Uusi lisätwisti "orjamoraaliin"

Jos kuuntelemme Pastori Scarboroughia, ja miksi emme kuuntelisi, hän esittää uskonnon nimissä lääketieteellisen väitteen. Jumalalla on erityinen suhde rintasyöpään. "God Would Cure Breast Cancer If Our Women Stopped Having Dirty Fantasies" Tämä kertoo paljon. Ennen kaikkea tämä kertoo siitä että usko Jumalaan ei paranna tyhmyyttä. Eikä kenties impotenssia ja kateuttakaan. Mutta ainakaan tyhmyyttä se ei selvästi paranna. Tämä ei kuitenkaan ole tästä. Osoittaminen ja negatiivisten attribuuttien listaaminen on Scarboroughin kohdalla helppoa, aivan liian helppoa.

Mutta se opettaa toisenkin asian. Nimittäin siinä on kannanotto siitä että Jumalalla on ikään kuin oikeus vaikuttaa ihmisten ruumiisiin. Ajatus Jumalisesta kirouksesta ei ole usein kaukana. Jos voidaan ajatella että rintasyövän parantamatta jättäminen on passiivista niin aktiivisesti kostavaa Jumalaa ei tarvitse hakea Juhani Starczewskia kauempaa. Hänhän esitti että esimerkiksi omaisen kuolema ei ole ainakaan siunaus. Ja se voidaan sitoa siihen mitä ihminen on tehnyt. Tässä Jumala voi siis vaikuttaa ihmisten elämiin aktiivisesti. Jopa niin että omat tekemät pahat teot ovat kollektiivisesti hänen läheistensä kannettavissa. Jumalalla on toisin sanoen oikeus iskeä vaikka ihmisen ruumiilliseen koskemattomuuteen ilman että tämä olisi Hänelle eettisesti ongelmallista.

Tässä ei tarvitse kuin kysyä yksi kysymys : Miksi? Ja vaikka Starxzewski ja Scarborough voidaan nähdä marginaalisina kristittyinä, niin ajatuksen takana on huomattavasti laajempia teemoja. Voidaan puhua valtavirran kristinuskosta. Olen ollut jokseenkin kiinnostunut erilaisista Faustisista tarinoita (aivan pienestä asti) ja niiden kohdalla vastaani on tullut se, että sielun myyminen on itse asiassa mahdotonta. Sillä ihminen ei vastaa omasta sielustaan. Ihminen ei määrää sielunsa kohdalla. Ihminen ei voi myydä sellaista mikä ei ole hänen myytävänään. Ihmisellä ei ole omistusoikeutta sieluunsa. Ja tämä on tärkeää koska Jumalalla on valtaa päättää sielujen kohtalosta. Jumalalla on oikeus tehdä tämä koska sielut jollain syvällisellä tavalla ovat hänen hallinnassaan. Eli omistuksessaan.

Kun - vaikka itsemurhan tai eutanasian kohdalla - puhutaan siitä että elämä on Jumalan lahja, on kyseessä eräänlainen teologinen valkoinen vale. Elämä on enemmänkin vuokralla. Ihmisen tulee siksi pitää vuokraamaansa elämää tietyissä raameissa. Ihminen ei saa tehdä mitä haluaa ilman että vuokraehtoja rikotaan.

Orjamoraalin synty

Tämä voidaan sitten johtaa Friedrich Nietzschen ajatuksiin. Ajatuksiin niin kristinuskosta kuin yhteiskunnastakin. Nietzschen "Moraalin alkuperässä" on ajatus sinä että kristinuskon moraalikäsitykset eivät palaudu tai johda yliluonnolliseen moraaliin. Vaan ovat peräsiin jostain muusta. Hän käsittelee synnin ja velan välistä yhteyttä. Ja tekee sen tavalla joka lienee helpohkoa ymmärtää antamieni esimerkkien kautta. ; Omatunto, valta ja moraali nivoutuvat yhteen.

Kaupankäynti ei perustukaan usein tasa-arvoisuuteen. Tämä on mielenkiintoista koska siinä on kuitenkin kaksi osapuolta. Usein tilanne ei kuitenkaan ole tasaväkinen. Kaupassa kiinnostavaa onkin se, että on velkasuhteita ja luottosuhteita. Velka ja luotto ovat jotain jotka ohjaavat ihmisten käytöstä. Nimenomaan velallisuuden käsite, ja syntisyyden käsite, ovat niitä naruja joista vetämällä rakennetaan moraalinäkemyksiä. Velan ja synnin yhteys on mielenkiintoinen koska tavallisesti on demonisoitu itse ostotilanne. Ostaminen ja kauppaaminen on nähty molempien osapuolten ahneuden osoituksena. Ja ahneutta on moitittu. Mutta kuitenkin voidaan sanoa että velka on kenties tärkeämpi ajatus.

Onkin mielenkiintoista huomata että oikeistolainen fundamentalismikristillisyys on usein talousasioissa äärimmäisen uusliberaalia. Max Weber liittikin kalvinistisen teologian - joka jostain syystä on maassamme vääristynyt kielenkäytössä nimenomaan luterilaiseksi työmoraaliksi - tämänlaisiin asenteisiin. Hän piti kapitalismia kalvinistisen kristinuskon tuottamana yhteiskuntarakenteena. Tämä on mielenkiintoista koska usein Nietzsche nähdään jumalattomien ja Weber teistien filosofina. Mutta tässä teemassa heillä on kohtauspinta.

Ei ole vaikeaa nähdä, että kalvinistisessa maailmassa, jossa nähdään usein että Jumalan apu näkyy myös maanpäällisessä elämässä olevina siunauksina, on tekemässä jotain jossa hyvä ihminen on maksukykyinen ihminen. Maksukyvystä tulee, jos ei suorastaan moraalin mitta, niin ainakin moraalisuuden indikaattori. Siksi kaupankäynnin ahneusmetaforan sijaan onkin korostettu köyhän laiskuutta. Kokonaisuudesta muodostuu jotain melko irvokkaanoloista ; Jumala auttaa niitä jotka hän on predestinoinut auttamaan itseään.

Laajennetussa mielessä tämä voidaan liittää aika erikoisella tavalla orjamoraaliin. Ei sitä kautta että oltaisiin puhumassa moraalista. Vaan sitä kautta että ollaan puhumassa aivan oikeasta orjuudesta. David Graeberin näkemyksessä orjuudella ja velalla on ollut - ja on tavallaan yhä - syvä yhteys. ; Orjuus on käytännössä syntynyt pääasiassa kahta kautta. Elämän velkaa olemisen tai pelkän rahan kautta. Otan tästä pari esimerkkiä;
1: Sodan kautta saatu orjuus perustuu siihen, että sodassa antautuminen merkitsee elämän loppumista. Sotavanki voidaan teloittaa niille sijoilleen. Ja jos tätä ei tehdä on vanki tavallaan elämänsä velkaa. Tämä velka on vangin kannalta melko absoluuttinen. Hänen vanhat velkasuhteensa ja velvoitteensa raukeavat ja on vain hänen ja hänen omistajansa välinen velkasuhde. Joka on orjan kannalta absoluuttinen. Toisaalta orjanomistajan omistussuhde on kuvattavissa hyvinkin rajallisena. Sillä orjia voidaan myydä ja vaihtaa. Orjakauppa tekee sen, että orjalla on orjanomistajalle hyvinkin rajallinen vaihtoarvo. Orjuuden merkitys on tätä kautta epäsymmetrinen. Absoluuttinen velka voidaan myydä rajalliseen hintaan toiselle. Mittarina on usein orjan työstä saatava hyöty. Velka elämästä on toisaalla kauppatavaran mahdollistaja. Toisaalta hinta määräytyy siten että onkin kyse vain työvoimasta.
2: Velkaorjuus taas muodostuu toisella tavalla. Esimerkiksi Graeber kuvaa että muinaisessa babyloniassa avioliittoon meneminen ei ollut omistussuhde. Esimerkiksi omaa vaimoa ei voinut myydä. Kuitenkin jos perheen mies velkautui, velkojat veivät ensin irtainta omaisuutta, sitten lampaita tai muita tulonlähteitä. Myös vaimo ja lapset saatettiin ottaa orjiksi. Ja tietenkin velallinen itse. Orjuus on tässä eettisestis idottu ainoastaan suhteessa rahaan. Mutta käytännössä orjan elämän ja työtehtävien ja omistussuhteiden kannalta on melko sama onko orja napattu velkavankeuteen vai orjuutettu sotavanki.

Graeberin näkemyksessä velka on yhteiskunnan perusta ja olemus. Se, että ollaan velkaa joko vanhemmille, yhteiskunnalle, universumille tai Jumalille on kaiken yhteiskuntatoiminnan takana. (Esimerkiksi sana schuld on saksaki sekä velka että synti. Nietzschen kieliperusta on voinut helpottaa ajatuksen kehittämistä.)

Tämä ajatus on hyvin siirrettävissä kristinuskoon.

Jos mietimme kristinuskoa, niin ihminen on ikään kuin rangaistusta vastaan velvoitettu tekemään tiettyjä asioita. Jumala voi vaatia uhreja. Tai vähintään uskon kaltaisia mielipiteitä. Ja ei riitä että Jumalaan uskoo, Häntä täytyy myös rakastaa ja kunnioittaa. Ja tämä näkyy noudattamalla erilaisia sääntöjä ja toimia. Jotka osoittavat että ihmisen elämän tehtävänä ei ole edes askeltensa ohjaaminen. Jumalalla on omistusoikeus. Syntymän ihme ei olekaan lahja vaan jokin josta ollaan velkaa.

Nietzschen pääajatus siitä että tavanomaisuutta hakeva yhteiskunta on rajoite niille jotka haluavat elää eri lähtökohdista tai eri perustasta on tätä kautta helposti liitettävissä. Orjamoraaliin liittyvät ajatukset voidaan liittää ajatuksiin siitä että yhteiskunnassa epäsymetrinen markkinapaikka nostaa konflikteja. Joten markkinoiden olemassaolo vaatii jonkinlaisen väkivaltakoneiston joka rauhoittaa alueen.

Kapitalismissa, uusliberalismissa ja vastaavissa tämä on tarkoittanut usein sitä että poliisi nähdään erityisen perustavana. Mutta oikestaan kaikki muu on haluttu tehdä sopimuksenvaraiseksi.

Ja tätä kautta syntyy helposti konflikteja siivoava - kenties vain väkivaltaan puuttuva, mutta moraaliasioissa on mahdollista mennä konfliktisiivoamisen puolella myös moralisointiin jossa on poliittista korrektiutta tai uskonnonvapauden, mielipiteenvapauden ja sananvapauden rajoittamista - näkemys yhteiskunnan merkityksestä. Eli yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa turvallisuus ja kaikki muu olisi sitten Herran tai hänen näkymättömän kätensä harteilla.

Toki asiaan voisi nyhtää myös pienen nyky-yhteiskuntatwistin.

Jos katsotaan uusliberaalia, raaputtamalla takaa löytyy usein jotain muuta. Yleensä joko moderni "jumalaton" anarkisti joka vain pitää kaupankäynnistä eikä ole siksi vasemmistolainen anarkisti. Tai vaihtoehtoisesti kunnon konservatiivinen kristitty jolla on jonkinlaisia kalvinistisia asenteita. Jälkimmäinen voi kannattaa vapaata kauppaa mutta korostaa yhden tietyn uskonnon merkitystä.

Yhden valta-asemassa olevan uskonnon teeman voi kuitenkin hyvin liittää siihen että uusliberaali vapaa markkinatalous todellakin tuottaa "pitkiä häntiä". Eli syntyy tilanteita joissa on vaihtoehtoja mutta käytännössä markkinoita hallitsee yksi tai kourallinen suuria pelaajia. Muut eivät käytännössä voi kilpailla näiden kanssa vaan ne joutuvat tyytymään siihen että hakevat fraktioita sieltä mitä suurpelaajien segmentoinneista on jäänyt kaahittavaa. Jos nähdään että uskonnollinen julistaminen on mainontaa, ja synti on velkaa, voidaan nähdä ostotapahtumia. Joten kenties moralisointi voidaan nähdä ihmisten ostokäyttäytymiseen ja kilpailijoiden mainontaa vastaan tehtynä kilpailustrategiana. Ja "yksi Jumala" on seuraus siitä että jokin jumala on joko de jure monopoli tai on de facto monopolinkaltainen. Näin ainakin yksi fundamentalistien jännite voidaan purkaa ; Ajatus velvollisuudesta yhteen Jumalaan on vaikeasti sovitettavissa yhteen arvostetun uskonnonvapauden kanssa. Ja usein tämä jännite vaikuttaakin kaksoisstandardilta.

