(Jussi K. Niemelä, "Mitä uusateismi on?", sivu 70)
USA:ssa uusateismia moititaan siitä että se "ei ole oikeaa teologiaa", ja ruotii pelkästään ruohonjuuritason toimijoita. Tätä pidetään aggressiivisena. Suomessa uusateismia on usein moitittu siitä, että se on peräisin Amerikkalaisesta kulttuurista, jossa fundamentalismi on voimakkaampaa. Yhteensopivuus kotimaamme kulttuuriin nähdään heikkona. Lisäksi uusateismia syytetään ylirationalisoitumisesta jossa uskonto teologisoituu ja latistuu pelkiksi opinkappaleiksi eikä siksi kuvaa uskonelämän moninaisuutta.
Itse olen aina ihmetellyt että miten uusateismin kaltaista filosofiaa voidaan tuomita alkuperän kautta. Tämä johtunee siitä että uusateismi nähdään pelkästään uskonnon debunkkaamisena, a-teismina jossa ateismi on vain jumaluskon puutetta. Tämä ajatus ateismin pelkästä ikonoklastisesta luonteesta ei kuitenkaan vastaa uusateismin levittämää maailmankuvaa juuri ollenkaan. Lisäongelmia tulee siitä että tosiasiassa Suomessakin uskonnollisuuteen on livahtanut vahvoja Amerikkalaisia vaikutuksia. Esimerkiski vaikka fundamentalismin asiantuntija Ruotsila korostaakin aina oikein "pääsääntöä" siitä että suomi on luterilainen ja USA kalvinistinen, on hän itsekin tuonut mielellään ulkomaantuliaisia esimerkiksi aborttikeskusteluun. Nämä tuontitavara-argumentit ovat olleet suomen fundamentalistejen itsekuvailuna esimerkiksi "raikkaita tuulahduksia". Ne ovat kuitenkin kalvinistisia.Kenties voimakkaimmin kalvinismi näkyy Puolimatkan tuotannossa ; Hän soveltaa reformoitua epistemologiaa, joka on nimenomaan kalvinistista. Esimerkiksi Plantingan sensus divinitatis on jotain joka kuvaa hyvin voimakkaasti kalvinismin ennaltamääräytymisen henkeä. Plantingahan selittää että kaikilla ei ole jumala-aistia ja osalla se on hyvinkin herkkä. Tämä sopii mainiosti kalvinismin predestinaatio -oppiin jossa pelastuvat ja tuhoutuvat ovat ennaltamääräytyneet. Sen sijaan se sopii erityisen huonosti luterilaiseen maailmankuvaan joka kiistää homo religiosus -asenteen kieltäen tätä kautta koko paranormaalin kyvyn jossa Jumalausko olisi jotain erityisen luonnollista. Lutherhan itse korosti uskonratkaisua ja vapaata tahtoa. ; Jostain syystä Puolimatkan kohdalla ei ole tehty kritiikkiä jonka tehon syyksi sanottaisiin pelkkää argumentin lähtömaata. (Ilmeisesti teologit tajuavat tässä kohden että alkuperämaan maininta ei ole validi kumousargumentti ollenkaan. Tajuaisivat sen uusateisminkin kohdalla!) Tässä valossa Puolimatkan uskonnonvapauskin on itse asiassa melko helposti havaittavissa kalvinismille ominaiseksi esoteeriseksi omahyväisyydeksi, jossa uskonnonvapaus näyttäytyy hieman omituisena, taustavoima kun ei ole valinta vaan fatalismi. Uskonnottomiin suhtaudutaan siksi aidon ja aktiivisen suvaitsemisen sijasta fatalistisen kohtalouskon kautta ignoroiden. Esimerkiksi tae-argumentaatiossa Puolimatka korostaa usein mielellään sitä, että vaikka ajattelu on kehäinen eikä siksi todista ateistille Jumalaa, se on kuitenkin kristitylle sisäisesti koherentti. Tämä asenne on itse asiassa äärimmäistä kalvinismia. Luterilainen asenne älykkääseen keskusteluun ja julistukseen ei ole pelkkää ennaltamääritellyn sisäpiirin luo saamista. Siellä luotetaan syvemmin kaikkien henkilöiden rationaalisuuteen, ei pelkästään niiden rationaalisuuteen joilla Jumala -aisti ei sokeutunut. Sensus divinitatis -aistin toiminta yhdessä takeen tuomaan kehään johtaa siihen että ateistit ajautuvat vammaisdiskurssin piiriin ja vain eheät ihmiset päätyvät pelastukseen kuten predestinaatio -oppiin kuuluukin.1: Tämän eron peittäminen onkin Puolimatkan tehokkaimpia retorisia kikkoja ; Hän puhuu sanoina positiiviseti ladatusta uskonnonvapaudesta, mutta sen takana on jotain joka kotimaamme luterilaisten uskonnonvapauskäsitysten kautta näyttäytyy jonain aivan muuna. Tämä asenne sitten heijastelee mainion opetusalan professorimme käytöstä noin yleisesti ottaen.
Fundamentalismi on kotimaassammekin kalvinistunut erityisen voimakkaasti ja tätä kauta uusateismi joka on uskovaistenkin mukaan ylikeskittynyt fundamentalismiin onkin siksi osuvampaa kuin suurin osa haluaisi tunnustaa. Kuitenkin samalla herää huomio siitä että uusateistinen kulttuuri ei kritisoi valtaosaa kotimaamme uskontoa. Ja lisäksi voi olla oikeaa tarvetta kalibroida nimenomaan uusateistien kritiikkipuolta. Tämä onkin otettu selvästi työn. Jussi K. Niemelän toimittama "Mitä uusateismi tarkoittaa?" nimittäin ottaa selvästi kantaa nimenomaan asioihin jotka ovat kotimaassamme olleet (a) yleiseti keskustelun alla olevia uusateismin kritiikkejä (b) yleisiä maassamme esiintyviä olkiukkokritiikkejä joissa uusateismia on väärinmääritelty.
Ateismi on määriteltävissä.
Tärkein asia on se, että vaikka ateismi onkin monisyinen kokonaisuus, sitä voidaan lähestyä analyyttisesti ja sosiologisesti. Monesti ateismin päälle heitetään epämääräisyyden verho joka kieltää ateisteja määrittelemästä ateismin moraalisäädöksiä. Uusateistit kuitenkin näkevät että uusateismin tärkein voima on antaa lupa olla ateisti ; Sen ytimessä on se, että ateismi nähdään valitettavan usein jonain joka määritellään ulkopulelta ja jonka määritteleminen muutoin kielletään ; Usein tämä tapahtuu uskonnollistamalla tietyt aiheet ; Eli uskonnolle annetaan valta määrittää sellaiset käsitteet kuin ateismi ja moraali. Näin esimerkiksi ateistit määritetään moraalittomiksi asettamalla kristillinen objektiivinen moraali ainoaksi moraaliksi ja määrittämällä että sen ulkopuolella ei ole mitään moraalia mahdollista ollakaan. Hupaisaa onkin että "Mitä uusateismi tarkoittaa?" antaa tämän tarpeen todisteeksi uusateistien vastustajan kotomaastamme. (s 96) "Teologian dosentti Timo Eskola väittää ateismikriittisessä teoksessaan Ateismin sietämätön keveys (2009), että ollakseen johdonmukaisia ateistejen tulisi olla sosiaalidarwinisteja, nihilistejä ja yli-ihmisopin kannattajia. Eskola siis tuputtaa ateisteille väkisin ideologiaa, jonka on itse katsonut ateisteille sopivaksi." Kirja itse asiassa määritteleekin uusateisteille sisäisesti koherentin etiikkavaihtoehdon, joka kuvaa sitä mikä moraalikäsitys uusateisteilla on. Jos ei ole sen kanssa samaa mieltä, voi toki olla ateisti, mutta ei uusateisti. Se keskittyy ajatukseen siitä että uusateisti haluaa olla eräällä tavalla hedonisti. Eli elää onnellista elämää. Tämän puolustamiseksi huolenpidon alle tulee monenlaisia asioita. Esimerkiksi elintoimintoihin liittyy kiistatta onnellisuutta tuottavia elementtejä, ja homeostaasin ylläpito voidaankin nähdä hyvin monisyisesti. Kirja erittelee sivuilla 103-111 karkeita pääpiirteitä uusateismin etiikasta ja kuvastaa että niiden lisäksi uusateisti voi valita aivan vapaasti vaikka aristoteelisen hyve -etiikan. Ateismi antaa tiettyjä konkreettista elämää korostavia näkemyksiä joita voi sitten maustaa vapaasti vaikkapa epikurolaisuudella (jonka kannattajia tiedän uusateistien keskuudessa olevan vaikka kirja mainitsee aristoteelisen eikä epikurolaista.)
Näin ollen ateistit ottavat toisenlaisen moraalin määritelmän ja ovat koherentteja tässä. Heistä moraalisuus on ihmisen eikä teologien dogmien märäittämä ominaisuus. Siksi mikään perustelu joka nojaa teologisiin dogmeihin ei osu ateisteihin, koska tämä ei tarkastele sisäistä maailmankuvan koherenttiutta vaan asettaa sille ulkopuolelta tulevia vaatimuksia. Uskova ei siis voi tunkea ateistille pakolla mielipiteitä. Tai sitten hän harjoittaa uskonnollista väkivaltaa jota uusateistit mielellään kritisoivatkin. Näin ollen Eskola ei tee ollenkaan sitä mitä luulee tekevänsä. Hän ei lakaise uusateisteja moraalittomiksi halveksittaviksi olennoiksi, vaan päin vastoin omalla kirjankirjoitusinnollaan näyttää miten fanaattista ja syyllistävää ja loukkaavaa vallankäyttöä akateemisestkin ihmiset voivat tehdä välittämättä kritisoimansa kohteen filosofisista tai argumentatiivisista perusteista.
"Ei, emme ole vapaa-ajattelijoita".
"Mikäli uusateismia pitäisi luokitella ideologisesti, uusateistejen voidaan todeta edustavan valistuksen perintöä ja kannattavan yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös uskonnonvapaus, joten jo lähtökohtaisesti uusateismi eroaa radikaalisti neuvostoliittolaisesta tieteellisestä ateismista."
("Mitä uusateismi tarkoittaa?", sivu 81)
Määrittelyongelmaa on hyvä tarkastella hieman lisää. tunnemme tämän ongelman aidosti jo teologiankin puolelta. Filosofiassa Jumala on epämääräinen. Silti siitä voidaan puhua. Ja yleensä se tehdään jakamalla asioita alakokonaisuuksiin ; Esimerkiksi teologeista on hyvin kätevää tarkastella kristinuskoa ja jakaa sitä alalohkoihin, kuten vaikkapa edelläni mainitsemiini luterilaisuuteen ja kalvinismiin. Kenties voidaan sanoa että filosofisesti on epäselvää että onko kalvinismi vai luterilaisuus enemmän kristillisyyttä, mutta kuitenkin samalla voidaan sanoa että näiden erottelu voidaan tehdä ja jonkun toimijan näkemysten voidaan sanoa olevan kalvinismin vastaisia (jos hän vaikkapa torjuu predestinaation vastenmielisenä eikä kikkaile sen kanssa flirttailevilla konsepteilla muka suvaitsevaisuuden nimissä.)
Siksipä "Mitä uusateismi tarkoittaa?" tekeekin itse asiassa hyvin paljon irtautumistyötä ateistisesta suuntauksesta nimeltä vapaa-ajattelijat. Tämä on kotimaamme kulttuurissa hyvin tarpeellinen esilletuotava. Sillä jostain syystä joka ikinen uskontokritiikki nähdään nimenomaan "vapaa -ajattelijuutena". (Jopa minua lyödään "vaparikortilla" päähän erittäin säännöllisesti vaikka olen agnostikko.) Tässä kuullaan miten vapaa-ajattelius on fundamentalismia ja että se on vähintään yhtä dogmaattista kuin uskonto. Ja tätä pidetään relevanttina vastavetona uusateisteille (ja agnostikoille).
