Hullu tiedemies on jonkinlainen arkkityyppi. Tai ainakin klisee. Se, mikä heissä on ihmeellistä on se, että heissä tuntuu yhdistyvän kolme piirrettä (a) tiedeyhteisö ei hyväksy heidän ideaansa (b) he tekevät jotain massiivista joka todellakin toimii (c) asiassa on moraalinen ongelma, kuten maailmanvalloitus (d) suunnitelma epäonnistuu sankarin väliintulon vuoksi, eikä siksi että hullun tiedemiehen keksintö ei toimisi varsin hyvin ja tieteellisesti validoitavalla tavalla.
Tämä on hieman erikoista, koska kaava näyttää tuovan esille eri asioita.
1: Toisaalta se korostaa että hullujen tiedemiesten tieteessä ei ole ongelmaa. He tekevät varsin vaikuttavia asioita, joita kuvaa se, että ne ovat oikeasti vaarallisia ja tekevät suunnilleen sitä mitä hullu tiedemies haluaakin. Tämä liittää tarinan usein siihen että tieteestä varoitellaan. Hullu
tiedemies on siis jonkinlainen klassinen golemien, faustisten demonien
ja lampun henkien kanssa pelaamisen jatke.
1.1: Ne tuotokset ovat toki usein omituisia nimenomaan laitteita. Ja ne ovat kompleksisia omituisella tavalla, kuten lasersäteillä varustetut piraijat, mutta tämä on sitten toinen asia ; On hyvä huomata että laitteet ovat komplekseja ideoita, mutta tämä ei ole yllättävää. Ihmiset pitävät sellaisia mielenkiintoisina, riittävän yllättävinä herättääkseen huomion ja riittävän tuttuja jotta ne eivät etäännytä ja ole liian uskomattomia. .
2: Toisaalta tiedeyhteisön ulkopuolisuus on jotain jota halutaan korostaa. Tässä henkenä voi olla positiivinen sävy tutkimusetiikasta. Mutta melko usein tällä kuitenkin halutaan selvästi korostaa myös toista vaihtoehtoa. Sitä, että tiedeyhteisö on syrjivä, nurkkakuntainen ja elitistinen, laitos joka on byrokraattinen ja epäluova.
Tiede ja tiede-etiikka kiedotaan sen verran omituiseen pakettiin että näissä tarinoissa on usein omituisia jännitteitä. Osa niistä tuntuu olevan skeptikon elämässä arkipäivää. Osa ihmisistä käyttäytyy kuin tämä tiedemalli olisi totta. Eli samanaikaisesti tiede olisi riski, että se olisi samalla elitistinen.
1: Erotuksena sille oikealle ja toimivalle tieteelle jota tasapainorannekkeet, homeopatia, ja kreationismitieteen uusimmat Lunar Bukkake -teoriat. Jotka eivät tietenkään ole fringejä vaan syrjinnän takia torjuttuja ja eettisiä.
Hyvin usein hullu tiedemies on myös sarjoissa esiintyvä. Tällöin niiden hulluus saa uuden omituisen piirteen. Nimittäin pakkomielteen. Lex Luthorin täytyy aina tuhota teräsmies. Tohtori Doom tekee aina samoja asioita. Pakkomielteen jota kuvaa Albert Einsteinin määritelmä mielipuolisuudelle "Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results." Näissä yllättävintä onkin se, miten ilmiselvästi kaikki uskottavuus nerokkuudesta rapisee. Käy hieman kuten Batmanin "Banelle" ; Sarjakuvassa hän on nerokas, mutta raivoisa. Ihmiset käsittävät hänet kuitenkin lähinnä tyhmäksi lihaskimpuksi. Ja kun Banen toimintaa seuraa, ei tätä tulkintaa voi ihmetellä. ; Näyttääkin että suurella osalla hulluista neroista on etiikkavajauksen lisäksi yllättävän matala älykkyysosamäärä, vaikka heitä kuvataan päinvastaisin attribuutein. Nerokkuus ilmenee vain spesifisti sen suunnitelmaan liittyvän teknologian kohdalla. Tämänlainen nerokkuus on vähintään hyvin spesifiä ja rajattua, se on kenties jopa jotain joka vihjaa että hullut tiedemiehet eivät ole kovin hyvin mietittyjä hahmoja. (Tosin jos hahmo on klisee, tästä ei pidä yllättyä. Tämänlaista ei kai pitäisi edes mainita ääneen julkiseksi tarkoitetuissa kirjoituksissa, koska se olisi lukijoiden halveksuntaa.)
Koska suhtaudun tieteeseen positiivisesti, olisi miellyttävää jos tiedekuva ei olisi kuin pahimpien crankien pseudotiedekuvastosta. Kuitenkin toisaalta haluaisin että tieteen soveltamisen etiikkaa ei hylättäisi. Näin ollen hullun tiedemiehen rooli voisi jäädä.
Helpoiten asia voitaisiin tehdä luomalla uudentyyppisiä apureita hulluille tiedemiehille. Apurina voisi olla oikeaoppinen skeptikko, sellainen joka edustaisi modernin ajan tiedekuvaa ja etiikkaa. ; Sellaista joka hyödyttäisi sekä hullua tiedemiestä että yhteisöä. Hullujen tiedemiesten apurit ovat usein varsin tyhmiä. Tämä johtunee osittain rekrytointivaikeuksista. Mutta olisi piristävää törmätä kriittiseen skeptikkoon.
Ajatus ei ole aivan toteutuskelvoton. Tosin nähdäkseen tälläisen pitää toistaiseksi seurata "Animaanisia". Siinä on justiinsa sellasta tiedekuvaa, jota meikäläinen jaagaa. Se vastaa kuvaamaani ihannetta yllättävänkin hyvin. Sillä siinä on loistava hullun tiedemiehen stereotyyppi. Ja se antaa loistavan kuvan siitä mihin tervettä skeptismiä tarvitaan joka päivä, myös silloin kun se ei varsinaisesti kuulu primaarisiin työtehtäviin - ja jopa etenkin silloin kun ei.
Brain hiiri joka haluaa valloittaa maailman. Hänen ystävänsä Pinky on toinen laboratoriohiiri, se joka käyttäytyy sekavasti. Mutta kun alkutunnus selittää "one is genius - other insane" (suom. "Toinen on nero - toinen taas ei.") on hyvä huomata, että sarja viittaa siihen että Brain on nero ja Pinky hullu. Kuitenkin sarjaa tarkemmin seuraaja saattaa muuttaa tulkintaa. Sillä jokainen sarja aloittaa jo tunnuksessaan siitä että päättäessään sen päivän toiminnoista Brain määrää auktoriteetillaan että "The same thing we do every night, Pinky - try to take over the world!" Ja sitten alkaa jakso jonka perusrakenne on vähintään yhtä ennustettava kuin 1980 -luvun "Aku Ankka" -lehden Mikkihiiriseikkailut. Brainilla on suunnitelma, monimutkainen suunnitelma. Pinky sanoo jotain yksinkertaista ja typeränoloista suunnitelmasta. Brain toteuttaa suunnitelmaansa - ja se epäonnistuu jollain sellaisella tavalla johon Pinky on aluksi relevantisti viitannut. Sen tietää jo ennen kuin jakso alkaa.
Tämä pakottaa miettimään asiaa siltäkin kannalta että jos katsojaa hämätäänkin tarkoituksella stereotyypeillä ; Että Pinkyn habitus ja huono esiintymistaito hämäisi ja että hän on se nero ja Brain vain se toinen joka taas ei. Eräässä mielessä voidaan siis tulkita että Pinky on täydellinen skeptikko. Hän edustaa sekä osuvaa huomiokykyä että etiikkaa. Hän ei ole turhantarkka, byrokraattinen. Sen sijaan on varsin luovanoloinen. Mielestäni Pinkyn kaltaisia sankarihahmoja pitäisi kasvatuksellisista syistä laittaa piirrettyihin enemmänkin. Pinkyssä on ainesta uudeksi arkkityypiksi, elämää suuremmaksi hahmotyypiksi jolla voisi korvata kasvatuksellisista syistä muita, moraaliltaan kyseenalaisempia, sankarihahmoja. Vaikka ne, joita kauhistellaan ja joita moititaan siitä, että sankari ympäröidään väkivaltakuvastolla. Kuten esimerkiksi se Jeesus -heppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti