"Monet teologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että myös avaruusolentojen tulisi olla katolisia. Tästä seuraa kuitenkin kiireitä Jeesukselle, sillä hänen pitää olla pelastelemassa oliokuntia planeetalla planeetan jälkeen." ... "On tosin niitäkin teologeja, jotka uskovat, että vain maapallon asukkaat ovat syntisiä. Seitsemännen päivän adventismin mukaan esimerkiksi saturnuslaiset ovat täysin synnittömiä. Vain maapallon asukkaat ovat syntisiä."
("Tekniikka&Talous", "Ovatko avaruusoliot perisyntisiä? – Kirkko joutuu pohtimaan hankalaa kysymystä")
Eksoteologia, avaruusolentoja koskeva teologia, ei ole kovin laajasti levinnyt. Kristityt eivät mieti paljoa avaruusolentoja. (Yksilön oma pelastus on kristinuskossa niin tärkeä että jossain määrin jopa ihmiskunnasta kokonaisuutena puhuminen on paikoitellen omituista.) Hyvin monelle ns. modernimmalle kristitylle eksoteologia edustaa kuitenkin jonkinlaista ultimaattista osoitusta kirkon suvaitsevaisuudesta, lempeydestä ja eidogmaattisesta ajattelusta. Usein tässä viitataan kohtuu vanhoihinkin näkemyksiin. Ikään kuin osoituksena että menneinä aikoinakaan ei ole oltu niin dogmaattisia.
Eksoteologia ei tällöinkään usein näytä kiinnostavan niin paljon kuin sen olemassaoloon viittaaminen. Viittaus luo gloriaa siitä miten hieno ja hyvä asia kristinusko on. Osittain tämä on huvittava asia. Se on jotain joka tuo mieleen Michael Behen joka on puolustanut Intelligent Designiä siten että se ei ole uskontoa eikä pseudotiedettä koska Suunnittelija voi olla myös avaruusolento. Mutta ymmärrän miten pienistä vihreistä miehistä puhuminen soveltuu modernin kristityn maailmankuvaan. Maailmankuvaan jossa rikkaus on höpsöytttä. Mitä höpsömpää ja mitä enemmän hölmöjä ja mitä enemmän hölmöillään niin sitä rikkaampi kirkko on. Tässä mielessä erilaiset ihan UFOt ajatukset kansallisuusluetteloineen ovat hyvä vaihtoehto.
Mutta jos tämän pointin hyväksyy ja katsoo asiaa tarkemmin,tilanne näyttää hyvin erikoiselta. Eikä kristinuskon kannalta kovin hyvältä.
Useimmiten eksoteologiasta mainitaan C.S. Lewis, eli uskonapologetiikko jota pidän yliarvostetuimpana hahmona. Henkilönä jonka "Mere Christianityn" lukeminen on ollut pahinta aikani haaskaamista ikinä. (Ja minä sentään olen lukenut "The Vitsikirja 2012":n joka on taas huonoiten toimitettu tietämistäni kirjoista.) Hän tuskin on kuitenkaan hyvä esimerkki varhaisesta eksoteologiasta. Koska hän on "varsin nykyajassa elänyt hahmo". Hän on lähihistoriaa, joka tuskin on hyvä mittatikku kun arvioidaan kristinuskoa kokonaisuutena ja historiallisena vuosituhantisena perinteenä.
Historiallisesti katsoen eksoteologiset ajatukset vaativat konseptia vieraalla planeetalla olevasta elämästä. Näitä ajatuksia ovat esittäneet antiikin ei-kristilliset kreikkalaiset. Thales Miletolainen ja Anaksimandros edustivat toki vähemmistöä, mutta he miettivät avaruusolentojen luonnetta. Tuon ajan maailmassa havaintoja pidettiin epätäydellisinä, kun taas ihmisen järki oli jotenkin sitten jumalaista ja virheetöntä. Siksi näitä ajatuksia tehtiin hyvinkin "nojatuolifilosofisesti" ilman havaintojen häivää.
1: Logiikalla oli warrant, havainnoilla ei. Tämä on mielenkiintoinen huomio kun huomaa että Puolimatkan warrant -ajatuksien varaan heitetyt historiantulkinnat ovat sellaisia että korostetaan että on tärkeää luottaa havaintoihin. Tässä tunnistetaan ongelma joka pelkkään järkeen luottamisessa on. Kuitenkin samalla tässä nojataan Descartesin äärimmäiseen rationalismin perinteeseen, hänen epäilyn kautta Jumalatodistukseen -asenteensa on Puolimatkan fanittaman Plantingan varioma. Ja näin koko warrant on rakenneltu. Puolimatka samalla vihaa naturalismia ja pitää empiirisyyttä rajoittavana ja harjoittaa hyvin ankaraa ja puhtaasti rationaalista käsitteiden määrittelyä ja niiden asettamista. Minun on hyvin vaikeaa nähdä eroa hänen ja Anaksimandroksen tutkimusmetodiikkaan...
Hieman myöhemmin Epikuros esitti että universumissa olisi ääretön määrä paikkoja joissa voisi elää avaruusolentoja. Hän käytti tukena atomismia. Lukianos taas tarinoi käyneensä itse näkemässä maan ulkopuolisia asukkaita.
Esikristillisessä maailmassa avaruusolennot olivat mahdollinen pohdinnan aihe. Mutta tämä muuttui kristinuskon myötä. Osittain syynä oli se, että vakiintuneessa näkemyksessä tärkeitä auktoriteettejä olivat Aristoteles ja Platon. Platon näki että on vain yksi maailma. Aristoteles taas esitti maakeskeisen näkemyksen jossa maa on kaiken keskus ja muu kiertää tätä. Koska planeetat eivät tätä kautta ole samanlaisia kuin maa, ei ollut järkevää miettiä että niissäkin olisi elämää. Maa oli erityislaatuinen ja ihmsielämä kaikkea muut erityislaatuisempi. Maata kiertävillä kristallikuorilla oli erilaista kuin maassa. Aristoteles hylkäsi myös atomismin ja korosti elementalismia jossa vesi, tuli, ilma ja maa olivat perusta. Koska avaruusolentojen mahdollisuutta oli mietitty atomismin pohjalta, nämä näkemykset luonnollisesti hylättiin.
Itse asiassa eksoteologiset ajatukset olivat käytännössä olemattomia hyvin pitkän aikaa. Aihe jopa kiellettiin. Maksimaalinen ilmentymä tästä on se, että Brunolla oli monenlaisia kerettiläisiä ajatuksia, joista yksi koski juuri avaruusolentojen olemassaoloa. Hänet poltettiin roviolla.
Oikeasti eksoteologiaa alkoi ilmestymään kunnolla vasta 1700 -luvulla. Syynä oli maakeskeisen näkemyksen kumoutuminen. (Aikaisemmin esimerkiksi Martti Luther piti aurinkokeskeistä maailmankuvaa kammotuksena.) Johann Schröter on hyvä esimerkki 1700 -lukulaisesta eksoteologiasta. Hänen mukaansa jos maailma on täynnä planeettoja, oli käytännössä väistämätöntä että nekin kuhisivat elämää. Kun maa oli planeetta ja muut planeetat olivat analogisia maan kanssa, oli ymmärrettävää että tämänlaisia näkemyksiä voitiin esittää.
1700 -luvulla esitettiin myös että auringossa olisi elämää. Tässä logiikka korosti Jumalan mahtia enemmän kuin mitään muuta. Logiikka ei ollut se, että universumi olisi hienosäädetty elämälle ja aurinko olisi erityisen elinkelpoinen paikka. Sen sijaan korostettiin että Jumalan armo ja kyvykkyys johtaisi siihen että auringossakin olisi sinne sopivaa elämää. Ja tiedettiin että auringon olosuhteet voivat sopia jollekin elämälle koska Jumalan armo takasi tämän.
Eli kun nykyään ajateltaisiin säännöllä "auringossa on elämää koska auringon elinolosuhteet ovat hyvät" niin 1700 -luvulla henkenä oli enemmänkin "Koska universumi kuhisee elämää, on auringossakin elämää joten auringon olosuhteiden täytyy olla elämälle soveliaat". Muukin on muuttunut. Havainnollisuutta avaruusolentoihin ei ole saatu sen enempää kuin Thaleenkaan aikaan. Mutta rationalismin työkalut ovat muuttuneet sitäkin enemmän. Perustelut nykyään ovat usein epäsuorasti fysikkalla todistamista ; Perustaltaan tilastollisia. Rationalismista ja analogia-ajatteluista on menty havaintoihin. Ja nykyään eksoteologitkin elävät Draken kaavan alla. (Draken kaava on itse asiassa de facto kyseenalaistamaton paradigma.) Eli kaikessa on kysymys tilastoista ja todennäköisyyksistä. Kultakutrivyöhykkeet ovat kristittyjen ystäviä, jopa niiden jotka eivät pidä avaruusolentoja relevanttina konseptina.
1700 -luku oli maagista aikaa.
Tämä huomio on siitä kiinnostava, että minulla on hieman sellainen kokemus että modernit uskovaiset ovat yllättävän usein haikailemassa juuri 1700 -luvun perään. Heidän näkemyksensä hyvästä mausta on "juuri samalla tavalla klassista". Toinen virstanpylväselementti tässä ajassa on se, että jos uskonto on tehnyt väärin 1700 -luvun jälkeen, niistä ollaan hiljaa.
Kirkko ei esimerkiksi standardinomaisesti pyytele olemassaoloaan anteeksi viittaamalla pappien sotapuheita talvisodan ajalta ja sen jälkeen. - "Suomen pyhä sota" -kirja demonstroi varsin hyvin sitä ilmapiiriä jossa ensin Jumala halusi Suomen sotaan ja varasi suuria maa-alueita palkkioksi. Ja sitten Jumala rankaisi huonoja sotilaita sotakorvauksilla ja häviöllä. Kuten ei myöskään siihen että 1990 -luvulla demonstroidusti kirkossa oli saatanapaniikki -ilmiön mukaisia asioita. Jos teot ovat tapahtuneet ennen 1700 -lukua, kirkko tunnustaa ne ja on ikään kuin noussut näiden yläpuolelle. Tätä varhaisemmat pahat teot ovat jotain jotka demonstroivat miten mainio kirkko on nykyään.
Jos konservatiivit haikailevat mielikuvien 1950 -luvulle, on moderni trendikäs uskonnollisuus jonkinlaista nostalgiaa 1700 -luvulle. Näen tässä jotain huvittavaa. Yhtä huvittavaa kuin sitä että eksoteologia on näyte kirkon ikiaikaisesta monisäikeisyydestä ja epädogmaattisuudesta. Mutta kaiken kaikkiaan kristityt näyttävätkin olevan motissa tämän ongelman kanssa. Jos ne torjuvat eksoteologian, he ovat dogmaattisia. Jos he kannattavat sitä, he alleviivaavat hörhöytensä. Tämänlaatuiseen mottiin ajautui myös edellä mainitsemani Behe.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste exotheology. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste exotheology. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. maaliskuuta 2015
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Ne kirotut kirotut avaruusolennot
Kirjoitin juuri eilen ajatuksia siitä, miten ulkoavaruuden olentojen etsiminen on astronomien heiniä, kun taas evoluutioteorian kannattajat eivät tätä halua. Tänään sitten uutisoitiin siitä miten Ken Ham suhtautuu avaruusolentoihin. Tämä auttaa näkemään minkälaista on kreationistinen eksoteologia.
Hän haluaa että avaruusohjelma lopetetaan. Hän ei siis kannata ajatusta että erilaisia näkemyksiä testataan, vaan että se lopetetaan, ikään kuin turhana projektina säästösyistä. Kanta turhuudesta tiedetään jo a priori. Siis näin vaikka kreationismin etuja ajaessa hän esittää että hän haluaa molempia puolia ja avoimuutta. Jokainen (ID) kreationisti on totutusti pluralisti juuri tällä tavalla. Jos ja vain jos se hyödyttää hänen omaa agendaansa. Eikä tämä siksi oikeastaan yllätä. Eikä siksi ylittäisi "mielenkiintokynnystäni".
Mielenkiintoista on se, että hän näkee avaruusolennot nimenomaan darwinistisena hapatuksena. Jota hän tällä kertaa kutsuu sekularismiksi. (Hamille monet käsitteet ovat synonyymejä ; ateismi, darwinismi, sekularismi...) "Ham argued that "secularists are desperate to find life in outer space" as a part of their "rebellion against God in a desperate attempt to supposedly prove evolution."" Tämä on toki sitä ajatusta vastaan mitä eilen esitin. Mutta se onkin enemmän nyrkkisääntö. Pystyn varsin hyvin ymmärtämään sen, että Ham näkee asiaa toisin.
Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee kuitenkin hänen jatkoargumenttinsa. "Ken Ham has said that the U.S. space program is a waste of money because any alien life that scientists found would be damned to hell." Ja hän argumentoi että olivatpa ulkoavaruuden elävät sitten mitä tahansa, niin heillä ei ole pelastusta. "You see, the Bible makes it clear that Adam’s sin affected the whole universe. This means that any aliens would also be affected by Adam’s sin, but because they are not Adam’s descendants, they can’t have salvation,”" Ja tästä hän päättelee että ulkoavaruuden elämä ei olisi aidosti älykästä. "But regardless of whether there was life in outer space, Ham asserted that it could not be truly “intelligent.”"
Tämä on niitä asioita joita on kenties hyvin vaikeaa ymmärtää. Siis oikein kenenkään. Sillä yleensä kun avaruusolennot ovat kyseessä, teologit ovat taipuvaisia ajattelemaan siten että syntiinlankeemus kenties koskee vain Aatamia. Ja näin avaruusolennot eivät ehkä kaipaa pelastusta. Ja jos lankeemus koskee niitäkin, niin sitten Paavi on valmis kastamaan heidät ja näin saattamaan heidät armon piiriin.
Hamin tyylinen reaktio on siksi yllättävä. Kuitenkin, vaikka se voi tuntua julmalta, se itse asiassa kertoo että Hamilla on vähintään jossain määrin lempeä mieli. Mikä ei yllätä minua. Moni voisi nähdä melko julmana ajatuksen jossa teologian ytimessä on se, että Jumala automaattisesti loisi vieraille planeetoille elämää tuhottavaksi. Mutta tämä kulma onkin se syy miksi Ham on niin varma että avaruusolento ei olisi jotenkin syvästi tai oleellisesti tietoinen. Logiikka on samantapainen kuin Craigilla on eläinten tietoisuuden kohdalla. Eläimet nähdään Craigin mallissa joksikin joiden lihaa saadaan syödä ja jotka eivät ole pelastuksen piirissä. Ja jotta Jumala ei olisi julma, niin eläimillä ei saa olla tietoisuutta. Hamin humanoidiargumentti on Craigin argumenttia vahvempi kahta kautta (a) Ham ei joudu kohtaamaa aivojen ja tietoisuuden funktioiden samanlaisuuksia joissa riskinä olisi että vammaiset muuttuisivat ei-ihmisiksi jolloin heitäkin saisi syödä. (b) Hamilla ei ole humanoidinrääkkäyksessä samanlaisia ongelmia kuin Craigilla jonka mielenkiemurat tekevät kohtuullisen helposti valita pari premissiä jotka oikeuttavat eläinrääkkäyksen.
Hamin ajatus jää kuitenkin melko seinään.
1: On vaikeaa mennä sellaisen miehen päähän joissa tuomio on standardina. Klassisessa teologiassa kun on ajateltu että paratiisi oli lahja ja syntiinlankeemus on se syy jonka vuoksi kaikki paha on periytynyt Aatamin jälkeläisille.
2: Asiaa ei auta se, että vaikka hän ei pidä avaruusolentoja aidosti älykkäinä hän lupaa heille kuitenkin Aitoa Helvettiä. Joka on erikoista jos tiedostetaan miten eläinten helvettituomiot ovat kovasti jotain jota ei noin yleisesti oteta vakavasti.
3: Ja vielä vaikeampaa mennä sellaiseen mieleen jonka mielestä se, että jokin jossain on joka tapauksessa tuomittu helvettiin tarkoittaisi että hänen olemassaolostaan olisi parempi olla tietämättä. Ikään kuin pitäisi välttää pahaa mieltä, joka tulee kun tietää että mikä on Kaikkivaltiaan ja läpeensä rakkaudellisen ja hyvän Jumalan - Jumalan joka on kenties itse Hyvyys ja Rakkaus - asettama kohtalo näille eläville olennoille ja avuttomille luojanluomille.
+: Tosin näin uskonnottomana minulle olisi kaikesta huolimatta jonkinlainen helpotus, jos Ham ja hänen kollegansa ajattelisivat samoin kaikista ihmisistä joita uskonto ei kiinnosta. Että pysyisivät loitolla ja katsoisivat muualle ja antaisivat olla rauhassa koska eivät kestäisi sitä murhetta jota oikeudenmukaisuus ja hyvyys heidän mieleensä tuottaa.
Hän haluaa että avaruusohjelma lopetetaan. Hän ei siis kannata ajatusta että erilaisia näkemyksiä testataan, vaan että se lopetetaan, ikään kuin turhana projektina säästösyistä. Kanta turhuudesta tiedetään jo a priori. Siis näin vaikka kreationismin etuja ajaessa hän esittää että hän haluaa molempia puolia ja avoimuutta. Jokainen (ID) kreationisti on totutusti pluralisti juuri tällä tavalla. Jos ja vain jos se hyödyttää hänen omaa agendaansa. Eikä tämä siksi oikeastaan yllätä. Eikä siksi ylittäisi "mielenkiintokynnystäni".
Mielenkiintoista on se, että hän näkee avaruusolennot nimenomaan darwinistisena hapatuksena. Jota hän tällä kertaa kutsuu sekularismiksi. (Hamille monet käsitteet ovat synonyymejä ; ateismi, darwinismi, sekularismi...) "Ham argued that "secularists are desperate to find life in outer space" as a part of their "rebellion against God in a desperate attempt to supposedly prove evolution."" Tämä on toki sitä ajatusta vastaan mitä eilen esitin. Mutta se onkin enemmän nyrkkisääntö. Pystyn varsin hyvin ymmärtämään sen, että Ham näkee asiaa toisin.
Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee kuitenkin hänen jatkoargumenttinsa. "Ken Ham has said that the U.S. space program is a waste of money because any alien life that scientists found would be damned to hell." Ja hän argumentoi että olivatpa ulkoavaruuden elävät sitten mitä tahansa, niin heillä ei ole pelastusta. "You see, the Bible makes it clear that Adam’s sin affected the whole universe. This means that any aliens would also be affected by Adam’s sin, but because they are not Adam’s descendants, they can’t have salvation,”" Ja tästä hän päättelee että ulkoavaruuden elämä ei olisi aidosti älykästä. "But regardless of whether there was life in outer space, Ham asserted that it could not be truly “intelligent.”"
Tämä on niitä asioita joita on kenties hyvin vaikeaa ymmärtää. Siis oikein kenenkään. Sillä yleensä kun avaruusolennot ovat kyseessä, teologit ovat taipuvaisia ajattelemaan siten että syntiinlankeemus kenties koskee vain Aatamia. Ja näin avaruusolennot eivät ehkä kaipaa pelastusta. Ja jos lankeemus koskee niitäkin, niin sitten Paavi on valmis kastamaan heidät ja näin saattamaan heidät armon piiriin.
Hamin tyylinen reaktio on siksi yllättävä. Kuitenkin, vaikka se voi tuntua julmalta, se itse asiassa kertoo että Hamilla on vähintään jossain määrin lempeä mieli. Mikä ei yllätä minua. Moni voisi nähdä melko julmana ajatuksen jossa teologian ytimessä on se, että Jumala automaattisesti loisi vieraille planeetoille elämää tuhottavaksi. Mutta tämä kulma onkin se syy miksi Ham on niin varma että avaruusolento ei olisi jotenkin syvästi tai oleellisesti tietoinen. Logiikka on samantapainen kuin Craigilla on eläinten tietoisuuden kohdalla. Eläimet nähdään Craigin mallissa joksikin joiden lihaa saadaan syödä ja jotka eivät ole pelastuksen piirissä. Ja jotta Jumala ei olisi julma, niin eläimillä ei saa olla tietoisuutta. Hamin humanoidiargumentti on Craigin argumenttia vahvempi kahta kautta (a) Ham ei joudu kohtaamaa aivojen ja tietoisuuden funktioiden samanlaisuuksia joissa riskinä olisi että vammaiset muuttuisivat ei-ihmisiksi jolloin heitäkin saisi syödä. (b) Hamilla ei ole humanoidinrääkkäyksessä samanlaisia ongelmia kuin Craigilla jonka mielenkiemurat tekevät kohtuullisen helposti valita pari premissiä jotka oikeuttavat eläinrääkkäyksen.
Hamin ajatus jää kuitenkin melko seinään.
1: On vaikeaa mennä sellaisen miehen päähän joissa tuomio on standardina. Klassisessa teologiassa kun on ajateltu että paratiisi oli lahja ja syntiinlankeemus on se syy jonka vuoksi kaikki paha on periytynyt Aatamin jälkeläisille.
2: Asiaa ei auta se, että vaikka hän ei pidä avaruusolentoja aidosti älykkäinä hän lupaa heille kuitenkin Aitoa Helvettiä. Joka on erikoista jos tiedostetaan miten eläinten helvettituomiot ovat kovasti jotain jota ei noin yleisesti oteta vakavasti.
3: Ja vielä vaikeampaa mennä sellaiseen mieleen jonka mielestä se, että jokin jossain on joka tapauksessa tuomittu helvettiin tarkoittaisi että hänen olemassaolostaan olisi parempi olla tietämättä. Ikään kuin pitäisi välttää pahaa mieltä, joka tulee kun tietää että mikä on Kaikkivaltiaan ja läpeensä rakkaudellisen ja hyvän Jumalan - Jumalan joka on kenties itse Hyvyys ja Rakkaus - asettama kohtalo näille eläville olennoille ja avuttomille luojanluomille.
+: Tosin näin uskonnottomana minulle olisi kaikesta huolimatta jonkinlainen helpotus, jos Ham ja hänen kollegansa ajattelisivat samoin kaikista ihmisistä joita uskonto ei kiinnosta. Että pysyisivät loitolla ja katsoisivat muualle ja antaisivat olla rauhassa koska eivät kestäisi sitä murhetta jota oikeudenmukaisuus ja hyvyys heidän mieleensä tuottaa.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Pieni ajatus humanoideista : Biologia on sattuman ja poikkeuksien tiede
"It’s all about our perception of the rules. Astronomers see a universe with uniform laws that set up similar patterns everywhere: stars, rocks, gas. Life is lumped in with rocks as a phenomenon that just pops up everywhere, and with their limited idea of biology, just see all life as life like ours. Biologists also see universal laws, but we know from our experience that those laws generate endless diversity - there are millions of species on this planet, and each one is unique."
(P. Z. Myers, "The difference between astronomers and biologists")
Kirjoitin vähän aikaa sitten ulkoavaruuden vieraita koskevasta teologiasta. Silloin kysymyksessä oli se, ovatko avaruusolennot "ateistisia" ja "evolutiivisia". Reagoin tällöin kommenttiin jonka mukaan juuri näin olisi. Viestini oli, että sekä teologiassa että fysikalismissa on molempia lähestymistapoja humanoideihin.
Ja tämä on tietysti ymmärrettävää. Sillä teologian kohdalla argumentti nojaa pääasiassa kahteen asiaan:
1: Ensinnäkin teologialla on ollut usein tapana reagioda asioihin ihmiskeskeisesti. Maa oletettiin universumin keskipisteeksi. Sillä se teki ihmisistä keskeisen. Tiede on pakkolaajentanut universumin kokoa. Sillä ihmiskunta on keskeistä. Tällöin ajatus avaruusolennoista voi tuntua jopa heresialta.
2: Toisaalta teologit ovat yllättävän kauan aikaa harjoittaneet eräänlaista "tyhjäkäynnin vähentämistä". Universumin nähdään tällöin heijastavan Jumalan mahtia. Ja tällöin syntyy sen tyylisiä ajatuksia että jos avaruudessa on Jupiter ja muita planeettoja, niin jos ne kaikki olisivat tyhjiä, niin se olisi melkoista tyhjäkäyntiä. Ihmisen mitätön koko ja elämän harvinaisuus kertoisi siitä että universumi ei olekaan elämää ja ihmistä varten Suunniteltu. Tämän vuoksi on luontevaa että oma uskonto ei kumoudu avaruusolennoista.
Mutta sitten on se naturalistinen puoli. Tässä kohden Nathan Taylor on kirjoittanut ns. Sagan -syndroomasta. Tässä ideana on se, että naturalistisessa puolessa kilpakentät jakautuisivat "karkeasti" siihen, että astrologit olisivat yhtä mieltä ja evoluutiobiologit toista.
1: Hän katsoo että tässä on syytä nimetä astrologien puoli Saganin mukaan. Sillä Sagan piti avaruusolentojen olemassaoloa todennäköisenä ja korosti että maapallo ei olisi mitenkään erityislaatuinen. "Sagan is of course citing the Copernican Principle, which roughly states the Earth is NOT the center of the heavens. The Copernican Principle is the modern foundation for Astronomy, Cosmology and Relativistic Physics. Sagan thought anyone claiming the Earth to be special must be doing bad science."
2: Tämän vastapoolina sitten olisivat evoluutiota korostavat. Jotka ovat useammin nuivia avaruusolentoteorioille. Sillä biologia on tunnetusti poikkeuksien tiede ja evoluutiokin on prosessi jota on dynaaminen ja tapahtumaketjut itseään ruokkivia tavalla jossa tulevaisuutta on vaikea ennustaa etukäteen. "Now unlike Astronomy, the discipline of Biology takes a highly favorable view of uniqueness. Evolution constantly discovers quirky and highly contingent historical paths. Biology takes it for granted that everybody is a special snowflake."
Ajatus palauttaa kysymyksen erikoiseen muotoon. Ateistinen humanoidi on mahdollinen, mutta vierailevissa humanoideissa olisi jotain antievolutiivista. Se ei falsifioisi teoriaa, mutta se ei selvästi kuitenkaan olisi evoluutioteorian kannattajien syvimmin kannattavien tiedekonseptien mukaisia. Erikoista onkin, että tämä näkökulma korostaa että humanoideissa ei ole nimenomaan mitään evolutiivista. Sen sijaan aihe rinnastuisi elämän syntyyn ja Pasteuriin.
1: Evoluutikot ovat itse asiassa yleensä ottaen paljon velkaa Pasteurille. Sillä jos rottia todella sikiäisi lumpuista ja roskista, niin ne eivät olisi evolutiivisesti kehittyneet bakteereista. Evoluutiota tietyssä määrin tarvitaan selittämään eliökunnan moninaisuutta juuri siksi että elämän syntyminen on harvinaista. Jos se olisi yleistä, kokoaikaista ja helppoa, ei yhteiselle kantamuodolle olisi juurikaan perusteita. Sillä uutta elämää ja tätä kautta toisilleen täysin eisukua olevia eliöitä ja vastaavia olisi paljon. Tämä erikoista kyllä nojaa siihen että maa, ihminen ja eliökunta on myös jotenkin poikkeuksellista. Sillä se on elämän synnyn vaikeuden vastapuoli.
2: Kuitenkin kreationistit näkevät että evoluutio nojaa jonkinlaiseen kopernikaaniseen kuhinaan ja katsovat että Pasteur olisi nimenomaan jonkinlainen ongelma evoluutiolle. Että Pasteur todistaa että elämää syntyy vain elämästä ja näin evoluutio ei voisi toimia. Evoluution nähdään myös loukkaavan ihmisen erikoislaatuisuutta. Siksi on tarpeen sanoa että "me ei olla apinoita".
Näin ollen ei ole tavallaan yllättävää että samanaikaisesti evoluutikot eivät usein pidä humanoiditeorioista, mutta samalla kreationistit kokevat että humanoideissa olisi jotain äärimmäisen evolutiivista. Evoluutiota ja kreationismia tämän mukaan yhdistäisi taipumus antroposentrismiin kun taas humanoideja pohtivat teologit ja astronomit katsoisivat universumia kopernikaanisin silmin. Kenties siksi Esko Valtaoja tekno-optimismeilee avaruusmatkoista. Kenties sen vuoksi SETI on erityisesti tähtitieteilijöiden suosiossa. Samanaikaisesti kun kaltaiseni "paatunut evonkelista" joutuu sitten suhteuttamaan omaa pientä kokoaan ja lyhytaikaisuuttaan ties mihin merkityksellisyyden kokemuksiin.
(P. Z. Myers, "The difference between astronomers and biologists")
Kirjoitin vähän aikaa sitten ulkoavaruuden vieraita koskevasta teologiasta. Silloin kysymyksessä oli se, ovatko avaruusolennot "ateistisia" ja "evolutiivisia". Reagoin tällöin kommenttiin jonka mukaan juuri näin olisi. Viestini oli, että sekä teologiassa että fysikalismissa on molempia lähestymistapoja humanoideihin.
Ja tämä on tietysti ymmärrettävää. Sillä teologian kohdalla argumentti nojaa pääasiassa kahteen asiaan:
1: Ensinnäkin teologialla on ollut usein tapana reagioda asioihin ihmiskeskeisesti. Maa oletettiin universumin keskipisteeksi. Sillä se teki ihmisistä keskeisen. Tiede on pakkolaajentanut universumin kokoa. Sillä ihmiskunta on keskeistä. Tällöin ajatus avaruusolennoista voi tuntua jopa heresialta.
2: Toisaalta teologit ovat yllättävän kauan aikaa harjoittaneet eräänlaista "tyhjäkäynnin vähentämistä". Universumin nähdään tällöin heijastavan Jumalan mahtia. Ja tällöin syntyy sen tyylisiä ajatuksia että jos avaruudessa on Jupiter ja muita planeettoja, niin jos ne kaikki olisivat tyhjiä, niin se olisi melkoista tyhjäkäyntiä. Ihmisen mitätön koko ja elämän harvinaisuus kertoisi siitä että universumi ei olekaan elämää ja ihmistä varten Suunniteltu. Tämän vuoksi on luontevaa että oma uskonto ei kumoudu avaruusolennoista.
Mutta sitten on se naturalistinen puoli. Tässä kohden Nathan Taylor on kirjoittanut ns. Sagan -syndroomasta. Tässä ideana on se, että naturalistisessa puolessa kilpakentät jakautuisivat "karkeasti" siihen, että astrologit olisivat yhtä mieltä ja evoluutiobiologit toista.
1: Hän katsoo että tässä on syytä nimetä astrologien puoli Saganin mukaan. Sillä Sagan piti avaruusolentojen olemassaoloa todennäköisenä ja korosti että maapallo ei olisi mitenkään erityislaatuinen. "Sagan is of course citing the Copernican Principle, which roughly states the Earth is NOT the center of the heavens. The Copernican Principle is the modern foundation for Astronomy, Cosmology and Relativistic Physics. Sagan thought anyone claiming the Earth to be special must be doing bad science."
2: Tämän vastapoolina sitten olisivat evoluutiota korostavat. Jotka ovat useammin nuivia avaruusolentoteorioille. Sillä biologia on tunnetusti poikkeuksien tiede ja evoluutiokin on prosessi jota on dynaaminen ja tapahtumaketjut itseään ruokkivia tavalla jossa tulevaisuutta on vaikea ennustaa etukäteen. "Now unlike Astronomy, the discipline of Biology takes a highly favorable view of uniqueness. Evolution constantly discovers quirky and highly contingent historical paths. Biology takes it for granted that everybody is a special snowflake."
Ajatus palauttaa kysymyksen erikoiseen muotoon. Ateistinen humanoidi on mahdollinen, mutta vierailevissa humanoideissa olisi jotain antievolutiivista. Se ei falsifioisi teoriaa, mutta se ei selvästi kuitenkaan olisi evoluutioteorian kannattajien syvimmin kannattavien tiedekonseptien mukaisia. Erikoista onkin, että tämä näkökulma korostaa että humanoideissa ei ole nimenomaan mitään evolutiivista. Sen sijaan aihe rinnastuisi elämän syntyyn ja Pasteuriin.
1: Evoluutikot ovat itse asiassa yleensä ottaen paljon velkaa Pasteurille. Sillä jos rottia todella sikiäisi lumpuista ja roskista, niin ne eivät olisi evolutiivisesti kehittyneet bakteereista. Evoluutiota tietyssä määrin tarvitaan selittämään eliökunnan moninaisuutta juuri siksi että elämän syntyminen on harvinaista. Jos se olisi yleistä, kokoaikaista ja helppoa, ei yhteiselle kantamuodolle olisi juurikaan perusteita. Sillä uutta elämää ja tätä kautta toisilleen täysin eisukua olevia eliöitä ja vastaavia olisi paljon. Tämä erikoista kyllä nojaa siihen että maa, ihminen ja eliökunta on myös jotenkin poikkeuksellista. Sillä se on elämän synnyn vaikeuden vastapuoli.
2: Kuitenkin kreationistit näkevät että evoluutio nojaa jonkinlaiseen kopernikaaniseen kuhinaan ja katsovat että Pasteur olisi nimenomaan jonkinlainen ongelma evoluutiolle. Että Pasteur todistaa että elämää syntyy vain elämästä ja näin evoluutio ei voisi toimia. Evoluution nähdään myös loukkaavan ihmisen erikoislaatuisuutta. Siksi on tarpeen sanoa että "me ei olla apinoita".
Näin ollen ei ole tavallaan yllättävää että samanaikaisesti evoluutikot eivät usein pidä humanoiditeorioista, mutta samalla kreationistit kokevat että humanoideissa olisi jotain äärimmäisen evolutiivista. Evoluutiota ja kreationismia tämän mukaan yhdistäisi taipumus antroposentrismiin kun taas humanoideja pohtivat teologit ja astronomit katsoisivat universumia kopernikaanisin silmin. Kenties siksi Esko Valtaoja tekno-optimismeilee avaruusmatkoista. Kenties sen vuoksi SETI on erityisesti tähtitieteilijöiden suosiossa. Samanaikaisesti kun kaltaiseni "paatunut evonkelista" joutuu sitten suhteuttamaan omaa pientä kokoaan ja lyhytaikaisuuttaan ties mihin merkityksellisyyden kokemuksiin.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
P(T|H)antom of the Operation
Pseudotieteen ja tieteen syvin ero on siinä että pseudotiede käyttää tieteestä pääasiassa muotoa, kun taas tiede sisältöä. Klassisesti tässä on käytetty vaikkapa name drop -menetelmää, jossa tieteen viittaussuhde muuttuukin auktoriteettiin vetoamiseksi. Mutta hienostuneempiakin tapoja on. Ja Intelligent Designin parissa tässä strategiassa ollaan varsin hienostuneita. Ja kenties paras esimerkki tästä on Dembskin CSI (~complex specified information ; kompleksi spesifi informaatio) -konseptiin liittyvät argumentit.
Dembskin CSI on siitä hyvä konsepti että siinä käytetään suurinta osaa retorisesta kikkailupotentiaalista. Ja vain hyvin harva jaksaa olla niin kiinnostunut todennäköisyyslaskennasta, että jaksaisi perehtyä mitä Dembskin sulosanat tarkoittavat.
Miten logaritmilasku toimii silmänkääntönä:
Dembski itse - ja vielä useampi hänen seuraajansa - tuntuvat olevan kovasti innostuneita siitä että jokin todennäköisyys muutetaan bittimuotoon kaavalla S=log2 2N Tämä laskelma ikään kuin paljastaa jotain oleellista sen todennäköisyyden luonteesta. Tämä liittyy kuitenkin enemmän siihen minkälaisia mielleyhtymiä tulee sanasta "informaatio". Arkikielessä se sisältää viestintää ja merkitystä. Matemaattisesti kysymys on kuitenkin juuri siitä mitä tehdään kun jokin (epä)todennäköisyys muutetaan biteiksi ; Se kuinka yllättävä tapahtuma on, kertoo sen informaatiosisällön. Mutta jos ihmiselle sanoo että "tapahtuma on harvinainen joten se on luotu" ei synny vakuuttuneisuutta vaan vaivautuneisuutta. Mutta jos tekee laskelman jossa epätodennäköisyys muutetaan sen toiseen esitysmuotoon ja esitetään bitteinä, ja puhutaan informaatiosta, niin ihmiset ovat heti paljon vakuuttuneempia. Tämä laskelma kuitenkin on päättelyn kannalta hyvin irrelevantti. Se kertoo saman tiedon toisessa muodossa. Se on sama kuin yhden kuvaajan esittäisi ensin 256 värisenä bittikarttana ja sitten muuttaisi sen .gif -muotoon ja esittäisi että tässä on tehty aineistolle jotain oleellista. Kun muunnat todennäköisyyden biteiksi, e kertoo paljonko bittejä tarvitset että voit tuottaa järjestyksen joka kertoo mitä se on. Mutta tämä täsmälleen sama toimii sekä merkityksellisten jettä merkityksettämien jonojen kanssa. Bittimuunnos on hämäystä.
Mutta noloksi tämä muuttuu oikeastaan vasta kun ID:läinen avaa metodologisen arkkunsa. Sillä kun ensin saamme "vakuuttavien" todennäköisyyksien bittikonversioiden jälkeen kuulla että "darwinismi" on ollut hieno tieteellinen teoria joka on käynyt tiensä päähän "koska se ei ole ottanut huomioon informaatiota" niin seuraavaksi saatamme törmätä siihen miten evoluutikot ovat itse asiassa arvioineet todennäköisyyksiä. Ilman bittikonversiota toki. Mutta tässä tuleekin sitten vastaan myös muuta kuin hihitys siitä mitä tapahtuu kun tiedostaa miten ristiriitainen tämä lausunto "evoluutikot eivät ole ottaneet huomioon" onkaan. (Sillä tämän lisäksi kaikki menee ns. päin P:tä...)
Sanotaan yhtä ja lasketaan toista, eikä mietitä mitä laskut tarkoittavat.
Dembski muistaa Ronald Fisherin "Specification":issaan. "Fisher’s approach to testing the statistical significance of hypotheses, one is justified in rejecting (or eliminating) a chance hypothesis provided that a sample falls within a prespecified rejection region (also known as a critical region). For example, suppose one’s chance hypothesis is that a coin is fair. To test whether the coin is biased in favor of heads, and thus not fair, one can set a rejection region of ten heads in a row and then flip the coin ten times. In Fisher’s approach, if the coin lands ten heads in a row, then one is justified rejecting the chance hypothesis." Tämä on erikoista, koska saamme todellakin melko usein siitä miten evoluutiotieteen teossa "unohdetaan informaatio". Dembski ottaa tämän lähtökohdakseen "More formally, the problem is to justify a significance level α (always a positive real number less than one) such that whenever the sample (an event we will call E) falls within the rejection region (call it T) and the probability of the rejection region given the chance hypothesis (call it H) is less than α (i.e., P(T|H) & α), then the chance hypothesis H can be rejected as the explanation of the sample. In the applied statistics literature, it is common to see significance levels of .05 and .01. The problem to date has been that any such proposed significance levels have seemed arbitrary, lacking “a rational foundation."
Tässä kohden Dembski siis viittaa Fisheriin ja hänen soveltamaansa P -arvoon. Dembski ottaa tässä käyttöön Seth Lloydin näkemyksiä ja laventaa niistä universaalin todennäköisyysrajasa (~universal probability bound). Dembskillä on tässä kaksi vaikeutta:
1: Itse asiassa todennäköisyysraja Lloydilla ei ole se mitä Dembski sen ajattelee olevan. Dembski haluaa Lloydin avulla arvioida mikä todennäköisyys on niin pieni että se tuskin tapahtuisi edes kerran universumin historian aikana. Lloydin tuotos on kuitenkin internetissä julkisesti luettavissa. Ja sen tulokset ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen huomio on että annettu luku on 10120 eikä Dembskin toistama 10150. Mutta tämä on tietysti anteliasta evoluution kannattajille, joten tämä paljastaa että Dembski on itse asiassa melko reilu rajojensa kanssa. Merkittävä kohta on kuitenkin syytä laittaa suoraan lainauksena. Se, mitä tässä arvioidaan "the boundary between the part of the universe about which we could have obtained information over the course of the history of the universe and the part about which we could not." Eli tämä raja ei koske koko universumia vaan sitä universumia joka on havaittavissa meille. Joka taas on tiedetysti vain pieni osa koko universumista. Tätä kautta voidaan huomata varsin helposti että Dembskin ajatus voitaisiin muuttaa SETI -henkiseksi arvioksi jossa laskettaisiin todennäköisyys sille että kohtaammeko ulkoavaruuden olennon viestintää viestintäetäisyyden päästä - ja päättelisimme sitten tästä että jos viestiä ei todennäköisesti tule, niin olisimme Jumalan luomuksia. Mikä on tietysti ajatuksena hieman erikoinen, eikä ollenkaan ilmiselvä Suunnittelijan huomaamiseksi, sillä myös hienosäätöargumentteja on pidetty todisteena siitä että universumissa on Suunnittelua.
2: Mutta lisäksi itse metodissa on ongelma. Jacob Cohen on kirjoittanut tähän liittyen oleellisesti. Ongelmana on se, että P -arvolla on rajoittuvuuksia. Se voi vain luokitella dataa jossa on yksi tietty nollahypoteesi. Sen avulla ei voida työskennellä loogisesti pätevästi takaperin. Eli tehdä sen avulla lausuntoja siitä minkälainen allaoleva todellisuus on. Tieteenfilosofisesti katsoen takaperin laskeminen P -arvosta Dembskin tavalla olisi sama kuin heräisi aamulla päänsäryssä ja eliminoisi krapulan ja sitten päättelisi että sinulla on pakko olla aivosyöpä. Se on toki mahdollista, mutta päätelmän todistamiseksi vaaditaan paljon enemmän. Tässä kohden Regina Nuzzon Naturessa julkaistut näkemykset merkitsevät. Nuzzon mukaan Fisherin tapa testata nollahypoteesia ei ole sellainen todennäköisyys jota me haluamme tietää. "The more implausible the hypothesis - telepathy, aliens, homeopathy - the greater the chance that an exciting finding is a false alarm, no matter what the P value is."Ja tämä on se ongelma joka on Dembskin CSI:n (ja käytännässä kaiken muunikin ID -teorisoinnin) ongelmana ; Ne nojaavat siihen että on ilmiö X jota väitetään epätodennäköiseksi jonkin nollahypoteesin valossa (~pieni Fisherin P -arvo). Mutta se mitä meidän täytyisi tietää puuttu. Sillä kuten Cohen esiintoi, meidän ei tule katsoa Dembskin maaliin (~"target"). Todistaaksemme ID -teorian ei auta vaikka tietäisimme kuinka (epä)todennäköinen meidän havaintomme on. Se mitä meidän täytyy tehdä on katsoa eri hypoteeseja ja tietää miten todennäköisiä ne ovat. Ja Fisherin P -arvo ei nimenomaan kykene antamaan tätä tietoa. Fisherin P -arvo kun testaa vain ja ainostaan sitä antamaasi nollahypoteesia. Ja se tekee sen sillä tarkkuudella ja määrittelyillä kuin mitä olet tälle testattavalle nollahypoteesille annetaan.
2.1: Siksi onkin huvittavaa huomata miten Dembski itse demonstroi systeeminsä heikkouksia ns. Caputo case -esimerkissään. Hän selittää miten Caputo tuomittiin huijauksesta koska hän heitti kolikolla liikaa tietyn puolueen ehdokkaita. Tosiasiassa P -arvohypoteesin avulla kaikki mitä voidaan päätellä on se, että heitetty kolikko ei ole ollut tasapuolinen. Emme tiedä miksi se ei ole ollut. ; Ja tämän lisäksi evoluutio, kuten monet muutkin fysiikan tilanteet ovat sellaisia että ehdotonta todennäköisyysjakaumaa on hyvinkin vaikeaa arvioida. Tiedämme nämä ongelmat siitä, miten haastavaa sääennusteita on tehdä.
Dembskin suurin ongelma tältä osin onkin nimenomaan se, että hän kyllä ahkerasti puhuu eliminoinnista, jossa kaikki sattumaan ja lainomaisuuteen liittyvät teoriat eliminoidaan ja joissa jäljelle jää Suunnittelu. Mutta kun katsoo sitä miten hän tätä lähestyy on aivan selvää että tätä ei käytetä missään. Retoriikka tarjoaa paremman argumentin kuin matematiikka jolla sitä kuvataan. Tätä vain voi olla vaikeaa huomata jos mieli haltioituu karismaattisista lähdeviittauksista ja tämän seurauksena ei katsota mitä ne lähteet antavat ja mitä nämä metodit todella tekevät ja opettavat meille tieteen kannalta.
Toki Dembskin kohdalla on pakko huomauttaa sekin, että tosiasiassa hän kuitenkin sitten aina laskee niitä proteiiniketjujaan olettamalla että ne ovat 100 aminohappoa pitkiä ja että ne kokoonpannaan täysin satunnaisesti. Hän ei sen sijaan tee mitään kunnollisia laskelmia joissa olisi huomioitu oikein mitään muuta "nollahypoteesia" kuin täysi sattuma ; Kun olen arvioinut ID -piirien "matemaattista" jargonia olen ollut huomaavinani että "best explanation" tarkoittaa sitä että todennäköisyys on suuri jos Suunnittelija on tehnyt sen mutta Luonnollisten syiden todennäköisyys on pieni. Kuitenkin kun katsomme sellaisia kysymyksiä kuin että Suunnittelija voisi tehdä suuria, pieniä tai vaaleanpunaisia elefantteja, emme tiedä miksi Suunnittelija tekee ne sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Meillä on jonkinlainen semiBayesilainen argumentti mutta mitään selvyyttä siitä miten tätä pitäisi oikeasti soveltaa todellisen maailman todellisiin kohteisiin ei ole.
Dembski toki esittää aina päätelmän prosessina ; (1) Tunnista kaikki relevantit luonnolliset hypoteesit (2) Hylkää kaikki luonnolliset hypoteesit (3) päättele Suunnittelija. Mutta hän ei tee tätä. Eikä ihme. Sillä kun katsoo hänen argumenttejaan niin voimme huomata että akilleen kantapoää on siinä että meidän ei itse asiasa täydy vain tunnistaa relevantteja nollahypoteeseja vaan myös laskea ehdoton todennäköisyysjakauma datalle näille nollahypoteeseille. Ja kaikki mitä saamme on Fisherin P -arvo.
1: Kuitenkin tästä huolimatta Dembski on sentään nerokas verrattuna Sewelliin, joka on tässä kohden hyvin erityinen. Sewell esimerkiksi saattaa puhua termodynamiikasta ja esittää siihen liittyviä kaavoja, joita ei sitten sovella koko tekstissä, koska kaava on vain tuomassa uskottavuutta. Hän on myös rakentanut ajatuskokeista uuden tieteellisen todistamisen muodon ; Hänen tarvitsee vain kuvitella koejärjestely, kuvitella koeaineisto ja tulkita tuloksia kuvitteellisilla metodeilla ja päätellä tästä sitten että tämä kaikki ajatuskoe on sama kuin empiirinen todiste. Tämä tekee toki tieteen tekemisestä edullista. Mutta sen tuloksien luotettavuudelle olisi kyllä eduksi että kokeita myös ns. suoritettaisiin ja niiden toistettavat tulkokset esitettäisiin tiedemaailmalle, sen sijaan että esiteltäisiin vain hienoja kaavoja - kaavoja jotka tosin ovat nykyään helppoja copy-pastetettavia wikipediasta.
Lopuksi helppo.
Retoriikan kannalta kaava on siitä hyvä, että se näyttää objektiiviselta. Kuitenkin se on teorian deskriptiivinen osa. Ja tätä kautta voidaan sitten kohdata se ID:n erikoinen puoli. Nimittäin se, että se esittää että teoria ei ota kantaa Suunnittelijan kykyihin ja ominaisuuksiin. Ja kuten aikaisemmin olemme huomanneet, ID kuitenkin vaatii piilo -oletuksia jotka itse asiassa torjuvat joitain teologisia näkemyksiä. Näistä ei vain puhuta ja esitetään kuin ID olisi uskontoneutraalia teismiä. Empiiristä Jumalatodistamista ilman teologisia kytkyjä.
Tästä päästään suoraan kysymykseen, että miksi ihmeessä Dembski ylipäätään eliminoi. Miksi hän ajattelee että hän todella päättelee jotain. Väitän että tässä on mukana eräs suurimmista piilo-oletuksista koko ID -opissa. Tämän huomaamisessa saattaa huomio kiinnittyä siihen, että niin Dembskin CSI -konsepti kuin muutkin vastaavat nojaavat kombinaatioon jossa on klassinen "tornado in a junkyard" -argumentti yhdistettynä "Aukkojen Jumala" -argumentivirheeseen. Ja kun tornadoargumentti on kulunut ja käynyt heikoksi, on Dembskin tapaan alettu vain puhumaan todennäköisyyksistä ilman tornadovertausta ja siihen liittyvää termodynaamista kielenkäyttöä. ; Ja periaatteessa P -argumenttiin viittaava aineisto näyttää että kombo on CSI -argumentissa hyvinkin relevantti. P -arvo on lähinnä konsepti joka piilottaa Aukkojen Jumalan sillä että se käyttää paljon sanaa epätodennäköinen.
Kuitenkin kun katsotaan Dembskiä ja vastaavia, he hyvin kovasti kiistävät että heidän argumenttinsa olisi vain Aukkojen Jumala ja tietämättömyyteen vetoaminen ja epäselvä epätodennäköisyyshässäkkä. Ja uskon syvästi että he valehtelevat näin sanoessaan vain osittain. Syynä on piilo-oletus. Hyvin merkittävä piilo-oletus. Jos nimittäin mietimme että miksi Dembski käsittelee epätodennäköisyyttä luonnollisten prosessien (sattuma & lainomaisuus) kohdalla mutta ei käsittele niitä lainkaan Suunnittelun kohdalla on se, että perusoletuksena on se, että Suunnittelu voi tehdä aivan mitä tahansa. Tämä on suuri oletus. Ja itse asiassa se on oletus joka vetää viemäristä ajatuksen siitä että ID käsittelisi rajallisia Suunnittelijoita. Sillä rajaton Suunnittelukyky on samaa kuin kaikkivaltius.
Jos otamme tämän "piilotetun kaikkivaltiusaksiooman" huomioon voimme nähdä että miksi esiin nousee niin usein niitä ID-läisten suosimia ajatuksia siitä, että eliminointi ei tarkoita sitä että kohde ei voisi olla suunniteltu. Vaan että se tarkoittaa että luonnollisten prosessien eliminointi tarkoittaa suoraan sitä että niiden synty on ei-naturalistinen (ja että tämä= Suunnittelu). Ongelmana vain on se, että kun tämän "kaikkivaltiusaksiooman" kanssa ei olla avoimia, syntyy se että P -arvossa oleva ongelma nousee vahvasti esiin ja Designin selittelyt siitä miten he ovat reiluja - kun eliminoivat luonnolliset prosessit eli antavat niille mahdollisuuden - muuttuu täysin ontoksi. (Toki kaikkivaltisusaksiooman kohdalla erikoista on se, että miten tiedämme että meillä on eliminoitavana vain Sattuma, Lainomaisuus ja Kaikkivaltias Jumala, että mistä tiedämme että eliminointi on todella täydellinen.)
Luultavasti tämänlaiset ajatukset ovat ID:läisillä niin lujassa että he eivät edes tiedosta että heillä on ylipäätään tälläinen maailmankuvallinen piiloaksiooma käytössä. He vain lisäävät sen automaattisesti intuitiollaan seokseen. Jos ensin oletetaan että Jumala kykenee tuottamaan todennäköisesti aivan mitä tahansa, ja tämä sitten oletetaan samaksi kuin tieto, niin on ymmärrettävää miksi he eivät koe P -arvoon liittyviä ongelmia kovin suureksi ongelmaksi. ID ei siis ole kovin maailmankuvaton edes Teismin mittapuulla. Ja tämä johtaa siihen että se on myös loogisella tasolla kuollut. Kaikki mitä se tekee on jotain joka puhekielellä tehtäessä kulkisi "halpojen retoristen temppujen" nimellä. Mutta kun se tehdäänkin numeroilla ja kaavoilla, menee halpakin temppu läpi.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Kuinka UFO:t ovat "evolutionistisia"
Ajatus siitä että avaruusolentojen uskominen olisi "evolutionistista" on huvittava. Evoluution kannattajat ovat useimmiten skeptikoita, jotka pitävät maassa vierailevia avaruusolentoja epäuskottavina. Ja siksi vastatakseni otsikon vaatimukseen jouduin tarjoamaan todellisen harvinaisuuden, jossa tarkastellaan jotain joka voidaan laajassa mielessä liittää evoluution kannalta oleelliseen kelpoisuuteen ja jälkeläistuotantoon. Otsikossa teemoitettua asiaa voi kuitenkin lähestyä myös vähemmän lennokkaasti ja filosofisemmin. (Joskaan en lupaa että yhtään faktuaalisemmin.)
Kirjoitin eilen kommentointia avaruusolentojen teologiaan. Tällä kertaa ajattelin jatkaa aiheesta ; ottaa siihen hieman erilaisen kulman. Aloitan ottamalla demonstraation "Bwana joen kynästä". Hän nostaa esille ajatuksen siitä että avaruusolennoissa on jotain evolutionistista. Hän reagoi vähän aikaa sitten ilmestyneeseen "yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediaan". Jota on mainostettu skeptikkojamurskaavaksi, onhan sen tekijöinä oikein akateemisia ihmisiä joiden kohdalla on oleellista kertoa että he ovat tohtoreita.
"Bwana -joe" suhtautuu varsin ymmärrettävästi heidän ajatuksiinsa siitä että maan päällä olisi jo nyt vieraillut avaruusolentoja, joista osa näyttää sirkoilta. "Vaikka itse juttu oli kirjoitettu jokseenkin ironisesti, avaruusolennot tuntuvat kiinnostavan monia. Mutta miksi avaruusolioiden pitäisi näyttää sirkoilta? Ehkä siksi, että ne, jotka uskovat ulkoavaruuden elämään, uskovat myös evoluutioon, joskin ehkä hiukan epäortodoksiseen versioon siitä. Meillä ei todellisuudessa ole näyttöä siitä, että yksikään avaruusolento olisi koskaan vieraillut maapallolla. UFOihin vankasti uskovat evolutionistit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta he eivät kykene tekemään olevaksi sellaista, jota ei todennäköisesti edes ole olemassa." Samoin New Age nostetaan esiin "UFO-boomi ja new agen suosio kertovat siitä, että ihmiset tietävät pohjimmiltaan, että fyysisen todellisuuden tuolla puolen on yliluonnollinen maailma. Mutta monelle Raamatun näkemys yliluonnollisesta on liian pelottava. Raamattu kun puhuu synnistä ja parannuksenteosta. New agessä ei tarvitse tehdä parannusta." New Age ja evolutionismi siis kuuluvat jonkinlaiseen klimppiin. Bwana -joen kaltaisille kretationisteille on toki ymmärrettävää luokitella maailma "meihin" ja "kerettiläisiin". Joten en ota tätä yhdistelmää tällä kertaa niin vakavasti. Riittää että olen siihen hitusen ironinen.
Bwana joen ajatus avaruusolentojen uskonnollisesta ulottuvuudesta on itse asiassa varsin perusteltu. Vertailevassa uskontotieteessä niitä laitetaan yhteen. Helsingin yliopiston uskontotieteen yleisen teologian puolella voidaan aivan suoraan lukea miten viljaympyröiden muoto rinnastuu uskontojen kehäsymboliikkaan ja miten avaruusolentojen kaapatuksi tulemisesta jäävät merkit ovat yhteneväisiä stigmoja saavien ihmsten kokemuksiin. "Eräs suomalainen mies löysi herättyään vasemmasta olkapäästään teräväkulmaisen, "kirurginveitsellä" tehdyn haavan, jota hän ei osannut selittää. Mies oli nähnyt unta, että hän oli katsellut kukkulan laella taivaalla lentäviä valopisteitä. Selittämättömän tuntuiset, ufosieppauksissa saadut jäljet (haavaumat, arvet, ym.) kehossa tuovat helposti mieleen stigmat: vahvasti uskonnollisesti motivoituneet henkilöt voivat eläytyessään esimerkiksi Jeesuksen kärsimykseen saada kehoonsa haavoja paikkoihin, joihin Jeesus haavoittui." Ja miten pelastuskin on yksi osa tarinaa "Jumalan huoli ihmiskunnan moraalista on ilmeinen kristillinen teema, joka näyttäytyy myös avaruusolentojen nuhtelevassa suhtautumisessa ihmiskuntaan. Pelastuksen teema esiintyy myös ufokokemuksissa: Voidaan katsoa, että "uudet ihmiset" eli hybridit kestävät tulevan katastrofin - osittain siksi niitä on luotu." Esimerkkejä on toki enemmänkin, mutta idea on selvä. Ja siksi ufokokemuksia selitetäänkin usein siten että ihminen on uskonnollinen ihminen, homo religiosus, ja että avaruusolennot sitten voivat tarkoittaa hengellisen tarpeen ohittamista. Tähän liittyen Jehovan Todistajat korostavat että avaruusolentokokemukset ovat tosia. Mutta että demonit näyttelevät avaruusolentoja, eli humanoidien luonnetta ei ole ymmärretty oikein.
Itse en usko paranormaaleihin kokemuksiin ns. "hallusinaatiolinjaman ulkopuolella". Ja homo religiosus -ihmiskuvakin on sekin kaiken ihmiskognitiosta tietämäni valossa "oikeansuuntainen, mutta ylitulkinta". Ja tänä ylitulkintana oikeastaan "enemmän kuin väärin". Siksi kokisinkin että kenties kysymystä olisikin herttaisen omituista lähestyä "tietyissä piireissä porttokirkoksi" kutsutun katolisen kirkon kautta. Thomas F. O'Meara on tehnyt tulkintaa jossa avaruusolennot sopivat katolisen kirkon kristilliseen teologiaan. Hän on kuvannut kirjansa nimeltä "vast universe". Hänen näkökulmansa nojaa siihen että katolisen kirkon tehtävänä ei ole olla luonnontieteen oppikirja. Avaruusolentojen olemassaolokysymys on siis jotain jota ratkotaan tieteen keinoin. Ja tässä kaiken ytimessä ei ole Raamatun jakeet ja se tulkitaanko niitä "muinaisen astronauttiteorian" mukaan metaforiksi avaruusolentojen laskeutumisesta ja soviteta asioita yhteen. Hän sen sijaan ottaa yhtimeen Draken kaavan ja katsoo että universumin suuruus antaa vakavan tilan mahdollisuudelle että jossain muuallakin kuin maassa on älykästä elämää. Ei kenties maahan vierailevaa. Mutta että tätä pitää tutkia osana Jumalan tarkoitusta.
Itselleni tämänlainen henkinen pyörittely ei tietysti anna uskonnollisesti, hengelisesti tai muutenkaan oikein mitään. Ja tieteellisiähän nämä skenaariot eivät ole. Kuitenkin niillä on yhteys. Nimittäin olen aikaisemmin kirjoittanut universumin koon eksistentialismista. Ja tämän teeman voi yhdistää teologiaan ; Useinhan esitetään että suuri universumin koko mitätöi ihmistä. Eli jos ihminen on pieni tomupartikkeli, hänen eksistenssinsä olisi jotenkin mitättömämpää kuin jos hän olisi hyvin suuri. Monet ovat kuitenkin O'Mearan tapaan ajattelemassa että suuri universumi viittaa voimakkaaseen Jumalan suvereeniteettiin. Tämä nöyryys on kuitenkin historiallisesti ollut liikaa.
Kinan ydinteema ei nimittäin ole ensimmäistä kertaa ilmoilla. Ja sillä on syvä sidos nimenomaan luterilaisuuteen ja protestantismiin. Aikaisemmin universumi ajateltiin paljon nykyistä käsitystä pienemmäksi. Ja täällä kannatettiin maakeskistä näkemystä. Itse Martti Luther näki että aurinkokeskinen malli vähentäisi ihmisen keskeisyyttä ja merkitystä. Ihmisen status vähemmän keskeisellä paikalla olisi sekin vahva symboli joka mitätöisi ja nöyryyttäisi ihmistä. Riittävän nöyryyden edessä usko siis olisi koetuksella. Oikeasti kun havainnot sitten ovat ohjanneet ajattelua niin sitten on vain korotettu sitä miten ihmisen tulee olla nöyrä.
Ateistin on kuitenkin helppo ajatella kuten "Cosmos" -ohjelman juontajan Neil de Grasse Tysonin. Hänelle suuri universumi jossa ei ole elämää on nimenomaan jotain joka rikkoo hänestä keskeisimpiä teologisia argumentteja vastaan. Antrooppisessa periaatteessa ja muissa hienosäätöargumenteissa ei tunnu olevan mitään järkeä kun katsoo miten elämälle vihamielinen paikka suurin osa universumista on. Nöyryys menee siis kenties todellakin pohjasta läpi. Selvästi Lutherin argumentille on siis jotain perusteita. Avaruusolennot uhkaavat ihmiskeskeisiä teologian muotoja vihjaten että ihminen ei olekaan se ihmeellinen ainutlaatuinen lumihiutale jota useissa uskonnoissa ylikorostetaan (ja kutsutaan nöyryydeksi, joka on huvittavaa).
1: Ja tätä kautta on ymmärrettävää myös se miten "Bwana Joekin" näkee humanoideihin uskomisen "evolutionistisena" siitä huolimatta että suuri osa evoluution kannattajista jotka todella ovat evoluutiosta kiinnostuneita ovat nimenomaan skeptikoita, niitä jotka avaruusolentokysymysten kohdalla hokevat kliseissä että "suokaasua". Avaruusolennot ja viljaympyrämateriaalit nähdään skeptisissä piireissä hörhöilynä. Ja jos katsoo miten teistit moittivat ateisteja/evolutionisteja sulkusilmäisyydestä niin täsmälleen samat argumenttirakenteet ja asenteet skeptikko kohtaa avaruusolentovideoiden heiluttelijoilta. Mutta Bwana -joelle
Kaiken kaikkiaan.
* Ja itse asiassa "naturalistiselta" kannalta avaruusolentojen kohdalla on huomattava että moni pitää elämän harvinaisuutta osoituksena siitä että elämä on syntynyt maahan sattumalta. Jos elämän synty on epätodennäköistä - kuten Bwana joe, ja rehellisesti sanoen itsekin katson uskottavimmaksi - niin on todennäköistä että olemme yksin universumissa. Ja olemme olemassa lähinnä siksi että universumi on ällistyttävän suuri. Tällöin Hawkingin argumentaatio ei vaikuta uskottavalta ja Tysonin nähdään osuvan lähemmäs.
* Moni taas katsoo että elämän syntymisen olisi oltava sen verran todennäköistä että elämää tulisi olla muuallakin ja silloin syntyy esimerkiksi aikaisemmassa blogauksessani esittämä Hawkingin käsitys jossa avaruusolennot olisivat vahva syy ryhtyä ateistiksi. Tällöin Tysonin näkemys
* Lutherin ja laajan universumin ongelman ytimessä on sitten tilusta myös O'Mearan tyylisille ajatuksille joissa suuri universumi olisi liian kylmä pelkästään ihmisille. Siinä suuri universumi suorastaan kutsuu itseensä muita elollisia planeettoja. Sillä tämä ikään kuin vihjaisi vahvasti siihen suuntaan että universumi olisi sitten hyvin erilainen kuin Tysonin suuri ja kylmä universumi. Se olisi maailma jossa humanoidit vierailuineen huutaisivat sitä miten universumi on hienosäädetty elämälle.
Ja kaiken tämän aikana universumi on mitä on. Lopulliset arviot ja tulkinnat johtuvat tietysti siitä että emme tiedä onko avaruusolentoja muualla. Ja meillä ei ole eksaktia arviointia siitä kuinka todennäköistä elämän syntyminen unuversumissamme on. Vasta kun ensimmäiselle saadaan frekvenssi ja jälkimmäiselle estimaatti ja päästään vertaamaan miten hyvin nämä osuvat yhteen, voidaan tehdä lopullinen arviointi. Tysonin näkemys kumoutuu jos elämän synty on todennäköistä. Hawkingin jos se on hyvin epätodennäköistä. Teologia ei tietysti heivauta mikään koska Jumala voi hienosäädöllä tuottaa universumin joka tuottaa paljon elämää tai sellaisen jossa niitä kaikesta huolimatta luodaan todennäköisyyksiä vastaan. Joka johtaa jo aiemmin ilmaisemiini asioihin siitä miten vakavasti näitä uskonnollisia näkemyksiä voidaan ottaa.
Ja kaiken aikaa avaruusolennot ovat meidän uskomuksistamme huolimatta. Tai ovat olematta. Ihminen reagoi mahdollisuuteen tai kokee tämän puutteen. Ja tässä tilanteessa niin Bwana joe kuin de Grasse Tysonkin osoittavat että Sartre oli oikeassa siinä että ihminen rakentaa merkityksiä paitsi siihen mitä on, myös siitä mitä hän kokee olemattomaksi. Avaruusolentojen puuttuminen universumista on merkityksenluontia samalla tavalla kuin Jumalan puute on ateistille merkityksen luomista.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
En sano että avaruusolentoja - mutta avaruusolentoja
1: Pascal Boyer näkee syvän yhteyden avaruusolentoihin uskomisen ja uskonnon välillä. Psykologisesti tarkastellen jos avaruusolentojen uskotaan pääsevän ihmisten stategiseen tietoon (aka sosiaalisesti noloihin salaisuuksiin) niitä aletaan lepyttelemään ja tässä syntyy rituaalitoimintaa.
Yksi tapa lähestyä asiaa löytyy "Tämä Päivä" -blogista. Siellä otetaan kantaa Paavin tuoreeseen ilmoitukseen siitä, että hän olisi valmis ja halukas kastamaan avaruusolentoja. (Paavin kommentti oli toki enemmän sosiopoliittinen. Se on nähty jopa yhteydessä siihen että hän on valmis kastamaan myös entisiä kommunisteja ja vastaavia. Eli ollaan valmiita kastamaan paitsi pieniä vihreitä miehiä niin myös pieniä punavihreitä miehiä ja punaisia miehiä. Mutta tässä blogauksesa pysytellään avaruudellisemmissa teemoissa.)
"Tämä päivä" -blogin argumentti oli se, että humanoidit olisivat tuskin kovin kiinnostuneita uskonnoista, koska ne ovat niin vahvasti ihmiskeskeisiä. "Uskonnot eivät yleensä nimittäin kerro maailmasta ja maailmankaikkeudesta, vaan ne kertovat vain ja ainoastaan meistä ihmisistä ja kaikki muu esitetään suhteessa meihin." ... "Mitä esimerkiksi Alfa Centaurissa asuva laji olisi mieltä siitä että maailmankaikkeuden luoja valitsi erityiseksi kansakseen juuri ihmiset? Tai tarkemmin tietyn hyvin pienen heimon ihmislajin sisällä? Tai mitä he olisivat mieltä siitä miten nimenomaan ihmiset on luotu luojan kuvan mukaan? Tai siitä että ihmiset mokasivat siellä puutarhassa sen hedelmän kanssa ja siksi myös nämä muukalaiset joutuvat asumaan langenneessa maailmassa paratiisin sijaan? Miksi luoja lähetti ainoan poikansa maahan, eikä muihin maailmoihin? Miksei hänen viestinsä ole annettu kuin ihmisille? Miksei tämä jumala kertonut tuolla ylhäällä olevan muitakin?" Kysymyspatteri on hyvä ja huomiot oikeansuuntaisia. Näihin tulee vähintään antaa vastaus, sen sijaan että he hylättäisiin typeryytenä.
Onneksi näin onkin tehty. "Esse" -lehdessä avaruusolentoteemaa sivuttiin aikaisemmin. Siellä reagoitiin Stephen Hawkingin näkemykseen jonka mukaan ulkoavaruuden elämän löytäminen tarkoittaisi huonoa uutista uskonnoille. "Syyskuun alussa 2010 tunnettu fyysikko Stephen Hawking ilmoitti tulleensa siihen tulokseen, että Jumalaa ei enää tarvita, koska vieraiden aurinkokuntien löytyminen tekee elämän syntymisestä todennäköistä ilman Luojaakin. Näkemys ei vakuuttanut edes Hawkingin kollegoja. Kotimaa-lehdessä (7.10.2010) avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja piti lausuntoa hyvänä esimerkkinä siitä, että ”tieteentekijöiden kannattaisi pitää teologisissa kysymyksissä turpansa rullalla”. Myös Valtaojan kanssa keskustelukirjan tehnyt emerituspiispa Juha Pihkala tyrmäsi Hawkingin päättelyn. ”Suutari pysyköön lestissään. Ajatusta toisista maailmoista, jotka eivät tiedä meistä mitään, pohdittiin teologiassa jo 1600- ja 1700-luvuilla.”" Johon minulla on kaksi huomautusta/huomiota.
1: Olen tässä ensinnäkin hämmästynyt siitä miten kirkko on innoissaan kieltämässä Hawkingia tekemästä tulkintoja teologiasta. Sillä jos NoMa -kysymys on todella pätevä, eli on tieteen ja uskon kysymyksiä joissa ei saa rampata ympäriinsä, niin sitten kaikkien teologien pitäisi pitää turpa rullalla evoluutiokysymyksistä. Ja tämä ei tarkoita vain kreationismia vaan myös kaikkia teistiseen evoluutioon liittyviä asioita. ; Ja esimerkiksi tarkemmin ajatellen avaruusolentojen olemassaolo ovat empiirisiä kysymyksiä joten teologien mietinnätkin olisivat hyppineet näiden rajojen yli. Esimerkiksi elämän mekanistinen synty on teologian kysymys jos ja vain jos elämän alkuperä on yliluonnollinen. Joten teologit perusolettavat asioita. Ja ottavat kantaa asiaan joka voi olla luonnontieteellinen. Kristityillä teologeilla onkin ihmeellinen into samanaikaisesti osallistua tiedekeskusteluun tasapuolisena ja tärkeänä osana ja huutaa "vääriä mielipiteitään" ääneen sanovia tiedemiehiä laittamaan suuta kiinni teologiassa. Jos tiedemies kehuu kristinuskoa se on tietysti kristillisyyttä korostavaa ja tämän nähdään suoraan todistavan että kristinusko on ristiriidaton tieteen kanssa. Joten kysymys on nimenomaan kerettiläisistä mielipteistä. Näin Esse -lehti aikana joka on kauan Galileo Galilein jälkeen...
2: Hawkingin argumentti on tavallaan typerä. Mutta se on oikeammansuuntainen kuin mitä teologit ja kirkonmiehet haluaisivat tunnustaa. Sillä tosiasiassahan Hawkingin argumentti iskee siihen että ainut tapa jolla Jumala olisi perusteltu olisi se, että Jumala olisi jonkinlainen aukkojen Jumala. Teologit tietysti pitävät tämänlaista kreationisminhajuista näkemystä aika pöljänä. Itse asiassa voitaisiin nähdä että elämän putkahtelu ympäri universumia puhuisi ns. hienosäätöargumentin puolesta. Tässä kohden asia voidaan palauttaa tuoreeseen blogaukseeni. Jonka soveltaminen tähän asiaan oli se, että tosiasiassa avaruusolentojen löytäminen ei ole evidenssiä teologialle, eikä falsifioi sitä. Mutta se vahvistaisi naturalismia. Eli avaruusolennot eivät olisi syy luopua vaikkapa kristinuskosta mutta se olisi syy ryhtyä ateistiksi. Ja jos vastakkain on ajatus siitä että uskonto on tutkimusohjelma jossa asioita selitetään niin siinä tapauksessa avaruusolentojen löytyminen olisi todellakin empiirinen ongelma teismille. Ei siksi että se olisi ristiriidassa vaan sen takia että se vahvistaisi niin voimakkaasti sitä vaihtoehtoista mallia. (Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa.)
Mutta mitä sitten jos avaruusolennot tulisivat?
1: C. S. Lewis on esimerkiksi esittänyt aivan suoran kannanoton avaruusolentoaiheeseen. Hänestä olisi hyvinkin mahdollista että Jumala loisi vieraalle planeetalle avaruusolentoja. Hän itse asiassa heijasti tätä ajattelua myös "Narnia" -kirjoissaan, jossa Aslan oli Jeesus toisessa todellisuudessa. Toiset planeetat ja toiset ulottuvuudet ovat tässä keskenään analogisia. Aslan oli toisen ulottuvuuden Jeesus, joten kenties jokaisella muullakin planeetalla on oma Messias. Tai sitten Jeesus on universumin ainut Messias ja kuoli myös humanoidien pelastumisen vuoksi.
Kun mietimme eri planeettojen elämää, joudumme niiden kohdalla ottamaan kantaa siihen minkälainen niiden sosiokulttuurinen tila on. Ja jos mietimme Paavin kastamisintoa meidän on käytävä läpi näitä skenaarioita. On katsottava minkälainen maailma olisi se, jossa he myös ottaisivat kasteen paavilta vastaan. Koska emme tiedä minkälainen avaruusolentojen kulttuuri on, joudumme tekemään skenaariokeskeisen ajattelun. Otetaan esille vaihtoehtoja ja niiden seurauksia; Minulle esitetään että olisi mahdotonta mennä avaruusolentojen saappaisiin, mutta jos asiaa tarkastellaan pelastuksen kautta, voidaan olettaa että avaruusolennot haluavat sellaisen.
1: Jos universumi on sama kaikille, syntiinlankeemus on sama kaikille ja armo pelastukseen on sama kaikille ja samaa sanomaa viestitään kaikille on mahdollista että Jumala on luonut avaruusolennoillekin tajun itsestään ja kaikki on siellä kuten täälläkin. Avaruusolennot ovat jo kristittyjä. Joten miksi tämä kulttuuri haluaisi kasteen paavilta? Oleellisena kysymyksenä onkin se, että miksi paavi ei ota relevanttia vastausta. Se ei edes tarvitse kastetta.
2:Jos Jumala sen sijaan ei ole luonut yhteistä syntiinlankeemusta, ei Paavilla ole missään tapauksessa mitään merkitystä. Joko avaruusolennoilla on oma Messiaansa ja Paavista irrallinen usko. Tai sitten he eivät ole edes langenneet eivätkä tarvitse pelastusta.
3: Jos syntiinlankeemus ja armo ovat yhteisiä, mutta Jumala ei viestitä siitä kaikille, ollaan itse asiassa samassa tilanteessa kuin mitä ollaan oltu vieraiden mantereiden kanssa. Kristityt toki uskovat että pelastus on ollut yhteinen intiaanienkin kanssa, mutta intiaanit eivät ole olleet halukkaita kääntymään. Itse asiassa voidaan nähdä että kristinusko on levinnyt lateraalisesti. Intiaanit ovat olleet haluttomia - kaikesta esim. Lewisin uskomasta syvästä synnynnäisestä jumalakokemyskyvystään huolimatta - olleet haluttomia kääntymään. Kristinusko on levinnyt koska kristityt ovat käännyttäneet teknologisesti vähemmän kehittyneitä natiiveja. Siksi ei ole ollenkaan uskomatonta jos avaruusolennot olisivat - kenties synnynnäisessä Jumala -aistissaan - että ihmiskunta, mukaanlukien Paavi kohtaisivat mahdollisesti käännytystyötä. Teknologisella ylivallalla avaruusolennot helposti käännyttäisivät ihmiskuntaa väkisin valomiekkalähetyksellä. Tai lahjottaisiin avaruusolentojen kannalta rihkamalla. Tai tapettaisiin. Tai kohdeltaisiin huvittuneella kuriositeetilla.
4: Jos Jumala kertoo ilmestyksen avaruusolennoille, ja kertoo että Paavi on tosi uskonnon viestinviejä ja syntiinlankeemus ei koskenut vain ihmiskuntaa vaan myös avaruusolentoja, ja tästä kerrotaan avarusuolennoille joilla ei ole omaa messiasta. Niin tässä tapauksessa he voivat suostua Paavin kasteelle. Samalla on kuitenkin hyvä ihmetellä sitä että miksi ihmiskunnassa tarvitaan lähetyskäskyä. Miksi Jeesus komentaa "kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsikseni - itselläni on jotain tärkeämpää tekemistä". Maan päällä ja kaikkialla missä tiedämme on niin että kristinusko ja Paavin erikoisstatus eivät ole olleet ihmisten tiedossa jo valmiiksi. Kristinuskosta kuullaan vasta kun joku kertoo siitä. Uskonto ei jostain syystä leviä maallisempia ideologioista poikkeavilla tavoilla, vaan ainoastaan "suusta päähän". Induktiivinen päättely siitä mitä olemme kokeneet ja mitä uskontojen leviämisestä tiedämme vihjaa että tämä on kaikista skenaarioista epätodennäköisin.
Loppuyhteenveto
 |
| Tulemme rauhassa. Viekää meidät ruokakippomme luo. |
Avaruusolennot kyetään näkemään vain ihmiskeskeisessä kulmassa. Eli sitä kautta kumoaako se kristinuskon vai ei. Ja sitä kautta mitä ihminen on valmis ja halukas tekemään. On toki selvää että Paavi voisi haluta yrittää kastaa avaruusolennot - onhan tämä valta-aktiokin jossa vieraan maan matkalaiset saataisiin alistettua näiden kovemmasta teknologiasta huolimatta. Tämän kulman sisällä on sitten vaikeaa miettiä sitä että miksi vastapuoli todella myös suostuisi tähän toimintaan. Avaruusolentojen kastamiskysymyksessä näkökulma on siinä mitä ihmisten ja heidän kirkkonsa tulee toimia. Eikä ole mietitty että mitä merkitystä tässä on avaruusolennoille.
Avaruusolentoperspektiivistä on käytännössä selvää että oikeastaan missään tapauksessa ei ole uskottavaa että avaruusolennot haluavat kastetta. Itse asiassa on uskottavaa että "Tämä Päivä" -blogissa oltiin oikeilla jäljillä. Ajatus siitä että teknisesti heikkokykyinen yksinkertaisiin loogisiin päättelyvirheisiin altis pikku apina on niin spesiaali että he vastaavat myös muiden planeettojen olentojen kuolemattomasta sielusta ja ikuisuudesta on varsin pömpöösi. Oman kulttuurin ylivertaisuus huvittaakin varmasti kaikkia tutkimusmatkailijoita niin maan päällä kuin luultavasti avaruudessakin.
1: Teologien into avaruusolentojen kristillisyyteen on hauskaa kun muistaa miten tutkimusmatkojen aikana tuli selväksi että ihmisten kohdalla yhteys on kaikkea muuta kuin odotettava. Avaruusolennot ovat siis enemmän Jeesuksessa kuin ihmiset jotka ovat sentään samalla planeetalla ja samojen kulttuurivirtausten alaisina.
Usein tässä tuntuukin erikoisesti korostuvan se, että universumi on yhteinen. Ja se onkin. Ja kyllä tästä voi päätellä sen että jos Jumala on luonut universumin niin kyllä se teismi on meille yhtä tosi tai epätosi kuin avaruusolennoillekin. (Oikeastaan muuta ei voi päätelläkään olematta hoopo.) Tässä kuitenkin usein unohtuu se miten NoMa -periaatteeseen suhtaudutaan muualla.
1: NoMan pätevyyttä korostetaan heti kun Hawking korottaa ääntään. Jos Jumala ei ole osa empiiristä maailmaa, ei ole mitään takeita että avaruusolennot jakavat yhteisen Jumalan ihmiskunnan kanssa. Jos ja vain jos Jumala on empiirinen ja osa tutkittavaa yhteistä maailmaa, se saa suosiota myös avaruusolentojen joukossa. Jos Jumala ei ole tieteen kysymys ei ole mitenkään välttämätöntä että avaruusolennot olisivat edes mitenkään kiinnostuneita kristinuskosta.
2: Jos Jumala sen sijaan onkin osa empiiristä maailmaa, eli havaintotodellisuus todella Puhuu Jumalasta, niin NoMa ei ole pätevä. Koska avaruusolennot ovat teknisesti meitä korkeammalla tavalla, on syytä uskoa että heillä on syvempi tuntemus luonnontieteistä ja tätä kautta myös Jumalasta. Joten kenties Paavin pitäisi pyytää kastetta sen sijaan että yrittäisi nolata koko planeettamme ihmiskunnan älykkyyttä pitämällä perusoletuksena sitä että hän on niin tärkeä ihminen että hänen pitää päästä kohtaamaan avaruusolennot ja että tärkein asia tässä on se, että heidät täytyy yrittää kastaa.
 |
| I don't say it's aliens - but it's aliens |
"Tämä päivä" -blogi oli väärässä sanoessaan että syvin skisma avaruusolentojen ja Paavin välillä olisi kristinuskon ihmiskeskeisyys. Suurin ongelma on kristinuskon egosentrisyys jossa avaruusolio ja ateisti on vain kristityn kanssa analaoginen kohde. Jokin jonka syvimmät ajatukset, tunteet, toiveet ja asenteet tiedetään paremmin kuin tämä itse. Kristityille on vain kristityn näkökulma johon erilaiset maailmankuvat ja olennot sovitetaan riippumatta siitä mitä nämä sitten todella kokevat tai sanovat siihen miten heitä prosessoidaan. Tässä ei ole tilaa erilaisuuden ymmärtämiseen tai diplomatiaan. Toki tässä yritetään korostaa suvaitsevaisuutta, jossa rasismia ei tunneta edes avaruusolentojen kohdalla. Mutta tässä ei oikeasti pohjimmiltaan suvaita erilaisuutta vaan väitetään kaikkia samanlaisiksi ja sitten sovitetaan muita tähän muottiin väkisin. Samanlaisuuteen kahlitseminen onkin juuri itseään lempeäksi kutsuvan kristinuskon suuntausten vallan ja sortamisen pääkeino nykyaikana, eli aikana jolloin miekkalähetys ei ole muodissa. Ja jos avaruusolennot tulevat tätä yritetään paitsi maan päällä niin myös taivaissa.
Kirjoittaja tietää että eksoteologia ei ole samaa kuin "ancient astronaut theory". Sillä eksoteologiassa Jumalan henkivoimaisuutta pidetään selviönä kun taas muinaisiin avaruusolentoihin uskovat latistavat ihmekokemukset maalliseksi avaruusolentojen kohtaamiseksi. Eli selittää uskonihmeet todella tapahtuneina mutta luonteeltaan eiyliluonnollisina. En vain pidä tätä eroa kovin oleellisena näiden tulkintojen ehdottomuuden ja totuusarvon kanssa. Molemmissa rakennellaan presuppositionistisia rakennelmia jossa asioita sovitetaan tulkintaverkkoon pelkällä "voi olla" -asenteella jossa premissi kuin premissi näyttää kelpaavan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)