sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Numeronäpelöintiä ; Eli Lara Croft ja "virheen" suuruus

Jotkut suurista keksinnöistä on tehty vahingossa. Esimerkiksi Fleming keksi penissilliinin sen vuoksi että hän unohti siivota bakteeriviljelmiä. Toisaalta taas tiedämme että "Tomb Raider" -pelin Lara Croftin rintavarustuksen piti alunperin olla pienempi, mutta ohjelmoijan pikkuvirheen vuoksi. Ja kun erehdys huomattiin, ja sen korjaamista ehdotettiin oli henkenä sitten se että ei missään tapauksessa.

Mutta miten suuri tämä Lara Croftin varustus sitten on? Mikä oli "virheen" suuruus? En anna mitään konkreettisia lukuja, mutta summittaisen kouriintuntuvan arvion saa esille kunhan asiaa hieman käsitellään. (Soveltamani mittausvälineistö, viivotin, pitää sisällään mittauksen tarkkuuteen rajoitteita. Siksi tuotan suuruusluokkia ja kenties heitän mukaan jokusen numerologisen vitsinkin jos asia niin sopii kohdalle.)

Otan tässä käsittelyyn vain sen ensimmäisen version, sillä tämä on se peli jossa virhe tehtiin. Sen jälkeen seksismi on ollut intentionaalista. "Wikiraider" tietää informoida että Lara Croft on historian mittaan kutistunut. Ensimmäisessä peliversiossa hän oli 180 senttinen ja myöhemmissä enää 168 senttinen. (Selkänikamille on ilmeisen kovaa tuollainen hänen harrastamansa toiminta, kiipeily ja putoaminen ja muu. Terveysriski!) Jos taas katsomme Lara Croftista tehtyjä kuvia eri peliversioissa voimme viivottimella mitaten huomata, että ensimmäisen "Tomb Raiderin" rinnan läpimitta on 1/8 koko ruumiin mitasta. Joka  tarkoittaa sitä että rinnan halkaisija on 22 ja puoli senttiä. (Koska pituus tässä kyseisessä pelissä on 180 senttiä.) Tässä peliversiossa Lara Croftin rintavarustus ei ole pallo, vaan selkeästi kartio.
* Sen vuoksi ei voida lähestyä asiaa suoraan. Jos tiedetään säde, voitaisiin laskea pallon tilavuus kaavalla V= (4πr3)/3. Jos halkaisija on 22.5 senttiä : r = 11.25. Lopputulos laskimella ~ 5961 cm3 Ja koska kyseessä on puolipallo, jaetaan tulos kahdella ja saadaan lopulliseksi kooksi 2980cm3
* Kartio arvioidaan laskea kaavalla V = (1/3)*Ah. Pohjan ala A saadaan ympyrän pinta-alan kaavasta. A=πr2 jossa r =(22.5 / 2). Jolloin A ~ 396 cm2. Kartion korkeus saadaan parhaiten sivuprofiilista jota verrataan tiedettyyn rinnan halkaisijaan. h on noin puolet halkaisijasta, eli 11.25 joten lopputuloksena on ~ 1485 cm3.
+: Vastauksia verratessa voidaan huomata miten alkuperäisen Tomb Raiderin rintojen tilavuus on huomattavasti pienempi kuin jos kyseessä olisi puolipallo vaikka kokoluokassa ja mitoissa muutoin on yllättävän pieniä eroja. Samat 11.25 senttiä ja 22.5 senttiä kummittelevat laskelmien ytimessä.

Koska litra on kalibroitu siten että se on 1000 cm3 tiedämme että originaalin Lara Croftin yhden rinnan tilavuus oli 1.4 litraa. Ja kun tiedämme että millilitra on tuhannesosalitra, näemme syvän yhteyden kuutiosenttimetrin ja millilitran välillä. Tämä on tarpeen sillä tiedämme että rasvakudoksen tiheys on 0.9 grammaa senttilitraa kohden. Eli yksi Lara Croftin rinta painaa 1336.5 grammaa. (Joka voidaan pyöristää taikalukuun 1337 jos mieli tekee koska pyöristykset tekevät antamistani tuloksista suuruusluokka-arvioita.) Lara Croft siis heivaa ympäriinsä rintoja (2 kpl) jotka painavat yhteensä reippaat kaksi ja puoli kiloa. (2kiloa 674 grammaa). Koko ei ole mitenkään yliluonnollinen, mutta silti ei ole mikään ihme jos ei hyppy kulje...


Geometria oli tylsää ja sovelluskelvotonta koulussa. Siltä ainakin tuntui. Jos matematiikan tunnilla olisi opeteltu geometriaa näin, olisin ollut ihan että jee.

Ei kommentteja: