Paavi on tuoreesti kritisoinut perheitä jotka eivät tietoisesti hanki lapsia. Henkenä on se, että nämä perheet eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Paavin mukaan lasten vaihtaminen kissoihin johtaa yksinäisyyteen ja katkeruuteen vanhalla iällä.
Tässä kohden internetkulttuuri on jännittävä. Minun on hyvin vaikeaa nähdä miten Paavin lausuma voisi oikein mitenkään pitää paikkaansa. Modernina aikana kun toistuvasti valitetaan siitä että lapset tapaavat vanhempiaan kerran vuodessa, lähinnä pyytääkseen rahaa. Toisaalta vanhanakin voi hankkia kissan ja se elämä ei ole sen yksinäisempää kuin elämä nuorenakaan. ; Modernina aikana erakoituminenkaan ei ole sellaista kuin ennen. Muistan esimerkiksi miten eräs tiede -lehden foorumilla muutama vuosi sitten aktiivisena toimi tyyppi. (Joka on nyt kyllä kuollut jo.) Hän oli "lievästi sanoen paranoidi erakko" "ilman mainittavaa kodinulkoista sosiaalista elämää". Mutta joka oli kuitenkin aktiivinen sosiaalisesti juuri sellaisella tavalla joka sopii itsellenikin juuri nyt. (Yksinäinen? No way!) Sen sijaan jos hoitaa lapsia 20 vuotta voi olla katkera kun tämä ei ole kiitollinen vaan käy kerran vuodessa kylässä pyytämässä rahaa ja syömässä kaapit tyhjäksi.
Mutta laajemmin katsoen Paavi selvästi reagoi asiaan joka on varsin todellinen.
Avioliitto ja lasten hankinta on muuttunut selvästi harvinaisemmaksi. Etenkin koulutetut naiset hankkivat vain vähän lapsia. Syyksi tähän nähdään ideologisuus ja hedonismi. Eli henkenä on se, että lapseton elämä nähdään mukavana ja vaivattomana. Eli lapsettomuus olisi pinnallisen elämäntavan ja mukavuudenhaluisen kulttuurin sivutuote. Syyksi nähdään esimerkiksi sellaisia asioita että älykäs nainen tietää synnytyksen vaivat ja haluaa välttää niitä. Ja että tyhmät olisivat himojensa vietävissä. Tätä näkemystä heijastaa esimerkiksi Takkirauta.
Dan Arielyn "the upside of irrationality" lähestyy asiaa yllättävästä suunnasta. Hänen mukaansa on paljon syitä joiden vuoksi avioitumsikä ja tätä kautta esimerkiksi syntyvien lasten määrä siirtyy myöhemmäksi. Ideologian sijaan hänen näkemänsä syyt ovat "rakenteellisia" (tai jotain jota vasemmistolainen sanoisi "rakenteelliseksi", Ariely taas ei ole).
* Ariely kuvaa miten romanttisia suhteita akateemisiksi päätyvilläkin ihmisillä on paljon "high schoolissa", mutta tässä ikävaiheessa suhteet eivät yleensä ole vielä kovin pysyviä. Sen jälkeen ihmiset siirtyvät opiskelemaan toisiin kaupunkeihin. Joka johtaa ystävyysklusterien särkymiseen. Ihmiset siirtyvät hajanaisesti erilaisiin paikkoihin. Tämä paitsi katkaisee ystävyyssuhteet jotka voisivat kehittyä romanttisiksi suhteiksi, niin vaikuttaa myös laajemmin. Sillä hyvin usein sopivia ihmisiä kohdataan tehokkaasti nimenomaan ystävien kautta. Ystävien ystävät ovat tehokas tapa tutustua ihmisiin jotka ovat samanhenkisiä. (Tätä taas on hyvin vaikeaa tuottaa millään deittisivustojen algoritmilla, jota Ariely läpikäy pitkästi.)
* Opiskelu on varsin aikaavievää. Aikaa ei jää seurustelulle. Yliopistoelämässä on etenkin USA:ssa kovaa kilpailuhenkisyyttä, joten varaa on yllättävän vähän. Ja jos akateeminen tutkinto onkin bonus avioliittomarkkinoilla, niin siinä vaiheessa kun opinnot ovat kesken se on iso miinus ja haitta.
* Työtehtäviin siirryttäessä tapahtuu toinen sosiaalinen rikkoutuminen. Sillä työntekijöistä kilpaillaan hyvin laajasti, eri osavaltioon siirtymisiäkin voi tapahtua. Tällä on vaikutuksia romanttisten suhteiden pysyvyyteen, niiden rakentumiseen ja sosiaaliseen särkymiseen. Syyt ovat samantapaiset kuin opiskeluun siirryttäessä.
* Tosiasiassa akateemisten ihmisten aloilla, etenkin työuran aluksi, on tehtävä vaikutus työnantajaan. Tämän vaikutus on hyvin samantapainen kuin koulujenkin kohdalla. Paitsi että potkut saa kenties vielä helpommin kuin opintoviiveestä, joten ne ovat vakavampia. Asiaa ei suinkaan auta se, että hyvin monissa paikoissa työpaikkaromanssit nähdään riskinä ja niitä yritetään jopa aktiivisesti jarruttaa erilaisin keinoin.
Lopputulos onkin se, että kyseessä ei ole hedonismi. Vaan se, että koulutetumpi väestö joutuu sitoutumaan asioihin. Jo perheen perustaminen on vaikeaa. Ja lapsi ei todellakaan mahdu tässä kohden kuvioihin ennen kuin ura on jo varsin pitkällä. Siksi jos high schoolissa onnistuukin poikkeuksellisesti hankkimaan ysyvän parisuhteen, niin tästä huolimatta lasten hankintaa pitää varoa koska lapsi vie aikaa. Ja niin kauan kuin vuorokaudessa on vain 24 tuntia, lapsi käytännössä estää opinnot ja uraratkaisut nimenomaan kaikista menestyneimmiltä ja kilpailukykyisimmiltä yksilöiltä.
Se, että pinnallisuus ja hedonismi-smedonismi tulee kuin tykin suusta johtuneekin projektiosta. Se, että lastenhankintaa puolustetaan lähinnä uskonnollisilla ja ideologisilla argumenteilla, ei tarkoita sitä että lapsia ei hankittaisi vain siksi että tässäkin ratkaisussa on kysymys jostain ideologiasta. En ole vielä koskaan törmännyt nuoriin jotka olisivat tietoisesti mukavuudenhalusta yksin. En kuule sinkuilta kehuja siitä että miten nautinnollista elämä on. Deittipalstoille menevät ruksimaan ruutuja. Laittavat näytille itsestään muutaman vuoden vanhoja kuviaan ja laittavat nollan tulotasonsa perään. Kun maailmaa ymmärtää niin huonosti että ainut tapa jäsentää sitä on uskonto, ei pidä ihmetellä jos todellisuus toimiikin ihan toisilla periaatteilla.
Itse asiassa hedonismiselityksessä ja siihen liitetyssä baarikulttuurilla pelottelussa on hyvin vähän järkeä. Sillä baareihin mennään etsimään puolisoa. Mitään muuta nautittavaa niissä ei oikein ole. Itse asiassa on hyvin vaikeaa liittää nautinnollisuutta näihin kulttuureihin oikein mitenkään. Paitsi tietysti jos ei oikeasti ole kokenut koko asiaa, eli moittii kulttuuria sen ulkopuolelta ilman mitään tietoa siitä. (Mikä ei tietysti ole ideologisteille, etenkin kristityille ideologisteille, ole koskaan ollut mikään ongelma.)
Kirjoittaja sai äidiltään muutaman viisauden; Kuten (a) ei pidä mennä naimisiin vaan panna vaikka puunkokoa ja (b) ei koskaan hankkia lapsia. Viisaita ohjeita. Se, että ne ovat elämän laatua parantavia on tässä ehdottomasti se kokonaisuuden kruunaava kirsikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti