Vahvuuksista; Kuinka me olemme meritokraatteja

ikeistolaiset, liberaalit ja kansallismieliset ovat yhdellä tavalla samantapaisia. Niissä on tapana ajatella yhteisöjä voiman yhteisöinä. Tässä lähinnä voiman luonne on erilainen. Oikeistolaiset ajattelevat usein rahan ja statuksen luovan eliitin. Kansallismieliset tuppaavat usein luottamaan enemmän fyysiseen voimaan. Liberaalit taas tuppaavat uskomaan itseni tapaan enemmän yksilön taitoihin. Näissä sävy onkin avoimesti sellainen, että ihmisen tulee antaa yhteiskunnalle jotain.

Tämä eroaa vasemmistolaisuudesta, joka ajattelee heikkouksien yhteiskuntia. Sillä tavalla, että yhteiskunnat antavat meille jotain jota tarvitsemme. Kysymys ei siis ole siitä mitä voimme antaa yhteiskunnalle, vaan että yhteiskunta on koska hyödymme siitä jotenkin. Tämä jaottelu on ollut tärkeä esimerkiksi Simplicanin yhteiskuntaa koskevissa näkemyksissä.

Toki joku voisi nähdä näitä ajatuksia myös esimerkiksi kristillisyydessä.

Näiden välillä voidaan nähdä tietyllä tavalla tärkeä filosofinen erottelu joka on mielessäni kohtuu läheistä sukua Nietzschen herramoraalin ja orjamoraalin välillä. Nietzschehän näki miten moraalin alkuperä johtuisi siitä, että ylimystö oikeutti omaa elämäntapaansa ja orjat omaansa. Ja niissä eri toimintatavat olivat arjen kannalta käteviä. Herramoraalissa oli hierarkia ja orjat olivat alistuvia, nöyriä ja vastustivat näitä hierarkioita.

Ja yli-ihminen on syytä mainita. Nietzschelle henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat.

On mielenkiintoista miten tukahduttaminen ja taistelu ovat oleellinen osa suurinta osaa hierarkisista filosofioista. On selvää, että jos arvostaa heikkojakin voi puhua sorrosta epäreiluutena joka on moraalisista syistä korjattava. Mutta jos pelaa vahvuuden ja pärjäämisen ja meritokratian nimeen niin eikö sen pitäisi mennä niin, että sitä sitten sallittaisiin oma romahtaminen. Sehän ei olisi sortoa vaan asianmukaista sortumista.

Kulttuurien elinvoimaisuutta, voimaa ja urheilullista sotilaskunniaa korostava voi haluta rauhallista ja turvallista suomea kun aggressiiviset vieraat tuottavat kansalaisia jotka eivät viehätä ”etnonationalisteja” vai millä muulla uudella kiertoilmauksella tietyt ihmiset nykyään itseään sitten kutsuvatkaan tilannetta maailmassa jossa eivät ole rasisteja tai uskonnonvapautta vastaan koska etnisyys on sekoitelma kulttuuripiiriä tavalla jossa sukulaisuussuhteet ja kulttuuri sekoittuvat hurmaavalla tavalla jossa ”daleks exterminate” -komennot nousevat esiin kun he törmäävät ärsykkeeseen joko muslimista tai tummahipiäisistä.

Syynä on usein se, että jos hierarkia ei ole juuri heidän määrittelemänsä pelikenttä, peli on ikään kuin huijattu. Oikeistolainen näkee että älymystö ei hyödytä taloutta ja ansaitsee siksi huonot palkkansa. Eikä saisi taistella työtaisteluja vaan heidän pitäisi kehittää tieteilijämunapäinä uusia teknologioita mahdollisimman halvalla yritystoiminnalle. Ja tästä poikkeaminen on enemmistön tyranniaa. Sorto on siis sitä että maailma ei toimikaan sen oman lempihierarkiaperiaatteen mukaan aina.

Tässä mielessä näkisin että kansallismielisyyden kohdalla on selkeästi havaittavissa voiman ja maskuliinisuuden korostaminen. Tämä on sitä ihmisryhmää joka alleviivaa erästä kuulemaani kiteytystä. ”Perinteisessä maskuliinisuudessa jokainen mies on täysin vapaa tekemään mitä tahansa, ja ainoat vaateet joita hänellä on on se, että muut miehet eivät ala pitämään häntä homona”. Aggressiivisuus on tässä ihmisryhmässä joskus sen verran kovaa, että saattaa esimerkiksi kuulla väitteitä joissa ”perinteinen miehisyys”, ”tavallinen miehisyys” ja muut vastaavat asiat ovat käytännössä jotain jota feministit vastustavat koska feministit puhuvat ”toksisesta maskuliinisuudesta” ja tämän vastustettavan ilmiön piirteet nähdään samaksi kuin ”normaalien tosimiesten” tavalliset toimintatavat. He kannattavat voimaa.

Nousu on liitettävissä toiseen ilmiöön, joka on se mitä konservatiivit kutsuvat ”miehekkyyden kriisinä” tai muulla vastaavalla nimellä. Se johtuu siitä että perinteinen ”tekemisen kulttuuri” on rikkoutunut. Valtaosa joutuu tekemään ”paperinpyöritystä” ja muuta jota on aikanaan pidetty ”epämiehekkäänä”. Tämä herättää tietenkin mielikuvan siitä että maailma olisi tehty naisille ja homoille.

Ja tästä päästään oikeasti siihen maailmankuvaan joka ilmenee siten, että nyt vastustetaan maahanmuuttoa koska ulkomailla samalla rahalla voisi auttaa paikan päällä niin paljon useampaa ihmistä. Ja sitten kun keräsin Kirkon Ulkomaanavulle ja Suomen Punaiselle ristille varoja juuri tähän sain siinä kontekstissa kuulla, että kotimaan mummojen perseitä ei kukaan pese ja oma maa pitäisi hoitaa ensin. Ja sitten jos kertoo että on hoitsu joka on käynyt siviilipalveluksen vanhustenhoitopalvelussa saa kuulla olevansa homo. Ja jotta ei vaikuttaisi homolta ei tämä tyyppi niitä vanhuksiakaan ole auttanut. Mitä nyt on vain valittanut internetissä ja heilutellut suomenlippua huonoryhtisenä kuluneissa vaatteissa pihalla. Hiphei. Todellisuudessa lienee jotain erikoisia kulmia jotka eivät täysin ilmene kaikesta PR -jargonista.

Tosiasia on, että voimalla on arjessa usein merkitystä esiteknillisissä barbarioissa. Elämme niin väkivallasta vieraantuneessa maailmassa, että väkivallasta parhaiten tietävistä enemmistö on hankkinut väärinkäsityksensä toimintaelokuvista ja niiden sankarikuvista ja tapahtumista. Mikä alleviivaa ”perinteisen miehekkyyden kriisin” joka on tosiasiassa urheilullisuuselitismin ja maskuliinisuuselitismin murtumista. Johon suhtaudutaan kuten Nalle Wahlroos kaikkiin jotka käyttävät jotain valtaansa siihen että kontrolloivat markkinoita tavalla jotka eivät tue niitä joita Wahlroosin mukaan tulee.

Tästä on seurannut se, että voimaa korostavat ovat irrelevantisoituneet. Olen elänyt sukupolvessa jossa ”nörtit” olivat ”naisellisia”, jopa liian epäseksuaalisia ollakseen edes homoja kunnolla. Mutta tässä on tavallaan käynyt niin, että menneisyyttä on se että kiusaaja on se vahva urheilijapoika joka pesee nörtin pään vessanpytyssä. Sen sijaan kiusaaminen on sitä että nörtti tunkee urheilijapojan tietokoneeseen takaportin jonka kautta menee tämän koneelle ja lähettää kaikki tämän pornokuvat urheilijapojan sähköpostilla urheilijapojan äidille.

Mikä korostaa sitä, että hierarkia todella irrelevantisoi tiettyjä valtarakenteita. Korvaamalla ne uusilla. Toisaalta vallankäytön hierarkiat säilyvät erikoisesti. Jos mietimme miten taannoin tapahtunut ”natsien lyöminen” toimii, se johtuu siitä että natsit korostavat voimaa ja mikään ei karista voimaa uhoavan tyypin kredibiliteettiä kuin se, että heitä pyyhitään matossa. ; Jälleen. Voimakentälle tullaan pelaamaan ikään kuin väärän hierarkian pelillä. Keskimääräinen perinteinen mies voi tässä olla niin uhattu että kamppailulajiaktiivi voi olla heille vakava eksistentiaalinen uhka.

Vähän samasta syystä tietyt piirit ovat kokeneet minut vastenmieliseksi kun korostan meritokraattisesti kamppailutaitoja sukupuolen sijaan. Kun kerron miten metri 60 senttinen punatukkainen nainen pyyhkii vaikka minulla lattiaa, tätä korostetaan hyvin vastenmielisenä. Koska voimaa käyttää tarinan kannalta väärä taho. Tarina ei olekaan tarina harjoittelusta ja taidosta kuten itselleni vaan sitä että maskuliinisuutta uhataan sillä että luonnollista tilaa ohitetaan sillä että moni mies ei harjoittele ja jotkut naiset harjoittelevat sitäkin enemmän ja jotenkin ilmeisesti sotkevat tätä kautta luonnonjärjestystä. Tälläinen nainen symbolisesti pyyhkiikin koko mieskunnalla lattiaa. Vaikka lattialla olen tietenkin vain minä.

Haasteena on se, että kun tällä tavalla maskuliinisuus-voima -klusteria syrjäytetään niin syrjäytyneitä on aika paljon. He kyllä antavat tukensa kelle vain, joka haluaa heitä kuunnella. Tämä on mielestäni tärkeä asia kansallismielisyyden nousussa. On ollut paljon ihmisiä jotka ovat tavallaan syrjäytyneet. Tai heitä ei kuunnella. Tai pidetä arvossa. Jopa Crackedissa voidaan vitsailla heistä tavalla joka korostaa että he ovat samanaikaisesti pelottavia – siis vihollisia – että naurettavia - jotain joille voidaan nauraa ja halveksia. Jännitteinen kombinaatio ei herätä ajattelua siitä että miksi he ovat samanaikaisesti uhka että inkompetentti.

Syyn on se, että vaikka vasemmistolaisuus on tavallaan ”orjamoraalin analogi”, se kuitenkin korostaa hierarkisuutta. Hierarkiat ovat siinä hyvin erilaisia. Olen aina aikuisiäläni epäillyt ”rakkauden ja lempeyden filosofioita”. Koska niiden takana on yleensä jotain muuta. Ja menetelmä tässä on tavallaan sama kuin muillakin. ; Oman lempihierarkian käyttäminen nähdään luonnollisena ja hyväksyttävänä ja sitä ei tavallaan nähdä asiaankuuluvana kritisoitavana asiana. Se ei tavallaan edes ole dominointia, ainakaan sanan negatiivisessa mielessä.

Kristityistä opin, että hierarkia saadaan piilotettua yhteisöllisyys -käsitteen avulla. Sosiaalisuutta ei koeta väkivallaksi tai sorroksi. Yhteisöllisyyteen vetoaminen on tyypillistä esimerkiksi tilanteessa, jossa niin moni yhteisön jäsen kokee vieraantuneensa yhteisön yhteisistä normeista, laeista, säännöistä ja asenneilmapiiristä (sekä useimmiten myös siinä olevista ihmisistä yksilöinä), että se uhkaa yhteisöstä maksimaalisesti hyötyvän (usein yhteisön elättämän) ryhmän etuja. Tällöin yhteisöstä erkanevat jäsenet vaarantavat yhteisöllisyyden ja antautuvat väistämättä äärimmäiselle itsekeskeisyydelle. Tätä kautta kristityt ovat minulle päin naamaa selittäneet, että vihaan kristittyjä kun he ovat niin lempeitä. Minua kohtaan he eivät käyttäneet fyysistä väkivaltaa. Sen sijaan keinona oli sosiaalinen eristäminen. ; Eristetään kavereista. Yritetään vaikeuttaa työnsaantia. Yritetään maksimoida työn menettämistä. Viestitetään mobiiliteknologialla tavalla, joka viestittää että kuka ei kuulu joukkoon ja yhteiskuntaan. Voitaisiin puhua sosiaalisesta kuolemasta.

Menetelmäistö tuntuu ”väkivallattomalta ja luontevalta” aivan samalla tavalla kuin ne kansallismieliset, jotka korostaa uskonnonvapautta ja ei-rasistisuuttaan korostamalla sitä että hän on etnonationalisti joka on jotenkin ihan eri asia.

Vasemmistoa moititaan usein siitä että he ovat poliittisesti korrekteja. Tässä on puolitotuus. He ovat moralisteja hyvin samalla tavalla kuin perinteiset kristityt. Puolustavat heikkoja ja vaativat tarkkaa kielipolitiikkaa. Millä tavalla muita kohdellaan. Mitä sanavalintoja käytetään. Karkeasti maailma menee siten että tunteeton ja epäsovinnollinen on uhrattavissa, toki hänellä voi olla suuri instrumentaalinen arvo. Tunteellinen ja sovinnollinen saa osakseen myötätuntoa ja rakkautta, ja hänellä on itseisarvo. Ja ihminen liitetään symbolisesti tunteelliseen ja sovinnolliseen, että tätä pidetään koko ihmiskunnan ihmisarvon kunnioituksena.

Jos olen tästä katkera, olen katkera samasta syystä kuin kaikki muutkin ovat katkeria. Koska tämä on mielestäni väärä hierarkia. Mutta samalla tiedän, että elän maailmassa jossa toimin esimerkiksi blogien tyylisillä alustolla jotka suosivat (1) ekstrovertteja (2) kommunikaatiokykyisiä (3) sosiaalisia, miellyttäviä tai manipulaatiokykyisiä. Kun esittää mukautuvalla tavalla yleisiä mielipiteitä, saa suurta suosiota. Muut strategiat pelaavat provokatiivisista nichemarkkinoista. Joilla voi kyllä menestyä. Mutta ei tulla megasuosituksi.

Luultavasti nykyajan koulukiusaajat pärjäävät sosiaalista painostusta herättävillä sosiaalisen paheksunnan kampanjoilla.

---

Viitteet:
Stacy Simplican, ”The Capacity Contract” (2015)
Friedrich Nietzsche, ”Zur Genealogie der Moral: Eine Streitschrift” (1887)
Cracked, ”5 Stupid Ways The Alt-Right Is Destroying Itself From Within” [http://www.cracked.com/blog/5-stupid-ways-alt-right-destroying-itself-from-within/]

Todelliset selviytyjät...

Survivalistiporukat ovat siitä jännittävä ryhmä että heidän teemanaan on virallisesti varautuminen pahimman varalta. Kuitenkin käytännössä he näyttävät unelmoivan postapokalyptisestä tilasta. ; Tätä kautta se onkin hyvin samanlainen suhde TEOTWAWKI -maailmanloppuun kuin kristinuskon eskatologialla siihen totaaliseen maailmanloppuun.

Survivalistien keskusteluryhmien kohdalla onkin kenties syytä katsoa heidän haluamaansa tilaa utopiana. ; Ihmiset ovat tyytymättömiä nykyajan menoon. Usein survivalistit ovat hyvin konservatiivisia tyyppejä joiden ratkaisu koostuu metsästäjä-keräilystä. Tässä utopiaan varautuva mies on asekeräilijä joka maailmantuhon jälkeen puhkeaa kukkaan ja alkaa metsästämään.

Tämä haikailu tietynlaista maailmanjärjestystä kohtaan on jossain määrin ymmärrettävä. Toki sellaisella jonkin verran häiriintyneellä tavalla joka tuo mieleen Theodore Kaczynskin ajatukset siitä miten teknologia poistaa ihmisiltä vapaudet. Ja että konservatiivien ongelmana on se, että he usein ajavat teknologista muutosta joka muuttaa maailmaa ja samalla he puolustavat arvoja jotka ovat osoittautuneet toimiviksi vanhassa kontekstissa mutta ei muuttuneessa tilanteessa.

Survivalistit ovat tuntuneet tiedostaneen osan tästä. Toki joskus syyksi nähdään Hallitus. Joka on paha ideologisesti. Tiedemaailmaa ja Hallitusta kun vaivaa liberaali bias. Eli ongelmaksi ei nähdä usein suoraan teknologiaa vaan ideologisempi ja abstraktimpi maailmanjärjestys. Mutta henki on kuitenkin sama. Poistamalla tämä vääristymä päädytään alkeellisiin oloihin joissa voitaisiin viettää Aitoa Elämää.

Survivalistien puuhat kertovatkin enemmän siitä mitä heistä tarkoittaa olla Mies. Joten ei ihme että lopputuloksena on aseita ja lopunajan bunkkereita. Ajatus siitä että keräillään, hoidetaan haavoja alkoholilla ja muuta vastaavaa, ovat tässä mielessä Oikeita Arvoja välittävää tarinankerrontaa. Jotain joka eroaa tositilanteesta hyvin paljon. Tarina yksinäisestä tai heimohenkisestä seikkailijamiehestä joka on toiminnallinen metsästäjä ja taistelija ja joka on ennalta ymmärtänyt maailman tuhon ja osannut varustautua keräämällä talvivarastoja kuin jokin Raamatullinen lehmistä uneksiva Egypti.
1: Hieman kuten sotasankaruustarinat. Sotaa kokemattomilla on ties mitä Ramboilufantasioita itsestään. Taisteluja ja vihollisen päihittämistä rohkealla ja päämääräsuuntautuneella taistelulla. Oikea sotiminen on sitten enimmäkseen palelua ja ripulointia ojanpohjalla. Ojan jota juoksuhaudaksi kutsutaan.

Tässä mielessä on hyvä kuitenkin miettiä sitä mitä selviytyminen uudessa maailmassa vaatisi. Jos mietimme mitä todennäköisesti tapahtuisi maailmantuhon jälkeisessä maailmassa, tilanne olisi silti näille "oman elämänsä sankareille" haasteellinen. Sillä aseet ja bunkkerit ovat periaatteessa arvokasta omaisuutta joka on siirrettävissä henkilöltä toiselle voittamisen kautta. Tuliaseen ja ruokavarastojen kohdalla kysymys on kulutustavarasta. Ruokavarastot kuluvat, samoin luodit. Pitkällä jänteellä selviytyminen onkin tärkeämpää kyetä tuottamaan uusia luoteja ja uutta ruokaa.

Jos minunlainen, kunnon seikkailijasurvivalistille betamies - betamies joka ei heidän tapaansa osaa edes selvitä keskellä metsää tappamalla karhuja paljain käsin - joutuisi maailmanlopun tilanteeseen, minulle kävisi todennäköisesti melko hyvin. Sillä tilanne olisi oikeasti se, että liittoutuisin muutamien tuntemieni ihmisten kanssa. ; Tiedän ihmisen joka osaa valmitstaa ja ylläpitää vedensuodatusjärjestelmiä jotka takaavat vettä jopa tuhansille ihmisille. Toisaalta tunnen kaverin joka osaa rakentaa vanhoja mekaanisia koneita jotka ovat ajalta ennen bittivallankumousta - tarvittaessa hän kykenee värkkäämään niitä esimerkiksi puustakin. Itse osaan maanviljelytekniikkaa ja tuotantoeläinjalostusta.

Nämä ovat asioita jotka takaavat pitkäjänteisen selviämisen. Ja koska nämä ovat tietoja ja taitoja ne eivät ole siirrettävissä. Toisin sanoen; Jos minulla olisi asevarasto, leimaisin otsaani leiman "loottia tarjolla". Minun olisi syytäkin olla kova soturi. Koska minä olisin korvattavissa. Mutta jos tietää vedenpuhdistusasioista tai maanviljelystä, on maailmanlopun tilanteessa se tyyppi jonka tappamalla tuhotaan koko yhteisön selviytyminen.

Tämänlaisia juttuja voi käyttää sopimusasioissa vipuvartena. Hyvin pian oltaisiin neuvottelutilanteessa jossa arjen selviytyjä on kyllästynyt sankarilliseen palelevaan perseenpyyhkimiseen lehdillä omatekemällä riu'ulla. Ja haluaa ripulin sijaan juoda vettä jonka juomisesta ei kuole. Tässä tilanteessa on helppoa antaa vedelle hinta. Hinta joka maksetaan tuliaseilla tai käyttöyhteydellä bunkkeriin.

Itse asiassa sankarillinen varastoija muuttuisi todennäköisesti diilien kautta plan B:ksi. Eli en haikailisi näiden survivalistien tappamista ja voittamista. Vaan sitä, että tekisin heidän kanssaan diilin niin että heidän ruokavarastonsa olisi varasto katovuosien varalle ; Tämä tarkoittaisi sitä että uudessakin maailmassa arvon selviytyjien rooli olisi hierarkian pohjalla olevaa suorittamis-varastomiestoimintaa ; Eivät he olisi mitään ennaltanäkemislahjastaan arvostettuja viisaita yhteisöijen johtajia..

Antimainoksen viesti

Sosiaalisessa mediassa kiersi ns. vastamainos. Siinä vastustettiin vihreitä. Listalla oli mm. väitteitä kuten "Muuttavat maantiet hamppuviljelmiksi". Tässä mielessä se oli olkiukottavuudessaan ja stereotyyppisyydessään selkeästi ns. asenteellista huumoria. Tämänlaiset ovat kiinnostavia siinä mielessä että ne yleensä kertovat levittäjiensä asenteista. ; Ne eivät ole totta ja niissä on vitsikkäitä liioitteluja jotka hivelevät niistä pitävien ennakkonäkemyksiä.

Tässä esiin nousi kuitenkin erikoinen teema. Siinä nimittäin mainittiin että "kasvattavat pojistanne tyttöjä". Tämä on melko yleinen teema jota on tärkeää tarkastella. Useinhan nämä perinteiset sukupuoliroolit tulevat keskustelussa esiin sitä kautta että ne ovat ikäviä naisille. Kuitenkin yhä vahvemmin on selvää että tässä kohden perinteiset sukupuoliroolit eivät koe "poikatyttöjä" kovinkaan ongelmallisina. Konservatiivinen nainen voi nykyään olla Sarah Palinin tyylinen vaikuttaja ja innokas tuliaseiden käyttäjä. Sen sijaan miehille asetetaan aika kovia vaatimuksia.

Tässä mielessä onkin sanottava että nykykonservatiivit ovat vahvasti sellaisia että heitä on pakko lähestyä queer -feminismin käsitteiden kautta. Ihan siksi että ilman tätä heidän sanomisissaan ja tekemisissään ei suurissa linjoissa ole yhtään mitään järkeä.

On nimittäin puhuttava määritelmistä. Määritelmien kohdalla sukupuoli nousee konservatiivien kohdalla usein esiin nimenomaan transsukupuolisten kohdalla. Viesti on heille selvä ; Se tiivistyy suunnilleen muotoon "suurissa linjoissa on kaksi sukupuolta ja harvinaisia luonnonoikkuja joilla ei ole merkitystä." Tämä johtaa siihen erikoiseen tilanteeseen että "on selvää onko joku poika vai tyttö". Mutta sitten tosiasiassa "poikuus  on ansaittava" - tämä tuli nyt kyllä jotenkin oudosti ulos, korjaan - "miehuus on ansaittava".

Tässä mielessä pitkätukkainen poika ja hänen vanhempansa voivat saada kysymyksiä "onko tyttö vai poika". Ja jos kertoo lapsen olevan poika, tätä paheksutaan tai sukupuolisuutta kyseenalaistetaan. Tämä pätee mieheydenkin kohdalle. Vaikka määritelmällisesti kyseessä olisi kuinka "biologinen tosiasia" ja killuttimet niin käytnnössä tämä ei koskaan ole se jolla asiaa testataan. Sitä selitetään ja velvoitetaan olemaan kiinnostunut tietyistä asioista. Ja nämä käytöspiirteet liitetään siihen miten nämäkin olisivat jotenkin "biologisia". Ja tästä pidetään kiinni silloinkin kun vastaesimerkkejä tulee.

Omalla kohdallani tilanne on tietenkin siitä viehättävä että minua pidetään usein "neitimäisenä". Etenkin ensivaikutelma livenä on tämänlainen. Syynä on osittain se, että olen yleensä etenkin uusien ihmisten kanssa varautunut mutta lähtökohtaisesti kohtelias. Tästä seuraa se, että sukupuolisuuttani halutaan jossain määrin vähätellä ja kyseenalaistaa. Esimerkiksi tästä käyköön vaikka se miten ukkeli  paheksui sitä että en ollut riittävän miehekäs pitämään Davy Crockett -hattua. Käytän usein myös vaaleanpunaisia vaatteita. (Tässä kohden on tavallaan pelottavaa että uskallan tehdä tätä vain koska olen muilta osin hyvinkin ns. maskuliininen. Esimerkiksi tiedän kykeneväni suurella todennäköisyydellä hakkaamaan suurimman osan niistä jotka tulevat uhittelemaan neitimäisyydestäni.)

Tässä mielessä uskallankin sanoa että mies on jotain joka on nimenomaan ja suurimmalta osalta jotain muuta kuin se että on oikeat killuttimet. Se on jotain joka tulee ikään kuin ansaita joka päivä omilla teoilla, mieltymyksillä ja tekemisillä. Tässä mielessä se ei voi olla mikään biologinen tosiasia joka on jotenkin kattava ja josta poikkeava on harvinainen tilastopoikkeus ja luonnonoikku.

Näin ollen onkin pakko erottaa mies ja miehekkyys erilleen. Koska muuten nämä ihmiset olisivat inkonsistentteja asennevammaisia idiootteja. (Toki työstän tätäkin teoriaa edelleen. Siinä vaikuttaa olevan "tiettyjä ansioita" selitysvoimana.) Ja tässä mielessä onkin pakko mennä siihen mitä queer -feministit sanovat. Että sukupuolesta puhuttaessa on pakko puhua biologiasesta sukupuolesta (sex) ja sukupuolisuudesta (gender) erikseen. (Tämä on se queer -filosofian taustateesi joka yhdistää erilaisia tulkintaviitekehyksiä.) Näin ollen voitaisiin vaikka Simone de Beauvoiria mukaillen sanoa että mieheksi synnytään mutta miehekkääksi tullaan.

Tässä mielessä perussuomalaisen miehen ja miehenmallifilosofin olisi käytännössä pakko tunnustautua tampioksi tai kannattaa queer -filosofiaa. Ainut näkemysero ei olisi synnytyn ja ansaitun sukupuolisuuden jaottelun selitysvoimassa, vaan siinä pitääkö näiitä jaotteluja ja niihin liittyviä stereotypioita purkaa vai tukea. Jotenkin he eivät kuitenkaan koskaan tee näin vaan korostavat sitä miten vastapuoli kyseenalaistaa biologisen sukupuolen. Aivan kuin kyse olisi siitä onko sex-gender jaottelu merkittävä ja relevantti. Vaikka tosiasiassa näkemyserot näyttävät olevan jossain aivan muualla.

Tässä mielessä jos pitäisi tehdä antimainos perussuomalaisista - en näe tälle tarvetta, usein antipatioiden lietsomiseen riittää että jakaa PS -mainoksia sellaisenaan - niin se sanoisi että PS:ää pitää äänestämän "Jos haluat että joku kyseenalaistaa poikasi sukupuolen."

Tom of Finlandin suosion syitä

Tom of Finland on todella suosittu. Hänestä on tullut jonkinlainen symboli. Hänestä tehdään elokuvaa. Hänen piirroksensa kelpaavat kahvipaketteihin, postimerkkeihin ja lakanoihin. Häneen liittyviä mainoksia on valtavan kokoisina Helsingin metroasemalla. Samoin Turussa kävin taidenäyttelyssä jossa oli esillä Tom of Finlandin piirroksia, kirjeitä ja muuta materiaalia. (Tom of Finlandin musiikkipuolikin on kiinnostavaa. Jos ei muuten niin on hauskaa että hän on ollut musiikkiyhtye "Kulkusissa". Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat tämänlaisista "yhteensattumista ja sanaleikeistä".)

Tom of Finlandia on niin kaikkialla, että tekisi mieli jopa tarjota joitain vastakuvaa sille kuvalle mitä siitä nyt tarjoillaan aluiisti iloisena ja kivana "suomalaisena menestystarinana". Jo ihan sen vuoksi että hän näyttää saavan ällistyttävän paljon tilaa mediassa ja tuotemyynnissä. (Yleensä kun symboli on markkinavoimallinen muoti-ilmiö on siinä takana jotain jota kannattaa kyseenalaistaa. En sano tätä siksi että vihaisin markkinavoimia. Itse asiassa tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja työnkuvani on sen tyylinen että olen tavallaan "pieni Donald Draper"..)

Tässä mielessä kannattaa vähintään vilkaista Hankamäen tuoretta kirjoitusta jossa hän puhuu "uusrenessanssista". ) Hän viittaa tässä mm. siihen että jopa perussuomalaiset ovat ehdottaneet Tom of Finland -patsasta. Hänellä on mielestäni hyvä teoria Tom of Finlandin homoikonisuuden syistä. "Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset hahmot auttoivat räjäyttämään myytin homomiesten ”naismaisuudesta” ja ”neitimäisyydestä”." Mutta hän valitettavasti laajentaa tästä liian pitkälle. Toisin sanoen hänellä rakentuu mielestäni oleellisen väärä kuva nykyajan suosioiden syistä. "Tom of Finlandin kuvat elävät jälleen renessanssia, sillä homot pyrkivät vapautumaan nykyisestä seksuaalivähemmistöliikkeestä. Feministien valtaan ajautunut seksuaalivähemmistöliike on pitkään pyrkinyt kieltämään homoseksuaalisuuteen liittyvän maskuliinisuuden." ... "Tomin kuvat ja heteromiesten halu puolustaa omaa maskuliinisuuttaan liittyvät yhteen – eivät tosin suoraan vaan feminismin kautta välittyneinä ja feminismin ehdoilla. Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto."

Oma näkemykseni on oleellisesti erilainen.

Hankamäen oma homoseksuaalisuus on kenties saattanut hänet tilaan jossa kaikki tulkitaan vain tästä viitekehyksestä. Teoria laajentuu mielestäni ylipitkälle. Itse näen että Tom of Finlandin suosion takana on oleellisesti nimenomaan se että "olemme hyvin juurettomia". On siis turhaa vetää aatehistoriallista yhteyttä Tom of Finlandin kuvaston alkuperäisen sanoman ja nykyisen suosion välillä.

Mielestäni tämä näkyy hyvin vahvasti siinä (1) minkälaiset ihmiset hyvin usein saavat mediatilaa Tom of FInlandin kannattamisesta ja (2) minkälaiset ihmiset vastustavat tätä. Tässä eteen tulevat jotkut Vesa Linja-ahon tyyliset feministimiehet ja sellaiset hahmot kuin Helsingin mainoskampanjassakin näkyvä Maria Veitola. Minutkin Touko Laaksosnäyttelyyn kutsui nainen joka on aika vahvasti feministi-identiteetillä liikkeellä.

Hankamäki puhuu siitä että Tom of Finland on poliittisesti korrektia kuvastoa. Ja hän viittaa että tästä on hyötyjä joita voidaan sitten soveltaa hänen kuvaamillaan tavoilla homoseksuaalisti tai "maskuliinis-heterollisesti". Mutta nämä ovat seuraus Tom of Finlandin poliittisesta korrektiudesta nykyaikana. Eivät sen syy. Ja nähdäkseni tämä tekee siitä aika huonon selityksen. Tom of FInlandin suosiosta on kasvanut kenties asioita jotka ovat juuri kuten Hankamäki kuvaa. Mutta tosiasiassa Tom of Finlandin suosion takana on enemmänkin se, että mm. feministit ovat hyväksyneet sen aika vahvasti. ; Tom of FInland ei ole noussut valtavirraksi Hankamäen mainitsemista syistä. Itse asiassa suosion takana olevat voimat ovat niitä joita Hankamäki näkee Tom of Finlandin kritiikin kohteiksi.

Tom of Finland on symboli.

Itse näen että on tarpeen irtautua aika monista perinteistä asian parissa. Tom of Finland on tässä mielessä hieman kuin Che Guevara. Häntä painetaan monenlaisiin tuotteisiin, kuten T-paitoihin. Ja näitä kuvia kannetaan vapauden ja kapinallisuuden ja vastaavien symboleina. Ja tässä mielessä kantajat eivät ole liitoksissa esimerkiksi siihen kaikkeen tappamistyöhön jota hän eläessään teki. Ne eivät ikään kuin kuulu kokonaisuuteen. Symboli ei enää ole liitoksissa ns. klassisiin normaaleihin tosiasioihin. Ja nähdäkseni täsmälleen sama on Tom of Finlandissa. Hänen teoksensa saavat suosiota koska ihmisillä on kanta homoseksuaalisuuteen ja hän oli homoseksuaali.

Vastustuspuolella on sama. Tässä mielessä kun joku kristillis-homokriittinen vastustaa vaikka Tom of Finland  -kahvipaketteja, paheksunnassa on kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä siitä onko teos todella "pornografinen". (Hankamäki näpsäyttikin asiasta melko hienosti "Lasten ”suojeleminen” homoseksuaalisuudelta on tarpeellista vain siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuus sinänsä arvotetaan kielteisesti, aivan niin kuin kaikenlaiset moralistit ovat käsi poskellaan tehneet.") Näin ollen Tom of Finlandin kohdalla homoidentiteetti on tärkeämpi kuin se minkälaista homokuvaa hänen teoksensa kysenalaisti tai kyseenalaistaa. ; Jopa se perussuomalaisten Tom of Finland -patsasehdotus oli nivottu verbaalisesti siihen yhteyteen miten se ärsyttäisi islaminuskoisia. Ja se ärsyttäisi islaminuskoisia koska tässä uskonnossa on tietty suhde homoseksuaalisuuteen. ; Tom of Finland -tuotteita on vastustettu tyypillisesti nimenomaan siitä näkökulmasta että ne ovat "etiikan vastaisia". (Joka sanoo että kritiikin mukaan taide esittää väärää mielipidettä väärässä kontekstissa mutta ei halua sanoa tätä ääneen koska haluaa muualla leikkiä sananvapauden sankaria joka sietää ja tukee ja kannattaa poliittista epäkorrektiutta...) Tom of Finlandin tukeminen ei ole hänen teoksiensa pitämistä kuin sekundaarisesti. Ideologiset syyt pikemminkin heijastavat sitä miten hänen kuvansa tulisi kokea. Ja pitäminen tai dissaaminen ovat enemmänkin ideologinen kannanotto kuin jokin joka liityy hänen teoksiensa taiteellisiin ansioihin tai epäansioihin.

Toisin sanoen teoksen tukeminen ja vastustaminen ei ole filosofista vaan sidottu tekijän identiteettiin. Niillä otetaan symbolisesti kantaa homoseksuaalejen kannattamiseen ja vastustamiseen. Ja tässä on itse asiassa aika vähän tekemistä sen kanssa mitä Tom of Finland teki eläessään tai mitä hän yritti taiteellaan sanoa.

Tom of Finland on tylipuhdasta kitchiä.

Tämä ei tosiasiassa riitä. Nähdäkseni Tom of Finlandin identiteetin ja maailmankuvan lisäksi tarvitaan se, että hänen teoksensa eivät ole tosiasiassa mitenkään kovin haasteellisia. Ne ovat visuaalisesti kitchiä. Ne ovat ihan kivoja ja niissä on iloista asennetta. Mutta lasken ne taiteellisesti samantyyliseen luokkaan kuin Rudolf Koivun joulukortit ; Ne ovat kauniita mutta ne eivät ole minulle tyydyttävää taidetta. ; Tässä nähden Tom of Finlandin taiteessa näkyy toki sellaista kuvastoa jota sellaisenaan mielletään rujoksi. Kuvissa on esimerkiksi paljastettuja pippeleitä, erektioita ja spermaa. Mutta näiden kohdalla on käynyt kuten kitchiytyneelle pääkallokuvastolle. Ne on kuvattu sellaisessa muodossa jossa tämä mielletty rujous piilotetaan ja jätetään käsittelemättä. Näin ne eivät haasta käsitystä näihin liitetyistä rujosta mielikuvista. Näen tämän asioiden lakaisuna maton alle.

Ja tässä ei ole takana ristiriitaa.

Moni voi ajatella että ideologia on sanomaa ja että kitchissä ei ole sanomaa. Tämä on ymmärretty puoliksi. Usein kitchissä on jotain sanomaa. Tämä sanoma vaan on yksinkertaistettu, muutettu onelinermuotoon ja levitetty kyseenalaistamattomina väitelauseina, jotka ovat toteavia eivätkä esilletuotuja premissejä sanan perinteisessä ja täydessä merkityksessä.

Tämä on itse asiassa kenties liitoksissa siihen miksi Tom of Finlandista on tullut suosittu ... sanotaanko ... "tietynlaisessa ideologisessa väännössä". ; Sillä propaganda on yleisesti ottaen kitchiä. Kitch mielletään pinnalliseksi ja tässä mielessä siitä helposti riisutaan sanomallisuus. Mutta tosiasiassa eivät ne useimmat ideologiset sanomatkaan ole kovin paljoa muuta kuin kitchiä.

Ideologia valitsee siihen sopivaa kuvastoa ja lopputulos on jonkinlainen "aforismiteksti-jättiperhoskuva" -kombinaatio. Jopa silloin kun kitchin sisältö on astetta synkempää. ; EIlen Yle Teemalta katsomani taidehistoriaohjelma käsitteli kreikkalaista estetiikkaa. Siinä puhuttiin myös siitä miten Natsisaksassa arvostettiin kreikkalaista klassista muotokieltä hyvinkin runsaasti. Tämä oli mielestäni arvokas muistutus. Sillä moni haluaa aina tuomita natsit aivan jokaisessa attribuutissaan. (Sama on toki siinäkin että jos joku sanoo että Che Guevara oli hyvä johtaja niin tämä tarkoittaisi samaa kuin että kannattaisi kansansurmia. Ikään kuin asiat olisivat joko läpihyviä tai että pahuus jotenkin turmelisi aivan kaiken mitä nämä ihmiset tekvät.) Moni pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn kirja "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.

Voisin jopa väittää että taiteen ei pitäisi palvella selvää alleviivattua poliittista agendaa tai tukea katsojan arvoja. Koska tämä tekee siitä propagandistista. Sen sijaan taiteen tulisi käsitellä maailman asioita ja saada meidät haastamaan itsemme. Tässä mielessä voisi kenties oikoa Platonin kautta niin, että perustaksi voidaan laittaa totuus, hyvyys ja kauneus. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää.

En toki tässä lähde selittämään PeruSuomalaiseen Mika Niikon ja Teuvo Hakkaraisen malliin että Tom of Finland -kuvissa olisi jotain natsisymboliikkaa. (Hankamäki tuntui jostain syystä unohtaneen tämän episodin. Kenties siksi että se ei oikein tue hänen esittämäänsä teoriaa.) Näen että Tom of Finland on samantyylistä kitchiä joka viehättää itseäni vaikkala "L.A.Noire" -playstationpelissä tai "Mad Men" -televisiosarjassa ; Ne ovat toki paikoin syvällisempiä mutta monin paikoin ne ovat enimmäkseen visuaalisesti "nättiä".

Näenkin että on turhaa etsiä Tom of Finlandin suosiosta sen suurempia taustasyitä. En ole optimistinen siinä mielessä että olettaisin että muoti-ilmiöiden takana olisi aina jotain suurempaa kuluttajien ajatteluprosessia, analyyttisyyttä, harkintaa, reflektiota tai muutakaan ymmärrystä. Asioista tulee symboleita ja sitten ne painetaan T-paitoihin. Ja jos joku viittaa siihen asiasisältöön, niin T-paidan kantaja järkyttyy tai närkästyy koska sanottu ei vastaa sitä miksi hän itse sitä T-paitaansa kantaa.

Nössiäiset todellakin tarvitsevat suojelua?

Tapasin Venäjätä peräisin olevan tyypin. Hän oli peräisin pienestä kaupungista ja tullut maahamme taskussaan 800 euroa. ; Hänelle oli alun perin ollut luvattuna työpaikka, mutta koska hänellä ei ollut ollut jotain dokumenttia, luvattu työpaikka otti tilalle jonkin toisen. Hän ei ollut aivan varma siitä miksi ei palannut tässä vaiheessa takaisin Venäjälle.

Mutta hän jäi maahamme ja on asunut täällä muutamia vuosia. Hän on työskennellyt monissa hanttihommissa, rakennuksilla, varastoissa ja siivoamassa. Sen lisäksi hän on perustanut yrityksen joka on välttävästi kannattava. Hän elää omillaan.

Venäjällä oman yrityksen perustaminen ei olisi kuulemma onnistunut samaan malliin kuin täällä. Sillä Venäjällä rakastetaan raskasta byrokratiaa. Ja byrokratiaseinän kiertäminen onnistuu lähinnä voitelemalla asioihin jouhevuutta ns. rahalla.

Hän näkeekin Suomen ihanteellisena maana. Ja tässä mielessä hänellä oli erikoinen suhtautuminen maahanmuuttokritiikkiin. Hän näkee että maahanmuuttokriitikot ovat hyvin pikkumaisia ja heillä on surkea stressinsietokyky. ; Mieleen tulevat lähinnä ne heikkohermot jotka tiputtavat lautasen lattialle ja menettävät särkyneestä astiasta mielenrauhansa. Suomessa ei tiedetä väkivallasta, sen näkemisestä tai muista vastaavista uhista mitään. ; Suomalainen ei ole esimerkiksi tottunut kohtaamaan tai näkemään minkäänlaista väkivaltaa. Kauhea numero ja kauhistelu ja järkytys seuraa sellaisesta joka on Venäjällä monesti "vähän harvinaista mutta tavallaan aika normaalia".

Ja tässä mielessä maahanmuuttokriitikot ovatkin tavallaan naurettavia. He hukkaavat paljon potentiaaliaan. Sillä heidän sanomisiinsa voitaisiin saada paljonkin järkeä sitä kautta että Suomi on näin hyvä maa. Että kansalaisemme ovat tottuneet hyvään ja helppoon eivätkä kykene ymmärtämään tai selviämään vähänkään kovemmissa oloissa. Ja siksi vieraiden maiden marginaalisempikin riski olisi suuri ja merkittävä. Suomen säälittävä kansa tarvitsisi apua ja tukea ja vahvan suojelusysteemin joka holhoaisi heitä ja tätä kautta rajaisi pienimmätkin riskit rajan tuolle puolelle. Rakentaisi kuplan apua tarvitseville ihmisille.

Mutta ei. Suomalaiset maahanmuuttokriitikot teeskentelevät olevansa vahvoja sankareita jotka eivät mitään suojelua tarvitsisi. Uhoa riittää ja ovat olevinaan niin vapauden puolella ja byrokratiaa vastaan. Eivät näytä tajuavan että vaikka he puhuvat vihaavansa byrokratiaa niin ovat itse asiassa vaatimassa rajoituksia ja kieltoja esimerkikisi ihmisten kulkemiselle ja mielipiteistölle. ("Suvakit" ovat vaarallisia kansanpettureita jne.) Näin he luovat kuvan kuin kestäisivät maksimaalisten vapauksien konfliktit ja rajoituksettoman vallankäytön sivutuotteet. Tämä ei ole järkevää. Tunnustaisivat olevansa suojelua vaativia säälittäviä epämiehekkäitä nössiäisiä joita ovatkin. Niin jutuissaan olisi järkeä ja koherenssia.

Mitä olen elämälläni tehnyt

Turku on suomen persereikä ja vierailin in-out -henkisesti siellä uutenavuotena. Tähän liittyen on mainittava se, että minulla on helposti lähestyttävät kasvot, mutta ei persoona. Lisäksi pidin päässäni davy crockett -hattuani. Tähän luokkaan olenkin saanut paljon kommentointeja. Mutta en sellaisia kuin nyt.

Jos tavallisesti kommentit ovat joko kehuvia sudenpentuheittoja, kehuvia davy crockett -heittoja tai negatiivisia turkis on murha -lauselmia oli nyt tarjolla minulle jotain muuta.

Tähän liittyen Turun kauppakäytävällä minua puhutteli vanhempi setämies. Hän oli setämies joka miellyttävästi kertoi olevansa päälle kuusikymppinen eläkeukko. Hän kysyi että metsästänkö. Ja kun kerroin että en, hän sanoi että hän näki sen päälle päin. Ja että minun tulisi ymmärtää että en voi pitää tuollaista hattua, koska se loukkaa oikeita metsästäjiä. Että en ole tarpeeksi miehekäs pitääkseni tuollaista hattua.

Olen kuullut vastaavia tarinoita lähinnä intiaanien heimopäähineistä mutta en ollut tiennyt sudenpentuhattujen takana olevan jotain vaateita. Toki hattuni takana ei ole sen syvempää metafysiikkaa. Pidin vain ideasta.

Mutta ei mies tähän jättänyt. Hän jatkoi että minun hattuni on ärsyttävä. Ja että minun tulisi ymmärtää että sen käyttäminen ei ole rakentavaa. Hän sanoi että minun pitäisi dumpata hattuni ja käyttää elämäni johonkin parempaan. Mikä on tietenkin absurdia koska käsittääkseni pukeutuminen ei ole mikään elämä.

Toisaalta noin vanhan ukon olisi kannattanut ymmärtää että tuntemattomien pukeutumisesta vittuilu ei ole sekään rakentavaa, kohteliasta ja että sellainen on saatanan ärsyttävää. Ja että jos ei itse pukeudu hyvin niin ei kannata leikkiä mitään heteronormatiivisella heterotwistillä modifioitua "sillä silmällä" -sarjan muotimestaria. Että kannattaisi eläkeukkona hankkia järkevämpää tekemistä kuin kauppakadun modistina toimimisen. Että olisi kenties järkevämpiä tekemisiä. Ja että jos tuollaisista asioista todella pahastuu niin kovin niin kannattaa miettiä että miten miehekkäät ne omat preferenssit ovat.

Koska itse olin hyvällä tuulella otin asian melko kevyesti. Kerroin että sepä oli mukava kuulla, tai itse asiassa ei. Toivoin myös että mies menee tekemään omalla elämällään jotain rakentavaa. Kuten laittamaan kaulaansa myllynkiven ja hyppäämään aurajokeen. Aurajokeen joka oli kätevästi käteni viitoittamassa suunnassa.

---

Davy Crockett -hattuni on virallisesti tämän tapauksen jälkeen nimetty "elämäksi".

Jätän tämän vain tähän...

Sukupuolen takia

Sattuipa eräänä päivänä eilen niin että olin treenien jälkeen julkiseen liikennöintiin liittyvässä kontekstissa. Tässä sain mahdollisuuden kohdata ihmisiä. Tätä pidetään tärkeänä asiana sillä jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja kaunis ja sellaisenaan arvokas.

Tässä tapauksessa kohtaamani ihminen oli alkoholin vaikutuksen alaisena oleva nuorehko kaljupäistä skeneä edustava viehättävä mieshenkilö. Oli miellyttävää törmätä alkoholilta lemahtavaan ilmapiiriin. Mies oli selvästi kontaktia hakeva ja sillä tavalla sosiaalinen. Hän esimerkiksi huuteli ylipainoisille naisille siitä miten hän lokeroi heitä ja miten ymmärtää heitä koska on joskus "pannut läskiä". Hän oli tässä kaverinsa kanssa joka oli astetta maltillisempi.

Minä olen mies joten hänen reagointinsa olivat hieman erilaisia. Hän viittasi kieltämättä kunnianarvoisaan hattuuni. Kyseli että "onko mukavaa olla ufo". Lisäksi hän oli kovasti erinäistä mieltä homoseksuaaleista ja siitä miten hattu päässä olevia homoja hakataan. Tämä oli toki erityisen mielenkiintoista. En lähtenyt poistumaan paikalta vaan olin enemmän passiivinen. Hän koki tämän ärsyttävänä. Jonka vuoksi rakensin pikasuunnitelman. Koska hän oli tietyssä suunnassa, tiesin että hän joutuu käyttämään tiettyä hyökkäyslinjaa jos aikoo käydä suoraviivaisesti päälleni. Minun etunani taas on se että koska minä en hyökkää on minulla häntä enemmän vapauksia. Tavoitteni oli siis siirtyä humalikon linjalta syrjään, peittää hänen näkökenttänsä vasemmalla kädellä pidetyllä kunnianarvoisella hatullani. Ja iskeä miellyttävällä lantiolla ja jalkalihaksilla ja selkälihaksilla tuettu koukku suoraan hänen palleihinsa. Koska, no, olin enemmän kuin hieman hermostunut ja hänen puheensa rakensivat mieleeni assosiaatioverkon. (Hattutemppu ja siitä jatkettu lyöminen taas ovat selkärankaan treenattu rationaalinen reagointitapa johon olen kuluttanut useita ja useita tunteja. Sen sitä saa kun käy niissä treeneissä.)

Luonnollisesti vaivihkaisesti laitoin tähän lyömiskäteeni avainnippuni. Sellaisella tavalla jossa sormien välistä pistää esiin yksi avain. Arvioin että kyseinen kaljupää nostaa penkistä kolme kertaa enemmän kuin minut. Ja minut vielä useamman kertaa. En tietenkään lähtisi vääntämään kättä, painimaan avoimesti tai leikkimään hänen kanssaan peliä jossa yritetään kättelyotteella puristamaan kilpaa. Minua kiinnosti selviytyminen. Ja minun kanssani ei ehkä kannata lähteä leikkimään siinä mielessä että en välitä niin paljoa kunniasta. Väkivallassa ei ole kunniaa. Lopputulos olisi tietenkin ollut karman läpitunkema ; Mies joka on niin varma omasta machoseksuaalisuudestaan ja joka kyseenalaistaa nössiäisiksi ja hinttimäisiksi kokemiensa heteroseksuaalejen miehien seksuaalisuutta olisi saanut kyseenalaistaa omaa mieheyttään koko säälittävän loppuelämänsä. Koska ihan sama mitä hän nostaa penkistä. Hänen kiveksensä ovat hämmentävän heppoisassa nahkapussissa olevia melko pienikokoisia adadobimaisia pampuloita.

Yritin olla vaivihkainen. Mutta ilmeisesti humalikon ystävä huomasi jotain sillä hän varoitteli kaveriaan että "älä, tuolla on piru merrassa". Ja kas niin, mitään ei tapahtunut. Tosiasia on, että olisin varmasti saanut tappelussa aika pahasti turpaani. Sillä en ollut kehittänyt mitään tätä kaveria varten. Ja oletettavasti hän auttaisi kyllä sitä nolosti satutettua kaveriaan. Mutta hänellä oli tilannekäsitys kunnossa. Hän - toisin kuin hänen humalainen kaverinsa tai minä - edustaa niitä voimia jotka tekevät Suomesta ja kaduistamme vähemmän väkivaltaisia paikkoja sellaisella relevantilla tavalla joka on näkymätöntä ja näkymättömyydessään merkittävää. Hänen ansiostaan Suomessa on todenäköisesti kaksi kivestä ja yksi omituinen vankilatuomio vähemmän.

Itselleni oli selvää että tässä tilanteessa oli kysymys pääasiassa sukupuolesta ja seksuaalisuuden ilmentämisestä.

Ja näin onkin usein väkivaltatapauksissa. Mutta tätä ei oikein tunnuta ymmärtävän. Jostain syystä maassamme on omituinen reagointitapa sukupuolisuuteen ja siihen liittyvään väkivaltaan. Tämä kumpuaa joskus esiin hyvin omituisissa konteksteissa. Esimerkiksi "Valomerkin" Samuli Suonpäätä käsittelevässä jutussa. Jutussa on Suonpään ajattelutavalle tyypillinen rakenne. Suonpää kertoo usein että hänen ihonväristään, sukupuolestaan ja vastaavista ei välitetä koska hän on mies. Tässä hengessä hän kertoo esimerkiksi naisten tasa-arvosta seuraavaa "Koska olen mitä olen, aloin kokea, että vastineeksi velvollisuuteni on tukea huonommassa asemassa olevia. Suonpään mukaan heitä ovat Suomessa naiset, etenkin nuoret. Jos 25-vuotias nainen kirjoittaa jotain, sen on paljon vaikeampi lyödä läpi kuin keski-ikäisen miehen juttujen. Kukaan ei myöskään uhkaa raiskata minua tai kommentoi tissejäni, jos puhun, Suonpää toteaa." Samalla juttu on kuitenkin täynnä Suonpään saamia uhkailuja jotka ovat peräisin maahanmuuttokriittisestä skenestä.

"Näytätkin ihan homolta. Pesäpallomailan saat perseeseesi. Sinunlaisesi paskat tapetaan jokainen. Muut myöhemmin mutta sinä olet sellainen paska että sinusta aloitetaan." ... "Me tiedämme, missä asut. Seuraavan kerran kun hypit meidän nenällemme, saat varoa tosissasi. Tuollaisesta paskasta saadaan henki pois todella helposti." Tosiasia on, että Suonpää saa näitä koska on mies.

On hämmentävää että Suomessa on vallalla keskustelukulttuuri jossa naisten saamat raiskauspelottelut ja vastaavat johtuvat siitä että he ovat naisia. Ja jos mies saa hakkausuhkauksia se johtuu siitä että keskustelukumppani on maahanmuuttokriittinen. Toisin sanoen miesten saama väkivallan uha politisoidaan kun taas sen kanssa identtinen naisten kokema asiattomuus sukupuolistetaan.

Taustalla onkin se, että miesten kohtaamassa väkivallassa mukana on sävyjä joissa uhri on syyllinen. Josta olen aiemmin kirjoittanut, muun muassa siitä johtuen että jos korostaa jotain muuta kulmaa harrastaa victim blamea tai vastaavaa ; Joka on itsessään ällistyttävää koska nähdäkseni tilanne on vastakohta victim blamelle. Naisten kohdalla jos selittäisi että raiskauksen syynä on pukeutuminen, reagointi on toinen. Naisten puolustusta ajava suuttuminen on ymmärrettävää. Se, että miesten puolesta ei suututa on sitäkin ällistyttävämpää. Olen jopa kuullut väitteitä siitä että feminismi ajaa tasa-arvoa. Mutta se kuitenkin näyttää korostavan että naisten raiskaus on merkittävää koska se on miesten kohdistamaa väkivaltaa naisia kohtaan. Mutta miesten keskinäisestä väkivallasta ei tarvitse välittää koska miehet tekevät sitä toisilleen. Tai jotain vastaavaa.

Kun kulttuurissamme on nimenomaan feministien parissa tuotu esiin sitä että sukupuolisuus on enemmän kuin pelkät sukupuolielimet, on hämmästyttävää miten laajakirjoisesti tämä unohdetaan heti kun kyseessä on väkivalta. Naisten raiskaaminen koetaan sukupuolikeskeiseksi koska se kohdistuu sukupuolielimiin. Miesten keskinen väkivalta taas politisoidaan koska se kohdistuu sekundaarisiin sukupuoleen liitettyihin machomielikuvien tukemana mielikuvissa sukupuoleen liitettyihin ominaisuuksiin kuten lihaksiin ja vahvuuteen.

Asiaa voi lähestyä toisestakin kulmasta.

Tunnen läheisesti ihmisen joka on sukupuolenkorjausprosessissa. Hän on muuttumassa naisesta mieheksi. Tässä yhteydessä on jännittävää että häntä kiinnosti tässä yhteydessä asia joka ei häntä muuten ole kiinnostanut. Hän halusi oppia puolustamaan itseään. Sukupuolta vaihtavan on "noloa" tai muuten hankalaa mennä kamppailusaleille. Joissa monissa onkin tarjolla macho-äijätunnelmaa juuri sellaisessa muodossa että se ei saa sukupuolta vaihtavaa tuntemaan oloaan kotoisaksi. Suosittelin toki hänelle että menee harjoittelemaan jonkun sellaisen kanssa joka kestää huonoutta ja joka myös osaa opettaa. Ehkä hän oppii muuta kuin pysyvien ruumiinvammojen aikaansaamista. (Joka taas on omien väkivaltaan reagointejeni väkevää ydinmehua. Minä en tapa. Minä en hallitse kivulla. Minä en niputa kontrolliin. Käyt päälleni ja sinulta katoaa pysyvästi jokin ominaisuus. Period.)

Kiinnostavaa on, että hän koki tarvitsevansa itsepuolustustaitoja siksi että hän oli oppinut että miesten elämässä - etenkin jos asuu vähän turvattomammalla hintaluokaltaan edullisemmalla alueella - on yllättävän paljon väkivallalla uhittelua ja väkivallan uhkaa. Tavat eivät aina demonstroidu rikostilastoihin koska poliisi ei tosiaan listaa kaikkea - esimerkiksi minun kokemani eilinen tilanne ei rekisteröidy yhteenkään rikostilastoon. Ne ovat pelottavia ja itsepuolustus on miehelle helposti osa ratkaisupakkia. Tämänlainen asia ei ole ilmiselvä tai tuttu jos satut olemaan nainen. Koska naisia kohdellaan toisella tavalla. Heidän panemisestaan esimerkiksi huudetaan asiattomuuksia, jota tuo eilinen tapauskin näpsäkkäästi demonstroi.

Hevospojista, maataloudesta ja yhteiskuntakelpoisuudesta

Iltalehden pieni juttu kiinnitti huomioni. Siinä tartuttiin siihen että hevosharrastavia poikia kiusataan. Tämä on siitä erikoinen asia että maatalousyhteiskunnassa hevostouhut olivat nimenomaan miesten juttuja. Maalainen hevoskulttuuri raviurheilusta häjyjen hevosajoihin on jotain joka rinnastuu lähinnä siihen mitä modernimmat tyypit tekevät autoillaan. Lisäksi ratsastus on melko vaarallinen ja vauhdikas harrastus.

Emme kuitenkaan enää elä maatalousyhteiskunnassa. Ja hevosharrastus on mielletty "tyttöjen jutuksi". Sukupuolisuusasiat ja mieltymykset eivät tässä kohden ole niinkään biologisia kuin kulttuurisia.

Tilanne on vähän sama kuin siinä miten sotien jälkeen Suomessa oli kunniakasta jos raivasi itselleen pienpellon, vaikka vain puolen hehtaarinkin pellon, ja saavutti tällä omavaraistalouden. Työ oli raskasta raatamista ja tälläinen oli miehekästä ja nähtiin että tällä rakennetaan Suomea.

Nykyään jos perustaa vastaavan pienpellon saa kuulla olevansa liberaalihipsteri. Yhteiskunnan panos on tulkita tilanne palkkatuloksi joka tarkoittaa helposti esimerkiksi työttömyyskorvauksen lopettamiseksi. Talouselämän kannalta tuo nähdään konkurssikypsäksi naurettavaksi puuhasteluksi. Pitäisi mennä oikeisiin töihin. Kuten puhelinmyymään lehtiä provisiopalkalla.

Onko se "victim blame" jos tekee "criminal blamea"?

Kun puhuttiin väkivallasta, nostin esiin sen että väkivallassa uhrit eivät ole usein satunnaisia. Tässä erikoisena piirteenä on se, että vittumaiset eivät saa turpaan kovinkaan usein, paitsi jos haluavat itse ottaa siihen osaa. Toki tunnetaan "alfaurosten" "Monkey Dance" -tyylisiä tappeluita jotka ovat statushakuisia. Mutta niissä aggressiivinen tuijotus ja siitä seuraava aggressio ovat sellaisia että niistä voi väistää. Tämä koetaan aggressorille kuin voittona. Jolla saadaan demonstroituia oma maskuliinisuus ja siihen lujasti sidotu status.

Mutta aika usein väkivalta, nimenomaan sellainen väkivalta jota tehdään pelkän väkivallan vuoksi, ja joka on sellaista että sitä ei voi väistää, tehdään aivan muista syistä. Sadisti valitsee heikon näköinen vastustaja, sellainen jonka kohdalla riski koetaan pieneksi, ei tarvitse saada tilanteesta kunniaa, pääasia on että pieksemisestä ei tule häpeää. Tämän vuoksi koulunpihallakin nörttipohjat ovat suosittu kiusaajien kohde.

Tämä koettiin keskustelussa loukkaavaksi. Näkemys oli että jos syy-yhteys on niin sitten uhri olisi jotenkin syyllinen tai vastuussa. On toki selvää että victim blame -ilmiö on todellinen. Esimerkiksi raiskaustilanteissa saatetaan vedota siihen miten nainen on juonut alkoholia ja pukeutunut väärin. Ymmärretyksi tekeminen on monille yksi ja sama sen kanssa että se on oikeutettu.

Itselleni is-ought -tilanne on tässä kuitenkin vahva. Se että jotain tapahtuu ei tarkoita että se on oikein. Itse koin että turpaanvetäjä ei ole mikään kunniallinen tyyppi joka "pahastuu vittuilusta ja puolustaa jotain oikeutta." Halusin korostaa miten säälittävä sadisti on. Ja korostin että tämänlaista ihmissaastaa on olemassa ja ne tekevät myls tilastollisesti yliedustavan määrän väkivaltarikoksista, koska eihän terve ihminen nyt hakkaamisen vuoksi hakkaa.

Tosin tähän saattaakin liittyä se, että väkivaltaan liittyy yhä erikoinen victim blame. Väkivallan uhriksi joutuneelle asetetaan päälle hyvin vahva tappelijan leima. Jos nainen saa raiskattuna kuulla siitä miten hänen pitäisi pukea pidempi hame ja lopettaa sosiaalinen iltaeläminen, hakattu mies saa kuulla toistuvasti ajatuksia siitä miten "ethän sinä ole sellainen tappelija, sinänän olet niin fiksukin!" Ja tämä narraatio halutaan pitää yllä. Ja jos korostaa sitä että uhri ei olekaan tätä stereotypiaa niin tästä pahastutaan ja tätä kulmaa pidetään victim blamena. Joka, ironista kyllä, tukee oleellisempaa victim blame -narraatiota aiheessa.

Esimerkiksi itse sain parikymppisenä yhden vuoden sisällä neljä kertaa turpaan kun en ollut vittumainen tappelija. Nykyisin olen vittumaisempi ja tappelukykyisempi enkä ole tappelussa juurikaan. Koska jos minunlainen joutuu tappeluun se olisi todennäköisesti "monkey dance". Ja status ei minua houkuta.

Joko räjähtää pinkka tai hermot?

Uutisten mukaan armeijan "ylpalvoa" on muutettu. Esiin on nostettu ennen kaikkea yksi muutos. Armeijassa ei ole enää pinkkaa. Eli armeijan siniruudullisen päiväpeitteen jokailtaista taittelua penkille.

Tämä on erinomainen esimerkki siitä miten armeija ja sotataidot kehittyvät ajan mittaan, muuttuvat modernimmaksi ja paremmaksi. Huono puoli tässä on tietenkin se, että vanha sotilaskoulutus muuttuu merkityksettömäksi. Pinkan kasaaminen on omalla kohdallani ollut se taito jota en ole osannut ennen armeijaa ja jonka olen osannut sen jälkeen. Pinkan tapauksessa suunnilleen ainut asia jonka armeijassa opin on siis muuttunut täysin tyhjäksi.

Toki tähän on suhtauduttu erikoisilla tunteellisuuksilla. Esimerkiksi Jukka Halonen oli kovasti pahastunut. Syylliseksi kelpaa jopa työnsä vuosia sitten lopettanut Tarja Halonen. Reagoinneissa tuntuu paistavan läpi se, että pinkan kasaaminen olisi jotenkin isku miehisyyttä vastaan. Tässä on ilmeisesti kyse siitä että kun eräät iskulauseet kertovat että armeija tekee miehiä, niin kaikki muutokset armeijaan ovat myös muutoksia miehekkyyteen.

Itse en tosin kykene keksimään juuri mitään naisellisempaa kuin vuodevaatteiden taittelu joka ikinen päivä. Armeija onkin toki paikka jossa sotilaat tekevät joka päivä töitä jotka koetaan kovastikin "naisten duuneiksi" siviilissä. Tämä ei jää pelkkään vuodevaatteiden taitteluun vaan koskee laajemmin kaikkea. Armeijalla on hyvin laajakirjoisesti feminiininen asenne kaapin järjestelyyn, vaatteisiin, siivoamiseen ja perunateatteriin. Ymmärrän toki että tämänlainen kotitalousnormaalikoulu on hyödyllistä siinä mielessä että muuten miehekkäät miehet voisivat kokea tälläiset työt iskuksi miehekkyyttään vastaan. Ja että siksi armeija on ainut paikka jossa moni machoudetaan herkkä mies voi tälläiset taidot ylipäätään oppia.

Toki armeijassa on muutakin. Homomaisuutta. Oma mielikuvani armeijasta on se, että se mikä ei ollut naisellista oli jotenkin homoseksuellia. Suurin osa armeija -aajsta meni uniformuissa kuljeskeluuun rynkkyjumppaan joka muistutti tyttöjen urheilussa harrastettua haara-perus -loikkimista. Mutta ehkä armeija tekeekin pojista miesten miehiä. Kun lähtökohta on tämä, näkisin että pinkkamuutos on tuskin tässä se ratkaiseva askel homosteluun. Itse asiassa juuri mikä tahansa muutos armeijaan tekisi siitä miehekkäämmän paikan. (Minä olen nössiäinen ja vietän silti heteronormatiivisesti miehekkäänpää ja väkivaltataitoista arkea nyt kuin koskaan armeijassa.)

Tälläinen kalkkisten karsiutuminen on tietenkin luontevaa. On selvää että modernia sodankäyntiä ei käydä kivikautisin menetelmin. Armeijassa ei ole aikoihin opetettu myöskään pitkänmiekan käyttöä. Osa kalkkiksista vaan luulee että kyse on jostain miehekkyyden tuhoamisesta. He eivät ehkä ymmärrä että he itse ovat ajastaan jälkeen jääneitä neitejä.

Hei, katsos tätä!

Monilla miehillä on erityinen selfie-munakuvagalleria. Tämä ei ole missään nimessä homoseksuaalia. On vain yksinkertaisesti hyvä olla valmiina jotta voi tarvittaessaan viestiä tunteitaan naisille nopeasti, tilanteessa missä hyvänsä. Bussissa ei esimerkiksi voi spontaanisti vilautella ja ottaa selfieitä. Ja siksi monessa arkisessa tilanteessa onkin oltava valmista materiaalia lähetettäväksi spontaanisti vaikka siksi että kuulee ensimmäisen kerran jostakusta omasta mielestään sievästä naisesta internetissä.

Lisäksi hyvän pippelikuvan ottaminen on vaikeaa. On mietittävä asentoa ja kompositiota. Aivan liian moni ottaa amatöörimäisiä salaman ylivalottamia kuvia jotka on lähinnä otettu suuntaamalla kameraa housunkauluksesta sisään. Kunnon kikkelikuva on vaikeaa ottaa selfienä, varsinkaan jos ei ole selvin päin. Siksi Teuvo Hakkarainen ei ollut ollenkaan homoseksuaali selitellessään omia kikkelikuviaan. ; On aivan asiallilsta pyytää ystävän apua jotta saa tehtyä omasta kikkelikuvastostaan mahdollisimman houkuttelevan ja mainostavan ja miellyttävän.

Hyvässä kikkelikuvassa on mietittävä asentoa, kompositiota ja sitä minkälaisen viestin haluaa sillä kertoa. Esimerkiksi kontrastia ja väritasapainoa säätelemällä  saa kikkelin näyttämään kovalta ja suuremmalta. Toisaalta "airbrushaamalla" ja pehmeillä suodattimilla ja sopivasti valaisemalla peniksestä saadaan suuren, pehmoisen ja puhtaan näköinen. Sopivalla kuvankäsittelysuotimella kuvaan saa myös tarkempia asenteita, jotka on syytä miettiä yksityiskohtaisesti ja tilannekohtaisesti. On oltava harkittu jokaista kuvaa tehdessä. Ja niistä on syytä tehdä itselle erityinen kansio jossa on erilaisia viestejä välittäviä kikkelikuvia. Sillä aivan kuten kikkeli voi tyydyttää jokaista naista eri tavalla erilaisina yksilöinä, on tämän saman viestin ja yksilöllistämisen syytä näkyä lähetetyissä kikkelikuvissa.

Kuvakulmilla ja esinahan asennoilla voidaan välittää viestiä. On aivan eri asia näyttää täydessä ojossa olevaa lähes tulkoon orgasmiin runkattua penistä kuin näyttää pullottelevaa elintä jonka esinahan uumenista terska vain hieman kurkistaa, ikään kuin leikkisästi kutsuen.

Liian usein peniskuvissa näkee ruttuisia, kenties jopa tahraisia, vaatteita. Tausta voi olla valkoinen, koristeellinen tai muuten kiinnostava. Peniksen voi myös asetella mielenkiintoisesti. Kultturellisti viinilasissa lepäävä penis nahkakantisten kirjojen ympäröimänä antaa erilaisen viestin kuin penis jolle on leikkisästi kiedottu pieni kravatti terskan ympärille.

Tai siis helvetti vieköön ei.

Tänään Marko "Fobba" Forss kirjoitti facebookiin viestin peniskuvien jakamisesta. Viesti keskittyy ns. sextortioniin. Eli siihen että erilaiset palvelut ovat erikoistuneet siihen, että "Kun se iloittelu siellä kameran edessä on suoritettu, alkaa kiristäminen. Maksa summa X tai Facebook-kaverisi ja kaikki muut mahdolliset tuttusi pääsevät seuraamaan kyseisen iloittelun YouTubeen ladatun videon kautta." Samalla korostetaan että tilanteita provosoidaan "Ihmettelet ehkä sitä, miksi tämä kuvankaunis nuori neito ehdottaa lähempää seksuaalista nettikanssakäymistä hetken nettikeskustelun jälkeen, koska et muista niin käyneen villeinä poikamiesvuosinakaan. Ehkä se johtuu siitä, että netissä ollaan rohkeampia? Eikähän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, eihän?"

Forssin tekstiin reagoinnit ovat olleet erikoisia. Esimerkiksi Samuli Suonpää korosti, että "Poliisi varoittaa miehiä lähettämästä lapsille peniskuvia. Kun sitten miehiä voitais kiristää." Ja hän huokailee asialle. Muutenkin on tullut kommentointia mallia "Tarvitaan SuomenPoliisi kertomaan, miksi alaikäiselle ei saa lähettää kikkelinkuvia. Ettei joudu kiristetyksi."

Pedofilian toistuminen oli erikoinen, koska Forssin viesti koski ennen kaikkea nuoria, jotain parikymppisiä, naisia joille ennen kaikkea keski-ikäiset miehet lähettelevät peniksenkuvia. Viestin aiheena oli enemmän aikuisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän twistautuminen sekstailija-irstailijaan takaisin palaavasta kiristyksestä kuin pedofiliasta. Toisaalta kiristys toimii varmasti vielä paremmin pedofiileihin. Joskin heidän löytämisensä voi olla vaikeampaa ja tämä tekee siitä sellaista että ilmiöstä ei synny samanlaista tienaus-ammattialaa kuin tästä em. ansaintamallista.

Teemana on pedofiliatwistin lisäksi ollut se, että moralisoinnin sijasta kiristetyksi joutuminen olisi jotenkin oleellisen väärä näkökulma. Itsekin olen sitä mieltä että terveen ihmisen kannattaa hillitä kikkelinkuvien lähettelyä ensisijassa kaikista muista syistä paitsi tässä mainitusta. Mutta toki, jos sitä on jo seksuaalinen häiritsijä tai halujaaan toteutteleva pedofiili niin kenties ainut mikä menee läpi senlaatuiseen mieleen on "ei pidä lähettää kikkelinkuvia kun se voi kiristää sillä"... Valitettavasti moni ihminen ei välitä etiikasta vaan siitä mitä reaktioita tästä saa.

Peniskuvien kohdalla Forssin näkökulma on lisäksi kenties ainut asia joka toimii ja tehoaa muutenkin. En puhu pedofiliasta vaan normaalimmasta pervoilusta. Sillä nykyaikana moni suhtautuu seksuaalisuuteen tavallaan yllättävän luontevana osana elämää. On niin avomielinen ja luonteva ja avoin että muu yhteiskunta ei ole ikään kuin vielä vapautunut tabuistaan ollakseen valmis niihin. (Toinen vaihtoehto on toki se, että ollaan niin konservatiiveja että erilaiset seksuaalisen häirinnän puolet nähdään feministisenä propagandana, jonain josta on hyötyä lähinnä silloin jos voidaan viitata siihen että seksuaalinen häirintä on yleistynyt tai yleistymässä maahanmuuttajien vuoksi.)

Kikkelilähetystyö tekijäänsä kiittää?

Kun moni lähettää kikkelinkuvia, he eivät ajattele sitä kuten vastaanottaja sen kokee. Syynä on osittain se, että lähettäjä ei kykene irtautumaan itsestään. Hänelle itselleen hänen oma peniksensä on tärkeä ja hieno. Tämän kautta oma penis ja sen lähettäminen rinnastuu helposti (1) seksikkäisiin kuviin joita saataisiin itse naisilta (2) siihen että oman peniksen erektio on jonkinlainen kehu vastaanottajalle, koska onhan imartelevaa jos on niin seksikäs että tuottaa iloa niin paljon että tulee erektio, jonka evidenssi tuo lähetetty kuva on.

Tässä tosin helposti unohtuu se, että seksikuvissa mieleen ei tule keskiverto seksikuva keskiverrosta naisesta vaan enemmänkin pornofantasioiden kuvia. Tämän voi huomata kun katsoo niitä asenteellisia viestejä joissa miehet eivät halua nähdä heille yllätetysti näytettyä mummopornoa tai vastaavaa. Tosiasiassa eroottisille kuville oletetaan konteksti. Ja tätä ei tiedosteta koska rinnastuskohteen piilo-oletuksia ei tiedosteta. Ja toisaalta ainakaan minä en juurikaan nauti mistä tahansa vaginakuvasta. Tissikuvat eivät itse asiassa oikeastaan edes rinnastu kikkelikuviin vaan paidattomana otettuihin kuviin.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä kikkelikuvatrollaustapauksessa josta kirjoitin aiemmin. Mies lähetti kikkelikuvan ja kehui naisen silmiä. Ja oli yllättynyt kun nainen ei pitänyt kikkelinkuvista. Hän ei pitänyt takaisin saamistaan kikkeleistä. Ei varsinkaan kun niiden lähetettyjen kokoa ja sitä miten niissä ei ollut omituisia muhkuroita, toisin kuin hänen lähettämässään peniksen kuvassa oli.. Oli selvää että lähettäjä luuli olevansa leikkisä tyyppi jolle seksuaalisuudessa ei ole tabuja ja joka korosti hauskanpitoasennetta. Mutta vastaanottaja koki tämän seksuaalisena häirintänä. Tavalla joka täysin ylitti kikkelinkuvien lähettäjän ymmärryksen. (Toki naisilla on monia muitakin hauskoja tapoja reagoida epämiellyttävään yllätysmunaan.)

Valtaosa kikkelikuvien lähettäjistä on varmasti aivan samalla tavalla pihalla. Totaalisen pihalla tavalla joka rinnastuu mielessäni lähinnä aatteeseensa liikaa uppoutuneilta ties minkä ideologian edustajilta. Juuri niiltä joilla on aina päivän paras ad hoc -selitys sille miksi heidän systeeminsä on järkevää ja asiallista. Mikään todistusaineisto tai selittäminen tai argumentointi päinvastaisesta ei muuta näiden ihmisten mielipidettä.

Vastaanottajan näkökulmaa - ja hieman evoluutiotakin

Naisnäkökulma, eli kikkelikuvanvastaanottajan näkökulma, on aina tärkeä. Viestinnässä on aina muistettava lähettäjä, lähetysmedian rakenne ja vastaanottaja. Ne kaikki ovat tärkeitä. Kun aloitin tämän tekstin kikkelikuvantuotantotaiteella, tein tämän pelkästään lähettäjän näkökulmasta. Laajensin siinä olevaa ideaa eteenpäin. Eli otin lisäksi kuvanottovälineen ja valokuvan mediana huomioon. Tämä on tärkeää puhuttaessa viestinnästä. Ja jo tämä taso, ilman vastaanottajan tasoa demonstroi että kikkelikuvien lähettely ei ole kovin harkittua. Sillä jos se olisi harkittua siitä tulisi juuri tuon kuvaamani kaltaista. Ja se taas vaikuttaa varmasti absurdilta myös heistä jotka lähettävät kikkelikuvia.

Vastaanottajan näkökulmaa voi olla vaikeaa tavoitella näin miehenä. Mutta onneksi Alina Välimäki kirjoitti yllätysmunista juuri tarvitsemastani vastaanottajanäkökulmasta naisena. Kutsuessaan "yllätysmuniksi" näkökulma pitää sisällään, paitsi yhden pisteen vitsin, niin myös muistutuksen siitä että kikkelinkuva tulee yllättäen. ; Tämä on merkittävää. Sillä vaikka itsekin olen periaatteessa joviaali ja kykenen olemaan luonteva ympäristössä jossa on alastomuutta, olen kovin häiriintynyt yllätystisseistä. Eli jos en ole varautunut alastomuuskontekstiin, sattumalta nähdyt tissit tuovat pienen shokin. Joka ei ole pelkästään miellyttävä.

Ongelma on laajempi ; Kikkelikuvien lähettäminen kuvastaa hämmentävän monille kuvia lähettäville jonkinlaista ystävällisyyttä ja luottamusta. Heidän kannattasi muistaa että jos puhutaan aidosta ystävällisyydestä, niin esimerkiksi monia uskonnollisia julistajia pidetään häiritsevinä juuri siksi että he harrastavat ystävyyteen liittyviä ulkoisia piirteitä ilman että he olisivat ansainneet nämä. Tämä koetaan tunkeiluna. Mennään liian henkilökohtaiselle tasolle liian nopeasti. Näin ollen ystävällisyys ei ole argumentti jos siihen ei liity ystävyyteen liittyvää läheistä suhdetta ja tuttuutta.

Välimäki kirjoittaa siitä, miten kikkelinkuvat ovat sukupuolittuneet erityisellä tavalla "Mielenkiintoisinta tässä on se, että naiset ja miehet ajattelevat sukuelinkuvista täysin erilailla. Toisin kuten miehet ehkä kuvittelevat, naiset eivät ajattele lersseistä ruudullaan, että ”oi kun pääsisin istumaan tuon päälle” tai ”voi kun saisin tuon jötkäleen suuhuni”. Usein nainen vain tuijottaa ruutuaan etsien kuvasta outoja pilkkuja tai paiseita, kauhistellen ja punastuen miettiessä karvoja hampaiden välissä." ; "En tiedä yhtään naista, jota munakuvat kiihottaisivat – päin vastoin! Suurimman mokan miehet tekevät silloin kun muutaman viikon kestäneen tekstailun jälkeen potentiaalinen heila lähettää seisovasta nautintonakistaan kuvan naiselle."

Välimäki myös tuo esiin kasan erilaisia lainauksia jotka demonstroivat juuri sitä miten miehet tuntuvat kokevan munakuvat aivan asiallisina. Otan näistä lauseista esiin ne jotka ovat mielestäni argumentaatioltaan sosiaalisia ja vastavuoroisuusajatuksen mukaisia. "Jos haluan nähdä tytön alasti, lähetän hänelle munakuvan. Toivon että hän lähettää minulle kuvan itsestään takaisin." ... ”Kun näen kauniin naisen, lähetän hänelle munakuvan koska minulla ei ole hajuakaan mitä voisin sanoa hänelle.” ... ”Koen melkeimpä kaikki naisten ruumiinosat kiihottavina, joten miksi hän ei kokisi munaani kiihottavana?” ... "Eikö nainen ilahtuisi ajatuksesta, kuinka kovaksi hän minut tekee?" Tämä aikalailla demonstroi miten vihjeettömiä miehet ovat. Limaisesta pervosta ja seksuaalisesta häiritsijästä saa helposti kuvan ilkeänä ja itsekkäänä. Mutta he eivät ainakaan perustele asiaa itselleen näin.

Itse olen miettinyt asiaa siltä psykologiselta kannalta että tilastollisella tasolla miehet ovat usein visuaalisempia kuin naiset. Kenties kikkelikuvan lähettäjän ei pitäisikään miettiä naista miehen kanssa identtisenä? Kenties vika olisi jo tässä. Media on vastaanottajan kannalta väärä.

Välimäki sen sijaan hakee jonkinlaista samanlaisuudenhakemista kuviin. Hän lähestyy naisena asiaa evoluutio mielessään. "Pohdiskelin alkukantaisia, evoluution jättämiä tekijöitä, jotka saavat meidät lähettelemään alastonkuvia. Naiset nimittäin ottavat usein kuvia takamuksistaan sekä tisuleistaan kertoen miehille olevansa hedelmällisiä. Tässä on jotain järkeä, eikö? Näin ollen esimerkiksi miesten käsivarsista otetut kuvat kertoisi naiselle miehen olevan voimakas sekä turvallinen kumppani suvun jatkamiseen. Jormalla ei pitkälle pötkitä, joten miesten on turha rakentaa itsetuntoaan sen ympärille." Onkin mielenkiintoista miettiä asiaa evolutiivisesti. Tässä saattaa tulla mieleen monia piirteitä ; Evolutiivisesti tiedetään että miehet eivät jonota spermapankkiin koska miesten lisääntyminen on menneisyydessä liittynyt alastomien naisten vartaloiden näkemiseen. Toisaalta kun miettii omia seksuaalisia kokemuksia, seksin aikana tulee konkreettisesti yleensä nähtyä rintoja ja kasvoja - kenties jopa takamuksia asennosta riippuen - kuin itse sukuelimiä. Näin ollen ei ole mikään ihme jos miesten - ja miksipä samoista syistä naistenkin - visuaaliset preferenssit eivät keskity sukuelinten näkemiseen. (Toki on sitäkin mahdollista nähdä lähietäisyydeltä, asentokysymys. Näissä asennoissa lisääntyminen voi tosin olla kovasti estynyttä.)

Miksi miehet eivät ole siveäpuheisia?

Olen "Kysy mitä vain – muut vastaavat (K18)" -ryhmässä. Siellä on varsin erikoista menoa. Hyvin usein eri miehet kysyvät tuhmia. Kysyvät pimppien näyttämistä ja vastaavaa. Tähän monet naiset suhtautuvat paheksuvasti. Ja asiasta on jopa kysytty asiasta. "Kysynkin nyt teiltä miehet jotta miksi te tykkäätte nin kovin pimpeistä ja pano jutuista?" ja "Mikä teitä ihmisiä vaivaa 😂 😂? Puhutaan muun muassa ja tässä ryhmässä "panisitko, sinkku /parisuhde juttuja"." Kysymys on ymmärrettävä. Ja on huomioonpantavaa että vaikka palstalla on ns. vapautuneita naisia niin rivomielinen mies on huomattavasti tavallisempi näky kuin vastaavanluonteinen nainen. Itse olen toki käyttäytynyt korrektisti, joten voin sanoa että "en minä". (En käytä "ei kaikki miehet" -ilmausta, vaan "en minä" -ilmausta. Jolloin en puhu abstraktista vastaesimerkistä vaan siitä mitä itse olen ja mistä itse olen vastuussa. Tähän vastaesimerkkin kritiikki taas vaatii minua vastaan käymistä yksilönä. Jota ei pidetä yleisesti kovin järkevänä temppuna.)

Itse uskon että kysymys on ehkä siitä että miksi miehet ovat halukkaampia kysymään kysymyksiä jotka edustaavat yleisessä näkemyksessä ns. huonoa makua. (Kai sitä rivouksia miettii naisetkin mutta heistä useampi elää niin että ei niitä tarvitse mennä toisille kertomaan.) Tässä voidaan sitten lähteä hakemaan vastauksia vaikka kasvatusksesta. Siitä että opetetaan mikä on sallittua ja mikä ei. Mutta moni pitää asiaa vain biologisena tosiasiana. Ja tämä teema on jotain jota ei kannata torjua suoraan a priori. Tosin asian miettiminen tuo esiin hyvin omituisen dilemman

Ja jos asiaa lähestytään biologian kautta niin aika usein siinä korostuu sellaiset kulmat, että naisen strategiana on valikoida ja miehen strategiana on hurmata ja yrittää olla valikoimaton. Tämä näkemys paistaa Laasasilla ja Hännikäisillä ja muilla aika usein. Ilmiöön voidaankin sitoa myös aivan hyvää biologiaa. Esimerkiksi huomio oogamiasta ; Jos mietitään minkälainen lisääntymisstrategiaero syntyy saman lajin koiraiden ja naaraiden välille on katsottava sitä miten jälkeläisiin sitoudutaan energiataloudellisesti. Tässä käy helposti niin että naaraan sukusolut ovat harvinaisia ja suuria kun taas mies luo pieniä sukusoluja joita tuhlaa ympäriinsä varsin eksessiivisiä määriä. Tämä suuntaa tilannetta siihen suuntaan että naaras panostaa jälkeläisiin eri riskillä kuin koiras. Ja tästä seuraa naaraan valikoiva luonne ja jälkeläisiin panostaminen. Tältä osin asiassa on muutakin kuin sovinismia.

Mutta jos tätä sovinismia jatketaan koherentisti eteenpäin, syntyy ongelma. Ongelma joka johtuu siitä että teot ja puheet ovat eri asia. Laasanen toki monesti tuntuu tiedostavan tämän asian naisten kohdalla. Kun nainen korostaa että hän ei koe harrastavansa tietynlaista käytöstä, voidaan vastaukseksi antaa se että naisen biologia toimii tavoilla jotka eivät vaadi naiselta häijyä strategin mieltä. Eli kyseessä ei ole tiedostettu tietoinen päätös johon liittyy ilkeyttä ja intentioita. Käytänteet syntyvät kun biologia ohjaa käytöstä ja naiset kokevat tämän heidän omaksi valinnakseen.

Tämä "sillai alitajuisesti mutta ei freudilaisessa mielessä" -toiminta onkin jotain joka on hauska soveltaa miehiin. Jos tämä kokonaisuus pitäisi paikkaansa niin silloin pitäisi olla niin että naiset voisivat käyttäytyä miten tahansa koska heitä ei valikoida. Ja miehet taas joutuisivat käyttäytymään hyvinkin hyvien tapojen mukaan ja miellyttäen. Koska vain miehet jotka täyttäisivät vaatimusseuloja ja hillitsisivät käytöstään saisivat sitten pääsyn siihen strategiseen puoleen eli kaikkien panemiseen. Naiset voisivat olla rivopuheisia ja vaikka lietsoa kaikki miehet kilpailemaan keskenään. Miehet joutuisivat sen sijaan käyttäytymään naisia miellyttävillä tavoilla.

Naisten ei tarvitsisi käyttäytyä siveästi. Riittää että he kontrolloisivat miehiä ja hillitsisivät heidän rivopuheisuuttaan. Miesten taas tulisi miellyttää naisia. Moni käsittää että jos strategia ja puheet täsmäävät ei ole mitään ongelmaa. Mutta näin ei ole ; Strategia toimii puheista huolimatta taustalla. Kenties nämä biologiset puheet ovatkin epätosia. Ja siksi miehet käyttäytyvät kuin käyttäytyvät?

Onkin ongelmallista että mies kuvittelee että he samalla olisivat vallassa. Dominanttia mieskuvaa on hyvin vaikeaa yhdistää siihen että naiset valikoivat ja miehet yrittävät panna kaikkea mikä liikkuu. Ja tämän tiedostaminen ei vaadi nykyaikana mitään kovin syvällistä ajattelua tai uuden keksimistä ; Siksi onkin kai niin että perinteisen machomieskuvan ja sen käytösmallien mukana on modernina aikana mentävä Laasasmallin säälittävien uhrimiesten maailmaan.

Tässä mallissa siveyttä vaativat naiset jotenkin lietsoisivat miehiä käyttäytymään rivosti koska naiset ovat rivompia kuin miehet. Ja näin ollen vaikenemispyyntö onkin jotain jossa nainen testaa miehen tottelevaisuutta sen sijaan että olisi pahastunut. Tässä mallissa jää kuitenkin yhä selittämättä se miksi naiset sitten eivät puhu rivoja. Hehän ovat valikoijia joten he voisivat vaatia siveyttä muilta mutta ei heidän tarvitsisi sitä itse noudattaa...

Nyt on miäs

Kun Odinin Soturit aloittivat katupartioinnin, nostettiin esiin sitä miten sen parissa toimivilla oli runsaasti väkivaltarikostaustaa. Tällöin henkenä oli että odinin soturit ovat laillinen ja rauhanomainen. Väkivaltatuomiotkin olivat historiaa. Henkenä oli että SOO:laisten pelkääminen oli ennakkoluuloista. Ja että ryhmä ei hae väkivaltaista toimintaa. Ja vihjattiin hieman siihen suuntaankin, että pahoinpitelytuomion tullessa kerhosta voitaisiin jopa erottaa. Rasismin sijaan oikeutusta kävelyyn hankittiin naisten suojelusta.

Nyt Mika Ranta on siten saanut tuomion pahoinpitelystä. "Ranta oli juhannuksena 2015 julmalla ja raa’alla tavalla pahoinpidellyt miespuolisen uhrin Kemin keskustassa ja samassa yhteydessä potkaissut uhria suojellutta naista.Ranta oli hyökännyt yllättäen takaapäin uhrinsa kimppuun ja jatkanut tämän potkimista ja lyömistä, vaikka väliin tuli muita ihmisiä." ... "Syyttäjä piti erityisen paheksuttavana sitä, että Ranta potki maassa makaavia ihmisiä ja toimi täysin ilman provokaatiota."

Tuomioon on reagoitu S.O.O. -piireissä kannustavasti. Vaikka ryhmä onkin erityisesti naisten puolella, ei naisen hakkaamista pidetä minään. Hakkaaminen oli todiste siitä että "Odinit eivät ole mitään leikki porukkaa vaan kykeneviä tarvittaessa. Kadulla turvallisuus säilyy paremmin." Kyky hakata oli siis meriitti eikä jotain joka rikkoo järjestön kannattajien arvoja ja periaatteita vastaan. Takana on tietenkin macho(bullshit)kulttuuri. Jos puhutaan alakulttuurista, tai alamaailmasta, on tämänlaatuinen suhde väkivaltaan ja miehuuteen tavallinen. Normaalissa elämässäkin toki saatetaan tuottaa polarisoituja sukupuolinäkemyksiä mutta ne eroavat tästä kulttuurista. Miehekkyyttä ei haeta voimankäytön ja väkivallan demonstraation kautta, vaan miehekkyys on enemmänkin liitoksissa Jonas Liliequistin huomioon siitä että miehekkyys erotetaan sekä naiseudesta että poikuudesta. Eli epäonnistunut mies on joko neiti tai poika. Provosoimaton silmitön väkivalta ei ole puolustamista vaan poikamaista matalaa impulssikontrollia. Avuttoman hakkaaminen voi olla neitimäistä. Siksi esimerkiksi naisten hakkaamista pidetään sukupuolinormatisoidussa "ei-alamaailman näkemyksessä" yleisesti ottaen asiattomana. ; Toisin sanoen reaktiot vihjaavat että jos S.O.O;n pitäminen väkivaltakeskeisenä on ennakkoluulo niin sitten tämä ennakkoluulo on tietoa.
1: Tähän liittyen voisi myös heittää slippery slope -korttia. Se ei ehkä sovi omaan maailmankuvaani, mutta se sopii oikeistokonservatiiviseen maailmankuvaan. Tässä mielessä voisin ottaa esille ajatuksen "Takkiraudasta". Siellä  kuvattiin, että "Voimme sanoa kaltevan pinnan argumentista mitä tahansa, mutta se ei ole argumentaatiovirhe silloin, kun tällainen jatkumo todella on olemassa ja jatkumon eri osien välillä on positiivinen takaisinkytkentä, ts. ne vahvistavat ja tukevat toisiaan. Jos on perusteltavissa, miksi pienet ja vähittäiset muutokset todella voivat vähittäin ketjureaktionomaisesti johtaa siihen lopputulokseen, mitä kukaan ei halua, kaltevan pinnan argumentti on aivan järkevä." ... "on poliittisesti huomattavan paljon helpompi argumentoida pieniä muutoksia sen ehtoihin, valtiopäivät valtiopäivältä vähän enemmän. Tässä ei ole mitään epäloogista. Tämä on aivan normaalia poliittista psykologiaa. " Voimme rakentaa natsismin katupartiot ja päätyä SA- (ja jopa) SS -joukkoihin. Ja sitten voimme väittää että maahanmuuttokritiikki ja katupartiot voisivat olla aluksi jotain hyvää ja kaunista. Mutta ne voitaisiin nähdä jonain joka on kuin Takkiraudan esittämä ensimmäinen vaihe eugeniikkaohjelmaa joka alkaa slippery slopena eutanasiasta. "Kaikki alkoi juuri täsmälleen kuten ennustettiin. Kaikki alkoi juuri niin ylevästi ja jalosti kuin oletettiinkin." Puolustautuminen tätä vastaan olisi tietenkin mahdotonta, koska vaikka maahanmuuttokritiikki olisi eettisesti oikeutettua ja rationaalisesti perusteltua niin sitä ei saisi tehdä koska siinä on slippery slope johonkin muuhun. Olemmekin toki saaneet nähdä slipperys slopen jossa maahanmuuttokritiikki on liitoksissa VOK -polttopulloiskuihin ja James Hirvisaaren murhanhimoa pursuaviin lynkkausfantasioihin. S.O.O:laisten kohdalle mukaan voidaan helposti liittää vähittäinen kasvamisketju. Ja tällöin rinnastukset ovat kohtuu selviä. Eikä kyseessä ole argumenttivirhe jos syy-seurausketju on perusteltu..

Rannasta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että poliisi ei tuota turvallisuutta sillä että hakkaa vaan sillä että hallitsee tilannetta. Provosoimaton hakkaaminen ei lisää turvallisuutta. Se, että mielivaltaisesti ja provosoimatta hakkaa lisää turvattomuutta. Ja jos hakkaaja ei ole tissiposki se tarkoittaa että hän on keskivertoa vaarallisempi ja turvattomuutta lisäävämpi hakkaaja.

Ja sitten se naispuoli. Naisen hakkaaja ei mielestäni ole mikään mies. Että tälläinen naisten puollustaja. Varmaan osaa hakatakin vaan jo maassa olevia tai muuten avuttomia tyyppejä. Pärjää pojille, kunhan tämä on sidottu ja 10-vuotias rillipäänörtti joka tappelukokemukset on saatu 1980 -luvun arcade -peleistä. On kyllä sellainen machomies, että hän varmaan ilahtuu kun pian pääsee naisen kanssa naimisiin. Kunhan uusi tasa-arvoinen avioliitto ensin menee läpi..

Miten mies ja nainen määritellään?

Usein sukupuolta pidetään "objektiivisena ja biologisena asiana". Sellaisella tavalla jossa on selvää että lausuja ei tosiasiassa tiedä objektiivisuudesta ja biologiasta oikein mitään.

On kenties syytä lähteä siitä että hyvin usein sukupuoli määritetään lisääntymiskyvyn kautta. Tämä teema nousee usein esiin etenkin sukupuolenkorjausleikkausten kohdalla. Ei riitä että fyysisesti näyttää tietyltä. Ollakseen aidosti nainen täytyy olla sitoutunut lisääntymiskykyyn.

Toki on selvää että lisääntymiskyky on hyvin heikko sukupuolenmäärityskeino. Lapsia käsitellään tyttöinä ja poikina ennen hedelmällistä ikää. Ja naiseus ei mene vaihdevuosien myötä. Lisääntymiskeskeisessä argumentaatiossa nouseekin usein esiin se että nainen ja mies on sidottu biologiseen lisääntymiseen mutta "steriili nainen on nainen". Joka kertoo että tosiasiassa sukupuoli määritetäänkin jotenkin toisin kuin lisääntymiskyvyn kautta. ; Jos sukupuoli määrittyy lisääntymiskyvyn kautta on ristiriitaista sanoa että "steriili nainen on nainen". Koska lisääntymiskontekstissa ei voi olla mitään "steriiliä naista" koska ollakseen nainen täytyisi olla lisääntymiskykyinen miesten kanssa. ; Lisääntymiskeskeisen määritelmän sivujuonne onkin tätä kautta jännittävä ; Suuri osa ihmisistä ei nimenomaan olisi miehiä eikä naisia.

Tosiasiassa suurella osalla ihmisistä onkin varmasti jokin muu kuva sukupuolesta. Biologiassa on sentään kyse muustakin kuin panemisesta. (Jopa evoluutiossa, jossa sukulaisvalinta voi lisätä steriileiden yksilöiden kelpoisuutta.) Tässä helpoin tapa lähestyä asiaa on miettiä genetiikan kautta. Tällöin sukupuoli liittyy sukupuolikromosomeihin. Ja miessukupuoli syntyy ennen kaikkea Y -kromosomissa olevan SRY -alueen kautta.

Tämäkin toki johtaa hyvin erikoisiin asioihin ; Ensinnäkin on olemassa kromosomihäiriöitä joiden kautta syntyy ihmisiä jotka ovat sekä olemassa että eivät miehiä eivätkä naisia. Jo lukion kirjoissa kerrotaan XXY ja XYY -kromosomistoista. Niihin liittyy myös ulkoisia muutoksia. Sukupuolen tunnistaminen tätä kautta voi olla vaikeaa. Toki nämä voidaan harvinaisuutensa vuoksi nimetä "häiriöiksi". Mutta tämä on lähinnä asenteellisuutta jota käytetään sen unohtamiseksi että nämä "häiriötilat" ovat aivan todellisia. (Ruusu toisella tavalla asennenimiteltynä aivan samalla tavalla on olemassa.) Valitettavasti asennetta levittävä retoriikka ohittaa monella tieteellisen ajattelun. Itse asiassa valtaosan kaikesta muustakin ajattelusta.

Kromosomiston sijaan on syytä vilkaista myös geenejä ; Toisaalta SRY -alueen muutokset ovat sellaisia että voi syntyä ihmisiä jotka ovat XX -miehiä ja XY -naisia. Tämä toki johtaa kromosomistoista poikkeavaan binaariseen sukupuoleen jossa joko SRY käynnistyy tai ei. Tämäkin näkökulma on siitä erikoinen että tosiasiassa SRY ei tee paljoa mitään. Se on enemmänkin "metaohjelma" joka käynnistää tapahtumaketjuja joissa on monia monia muita geenejä. Tämän vuoksi pieni muutos Y -kromosomissa voi johtaa suuriin muutoksiin fenotyypissä. Ei siksi että tämä yksi geeni tekee asioita. Vaan siksi että yksi geeni vaikuttaa moneen moneen muuhun geeniin. Kun näihin muihin geeneihin voidaan saada muutoksia syntyy mittasuhteiltaan pienempiä mutta joskus suuriakin muutoksia. Sukupuoli onkin enää tilastollinen keskiarvo useasta eri ominaisuudesta. Tämä johtaa siihen että intersukupuolisuus on konkreettinen asia ; Sukupuoli on harmaasävyinen väistämättä. ; Jokin määrä mutaatioita sopivissa paikoissa estää miessukupuolelta näyttämisen vaikka SRY olisikin toiminnassa. Kromosomikeskeinen näkemys sanookin että nainen ja mies ovat tilastollisia konstrukteja. (Eivät täysin sosiaalisia konstrukteja mutta ei taatusti mitään "mies-nainen -dikotomiaakaan.)

Itse asiassa näyttääkin siltä että suurin osa lähestyy mies-nais -eroa siten että ihmisille nähdään sukupuoli ikään kuin "face valuena". Lääkäri tunnistaa ulkoisista piirteistä että onko lapsi tyttö vai poika. Kromosomitestin tai lisääntymiskykytestailujen sijaan katsotaan jalkoväliin. Ja tässä mielessä sukupuolenkorjausleikkauksessa nimenomaan muutetaan/vaihdetaan sukupuolta. Sukupuolen facevalue muutetaan leikkauksilla ja hormoneilla.

Ja missään ylläolevassa ei ole tarvinnut puhua sanaakaan mistään "koetusta sukupuolesta" tai "sosiaalisesta sukupuolesta". Ja silti ei näytä olevan mitään järkeä niissä "tyttö vai poika" -heittelyissä. Jos mietitään vaikka sitä että sukupuolen kokemuksessa on geneettisiä yhteyksiä saadaan sukupuoltaan korjaavien kokemuksen taakse vahvempaa geneettistä pohjaa kuin niille jotka jakavat koko ihmiskunnan "tyttöihin ja poikiin". Mutta tätä mutkaa ei tarvitse. Biologian hierominen riittää.

Sama lippis kiristää niin omenalla kuin melonillakin...

Viime päivinä eduskunnassa on viilattu tasa-arvoisen avioliiton liitännäislakeja. Toisaalta "Aito Avioliitto" -kampanja on kerännyt nimensä ja siihen liittyvä toiminta on ollut melko vähäistä. Homojen avioliitosta ei-pitävien ryhmissä on saatu erikoisen paljon tilaa näkemyksille joissa kumpuaa tappion odottaminen. Tiedostetaan että vaikka "Aidon Avioliiton" ajama aloite sai riittävästi nimiä, se tuskin tulee vaikuttamaan lakiin. Puhutaan siitä että "ei uskalla" muuttaa niin vähän aikaa sitten muutettua lakia.

Pettymys onkin suuntautunut siihen mihin arvokeskustelu usein menee. Ensin povataan maailman tuhoa ja sitten vaihdetaan aihetta. Tämä ei ole tietenkään mitään uutta ; Samassa hengessä on kauhisteltu esimerkiksi sukunimilakia ja lasten piiskansaamiseen liittyvää lainsäädäntöä. On povattu katastrofia ja sitten kun vastapuoli on voittanut maailmanloppu odottaakin jostain ihan toisesta suunnasta. ; Tämä on tietenkin siinä mielessä positiivista että pääsemme eroon "homokeskusteluun" liittyvien kliseiden ylitarjonnasta. "Keskustelu" aiheesta on ollut tunnetusti vähintään väljähtynyttä jo useita vuosia. Siitä on sanottu kaikki oleellinen puolin ja toisin ja jäljelle jää vain toisto. Toisto jonka tärkein funktio ei ole argumentointi ja perustelu vaan oman leirin näyttäminen.

Moni onkin pelännyt että keskustelu siirtyy muualle. On pelätty slippery slopea. Homojen oikeuksien on nähty ajavan kohti moniavioisuutta. Kuitenkin näyttää että uusi aihe on tavallaan jo valittu. Transsukupuolisuus. Tästä kysymyksestä tulee luultavasti se seuraava aihe josta keskustellaan. Ja tässä samalla unohdetaan tietenkin se, että homojen aikaansaama maailmanloppu ei tulekaan. Koska muutoksen ennustetut katastrofit ja niiden näkymättömyys eivät ole tärkeitä vaan maailmankuvasotiminen. Tärkeämpää ennustaa tuhoa tulevaisuudessa siitä asiasta jolla nyt identifioidutaan tiettyyn maailmankuvaan kuin se, että katsotaan miten perusteltuja ne entiset moraalipaniikit olivat.

Perussuomalaiset aloittivat tyttö_poika -sukupuolikampanjan, jossa korostetaan seksuaalisen suuntautumisen sijaan sukupuolen binaarisyyttä. Ja tähän on reagoitu monilla eri tavoin internetissä. Myös väestöliitto on osana #omaleima -kampanjaansa esittänyt kuvan jossa korostuu, että "Jos vastaasi kävelee henkilö jonka sukupuolesta et ole varma, noudata seuraavia ohjeita 1 Älä huolestu 2 Jatka elämää."

En pidä PS -kampanjaa läpeensä huonona. Se kuitenkin korostaa että jokaisen tulee olla sellainen kuin on. Usein sukupuolisuutta kun lähestytään siten että siihen sidotaan hirveän paljon käyttäytymistä. Eli "et ole oikea mies" jos et käyttäydy tietyllä tavalla. ; Tämä haittasi minua jonkin verran lapsena. Näin aikuisena olen monella tavalla machompi ja miehekkäämpi kuin valtaosa niistä jotka minua lapsena neidiksi pilkkasivat. (On itse asiassa nautinnollista katsoa miten minä olen tällä hetkellä kohtuu hyvässä kunnossa, hoikka ja timmin ja energisen oloinen kun taas tietyt aikanaan hyvännäköiset samanikäiset urheilijapojat ovat keskimahautuneet ja ulkonäöltään minua 10 tai vuotta vanhemman näköisiä kurttuisia todennköisesti impotenttisia kalkkiksia.) On jossain määrin hyvä että ajatellaan että sukupuoli on saatu, jokin jota ei voi ottaa pois. Eikä jotain jota pitää ansaita vaikka pitämällä kaljasta ja jääkiekosta. ; Ilmeisesti jopo homoseksuaalisiin aktioihin kykenevä BB -tähti voi pitää lippistä jossa lukee jotain. (Mitä? Sen kampanja tosin jättää avoimeksi. Toivottavasti siinä Sebastianin lippiksessä lukee, että "POIKA".)

Tässä kohden on syytä tiedostaa että en ole ns. postmodernisti. Sellaiset kirjat kuin esimerkiksi Matt Ridleyn "geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen" ovat muovanneet käsityksiäni sukupuolisuudesta. Ja tähän liittyen en usko että sukupuolinen kokemus on sosiaalinen konstrukti. Tämä ei tosin tarkoita että luottaisin PS -nuoriin. Sen sijaan luotan tieteeseen. ; Sukupuoli on itse asiassa siitä oleellisen mielenkiintoinen asia että se on hyvin kompleksi. Kompleksi siinä mielessä että siihen vaikuttaa monta geeniä. Joka johtaa siihen että tosiasiassa on odotettavissa poikkeuksia. Jotka ovat olemassa eivätkä mitään sosiaalisia konstrukteja. ; PS -nuorilta tuntuukin unohtuvan se että biologia on tavallaan "poikkeuksien tiede". Evoluution kannattajana tämä on jopa odotettavissa ; Evoluution koko idea on siinä että luontoon ilmaantuu tapahtumaketjuja jotka ovat ytimeltään kontingentteja.

Usein tilanne on se, että vastakkain ovat näkyvästi (1) ne jotka katsovat että sukupuoli on vain geneettinen ominaisuus, ja joista ihmiset ovat siksi tyttöjä tai poikia ja (2) ne joista sukupuoli on kulttuurinen konstrukti ja jonka vuoksi ihmiset voivat valita asioita. (Luultavasti suurin osa on oikeasit tästä välistä mutta tätä ei arvokeskustelussa huomaa. Koska kyse on identiteetin ilmituomisesta ja poliittisessa pelissä voittamisesta ja ryhmään kuulumisesta eikä mistään analyyttisestä omien ajatusten esilletuomisesta eksaktilla ja syväluotaavalla tavalla jossa asian syvintä luonnetta samalla punnitaan ja omia kannanottja myös harkitaan siltä kannalta että mielipiteen omistamisoikeuden lisäksi olisi mukana mahdollisuus siihen että on itse erehtynyt.) Itse näen että sukupuolisuudessa on myös geneettistä pohjaa ja koska aiheena on biologia niin valitettavasti silloin emme voi luoda tieteellisesti kattavaa ja validina pysyvää jaottelua jossa olisi automaatisesti vain "tyttöjä ja poikia".

Sukupuolessa on toisin sanoen poikkeuksia. Tähän liittyen voinen huomauttaa että sukupuoli on tässä mielessä jossain määrin analoginen homoseksuaalisuudelle ; Jos ajatellaan keskiarvoina niin suurin osa on heteroseksuaaleja. Kuitenkin seksuaalisuudessa on poikkeuksia, vähemmistöjä. Kuten homoseksuaalisuutta. Ja em. Ridleyn kirjoista voi tutustua siihenkin että niihin liittyy myös genetiikkaa. Eli niissä on geneettisiä osioita. Samoin sukupuolen kokemukseen on aivokemiallista pohjaa. Tässä mielessä sukupuolen kokemus on nimenomaan ei-sosiaalinen-konstrukti. ; Suurimpaan osaan sukupuolijaottelu sopii. Mutta ei kaikkiin. Ja tämä ei ole sosiaalinen konstruktio. Itse asiassa muun väittäminen on se sosiaalinen konstruktio.
1: Mitä muuten on myös, ironista kyllä, se että väittää että "homoseksuaalisuus on valinta". Sen mukaan sukupuolinen suuntautuminen on kulttuurinen opittu ja valittu konstrukti eikä biologiaa. Tämä ironisuus ei ole yllättävää kun miettii että vaikka kristitty konservatiivi usein korostaa biologiaa niin tosiasiassa hän kannattaa ennen kaikkea kulttuurista determinismiä selittäessään että uskonnolla on merkitystä käytökselle..

Tässä mielessä Hannu Kiuru on lausuntoineen vähintään kohtuullisen pihalla. Mutta tavalla jonka esilletuominen on demonstratiivista ja opettavaista. Hänellä on toki nokkelan vitsikäs otsikko "tunneksä ittes unisex". Hän reagoi nousevaan sukupuolikysymykseen "Kaikki perusasiat täytyy näemmä tänä päivänä paitsi kyseenalaistaa myös hylätä. Hylättyjen joukkoon kuuluu myös Jumala, joka muuten ei luonut ihmisiä tytöiksi ja pojiksi vaan mieheksi ja naiseksi." Biologiaa katsoessakin on nimittäin jaoteltava erikseen geneettinen sukupuoli ja anatominen sukupuoli. Ensimmäinen tunnistetaan geeneistä ja sukupuolikromosomeista. Jälkimmäinen silmämääräisesti elimiä katselemalla. Esimerkiksi SRY -geenissä olevien mutaatioiden/häiriöiden/muutosten/erilaisuuksien vuoksi nämä eivät välttämättä kohtaa. (Sanavalintalista on siksi että ne ovat kaikki arvottavia. Niissä otetaan kantaa onko asia eettisesti hyvä vai huono. Oma pointtini on että tämä on irrelevanttia. Asia voi olla "häiriö" tai "poikkeus"  tai "geenivirhe" mutta se on silti olemassa. Ja olemassaolo kumoaa sen että kaksi lippalakkia sopii kaikille...)
1: Tässä en siis ole edes puhunut sosiaalisesta ja juridisesta sukupuolesta. Eli kokemukseta ja siitä minkä laki on säätänyt sukupuoleksi. Juridinen sukupuoli on siitä kiinnostava että monissa intersukupuolisissa tapauksissa vanhemmat ovat päättäneet lapsen sukupuolen ja sitten laki on kohdellut lasta tämän kautta. Tämä ei ole usein vastannut lapsen omaa kokemusta. Itse asiassa tämä on monesti ollut katastrofaalista. Ja niitä löytyy niistä kauhutarinoista joita nimenomaan sukupuolen biologisuutta ja tyttö-poika -luonnetta korostavat tahot levittelevät mielellään...

Toki Hannu Kiurun lausunnoissa on muutakin omituista.

Hän nimittäin rinnastaa sukupuolta vaihtavia omituisella sarjakuvalla. Niissä ensimmäinen kierosilmäiseksi piirretty mies sanoo "Tunnen itseni naiseksi" ja ihmiset hurraavat. Seuraavassa kuvassa on nainen joka sanoo "tunnen itseni afrikkalaiseksi" ja ihmiset hurraavat. Seuraavassa ihminen tuntee itsensä kissaksi ja tämäkin on jotain jota pidetään rohkeana. Viimeisenä on "Tunnustan Jeesuksen Herraksi". Ja tätä pilkataan. Tässä on kolme omituista kohtaa;
1: Hannu Kiurun jakamassa sarjakuvassa selvästi piirrosyksityiskohdin vähätellään kolmea ensimmäistä ja heidän uskottavuuttaan. (Kuten itse tekstikin tekee.) Ja samalla kuitenkin korostetaan että kristittyjä kohdellaan eri tavalla ja tämä väheksyntä olisi väärin. Jos kristityillä on oikeus pilkata muita oman maailmankuvansa mukaan ilman että tämä tarkoittaa että olisi pakko pilkata joka ikistä vähemmistöä tai kristittyjä, niin miksi muilla ei olisi samaa oikeutta? (Jos en hyväksy kissaksi itseään kokevia ihmisiä, tuleeko minun sitten nyt olla hyväksymättä myös kristittyjä? Onko tämä peräti velvollisuuteni? Jos ei niin missä on sisäinen logiikka analogisuudessa? Ovatko tilanteisiin reagointi pakotetusti samanlaista vai onko kaksoisstandardiargumentti itsessään non sequitur eli sarjakuvan pääteesi itsessään epälooginen, huonosti perusteltu ja typerä?)
2: Sarjakuva on itse asiassa olkiukko siinä mielessä että tosiasiassa rodunvaihdos on kuviteltu asia eikä todellinen ilmiö joten se on aika keksitty konstrukti. Toisin kuin ne jotka kokevat itsensä eläimiksi. On merkittävää huomata että esimerkiksi Tämä Päivä -blogissa suhtaudutaan positiivisesti homoseksuaalisuuteen mutta ei pidetä tätä ryhmää kovin täysjärkisenä. Toisin sanoen ryhmiä ei kohdella samanarvoisena. Osittain juuri siksi että transsukupuolisuus on ominaisuutena sidottavissa aivoihin.
3: Ja kolmanneksi osa todella voi kuvitella itsensä afrikkalaiseksi siksi että on asunut mantereella. Osa afrikkalaistaustaisista on myös hyvin vaaleaihoisia, osittain siksi että heidän vanhempansa voivat olla eri kansalaisuuksista ja osittain siksi että ihon tummuusasteissa on eroja ilmankin (niitä on tilastollisesti vähemmän mutta ne eivät lakkaa tyystin olemasta tämän vuoksi).
4: Neljänneksi voidaan huomata että kaikki muut kolme ovat juuri sitä että ihminen sanoo mitä hän on. Jeesusteluun taas liittyy juuri se että ihminen yth'äkkiä ei olekaan sitä kautta mitä hän on vaan sitä kautta kenelle hän kuuluu. Eli hänen identiteettiään ei sidota siihen mitä hän itse on vaan sitä kautta että hän on antautunut Herran edessä ja antanut itsensä Jeesukselle. Jos näkee että ihmisen on oltava sitä mitä on, ei ole ihme jos asioihin suhtautuu eri tavoin.