Nykyaikana sivistyneissä maissa ei kanneta aseita. Ja tosiasiassa keskiajallakin monessa kaupungissa oli rajoituksia sen sisäpuolella kannettavien aseiden maksimipituudelle. Voisimme silti kuvitella että tämänlaisia juridisia esteitä ei olisi. Ja näin voidaan päätyä siihen kysymykseen että jos teräaselait olisivat hyvin erilaisia kuin nykyään, niin minkälaisia miekkoja kannettaisiin.
Tässä kohden joku voi tietysti korostaa että miekkoja ei voi laittaa arvojärjestykseen. Että ne ovat hyviä eri asioissa. Tämä on toki sinänsä tervettä;
* Esimerkiksi katanafanboyt tuntuvat pitävän japanilaista miekkaa kaikilta ominaisuuksiltaan ylivoimaisena, vaikka tosiasiassa esimerkiksi rapiirilla on suurempi ulottuvuus ja keveytensä puolesta myös suurempi nopeus kuin katanalla.
* Toisaalta tilanne ratkaisee paljon. Jos pitää esimerkiksi taistella puhelinkopissa, veitsi tai jopa syömätikku on taatusti paljon parempi kuin vaikka hilpari.
* Ja ihmiset myös harjoittelevat erilaisilla aseilla. On hyvä keskittyä siihen mihin on harjoitellut.
Näistä huolimatta voidaan sanoa että kaikki aseet eivät ole yhtä hyviä.
* Jos mietitään tikarin ja syömäpuikon välistä eroa, ei ole vaikeaa huomata että syömäpuikko on parempi.
* Harjoittelussakin on huomioitava, että osassa vaaditaan paljon enemmän harjoittelua. Toki on olemassa esimerkiksi veitsitaitureita jotka pärjäävät keihäällä aseistautunutta vastaan. Mutta kysymys on silloin miehestä eikä asevalinnasta. Veitsen kanssa pärjäämiseen täytyy olla harjoitellut paljon enemmän kuin se vastapuoli.
* Jos taas vertaillaan käyttötilanteita, ei ole vaikeaa huomata että puhelinkoppitilanne on varsin marginaalinen. Se tulee vastaan harvoin. Jokin toinen tilanne tulee sen sijaan vastaan usein.
Näin voimme rakentaa jonkinlaisen viitekehyksen. Jossa toiset aseet ovat parempia kuin toiset. Tätä aihetta voi lähestyä siitä miten George Silver lähestyi asiaa. Hän kirjoitti 1599 kirjan
"Paradoxes of Defence" ja 1605 toisen nimeltä
"Brief Instructions on my Paradoxes of Defence". Siinä hän luokitteli eri aseita. Ja koska siihen aikaan miekkoja vielä oli liikenteessä hän piti esimerkiksi tikaria hyvin tehottomana asevalintana. Se on niin pieni että riittävää ulottuvuutta ja suojausta ei saa kovin helpolla ; Tikarin kanssa miekkaa vastaan puolustautuva on altavastaajana. Parhaana hän piti ns. backswordia, koska se tarjosi monipuolisemman tehokkaiden tekniikoiden valikoiman.
Silver luetteli aseita huonoista ja epätäydellisistä kohti parempia. Tarkalleen ottaen hän luokitteli asioita seuraavasti ; Yhden käden miekalla on etu rapiiria vastaan. Yhden käden miekalla ja tikarilla on etua rapiiria ja lyhyttä miekkaa vastaan. Yhden käden miekalla ja pienellä kilvellä oli etu miekkaa ja tikaria vastaan. Ja miekka ja buckler olivat tehokkaampia kuin staattisesti käteen sidottu pieni kilpi ja miekka. Kahden käden miekalla pärjäsi kaikkia edellämainittuja vastaan. Hilpari, taistelukirves ja vastaavat suuret aseet päihittivät kahdenkädenmiekat. Sauvat, partisaanit ja vastaavat päihittivät nämäkin. Pitkällä sauvalla ja keihäillä oli etu näihinkin nähden. Tosin miekka ja tikari, miekka ja buckler olivat ylivoimaisia näitä pitkiä aseita vastaan. Ja hilpari oli hyödyllinen jos piti lyödä sodassa vihollisia, joiden lyöminen kovaa oli ratkaisevinta.
* Pitkä sauva on erinomaisen, kevyt, nopea, edullinen, teknisesti monipuolinen ja muutenkin hyvä itsepuolustusase,
mutta jos pitää lyödä zombielaumalta aivot tohjoksi, se on yksi huonoimmista..
Silver on hyvä lähde, mutta hänellä oli tiettyjä asennevammoja joita
yleensä pitäisi huomioida. On hyvin vaikeaa nähdä vastustiko Silver
rapiiria siksi että italialaiset käyttivät sitä vai vihasiko hän
italialaisia siksi että nämä käyttivät rapiiria. Rapiiri on kuitenkin
tietyillä tavoilla erinomainen. Siksi en jätä tätä pois valikoimasta vaikka se tuossa Silverin luetteloinnissa tuomitaankin.
Tästä lähtökohdasta on kuviteltava että ihmiset kantaisivat miekkoja arjessa. Haarniskointi olisi tuskin kovin mainittavaa nykyaikaisessa teknistyneessä yhteiskunnassa. Sillä jos mietitään arjen itsepuolustusta, niitä koskeva pääsääntö on se, että valtaosan ajasta niitä vain kuljetettaisiin mukana. Keskiajallakaan sotahaarniskassa ei kuljettu yleisesti jokapäiväisessä arjessa. Tämä tarkoittaa sitä että käytännössä on järkevintä olettaa että itsepuolustus-taistelutilanne tapahtuu heikosti panssaroitua henkilöä vastaan siten että itsekin on heikosti panssaroitu. Tämä johtaa luonnollisesti samansuuntaisiin päätelmiin ase- ja tekniikkavalikoimasta kuin mihin Silverkin päätyi. (Rapiiri olisi typerä ratkaisu jos vastassa olisi panssaroituja vihollisia. Nyt se on ihan järkevä.)
Laki on toki aina huomioitava. Mutta perushenkenä on se, että laki ei rajoittaisi miekkoja. Eli pakottaisi vaikka jotain tiettyä teräpituutta maksimiksi. Toisaalta oletan että lainsäädäntö ei muutoin olisi muuttunut. Eli esimerkiksi kaksintaistelut olisivat laittomia. Ja näin ollen se tilanne jossa asetta käytetään on nimenomaan itsepuolustustilanne. Tämä on tärkeää koska on hyvä huomata että kahdenkäden miekkoja ja hilpareita koskee sitten toinen puoli. Ne ovat käytettynä ylivoimaisia, mutta ne pitää myös saada käyttöön ennen kuin nämä edut realisoituvat. Ennen tätä realisoitumista niiden tuoma hyöty on nolla ja jopa lyhyt veitsi päihittää niiden strategiset hyödyt. Kuten Silver esiintoikin, ne olisivat käytössä todella käteviä. Ja esimerkiksi jos meillä on hilpari vs. rapiiri tai hilpari vs. "pitkämiekka", hilparilla olisi valtava etu. Mutta käytännössä jos kadulla liikkuessa joutuu itsepuolustustilanteeseen, on ase myös vedettävä esiin. Tämä rajoittaa käytännössä asevalikoimaa hyvinkin radikaalisti. Kahden käden miekkaa ei välttämättä edes ehdi vetää riittävän nopeasti jotta kaikki sen tarjoamat strategiset edut voitaisiin saavuttaa. Tämäkin korostaa sitä että Silverin huomautukset olivat varmasti melko käteviä nykyaikanakin.
* Tämä itse asiassa on se syy jonka vuoksi keskiajalla Euroopassa ns. sotamiekat olivat paljon isompia kuin muunlaiset käyttömiekat. Henkenä kun oli se, että niiden kanssa mentiin ennalta tietäen taistelutilanteeseen ja ne vedettiin esiin valmiiksi.
* Samasta syystä japanilaisten yleisesti arjessa mukana kannettavien katanoiden terän pituus on yleensä sellainen että sen vielä juuri ja juuri saa kätevästi vedettyä esiin.
Tosin uskoisin että modernina nykyaikana valikoima olisi suurempi. Moni valitsisi varmasti katanan aivan sen vuoksi että siihen liittyy tietynlainen karisma. Ja tämä ratkaisu ei olisi tietenkään huono. Itse asiassa sillä on hyvin paljon samanlaisia rakenteita kuin sapelilla. Joka sekin olisi hyvä ratkaisu asevalinnaksi, koska se suojaa hyvin kättä ja se on ominaisuuksiltaan hyvä viiltoase.
* Moni voisi ajatella että "suora terä vs. kaareva terä" tarkoittaisi sitä että leikkuuominaisuudet ovat kaarevalla terällä parempia. Kuitenkin tässä unohdetaan se, että kaksiteräiset aseet ovat molemmilta puolelta hiottuja ja tämä tekee niiden terästä ohuemman ja kevyemmän. Ja toisaalta kun katsoo monia vähän leveämpiä kaksiteräisiä miekkoja, voi huomata että niissä on kaartuva terä. Usein jopa terä joka kaartuu samalla tavalla kuin katanan terä. Tätä ei vain kenties huomaa sen takia että miekan kääntöpuolella on toinen terä joka sekin kaartuu samalla tavalla kuin katanan viiltopinta. Suora vs. kaareva -viilto -ominaisuuskysymys ei siis ole ihan niin simppeli kuin miksi se usein kannattaa latistaa.
* Itse asiassa katana on usein "suoraan sanoen" rakenteellisesti yhden käden sapelin terä jossa on heikko käsisuojaus mutta jota käytetään kahdella kädellä. Yhdellä kädellä mukaan saa hieman enemmän etäisyyttä, mutta kahdella kädellä hyökkäyslinja on tukevampi ja toisella kädellä saa apuja myös omiin torjuntoihin ja vastaaviin.
Karkeasti sanoen tilanne voisi olla se, että monet aseet keihäästä tikariin olisivat aivan typeriä. Ja monissa kohtuullisissa aseissa olisi vakavia heikkouksia ; Esimerkiksi jos rapierilla, backswordilla tai sapelilla varustautunut lähtisi machetea vastaan, machete olisi heikoilla. (Jos käytäisiin vaikka 30 kaksintaistelua, joissa olisi machete vastaan jokin näistä muista mainituista, niin toki joku machetemies selviäisi hengissä voittajana, mutta tilastot aivan varmasti painottuisivat niiden toisten aseiden suuntaan.) Ja sitten loppuosa olisi sitä mieltymyskysymystä, joka päättyisi siihen iänikuiseen pitkä miekka vs. katana -vääntöön. (Näillä tasaveroisilla aseilla sitten heijastettaisiin itse kunkin identiteettiä.)
* Yhden käden miekka ja buckler on hyvä vaihtoehto, se on käytännössä kokeiltuna ja demonstroituna miltei tasaveroinen pitkän miekan kanssa. Mutta en tässä nyt ota esiin näitä lisävarusteita koska ne mutkistaisivat aiheen aivan järjettömiin asteisiin. Toki on mielenkiintoista vääntää rapiiri ja tikari vs. sapeli ja viitta -tyylisiä kikkailuja. Mutta tämän tekstin aiheena on nyt vain miekat. Jotain rajauksia on siksi ikään kuin pakko tehdä.
Toki materiaalit olisivat muuttuneet. Kädensijoja tehtäisiin nykyisin varmasti paljon kumista. Moni käyttäisi terämateriaalina kätevyyden vuoksi ruostumatonta terästä. Ja vaihtoehtoisesti materiaalit, koristelu tai niiden puute, ja tyylit heijastelisivat jotenkin kantajansa persoonaa. Mutta tästä huolimatta perushenkenä olisi varmasti se, että George Silverin ajatuksissa olisi paljon hyvää opittavaa silloin kun käytäisiin vaatturi-sepällä hankkimassa miekkaa joka olisi paitsi hieno ja persoonallinen ja tyylikäs niin tämän lisäksi myös käyttökelpoinen hädän tullen.
* Tosin tässä olisi huomattava sekin, että kenties moni olisi astetta ovelampi ja ottaisi käyttöön pitkät kävelysauvat. Niitä kun ei tarvitse vetää esiin. Silver kehuikin että sauva on niin hyvä ase että sillä pärjäisi hyvin jopa kahdenkäden miekkoja vastaan. (Kun ne oletetaan esiinvedetyiksi.) Mutta tämän tekstin aiheena ei nyt ollut se, onko kätevämpää ampua ihmistä revolverilla 50 metrin päästä. Vaan se, että minkälainen miekka olisi se valinta jos miekat nyt kuuluisivat osana arkista pukeutumista. (Kuten niiden tietysti pitäisi.)
Kirjoittaja käyttäisi kevyttä kaksiteräistä yhdenkädenmiekkaansa, joka on yhdenkädenmiekaksi pitkä. Jossa pommel on muotoiltu siten että asetta voi juuri ja juuri käyttää myös kahdella kädellä.