Kirjaan osallistuneet irrottautuvat vapaa-ajattelijoista hyvinkin voimakkaasti. Sivut 85-89 on peräti omistettu sille miten vapaa-ajattelijoiden edustama kommunistinen ateismi on totaalisen perseestä. "Vapaa-ajattelijoissa on muutamia toisen ja kolmannen polven ateisteja, jotka ovat vielä fanaattisempia kuin vanhempansa. Tälläinen henkilö on uskonnollinen fundamentalisti par excellance - ateismista on hänelle tullut uskonto. Hänen koko elämänsä alkaa pyöriä ateismin ja sen levittämisen ympärillä." ... "Tälläistä fundamentalistiateistia loukkaa astua kirkkoon, tulla haudatuksi kirkon hoitamalle hautausmaalle, tai kuulla jumalanpalvelus radiosta. Fanaattinen ateisti ei voi edes antaa lapsensa kulkea uskonnollisen tilan tai oletetun sellaisen kautta; lapsi voi näet "saastua"." Rakenne liitossa tuomitaan syvästi "Lisäksi Vapaa-ajattelijain liiton järjestörakenne on sellainen, että se muistuttaa esikuvaansa Neuvostoliittoa. On liittokokousta, liittovaltuustoa ja -hallitusta, ja näiden lisäksi on vielä paikallisjärjestöt, jotka saattavat erota toisistaan enemmän kuin yö ja päivä. Tämä lisää valtataistelua, klikkiytymistä, sisäistä nokittelua, vainoharhaisia salaliittoteorioita..." Käytännön rakenne nähdään ongelmaksi myös toisen kirjoittajan tekstissä. Sivulla 143 kuvataan sitä miten on haluttu järjestää uskonottomien lapsille ET -opetusta, vapautuksia ruokarukouksista ja muita käytännön asioita. Tämän tavoitteen vuoksi on sitten liitytty Vapaa-ajattelijoihin. "Alkujärkytyksestä toivuttuani liityin Vapaa -ajattelijain liittoon, koska ajattelin että sen kautta pääsen ajamaan asiaani. Sainkin kaipaamaani apua ; liitto päätyi tekemään ruokailutottumuksista kantelun Aluehallintovirastoon. Tutustuin muihin samojen ongelmien kanssa kamppaileviin ja tulin pian valituksi Seinäjoen Vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtajaksi. Lähes yhtä pian huomasin kuitenkin, ettei Vapaa-ajattelijain liitto ollut se väylä, jonka kautta olisin kokenut pystyväni ajamaan uskonnottomien asioita. Paikallistason aktiivien vähäisyys, epäkäytännöllinen hallinnollinen rakenne, vanhanaikainen toimintamalli ja riitaisa ilmapiiri veivät liikaa energiaa."
Tässä on oleellista huomata, että tapa määritellä Jumala on uusateismissa hyvin erilainen kuin vapaa-ajatteliudessa. Tämä vaikuttaa myös toiseen suuntaukseen. Vapaa-ajatteliutta vaivaa kommunismi joka olettaa a priorisesti että Jumalaa ei ole. Sen tavoitteena on uskonnoton yhteiskunta, eli käännytysasenne jossa ihmisiä suostutellaan pois uskonnosta ja käännytetään ateisteiksi. Se, mikä taas kuvaa enemmän uusateismia on sekularismi, jossa uskonto eriytetään yksityisasiaksi josta saa olla ihan mitä mieltä tahansa. Lisäksi uusateisteille tyypillistä on se, että Jumalasuhde määritellään "relevanssin kautta". Jumala nähdään empiirisesti koska vain tällä on merkitystä koska jos Jumala on tämänlainen, se pakottaa purkamaan sekulaariuden ja rationalaisen ihmisen olisi pakko olla kristitty. Uusateistien uskonnonvapaus ei toki ole aivan järjestä riippumatonta. Heidän Jumalansa on a posteriorinen. Se nojaa naturalismiin jota se ei pidä ontologisena naturalismina vaan metodologisena naturalismina. Sivu 194 mainitsee seuraavaa uusateistejen asenteista tieteeseen "Toisin kuin Puolimatka ja monet hänen kaltaisensa ajattelijat väittävät, tiede ei lähde ontologisesta vaan metodologisesta ateismista." Tällä erolla korostetaan sitä että Jumalaa ei vapaa-ajattelijoiden tapaan ajatella a priorisesti olevaksi tai Puolimatkan tapaan oletetaan a priorisesti että Jumala on olemassa vaan että ajatuksen takana on seuraavankaltainen prosessi "Jos ihme tai Jumala hyväksyttäisiin asian selitykseksi vaiheessa X, pitäisikö ongelman tutkiminen lopettaa siihen? Entä jos toinen tutkija etenisi vaiheen X ohi vaiheeseen Y ja saisikin tästä selityksen X:älle? X siis ei olisikaan Jumala tai Jumalan luoma ihme, jolloin Jumala osoittautuisi vääräksi selitykseksi. Juuri näin tiede on itse asiassa toiminut: aiemmin Jumalan ihmeinä ja luomuksina pidetyistä asioista on saatu tieteellisen metodin avulla kestävää ja luotettavaa tietoa." Näin ollen a priorinen Jumalan rakentelu esioletuksin näyttäytyy dogmaattisena presuppositionismina jossa havaintoaineisto korkeintaan rationalisoiden yhdistetään aluksi olemassaolevaan Jumalaan, eli kysymys ei ole tieteestä vaan dogmanrakentelusta. Ja a posterioriset Jumalatodistukset ovat pettymysten historian rakentaman induktion valossa pelkkää tietämättömyyteen vetoamista jossa mielikuvien houkuttelulla rakennetaan irto-oletuksilla ja manipuloinneilla ulos aukkojen Jumala. ; Tämä nostaa esille sen, että vapaa-ajattelijoiden asenteisiin sovittautunut maamme uskontokritiikki ei oikeasti osaa suhtautua uusateistien tiedesuhteeseen juuri ollenkaan. Ero metodologisen ja ontologisen naturalismin ja "maailmankuvallisten esioletusten" välillä on oleellisesti erilainen kuin mitä se esiintyy käytännössä poikkeuksetta uusateisteihin kohdistuvassa kritiikissä.
Kolmas asia liittyykin islamsuhteeseen. (s. 87) "Vanhojen korpikommunistien vahvasta asemasta suomalaisen vapaa-ajattelun kentässä seuraa muutamia uusateismille ja kaikille ateisteille vahingollisia asioita. Islamkritiikki on kommunismille vaikeaa, koska yhteinen vihollinen Yhdysvallat on tärkeämpi kritiikin kohde kuin eksoottinen ja vieras uskonto. Sen sijaan kotoisessa kristinuskossa ja sen taustalla olevassa juutalaisuudessa nähdään suorastaan saatanallisia piirteitä." Kuitenkin uusateismi näyttäytyy nimenomaan islamkriittisenä. (s. 89) "Uusateismi tunnetaan hyökkäävän uskontokritiikin ohella erityisen kärkkäistä islamnäkemyksistä." Itse olen aina ihmetellyt ns. fatwakateuden käyttämistä argumenttina, koska uskontokritiikissä uusateistit (ja kaltaiseni agnostikotkin) käyttävät hyvinkin usein islamkriittisyyttä. Kuitenkin tälle kritiikille ollaan helposti sokeita. Kenties uusateisti sanomassa islamkriittisiä asioita nähdään vaikkapa kristillistä PerusSuomalaisena eikä tätä osata yhdistää oikeaan liikkeeseen. Ja kenties mielikuvat vapaa-ajattelijoista värittävät ateistisuutta kotomaassa niin runsaasti että uusateistien "monikulttuurisuutta" ei huomata koska on totuttu siihen että kommunistiset ateistit moittivat lähinnä "monokulttuurisesti" kristinuskoa. - Tähän tosin liittyy sekin että uusateisti on itse asiassa lievempää kuin klassinen ateismi. Tämä voi yllättää monet, sillä uusateismia on ulkoapäin määritetty nimenomaan evankeeliseksi fundamentalismiateismiksi jonka asennemaailmaa kuvaa vain termi "militanttius". Kuitenkin esimerkiksi Daniel Dennett (yksi "uusateismin neljästä ratsastajasta") on selvästi hyvinkin diplomaattinen. "Mitä uusateismi on?" kannustaakin ihmisiä (s. 203-204) ottamaan Dennettin kannan ja kannustaa etääntymään Harrisin (toinen "uusateismin neljästä ratsastajasta") islamvihasta jossa islam on vain terrorismia tai terrorismin tukemista ja Dawkinsista (kolmas det samma) josta uskonto on pääosin haitallista. Dennettin seuraava lausuma nostetaan arvoon. "Hän toteaa joidenkin näkevän uskonnon ihmiskunnan parhaana toivona ja toisen puolestaan konfliktien ensisijaisena lähteenä ja jatkaa: "Kuka on oikeassa? Minä en tiedä. Eivätkä tiedä ne neljä miljardit ihmisetkään joilla on intohimoisia uskonnollisia vakaumuksia. Eivätkä myöskään ne ateistit, jotka ovat varmoja että maailma olisi parempi paikka jos kaikki uskonto katoaisi.""
Loppukaneetti
Nostin tässä esille kirjassa olevan "piiloteeman", irrottautumisen vapaa-ajattelijoista. Kirjaa ei ole kirjoitettu tätä varten, mutta asia toistuu sen verran runsaasti että näen sen olevan yksi kirjan opettamista asioista. Toki olen tässä hieman valikoinut aineistoa ; Teknisesti uusateismi ei nimittäin irrottaudu vapaa-ajattelijoista ideaalina vaan vapaa-ajattelijoista käytännön ryhmänä. Erottautumisen kohde on siksi enemmänkin vanhakantainen kommunistinen ateismi kuin vapaa-ajattelijat ry. Tämä tulee ilmi esimerkiksi sivulla 87, jossa mainitaan että "Tampere-vetoinen nuorempi polvi on tässä suhteessa huomattavasti vanhoja kommunisteja loogisempi: nuoremmat vapaa-ajattelijat uskaltavat kritisoida myös islamia pelkäämättä rasistiksi leimautumista." Tämä korostaa sitä että vapaa-ajattelijoiden idea moniarvoisuudesta ja arvovapaudesta on jotain joka sallii uusateistia kuulumisen kyseiseen järjestöön. Kuitenkin sen sisällä oleva nurkkakuntaisuus nähdään uhkana ja irrottautumisen kohteena. Näin ollen suomessa uus -etusana on erityisen oleellinen. Ei siksi, että korostettaisiin (Eskolan malliin) sitä että uusateistit ovat fanaattisia. Vaan päinvastoin jotta mielikuvat ateismin fanaattisuudesta voidaan jättää historiaan ja uusateistit näyttäytyvätkin vanhaa ateismia suvaitsevaisempina.
Erotteluun on toki myös karkeampi syy. Nettirölläilijät ja muut häiriköt vouhkaavat ateismissa. Nämä eivät aja uusateistien asiaa, nostavat vastahankaisuutta ja vastaavaa. Näin tavoitteena on (a) paitsi kuvata uusateismia sen kautta mitä uusateistit kannattavat, myös (b) muokata uusateismia luterilaiseen yhteiskuntaan paremmin sopivaksi ehdottamalla parannuksia esimerkiksi debattikäyttäytymiseen. Toki tämä ei ole valtavan suuritöistä asennemuutosta, koska jo aiemmin esittämäni kohdat viittaavat siihen että erottautumista on usein tehty käytännön kokemusten kautta. Esimerkiksi Niemelä kokeili vapaa-ajattelijoita ja totesi että henki ei ole yhteensopiva hänen ajatusmaailmansa kanssa. Ja uusateistit muualla ovat kokeneet täsmälleen samaa. Kuitenkin samalla tunnustetaan että uusateismissakin on vääriä sävyjä (s. 70) "...väitän, että useimpien ellei jopa kaikkien uusateistejen kannattama sekulaari humanismi johtaa väistämättä laajasti käsitettyyn omantunnonvapauteen, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että uusateistien pitäisi kohdella toisia vakaumuksia nykyistä huomattavasti lempeämmin. Uusateismiin nimittäin liittyy aggressiivisia ja sivistymättömiä piirteitä, lähinnä vihamielistä suhtautumista uskonnollisiin ihmisiin, olivatpa nämä maltillisia tai fundamentalisteja." ... (s. 72) "Jos me ateistit kohtelemme maltillisia uskovaisia suopeasti, heidän omalta hyökkäävyydeltään putoaa pohja pois. Lempeämmän suhtautumisen myötä maltilliset uskovat alkavat väistämättä kunnioittamaan maltillisia ateisteja ja näin päästään aitoon, molempia osapuolia kunnioittavaan dialogiin." Näin uusateistit irtautuvat omista fundamentalisteistaan eivätkä anna heille suojaa. -Toisin kuin liberaaliteologeilla on valitettava tapa, heistä fundamenalistit ovat yksi vakaumus jota tulee suosia. Tässä mielessä on kuitenkin kaunista antaa oppia jotta toiset voivat ottaa opiksi esimerkin kautta.
Tämä onkin erityisen tärkeä jaottelu, koska moni muistaa uusateistejen epäviralliseksi keulakuvaksi päätyneen Jussi K. Niemelän "vaparitausta". Vapaa-ajattelijoihin rinnastaminen taas on konservatiivikristityillä niin toistuva että uskontokriitikko tarvitsisi natsikortille erityisen vastineen, "vaparikortin". Hän kuitenkin lopetti johtotehtävissä kesken kauden, ja syynä on juuri se että klassinen vapaa-ajattelius sopii äärimmäisen huonosti yhteen uusateismin sisällön kanssa. Molemmat ovat toki ateismia, mutta ero on äärimmäisen suuri. Siksi jos joku käsittelee uusateismia ja vapaa-ajatteliuutta samassa lauseessa missään muussa yhteydessä kuin "uusateistit toisin kuin vapaa-ajattelijoiden kaltaiset järjestöt" käytännössä ainoastaan ilmituo totaalisen tietämättömyytensä moittimastaan asiasta. Uusateismi ja vapaa-ajattelius eivät monesti mahdu samaan lauseeseen muuta kuin irrottautuvassa mielessä.
Kirjoittaja huomauttaa, että uusateismi on jo alkuun laittamani sitaatin kautta irrottautunut vahvasti myös kulttuurirelativismia harjoittavasta eksistentialistisesta ateismista, joka on liitoksissa postmoderniin ateismiin. Kannattamalla universalismia sanotaan implisiittisesti että postmodernilla kulttuurirelativismillä lähinnä pyyhitään persettä. Tämä on hyvä muistaa jos uusateistin kanssa keskustelee "vähemmistökortilla", jossa selittää että "kun homojen oikeudet niin on tuettava vähemmistöä nimeltä pedofiilit". Uusateismiin ei liity enemmistön tai vähemmistön kautta tapahtuva luokittelu tai eri maailmankuvien suosiminen vaan se noudattaa universaalia moraalinormistoa joka vain ei satu olemaan mitään teologista objektiivista moraalia, vaan perustuu enemmän käytännönläheiseen elämään. Tätä teemaa ei kuitenkaan yhtä konsistentisti kannatettu. Kenties siksi että postmoderni tai moderni eksistentialistinen ateismi asettaa eksistenssin essenssin edelle, joten järjestötoiminnan kaltaista ei tapahdu. Uusateisti ja kommunistinen ateismi taas laittaa essenssin eksistenssin edelle ja niiden välillä tapahtuu kilpailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti