Olennainen epäolennaisesta

Usein ihmiset ajautuvat argumentoinnissa epäolennaisuuteen. Klassisen argumentaation kannalta sivuraiteille ajautuminen on olkiukko, eli argumentaatiovirhe. Tätä kautta sanominen voidaan lähinnä ohittaa irrelevanttina typerihtimisenä ; Kuitenkin monesti sosiologisesti olkiukossa on järkeä. Se nimittäin kertoo olkiukonrakentajan tausta-asenteista ja maailmankuvasta.

Tämä on oleellista etenkin jos keskustelun alla on pseudotieteet tai denialismi. Niiden kohdalla kun on tavallitsa että maailmankuva on yksi ja sanoma toinen ; koko ajatus pseudotieteestä nimittäin perustuu siihen että jokin joka ei ole tiedettä yrittää naamioida itsensä sellaiseksi jonkinlaisella kielenkäytöllä ja teknisellä jargonilla. Argumentum ad Technobabblen kautta oma maailmankuvan käsitteet yritetään sovittaa hienostuneeseen kielenkäyttöön ja tätä kautta siihen syntyy vääristymiä. Kun jossain siis havaitaan olkiukko, voi olla mielenkiintoista tutkia miksi se tehdään.

Toki jo olkiukkoargumentin huomaaminen itsessään riittää osoittamaan että asia on huonosti perusteltu. Mutta jos mietitään miksi kyseinen henkilö on tehnyt tämän virheen, saadaan teosta usein ymmärretty - toki tässä on usein vähän sama kuin rikosten kanssa. Se, että saadaan selitys tekoon ei välttämättä tee siitä oikeutettua tekoa.

Otan esimerkiksi olkiukosta Tapio Puolimatkan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjassa sivulla 42 tekemän virheen. Tässä hän reagoi Kokon ja  Bargumin kansanomaiseksi tarkoitettuun evoluutiokirjaan "Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä". Kirja esittelee amatsoninmollikalat, lajin jossa on vain naaraita. Koska lisääntyminen tässä mallissa olisi muuten vaikeaa, se parittelee lähisukuisen lajin kanssa. Tämän johdosta lähilajitkin kärsivät, ja vaikeuttaa sekä lähilajin että amatsoninmollikalan itsensä tulevaisuutta. Kirja esittää tilanteen sivulla 224 sanoilla "Onhan kerrassaan älytöntä, että laji näin rajoittaa esiintymisensä muiden mollien kanssa samoille alueille, kun täydellisestä emansipoituneesta itsenäisyydestä ei puuttuisi kuin pienen ykslönkehityssignaalin muokkaaminen." Tässä muistutetaan siitä että lisääntyminen voitaisiin järjestää kauempana ja pienin muutoksin niin että laji ei tarvitsisi "geenien ryöstöä lajirajan laitamilta". Evoluutio siis selittää sekä sen miksi tämä lähilaji on lähellä, että muut ongelmat. Jumala voisi tietysti korjata tämänlaisen ja muokata etäisyyttä pidemmäksi ja yksilönkehitystä niin että ongelmaa ei olisi. Näin lähilaji ei olisi ongelmissa. Tapio Puolimatka vääntää asiasta kuitenkin omituisen heteronormatiivisen feminisminvastaisen retorisen kysymyksen (em. sivulla 42) "Tiedämmekö siis, ettei Jumalaa voi olla olemassa, koska hän ei amatsoninmollin lisääntymistä suunnitellessaan ole toteuttanut yhtä länsimaisen yhteiskunnan keskeistä arvoa, täydellisen emansipoitunutta itsenäisyyttä?" Omituisuus on huomattu "Mitä uusateismi on?" -kirjassa, joka huomauttaa olkiukkoluonteetsa (s. 189) "Näin professori ja tieteentekijä liimautuu kansanomaisen tietokirjan värikkääksi tarkoitettuun kielikuvaan sen sijaan, että kävisi argumentin ytimeen: siihen, miksi älykäs suunnittelija ei ole tehnyt amatsoninmollien lisääntymistapaa sellaiseksi, ettei laji tuhoaisi itse itseltään elinmahdollisuutta." Se, mikä kirjassa oli esimerkki evoluutiosta joka ilmenee joskus tämänlaisen lajiutumisen ja ekologisen loukun tapaan, on Puolimatkalle pelkkä eettinen ongelma.

Tarkalleen ottaen Puolimatka näki tässä pahan ongelman arugmentin joka oli väärin arvotettu. Puolimatkan maailmassa heteronormatiivisuus päin vastoin todistaa kristillisestä Jumalasta. Hänen mukaansa argumentti amatsoninmollikaloista olisi pahan ongelman argumentti "huonosta suunnittelusta", jossa vedotaan länsimaiseen arvokäsitykseen eikä siksi onnistuta todistamaan että Jumala olisi moraaliton. Jos argumentti voitaisiin nähdä pahan ongelman kautta, se olisi pikemminkin argumentti inkompetentin Jumalan puolesta. Mutta se oli oikasti hieman enemmän.

Tämä muistuttaa siitä että Intelligent Designin parissa on aina toitotettu siitä että Suunnittelijan puutteellisuus ei ole ongelma sille. Näin ollen inkompetenssilla ja pahuudella ei olisi sen kannalta mitään merkitystä. Kuitenkin näyttää siltä että
1: ID:n kannattajat ovat skeemoittuneet nimenomaan ylitunnistamaan pahan ongelmaan viittaavaa argumentaatiota sielläkin missä sitä ei ole. Kuten aiemmin blogaamani Valtaojan esimerkki ja sen käsittelyni muistuttaa, usein virheisiin vetoavan evoluutioargumentaation tapana on pikemminkin todistaa evoluution vähittäisyydestä kuin toimia suorana pahan ongelman esimerkkinä. Kuitenkin argumentit nähdään aina vain pahan ongelmana, ja tämän pohjalta niitä olkiukotetan Puolimatkan esimerkin tapaisesti kerrasta toiseen vuodesta toiseen
2: ID:n kannattajat myös yrittävät aina mahdollisimman usein paikata argumentin ja selittää miten se ei ole aidosti merkittävä esimerkki pahan ongelmasta. Toki jo Puolimatkan yritelmä voidaan nähdä tämänlaisena yrityksenä. [Tosin se on tässä harvinaisen huono koska se siirtää keskustelun inkompetenssista arvoihin; Sen sijaan että selittäisi funktionaalisuuden erinomaisuuden puolesta hän kertoo että feministinen emansipaatio ei ole välttämättä hyvyyttä.] Hienompi, paremmin tehty ja hienostuneempi esimerki tästä on Pekka Reinikaisen kirjassa "Darwin vai Älykäs Suunnitelma"  toistuvat (omituiset ja virheelliset) silmää koskevat esittelyt, jossa toisto vahvistaa että argumentaatiointoa pahan ongelman paikkaamiseen näyttää päinvastoin olevan paljon. ID -läiset miettivät ratkaisua näihin pahan ongelmiin äärimmäisen paljon, joten selkeästi pahan ongelma on jollain tavalla ID -läisille erityisen relevantti. [Reinikainen on siis selityksissään teknisempi ja taitavampi kuin Puolimatka. Hän on väärässä, mutta hän on huomattavasti vähemmän väärässä ja huomattavasti paremmin perustellen väärässä.]

Se, että argumentaatio halutaan puoliväkisin redusoida pahan ongelmaksi ja se, että pahan ongelmaksi redusoimisen jälkeen ei tulkita että kritiikki on irrelevanttia, vaan jatketaan siihen että selitetään miksi kyseessä ei olisi esimerkki pahan ongelmasta kertoo siitä että vaikka argumentatiivisesti pahan ongelma ei liity olennaisesti ID:seen, se kuitenkin liittyy sosiologisesti ID:n rakenteeseen erityisen olennaisesti. Näin ollen pahan ongelma -ilmiöön tarttuminen on sitä mistä aikaisemmin puhuin kun käsittelin taustojen ymmärtämisen ja pintatason jankkaamis-kinaamiseen jäämisen eroja.

Ensinnäkin on hyvä miettiä miksi Pahan ongelmaa ylihavaitaan eli nähdään sielläkin missä sitä ei suoraan ole. Tämä johtuu nimenomaan siitä että Intelligent Design on pseudotieteellisenä projektina eräänlainen konvertterin kautta tekstiä tuottava koneisto - Taustalla oleva mekanismi on se, että kaikkien pseudotieteiden ytimessä oleva "käsitteiden vallankaappaus" johtaa laajamittaisesti yhteensovittamattomuusongelmiin. Siinä yksi maailmankuva yritetään kuvata sen termejen välittämiseen sopimattoman maailmankuvan termillä josta seuraa käsittämisvaikeuksia, sisällönvääristymiä ja epämääräistymistä sekä sitä että peruskäsitteiden taustamääritelmät muuttuvat hyvin laajasti. Näin Intelligent Designin sosiologian ytimessä oleva kristillinen maailmankuva on siinä vain esitetty teknisellä kielellä, ja tieteen käsitteet eivät ole aivan 1:1 -yhteensopivat tämän kristillisen maailmankuvan käsitteiden kautta. Näin ollen kun ID -läinen tuottaa tekstiä, hän ikään kuin yrittää kääntää uskonnollisen maailmankuvan tieteellisille termeille. Ja koska termit eivät ole aivan yhteensopivia, viesti vääristyy matkalla hieman. Kannattajat osaavat kuitenkin lukea riittävän joustavasti ja armeliaasti, joten kun heillä on tiedossa oman maailmankuvan sisältö, he osaavat tulkita monitulkintaisesemmasta ja vääristyneestä tekstistä sen ytimen. Valitettavasti tämä joustava lukutapa koskee myös muuta tieteellistä kieltä ja näin kun ID -läinen lukee evolutionistien tekstiä, hän ei itse asiassa lue mitä nämä tarkoittavat vaan hänen mielensä vääntää senkin sen maailmankuvallisen kristillisen konvertterin läpi. Ja koska lukeminen on joustavaa ja vääristymiä korjaavaa, tässä syntyy lähes väistämättä tulkintavirheitä.

Reagointi-into kertoo että Pahan ongelman esilletuominen kertoo siitä että ID -liikkeessä kyseessä on uskonto ja de facto nimenomaan kristinusko. ID -argumentaatiossa pahan ongelma tuottaa kristitylle kriisin. Sillä vaikka Suunnittelija, jos se on vaikkapa avaruusolento, voi tuottaa virhellisyyksiä. Kukaan ei lähde kumoamaan raelilaisten ID -teorioita pahan ongelmalla koska avaruusolennot ovat teknisesti eteviä mutta eivät erehtymättömiä. Kuitenkin kun ID selittää usein klassiesti slogania "ID ei ota kantaa Suunnittelijan persoonaan. Se sanoo vain että takana on älyä joka voi olla kristinuskon Jumala." (Esimerkissä ei muuten koskaan toisteta mitään muuta uskontoa. Koska ID on "kristillisen kreationismin troijan hevonen" on selvää että tämä ei ole sattumaa, vaan taktinen strateginen suunnitelma. Voi olla kuvaa uskonnonvapautta mutta kristinuskon Jumala toimii muistutuksena omille piireille.) Jos pahan ongelma iskee sisään, se tuhoaa kaikki Jumalat jotka ovat hyviä ja kaikkivaltiaita. Näin ollen ID joutuisi sisäisen älykkyyden vuoksi rajaamaan että "ID ei ota kantaa Suunnittelijan persoonaan, joskin olemme eliminoineet muutamia vaihtohtoja ja yksi niistä on kristinuskon Jumala. Suunnittelija on siis jotain muuta." Ja tämä muuttaa pahan ongelmaan reagoimisen oleelliseksi. ID menettäisi sosiologisen ytimensä ja tätä kautta koko vaikutusvaltansa jos se tunnustaisi koskaan missään että Pahan ongelma olisi oleellisesti esillä. Pahan ongelman esilletuominen nostaa siksi ID -läisille esiin kumouksen siihen sloganin "joka voi olla kristinuskon Jumala" -kohtaan ja tämä tuottaa sille valtavia vaikeuksia.

Näin Pahan ongelmaan reagoiminen kertoo hyvin oleelisia asioita Intelligent Designistä. Oikeastaan jos ei haluta tarkastella sitä, onko ID tieteellisesti koherentti ja haluttaisiin vain tarkastella sitä onko tässä manipulaatioon ja valehteluun sortuva menettely (joka yrittää esimerkiksi ajaa tieteellistä totuutta kyseenalaisin menetelmin) olisi tämä huomio oikeastaan jo yksistään riittävä vihjaamaan siitä että tässä liikkeessä standardina on sanoa yhtä ja toimia toista. Tämä yksistään näyttää että Intelligent Designin kannattajilla on ns. ketunhäntä kainalossa.