Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heinimäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heinimäki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Laajasalon media; Evästeitä rahanarvoisiin etuihin

On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.

Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; ”Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.”

Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.

Monella on ollut tähän samantapainen kanta. Kirkon ja Kaupungin Päätoimittaja Jaakko Heinimäki esimerkiksi esitti takaisin, että hänestä heidän tehtävänsä ”kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva". Ja määrittelee, että ”Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.” Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.

Teemu Laajasalo taas näki tähän takaisin, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että ”kirkon uskottavuus” ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; ”Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.”

Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.

Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta ”siitä miltä maailma näyttää” heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan ”jäsenlehtenä” ”asiakkaille”. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.

Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla ”Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news”. Koska ”John Wilkes Booth oli näyttelijä.” (Think about it yourself, sheeple!) Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty ”asiakasryhmä”, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.

Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Piispa haluaa määrätä mitä lehtimiehet kirjoittavat. Ja auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona.

Samalla muistutan siitä että Finnairin mainonta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.

Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa...

Viittaukset:
Markkinointi&Mainonta, ”Miksi kirkon on vaikea nykyaikaistua, piispa Teemu Laajasalo?” [https://www.marmai.fi/uutiset/miksi-kirkon-on-vaikea-nykyaikaistua-piispa-teemu-laajasalo-olemme-loistavia-rakentamaan-laitureita-mutta-onnettomia-rakentamaan-siltoja-6726564]
Kirkko&Kaupunki, ”Pääkirjoitus: Onko kirkon median vaikea tehdä kriittistä journalismia? Ei” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/fi/-/onko-vaikeaa-tehda-journalismia-ja-olla-kirkolle-myotamielinen-ei]
Kotimaa, ”Teemu Laajasalo mielipidekirjoituksessa: Kirkko ja kaupungin kannattaisi siirtyä toimintaa mainostavaksi jäsenlehdeksi” [https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-mielipidekirjoituksessa-kirkko-ja-kaupungin-kannattaisi-siirtya-toimintaa-mainostav/]

torstai 8. lokakuuta 2015

Karhunpalvelus lapselle

Lasten kasvatus herättää hyvin paljon keskustelua. Hyvin yleisenä pääsääntönä on se, että lapset ovat vanhempiensa jatkeita. Eli kristityt saavat kasvattaa lapsensa kristityksi ja kertoa arvoista ja vastaavista mitä haluavat. Ja sama koskee Jehovan todistajia.

On kuitenkin olemassa ihmisryhmä jolle tätä ratkaisuvaltaa ei haluta antaa.

Kyseessä eivät ole ateistit. Kyseessä ovat ne ihmiset jotka "jättävät lapsen valitsemaan uskonasiansa sitten isona". Eli puhutaan ihmisistä jotka eivät kasta lapsiaan tai jotka eivät heidän kanssaan puhu uskonnosta. Tätä ratkaisua verrataan toistuvasti kieleen. Heinimäki on esimerkiksi rinnastanut uskonnosta puhumattomuutta siihen että ei puhuisi lapselle vaan sen sijaan antaisi lapsen valita äidinkielensä sitten isona. Samoin piispa Häkkinen on tullut julkisuuteen esityksillä joissa kastamatta jättämisen kerrotaan olevan lapsen heitteellejätön.

Tämä on sitä mikä itseäni huvittaa. Usein ateisteja haukutaan ja moititaan "militanteiksi". Mutta se mihin yllättävän usein - ja kenties koviten ja häijyiten - isketään ovat niitä jotka ovat maltillisimpia. Niitä jotka eivät nosta uskonnosta numeroa. Ja se juuri on se mikä heissä on kauheaa. On liian tavallista ajatella että ihminen on homo religiosus. Ja joku joka sitten ei väänny uskonnosta suuntaan tai toiseen on järkyttävä siksi että sellainen on joko valehtelija tai puoli-ihminen. Maltillinen uskonnoton on etäännyttävä, toiseuttava, pelottava koska he kyseenalaistavat kaikista radikaaleimmin sen että ilman uskontoa ihminen voi olla sekä maltillinen että sellainen että ei pidä uskontoa välttämättä edes kiinnostavana. Militantti ateisti sentään demonstroi että uskonto kiinnostaa. Ja että uskontokeskustelu on oleellinen osa nykyaikaa ja nyky-yhteiskuntaa. Ja lisäksi militantti ateisti demonstroi että uskonnosta etääntyneet ovat moraaliltaan kyseenalaisia. Tämä vahvistaa kristinoppia kristittyjen mielessä. Maltillinen "annetaan lasten itse miettiä" -ihmiset ovat sen sijaan niitä jotka olemassaolollaan kyseenalaistavat nykyajan uskomiseen uskovan "hengellisyysideologian" syvimmät dogmat.

Kysymys on siitä erikoinen, että ymmärrän että uskovaisille uskonto on ikään kuin eettinen standardi. Ja sellainen on varmasti yhtä "yleisinhimillinen" ja tärkeä ja kaikille ihmisille oleellinen kuten äidinkielikin. Kuitenkin tässä kielellisyysrinnastuksessa unohtuu se, että tapa jolla sitä käytetään on yksisuuntainen. Eli rakennelma nojaa sen varaan että uskonnon ulkopuolella ei ole eikä voi olla mitään eettistä standardia. Tämä on jo astetta vahvempi väite. Ei enää väitetä että uskonto opettaa arvoja ja muuta tärkeää. Vaan nimenomaan mukaan luvautetaan väite että vain uskovaisilla on etiikkaa. Joka on sama kuin sanoo että uskonnollise puheen ulkopuolella olemme moraalittomia paskoja. En toki ihmettele jos monikin uskovainen esittää näin omana mielipiteenään. Mutta olen hämmästynnyt-huvittunut-pahastunut siitä miten liberaalin maineellaan ratsastelevat - kuten jo mainittu Heinimäki - eivät voi sitten sanoa tätä ihan suoraan. No, onhan se ymmärrettävää että on aika vaikeaa antaa kuvaa omasta uskonnostaan maltillisena, asiallisena, keskustelukykyisenä, suvaitsevaisena - ja kenties jopa ylipäätään minkään arvoisena - kulkien ympäriinsä esittämässä tämänlaisia lausumia.

Viesti on siis melkoisen vahva ja erikoinen. Ei pelkästään siksi että tosiasiassa uskonnollisuus ei ole kovin vahva monellakaan. Tapaluterilaisen elämänmenossa kristinuskon dogmatiikka tai rituaalit painavat hyvin vähän. Asiat näkyvät toimissa harvoin. Suurin osa on "sitä muuta". Toki uskonnollisuus voi olla esimerkiksi kirkollista virkaa harjoittaville ja muille aktivistiuskovaisille erottamaton osa suunnilleen kaikkea. Mutta tämä ei tosiasiassa koske suurinta osaa ihmisistä.

Mielestäni siinä kiinnostavaa on myös se, että mieleeni voisi tulla toinenkin asia. Nimittäin seksuaalisuutta koskeva moralismi. Moralismi on tässä siitä erikoista, että siveys esiintyy usein nimenomaan sensuurin kautta. Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja. Mutta lapsille käyttäydytään kuin sitä ei olisikaan. On toki ymmärrettävää että jos lapsille ei puhuta uskonnosta, niin syntyy taatusti samantapaisia tilanteita ; Ilmoilla on erilaisia koodeja jotka ovat mysteereitä. Ja joita valotetaan sellaisilla "tiedät sitten vanhempana" -henkisillä heitoilla. Aivan varmasti tämä on hassua. Moralismissa on aina jotain huvittavaa. Mutta merkittävää onkin että uskonnollisten moralistien soveliaisuuskäsityksiä nähdään aivan soveliaaksi asiaksi tehdä. Itse asiassa kulttuuria on jopa järkyttävässä määrin modifioitu sellaiseksi että moralistisia näkemyksiä ei loukattaisi. Ikärajoja ja vastaavia tehdään esimerkiksi juuri seksin kohdalle. Ja silti ne lapset joita suojellaan siveiksi ovat syntyneet panemalla.

Toki olen silti antisekulaari. Mielestäni hienoin tapa hoitaa uskontoasia on kuten eräs internettuttuni teki. Hänen lapsensa oli halunnut mennä katsomaan pyhäkoulun menoa. Hänet oli viety. Lapsi oli tullut tilaisuudesta takaisin ja sanonut että siellä oli tehty hupsuja ja hölmöjä asioita. Sinne ei sitten menty uudestaan. Jos asiaa olisi hirveästi torjuttu, niin uskonnosta olisi syntynyt "kielletyn hedelmän viehättävä". (Ikärajat ja kiellot myyvät väkivaltapelejä. Miksi eivät uskontojakin?)

Uskonnosta kerrottava?

Kuitenkin itse olisin enemmän huolestuneempi niistä "vanhoista ateisteista" (jotka eivät ole ns. uusateisteja) joita löytyy esimerkiksi vapaa-ajattelijoista. He ovat "jotain kolmannen sukupolven ateisteja". He ovat hyvin ehdottomia. Heille on kyllä opetettu käsitykset uskonnoista ja arvoista kotona. Tarpeettomankin hyvin. He ovat niitä kaikista häijyimpiä olentoja joita ateisteista voi löytää.

Toisaalta taas on syytä muistaa että uskontojen tutustuminen "uskovaisten ehdoin" on sekin riskibisnestä. Esimerkiksi jos lähtee tutustumaan helluntailaisten uskonnäkemyksiin voi päätyä yövalvotettavaksi ja seuraamaan lapsen "uskoontuloa" joka näyttää psykoosiin vajoamiselta. Ja tämä olisi sitten muka jotenkin hieno asia jota tavoitellaan ja jonka vastaantuleminen on onnistuminen. Johon leirin aikuiset siis itse asiassa haluaisivat sinutkin! Uskonnoton asettaa lapsensa näille riskeille. Eivätkä ne ole ev.lut. kirkossakaan olemattomia. Olen oppinut sen niin omakohtaisesti kuin muita kuunnellen. Ylilyöntejä tapahtuu ja niille tehdään keskimäärin "harmittavan vähän". Ihan siksi että todistaminen voi olla vaikeaa, niistä tehdään "sana sanaa vastaan" -tilanteita. Ja koska monesti asennevammailu on sellaista että siitä voidaan antaa vain varoitus. Potkujen antaminen virkamiehille voi olla ällistyttävän vaikeaa juridisesti. (Ilkka Pyysiäinen onkin ottanut tähän puoleen kantaa "Jumalaa ei ole" -teoksessaan.)

En ota tätä korostaakseni että uskonnoista tai ateismista puhuminen ja kertominen olisi aina pahaa. Vaan nostan ikävät kulmat esiin siksi että hyviä puolia toitotetaan ja niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Asiat vaan tässä kohden ovat harmaasävyisempiä kuin voisi luulla. Näissä "sekulaarit ja äidinkieli" -vertauksissa asiat esitetään mustavalkoisesti. Ja unohdetaan että tosiasiassa uskonnosta kertominen on jotain joka on asiallista jos ja vain jos se tehdään hyvinkin tietyillä ja lukumäärältään rajallisella tavalla. Ja kirkosta etääntyneelle vielä karsiutuu osa näistä muille asiallisistakin niin että niiden käyttäminen omalle lapselle ei taatusti innosta.

Silloin on syytä huomata että kenties kohteliaita ovat ne jotka välttävät riitaa herättävistä aiheista puhumista. Itse en muista yhtään sopua syntuneen keskusteluissa. Sen sijaan tiedän vihollisuuksia syntyneen. Olen nähnyt miten informaation kautta rajalinjoja on rakennettu. Ja miten mikä tahansa kritiikki muuttuu suojautumiseksi ja seurauksena on lähinnä poteroihin kaivautuneen. Minä olen antisekularisti koska minä en väistä konflikteja. Moni elää maailmassa jossa keskustelu ratkaisee ongelmat. Usein se näyttää kuitenkin nimenomaan luovan niitä. Siksi ne jotka eivät opeta lapsiaan vihaamaan uskontoa vaan valitsemaan ja miettimään itse, eivät ole mitään "arvotyhjiössä karhunpalveluksia tekeviä heeboja". EI. He opettavat sellaisia arvoja kuin "mieti itse" ja "älä syötä omia mielipiteitäsi muille ehdottomuuksina vaikka saisit valta-aseman heidän ylitseen". Ne ovat peräti aika hyviä arvoja minusta.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Yhteinen kulttuuri ja yhteinen katsomusaine

Viime päivinä on keskusteltu yhteisestä uskontotiedosta. Tämä liittyy kansalaisaloitteeseen - joka rehellisesti sanoen tuskin tulee saamaan riittävästi nimiä.

Yhteiseen katsomusaineeseen voidaan nähdä monia hyviä puolia. Koulut voivat monin paikoin säästää tämänlaisilla ratkaisuilla rahaa. Ja toisaalta vaikka usein korostetaan että "eri uskonnonopetusten opettaminen tukee vähemmistöjä", niin tämän lausunnon esittäjät elävät erikoisessa kuplassa. Ei ole ihme että suuret uskontokunnat - kuten muslimit ja ortodoksit - pitävät ratkaisusta. He kun saavat niitä opetuksiaan. Mutta ateistien kohdalla tilanne on se, että heitä houkutellaan/maanitellaan - säästösyistä ja muutoin - ev.lut -puolelle. Jotta saataisiin torpattua koko ET -ryhmän syntyminen. (Uskonnollisin ja/tai lompakollisin syin.) Jos olet vähemmistössä johon ei saada 3 kurssilaista niin sinut integroidaan väkisin ev.lut. opetukseen. "Oman vakaumuksen" (aka. vanhempien vakaumuksen) opettelua lähestytään vähemmistöjen etuna, mutta tämä onnistuu jos ja vain jos unohdetaan ne realiteetit jotka ovat olemassa kehäkolmosen pohjoispuolella. On luonnollisesti näppärää tuijottaa lain kirjainta ja elää de jure -maailmassa, kun tosiasiassa käytänteet tukevat de facto jotain aivan muuta. Ja tämän de facto -puolen vuoksi niitä käytänteitä ylipäätään halutaan muuttaa.
1: Pekka Reinikaisella on tässä itse asiassa pointintapainen. Hän kirjoitti "Seurakuntalaiseen" kolumnin, jossa selitti että "...olin jo vuosia sitten Balderin talossa Vapaa-ajattelijoiden tilaisuudessa. Siellä puhui Raamatun selityksen emeritusprofessori Heikki Räisänen. Hän on tehokkaammin tuhonnut Jumalan Sanan arvovaltaa kuin kaikki ateistit yhteensä (1.Joh.2:19). Tämän vuoksi ateistit eivät yleensä vaadi teologisten tiedekuntien lakkauttamista vaan koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista, koska kouluissa voi olla uskovia opettajia. Teologisissa tiedekunnissa ei ole Jeesuksen ääntä kuulevia opettajia. Tämän diagnoosin teko on helppoa. Heidän opetuksensa paljastaa, että Herran seuraajia siellä ei ole." On turhaa väittää että tämä ei vaikuttaisi. Uskonnollisesti vakaumukselliset opettajat voivat kikkailla kaikenlaista. Virka tekee heille potkujenantamisen ja vastaavan melko vaikeaksi. Vastuu ja laki on mutta valvonta ja ennen kaikkea rangaistusten puute jättää tilaa kaikenlaiselle kikkailulle. Jota tapahtuu jatkuvasti.

Perimmiltään kysymys on siitä, miten monen kulttuurin kanssa pitäisi hanskata. Itse olen huomannut että erilaiset kulttuurit ja uskonnot pelaavat melko hyvin yhteen jos ne toteutetaan samalla tavalla kuin asuminen Keravalla. Eli sekoitetaan asuinalueita niin että ei synny monokulttuurisia leirejä ja kortteleita ja kaupunkialueita. On toki miellyttävää elää oman kulttuurin luomassa kuplassa, mutta sellainen ei välttämättä lisää eri kulttuurien välistä toimeentulemista.

Mutta ongelmana voi olla vaikkapa se, että se latistaa uskonnottomien ET -opetusta. Ajatus siitä että uskontotiede opettaa etiikkaa voidaan nähdä joksikin jota homo religiosus -ihmiskuvan tyypit - joille minulla ei löydy sinapinsiemenen vertaa kunnioitusta koska sitä he eivät ansaitse - ovat halunneet pumpata. Eli se vahvistaa mielikuvaa siitä, että uskonto ja etiikka olisivat jotenkin erityisen vahvasti yhteensidottuja niin että ilman uskontoa ja uskonnollisuutta ja uskonnon tietämistä ei voi olla etiikkaa.

Mutta vaikka laki tuskin menee läpi, on ollut hyvä että se on nostettu esiin.

Jos esimerkiksi Jari Jolkkonen on korostanut että on hyvä vierailla eri uskontojen parissa ja kokeilla asioita. Että ei tee muslimiksi jos vierailee moskeijassa. Hän on käyttänyt tässä ruokavertausta "Vaatimus vakaumusten piilottamisesta ei johda aitoon pluralismiin, vaan uskonnottomaan monokulttuuriin. Ajatus katsomusneutraalista koulusta on filosofisesti ongelmallinen. Jaakko Heinimäki on todennut (TS 24.3.), että katsomusneutraalissa koulussa ei voisi syödä yhteisiä ruokia ollenkaan, liittyyhän kasvis-, vegaani-, halal- ja luomu-ruokavalioihin erilaisia vakaumuksia. Jokaisella on jokin vakaumus."

Tämä on ollut se henki ja asenne jolla uskovaiset ovat perustelleet sitä että yhteistä uskontoa on syytä laittaa kaikille yhteisiin tiloihin. Suvivirret ja uskonnolliset aamunavaukset ja vastaavat kuuluvat siksi ateisteillekin. (Sanan monissa merkityksissä.) Kulttuuri on jotain joka on yhteistä ja että jos ei ole kristillistä monokulttuuria niin sitten on uskonnoton monokulttuuri. Tässä on korostettu että kristityt arvostavat positiivista uskonnonvapautta, eli lupaa ilmaista uskontoa myös julkisissa tiloissa. Ateistien usein korostama vapaus uskonnosta taas vähätellään. Sillä ei ole niin suurta väliä.
1: Kukapa nyt ei lurittaisi uskonnotonta "Suvivirttä" joka on kulttuuria ja perinnettä eikä lainkaan uskontoa koska siinä mainitaan Jumala vain yhden kerran. (Tai jotain.) Eihän ole väliä että uskonnolliset perinteet ovat uskontoa. Ja että laulussa vilisee alleviivattuja täysin uskonnottomia sanoja "Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon, ja armon Herraa kiitä, kun laupias Hän on."

Nyt tämä yhteinen uskontotieto sitten onkin nostanut toisen erikoisen tunnelman. Sitä lähestytään ruokavertauksilla jotka ovat päinvastaisia. Jukka Kivimäki korostaa, että "Mikäli yhteisen katsomusaineen sisältöihin tulee myös tutustuminen eri uskontojen harjoittamiseen, on syytä muistaa, ettei vieraita uskontoja voida rinnastaa vieraisiin ruokiin. Vieraita uskontoja oppilaan ei voida edellyttää maistavan." "Harhaopit on torjuttava. Vielä selkeämpi raja on vedettävä pakanajumaliin kuten uusnoituus ja hindulaisuus. Pakanajumalien puoleen kääntymisen kristityn on torjuttava." Yhteinen uskontotieto tuo uskovaisten parista esiin näitä ajatuksia nopeammin kuin ehtii huutaa "negatiivinen uskonnonvapaus".

Taistellessaan yhteistä uskomusainetta vastaan kristityt tuottavat sarjatulella materiaalia josta on hyötyä aina kun esillä on kristillisen yhtenäiskulttuurin tuominen julkiseen tilaan. He iskevät omiin ruoka-analogioihinsa kiilaa ja tekevät jatkossa elämisestä hauskempaa. Sitä kun voidaan torjua kristittyjen asenteita ja sanomisia lainaamalla heitä itseään ja heidän aatetovereitaan.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Paneeleista ja jakautumisista

NYT otti kantaa paneelikeskustelujen tasa-arvoon. Se ottaa tietyllä tavalla kantaa tärkeään asiaan, eli siihen että ammattitaidon lisäksi sukupuoli saattaa vaikuttaa siihen kelpaako joku ihminen asiantuntijaksi vai ei.

Se otti siihen kantaa katsomalla sukupuolijakaumia yksittäisissä paneelikeskusteluissa. Ja ottaa esille paneeleita joissa on vain miehiä "Toukokuussa maailma hekotteli suomalaistutkija Saara Särmän luomalle netti-ilmiölle, all male panelille. Yhä sykkivässä ilmiössä nauretaan paneeleille ja seminaareille, jossa rivissä istuu pelkkiä miehiä eikä lainkaan naisia. Miesten täyttämien seminaarikuvien päälle lätkäistään peukku näyttävän David Hasselhoffin kuva ja onnittelu: Congrats, you have an all male panel!" Tämä näkökulma solahtaa tietenkin klassiseen ajatukseen siitä että tasa-arvoa kannattaa mitata ja arvottaa sukupuolien lukumääräjakaumilla. Tämä tapa on objektiivinen siinä mielessä että siinä on numeroita ja paneelien sukupuolijakauma ei kaiken kaikkiaan ole hirvittävän suurelta määrin mielipidekysymys. Itse vain en pidä tätä hirvittävän hedelmällisenä sen takia että paneeleita järjestetään melko paljon ja niiden asiantuntijamäärä on melko pieni. Sukupuolia on vain kaksi. Joten on selvää että jos jäsenet vain arvottaisiin, ei naisia ylipainotettaisi ja silti saataisiin "all-male paneleita".

Itse arvostaisin enemmän sitä että otettaisiin vaikka kaikki mainitun SuomiAreenan asiantuntijat ja katsotaan sitten minkä ikäisiä asiantuntijoiksi päässeet ovat. Jos tämä on se aika joka vaaditaan asiantuntijuuden tunnistamiseen, se mittaisi silti kenties vaikka sellaisia muuttujia kuin "asiantuntujoiden kouluttautumisensa ja lapsuutensa ajan sukupuolitasa-arvoon suhtautuminen". Vasta kun katsottaisiin kaikki asiantuntijat ja verrattaisiin sitä onko esiintyvissä ammattilaisissa yli- vai aliedustus miehiä ja naisia voisi sitten kertoa sitä onko vikaa myös tämän hetken yhteiskunnassa. (Tai jos aiheena ovat kaikki Suomi-Areenan paneelit, niin Suomi-Areenassa, joka sentään on eri asia kuin yhteiskuntamme.) Tästä on tietenkin pirun vaikeaa tehdä meemiä.

Toisaalta se otti kantaa asiaan jolla voi olla merkitystä yksittäistenkin paneelien kohdalla. Esimerkiksi nostettiin all-male panel, Suomi-Areenan perussuomalaisten maahanmuuttoa käsittelevän paneelin. Jossa ei ollut yhtään maahanmuuttajaa. Kun aiheena on maahanmuutto, on tärkeää katsoa kahta kysymystä. Ne molemmat kysytään kuin ne olisivat tärkeitä. Ja niihin vastataan samalla tavalla, kuin ne eivät olisi tärkeitä.

"Olisiko mukana voinut olla naisia?
"Tärkeintä on, että mukana on asiantuntevia ihmisiä. Ihan sama, ovatko kaikki miehiä vai naisia, kun on asiantuntemusta. Muutamaa naistakin kysyin mukaan, mutta aikataulut eivät natsanneet."

Teillä ei ollut maahanmuuttopaneelissa yhtään maahanmuuttajaa?
"En käsitä, että jos vaikkapa alkoholipolitiikasta puhutaan, pitäisikö siinä olla alkoholisti mukana? Mukaan haluttiin alaan perehtyneitä ihmisiä. Jos on yksi ihminen, niin se on vain yksi näkökulma."


Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä kysymykset eivät ole yhtä tärkeitä. Eivät kysymisen eivätkä vastaamisen osalta. On toki selvää että tieteessä on tärkeämpää olla asiantunteva kuin se onko maahanmuuttaja vai ei. Paneelissa konteksti kuitenkin väistämättä jonkin verran heijastaa myös mielipiteilyä. Onkin itse asiassa hupaisaa miten perussuomalaiset ovat korostamassa maahanmuuttajan kannan ei-tärkeyttä. Sillä jos Etelä-Suomessa ei pidä perussuomalaista näkökulmaa ja osallistumista relevanttina saa tasan tarkkaan kuulla olevansa "punavihreässä kuplassa". Joka tekee automaattisesti naurettavaksi näiden samaisten perussuomalaisten mielestä. Kupla! Ilmiö on itse asiassa hyvinkin sama. Katsotaan kaveripiirien jakaumia ja katsotaan onko siinä perussuomalaiskiintiö. Jos ei, niin sitten kokonaisuus on epäreilu. Samalla tavalla sitten vain katsotaan paneeleita.

On kuitenkin helppoa saada uutinen perussuomalaisten kohdalla esille. Mutta ottaisin esiin SuomiAreenan uskontokeskustelun. Siellä oli sellainenkin. "Suuressa uskontokeskustelussa olivat mukana Heinimäen ohella Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Hajjar Anas, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Nadbornik Yaron. Yaron ihmetteli keskustelussa suomalaista Suvivirsi-ilmiötä." Kaikki olivat miehiä. Ja arvatkaa mitä muuta he olivat? He olivat kaikki uskovaisia. Jos keskustelussa ihmetellään suvivirsi-ilmiötä on tässä uskonnottoman kanta varmasti ymmärrystä lisäävä. Uskovaisten tittelöidyt auktoriteettihahmot sitten saivat hämmästellä yhteisvoimin uskonnottomien hoopoutta. Mutta koska asennevammainen toimija ei ole perussuomalainen, sinänsä suuri joikko, ihmisiä vaan laajemmin lähes koko vallassa oleva yhteiskunta, ei asiasta saada tietenkään kannanottoa mihinkään NYTiin.

Asia saatiin linkkiinikin asti ylipäätään sen vuoksi että uskontokeskustelussakin kiinnosti aiheen sijasta feminismi ja naisten tasa-arvo. (Jotka voivat olla monia kiinnostavia ja tärkeitäkin asioita kyllä. En ole kiistämässä tätä, vaan nostamassa esiin jotain muuta.) Kun naisten asemasta kysyttiin niin Jaakko Heinimäki oli vastannut "Tää taitaa olla semmoinen kysymys, että me voidaan avata Pandoran lipas ja katsoa kuinka se aikataulu menee, tämä uskonnot ja naisen asema ylipäänsä on asia, jonka mä luulen, että me kätkemme nämä sanat sydämeemme ja tutkiskelemme niitä. Seuraava kysymys." Tässä tilanne on hieman kuten seksistisillä sovinistimiehillä, joilla olipa aihe mikä tahansa, niin naiset tulevat mieleen. Sen sijaan jostain syystä oikein missään uskontoaiheisissa asioissa ei tule mieleen että että kun keskustelu käydään uskonnosta, niin siihen otetaan vain uskontojen edustajia. Ei tule mieleen kaivata ateistia tai uskonnotonta tai uskontokriitikkoa lavalle. Ei, vaikka muutoin keskustelu pursuaakin sitä että "ateismi on uskonto" ja "sunkin näkemys on vaan uskonto". Sillä kun tuota hoetaan korostetaan sitä miksi ateisteilla ei olisi samoja oikeuksia kuin kristityillä. Ja tässä ateismin uskontous toisi heidät samanarvoisiksi ja antaisi heille samoja oikeuksia mitä kristityillä on. Ja se on yllättävän monille ihmisille aivan helvetin hirvittävä asia. Ja muut pitävät tätä niin asiaankuuluvana että heille ei edes tule mieleen tämä uskontoaiheisissa paneeleissa. Naisetkin ovat jokaiseen mahdolliseen aiheeseen relevantimpi esiinnostettava kuin ateisti uskontokeskusteluaiheeseen.

torstai 28. toukokuuta 2015

Ristit pois!


Ehdin jo iloita siitä että tänä vuonna ei ole käyty Suvivirsikeskustelua. Valitettavasti tämä iloitseminen tarkoitti suvivirsikeskustelun uudelleenkäynnistymistä. Asiassa nousi esiin se, että jos Suvivirsi poistetaan niin sitten pitäisi poistaa risti Suomen lipustakin. Tätä kuvattiin ajatteluna. Tietääkseni klisee on kuitenkin melkoisen vanha. Se on esitetty Mauno Koiviston aikana, ellei tätäkin aiemmin. Niin Laajasalo kuin Heinimäki ovat käyttäneet vertausta. Se on niin toistettu että en kutsuisi konventiota ajatteluksi. Se on enemmänkin väkinäinen hokema. Kun spoilerit ovat nyt kertoneet loppuratkaisun, kerron alla miksi. (Dekkareissa samaa rakennetta käyttää Columbo -sarja ja siinä se toimii.)

Hienosäätö.

Argumentin ydin on tietenkin siinä että sekularismi ja uskonto otetaan mahdollisimman laajasti. Eli jos otetaan sekulaari maailma jossa uskonto otetaan pois julkisuuskuvasta niin se tarkoittaa sitä että se on otettava ihan kaikessa.

Tämä tietenkin unohtaa sen mistä hyvyyskysymyksissä on yleensä kyse. Jos minulta esimerkiksi kysytään "olisiko oikein poistaa risti suomen lipusta" niin minä kysyisin kontekstia. Tuollaisessa muodossa kysymys on typerä. Vähän kuin "onko ikkunan rikkominen pahuutta". Haluaisin tietää vähintään teon tahallisuudesta, kenties jopa siitä palveleeko ikkunan rikkominen vaikka hengen pelastamista.

Tätä ehdottomuuden teemaa kuvastaa se miten "kristinuskon laittomaksi tekeminen" on vahvasti kommentoitu asia. Statement on omituinen. On nimittäin olemassa asteita joilla uskonnollista ilmaisua on tavattu rajoittaa. Esimerkiksi Jehovan Todistajat joutuvat lain mukaan pyytämään luvan sisääntuloonsa. Uskontoa ei voi vaan mennä huutelemaan. Tämä on rajoite absoluuttiselel uskonnonvapaudelle. Se on konteksti.

Toki tämän ääriesimerkin avaamana voidaan luoda jatkumo. Esimerkiksi jos meillä on islaminusko jossa lauletaan viisi rukousta päivässä voi olla:
1: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Kaikki osallistuvat näihin yhdessä, uskonvakaumuksesta riippumatta. Tämä on teokratiaa. Uskonnon viralliseksi lauletuksi rukoukseksi määritelty teos altistetaan johonkin johon osallistutaan kaikki.
2: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Ihmisille on järjestetty tila hoitaa rituaalit yhdessä. Voit poistua paikalta. Tämä on se tila jossa nyt ollaan "Suvivirren" kanssa Suomessa.
3: Ulkona on minareetti joka hoitaa rukoukset. Ne ovat esitys joka kuunnellaan. Tämä tila olisi Suomessa jos "Suvivirsi" lakkaisi olemasta yhteislaulu ja se hoidettaisiin eiyhteislaulumaisena esityksenä vaikka jossain tapahtumassa.
4: Ei ole minareetteja. Jokainen saa lukea koraania ja laulaa ääneen kadulla. Yhteistilaisuutta tästä ei järjestetä, tätä varten on erillisiä tiloja joihin voi mennä yhteislaulamaan. Suomessa on tällä hetkellä tämä tila islaminuskon kanssa. Tämä on myös se taso joka on useimpien vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavine tavoitteissa.
5: Kaduilla ei saa laulaa ja ainut missä usko saa näkyä on erillisissä kirkoissa ja kodeissa.
6: Uskonto on laiton, ei voi olla kirkkoja eikä kotona saa löytyä. Tässä uskonnosta on tehty rangaistava eli siitä on tehty täysin laiton.

Vertaus auttanee ymmärtämään että yhteislaulun rajoittaminen ei tarkoita laittomaksi tekemistä, paitsi jossain hyvin irrelevantissa ja marginaalisessa mieelssä. Onhan Suomessakin tehty laittomaksi se että uskovainen tulisi minun kotiin juuri nyt laulamaan "Suvivirttä". Ja jos tätä tekee niin onhan se uskontoa joka on laitonta ja kristinuskoa. Ei nykyään pidetä ongelmana että islam olisi laiton. Ei kristitty tule moittimaan uskonnonvapauden toteutumattomuutta heidän rukouslaulujensa kohdalla vaikka sekin on taatusti kulttuuria ja että ei pitäisi siivota kaikkea näkyvistä vaan rikastaa ympäristöämme niillä. Jos Suvivirsiargumentteja käytetään koherentisti niin juuri näin heidän pitäisi tehdä. He eivät tee.

Takaisin lippuun.

Kun aiheen asteittaisuus on käsitetty, ei liene mahdotonta ottaa esille sitä että suomenlippuargumentti itse asiassa tuhoaa suurimman osan syytteistä. Itse asiassa se tekee sen kahta kautta.
1: Ensimmäinen on se, että on turhaa väittää että ateistit ajavat uskonnon totaalikieltoa kun he eivät ole kampanjoimassa Suomen lipun ristiä vastaan. On peräti huvittavaa nähdäkin se, että tämä jollain tasolla selvästi tiedostetaan suomenlippuargumentin kohdalla. Ei esitetä että jos "Suvivirsi" sensuroidaan niin sitten mennään seuraavaksi sensuroimaan risti lipusta. Slippery slope mallia "homoavioliitto johtaa polygamiaan" tai "eutanasiasta eugeniikkaan ja mummomurhiin" ei tehdä. Se esitetään aina muodossa jossa Suomen lipun ristin poistaminen on jotain josta kaikki ovat ilmiselvästi samaa mieltä. Eli olisi tabu puuttua lippuun. ; "Suvivirren" kohdalla onkin innostavaa ja hieman huvittavaa huomata miten tässä korostetaan että "kaikkea loukkaavuutta ei voi saada pois". Mutta kenties kukaan ei olekaan karsimassa kaikkea loukkaavuutta. Suvivirsi ei ole synonyymi kaikelle loukkaavuudelle, esimerkiksi kaduilla lappuja jakaville hihhuleille jotka kyllä ovat usein ärsyttäviä ja loukkaaviakin joskus. Siniristilipun muuttaminen ranskan armeijan lipuksi kääntyykin tämän huomion kohdalla siihen, miten voimme todistaa että emme halua siivota kaikkea kristillistä historiaa pois ja torjua kaikkea kristillisyyttä vain koska se ärsyttää meitä. Emme selvästi halua koska meillä on se lippu jota emme halua muuttaa. Tämä kaikki on peräti deduktiivista. (Suomen lipun risti liittyy kristinuskoon+Suomen lipun ristiä ei haluta poistaa = Kaikkea kristillisyyteen liittyvää ei olla poistamassa.)
2: Toinen asia on sitten se, että tosiasiassa lippuja on muutettu historian aikana, useinkin. Se on sopimuskysymys. (Esimerkiksi Irlannin lippu on muuttunut. Hyvin useiden maiden on.) Demokraattisessa maassa jos enemmistö päättää vaihtaa lipun niin se on oikea teko. Se lisää yhteispelihenkeä ainakin enemmän kuin ristilippu jota enemmistö vihaa. (Jos ei vihaisi tässä esimerkissämme niin eivät saisi demokraattisesti äänestettyä pois sitä. En siis väitä että enemmistö vihaisi suomen siniristilippua tällä hetkellä.) Ja jos olosuhteet ja lippuun liittyvät asenteet muuttuvat leimallisiksi niin sitten se voi ihan oikeasti olla oikea ja hyvä ratkaisu.

Valtarakenne-ero tuhoaa loputkin analogiasta.


Suvivirren ja Suomen siniristilipun erona onkin valtarakenteet. Tämä on helppoa havaita seuraavilla aivan yksinkertaisilla esimerkeillä:
1: Suomen armeijassa lippuvala ei ole kaikille kristillinen vala. Sotilasvala on maamme kiinteään historiaan osuva asia. Suomi on nuori maa eikä lippu eikä sotilasvala ole olleet kovin iäkäs keksintö. Armeija nimenomaan ei sano että olisi ristiriitaista lausua ateistinen tai maallinen sotilasvakuutus kun Suomi on kristillinen maa jonka lippu on kristitty. Ei sanota nimenomaan niin että sotilasvala on perinne ja kulttuuria jossa uskonnollista historiaa ei pidä siivota. Ei. Sen sijaan on erikseen tilaisuus jossa on uskonnollinen sotilasvala että uskonnollinen sotilasvakuutus. Ei ole lippukinaa jossa ristiä halutaan poistaa. Kenties siksi että ymmärretään että risti on historiallisista syistä eikä kansan kuvaus. Armeijassa eikä muuallakaan ei esitetä että kun lipussa on risti niin ateistit on kakkosluokan kansalaisia. Lippu yhdistää sekä sotilasvakuutuksen että sotilasvalan. Suomen lipun polttaminen vaikka mellakassa identifioituu ensi sijassa koko maan, sen politiikan, kansakunnan - ja kenties kansalaistenkin - kritiikiksi.
2: "Suvivirsi" on sen sijaan virsikirjasta löytyvä teos joka on evankelisluterilaisen kirkon omien määritelmien mukaan laulaen suoritettu rukous. Siitä on tullut symboli laajemmalle uskonnonvapauskeskustelulle. Kun puhutaan "Suvivirrestä" ei oikeasti puhuta jostain pari minuuttia kestävästä hassusta ruotsinajan historian jäännekappaleesta. Se edustaa muita asioita. "Suvivirsi" ei yhdistä vaan erottaa. Jos esimerkiksi Ressun lukion rehtori ylipuhuu mahtikäskyllään oppilaskunnan päätöksen siitä että suvivirren sijasta lauletaan suvilaulu, ja iloitsee että tässä kunnioitetaan perinteitä joka on hyvä asia. "Suvivirren" halveksunta, parodiointi ja repiminen nähdään kristinuskon vastaisuutena. (Ikonoklasmi ratkaisee yllättävän paljon siitä mitä symboli oikeasti symbolisoi.)

Suomen lippu on ristikuvioinen koska kristinusko on historiaa. "Suvivirsi" lauletaan koska nähdään että se on osa tämän hetken kansalaisten vakaumusmaailmaa ; Kristinuskon symbolista erinomaisuutta juuri Suomalaisuuteen ja siksi kaikillepakotettavuuteen vihjaa sekin että tilaisuuksissa ei rikasteta maailmaa ja yhteisöä pakkoyhteislauletulla ateistilaululla. Erona on valtarakenne sekä se miten se kohdistetaan eri vakaumuksiin. Rikkautta voisi lisätä ottamalla historiallisesti arvokkaita muslimirukouksia joihin sitten saisi ottaa osaa kun se yhteislauluksi ja yhteiskumarteluksi laitettaisiin. Tälläistä perinnettä ei edes Piispa Jolkkonen ehdota. Jos ei muuten niin sen takia että kristityt loukkaantuisivat niin sikana siitä että joutuisivat tekemään jotain jonka he väittävät muiden kohdalla olevan "no big deal".

Itse asiassa jos Suomen lipun ristiä käytettäisiin historiaan lientyneen nykytilan sijasta kuten Suvivirttä, se olisi niin repivä että todellakin, siis todellakin, suosittelisin kyseisen lipun ristin sensurointia. Tässä suhtein on jopa ällistyttävää että minulla ei oikeasti ole hirveästi mitään antipatioita Suvivirttä kohtaan. Ainoastaan Suvivirsikeskustelua ja Suvivirren puolustukseksi esitettyjen argumenttejen huonoutta kohtaan, etenkin kun ne virheiset puolustuspuheet muuttuvat kliseisiksi hokemiksi.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Risti pois Suomen lipusta?

Kaikessa missä halutaan osallistua vähemmän uskonnon osallistuttamiseen saadaan kuulla Suomen lipusta. Jaakko Heinimäki on kertonut lipusta. Teemu Laajasalo on kertonut siitä. Käytännössä kaikki tuntevat sen.

Luultavasti jossain on näppäimistössä sellainen nappi jota painamalla tämä lippuesimerkki kirjoitetaan, niin usein sitä näkee. Tätä teoriaa tukee se, että vertausta näkee erityisen usein ihmisiltä joiden tuotoksista paistaa sellainen kognition taso, että on kyseenalaista osaavatko he lainkaan lukea saati kirjoittaa. Vertaus menee suurin piirtein näin;

"Seuraavaksi voitaisiin kai sitten harkita sitä, että itsenäisen Suomen lipusta poistetaan ristikuvio. Sehän on kansalaisten selkeän enemmistön tunnustaman uskonnon maailmanlaajuinen tunnusmerkki."


Olipa aiheena "Suvivirsi" tai armeijassa oleva velvollisuus osallistua uskonnonharjoittamiseen voidaan kuulla. Samoin jos vaaditaan poliittista korrektiutta jossa kielletään Muhammad -pilakuvat, kuulemme. Varmaa kuin Godwin. Ellei varmempaa. Se on niin varmaa että tavallaan olemme lukeneet Suomen lipun ristittömyydestä ennen kuin olemme lukeneet siitä.

Mikä tahansa muutos vaikka aamunavausjärjestelmissä on sama kuin Suomen lipun muuttaminen. Eroa ei ole lainkaan, toinen kun on vakiintunut kansainvälinen Suomen tunnus joka on rekisteröity ties minne ja joka symbolisoi maatamme ja sen historiaa. Ja toinen on se lippu.

Henkenä on se, että jos Suomen lipun, vaakunoiden ja muiden kansallistunnusten osalta on noudatettu heraldiikkaa, ja tämä on alun perin sidottu johonkin symbolisesti. Niin se sitten tarkoittaa sitä että lippu tarkoittaa maan aitoa ja oikeaa tunnustuksellisuutta. Eli käytännössä teokratiaa jossa symbolin alkuperä naulaa maan niin että lainsäädäntö missään uskontoa koskevassa asiassa ei ole enää mitenkään kansalaisten muutettavissa ajan varrella.

En tosin itsekään kannata ajatusta jossa Suomen lipusta poistetaan risti. Sekoittuisimme liian helposti ranskan armeijaan.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Suomen kristittyjen varjo ; jossa sananvapauden vastustaminen ja täyssensuuri määritellään suopeudeksi erilaisia maailmankatsomuksia kohtaan.

Nasse -setä on hyvin hyvin vihainen!
Kirjoitin "Uuden Suomen" puolelle ajatuskokeen siitä miten pitäisi suhtautua kristilliseen puheeseen jos kirkollinen "Charlie Hebdo" -reaktiotapa otettaisiin vakavasti. Ja niitä noudatettaisiin kristittyjen ateistipuheisiin. Nostin esiin erityisesti Teemu Laajasalon. Ja vähäisemmässä määrin Laajasaloa edeltäneen Jaakko Heinimäen tavan pilkata ja latistaa ateismia. Jostain syystä kirkolliset tahot eivät moiti heitä. Vaan päinvastoin pidetään hyvänä että tarjotaan huumorintajuisia kusipääkristittysatiirikkoja ääneen. On hämmentävää että samaa ei sallita minulle.

Otin tekstissä erityisen vahvasti esiin sen että viralliseksi kannaksi näyttää meillä muodostuneen se, että väkivalta tuomitaan mutta samalla tuomitaan satiiri. Syy on mitä ilmeisemmin poliittinen. Jumalanpilkkalainsäädäntöä ei haluta muuttaa. ; Erikoista onkin nimenomaan se, miten vastakkain näyttää olevan sellainen ajatus jossa maailmankatsomukset ovat samanarvoisia ja kaikkia pilkataan. Ja sellainen jossa maailmankatsomukset ovat eriarvoisia. Että uskontoja suojellaan enemmän kuin eiteistisiä maailmankatsomuksia. Kukaan ei siis halua laajentaa suopeusoikeuksia ateisteihin.

Kenttäpiispa kumoamassa omaa oikeutustaan.

Tästä epäreiluudesta saa hyvän kuvan lukemalla "siistittyä" kotimaata. Sellaista johon on päästetty statuksella. On kenties syytä aloittaa Särkiöstä. Sillä arvon kenttäpiispa on aina varsin eriskummaista luettavaa. Hän aloittaa kriittisen tekstinsä erikoisesti. "Kun nyt satiiri ja pilkka ovat arvokkainta, mitä länsimailla on puolustettavanaan, tahdon minäkin tätä aihetta sivuta." Nimittäin tuo lausunto on itsessään sarkastinen ja tätä kautta satiirinen. Mutta Särkiö astuu myöhemmin sarkasmia vastaan. Joten hänen tekstinsä itse kieltää tuollaisen rakenteen. Lisäksi tässä hyperbolaisessa aloituksessa on perustalla vakava päättelyvirhe. Virhe siitä että vain kaikista ehdottomasti tärkeimmän asian saa käsitellä ja muista aiheista ei saa kiinnostua eikä niistä saa puhua.

Toki tälläisellä rakenteella voidaan sarkastisesti satirisoida monia näkemyksiä ja luoda ilkeää huumoria. Itsekin voisin lähteä siitä että Särkiö on ihmeellinen kaveri kun hänestä tärkeää on se että armeijan kenttäehtoolliset tehdään "työajalla" ja siksi ehtoollisesta kieltäytyneet pitää laittaa tekemään töitä sen sijaan että heidät päästää vapaalle. Että kun maailmassa tiäzä "Boko Haram surmasi Nigeriassa ainakin parituhatta ihmistä". Että prioriteetit kuntoon, kapiainen. Puhutaan siitä Jeesusasiasta sitten kun rukous on armeijan ensisijainen ja strategisesti kaikista ehdottomasti tehokkain ja keskeisin aselaji. Sillä muille ei saa priorisoida eikä niistä saa kiinnostua. On selvää että tämänlainen asennevammailu sopii sikailevaan satiiriin. Ei sellaiseen joka rakenteellisesti tuomitsee satiirin hyvin jyrkästi. Särkiön tyylilaji siis sotii vahvasti hänen asiasisältöään vastaan. Paitsi jos tyylilajina on "kristityt ovat ääliöitä" -tyylisen tekstin luominen. Siinä tapauksessa onnittelut erinomaisista retorisista ratkaisuista!

Ja voi kuinka jyrkästi ja minkälaisella peruslähtökohdalla Särkiö tuomitseekaan sarkasmin? "Ranskalaisilla pilalehdillä on pitkät perinteet. Satiiriset kuvat Kuningas Ludvig XVI:sta, hänen perheestään, samoin kuin esimerkiksi papistosta, muokkasivat mielialaa. Monarkian ja uskonnon edustajat olivat pelkkiä naurettavia vihanneksia. Ateismia ja äärivasemmistolaisuutta edustanut Robespierre antoi kansalainen Guillotinelle tehtäväksi listiä mädät naatit vihanneksista. Kansalaiset hurrasivat kun päät putoilivat koriin. Näin edistettiin vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, jotka eivät kuitenkaan koskeneet kaikkia. Pariisin terrorissa 1792-93 tapettiin kymmeniä tuhansia."

Oikeasti. Sama mies joka kirjoitti muutama päivä sitten siitä miten kristinuskon historiaa ei voi ottaa hirmutekoineen mukaan lainkaan kun puhutaan kristillisyydestä koska ajat muuttuvat. Että nykyajan kristittyjä ei pidä tuomita Lutherin kirjoitusten mukaan. Hänestä historia piti unohtaa tältä osin koska "Kysyjä odottaa tässä 1500-luvun alkukymmenien yhteiskunnalta nykyajan demokratiakäsitystä. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi hän omaksui reformaation aatteet ja tuli siten kirkon pääksi Augsburgin uskonrauhan periaatteen mukaan “Kenen maa, sen uskonto”. Ei se tainnut olla mikään kansanedustuslaitoksen äänestyspäätös." No, ei ollut Robenspierren touhutkaan. Minun nähdäkseni tässä kohden kristinusko nojaa sellaiseen konseptiin kuin objektiivinen ihmistä suurempi ja ihmiskunnan oppimiskyvystä riippumaton moraali. Humanismin moraalikonsepti taas on "inaisen toisenlainen". Joten sellainen voi muuttua kun yhteiskunnat muuttuvat. (Eli minun ei tarvitse korjailla mitään ja voin kannattaa samoja näkemyksiä molemmissa tapauksissa.) Olen hyvin ihmeissäni siitä miten Särkiö kykenee pitämään kasvonsa argumenttejensa kanssa, sillä hänellä ei ole koherentti. Särkiö joutuu antamaan eri standardit eri tilanteissa.

Ja mitä nykyaikana katsotaan voidaan huomata että Särkiö ei käsittele sitä mitä tiedetään. Ja virheellisyys kattaa hyvinkin eri tapoja katsoa tämänlaista argumentaatiota.
1: Historiallisella otteella on katsottava aika ja tilanne. Ja kun katsotaan miten jokin muuttuu ei voida vain katsoa historiaa ja väittää että satiirin ja väkivallantekojen välillä on yhteys. Itse asiassa satiiria oli paljon jo ennen vallankumouksen väkivaltaisuuksia. Libertiinit olivat ateistis-röyhkeileviä jo 1600 -luvulla kun taas ranskan vallankumous tapahtui 1700 -luvun lopulla. Särkiö siis demonstroi miten hän ei tunne edes kritiikkinsä kohdetta. Ja käsittelee historiallsella otteella ilmiötä jonka historiasta hän osaa irtofaktoja ilman suurempaa tai laajempaa käsitystä oikein mistään.
2: Yhteiskunta-analyysissä voidaan huomioida että ranska on itse asiassa länsimainen sivistysmaa. Siellä on kuitenkin erilainen, suomea löyhempi, suhde satiiriin. Se toimii siis nykyajassa olevana referenssipisteenä. Joka toimii juuri Särkiön aiemmin kristinuskoa puolustaessaan korostaman "aika on otettava huomioon" -näkökulman kanssa. Voidaan huomata että "Charlie Hebdo" ei ole lietsonut siellä mitää väkivaltaa. Uhreja eivät ole kristityt tai islamistit. Lehdet ovat levitelleet Muhammadin kuvia. Ja jostain syystä siellä tilanne on ollut se että islamistit ovat iskeneet konekiväärein "Charlie Heboon" sen sijaan että lehden ostanut olisi provosoitunut ja mennyt ammuskelemaan paikallisiin moskeijoihin ja falafelkioskiryppäisiin. Eli jos syy-yhteys on, se ei ole Särkiön vihjaama.

Särkiö lähinnä demonstroi miten kristiyt paheksuvat näitä tiettyjä lähestymistapoja mutta ateisteja saa hakata tämänlaisella epämiellyttävällä historialla vaikka opillisesti nykyajan uusateistit ovat opillisesti kauempana ranskan vallankumouksesta kuin nykykristityt juutalaisista. Kun kristinuskon kohdalla virallinen kirkko valittaa että koko usko nähdään fundamentalistien kautta. Ja jokainen uskonveli ja uskonsisar osaa Kristuksessaan toistaa saman, ilmeisesti itseltään Isä Jumalalta saamansa argumentin - koska eiväthän he voi olla mielikuvituksettomia kliseepapukaijoja ja läpitylsiä ihmisiä joilla ei ole mitään omaa sanottavaa - ja se on se että eikö tässä nähdä että erilaisia ideologioita ei saa niputtaa yhteen. Että rikkaus ja erilaiset näkemykset pitää erottaa jyrkästi. Tämä sama koskee äärimmäisen vahvasti ateismia jossa on tuoreen väitöskirjantekijänkin mukaan variaatiota riittämiin. Jostain syystä minua aina silloin tällöin haukutaan että minä luokitan kristittyjä liian tiukasti. Mutta Särkiö saa minua paljon lokeroivammalla tekstintuotoksellaan "Kenttäpiispa kirjoittaa ryhdikkäästi, niin kuin asia on. Sananvapaus ilman mitään vastuuta, ei suinkaan tee maailmaa paremmaksi paikaksi asua, vaan päinvastoin!" Kenttäpiispan oma teksti kuitenkin näyttää olevan sananvapautta ilman minkäänlaista vastuuta tai maailmankuvien kunnioittamista. Joten kommentti on läpi-ironinen. Kuten tietysti Särkiön sarkastinen asennevammateksti joka perimmiltään yrittää kiistää oman lajityyppinsä oikeutuksen.

Särkiön teksti provosoikin uskontovihamielisyyttä ; Itse näen hänen asenteensa pilkanteon ja naljailun kriminalisointina. Joka yhteiskunnallisena statementina armeijahenkilöltä kertoo tietyn viestin. Venäjällä on jo mallia siitä, mitä tapahtuu, kun Milonov vaatii perinteiden kunnioittamista ja sulkee tälle sietämättömiä ihmisryhmiä piiloon. Tietyt näkemykset ja niiden ilmaisu julkisessa elämässä kielletään. Eikä siksi että ne ovat itsessään rasistisia tai väkivaltaisia vaan koska näiden väitetään johtavan ties mihin. Olen luullut että tarvitsemme armeijaa koska Putinin kaltaiset hahmot saattavat muutoin yrittää aseellisesti rajan yli tuomaan äärimmäistä kohteliaisuutta ja loukkaamisen ehdotonta välttämistä korostavaa yhteiskuntarakennettaan tänne. Jos uskonto on todella tuollainen kuin Särkiö ehdottaa niin ihmettelen että miksi minun pitäisi olla kunnioittava, kiinnostunut tai kuulua kirkkoon lainkaan. Se kirkkohan edustaa kaikkea sitä mitä isänmaallinen vapautta rakastava suomalainen vihaa!

Huvittavaa on myös että kun uskovaiset monesti korostavat että sananvapaus ei ole itseisarvo niin haluavat sitten kuitenkin sanoa oman mielipiteensä. Miksi? Jos sananvapaus ei ole ehdoton Pyhä arvo ei heillä ole mitään automaattista lupaa sanoa yhtään mitään. Hankkikoot luvat ensin, tai lentäkööt linnaan. Puolen vuoden vankeus mielessä täällä muutkin joutuvat sanomisiaan asettelemaan.. Minusta olisi hyvä jos kaikkia maailmankatsomuksia herjaava voitaisiin kieltää samalla niin saataisiin Särkiölle itselleen tuomioita suvaitsevaisuuden nimissä. Tämä on tarpeen sillä hän tekstissään vihjaa väkivallasta jota yhdistää vahvalla syy-seuraussuhteella vasemmistolaisuuteen ja ateismiin. (Koska muuten teksti ei olisi rationaalinen, vasta kun yhteys on, on Särkiöllä järkeä sanoa sanottavansa.) Ja juuri tämänlaiset yhteydethän tekivät provokaatiosta vaarallista, tuomittavaa ja kiellettävää. Särkiön omien argumentaatioiden mukaan. Poliittinen vihamielisyyden lietsonta taas heijastuu ranskan vallankumousta myöhempään aikaan ja politiikkaan. Tätä asennetta edustaa Urho Kekkonen joka teloitti vuonna 1918 punavankeja kiväärinluodilla päähän. Ehtaa historiaa. Joten jos Särkiö on perusteltu niin sitten on tämä minunkin lausunto.

"Kotimaan toimitus" on vaihtanut oppialansa teologiasta markkinatutkimukseen.

Olen työskennellyt useammankin vuoden markkinatutkimusalalla. Siksi oli kiinnostavaa lukea kuinka kotimaan toimitus julkaisi virallisen kantansa. "Jumalanpilkan poistaminen ei synnytä yhtään uutta työpaikkaa." Toki tämä on argumenttina hyvin omituinen. Olen käsittänyt että sananvapauskeskustelussa on kysymys etiikasta ja oikeuksista. Mutta "kotimaa" vetää sen suoraan kaupalliseen näkökulmaan jossa mitataan pelkästään bruttokansantuotetta. Olisi mielenkiintoista huomata onko kotimaan toimitus valmis ja halukas kuittaamaan joka ikisen muunkin arvokysymyksen pelkästään tällä valitsemallaan teemalla. Tuomio on raju ja lausunto ehdoton, joten ilmiselvästi he ovat. Suvivirren laulaminen ei tuo yhtään uutta työpaikkaa, voidaan laulaa jotain muuta joten ei edes pianesteja tule. Tässä mielessä lausunnossa on lähtökohtaisesti jotain sellaista että siihen ei pitäisi vastata mitään muuta kuin "Haistakaa paska, paskiaiset". Mutta katson sitä kuitenkin tarkemmin.

Lausunto alkaa mielestäni hyvin. Tavalla jota voin kunnioittaa.  "Uskonrauhapykälässä on kaksi momenttia. Ensimmäinen käsittelee pyhinä pidettyjen asioiden, kuten Jumalan, pilkkaamista. On totta, että pyhän määrittely on hankalaa, varsinkaan jos ei tunnista sellaista käsitettä. Olisikin tärkeää, kun puhutaan ”jumalanpilkkalain” poistamisesta, keskityttäisiin ensimmäiseen momenttiin. Toinen momentti puolestaan puhuu jumalanpalveluksesta, kirkollisesta toimituksesta, uskonnonharjoituksesta ja hautaustilanteesta. Näiden häirintä meluamalla, uhkaavalla käytöksellä tai muuten on rangaistavaa. Kyseinen pykälä estää mm. autostereoiden huudattamisen tarkoituksella täysillä samalla kun esimerkiksi muslimit ovat hautaamassa vainajaansa." Tämä on hyvä huomio. Joskin olen huomannut että moni puolustaa jumalanpilkkalainsäädännön nykytilaa juuri niputtamalla asiat yhdeksi ja samaksi. Eli minä en saa piirtää lehteä koska lailla suojellaan siltä että hautajaisiin ei mennä metelöimään "Westboron baptistikirkon" mallilla. Mielestäni on asiallista suojella uskontojen tiloja vandalismilta ja tilaisuuksia häiriköinniltä. Mutta se muu. Not so much.

Mutta pääviesti on "Yhtään satiirilehteä ei myöskään perusteta, jos lakipykälä poistettaisiin, eikä yksikään sanomalehti ala julkaista uskontoa irviviä pilakuvia. (Outoa, miten pilakuvavetoista tämä jumalanpilkkakeskustelu on, että on oikeus pilailla/pilkata sanavapauden nimissä.) Vaikea myöskään uskoa, että kriittinen keskustelu uskontojen roolista, kirkkojen asemasta ja uskonnollisten oppien mielekkyydestä lisääntyisi." Tämä kohta on kummallinen. En näe mitään tutkimusta jolla tähän on päädytty. Ja siltikin se on vähintään outo. Ja rajoittunut. Minkälainen apina on kirjoittanut tuon tekstin? Saako hän palkkaa? Mitä hän tekee työkseen että voin ehdottaa näitä Keravan paikallisia vakavasti kehitysvammaisia työhön?
1: Ensinnäkin argumentti itse asiassa esittää että jumalanpilkkapykälän muuttaminen ei vaikuttaisi mitenkään. Tämä on tavallaan uskottavaa. Sillä pykälä on de facto sammutettua kuollutta kirjainta jonka tärkein poiston syy ei ole asioiden muuttaminen vaan se, että pykälä mahdollistaa "nopean nekromantian" jossa sitä sitten käytetään varsin kyseenalaisesti.
2: Toisaalta se väittää että uusia lehtiä ei perustettaisi. Mistä he sen oikeasti tietävät? Nähdäkseni on toki syitä uskoa että uusien satiirilehtien perustaminen on vaikeaa. "Pahkasika", "Myrkky" ja "Mad" ovat jääneet historiaan. Jos lehdet eivät mene kaupaksi niille ei ole levikkiä. Toisaalta on huomioitava että kaikki em. lehdet ovat vanhan rajoitteen mukaisia. Uskonnottomuus on päin vastoin nousussa. Joten tosiasiassa olisi teoriassa aivan mahdollista kehittää myyvä humoristinen uskonnottomien lehti. Jumalauta, jos lainsäädäntö muuttuu saatan itse yrittää perustaa sellaista! Mistä ihmeestä "kotimaa" voi tietää mitä joka ikinen useasta miljoonasta kansalaisestamme tekee ja ei tee?
3: Satiirilehtien vaikeudet ovat itse asiassa enemmänkin yleisempiä media-alan ongelmia. "Helsingin Sanomat" painivat samojen ongelmien kanssa. Jumalauta, "Kotimaa" -lehti on itsessään lehti. Perustellut vaikeudet ovat pikemminkin sellaisia että sanoisi että kirkon olemassaolo maassa ei ylläpitäisi yhtään ainutta kristillistä lehteä. Kilin kellit.
4: Lisäksi on huomioitava se mitä itse olen aiheesta vähän ammattimaisemmissa yhteyksissä todennut. En todella itse usko että huumorilehdistä saadaan kovin taloudellisesti kannattavaa. Sillä netissä saman saa ilmaiseksi. Huumorin kohdalla painotus onkin muuttunut. Ei myydä lehtiä vaan tehdään keikkoja. Suomen Stand Up -koomikoilla menee hyvin. USA:ssa George Carlinin tapaiset uskonrienaajat ovat olleet taloudellinen menestyt. Suomessa vastaavista tulisi sakkoja tai linnaa. Kun "kotimaa" niin suuresti tähtää siihen juridiikan tuntemukseen ja korostaa että pitää katsoa mitä siellä laissa sanotaan en voi tässä kysyä muuta kuin että mikä kohta tuossa uskonnonvapauslaissa sanoo että vapautus koskisi pelkästään ja vain ja ainostaan lehtiformaattia? Eikö siellä "kotimaassa" oikein ymmärretä mediakenttää? Ainiin, siellä ollaan luutuneessa instituutiossa jossa järjestelmä nojaa siihen että on jokin "kotimaan" tyylinen keskeinen lehti jolla on interaktio suoritettu sillä että muutama korkeastatuksinen kirkon virallinen hahmo saa luvan pitää blogia ja kommentointi niihin onnistuu vain rahaa vastaan. Ja tätä pidetään someutumisena. Anteeksi. Unohdin. Luulin että tämä olisi jotenkin vakavastiotettava mediaosaamista ja viestintää ammatikseen ammattimaisesti tekevä taho kommentoimassa.

Jostain syystä luterilaisella kirkolla näyttää olevan omituinen tapa tappaa elämänilo. Se tuo ihmisten elämään onnea ja iloa ja toivoa. Mutta jotta tämä onnistuu se näyttää vaativan sitä että aivan kaikki muu iloa aikaansaavat torjutaan, kielletään ja tallataan mutaan. Että kun elämä on pelkkä synkeä putki jossa ideologiavalta kieltää kaiken muun hauskan. NIin sitten kristinusko tuo elämään ainutlaatuista iloa ja onnea. Kas kun ei tehdä niin että määritellään intellektualli älyllisyys tavalla joka olisi a priorisesti ateisteilel mahdotonta ja näin vain kristinusko voisi tuoda filosofista älyllistä iloa. Mutta ainiin, Tapio Puolimatka warrant -oppeineenhan on mainostanutkin juuri tätä. Määritelkää saatana saman tien jäsenmääränne täyteen ja tiliasianne kuntoon älkääkä vaatiko kansalaisilta penniäkään tukea minkään pyörittämiseen. Kyllä Jumala hoitaa. Tai jos ei hoida niin vihaa.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pimeyden ydin

Teemu Laajasalo esitti televisiossa tulkintansa siistä, miksi kirkosta erottiin viikonlopun aikana hyvin vahvasti. Yhtenä syynä tähän on arvioitu olleen kirkon näkyvyys seurakuntavaaleissa. "Laajasalon mielestä ”kirkko näkyy liikaa” -ajatus on ”pimeyden ytimestä tuleva trollaus”. Kirkosta eroaminen ei hänen mielestään auta muuttamaan kirkkoa." Laajasalon lausumaa on hyvä katsoa myös laajemmin. Ja selviää että "Se, että kirkon sanotaan näkyvän liikaa, on kyllä näitä ”paholaisen juonia”! Ei meitä hiljaiseksi pidä tehdä, ja meidän tehtävämme on näkyä. Ajatus siitä, että kirkon näkyminen ärsyttäisi ja ajaisi ihmistä eroamaan, on tuulesta temmattu, eikä meidän pidä siihen lähteä mukaan." ... "On joitain pieniä porukoita, jotka odottavat millaisen cocktailin kirkon mahdollisista mokailuista saisi aikaiseksi, ja kuinka sitä sosiaalisessa mediassa saisi trollattua mahdollisimman paljon." ... "Televisio-ohjelmistakin tuttu Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo kutsuu Vapaa-ajattelijoiden liittoa ja eroakirkosta.fi-sivustoa ”pimeyden ytimeksi”, tosin pilke silmäkulmassa." En tiedä miten kommentoisin asiaa Laajasalolle, joskus on vaikeaa välittää viestiä maailmankuvasta toiseen. Mutta kenties sanoisin sen näin:
Laajasalon kommentti on mielenkiintoinen. Tärkein sisältö tuntuu olevan se, miten hän käsittelee ns. vapaa-ajattelijoita. Selityksestä voisi saada sellaisen kuvan että he jotenkin masinoisivat eroamista ja olisivat jotenkin relevantti ilmiö. Vapaa-ajattelijoiden eropiikin koko ja sen syiden arvailu haki syitä muualta. Trollausta ei mainittu. Tämä määrä on oireellinen, sillä jos katsotaan kirkosta eronneita, viikonlopun eropiikissä yksinään oli noin tuhat ihmistä. Se on saman verran kuin (toki hieman vajaat) puolet kaikista vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenistä. Yhdellä vapaa-ajattelijalla olisi siis hirvittävästi valtaa. He osaisivat mediapelin älyttömän paljon paremmin kuin kirkko. Mikä on epäuskottavaa, ottaen huomioon keskivertoisen vapaa-ajattelijan kommunikointi ja vakuuttamistaidot.

Kun Laajasalo analysoi sitä miksi sadat tuhannet ovat vuosien mittaan eronneet kirkosta, hän ei selvästi hae syyllisiä oikeasta kulmasta. Toisaalla Veikko Sorvaniemi on hakenut asialle monia syitä. (Hän on kirjoittanut asiallisen tekstin, ja niin minun ei tarvitse.) Ja niissä löytyy kulmia jotka osuvat Laajasaloon itseensäkin. "Eropiikit syntyvät vastalauseeksi epätasa-arvosta ja arvomaailman eroista. Laajasalo antaa ymmärtää, että nämä humanistiset arvot ovat lähtöisin pahuudesta. Ehkä niistä samoista pahuuden henkivoimista, joista Pirkko Jalovaara puhui Laajasalonkin kirkossa ennen kuin ikävä julkisuus pakotti sulkemaan ovet Jalovaaralta. Laajasalo julistaa, että kirkosta eroamisella ei voi auttaa kirkkoa. Tuskin kukaan erova edes kuvittelee auttavansa kirkkoa. He vain eivät jaa samaa ahdasta arvomaailmaa kuin kirkko."

Toisaalta Laajasalon selitys näkyvyyden vääryydestä tuntuu kumpuavan enemmän toiveajattelusta. Asia näyttää olevan nimenomaan niin että aina kun kirkko muistuttaa olemassaolostaan, siitä seuraa sivutuotteena myös eroamisia. Laajasalo kieltää tämän mahdollisuuden viitaten siihen että kirkon täytyy saada näkyä. Tämä on hyvin omituinen kulma. Laajasalon hengen mukaan koska kirkon täytyy jonkin eettisen periaatteen mukaan saada olla näkyvissä ja saada viestiä, siitä ei voida erota siksi että kirkon näkyvyys ärsyttää. Maailmassa on esimerkiksi sekulaareja ihmisiä jotka ajavat sitä että usko on henkilökohtainen asia samaan tapaan kuin seksi. Osa ärsyyntyy muutoin vain. Mutta jos he ärsyyntyvät ja eroavat rangaistukseksi tai koska haluavat ottaa pesäeroa, ei syy voi olla ärsyyntymisessä koska uskonnonjulistamisen ihanne on jollain abstraktilla tasolla eri. Ja jos tämä olisi totta, kirkolla ei olisi toivoa laajentaa jäsenkuntaansa. Mikä ei saa olla totta koska vaikeuksissa oleva kirkko olisi ilmeisesti jotenkin hirmu ikävä asia. Toiveajattelun ja tosiasioiden sekoittelu tällä tasolla ei tuo kuvaa älykkäästä uskosta johon haluaisi olla osallisena. Itse asiassa en korostaisi edes sitä että näkyvyysreagointi olisi rangaistus. Kenties näkyvyys on enemmänkin vain muistutus joka saa miettimään sitä miksi kuuluu kirkkoon. Ja tämän neutraalina eivihareaktiona saattaa olla kirkosta eroaminen. Eli kaikkea ei pidä nähdä rankaisuteemana. Ja itse asiassa jos joku miettii kirkkosuhdettaan, se on mielestäni hyvä asia. Siitä huolimatta eroaako vai liittyykö kirkkoon, asioiden miettiminen on parempi kuin passiivinen rahaa lypsävä jäsenyys tai ajattelemattomuuttaan tehty kirkon ulkopuolella hilluminen.

Kolmas asia koskee sitten sitä "pimeyden ydintä". Jostain syystä "Uutisvuoto" on tuonut näkyvyyteen varsin ärsyttäviä uskovaisia. Laajasalon lisäksi Heinimäki on ollut siellä. Molempia ihmisiä itse asiassa yhdistää noin yleisesti ottaen hyvä huumorintaju. Molemmat ovat suurimmassa määrin hauskoja veikkoja joilla on älyä ja kykyä tuottaa rakenteellisesti kiinnostavaa ja muutoinkin hauskuttavaa huumoria. Molemmilla on myös aivan karsea asennevamma ateismia ja uskonnottomuutta kohtaan. Ja tämä valitettavasti näkyy vitsien tasossa. Yleinen huumorimiehen maine näyttää myös antaneen molemmille luvan toimia kusipäisesti. Ja siksi jos Laajasalo sanoo että vapaa-ajattelijat ovat "pimeyden ydintä" hän tekee kuvauksen ideologisesta ryhmittymästä. Ja koska hän on huumorimies, hän tekee sen "pilke silmäkulmassa". Ja itse asiassa ymmärrän tämän. Itsekin väännän varsin aggressiivista vitsiä uskovaisista. Vastaavaa asenteellista huumoria löytyy tästä blogista paljon, esimerkiksi kun aikanani vihjasin siitä että Kari Mäkinen nukkuu arkussa. Tätä kuitenkin kutsutaan "militantiksi" ja "epäkunnioittavaksi" ja "törkeäksi". Eikä mikään "hikipedian ylläpitäjän status ja arvovalta"(WUT?) tätä muuksi muuta.

Itse asiassa uusateisteja ja vapaa-ajattelijoita moititaan tyypillisesti juuri siksi että he eivät kielenkäytössään tunne joustavuutta vaan leimaavat uskovaiset tietynlaisiksi. Laajasalo itse saa kuitenkin tehdä tämänlaisia yleistyksiä ja kutsua näitä asennevammaisia stereotypioita jonkinlaiseksi "skenen tuntemiseksi" ja "sosiologiseksi ymmärtämiseksi".  Vastapuolella tämänlainen toiminta luokitellaan "militantiksi", "kusipäiseksi", "vihaiseksi" ja "trollaamiseksi", mutta kirkon puolelta tehtynä sama on pilkesilmäkulmassa -huumorintajuista modernia ja muodikasta sekä korkeintaan räväkkää. Laajasalon kannattaakin miettiä sitä, miten hän televisiossa Brotheruksen kanssa uskonnonopetuksesta debatoidessaan hoki sitä miten ateistit olivat fundamentalisteja, fundamentalisteja, fundamentalisteja. Joiden asioihin ei tarvitse puuttua koska he ovat fundamentalisteja. Ehkä kenties dogmaattinen joustamattomuus onkin hänen puolellaan - ja se ironista kyllä paistaa läpi juuri silloin kun Laajasalo hokee sellaisia sanoja kuin "fundamentalisti", "trolli" (ja kenties "fundamentalistitrolli"). Ja kenties normaali ihminen kykenee näkemään tämän asennevian muodikkaan kravatin takaa. (Ei sinänsä, eivät vapaa-ajattelijat minunkaan silmissäni mitään miellyttäviä ole.)

Laajasalo selvästi tiedostaa trollaamisen mahdollisuuden, jolloin hänen kannattaisi kenties valita sanojaan huolellisemmin. Sillä tuonlaista toimintaa pidetään trollaamisena, ja sellaisen ympärille on hyvin helppoa luoda erilaisia tulkintoja. Sellaisia jotka tuskin auttavat kirkon väkimäärän kasvussa. [Älä klikkaa!]

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kaatuuko ateismi misogyniaan?

Mark Oppenheimer nosti Buzzfeedissä esiin sen, miten monet nimekkäät uusateistit ovat nostaneet päätään ns. antifeministisinä ja sovinistisina. Esille nousi esimerkiksi Shermer. Mainituksi tulee myös Rebecca Watson ja ns. elevatorgate. Nämä ovat aivan oikeita tapahtumia ja itse asiassa asiasta on keskusteltu viime aikoina uusateistien omilla kanavilla varsin runsaasti. P. Z. Myers on toki aikaisemminkin reagoinut esimerkiksi moittimalla Richard Dawkinsia joka ilkkui elevatorgaten tasa-arvo -ongelmia mitättömiksi verraten niitä siihen miten muualla ja muiden uskontojen kuin kristittyhen parissa tapahtuu paljon pahempaa. (Se siitä Dawkinsin ja uusateistien fatwakateudesta.)

Myers on kuitenkin tuoreemmin kritisoinut Sam Harrisia. Harris kun on selittänyt ateistien sukupuolittunutta kannattajajoukkoa. Harrisin lausunto "I think it may have to do with my person slant as an author, being very critical of bad ideas. This can sound very angry to people..People just don’t like to have their ideas criticized. There’s something about that critical posture that is to some degree instrinsically male and more attractive to guys than to women" ... "The atheist variable just has this – it doesn’t obviously have this nurturing, coherence-building extra estrogen vibe that you would want by default if you wanted to attract as many women as men." on nähty sovinistisena. Liikehdintä on sen verran suurta ja selkeää että Myers kysyy jopa "leikillään" että olisiko tässä naisvihamielisessä asenteessa kyseessä jokin tarttuva. Ateisteja kenties vaivaa liiallinenkin "Spock-mielikuva".

Tämän tasapainoksi onkin pakko huomauttaa, että Parrott on moittinut ateisteja äärimmäisen feministisiksi. Että näitä liberaaleja ja feministisiä näkökulmia ei edes saisi kritisoida. Hän nojaa tässä varmasti aitoihin kokemuksiinsa siitä että kun tietyistä asioista puhutaan, niin saadaan paljon kritiikkiä ateistien sisältä. Mutta hän sekoittaa tämän samaksi kuin dogmaattiseksi mielipidekuplaksi. Oppenheimerin korostus muistuttaakin siitä että Parrottin päätelmät dogmaatisesta feminismistä ovat enemmän tai vähemmän alasammuttuja.

Oppenheimerinkin näkemykset ateistiliikkeen hajoamisesta ja lopusta ovat nähdäkseni äärimmäisen heikoilla kantimilla. Sen takana on luultavasti enemmänkin halu ja tarve luokitella ateismi dogmaattiseksi keskusohjatuksi liikkeeksi. Tässä mielessä asenne nivoutuu osittain kristittyjen tekemään "korvaushoitoon" jossa he ymmärtävät oman ideologiansa ja katsovat muita ideologioita liikaakin tämän yhden ideologian kautta. Tällöin Darwin rinnastuu profeettaan ja ateismikin on "vain uskonto". Tällöin saattaa olla ymmärrettävää miksi ateismikritiikki näyttää fiksoituneen Richard Dawkinsin moittimiseen. (Tai tarkalleen ottaen kritiikki keskittyy siihen että on luettu Alister McGrathin ja muutaman vastaavan apologeetikon tulkintoja Dawkinsista. Tätä kautta syntyy lausuntoja joista läpipaistaa se, että itse Dawkinsin teoksiin ei ole tutustuttu.) Mutta sosiologisesti tarkastellen uusateismi on aivan erilainen liike. Kuten Taunton asiaa puntaroi, uusateismi on ymmärrettävä ruohonjuuritasolla. Uusateismia voi ymmärtää vain "ateistiskenen" kautta lähestymällä. Ja tätä ymmärtämiselle tärkeää skeneä eivät voi määrittää kristityt kirjanoppineet. Ei vaikka heitä kuinka ystävällisiksi ja lempeiksi kuvataan. Uusateismin tutkimus vaatii sitä että kulttuuria lähestytään samaan tapaan kuin antropologi. Tähän toki pystyy kristittykin. (Mutta hyvin harva on tähän valmis. On helpompaa lukea McGrathia ja paheksua.)

Itse asiassa kristillisessä kulttuurissa tiedetään vastaavaa.

Jos me mietimme kristityissä protestantteja, se on jakautunut useisiinkin erilaisiin lokeroihin. Nämä ovat usein keskenään lujastikin erimielisiä. Hyvin harva kuitenkaan on esittänyt että kristinopin ajat olisivat lopussa heti kun prostestanteissa onkin yht'äkkiä vaikka luterilaisia ja kalvinisteja. Harva näkee että Jehovan Todistajien irtautuminen seitsemännen päivän adventisteista tuhoaisi adventismin. Päinvastoin.

Itse asiassa tämän lohkoutumisen vaihtoehtona olisi teokraattinen kirkkoinstituuttiohjattu dogmaattisuus. Jos uskonto korostaa omantunnon tärkeyttä, sen parissa erimielisyyksillä on tilaa kasvaa ja tämä johtaa helposti samanmielisten irtautumiseen uudeksi alakulttuuriksi. Uusateistejen "ruohonjuuritasolta nouseva" rakenne ja sen yhdistäminen "sapere aude" -valistusihanteisiin aikaansaavat juuri samanlaisia seurauksia. "Vanhat ateistit" vain puhuvat "vapaa-ajattelusta" ja uusateistit korostavat individualismia ja kutsuvat mielipiteenmuodostamistaan ihanteissaan "omilla aivoilla ajattelemiseksi", eivätkä omastatunnosta. Mutta seuraukset ovat samoja kuin omantunnon korostamisessa.

Joten itse asiassa tuo jakautuminen näyttää että asia on monille tärkeä ja sen parissa keskustelua pidetään verevänä ja että skene elää jossain muunlaisessa keskustelukulttuurissa kuin echo chamberissa. Ryhmittymä ei tätä kautta voi olla esimerkiksi kulttityyppinen. Ja itse asiassa ideologioiden jakautuminen pienempiin klustereihin liittyy myös kannattajamääriin. Luultavasti ateisteja alkaa olemaan niin hirveitä määriä että jakautuminen pienempiin alakulttuureihin on suorastaan väistämätöntä. Tätä on tapahtunut kristinuskonkin parissa koko ajan. Tuhon säveliä ei ole toitotettu. Vaan itse asiassa on yritetty korostaa että mielipide-erot ovat rikkaus joka kertoo että asia on suuri ja tärkeä ja että monenlaisia ihmisiä mahtuu mukaan, eikä saa siksi leimata "kaikkia kristittyjä tietynlaisiksi". Ateisteihin ei jostain syystä olla valmiita soveltamaan näitä samoja argumentteja.

Dogmaattinen militanttiateistiklusteri tai ei ateismia ollenkaan?


Itse pidän esimerkiksi Shermeriä hyvänä skeptikkona. (En mieti onko hän hyvä ateisti koska ajatus tälläisestä on hieman vieras, toisaalta en itse ole ateisti ja ennen kaikkea jos ateismin sisältö määräytyy "skenessä" on tätä Shermerin oikeaoppisuutta hyvin vaikeaa lähteä arvioimaankaan.) Korostan että feminismi on etiikkaa, joten erimielisyys tässä ei ole rinnastettavissa vaikkapa Kent Hovindin tiedevirheisiin. Ja Harrisin lausunnossa ei mielestäni ole mitään niin verevää että siitä jaksaisin välittää. Harrisin lausunto on kuitenkin jotain jota olen tottunut kuulemaan - itse asiassa paljon vahvemmissa muotoiluissa - erilaisilta oikeistokristityiltä. Ja tämä antaa minulle hitusen toivoa.

Olen nimittäin melko turhautunut siihen että sekä ateistien että kristittyjen ideologiat ovat polarisoituneet ja poteroituneet. Ja tämä taas johtaa helposti siihen että ideologioiden sisällöt alkavat muotoutumaan ns. vastaankirjoittamisen periaatteella. Ja tässä prosessissa käy helposti niin että "jos NE on jotain mieltä asiasta" niin sitten pitäisi itse olla erimielinen tästä asiasta, "vaikka ihan periaatesyistä". Tämä prosessi muotoilisi äärimmillään ateismista jotain joka ilmenee erilaisissa ateisteja koskevissa pilkallisissa stereotypioissa. Mieleeni tulee ainakin liberaalimaineisen Jaakko Heinimäen "Metro" -kolumni jonka ydin oli siinä että ateismi ei voi olla vapaa-ajattelua ja että otsikko on harhaanjohtava koska ei se että on täsmälleen erimielinen fundamentalistien kanssa johda yhtään erimielisempään ja rikkaampaan kokonaisuuteen. Shermer ja Harris korostavat tässä kenties jotain jota moni ateisti ei halua "omissaan" nähdä. Mutta samalla he todellakin demonstroivat että ateismia ei "kirjoiteta" eikä sen suuntauksia rakenneta tällä parjatulla "vastaankirjoittamisen periaatteen tavalla". Samalla tietenkin sekin että Shermeriä ja Harrisia moititaan laajasti uusateistien omilla palstoilla kuvaa sitä että ateismi ei taivu auktoriteettiuskoiseen rakenteeseen jossa "Ei ole yhtään Jumalaa ja Richard Dawkins on hänen profeettansa, korjaan, todennäköisesti ei ole yhtään..."

Kokonaisuuden kannalta näyttääkin siltä että ateistien kriitikoilla on kovia vaikeuksia. He yrittävät selittää että ateismi on militantti dogmaattinen klusteri jossa fanittavat seuraajat tottelevat auktoriteettejaan ja ovat vihaisia ja kaikessa ehdottomasti kristittyjä vastaan eivätkä koskaan yksimielisiä. Tämä kuva näyttää olevan jopa niin vahva että mitä vahvemmat merkit osoittavat tätä kannanottoa vääräksi, sitä valmiimpia nämä ihmiset ovat näkemään että ateismi olisi jotenkin tuhoutumassa. Tämä on melko komediallista.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Mitä teologia aina ja väistämättä ilman ainuttakaan poikkeustapausta sanoo ateistejen moraalista?

"Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. "Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on." Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita."
(Emil Anton, "Rautio-raukka - vastine päivän HS -kolumniin")

Alkuun laittamani Antonin lausunto kuvaa hyvin yleistä kristittyjen kantaa. Siinä otetaan kantaa ateistejen moraaliin. Ja tämä näkemys on nähdäkseni melkoisen yleinen. Sen ydin löytyy vaikkapa Heinimäen "kafekismuksesta" jossa hän esittää luterilaisuuden perusperiaatteen olevan se, että ihmisille on annettu omatunto. Jolloin valtaa ei ole kirkkoinstituutilla vaan ihmisillä. Ja näin ateistillakin on omatunto ja pääsy eettisyyteen - vaikka ilman Jumalaa. ; Tällöin korostuu se, että eettinen käytös irrotetaan eettisestä koodistosta ja siitä onko etiikalla argumentoitua perustaa. Ja vihjataan että ateisteilla on eettinen käytös ja kenties normitkin, mutta että heillä ei ole rationaalista perustaa moraalilleen. Eli on eri asia sanoa että ateisteilla ei ole perustaa (foundationless moral) moraalille kuin että heillä ei ole moraalia tai he eivät olisi moraalisia (immoral).

Tämä kuvastaa toki monien kristittyjen hyvää henkeä. ; Ateistien syyttäminen automaattisesti pahoiksi koetaan syrjivänä ja se sotii monien hyvien kristittyjen oikeustajua vastaan. Mutta sitten toisaalta ei voi olla huomaamatta että hyvin moni kristitty silti syyttää ateisteja moraalittomasta käytöksestä, moraalintuhosta ja siitä että ateistit ovat hyviä vain ehdoin. Että ateisti joka ei ole moraaliton on moraalinen vain siksi että hänellä on kristillinen kotikasvatus ja koska hän on kasvanut kristillisten arvojen täyttämässä yhteiskunnassa. Itse asiassa jopa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu että Amerikkalaiset Kristityt ajattelevat intuitiivisesti että ateistit ovat moraalittomia. Eli teologiasta huolimatta ihmisten asenteet ainakin olisivat tämän suuntaisia. Ateistit koetaan moraalittomuutena.

"Huonoa teologiaa" -kulma

"Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta."
(Job 15:35)

Intuitio on tärkeä. Sillä näyttää että ateitejen moraalisuus hyväksytään melko domeenispesifisti. Tämä saattaisi selittää osaltaan sitä miten monet kristityt eivät ole pitäneet Heinimäen omantuntokysymyksestä silloin kun olen ottanut sen esiin monenlaiset "Raamatun dogma vs. omatunto" -kiistoissa. Itse asiassa "Raamatun" paikat jotka hyväksytään kun aiheena on se miten kristityt eivät pidä ateisteja moraalittomina unohdetaan heti jos kontekstia pikkuisenkin naamioi. Vastaus on siis kenties asenteiltaan kaunis, mutta niissä on. Tämä vihjaa että argumentit eivät ole joko kovin hyviä edes tässä yhteydessä. Tai sitten ihmiset eivät seuraa ja tottele hyvää teologiaa vaan tekevät huonoa teologiaa.

Diplomaattinen tyyppi saattaisi sanoa että heidän teologiansa ei kenties ole syvällistä, mutta he ovat silti oikeita kristittyjä. He voivat napata mielipiteitä vaikka miltei maltillisilta pastoreilta. Esimerkiksi jos otetaan Rich Hendersonin teksti joka on otsikoitu "Why there is no such thing as a good atheist" on itse teksti toki moraaliperustan puutetta, mutta kuitenkin otsikko johtaa varsin helposti vääriin johtopäätöksiin. Itse teksti ei toki suoraan sano että ateistit eivät voi olla moraalisia tai hyviä. Mutta otsikko on vähintään vihjaileva ellei peräti lukijan tekstistä päähän saamansa johtopäätös. Sillä tosielämässä kristityt eivät välttämättä ole kummoisiakaan filosofeja tai teologeja. Esimerkiksi itse olen Suomessa kuullut kristityistä joiden taivas vaikuttaa olevan jonkinlainen BB -talon korvike jossa on luvassa juhlimista ja nautintoja jotka muistuttavat ikuisia bileitä.

Tämä muistutus on tarpeen siltä varalta, että jos joku kristitty joskus vetää minua turpaan tai pahempaa sen takia että hän kuuluu niihin kristittyihin jotka ovat sellaisia, niin haluaisin kuulla muutakin lohdun sanaa kuin sen, että tekoa ei voinut tapahtua koska ei kukaan usko että ateisti ei voisi olla hyvä ihminen. Että tapahtumaa ei ole koska se olisi huonoa teologiaa jonkun internetviisaan mielessä. Olen ollut huomaavinani että ongelman vähättely, "Ei Yksikään Todellinen Kristitty" -kortin heiluttelu ja uhrin syyllistäminen ja haukkuminen ovat niitä vakiotapoja ratkaista tämä dilemma. Että on hölmö kun ei ole kiitollinen kun täällä ei ISIS -malliin leikata päätä. Josta minun jatkokysymys on kyllä, että tuntuuko se todella paljolta. Että kuinka usein sitä tekee mieli lähteä päänleikkuupuuhiin kun se on niin valtava edunanto teidän puolelta kerran?

Tässä kohden kysymys voi siis olla ihan oikeasti myös viestinnän vastuusta. Minä kysyn että kenen on vastuu siitä että näitä vääriä "emme ole sanoneet vink vink" -selityksiä vaativia tulkintoja tehdään? Jos asiat ovat helposti harhaanjohtavia, niin onko kenties Hendersonilla jokin vastuu? Seurausetiikan mukaan luultavasti onkin. Koska mielestäni ihminen joka kirjoittaa tuollaisen otsikon tietää tai hänen tulisi tietää että se todennäköisesti tullaan tulkitsemaan tietyllä tavalla. (Toki toisenlaisella otsikolla sama teksti voisi olla vähemmän vihjaileva ja vastuu olisi ainakin huomattavasti vähempiarvoinen.)

"Hyvä teologia, joka kompuroi" -kulma.

"Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."
(Ps. 92:7)

Näissä lausunnoissa on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen perussävy. Niissä tehdään hyvin kaikenkattava teologinen lausunto. Mikään kristitty suuntaus ei siis voi esittää sellaista kantaa että ateisteilla ei voi olla moraalia. Että tämä on niitä mahdottomuuksia. Tämänlaatuinen herättää ihmetystä. Sillä ateistien hyvyys ei kuulu uskontunnustuksen ydindokmeihin. (Ja jopa niistä on kiistelty ja niistä on tulkintaeroja!) Että miten tämä yksi asia on ikään kuin kaiken tulkinnan ulkopuolella.

Näkemyksen ehdottomuutta ei vahvista se, että Hendersonkin varsin tendenssinomaisessa esityksessä on vedetty filosofisesti kyseenalainen piilopremissi. "A good atheist -- that is, a consistent atheist -- recognizes this dilemma. His only reasonable conclusion is to reject objective meaning and morality. Thus, calling him "good" in the moral sense is nonsensical. There is no morally good atheist, because there really is no objective morality." Moraalifilosofiasa, noin karkeasti ottaen, voidaan sanoa että ylipäätään tarve sanoa että on "objektiivista moraalia" eikä pelkästään "moraalia" on se, että on muitakin tapoja määrittää moraali kuin teistien määrittelemä "objektiivinen moraali". Itse asiassa jopa objektiivisuus voidaan helposti määrittää tavalla joka ohittaa Hendersonin argumentit. Näissähän on usein kysymys "ikuisuudesta". Ihminen elää rajallisen ajan, ei puhuta edes sadoista vuosista. Silti ihmiset ovat objektiivisia kohteita. Ja lajinmukainen käytös ainoastaan muuttaa moraalin lähteen ihmiseksi. Ja is-ought -ongelma ja jossain määrin myös moraalifilosofian klassikko, avoimen kysymyksen argumentti, yltävät myös Jumalan olemassaolokysymykseen. On väärä dikotomia väittää että teistinen ikuinen moraali olisi sama kuin ei moraalia ollenkaan.

Loogista tai konseptuaalista kompurointia tuntuu olevan varsin usein kun teisti vastustaa ateistien etiikan pohjaa. Kreeft, joka väittää että jos on hyvää ja pahaa niin on oltava myös Jumala on esimerkiksi sortunut tähän kuoppaan - ja syvästi. Nämä puutteet, etenkin kun ne tuntuvat olevan usein ellei peräti aina läsnä, johtavat usein tilanteeseen että jos teismin ehtoja kohdellaan samalla premissienvetosyvyydellä niin teisminkin objektiiviselta moraalilta putoaa pohja. (Ei voi vain väittää että se että on vain ainetta johtaa moraalittomuuteen. Kun tätä perustelee jollain, tulee viitanneeksi erilaisiin asiaintiloihin. Jos intention olemassaolo on ongelma, niin ihmisillä on sellainen. Jos is-ought estää tosiasioista moraalin vetämisen sama koskee Jumalan olemassaoloa jne.) Nämä puutteet vihjaavat siihen suuntaan että kenties tulkinta ateistien hyvyydestä onkin yliampuva. Kenties netin vihaisen uskovan takana saattaakin olla hyviä ja teologisesti vahvoja perusteita.

"Hyvä teologia joka sanookin muuta" -kulma

"Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."
(Dan 12:10)

Jos otetaan reformoitu epistemologia, voidaan huomata että siellä moraali on yhteydessä sensus divinitatikseen. Siellä luotetaan että järki, aistit ja myös kyky aistia Jumalaa ja etiikkaa ovat ihmisissä sisäsyntyisiä. Tämä johtaa siihen huomioon joka tässä asiassa usein toistuu. Että kenties ateisteilla on todellakin moraalinen käytös mutta ei rationaalista pohjaa tälle. Ihmiset käyttävät Jumalan antamia silmiä. Ja sama koskee tietysti myös ateistejen etiikan havaitsemista. Ja tämä johtaa siihen miksi niin moni teisti näkee ateismin angsteismina. Että ihminen todellakin tietää että Jumala on. Tätä linjaa edustaa vahvasti esimerkiksi Tapio Puolimatka joka uusimmassa kirjassaan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" kertoo että ateistit elävät itsepetoksessa. Eli jokainen tietää että Jumala on olemassa. Tämä on vahvennus hänen ajatuksestaan jossa diskursiivisessa pluralismissa keskustellen jokaine päätyy siihen tulokseen joka on totta. Onhan Puolimatkan maailmassa Jumalan antama warrant taannut meille järjen ja älyn. (Onnea vaan matkaan tässä, hän tietää toisten ajatukset syvemmin kuin nämä itse. Unohtakaa ajatuksenlukijat, Puolimatka tekee saman koko ihmiskunnalle, ilman ainuttakaan poikkeusta!)

Mutta tätä ajatusta joutuu ajattelemaan väkisin aika lyhyelle. Sillä jos miettii vaikka silmiä, niin monet meistä ovat sokeita. Plantingan teologiasta saa vedettyä tämänsuuntaisia päätelmiä aika helpostikin. Plantingahan on kirjoittanut teologiassaan ns. connoisseureista joilla on erityisen hyvät aistit. Ja hän on esittänyt että aivojen kogniiiviset puutteet johtuvat syntiinlankeemuksen jälkeisestä rappeutumisesta. Tämä tie avaa varsin helposti tien siihen että tosiasiassa aivan kuten voi olla sokeita voi olla myös jumalasokeita ja etiikkasokeita ihmisiä. Itse asiassa klassisessa kristillisessä teologiassa tunnetaan juuri tämänlaatuinen ilmiö. Heillä on käsite "total depravity". Se korostaa perisynnin voimaa. Siinä missä luterilaiset ja reformoidut teologit ottavat lempeän linjan ja korostavat että tämä ei tarkoita sitä että ihmiset eivät kykenisi hyvään ilman Jumalaa.

 Ja tässä edes kalvinismi ei selviä täysin puhtain paperein ; Joukossa on mukana myös niitä jotka korostavat predestinaation syvyyttä. Ja näissä koulukunnissa ihminen on luonnontilassa kuin eläin. Ja predestinoidut vapautuvat tästä kun taas muut ovat tuomittuja rypemään synnissä. Jos voimme olla sokeita, ja sensus divinitatis on muutoinkin aistianalogian varaan rakennettu-  itse asiassa enemmän ; se väittää olevansa aisti - niin kyllä tästä pitäisi voida päätellä että kenties syntiinlankeemus ja YEC -kreationistinen rappeutumislajiutuminen voisivat joissain teologioissa sallia sellaisen mahdollisuuden että ateistit eivät voisi olla hyviä.

Jos ihmiskunnalla onkin warrant, niin kenties osa on connoisseureja ja osa on sokeita. Kuten muidenkin aistien kanssa. Aika moni kalvinisti on predestinaatio-opissa ajanut sellaista linjamaa jossa predestinoidut näkevät totuuden myös etiikassa. Mutta että tämä tie on poikki niille jotka on predestinoitu Helvettiin. Ja näin osa olisi todellakin kirjaimellisesti sokea etiikalle ja Jumalan olemassaololle ja muille kysymyksille. Tämä antaisi oikeutusta vaikkapa sille James Spiegelin "The Making of an Atheist: How Immorality Leads to Unbelief" -kirjassa nojaamalle näkökulmalle jossa ateismin pääsyy on moraalittomuus. Eli kun ihminen on ensin moraaliton, niin hän sen jälkeen ajautuu ateismiin. Näin ateismi todella viittaisi vahvasti etiikkasokeuteen. Eli hän todellakin olisi vaikka moraalista ydintä.

Sama potentiaali löytyy toki kreationistien rappeutumisajatuksesta. Ja ihmettelen miten vähän Puolimatka on panostanut tämän vaihtoehdon olemassaoloon. Samoin ihmettelen miten Anton kiistää tämänlaisen tulkintapotentiaalin olemassaolonkin. Itse näen että on monia tapoja iskeä tulkinnalliset hampaansa vaikka "Heprealaiskirje 11:6":aan joka sanoo "Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Jos asian tulkitsee armon kautta, henki saattaa olla toinen kuin jos asian tulkitsee tekojen ja asenteiden kautta. ; Ja tässä on sitten paljon Raamatunkohtia, jotka sitten voivat paljastaa että miksi ateistit tuhoutuvat. "Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." (Jaak. 2:24) ja "He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen." (Joh. 5:29) voivat vinkata siihen suuntaan että hyvien tekojen tekeminen, eli moraalisuus ja kyky moraaliin puuttuu. Ja toisaalta kyse voi olla todella siitä Antoninkin linjasta jossa armon vastaanottamattomuus on se kaiken ydin "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta ... ette tekojen kautta." (Efes. 2:8-9). "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." (Room 3.28).

Itse sanoisinkin että Anton ja muut kristityt taitavat sekoittaa oman näkemyksensä ja sen että heidän näkemyksensä on koherentti ja perusteltu siihen että tämä tulkinta voisi olla ainut minkä kristitty voisi tehdä. Oman uskon ja oman uskonsuunnan oppitulkintaan syventyminen voi todellakin pahentaa tämänlaista yksisilmäisyyttä. Mutta se vihjaa että ainakin osa teologiasta on kulutettu hukkaan. Kokonaisnäkemys uupuu, kun nähdään vain se oma tulkinta ja muut nähdään kerettiläisinä, kieroutuneina - tai mikä mielenkiintoisinta, täysin olemattomina - kristittyinä.

No, kenties tämän yksisilmäisyyden syynä on tyhmyyden ja dogmaattisuuden sijasta PR -syyt. Kuten se, että jos lehdessä sanoo että ei haluaisi aina joutua kuuntelemaan uskovaisten julistusta väkisin, on vastauksena se että tuollaista lausuntoa ei voi sanoa laajalevikkisessä lehdessä jonka lukemisen voi lopettaa kesken. Kenties Antonkin tietää että tulkintaa voi tehdä ja moni tekeekin. Mutta sen tunnustaminen johtaisi PR -katastrofiin jota kristilliset suuntaukset eivät nykyaikana oikein kaipaa. Ja lisäksi tämän asian tunnustaminen voisi vaatia vaikka sen, että ateistejen haukkumisen sijasta pitäisi puuttua vaikka kristityiksi vahvasti identifioituviin tappouhkailijoihin. Ja sehän ei olisi miellyttävää!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

"Hyvän ateismin" piilottamisesta

Heikki Huttunen otti "Kotimaassa" kantaa uskontojournalismiin. Hän pahoittelee mieltään siitä että prometheusleireistä puhutaan positiiviseen sävyyn. "Ekumeenisen neuvoston pääsihteeri, ortodoksisen kirkon pappi Heikki Huttunen ihmettelee Prometheus-leirien saamaa säännöllistä julkisuutta uutisissa. Hän kysyy, onko syy uskontoneutraaliuden ihannoinnissa." Tiina Raevaara taas kommentoi tätä vastaan "Suomen Kuvalehdessä", henkenään se, että on erikoista että tämänlaista ideointia tehdään. Hän tulkitsee Huttusen lausuntoa seuraavasti ; "Hänen mielestään Prometheus-leirit ovat merkitykseltään mitättömiä verrattuna rippikouluihin, ja siksi niistä ei olisi mitään syytä kertoa julkisuudessa sen enempää. Median pitäisi keskittyä ihailemaan rippikoululeirien toimivaa konseptia."

Tämä kaikki herättää minussa huvitusta. Sillä muistaakseni Prometheus leirin uutisointi on sisältänyt sellaista uskonnottomuuden kehumista kuin yhteissaunomista. Uutisointi ei ollut kovin "uskontoneutraaliutta ihannoivaa" oikein millään mittareilla. Ei edes Helsingin Sanomissa, joka yleensä tulkitaan ateismia ajavaksi "hesarihysäriksi". (Osittain ymmärrettävästi.)

On helppoa ymmärtää että journalismin hallintayritykset ovat osa viestintästrategiaa. Tämänlaiset asiat kiinnostavat myös ateisteja. "Uskontojournalismi" -blogi esimerkiksi kertoo miten Petri Karisma ottaa kantaa uskontojournalistisiin asioihin. Tämä on ymmärrettävää. Samalla on toki oltava tarkkana ettei tämä mene siihen että uskonnot yrittävät hallita mediaa jolloin uskontojournalismi muuttuu propagandaksi. (Jompaan kumpaan suuntaan.)

Nähdäkseni kysymys mediakannanotoissa viittaa kuitenkin mielenkiintoiseen toiseen puoleen. Nimittäin siihen miten uskontoasioiden asiantuntijoiksi itseään kutsuvat ottavat kantaa uskonnottomuuteen omassa mediailmapiirissään. Tämän hengen tiivisti blogini loistavaan ja läpeensä laadukkaaseen kommenttiketjuun osallistunut "Körttityttö" : "Missä kirkko haukkuu ateisteja? Esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden asettamiin vaatimuksiin ja provosoiviin kannanottoihin joskus vastataan (tai lähinnä niihin vastaavat yksittäisen ihmiset, harvemmin kirkko mitään kannanottoa tekee) mutta eiköhän tämä ole aika pitkälti toisinpäin. Jos lukee vapaa-ajattelijoiden lehteä ja sitten jotain perusseurakuntalehteä tai vaikka Kotimaata, vapaa-ajattelijoiden lehdessä joka toinen juttu hyökkää kristittyjä ja/tai kirkkoa vastaan kun yleensä seurakuntien lehdissä ei sanota sanaakaan ateisteista. Nettikeskusteluissa taas fundamentalistikristityt ja ateistit hyökkäävät toisiaan vastaan mutta siitä ei kai kirkko ole vastuussa?"

Sävynä on nimenomaan se, että kirkollisilla tahoilla uskonnottomuudesta on vain negatiivista uutisointia. He toki perustelevat tätä jollain muulla kuin halulla latistaa. Ja luultavasti tavoite ei olekaan latistaa. Mutta on todella erikoista lukea uskontojournalismia. Sillä on hyvin vaikeaa nähdä onko kirkollisten "uskontoasioiden asiantuntijoiden" uutisointi oikeastaan mitenkään laadukkaampaa tai tasapuolisempaa kuin fundamentalistipropagandisteiksi televisiossa asti kutsuttuja ateisteja. (Kuten Laajasalo Petri Karismaa uskonnonvapauskeskustelussa kutsui toistuvasti.) Kun uutisointi fokusoituu tällä tavalla, voidaan aivan oikeasti kysyä täsmälleen samaa kysymystä ja moitetta jota kirkko osaa aivan täysin kohdistaa Richard Dawkinsille. He pitävät haukkumisena sitä että tämä moittii lähinnä fundamentalisteja ja jättää sofistikoituneen teologian moittimatta. Tämä on sitä että ateistit haukkuvat uskovaisia olkiukoilla. Jotka eivät ole asiavirheitä vaan juuri sitä että vain tietyt asiat ja näkökulmat ja kohteet saavat julkisuutta. Ne joista vaietaan ovat ikään kuin olemassaolemattomia.

Monille uusateisteille uskonto latistuu tätä kautta fundamentalismiksi. Ja kirkko on täälläkin aivan tasan tarkkaan huolissaan tästä. Ja pitää tätä epäreiluna. Ja vääristävänä. Ja ilmituo tätä asiaa toistuvasti. Ja mikä mielenkiintoisinta : Se saa tämän viestin myös näkyviin. Jos uskonnoton haluaa näkyvyyttä samalla tavalla hänen on tehtävä jotain loukkaavaa. Rakentava ateismi kun ei koskaan pääse uutismuurin yli. Ateisteilta ei pyydetä kannanottoja eettisiin kysymyksiin. Kirkolta taas pyydetään statementtia (jotka se antaa ympäripyöreästi) melkoisen usein. Ateisti saa julkisuutta vasta kun joku vaihtaa Raamattuja pornoon tai tekee jotain muuta ns. saatanan tyhmää. Se tarkoittaa sitä että suomessa on prosentuaalisesti aika iso ideologinen klusteri - Suomessa on noin miljoona ateistia - joka saa julkisuutta lähinnä jos negatiiviselle uutisoinnille on tilaa. Prometheus -leirin uutisointi on sitä harvaa uutisointia jossa ateistien kerrotaan tekevän suunnilleen samaa kuin muutkin ihmiset. Ja kun katsoo virallista uskontojournalismia jota kirkolta tulee, niin mikä on se mitä he haluavat vähentää? Ei, se ei ole ateistien ja uskonnottomien leimaaminen, vaan juuri tämä positiivinen uutisointi. Sitä ei saisi olla olemassa.

Tämä on vahva viesti. Kirkko tykkää siitä että se saa kyykyttää vääräoppisia. Kirkko ei toki ole vastuussa internetfoorumeiden toiminnasta. Mutta se tasan tarkkaan on vastuussa siitä mitä asioita ja näkökulmia se päästää ja ei päästä julkisuuteen. Mieleeni ei tule yhtään positiivista kirkollista uutista ateisteista. Moittivia tulee mieleen monta. Ainut tapa jolla minä kohtaan kansankirkossa vaikuttavien pastorien ja muiden vastaavien parissa uskonnottomuuden kommentointia, on sävynä aina se mikä on kun Jolkkonen kirjoittaa lehteen ja Hannu Kiuru päättää lausua pilkkarunoja tai olla muuten vittupää, on hänen lupasananaan huumori. Ja aseena se, että jos mukana ei naura on "huumorintajuton".

Samoin hyvien uskovaisten maineessa oleva Jaakko Heinimäki kommentoi erikoisesti, ja toistuvasti. Esimerkiksi jos joku ei halua että valtio maksaa vankilapappien tai kenttäpastorien palkat, eli että kirkon pitäisi maksaa ne kuten muutkin papit sen sijaan että se menisi kaikkien maksettavaksi, on asiallinen argumentti Heinimäeltä se, että "Tuo alati raikas ajatushautomo nimeltään Vapaa-ajattelijain Liitto on havahtunut siihen epäkohtaan, että valtio on palkannut pappeja puolustusvoimiin ja vankiloihin. Siinäpä vasta ihmisoikeusloukkaus. Siksi vapaa-ajattelijat ehdottavat valtion kustantamista papeista luopumista. Ehkä he haluavat vaihtaa ne pornotähtiin." Kantaa ei tarvitse argumentoida, koska vääntämällä jutun naurettavaksi vitsiksi koko asia ikään kuin menettää voimansa eikä palkkojenmaksutahosta tarvita puhua kun kysymys menee siihen saako kenttäpiispoja olla ollenkaan olemassa ja ovatko he jotain natsimaisia Hitlerin lähettiläitä. Ja kun Heinimäkeä pidetään "hauskana miehenä" niin jos ei naura mukana on "huumorintajuton". Meillä Korsossa päin nakkikioskilla on tuollaisia tyyppejä. Mutta ei ole yleensä kauaa. Ainakaan sama naama. Heinimäki on sen sijaan ikiliikkuja, dynaamisesti aina liikenteessä. (Ei tässä pelissä oikeasti enää voi muuta kuin vastata vitsillä kuoropoikien panemisesta. Se kun on hahhahhauska tapa osallistua arvokeskusteluun. Mutta kun ateisti tekee näin, hän on kammottava vääristelevä kusipää eikä yhtään humoristi.)

Tämä on aina yhtä kulmaa. Ja nähtävästi ainut mihin kirkossa pystytään on tu quoque jossa rinnastetaan vapaa-ajattelijoiden vastaavaan propagandaan. Rinnastus on tosi, mutta sitä on inaisen paha sanoa jos kirkon virallisena kantana on aina muistuttaa miten asiatonta ja epäreilua ja fundamentalistista tuollainen asenna ja toimintatapa on. Kun ensin haukkuu toista paskaksi, ei kannata alentua samaan strategiaan "kun muutkin" -asenteella. Koska kombinaatiossa on deduktio jossa paskuus koskee myös itseä. ("A on fundamentalistista paskiaistelua koska tekee X. Me tehdään samaa X:ää kuin A. Olemme siis ________")

Ateisti on Suomessa uusi neekeri. Kun rasismi kiellettiin, niin kukaan ei oikein kehtaa olla poliittisesti epäkorrekti suoraan rodun kautta - rasistien sitä pitää keksiä tekosyitä ja muuttaa ihonväri islamiksi, joka tietysti haittaa niitä jotka haluaisivat asiallista kulttuurikritiikkiä tehdä. Ateistia sen sijaan on poliittisesti korrektia vastustaa. Tämä viha sitten yhdistää kristillisen moralistin ja postmodernin punavihreän hipsterin. Myös perussuomalainen astuu mielellään remmiin vaikka yleensä vastustaakin sekä hyysäämistä että postmodernismia. Sitten ihmetellään että monet ovat vihaisia ja käyttävät niin rajua kieltä. Kenties siksi että jos sanoo muuta ja muuten, sanottu vaietaan ja sen kanssa leikitään että se ei ole edes olemassa. Tämän hiljentämisen jälkeen kaikki mitä uskonnottomuudesta on, on sitä mitä saadaan kun "on luettu vapaa-ajattelijoiden julkaisuja". No, ei näytä hyvältä kristinuskokaan kun olen lukenut helluntaiseurakuntalaisten ja adventistejen tekstejä.

Q: What’s the difference between a Priest and acne?
A: Acne doesn’t come on a boys face until after he’s thirteen.