Toisaalta jos valtionvelka on jotain joka palauttaa muinaisen jumalanpilkkalain kollektiiviset rangaistukset ja niihin liittyvät valvontatavat. Kun ennen pelättiin Starczewskiläisiä kollektiivisia kostoja, tehtiin jumalanpilkasta kovia rangaistuksia. Sillä kyseessä ei ollut yksilön vaan yhteisön asia. Tässä twistissä velkainen valtio on moraaliton valtio. Laiskana makaava valtio joka ei vaan yritä tarpeeksi auttaa itseään. Orjaksi joutuva valtio. Helvettiin ajautuva valtio. Tälläisessä ilmapiirissä voinee ymmärtää sitä miksi talousvetoinen uskovaisen lestadiolaisen johdossa olevassa valtiossa esiintyy sellaisia ajatuksia joissa väärä mielipide maahanmuutosta tekee sinusta "maanpetturin". Jokin josta ansaitsee rangaistuksen. Ja samalla sama ihminen puhuu mielipiteenvapauden suuresta arvosta ja poliittisen korrektiuden huonoudesta. Vaikka jos väärän mielipiteen tekeminen johtaa maanpetturuuden kaltaiseen juridiseen eksaktiin syytökseen, niin siinä tilanteessa olisi vaikeaa nähdä mitään mielipiteenvapautta koko aiheessa..

Tässsä ei ole enää oikein tilaa muuhun kuin Huxley -sitaattiin : "Maybe this world is another planet's hell."

Todellista fleimisotaa

Michel Montaigne mietiskeli kuoleman merkittävyyttä. Häntä kiinnosti se, miten kuolema kestää vähän aika, lopputulos on sen jälkeen sama. Ja kuitenkin, paradoksaalisesti, kuolemisella on valtava merkitys.

Ja merkityshän sillä on. Antiikin kreikkalaisille eudaimonia oli jälkipolvien käsissä. Se, elikö ihminen hyvän elämän vai ei voitiin tuomita lopullisesti ja pätevästi vasta kuoleman jälkeen. Tämä ajatus varmasti sopii melko hyvin kristinuskoon jossa usko ja armo ovat niin tärkeitä että lopulta ja perimmiltään uskovaiset voivat tuomita yksittäisiä tekoja ja leimata jokaisen ihmisen niiden kautta syntisiksi. Armo ja pelastus ovat uskovalle kuitenkin vain jotain johon opetetaan ja opastetaan. Lopullinen tuomiovalta on Jeesuksella.

Itse tosin ajattelen enemmän niin että kuolema on jotain joka yhdistää kaikki. Mutta kuoleminen on kuten elämistä. Ihan koska kuoleminen on elämistä. Eikä pelkästään siten että monille koko elämä on yhtä kuolemista, vaan siksi että jos teoillamme on mitään merkitystä, myös tapamme kuolla ovat jossain merkityksessä jotain joiden kautta ja jonka aikana ilmaisemme itseämme. Jos elämän sisällä on merkitystä kaikkine paskallakäymisine ja internetdebatteineen, niin sama koskee kuolemisen prosessiakin.

Ja joskus kuolemiseen saa mukaan vahvan viestin ja statementin.

Omassa elämässäni esimerkiksi itsemurhan tekeminen on valinta. Ja se, että ei tee itsemurhaa on valinta ja sellaisenaan statement. Ei siksi että itsemurha olisi jokin asia joka ei ole valinta ja mahdollisuus. Statement on olemassa juuri siksi että noin ei ole. Se että on vaihtoehtoja ja valitsee niiden väliltä pitää sisällään viestin. Itsemurhassa on kyse siitä että paitsi kuollaan niin myös siitä että tämä kuolemisprosessi käynnistetään itse ja ajoitetaan kuten on itse päätetty. Ja toteutetaan myös tavalla jonka on itse valinnut.

Myös kaksintaistelussa on tietynlainen sisältö. Osa lataa konseptiin kunniaa ja oikeutta. Jos kaksintaistelussa olisi todella kyse siitä mitä siihen keskiajalla ladattiin, niin silloin se että kaksi miestä - tai peräti näiden kahden miehen esitaistelijat jotka ovat joitain aivan toisia ihmisiä - taistelivat julkisella paikalla kuolemaan ja tätä kutsuttiin oikeuden testaamiseksi Jumalan edessä. Se kertoisi aika paljon Jumalista. Minulle tämä on absurdia. Tosin kaksintaisteluun latautuu silti merkitystä. Merkitys siitä että ei halua elää maailmassa jossa on tuo toinen ihminen. (Kuten Oscar Wilde opetti ; Joko tuo tapetti lähtee tai hän. Ja joskus tapetti voittaa.) Jos omaan elämäänsä suhtautuu kärsimyksenä ja toisaalta on kostonhimoinen, kaksintaistelu voi olla win-win -tilanne. Prosessi joka kertoo joka tapauksessa viestin. (Tosin tässä tilanteessa halu kuolla mutta kyvyttömyys tehdä sitä muuten kuin kaksintaistelussa viestii hyvin tietynlaisesta joskaan ei kaikenkattavasta pelkuruudesta. Mutta toisaalta on hyvä huomata että ihminnen voisi myös ryypätä itsensä hengiltä. On helpompiakin tapoja kuolla kuin maksakirroosi, mutta itsensä hengiltä juopottelu on silti kätevä keino kaikenkattaville pelkureille.)

Kristityt toki tuntevat kuolemisen arvon. Meille opetetaan jopa koulussa, jossa kristinuskoa opetetaan hyvin lepsulla ja pehmoarvoisella tavalla, marttyyreista. Eniten Jeesuksen marttyyriydestä, mutta pienemmässä määrin Stefanoksen kivittämisestä ja muista uhrautumiskuolemista. Kristinusko on siitä omituinen uskonto että se kunnioittaa suisidaalista käytöstä marttyyreilla vaikka siinä itsemurhaa pidetään syntinä, jopa kuolemansyntinä. (Se on kuolemista ja synti, mutta...)

Nykyajan kristityt marttyyrit oman käden kautta

Tällä viestillä on toki merkitystä myös nykyaikana. Ja koska kristityt eivät saa muita tekemään heistä marttyyreita, he ovat alati valmiita marttyyrisoimaan itseään. Enkä puhu pelkästään siitä että nettikeskusteulssa heidän kritiikkinsä muuttuu joksikin jonka edessä he ovat uhreja. Puhun siitä että jos he eivät saa muita tappamaan heitä, he tekevät sen itse.

Esimerkiksi Dominique Venner sai kehuja Marine Le Peniltä. Venner ei pitänyt siitä että ranskassa homoseksuaalejen avioliittolaki meni läpi ja hän tappoi itsensä Notre Damen katedraalissa. Hän ampui itsensä alttarille ja paikalla oli hirvittävän monta ihmistä. Se oli yhtä julkinen kuin julkinen teloitus. Ja hän oli oma teloittajansa. Vennerin itsemurhassa oli taatusti viesti. Ja Le Penin kannanotto kertoo että hän oli paitsi yksittäistapaus niin myös sellainen yksittäistapaus jonka tekoja ihailevia ja kunnioittavia löytyy jopa vallan portaiden huipulta. Hänen tekonsa ei siis ollut tässä mielessä vain yksittäistapaus vaan jokin joka heijastaa monien arvoja.

Tuoreemmin Rick Scarborough kertoi samaan tapaan, että jos homoseksuaalien avioliitto menee läpi, hän sytyttää itsensä liekkeihin. Hengiltä palaminen on siitä kiinnostava valinta, että se on kauhea tapa kuolla. Scarborough on pastori jolla on jonkin verran statusta. Hän ei ole niitä marginaalissa olevia hupsuja joilla ei ole mitään menetettävää ja joiden itsemurha "pikkuasiasta" olisi ymmärrettävä. Siksi Scarborough tavallaan alleviivaa viestin siitä että homous ei ole "vain pikkuasia" monille kristityille. - Toisaalta se, että nyt kun laki meni läpi eikä Scarborough ole halukas tekemään itsemurhaa, hän lähettää toisenlaisen viestin. Viestin joka vahvistuu sillä että hän selittää että miten hän ei oikeasti tarkoittanut mitä sanoi silloin kun uhkasi mitä ei tarkoita. Kun luonne riittää tämänlaisten uhkausten käyttöön politiikanteossa mutta ei riitä rahkeita omien lupausten täyttämiseen tiedämme minkä arvoinen tämän miehen sana on aina ja kaikkialla hänen säälittävän elämänsä loppuun asti. Lopputulos on toki ennen pitkää sama, tuollaisilla vanhoilla kääköillä vieläpä aiemmin kuin hän itse haluaa ajatellakaan.) Erityisen kiinostavaksi tilanteen tekee se, että sanoma voidaan todella ymmärtää kaksoismerkityksessä. Mutta uutisen sisältöä ei korjattu kristittyjen tai Scarboroughin puolella mediakohusta huolimatta ennen kuin sitten kun laki meni läpi. Tätä ennen esimerkiksi Glenn Beck korosti että Scarborough on tosissaan kuten hyvin moni muukin pastori. Viesti ennen lain läpimenoa oli juuri sitä että kyseessä oli viesti jonka mukaan pastorit ovat valmiita kuolemaan näkemystensä vuoksi. Ja koska heitä ei ole uhattu teloittaa tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Viesti joka voidaan tulkita symboliseksi ja kirjaimelliseksi oli siis kirjaimellinen silloin kun sillä ei ollut väliä ja symbolista heti kun pitäisi toteuttaa lupauksia. (Miten normaalia kaikilta kristityiltä kaikkialla maailmassa.)

Loppusanat ja fanaatikkojen kannustamista

Mielestäni on erikoista että kristittyjen on usein vaikeaa noudattaa kultaista sääntöä. Eli sitä että he kohtelisivat muita kuin toivoisivat itseään kohdeltavan. Tässä itsensä liekkeihin sytyttämisessä he kuitenkin kohtelevat itseään kuten aika moni haluaisi heidän itseään kohtelevan. Itse tietenkin kannustan ihmisiä muutoinkin ymmärtämään että itsemurha on aito valinta meille kaikille. Joten jos ihminen haluaa itsensä tappaa, se on kaunis asia.

Siksi kehotankin kaikkia homoseksuaalien avioliiton läpimenoa kunnolla ja täydellä sydämellä vastustavia hyppäämään järveen tai kaivoon. (Sekä symbolisesti että etenkin kirjaimellisesti.) Voivat he puolestani myös syöksyä sementtiin. Minulta löytyy kyllä luovempiakin ehdotuksia itsemurhan näyttävään toteuttamiseen. Jos siis todella on valmis lähettämään näin äärimmäisiä viestejä. Viestejä jotka tuntuvat alleviivaavan sitä että on uskontoja joiden kannattajat ovat hölmöjä fanaatikkoja. Jos todella haluaa tämänlaisia viestejä välittää eikä vahingoita muita prosessissa niin siitä vaan.

Itse asiassa jos fanaatikko on valmis sytyttämään itsensä tuleen siksi että demokraattisessa maassa tulee heille epämieluisa lakitylos, kertoo että yhteiskunta ei heitä sytytä ja että he ovat aika pikkumaisia. Tämänlaisen ihmisen kuolema on tärkeä optimistinen viesti monille muille. Sillä jos ihminen on Vennerin tyylisiin itsemurhiin taipuvainen, on enemmän kuin todennäköistä että kyseinen fanaatikko on itsemurhassaan tehnyt sen ainoan maailmaa parantavan teon minkä hän voi tehdä. Itsemurhateon jälkeen hän on jättänyt maailman parempaan kuntoon, kenties jopa oleellisesti parempaan kuntoon, kuin ennen tekoaan. Tämänlaista eettistä ratkaisua minä voin kunnioittaa. Kunnioittaa syvästi.