Pieni ajatus ; Vauvoille laulamisesta

Alkuun laittamani Tim Minchinin laulu "Lullaby" ei teknisesti ole kehtolaulu. Se toki lähtee sellaiseksi kelpaavalla tavalla. Mutta sen äänimaailma pyrkii enemmänkin heijastamaan monelle vanhemmalle tuttua tunnetta kuin toimimaan kehtolauluna.

Kehtolauluilla halutaan tietysti rauhoittaa lapsia. Siksi lauluissa on usein lempeät sanat ja sävel. Sanoitukset ovat usein melko konkreettisia ja ne tuntuvat klassisissa kehtolauluissa kumpuavan "menneestä maailmasta". Tämä on tavallaan ymmärrettävää.

Sillä joulunalusaikana palatessamme pohjanmaalta, isosisareni joutui ajamaan pitkän aikaa autolla. Oli pimeää, kaikki olivat väsyneitä. Isosisareni sinänsä ihastuttava vauva päästeli ääniä jotka viiltävät jostain osaa lajimuistissa. Sellaisella hyvin syvällä tavalla. Vauvan itkua on lähes mahdotonta torjua mielestä. Siksi isosisareni lauleskeli. Kun kunpa minä kissan saisin -tyyliset tutut laulut oli läpikäyty, isosisareni - kenties omaa tylsistymistään välttääkseen - lauloi muista asioista. Aiheet otettiin konkreettisesta ympäristöstä koska sanoja ei kerinnyt luovasti kehittämään. Samalla piti esimerkiksi ajaa autoa. Siksi hän lauloi siitä mitä hän teki. Kuulin miten spontaanisti, ikään kuin tyhjästä, edessä oli kehtolaulu jossa aiheena oli Ikean ohittaminen. Joku voisi pitää tätä naurettavana, mutta itse koin tällä hetkellä pääseväni osalliseksi jostain itseäni suuremmasta ihmisyydestä.

Tämä muistuttaa siitä, että Minchinin kehtolaulun sanoituksissa ei sen sijaan ole mitään ongelmaa. Lapset ovat hieman kuten koirat ja muut eläimet. Sävy on tärkeämpi kuin sisältö. Eli kuten Conan O'Brien on esittänyt omassa kehtolaulussaan ; ei ole mitään väliä mitä lauletaan, niin kaukan kuin se lauletaan lempeällä äänellä. Siksi suurin ongelma kehtolaulujen sanojen kannalta onkin se, että laulaja itse ymmärtää kieltä ja nämä merkitykset helposti livahtavat osaksi äänenkäyttöä.