P(T|H)antom of the Operation

Pseudotieteen ja tieteen syvin ero on siinä että pseudotiede käyttää tieteestä pääasiassa muotoa, kun taas tiede sisältöä. Klassisesti tässä on käytetty vaikkapa name drop -menetelmää, jossa tieteen viittaussuhde muuttuukin auktoriteettiin vetoamiseksi. Mutta hienostuneempiakin tapoja on. Ja Intelligent Designin parissa tässä strategiassa ollaan varsin hienostuneita. Ja kenties paras esimerkki tästä on Dembskin CSI (~complex specified information ; kompleksi spesifi informaatio) -konseptiin liittyvät argumentit.

Dembskin CSI on siitä hyvä konsepti että siinä käytetään suurinta osaa retorisesta kikkailupotentiaalista. Ja vain hyvin harva jaksaa olla niin kiinnostunut todennäköisyyslaskennasta, että jaksaisi perehtyä mitä Dembskin sulosanat tarkoittavat.

Miten logaritmilasku toimii silmänkääntönä:

Dembski itse - ja vielä useampi hänen seuraajansa - tuntuvat olevan kovasti innostuneita siitä että jokin todennäköisyys muutetaan bittimuotoon kaavalla S=log₂ 2^N Tämä laskelma ikään kuin paljastaa jotain oleellista sen todennäköisyyden luonteesta. Tämä liittyy kuitenkin enemmän siihen minkälaisia mielleyhtymiä tulee sanasta "informaatio". Arkikielessä se sisältää viestintää ja merkitystä. Matemaattisesti kysymys on kuitenkin juuri siitä mitä tehdään kun jokin (epä)todennäköisyys muutetaan biteiksi ; Se kuinka yllättävä tapahtuma on, kertoo sen informaatiosisällön. Mutta jos ihmiselle sanoo että "tapahtuma on harvinainen joten se on luotu" ei synny vakuuttuneisuutta vaan vaivautuneisuutta. Mutta jos tekee laskelman jossa epätodennäköisyys muutetaan sen toiseen esitysmuotoon ja esitetään bitteinä, ja puhutaan informaatiosta, niin ihmiset ovat heti paljon vakuuttuneempia. Tämä laskelma kuitenkin on päättelyn kannalta hyvin irrelevantti. Se kertoo saman tiedon toisessa muodossa. Se on sama kuin yhden kuvaajan esittäisi ensin 256 värisenä bittikarttana ja sitten muuttaisi sen .gif -muotoon ja esittäisi että tässä on tehty aineistolle jotain oleellista. Kun muunnat todennäköisyyden biteiksi, e kertoo paljonko bittejä tarvitset että voit tuottaa järjestyksen joka kertoo mitä se on. Mutta tämä täsmälleen sama toimii sekä merkityksellisten jettä merkityksettämien jonojen kanssa. Bittimuunnos on hämäystä.

Mutta noloksi tämä muuttuu oikeastaan vasta kun ID:läinen avaa metodologisen arkkunsa. Sillä kun ensin saamme "vakuuttavien" todennäköisyyksien bittikonversioiden jälkeen kuulla että "darwinismi" on ollut hieno tieteellinen teoria joka on käynyt tiensä päähän "koska se ei ole ottanut huomioon informaatiota" niin seuraavaksi saatamme törmätä siihen miten evoluutikot ovat itse asiassa arvioineet todennäköisyyksiä. Ilman bittikonversiota toki. Mutta tässä tuleekin sitten vastaan myös muuta kuin hihitys siitä mitä tapahtuu kun tiedostaa miten ristiriitainen tämä lausunto "evoluutikot eivät ole ottaneet huomioon" onkaan. (Sillä tämän lisäksi kaikki menee ns. päin P:tä...)

Sanotaan yhtä ja lasketaan toista, eikä mietitä mitä laskut tarkoittavat.

Dembski muistaa Ronald Fisherin "Specification":issaan. "Fisher’s approach to testing the statistical significance of hypotheses, one is justified in rejecting (or eliminating) a chance hypothesis provided that a sample falls within a prespecified rejection region (also known as a critical region). For example, suppose one’s chance hypothesis is that a coin is fair. To test whether the coin is biased in favor of heads, and thus not fair, one can set a rejection region of ten heads in a row and then flip the coin ten times. In Fisher’s approach, if the coin lands ten heads in a row, then one is justified rejecting the chance hypothesis." Tämä on erikoista, koska saamme todellakin melko usein siitä miten evoluutiotieteen teossa "unohdetaan informaatio". Dembski ottaa tämän lähtökohdakseen "More formally, the problem is to justify a significance level α (always a positive real number less than one) such that whenever the sample (an event we will call E) falls within the rejection region (call it T) and the probability of the rejection region given the chance hypothesis (call it H) is less than α (i.e., P(T|H) & α), then the chance hypothesis H can be rejected as the explanation of the sample. In the applied statistics literature, it is common to see significance levels of .05 and .01. The problem to date has been that any such proposed significance levels have seemed arbitrary, lacking “a rational foundation."

Tässä kohden Dembski siis viittaa Fisheriin ja hänen soveltamaansa P -arvoon. Dembski ottaa tässä käyttöön Seth Lloydin näkemyksiä ja laventaa niistä universaalin todennäköisyysrajasa (~universal probability bound). Dembskillä on tässä kaksi vaikeutta:
1: Itse asiassa todennäköisyysraja Lloydilla ei ole se mitä Dembski sen ajattelee olevan. Dembski haluaa Lloydin avulla arvioida mikä todennäköisyys on niin pieni että se tuskin tapahtuisi edes kerran universumin historian aikana. Lloydin tuotos on kuitenkin internetissä julkisesti luettavissa. Ja sen tulokset ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen huomio on että annettu luku on 10¹²⁰ eikä Dembskin toistama 10¹⁵⁰. Mutta tämä on tietysti anteliasta evoluution kannattajille, joten tämä paljastaa että Dembski on itse asiassa melko reilu rajojensa kanssa. Merkittävä kohta on kuitenkin syytä laittaa suoraan lainauksena. Se, mitä tässä arvioidaan "the boundary between the part of the universe about which we could have obtained information over the course of the history of the universe and the part about which we could not." Eli tämä raja ei koske koko universumia vaan sitä universumia joka on havaittavissa meille. Joka taas on tiedetysti vain pieni osa koko universumista. Tätä kautta voidaan huomata varsin helposti että Dembskin ajatus voitaisiin muuttaa SETI -henkiseksi arvioksi jossa laskettaisiin todennäköisyys sille että kohtaammeko ulkoavaruuden olennon viestintää viestintäetäisyyden päästä - ja päättelisimme sitten tästä että jos viestiä ei todennäköisesti tule, niin olisimme Jumalan luomuksia. Mikä on tietysti ajatuksena hieman erikoinen, eikä ollenkaan ilmiselvä Suunnittelijan huomaamiseksi, sillä myös hienosäätöargumentteja on pidetty todisteena siitä että universumissa on Suunnittelua.
2: Mutta lisäksi itse metodissa on ongelma. Jacob Cohen on kirjoittanut tähän liittyen oleellisesti. Ongelmana on se, että P -arvolla on rajoittuvuuksia. Se voi vain luokitella dataa jossa on yksi tietty nollahypoteesi. Sen avulla ei voida työskennellä loogisesti pätevästi takaperin. Eli tehdä sen avulla lausuntoja siitä minkälainen allaoleva todellisuus on. Tieteenfilosofisesti katsoen takaperin laskeminen P -arvosta Dembskin tavalla olisi sama kuin heräisi aamulla päänsäryssä ja eliminoisi krapulan ja sitten päättelisi että sinulla on pakko olla aivosyöpä. Se on toki mahdollista, mutta päätelmän todistamiseksi vaaditaan paljon enemmän. Tässä kohden Regina Nuzzon Naturessa julkaistut näkemykset merkitsevät. Nuzzon mukaan Fisherin tapa testata nollahypoteesia ei ole sellainen todennäköisyys jota me haluamme tietää. "The more implausible the hypothesis - telepathy, aliens, homeopathy - the greater the chance that an exciting finding is a false alarm, no matter what the P value is."Ja tämä on se ongelma joka on Dembskin CSI:n (ja käytännässä kaiken muunikin ID -teorisoinnin) ongelmana ; Ne nojaavat siihen että on ilmiö X jota väitetään epätodennäköiseksi jonkin nollahypoteesin valossa (~pieni Fisherin P -arvo). Mutta se mitä meidän täytyisi tietää puuttu. Sillä kuten Cohen esiintoi, meidän ei tule katsoa Dembskin maaliin (~"target"). Todistaaksemme ID -teorian ei auta vaikka tietäisimme kuinka (epä)todennäköinen meidän havaintomme on. Se mitä meidän täytyy tehdä on katsoa eri hypoteeseja ja tietää miten todennäköisiä ne ovat. Ja Fisherin P -arvo ei nimenomaan kykene antamaan tätä tietoa. Fisherin P -arvo kun testaa vain ja ainostaan sitä antamaasi nollahypoteesia. Ja se tekee sen sillä tarkkuudella ja määrittelyillä kuin mitä olet tälle testattavalle nollahypoteesille annetaan.
     2.1: Siksi onkin huvittavaa huomata miten Dembski itse demonstroi systeeminsä heikkouksia ns. Caputo case -esimerkissään. Hän selittää miten Caputo tuomittiin huijauksesta koska hän heitti kolikolla liikaa tietyn puolueen ehdokkaita. Tosiasiassa P -arvohypoteesin avulla kaikki mitä voidaan päätellä on se, että heitetty kolikko ei ole ollut tasapuolinen. Emme tiedä miksi se ei ole ollut. ; Ja tämän lisäksi evoluutio, kuten monet muutkin fysiikan tilanteet ovat sellaisia että ehdotonta todennäköisyysjakaumaa on hyvinkin vaikeaa arvioida. Tiedämme nämä ongelmat siitä, miten haastavaa sääennusteita on tehdä.

Dembskin suurin ongelma tältä osin onkin nimenomaan se, että hän kyllä ahkerasti puhuu eliminoinnista, jossa kaikki sattumaan ja lainomaisuuteen liittyvät teoriat eliminoidaan ja joissa jäljelle jää Suunnittelu. Mutta kun katsoo sitä miten hän tätä lähestyy on aivan selvää että tätä ei käytetä missään. Retoriikka tarjoaa paremman argumentin kuin matematiikka jolla sitä kuvataan. Tätä vain voi olla vaikeaa huomata jos mieli haltioituu karismaattisista lähdeviittauksista ja tämän seurauksena ei katsota mitä ne lähteet antavat ja mitä nämä metodit todella tekevät ja opettavat meille tieteen kannalta.

Toki Dembskin kohdalla on pakko huomauttaa sekin, että tosiasiassa hän kuitenkin sitten aina laskee niitä proteiiniketjujaan olettamalla että ne ovat 100 aminohappoa pitkiä ja että ne kokoonpannaan täysin satunnaisesti. Hän ei sen sijaan tee mitään kunnollisia laskelmia joissa olisi huomioitu oikein mitään muuta "nollahypoteesia" kuin täysi sattuma ; Kun olen arvioinut ID -piirien "matemaattista" jargonia olen ollut huomaavinani että "best explanation" tarkoittaa sitä että todennäköisyys on suuri jos Suunnittelija on tehnyt sen mutta Luonnollisten syiden todennäköisyys on pieni. Kuitenkin kun katsomme sellaisia kysymyksiä kuin että Suunnittelija voisi tehdä suuria, pieniä tai vaaleanpunaisia elefantteja, emme tiedä miksi Suunnittelija tekee ne sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Meillä on jonkinlainen semiBayesilainen argumentti mutta mitään selvyyttä siitä miten tätä pitäisi oikeasti soveltaa todellisen maailman todellisiin kohteisiin ei ole.

Dembski toki esittää aina päätelmän prosessina ; (1) Tunnista kaikki relevantit luonnolliset hypoteesit (2) Hylkää kaikki luonnolliset hypoteesit (3) päättele Suunnittelija. Mutta hän ei tee tätä. Eikä ihme. Sillä kun katsoo hänen argumenttejaan niin voimme huomata että akilleen kantapoää on siinä että meidän ei itse asiasa täydy vain tunnistaa relevantteja nollahypoteeseja vaan myös laskea ehdoton todennäköisyysjakauma datalle näille nollahypoteeseille. Ja kaikki mitä saamme on Fisherin P -arvo.
1: Kuitenkin tästä huolimatta Dembski on sentään nerokas verrattuna Sewelliin, joka on tässä kohden hyvin erityinen. Sewell esimerkiksi saattaa puhua termodynamiikasta ja esittää siihen liittyviä kaavoja, joita ei sitten sovella koko tekstissä, koska kaava on vain tuomassa uskottavuutta. Hän on myös rakentanut ajatuskokeista uuden tieteellisen todistamisen muodon ; Hänen tarvitsee vain kuvitella koejärjestely, kuvitella koeaineisto ja tulkita tuloksia kuvitteellisilla metodeilla ja päätellä tästä sitten että tämä kaikki ajatuskoe on sama kuin empiirinen todiste. Tämä tekee toki tieteen tekemisestä edullista. Mutta sen tuloksien luotettavuudelle olisi kyllä eduksi että kokeita myös ns. suoritettaisiin ja niiden toistettavat tulkokset esitettäisiin tiedemaailmalle, sen sijaan että esiteltäisiin vain hienoja kaavoja - kaavoja jotka tosin ovat nykyään helppoja copy-pastetettavia wikipediasta.

Lopuksi helppo.

Retoriikan kannalta kaava on siitä hyvä, että se näyttää objektiiviselta. Kuitenkin se on teorian deskriptiivinen osa. Ja tätä kautta voidaan sitten kohdata se ID:n erikoinen puoli. Nimittäin se, että se esittää että teoria ei ota kantaa Suunnittelijan kykyihin ja ominaisuuksiin. Ja kuten aikaisemmin olemme huomanneet, ID kuitenkin vaatii piilo -oletuksia jotka itse asiassa torjuvat joitain teologisia näkemyksiä. Näistä ei vain puhuta ja esitetään kuin ID olisi uskontoneutraalia teismiä. Empiiristä Jumalatodistamista ilman teologisia kytkyjä.

Tästä päästään suoraan kysymykseen, että miksi ihmeessä Dembski ylipäätään eliminoi. Miksi hän ajattelee että hän todella päättelee jotain. Väitän että tässä on mukana eräs suurimmista piilo-oletuksista koko ID -opissa. Tämän huomaamisessa saattaa huomio kiinnittyä siihen, että niin Dembskin CSI -konsepti kuin muutkin vastaavat nojaavat kombinaatioon jossa on klassinen "tornado in a junkyard" -argumentti yhdistettynä "Aukkojen Jumala" -argumentivirheeseen. Ja kun tornadoargumentti on kulunut ja käynyt heikoksi, on Dembskin tapaan alettu vain puhumaan todennäköisyyksistä ilman tornadovertausta ja siihen liittyvää termodynaamista kielenkäyttöä. ; Ja periaatteessa P -argumenttiin viittaava aineisto näyttää että kombo on CSI -argumentissa hyvinkin relevantti. P -arvo on lähinnä konsepti joka piilottaa Aukkojen Jumalan sillä että se käyttää paljon sanaa epätodennäköinen.

Kuitenkin kun katsotaan Dembskiä ja vastaavia, he hyvin kovasti kiistävät että heidän argumenttinsa olisi vain Aukkojen Jumala ja tietämättömyyteen vetoaminen ja epäselvä epätodennäköisyyshässäkkä. Ja uskon syvästi että he valehtelevat näin sanoessaan vain osittain. Syynä on piilo-oletus. Hyvin merkittävä piilo-oletus. Jos nimittäin mietimme että miksi Dembski käsittelee epätodennäköisyyttä luonnollisten prosessien (sattuma & lainomaisuus) kohdalla mutta ei käsittele niitä lainkaan Suunnittelun kohdalla on se, että perusoletuksena on se, että Suunnittelu voi tehdä aivan mitä tahansa. Tämä on suuri oletus. Ja itse asiassa se on oletus joka vetää viemäristä ajatuksen siitä että ID käsittelisi rajallisia Suunnittelijoita. Sillä rajaton Suunnittelukyky on samaa kuin kaikkivaltius.

Jos otamme tämän "piilotetun kaikkivaltiusaksiooman" huomioon voimme nähdä että miksi esiin nousee niin usein niitä ID-läisten suosimia ajatuksia siitä, että eliminointi ei tarkoita sitä että kohde ei voisi olla suunniteltu. Vaan että se tarkoittaa että  luonnollisten prosessien eliminointi tarkoittaa suoraan sitä että niiden synty on ei-naturalistinen (ja että tämä= Suunnittelu). Ongelmana vain on se, että kun tämän "kaikkivaltiusaksiooman" kanssa ei olla avoimia, syntyy se että P -arvossa oleva ongelma nousee vahvasti esiin ja Designin selittelyt siitä miten he ovat reiluja - kun eliminoivat luonnolliset prosessit eli antavat niille mahdollisuuden - muuttuu täysin ontoksi. (Toki kaikkivaltisusaksiooman kohdalla erikoista on se, että miten tiedämme että meillä on eliminoitavana vain Sattuma, Lainomaisuus ja Kaikkivaltias Jumala, että mistä tiedämme että eliminointi on todella täydellinen.)

Luultavasti tämänlaiset ajatukset ovat ID:läisillä niin lujassa että he eivät edes tiedosta että heillä on ylipäätään tälläinen maailmankuvallinen piiloaksiooma käytössä. He vain lisäävät sen automaattisesti intuitiollaan seokseen. Jos ensin oletetaan että Jumala kykenee tuottamaan todennäköisesti aivan mitä tahansa, ja tämä sitten oletetaan samaksi kuin tieto, niin on ymmärrettävää miksi he eivät koe P -arvoon liittyviä ongelmia kovin suureksi ongelmaksi. ID ei siis ole kovin maailmankuvaton edes Teismin mittapuulla. Ja tämä johtaa siihen että se on myös loogisella tasolla kuollut. Kaikki mitä se tekee on jotain joka puhekielellä tehtäessä kulkisi "halpojen retoristen temppujen" nimellä. Mutta kun se tehdäänkin numeroilla ja kaavoilla, menee halpakin temppu läpi.