Ja sitten sanovat, että trollaamisesta ei ole mitään hyötyä...

Hämmentämistä pidetään usein jonain joka on lähtökohtaisesti tuhoisaa eikä rakentavaa. Eikä ainakaan hyödyllistä. Se onkin helppoa yhdistää enemmänkin viihteeseen ja humoristisuuteen. Derren Brown "Miten mieltä hallitaan" kuvaa siitä miten hämmentäminen ja disinformaatio toimii taikurin apuvälineenä. Tämä sopii tietysti siihen että vitsi, leikki ja vastaavat olisivat hämmentämisen syvin olemus. Eli että hämmentäminen olisi nimenomaan jotenkin pinnallista.

Epätotuutta pidetään miltei "Saatanan metkuina". Totuus liitetään tietoon ja hyvyyteen. Epävarmuudesta ei yleensä pidetä, vaan esimerkiksi uskonnollinen epävarmuus halutaan peittää ja tätä pidetään enemmänkin oikeutuksena omalle varmuudelle. ; Yksi dogman kannattamisen pääideoista on juuri poistaa epävarmuuden tunteita.

Kuitenkin Brown näyttää että hämmennys on tehokas itsepuolustuksellinen keino ; Hyökkääjää voi hämmentää monin keinoin, esimerkiksi kysymällä jotain ; Ihminen on niin "ohjelmoitunut" kieleen ja tulkintaan, että kysymys prosessoidaan. Tämä antaa hieman aikaa.

Olen toki jo ennen Brownin kirjaakin tullut tutuksi ilmiön kanssa. Esimerkiksi kerran minut on nostettu rinnuksista ilmaan ja pääsin pälkähästä selittämällä että "Näen ne avaruusolennot. Näen ne sinun silmistä." Tämä lopetti tilanteen hämmennykseen ja aggression syy unohtui, tai sitten ajateltiin että hullun hakkaaminen olisi jotenkin olennaisesti enemmän pahuutta kuin teinipoikien pieksentä.

Lisäksi turvallisuusalalla törmää kaikenlaiseen. Esimerkiksi eräs portsari joutui työnsä puolesta usein heittämään ihmisiä ulos. Ammatin varjopuoliin kuuluu se, että humalaiset yrittävät usein "argumentoida" asiasta, juuri siksi että ovat humalassa. Siksi kysymykset joissa on auktoriteetin hakua ovat yleisiä. Siinä missä sisääntulevat heittävät kysymystä "etkö sä tiedä kuka mä olen?" ulostulijat ovat lähes yhtä konsistentteja ja kysyvät että "kuka sä luulet olevasi?" Kyseinen herra vastasi tähän jälkimmäiseen "Batman." Ja jatkoi hommia. Vastaus hämmensi riittävästi ja helpotti tilanteen vaikeutta.

D for Defence

Itsepuolustuksessa korostetaan usein väkivaltaista mekaniikkaa. Tämä toki kuvaa yhtä olennaista osaa itsepuolustuksesta. Pelkästään tähän jääminen on sitä, että puhutaan teknisestä toteuttamisesta, ajoituksesta ja muusta mekaniikasta "pikkukikkailusta" hienostuneisiin tekniikoihin ja sovellusdynamiikkaan. On selvää miksi tämä kuuluu itsepuolustukseen. Siitä on taatusti hyötyä. Tätä voisi kuvata englannin "D -sanalla" "Destruction".
1: Tästä käytännön elämän esimerkkinä olkoot vuoden 2003 loppukeväällä Korsossa tapahtunut. Tulin kaverin synttäreiltä. Oli aamuyö. Kävelin keskustasta kotiin. Joku halusi baariin. Baari oli vielä auki, mutta sisään ei enää otettu uusia asiakkaita. Portsari sulki oven ja turhautunut henkilö päätti lähteä lampsimaan. Hänen intuitionsa pakottivat purkamaan vihastumisensa ensimmäiseen vastaantulijaan, joka olin tietysti minä. Hän potkaisi minua sivulta reiteen varsin yllättävästi, mikä oli inhottavaa. Sain kuitenkin kengästä kiinni, ja astuin lähemmäs ja tartuin hänen naamaansa suorastaan hellästi. Tein nenää työntävän (en iskevän) liikeen, jonka seurauksena kaveri lensi perseelleen maahan. Lopetin tilanteen sanomalla "Nyt en yhtään jaksais" ja tilanteen obskuranttius sai nuorenmiehen jäämään istumaan asfaltille. Se, että hänen kokemuksekseen jäi se, että en tehnyt varsinaisesti työtä, ja että tilanne näytti helpolta ja että hän tajusi että siinä ei ollut itse asiassa minkäänlaista voimaa käytetty sai hänet luultavasti varomaan. Tosiasiassa jos hän olisi tapellut normaalissa 1-1:sessä kanssani tämän jälkeen, olisin luultavasti saanut pahasti päihini. Tekninen osaaminen ratkaisee selvästi.

Kuitenkin tämä on vain pieni osa. Esimerkiksi keskustelun osuutta ei voi ylikorostaa. Se ei tietysti ratkaise kaikkea itsepuolustustarvetta, mutta sen korostaminen on tarpeen siksi, että se ei välttämättä tule ihmisille mieleen, ja sen avulla saadaan kuitenkin paljon aikaan. Tapa ei kenties ole "yhtä coolia ja seksikästä" kuin takapotku päähän, mutta se kuitenkin ajaa asiansa. Paskanjauhannan tehokasta vaikutusta korostetaankin esimerkiksi puhejudon harjoittajien toimesta ansiokkaasti. Tässä osaan tulevat erilaiset rauhoittelutaidot, joilla toisen viha saadaan vähenemään. Esimerkiksi niin yksinkertainen asia kuin "kuuntele" ja "rauhoitu" -käskyjen vaihtaminen kysymyksiin "Onko kaikki hyvin?" ja "Miten voin auttaa?" muuttavat tilannetta olennaisesti. Tästä saadaankin toinen "D -sana" "Discussion"
1: Vartijana ollessani kiinni otettiin huumeita käyttävä veikko. Hänellä on maine Itä-Helsingissä, eikä häntä uskallettu ollenkaan päästää henkilökunnan tiloihin. Niinpä minut pistettiin pamppuni kanssa varastotilaan. Henkilöä ärsytti, koska hänellä oli kova krapula. Hän halusi nauttia varastamiaan kaljoja. Todisteiden hävittäminen kuulustaisi tietysti tosi kivalta, ja mielelläni ottaisin jopa osaa siihen mutta se ei vain tullut kysymykseen. Yleinen sekalainen paskanjauhanta muutti aggressiivisen tilanteen luonnetta oleellisesti. Aluksi hän uhkasi lyödä minua, sitten hän rauhoittui luvaten jättää minut rauhaan kun olin hänestä ihan rento veikko, toisin kuin nipottava henkilökunta, jota hän sitten lupasi lyödä. Kun selitin että minä olen sitä varten että minua lyödään eikä elämänkokemattomia kassaneitejä hän siirtyi ajatukseen varastossa olevan omaisuuden tuhoamisesta. Lopulta hän päätti nukkua krapulansa pois. Tai olisi, jos poliisit eivät olisi tulleet.

Näiden lisäksi on mahdollista yksinkertaisesti hämmentää tilannetta. Tässä hyödynnetään esimerkiksi sitä, miten ihmisillä on automaattisia reaktioita. Kun joku osoittaa sormella ja huutaa "Varo", katse kääntyy kuin automaattisesti. (Itse asiassa onnistuin Helsingin asemalla hämmentämään paljon treenannutta ninjutsumiestä osoittamalla sormella hieman hänen taaksen ja huutamalla että "Kato, kun sika lentää!". Tilanne oli sellainen että puhuimme tarkkaavuuden manipuloimisesta ja tapani tuntien hän itse asiassa osasi odottaa että teen jonkun jäynän. Ja se meni silti läpi.) Myös nopeat nykivät liikket kohti silmiä voivat toimia hämäyksenä ilman että niiden intentiona on olla lähelläkään iskua. Toinen yksinkertaisesti sulkee silmänsä automaattisesti. (Jos osaa ennakoida katseen suunnan ja tämän, voi harjoittelemalla tehdä illuusion, joka näyttää siltä kuin joku teleportautuisi; Ensin hän on edessä ja sitten hän onkin hetken päässä sivussa tai jopa takana. Olen itse kokenut tämän ja se on jännää. Itse en osaa) Oikein käytettynä tämänlainen antaa tilaa jonka avulla voi lyödä toista tai päästä vapaaksi ja karkuun. Yleisesti ottaen hämmentämisen rooli onkin juuri siinä, että tilanne ei koskaan pääty siihen, vaan tällä yksinkertaisesti ostat itsellesi hieman aikaa. Käynnistämällä toisen OODA -loopin, saat itsellesi aikaa sekunnin kymmenyksiä tai jopa sekunteja. Tänä aikana ehdit pamauttaa nyrkillä naamaan (jolla voi ostaa aikaa pakenemiseen.) Aika taas on hyvinkin ratkaisevaa väkivaltatilanteessa. Tästä saadaan "D -sana" "Distraction".
1: Tästä esimerkkinä olkoot Helsinkiläinen spurgu. Hän heilutteli kaikille ohikulkijoille. Halusi jutella. Minä vaihdoin pari sanaa. Lähtön koittaessa kaveri kuitenkin tarrasi kiinni. Tunsin miten hänen otteensa oli luja ja miten toivotonta siitä olisi irrota. Mutta tässä tilanteessa - vaikka laki antaisi tilaa sille, etiikka sanoo että tässä rikottaisiin lain henkeä vaikka ei sen kirjainta - ei kuitenkaan ollut mahdollista vain lyödä turpaan. Spurguja on elämä muutenkin lyönyt, eikä ole reilua lyödä jotakuta joka ei itse asiassa ole sinulle konkreettinen vahinkoa tuottava uhka. Kiinnipito oli enemmän sosiaalis-aggressiivista kuin väkivaltais-aggressiivista. Päädyinkin ottamaan kauhistuneen ilmeen (mikä ei ollut vaikeaa em. tilanteessa) ja aloin selittämään vuolaasti, miten näen että spurgun sisällä on avaruusolentoja jotka yrittävät abduktoida minut. Spurgu hämmästui silminnähden ja hänen otteensa löystyi hetkeksi niin että sain itseni irti. Ja tämä riitti siihen että kävelin pois.

Lisäksi valtaosa väkivaltaisista tilanteista on vältettävissä varovaisuudella ja arkijärjellä ; On ennakoimista ja varomista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi arkisia reittivalintoja ja muuta vastaavaa. Tämä perustuu siihen että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeiden tyyppien kanssa. Sillä väärät tyypit, väärä paikka ja väärä aika ovat kovasti suuria riskitekijöitä. Tästä saadaan itsepuolustuksen "D -sanaksi" "Deliberation".
1: Tästä ei saada ymmärrettäviä tarinoita, koska koko väkivalta estyy. Ei ole tilannetta joka ratkaista. Ei ole ongelmaa, joten ongelmanratkaisukyvyllä ei päästä elvistelemään. Valitan, tulin tänään päiväaikaan töistä kotiin, kuljin alueilla joissa liikkui paljon ihmisiä, kohtelin tupakanpyytäjiä suoraan ja reilusti silmiin katsoen enkä ollenkaan katsetta vältellen tai moralisoiden. Enkä vittuillutkaan kenellekään päin naamaa vaikka olotila olikin sellainen että se olisi vain heijastanut yleistä mielentilaani.

Lahjan palauttamisesta.

"A gift? You can return a gift."
("X-men origins: Wolverine")

Albert Camus otti itsemurhan hyvin keskeiseksi osaksi ateistis absurdia filosofiaansa. Hänestä ateistin kannalta tärkeä kysymys on jo siinä, miksi hän ei tapa itseään. Camus tiivisti ongelman sanomalla niinkin vahvasti että "On olemassa vain yksi todella vakava filosofinen probleema, itsemurha."

Hän oli tietysti itse ateisti eikä tehnyt itsemurhaa. Itse asiassa Albert Camus esitti että absurdi sankari - hänen ideaali -ihmisensä - ei tehnyt itsemurhaa. Camus hylkäsi perinteisen teologis-moraalisten argumenttien oikeuden itsemurhan kohdalla totaalisti. Hänestä itsemurhasta ei ratkaissut elämän absurditeettia, ja sen tekevä ihminen tekee kannanoton omasta arvottomuudestaan. Camusille itsemurha tarjoitti kyvyttömyyttä elää absurdissa, eli dogmattisuuden kaipuuta. Ja se edusti jopa huumorintajuttomuutta, joka on Camusin mielestä eitoivottava piirre.

Siksi Camus ei ollut suisidaalinen, ei taipumuksiltaan eikä teoiltaan. "Camus ei angstaa." Siksi hänen loppunsakin tapahtui auto -onnettomuudessa, eikä oman käden kautta.

Kuitenkin yllättävän moni uskova pitää Camusia ikään kuin todisteena siitä että jos uskonnoton on hengissä, hän on jotenkin irrationaalinen, epäaidosti uskonnoton. Tähän liittyy erikoinen haastekin. Tästä löytyy esimerkki Richard Dawkinsin "Jumalharhassa". Hän kertoo saaneensa uskovaiselta viestiä jonka sisältö oli että ateistin pitäisi ensin miettiä miksi ei tekisi itsemurhaa. Uskovasta Camusin kysymys itsemurhasta olisi ateistille nykyäänkin relevantti.

Ensi alkuun ihmettelin että halusiko uskova viestissään Dawkinsin todella tekevän itsemurhan. Ihmettelin myös oliko uskova edes lukenut Camusia. Kunnes käsitin että hän ei tarkoittanut tätä, vaan sitä että jos on uskonnoton ja elossa, ei ole miettinut itsemurhaa. Camusia tai ei, uskovainen ymmärtää itsemurhakiellon Jumalalta tulevana dogmana. Ja jos tätä dogmaa ei ole, niin ateisti voisi tappaa itsensä. Ilman kieltoa on lupa.
1: Viestin sävyn mukaan uskovainen tosin näyttää kenties hieman ihmettelevän miksi lupa ei ole käsky. Tässä olisi kuitenkin voimakas aste -ero.

Dawkinsin puolesta en osaa sanoa, mutta omasta puolestani olen mielestäni varsin sujut itsemurhan miettimisen suhteen. Minulle "Camuksen kysymys" - ja itse asiassa myös sen vastaus - ovat olleet relevantteja. Tässä mielessä ymmärrän uskovaisen lähettämän viestin, kenties sellaisella tunteenomaisella tavalla joka on luultavasti täysin Dawkinsin kokemusmaailman ulkopuolella.

"Uudistettu Camusin kysymys" -ja siihen vastaaminen.

Ajattelin että reagoimisen vuoksi voidaan unohtaa "Camusin kysymyksestä" oikeaoppinen Camus ja yrittää lähestyä asiaa hyväntahtoisuuden periaatteen sävyttämänä. Eli sen sijaan että ajatellaan että lausunto oli Camusin näkemyksen kanssa epäkorrekti ja viitata pelkkään asiavirheeseen, voidaankin katsoa mitä uskovainen on todennäköisesti tarkoittanut viestillään.

Henkilökohtainen hömpötys.

Aloitan omakohtaisella hömpötyksellä. Koska sitä kautta asiassa kenties pääsee hyvään vauhtiin. Myös vastaukseni on "epäcamuslainen". Mutta minä en olekaan absurdikko vaan surrealisti.

Itselleni itsemurha tarjoaa pysyvän pisteen ; Olipa maailma miten absurdi tahansa, on silti selvää että koskaan ei tule vastaan täydellistä kaaosta, tilannetta jossa en voisi tehdä jotain. Määrään vähintään elämästäni. Tai jos en siitä, niin ainakin kuolemastani.
1: Tässä auttaa L. Ron hubbardin kuvaus "Työn ongelmat" -kirjasta : "Hämmennys on hämmennys ainoastaan niin kauan kuin kaikki osaset ovat liikkeessä" ... "Hämmennys jatkuu kunnes valitaan yksi tieto, yksi tekijä, yksi yksityiskohta hämmennyksen kokonaisuudesta. Siitä yhdestä asiasta joka valittiin ja jota käytettiin, tulee stabiili tieto suhteessa muihin asioihin." ; Yhden asian hallinta tekee siitä tukipisteen, jonka ympärille voidaan kerätä muita asioita. Yksi tieto auttaa suhteuttamaan muut asiat suhteessa tähän asiaan. Näin tiedot voidaan panna järjestykseen. Hubbard liittää hämmennykseen kolme asiaa : epävarmuuden, tyhmyyden ja turvattomuuden. Hämmentynyt toimii irrationaalisesti, epävarmasti ja tämä tuo hänen mieleensä turvattomuutta.
___1.1: Vaikka en ole skientologi - vaan itse asiassa skientologian vastustaja - tässä ajatuksessa on henki joka on hyvinkin "arkijärkeen sopiva". Tällä korostan sitä että siitä että ei ole yksimielinen jostain asiasta ei tarkoita että pitäisi olla vastustamansa asian antiteesi. On itse asiassa hyvä jos kykenee näkemään jotain oikeaa niissäkin näemyskokonaisuuksissa joiden kanssa on erimielinen.
_____1.1.1: Tämänlaiset asiat jotka ihmiset itse asiassa tietävät antaa sille sen "luotettavan sävyn", joka houkuttaa ihmisiä liittymään skientologeihin. Ajatus ei ole kovin nerokas, mutta se on ihmisten ajattelun mukainen. Tätä kautta itsestäänselvyys on osa manipulointikoneistoa. Alussa mukaillaan ihmistä, ja annetaan hänelle kontrollin tunne. Ja skientologiassa eteneminen tarkoittaa sitä että ihminen pistetään askel askeleelta kontrolliin. Mikä selittää miksi voin olla yksimielinen skientologien kanssa, mutta vastustaa heitä silti lujasti.

Näin ollen minulla on aina jonkinlainen perusturvallisuus. Itsemurha on välinevarastossani, mutta ei ensimmäisenä keinona. Se on epäonnistumisen ja heikkouden merkki. Sen merkki että vaatii jotain epädogmaattista. Ongelmana on vain se, että minun maailmankuvassani heikkous, epäonnistuminen ja luotettavien asioiden hakeminen eivät ole automaattisesti paheita. Näin ollen korostankin enemmän olemassaolevia vaihtoehtoja ja valintoja. Itsemurhan tekeminen ja tekemättä jättäminen ovat samanarvoisia tekoja. Joten jos joku kysyy että miksi en tee niin, vastaan että "koska valitsen niin."

Eettinen taso.

Jos Dawkinsin tapainen ateisti saa kuulla että kristinuskon mukana menee dogma jossa itsemurha kielletään. Tämä antaa mielenkiintoisen aseen suoraan arvokeskustelun ytimeen. Uskovahan tässä itse asiassa sanoo että "Tässä on taas yksi moraaliargumenttirypäs, johon olemme liittäneet puumerkkimme, ja jotka muuttuvat mielettömiksi toisten asioiden nenäämme tunkemisiksi". Argumentti siis itse asiassa tavallaan poistaa kristityn valtaa itsemurhaan liittyvästä arvokeskustelusta. Yhä epäselvemmäksi käy miksi itsemurhan tekeminen pitäisi erityisesti tuomita. Näyttää että kyseessä on vain maailmankuvallinen näkemyskysymys.

Eli ateisti saisi luvan ohittaa ne perustelut joista itsemurha on syntiä ja ehdottoman kielletty asia, koska mikään ei pakota häntä taipumaan uskovaisten kieltoihin. Toisaalta itsemurhasta ei tule käsky, vaan tilanne on individualistinen ; Tilannehan on se, että itsemurhan teko ei - ainakaan Dawkinsille kirjoittaneen uskovan ehdot uskoen - ole ateistille mikään pakotettu tai looginen seuraus ateismista. Vaan että itsemurhan tekemiseen ei ole vasta -argumentteja ateistisessa maailmassa. "Miksi tappaa itsensä?" ja "Miksi ei?" ovat yhtä hyviä. Ateismi antaa tässä kohden yksilön itse valita ratkaisunsa.

Valistusmies sanoisi "Sapere aude", uskalla ajatella.

Hengissäpysymisen vuoksi.

Kuitenkin hieman yllättäen itsemurhan ongelma on ateistille käytännössä hyvin pieni. Syy on se, että nykyään ateisti käytännössä katsoen yleensä katsoo olevansa evoluutiolla syntynyt. Evoluutio taas ei välitä etiikasta, vaan kelpoisuudesta.

Hengissä selviämisellä taas on tähän voimakas vaikutus. Itsemurhan tehnyt ei nimittäin lisäänny. Evoluutio toki sallii itsemurhan samoilla ehdoilla kuin se hyväksyy altruistisen toiminnankin; Esimerkiksi sukulaisvalinnan kautta ihminen voi pelastaa useampia sukulaisiaan uhraten henkensä niin että se parantaa hänen kelpoisuuttaan.

Itsemurhan kannattaminen kelpoisuuden kannalta muuttuu tätä kautta "pakosti yhteisölliseksi teoksi" ; Jotta itsemurhasta olisi kelpoisuutta parantava voima, se vaatisi sen että yksilön hengissäolo olisi sen verran iso taakka toisille että se estäisi heitä perustamasta perhettä ja tuottamasta jälkeläisiä. Tai sitten yksilö olisi niin väkivaltainen että tappaisi sukuaan, jolloin on "geenien kelpoisuuden kannalta" parempi strategia tappaa hullu yksilö.

Eräässä mielessä tämä ei ole eettinen "miksi ei tappa itseään". Vaan se selittää miksi ihminen eläimenä ja olentona ei koe vetoa itsemurhaan kovinkaan heppoisesti. Kuitenkin mukaan saadaan lisävääntö : Jos itsemurhan tekeminen on paha asia, evoluutio selittää miksi ihmiset ovat melko vahvasti jo luonnostaan hyviä ja eettisiä.

Tämä tosin johtaa mietinnän siihen suuntaan että etiikka ei olisikaan vain kasa normeja jotka rakentaisivat moraalin. Etiikkaa ei siis rakennettaisi ja määriteltäisi ulkopuolelta, vaan normit olisivat pikemminkin heijastumia jo olevasta, ihmisen lajityypillisestä etiikasta.
1: Jos meillä on uskonto joka sanoo "Tapa itsesi" se ei saisi suosiota koska ihmiset pitäisivät toimintaa inhottavana. Mutta jos uskonto hyväilee ihmisten näkemyksiä, se menee hyvin kaupaksi. Näin normit eivät niin helposti muutak yhteiskuntaa, koska se ei johda itsemurhia kohtaan tunnettuun vastemielisyyteen, vaan siksi että ihmiset pitävät itsensä tappamista pahana asiana jo "yleensä ottaen valmiiksi". Ja jos uskonto sanoo jotain joka hivelee ihmisten näkemyksiä ja myötäilee heitä, ihmiset tulevat helpommin mukaan uskontoon.