Aragorn: "The same blood flows in my veins. The same weakness.""
("Lord of the Rings", "The Fellowship of the Ring")
Historia on tieteistä se, joka näyttää vetoavan ihmisiin. Etenkin miehiin. Useimmiten historiaa ei kuitenkaan päntätä tietoaineena. Tiedot liittyvät nimittäin estetiikkaan. Hyvin monelle historian estetiikka on itsetuntemuksen estetiikkaa. Siksi esimerkiksi kun kirjastossa kuulee vanhojen ukkojen riitelevän historiantulkinnoista, voi lähestulkoon lyödä vetoa että aiheena on talvisota. Ja tulkinta liittyy kinastelijoiden maailmankuvaan jotenkin oleellisesti.
Historian tietoja pänttäävä siis itse asiassa kokee opiskelevansa itseään kun tutustuu alkuperäänsä, itseensä ja etiikkaan.
1: Esimerkiksi sisareni on kiinnostunut sukututkimuksesta. Hän on lausunut viisauden siitä että tietämällä mistä on tullut tietää itsensä. Hänelle kysymys on tavallaan alkuperän tuntemisesta, ja tämän nähdään olevan oleellista. Näin esimerkiksi talvisodan tunteminen on paitsi vuosilukuja ja tapahtumakuvauksia, se myäs määrittää suomalaista identiteettiä. Esimerkiksi Suomen häpeänä on se, että otimme apua natseilta, jotka sitten kaiken lisäksi polttivat Lapin ystävällisyyspäissään. Mutta olimme natsien puolella ja tämä on jotenkin noloa.
2: Tämän provenienssi-identiteetti -näkemyksen lisäksi voidaan ottaa pessimistisempi kuva historiasta, jossa historia on varoitusmerkkejä. Eli menneisyydessä on tehty virheitä ja että ihmiskunta olisi tuomittu toistamaan näitä virheitä jos niitä ei tiedostettaisi. Näin pidetään hyvänä että esiin nostetaan opetettavaksi ja muistettavaksi vaikkapa juutalaisten joukkotuhonta, holokausti. Se halutaan muistaa jotta se ei toistuisi, ei siksi että se rakentaisi jonkin massamurhaajaidentiteetin. Tämä kertominen nähdää joskus peräti traumanpurkamisena eikä sinä että kertomalla rakennettaisiin pessimististä minäkuvaa kertomalla että oltiin natsejen kavereiden jälkeläisiä.
Pidän molempia edellämainitsemampia lähtökohtia kiinnostavina ja vetoavina, siitä huolimatta että ensimmäinen kulma yrittää sitoa samanlaisuuteen menneisyyden kanssa ja jälkimmäinen taas yrittää katkaista tämän ketjun. Idea ei ole siltäkään suunnalta huono, että kun mietitään esimerkiksi evoluutiota ja sen tuttua iskulausetta "kelpoisimpien selviämisestä" on hyvä muistaa että evoluutio ei lupaa kuolemattomuutta. Vain sukulinjat selviävät. Evoluution kannalta jokainen sukulinjaketju on taaksepäin katsoen ehdoton ja katkeamaton, vahva. Eteenpäin se on sen sijaan epävarmaa. Tämäkin ambivalenssi on jotain joka johtaa mielenkiintoisiin epäsymmetrioihin. Johonkin jonka voidaan nähdä tukevan edellämainittua.
Historian esteettisyydessä on kuitenkin ongelmia. Nämä ongelmat tiivistyvät Thule -seuraan ja siihen liittyviin asioihin. Eli natseihin. Thule -seurahan yritti selvittää Saksalaisten esihistoriaa. Natsien tarina siitä että he edustivat geneettisesti ylivertaista rotua vaati menneisyyttä. Koska ilman menneisyyttä kaikki näyttäisi omituiselta. Kun saksan historiassa ei ollut tarjolla mitään samanlaista gloriaa kuin vaikkapa italialaisilla (roomalaiset sotasaavutukset) tai kreikkalaisilla (kreikan filosofia-sivistys), ajautuivat natsit rakentamaan kuvitteellisen esteettisen historian itselleen. Kukaan natsijohtajista ei välttämättä itse uskonut omiin rakennelmiinsa ja niiden todenmukaisuuteen. Mutta kotkasymboleita, SS -veitsiä ja hakaristejä tarvittiin jotta ihmiset kokisivat olevansa osa jatkumoa. Sillä ei ollut väliä että jatkumo oli vain muutaman vuoden ikäinen. (Mutta on hyvä muistaa että arvio "tuhatvuotisesta valtakunnasta" epäonnistui kaikilla laskutavoilla yli yhdeksänsadan yhdeksänkymmemen viiden vuoden verran. Tälläisessä tilassa ei voida olettaa kovin suurta tarkkuutta ajanlaskussa.)
Historiaa ei tarvittu koska estetiikka riittää. Filosofisesti ajatellen identiteetti ja muut ovat kuitenkin joka tapauksessa vain päälleliimaamista. Minä en ole vanhempani eivätkä he laajenna elämäänsä minun kauttani, elä minun kauttani. (Luojan kiitos ainakin heidän puolestaan, kun miettii miten tasapainoinen veikko olen fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti.) Meillä on yhteiset geenit ja jonkin verran yhteistä elämänhistoriaa.
Esteettisyys tulee sitten kaupan päälle. Kaikenlaisista romanttisista ihanteista ja kulttuurisista opetuksista. Historiakin on esteettistä vain tätä kautta. Historian kohdalla onkin niin, että ihminen joutuu katsomaan mitä ottaa ja mitä jättää. On otettava siistit asiat ja hylättävä toiset. Arvio tehdään aina nykyajassa, olipa se mikä tahansa. Loppujen lopuksi valinta on aina esteettinen, mutta ei välttämättä historiaa kunnioittava. Ja perimmäinen valinta on aina yhden yksilön valinta. Se on kuitenkin jotain jota muutkin voivat harkita. Ja historia tarjoaa pääsyn menneisyyteen katselemaan mitä jo kuolleet ihmiset ovat valinneet ja päättäneet. Konsultointi on hyvää etenkin jos valinta on aidosti oma.
Pohjimmiltaan historia on siis esteettistä ja merkityksellistä koska kaikki on. Ihmiset vain jostain syystä huomaavat sen historian kohdalla helpoiten. Jopa niin hyvin että osalla historia muuttuu ylioikeuttajaksi. Silloin esiin nousee esimerkiksi perinteisiin vetoaminen, jossa se että ennen on tehty jotain tai aina on tehty jotain tarkoittaa samaa kuin yleisoikeutus kokoa asille. Tämä on kuitenkin liian pitkälle menemistä.
Näin voisi käydä. Kun esimerkiksi itse selitän että vaikka jotkut asiat ovat menneet muodista, todellinen gentleman valitsee arkiasusteekseen ketjuhaarniskan, koska se on ajattoman tyylikäs, puhun vain omasta puolestani, en jonkun muun. Mutta toisaalta taatusti puhun omasta puolestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti