimia jotka tekevät Suomesta ja kaduistamme vähemmän väkivaltaisia paikkoja sellaisella relevantilla tavalla joka on näkymätöntä ja näkymättömyydessään merkittävää. Hänen ansiostaan Suomessa on todenäköisesti kaksi kivestä ja yksi omituinen vankilatuomio vähemmän.

Itselleni oli selvää että tässä tilanteessa oli kysymys pääasiassa sukupuolesta ja seksuaalisuuden ilmentämisestä.

Ja näin onkin usein väkivaltatapauksissa. Mutta tätä ei oikein tunnuta ymmärtävän. Jostain syystä maassamme on omituinen reagointitapa sukupuolisuuteen ja siihen liittyvään väkivaltaan. Tämä kumpuaa joskus esiin hyvin omituisissa konteksteissa. Esimerkiksi "Valomerkin" Samuli Suonpäätä käsittelevässä jutussa. Jutussa on Suonpään ajattelutavalle tyypillinen rakenne. Suonpää kertoo usein että hänen ihonväristään, sukupuolestaan ja vastaavista ei välitetä koska hän on mies. Tässä hengessä hän kertoo esimerkiksi naisten tasa-arvosta seuraavaa "Koska olen mitä olen, aloin kokea, että vastineeksi velvollisuuteni on tukea huonommassa asemassa olevia. Suonpään mukaan heitä ovat Suomessa naiset, etenkin nuoret. Jos 25-vuotias nainen kirjoittaa jotain, sen on paljon vaikeampi lyödä läpi kuin keski-ikäisen miehen juttujen. Kukaan ei myöskään uhkaa raiskata minua tai kommentoi tissejäni, jos puhun, Suonpää toteaa." Samalla juttu on kuitenkin täynnä Suonpään saamia uhkailuja jotka ovat peräisin maahanmuuttokriittisestä skenestä.

"Näytätkin ihan homolta. Pesäpallomailan saat perseeseesi. Sinunlaisesi paskat tapetaan jokainen. Muut myöhemmin mutta sinä olet sellainen paska että sinusta aloitetaan." ... "Me tiedämme, missä asut. Seuraavan kerran kun hypit meidän nenällemme, saat varoa tosissasi. Tuollaisesta paskasta saadaan henki pois todella helposti." Tosiasia on, että Suonpää saa näitä koska on mies.

On hämmentävää että Suomessa on vallalla keskustelukulttuuri jossa naisten saamat raiskauspelottelut ja vastaavat johtuvat siitä että he ovat naisia. Ja jos mies saa hakkausuhkauksia se johtuu siitä että keskustelukumppani on maahanmuuttokriittinen. Toisin sanoen miesten saama väkivallan uha politisoidaan kun taas sen kanssa identtinen naisten kokema asiattomuus sukupuolistetaan.

Taustalla onkin se, että miesten kohtaamassa väkivallassa mukana on sävyjä joissa uhri on syyllinen. Josta olen aiemmin kirjoittanut, muun muassa siitä johtuen että jos korostaa jotain muuta kulmaa harrastaa victim blamea tai vastaavaa ; Joka on itsessään ällistyttävää koska nähdäkseni tilanne on vastakohta victim blamelle. Naisten kohdalla jos selittäisi että raiskauksen syynä on pukeutuminen, reagointi on toinen. Naisten puolustusta ajava suuttuminen on ymmärrettävää. Se, että miesten puolesta ei suututa on sitäkin ällistyttävämpää. Olen jopa kuullut väitteitä siitä että feminismi ajaa tasa-arvoa. Mutta se kuitenkin näyttää korostavan että naisten raiskaus on merkittävää koska se on miesten kohdistamaa väkivaltaa naisia kohtaan. Mutta miesten keskinäisestä väkivallasta ei tarvitse välittää koska miehet tekevät sitä toisilleen. Tai jotain vastaavaa.

Kun kulttuurissamme on nimenomaan feministien parissa tuotu esiin sitä että sukupuolisuus on enemmän kuin pelkät sukupuolielimet, on hämmästyttävää miten laajakirjoisesti tämä unohdetaan heti kun kyseessä on väkivalta. Naisten raiskaaminen koetaan sukupuolikeskeiseksi koska se kohdistuu sukupuolielimiin. Miesten keskinen väkivalta taas politisoidaan koska se kohdistuu sekundaarisiin sukupuoleen liitettyihin machomielikuvien tukemana mielikuvissa sukupuoleen liitettyihin ominaisuuksiin kuten lihaksiin ja vahvuuteen.

Asiaa voi lähestyä toisestakin kulmasta.

Tunnen läheisesti ihmisen joka on sukupuolenkorjausprosessissa. Hän on muuttumassa naisesta mieheksi. Tässä yhteydessä on jännittävää että häntä kiinnosti tässä yhteydessä asia joka ei häntä muuten ole kiinnostanut. Hän halusi oppia puolustamaan itseään. Sukupuolta vaihtavan on "noloa" tai muuten hankalaa mennä kamppailusaleille. Joissa monissa onkin tarjolla macho-äijätunnelmaa juuri sellaisessa muodossa että se ei saa sukupuolta vaihtavaa tuntemaan oloaan kotoisaksi. Suosittelin toki hänelle että menee harjoittelemaan jonkun sellaisen kanssa joka kestää huonoutta ja joka myös osaa opettaa. Ehkä hän oppii muuta kuin pysyvien ruumiinvammojen aikaansaamista. (Joka taas on omien väkivaltaan reagointejeni väkevää ydinmehua. Minä en tapa. Minä en hallitse kivulla. Minä en niputa kontrolliin. Käyt päälleni ja sinulta katoaa pysyvästi jokin ominaisuus. Period.)

Kiinnostavaa on, että hän koki tarvitsevansa itsepuolustustaitoja siksi että hän oli oppinut että miesten elämässä - etenkin jos asuu vähän turvattomammalla hintaluokaltaan edullisemmalla alueella - on yllättävän paljon väkivallalla uhittelua ja väkivallan uhkaa. Tavat eivät aina demonstroidu rikostilastoihin koska poliisi ei tosiaan listaa kaikkea - esimerkiksi minun kokemani eilinen tilanne ei rekisteröidy yhteenkään rikostilastoon. Ne ovat pelottavia ja itsepuolustus on miehelle helposti osa ratkaisupakkia. Tämänlainen asia ei ole ilmiselvä tai tuttu jos satut olemaan nainen. Koska naisia kohdellaan toisella tavalla. Heidän panemisestaan esimerkiksi huudetaan asiattomuuksia, jota tuo eilinen tapauskin näpsäkkäästi demonstroi.

Yksittäisestä joukkoraiskauksettomuudesta Yleiseen joukkoraiskauspettymykseen

Uutenavuotena puhuttiin paljon Kölnin joukkoraiskauksesta. Tässä yhteydessä esiintyi väite siitä että Helsingissä olisi tapahtunut myös - juuri sopivasti samaan aikaan Kölnin tapauksen kanssa - joukkoraiskaus. Puhuttiin paljon taharrush gamaesta. Ja kuulin useamman kuin yhden kerran ennustuksen siitä että tästä kesästä tulisi hurja. Joukkoraiskaus ja taharrush gamae täyttäisi kadut.

Tämä täytti iltapäivälehdistön turmeleman mieleni odotuksella. Odotuksella siitä että pääsisi moralisoimaan ja kauhistelemaan. Sellaisen avulla koen olevani parempi ja älykkäämpi ihminen. Minun kesälomani loppui viime viikolla. Jostain syystä joukkoraiskauksia ei ole näkynyt. Ei näkynyt vaikka olin niin kannustunut että jätin lomamatkat syrjään ja kyttäsin kotona odottaen ja iltapäivälehtien nettisivuja lueskellen että oikein pääsisin tohkeilemaan. Lomastani tuli valitettavan tylsä.

Suomen uuden vuoden joukkoaraiskaustapahtumien kohdalla ei ole tullut oikeusjuttuja. Jostain syystä asianomistajat ovat olleet vaitonaisia, ja asiasta ei ole saatu mitään todisteita. Tähän liittyen on saatu sitten sen tyylisiä palautteita kuin "hurjat jutut maahanmuuttajien tekemistä joukkoraiskauksista vaikuttavat liioitelluilta ja ovat omiaan lietsomaan ulkomaalaisvihaa. Huolestuttavaa tässä on myös se, että jos uutisointi ei aina pidäkään paikkaansa, sitä kuitenkin voidaan käyttää hyväksi muun muassa vaalitaistossa." ... "rikosylikomisario Kari Tolvanen pitää perättömiä ilmoituksia joukkoraiskauksista erityisen huonoina sen takia, että ne kasvattavat turhia pelkoja. Miksi perättömien tai liioiteltujen seksirikosten syntipukeiksi valikoituvat sitten ulkomaalaistaustaiset miehet? Sitä kokenut rikosylikomisario Tolvanenkaan ei lähtenyt arvailemaan." Toisin sanoen kun odotin lomalla lisää kotomaista joukkoraiskausviihdettä - korjaan relevanttia vain sattumalta maailmankuvaani ja etevyyttäni tukevaa uutisaineistoa - niin kokemani kesän joukkoraiskaussumma oli pienempi kuin ennen kesää. Tämä oli antiklimaattista. (Pun intended.)

Selvästi puheet joukkoraiskauksista ja taharrush gamaen valtavirtaistumisesta eivät ole toteutuneet. Odotankin että jokainen niitä uutenavuotena heilutellut katuu, eikä toista virhettään.

Itse olen kuitenkin lähinnä katkera. Minulle luvattiin paljon lisää katkeruutta elinpiiriini. Olen pettynyt! Onneksi sentään maailmassa on uskonnollista ekstremismiä joka näkyy maamme väkivaltatilastoissa. Ja äärivasemmisto leikkii "hyvällä väkivallallaan". Tai tässäkin on "jotain". Jostain syystä "suvakkien mielestä huono väkivalta" voittaa tilastoissa. Voittaa, vaikka VOK -polttopulloiskut - tuo joulukuinen ilmiö joka oli muotia vähän kuin Helsingin joukkoraiskaus uutenavuotena, paitsi että ne sentään havaittiin oikeasti tapahtuneiksi - eivät olleet sellaisia että ne olisi laskettu mukaan. Ja se uskonnollinen murhanhimo, se jota islamistit tuovat maahan ja se joka elää rikkaana fundamentalistikristittyjen parissa omissa vainohouruissani ... se sen sijaan pitää tänä vuonna "lumipeliä". Sitä ei ole tapahtunut lainkaan.

Vain äärioikeistolaiset tietävät mikä saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Ja tekevät parhaansa tämän eteen!

ateistit "naisten seksuaalisuusloukussa".

Kun katsoo internetkeskusteluja, joissa on ateismikritiikkiä, on aika vahva teema siitä miten ateismi näyttäytyy uskovaisten silmissä pääasiassa kahdessa päänäkökulmassa;
1: Hyvin suosittuna on ajatus siitä että ateisti vihaa Jumalaa. Oikeita ateisteja ei siis edes ole. C.S. Lewisin tyylisiä tyyppejä. Joiden kantana on se, että ihminen on homo religiosus, eli aitoja ateisteja ei ole. Ateisti on heille itsepetoksessa elävä, sisäisesti ristiriitainen olento, joka perimmiltään tietää että kristitty on oikeassa. Tässä mallissa ei ajatella että onko rakkauden vastakohta välinpitämättömyys vai viha. Eikä välitetä siitä onko väite koherentti ateistien muiden väitteiden kanssa. Koska heille tämä filosofinen epäjohdonmukaisuus on vain todiste siitä että ateismi on myös älyllisesti tyhmää...
2: Toinen tapa katsoa asiaa on korostaa merkitystä ja merkityksettömyyttä. Tästä on seurauksena se, että C. S. Lewisin ajatusta pidetään hupsuna. Ideologioiden nähdään olevan kokemuksuia ja tässä sen väittäminen, että ateistit "vihaavat Jumalaa/jumalia" on näille ihmisille yhtä älykästä kuin väittää japanilaisten vihaavan Godzillaa. He kysyvät että "miksi kukaan "vihaisi" entiteettiä, jonka olemassaoloon ei edes usko?" Tässä korostuu usein se, että C.S.Lewis -teistit eivät ymmärrä, että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Tai itsekkyys. Ateisti onkin siksi enemmän merkityksettömyydessä, välinpitämättömyydessä ja itsekkyydessä.

Tämä tuo mieleeni uusimpaan "Tieteen Kuvalehti" -historia -lehdessä ollut katsanto eri aikojen näkemykseen naisten seksuaalisuudesta ja raskaudesta. Koska euroopassa oli hyvin pitkään vallalla katolinen teologia jonka perustalla on ajatus siitä että seksi on jotain joka liittyy lähinnä vain lisääntymiseen ja kaikki muut seksiin liittyvät asiat ovat jotain jotka voivat johtaa sukupuolielinten väärinkäyttöön. Tästä on seurannut se, että näkemys naisen orgasmista ja raskaudesta muuttuivat merkittäviksi;
1: Keskiajalla oli ajatus siitä että tullaksen raskaaksi naisen tulee saada orgasmi. Tästä seurasi se, että naiset saivat korostaa omaa seksuaalisuuttaan yllättävänkin vahvasti. He voivat vaatia myös mieheltä laatua suoritukseen. Sivutuotteena tästä tuli se, että syntyi vahva teoria siitä että jos nainen tuli raiskauksessa raskaaksi, kyseessä ei ollut raiskaus.
2: Myöhemmin tiedostettiin että edellinen väite naisten orgasmista oli luonnontieteellinen kysymys ja että tosiasiassa naisen orgasmia ei vaadittu raskauteen. Tämä johti siihen että naisten siveyttä kontrolloitiin vahvasti ja naisia alettiin pitämään seksuaalisessa tietämättömyydessä. Koska vain lisääntymisessä oli väliä, nähtiin tieto naisten sukuelimien rakenteesta ja muusta vastaavasta sellaiseksi että siitä ei pitänyt neitoja liiaksi valistaman. Koska tieto voisi johtaa uteliaisuuteen eli stimulointiin eli sukuelinten väärinkäyttämiseen.

Toisin sanoen naiset ovat tässä näkökulmassa aina loukussa, tekevät mitä tahansa. Ainut tie heille on hylätä kokonaan tämä lokero. Modernina aikana onkin syytä irtautua ajatuksesta että seksillä on vain yksi funktio ja että tämä ainut funktio on lisääntyminen. Samoin ateisti ei voi jäädä jumiin siihen että katsoisi omaa ideologiaansa kristityn näkökulmasta. Tässä mielessä teistien tulkinnat ovat molemmat ateisteille kahlitsevia, enemmän ongelma kuin jotain jota pitäisi katsoa kunnioittaen. Sillä tavoitteena on vapautuminen niista kahleista joita "oikeiksi päätetyt" näkökulmat pakottavat.

Onko se "victim blame" jos tekee "criminal blamea"?

Kun puhuttiin väkivallasta, nostin esiin sen että väkivallassa uhrit eivät ole usein satunnaisia. Tässä erikoisena piirteenä on se, että vittumaiset eivät saa turpaan kovinkaan usein, paitsi jos haluavat itse ottaa siihen osaa. Toki tunnetaan "alfaurosten" "Monkey Dance" -tyylisiä tappeluita jotka ovat statushakuisia. Mutta niissä aggressiivinen tuijotus ja siitä seuraava aggressio ovat sellaisia että niistä voi väistää. Tämä koetaan aggressorille kuin voittona. Jolla saadaan demonstroituia oma maskuliinisuus ja siihen lujasti sidotu status.

Mutta aika usein väkivalta, nimenomaan sellainen väkivalta jota tehdään pelkän väkivallan vuoksi, ja joka on sellaista että sitä ei voi väistää, tehdään aivan muista syistä. Sadisti valitsee heikon näköinen vastustaja, sellainen jonka kohdalla riski koetaan pieneksi, ei tarvitse saada tilanteesta kunniaa, pääasia on että pieksemisestä ei tule häpeää. Tämän vuoksi koulunpihallakin nörttipohjat ovat suosittu kiusaajien kohde.

Tämä koettiin keskustelussa loukkaavaksi. Näkemys oli että jos syy-yhteys on niin sitten uhri olisi jotenkin syyllinen tai vastuussa. On toki selvää että victim blame -ilmiö on todellinen. Esimerkiksi raiskaustilanteissa saatetaan vedota siihen miten nainen on juonut alkoholia ja pukeutunut väärin. Ymmärretyksi tekeminen on monille yksi ja sama sen kanssa että se on oikeutettu.

Itselleni is-ought -tilanne on tässä kuitenkin vahva. Se että jotain tapahtuu ei tarkoita että se on oikein. Itse koin että turpaanvetäjä ei ole mikään kunniallinen tyyppi joka "pahastuu vittuilusta ja puolustaa jotain oikeutta." Halusin korostaa miten säälittävä sadisti on. Ja korostin että tämänlaista ihmissaastaa on olemassa ja ne tekevät myls tilastollisesti yliedustavan määrän väkivaltarikoksista, koska eihän terve ihminen nyt hakkaamisen vuoksi hakkaa.

Tosin tähän saattaakin liittyä se, että väkivaltaan liittyy yhä erikoinen victim blame. Väkivallan uhriksi joutuneelle asetetaan päälle hyvin vahva tappelijan leima. Jos nainen saa raiskattuna kuulla siitä miten hänen pitäisi pukea pidempi hame ja lopettaa sosiaalinen iltaeläminen, hakattu mies saa kuulla toistuvasti ajatuksia siitä miten "ethän sinä ole sellainen tappelija, sinänän olet niin fiksukin!" Ja tämä narraatio halutaan pitää yllä. Ja jos korostaa sitä että uhri ei olekaan tätä stereotypiaa niin tästä pahastutaan ja tätä kulmaa pidetään victim blamena. Joka, ironista kyllä, tukee oleellisempaa victim blame -narraatiota aiheessa.

Esimerkiksi itse sain parikymppisenä yhden vuoden sisällä neljä kertaa turpaan kun en ollut vittumainen tappelija. Nykyisin olen vittumaisempi ja tappelukykyisempi enkä ole tappelussa juurikaan. Koska jos minunlainen joutuu tappeluun se olisi todennäköisesti "monkey dance". Ja status ei minua houkuta.

Onko homoraiskauksessa jotain erityistä?

Olin huvittunut kun luin tapauksesta jossa nainen oli vastannut saamaansa pyytämättömään sukuelinkuvaan. Kun hän oli arvioinut ruokapaikkoja, hän oli saanut nettiinsä kikkelinkuvaa. Kuvan alla oli kehu arvioijan silmistä. Viestiketjussa mies puolusti tekoaan että se oli ystävällinen koska siinä oli kehu.

Kun nainen sitten ystävällisesti lähetti miehelle ison liudan erilaisia kikkelinkuvia takaisin, mies lähetteli kuvotus-oksetusreagointeja ja pyysi että tämä loppuisi. Tämä on tietenkin ällistyttävää siinä mielessä, että kikkelinkuvien lähettäminen oli ystävällistä. Etenkin jos kehui vastaanottajan silmiä.

Tilanteesta tekee erityisen huvittava se, että mies pysyi kannassaan ja omalla puolellaan koko pitkän floodausketjun ajan. Naiselle tilanne oli selvästi samanlainen. Kaksi samanarvoista ihmistä lähettämässä toisilleen samanarvoisia kikkelinkuvia.

Kuitenkin miehen reagoinnit keskittyivät erityisesti siihen että teko olisi loukkaava koska hän ei ole homoseksuaali. Jos hän olisi ollut homoseksuaali, kikkelinkuvien lähettäminen olisi hänestä ollut asiallista. Näin ollen hänelle tilanne oli epäsymmetrinen.

On selvää että ilman erillistä pyyntöä ventovieraille kikkelikuviaan lähettelevät eivät ole ystävällisiä. Heidän täytyisi ensin vähintään varmistaa vastaanottajan sukupuolinen suuntautuminen. Mies ei ollut lähetyskiimassaan oikein jaksanut miettiä tämänlaisia asioita.

Toisaalta itse voisin kuvitella että vaikka naiset lähettelisivät minulle alastonkuviaan, en pitäisi niistä kaikista. Estetiikka ja muut mieltymysasiat voisivat tehdä joistain saamistani kuvista jopa vastenmielisen. Ja tässä mielessä mieltymys on syvempi kysymys kuin pelkkä sukupuolikysymys.

Mutta kenties niiden välillä on kuitenkin syvällisempi ero. Itse mietin että mikä ero olisi jos minut raiskattaisiin tai homoraiskattaisiin. Ja tässä tilanteessa homoraiskaus tuntui ainakin ajatuksen tasolla ikävämmälle. Syynä on se, että jos nainen on astetta enemmän "partikulaari raiskaaja" eli kieltäytyminen koskee tätä yhtä tiettyä mahdollista maailmaa eikä aivan yhtä ehdottomasti kaikkia muita. Mutta homoseksiä minun on hyvin vaikeaa kuvitella tekeväni oikein missään olosuhteissa. Näin ollen näiden välillä on jonkinlainen aste-ero.

Onko se sitten niin suuri että tämän eron vuoksi kannattaa väittää kautta kiven ja kannon että ne omat lähettämät kikkelikuvat olivat ystävällisiä ja ihan eri asia kuin ne kikkelikuvat joita pyytämättä sai omaan viestilaatikkoon takaisin...

Odinin Soturien tylsyys

Uutenavuotena maahanmuuttokriittiset sivustot, MV -lehti etunenässä, ennustivat julmaa ja vaarallista kesää. Luvattiin että maahantunkeutujat harjoittavat muuhunkin tunkeutumista, jopa väkisintunkeutumista. Uudenvuoden aikaan kesän ennustettiin olevan yhtä taharrush gamaeta. Tämä oli tietoa. Jostain syystä näitä ei ole tapahtunut joten omia epäonnistuneita ennustuksia ei nyt olla sitten tunnustettu tai tuotu esiin. (Mutta kenties he luottavatkin että oikeasti raiskauksia massatapahtuu ja poliisi vain piilottaa ne? Eli taharrush gamaen näkymättömyys kesäisessä katukuvassa johtuu siitä että paha liberaalimedia huijaapuijaa mediaa poliisin johdolla...) Kun niin innolla tiedettiin nyt pitäisi yhtä innolla tunnustaa oma erehdys ja se että oma näkemys turvallisuusasioista ei kuulukaan niihin erityisosaamisalueisiin. Että ei ole ymmärrystä ja osaamista ja sen vuoksi on tehty vääriä ennusteita ja ylilyöntejä.

Retoriikassa naisten turvallisuus edellä kyhättä Odinin Soturitkin on ollut ongelmallisessa tilanteessa. Se nimittäin elää uhantunteesta. Katupartioiden toiminta onkin siitä jännittävässä tilanteessa että maahanmuuttokriittiset kyllä arvostavat sitä mutta eivät halua itse osallistua. Toiminta onkin hiipumassa. Hiipumassa turhuuteen. "Katupartiot ovat julkisuudessa kertoneet, että ne ilmoittavat poliisille havaitsemistaan rikoksista tai uhkatilanteista. Yksikään HS:n haastattelemista poliiseista ei ole kuullut, että näin olisi tapahtunut. Toisaalta poliisit eivät ole myöskään kuulleet, että katupartiot olisivat itse syyllistyneet partioinnin yhteydessä väkivaltaisuuksiin tai muihin rikollisiin ylilyönteihin." Tässä on varmasti syynä se, minkä opin vartija-aikoinani. Työpäivät ovat pitkiä ja vaikka olin pahamaineisilla ja paikoiteillen vauhdikkailla alueilla, oli kuvaavin toiminta tylsyys. Vartijan täytyy kökkiä varuilla ja sitten ehkä muutaman minuutin ajan tapahtuu jotain. Tämä on sangen tylsistyttävää. (Tämä luonnollisesti sopi minulle, sillä tein työtä käytännössä vain rahan vuoksi ja suurimpana odotuksenani oli päästä illalla kotiin. Tylsä on hyvä turvallisuusalalla.)

Helsingin Sanomissa kuvattiin, miten Odinlainen lähestyy tätä asiaa ; "Pitäisi sattua jotain huonoa, että ihmiset aktivoituisivat". Koska katupartiointi elää uhasta ja uhantunteesta, ja niissä vaeltajat ovat macho bullshit -sankarimyyttiä ylleen haikailevia tyyppejä, sellaisia joista tulee helposti esimerkiksi väkivaltarikollisia jotka uhkailevat naisia stiletillä, he elävät toiminnasta. Koska kadut eivät ole vaarallisia, ihmiset eivät aktivoidu. Näyttääkin siltä että tällä hetkellä kaduilla on turvatonta lähinnä jos olet maahanmuuttaja. (Joita vastaan sitten käydäänkin aseistautuneena kunhan maahanmuuttajat ovat yksinään tai korkeintaan kaksistaan. Koska jokainen tietää että Odinin sotilaat kulkevat joukossa koska eivät edes nykyisessä turvallisuustilanteessa uskaltaisi olla rohkeita yksinään. Hehän ovatkin lauman suojaa vaativia sääliöitä jotka eivät yksin pärjäisi edes ei-väkivaltaa vastaan.)

Onkin mielenkiintoista huomata miten näissä tapauksissa sosiaalisessa mediassa tiedetään että "matujen rikokset ei ylitä uutiskynnystä" tai päädy edes poliisille asti. Ja maahantunkeutujiin kohistuvat rikokset ovat keksittyjä ja väritettyjä ja vaikka eivät olisikaan niin se olisi sittenkin vain reilua. Että maahanmuuttajat lavastavat itseensä kohdistuvia rikoksia ja vaikka eivät niin natiivi on vain oikeudenmukaisesti vastaprovosoitunut ja puolustaa itseään. Maahanmuuttajien harrastamaa päälle räkimistä, raiskaamista ja tönimistä ja muuta väkivallantekoa on helppoa uskoa jos on vain kotona internetissä. Mutta jos kaduilla kävellessä vastassa on vain tylsyyttä, ei ole ihme jos Odinin soturit joutuvat hakemaan itselleen gloriaa keksimällä hatusta maahanmuuttajien rikoksia. Kaduille mennessä on melko selvää että mitään kuvatunkaltaista maahanmuuttajien massana tekemää rikosvyöryä ei ole. Sen sijaan jotkut näyttävät hyväksyvän "matujen pizzerian" palon. Ja korostavat että "saastaisista paikoista" ei saisi ostaa edes limsapulloa.

Toki tylsyys näkyy muussakin. Usein on esitetty että maahanmuuttajat ovat moralistisia ja vanhoillisia. He tuovat islamin luomia pukeutumiskieltoja. Naisten pitää pukeutua säkkiin. Länsimaat kuvataan vapaamielisinä ja vapauden ystävinä. Siksi onkin hupaisaa nähdä mitä tylsyyteensä vajoavat Odinlaiset mietiskelevät kierroksillaan. Se on jotain sellaista johon löytyy näppäriä vastanäpäytyksiä.

 

Onkin mielenkiintoista huomata miten moralisti-hyysääviksi kukkahattutädeiksi Odinin sankarit ovat tulleet. (En tiedä ovatkohan he pahastuneita siitä että maahanmuuttajat eivät raiskaa koska raiskaus on pakotettua ja liian moni nainen antaakin heille vapaaehtoisesti, mutta ei sitten halua, mielestäni ymmärrettävistä syistä, panna Odinin sotureiden kanssa edes stiletillä uhkailtuna?) Hehän käyttäytyvät kovasti sellaisella asenteella joka on sisällöltään ja rakenteeltaan tuttua "sosiaalidemokraattisemmista" ja "vihervasemmistiolaisemasta" eri asioista pahastumisesta. Heidän käytöksensä onkin tältä osin sellaista että heitä varmasti ilahduttaa uuden Soldiers of Odin -vaatemalliston kuosit. Sopivat näihin katupartioilaisten tylsyyden kummuttamiin ajatelmatunnelmiin mainiosti. Niihin pukeutumalla ulkoasu heijastaisi heidän käytöstään ja moralisointiasennettaan.

Kulta-aikaa

Moni konservatiivi on huolissaan raiskaamisista. Siksi he kaipailevatkin moraalisesti parempia aikoja, aikoja jolloin raiskaustilastot olivat karumpaa katsottavaa siitä huolimatta että aviopuolison raiskaus ei ollut rikos eikä siksi ollut edes mukana sen ajan tilastoissa.

Seksuaalisesti häiritsevää

Kun katsotaan elokuvien ikärajoja ja niihin liitettyjä symboleita, voidaan nähdä että symbolit ovat argumentteja siitä miksi elokuvalla on ikäraja. Kauhuteema, seksi, väkivalta ja vastaavat kertovat tarinaa siitä miksi elokuva on kielletty jonkin ikäisiltä. ; Tähän liittyen olen hieman huvitellut ajatuksella jossa jokin elokuva saisi korkean ikärajan olemalla pelkästään häiritsevä. Siis ei sillä että se sisältäisi häiritsevää väkivaltaa tai häiritsevää seksiä. Vaan koska se olisi häiritsevä. En ole keksinyt miten tämän voisi tehdä.

Kuitenkin tavallaan elokuva nimeltä "Teeth" menee tässä aika lähelle. Siinä on väkivaltateemaa ja seksiteemaa. Mutta ne on kuitenkin kuvattu kohtuullisen laimeasti, lähinnä rajaamalla tapahtumia ruudun ulkopuolelle. ; Elokuva on periaatteessa vakavia sävyjä sisältävä kohtuu hyvin asiaansa argumentoiva kauhukomedia jossa teinitytöllä on hampaita muuallakin kuin suussaan. Elokuva käsittelee ns. vagina dentataa. (Hikipedia suomentaa käsitteen klassisesti muotoon "hammaspillu". Se tuskin lienee akateeminen suomennos.)

Elokuvan alussa päähenkilö kuuluu kristilliseen seksistä pidättyväiseen uskontoon. Hän pitää neitsyyttä arvokkaana. Aluksi puolustetaan myös sitä että seksuaalivalistuskirjoihin laitetaan tarroja joita laitetaan ennen kaikkea naisten sukuelimiä kuvaavien sivujen päälle kun taas penis saa olla peittämättä. Tätä perustellaan sillä että nainen on luonnostaan siveä ja vaatii suojelua kun taas mies on seksuaalisesti aktiivinen. Tästä lähtökohdasta sitten etäännytään.

Elokuva käytännössä läpikäy monia sellaisia tilanteita joissa naiset ovat vaginoinensa haavoittuvassa tilanteessa. Osansa saavat niin deittiraiskaajat kuin kovakouraiset gynegologitkin. Kuin myös sellaiset jotka iskevät naisia alkoholin ja iskemistaitojen voimilla vaikka tietävät että he ovat antaneet uskonnollisen valan joka on heille hyvin tärkeä ja merkityksellinen.

Prosessissa korostetaan miten perinteisesti vagina dentata on nähty ongelmana jonka joku sankari päihittää. Tämä sopii kulttuuriin jossa naisen sukuelimiä piilotellaan ja korostetaan neitsyyttä. Lopuksi korostuu kuitenkin se, että vagina dentata pureskelee miehisiä elimiä vain jos he ovat asiattomia. Ja näin ollen ei ole mitään valloitettavaa ja voitettavaa. Paitsi omat huonot käytöstavat.

Elokuva onkin läpeensä seksualismoralistinen, mutta hieman perinteisestä poikkeavalla tavalla.

Rasismista, enemmistöistä ja raiskauksista

YLE uutisoi siitä miten Rotherhamin raiskausjengiläisten tuomioita on alettu panemaan käytäntöön. (Pun is not there willingly, it's forced.) Samalla kerrotaan että tutkintaa on haitannut pelko siitä että tutkijoita syytettäisiin rasismista. (Tämä pelko on todellinen, joskaan sen olemassaolo ei välttämättä tarkoita että todella syntyisi tämänlaisia seurauksia.) Ajatuksena on siis se, että jos valkoihoinen kohdistaa epäilyjä tummaihoiseen, voidaan taakse nähdä rasistisia motiiveja. Ja näiltä voi olla vaikeaa puolustautua.

Tuomioita on pantu täytäntöön. Joskin on hauskaa huomata että temppua epäonnistuneesti myös yritettiin. Rikollisryhmän johtohahmo esitti että oikeudenkäynti oli institutionaalisesti rasistinen ("institutionally racist"). Hän esitteli tunnettuja lausumia kuten "It’s become fashionable to blame everything on Muslims these days." Tuomari kuvasi tuomittua "violent hypocritical bully". Tuomio tuli joka tapauksessa. ; Tilannetta toki mutkistaa tässäkin se, että tästä huolimatta tekojen vakavuutta vähäteltiin tämän kovasti oikeuksista kiinnostuneen tyypin puolella. Ja rodun ja uskonnolla oikeuttamisen teemoissa oli vaikeaa nähdä että mikä raiskaajan motivaatiossa kumpusi rodusta ja mikä uskonnosta. (Sama näkyy toki muutoinkin ; Valtaosa maahanmuuttokriitikoista on de facto rasisteja koska vaikka he de jure vastustavat islamia he tunnistavat islamin ennen kaikkea ihonväristä. Ja vastustavat siksi sellaisiakin maahanmuuttajia jotka ovat sellaisilta alueilta joissa valtaosa on kristittyjä...)

Tämä tilanne on kiinnostava koska siinä on melko paljon kaikkea. Hyvin usea "maahanmuuttokriittinen"/maahanmuuttokriittinen kertoo tarinoita joissa he pelkäävät rasistin leimaa. Pelko on varmasti osittain aiheellinen ja osittain aiheeton. Aiheettomuutta on tietysti vaikeaa nähdä jos varoo tekemästä. Ja tekeminen on ymmärrettävää jos pelkää että kokeilussa on ns. "oma perse tulilinjalla". Tässä ilmapiirissä saattaa jäädä huomaamatta se, että tosiasiassa vähemmistöt eivät ole ainoita jotka voivat saada tuomioita rasismista tai viharikoksista. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen viharikosmurhatuomiossa uhrina oli "valkoihoisen kantaväestön edustaja" ja tekijä edusti vähemmistöä. (Tuomio yllättävän tuore, vuodelta 2015. Johtuen asiaan liittyvien lakien iästä jne.)

Toisaalta on olemassa sellaisia rasismin määritelmiä joissa käytännössä vain vähemmistö voi kohdata rasismia. Nämä liittyvät usein siihen että ei haluta tuomita ihmisiä. On suuntauksia joissa rikollisuutta selitetään rakenteellisena ilmiönä. Eli nähdään syy-seurauksia. Tämä syy-seurausten vahvistaminen on toki vaivaannuttavaa ja harmittavan yleistä. ; Kristityillä tätä teemaa edustaa "vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä" -ajattelu. Vihreällä humanistilla samaa ajaa se, että kaikkia halutaan ymmärtää ja vastauksia haetaan vaikka laposuustraumoista. Maahanmuuttokriitikot harrastavat jonkinlaista uskonnollista determinismiä jossa uskonnollinen vakaumus selittää käytöksen.

Tämä henki johtaa siihen että rasismissa voidaan keskittyä valtaan. On olemassa rasismin määritelmiä jotka vaativat ajatuksen siitä että rasismi olisi järjestelmässä. Ja järjestelmä määrittyy helposti niin että se on se jolla on dominanssia. Eli esimerkiksi enemmistön tuki. Tällöin vähemmistö ei näissä määrittein voisi olla rasistinen. Itse koen nämä lähestymistavat sanaa "rasismi" vääristävinä. On kuitenkin hyvä tiedostaa tämä koska näitä määritelmiä käytetään.

En toki täysin torju näiden määritelmien etuja. Esimerkiksi Falguni Shethillä on hyviä ja oleellisia huomioita siitä miten instituutiot käyttävät valtaa. Koen että on hyvä keskittyä instituutioihin koska niiden systeemiin voidaan koodata häijyjäkin valtarakenteita. Ja tähän liittyy usein "tallaavaa käytöstä". Ideologiat vaikuttavat johonkin joten niitä voi olla hyvä tarkastella. Itse asiassa hyvin usein. Nämä valtarakenteet voivat olla todellisia ja näin ollen määritelmillä voidaan rajata tutkimusalueita. Ja osa niistä joissain paikoissa todella pitää sisällään rasistisia teemoja. Mutta että koko rasismi olisi tässä, niin "voi ei". En pidä näitä määritelmiä riittävän kattavina kuvaamaan koko rasismi-ilmiötä.

Mutta itse en ymmärräkään miten voidaan "rakastaa ihmistä, mutta vihata hänen mielipiteitään, toimintaansa, ajatteluaan ja tekojaan".

Voi Ein Voima

YLE on tuottanut videon jonka tarkoituksena on ehkäistä seksuaalista häirintää kadulla. Se luottaa hyvin vahvasti "EI" -sanan voimaan. Ja jossain määrin käsilaukkuunkin. Luulen että video on tehty sen verran pienellä budjetilla, että moitteet siitä että verorahoja olisi jotenkin oleellisesti tuhlattu on huvittavaa. Mutta ei yhtä huvittava kuin itse filmi.

On tavallaan kiinnostavaa miettiä asiaa siltä kannalta, että elämme kulttuurissa jossa seksuaalisen väkivallan uhkaa on pidetty relevanttina. Tässä teemassa vastakkain on ollut ajatus siitä että maahanmuuttajat raiskaavat. Että lääppimiskampanja jonka mukaan seksuaalinen häirintä on aina ollut relevantti osa naisen elämää Suomessa.

Tämä video kuitenkin tuntuu elävän maailmassa jossa ihmiset tottelevat kieltoja. Eli kourija poistuu kieltämällä. Jos tässä keinoissa olisi maan naisten kokeman seksuaalisen häirinnän tila niin sitten meillä ei olisi mitään relevanttia seksuaalista häirintää. Itse tosin olen tietääkseni saanut kerran Järvenpäässä lievästi turpaani siitä että vaaleahipiäinen aikuinen mies häiriköi naista ja sanoin tälle että ei naista kiinnosta. Koin intervention tarpeelliseksi sillä kieltäminen ja siirtyminen syrjemmälle ei estänyt tätä raiskausta lievempää humalaista kourimisintoa. Tämän seurauksena minut mm. nostettiin seinälle ja muuta melko harmitonta mutta kohdalle osuessaan pelottavaa.

Uskoisinkin että YLE elää vihjeettömässä maailmassa. Joka on sattumalta se sama vihjeetön maailma joksi moni maahanmuuttokriittinen näyttää kokevan maahanmuuttajattoman Suomen. Seksuaalirikosten uhrit sen sijaan voivat tiedostaa että huutaminen ja kieltäminen ei usein pysäytä tekoa. Ja raiskaajat voivat olla parempia tappelijoitakin.

Itse olen voimankäytön kannattaja.

Oinosen erehdys

Oinonen herätti huomiota viittaamalla raiskaukseen josta poliisi ei ollut tietoinen. Häntä haluttiin tämän vuoksi kuulla. "Poliisin mukaan kaikki raiskausepäilyt otetaan poliisissa ehdottomasti vakavasti. Oinosenkin kertoma tapaus halutaan siksi tutkintaan. Ihmetystä herättää, miksi Oinonen tietää tällaisesta, mutta poliisi ei. - Poliisi on käynnistänyt kansanedustaja Pentti Oinosen lausuman vuoksi esiselvityksen, onko Oinosen mainitsemaa 15-vuotiaan tytön raiskausrikosta Kuopiossa tapahtunut ja onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta."

Olikin varmasti kannustavaa tietää että poliisi yrittää nimenomaan tutkia maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja pitää tätä niin tärkeänä että rikoksesta tietäviä halutaan kuulla. Kukaan ei ainakaan voi sanoa että poliisi ei ottaisi näitä raiskaustapauksia vakavasti. Poliisin kiinnostus siitä että tästä kuullaan sai erikoisen käänteen. Siitä tuli tarina siitä miten Oinosta kiusataan.

Ensin sanotaan että polisiia ei kiinnosta ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja sitten kun poliisi haluaa kuulla niin poliisin kuulemishaluille ei tässä suostuta näkemään mitään muuta syytä kuin käyttää sitä jonkinlaisena painostuskeinona. Oinonen tuohtui siitä, että hänen raiskausaiheisen kirjoituksensa todenperäisyys oli kyseenalaistettu. Kyseenalaistettu pyytämällä todisteita siitä. Poliisi ahdistelee kauheasti kansanedustajaa todisteita pyytämällä. (Tällä ei kuitenkaan haluta tässä kontekstissa nähdä yhteyttä siihen miten uskottava Oinosen viittaama rikos itse asiassa on. Se on tavallaan erillinen asia ja ilmiö. Maahanmuuttajien tekemissä raiskauksissa pahaa on että niitä ei oteta vakavasti eikä niitä tutkita.)

Oinonen selitti, että häntä ei kuultavaksi viedä. Hän halusi niin kovasti olla tietämättä teon yksityiskohdista, eli suojella ulkomaalaista raiskaria poliisilta, että "Minähän en vapaaehtoisesti poliisiauton kyytiin mökistäni astu. Saa tulla 4-5 riskiä miestä kantamaan, olen sellainen jullikka vielä tässäkin iässä, 63-vuotias Oinonen sanoo." Tässä minä ihmettelin että missä Oinonen olisi harjoittanut jotain kamppailulajeja useita vuosia tunteja päivässä. Sillä useaa vastaan kamppaileminen on vaikeaa. Ja poliiseilla on etälamauttimet. Toki haluaisin tietää tämän sitäkin kautta että jos Oinosen kamppailuseura ei potki häntä pois siksi että heidän mielestään taitoja ei saa käyttää poliiseja vastaan, niin asetan sen tarkasti boikottiin. Oinosella täytyy olla tämä taito koska eihän hän voisi rehennellä.

Sellaisille ihmisille jotka keksivät tapahtumia, rikoksia ja muita päästään ja toimivat väkivaltafantasioiden mestareina on toki toinenkin nimi. Oinonen tuskin kuitenkaan haluaa että häntä kutsutaan tässä yhteydessä "uskovaiseksi" tai "supersankaritarinoiden kirjoittajaksi". Olisi nimittäin melko omituista ja ironiakäänteistä lietsoa keksittyä rikosta ja sitten tulla ulos tämänlaisten sankaritarinoiden kanssa. Joten peruslähtökohtana on se että Oinonen on rehellinen. Joten Oinosen jullin kamppailutehokkuus on tässä mielessä hyvin oireellinen tai merkittävä tosiasia.

Mutta luultavasti Oinonen ei väitäkään "olevansa niin kova jätkä". Se oli vain minun tulkintani. Luultavasti hän on rehellinen ja viittasi vain siihen että hän on niin lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan monta riskiä miestä. Tämän arvioin uskottavaksi. Pian Oinonen ilmoittikin että häntä viedään poliisiautoon. Joku voisi muistaa että pidätys, vangitseminen ja vapaudenriisto ovat eri asioita kuin kuulemaan pyytäminen. Olisi mahdollista että poliisit pyysivät kahville keskustelemaan että onko rikosta tapahtunut ja kenties juttelemaan Oinosen mielenterveyden tilasta ja siitä minkälaista apua hyvinvointivaltio voi sellaiseen tarjota. Mutta Oinonen tietenkin tekee kuten sanoo. Hän ei valitettavasti tässä yhteydessä kertonut medialle monta riskiä miestä prosessiin oikeasti tarvittiin. Mikä on ymmärrettävää koska hänellä oli kiire, ja ilmoituksen sisältö oli muutenkin se että haastattelut jäävät myöhemmäksi. Mutta tottakai hän sanojensa mittaisena rehellisenä miehenä teki kuten lupasi. Tämä olkoot peruslähtökohta kunnes Oinonen toisin todistaa. (Näin olkoot vaikka häntä ei kuulemma edes viety poliisiautoon.)

Sittemmin Oinonen onkin kertonut, että hän erehtyi. "Oinonen erehtyi raiskausepäilyn uhrin iästä, tapahtuman ajankohdasta sekä epäillyn taustasta." Tokihan tilanne olisi toinen jos joku muu keksisi rikoksen josta unohtaisi ja väärinmuistaisi kaikki em. asiat, ja syyttäisi niiden pohjalta perussuomalaisia niin saattaisi heilahtaa kunnianloukkaussyytteitäkin. Hän ei kertonut erehtyneensä poliisejen määrästä joten se tieto oletettavasti pitää paikkaansa. Oinonen on sen verran lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan neljä tai viisi riskiä poliisimiestä. Sen verran asia toki murehduttaa, että poliisin mukaan case is closed ; Oinosen ilmoittama maahanmuuttajien tekemä 15 -vuotiaan raiskaus ei tarvitse esitutkintaa. Näin taas yksi mamurikos katosi kuin ei olisi koskaan ollut olemassakaan ; Kriisistä käteen jäikin oikeastaan vain se, että poliisia ei kiinnostanutkaan, ei raiskaus eikä Oinonen. Homolausunnoistaan tunnettua Oinosta taas kiinnosti 4-5 raavasta uniformupukuista miestä.

---

Ei. Ette saa mitään parempaa. Tämä tapaus ei ole missään näkökulmassa sen arvoinen. Tällaisessa maassa elämme. Selvästi pitkäjänteisesti ammatikseen paskaa puhuva voidaan viedä poliisikamarille mediamylläkässä melko mielivaltaisesti. Tapahtumassa ei ole yhtään kunniallista osapuolta. En välttämättä halua asua tämänlaisessa maassa.