On mielenkiintoista miten Fry itse asiassa minun silmissäni määrittelee itse asiassa pohjimmiltaan fiksuuden huijaukseksi. Eli hän ei minusta suinkaan osoita että olisi erityisen tyhmä tehdessään tämänlaisen tunnustamisen. Mielestäni oman rajallisuuden tunnustaminen on viisauden alku. Ja useimmat fiksut ihmiset ovat nimenomaan ja juuri kuten Fryn kuvauksessa. He ovat spesialisteja jollain yhdellä alueella ja osaavat yleisluonteisesti muita. Nykykulttuurissa tarvitaan spesialisteja, ei enää eletä renessanssiaikoja jolloin vielä oli mahdollista olla kaikkien alojen huipulla oleva yleisnero. Kaltaiseni äärimmäiset generalistit jotka osaavat vähän kaikesta ovat itse asiassa varsin turhia nykymaailmassa.
Fryn näkemys on tärkeä, sillä usein älykkyydestä on hyvin yksinkertainen näkemys. Sitä pidetään knoppitietona. Saadakseen uskottavuutta historian osaajana pitää osata vuosilukuja ja nimiä. Ollakseen katutasolla uskottava filosofiassa pitää kyetä ennen kaikkea name droppaamaan kuuluisia nimiä. Kuitenkin suurin osa tiedosta on nimenomaan sitä että mennään metatasolle. Fry ei siis suinkaan riko sivistyskuvaa, vaan itse asiassa noudattaa sitä äärimmilleen. Ja rikkoo tätä kautta tämän sivistymättömien tason oletukset. Tämänlainen knoppiyleissivistys on kuitenkin nimenomaan sitä mitä Sue -lehdessäkin kerrottiin "Yleissivistys on monille älykkyyden mittari, ja luettu tieto merkki halusta osata ja ymmärtää asioita - tai ainakin tietää niistä mahdollisimman paljon. Tieto on monelle osa yhteiskunnallista hierarkiaa: mitä enemmän tiedät, sitä älykkäämpi ihminen olet." ... "Jos ilmoittaa, ettei halua tietää tai ottaa selvää jostain asiasta siksi, ettei kyseinen asia vain yksinkertaisesti kiinnosta, saa osakseen halveksuvia katseita ja putoaa automaattisesti alempaan älykkyysluokkaan." Fryllä onkin mahdollisuus nimenomaan sivistyneenä ihmisenä arvokas tilaisuus näyttää tämänlaisen knoppitietotason onttous.
Samalla Fry valitettavasti muistuttaa että minunkaltaisten generalistien kohdalla edessä on erittäin suuria vaikeuksia. Minullakin on ollut Fryn tapaan ilo ja onni liikkua aina itseäni viisaampien seurassa. (Lukiokaverini ovat kaikki jotain akateemisia tyyppejä, olen siis porukan virallinen luuseri kun olen vain ammattikorkean käynyt "pieni kandiparka".) Olen aina ollut generalisti joten olen tietyllä tavalla huijannut kaikkia, näyttänyt sivistyneemmältä kuin olen näyttämällä pelkkää yleistä lukeneisuutta.
Näen vain yhden tavan oikeuttaa tämänlaisen tilanteen. Se on metatasolle siirtyminen. Generalisteja tarvitaan vain ja ainoastaan siellä missä vaaditaan lateraalista ajattelua. Tämä tuottaa uusia, tosin mahdollisesti huonojakin, ajatuksia ja keinoja. Tämä ei toki toimi jos halutaan tehdä huipputiedettä. Mutta sen sijaan jos aiheena on skeptikkona oleminen ja pseudotieteiden kanssa puuhaaminen, on generalistina oleminen nimenomaan se, mikä antaa usein parhaan mahdollisen tuloksen.
Tähän on kaksi syytä.
1: Pseudotieteet pitävät siitä että aihe siirretään alueelle jossa keskustlija on huono. Näin ollen jos kreationisti keskustelee ammattifyysikon kanssa, hän välttää termodynamiikka -termiä ja puhuu jostain aivan muusta aiheesta. Heistä biologien kanssa on mukavaa puhua astrofysiikasta. Toisin päin kävisikin hassusti. Näin ollen tilanne on yleensä se, että jos alat pärjäämään keskustelussa, pseudotieteilijä vaihtaa välittömästi aihetta. Gish Gallopissa onkin taustahenkenä juuri se, että heitetään kaikenlaista hyvin erilaista tavaraa ja toivotaan että edes yksi menee läpi. Ja sitten keskitytään vain tähän.
2: Rehellisesti sanoen pseudotieteilijät ovat harvemmin niin hyviä kuin he ja heidän aateveljensä uskovat. Kun he viittaavat nimeen he eivät luo viittaussuhdetta argumenttiin tai tutkimukseen jonka oikeellisuustarkistuksessa nimi on apuna saati että odottaisivat ja toivoisivat että tätä tarkitussuhdetta testattaisiin ja katsottaisiin onko se tosi ja onko siihen viitattu oikeassa kontekstissa. He viittaavat name dropillaan pelkästään auktoriteettiin jonka uskovat tuovan karismaa asialle jolloin tarkistusta ei tarvita. Tekninen kieli on vain ad Tecnobabblea joka tekee asiasta vaikean kuuloista ja tuo tätä kautta uskottavuutta samalla tavalla kuin "hokkuspokkuksen" hokeminen niille markkinoiden silmänkääntäjille jotka haluavat puoskarilta ja hujarilta näyttämisen sijaan näyttää aidoilta maagikoilta, velhoilta ja poppamiehiltä. Heidän kanssaan toimiessa spesialistius on usein sitä että olet varustanut itsesi IT -tykillä vaikka pelkkä luodikko riittäisi. Siinä missä tieteenalan kärjessä oleminen on sitä että keskittyy ikään kuin olemaan hyvä joko nyrkkeilyssä, karatessa tai judossa, ja tavoittelevat kultamitalia tässä koska kaikissa ei voi menestyä, on generalistina oleminen sitä että pärjää niille luusereille jotka käyttää mitä sattuu kenties vähän karatelta, toisinaan judolta ja joskus nyrkkeilyltä näyttävää.
Toki generalistinen strategia voi toimia vakavamminkin otettavissa aiheissa. Tällöin keskittyminen tapahtuu kuitenkin yleensä yhteen oppialaan. (Useinhan spesialistit ovat erikoistuneet oppialan kapeaan sektoriin.)
Tänään luin arvioinnin Philipsen kirjoittamasta "God in age of Science?" nimisestä kirjasta. Sen ideana ei ole se klassinen, eli että otetaan yksittäinen teologinen argumentti tai sen alaluokka kuten fundamentalistmi tai kreationismi syyniin ja moititaan tätä. Sen sijaan se lähestyy teologiaa metatasolla. Se sen sijaan katsoo alaa kokonaisuutena, katsoo minkälaisia erilaisia teologisia näkemyksiä Jumalasta on ja tekee näistä erilaisista Jumalanäkemyksistä "päätöspuun". Eli kartoittaa missä kohden tehdään kannanottoja mihinkin suuntaan. Ja sitten kirja tutkii sitä että miten ihmiset valitsevat missäkin päätöspuun vaiheessa. Ja vasta sitten se argumentoi jokaisen tässä jakautuvan puun oksan kohdalla eteenpäin. Eli ensin kirjassa kartoitetaan teologian Jumalakäsitykset ja sitten se katsoo onko niissä järkeä ja järjettömät eliminoiden jäljelle jää sitten se mikä on säilyttämisen arvoista (jos tästä prosessita sitten selviää yhtään mitään läpi mikä on sekin mahdollista.) ; "One of the interesting structural features of the book is how Philipse organises the chapters around the strategic choices faced by the modern theist. As he sees it, these choices arrange themselves along the nodes and branches of a decision tree. At the first node, the believer faces a dilemma. They must ask themselves whether the proposition "God exists" has a truth value or not. That is to say, they must ask whether they are cognitivists or non-cognitivists about God's existence. If they are cognitivists (as most are) they face a second dilemma: do they think their belief in God is justified on evidential or non-evidential grounds? If they opt for non-evidentialism, they end-up with Plantinga-esque reformed epistemology. If they opt for evidentialism, they face a further dilemma: is the justifying evidence to be drawn from revelational texts, such as the bible, or is it to be drawn from empirical observations of the natural world (Natural Theology)?"
Lähestymistapa on vaikea ja vaatii ehdottomasti generalistia. Ja tämänlaiset teot ovat tärkeitä koska lopputuloksena on itse asiassa koko aihetta koskeva yleiskatsaus, jossa eri oppialat ja vaihtoehdot kuvataan ja näin saadaan laaja yleiskuva. Ja voidaan oikeasti tehdä relevantteja päätelmiä esimerkiksi koko jumalakysymyksen mielekkyydestä ja tämän mielekkyyden ehdoista. - Ja samalla erilaisia teologisia näkemyksiä estetään kiemurtelemasta oksalta toiselle ja vaihtamasta argumenttia lennosta, jos joku yrittää kikkailla vaihtamalla aihetta, jos joku tämänlaiseen saivartelukikkailuun vaikka yrittää lähteä. Strategia siis myös sulkee pakotiet saivartelija-kieroilijoilta.
Näkökanta on siksi ilmeisen hedelmällinen. Kirjan lopputulos näyttää siltä että jumalatodistuspuoli ei ole modernissa maailmassa kovinkaan vahvoilla. Tätä lopputulosta ei voitaisi saavuttaa uskottavasti oikein millään muulla strategialla. Sillä muutoin edessä on aina se, miten Jumala on epämääräinen ja vaikeasti määriteltävissä. Päätöspuun oksien ja näiden eliminoinnin kautta juuri tämänlaiset onglemat saadaan ammuttua alas.
En ole vielä lukenut tätä kirjaa, mutta jos se todella onnistuu siinä mitä se väittää, se on luultavasti hyvin voimakas isku agnostismille. Rehellisesti sanoen ajatus hirvittää hieman, mutta tämä kirja on kuitenkin tulossa lukulistalleni. Vähintään se on lukemisen ja kritiikin arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti