Yhteiskunnan perusta, yhteiskunnan muoto ja humpuuki

Max Weberillä oli yhteiskunnallinen ajatus, jonka mukaan oli tarkasteltava erityisesti uskonnon toistuvaa roolia kaikissa yhteiskunnissa ja eri historian aikoina. Tästä on sitten kehittynyt Weberiläisiä ajatuksia joissa uskonto on yhteiskunnan toimintaa, talouselämää ja suuntaa vahviten muokkaava yksittäinen voima. Ja tätä kautta uskonto on perusta joka määrää miten yhteiskunta toimii. Tätä kautta ei ole tavatonta että uskonnottomien palstoille putkahtelee erilaisia weberiläisiä ajattelijoita jotka selittävät että jos yhteiskunnan uskonnollinen perusta unohdetaan, koko yhteiskunta romahtaa. Tässä puhutaan usein romahduksesta, vaikka jopa puhtaassa weberiläisessä ajatuksessa tilanne olisi enemmänkin mallia ”muuttuminen” ja ”erilaiseksi tuleminen”. Weber lähinnä kuvasi miten kristinusko on länsimaisen kapitalismin ydintä, eikä valtapelisignaloinut että kristinusko olisi hyveellinen ja Tosi uskonto. Mutta tämänlaiset nyanssit katoavat helposti kun pitää taistella yhteiskunnan tuhoa vastaan.

Tämä tuo mieleeni Ron Greavesin. Hänen mukaansa Islamissa on suuntauksia jotka ovat toisia aggressiivisempia ja vihamielisempiä kuin toiset. Hän asettaa ytimeksi menestyksestä julistamisen. Ron Geavesin mukaan islam, kuten kaikki uskonnot, lupaavat suuria kannattajilleen. Mutta ne myös elävät todellisuudessa. Juutalaiset ja kristityt kohtasivat vainoja ja olivat altavastaajien uskontoja pitkiä aikoja ennen kuin ne nousivat suosioon ja valtaan, Islam oli voitokas jo Muhammadin elinaikana. Tästä syntyi perusta siitä että jumala oikeasti suojeli heitä. Tästä tuli osa uskonnon dogmeja.

Nykyään muslimit elävät sitten sodassa ja tämä on luonut teologian maalaaman odotuksen väliin ristiriidan. Joka on sitten ratkaistu fundamentalistien dogmirakennelmissa siten että Allah on hylännyt heidät, koska he ovat unohtaneet profeetan opit. Siksi menestyskin palaisi jos palattaisiin matkimaan islamin alkuaikojen toimintamalleja ja asenteita ja unohdettava sen jälkeen kulttuuriin tulleet harhaopit kuten kreikkalainen filosofia. Greavesin malli selittää miksi terroristeja ja jihadisteja on eniten sunnilaisissa; He muodostivat islamilaisen imperiumin. Shiialaiset ovat saaneet valta-asemaa ja menestystä vasta 1900-luvulla, joten heille muodostui samanlainen nöyristelevä ”häviön” teologia kuin kristityillä ja juutilalaisilla oli alunperäisessä teologiassaan.

Paitsi tietenkin Max Weberillä. On toki huomattavaa että Max Weberin pääasiallinen kiinnostuksen kohde ei ollut uskonto, vaan talous. Ja hänen elossaoloaikanaan kristityt ovat olleet kulttuurisessa valta-asemassa hyvin pitkään. Ja Weberin ajatusten keskiössä oleva ”protestanttinen työetiikka” ei itse asiassa käsittele sitä ”suomessa opetettua luterilaista työetiikkaa” vaan nimenomaan kalvinistista mallia. Ja kalvinismissahan on vahva kytkös menestyksen teologiaan. Eli pelastukseen predestinoidut näyttävät elämässään siunauksellisuutta jo elinaikanaan.

Näkisinkin että Weberiläisittäin sävyttynyt kristillinen ylimielistely muistuttaakin tältä osin sitä islamin sunnilaista suuntausta; Kun uskonto on pitkään valta-asemassa – eli eivät ole leimallisesti köyhiä vainottuja marttyyreita vaan heistä koostuu enemmistö kulttuuri- tiede- ja talouselämän menestyjissä – se synnyttää tietynlaisia suhtautumisia maailmaan. ; Tätä kautta voidaan ymmärtää miksi USA:sta tulevat konservatiiviset suuntaukset joita suomessakin nykyään suuresti kopioidaan ovat sellaisia että niissä ajatellaan olevan jokin kulta-aika jona oma kulttuuri on menestynyt ja tähän halutaan sitten palata. Ja pelätään yhteiskunnan tuhoa joka on joko jo tullut tai on jo hyvin pitkälle etenemässä. USA:ssa kun on tavattu olla kalvinisteja siinä missä Suomessa on oltu luterilaisia.

Itse tuhahtelen näille näkemyksille huvittuneesti. Sillä niissä on perustavanlaatuinen ongelma; Perusteemanahan ovat yhteiskunnan romahdukset. Mutta sitten kun katsotaan romahtaneita yhteiskuntia, niihin sidotut ideologiset tarinat ovat narraatioita. Eli ne ovat tarinoita joilla tapahtumia selitetään osaksi ideologista kertomusta after the fact. Toisin sanoen juuri samalla prosessilla jonka vuoksi uskonnon teologiaan tulee lisäyksiä, poistoja ja teemoja aina sen mukaan miten tämä uskonto menestyy maallisessa maailmassa. ; Koska uskonto ei romahda kun vaino tai menestys alkaa pitkän muutoksen jälkeen, alleviivautuu se että kyseessä ei ole mikään ennuste tai jokin jonka tämä narraatio selittäisi.

Kun tutkitaan romahtaneita yhteiskuntia, esiin ei nousekaan aineistoa siitä miten muuttujana on uskonto ; Näyttääkin itse asiassa aikalailla siltä että usein yhteiskunnissa uskonnot ovat pitkälti vakioita joilla yritetään kuitenkin selittää muuttuvia asioita. Ongelmat ovat tässä kahtalaisia: Esimerkiksi rooman valtakunnassa oli ensin muita uskontoja kuin kristillisyyttä ja se menestyi. Uskonto vaihtui mutta rooman alamäki kesti useita satoja vuosia eikä mitä ilmeisemmin johtunut aiempien menestyksekkään yhteiskunnan tuoneiden uskontojen romahduksesta. Toisaalta kun kristityt nykyään kertovat että kristinuskonto on tieteen ajattelun takana he nojaavat lähinnä siihen että tieteilijät olivat kristillisessä kulttuurissa eivätkä selitä miksi kirkkoisä Augustinus ei ollut kehittämässä Galileo Galilein empiiristisiä ajatuksia vaan oli alamäessä olevassa kristillisessä roomassa ruotimassa syntistä ja dekadenttia nuoruuttaan historiallista painoarvoa sisältävässä sosiaalipornoisessa teoksessaan. ; Tämä on odotettavaa jos tärkeintä ei ole selittää vaan sovittaa omaa ideologiaa asiantiloihin olivatpa nämä mitä tahansa.

Romahtaneita yhteiskuntia tutkittaessa päädytään sen tyylisiin suuntauksiin kuin mitä löytyy Jared Diamondin ”Romahduksesta”. Menestyksessä on kiinnitettävä huomiota viiteen perusmuuttujaan; ympäristötuhot, ilmastonmuutos, vihamieliset naapurit, ystävälliset kauppakumppanit ja yhteisön reaktio välittömästi esiintyviin ympäristöongelmiin ovat ratkaisevia kun mietitään mikä romahtaa ja mikä ei. Jos Weber on oikeassa, niin uskonnon suhde näihin on lähinnä epäsuora.

Toisin sanoen tilanne on juuri kuten lukion yhteiskuntaopin opettajamme kuvasi. Hän selitti että hän opettaa yhden asian joka on sellainen että jos pitää vain yksi asia muitaa yhteiskunnasta niin se oli se. Hän puhui ideologioiden sijaan ravintoylijäämästä. Hän selitti että jos mietitään miten joku voi tehdä edes kivikirveitä, se tarkoittaa sitä että hän ei sen ajan joudu mestästämään ruokaa henkensä pitimiksi. Taidetta tekevänkin pitää opetella erilaisia taitoja jotta voisi rakentaa vaikka alkeellisen veistoksenkin. Kaikki käsityöläisyys, taiteet, ja muut vaativat harjoitteluaikaa, näkemysaikaa ja muuta sellaista tekemistä joka vaatii ravintoylijäämää. Jos mietitään miksi meillä voi valtavissa kirkkomonoliiteissa paasaavia pappeja, se johtuu siitä että he eivät ole niska limassa viljelemässä maata henkensäpitimiksi vaan he ovat saaneet ravintoylijäämää niin paljon että he ovat saaneet ohjailtua muitakin raatamaan niska limassa jotta heillä olisi pytinki jossa paasata. He eivät ole itse rakentaneet kirkkojaan omin käsinsä, joten heitä tukeva ravintoylijäämä on koskenut hyvinkin lukuisaa ihmistä.

Toisin sanoen yhteiskunnan perusasiat ovat tavallaan samoja asioita kuin Maslown tarvehierarkian perusasiat. Ja vasta kun yhteiskunnassa tietyt asiat ovat kunnossa niissä voi olla aikaa ja ravintoylijäämää miettiä näitä abstraktimpia, tarpeettomampia ja humpuukinomaisimpia asioita. Ja kun nämä ovat kunnossa niin tarvehierarkiassa astutaan seuraavalle ylemmälle portaalle. Itse olenkin aika huvittunut siitä miten esitetään että kommunistinen kollektivismi on kauheaa. Käytännössä konservatiivit ja kommunistit ovat molemmat keskushallintatalouden asialla ; Joko Stalinin tapainen hahmo tai keskusideologia ja sen perusarvot komentavat yhteiskunnassa vain aivan kaikkea. Konservatiivien ja kommunistien välisiä yhteyksiä on niin paljon että voitaisiin jopa sanoa että vaikka esiin nostetaan narraatio vapauden ja kollektivistisen kommunismin välille niin etenkin konservatiivien Weberiläisiä ja kalvinistisia vivahteita maistellessa on selvää että kommunismi on enemmän ”väärä uskonto”, ei mikään aivan erilainen vastustaja vaan nimenomaan samoilla markkinoilla liikkuva kilpailija. Asiaa toki jossain määrin yritetään hämärtää sillä että konservatiiviuden arvoperustaa myydään monesti ilman Jumalaa olevina arvoperisteina. Ne ovat käteviä koska ne ovat olleet kannatettuja menestyneissä yhteiskunnissa kauan. Eli kun menestyneet ovat kauan tehneet jollain tavalla niin se muuttuu osoitukseksi näiden kätevyydestä. ; Ei liene vaikeaa nähdä tässä vahvaa paralleeria Greavesin teesiin. Menestynyt yhteiskunta selvästi tuottaa asujaimistonsa suosikki-ideologioihinsa tietynlaisia piirteitä.

Tästä päästään tietenkin humpuukiin. Uskonto ei ole perusta vaan korkeintaan epäsuorassa suhteessa. Voidaan nähdä että jos asiaa lähestytään klassisella kommunismin asiarajauksella niin yhteiskunnalla täytyy olla ravintoylijäämää jotta voidaan tehdä tuotantovälineitä joita joku joka ei ole niitä omin käsinsä itse valmistanut voi niitä hankkia omistukseensa. Ja tämä vaaditaan jotta voi olla kapitalismia. Ja tämän tuomaa menestystä tarvitaan jotta voi olla ideologeja jotka puhuvat siitä miten tämä kapitalistinen järjestelmä on hyvä. Jotta voi olla vainonarraation sijaan menestyksen teologiaa julistavia tyyppejä joiden ideologian joku ravintoylijäämää saava Weber voi sitten huomata ideologisesti yksi yhteen vallitsevaan valtajärjestelmän kanssa yhteensopivaksi..

Tässä kaikessa ”yhteiskunnan perustana olemisesta” on toisin sanoen paljon humpuukia. Ylipäätään ajatus siitä että ideologia voisi olla yhteiskunnan perusta jota ilman se romahtaa on selvästi sellainen ajatus joka syntyy vain Maslown tarvehierarkiassa ylempien kerrosten parissa pelaavilla. Maslown tarvehierarkian perusideanahan on se, että jotta ihmiset ylipäätään kiinnittävät huomiota tiettyihin asioihin, kuten itsensä kehittämiseen, heillä tulee olla tätä ennen näitä perustavammat asiat kunnossa. Perustalla on juuri hengissä pysymisen takaava ravinto ja sen tyyliset asiat.

Tähän on tietenkin helppo liittää vihreitä arvoja. Kun ravintoylijäämä on yhteiskunnan perusta, niin resurssien riittävyys nousee helposti hyvinkin keskeiseksi asiaksi. Tämä tukee ”kieltäymyksen ja säästeliäisyyden” kulttuuria. Kuitenkin voidaan korostaa sitä että tätä taloutta on täydennettävä dekadentin Georges Bataillen yhteiskuntanäkemyksellä.

Bataille nimittäin näki, että liian usein talousajattelu yhteiskunnissa keskittyy rajoittuneeseen talouteen koka koskee säästäväisyyttä ja tehokkuutta; Säästäväisyys, kulujen leikkaaminen ja tulojen hankkiminen nähdään usein ydintalousasiaksi. Jos tätä seurattaisiin loppuun ihannevaltion kannattaisi olla ottamatta velkaa. Bataille huomauttaa että tosiasiassa yleistä taloutta kuitenkin kuvaa nimenomaan se, millä se voi kustantaa kaiken ylimääräisen ; Sodat, jättimäiset tapahtumat, panostukset kulttuuriin. Kaikki nämä ovat yhteiskunnan perustaa.

Joka tietenkin palauttaa mieleen sen, että mitä tarkoittaa se että on rakennettu kirkko jossa joku pastori paasaa joka sunnuntai triviaaleja kouralliselle paikalle vääntäytyneitä kuuntelijoita. Tämä on juuri sellaista ylijäämän kuluttamista jota voidaan pitää humpuukina. Ellei sitten tiedosta että tosiasiassa yhteiskunnat ovat tavallaan juuri sitä että on jotain jota tuhlata humpuukiin. Ilman humpuukia ei ole yhteiskuntaa. Weber oli tavallaan oikeassa kun hän kuvasi sitä että yhteiskunnalla ja uskonnolla on valtavasti yhtymäkohtia. Humpuuki on yhteiskunnan perusmuoto. Tai kuten hienostuneesti ja vähemmän pejoratiivisella synonyymillä muotoillaan ; Kulttuuri on yhteiskunnan perusmuoto. Tämä perusmuoto ei toki ole se joka pitää kaiken kasassa. Romahduksen ja kulttuurin suhde on enemmän se, että romahdus estää kulttuuria jatkamasta entisellä mallilla. Ja toisaalta menestynyt ravintoylijäämä mahdollistaa malleja joissa tätä ylijäämää kulutetaan tiettyihin asioihin.

Taloudet ovat samalla vähän kuin ihmisiä. Menestyneimmillä on velkaa enemmän kuin köyhimmillä on edes rahaa kulutuksessa. ; Monella jonka mukaan velat on maksettava ja elettävä säästeliäästi ovat hankkineet asuntolainan. Lähinnä kaltaiseni luuserit ovat eläneet koko elämänsä läpi ilman että ovat ottaneet yhtään lainaa mihinkään. (Kyllä. Minä en ole ottanut koskaan senttiäkään lainaa, edes opintolainaa.)

Jos ostaisimme vain vakavahenkisiä asioita, kansantalous todennäköisesti muuttaisi perusluonnettaan kertaheitolla. Maailmanlaajuinen talous kaupankäynnin, viihteen ja muun kannalta ovat niitä asioita jotka ovat yhteydessä siihen miten yhteiskuntarakenteissa käydään töissä ja tehdään kauppaa. Ja muita asioita. Jopa välttämättömyyshyödykkeemme ovat paljon laadukkaampia kuin mitä niiden tarvitsisi olla. Vaatteemme ovat liian hienoja, laadukkaita ja muodikkaita. Syömme ruokaa joka on joko liian laiskallesopivan kätevää tai vaihtoehtoisesti herkullista eikä vain jotain jota hankimme jotta elämme seuraavaan päivään.

On helppoa ajatella että uskonto ja konservativismi ovat humpuukia vain siksi että ne loisivat ravintoylijäämän päällä. Ne ovat toki vähän kuten älypuhelimien pelisovellukset. Eli kansantaloudellisesti merkittäviä rahavirtojen ohjauskanavia. Ja niissä on toki tiettyä pömpöösiyttä kun ne teeskentelevät olevansa yhteiskunnan perusta jonka varassa kaikki muu toimii ja tässä mielessä ne ovat vähän kuin angry birds joka sanoo hallitsevansa elämää. Paitsi että uskonto ja konservatiivi todennäköisesti syö vuorokaudesta tunteja vähemmän kuin kunnon peliin nakkiutuminen, joten kenties se angry birds todella hallitsee elämäämme. On helppoa ajatella että angry birds, uskonto ja konservatiivit ovat humpuukia koska ne ovat. Mutta on turhaa ajatella että me hakisimme yhteiskunnasta yhtään mitään muuta kuin humpuukia. Humpuukin vaihtoehtona on vain niska limassa tehty elossasinnittely jossa jopa mutakuopassa runkkaaminen on hedonistista nautiskelua vaikka riittävää säästäväisyysajattelua.

Vaihtoehtona humpuukitaloudelle onkin ajatus ihmisistä jolla ei ole paheita eikä tavoitteita ja jotka silti tekisivät asioita yhdessä ja loisivat yhteiskunnan. Itse näen että moralismi on hauskaa ja siksi on mukavaa nyrpistellä vääräuskoisille jotka kannattavat itselle vastenmielisiä ideoita, mutta tosiasiassa ihmiskunta ei luovu paheistaan. Ja jopa hyveet ovat rikkaitten luksusta. Jos rikkaus on sitä että itseen kohdistuu vapaa-aikaa jona miettiä vaikkapa moraalia eikä sitä miten ei kuole nälkään ihan juuri pian. Dekadenssi pyörittää maailmaa. Tai ainakin yhteiskuntaa.

---

Lähteet:
Max Weber, ”Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus” (1904) [suom. ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”]
Ron Greaves, ”Aspects of Islam” (2005)
Jared Diamond, ”Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed” (2005) [Suom. ”Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä”]
Kirkkoisä Augustinus, ”Confessiones” (397–398) [suom. ”Tunnustukset”]
Georges Bataille, ”La Part maudite” (1949)

Miksi rakentaa ateistinen yhteiskunta?

Ylläoleva nettimeemi liittyy hyvin yleiseen diskurssiin. Siinä uskontoa tai ateismia pidetään yhteiskunnan rakentimena. Tuossa meemissä on itse asiassa asiavirheitä ja liioittelua. Islanti kuuluu niihin maihin joihin Suomikin kuuluu. Väestö on hyvin vahvasti luterilaista. Toki katolisuudella ja muillakin uskonnoilla on jonkin verran kannatusta. Islannissa on mielipidemittausten mukaan 57% on "a religious person", 31% "a non religious" ja 10% on ateisteja. Islannissa kirkkojärjestelmä on astetta vahvempi kuin Suomessa. Siellä on suoranainen valtionkirkko johon liitetään heti jos vanhemmat kuuluvat kirkkoon. Moni ei mieti asiaa. Tosin viime aikoina vastasyntyneitä on irrotettu aika paljon kirkosta joten lasten liittämisluvut jotka aiemmin olivat 80% ovat tällä hetkellä 59%. 62% ihmisistä vastustaa tätä järjestelmää vaikka 72% kuuluu valtionkirkkoon.

Itseäni tässä näkökulmassa ihmetyttää kuitenkin ihan toinen asia. Nimittäin se, että miksi ateismin pitäisi olla ydin yhteiskunnassa? Tämän taustalla olevia ajatuksia on helppoa sitoa tiettyihin yhteiskuntafilosofioihin. Sellaisiin, joissa tarkastellaan asiaa ikään kuin Hobbesin kannalta. (Tai Hobbes kuvaa tilannetta helpoiten tajuttavasti.) Hobbesilla tarvitaan yhteiskuntasopimus koska sen ulkopuolella on kauhea väkivaltainen luonnontila jossa kuka tahansa voi tappaa ketä tahansa. Näin ollen sopimukseen tulee eettisiä rajoitteita. Ja tässä on maailmankuva. Syntyy sinällään varsin yksinkertainen ajatus siitä että ideologia tekee näköisensä maailman. Tästä syntyy yleensä vahva ajatus yhdestä oikeasta valtionjärjestyksestä.

Ensimmäinen asia tässä koskee muuttujia.

Yhteiskunnat ovat hyvin mutkikkaita. On syytä miettiä mitkä ovat relevantteja ja mitkä ovat ei-relevantteja muuttujia. Olen itse Jared Diamondin ajatusten kannattaja, joten näen että tosiasiassa myös "maantieteellä" on väliä. Ympäristö luo olot joihin on sopeuduttava jotta niissä voi elää. Tästä syntyy rajoitteita ja tätä kautta rakentuu ns. elämäntapoja jotka toimivat tässä ympäristössä. Tätä kautta ajatus siitä että uskonto olisi ainut ja tärkein mittari kyseenalaistuu.
1: Toki on selvää että esimerkiksi islam on tietyillä alueilla ja sitoutunut tietynlaiseen infrastruktuuriin. Joten se on "aavikkouskonto" siinä mielessä että sen perinteissä on varmasti niitä aavikkoelämisen piirteitä. Näin ollen ideologiaan tulee maantietoa joten ideologian tarkastelu ei välttämättä ole niin virheellistä. (Se on siis oikovaa, älyllistä laiskuutta ja typistävää mutta ei läpeensä typistävää.)

Toinen asia on sitten katsoa, että mitkä muuttujat ovat relevantteja. Tämä on erityisen tärkeää kun katsotaan vaikka uusateismia. Useinhan sitä korostetaan, että ateismin historia yhteiskuntajärjestyksissä on ollut ongelmallinen. Tämä onkin helppoa demonstroida katsomalla Ranskan ja Venäjän vallankumouksia.

Tässä kohden oleellinen asia on kuitenkin huomata se, että ateismi tarvitsee lisämääreitä. Se ei ontologisena "Jumalaa ei ole" -kannanottona rajaa mitään yhteiskunnasta. (Kuten ei teismikään.) Tämä on tuttua jopa kristikunnan kohdalla. Modernina aikana kristityt usein taistelevat kaupallistumista ja pinnallistumista vastaan ja puolustavat heikoimpien asemaa vaatien sosiaalitukea ja huoltoa köyhimmille. Toisaalta fundamentalistinen oikeistokristillisyys nojaa asenteeseen jossa asiotia yksityistetään ja tärkeä ohjenuora on "no tax". Tätä voidaan sitoa Weberin kuvaamaan prosessiin jossa moderni kaupallinen kilpailuyhteiskunta on "kristillistä perua". Kun kristinuskoon sidotaan näinkin suuri näkemysero, voidaan huomata että se että uskonto taipuu yhteiskuntajärjestykseksi, prosessissa on mukana jonkinlaisia täsmentimiä.

Venäjällä vaikutti kommunistinen ateismi. Joku voisi sanoa että tässä ongelmallisena kohtana on ollut enemmänkin se kommunismi kuin se ateismi. Tämä ajatus on tärkeä sillä jos katsotaan uusateisteja, heistä jopa heidän kriitikkonsa tunnistavat seuraavia piirteitä;

He ovat yleensä skientistejä. Postmodernit humanistit eivät pidä heistä tämä n vuoksi ja uskovaiset ovat tässä "vanhojen ateistejen" kanssa yhtä mieltä. Tiedekeskeiset valtiot ovat yleens menestyneet. Heillä on yleensä hyvin liberaalit, humanistiset ja sekulaarit arvot. Tapa joilla näitä puolustetaan vaihtelee Richard Dawkins korostaa lempeyttä sitä kautta että humen giljotiini on pätevä. Sam Harris taas myy omaa etiikkaansa "moraalisena maisemana" joka on objektiivinen, luonnontieteellinen. Voidaan sanoa että kenties humanistisiin ihmisarvoihin sitoutunut luonnontiedemenettely vaatiikin rinnastukset niihin humanistisiin ja tiedesitoutuneisiin maihin.
1: Tämä selittää trendin jossa Islanti on hyvä esimerkki. Sosiaalisesti hyvinvoivissa maissa uskonnottomuus on yleistä verrattuna muihin maihin. Jos ateismi on turmelevaa ja tuhoisaa, niin korrelaatiot menisivät niin että Islannissa olisi Ranskan vallankumousolot. Tai se olisi Pohjois-Korea. (Toki voi olla vähäisesti mahdollista, että joku puolustaisi ateismia ideologianäkökulmalla psykologiamaustein ja selittäisi kristillinen Pohjois-Korea muuten samalla rakenteella olisi vielä nykyistäkin kauheampi. Sillä ateismilla on tiettyjä seurauksia käyttäytymiseen ja muiden kohteluun, ihan sitä kautta että uskonnoissa ajatellaan että Jumala viime kädessä vastaa oikeudenmukaisuudesta kun taas ateistit eivät voi katsoa taivaalle. Kommunistisessa ateismissa kommunismi voi vetää maailmaa tiettyyn suuntaan ja ateismi aivan toiseen.)

Asiaa pahentaa tavallaan se, että uusateismi on enemmän aktivointi-ideologia kuin poliittinen ideologia. Siinä missä "vanhassa ateismissa" on ollut tapana luoda hyvin kyseenalaisia fantasioita joissa "viimeinen kuningas hirtetään viimeisen papin suoliin" ja joissa jopa Sigmund Freud uskoi että uskonto tulee loppumaan kun ihmiset oppivat ja viisastuvat. Jos katsotaan Richard Dawkinsin "kissojen paimentamista" hän suorastaan korostaa sitä että ateistit ovat suuri ihmisryhmä jolla tulee olla lupa sanoa mielipiteensä ääneen. Oletuksena ei ole että uskovaiset kääntyvät tai uskonto tulee loppumaan. Tavoitteena ei ole ateistivaltio tai edes ateismin yleisimmäksi näkemykseksi ajaminen. Kääntymistä ateismiin toivotaan mutta ei vaadita tai odoteta. Vaatimuksena on vain saada sama oikeus näkemysten poliittiseen esittämiseen kuin muillakin ideologioilla.
1: En kykene näkemään tätä "vapaamatkustamisena". Ei voi olla niin että ideologiaa ja sen poliittisia näkemyksiä arvostetaan vain jos ne perustuvat siihen että on rakennettava öykkäröivä keskusjärjestelmä joka komentaa kaikkia. Ideologia edellä puuhun menevät toki mielellään puhuvat että tämän vastakohtana olisi arvotyhjiö. Kuitenkin tosiasiassa mielipiteenvapaus ja vastaavat ovat juuri "rajoitteita vastaan" ja ne ovat silti poliittisesti arvokkaita tavoitteita. Vapaus lisää vaihtoehtoja eikä niitä kutsuta arvotyhjiöksi. Tämä sanaleikki viittaakin siihen että tosiasiassa halutaan kätkeä valtarakenteet, dominanssi ja öykkäröinti jne. vapauden puutteet nimeämällä ne niin kivasti ett niiden kanssa erimielisyys on "arvotyhjiötä". Ja kuten näkyy, asian filosofinen tarkastelu edes alkeellisella tasolla puhkaisee tämän kuplan yksikertaisella ja järkeenkäyvällä tempulla.

Tästä lähtökohdasta pitäisi tavallaan ihmetelläkin sitä miksi moni ateisti korostaa että maat joissa on paljon ateisteja ovat monesti hyviä maita. (Mikä pitää paikkaansa. Kenties syynä on se, että kun maassa on olot riittävän hyvät niin tarve uskonnolle on hyvin vähäistä. Tämä voi kertoa siitä, että hyvinvoivissa maissa uskonto ei tarjoa paljoa mutta asettaa jarruja elämälle. Sukupuolinen suuntautuminen ja identiteettiongelmat ovat jossain määrin first world problemeita joihin mennään vasta kun Maslown tarvehierarkian perustavammat tarpeet on pääosin täytetty. Tämä voi johtaa siihen että hyvinvoivassa maailmassa uskonto on este, mutta toisaalta kriisitilanteissa uskonnosta voi olla apua niin että ateistinen valtio kestäisi vähemmän "tällejä" ja "häiriöitä". Tosin tämä häiriö ja tälli voi johtaa siihen että uskonnollisuus nousee suosioon uudestaan eikä siihen että valtakunta romahtaa.)

Kristityt selittävät toistuvasti että ateistejen pitäisi tuottaa kristittyjä parempi ideologinen keskusjärjestelmä ihmisille. Tämä varmasti liittyy osittain siihen että teologit ovat tunnustaneet erilaisten jumalatodistusten heikkouden siinä määrin, että puhe on siirtynyt siihen että uskonto oikeutetaan uskomiseen uskomisella. Eli sillä että uskonnosta on hyötyä uskovien mielenterveydelle tai yhteiskunnalle. Ateistien näkökulma on kuitenkin skientistinen eli heitä kiinnostaa Jumalan olemassaolo. Kenties siksi että ateismi on määritelmällisesti sitä että ei uskota Jumalan olemassaoloon. Kenties ateisteja kiinnostaa Totuus kun taas uskovaiset vaativat ateisteilta Hyötyä. Kun maailmanvalloitushaaveita ei ole, on tämä hyvin erikoista.

Toisaalta ateismi on hyvin vahvasti "lähinnä mielipide" tai "kannanotto". Ymmärrän jos yhteiskuntajärjestelmän kannalta oleellisia olisivat sellaiset kysymykset kuin "mikä on vapauden määritelmä" ja "mikä on suhde vapauteen". Olen tottunut siihen että jos minulta kysytään mielipidettä tekoälyn määrittelyyn ja tekoälyn rajoihin, niin minulta ei kysytä että miten rakennan yhteiskunnan tämän uskomuksen varaan. Näkemys ei sellaisenaan sitoudu suoraan yhteiskunnan toimintaan. On suorastaan ihmeellistä että mielipide ja näkemys ja maailmankuva olisivat arvokkaita ja merkityksellisiä jos ja vain jos ne ovat se perusnormi jonka ympärille rakennetaan yhteiskunta.
1: Esimerkiksi kristitty Martti Muukkosen mukaan ateismi on "vapaamatkustamista" jos se ei perusta valtionjärjestystä joka on parempi kuin kristittyjen. Lausunto on minusta aika erikoinen. Se kuitenkin demonstroi aika vahvasti sitä että nykyään ateisti ei saa puolustaa yksilöoikeuksiaan ilman että häneltä vaaditaan paljon toivottua laajempaa yhteiskunnan uudelleenrakentamisutopiaa. Ilman tätä utopiaa ei ilmeisesti saa puuttua ongelmakohtiin, sellaisiin jotka ilmenevät ateistien "masinoimin" eksaktein lainmuutosehdotuksien jne. kuvattavin sisältöjen, kautta. Yleisenä asenteena yhteiskunnassa onkin se, että uskonnoton, etenkään ateisti, ei saa puhua mielipiteistään. Häneltä vaaditaan yhteiskuntajärjestystä ja näyttöjä. Tätä ei kuitenkaan sitten anneta tehdä. Kun yrittää, vastustetaan Pohjois-Korean ja arvotyhjiön voimin. Ja sitten vaaditaan tuloksia. Kokonaisuus on se, että ilman näyttöä ei saa yrittää ja näyttöä ei saa antaa koska se on riskaabelia. Tilanne on "työelämässä tutussa nuoruusloukussa" jossa ilman töitä ei saa työkokemusta ja ilman työkokemusta ei saa töitä.

Josta päästään toiseen asiaan; Entä jos asiaa ei pidäkään katsoa keskusideologiana vaan prosessina.

Kun kristinuskon hienoutta puolustetaan puhutaan usein yhteiskunnan kestävyydestä. Eli siitä että yhteiskunta ei "romahda" ja pysyy samanlaisena pitkän aikaa. Tämä on siitä kiinnostava kannanotto että pitkäikäisyys ja eettisyys tässä menevät helposti sekaisin.

Siksi onkin helppoa huomata että monet vastenmieliset teokratiat joissa tehdään ihmisoikeusrikkomuksia ovat hyvin pysyviä. Teokratioissa on usein sisällerakennettu järjestelmä jossa ongelmien ja kriisien keskellä kritiikki nihiloidaan. Jos menee huonosti syynä ei ole se että valtaosa ihmisistä seuraa keskususkontoa, vaan siitä että enemmistöä uhkaava paha vähemmistö ei noudata tätä keskususkontoa riittävästi. Jos tapahtumin liitetään juhanistarczewskiläisiä ajatuksia siitä että ihmisten kuolema ja luonnononnettomuudet ja talouskriisit ovat Jumalan kostoja, ongelmien "mekaaninen selittäminen" ja niiden syiden analyysi unohtuu. Tästä syntyy helposti itseään ruokkiva kriisi. Ja tämä johtaa siihen että yhteiskunta on valitettavankin pitkäikäinen ja kestävä.

Itse asiassa kun "tietyt piirit" - joita "tietyt toiset piirit" kutsuvat "äärivasemmistoksi" - kritisoivat sitä miten islam tulee ja tuhoaa, he itse asiassa viittaavat siihen että kristillinen yhteiskunta on hauras ja tätä vahvempi, kestävämpi ja pysyvämpi ja muutenkin voitokkaampi ja vahvempi islamilainen kulttuuri tulee tilalle. Ja että tämä on eettisesti ongelmallisempi yhteiskunta. Tämä jää helposti huomaamatta kun nämä samat ihmiset puhuvat kulttuurievoluutiosta ja yhteiskunnan säilyvyydestä. Ja ateismista.

Tämä näkökulma on tarpeen sillä kenties yhteiskuntien muutos onkin jotain jota pitää kuvata kulttuurievoluutiona - "jonkinlaisena prosessina". Tässä ajatus yhdestä oikeasta keskusideologiasta on itse asiassa unohdettava. Huomio on keskityttävä ihmisten hyvinvointiin. Michael Stevensin tuore juvenoijaa (nuorison epäilemistä) koskeva video piti sisällään viittauksen Neil Straussin ja Neil Howen näkemyksiin. Kuvauksen siitä miten yhteiskunnassa pitääkin seurata erilaisia vaiheita. Ja että muutosvastarinta nuorisoa ja yhteiskuntaideologioita kohtaan voidaan kenties nähdä samankaltaisina prosesseina.

Prosessina joka olisi referoitavissa vaikka seuraavalla tavalla:
* Tässä prosessissa perinteistä "on olemassa keskusideologia" kuvataan vaiheena HIGH. Tässä on yksimielisyys perusideologiasta. Joka sitten on "malli yhteiskunnasta" eli kuvaus siitä miten yhteiskunta toimii että "malli yhteiskunnalle" siinä mielessä miten sen pitääkin toimia. Sitä tuetaan koska se on voinut vaikka tukea jossain kriisissä. Tätä kuvaa konformismi, joka kuvaa sitä että on vahva keskusorganisaatio.
* Ihmiset kuitenkin kyllästyvät tähän. Kun kaikkia pakotetaan samaan muottiin, seuraa ongelmia. Ja näiden ongelmien tiedostaminen on AWAKENING -vaihe. Tämä johtuu siitä että jos yhteiskunnan suojelu on kaiken keskuksena ja tämä sidotaan joihinkin tiettyihin perusnäkemyksiin, toisinajattelijat ovat helposti riskejä. Ja vieläpä riskejä joissa heitä voidaan tallata koska he ovat uhka vallitsevalle järjestelmälle. Status quo tallaa tätä kautta yksilöllisyyttä ja siksi yksilöiden oikeuksien korostaminen ja ongelmakeskeisyys tulevat esiin. Ihan siitä että ihmiset kokevat niitä elämässään. Epäluulo järjestelmää vastaan ei tässä ole vielä mitään uuden rakentamista. Mutta se sisältää tärkeitä huomioita ongelmista eikä ole tätä kautta pelkkää "kakan heittelyä". (Jona Martti Muukkonen esimerkiksi kutsuu kaikkea ateistejen harrastamaa uskontokritiikkiä.) Se, että tiedostaa ongelman on ensimmäinen askel ongelmien ratkaisemiselle.
* Seuraava vaihe on UNRAVELING, jota kuvaa järjestelmän murtuminen. Systeemiä ei hyväksytä ja sitä halutaan korjata. Tässä ei vielä ole kovin suurta keskusideologiaa. Tämä on tarpeen jotta järjestelmää saadaan korjatuksi.
* Tästä seuraa helposti kriisivaihe CRISIS, josta sitten seuraa muuntunut uusi järjestelmä joka johtaa siihen että kaikki alkaa alusta.

Kyseessä ei ole "yhteiskunnan romahtaminen" siinä mielessä että tätä nähdään tapahtuvaksi noin parinkymmenen vuoden välein. Mutta on selvää että jossain määrin yhteiskunnan voidaan nähdä "romahtavan" siinä mielessä että näkemyksissä tapahtuu suuria muutoksia. Ja tätä kautta kulttuuri on hyvin uudenlainen. Tässä mielessä muuntuvuus tarkoittaa isoissa linjoissa sitä että kulttuuri kestää kauemmin. Ja pienissä linjoissa sitä että oikeaoppinen tietty maailmankuva ja näkemys on itse asiassa tuhottu hyvinkin nopeassa temmossa. (Seksuaaliset vallankumoukset ja muut ovat muuttaneet maailmaa ja elämäntapojamme hyvinkin paljon. Nykyään ei juurikaan debatoida vanhoista kriiseistä. Ei orjuudesta tai e -pillereistä. Sen sijaan jostain muusta. Ilmeisesti vielä muutaman vuoden ajan homoista. Sitten varmaan jostain muusta.)

Tämä on ymmärrettävää. Esimerkiksi keisarillisessa kiinassa oltiin hyvin pysyviä. Korostettiin menneisyyttä. Opittiin historiasta ja esi-isiltä. Ja kun ennen on selvitty niin jotain on tehty oleellisesti oikein. Tai ainakaan ei oleellisesti väärin. Tästä syntyi mahtava, byrokratisoituva ja joustamaton yhteiskunta. Kiina joka menestyi yritteliäisyydellä ja innovoinnilla kuihtui kasaan. Koska tehtiin asiat niin kuin oli opittu tekemään. Eikä konetta saanut korjata jos se ei ollut rikki. Anarkialle, kokeilulle ja idän viisaiden auktoriteettien kyseenalaistamiselle ei nähty tarvetta. (Osittain siksi että nämä auktoriteetit tavallaan sanoivat niin itse vaatiessaan kunnioitusta menneelle, perinnäistavoille, viisaille ja auktoriteeteille.) Sitten kokeilevammat yhteiskunnat tulivat ja rikkoivat koko mahtavan koneiston. Sillä se mikä pätee biologiassa näyttää toimivan myös yhteiskunnissa ; Se, mikä toimii tietyssä ympäristössä ja tietyissä olosuhteissa voi olla hyvin letaalia muuttuvissa tai muuttuneissa olosuhteissa. (Siksi darwininsirkkujen evoluutio heilahtelee esimerkiksi El Niño ilmiön mukana edes takaisin, sen hetken optimia hakien. Ja siksi vahvat ja menestyksekkäät Jääkarhut kuolevat Saharassa.)

Eli kenties jokainen ideologia tekee yhteiskunnasta itsensä näköisen. Ja tämä tarkoittaa yleensä tuhoisuutta. Siksi täysanarkistista Hobbesin kuvaamaa luonnontilalle niukasti kauheudessa häviävät kulttuurit nojaavatkin perinteeseen ja pysyvyyteen. Heille yhteiskunta on jokin megaentiteetti joka on keskeisempi ja tärkeämpi kuin kansalaisensa. Ja tämä instituutio on se jonka pysyvyyttä ja samanlaisena pysymistä suojellaan sitten omilta kansalaisilta. Itse taas olen halukkaampi uskomaan että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Instituutiot ovat siinä ne loiset, ne jotka kenties pitäisi tuhota (toisin kuin kuninkaat ja pastorit jotka ovat ihmisiä kun viimeksi katsoin).

---

Tiesitkö että ihminen ei ole rationaalinen homo economicus? Tutkimusten mukaan on sen sijaan niin, että Simpanssit ovat älykkyysosamäärältään pienempiä mutta osaavat sen puitteissa pelata strategisemmin kuin ihminen. Teknisesti siis tarkoittaa että simpanssit pelaavat yksinkertaisia strategisia pelejä lähempänä pelin Nash tasapainotilaa kuin ihminen, joka hyvin helposti alkaa imitoida muiden peliä silloinkin kun se ei ole optimaalista.

Uhatut

"Säästösyistä tunnelin päässä oleva valo on sammutettu."

Viime aikoina on kuultu paljon uutisia erilaisesta aggressiivisuudesta. On heitelty polttopulloja ja oltu muutoin aggressiivisia. Jos tähän kysytään syytä, yleisin vastaus on helposti rasismi tai islamofobia. Tai vaihtoehtoisesti se, että on hyvä että provosoituminen on ymmärrettävää mutta ei ehkä hyväksyttävää koska maahanmuuttajat. Esimerkiksi lastaan pakolaiseksi määritellyn pehmolelun pahoinpitelyyn aktivoitunut mies oli muutenkin "mallia varsin mielenkiintoinen". Toiminta on helppo nähdä rasismiksi tai ihmisryhmän vihaamiseksi koska se nyt on aivan eksplisiittisesti ilmituotu asia.

Tämä Päivä -blogissa kuitenkin tuotiin esiin talouspuoli. Hän käyttää esimerkkinä Runosmäken tapahtumia "Runosmäellä tosiaan oli keskustelutilaisuus jossa turvapaikanhakijoille ei löytynyt puolustajia. Homma meni rasistiseksi huuteluksi ja petossyyttelyksi, jopa poliisia tarvittiin. Turvapaikanhakijoille ei löytynyt puolustajia, sen sijaan raiskaajahuutelut ja uhkailut lensivät luontevasti - ja kyseessä ei siis ollut mikään Suomen Sisun tapahtuma, vaan pienen paikkakunnan keskustelutilaisuus. Paikallaolijat olivat niitä tavallisia Suomalaisia." Asenteen takana ei ole viha ihmisiä kohtaan, vaan nimenomaan ajatus siitä että omassa maassa on apua tarvitsevia ihmisiä. Ja maahanmuuttajien tuomat lisäkulut uhkaavat heitä. Mikä on aivan luonnollista jos uskotaan että kilpailukyky on heikentynyt. (Mitä se monien mukaan nimenomaan ei olisi.) "Runosmäki on kriisitietoinen kuten Sipilä ja EK asian ilmaisivat. He ovat sisäistäneet "palavan porauslautan" retoriikan jota meille on puskettu nyt jo pitkään. Jos emme heti leikkaa, hyvinvointivaltio hajoaa! Olemme vaarassa, pelätkää! Pelottelulla on tarkoitus: luoda pohja hallituksen leikkauksille, joihin ei suostuta ilman sopivaa pelkoa. Mutta valitettavasti jos kansalaisten perusturvallisuutta järkyttää, seuraa siitä kaikkea ikävää."

Onkin hyvä tiedostaa että esimerkiksi natsien nousu liittyi talousromahdukseen. Ranskan vallankumouksen takana olivat tuloerot, yhteiskunnan heikoimpien aseman epävarmuus ja taloudellinen uhka. (Jota eliitti korkeintaan lietsoi, mutta joka ei olisi saanut massoja liikkeelle ilman uhan olemassaoloa. Tai mielikuvan sellaisesta luomista.) Suomen sisällissodan takana oli pitkään jatkunut politiikka jossa suuret tilat menivät vanhimmalle pojalle ja näitä ympäröi väestönkasvusta kärsivä maa jossa sama määrä maata jakautui yhä suuremmalle joukolle ihmisiä. ... Itse asiassa pidän Jared Diamondista siinä mielessä että hän korostaa juuri näitä "materiaalisia puolia". Tämä on tarpeen kun ideologiakeskeiset intressien seulomiset - jotka ovat paljolti saaneet valtansa ja ytimensä postmodernismista - ovat puoluekannasta riippumatta niin voimakkaita. On hyvä tiedostaa että kysymys ei ole pelkästä "islamismista" tai "rasismista".

Eivät edes silloin kun ongelmatapaukset olisivat todellisia ja näkyviä. Ilmoilla on näyttänyt olevan myös sitä että kohuja rakennetaan ilman tätä faktuaalista pohjaa. Uhan kokemus halutaan siirtää johonkin kohteeseen. Ja silloin kelpaa mikä tahansa kohde. ; Siksi nostinkin esiin erilaisia väkivaltaisia liikehdintöjä. Niissä vihan ja aggression kohteet ovat vaihdelleet. Mutta taustatilanne on ollut "vähintään jokseenkin samanlainen".

Onkin kiinnostavaa että monissa näissä maahanmuuttajille vihaisissa kommenteissa mainitaankin aivan suoraan kotimaan mummot ja vastaavat. Nämä tulkitaan helposti tekosyyksi. On kuitenkin nähtävissä että ilman maahanmuuttajia vihan kohde olisi kenties jokin toinen. Ja se, että viha ei kohdistu vaikka työttömiin jotka "loisivat ja uhkaavat kansantalotta" johtuu siitä että kohde on tällä kertaa maahanmuuttajat. Ja se että tuottavuuden romahtamisen pelossa ei hyökätä mummojen kimppuun vaan maahanmuuttajien kimppuun saattaa sitten johtaa siihen että on helpompaa vihata maahanmuuttajia. Mutta aggression synnyttäjänä se on sekundaarinen.

Ajatus on oikaestaan aika luonteva. Jos ihmisellä ei ole taloudellista tai muutakaan uhkaa, hänellä on yleensä ns. paljon menetettävää. Sitten kun menetettävää ei ole, "pelin henki" muuttuu oleellisesti. Siksi rasismi ja vastaavat tuskin ovat kovin primaareja syitä mellakoimiseen. Olemme motivoituneita viittaamaan ihmisten aatemaailmaan heidän toimiensa selittämisessä. Redusoimme ihmiset kannattamiinsa ideologioihin (islamisti, natsi, rasisti) ja rotuun tai siihen rinnastettavissa oleviin epämääräisempiin mutta konnotaatioiltaan negatiivisesti ladattuihin kansanryhmänkuvauksiin (neekeri, valkoinen roskaväki). Ja unohdamme että ihminen elää myös leivästä.

Jos hyvinvoiva rasisti on rasisminsa motivoima hän saattaa kokea mielipiteensä vainotuksi koska jos hän sanoo sen omalla nimellään, hän saa kovaa kritiikkiä. Rasismi voi motivoida hänet mekkaloimaan internetissä. Ja kasvojen menetys voi saada hänet mekkaloimaan anonyyminä. Mutta jos tämä sama rasisti lähtee hakkaamaan erirotuisia, taustalla on rasismin lisäksi joko mielenterveyden häiriö tai sitten hänen sosioekonominen statuksensa on sellainen että hän ei oikeasti menetä mitään. (Jos on hyvin veloissaan ei ole edes vuokra-asuntoa menetettäväksi. Vankila on tässä tilanteessa katto pään päälle ja ruoka.)

Olen itse asiassa saanut hieman seurata tätä viime päivinä.

Osittain omakohtaisestikin. Työpaikkani on nimittäin ajettu konkurssiin. Kun vielä muutama vuosi sitten toiminta oli ns. "aivan validia liiketoimintaa" ja markkinatutkimusfirmamme oli varoissaan niin että meitä käytettiin ulkomaanmatkoilla (toki vain Tallinnassa) ja meillä oli erilaisia ravintolayhdessäoloja (toki vain pizzerioissa). Takana oli isoja projekteja, kuten osaltaan - toki ei yksin - esimerkiksi paljon puhuttu "Helsingin Sanomien" formaattiuudistuksen kartoitus. Sittemmin markkinatilanne leikkasi muutamia tärkeitä asiakkaita. (Firma teki projekteja ns. alihankintana.)

Pidin työstä, mutta kun kuulin firman alasmenosta olin hyvin ei-motivoitunut tekemään sitä. Vaikka luulisi että sitä olisi voinut ottaa "viimeiset kivat". Toisaalta tätä edelsi epävarmuuden aika jolloin tarjottiin vain löysää hirttä. Eli massimiehet miettivät erilaisia maksuratkaisuja. Tämän aikana oli erikoista nähdä miten ihmiset loivat informaatiotyhjiössä erilaisia narratiiveja tulevaisuudesta. Ja nämä kertoivat lähinnä näiden ihmisten perusasenteesta elämään. Itse sanoin että en halua niihin ottaa kantaa koska ne eivät ole tärkeitä. (Tosiasiassa ne olivat tärkeitä, niissä vain ei ollut relevanttia informaatiota joten ilmaisin itseäni väärin.) Nyt minulla on alkamassa elämäni ensimmäinen työttömyysjakso. Joka toivon mukaan päättyy pian.

On selvää että tämänlaisessa tilanteessa menetettävää on paljon vähemmän ja asiat ahdistavat. Kun tuloja leikataan, on syytä laskea menoja entistä tarkemmin. Lisäksi työ antaa usein tunteen siitä että on tarpeellinen. (Onneksi minä saan esimerkiksi huoltaa yleiskäytössä olevia miekkoja miekkailukoululla joten elämäni on edes jokseenkin merkittävää jollekin.) En toki ole kiukkuisempi tässä muuttuneessa tilanteessa - koska olen aina kiukkuinen. En kyynistynyt koska olen jo läpitunkevan kyyninen. (Siksi minun ei tarvinnut itkeä pankrotin vuoksi - toisin kuin eräiden muiden, etenkin niiden optimistien jotka latasivat narraationsa täyteen ns. valheellista toivoa.) Kuitenkin perusturvallisuudentunteeseen pian alkava työttömyys tuo ison loven.
1: Samalla on ollut selvää että nykyisessä markkinatilanteessa on hämmästyttävän vaikeaa saada töitä. Olen ehtinyt täyttää hakemuksia. Ja minulla kuitenkin on sekä pitkä ja aukoton työhistoria että ihan hyvä opintotausta. Ne, jotka selittävät että työttömät jäävät laiskoina kotiin ja ovat siksi työttömiä eivät selvästi tiedä mistä puhuvat.

En toki ole lähdössä hakkaamaan väärän ideologiaisia. Mutta toisaalta oloni ovat vielä ihan kohtuu hyvät eikä minun vähään aikaan tarvitse pelätä muuta kuin maksukanavapakettien vähentämistä. Enkä toisaalta ole niin vahvasti motivoitunut dissaamaan ketään. En edes natseja. En edes kristittyjä.

Yhteiskunnan hoitamisesta

Yhteiskuntaratkaisuissa on erilaisia malleja. Luultavasti ne kaikki ovat väärässä;
1: Yhteisomistuksen ja suunnitelmatalouden ongelmana on yhteismaan tragedia. Kun jokin hyödyke on ilmaista, ihmiset helposti ylikäyttävät sitä. Jos itse ei käytä joku muu käyttää. Tämän seurauksena on yleensä ottaen ympäristökatastrofi. Moni ihmettelee miten neuvostoliiton kommunismi onnistui yhdistämään matalan tuottavuuden luonnonvarojen ylikäyttöön. Salaisuus piilee juuri yhteismaan tragediassa. Jared Diamond viittaakin että tämänlaatuinen ongelma on johtanut usean kansakunnan aivan tuhoon asti. Uusiutuvia luonnonvaroja ei käytetä kestävästi, eli niitä käytetään enemmän kuin ne uusiutuvat. Ja näin pienenee myös se varanto josta ne uusiutuvat. Ja näin uusiutumisen määrä pienenee silloin kun sen pitäisi ihmisten tarpeiden mukaan kasvaa. Itseäänruokkiva kehä on tuhoisaa. Ja koska ihminen elää myös leivästä ei luonnonkatastrofi voi johtaa muuhun kuin inhimilliseen kärsimykseen.
2: Yksityisomaisuudeksi siirtäminen johtaa sen sijaan toiseen ongelmaan. Tämä kulminoituu ns. resurssikiroukseen (Resource Curse) josta Leif Wenar on kirjoittanut mielenkiintoisesti. Uusliberaalin markkinavetoisuuden kulminoi jännittävä huomio : Nimittäin se, että maat jotka harrastavat resurssitaloutta ovat usein köyhiä. Eli maat joilla on timanttikaivoksia ja muuta arvokasta omistusta tuppaavat menestymään huonosti. Uusliberalismissa valta ei ole yksilöillä - toisin kuin jotkut libretardit libertaarit katsovat. Se on yhtiöillä ; Resursseja kun eivät myy ihmiset jotka elävät alueella vaan se taho jolla on valta päättää tämän omistuksesta. Tällä taholla on oikeus myydä näitä resursseja. Ja usein ihmiset ovat tässä vain työresurssi jonka saamat tulot pyritään pitämään niin pienenä kuin mahdollista. Jolloin mahdollisimman paljon menee sille jolla on valta ohjata näitä ihmisiä. Lisäongelmaa tuo se että se jolla on efektiivinen yhteys resursseihin voi myös lainata rahaa muilta valtioilta ja toimijoilta. Investointi johtaa siihen että nämä tahot saavat muita tahoja helpommin rahoitusta. Ja tässäkin ongelmana on se, että tämä omistajataho ei välttämättä edusta alueella olevia ihmisiä. Ja samalla on väistämätöntä että tämä omistajataho pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä minimoimalla työläisten palkat. Seurauksena on usein se että raha virtaa yhtiölle tai hallitsijalle ja maa luopuu usein uusiutumattomasta resurssista. Joka johtaa helposti siihen että maa kalutaan tyhjiin samalla kun paikallinen väestö ei talouskasva. Inhimillinen tragedia yhdistyy jälleen luonnonkatastrofiin. (Lisäongelmia tulee siitä että suorittava työ on jossain määrin perustason resurssi.)

Jossain määrin tämä johtuu siitä että ihminen toimii termodynamiikan toisen pääsäännön mukaisessa maailmassa. Me syömme, juomme ja paskomme. Eli kulutamme resursseja ja saastutamme. Ainoastaan se, että aurinko ei ole kuin me, eli se syytää lämpöä planeettamme pinnalle, on se joka takaa että voimme jossain määrin jatkaa tätä toimintaa. Luonnolla on energiankäytössä yläraja jota ei voi ylittää. Mikään teknologinen parannus ei voi ylittää tiettyä rajaa. Ellei sitten usko että ikiliikkuja on todella potentiaalinen energiamuoto. Väestönkasvu ja saastuttaminen ovat tässä mielessä syvimmät ongelmat infrastruktuurille. (Ei kenties talouskasvulle koska se on symbolista ja on aikaa sitten irtautunut konkreettisuudesta. Rahakaan ei ole enää kultakannassa vaan "leijuu ilmassa" jossain joka viittaa enemmän luottamukseen kuin mihinkään konkreettisuuteen.)

Kenties olisikin rakentavampaa hakea pysyvän ideologian sijasta ratkaisua. Itselleni tämä nöyryys on jotenkin luontevaa. Moni ajattelee että ongelmat voi hoitaa jotenkin. Kenties näin ei ole. Kenties on tässä kohden ajateltava hieman kuten Barry Johnson "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua?" jossa tasapainoilu, jossa ei jumiteta yhteen tilanteeseen vaan asiaa korjaillaan koko ajan ja heilutaan siksi eri ratkaisuissa kuin tuuliviiri. Mutta taktisesti. Sillä tämä luo taloudellista pysyvyyttä tilanteissa joissa ei ole yhtä ratkaisua ja jossa yhteen ratkaisuun jumittaminen voi johtaa jopa konkurssiin. Hieman kuten minimaxissa ja peliteoriassa tulee vastaan : Sekastrategia tarjoaa usein parhaan ratkaisun. Kenties on turhaa vääntää siitä ovatko kommunistit vai kapitalistit väärässä. Ihan siksi että jos tämä väärässäolo huomataan ollaan ymmärretty vasta puolet jostain oleellisesta.

Internet - eli kuinka kaltaiseni nörtit ovat kaikista suurin uhka yhteiskuntamme säilymiselle.

Nykyään on asiallista ja luvallista olla nörtti. Aina ei ole ollut näin. Itse asiassa minun lapsuudessani oli aika, jolloin nörttiys oli noloa. Silloin ei kannettu ylpeästi T-paitoja joissa luki että ollaan rohkeasti nörttejä. "Irti elämästä" (irtie.org) oli sitten sitä aikaa kun olin lukiossa. Ja silloin elämääni ilmestyi Olli-Pekka Kahilakosken kaltaisia henkilöitä jotka olivat (a) julkinörttejä ja (b) ylpeästi julkinörttejä. Siis ihmisiä, joille nörtiksi tunnustautuminen ei vertautunut homoseksuaalin kaapistatuloon, vaan joka oli oikeasti ihan positiivinen asia. Se oli jotenkin äärimmäisen piristävää, voimaannuttavaa ja kannustavaa. (Sekä, sanomattakin selvää, pirun hauskaa.)

Näkisin että tähän yhtenä tärkeimpänä syynä on internet. Kahta kautta.
1: Ilmiselvä tie on tietysti se, että internet on nörttien rakentama. Ja internet myös antoi nörteille valtaa. Siinä missä minun lapsuudessani urheilijapojat tönivät nörttejä ja nörtit voivat korkeintaan kuvitella hakkaavansa nämä jossain roolipelissä abstraktisti. (Mikä tietysti on niin absurdia että jos sen kertoo avoimesti, urheilijapojat saavat lisää valtaa.) Lukiovaiheessa nörtti pystyi kostamaan. Kuten esimerkiksi kaatamaan nettiä selailevan urheilijapojan selaimen ns. internetpommilla. Tai seuraamaan ja kontrolloimaan tämän kaikkia toimia netbus -ohjelmalla. Kaikki nörtit eivät toki käyttäneet näitä keinoja, mutta ne olivat jotain konkreettista jolla valtapeliä todella pystyi muuttamaan. (Hakkerointi on tietysti rikos, mutta niin on pahoinpitelykin. Ja lapsiporno jota voi ladata urheilijapojan koneen tupaten täyteen ja postittamaan tämän kokoelman sitten sähköpostissa tämän äidille. Siis teoriassa ainakin olen ajatellut että tämänlaiset skenaariot olivat siihen aikaan vielä kohtuullisen helppoja toteuttaa.)
2: Tärkeämpi oli kuitenkin se, että internet oli myös tiedonvälityskanava. Jossa nörtit voivat varsin helposti huomata, että vaikka nörtti törmää toiseen nörttiin harvoin arkielämässä, heidän löytämisensä verkosta on äärimmäisen helppoa. Näin ollen nörttiys ei enää ollut yksinäistä puuhastelua. Jokainen nörtti tiedosti internetin yleistymisen jälkeen, että tosiasiassa kyseessä on älyttömän suuresta alakulttuurista. Nörttejen ei tarvinnut organisoitua instituutioksi, vaan he voivat vain mainita olemassaolostaan. Ja tämä ääneen "naukuminen" oli sitten sen verran äänimyrskyn tuottavaa että kaikki joutuivat ottamaan nörtit vakavasti. Muunakin kuin vitsinä.

Muutos on ollut älyttömän nopea ja moni luulee olevansa jotenkin suvaitsevainen. Muistan heidän urheilijapoikamenneisyytensä ja tiedostan että valtavirta on muuttunut, ja ihmiset ovat joutuneet muuttamaan käytöstään. Nopeasti. Ja radikaalisti.

Nähdäkseni täsmälleen sama on nyt tapahtumassa uusateismin kohdalla. Dawkinsin ajatus "kissojen paimentamisesta" onkin itse asiassa hyvin kuvaava. Ateistitkin on sysätty syrjään yhteisöstä. Minun lapsuusaikanani aivan vakavasti selitettiin että kulttuurimme on kristillinen ja että rippikoulu yhdisti sukupolvia ja hitsasi yhteiskuntaa tehokkaammin yhteen kuin armeija tupatovereita. Uskonnon parissa onkin suuri lauma ns. "urheilijapoikia" jotka toitottavat tätä pyhää viestiään. Jonka asennesisältö ja toimintamallit ovat tuttuja jokaiselle edes puoliksi nörtinsukuiselle joka on joskus saanut pääpesun bidéssä tai pahemmassa. (Ja rehellisesti sanoen niin kauan kuin valtionkirkko ei potki joka ikistä tämänlaista leivistään totaalisella nollatoleranssilla, kirkollisveron maksaminen onkin jokaiselle edes astetta uskontokriittiselle nörttielämän eläneelle sama kuin maksaisi rahaa koulukiusaamisen tukemiseksi.)

En kuitenkaan toivo tietysti kirkon sensuroimista ja poistamista yhteiskunnasta. Aivan kuten en sodi kiivaasti sitä vastaan että kukaan ei koskaan missään pelaisi jääkiekkoa tai jalkapalloa. (Harrastan itsekin jotain urheiluksi laskettavaa. Että sillä lailla.) En oikeastaan edes ymmärrä miksi niin moni uskovainen selaa tilastoja. Että tärkeää on kuinka moni on kristitty ja kuinka moni ei. Etenkin trendit ja käännytyskampanjoiden suunnittelu tuntuvat totaalisen omituisilta. Sillä tämänlainen sopii lähinnä teokratiaan tähtääviin ideologioihin. En ymmärrä miksi pitäisi tavoitella tilaa jossa jokainen olisi kristitty tai ateisti. (Jos haluaa käännyttää mahdollisimman monta, on suoraan ihminen joka sanoo että olisi mieluisampaa jos uskovaisia olisi mahdollisimman paljon, ja ihanne on tällöin että joka ikinen olisi kristitty. Tästä on pirun paha saivarrella pakoon. Ei tämänlainen lähtökohta kannata kovin korkealle mitään pluralismia tai vapautta.)

Maailmantuhon ainekset.

Siksi olenkin aika huvittunut "Takkiraudan" tyylisiin maailmantuhoteksteihin. Hän toimii kuten fundamentalisti toimii. Eli odottaa kauheampaa eskatologista todellisuutta jossa ideologinen vihollinen on tuhottava. Sillä jos näin ei tehdä, koko yhteiskunta tuhoutuu. Erikoista onkin tapa jossa hän - kuten monet muutkin ideologiakeskeiset konservatiivit - harjoittaa erikoista post hoc ergo propter hoc -asennetta tulkitessaan historiaa. "Polybioksen yksi keskusargumentteja anakykloosissa oli, että ateismin nousu on merkki luhistuvasta yhteiskunnasta. Ja hän teki tämän havainnon oman aikansa hellenistisestä Kreikasta, jolloin ihmiset olivat hylänneet traditionaalisen kreikkalaisen pakanauskonnon joukolla. Ja historia on vindikoinut tämän kaikkialla, missä näin on käynyt: kun ihmiset hylkäävät uskonnon, he samalla hylkäävät kaiken sen, mistä yhteiskunnan arvopohja kumpuaa, mistä lähtee usko tulevaisuuteen ja kansankokonaisuuden (sen, mistä ibn Khaldun käyttää nimeä asabija) ja kääntyvät hedonismiin." ... "Ei ole sattumaa, että ateistia tarkoittava sana hepreassa on "apikoros"; se on suora viittaus Epikurokseen ja epikurolaisuuteen. Ja näin todella on käynyt: Eurooppa on kaikkialla edennyt anakykloosissa sen viimeiseen vaiheeseen, oklokratiaan. Edessä on vääjäämättä joko luhgistuminen ja murtuminen."

Valitettavasti tämä logiikka murtuu välittömästi kun tajutaan katsoa kokonaisuutta. Kulttuurintuotannon runsaus, se, että yhteiskunnan toiminnasta hyvin suuri osuus kuluu Maslown tarvehierarkiassa varsin korkealla olevien tavoitteiden saavuttamiseksi, tekninen menestys ja materiaalinen vauraus olisivat yhteiskunnan tuhon merkkejä. Itse asiassa voidaan nähdä että hyvinvoivassa yhteiskunnassa on tilaa ateismille. Paimentolaiskansan tasolta juuri ja juuri ponnistaneet alkeelliset kulttuurit taas ovat teokratioita. Sivistys rinnastuukin tältä osin melko vahvasti ateismiin. Ja toki, kun vain menestyneet valtakunnat voivat ylipäätään romahtaa, on selvää että kaikki menestysmarkkerit on nähtävissä ajoilla ennen kuin kulttuuri lu(g)histuu. Itse asiassa voidaan sanoa aivan yhtä hyvin että jokainen sivistysmarkkeri näkyy vain menestyskulttuureissa ja siksi on katsottava mitä piirteitä tuhoa ennen on ollut. Ja mitä niitä edeltävissä barbaarisemmissa kulttuureissa ei ole. Nämä ovat kenties jopa ihanteita, eikä mitään kamalia pelottavia asioita.

Itse tosin näen että kenties tässä tuhoskenaariossa on myös totuuden siemen. Nimittäin tuhlailun kautta. Jared Diamond korostaa, että usein yhteiskunnat ovat romahtaneet siksi että niillä on ollut jokin tehokas keino. Tätä on ylikäytetty ja luonnon palautumiskyky ei olekaan ollut yhtä suuri kuin ihmisjoukon kyky ottaa resursseja käyttöön. Menestys johtaa myös väestönkasvuun, joka lisää vaateita käyttää näitä "hyviä keinoja" entistä enemmän. Ja näin ollen onkin kenties kiinnitettävä huomiota askeettisempiin arvoihin. Hedonismi ja vapaa markkinatalous ovat siksi suurempia ongelmia kuin mikään ateismi tai kristinusko. (Ja Takkiraudan tiedoksi, epikurolainen filosofia on kohtuuden, ei hillittömyyden, filosofia.)

Takaisin ateisti/nörtteihin.

Moni tunnustaa että teknologisessa yhteiskunnassa suuri osa menestyksestä tulee nörttien kautta. Ne ovat myös jotain jota ei ennen ole ollut. Ne edustavat hyvinkin syvällistä kulttuurin perusarvojen romahtamista. (Ja kulttuurin perusarvot pitävät aina sisällään syvärakenteen jotka näkyvät muun muassa siinä minkälaisia trendejä on siinä keiden päätä pestään vessanpöntössä. Arvot kun nostavat kusipääfaktorin, eli sen ketkä ovat outoja tavalla joissa ideologinen vakaumus oikeuttaa kiusaamisen. Päämäärä oikeuttaa keinot.)

Silti nörteissä on oikeasti talouskasvun vuoksi ongelma. Jos oikeasti mietimme mitä tapahtuu kun luonnonvaroja käytetään todella paljon, ja ihmiset kuluttavat aikaansa ja varojaan siihen että saadaan pelejä vihaisista linnuista? Mitä saadaan siitä että sen sijaan että pelattaisiin ekologisesti palloa, kirjoitetaankin sähköä tuhlaavasti jotain hoopoja blogikirjoituksia? Selvästi tähän voidaan liittää Diamondin varoitusmerkkejä. Selvästi tässä ei olla tekemisissä ihmisten perustoimeentulon ja turvallisuuden kanssa. Selvästi tässä painitaan Maslown tarvehierakian yläportailla. Eli tekemässä asioita joista ei edes välitettäisi ennen kuin perustavammanlaatuiset asiat olisivat kunnossa.

Ateistien kohdalla näitä ongelmia on vähemmän. Mutta sekin jakaa tuhon siemenen. Kuten kaikki uskonnot ja ideologiat tekevät. Sillä mitä on uskonto? Mitä tarkoittaa se, että uusateisti osaa uskonnon paremmin kuin tavalliset uskovaiset? He ovat syöneet ruokaa jota ei ole kulutettu rakentavaan työntekoon jossa valmistetaan silta. He ovat kuluttaneet energiaa dogmatiikan pänttäämiseen ja kaikkeen muuhun sellaiseen joka ei ole tuottavaa niillä Maslown tarvehierarkian perustavanlaatuisimmilla, olennaisimmilla - ja rehellisesti sanoen tärkeimmillä - portailla. Heillä on aikaa ja voimavaroja kuluttaa ruokaa - johon on kulutettu luonnonvaroja huru mycket - absurdejen ja hoopojen asioiden tekemiseen.

Ja ei.

En ole ekohippi, hyttytyttö tai muu vastaava luonnonsoturi. Halusin vain korostaa sitä, että kulttuuri on kulttuurintuhoutumisen perusyksikkö. Tätä ei voi ylittää, tätä ei voi alittaa eikä sitä voi kiertää. Siksi jos kunnioitamme kulttuuria, tunnustamme että se nyt pitää sisällään jonkinlaisen saastuttavan elementin. Ja että saavutus, kuten vaikka pysyvä kivitemppeli, tarkoittaa sitä että rakennus ei by definition ole "perimmiltään kovin ekologinen".

Siksi ehdotankin, että tosiasiassa meillä ei ole mitään "kristillistä maata" vaan meillä on maa jossa on arvostettu uskonnonvapautta ja omaa vakaumusta. Samoin kulttuurissamme on myös aina, myös minun lapsuudessani, jollain tasolla myös halveksittu niitä urheilijapoikia jotka ovat kiusanneet itseään pienempiä, heikompia ja hullumpia. Näiden arvojen purkamistahan tässä nämä ateistinvihaajat ja nörttientönijät sitten ovat sotineet. Ja moni voikin sanoa että he eivät ole olleet se rakentava ja yhteiskuntaa koossapitävä voima, vaikka ovatkin olleet aikanaan normikulttuuria. Yhteiskunnan arvot ovat siis oikeastaan vasta nyt nousseet urheilijapoikien barbarian yli. Vaikka moni tietysti näkee että "ei ole elämää" ja siksi ollaan turmeltuneita ja hukattu hyvät arvot joiden kanssa yhteiskunta on elänyt kauan. Kiusaamista oli aina katsomassa iso joukko sääliöitä jotka paheksuivat mutta eivät tehneet mitään, eivät puuttuneet toimintaan konkreettisesti väliin menemisellä.
1: Urheilijapojat olivat ns. "tavallisia" jotka kontrastoitiin "outoihin" nörtteihin. Urheilijapojat olivat jopa "normaalin ihmisen ihanteeksi" kelpaavalla tasolla jotka ovat niin "normaaleja" että se on ikään kuin ollut "erityisen tavallista" tasolla jota pitäisi imitoida - esimerkiksi pelaamalla tervehenkisesti jääkiekkoa, jota pidettiin minun nuoruudessani oikein kannustettavana asiana tehdä. Nykyisin on tosin hauskaa törmätä niihin nuorena urheilullisiin. Monilla on merkittävä kaljamaha. Ovat lölleröt huonommassa kunnossa kuin minä, väkivaltaurheilua harrastava riisitikku ja ikinörtti. Tosin rantakunnossa he ovat yhä, samalla tavalla kuin hylkeetkin ovat.

Elämme kulttuurissa jossa ateismi on kirosana, ja synonyymi "militantille". Mutta jossa myös katsotaan karsaasti fundamentalismia. Jopa niin karsaasti että fundamentalismi -termistä itseään saivartelevat fundamentalistit ovat ansainneet oman "hikipedia" -artikkelinsa, artikkelin nimeltä "fundamentalismi evankeelinen kristillisyys". (On huvittavaa että näitä saivarteluja lukiessa ei voi kuin ajatella muuta kuin että nykykulttuurissa moniarvoinen kirkko ajaa maailmaa jossa näyttää olevan mahdollista olla fundamentalistikristitty. Mutta ateismia ei voisi olla muuta kuin fundamentalistista.)

Toki vain ateistejen päätä "pestään ideologisesti pöntössä", mutta näkisin että tähän on tulossa muutos. Hyvin nopeasti. Kiitos internetin, joka on kulttuuria jopa siinä määrin että se voi olla meidän kulttuurimme tuhon oleellisin siemen.
1: Ja valitan, jos poistamme sivistuksen ja kulttuurin, teemme kulttuurin tuhon. Ja tällöinkin ne tuhotut asiat edeltävät sitä tuhoa joten joku ideologisti voi tehdä teokraattisen ajatussolmun ja nähdä että normien rikkominen on rangaistus ja he haluavat toistaa prosessin uudestaan. Sillä historia opettaa heille mallin jota toistamalla tuho on varma.

Evolutiivinen mysteeri ; Miksi naisilla on rinnat? (Katso kuvat!)

Jos lähestymme kysymystä siitä miksi naisilla on rinnat, ensimmäinen reaktio voi olla se, että vastaamme "koska evoluutio". Tämä on tietysti tervehenkinen lähtökohta, mutta se ei itse asiassa pidä sisällään selitysmallia. Evoluutio -sana muuttuu merkitykselliseksi vasta kontekstoiden. Ja tämän jälkeen arkiset selitysteoriat tiivistyvät kahteen päätyyppiin:

1: Funktionalistisessa lähestymisessä korostetaan, että naisilla on rinnat, koska he ruokkivat lapsia. Imetyksen hyödyt K -strategiaisella ihmisellä on helppo ymmärtää. Nisäkäs on by definition eläinryhmä joka imettää jälkeläisiään. Joten naisilla on rinnat täsmälleen samasta syystä miksi muutkin nisäkkäät imettävät. Jälkeläiset elävät hyvin kun niitä ruokitaan. Ja K -strategiassa jälkeläisiin panostetaan, ja aluksi avuttomat poikaset eivät tule toimeen ilman hoivaa. Se, miksi miehillä ei ole rintoja selittyy kätevästi, koska oogamian mukaan lisääntyminen ei ole symmetristä. Naiset panostavat enemmän jälkeläiseensä. Ja toisaalta äitiys on varmaa, mutta isyys on epävarmaa.

2: Seksikkyyttä korostavassa lähestymistavassa taas vedotaan siihen että miehet kokevat rinnat seksikkäinä, joten isorintaiset naiset ovat yleistyneet. Tämä on toki siitä mielekäs selitysmalli, että se korostaa että ihmiset ovat sarja-avioitujia tai jopa yksiavioisia. Ja sen vuoksi miehet eivät nai kaikkea mikä liikkuu, joka taas pakottaa valikoimaan ja kohdistaa seksuaalivalintaa myös naisiin. Näin naisille voisi syntyä riikikukon pyrstöön viittaava rintavarustus josta muutoin voisi olla kiusaa ja vaivaa ja niskasärkyä.

Ongelmia.

Valitettavasti nämä selitykset ovat oikeita, mutta vain puoliksi oikeita.
1: Funktionaalisen selityksen aukko on siinä, että se selittää rinnat, mutta ei miksi ne ovat aina. Hyvin monella muulla eläimellä rinnat ovat poikimisen jälkeen suuret koska niiden tarkoitus on tarjota ravintoa. Muuna aikana niiden koko kutistuu. Näin ollen ruokintafunktio selittää kyllä miksi naisilla on rinnat, mutta ei sitä miksi ne nimenomaan pullottavat aina.
2: Seksuaalivalintaan vetoamisen ongelma on siinä, että pitäisi tietää miksi ne ovat seksuaalivalinnan kohde. Ja tässä kohden rinnoilla on itse asiassa suuri ongelma ylitettäväksi ; On ymmärrettävää että simpanssiurokset kiihottuvat peräpään muutoksista. Naaraiden ovuloinnin merkit ovat ratkaisevia. Tällöin seksuaalivalinta voi suosia selviä merkkejä ja niiden tunnistamista. Mutta rinnat ovat hyvin erilaiset. Kun lähtötilana on se, että rinnat paisuvat kun on jälkeläisiä, edessä on hyvinkin voimakas ongelma. Nimittäin se, että jos naaras/nainen imettää, se on sitoutunut jonkun muun poikaseen/lapseen. Ja ihmisillä imettäminen on myös "ehkäisykeino", eli nainen tulee vaikeammin raskaaksi. Tämän pitäisi tarkoittaa että rinnat nimenomaan olisivat turn off. Miesten ei kaiken järjen mukaan pitäisi kiinnostua rinnoista, vaan nimenomaan lattarintaisuus innostaisi heitä syvästi. Which is not the case. Joten selitysmallissa on ongelma.

Ongelmien ratkaisu päivityksillä

Tietenkin selitysten halutaan olevan parempia kuin "sinne päin" joten malleja on täydennetty.

1: Funktionaalisessa näkökulmassa voidaan esimerkiksi viitata siihen että rinnat ovat ravintovarasto, joka osoittaa että kyseinen nainen on hyvä keräämään hedelmiä, tai hyvä käyttämään ravintoa. Tämän näkemyksen pienenä heikkoutena on se, että se ei selitä sitä miksi miehillä ei ole rintoja. Mutta toisaalta oogamiaan liittyvät piirteet voivat johtaa siihen että nimenomaan naisen rasvakerros takaa sen että energiaa riittää raskauteen ja että hengissä selviämisen mahdollisuudet imetyksen aikana ovat paremmat. Joten teoria ei varmasti ole täysin ansioton. ; Itse asiassa tätä teoriaa vahvistaa vielä sekin, että metsästäjä-keräilijän elämäntavassa näyttää olevan niin että miehet metsästävät ja naiset keräilevät. Metsästyksessä suuret rinnat ovat enemmän tiellä. Tosin tässä voi olla kysymys siitä että syy-seuraussuhteet ovatkin toisin päin. Eli naiset eivät metsästä koska naisilla on rinnat jotka ovat ikävästi tiellä. Ja nämä piirteet ovatkin voineet ruokkia toisiaan.
     1.1: Boguslaw Pawlowski on kuvannut teoriaa jossa korostetaan nimenomaan rintojen ravintovarastoluonnetta. Rasva onkin hyvä keino tallettaa energiaa ja vararasvaa. Hän korostaa että rasva liittyy estrogeeniin, joten jo tämäkin on voinut kasvattaa sukupuolten välistä eroa, ikään kuin epäadaptiivisena sivutuotteena. Rasva voisi hyödyttää miehiä, mutta estrogeeni häiritsisi muutoin metsästystä ja taistelua. Miehien täytyi yksinkertaisesti olla lihaksikkaampia. Naiset luonnollisesti myös vaativat tietyn määrän rasvaa ylipäätään voidakseen tulla raskaaksi. Miehillä vastaavia ongelmia ei ole. Miehen tarvitsee olla vain sen verran kunnossa että kykenee ejakuloimaan. Pawlowskin teoriaa on moitittu siitä että hormoneilla ei tosiasiassa ole välttämättä mitään sidottua ominaisuutta. Vaan usein menee niin että jos jokin piirre hyödyttää yhtä sukupuolta mutta haittaa toista, se yleistyy jos se saadaan sidottua sukupuolihormoneihin. (Tämä liittyy erityisesti seksuaalisesti antagonistisiin piirteisiin, jotka taas ovat usein juuri hurmaamiseen liittyviä rakenteita ja hurmaamiskyvyn sietokyvyn kasvattamista.)

2: Seksuaalivalintaa korostavassa mallissa taas on otettu esille Fisherin ajatukset. (Tarkalleen ottaen ns. "run-away -selection") Siinä korostetaan että seksuaalivalinta ei oikeasti välitä pelkästään jälkeläisestä. Itse asiassa mistä tahansa piirteestä voi tulla seksuaalisesti oleellinen piirre, kunhan se vain on olemassa. Tästä malliesimerkkinä on nimenomaan riikinkukon pyrstö josta on elämässä riesaa, vaaraa ja haittaa koiraalle. Joka osoittaa että se on niin mainio että selviää hengissä tästä huolimatta. Sen jälkeen kun signaaliusluonne on kerran syntynyt, on jokaisen naaraan intressinä etsiä suuripyrstöisin koiras. Sillä evolutiivisesti on hyvin hyödyllistä jos jälkeläiset ovat "seksikkäitä koiraita". Koska seksuaalivalinta riikinkukoilla on naaraan koiraaseen kohdistamaa, ja olen jo aiemmin korostanut sitä että ihmisillä molemmat sukupuolet valikoivat, ei ole ollenkaan mahdotonta että naisten rinnat olisivat tämänlainen piirre. Ainakin niistä on monille naisille kiusaa kuten niskasärkyä. Ja miehet nauttivat rinnoista koska on evolutiivisesti kätevää jos jälkeläiset ovat seksikkäitä tyttäriä. ;
     2.1: Geoffrey Miller on listannut "The Mating Mind" -teoksessaan miten seksuaalivalinta on rintojen kohdalla hyvin uskottava syy. Sillä seksuaalivalinta näkyy piirteissä tietyllä tavalla. Seksuaalivalinnan kautta syntyneitä piirteitä kuvaavat hyvin usein seuraavat piirteet (a) Ne liioittelevat sukupuolten välisiä eroja. (b) Ne eivät ole rakenteellisesti oleellisesti elintoimintoja muuttavia, eivätkä siksi näy esimerkiksi luurangossa (c) niiden välillä on hyvin suurta variaatiota yksilöiden välillä (d) ne suurenevat ja tulevat vahvasti esiin puberteetissa (e) seksuaalinen kiihotus liittyy niiden käyttöön ja esimerkiksi kosketteluun. Miller korostaa lisäksi kulttuurisia puolia, kuten sitä että rinnat näyttävät liittyvän seksuaaliseen väkivaltaan. Ja hyvin monissa kulttuureissa rinnat on muutoinkin erotisoitu, esimerkiksi seksuaalisuuteen liitetyillä jumalattarilla. Miller korostaa myös, että rintojen rasvakerros itse asiassa haittaa imetystä ja imetyksen alkuvaiheissa rinnat muuntuvat pikku hiljaa, koska naisilla kuluu aikaa siihen että "koristeellisesta" rasvasta päästään eroon ja rinnat saadaan muotoiltua paremmin imetystoimintaan.

Laatikon ulkopuolella on kuitenkin tilaa.

Jared Diamondin "Why sex is fun" käsittelee kuitenkin mielenkiintoista asiaa. Nimittäin sitä miten ihminen on yksiavioinen, ja miten tämä liittyy siihen että naisilla on piilo-ovulaatio. Tämä johtaa yksiavioisuuteen, koska muutoin kävisi helposti kuten simpansseilla. Koiraat antavat mielellään lahjoja naaraalle jolla on ovulaation merkkejä, mutta kiinnostus muulloin on vähäisempää. Samoin koiraiden mustasukkaisuus olisi järkevää harrastaa vain ovulaation aikoina. Muulloinhan ajan voisi käyttää paremmin vaikka muiden naisien vikittelyyn. (Naaraan sen sijaan kannattaa olla mustasukkainen koko ajan, koska mies voi joutua työlääseen jälkeläisenhoitamiseen jossa hoidetaan jonkun toisen jälkeläistä kuin omaa.) Ovulaatioajan piilottamisella voidaan taata se, että mies osoittaa kiinnostusta koko ajan, ja on toisaalta myös mustasukkainen koko ajan. ; Ja tässä vaiheessa rintojen muoto saadaan sovitettua varsin tehokkaasti tähän. Naisten kannattaa evolutiivisesti piilottaa hedelmällisyyteen liittyviä piirteitään samoista syistä. Ovulaatio ja rinnat, samaa maailmaa.
1: Tämä malli viehättää itseäni. Se lähtee riittävän kaukaa. Muissa malleissa ongelmana on se, että ne toimivat vasta jonkin asteen jälkeen. Fisherin malli toimii erinomaisesti heti kun rinnat ovat seksuaalisesti kiinnostavia. Mutta se ei selitä miksi tämä piirre on alkanut olemaan sellainen.

Alister Hardyn vesiapinahypoteesiin liitetyssä näkemyksessä ajateltiin että ihmiset olisivat kehittyneet rantaelämässä. Siksi turkki olisi kadonnut, rasvakerros, kyky hallita hengitystä tahdonalaisesti ja muut vastaavat piirteet jotka muistuttavat monien vesieläinten vastaavaa piirteitä. (Ja niin edes päin.) Siinä ajateltiin myös, että rinnat olivat muodoltaan samanlaiset kuin takamus. Eli simpanssikoiraille syntynyt halu kiinnittää huomiota takapäähän olisi manipuloitu rintoihin.
1: Tämä teoria on monista kuitenkin epäonnistunut kuriositeetti, enkä itsekään kykene oikein ottamaan sitä vakavasti. Ennen tähän uskottiin vakavammin, mutta nyt sen suosio näyttää hiipuneen varsin voimakkaasti. (Mitä pidän hyvänä asiana. Teoria on vähän hassu.

Loppukaneetti

Luultavasti rintojen kohdalla onkin kysymys monesta tekijästä. On tavallaan väärin olettaa että vain yksi elementti olisi oikea selitys jossa muut olisivat sitten vääriä. Se, että käsillämme voi heittää keihästä ei ole jotain joka olisi selitys sille että kyky kantaa esineitä tai askarrella työkaluja olisivat yhtään vähemmän oleellisia syitä sille miksi meillä on tämän tietyn laiset kädet. Silti, kaiken kaikkiaan on jännittävää, että naisten rinnat ovat jossain määrin mysteeri evoluutiolle. Se ei toki ole sellainen ongelma jolle ei jotenkin voisi olla evolutiivisesti mitään ratkaisua. Selvästi evoluutiolla saadaan otetta ongelmaan, joka vihjaa että loputkin on selvitettävissä. Erikoista on, että vaikka moni pitää asiaa helppona ja vastaavat intuitiivisesti heti, se on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Osittaisten vastausten vuoksi se on kuitenkin vielä aikamoinen mysteeri tiedemaailmalle. Rinnat ovat siis ällistyttäviä muillekin kuin amispojuille. Niistä kiinnostuminen on kaunista, tervettä ja jaloa. Niiden tarkkailu mahdollistaa universumin erään mysteerin avaamisen.

---

Tälle mitä kiinnostavimmalle asialle on luonnollisesti tarjottu monia vaihtoehtoisiakin selitysmalleja. Tämän blogauksen ideana ei ollut luetella kaikkea. Vaan lähinnä esitellä prosessia ja muutamia isompia linjoja. Ja vetää asiasta "isoimpia linjoja" koskeva statement. Ja halusin luonnollisesti osoittaa hyvää makuani ja valottaa asiallisia kiinnostuksenkohteitani kuvituksella.

Paremmuus

Näsinneula sen juurelta kuvattuna.
Kristillisen tiedekulttuurin tuotos.
Ei mikään "Tampereen minareetti".

Jos lisään tämän
tähän, uskova kenties
pahastuu vertauksesta.
Mutta islamilaisissa maissa
pelkästä Muhammadin kuvasta
voi saada lisäksi kivittämistä.

Kun katsotaan maailmaa, on helppoa huomata että islam eroaa melko vahvasti kristinuskosta. Ne ovat toistensa sukulaisuskontoja, mutta käytännössä niihin liittyy erilaisia lieveilmiöitä. Ja vaikka en fundamentalismista ja kreationismista pidäkään, on näiden lieveilmiöiden vertailu vähän sama kuin vertailisi takapuolessa olevaa visvapaisetta ebolaan, ainakin siinä mielessä että niissä on hyvin syvällinen laatuero. ; Esiin voidaan nostaa vaikkapa se, että joissain islamilaisissa maissa ateismista voi saada kuolemantuomion, mutta kotimaassamme pitää inistä "suvivirrestä" internetissä.

Nämä eivät toki kuvaa "koko uskontoa" vaan marginaalia. Otan asian esiin sitä kautta, että kristilliseen maailmankuvanlevittämiseen on suorastaan kuulunut ajatus jossa kristinusko on hyväksi tieteelle ja etiikalle. Koko länsimainen tiede nähdään paitsi kristittyjen tekemäksi niin myös perustaltaan kristilliseksi. Ja samoin on etiikan laita.

Tässä oletetaan, että ideologia olisi kaiken pohjalla. Ja että tämä ideologia olisi pysyvä ja muuttumaton. Tässä näkökulmassa on toki teologisesti väännetty seikka siitä miten kristinuskolla joko on tai ei ole historiassa muutumaton ydin joka joko nivoo meidät yhteiseen pitkään historiaan tai ei. Oleellista on kuitenkin se, että yhteiskunnallinen ilmeneminen ei ole mitenkään pysyvää. Jos mainitsemani kuolemanrangaistus otetaan esille, voidaan huomata rikoshistoriasta se, että jumalanpilkasta on tuomittu kuolemaan kristityissä pohjoismaissa. Itse asiassa Jaana Haapasalon yliopistossa oppikirjana käytetty "Kriminaalipsykologia" alkaa pienellä valmistelevalla historia-annoksella. Kirja paljastaa, että jumalanpilkkalaki oli siitä erikoinen, että monia muita kuolemantuomioita koski erityinen armahdumahdollisuus. Jumalanpilkka, noituus ja kolminkertainen varkaus olivat kuitenkin niin vakavia että niiden kohdalla kuolemantuomiota ei mikään maallinen valta saanut estää ja pysäyttää minkään armeliaisuuden vuoksi. ~ Kuuntelin tuossa Leo Melleriä ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä", ja hänen lausumiensa mukaan uskonnottomat ovat murhaajia, saastaisia ja noitia. Jos tämä ei ole vihapuhetta, niin mikä? Tämä muistuttaa siitä, että "emme ole niin kaukana" noista ajoista.

Onkin varsin uskottavaa että osasyyllinen löytyy muusta kuin ideologian syvimmästä olemuksesta. ; Tieteessä muuttuva asia saa selityksen asiasta jota on muutettu ennen testiä. Kristinusko on ollut pysyvä, joten olisi omituista käyttää sitä selityksenä vaikkapa tieteelliselle vallankumoukselle. Jos kristinusko oli niin hyvä, niin miksi Rooma romahti? Tunnetun ihaillun voittotarinan 313 tulee muistuttaa muustakin kuin Aku Ankasta. Nimittäin siitä, että Rooma oli romahduksensa aikana hyvinkin kristillinen. Miksi Rooman jälkeinen romahdus tapahtui kun kristinusko on niin hyödyllinen? Miksi tieteellinen vallankumous ei alkanut vuonna 314?

Kristitty on vaikeuksissa vähemmän kuin ateisti. Esimerkiksi eräs ateisti joka on tunnetusti islamkriittinen ja kohtelee kristinuskoa hyvinkin myötäsukaisesti siitä että kristinusko on parempi kuin islam, koska kristityt eivät tapa vääräuskoisia. Eli tieteellisen vallankumouksen takana oli muutos, uusi ajatus ja ideologia, ateistisuus joka alkoi luonnonfilosofisesta deismistä (jossa oli kaksi edistysaskelta, rationalismista poismeno ja Jumalan taustavoimaksi siirtäminen) ja jatkui tyylipuhtaaksi empiiriseksi ateismiksi (joka kehitti nämä kaksi askelta äärimmilleen). Tässä muuttuva asia tosiaan selitetään muuttuvalla, joka vastaa tieteellistä perustelua. Mutta en silti malta olla muistamatta katolisia ja kataareja, sekä kristittyjen taipumusta lynkkaushenkisiin noitavainoihin katolista kirkkoa pahemmin. Ja nauramatta tämän jälkeen räkäisesti. ; Uskovaisten yleinen ja väistämätön leppoisuus ei ole oikeastaan uskottavaa edes tänä päivänä - ja meidän aikamme näyttää leppoisilta lähinnä kristinuskon historiaan ja kristinuskon historialta näyttävään nykyislamilaiseen käytänteeseen verrattuna.

Kuvassa peltinen
historiallinen tarvekalu.
Se laitettiin kynttilän
päälle ja naisten jalkojen
juureen hameen alle.
Se lämmitti kylmissä kirkoissa.
Tiede auttoi uskovaisia,
eikä oikeastaan toisinpäin.
Näitä värkkejä kutsuttiin
leikkisästi "pillunlämmittimiksi".
Siksi se on tässä blogissa.

Itse olen kuitenkin Jared Diamondin linjoilla. Hänen "Tykit, taudit ja teräs" mallintaa yhteiskunnan kehittymistä monien syiden kautta. Ja tässä voidaan sanoa että elintaso syntyy osittain myös ihan maantieteellisistä syistä.; Esimerkiksi tietyn tason teknologia ilman terästä on mahdotonta. Ja elintason nousuun liittyy yleisen väkivaltaisuuden lasku - varmasti osittain negatiivistenkin syiden vuoksi, kuten laiskanpulskeuden vuoksi, ja osittain siksi että ei tarvitse tehdä rikoksia elääkseen. Ja osittain siksi että rikollisuus muuttaa muotoaan kun esimerkiksi luottokortit voi varastaa netissä ilman että lähtee mukiloimaan ja varastamaan ja puukolla uhkaamaan saadakseen konkreettiset rahat taskusta. ~ Siksi kun aatehistoriaa katsoo, voidaankin huomata miten kristinuskon teologit olivat humanismia vastaan kunnes humanismi sai riittävästi valtaa ollakseen voittamaton, jolloin kristityt totesivat että Jumala haluaa mitä humanismi haluaa.

Voidaankin sanoa että kulttuuri joka kehittyi Euroopassa, kehittyi olosuhteiden sallimissa rajoissa ja levisi tästä eteenpäin. Ja tämä kulttuuri sai valta-aseman. Ja kristinusko sattui vain olemaan täysin neutraali tähän kulttuuriin päälleliimattu koriste. Kristinusko ei ole aikaansaaja vaan ohessaratsastaja, jonkinlainen suosioloinen joka imee ansioita jostain jossa sillä ei ole osaa eikä arpaa.

Konservativismi ja lopputulosharha

Aina on tehty näin!

Konservativismissa on hyviä ja huonoja puolia. Nähdäkseni hyvää siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta meidän ei tarvitse toistaa sitä. Huonoa siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta joutuisimme toistamaan sitä. Huonointa siinä on se, että voimme vetää historiasta liian pitkällevietyjä johtopäätöksiä jotta kehittäisimme kasvavasti heikentyvän kyvyn korjata mitään ongelmia, koska kutsumme niitä välttämättömiksi paheiksi tai automaattisiksi seuraamuksiksi.

Dogmaattista ideologiaan jumittamista pahempaa onkin jonkinlainen slippery slope, jossa nähdään liian pitkälle vietyjä ja liian ehdottomia johtopäätöksiä. Tästä on helppo löytää esimerkkejä konservatiivien puolelta. Nähdäkseni ei tarvitse kuin vilkaista eutanasiakeskustelua kun se nähdään kaltevana pintana joka luisuttaa yhteiskunnan ensin mummomurhiin ja sitten vammaisten eliminointiin, siihen että lääkärit tappavat kaikki ja peittävät hoitovirheensä jolloin kaikki sairaanhoitoa tarvitsevat ovat koko ajan uhattuna. Ja lopulta eläkkeellesiirtyminen tarkoittaa valtiollista kuulaa kalloon..

Mutta korostaakseni että tämän tyyppinen konservativismin taustaideologiaan naulattu ajattelu on tuttua myös liberaalilla puolella, otan esille sen, miten taannoin huomattiin syvä samanlaisuus perussuomalaisten ja Hitlerin politiikan alkuaikojen välillä. Samanlaisuus onkin huomattava. On hyvä huomata, että Hitlerkään ei alkanut suunnitelmilla holokaustista. Siihen tavallaan vain päädyttiin. Osa näki että oltaisiin jollain liukkaalla pinnalla jonka päässä olisi kansanmurha. ; Nähdäkseni juuri se, että tavoitteessa päädytään johonkin kertoo enemmänkin siitä, että moni seikka on vaikuttanut, ja että lopputulos on ollut enemmänkin sattumaa. En pidä perussuomalaisia natsipuolueena. Pidän sitä vain puolueena joka on sellainen, että jos olet natsi, se vastaa parhaiten sitä mitä haluat. Nähdäkseni tämänlaienn tilanne on aina jokun puolueen osa, ainakin niin kauan kuin natseille annetaan äänioikeus siinä missä muillekin kansalaisille. Natsikortin heiluttaminen on liioiteltua ja moni näkee että kaikki maahanmuuttokriittisyys olisi samaa kuin piiloteltu islamviha tai rasismi. (Osa siitä on juuri sitä. Mutta ei kaikki.)

Jukka Hankamäki kirjoitti ainakin itselleni valaisevan analyysin sille, miksi rikkaiden ihmisten elämänkerrat ovat juuri nyt suosittuja. En ole oikein ymmärtänyt itse elämänkertoja, ja luen niitä varsin vastahakaisesti. On kuitenkin mielenkiintoista miettiä mihin niitä tarvitaan ja miksi niitä ostetaan ja miksi niitä kirjoitetaan. Hankamäki näkee että mairittelevat että haukkuvatkin teokset ajavat joka tapauksessa markkinavoiminen asiaa, kertovat että tämä rikas bisnesmies on tärkeä. "Bisnesmiesten elämäkerrat eivät nimittäin koskaan ole viattomia eivätkä puolueettomia - eivät jossakin tiedottamis-, viihdyttämis- tai ”informaationsäilyttämistarkoituksessa” julkaistuja. Eivät! Vaan ne on kirjoitettu ja julkaistu juuri siinä maineenhallinnan pyrkimyksessä ja valtapoliittisessa tarkoituksessa sekä prosessissa, jossa käydään kamppailua elintilasta; näissä tapauksissa taloudellisesta vaikutusvallasta." Tässä syntyy tarina joka ruokkii itseään ; "Elämäkerran olemassaolo alkaa olla jo jokaisen vaikuttajan elinehto, sillä henkilökohtaiset ominaisuudet ovat selvää valuuttaa liike-elämässä. Uskomuksen tai juorun lähdettyä liikkeelle sillä on taipumus vahvistaa itseään, jolloin ihmisestä aletaan uskoa, että hän todella on sellainen kuin sanotaan. Kun Björn Wahlroosista tai Jorma Ollilasta kerrotaan hänen olevan älykäs, juonitteleva, peluri, voittamisesta nauttiva tai onnistuja, häntä aletaan pitää sellaisena. Näin on, vaikka hänellä olisi vain ollut hyvää tuuria toisin kuin monilla muilla yhtä älykkäillä ja nerokkailla. Yleisöt ja lukijat joutuvat joukkoharhan valtaan ja tulevat itse osallistuneiksi pyhimyskultin rakentamiseen." Tässä mukaan tulee harha. "Tieteellisesti sanoen Tuomo Pietiläinen ja työryhmä ovat syyllistyneet ajatusvirheeseen, nimittäin lopputulosharhaan (engl. outcome bias), josta käytetään myös nimitystä historioitsijan erehdys. Sen mukaisesti ratkaisua arvioidaan lopputuloksen perusteella eikä päätöksentekoprosessin perusteella." ... "Henkilöä arvioidaan sen perusteella, mitä hänestä on tullut. Samanaikaisesti peitetään näkyvistä, että (1) useimmista samanlaisissa oloissa toimineista, yhtä älykkäistä ja toimeliaista ihmisistä ei ole tullut rikkaita ja menestyviä vaan tavallisia köyhiä ja hävinneitä. Toiseksi (2) väitetään, että lopputulos on seurausta terävistä valinnoista, vaikka sekään ei pidä välttämättä paikkaansa. Talous on niin monimutkainen syiden ja seurausten verkko, että älykkyydellä ei ole paljoakaan merkitystä huippumenestyksen saavuttamisessa, vaan suurempi osuus lankeaa lopultakin vain hyvälle tuurille ja sille, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa."

Lainasin Hankamäkeä pitkälti alustaakseni mietteet siitä, miksi moni konservatiivi haluaa oppia historiasta, mutta erityisen moni heistä suhtautuu hyvin negatiivisesti Jared Diamondiin, joka tutkii yhteiskuntien rakentumista ja tuhoutumista historiallisten esimerkkien kautta. Syynä on se, että konservatiivi hakee yleensä ratkaisua joko vain ideologiasta tai ideologian ja kansan perimän summasta. Diamond taas korostaa maantieteellisiä seikkoja. Sellaisia, jotka eivät koske sitä että kansalaiset olisivat neroja tai erityisen viisaan ideologian kannattajia.

Syynä on se, että ideologiaa tuijottaessa lukitaan hyvin tiukka tulkintakehä. Tämä on itse asiassa myös liberaalin puolen ongelman. Toki tausta on eri. Siinä missä konservatiivi on yleensä ideologinen dogmaatikko, liberaali puoli taas korostaa ihmistä autenttisena hahmona jota perimä ja ympäristö eivät kahlitse muuta kuin silloin kun ihminen uskoo niillä olevan voimaa. Eli että ihminen ohjataan johonkin aina sillä että hänelle uskotellaan että juuri näin tapahtuu. Tämä on johtanut erikoiseen tilaan jossa kaikki ihmiseen vaikuttavat elementit latistuvat pohjimmiltaan valtaintressiksi. Diamond siis oikeastaan tallaa sekä klassisen konservatiivin että klassisen liberaalin varpaille. (Miten hän on ylipäätään saanut suosiota? Onko maailmassa sittenkin riittävästi ns. skientistejä?)

Yhteiskunnissa on tärkeää huomata yksi piirre. Nimittäin se, että niin kauan kuin ihmiskunta ei ole sukupuuttoon kuollut, meillä on yhteisöjä. Niillä on aina jonkinlainen kulttuuri. Tämä kulttuuri nähdään helposti joksikin joka on ikään kuin selvinnyt ansioillaan eikä ehdottomasti tuurilla. ; Kahneman kuvaakin "Thinking fast and slow" -teoksessaan sitä, miten lopputulosharha yleensä liittyy tilanteisiin jossa karsiudutaan ja osa jää jäljelle. Hän kuvaa tilannetta kisana jossa on valtava lauma kolikonheittäjiä. Joka heittää kruunan pääsee seuraavalle kierrokselle. Tilastollisesti puolet karsiutuu joka kierros. Ja hyvin moni ajattelee että viimeiseksi jäljelle jääneet edustaisivat joko hyvää kolikonheittotaitoa tai ovat jotenkin luonnostaan onnekkaita. Näin ei tietysti ole. Ja tämä on helppo havaita aloittamalla kierros uudestaan, alusta. Samat tyypit eivät voittaisi kolikonheitoissa joka ikinen kerta kun pelattaisiin vaikka tuhat kierrosta. Tilastollisesti aiemmilla kierroksilla menestyneet pärjäisivät yhtä hyvin kuin muutkin. "Lopputulosharhassa" kyseessä on itse asiassa "selviytymisharha" jossa tilastollisuuden vaikutus nähdään taitona.

Ja ei. En sano, että yhteiskunnan toimivuudella ei olisi mitään tekemistä. Tätä valaistakseni otan esille älykkyyden ja perinnöllisyyden. "Scientific American" piti sisällään artikkelin älykkyyden heritabiliteetista. Se ei pitänyt sisällään mitään minua yllättävää. Sen sijaan artikkelin kommenteista paistaa se, miten se järkytti monia joka katsoo että älykkyys on perinnöllistä. Taustalla oli tutkimusten tuoma teema jossa havaittiin että kulttuurisesti värittyneitä asioita mittaavat älykkyystestit nostivat perimän vaikutuksen muuta suuremmaksi. ; Eli esimerkiksi sanavarastoa mittaavissa testeissä perimällä on enemmän merkitystä kuin palikkatesteissä. Syyksi ehdotettiin sistä, että kognitiiviset kyvyt ja tieto dynaamisesti syöttävät toisiaan. "The researchers argue that their findings are best understood in terms of genotype-environment covariance, in which cognitive abilities and knowledge dynamically feed off each other. Those with a proclivity to engage in cognitive complexity will tend to seek out intellectually demanding environments. As they develop higher levels of cognitive ability, they will also tend to achieve relatively higher levels of knowledge. More knowledge will make it more likely that they will eventually end up in more cognitively demanding environments, which will facilitate the development of an even wider range of knowledge and skills." Tämä ajatus on itse asiassa ehtaa Edward O. Wilsonia ; Perimän erot auttavat alkuun ja kannustavat panostamaan omiin vahvuuksiin. Taito joka johtuu harjoittelusta ei ole kulttuuria joka olisi täysin perimästä vapaata.

Tällä oli erikoisia vaikutuksia rotukysymykseen. Älykkyystestit näyttävät isoja eroja valkoisten ja mustien välillä. Ja vaikka älykkyystestejen tuloksia on perinteisen liberaalin tematiikan puolelta moitittu kulttuuririippuvaisuuden seuraukseksi, syy tähän eroon voikin olla juurikin muualla. "In a controversial paper in 2005, Jensen teamed up with J. Philippe Rushton to make the case that this proves that black-white differences must be genetic in origin. But these recent findings by Kees-Jan Kan and colleagues suggest just the opposite: The bigger the difference in cognitive ability between blacks and whites, the more the difference is determined by cultural influences."

Osa piti kulttuurin vaikutusta jopa evoluutiodenialismina. "There are inferior students and there are superior students. Most likely the superior students are well fed, motivated and mentally healthy. They do not necessarily have intelligent parents. To me that doesn’t sound right. After all, evolution favors the survival of the fittest. Could inferior students be the fittest? The evolution of intelligence must be genetic. Nurture plays a role but not the primary one." Nähdäkseni tämä evoluutio -sanan varassa uskottavuutta itselleen luovassa lausunnossa on kuitenkin enemmän evoluutioidiotismista. Evoluutiossa adaptaatio ei määrity pelkästään sitä kautta mikä menestyy. Gould, paatunut evoluution kannattaja, moitti adaptationisteja juuri lopputulosharhasta, siitä että moni otti olemassaolevan piirteen jonain joka aina vaatii taakseen funktionaalisen selityksen. Hän piti tämänlaista just so -tarinoiden kertomista sitä nimenomaan epäevolutiivisena ajatteluna. Hän piti sitä enemmän lastensatuihin rinnastettavissa olevana roskana ; Taustalla on ikään kuin taikausko jossa tieteellinen selitys ei riitä vaan vaaditaan selitystä joka selittää miksi juuri näin kävi eikä toisenlainen evoluutiohistoria olisi ollut edes mahdollinen. Oikea evoluutio ei kuitenkaan todennäköisesti uudelleenkäynnistettynä toistaisi itseään identtisesti. Oikea adaptaation esilletuominen vaatii elinympäristöanalyysiä. Se, että jokin on attribuutti ei tarkoita sitä että sillä olisi funktio. Tämän vastakohta ei ole se, että evoluutio olisi roskaa. Päinvastoin. Maailma ei yksinkertaisesti ole näin dikotominen.

Konservativismin kohdalla on houkutuksena astua lopputulosharhaan paitsi tässä rotyälykkyyskysymyksessä niin etenkin kulttuurisissa piirteissä. Esimerkiksi uskonto nähdään helposti aivan oleellisen relevanttina. Kenties kysymys on kuitenkin aivan muusta. ; Kenties asia onkin siihen suuntaam miten "Unabomber" -nimellä tunnettu terroristi Kaczynski jaotteli ; Hän jakoi kulttuuripiirteet merkittäviin kysymyksiin ja irrelevantteihin mielipiteisiin. Hän korosti, että yhteiskunnassa valtio tuppaa jättämään tärkeät asiat kontrolliin ja antaa sitten ihmisille vapauksia asioissa joilla ei ole sille mitään väliä. Näin valtio ei anna vapautta päättää haluatko maksaa veroja ja yrittää ohjata sinua tekemään töitä. Sen sijaan sillä ei yleensä ole väliä, mikä on lempivärisi ja mitä uskontoa kannatat. Nämä yhteiskunnan adaptiivisuuden kannalta einiintärkeät seikat ovat sitten eksistentiaalisesti yksilöille tärkeitä itseilmaisun muotoja. Yhteiskunnan selviytymiselle ne ovat kuitenkin enemmän koristeita jotka ohjaavat kansalaisten huomion syrjään tärkeistä kysymyksistä.

Yksilöiden näihin liittämät eksistentiaaliset kokemukset sitten vain muuttuvat lopputulosharha -ajattelussa samoiksi kuin adaptaatiot. Ja niille keksitään ikään kuin väkisin just so -kertomuksia. ; Esimerkiksi historiaa tulkitessa konservatiivi ei siksi vain kuvaa tapahtumia, vaan liittää selityksiä tarinan yhteyteen. "Koska Itävaltalaiset olivat kalvinisteja, he puolustivat maataan Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa" -tyylinen lausuma väittää että koriste on adaptaatio. Lopputulosharha syntyy siitä, että ajatellaan että selviytyminen vaatii taitoa eikä mietitä sitä että joka tapauksessa valloilla olisi jonkinlainen kulttuuri. Ja jos se olisi tyystin erilainen, sen parissa silti keksittäisiin selityksiä sille miksi juuri mitenkään muuten ei olisi voinut käydä.