maanantai 20. tammikuuta 2014

Paremmuus

Näsinneula sen juurelta kuvattuna.
Kristillisen tiedekulttuurin tuotos.
Ei mikään "Tampereen minareetti".
Jos lisään tämän
tähän, uskova kenties
pahastuu vertauksesta.
Mutta islamilaisissa maissa
pelkästä Muhammadin kuvasta
voi saada lisäksi kivittämistä.
Kun katsotaan maailmaa, on helppoa huomata että islam eroaa melko vahvasti kristinuskosta. Ne ovat toistensa sukulaisuskontoja, mutta käytännössä niihin liittyy erilaisia lieveilmiöitä. Ja vaikka en fundamentalismista ja kreationismista pidäkään, on näiden lieveilmiöiden vertailu vähän sama kuin vertailisi takapuolessa olevaa visvapaisetta ebolaan, ainakin siinä mielessä että niissä on hyvin syvällinen laatuero. ; Esiin voidaan nostaa vaikkapa se, että joissain islamilaisissa maissa ateismista voi saada kuolemantuomion, mutta kotimaassamme pitää inistä "suvivirrestä" internetissä.

Nämä eivät toki kuvaa "koko uskontoa" vaan marginaalia. Otan asian esiin sitä kautta, että kristilliseen maailmankuvanlevittämiseen on suorastaan kuulunut ajatus jossa kristinusko on hyväksi tieteelle ja etiikalle. Koko länsimainen tiede nähdään paitsi kristittyjen tekemäksi niin myös perustaltaan kristilliseksi. Ja samoin on etiikan laita.

Tässä oletetaan, että ideologia olisi kaiken pohjalla. Ja että tämä ideologia olisi pysyvä ja muuttumaton. Tässä näkökulmassa on toki teologisesti väännetty seikka siitä miten kristinuskolla joko on tai ei ole historiassa muutumaton ydin joka joko nivoo meidät yhteiseen pitkään historiaan tai ei. Oleellista on kuitenkin se, että yhteiskunnallinen ilmeneminen ei ole mitenkään pysyvää. Jos mainitsemani kuolemanrangaistus otetaan esille, voidaan huomata rikoshistoriasta se, että jumalanpilkasta on tuomittu kuolemaan kristityissä pohjoismaissa. Itse asiassa Jaana Haapasalon yliopistossa oppikirjana käytetty "Kriminaalipsykologia" alkaa pienellä valmistelevalla historia-annoksella. Kirja paljastaa, että jumalanpilkkalaki oli siitä erikoinen, että monia muita kuolemantuomioita koski erityinen armahdumahdollisuus. Jumalanpilkka, noituus ja kolminkertainen varkaus olivat kuitenkin niin vakavia että niiden kohdalla kuolemantuomiota ei mikään maallinen valta saanut estää ja pysäyttää minkään armeliaisuuden vuoksi. ~ Kuuntelin tuossa Leo Melleriä ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä", ja hänen lausumiensa mukaan uskonnottomat ovat murhaajia, saastaisia ja noitia. Jos tämä ei ole vihapuhetta, niin mikä? Tämä muistuttaa siitä, että "emme ole niin kaukana" noista ajoista.

Onkin varsin uskottavaa että osasyyllinen löytyy muusta kuin ideologian syvimmästä olemuksesta. ; Tieteessä muuttuva asia saa selityksen asiasta jota on muutettu ennen testiä. Kristinusko on ollut pysyvä, joten olisi omituista käyttää sitä selityksenä vaikkapa tieteelliselle vallankumoukselle. Jos kristinusko oli niin hyvä, niin miksi Rooma romahti? Tunnetun ihaillun voittotarinan 313 tulee muistuttaa muustakin kuin Aku Ankasta. Nimittäin siitä, että Rooma oli romahduksensa aikana hyvinkin kristillinen. Miksi Rooman jälkeinen romahdus tapahtui kun kristinusko on niin hyödyllinen? Miksi tieteellinen vallankumous ei alkanut vuonna 314?

Kristitty on vaikeuksissa vähemmän kuin ateisti. Esimerkiksi eräs ateisti joka on tunnetusti islamkriittinen ja kohtelee kristinuskoa hyvinkin myötäsukaisesti siitä että kristinusko on parempi kuin islam, koska kristityt eivät tapa vääräuskoisia. Eli tieteellisen vallankumouksen takana oli muutos, uusi ajatus ja ideologia, ateistisuus joka alkoi luonnonfilosofisesta deismistä (jossa oli kaksi edistysaskelta, rationalismista poismeno ja Jumalan taustavoimaksi siirtäminen) ja jatkui tyylipuhtaaksi empiiriseksi ateismiksi (joka kehitti nämä kaksi askelta äärimmilleen). Tässä muuttuva asia tosiaan selitetään muuttuvalla, joka vastaa tieteellistä perustelua. Mutta en silti malta olla muistamatta katolisia ja kataareja, sekä kristittyjen taipumusta lynkkaushenkisiin noitavainoihin katolista kirkkoa pahemmin. Ja nauramatta tämän jälkeen räkäisesti. ; Uskovaisten yleinen ja väistämätön leppoisuus ei ole oikeastaan uskottavaa edes tänä päivänä - ja meidän aikamme näyttää leppoisilta lähinnä kristinuskon historiaan ja kristinuskon historialta näyttävään nykyislamilaiseen käytänteeseen verrattuna.

Kuvassa peltinen
historiallinen tarvekalu.
Se laitettiin kynttilän
päälle ja naisten jalkojen
juureen hameen alle.
Se lämmitti kylmissä kirkoissa.
Tiede auttoi uskovaisia,
eikä oikeastaan toisinpäin.
Näitä värkkejä kutsuttiin
leikkisästi "pillunlämmittimiksi".
Siksi se on tässä blogissa.
Itse olen kuitenkin Jared Diamondin linjoilla. Hänen "Tykit, taudit ja teräs" mallintaa yhteiskunnan kehittymistä monien syiden kautta. Ja tässä voidaan sanoa että elintaso syntyy osittain myös ihan maantieteellisistä syistä.; Esimerkiksi tietyn tason teknologia ilman terästä on mahdotonta. Ja elintason nousuun liittyy yleisen väkivaltaisuuden lasku - varmasti osittain negatiivistenkin syiden vuoksi, kuten laiskanpulskeuden vuoksi, ja osittain siksi että ei tarvitse tehdä rikoksia elääkseen. Ja osittain siksi että rikollisuus muuttaa muotoaan kun esimerkiksi luottokortit voi varastaa netissä ilman että lähtee mukiloimaan ja varastamaan ja puukolla uhkaamaan saadakseen konkreettiset rahat taskusta. ~ Siksi kun aatehistoriaa katsoo, voidaankin huomata miten kristinuskon teologit olivat humanismia vastaan kunnes humanismi sai riittävästi valtaa ollakseen voittamaton, jolloin kristityt totesivat että Jumala haluaa mitä humanismi haluaa.

Voidaankin sanoa että kulttuuri joka kehittyi Euroopassa, kehittyi olosuhteiden sallimissa rajoissa ja levisi tästä eteenpäin. Ja tämä kulttuuri sai valta-aseman. Ja kristinusko sattui vain olemaan täysin neutraali tähän kulttuuriin päälleliimattu koriste. Kristinusko ei ole aikaansaaja vaan ohessaratsastaja, jonkinlainen suosioloinen joka imee ansioita jostain jossa sillä ei ole osaa eikä arpaa.

Ei kommentteja: