 |
| Onko teillä koiraton koti? |
Osa on kuitenkin tässä lujemmin kuin toiset eivät. Ateismi märittelee itsensä klassisesti puutteen ja kiellon kautta, a-teismi ~ ei teismi. Ja mikä olennaisinta, sama pätee myös omaan alakulttuuriini, ns. "uskonnottomuuteen". (En ole ateisti, mutta olen kyllä uskonnoton par excellance.) Sekin ilmaisee itsensä jonkin puutteena. Tämä saanee korostamaan miksi joku haluaa nostaa jonkin puuttumisen maailmankatsomuksensa keskeiseksi tekijäksi.
Nylén onkin tässä tarttunut siihen että tämä määrittely jossain määrin koskee sitä että ateismi määrittää itsensä puutteena. Tässä on toki mahdollista vetää asia niin, että nimitys ”uskonnoton” on lähtöisin juuri uskonnon alistavasta kulttuurisesta hegemoniasta, joka antaa uskonnottoman ymmärtää, että häneltä muka puuttuisi jotain normaalille ja terveelle elämälle olennaista. Tällöin uskonnottomuuden puolustusta tarvitaan koska ihminen ikään kuin asetetaan vammaisdiskurssiin säälin - ja mahdollisesti halveksunnankin - piiriin tavalla joka ei ole uskonnottoman elämälle positiivista.
Tämä puolustus osuu kuitenkin paremmin "epäuskoiseen" ja muuhun vastaavaan. Sillä näissä korostetaan hieman erilaista irtautuvaa suhtautumista uskontoihin. Klassisesti ottaen "epäuskoinen" on uskovaisten tapa. Ja siinä on negatiivinen konnotaatio. "Epäuskoisen" "epää" voi verrata englannin kielen "un" -etuliitteeseen joka viittaa negaatioon, eikä mihin tahansa negaatioon vaan konnotaatioiltaan jotenkin epämiellyttävään negaatioon. Siksi kauhuelokuvien kuolleistanoussut "undead". Tämä kääntyy sujuvasti joskus arkikielessä muotoon "epäkuollut".
Kaikilla etuliitteillä ei ole samanlaisia sävyjä. Jos katsotaan englannin kielen sanoja "unmoral" ja "amoral" voimme huomata, että "un" viittaa suoranaiseen pahuuteen ja "a" lähinnä neutraaliuteen. Ja tällä on väliä ; ”Uskonnoton” ja "a-teisti" on uskonnosta irtautuvien itsensä keksimä nimitys. Se korostaa, että on jotain sellaista kuin "uskonto", jota vastaan/jonka suhteeseen uskonnottomat kokevat tärkeäksi määrittää itsensä, ikään kuin alisteisesti.
Ylläoleva on semantiikkaa. Siinä on kuitenkin joitain erikoisia piirteitä joita en malta olla ottamatta esille. Nimittäin se, että alkuun laittamani esimerkit absolutismista ja veganismista ovat oleellisia. Uskonnottomuus sallitaan vain uskonnollisuudelle alisteisessa muodossa. Uskontoon totutetaan hyvin vahvasti lapsuudesta asti ja jolla on niin paljon valtaa, että käytännössä uskonnoton joutuu perustelemaan irtautumisensa mutta ei kuulumistaan.
Joitain esimietteitä
Jos minun pitäisi määritellä oma suhtautumiseni, voisin korostaa että kyseessä on "tieteellisyyteen pyrkivästä maailmankuvasta". Tämän sisältö jäisi kuitenkin hyvin vieraaksi kuulijoille joten käsite, vaikka on minusta mainio, ei olisi viestintää. Siksi käsite ei varmasti tule saamaan huomiota. Se on kuitenkin "positiivisesti määrittynyt" ; se kertoo mitä siihen liittyy, eikä sano mistä se irtautuu. (Semanttisella tasolla, jolla Nylénkin asiaa tarkastelee on turhaa miettiä yksiselitteisyyttä. Teismissäkin se Jumala on helvetin epäselvä konsepti josta on vielä vähemmän määritelmällistä yksimielisyyttä kuin tieteellisyyden sinänsä monisäikeisessä määrittelyssä.)
Itse asiassa uskonnollisuuden puolella tämä ymmärrettäisiinkin väärin. Toistuvasti. Seuraavilla kliseisillä, ennustettavilla ja varsin epä-älyllisillä tavoilla.
1: "Tiedekin on uskonto". Tähän voisi vastata että "ei ole". Loogisen positivismin kumoutuminen ei tarkoita että se on uskonto. Se tarkoittaa todentamattomia premissejä, joka on ihan eri asia. (Tieteellisyyteen pyrkiminen on näiden minimoimista, ei niiden olemassaolon kieltoa.) Itse asiassa kun tässä määritellään uskonnottomalle vaihtoehtoista määrittelyä joka ei irtaudu jostain, niin miksi helvetissä pitää edes miettiä missä suhteessa asia on uskontoon? Tältä kannalta se on irrelevanttia eikä asiaa välttämättä tarvitse edes miettiä. Sillä tässä haetaan positiivista määrittelyä. Jos kikkailu menee tähän, niin sitä sallitaan vain negatiivinen määrittely. Ja siitähän "uskonnoton" ei voi johtua, vallankäytöstä jossa uskova määrittää mikä on relevanttia.
2: Kreationistityyppiset ajattelevat että heidän asiansa on juuri tieteen todistamaa ja siksi "evoluutio on uskonto joka vaatii enemmän uskoa kuin kreationismi". (Olen tässä blogissa moittinut kreationistien tieteen onttouksia niin paljon, että en ota tästä ironiasta sen enempää tähän. Riittänee, että sanon ettäpseudotieteenhalveksuntani saa kreationistien ylenkatseisuudesta huvittuneita sävyjä, sellaisessa ironisessa mielessä.)
3: Moni korostaa NoMa -käsitteen kautta, että uskonto ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. He eivät tässä huomaa että korostan "tyhjien premissien minimoimista" kun he taas kannustavat "uskon hyppyyn" joka on karkeasti mutta rehellisesti sanoen nimenomaan tyhjään premissiin hyppäämistä sen tyhjyyden vuoksi.
Voidaan sanoa, että suuri osa moitteista tiedettä kohtaan on se, että suurin osa teologiasta ja uskonelämästä ei koske niitä asioita joita Enqvist ja Richard Dawkins moittivat. Klassinen teologien vastaus on, että kritisoitu uskonto "ei ole relevantti". Tässä määrittelyehto on kuitenkin pakkoalistettu uskovaisille. Tosiasiassa kun Dawkins ja Enqvist määrittelevät positiivisesti lähtökohdat, niin nämä Jumalat ovat irrelevantteja.
Esimerkiksi NoMa -periaate on minulle kaksivaiheinen : Se on ensinnäkin itsessään mielivaltainen kyhäelmä joka ei ole johtopäätös vaan täysin ontto lähtökohta. Ja jos se on tosi, sen viittaama Jumala on episteemisesti ontto ja tätä kautta minun lähtökohdistani katsoen tyystin turha. Mystinen eipropositionaalinen Jumala on jotain josta ei voi debatoida, jonka olemassaolostakaan ei voi tietää koska sekin olisi propositionaalista tietoa, eikä sitä voisi lähetyssaarnata tai siihen käännyttää puhumalla ja keskustelemalla. Tämä ei ole episteeminen konsepti, joten se on lähtökohtaisesti turha.
1: Olen agnostikko. Jos NoMa on totta, Jumala on mysteeri. Jos se ei ole, niin ei sitä Jumalan olemassaoloa tieteellisesti todistettu ole. On rehellistä sanoa että "ei tietoa". Muu on jo saivartelua ja tyhjien premissien ottamista jotta kannanotto syntyy. Agnostismi sen sijaan syntyy joko suoraan määritelmästä tai sitten tehdyn todistamisen selkeästä puutteellisuudesta, joka ei kuitenkaan aja ateismiin sitä kautta että Jumala olisi jotenkin ehdottomasti falsifioitu (paitsi joissain triviaaleissa muodoissa. Jos esimerkiksi sanot että Jumalasi mukaan maa on litteä tai että Jumalasi mukaan evoluutiota ei tapahdu, niin nämä on käytännössä falsifioitu. En vain pidä näitä "kaikkina mahdollisina tieteelle relevantteina Jumalamalleina".)
Tältä kannalta asia on kuin aiemmin blogasin ; Enqvist ja Dawkins käsittelevät pelkästään relevantteja uskontoja ja relevantteja Jumalia. Turhat ja epäkiinnostavat jätetään höpisijöille. Tässä uskova loukkaantuu yleensä niin, että ei tajua että filosofiassa maailmankuvan sisäinen eheys ja järkevyys ei määrittyy sen sisäisin ehdoin. Miksi ateistien ja uskonnottomien täytyisi ottaa relevantin määritteet uskovaisten ehdoilla? Koska uskovat yrittävät määrittää uskonnottomuuden ja ateismin alisteisena itselleen. Ikään kuin ateismi tarkoittaisi sitä että uskovalla olisi valtaa tuottaa teologiaa ateistille irtauduttavaksi tavalla jossa Jumalan relevanttiuden määrittää uskova eikä uskonnoton.
Miten niin negatiivisesti määrittynyt?
Uusateismin kohdalla on syytä ottaa esille sitä edeltänyt liikehdintä. Liikehdintä jonka voidaan sanoa olleen jonkinlainen uusateismin Johannes Kastaja. Nimittäin ns. "bright" -liike jota yritettiin lanseerata "välkky" -nimellä Suomeenkin. Tässä ytimessä oli nimenomaan positiivinen määrittely. Se oli ateistien sisältä noussut yritys nimetä itse oma liikehdintä ilman alisteisuutta uskonnolle. Brightin taustaideana oli korostaa älyllistä kiinnostusta tieteeseen ja positiivista suhtautumista elämään. Erotuksena kyynisille ja tieteen ohittaville eksistentiaalisen ateismin versioille. Erotuksena kommunistiselle ateismille. Erotuksena julmalle valistusranskan aatemaailmalle. Sanan kaksoismerkitys kun viittasi iloiseen että älykkääseen. Ilo ja äly olivat siis liikeen positiivisia arvoja joita se arvosti.
Tämän käsitteen ei kuitenkaan sallittu elää. Tästä piti huolensa Nussbaum ja hänen kaltaisensa hyvinkin näkyvät uskonihmiset. Nussbaum korosti miten herjaavaa, halveksivaa, ilkeää ja militanttia on nimetä omaa liikettä positiivisesti ilman uskontosuhdetta. Hänen argumenttinsa on että kun noin nimeää itsensä, niin väittää suoraan implisiittisesti, että ulkopuolella olisi sitten surullisia ja tyhmiä ihmisiä. (Mitä ei jostain syystä oteta vakavana kritiikkinä "Rauhanyhdistysten" nimivalintakritiikkinä, kuten tuohon aikaan kokeilin.) Tämäntyyppiset lausunnot värittivät käsitteen eikä se oikein saanut tuulta alleen.
Toisaalta ateismille löytyy filosofiassa nasakka positiivisen kautta määrittely. Nimittäin ontologinen naturalismi ja ontologinen materialismi. Se on filosofiassa varsin vakiintunut käsite. Kuitenkin jos ryhtyy kutsumaan itseään "materialistiksi" vääristyy huomio. Ihminen ajattelee että kysymys on ahneudesta. ; Tässä yhteydessä on pakko mainita myös globaalisti merkittävä kreationismi. Se käyttää ateistisuudesta sujuvasti käsitettä "naturalismi". Tämä on muuntunut joksikin jonka sisältö on niin ryvettynyt ja leimallisesti kreationistien viestinnässään käyttämä että jos ateisti käyttää itsestään nimitystä naturalisti hän tekee muutaman asian.
1: Kiinnostuneet googlaavat käsitteestä ja saavat tietolähteikseen pelkkiä kreationistilähteitä. Nämä haukkuvat naturalistia ja ovat määritelleet sanalle negatiiviset konnotaatiot.
2: Lisäksi sanan käyttö mainostaa näitä. On toki selvää että vaikka pitäisi kreationismia yleissivistykseen kuuluvana asiana, on eri asia sallia mielipiteenvapaus kuin haluta mainostaa näitä sivustoja.
3: Itse asiassa tämän käsitteen käyttö itsessään on identiteettimerkki ja jos käytät tätä sanaa vihjaat suoraan että olet itse kreationisti.
Osa on tietysti yrittänyt kiertää ongelmaa. Esimerkiksi edesmennyt Jaakko Wallenius identifioitui epikurolaisena. Tässä mukana olivat ateismi, elämänonnellisuus ja vastaavat. Tässäkin ongelmana on se, että epikurolaisuus liitetään monien mielikuvissa hedonismiin ja pinnallisuuteen. (Koska heillä ei ole filosofista osaamista sanojen arkimerkitys saa suuren voiman.)
Väitänkin
Että jo termi uskonnottomuus itsessään on merkki siitä että irtautuminen uskontojärjestelmästä sallitaan vain alisteisessa muodossa. Kaikki muut yritykset nähdään halveksivina ja kieltävinä. Jos uskonnottomuutta määritellään positiivisesti, tätä yritystä vastaan ollaan halveksuvia tai sitten näiden käsitteiden "kaivo myrkytetään" niin että sanat värittyvät niin negatiivisiksi että niitä ei voida käyttää. Positiivisia määritteitä on. Mutta aivan kuten veganismi suostutaan näkemään vain kieltävänä suhteena lihansyöntiin, suostutaan uskonnottomuus näkemään alisteisena uskonnon vallalle.
Jos semantiikasta revitään argumenttia sille että uskonto on niin tärkeää, tehdään ajatelma "normaalista" josta tehdään "normi" ja "luonnollista". Ja siitä erkaneminen nähdään puutteena. (Nykyisena yliseksualisoituna aikana on ikävää ja inhottavaa olla ateisti tai uskonnoton, kun joutuu elämään jatkuvassa puutteessa kun taas uskonto elää Pascalin vaa'an ja uskomiseen uskomisen kautta hedonistisessa "mitä mä saan ja kuinka uskonto tekee ihmisistä onnellisempia ja heidän elämästään laadukkaampaa" -hengessä. Joka taas on pinnallisuutta ja hedonismia par excellance niin syvästi että jos itse alentuisin tälläiseen vetäisin itseni häpeästä hirteen.)
Näin huomio voidaan vetää siitä tosiasiasta, että pääsyy jonka vuoksi uskontokritiikkiä tehdään on se, että uskonnoton ei koe olevansa mikään "amputaatti" jolta puuttuu jotain. Vaan päinvastoin ; Heille pakotettu kirkossakäynti edustaa negatiivisen elämisenlaadun ymppäämistä elämään. Se, että tätä kierretään semantiikalla tosiasioiden sijaan ei ole mitään mikä pelastaisi uskontojen erinomaisuuden tai älyllisyyden. Päinvastoin. Se näyttää että huonoin, epäoleellisin ja pinnallisinkin keino kelpaa kun tehtävänä on yrittää ylläpitää järjestelmää jossa "maan tapa ja historia on kristinusko ja jokaisen on tutustuttava omiin juuriinsa" yhteiskunnassa jossa uskonnoton on aina alisteinen ja holhotun säälityn asemassa, ikään kuin hengellisessä vammaisdiskurssissa, paitsi tietysti että vammaisia kohdellaan kunnioittavasti ja ihmisinä.
 |
| Eihän sitä kehtaa mennä koirien ilmoille, kun tuolla ulkona tuulee, sataa ja on muutenkin ihmistenilma. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti