(G. K. Chesterton)
Jos katsotaan sitä miten hyvin moni teisti käsittelee ateismia, ei voi olla törmäämättä siihen että he eivät tosiasiassa oikeastaan käsittele ateismia vaan väittävät että ateismi on jotain aivan muuta. Jotain sellaista mitä Takkiraudassa käsiteltiin viikinkien kohdalla. "Goðlauss tarkoittaa kirjaimellisesti "jumalatonta", siis ihmistä, joka ei usko jumaliin, ei kunnioita heitä eikä uhraa heille. Viikingeille se tarkoitti käytännössä samaa kuin misoteismi, ts. uskotaan jumalten olemassaoloon mutta vihataan heitä, koska he ovat sietämättömiä tyranneja ja päällepäsmäreitä. Heistä on paljon mainintoja saagoissa, ja ehkä kaikkein tunnetuin oli Hrafnkell. Ruukinmatruuna kutsuu tällaista ihmistä nimellä antipakana." Olen itsekin aikaisemmin kirjoittanut näistä "oman voiman miehistä". Ja heitä pidettiin hyvin vaikeina käännytettävinä.
Olen itsekin törmännyt siihen että olen agnostikkona monelle äärimmäisen hankala siksi että en koe että Jumala vaikuttaa maailmaan. Vakavin ongelma tulee juuri siitä että (a) en usko sieluun joten tuonpuoleisuuskonsepti jää pois (b) mikään uhraus-rituaalitoiminta ei jostain syystä iske, joten tämä ei anna minulle mitään ajatusta maailman hallinnasta ja (c) en usko rukousparannuksiin ja vastaaviin. Eli että teolla voisi muuttaa asioita. Hyvin suuri osa nykyajan uskonnosta on hedonistista uskomiseen uskomista jossa uskova saa jotain hyötyä ja iloa uskostaan. Tämä ei kolahda omalla kohdallani, joten jäljelle ei oikeastaan jää mitään.
1: Tilanne on vähän sama kuin jos sitä menisi kristittyjen kanssa keskustelemaan kun nämä ovat kysyneet että haluaako keskustella hengellisistä asioista. Ja sitten suostuisi tenttaamaan kristityiltä vain siitä mitä mieltä he ovat siitä voiko koiralla olla buddha-luonto jos ihmisellä on buddha-luonto. Koska he eivät koe koko konseptia mielekkäänä, vaan harhaoppisena ja omituisella tavalla väärältä, ei tämä ole kovin mielekästä keskustelua.
Angsteismiin.
Mutta jos otetaan ytimeen se, minkälainen olisi tämä uskonnottomuus joka esiintyy lukuisissa eri tahoissa. Voisin kutsua tätä nimellä angsteismi. Joka juuri kuvastaisi misoteistista jumalatonta.
Tämä ajatus on monessa teologiassa aivan ymmärrettävää. Sanoohan esimerkiksi Jean Calvin siitä miten Jumala ilmituo itseään kaikille. Tästä on vain minimiaskel siihen että ollaan Tapio Puolimatkan tapaan sitä mieltä että ateisti elää itsepetoksessa, perimmiltään tietäen että Jumala on. On toki erikoista ajatella että kristityillä on ikään kuin valta määrätä mitä ateisti ajattelee ja miten hän kokee asiat. Mutta jos tämän omituisen premissin hyväksyy, niin aika suuri osa uskovaisten apologeetikoiden sanomista on heidän omassa viitekehyksessään ymmärrettävää.
Tämä voi selittää sen miksi niin moni uskovainen selittää ateismista kuin se olisi angteismia, mutta näihin konsepteihin uskovia ateisteja on hyvin vaikeaa löytää.
Myös C. S. Lewis uskoi että jokainen ateisti itse asiassa tietää että Jumala on olemassa ja että hän vain vihaa sitä. Koska hän on esittänyt ateisminsa olleen tälläistä, en usko että hän on koskaan oikeasti ollut ateisti, vaan "antipakana" joka on vienyt antipakanuutensa yhtä Jumalaa pidemmälle.
Kristillistä linjamaa jatkamaan voidaan ottaa R. C. Sproulin. Sillä kristityt ovat täysin maailmankuvariippumattomia ja voivat siksi määritellä ateismin dogmatiikan ja ateistien tuntemukset ja jopa sanoa mitä ateismi tarkoittaa ja ei tarkoita kysymättä missään vaiheessa ateisteilta itseltään yhtään mitään. Hän selitti suoraan että kukaan joka kiistää Jumalan ei voi olla älyllinen ihminen. (Jos ateisti sanoo tämänlaista kristitystä hän on "militantti" mutta kun kristitty sanoo sen ateistista se on sofistikoitunutta hienoa filosofiaa ja merkki syvästä sivistyskestä, kohteliaisuudesta ja ymmärryksestä.
Sproulin kanta oli se, että koska Jumalasta on enemmän kuin riittävästi tietoa, ateistien ongelmana ei ole se että he eivät voisi tietää Jumalaa vaan että ateistit lähinnä eivät halua tietää Jumalasta. Jumala ei siis ole intellektuelli ongelma vaan moraalinen ongelma. Toki C. S. Lewis esitti että jokainen ateisti tietää Jumalan olevan olemassa, mutta vain vihaa tätä. Ja että ateismilla onkin kaikkialla ansoja. Jos ateisti ei ole äärimmäisen varovainen lukemisissaan, hän törmää Jumalasta todistavaan aineistoon ja avoimeen Raamattuun.
Toki kristityt mielellään myös lainaavat ateistisia kirjoittajia. Ja ovat tässä siitä erikoisia että he laventavat näitä kaikkiin. Jos esimerkiksi otetaan Sartre. Kaikki ateistit eivät ole eksistentialisteja, mutta hyvin monien kristittyjen mielestä Sartre "tunnustaa" jotain joka koskee aivan kaikkia ateisteja. Srtren angsti on toki mielenkiintoinen konsepti ja Sartre kirjoitti "Inhossa" pitkästi angstin kokemuksesta. Kristityltä vain tässä innossa helposti unohtuu että
1: Sartrella eksistentiaalinen angsti on epämääräinen tunne joka tulee kun ihmien tiedostaa oman vapautensa. Se voi olla raskasta myös vapauteen liittyvän vastuun kautta. Sartrella angstin vastakohta olisi vastuuttomana hallitsemisena eläminen. Tätä on yritetty selittää ns. high place fenomenon -analogialla. Ihmiset kokevat korkeilla paikoilla kognitiivista dissonanssia koska he kokevat että he voisivat vain hypätä kuolemaan. Tämä on heillä valinnan paikka ja se voi kauhistuttaa. Ei tätä voi masennukseen verrata.
2: Sartrella ikävimmät kokemukset liittyvätkin tilanteen tiedostamiseen. Kun ihminen elää vapaana ja vastuullisena, on astuminen tähän vapauteen raskasta. Tämä voidaan liittää kristittyjenkin miettimään asiaan omastatunnosta, niihin joissa korostetaan että "hyvä omatunto ei ole omaatuntoa ollenkaan".
Toisaalta angsteismissa on esimerkiksi Nietzschen nihilismi otettu sitten arvotyhjiön synonyymiksi. Kuitenkin Nietzschen yli-ihminen juuri taisteli passiivista nihilismiä vastaan, sen sijaan että olisi jotenkin edustanut sitä. Toisaalta hedonistinen sohvaperuna joka tyydyttää aistinsa olisi viimeisten aikojen ihminen, nihilisti. Ja tämä taas koskee suurta osaa tämän hetken ihmisistä. Joka näkyy muun muassa siinä miten innolla ihmiset yrittävät käännyttää kristinuskoon uskomiseen uskomisen kautta.
Kaikkien näiden lähestymisten ongelmana onkin se, että ateistilta ei kysytä. Nämä ovat filosofisia kikkailuita joilla lähinnä väistetään epämiellyttävä mielipide. Kun ytimessä on ajatuksenlukijan asemaan astuminen ja sen väittäminen että "et sie noin tunne" niin on selvää että tämä ei ole tehokas käännyttämisessä. Siinä astutaan sellaiselle alueelle josta kuulija tietää että hän tietää. Omat subjektiiviset kokemukset ovat jokaiselle yksilölle varmoja ja tiedettyjä. Niiden kanssa ristiin menevä kristitty vänkyttäjä on helposti vaikeuksissa. Sillä vastapuoli tietää omat tunteensa, ja voi vain ihmetellä että miten kristitty uskoo voivansa tietää toisen tunteet paremmin kuin tämä itse.
Angsteismi onkin tässä kenties kätevä konsepti. Sillä nyt kun se on määritelty ja kuunnellaan erilaisia "entisten ateistejen" kertomuksia, ja sieltä löytyy mitään C. S. Lewisin tyylisiä jumalanvihakokemuksia, voidaan vain sanoa että anteeksi. Ette te selvästi olleet ateisti vaan angsteisti. Ihminen joka masentuu siitä että Jumala on olemassa. Tuollaiset ongelmat eivät koske ateisteja. Sillä ateismi on määritelmällisesti Jumalauskon puutetta. Ja esimerkiksi itse kuulun tähän jaostoon. Hyvä että voin selventää tämän asian sinulle. Olethan ystävällinen etkä jatkossa enää koskaan missään ikinä väitä olleesi ateisti. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti