* Argumenttivirheet ovat hyvä oikotie tunnistaa höpöhöpö, mutta että ne johtavat joskus myös harhaan; "Höpöhöpöpuhe on helpompaa tunnistaa höpöhöpöpuheeksi, kun pystyy nimeämään täsmällisesti, mikä siinä on höpöhöpöä ja miksi. Mutta: vielä argumentointivirheitä ärsyttävämpi asia on argumentointivirheiden väärinymmärtäminen. Ad hominem ei ole argumentointivirhe, jos väitteellä todella on tekemistä toisen persoonan kanssa: esimerkiksi jos joku on soittanut neljä perätöntä tulipaloilmoitusta hätäkeskukseen, on ihan rationaalista olettaa, että viideskin puhelu on perätön, ellei muista syistä muuta johdu."
* Että kaivon myrkyttämisen kohdalla kysymys kaivon myrkyttämisestä on samantapaisessa tilanteessa kuin ad hominem tuossa kohdassa. "Kaivon myrkyttäminen, joka on ad hominemin alalaji, on argumentaatiovirhe, jossa debatoija koitetaan etukäteen saattaa huonoon valoon." ... "Perusongelma skeptikolla kun on se, että humpuukiväitteen esittäminen vie noin 5 sekuntia, mutta sen uskottava kumoaminen vie noin 5 minuuttia. Tämä korostuu erityisesti televisiodebateissa. Retorinen temppu, jossa hömppäveikko käyttää hyväkseen edellä mainittua epäsuhtaa, on nimetty osuvasti Gish Gallopiksi kreationisti Duane Gishin mukaan. Gish Gallopissa puoskari syytää perättömiä väitteitä sellaisella tahdilla, että väittelykumppani ei kerta kaikkiaan ehdi vastaamaan niihin kaikkiin" ... "Monen huuhaaväitteen levittämisen takana on pieni ja äänekäs aktivistijoukko, olipa kyse rokotevastaisuudesta, sähköherkkyydestä tai holokaustin kiistämisestä. Jos tältä aktivistiporukalta saadaan nykäistyä matto alta niin, että uskottavuus suuren yleisön silmissä putoaa, ei tarvitse joka kerta erikseen lähteä liikkeelle perusasioista tai käydä pitkää eipäs-juupas-väittelyä."
Milloin lähdekriittisyys loppuu?
Esitetty puolustus toki edustaa linjaa joka näyttää paistavan suhteessa argumentteihinkin. Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Kaivon myrkyttäminen on tehokas ja näpsäkkä tapa.
Kuitenkin se, mikä itse asiassa on oleellista on se, että argumenttivirhelistoihin on yleensä jokin syy. Ja tämä syy on yleensä loogisessa rakenteessa. Ad hominem on väärin koska argumentti ei ole parempi tai huonompi sen mukaan kuka sen sanoo. Eli pitää puhua aiheesta. Mutta jos aihe todellakin on ihminen tai aihe on henkilökohtainen, asia muuttaa heti luonnettaan. Ja näin loukkaava lausunto ei ole aina sama kuin argumenttivirhe.
Ja jos katsomme kaivon myrkyttämistä, hän ei osoita että huuhaamiehet olisivat oleellisesti aihetta. Toki jokainen pseudotieteilijän kanssa keskustellut tietää että he ovat yleensä hyvin maailmankuvallisia. Ja esimerkiksi kreationisti voi loukkaantua uskonargumentin kritisoimisesta ja ottaa sen itseensä ja kokea tämän loukkaavana ; Kun puhutaan tämänlaisista maailmankuvan ytimessä olevista asioista kaikki on identiteettikeskeistä. Ja tällöin on vankka silta yksilön ja aiheen välillä. Mutta tämä on tunnesidos eikä looginen sidos.
Tosiasiassa Perttusen esittämä ratkaisu on järkevä vasta kun tiedostaa miten se on perimmiltään lähdekriittinen eikä argumentatiivinen. Tätä lähestymistapaa noudattaa esimerkiksi Goldmanin metodi. Lähdekritiikkiä arvioidessa kysymys on taas nimenomaan siitä että mitä kautta hyvää ja laadukasta argumentointia ja tietoa todennäköisesti saadaan - tai ei saada. Silloin kun ollaan jo debattitasolla, tuo arvio olisi pitänyt tehdä jo valmiiksi. Jos debattiin mennään on toki syytä korostaa sitä ovatko asiantuntijat todella akateemisesti juuri tähän tiettyyn käsiteltävään aiheeseen koulutettuja vai eivät. Mutta tätäkään ei ehkä kannata painottaa liikaa.
Itse asiassa asiaa voisi hoitaa enemmänkin puitteilla. Jonkinlainen keskustelustrategioiden rajaus täytyy olla. Muuten meno on sitä että pseudotieteilijä pelaa "Livedebattigambitia" ja skeptikko harrastaa debunkkausasenneongelmaa. ; Esimerkiksi voidaan esittää että jos aloittaa jonkun argumentin, ei saa vain vaihtaa toiseen väitteeseen heti jos toinen kritisoi sitä. Että pysytään tässä yhdessä argumentissa. Näin Gish Galloppaus estyy. Eli vika on enemmänkin median tavassa käsitellä ja antaa tilaa pseudotieteilijöille, eikä siinä että kaivon myrkyttäminen olisi jotenkin hyvä strategia.
Asiattomamman mutta laadukkaamman keskustelukulttuurin puolesta.
Itse toki edustan tässä vahvasti Dawkinsin linjaa. Hänhän on tullut tunnetuksi siitä että hän ei suostu keskustelemaan kreationistien kanssa debateissa. Hänellä on tähän paljon hyviä syitä. Itse nostaisin esiin kuitenkin sen, että jos kreationistien kanssa käydään debatti, on kuin sitä ei olisikaan. Ala on tunnettu siitä että hyvät argumentit eivät ole olemassa. Vasta jos niille on vasta-argumentti ne ilmestyvät esille. Sitä ennen niitä ei ikään kuin edes "tajuta". "The Uncredible Hallq":issa on tähän liittyen otettu mainio esimerkki Lennoxista. "Lennox generally talks as if there were no established criticisms of these authors, as if the many years of debate over Intelligent Design never took place. It’s as if when Lennox was writing his book, he was deathly scared that a reader somewhere might Google “Intelligent Design” and find out that his claims have been thoroughly refuted by credible scientists. In at least one case, it’s clear Lennox knows damn well his claims have been refuted: he claims that the probability of generating a particular 100 amino acid protein at random is 1 in 10 to the 130. In an endnote, he admits that actually the calculation behind this is based on a false premise, and the correct number is actually only slightly less than 1 in 1000, but hey, they’re both small numbers. This is like promising to make someone a trillionaire 10 to the 118 times over, and then giving them only a thousand bucks, because hey, it’s a lot of money either way."
"NeuroLogicassa" katsottiinkin ripaus esimakua uudesta kreationistien dokumentista. Henkenä on toisto. Vanhoja argumentteja esitetään. Ja mikä pahinta, niitä esitetään kuin ne olisivat uusia. "“Most evolutionists have never critically examined their own position.” That is, if you don’t count the last 150 years of scientific examination, thousands of published peer-reviewed papers, and dozens of popular books carefully (what’s that word?) examining the evidence for evolution. We can add to that now the countless websites and blog posts critically examining every question creationists endlessly raise. Seriously, such a claim is either a bald-faced lie, or evidence of profound intellectual laziness."
Kreationistien kanssa keskustelussa onkin tärkeää huomata että debatissa säilyvät vain asiattomat lausunnot. Jos kreationistia perustellusti loukkaa hän muistaa tämän vainona ; Heitä ei kiinnosta se, että argumentatiivisesti on väärin sanoa että hän on väärässä koska hän on idiootti. Epäkohtelias totuus taas on että jos he tekevät typeriä virheitä ja tämän virheen ensin tuo esiin, ja sen jälkeen sanoo ääneen implikaatioita heidän demonstroidusti vajaasta kognitiostaan. Jos argumentaatio tehoaisi ja omat virheet tunnustettaisiin sen sijaan että laitettaisiin banaanit korviin ja lopetettaisiin kyseisen virheellisen argumentin käyttö jatkossa kaikkialla. Niin siinä vaiheessa se kyllä kannustaisi asialliseen keskusteluunkin. Mutta koska näin ei tosiasiassa tapahdu, samat virheet toistuvat ja väitetään että kritiikkiä ei ole, niin keskustelun voi sanoa varmasti päättyneen jo ennen kuin se on alkanutkaan.
Siksi itse vaadin että kreationisti ensimmäisenä häikäisee. Hänen täytyy tuottaa sellainen argumentti jota en ole kuullut aikaisemmin. Tai esitettävä vanha argumentti sellaisessa muodossa että se selviää siihen jo aiemmin esitetystä kritiikistä. Jos tätä ei tehdä, ei keskustelu kiinnosta. Tämän jälkeen minua kiinnostaa vain se, miksi hän ei seuraa itselleen rakasta, omaa, alaansa. Sillä se pitää tuntea puolin ja toisin. Jos kritiikki jota ei ole olemassa löytyy viiden minuutin googlauksella, henkilön osaaminen ei ole kiinnostavalla tasolla.
Hän voi toki tarjota minulle toisenlaista iloa. Sitä iloa mitä saa kun tälläisiä torspoja kutsuu rumilla nimillä. Mutta tämä ei olekaan enää lainkaan argumentaatiota. Tämä tapahtuu täysin eiargumentatiivisessa kontekstissa jonne on jouduttu siksi että lähdekritiikkivaiheesta ei olla selvitty siihen tilaan että argumentaatio olisi uskottavasti relevanttia. Ja koska kyse ei ole argumentaatiosta ei siinä enää ole kysymys argumentointivirheestä, vaan kysymys on enemmän verbaaliakrobaattisesta insultiikasta. ; Siinä missä ad hominemin rajat määrää logiikka, herjauksen rajat määrää Suomen laki. Itse suosittelen että harrastetaan juuri niin häijyä ilmaisua kuin laki juuri ja juuri jättää rankaisematta. Mikä ei ole kiellettyä on tässä perin suositeltavaa.
Ja kyllä tällä on merkitystä. Jos kunnioittaa hyvää debattia, ei laita sitä samalle asteikolle huonon kanssa. Kunnioitus on ansaittava. Ja jokainen ei ole asiantuntija. Osa meistä ei ole asiantuntijoita missään. Yllättävän suuri osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti