Pieni huomautus ; Jalalla Pohjois-Koreasti jos vaan persu kestää.

Perussuomalaiseen ideologiaan on klassisesti kuulunut ajatus siitä että asiat tehdään maan tavalla tai maasta pois. Tämä on koskenut erityisesti maahanmuuttajia. Tuoreessa virsivisoihin, koulujen uskonnollisiin aamunavauksiin ja muuhun vastaavaan aihepiiriin liittyvässä keskustelussa on melko vahvasti noussut esiin se, että saman nähdään koskevan myös Suomalaisia. Useammin kuin kerran olen törmännyt ihmiseen joka selittää että tietyt asiat kuuluvat Suomen perinteisiin. Ja että jos niistä ei tykkää niin voi mennä muualle, vaikkapa Pohjois-Koreaan.

Esimerkiksi kieliopillisen mestarinäytteen, ilmeisesti jonkinlaisella maahanmuuttajakielellä joka ei sovi Oikealle Suomalaiselle ; "Jumalauta anna sen suvivirren olla. Se on vittu kulttuuria enemmän kuin kristillisyyttä. Vain noin 2-3 paikassa niin mainitaan Jumala. Ei se on niin vitun vaikea laulaa yks pieni KULTTUURI laulu yks kerta vuodessa. Jos lapsenne tykkää että laulamalla yks pieni virsi vuodessa on että kristilliset tunkee kristillisyyttä niiden kurkkuun niin lähetkää se jonnekki vittu Ateisti ignorantti kouluun. Ja jos pieni virsi on niin vaikee niin muuda vittu pohjois-korealle." Pohjois-Korea on tässä ilmeisesti muotia. Ilmaisua käytetään tavalla tai toisella toistuvasti ja se ei ole aiemmin leimannut uskontokeskustelua tällä tavalla. Mikä kertoo siitä että huoleni suvivirren "kansalaisuustestiluonteesta" on huolena suurempi kuin olisin itsekään halunnut toivoa. Ja relevantimpi kuin esimerkiksi minä presidentti Sauli Niinistö sitä pitää.

Kuitenkin Veikko Sorvaniemi demonstroi miten kenties esimerkiksi Australian uskonnonvapaus voisi sopia Suomalaiselle ateistille täydellisesti. Petri Karisma taas näyttää haikailevan Ranskaan. Nämä ateistien uskonnonvapausmalliin paremmin sopivat maat eivät tietysti kelpaa vastaesimerkeiksi, koska ne eivät ole kahjojen johtamia totalitarioita joissa on vain yksi Maan Tapa josta poikkeavien on parasta poistua katukuvasta.

Itse asiassa jos mietitään Mikko Puumalaista tai mitä tahansa asiaa katsoessa on hyvä muistaa yksi asia. Asiasta puhuminen on demokraattisessa maassa maan lainsäädäntöön ja sen toteutumiseen liittyvää juridista keskustelua ja arvokeskustelua. Jos siihen osallistumista kohdellaan tällä tavalla, on melko selvää että Pohjois -Korean malliseen yhteiskuntaratkaisuun vetoa tuntevat nimenomaan PerusSuomalaiset.

Tuoreesti oltiin listailtu pelottavia äärioikeistopuolueita. Perussuomalaiset päätyivät globaalissa tarkastelukannassa neljänneksi eniten pelottavaksi. Tästä kannustuneena pyrkimykset mitalisijoille ovat sitten nousseet vahvemmin näkyviin. Perussuomalaisaktiivien kesken on esimerkiksi haikailtu sitä miten Suomessa olisi tarvetta sotilasvallankaappaukselle. Sillä jostain syystä PerusSuomalaisten ajatus "maan tavalla tai maasta pois" on siitä erikoinen, että he olettavat itsensä Suomalaisuuden standardiksi. Siksi jos he ovatkin marginaalissa vähemmistömielipiteenä, he huutavat esiin "sensuuri" ja "poliittinen korrektius". Korostavat että vallitsevaa suosituinta kulttuuria ei tarvitse tehdä dogmaksi vaan pitää vastustaa sensuuria ja puhua rehellisesti aroistakin asioita ilman että hyysätään ja mietitään loukkaantuuko jonkun islamistin tai kenen tahansa muunkaan ideologinen tai uskonnollinen tunne.

Ja nyt kun maa ei makaa kuten heitä miellyttää niin sitten yht'äkkiä eivät noudata omia oppejaan koherentisti kuten älykkäiden pitäisi. Eli eivät oleta, että oikea tapa hoitaa asia olisi se, että he itse voisivat joko elää maassa maan tavalla tai muuttaa maasta pois. Eivät tiedosta että heidän pitäisi niellä kaikki "mokutus" koska emme poliittisen korrektiuden vihollisina voi välittää heidän pikkupikkutunteistaan ja vittuuntuneisuudestaan koska niin asiat toimivat hyvissä maissa. Eivät ajattele että tämän "suck it up" -tilanteen ollessa sietämätön heidän itsensä tulisi kokeilla elämäntapaa jossain muualla. Jossain ehdottoman monokulttuurisessa maassa.

He korostavat Kansan tahtoa samanaikaisesti kun heillä on selkeitä vaikeuksia elää demokraattisessa maassa jossa asioista päättää "kulttuuristen arvojen ja uskonnollisten absoluuttien" sijasta sen hetkinen perustuslaki ja enemmistön ääni. Maassa jossa sotilasvallankaappaus ei kuuluisi poliittisten kysymysten ratkaisemisen aihepiiriin mitenkään. Maassa jossa vaientamisen ja maasta internoimisen syyksi riittäisi mielipide yhdestä laulusta ja siitä haluaako tätä yhtä laulua laulaa vai ei - ja pitääkö tätä yhtä laulua vähentämättömänä ja oleellisena osana maan relevanteinta kulttuuria joka tulisi opettaa joka ikiselle kansalaiselle.

Maassa maan tavalla tai maasta pois -olmit eivät mieti että he itse voisivat joko elää ihmisiksi tai vaihtoehtoisesti muuttaa asenneilmapiirinsä kanssa yhteensopivampaan maahan, sotilasvallankaappaushaaveineen heillä olisi ollut varmasti tilausta ennen jossain Pinochetinaikaisessa Chilessä. Nykyään Pohjois-Korea taas näyttää olevan niitä harvoja monokulttuurisia maita joiden ummehtuneisuus täyttäisi PerusSuomalaisten tiukat laatustandardit. PerusSuomalaisten haluttomuuden ymmärtää ; Näissä paikoissa kyllä lauletaan kenties vähän toisia lauluja kuin virttynyttä "Suvivirttä".