Kiinnostaa kiviäkin

"Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu."
(Saarnaaja 9:5)

Uncommon Descent, joka on eräänlainen Intelligent Designin pää-äänenkannattelija, esitti haasteen. "If the physical states exhibited by brains, but absent in rocks, don’t account for human dreams (contemplation, etc.) then you’ve no basis for claiming rocks are devoid of dreams – at least not on the basis of the physical states present in brains and absent in rocks. Given that, on what basis do you claim that rocks don’t dream?" Eli argumenttina oli se, että jos ollaan "naturalisteja" ja älykkyys ja tietoisuus on pelkästään luonnonlakien seurausta, niin tästä seuraa se, että emme voi suoraan sanoa että kivet eivät tiedä mitään. Ehkä kivet nukkuvat. Ehkä ne huutavat tuskasta huonojen argumenttien äärellä.

Jossain mielessä ID -väki
saattaa olla oikeassakin.
Nimittäin heidän järkeilynsä
taso pakottaa ainakin minut
harkitsemaan sitäkin vaihtoehtoa
että kuvassa oleva kivi kykenee
heitä parempaan tieteelliseen
päättelyyn ja argumentointiin.

Argumentti muuttuu tietysti hyvin vähemmän vakuuttavaksi kun tajuaa että se tekee absoluuttiseksi jotain joka ei sellaista ole. Käsittelin aikaisemmin vastaavaa lähestymistapaa kun katsoin miten teismissä suhtaudutaan ateismiin siten että jotain otetaan pois, ja että jotain pitäisi antaa tilallekin. Argumentaatio muistuttaakin tässä sitä jos joku sanoisi että koska vesi on fysikaalista ja märkää niin sitten myös graniitin, joka on fysikaalista, pitäisi olla märkää. Fysikaalisilla asioilla on ominaisuuksia. Ja ne eivät ole keskenään identtisiä. Itse asiassa tiedämme tämän jo siitä että jos meillä on kaksi identtistä kohdetta, niin siltikin ne ovat eri kohteita jos ne ovat eri paikassa. Ja tämä on epäanalogia. Se vihjaa että argumentissa on jotain hyvin syvästi väärässä.

Toisaalta meillä todellakin on hauska filosofinen mielenfilosofian koulukunta joka kannattaa sitä että kivet todella ovat tietoisia. Olen itse asiassa jopa kannattanut itsekin tätä näkemystä joskus. Sen nimi on panpsykismi. Panpsyykokot ovat toki fiksussa seurassa. Näkemystä on kannattanut esimerkiksi Niels Bohr, jolle kvantti-ilmiöt muistuttivat tietoisen kokemuksen piirteitä. Ja Bohm on selittänyt että kvanttitasolla alkeishiukkaset vuorovaikuttavat toisiinsa ; Kvanttiaalto leviää laajalle ja vaikuttaa johonkin muuhun. Jolloin hiukkanen tavallaan ”tietää”, mitä sen ympäristössä tapahtuu. Bohmin mukaan on periaatteessa mahdollista, että tämä tieto johtaa tietoisuuteen. Tämänlaisessa ajattelussa taustalla on on mielenfilosofia jota ei oikeastaan voi osoittaa vääräksi tai todeksi. Se jäsentää todellisuutta ja havaintoja. (Joka tekee siitä mielestäni sen verran älyllisesti laiskan että en itse enää nykyisin kannata sitä. Ja panpsykismin kohdalla se olikin kenties tärkein opetus jota siitä sain. Että älä vain koherentisoi, ajaudut hulluuden spiraaliin.) Ja tästä voidaan ajatella että jokainen atomikin on tietoinen. Joten kyllä sitä riittää kivelle asti.

Toki panpsykismi on jossain määrin liennytettynä osa ajatteluani nykyäänkin. Jos otetaan vaikka aikaisempi tekstini. (Teksti, jonka käsimetaforan rakenteesta olen, luvalla sanoen, harvinaisen ylpeä. Puhumattakaan siitä että muutenkin tunnuin onnistuvan nivomaan asioita yhteen kivasti.) Viittasin siinä alaviitteessä Kakuun jonka mielestä tietoisuuden alayksikkö on reseptori. Ja tämä reseptoriajattelu taas on ollut pohjana toisessa aikaisemmassa tekstissäni, jossa mietitään matojen ja ihmisten tietoisuutta, jossa kokoonpanojen kompleksisuusastekysymys ja emergenssi antavat mahdollisen ratkaisun aiheeseen oleellisesti liittyvään filosofiseen ongelmaan. (Joten jotain kaikuja panpsykismistä on selvästi jäljellä. Tosin ei kvanttifysiikka -termistön ylikäyttönä. Mutta kuitenkin. Se on se ero jonka vuoksi tietokone saattaa joskus olla tietoinen, vaikka nykyisin tässä ei onnistutakaan.)

Se missä vaiheessa se, että asia A aikaansaa asian B muuttuu pelkästä reagoimisesta reseptoriksi on tietysti mutkikas asia. Mutta eivät ne välttämättä aivan sama asiakaan ole. Ja tätä kautta päädytään tietysti puhumaan toimintayksikköjen sijasta kokoonpanoista, järjestyksestä. Ja tämä johtaa huomion siihen mikä usein unohtuu kun fysiikkaa lainataan hautajaispuheissa. Niissäkin usein ajatellaan että fysiikka tuo lohtua, jos siinä viitataan aineen ja energian säilymislakiin. Sen voidaan ajatella pysyvyyttä ja ikuisuutta. Ja totta onkin että kyseisen ihmisen sisältämä aine ei katoa mihinkään. Eikä energiakaan. (Vaikka niitä voikin jossain määrin vaihtaa toisikseen.) Mutta kokoonpanot voivat muuttua. Hiili voi olla osa muurahaista. Ja energian kanssa jakauman kanssa käy samoin. Jos tietoisuus ymmärretään kokoonpanokysymykseksi, kysymys on toimintaperiaatteista. Ja tässä särkyminen ja tuhoutuminen on nimenomaan se jota voidaan odottaa tapahtuvaksi maailmassa jossa entropian lait toimivat miten toimivat. Ja jossa ikiliikkujat ovat mahdottomia. Tässä maailmassa kivet eivät nuku. Ja kuolleet eivät tiedä mitään.