Darwin esitti evoluutioteorian kohdalla hämmästelyä siitä miten ihminen voi olla järkevä jos hän on eläin. Tässä ihmettelyssä taustalla on sen tiedostaminen, että (a) adaptaatio koostuu reaktioista ja reaktioiden ei tarvitse olla tiedostettuja reaktioita (b) hengissä selviäminen ei ole samaa kuin totuudellisuus. Perimmiltään tämä on paitsi isku empirialle, myös rationaalisuudelle. Sillä kuilu vihjaa että näiden välillä voi olla merkittäväkin ero. Eli rationaalisuus ja empiirisyys eivät korostetusti ole mitenkään väistämättä yksi ja sama asia.
Tätä huomiota sitten hierotaan arvon evoluutikoiden kasvoille, jotta he ymmärtäisivät ottaa Herran Totuudessa ja tehdä iltarukoukset ennen maatenpanoa. Sillä epävarmuus on ilmeisen pelottavaa monelle. Heistä absoluuttinen varmuus ja Totuus on niin tärkeää että sitä täytyy tavoitella myös metafysiikan premisseissä niin että vain sellainen metafysiikka jossa ihminen on "perimmiltään erehtymätön" ovat riittävän hyviä. Ilman täydellisyyttä maailma olisi uhkaava ja pelottava. Hieman kuin yöllä sängyn alla lymyävä mörkö lastenhuoneissa. Mörkö joka kuvitellaan tietämättömyydestä. Mörkö jonka kuvitteleminen on pahempaa kuin se oikea pimeys. Pimeys joka on kyllä oikeasti hieman pelottavaa ja jättää meidät ikävästi näköaistimme kanssa informaatiovajaustilaan.
Tähän "Darwinin epäilyyn" on sitten otettu montaa erilaista kantaa. (Hyvin harvasta asiasta ollaan samaa mieltä.) Vain ensimmäinen edustaa kantaa jossa naturalismi kumottaisiin sitä kautta mitä vaikutuksia naturalismin totuudella olisi epistemologiseen varmuuteen:
1: Sellaiset hahmot kuin C. S. Lewis ja Alvin Plantinga ovat korostaneet tämän epäilyn merkitystä. Heistä se että jos evoluutio ja naturalismi on tosi niin rationaalisuus ei olekaan välttämättä ontologiseen totuuteen viittaavaa. Ja siksi meidän tulisi hyväksyä jonkinlainen supernaturalistinen versio. Heidän argumentaationsa menee miltei niin että koska logiikka on tosi - tai koska haluamme sen olla totta - meidän olisi sitten pakko ottaa Jumala ilmiselvyytenä.
2: Toisaalta moni naturalisti vahvistaa tätä epäilyä käänteisesti ja korostaa sen tyylistä maailmankuvaa mitä Friedrich Nietzsche kannatti. Hän korosti että kun naturalismi on totta, niin sen pahempi rationalismille. Siksi hän korosti että luonnontieteellinen mallintaminen on Apollonista ja edustaa jonkinlaista heikkoa elämistä. Mallinnus on aina jonkinlainen harha.
3: John Dewey taas on kiistänyt kuilun relevanssin - tai ainakin sen ratkaisemisen relevanssin. Hänestä naturalismi ja rationaalisuus ovat keskenään konsistentteja. Hänestä filosofiset traditiot nojaavat ihmisen järkeilyyn. Ja hänestä meidän pitäisi hylätä Platonin ja Hegelin varassa kulkevat perinteet. Dewey moitti koko "the Quest for Certainty" -asennetta ja korosti sitä että meidän tulee ottaa käsittelyyn nöyrempi ihmisen kognitiivisia kykyjä käsittelevä ote.
4: Wilfrid Sellars ja Robert Brandom taas korostivat sitä että meidän tulisi hylätä epäily. Sillä naturalismi ja rationaalisuus ovat konsistentteja. Itse asiassa voidaan sanoa että rationaalisuus on seuraus naturalistisista ilmiöistä ; Kun mietimme rationaalisuutta kykynämme diskursseihin ja kieleen, ja nämä taas nojautuvat havaitsemiseen ja käytännön maailmassa toimeen tulemiseen nojaaviin kykyihimme. (Jotka osittain myös jaamme muiden eläinten kanssa.) Tässä mielessä havaitsemiseen suhtaudutaan myös Merleay-Pontyn fenomenologiassa.
Itse yhdistelen eri teemoja sillä tavalla, että pidän Plantingan huomiota totena. Mutta en lähde puolustamaan mitään warrantia. Sillä tämän todistaminen vaatisi "itsemme ulkopuolelle menemisen" eli pääsyn johonkin ehdottoman absoluuttiseen objektiiviseen ihmisen kognition yläpuolella olevaan varmistukseen. Ja jos voisimme tehdä näin, koko kysymystä ei olisi olemassa in first place. (Jumalakin on jotain jonka olemassaolosta ja luonteesta ihmiskognitio päättää että onko kohde uskottava kaikkitietävä, ja onko tämä luotettava, vai ei. Joka on joka tapauksessa ihmisen omalla kognitiollaan tekemä arviointi.)
Kaiken kaikkiaan, pragmatistien tyyliin, korostan että tietyt kysymykset on syytä naulata vessan seinälle, koska elämässä eläminen on terveempää kun niille ei anna hirveästi painoarvoa. Rationaalisuus taas on aivojemme ominaisuus ja looginen järkeily on tässä mielessä yhteensopiva naturalismin kanssa. Otan tähän jopa kontrastiksi Churchlandin joka korostaa sitä että neurofysiologiset prosessit tuottavat semanttista sisältöä. Ne suorittavat kartoitusta ja tekevät tapahtuneen kautta oppivaa hahmontunnistusta (~pattern recognition) ja näin toimimme ympäristössä tavalla joka jos ei viittaa totuuteen niin ainakin siihen pärjäämiseen ja hengissä selviämiseen.
1: Logiikkaa kuitenkin pidän yksinään tuhoontuomittuna. (Jos joku tuo minulle jonkun "matemaattisen jumalatodistuksen" niin kerron että se on vain matikkaa -ja valitettavan usein ei edes sitä.) Rationalismi ei riitä, koska mitä tahansa saadaan perusteltua kun vain valikoidaan sopivia premissejä. Rationalismi puhtaana on kuollut. Samoin looginen positivismi jossa empiria sidottiin warrant -ihanteen mukaiseen objektiivisuuteen. Empiriaa koskevat ongelmat voidaankin tämän jälkeen hoitaa argumentaatiolla jota jo Popper aikanaan harrasti.
Jollain tavalla valvetila on kuin unta. Perimmäisestä Totuudesta riippumatta kokemukset ovat aitoja ja kaikki kuitenkin elävät kuin se olisi totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti