Hengellisyydestä ja vasemmistosta

 Vaushilla oli pieni debatti okkultistin kanssa. Tässä oli muutamia hauskoja pieniä käytänteitä joista olisi rattoisaa kirjoittaa enemmänkin. Esimerkiksi on tavallaan kuvaavaa miten videossa oikeasti yritetään argumentoida Thoria rationaaliseksi koska mytologiassa Thor kuvataan maahan liitetyn jumaluuden lapseksi ja sähkömagneettinen kenttä on jotain jota Thor symbolisoi. Ja maan magneettikenttä on iso magneettikenttä. Joten uskomus on järkevä ja luonnontieteen kanssa yhteensopiva. Menetelmäistö on toki hyvin tuttu kristillisemmässä yhteydessä. Raamattukin on ennustanut vaikka mitä jos tuollainen mytologisointi sallitaan. (Itse näen että salamointi ei synny samalla tavalla ja salamointi on hyvin kiehtovan relevantti Thorin kannalta.)

Mutta keskityn siihen että Vaush on kommunisti.

Vaush on avoimesti kommunisti. Ja tässä näkemyksessä ollaan hyvin sitouduttu johonkin jota filosofi voisi kutsua "suureksi kertomukseksi". Ja jota ei siksi voi yhteensovittaa postmodernin relativismin kanssa yhteen. Onkin mielenkiintoista että Vaush itse asiassa rakensi argumentin jossa ei-naturalismi johtaa relativismiin. Olemme tottuneet että uskovaiset kertovat meille että ilman Jumalaa ei ole moraalia. Mutta sitten he oikeasti selittävät miten kuka tahansa voi tehdä mitä heitä sattuu lystämään ja nihilismin sijaan päädytäänkin relativismiin. (Ja relativismi ei ole nihilismiä. Relativismissa ARVOT RIIPPUVAT jostain näkökulmasta tai kontekstista. Nihilismissä ARVOJA EI OLE.)

Vaushin logiikka menee siihen tapaan, että uskomusten perusoletuksia oikeuttaa jonkinlainen epistemologia. Tämä oli oikeutettua koska okkultisti oli vahvasti sitä mieltä että hän ei vastusta tiedettä vaan ainoastaan täydentää sitä ("extra empiricism") koska empirismi ei ole riittävää ("empirism can´t be never enough") koska vaatimuksena on täydellinen tieto jne. Hän näki että moni uskonto tekee antitieteellisiä kannanottoja. Ja tähän lokeroon hän asetti esimerkiksi sen, että joku menee rukousparantajalle ja jättää normaalin lääkärin käymättä. Ynnä äärioikeistolaiset okkultistit jotka käyttävät muinaisuskoja pahojen arvojen ajamiseen. 

Okkultistista oli siis luontevaa ajatella että äärioikeistolainen okkultismiklikki on suoraan tieteenvastaisesti okkultistinen. Ajatus on itselleni hieman omituinen ja Vaush tarttuikin juuri tähän. Hän näki että monesti uskonnollisessa ongelmakäyttäytymisessä on juuri se, että otetaan aivan mielivaltaisia "ekstraempiirisiä oletuksia" ja siksi lääkäristä kieltäytyvä voi esimerkiksi nähdä että tilastot vakuuttavasti kertovat että lääkäri auttaa tietyllä todennäköisyydellä. Mutta saattaa silti asettaa luottamuksensa Jumalaan suuremmaksi. Eikä vain siten että hän olettaa että rukousparannus parantaa jollain prosentilla joka on suurempi kuin lääkärin antama. Vaan että prioriteettina on kuitenkin kuolematon sielu ja tuonpuoleinen. Jolloin lääkäriin menemisen sisältämä epäuskon ja epäluottamuksen siemen on sielulle tuhoisaa ja tässä "rationaalinen toimenpidearvio" nimenomaan johtaa siihen että mitään empirisiä faktoja ei varsinaisesti kiistetä ja silti koetaan paremmaksi mennä rukousparantajalle kuin lääkäriin.

Ja että äärioikeistolaisen okkultismin perusoletukset eivät viehätä tätä herraa vain koska ne ovat erilaisia. Että ei ole mitään episteemistä mittaria jonka avulla toiset sitoumukset ovat laadukkaampia kuin toiset jos tälläisiä ekstraempiirisiä oletuksia saa tehdä.

Vaushin näkemyksessä falsifioitavissa olevat empiiriset teoriat ovat mahdollisesti kumoutuvia mutta niihin liittyy tiedonhankinnan prosessi. Ekstraempiiriset taas ovat nopanheittoa ja tuuriasia. Ja siksi jos otetaan tilaa ekstraempiiriselle olisi aika mielivaltaista sanoa että vain yhdenlaisia ekstraempiirisiä oletuksia saa tehdä ilman että ne on tieteellä todistettuja. Tämä vaatisi dogmaattisuutta. Jota taas okkultisti kiisti harrastavansa.

Tässä mielessä on tavallaan aika oleellista huomata että kun henkiset ihmiset ja uskonnolliset ihmiset puhuvat, he usein oikeuttavat sitä että tiede "ei riitä". Ja ekstraempiiriset oletukset ovat sitten "luvallisia". Ja kun tälle antaa pikkusormen huomataan että ei olekaan mitään tieteellistä mittaria arvioimaan sitä mikä oletus ja miten monta niitä voidaan ottaa ja tämä avaa portit relativismille. Uskonnonvapaus tässä mielessä on relativismia ekstra-askelin. Uskonto on järkevä vain omassa maailmankuvassaan, sisäisesti.

Toisaalta epistemologinvaistot, jos minulla sellaisia on, sirittivät kun kuuntelin okkultistin totuusnäkemystä.

Okkultisti näki että ihmiset käyttävät symboleita - mikä on totta. Ja jotenkin hän tästä sitten lavensi että symbolien olisi oltava jotenkin hengellisiä tai symbolisuus itsessään olisi ei-maallista - mikä on hyvin maailmankuvallinen ja läpeensä ekstraempiirisillä oletuksilla koristeltu väite.

Kiehtovaa tässä oli se, miten hän näki että symboli on hyvä jos se vetoaa moneen. Totuus on siis käsiäänestyskysymys. Tässä hän myös mainitsi miten symboleita tulee käyttää taidolla kun totuutta haetaan. Ja tässä hän näki että jos hän puhuu kristityille niin hän mielellään kuvaa Jeesusta joko Baldurin tai Dionysoksen symbolin kautta. Ja että hän välttää Odinin kautta puhumista koska siinä on vahvempia assosiaatioita paholaiseen. Tämä toiminta ei ole tehokasta käännytys-manipulointia vaan totuudellisuutta koska se tuottaa tuloksia.

Tässä tavallaan hyvänä taustapointtina on se, että monesti erilaiset uskonnot ovat hyvin yhtenäisiä. Ja vasemmistolaiset eivät ole hyviä luomaan yhtenäisiä verkkoja jotka hakevat keskinäistä konsensusta päätavoitteenaan. Vaushia kiinnostaa kommunismin sisäinen koherenssi. Mutta konsensus ja yksimielisyys ei ole tässä asia jota tavoitellaan siten että sallitaan joustoa sisäisessä koherenssissa. 

Ja okkultisti lienee oikeassa että poliittinen "valta ja muu kätevyys eli siis totuus jossa valta ja massojen mukanaolo on todiste totuudesta" ontuu aika vahvasti vasemmistolta. Uusia tyyppejä olisi asiallista saada kuvioihin. Mutta kun henkilöt ovat kiinnostuneempia luomaan uusia sivistyssanoja transsukupuolisuusilmiölle ja harjaavat sen sisäistä koherenssia, se ei ulkopuoliselle ole helposti lähestyttävä.

Minusta tähän liittyvä avainkysymys lienee kuitenkin riski. Riski joka tavallaan tulee juuri siinä että jos okkultismille antaa runsaasti tilaa niin sitten sen sisään voidaan ladata ties mitä "ekstraempiirisiä" ulottuvuuksia joita ei voi kumota tai kritisoida koska falsifiointikriteeri on sitä pahaa naturalismia ja sen sisäistä peliä. Kun totuus muuttuu käsiäänestyskysymykseksi, avautuu tila myös sille että hyvin moni alkaa äänestämään esim. väkivaltaa. Tämä on nähty konsensuskeskeisessä identiteettipoliittisen pelinvedon ja "tiedekriittisen" GOPin puolella. Alex Jones on paraikaa tuomiolla juuri siksi että oikeuslaitos ei vielä toistaiseksi nojaa ekstraempiirisiin premisseihin vaan siihen mitä voidaan todistaa.

Kai sitä itse kutakin tekee mieli paiskoa esineitä seinille...

Kun katsotaan viihteessä olevaa telekinesiaa, sitä on kahta pääluokkaa ; Ensimmäistä edustakoot "Exorcism" -elokuva. Siinä demonin possessoima tyttö on telekinesian ympäröimää. Mutta aikaansaaja ei ole ihminen vaan hänessä oleva demoni. Toista edustakoot "Carrie" jossa telekineetikko tekee ympärilleen harmia ja vahingoitusta ilman demonista possessointia.

Näkemys on siitä kiinnostava että molemmat ovat elokuvan sisäisen logiikan kannalta yhtä loogisia ja sisäisesti ehyitä malleja. Mutta toisaalta manaamisteeman elokuvat tuntuvat usein vahvemmin kristilliseltä käännytystyöltä. (Mikä on jo sinällään kiinnostavaa koska hyvin usea kauhuelokuva näyttää olevan käännytysmateriaalia. Mutta samalla kristillisistä yhteisöistä löytyy niitä tahoja jotka haluavat kieltää kauhuelokuvat niissä olevan okkultismin vuoksi.)

Takana on kenties se, että näillä näkemyksillä on eri tavalla valtaa käytännön elämässä. Sillä tosiasiassa;
1: Tätä kuvaamaani metafyysisen mekaniikan välistä eroa halutaan usein häivyttää. Esimerkiksi "Harry Potterin" taikuutta halutaan kuvata herännäiskristittyjen kanssa juuri siten, että takana on demonien kanssa vaikuttamista ja kirja olisi jopa ohjeistusta siitä miten lapsi voi okkultismin avulla saada taikavoimia eli miten voi käskyttää demoneita.
2: Ja tosiaan, kun telekinesiaan liittyviä ilmiöitä tutkitaan tulee oikeasti vastaan se, että spiritualismissa oli poltergeist -tyylisiä selityksiä joita yritettiin pitää jonain muunakin kuin taiteen "vaihtoehtoisessa maailmassa olevana skenaariona", vaan joilla yritettiin todella selittää jotain ilmiöitä joita joko tapahtui tai väitettiin tapahtuvan erinäköisten silminnäkijöiden ja korvinkuulijoiden anekdooteissa..

Toisaalta näiden väliset tarinat ovat tavallaan hyvin erilaisia; Kun yliluonnollinen uhka iskee ulkopuolelta torjutaan ulkopuolista voimaa joka on syyllinen ympäröiviin tapahtumiin. Telekinesiatarinat taas keskittyvät ihmisen omaan vastuuseen koska mitään tälläistä ulkopuolista syytettävää ei ole.

Voidaan nähdä, että telekinesiatarinat ovat jännittäviä juuri siksi että telekineetikoilla on häivytetty tarinoissa ero ajatellun ja tehdyn välillä. Voidaan jopa sanoa että telekinesia on tässä mielessä lähinnä jotain jonka avulla ihmisen ajatukset muuttuvat teoiksi ja tuomitseminen saadaan askel kohti ajatusrikosten tuomitsemisen suuntaan. ; Kun ihminen on vastuussa tekemisistään ja ajatukset muuttuvat teoiksi, tulee esiin huolestuttavia piirteitä jotka varmasti ovat tuttuja suurimmalle osalle ihmisistä. Kuinka monta kertaa onkaan tehnyt mieli tai tullut pikaistuksissa impulssi tehdä jotain.

Itse asiassa manaamisteemat ovat hyvin samanlaisia. Mutta teologiassa nämä on helposti tulkittu demonien kuiskutteluiksi. Ja ajatusrikoksen suuntaan meneminen on tässäkin kohden selvä. Ja tuttu asia käytännön uskovaisista.

Teemat ovat samanlaisia, teemat tulevat piilotetuista ajatuksista ja teoista. Suhde omaan vastuuseen on eri. Suhde ajatusrikoksiin on molemmissa riskinä. Telekineetiikan puolella on vähemmän ihmisiä jotka pitävät juttua täysin uskottavana ja totena. Eksorsismi taas kelpaa jopa katoliselle kirkolle. Joten ei ihme miksi maallistuneemmat tyypit eivät ole näissä taikauskoasioissa aivan yhtä hankalia käytännössä. Teoriassa uskomuksissa ei ole paljoa eroa. Mutta se ero on oleellisissa paikoissa.

Fantasian hulluudesta ja kauneudesta (miten "kunnon ateisti" selviää uusilla tempuilla vanhoista pinteistä)

C. S. Lewis tunsi ateistisessa nuoruudessaan John Ashkins -nimisen herran. Ashkins oli kiinnostunut joogasta, okkultiikasta ja mystiikasta kiinnostunut antroposofi. Lewis oli rationalisti, ja hänestä Ashkins oli Lewisille todiste siitä että mielikuvitus ja hupsuttelu on vaaratonta ja harmitonta. Vuonna 1923 Ashkins kuitenkin muuttui ahdistuneeksi ja synkäksi. Hän myös kamppaili ja kirkui kuvittelemiensa demonien kynsissä. Lewis laski tämän syyseuraussuhteeseen miehen harrastusten kanssa.

Myöhemmin Lewis sitten vakuuttui kristillisyydestä ja tässä prosessissa osana oli se, että Ashkins oli normaali ihminen jonka mielenterveys oli järkkynyt. Jos fantasian viittaamat asiat ovat epätosia kuten "kunnon ateisti" uskoo, niin miten ne voisivat olla niin vaarallisia?  Lewis korosti myös estetiikan merkitystä kääntymisessään. Häntä mietitytti se, miksi juoksuhaudat eivät olleet kauniita toisin kuin kukkakedot. Estetiikka oli siis jotain konkreettista. Ja Lewisin mukaan tiede ja rationalismi voivat selittää vain hyötyä, eivät kauneutta. Kauneus on subjektiivinen ja Lewisin mielestä "kunnon ateistille" jonkinlainen fantasia, mutta joka kuitenkin on hyvin todellinen.

Itse toki otan esille sen, että Lewisin mielessä Ashkinin kohdalla tehtiin melko vakavia virheitä (a) Siinä oli lähinnä post hoc ergo propter hoc -ajatusketju, jossa mielenterveyden romahdus okkultismin jälkeen johtuisi okkultismista. Todennäköisemmin Ashkinille kävi kuten monille hänen ikäisilleen käy. Eli hän sairastuu skitsofreniaan. (b) Kenties hulluuden ja fantasian yhteys on olemassaollessaankin päinvastainen. Kenties Ashkin vajosi hulluuteen pitkällä aikavälillä ja okkultismi ja hengellisistä asioista kiinnostuminen ylipäätään oli ikään kuin se "ensimmäinen askel" joka vain näytti harmittomalta.

Otinkin Lewisin ajattelut esille vain siksi että hänen alustamansa teemat ovat sittemmin tuttuja. Fantasiakirjallisuutta pelätään modernien fundamentalistien parissa, eikä pelkästään niiden levittämän kerettiläisen maailmankuvan vuoksi. Vaan esimerkiksi siksi, että "Harry Potter" olisikin yllättävän faktuaalinen, se opettaisi esimerkiksi oikeita loitsuja.

Ja itse asiassa "kunnon eiuskovaisen" kannalta saatanapaniikki oli aivan todellinen ilmiö joka ei viittaa kovin uskottavaan kohteeseen. On irrelevanttia onko saatana todellinen vai ei, jos häneen uskominen saa panikoimaan ja vaikkapa leimaamaan roolipelaajia, gootteja ja Ville Valoa saatananpalvojiksi. Kuvitteellinen vaikuttaa maailmaan koska ihminen vaikuttaa maailmaan luulojensa pohjalla. ; Tässä hengessä Ashkinkin on voinut nähdä harhoja ilman että tässä on "kunnon ateistille" mitään ongelmaa. Itse asiassa modernit ateistit ovat turhankin innokkaasti selittämässä miten Mooseksen näyt voidaan selittää huumausaineiden tai vakavien mielenterveysongelmien sivutuotteeksi.

Ja se, mitä Lewis sanoi kauneudesta on nykyään menettänyt valtaosan argumentatiivisesta voimastaan. Ja tämä on tapahtunut muutamaakin kautta.

Kaikki lähtee siitä että pragmatismi ja siihen liittyvä utilitarismi ovat käytännössä illuusioita. Voidaan laskea millä keinoin saavutetaan tietty tavoitetulos. Mutta se ei kerro onko tämä hyötyä. Näin ollen "käytännönläheisyydeksi" ja "konkreettisuudeksi" kutsutaankin monesti asioita joiden peruspremissejä ei ole tuotu esille. Esimerkiksi konservatiivit kristityt ovat usein korostaneet miten heidän toimensa eivät ole ideologisia vaan konkreettisia ja pragmaattisia. Kuitenkin kun Haidtin tunnettu eri ideologioiden analyysi tuli esille, korostui että konservatiiveilla on muita enemmän arvopremissejä. Eli arvioinnissa käytettyjä arvoladattuja lähtökohtia ei ollutkaan vähemmän vaan enemmän.

Toinen asia on siinä, että yllättävän monesti estetiikka voidaan sitoa evoluutioon.
* Esimerkiksi ihmisten kohdalla kauneuteen liittyy esimerkiksi (a) seksipartneriksi mahdollisimman terveen valikointia (b) ja muun sosiaalisen yhteyden kohdalla työkykyisyyden mittareita ja (c) osa rumuuspiirteistä ovat tautien välttämisen kannalta olennaisia.
* Jopa ympäristön kauneutta voidaan arvioida sitä kautta miten elinkelpoisuutta lisäävä se on. Vehreä mäki on jokin jossa myös syötäväksi kelpaavat saaliseläimet viihtyvät. Maiseman tuijottaminen ja sen lähelle pyrkiminen ovat jotain jossa maksimoidaan saaliseläimen lähellä oleminen ilman erityistä harkintapanosta. (Evoluutio ei tuota tosia havaintoja vaan maksimoi hengissä selviämistä. On sama tuijottaako esteettisen elämysken vuoksi vai vaanii saaliseläimen saamisen vuoksi kauemmin maisemassa.)
* Monet hyödylliset estetiikkamieltymykset perustuvat karkeistuksiin kuten symmetriaan. Kun näitä sovelletaan johonkin jonka adaptiivinen arvo on neutraali, se ei haittaa. Sillä evoluutiota kiinnostaa vain se että järjestelmä toimii kokonaisuutena. Jos hyöty on suurempi kuin haitta, symmetrian tuottamia esteettisiä piirteitä voidaan havaita sielläkin missä hyötyä ei ole.

Evoluutio taas tekee kauneudesta vähintään osittain adaptaatiokysymyksen. (Jopa esteettiseksi koettu uskonnollisuus voidaan nähdä ryhmän yhteistyön vahvistamisen kautta ; Harha joka vaikuttaa elämään ei siis mitenkään automaattisesti tai välttämättä turmele hulluuteen. Vaikka se joskus näin voi tehdäkin. Evoluutiota ei kiinnosta tässä kohden onko Jumala olemassa vaan katsoo kokonaisuutta.) Moni voi toki saivarrella että adaptaatio on hyötyajattelua. Tämä kritiikki on - kuten jo käyttämästäni "saivarrella" -sanasta voi päätellä - tosi lähinnä triviaalilla tavalla. Sillä pragmaattisen hyötyajattelun kohdalla on kysymys metaongelmasta ; Sen ongelma ei koske sitä voidaanko tiettyyn tavoitteeseen pääsemisen todennäköisyyttä arvioida ja lisätä. (Jos haluat tuottaa rahaa, niin se voidaan asettaa hyötylaskelmaan ja saada tuloksia.) Sen ongelma koskee sitä että ei tiedetä onko tämä valittu hyöty todellista hyötyä. (Pitäisikö esimerkiksi yrityksen hyvään työpolitiikkaan tai tuotannossa työssäoleviin ihmisiin panostaa ja heidän kärsimyksiään minimoida vaikka tämä tuottaisikin miinusta pankkitilille verrattuna maksimivoittoja tahkoavaan yritykseen.) Adaptaatio on nimittäin tarkasti määritelty ja sidottu. Siinä on kysymys lisääntymään pääsevistä jälkeläisistä.

Näin ollen onkin käynyt niin, että Lewisin aikanaan esittämät väitteet ovat kääntyneet nurin. Estetiikan peruspiirteiden selittäminen sopii ateistin pirtaan kenties liiankin vahvasti. (Sam Harris puhuu paljon etiikasta ja estetiikasta, nimenomaan objektiivisesta sellaisesta, vedoten juuri lajinmukaiseen käytökseen ja sen tyyppisiin konsepteihin.) Hyödyn arviointi on sitten paljon arvoihin ja maailmankuvaan sidotumpaa. (Minkä näkee vahvasti poliittisissa riitelyissä.)

Kognitiotieteessä tämäntyyppiset ongelmat ovat tuttuja. Esimerkiksi tunteiden kohdalla moni kokee että evoluutio selittää mitä hyötyä vihasta on. Evoluution kohdalla valitettavasti seuraava kysymys "miksi tämä hyöty saadaan tunteilla eikä muilla mekanismeilla" muuttuu triviaaliksi, sillä evoluutiossa käytetään pohjana sitä mitä sattuu vastaan. Se on kuin kysyisi miksi joku tietty henkilö voitti lotossa eikä joku toinen. Tämä voidaan nähdä todennäköisyysarviona jossa jokin vain tapahtuu ja jokin toinen ei. Ja tätä kovemman selityksen vaatiminen vaatii taustalleen oletuksen siitä että takana on intentio joka on valinnut tietyn ratkaisun monista vaihtoehdoista. (Joka oli kai se jota tässä yritettiin perustella, joten sen laittaminen premisseihin olisi ylen noloa.)

Siksi jos nykyään katsotaan "kunnon ateistin" maailmankuvaa, "kevyet ongelmat" (mitä hyötyä tunteista, esteettisistä elämyksistä, tietoisuuden piirteistä) ovat ratkaistuja ja "kovat ongelmat" (miksi on tunteet, tietoisuus tai esteettinen elämyskoneisto eikä jotain muuta keinoa saavuttaa sama hyöty) ovat irrelevantteja. ; Selvästi Lewisin ajoista on tapahtunut paljon. On hieman yllättävää miten paljon häneen silti vedotaan kuin hänen argumenttinsa olisivat nykyään yhtä relevantteja ja niiden heikkoudet yhtä huonosti tunnettuja kuin sinä päivänä kun Lewis ne kirjoitti. Kuitenkin Lewisin argumentaatio on, kuten "Mere Christianity" -teoksensakin, selvästi ylittänyt "parasta ennen" -päiväyksensä. Ja on yhtä perusteltua selittää että ateisti ei voi selittää kauneutta kuin on väittää että fantasiakirjallisuuden lukeminen aikaansaa skitsofreniaa. (Mutta ei ihan yhtä hölmöä kuin selittää että skitsofreenikon harhojen vaikutusteho tarkoittaisi jotenkin että nämä harhat olisivat myös tosia ja reaalisia muuallakin kuin tämän skitsofreenisen ihmisen uskomuksissa ja harhoissa.)

Osto- ja myyntiyrityksen vaikeus

Turun Hengentieteen Seura teki taannoin tarjouksen. Se tarvitsee sieluja erilaisiin okkulttisiin tarpeisiin. Ja koska on kysyntää, on heillä motiivi tuottaa tarjontaa. Ja markkinatalous, tuo universumin vahvin voima, tarjoaa keinon. Sielu voidaan vaihtaa rahaan! "Turun Hengentieteen Seura tarvitsee maagisiin tarkoitusperiinsä muutamia sieluja. Jos haluat myydä sielusi seuralle, niin ota yhteyttä. Valitettavasti sielujen kurssi on ollut jo pitkään varsin alhaalla, joten voimme maksaa sielusta vain 10€/kpl. Myyjä sitoutuu allekirjoittamaan kaupasta sopimuksen. Sielu siirretään sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen maagisin menoin pulloihin, joita säilytetään seuran temppelissä."

En voi olla ottamatta asiaa jonkinlaisena vitsinä. Tai ainakin perin juurin naurettavana asiana. (Huumorintajuni ja taikauskon suvaitseminen eivät ole niin hienostuneita että osaisin tässä kohden eritellä sitä kummasta on kysymys.) Mutta jos asiaa kuitenkin yrittäisi miettiä. : Onhan sielujen kauppaa sentään tehty Faustissa lähtien joten selvästi sielun myymisen tematiikka liittyy sivistysperinteisiin että kristilliseen maailmankatsomukseen. (Tosin en tiedä johtaako tämä siihen että nämäkin ovat jonkinlaisia vitsejä tai ainakin perin juurin naurettavia asioita.)

Ajatus on luonnollisesti innostava. Sillä kyllä minulle 10 euroa kelpaa. Ongelmana on kuitenkin se, että suhteeni sieluihin on tiukempi kuin kantani Jumalan olemassaoloon. En usko että minulla, tai kenelläkään muullakaan sen puoleen, on sielua. Ollakseen kauppa, vaihdosssa pitäisi rahaa tai vastaavaa suoritetta vastaan myös tarjota jokin palvelu tai hyödyke tilalle. Jos minulla ei ole taloa, en voi sitä myydä ilman että juristit ovat ovellani. Samoin tietysti voi käydä jos myyn sieluni. 10 euroa tyhjästä toki houkuttelee, mutta summa ei ole riittävän suuri jotta viitsisin vaivautua mahdolliseen oikeudenkäyntiin.

Lisäksi mielenkiintoista on se, että jos ihminen uskoo sieluun, hän tuskin vaihtaa sitä rahaan. Varsinkaan noin pieneen summaan. Rahanhimoinen voisi esimerkiksi lähteä nokittamaan Saatanan kanssa, jos saisi sielusta enemmän rahaa. - 12 euroa? Onko vain taivas rajana rahantulolle! Uurastamatta saatua seteliä oikein pukkaa ovista ja ikkunoista! Eikö rahan tulolle ole mitään rajaa?.

Moni kristitty tosin voi sanoa että tosiasiassa sielu ei edes ole meidän. Se vain olemme me. Että elämä ei olekaan oikestai pohjimmiltaan lahja, eikä mikään Jumalallinen anteliaisuudenosoitus. Että kyseessä on enemmänkin vain laina. Ihminen ei siis voi myydä sieluaan koska se olisi vähän sama kuin jos minä yrittäisin myydä vuokra -asuntoani.

Sielunmyymispulmain kanssa ollaan äkkiä syvissä vesissä. Jumalan suututtamisesta en ole niin huolissani. Häntä kehutaan armeliaaksi veikoksi. Olenkin huolestuneempi niistä juristeista.

Paheen pursi (puheen parsi)

Maailmalla pyörii runsaasti erilaisia näkemyksiä maailmasta. Useimmat niistä pitävät sisällään osatotuuden. Mutta kokonaiskuva tuntuu monilta hukkuneen. Tämän vuoksi minun korkeimman käden yksintyöksi jääkin paljastaa Totuus. Eikä mikä tahansa totuus vaan Perimmäinen Totuus. Ja tämä pitää sisällään esimerkiksi totuuden Illuminaateista ja vapaamuurareiden tarkoitusperistä.

Lähtökohdaksi on hyvä ottaa Ior Bockin suvun kronikka. Bockin sukuhan liittyy vahvasti muinaissuomalaiseen "Kalevalan" tarinaperinteeseen, esimerkiksi Lemminkäiseen. Samoin Bock on kertonut meille Atlantiksesta. Atlantis ei hänen mukaansa ole niinkään paikka kuin tila. Tämä muistuttaa siitä että Atlantis on viittaus kulta-aikaan. Kaikkialla kansanperinteessä on syvällä viisautta, jonka pitää sisällään nostalgisia tunteita johonkin erityisen hyvään maailmaan. Tämä on sittemmin tuhoutunut ja vain sirpaleet sen tiedosta ja suuruudesta on nykyään jäljellä. Kaikki kansat kuvaavat huippukauden ja tuhon oikein. Ja sen että tämä kaikki liittyy perimmäiseen totuuteen.

Bock on suomalainen. Tämä ei ole sattumaa. Sillä myös Jukka Nieminen on suomalainen. Nieminen taas on kertonut Suomen muinaiskuninkaista palkitussa ja kiitetyssä "Muinaissuomalaisten KADONNUT Kuningaskunta" -kirjassaan, joka on esimerkiksi vuoden 2010 rajatietokirja. Tässä ytimessä on se, miten muinaissuomi näyttää olleen geometrinen täydellinen suunnitelma. Suunnitelma joka liittyy ns. Ley-linjoihin Sittemmin kadonneessa kuningaskunnassa on ollut valtaa ja mahtia. Kirjassa tosin keskittyy enemmänkin siihen että jääkautta ei tapahtunut ja että Suomessa oli sen sijaan tuho jossa oli mukana esimerkiksi tulvia. Tämä tuho tapahtui hänen mukaansa 10 000 eKr. Hiidenkirnut syntyivät valtavasta plasmapurkauksesta joka taas on ollut niin mahtava, että kaikkialla maailmassa on kuvattuna kalliomaalauksia joissa on ikään kuin tikku-ukko pääalaspäin. Tältä plasmapurkaukset näyttävät, joten tämä on kaikkialla maailmassa tutuksi tullut kuvaus maailmantuhosta.

Bockin kulta-aikaisen Atlantiksen tuhoutuminen luonnollisesti viittaa tähän Niemisen kosmiseen tuhoon. Ne kertovat samoista asioista. Yhteys ei tietenkään muutenkaan ole kummalllinen koska Wettenhovi-Aspan kielianalyysien mukaan kaikki korkeakulttuurit ovat itse asiassa Suomalaista alkuperää. Linjaa jota ansiokkaasti jatkoi Matti Simonaho kieligenetiikkamietelmineen "suomalaiset.org":issa, paikassa joka on sittemmin joutunut illuminatin hampaisiin ja kadonnut internetistä. Mikä tietysti on itsessään todiste siitä että asia ei voi olla kuin totta!

Tämä kaikki antaa tietysti hyvän syyn ja oikeutuksen vilkaista "Kalevalaa", joka tätä kautta nousee arvoon arvaamattomaan. Kalevalaa on tutkinut esimerkiksi Pauli Ojala. Hän on tarkastellut "Väinämöisen veneenveistoa" ja liittää sen globaaliin tulvaan josta esimerkiksi Raamattu kertoo. Näin ollen esimerkiksi Nooa yhdistetään Antero Vipuseen. Ajatus ei ole mitenkään erityisen kummallinen koska esimerkiksi P. Mustapää -pseydonyyminä tunnetuksi tullut Suomalainen on aivan vakvasti otettavasti liittänyt veneenveiston raamatulliseen tulvakertomukseen. Samalla esille tulee että tulvakertomukset ovat kaikkialla kansanperinteessä, joten ne viittaavat samaan tapahtumaan.

Ajatus ei ole huono sillä Väinämöinen on Suomalainen maagikko jolla on taatusti ollut paljon voimaa. Veneenveisto liittyykin siksi siihen miten Väinämöinen on ollut mukana kuvioissa katastrofin aikana. Kerronkin perimmäisen totuuden nyt. Väinämöinen räjäytti Atlantiksen eli Muinais-Suomen magialla, mahdollisesti vuonna 10 000 ekr, mutta on mahdollista että tämä tapahtui niinkin äskettäin kuin 6000 vuotta sitten joka sopii erinomaisesti YEC -kreationistiseen maailmankuvaan ; Tämä luonnollisesti palauttaisi Ussherin arvokkaat Raamatun arvovaltaan perustuvat kalenterilaskelmat jälleen ajankohtaisiksi, joka on kumottu siksi että erilaiset ajoitusmenetelmät antavat kovempia ikiä. Magiapurkaukset kuitenkin uudistavat ionisoinnit ja radioaktiiviset aineet ja tämä sotku on kenties sattumalta tapahtunut juuri siten että maailma ja esimerkiksi ihmisten esineistö vain näyttää vanhemmalta. Toki on mahdollista että maailma ja ihmiskunta on vanhempikin, kansanperinne on vuosilukujen kohdalla epämääräisempi kuin tapahtumien faktuaalisuudessaan. Tapahtumien totuus on parempi ja tarkempi kuin ajoitus. Mutta tämä kuitenkin antaa luvan ajatella vakvasti otettavina kaikenlaisia uusia suuntia kuten Ussherin ajanlaskua!

Raamatun arvoa kukaan taas ei taatusti kiistä! Raamatun tulvakertomus on kuvaus globaalista katastrofista. On hyvä huomata, että ennen tuhoa maan päällä oli "Raamatun" mukaan nefilejä. Nämä olivat erittäin karkeita, suorastaan sieluttomia ihmisiä. Ne syntyivät kun demonit raiskasivat ihmisiä. Tämä on mielenkiintoinen huomio koska nefilit kuvataan erittäin väkivaltaisina ja turmelevina. Tämä viittaa vakavaan tapainturmellukseen ennen maailmantuhoa. Nefilit kuvataan myös erityisen kookkaina. Suuri koko taas on oleellinen indikaattori. Sillä suuri koko, jätit ja muut liittävät esitulvan nefilit suoraan Niemisen Kainuulaisiin ja suomen kansanperinteen jatuleihin. Kytkös Nefileistä - sopivasti Suomen vieressä oleviin - Norjalaisiin saadaan siitä että Thorin kerrottiin taistelleen pahoja jääjättiläisiä vastaan. Nieminen kertoo heidän olleen erityisen suurikokoisia. Tämä ei ole sattumaa.

Tulvan jälkeinenkin aika "Raamatusta" on hyvä ottaa huomioon. Tulvan jälkeen ensimmäinen asia jota yritettiin oli nimittäin Baabelin tornin rakentaminen. Tämä voi tuntua omituiselta, sillä ihmiset heti kapinoivat Jumalaa vastaan joka oli juuri tuhonnut kaiken. Olennaista onkin se, että tuhon jälkeen ihmisillä oli muistoja esitulvan aikaisesta viisaudesta. Kulta -aika, aika jona esimerkiksi ihmisten elinikä oli harvinaislaatuisen pitkä, oli luonnollisesti takana. Kuitenkin heillä oli muistoja siitä mikä johti kukoistukseen. Siksi he rakensivat tornin. Perusajatuksena oli varmasti se, että he yrittivät välttää sitä väkivaltaista anarkiaa joka edelsi tuhoja. Eli ohjaus olisi moraalis-eettistä ihmisten käsittelyä. Kuitenkin tornin rakentaminen paljasti että itse torni oli olennainen ; Vaikka tornia yritettiin rakentaa periaatteessa positiivisin yhteiskuntarakentamisen ja yhteistyön merkeissä, siitä seurasi hajaannus.

Syy tähän on tietysti yksinkertainen ; Magia on yksinkertaisesti voimaa. Kaikkialla kansanperinteissä puhutaan taikuudesta ja magiasta. Ilmiö on globaali. Jopa euroopan tieteellisessä ilmapiirissä tähän on tutustuttu, ja siksi täällä on käsitelty Blondlodtin sätetä ja animaalista magnetismia. Ne kaikki liittyvät siihen mitä jotkut kutsuvat telluriaanisiksi virtauksiksi tai maasäteilyksi. Baabelin torni on ollut keino kanavoida tätä voimaa. On fiksua että tuhon jälkeen entinen suuruus yritetään korjata suuruuden aiemmin tuottaneilla keinoilla jotka ovat vielä tuoreessa muistissa, etenkin jos tuhon syyksi on nähty jokin edeltävä ilmiö kuten moraalin rappeutuminen. Syyt ja seuraukset ovat tieteenfilosofiankin mukaan joskus vaikeasti havaittavissa. Ihmiset ovat vain tulkinneet tuhon syyt väärin.

Kaikki kulttuurit pitävät kulta-aikaa hienona asiana. Ja siksi esimerkiksi New Age pitää sen tavoittelua kauniina asiana. Kuitenkin pohjimiltaan Väinämöisen tulvakatastrofi ja pienemmässä määrin Baabelin tornikin näyttävät että magia on perimmiltään hieman kuten ydinvoima. Se on voimaa josta seuraa suuria riskejä. Ihmsiet ovat usein lyhytjänteisiä ja näkevät vain magian hyvät lyhytaikaiset vaikutukset. Erilaiset loitsut ja ihmeet ottavat myös matkijoita. Näin kulttuurit helposti ryhtyvät valjastamaan magiaa, samaan tapaan kuin ydinvoimakin tuntuu houkuttelevalta jos ei muista sitä jätettä jossa ei ole mukavaa kylpeä. (Mutanttivoimat ovat muuten muistoja telluriaanisille virtauksille altistumisesta ; Ydinvoima on niin samanlaista voimana ja riskinä että sen vaarallisuus yhdistyy kansanperinteen rotumuistiin ja siksi supersankarivoimat on puolitotuutta, sekasikiö modernia ja magiaa, jota ei ole ymmärretty aivan oikein.) Siksi kaikissa kulttuureissa onkin tarinoita faustisesta tapauksista jossa liika uteliaisuus tai voimien hankinta on suututtanut Jumalat tai rikkoo jotenkin muuten luonnollisuuden sääntöjä.

Tämä kaikki on oikeastaan niin ilmiselvää että kaikkia salaliitoterorioita ja esoteerisia näkemyksiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä sitä, että kaikki kertovat kulta-ajasta joka on tuhoutunut, ja että tänä aikana oli tunnettu syvin totuus johon palaamista he haikailevat. Miksi he eivät laske voimaa ja tuhoa yhteen? Kaikkihan on suorastaan ilmiselvää kun vähän miettii. Maagikot ja esoteerikot ja hermeetikot ovatkin magian suhteen hieman kuten skientistiset tiedeuskovat joista tiede ratkaisee kaikki ongelmat eivätkä huomaa että tiede ei vain ratkaise ongelmia vaan myös luo uusia.

Tästä päästäänkin siihen mikä on illuminaatin ja skeptisen salaliiton perimmäinen motiivi.

Heitä kuvataan usein pahana. Tämä on ymmärrettävää : Magia on voima jonka hyödyt tuntuvat mukavalta. Ihmiset haluavat niitä. Lisäksi se on taatusti tietoa todellisuudesta, joten sensuuri ei tunnu mukavalta. Illuminaatin salaisuus on se, että he eivät niinkään luo uutta maailmanjärjestystä kuin yrittävät estää vanhaa maailmanjärjestystä tuhoamasta kaikkea ; Magian parissa pelleilevät eivät tiedä mitä tekevät ja yrittävät kontrolloida jotain joka kontrolloi itse asiassa heitä. Illuminatin tehtävänä on suojella tältä magiakatastrofilta. He eivät voi kertoa magiasta koska joku manipuloiva psykopaatti käyttäisi tätä hyväkseen hallitakseen muita. On pakko sensuroida, valehdella ja manipuloida koska ihmiset menevät muuten Faustin tielle.   Magiaa voi toki ohjailla ja keskittää. Siinä onkin oikeastaan kaikki ; Oleellista on, että Ley-linjat liittyvät tähän oleellisesti. Näitä linjojahan on kaikkialla. Ley-linjoista huomataan usein se, että heilurilla mittaavat kaivonkatsojalahjakkuudet huomaavat että ne kulkevat samoista paikoista kun erilaiset kohteet. Tämä onkin totta. Mutta tässä on hyvä huomata että vain osa Ley -linjojen rakennelmista ovat sitä varten että ne merkkaavat Ley-linjan luonnollista sijaintia. Osa on sitä varten että näitä energiavirtauksia ohjataan uusiin suuntiin.

Suuntaamisessa ja ohjaamisessa erilaiset tornit ovat tärkeitä. Tornit ohjaavat pystysuuntaisia virtauksia. Nämä ovat voimakkaita kokoajia, mutta niihin liittyy vahva riski Niemisen kertomiin plasmapurkauksiin. Telluriaaniset voimat kulkevat tämälaisen "ukkosenjohdattimen" tapaan voimia erilaisiin paikkoihin. Toinen asia, joka on huomattava on se, että lisäksi on olemassa maanpinnan suuntaisia virtauksia. Rakentamalla Linjoja nämä voimat voidaan ohjastaa kulkemaan kohti tiettyjä paikkoja. Näin kaikkien Ley-linjojen onkin huomattu osoittavan joihinkin keskeisiin paikkoihin. (Niemiselläkin kuninkailla oli keskittymä. Kainuun Kuninkaat olivat Pohjanmaalla.) Keskittymät taas ovat paitsi vaurauden lähteitä, myös potentiaalisesti vaarallisia.   Koska karkeasti ottaen linjat ja tornit ovat vaarallisia, voidaan mukaan ottaa kristinusko ja vapaamuurarit. Vapaamuurarithan ovat tunnettuja siitä että he rakensivat korkeita katedraaleja. Kristinuskossa taas ollaan mielellään ylhäällä. Tätä kautta meidän maailmaamme on tullut sellaisia asenteellisia sanoja kuin "ylistää" ja "alistaa" jossa korkea on positiivista ja matala huonoa tai kontrolloivaa. Yhteys magiaan on tietysti selvä. Kristinuskon takana on esoteerista tietoa jossa voimien hyvät ominaisuudet korostuvat. Toisaalta illuminatit ovat selvästi erityisen kristinuskovastaisia ; Tähän syy on tietysti se, että kristinusko sisältää tälläisiä asenteellisia ilmauksia ja pyrkii rakentamaan korkeita torneja. Tosin illuminateihin lujasti sitoutuneen skeptikkoliikkeen taipumus vastustaa islamiakin muistuttaa siitä että minareetit ovat muutakin kuin huutotorneja. Itse asiassa islamin riskit ovat vielä suurempia koska se yrittää kanavoida paitsi rakennelmiensa, niin myös jäseniensä kautta energiaa kohti Mekkaa. Kumarrus kohti mekkaa taivuttaa ihmisten kautta kulkevaa animaanista magnetismia eli telluriaanisia virtauksia.

Itse asiassa osa kansanperinteestä muistaa Faustin tarinat ja muut riskeistä varoittamiset. Tarkkaavainen voi huomata esimerkiksi miten Dan Brownin "Da Vinci -koodi" korostaa naiseutta. Tämä on usein ymmärretty väärin, sukupuolisesti. Kuitenkin tämä sukupuolisuus on metafora. Nykyfeministien maailmaan varoitukset menevät siihen että kaikki fallinen on pahasta, joka nähdään syytöksenä miessukukuntaa kohtaan. Tässä olennaisempaa on kuitenkin muotokieli. Falliset muodot ovat todellakin pahoja, ja tätä kautta "naiseus" on kannattavaa. ; Magia liitetään usein miehiin joilla on pitkät falliset sauvat. Nämä ovat ikään kuin antenneja magiaan. (Kaivonkatsontavarvut ovat muuten nekin pieniä falloksia eikä asia taatusti ole sattumaa!)

On hyvä huomata että ideologinen sisältö ei ole tähän asti korostunut. Sillä se ei ole ratkaisevaa, vaan telluriaaniset virtaukset : Kuitenkin on olennaista muistaa että ihminen on tolppamainen olento joka seisoo kahdella jalalla. Näin jokainen ihminen todellakin kanavoi jonkin verran telluriaanista voimaa. Energioilla on myös vaikutus ihmiseen. Ihmiset aistivat magiaa - tästä todistaa useiden kyky aistia auroja ja nähdä niitä omin silmin. Voimakas aura nähdään liitoksissa moniin mahtiasioihin ja täten se on liitetty Totuuteen ja Vapauteen. Ei kuitenkaan ole mietitty että tähän liittyvät myös riskit ; Ei ole sattumaa että nefilit ja jääjättiläiset kuvataan pahoina. He olivat mahtavia ja voimakkaita kuten demonit jotka ovat enkeleitä. (Kaksoissymboli jota ei voi olla väheksymättä edellä tarjoamani tiedon valossa.) Heidän sisällään on kuitenkin vajausta. Eräässä mielessä he ovat mahdin keskittymiä mutta heillä ei enää ole sielua. Tämä hajaannus korostuu hyvin buddhalaisessa maailmassa. He pyrkivät irtautumaan maailmasta, juuri siitä johon kytkeytymistä ja yhteenkuuluvuutta New Agelaiset korostavat. Matalasti istuva meditaatio -asentokin on enemmän kuin pelkkä kätevä tapa olla paikallaan. Buddhalaisia kuvaakin askeettisuus ja rauha.

Katolisen kirkon hyvistä ideologioista huolimatta heidän korkeissa katedraaleissa olevien munkkien pedofiiliset suhteet kuoripoikiin näyttäytyvätkin uudessa valossa; Fallisen muotokielen pahuus muuttaa reagointitapaa. Useinhan sitä väärin katsotaan että ideologia ohjaa käytöstä ja että siksi ideologian moraalinormit ylläpitävät järjestystä. Kutienkin tosiasiassa hajaannuksen aikana ihmiset käyttäytyvät huonosti. Ideologia korkeintaan heijastelee telluriaanisten virtausten yleistilaa mutta ei suuremmalti ohjaa sitä. Siksi katoliset papitkin voivat toimia vakaumustaan vastaan. Toki ideologialla on joskus väliä ; Se on kuitenkin käytöksen kautta tapahtuvaa. Esimerkiksi islamin kohdalla ideologia saa ihmiset samanaikaisesti eri puolilla maailmaa keskittämään telluriaanisen virtauksen purskeita kohti Mekkaa. Aluetta jota ympäröi aavikko ja joka on tunnettu väkivallasta ja sodista ja terrorista.

Magian ja hajaannuksen ja epämoraalisuuden suhekin on selvä ; Äärimaagiset nefilit käyttäytyivät ikävästi, mahdollisesti siksi että magia tuntuu käyttäjästään hyvältä ja heistä tuli ikään kuin narkomaaneja jotka ajattelivat vain seuraavaa annostaan. Kytkeytminen magiaverkkoon yhä syvemmin nousee tällöin tavoitteeksi. Tämä syventyminen ja sen tuoma mielihyvä on tuttua jokaiselle joka on yrittänyt olla maagikko. Tämä on kuitenkin vain pintasilausta siihen himoon verrattuna jota syvä magiaan kytkeytyminen tuottaa.

Onneksi on olemassa illuminati. Se hallitsee maailmaa joten elämme "latistuneessa" maailmassa jossa riskejä on minimoitu. Siksi magianharjoittajat ovat nykyään melko vähissä. Toiminta on ollut niin tehokasta että edes Tampereen, Niemisen mukaan vapaamuurareihin liittyvän kaupungin, Näsinneula ei ole johtanut meitä tuhoon. Illuminati osaa keskittää valtaa esimerkiksi puhelinverkkojen ja internetverkon kautta. Nämä rakenteet ohjaavat luonnostaan telluriaanisia virtauksia ja levittävät ne mahdollisimman laajaksi verkoksi sen sijaan että niistä rakentuisi verkko joka osoittaa kohti tiettyä paikkaa. Samoin ajatus kaupunkirakentamisesta on ollut tärkeä oivallus ; Suurkaupunki on hieman kuten metsä ; On paljon pystysuoria suuntauksia, mutta koska ne eivät ole pistemäisiä vaan lähellä on runsaasti muita vastaavia, yhdenkään niistä kautta ei kulje riittävää energiakeskittymää jotta kriititnen vaarallinen raja keskittymässä (vrt. ydinräjähdyksen kriittinen massa) ylittyy. Siksi maailmaa suojeleekin aidantekijöiden salainen järjestö. He muistavat että aidan tai muurin tehtävä on aivan päinvastainen kuin korkean tornin ; Se paitsi pitää eläimiä sisällään, niin myös rakentaa helposti verkoston joka ei ole linjamainen eikä korkea. Tämänlainen jakaa energiaa. Toki jopa vapaamuurarit ovat tiedostaneet tämän jollakin tavalla ja siksi linnoissa ei ole pelkästään tornit, vaan myös ympäröivät muurit ja kenties jopa vetinen vallihauta joka estää ylikuumenemisen. (vrt. ydinvoimalan lauhdealtaat.)

Näin ollen illuminatit eivät ole pahoja. Eivätkä oikeastaan kukaan muukaan. Kaikilla on hyvät intentiot. Ero asenteissa johtuu vain tiedon ja viisauden määrästä. Tämän vuoksi illuminatit voivat toki kritisoida kovastikin erilaisia esoteerikkoja, mutta he tietävät totuuden ja osaavat siksi arvostaa näitä ihmisinä. Sen sijaan New Agelaisissa ja muissa vastaavissa on magian kautta vihaa ja hajaannusta (jota äksyt nettiskeptikot vain imitoivat ja näyttelevät) ja sen takia illuminatit kuvataan salaliittolaisina joiden motiivina on usein puhdas pahuus. Tämän huomioiminen selittää monta asiaa aivan uudella tavalla.

 Loppupaljastus.

En ole saanut tiiltä päähäni ja seonnut. Sen sijaan yllä oleva on demonstraatio. Demonstraatio siitä miten helppoa esoteerinen ajatteluprosessonti ja mekanismi on. Usein ajatellaan että tietellinen ajattelu on helppoa asioiden dogmaattista ulkolukua. Kuitenkin tieteessä on kriittisyyttä jossa on mukana metodi ; Ei riitä että opettelee teorian vaan on opeteltava syyt miksi se on uskottava. Yhteys ei riitä. Siksi tieteellisen yhteyden kehittäminen on vaikeampaa. Luovuus ja avomielisyys joka salaliittoteorioiohin liitetään on siis itse asiassa vain asioiden helpottamista. ; Kun ei tarvitse miettiä perusteluja vaan pelkästään etsiä sitä että joku on sanonut jotain, on helpompaa liittää asioita yhteen. Lopputuloksena on tarina joka kyllä nivoutuu jopa koherentisti erilaisiin "tosiasioihin" (tai oikeaoppisten kannattamiin dogmiin) mutta jolla ei silti ole totuusarvoa tai rationaalisen maailmanselityksen asemaa. Näin varmistuu että pelkkä nimen esittäminen ja tätä kautta jonkun läheen antaminen väitteelle on pohjimmiltaan auktoriteetin antamista eikä perustelua.

Tämän osoittaakseni tein tänään itselleni pienen haasteen. Päätin että kun pidän temppuilua helppona olisi minun syytä kyetä tekemään sellaisia itsekin. Jos asioiden yhdistäminen on pelkkää lukeneisuutta, minulla pitäisi olla hyvät edellytykset kehittelyille. Tämän ylläolevan kaikenkattavan maailmanselityksen takana onkin oikeasti vain junamatka töistä kotiin. Annoin itselleni aikaa 24 tuntia. Käytin niist 1,5 tuntia miettimiseen ja tunnin kirjoittamiseen. Tosiasiassa sisältö yhdistelee "julkista esoteerikoiden totuutta" melko klassisella tavalla, mukana on vain joitain aivan omia kehitelmäideoiita jotka tekevät kokonaisuudesta omaleimaisen. Tavalla joka on esimerkiksi Luukanen-Kildeen jutuissa selvää että NWO -teorioissa on vain iso kasa peruslementtejä joita toistetaan. Loppu perussalaliitostakin on monomaniaa, jossa on kenties yksi omaleimainen idea joka nivoo kaiken yhteen. Siksipä salaliittoteoreetikot kehuvat omaleimaisuudella, mutta  he usein toistavat itseään väsyttävissä määrin. Itse asiassa jopa antamani kulma on varmasti NWO -maailmankuvalaiselle kerettiläisyyttä, sillä vaikka perustelumetodit ovat oikeita, se kuitenkin hyökkää jotain "ilmiselvyyksiä" vastaan ja ajattelee laatikon ulkopuolelta esimerkiksi illuminatin roolista.

Koska temppu on tämänkin verran helppoa, yritelmä itse asiassa oli itselleni henkilökohtaisesti tärkeä. Vauhtiin päästyäni juttu eteni nopeasti ja se oli hauskaa eikä työlästä. Kehitteleminen oli itse asiassa vielä helpompaa kuin ennalta kuvittelin. Näin ollen jos oma tuotokseni on "halpa mekaaninen herätyskello" on ammatikseenkin asioita kyhäilevien rakennelmat vain hädin tuskin laadukkaampia. Itse asiassa omia kyhäelmiäni hieman tiiviimmin lähteistetyn (en näe eroa laadussa vaan ainoastaan lähteiden määrässä joka johtunee siitä että hän ei kirjoita kirjojaan 2 tunnissa) Niemisen kohdalla on huomattava, että hänen kehitelmänsä on hänen itsensäkin mukaan niin hyviä että perustekstejä lukiessa hänen olonsa on kuin hän olisi "rolex-etsivä" jossain idän halvassa kopionyrkkipajassa. Arvostukseni New Age/uuspakana/esoteerikko/hermeetikkojen keskimääräisestä kekseliäisyydestä ja luovuudesta rapistui tässä parin tunnin rykäisyssäni. Ja se rapistui urakalla. ~ Toki salaliittoteorioihin uskova voi lohduttautua sillä että olen illuminati-skeptikko. Tässä tapauksessa on kuitenkin mietittävä sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä olikin vähän kuin wikileaks? Ehkä Totuus onkin oikeasti tässä!

---

Jos jollakulla on kaikenkattava ymmärrys todellisuudesta eli aivan toisenlainen parissa tunnissa kyhätty kattava maailmanselitys joka sisältää kaiken, kuten vaikkapa kebabkioskit, marttakerhot ja judon, niin kommentteihin vain!

Historian esteettisyydestä

"Arwen: "Why do you fear the past? You are Isildur's heir, not Isildur himself. You are not bound to his fate."
Aragorn: "The same blood flows in my veins. The same weakness.""
("Lord of the Rings", "The Fellowship of the Ring")

Historia on tieteistä se, joka näyttää vetoavan ihmisiin. Etenkin miehiin. Useimmiten historiaa ei kuitenkaan päntätä tietoaineena. Tiedot liittyvät nimittäin estetiikkaan. Hyvin monelle historian estetiikka on itsetuntemuksen estetiikkaa. Siksi esimerkiksi kun kirjastossa kuulee vanhojen ukkojen riitelevän historiantulkinnoista, voi lähestulkoon lyödä vetoa että aiheena on talvisota. Ja tulkinta liittyy kinastelijoiden maailmankuvaan jotenkin oleellisesti.

Historian tietoja pänttäävä siis itse asiassa kokee opiskelevansa itseään kun tutustuu alkuperäänsä, itseensä ja etiikkaan.
1: Esimerkiksi sisareni on kiinnostunut sukututkimuksesta. Hän on lausunut viisauden siitä että tietämällä mistä on tullut tietää itsensä. Hänelle kysymys on tavallaan alkuperän tuntemisesta, ja tämän nähdään olevan oleellista. Näin esimerkiksi talvisodan tunteminen on paitsi vuosilukuja ja tapahtumakuvauksia, se myäs määrittää suomalaista identiteettiä. Esimerkiksi Suomen häpeänä on se, että otimme apua natseilta, jotka sitten kaiken lisäksi polttivat Lapin ystävällisyyspäissään. Mutta olimme natsien puolella ja tämä on jotenkin noloa.
2: Tämän provenienssi-identiteetti -näkemyksen lisäksi voidaan ottaa pessimistisempi kuva historiasta, jossa historia on varoitusmerkkejä. Eli menneisyydessä on tehty virheitä ja että ihmiskunta olisi tuomittu toistamaan näitä virheitä jos niitä ei tiedostettaisi. Näin pidetään hyvänä että esiin nostetaan opetettavaksi ja muistettavaksi vaikkapa juutalaisten joukkotuhonta, holokausti. Se halutaan muistaa jotta se ei toistuisi, ei siksi että se rakentaisi jonkin massamurhaajaidentiteetin. Tämä kertominen nähdää joskus peräti traumanpurkamisena eikä sinä että kertomalla rakennettaisiin pessimististä minäkuvaa kertomalla että oltiin natsejen kavereiden jälkeläisiä.

Pidän molempia edellämainitsemampia lähtökohtia kiinnostavina ja vetoavina, siitä huolimatta että ensimmäinen kulma yrittää sitoa samanlaisuuteen menneisyyden kanssa ja jälkimmäinen taas yrittää katkaista tämän ketjun. Idea ei ole siltäkään suunnalta huono, että kun mietitään esimerkiksi evoluutiota ja sen tuttua iskulausetta "kelpoisimpien selviämisestä" on hyvä muistaa että evoluutio ei lupaa kuolemattomuutta. Vain sukulinjat selviävät. Evoluution kannalta jokainen sukulinjaketju on taaksepäin katsoen ehdoton ja katkeamaton, vahva. Eteenpäin se on sen sijaan epävarmaa. Tämäkin ambivalenssi on jotain joka johtaa mielenkiintoisiin epäsymmetrioihin. Johonkin jonka voidaan nähdä tukevan edellämainittua.

Historian esteettisyydessä on kuitenkin ongelmia. Nämä ongelmat tiivistyvät Thule -seuraan ja siihen liittyviin asioihin. Eli natseihin. Thule -seurahan yritti selvittää Saksalaisten esihistoriaa. Natsien tarina siitä että he edustivat geneettisesti ylivertaista rotua vaati menneisyyttä. Koska ilman menneisyyttä kaikki näyttäisi omituiselta. Kun saksan historiassa ei ollut tarjolla mitään samanlaista gloriaa kuin vaikkapa italialaisilla (roomalaiset sotasaavutukset) tai kreikkalaisilla (kreikan filosofia-sivistys), ajautuivat natsit rakentamaan kuvitteellisen esteettisen historian itselleen. Kukaan natsijohtajista ei välttämättä itse uskonut omiin rakennelmiinsa ja niiden todenmukaisuuteen. Mutta kotkasymboleita, SS -veitsiä ja hakaristejä tarvittiin jotta ihmiset kokisivat olevansa osa jatkumoa. Sillä ei ollut väliä että jatkumo oli vain muutaman vuoden ikäinen. (Mutta on hyvä muistaa että arvio "tuhatvuotisesta valtakunnasta" epäonnistui kaikilla laskutavoilla yli yhdeksänsadan yhdeksänkymmemen viiden vuoden verran. Tälläisessä tilassa ei voida olettaa kovin suurta tarkkuutta ajanlaskussa.)

Historiaa ei tarvittu koska estetiikka riittää. Filosofisesti ajatellen identiteetti ja muut ovat kuitenkin joka tapauksessa vain päälleliimaamista. Minä en ole vanhempani eivätkä he laajenna elämäänsä minun kauttani, elä minun kauttani. (Luojan kiitos ainakin heidän puolestaan, kun miettii miten tasapainoinen veikko olen fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti.) Meillä on yhteiset geenit ja jonkin verran yhteistä elämänhistoriaa.

Esteettisyys tulee sitten kaupan päälle. Kaikenlaisista romanttisista ihanteista ja kulttuurisista opetuksista. Historiakin on esteettistä vain tätä kautta. Historian kohdalla onkin niin, että ihminen joutuu katsomaan mitä ottaa ja mitä jättää. On otettava siistit asiat ja hylättävä toiset. Arvio tehdään aina nykyajassa, olipa se mikä tahansa. Loppujen lopuksi valinta on aina esteettinen, mutta ei välttämättä historiaa kunnioittava. Ja perimmäinen valinta on aina yhden yksilön valinta. Se on kuitenkin jotain jota muutkin voivat harkita. Ja historia tarjoaa pääsyn menneisyyteen katselemaan mitä jo kuolleet ihmiset ovat valinneet ja päättäneet. Konsultointi on hyvää etenkin jos valinta on aidosti oma.

Pohjimmiltaan historia on siis esteettistä ja merkityksellistä koska kaikki on. Ihmiset vain jostain syystä huomaavat sen historian kohdalla helpoiten. Jopa niin hyvin että osalla historia muuttuu ylioikeuttajaksi. Silloin esiin nousee esimerkiksi perinteisiin vetoaminen, jossa se että ennen on tehty jotain tai aina on tehty jotain tarkoittaa samaa kuin yleisoikeutus kokoa asille. Tämä on kuitenkin liian pitkälle menemistä.

Näin voisi käydä. Kun esimerkiksi itse selitän että vaikka jotkut asiat ovat menneet muodista, todellinen gentleman valitsee arkiasusteekseen ketjuhaarniskan, koska se on ajattoman tyylikäs, puhun vain omasta puolestani, en jonkun muun. Mutta toisaalta taatusti puhun omasta puolestani.

Demonien kanssa pelehtijät

Noitavainot ovat käsite joka tuntuu liittyvän lähinnä menneisyyteen. Kuitenkin eräässä mielessä tämä perinne on jatkunut sivistyneiksi pitämissämme länsimaissa. Toki ilmiö on jonkin verran muuttanut luonnettaan. Mutta oleellisesti samanlaisia piirteitä voidaan löytää eksorsismiperinteessä.

Demonisten voimien kanssa pelehtijiin on suhtauduttu historian varrella hyvinkin eri tavoin. Kun kristinusko vielä laajeni mutta sillä oli ekspansiivista valtaa, se vastusti pakanallisuutta tai uskonnollisuutta (infidelitas), jolloin voidaan puhua "miekkalähetyksestä", tämä oli toki mainettaan vähäisempää mutta sitä kuitenkin tapahtui jonkin verran. Pääasia oli tietysti saada ideologialle käännynnäisiä ja tilaa toimia, ei tappaa mahdollisimman montaa. "Noitavasara" ja muut leimallisesti noitavainoon keskittyvät teokset sen sijaan ottivat huolenaiheekseen apostasian, eli Tosi Uskonnosta luopuneet (perfidia). Tämä ei ole selvästi ekspansiivista vaan pyrkii pikemminkin ylläpitämään saavutettua järjestystä. Eräässä mielessä eksorsismi, demonien karkotus, on vain lievennystä tähän, ja kohteeksi on otettu uskonnon sisällä oleva, riivatuksi määritelty aateveli jossa on ylimääräinen henki ja joka ei siksi ole aivan oma itsensä (possessed). Manaamisessa valtaa kohdistetaan niihin jotka ovat uskonnon valtaotteessa, uskovat jossain määrin mutta eivät ole aivan ruodussakaan.

Vaikka väkivallalla ruotuun laittaminen onkin kristinuskon sisällä perinteikästä, eksorsismi juuri siinä muodossa jossa me sen tunnemme on itse asiassa melko "trendikäs ja uusi ilmiö". Manaaminen on yllättävän suosittua ; Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" esimerkiksi kertoo varsin mielenkiintoisesti miten elokuva "Manaaja" synnytti uskovaisten keskuuteen jopa jonkinlaisen muoti-ilmiön ; Jopa manaamista kannattava Peter Wagner tunnustaa teoksessaan "Confronting the Powers" että manaamisen ja siihen liittyvän hengellisen taistelun kohdalla ilmiö oli "virtually unknown to the majority of Christians before the 1990s". Tätä ennen kyseessä oli marginaalinen ilmiö.

Manaamiskulttuuri onkin muuntunut matkan varrella. Manaamiskulttuuri aloitti suosiollenousutaipaleensa jo 1970 -luvun lopulla. Tällöin on nostettava Malachi Martinin "Hostage to the Devil" jossa kuvatuissa tarinoissa riivaus liittyi suoraan rituaaliseen saatananpalvontaan ja uhkasi esimerkiksi ateistia joka ei edes uskonut Jumalaan. Taustalla oli esimerkiksi skismaa uskovaisperheen kautta. Näin ollen uskonto oli usein voimakkaasti taustalla ja riivatuiksi nähtiin uskonnollisista perheistä uskonluopuneet lapset. Nykyään systeemi on tältä osin muuttunut ; Karismaattisten liikkeiden parissa ihmetystä nimittäin herätti se, miksi riivaamisongelma näytti olevan ongelma vain kastettujen uudelleensyntyneiden kristittyjen parissa. Tästä syntyi selitys jonka mukaan riivaus on todellisin uhka aidoille kristityille ; Demonien olemassaolon paljastus kun ajaa mielet kohti ajatusta jonka mukaan vastavoima Jumalakin on järkevä konsepti. Ja kristityt olivat uhka joita tuli pelotella ja painostaa. Siksi modernimmat manauskirjat kuten "Deliver Us From Evil" tarjoavat itseään seuraavanlaisilla argumenteilla ""must have" for all who come in contact with the occult, and for those who need extra protection from evil and negative influences, especially those who are involved with paranormal investigation and research. Going without this book is definitely "at your own risk"."

Noitavainoihin liittäminen voi tuntua kovalta rinnastukselta. Sillä ketään ei polteta roviolla. Kuitenkin "riivattujen pelastamisessa" on käytössä erilaisia hyvin aggressiivisia menetelmiä joita missä muussa tahansa yhteydessä pidettäisiin pahoinpitelynä. Jos vaikkapa poliisi käyttäisi kuulusteluissa eksorsistien keinoja, olisi todennäköistä että rapsahtelisi syytteitä. Ja luultavasti jopa sotavankien käsittelyssä keinot toisivat vaikeuksia. Toki lievimmät metodit ovat lähinnä rukoilua, joka on haitallisuudessaan korkeintaan häiritsevää äänisaastetta. Mutta vakavammat keinot valvottamisesta kylmällä vedellä palelluttamisiin, läimäyttelyihin, lattialle heittämisine, ja kiinnisitomismenetelmineen ovat tavallisia. Tällöin puhutaan sekavasta skaalasta toimenpiteitä jotka ulottuvat vapaudenriistosta jonnekin pahoinpitelyn ja kidutuksen rajamaille asti.

Toki samalla mittakaavakin on muuttunut. Voidaan nähdä että suurin osa noitavainojen ja manaamisen välillä on kaksi eroa ; Yleinen vallan määrä ja väkivallan vakavuuden määrä. (Yksi syy lienee se, että uskonnon nimissä ei enää saa tehdä aivan mitä tahansa. Uskonnonvapaus ja hengellinen itseilmaisu ei enää sisällytä mukaansa murhaamisia.) Tässä aiheessa näyttää valitettavasti siltä että käytetyn väkivallan määrä asettuu suunnilleen sinne ylärajalle jonka ympäristö sallii. Joka taas on yleensä hieman kovempi sietokyky kuin mitä laki sallii.

Tämän valossa on vaikeaa nähdä sitä, miten uskonnolla selitetään olevan rauhoittava vaikutus. Näyttää pikemminkin siltä että uskonnoissa on kulmia, toki kooltaan marginaalisia kulmia, jotka päin vastoin näyttävät harjoittavan väkivaltaa niin paljon kuin se vain on mahdollista ilman että siitä itse joutuu kärsimään ; Nämä tahot harjoittavat väkivaltaa jos siitä vain ei seuraa ongemia itselle, kuten sanktioita lain kanssa. Tuonpuoleisrangaistus ei näitä ihmisiä ole koskaan pelottanut, koska he oikeuttavat tekonsa ideologisesti. He näkevät sen palkittavana ei rangaistavana aktiona. ~ Kun lukee manaajien "tapausselostuskirjoja" ei voi kuin ihmetellä sitä miten he ovat ylpeitä teoistaan ; He itse asiassa kuvaavat kirjoissaan sitö miten henkisesti ja hengellisesti vaikeaa on pahoinpidellä ihmisiä, ja uskallus tähän kuvotuksesta huolimatta on heille sankariteko eikä osoitus siitä miten rakkauden nimeen vetoava ideologia voi totaalsesti paaduttaa omantunnon ja inhimillisyyden. ; Jos joku pelehtii demonien kanssa, niin nämä ihmiset - eivätkä ne joita he "rohkeasti yrittävät pelastaa".

Kristillinen genre & Saatanallinen genre

"To construct plausible and moving "other worlds" you must draw upon the only real "other world" we know, that of the spirit."
(C.S.Lewis)

Monille on ilmiselvää että fantasia on jotenkin kova pala kristityille ; Esimerkiksi Rowlingin "Harry Potter" -sarja on tunnetusti tiukemman linjan kristittyjen parissa ankarasti moitittu. Sama asenne näkyy tietysti esimerkiksi siitä, miten D&D -roolipelien fantasiaelementit nousivat voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi "saatanapaniikin" sivutuotteena. Näiden moitteiden ideanahan on ollut kautta aikojen, että fantasiassa on epäjumalia, ja ne etäännyttävät ihmisten todellisuudentajua. Ja että D&D:ssä on oikeita loitsuja.

Näin voisi helposti syntyä sellainen kuva, että fantasiagenre olisi jokin jota moitittaisiin noin yleisemminkin. Toki "fantasiavihaa" ei ole järkevää yleistää koko kristillisyyteen, koska meillä on sellaisia "liberaaleja teoksia" kuten vuonna 2006 kirjoitettu "God Loves the Freaks", joka puolustaa roolipelaamista ja selittää miten D&D -peli ei tee mitä sen on syytetty, kuten esimerkiksi opeta rituaaleja tai vaadi meditoimista. Ja vastaa muihinkin syytöksiin. Mutta fantasiavihan voisi kuvitella silti fundamentalististen suuntausten ominaisuudeksi.

Kunnes muistaa että Lewis ja hänen "Narniansa" ovat fundamentalistien arvostamia. Myös Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta" sai fundamentalisteilta kehuja ja sen tarinoita tykätään soveltaa teologian tulkinnassa. Itse asiassa tästä on hyvä tuore blogaus aiheella "Fantasy Is a Genre of Christianity". Siellä nostetaan esille se, että esimerkiksi juutalaiset kirjoittavat hyvin harvoin fantasiakirjoja. Sen sijaan kristityt kirjoittavat niitä paljon. Syyksi katsotaan uskontojen yleisen maailmankuvan joka nostaa esiin tietyt asenteet sallittuina ja toiset epäsopivina ja vähemmän kiinnostavina "To put it crudely, if Christianity is a fantasy religion, then Judaism is a science fiction religion. If the former is individualistic, magical, and salvationist, the latter is collective, technical, and this-worldly. Judaism’s divine drama is connected with a specific people in a specific place within a specific history." Eli juutalaiset kirjoittavat luontevammin Sci-Fiä.

Tämä kaikki vihjaa siihen että vaikka fantasia yhdistetään "liberaaleissa piireissä" lähinnä luovuuteen ja mielikuvitukseen, kysymys on yllättävän vähän mielikuvituksesta. Tämä voi tietysti selittää hieman sitä tunnettua tosiasiaa, jossa valtaosa fantasiagenrestä on hyvin kaavamaista. Ja että esimerkiksi roolipelaajien peleissä olevat rakenteet ovat yllättävänkin staattisia ja tietynlaisia.

Tämä ei kuitenkaan selitä miten fantasiagenreä vihataan ja rakastetaan. Tämän takana olevat asiat huomaa varsin helposti kun rupeaa miettimään, että onko fantasiaa itse asiassa muutenkin kuin kristillisenä? Sitten huomaa että mytologia on ihmiskunnan kulttuureissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja sitten tajuaa että uskonnot, kansalliseepokset ja tarinat muutoinkin ovat pullollaan fantasiaelementtejä. Se ei olekaan kristillinen genre. Valtava määrä siitä vain on sellaista, ja jos sitä kutsutaan "fantasiaksi" se esiintyy kulttuuripiirissä joka on niin kristillinen että valtaosa sen tuottamista kirjoista ovat kristillisiä.

Tässä vaiheessa on helppo tajuta että kysymys ei ole genrestä. Kysymys on "oikeaoppisuudesta". 1980 -luvulla kiukkuinen William Schnoebelen on kirjoittanut vuonna 2001 tekstin "Should a Christian Play Dungeon&Dragons", jossa hän selittää miten D&D:n papit ovat selvästi vääräoppisia. Hän jakaa fantasiamaailmat kahtia:
"1. The Magic World View teaches that there exists in the universe a neutral force, like gravity, which is magic. In this world-view, there is no sovereign God; but rather the universe is run like a gigantic piece of machinery.22 Magic's application is the understanding of how to manipulate the universe to get what you want. The analogy would be of putting a right coin in the slot of a vending machine and pushing the button. You automatically get your candy -assuming you used the right coin and pushed the right button. The Magic World View is like that. If you know the right technology (spell, ritual, incantation, etc.) the universe must respond-just like the light must go on if you flip the switch. It is automatic, and almost scientifically repeatable. This view under-girds the spell, and is obviously different from…
2. The Judeo-Christian World View (i.e. the Bible) teaches, on the contrary, that the universe is in control of a sovereign Person, God. To get "results," He must be asked. This asking is what both Jews and Christians call "prayer." It implies beseeching from a position of inferiority. I am the creature, God is the Creator. Thus, it is more like a child going up to a parent and asking for candy, than getting it from a vending machine. The parent may say "yes," "no," or "Wait till later." Similarly, in the Bible, there is no way to automatically manipulate God to get what you want, because He is an omnipotent Person. Additionally, God says that magic is deep and abominable sin (see Exod. 22:18, Lev. 19:31, Lev. 20:6, Deut. 18:10, 1Sam. 15:23, 2Kgs. 21:6, Is. 8:19, Gal. 5:20, Rev. 21:8, Rev. 22:15)."

Eli Raamatun maailma on erilainen kuin D&D -roolipelien. Schnoebelen teorian mukaan D&D on okkultistista ja opettaa Wicca -maailmaa. Vastaava luokittelu on tietysti kohdattu Suomessakin, esimerkiksi Tapio Kangasniemen ajatuksissa. Tosin Kangasniemi korostaa sitä että Lewis laittaa terveen ihmeidenteon mieluummin toisenlaiseen universumiin ja että tässä maailmassa tapahtuvat ihmeet ovat todellisuutta vääristäviä. Schnoebelen taas korostaa sitä että vääräoppisessa fantasiassa loitsut ovat enemmän todellisuuden rakenteen manipulointia jossa Jumalan luonne on etäistetty, kun taas oikeaoppisessa maailmassa rukous on vain pyyntö eikä takeita toteutumisesta ole.

Molemmat tietysti varoittavat vääränlaisen fantasian aikaansaamasta todellisuudentajun katoamisesta. - Esimerkiksi Schnoebelen korostaa miten fantasia ja roolipelien käyttö terapiakäytössä tarkoittaa sitä että se on tehokas maailmankuvan ohjaamisen keino, oiva aivopesuväline. Ja että ne ohjaavat vääräoppiseen Wiccalais-okkultistiseen maailmankuvaan - jonka syytä on sitten monet nykyajan ilmiöt, mikä on ihmeellistä kun muistamme miten marginaalista roolipelaaminen on aina loppujen lopuksi ollut. Se ei ole koskaan ollut "mainstremeä", joten se että se muuttaisi mainstremen ajatustapaa on vähintään outo. (Schnoebelen kannanotto on että kun 1970 -luvulla ei ollut tämänlaista wiccalaisten näkemysten suosiota, on syynä roolipelit. Tämä on klassinen post ergo propter hoc -argumenttivirhe.) Kuitenkin mielenterveyskysymykset eivät ole asian ytimessä - esimerkiksi Schnoebelen näkemys korotsaa sitä että okkultismilla on todellista vaikutusta eli se on toimivaa, ainoastaan saatanallista, taikuutta, mikä on puhdasta taikauskoa eikä todellakaan tee mielenterveysasioista ja terveestä todellisuuskuvasta hänen erikoisalaansa - vaan se minkälaisia tarinoita ihmisille saa kertoa. Kun tavoite on tämä, kelpaa tunnetusti vähemmänkin empiirinen ja tieteelliseti perusteltu väitesarja. Sillä ideana ei ole perustella tai selvittää mielenterveyden rakennetta ja toimintaa, vaan estää vääräuskoisuuden leviämistä ja julistaa omaa uskontoa. Sillä todellisuudentaju vain määritetään oman mieltymyksen ja vakaumuksen kautta kristillisyydeksi ja siitä etääntyminen nähdään mielenterveyden häiriönä. Nimeäminen New Ageksi, okkultismiksi, saatananpalvonnaksi, itsemurhia aikaansaaviksi, skitsofreenisuuteen ajaviksi, ja muut vastaavat asiat - jotka näyttävät lähinnä absurdeilta syytöksiltä joiden todistaminen on jätetty lapselliselle tasolle - selittyvät tällä motiivein. (Kun niiden perustelu on irrallista ja laadutonta, niiden selittäminen psykologisesti on ikään kuin pakollistakin. Näinhän esimerkiksi itse C.S.Lewis on kannustanut toimimaan.)

"Yes, D&D may be "fun," but it is fun with a spiritual hook in it. Sure it is stimulating and creative and there is nothing wrong with that part of it. What is wrong is that it is built on a superstructure of anti-Biblical cosmology."
(William Schnoebelen)

Apologeetikkojen kulttuuriviha

"Mythopoeia" nosti esiin Tapio Kangasniemen "Magia lastenkirjallisuudessa" -kirjan. Tekstissä on paljon samaa kuin mitä itse kirjoitin aiemmin. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka kirjoittaja olisi kristittykin, kirja nähdään silti hyvin samalla tavalla kuin mitä kaltaiseni uskonnosta etääntynyt sen näkee.

Esimerkiksi Kangasniemen teesi siitä että hyvä fantasia sekoittaa arkea ja fantasiaa kun taas hyvä fantasia on erilliseen maailmaan sijoittuvaa saa samantapaista kohtelua - tosin "Mythopoeiassa" huomataan että kristittyhen apologeetikkojen arvostaman Lewisin "Narnian" tapa ottaa fantasiaelementtejä ja laittaa niitä arjen yhteyteen oli jotain jota minulle ei tullut mieleen vaikka se onkin hyvin oleellista. Narnia pitäisi nimittäin Kangasniemen logiikalla tulkita vaaralliseksi todellisuudentajua hajottavaksi viihteeksi. Tämä kirja kuitenkin mitä ilmeisimmin saisi armon ja luokituksen "terveeksi viihteeksi", mikä kertoo että koko "arjessa vai erillisessä maailmassa" oleva fantasiaelementti on irrelevanttia.
1: Tämä ei rehellisesti sanoen ihmetytä minua. Tavallisesti kristillinen keskustelugenre pitää sisällään nimen omaan fantasiakertomuksia arjesta ; Kristityt julistajat kuvaavat näitä esimerkiksi ihmeparanemiskertomuksina tai tuonpuoleisessavieralilukokemuksina. Näiden ei katsota kuvaavan sitä miten näiden ihmisten todellisuudentaju on järkkynyt - kuten minulle, jolle aina kunnolla todistamatta jääviä epäuskottavia tarinoita latelevat tyypit vain tunustavat minulle olevansa huonoja valehtelijoita - vaan sen katsotaan olevan vain todiste siitä miten usko vaikuttaa heidän elämässään.
___1.1: Käsittääkseni fantasia onkin riski vain niille jotka tajuavat miten arjessa olevat fantasiakertomukset muistuttavat niitä satuiluja joita uskovaiset kertovat. Jos todistamistaakka on vain uskossa, "Harry Potter" on täsmälleen yhtä tieteellinen ja varma totuus kuin monet aivan uskomattomista sepustuksista joita minä olen saanut kuulla.

Kaiken kaikkiaan ; En voi kun hyväksyä "Mythopoeian" tulkinnan kirjan sanomasta "Ainoa sallittu tarina on kristillinen evankeliumi. Se on Kangasniemen analyysin hyvän tarinan mittapuu. Kaikenlainen "okkultismin" teemojen käsittely tai käyttö on automaattisesti väärin, ellei näkökulma ole korostetusti kristinuskon ideologiaa myötäilevä."

Tärkeintä on kuitenkin se, että ilmiö ei jää irralleen, vaan se otetaan osaksi laajempaa ilmiötä.

Mythopoieia liittää fantasiakirjapelon luontevasti roolipelivainoihin - joita kirjoittajakin kertoo kokeneensa. Asiasta tiedostuminen on mielestäni tärkeää, koska olen ihan oikeasti kohdannut ihmetystä tässä aiheessa. Esimerkiksi "Count Up" -blogia pitävä, ammatti -ihminen, ihmetteli koko asiaa. "Ihan oikeasti. Minäkään en tiedä, mistä ja kenestä puhut. Joku on ilmeisesti lyönyt yli, mutta yleiseen tietoisuuteen nuo jutut eivät ole tulleet. Itse olin luennoimassa/alustamassa Thaimaan taustalta henkiuskomuksista yhdessä suomalaisen asiantuntijan kanssa tuohon aikaan ainakin kerran ammattikorkeakoulussa koulun pyynnöstä, (ei DIAKissa) ja siellä ainakin kovasti asiasta keskusteltiin, joten ihan ilmasta tuollainen keskustelu ei siihen aikaan tullut. Roolipelejä ei silloin mainittu kuin amerikkalaisena kuriositeettinä."

Voisi kenties olla vaikeaa sanoa onko tämänlainen tietämättömyyttä vai koko ilmiön kyseenalaistamista ; Ihmettely voi kertoa siitä että tunnustaa että ilmiö on tuntematon, tai että ei usko että koko juttua on tapahtunutkaan, eli epäilee syytöksen olevan keksittyä. Mutta mielestäni se näyttää miten roolipelivastustus on kuitenkin selvästi virrannut ympäriinsä ilman että moni kirkossa ammatikseen toimiva on huomannut että mitä heidän ympärillään oikein tapahtuu. Monesti tässä kohden pitää ikään kuin aina aluksi todistaa koko ilmiö tapahtuneeksi, mikä on tavallaan asiallista (ei saa syyttää tyhjästä), tavallaan turhauttavaa (perustelua joutuu tekemään eikä se oikein koskaan etene, eli sitä perustelee työläästi ja asia jää siihen), ja tavallaan raskasta (kun asiaa joutuu aina tekemään, ja tietää sen turhuuden).

Kun huomataan että kysymys ei ole irrallisista asioista, on helppoa huomata miten joissain asioissa alkaa olemaan ymmärrystä. Asiat, jotka muutoin näyttävät irrationaalisilta osuvat tämän jälkeen kohdalleen. Yleistämisen kautta voidaan huomata, että apologetiikat iskevät hampaansa yleensä hyvin populaareihin teoksiin. Aiemmin ihmettelinkin sitä, miten roolipeleissäkin keskityttiin "D&D":hen eikä "Call of Chuthulhuun". Sama ihmetys voisi koskea "Harry Potteria", koska itse asiassa tätä paljon rankempaa fantasiaa on helpohkoa löytää vaikkapa kirjastoista. Paheellisuus ei selvästi ole yhtä tärkeä asia, kuin suosio.

Tämä populaarikulttuurivastentahtoisuus on selitettävissä apologetiikan sisäisellä logiikalla. Tästä löytyy mielestäni varsin osuva analyysi Mythopoeian kommenttien puolelta Eero Tuoviselta. Hän korostaa että suhtautuminen on ikään kuin kaksisuuntainen peili "Koska apologetiikka ottaa a priori lähtökohdakseen, että kristinuskon pitää olla ratkaisevan merkityksellistä maailmankaikkeudelle, niin tällöin on täysin validi looginen päätelmä todeta, että ne osat maailmaa jotka eivät kristinuskoa tarvitse ovat kristinuskolle merkityksettömiä; siltä osin kuin ne tuntuvat tekevän kristinuskon tarpeettomaksi, ovat ne jopa sielunvihollisen juonia." Lähtökohta onkin se, että kristillisyys on tärkeää, ja muu arvotetaan sen kautta. Epäkristillisyys on humpuukia ja hapatusta, ja jopa vaarallista. Näin kulttuurikin saa arvostusta lähinnä sitä kautta onko se kristillistä vai ei. "kun kirkolla oli dominantti asema kulttuurielämässä, oli kirkko kulttuurimyönteinen, ja kun kirkolla oli dominantti asema valtiossa, oli kirkko valtiomyönteinen" Ja nyt kun uskonnon ylin asema on kyseenalaistunut ja kammottava uskonnonvapaus ja humanismi ovat tehneet erilaisista tulkinnoista mahdollisia ja luvallisia on henki muuttunut "jos kerran kulttuuri ei tarvitse kirkkoa, niin eipä kirkkokaan tarvitse kulttuuria!"

Oikeastaan apologetiikassa ei siis ajatella että siinä vastustetaan kulttuuria itsessään. Siinä ajatellaan että siinä nimen omaan vastustetaan kaikkea mikä heistä turmelee kulttuurin. Valitettavasti tämä kulttuurin on heillä jotain todella epäluovaa, jotain joka pitää sisällään yhden sallitun tarinan.

Valitettavasti tämä asenne ei varmasti tuo suosiota, vaan johtaa apologeetikkojen marginalisoitumiseen entisestään. Vastustamalla suosittuja asioita apologeetat itse asiassa haukkuvat monille tärkeitä ja rakkaita asioita. Tämän jälkeen heidän vaatimuksensa vaatia kiinnostusta ja suvaitsevaisuutta heille itselleen rakkaalle asialle näyttäytyy lähinnä kaksinaismoralistiselta ; Muilta vaaditaan juuri sitä suvaitsevaisuutta jota itse ei olla selvästi halukkaita harjoittamaan.

Saatanalliseksi lokeroitu.

Aikaisemmin kirjoittamani saatananpalvontajuttu on nostanut esiin jonkin verran kommentointia. Kirjoitelmaani oltiin loukkaannuttu, koska olin rinnastanut saatananpalvonnan nimen omaan kristillisyyteen. Esimerkkejä annetiin henkien pelosta, taikauskosta, jota on kaikkialla maailmassa. Tällä haluttiin näyttää että saatananpalvonta on jotenkin universaalia.

Sain jopa tätä argumenttia olennaisesti värittävän lausunnon "Lewisin Paholaisen kirjeopisto on yksi kirja, jossa paholainen yhdistetään myös "pikkupaholaisiin"/henkiin. Siinä puhutaan Jumalan vastustajasta Paholaisesta ja hänen apureistaan." Tässä korostettiin sitä, että monen maailmankuvassa saatananpalvonta on universaalia toimintaa, jota nähdään kaikkialla maailmassa eri uskontojen parissa. Joten saatananpalvonta ei sitten ole kristillistä. Näkemys on se, että vaikka kristinuskosta ei välttämättä tiedetä mitään "Thaimaassa tutustuin lukemattomiin ihmisiin, jotka eivät tienneet mitään, siis EI MITÄÄN kristinuskosta. Joku muisti, että taisi olla äitiä tai poikaa, kun palvottiin tms." niin silti kristittyjen demonit pyörivät kuvioissa "Pahat henget ja helvetti tunnetaan kyllä buddhalaisessa maailmassa ihan ilman kristinuskon vaikutusta. Se näyttää olevan monen vaikea uskoa. En ymmärrä, miksi. Dantenkin helvetti on vielä leppoisa paikka, jos sitä vertaa monissa Thaimaan temppeleissä oleviin pelottelukuviin."

Olen hieman hämmentynyt, koska kommentoidussa jutussani kirjoitin nimen omaan siitä, miten saatananpalvojilla itselläänkin on omasta maailmankuvastaan pseudohistoria, jossa se liitetään "pakanallisiin aikoihin". Tämä ei vastaa todellisuuskuvaa. Se, että jokin uskoo tai että näkemys on olennainen osa jonkun maailmankuvaa ei vielä tarkoita että pseudohistoria muuttuisi aidoksi historiaksi. Saatananpalvonta on melko nuori liikehdintä, jossa on kristillisiä symboleja, kristillinen maailmanjako. Saatananpalvonta on vastareaktio kristillisyyteen ja sen parissa käytetään kristillisiä symboleja ja käsitteitä ja ajattelutapaa.

Se, että buddhalaiset kotihenget otetaan esimerkiksi saatananpalvonnasta kertoo vain siitä, että koko ilmiö määritellään aivan omalla tavalla. Sellaisella, jota minä en noudattanut jutussani. Kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu tietysti moni asia. Jos määritelmää vaihtaa ja sisällön pitää ennallaan syntyy ekvivokaatio. Ekvivokaatiopohjainen argumentaatio taas johtaa olkiukottamiseen ; Kritiikin väitetään sisältävän jotain jota se ei sisällä. Määritelmän sisältö vaihtamalla toinen saadaan sanomaan jotain jota tämä ei ole sanonut ja näin itse rakennettua vastustajaa vastaan hyökkäämällä voidaan tietysti saada tuntuma "keskustelusta", "kritiikistä" ja "argumentaatiosta". Mutta tosiasiassa luvassa on vain imitaatiota, pseudojärkevyyttä.

Tässä onkin sitten vastakritiikki tähän "toisenlaiseen saatananpalvontaan". Syyksi paljastuukin "universaalisti jaettujen totuuksien" sijasta se, että ihminen tulkitsee analogisia taikauskoisia asioita oman maailmankuvansa kautta ja lokeroi vieraatkin uskonnot tätä kautta. Tämä on juuri sitä, mitä Sartrekin piti ilmiselvänä. Kristinusko on länsimaissa niin voimakas kulttuurinen piirre, että ateistillakin on "Jumalasuhde" siinä mielessä että hänelle on opetettu kristillinen Jumalakäsite, johon hän on suhteessa. Ja vaihtaessaan toiseen uskontoon, toinen uskontokin nähdään kontrastissa nimen omaan kristinuskoon. Ei siksi että kristinusko olisi absoluuttinen Totuus. Vaan siksi että sitä opetetaan kulttuurissamme kaikille.

Vielä hirvittävämpää on se tapa jolla juuri tuo "universaali saatananpalvonta" pitää sisällään. Se on kristillinen maailmantulkinta jossa kielletään muut maailmantulkinnat. Suoraan sanoen : Universaali saatananpalvontateoria vaatii suvaitsemattomuutta. Logiikka on tuttu esimerkiksi suomalaisesta saatanapaniikista. Siinä ytimessä on se, että on vain kristinusko ja sitten on sen vastustajat. Sitä on puolella tai vastaan. "Idän harhaoppi" on erilaista kuin oikeaoppinen kristinusko, joten siinä nähdään analogisuutta saatanallisuuteen. Näin synnytetään tulkinta jossa esimerkiksi toisen uskonnon palvomat luonnonhenget ovat demoneja, koska luonnonhengissä on joitain samoja piirteitä joita demoneihin liitetään.

Näin toimivat esimerkiksi Jehovan Todistajat jotka meillä vieraillessaan kertoivat että vieraissa maissa on "kauheita taikauskoja", joissa uskotaan esimerkiksi kummituksiin. He kertoivat että Jehovan Todistajat vievät järjen valoa tähän saatanallisuuteen ; Raamatun mukaan kuolleet eivät puhu, joten kummituksia nähneille kerrotaan että demoni imitoi kuolleita omaisia. Kummitteluilmiöön siis uskotaan ja se vain selitetään eri tavalla ja tätä kutsutaan taikauskon vastustamiseksi. Samoin he selittivät UFO:ista, jotka sekulaareissa länsimaissa ovat demonien keino harhauttaa pois Jehovasta.

Näin toimivat myös roolipelivainoihin innostuneet kristityt saatanapaniikin aikoihin. He näkivät esimerkiksi rooliepelaajien noppien olevan muutakin kuin säännöllisiä monitahokkaita, esimerkiksi ns. "Platonin kappaleita", joiden ominaisuudet ovat vaatimukselle arvontakoneena toimiville nopille, joilla halutaan painottumattomia tuloksia. Sen sijaan ne nähtiin okkulttisina taikakuvioina, muotoihin liittyvän analogisuuden vuoksi. Kulttuuria ei haluttu ymmärtää, vaan se tulkittiin vain omasta lähtökohdasta. Näin syntyy tietysti mielikuvia jostain "totaalisen universaalista". Näin unohtuu että "kuolemanjälkeinen rangaistus johon on yhdistetty väkivaltaista kuvastoa" ei ole synonyymi "kristilliselle helvettikäsitteelle".

Ja samalla logiikalla toimii esimerkiksi Lewis "Paholaisen kirjeopistossa". Henget tulkitaan kristillisestä viitekehyksestä. Näin kristillisyys rakentaa saatanapalvontakäsitteen. Ilman kristinuskoa tätä saatananpalvontakäsitettä ei olisi, joten itse asiassa tämäkin saatananpalvonta on etupäässä kristillinen perspektiivi.

Saatananpalvonta onkin selvästi tietty liikehdintä joka kutsuu itseään saatananpalvojiksi - ja joka käyttää "saatanan" kaltaisia kristillisiä käsitteitä. Ilman tämänlaista on vain yksi uskonto, jonka kautta kaikki erilaiset näkemykset tuomitaan ennakkoluulojen perusteella ; Erilaisesta ja erimielisestä tulee automaattisesti ja suoraan paha, ja peräti ultimaattisella tasolla. Tätä on mahdotonta tehdä oikeutetuksi toiminnaksi tai kätkeä suvaitsevaiseksi lempeydeksi. Se on uskonnon pohjalta tehty äärimmäinen luokitelma, joka kumpuaa uskonnollisesta yksiniittisyydestä, turhanaikaisen dikotomisesta ajattelusta - ennakkoluuloista jotka määritellään uskonnolla eettiseksi ja toivottavaksi.
1: Toki tätä suvaitsevaisuutta yritetään perustella. Niiden ydin perustuu sanojen tasolla "yhtenäiseen ihmisyyteen". Siihen että buddhalainen temppeli pitää sisällään Helvettikuvastoa näyttää kristitylle että ihmisiä vastaan taistelee universaali paha, joka tunnetaan kaikkialla. Ja tätä kautta hän voi julistaa kristinuskoa buddhalaisille samanlaisuuksien kautta. On helpompi purra kristinusko tuttujen elementtien kautta, kuin esittelemällä jotain totaalisen vierasta. Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan "suvaitsevaisuutta samanlaisuuden kautta". Siinä ei suinkaan kasveta aitoon suvaitsevaisuuteen jossa erilaisuus on mukana. Erilaisuuden kieltämällä rakentuva suvaitsevaisuus on sitä että suvaitaan samanlaista, joka on ihmiselle "helppoa". Kun tämän huomaa, voi käydä niin kuin minulle josta tämä "samanlaisuuteen pakottava erilaisuuden kieltävä" tapa on itse asiassa jotain aivan muuta kuin suvaitsevaisuutta. Eli argumentti onkin, vaikka ehkä ensikuullen tuntuu jotenkin järkevältä, tarkemmassa syynissä kuitenkin ns. "harvinaisen huono" ; Kyseessä on enemmän yksisilmäisyyden oikeuttamista ja kätevä julistus/manipulointistrategia kuin suvaitsevaisuutta.

Nolointa on se, että tämän tajuaa jopa huono genrekirjailija, Dan Brown ~ "Kadonnut Symboli" pitää sivulla 34 seuraavaa "'Okkultisista symboleista!' Opiskelijapoika näytti taas innostuvan. 'Washingtonissa on siis saatanallisia symboleita!'
Langdon hymyili 'Ikävä kyllä okkulttinen tarkoittaa vain kätkettyä tai tuntematonta, vaikka se saattaakin herättää mielikuvia saatananpalvonnasta. Uskonnollisten vainojen aikoina oikeaa oppia vastustavaa tietoa on pakko pitää salaisena tai 'okkulttisena', ja koska se uhkasi kirkon asemaa, kirkko määritteli kaiken okkulttisen pahaksi Samat harhaluulot ovat yhä voimissaan.'"

Miksi nämä vaihtoehtokristityt piilottelevat?

Saatananpalvonta on paljon kuultu mutta vähän nähty ilmiö. Jokaisella tuntuu olevan siitä jonkinlainen käsitys. Mutta esimerkiksi kaikista erikoisistakin kontakteistani huolimatta, tiedän ainoastaan yhden joka pitää itseään saatananpalvojana. Hän tekee musiikkia, ja minulla on hänen levynsä. Eikä minulla itse asiassa ole käsitystä siitä, mitä muuta hän puuhailee. Muistan hänet lähinnä siksi, että hän oli hyvin taitava puhelinmyyjä. Keski-ikäiset rouvat ja mummelit tykkäsivät ostaa häneltä matkapuhelinoperaattorinvaihdoksia. Jotenkin tämä kontrasti huvitti minua.

Sen verran tiedetään, että saatananpalvonta liitetään noituuteen. Syynä on keskiaikainen teologia. "Noituus, taikuus ja noitavainot Suomessa" osaa kertoa asiasta hieman. Margaret Murray on kirjoittanut "The Witch-Cult in Western Europe" näkemyksen, jossa noitavainot keskittyivät oikeaan olemassaolevaan uskontoon, jota sitten vastustettiin. Saatananpalvonnassa aate sidotaan tähän historiaan, jolloin se ikään kuin saa "muinaisuuden tuomaa arvovaltaa". (Jostain syystä hengellisten totuuksien tulee aina olla vuosituhansia vanhoja.)

Tämä on melko vähän suosittu näkemys, koska useimmiten noitavainot nähdään lähinnä juorupuheiden leviämisen kautta rakentuneina ; Saatanasta tehtiin kova vastustaja, jotta esimerkiksi epätietoisuus kristinuskon opinkappaleista saataisiin vakavammaksi ja tärkeämmäksi asiaksi. Ja jotta uskonnon valta -asemaa saataisiin muutenkin pönkitettyä. Ja toisaalta siihen liittyi myös juorupuheiden leviämiseen liittyviä asioita ; Noitavainoista rakentui kokonaisuus koska juorut kiersivät ja sitten kaikki tiesivät mitä noituus tarkoittaa. Myös erillinen uskonnollisuus on syytä onohtaa ; Saatananpalvojat ovat kuitenkin perustaltaan ensisijassa kristillisiä. Ne ovat monin paikoin vastareaktiota kristillisyyteen, ja niidenkin kohdalla ammentavat sisältönsä kristillisestä teologiasta.
1: Juorupuheteoria näkyy tänäkin päivänä, sillä suuri osa entisten saatananpalvojien kertomuksista ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät uskottavasti perustu omaan koettuun elämään. Tämäntapaiset asiat johtivat tietysti saatanapaniikkiin, joka sai omituisia piirteitä - esimerkiksi roolipelaajia pelättiin, vaikka he ovat oikeasti harmittomia nörttejä. Kieltämättä hulluja ja pukeutumiseltaan epäesteettisiä nörttejä muovimiekkoineen, mutta harmittomia silti..

Saatananpalvonta on lainannut symbolinsa, sanansa ja teologiansa kristillisestä kulttuurista. Jopa nimet Saatana ja Lusifer ovat selvästi kristillisiä. Onkin hauskaa ajatella että tämä usein epäkristilliseksi mielletty liike olisikin nähtävissä enemmänkin kristillisenä valtavirtaa vastustavana ilmiönä.

Mutta miksi saatananpalvonta on niin piiloteltua?

Haen tässä muutaman syyn mystisyyteen. Rakas kansankirkkomme osaa kertoa että saatananpalvontaan liittyy aina rikollisuutta ja pahoina pidettyjä asioita. Siksi niitä on tehtävä piilossa. Kun tehdään asioita, joita ei pidetä hyväksyttävänä ja josta tulee ikäviä seuraamuksia, syntyy helposti piilottelua. Saatananpalvonnassa takana on kaksisuuntainen pelko ; On pelko ulkopuolisten ylenkatseen - ja mahdollisesti jopa juridisten rikosseuraamuksien kautta. Ja on ryhmän sisäinen pelko, jossa ryhmäpaine ohjaa mielipiteitä ja asioista laverteleva voi joutua pelkäämään "omia porukoitaan".

Osa mystisyydestä liittyy tietysti siihen, että saatananpalvonnassa on mukana mystiikkaan liittyviä ilmiöitä. Se on gnostilaista. Saatananpalvojien teologia eivät suoraan liity "pahan palvomiseen" kuin pahan absurdiin luonteeseen. He kieltävät hyvän ja pahan, ja korostavat että esimerkiksi valehtelu on taito, ja ovela paha teko vaatii tietoa, joten kaikessa pahassa on aina jotain hyvää. Tämä toki eroaa (kuten linkki huomauttaakin) siitä että kristillinen teologia näkee pahan enemmänkin Jumalan tahtoa vastaan toimimisena, jolloin pahan luonne muuttuu. Erosta huolimatta saatananpalvonta siltikin vahvasti suhteessa teologiaan.

Mystisyys itsessään johtaa helposti salailuun. Syynä on se, että tarjolla on ikään kuin jonkinlainen salattu tieto, joka parantaa tietoisuutta. Tehokkain tapa tuntea tieto erityiseksi on pitää sitä eksklusiivisena ; Jos kaikki tietävät että elämme aurinkokeskeisessä universumissa, se ei enää tunnu samanlaiselta jännittävältä erikoistiedolta kuin mitä se oli silloin kun näkemys oli maakeskinen ja aurinkokeskisyyden puoltava lausuminen sai esimerkiksi Lutherin suunniltaan vihasta. Näin mystiikka tarjoaa periaatteessa tietoa, mutta kuitenkin tekee sen "ulosrajaamalla". Yleinen näkemys on "teoria Erikoiskyvyistä", joka voi olla synnynnäinen ominaisuus tai sitten harjoittelemalla saatu taito. Molemmat ovat jotain joka tekee mystikosta elitistisen.

Kolmas teoria on se, että saatananpalvojia ei ole kovinkaan paljoa. Emme kuule ilmiöstä koska sitä ei juurikaan edes tapahdu. Ilmiö on marginaalinen eikä toimelias, joten sillä ei tavallaan ole mitään merkitystä.

Kaunein kuulemani teoria perustuu tietysti siihen että saatananpalvojat häpeävät. He ovat myyneet sielunsa saatanalle ja saaneet vastineeksi mustaa tukkaväriä ja meikkipussin.

---

Kuvassa on hyvin harvinainen graffiti. Saatananpalvontagraffiteja ei suinkaan helposti löydä! Tämä on Jakomäessä.

Uusateismin suhde satanismiin.

Usein fundamentalistit katsovat että jos jokin oppi on Raamatunvastainen, sitä voidaan kohdella melko helposti samana epäjumalallisena tavarana. Tämä on johtanut siihen että ollaan huolimattomia esimerkiksi sellaisten sanojen kuin "saatananpalvonta" kanssa. Tästä oli muun muassa seurauksena saatanapaniikki lähimenneisyydessä.

Kuitenkin kun lueskelee esimerkiksi satanismin perustajan, Anton Szandor LaVeyn listaamia kuolemansyntejä, tulee helposti mieleen se, miten uusateistinen keskustelukenttä lainaa niistä hyvinkin useita.
1: On kenties hyvä muistuttaa että satanismi ei ole saatananpalvontaa ; Saatananpalvonta on selvästi teististä, eräänlaista käänteistä kristinuskoa. Satanistit ovatkin usein esittäneet että saatananpalvonta on yhtä dogmaattista kuin kristinuskokin, eivätkä siksi kannata sitä. Saatananpalvonta on teististä, satanismi taas on ateistista. Tai kuten eräs satanisti minulle kertoi, satanismi hyväksyy myös agnostismin siinä mielessä että siinä vältetään dogmaattisuutta.

Jotta uusateistejen näkemyksiä voidaan kunnolla verrata satanistien oppeihin, on kenties paras lyhyesti suomentaakin ne:
1: Typeryys, tietämättömyyttä katsotaan hieman läpi sormien.
2: Teeskentely, ei pidä ikään kuin näyttää ulos mitään jota ei voi toteuttaa.
3: Solipsismi, ei pidä elää omassa normistossaan ja olettaa että maailma noudattaa niitä.
4: Itsepetos, jossa tabujen ottaminen kielletään. Asioihin saa sitoutua jos hyväksyy ne pohjimmiltaan typeryyksiksi, jolloin ei itse asiassa enää itsepetä itseään.
5: Laumahenkisyys, jossa eletään sitä kautta että voidaan totella toisia.
6: Perspektiivin puute, jossa kannustetaan ajattelemaan asioita laajemmin. On tärkeää yrittää ymmärtää asioita. Tämä ei ole välttämättä niinkään tietojen puutetta, vaan enemmänkin sitä, miten niitä tietojaan käyttää.
7: Aiempien ortodoksisuuksien unohtaminen. Uutena esitettyjä asioita ei saa pitää uusina vain sen takia että niitä esitellään uudessa paketissa.
8: Ylpeys joka ei ole rakentavaa. Ylpeys itsessään on jotain kannatettavaa, mutta jos ylpeys latistaa tekoja ja passivoi, se ei ole hyväksi.
9: Tyylitajun puute.

Uusateismikin korostaa rationaalisuutta, jossa korostuu tieto ja niiden käyttäminen. Uusateismi myy itseään ensisijassa tieteellisen maailmankuvan korostamisena - jopa siinä mielessä että jopa Jumalakysymys on sen piirissä muutettu luonnontieteelliseksi kysymykseksi. Uusateismissa hyväksytään ylpeys itseen, ja tällä tehdään pesäeroa uskontoihin joissa perisynnin tuomalla itseruoskimisella on aina ollut sija.

Kuitenkin satanismi on ensisijassa oppi hyvästä elämästä. Ja itse asiassa se on hitusen okkultistiselta vivahtava sellainen. Ja tämä taas rakentuu egoistisen lähestymistavan ympärille. Uusateismi taas esittää olevansa ensisijassa todellisuusväite, jossa hyvän elämän opit eivät ole kovin olennaisessa roolissa. Se päin vastoin esittää individualismia, jossa ei ole mitään satanistien "kuolemansyntien" tapaisia asennerikkeitä.

Toki esimerkiksi Sam Harris on esittänyt merkkejä luonnollisesta etiikasta, jolloin uusateismiin saadaan mukaan eettinen perspektiivi. Mutta tämä perustuu vahvasti ajatukseen etiikasta jota voidaan lähestyä ihmisen lajinmukaisen käyttäytymisen kautta. Satanisti katsoisi tässä kohden, että kysymys olisi laumakäyttäytymisestä, jossa keskiarvo määrittelee ihmisen. Satanismi ei ole demokraattista vaan perussävyltään aristokraattisempaa. Uusateisti myy tavallista onnellista ihmistä, satanismi eleganttia hienostunutta herrasmiestä, jolla on vaikutusvaltaa. Uusateismi on passiivisempaa ja leppeämpää jossa korostetaan sitä että voidaan nauttia elämästä. Satanismi taas on vaativaa, ja on suoranaisesti sanoen vaikeasti noudatettava elämänkatsomus.

Tässä mielessä uusateismi ei ole niin lähellä satanismia kuin voisi aluksi ajatella. Rationalismin korostaminen ei ole kovin merkittävä liimaava elementti - lähes kaikki länsimaiset ajattelutavat korostavat järkevyyttä, rationaalisuutta ja tieteellisyyttä jollakin tavalla. Jopa pseudotieteiden kohdalla tämän tavoittelu on olennaista, he vain epäonnistuvat yritelmissään tehdä taikauskosta tiedettä. Hekin silti kunnioittavat järkevyyttä eräänlaisena tavoitteena.

Uskonnolla ahkerasti taikauskoa vastaan.

Luin jutun jossa kerrottiin miten Papua Uusi-Guineassa on ongelmana noituus. Esimerkiksi vuonna 2009 arvellaan kuolleen noin 50 ihmistä noituudenharjoittamiseen liittyvissä olosuhteissa. "Christian missions and the Australian territorial administration of PNG, along with the PNG government, have done their best to end the belief in sorcery, but strong superstitions remain."

Tässä kohdassa on kieltämättä ainakin ensisilmäyksellä jotain melko kummallista jännitteisyyttä.
1: Suhtautumistapa ei selvästi ole sitä, mitä korostettaaan kun aiheena ovat monenlaiset manaustapaukset, joita aina silloin tällöin saadaan kuulla. Tai kun pastorin tekemä vauvan mikroaaltouuniin laittaminen selitetään hyvin päin vetoamalla demoniseen possessointiin. Silloin meitä muistutetaan että tekijöillä viiraa päätä, ja että on karsittava tekojen väkivaltaisuutta ja keinoja, eikä käyttää tätä uskonsodan välineenä. Tässä kuitenkin on vastassa myös taikausko.
2: Asiaan saadaan järkeä kun tajutaan että noituudenharjoittamisessakin on kysymys nimen omaan uskonasioista. Itse asiassa kyse on kilpailevasta uskonnosta. Kysymys on kerettiläisyydestä. Mutta tässä hengessä uskonto rajoittaa paljon tietynlaista uskontoa. Tässä ollaan ahkeria niin ulkomailla kuin Suomessakin. Saatanapaniikinkin aikaan täällä valistetettiin roolipelien saatananpalvonnallisista linkeistä ja vastustettiin tähän liittyvää taikauskoa. Vaikka täällä ei noituusmurhia näy. Mutkikkaaksi käy kun muistaa että esimerkiksi Nigeriassa kristillisillä argumenteilla perusteltuja noitavainoja tapahtuu. Ja tässä uhrin ja rikollisen tekijät ovat menneet nurin.
3: On hyvin vaikeaa ottaa vakavasti ajatusta että uskonto kitkisi taikauskoa, kun katselee miten täällä PISA -menestyneessä - ja erinäköisten väittämien mukaan skeptikkojen ylivallan alla elävässä - Suomessa uskotaan että Harry Potter on okkultiikkaa, ja että persoonallisen pahuuden voimilla voidaan oikeasti tehdä loitsuja. Ja joista perusluonteeltaan mullistavia, yliluonnollisia ja ehdottomasti empiirisesti havaittavia maailmanloppuja, ylöstempauksia ja vastaavia tulee ihan pian. Ja joista ihmeparanemiset rukouksella ovat ihan tavallista kauraa.

Tästä "helpoista kohdista". Voidaan nimittän miettiä vakavasti sitä, että onko uskovainen skeptismi (mallia Randi) mahdollista. Pintatasolla uskovainen voi toki epäillä, mutta skeptisyys on astetta enemmän. Uskova tekee epävarmuustilanteessa valinnan joka on olennaisesti päinvastainen kuin skeptikon. Molemmat epäilevät, mutta epäilyyn on aivan olennaisesti erilainen asenne. On selvää että uskovainen voi olla skeptinen "Harry Potterin" kautta saataville autenttisille noitavoimille olematta ristiriidassa uskonsa kanssa.

Olennaista onkin miettiä sitä, onko jossain sellainen raja joka muuttaa uskonasian typeryysasiaksi. Eli onko Jumala, tuonpuoleinen ja muut vastaavat jollain luonteella oleellisesti erilaisia kuin konkreettiset väitteet joissa esitetään esimerkiksi maailmanlopun, esineiden levitaation, ajatustenluvun, teleportaation tai ylöstempauksen kaltaisia väitteitä jossa on väitteitä jotka koskevat havaittavaa ympäröivää todellisuutta.

Tällöin avuksi voidaan ottaa ainakin ajatuksia Larry Laudanilta. Hänhän korostaa epäonnistuneen tieteen roolia esimerkiksi kreationismissa. Laudanin argumenteissahan on suoraan sanottu että kreationismi on huonoa tiedettä koska se väittää tosiasiakannanottoja esimerkiksi maan iästä - ja nämä taas eivät nykytiedemaailman näkemyksen mukaisia. Kreationistien näkemys ei ole nykyhetken tieteen näkemysten mukaisia (ja muuta tieteellistä näkemystähän meillä ei ole!)

Tätä kautta voitaisiin sanoa että noituus tekee rohkeita ennusteita todellisuudesta ja mokaa näissä. Siksi taikausko on typeryysasia. Uskonto on taas perusluonteeltaan käsiäheiluttelevampaa, eikä sillä ole minkäänlaista ennuste tai selitevoimaa todellisuudessa -ja on siksi uskonasia. Eli vähän kuten Kari Enqvist sanoi tuoreesti: "Tiede selittää miten, uskonto miksi." -lausumaan annettuna kannanottona. "tyytyi toteamaan sen tiimoilta vain, että tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Enqvist selosti, että uskonto antaa ainoastaan tunteen siitä, että selitys on annettu." Tätä kautta voidaan jopa sanoa että toisin kuin taikausko, usko ei ole epäonnistunut tutkimusohjelma. Se kun ei ole edes tutkimusohjelma.

Taikauskoissa onkin siis itse asiassa "liikaa tiedettä" ollakseen puhtaasti uskomusasia. Ja näin uskovainen skeptikkokaan ei ole mikään aivan mahdoton ajatus.