Filosofian termistön ja arkikielen kohtaaminen on usein järisyttävää ; Englanti on tässä kohden monesti suomea hankalampi : Ei ole tavatonta että arkikielessä sanotaan "beg the question" hengessä joka tarkoittaa "raise the question". Filosofille voi syntyä hämmennys sillä "question begging" viittaa tiettyyn perustelurakenteeseen, petitio principii -tilanteeseen, jossa argumentin lopputulos oletetaan.
Suomessa perusteluun liittyvät käsitteet ovat arkikielessä hyvinkin joustavia. Siinä missä filosofeille "validi" tarkoittaa sitä että perustelurakenne on sellainen että jos premissit ovat tosia, niin myös johtopäätös on tosi. Arkikielessä niiden käyttö arkikielessä jotain joka viittaa enemmän siihen että henkilö on vakuuttunut kyseisestä argumentista. Muutoinkin perusteluun viittaavat käsitteet on ilolla lainattu tuomaan uskottavuutta puheeseen, ikään kuin sivistyssanoina. Niiden henki kuitenkin latistuu säännönmukaisesti kohti "tuntuu järkevältä" ja "olen samaa mieltä" -henkeä.
Otetaan vaikkapa argumentti homoseksuaalisuudesta. Se on melko yleinen ja suosittu; Monesta se tuntuu jopa aivan järkevältä ja loogiselta.
P1: Avioliitto on aina ollut naisen ja miehen välinen liitto.
J: Näin ollen avioliiton tulisi jatkua miehen ja naisen välisenä liittona.
Logiikan ystävä ei välitä siitä onko johtopäätös mieluisa. Hän ei katso edes muotoilua joka tuo jäsentelevyyttä ja uskottavuutta. Se, minkä hän sen sijaan huomaa on se, että päätelmä on non sequitur. Johtopäätös ei seuraa premissistä. Toisin sanoen perustelu ei ole loogisesti validi.
Joku voisi jopa muistaa, että argumenttivirhelistalla on sellainen päättelyvirhe kuin perinteisiin vetoaminen. Mutta tämänlainen on kuitenkin vielä hieman aikaista. Sillä hyvin usein non sequitur -rakenne viittaa sellaiseen asiaan kuin piilo-oletus. Joskus ihmiset oikovat ja olettavat että tietyt premissit olisivat kulttuurisesti niin tunnettuja että niitä ei edes tarvitsisi sanoa ääneen. Logiikan kannalta päättely saadaan validiksi varsin helpolla lisäoletuksella. Usein tämänlaisen esilletuomista pidetään asiallisena ja kohteliaana; Suora non sequitur voi olla logiikan kannalta tosiasia, mutta perusteluprosessin kannalta se on epäkohteliaisuutta ja pilkunviilaamista. Osa selittää jopa että ns. hyväntahtoisuuden periaatteen vuoksi vastapuoli pitäisi olettaa rationaaliseksi ja koherentiksi ihmiseksi, eli piilo-oletuksiakin voisi kylvää kohtuullisen hyvillä mielin - kunhan vain toisi ne esiin ääneen jotta toinen voi sitten korjata tulkintaa.
Jos argumenttia lähtee paikkaamaan, voi huomata että se on usein aivan mekaanista. Tilannetta voisi verrata matematiikkaan jossa voidaan tavallisesti laskea että 5+7=X, mutta nyt edessä olisikin kammottava 5+X=12. Sen pystyy kyllä ratkomaan. Logiikan vaatima deduktiivinen rakenne täyttyy tietyin ehdoin, ja joskus perustelu on "niin lähellä validia että se ei lähestulkoon melkein olekaan se non sequitur joka se on". Ja tämänlaatuisen prosessin jälkeen antamamme perustelu näyttää seuraavalta.
P1: Avioliitto on aina ollut naisen ja miehen välinen liitto.
P2: Jos yhteiskunta on aina rakennettu tietyllä tavalla, sen tulee jatkaa tällä tavalla.
J: Näin ollen avioliiton tulisi jatkua miehen ja naisen välisenä liittona.
Nyt perustelu on sellainen että jos premissit ovat tosia, johtopäätöskin on. Perustelu on siis loogisesti validi. Tämä varmasti riemastuttaa niitä joita homoseksuaalien avioliitto ei miellytä. Mutta tässä kohden on hyvä miettiä ovatko premissit tosia. Sillä perustelun oikeushan tulee siitä että JOS premissit ovat tosia NIIN johtopäätös on tosi. ; Moni esittää että premissit olisivat maailmankuvallisia. Mutta tosiasiassa perusoletuksien takana on eri määrä uskottavuutta. Voidaan jopa nähdä, että tämän tiedostaminen ja premissejen paremmuudesta väittely on olennainen osa perustelun osuvuutta.
Ensimmäinen premissi vaikuttaa melko uskottavalta. Moni voi muistaa moniavioisuuden, mutta tuossahan ei viitata monogamiaan, vaan miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Näin suuri määrä erilaisia avioliittotapoja voidaan luokitella argumentin premissin kannalta irrelevanteiksi ; Erot nousevat esiin vasta jos aiheena olisi monogamian ja polygamian vertailu. Homoseksuaalisuus on siis oleellisesti epäanaloginen näiden muiden seksuaalisuus/perherakenteiden kanssa. (Jolloin on tietysti argumentin kannalta todella omituista pitää niitä analogisina ja joko selittää että jos homot pääsevät naimisiin niin sitten tulee polygamia ja mennään koirien kanssa naimisiin.) Premissiä voitaisiin sotkea muistuttamalla "Same-sex marriage: the personal and the political" -teos käsittelee aiheen historiaa, ja paljastaa että homoseksuaaliset avioliitot ovat olleet osana monia kulttuureja historian aikana. ; Antiikin kreikassa, Roomassa ja Mesopotamian kulttuurissa. Ja itse asiassa Ranskassa on ollut homoseksuaalien avioliittoja 600 vuotta sitten.
Mutta tämä argumentti näyttää vahvalta verrattuna siihen piilo-oletukseen. Piilo-oletuksilla onkin hyvin usein tämänlainen luonto. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä joita ei tarvitse sanoa ääneen. Mutta niissä on usein suuria puutteita ja niiden "ilmiselvyys" johtuu siitä että kanta siihen on dogmaattinen ja vaihtoehdoton eikä sille osata edes kuvitella vaihtoehtoa. Kyseessä on siis ns. hegemoninen diskurssi. Tämänlaisen piilotetun premissin ilmituominen tekee argumentista validin, mutta samalla tekee siitä perusteluna uhatun.
Se voi tuntua intuitiivisesti vakuuttavalta kaltaiselleni asenteiltaan konservatiivisille ; Henkenä on se, että historian käytänteet olisivat samoja kuin testatut järjestelmät. Se, että ollaan vaihtoehdottomia eikä kokeilla ei kuitenkaan ole "empiiristä varmistamista". Tämä on se syy jonka vuoksi orjuus jatkui pitkään, mutta nykyään pidämme ratkaisua oikeana. (Tässä jotakuta saattaa hämmentää se, että orjuus on nykyään kielletty. Tämä ei ole perustelulle anakronismin mukaantuomista, koska aikanaan orjuutta on puolustettu traditionaalisin argumentein.)
Tästä voidaan vetää kaksi huomiota:
1: Perustelun toimivuuden kannalta voimme huomata että pätevyyden tuhoutuminen ei johdu siitä, että perinteinen tapa ei voisi olla hyvä. Se ei ole antikonservatiivinen lähtökohdiltaan. Se sanoo vain sen, että perinteisyys ei kerro että asia ei voisi olla huonokin. Ja kun aiheena on se, että onko asia hyvä vai huono, pitäisi valita sellaisia argumentteja jotka todella ratkaisevat tätä asiaa. ; Voi olla näin, voi olla noin -tilanne ei ole asian punnitsemista joka johtaisi hyvään ratkaisuun. Perustelun kannalta nämä eivät ole kiinnostavia, vaan asiaa ratkovan ajan haaskaamista. Monet argumentaatiovirheet eivät tunnu monista vakuuttavilta juuri siksi, että he ajattelevat että perustelu on aivan loistava siihen asti kunnes se osoitetaan täysin mahdottomaksi. Tosiasiassa monet argumenttivirheet "eivät ole edes väärin" ja ovat siksi äärimmäisen huonoja perusteluja ; Virheistä voi sentään oppia että jokin vaihtoehto on mahdoton ja tätä voi käyttää jatkoargumentaatiossa. Tyhjää lätinää ei voi käyttää mitenkään mihinkään. (Käsittelystä ei opita edes sitä että homoseksuaalisuus olisi jotenkin oikein, koska argumenttiin kulutettu aika haaskasi kaikkien vaivoja.)
2: Itse asiassa voimme sanoa että perinteisiin vetoaminen on aina argumenttityyppi joka pitää sisällään P2 -henkisen piilo-oletuksen. Ja tämä on se syy miksi sitä pidetään argumentaatiovirheenä. Pelkkä premissin puute ja non sequitur ei siis kerro riittävästi. Voidaan sanoa että teknisesti ottaen monet nimetyt argumenttivirheet ovatkin jotain muuta kuin "perustalla olevia virheitä". Pikemminkin on niin että perustavia perusteluvirheitä on vähemmän kuin voisi luulla. Niiden ilmenemisen huomaaminen vain on usein vaikeaa. Siksi on kätevämpää rakentaa argumenttivirhelistoja, joissa on jonkinlaisia peruslogiikassa tehtyjä virheitä, joita ihmiset yleensä tekevät ja jotka he silti kokevat vakuuttavina.
Ja siksi on hyvä sanoa että vasta tässä vaiheessa on asiallista vetää mutkat suoriksi ja sanoa, että perinteisiin vetoaminen on virhepäätelmä ja että se on tätä myös tässä homoasiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti