Jonkin oppimisesta; Eli miten kulttuurikristillisyys ei viehätä kristittyjä

Ateisteista, uskonnottomista ja muista ei tykätä. Usein aika kategorisesti. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä aika monet ovat kuin minä: I am well past debate. Tämä näkyy siitä, että jos uskonnottomuudenpuolustaja on vilpitön ja uskoo ihmisten järkeen, hän usein lähtee perustelemaan miten esimerkiksi moraalinen kompassi ei vaadi teismiä. Mutta jos minulle joku tulee kertomaan että ilman Jumalaa sitä voisi vain mennä ja murhata, olen enemmän heittämässä onelinereitä siitä miten en taida uskaltaa debatoida heidän kanssaan koska jos teismi todella on ainut asia joka estää heidät murhaamasta, toivotan heille vain että valehtelevat jatkossakin itselleen, ja kovaa.

Tästä on joskus sanottu, että se on ilkeää eikä rakentavaa. Ja että jos on teisteille ystävällinen niin saattaa oppiakin jotain. Tämä on tarina siitä mitä ystävällisyydestä voi oppia. Konkretian kautta. Mitä tapahtuu jos joku onkin kulttuurikristitty tai muu sellainen joka suhtautuu suopeasti kristinuskoon. Miten häneen suhtaudutaan.

Puolisoni keskusteli netissä kristityn kanssa. Hän halusi olla sopuisa. Kun toinen kertoi kristillisestä vakaumuksestaan, puolisoni selitti että jos opetukset ovat hyviä niin miksipä ei. Kristitylle tämänlainen asetelma oli kuitenkin sellainen, että sitä ei voinut hyväksyä kristittynä. Sillä se asettaa kristillisyyden kontekstiin jossa kristinusko on vain filosofia muiden joukossa.

Hän selitti, että tilanne oli se, että;
*: Aidon merkityksen on oltava absoluuttista, riippumatta muodista tai ihmisten kulttuurisista innovaatioista. Aitoa merkitystä ei rakenneta tai keksitä. Aito Merkitys on olemassa ihmisten uskosta riippumatta.
*: Jos Jeesus oli vain ihminen, niin hän keksii kulttuurisen innovaation.
*: Josta pääteltiin eteenpäin, että: Kun niin moni ihminen uskoo Jeesukseen on Jeesus heille Aidosti Merkityksellinen. Ajatus on tietenkin siitä erikoinen, että ”merkityksen tekeminen” on tavallaan määritelty erikoisella tavalla. Ensin sanotaan että aitoa merkitystä ei voi saada vaikka suosion kautta. Mutta toisaalta aito merkitys kuitenkin tunnistetaan nimenomaan tämänlaisella käsiäänestyksellä. ; Toki tässä voi aina sanoa, että suosio signaloi merkityksestä, mutta samoilla kiemurteluilla mistä tahansa muoti-ilmiöstä joka on kulttuurinen innovaatio saadaan selitettyä Aidon Merkityksellinen.

Tämän huomioinnin jälkeen keskustelu siirtyi Lewisin trilemmaan jota kristitty piti vedenpitävänä. Puolisoni kehui että vaikka hänestä argumentti on huono, mutta hän näki että se oli kirjoitettu kauniisti ja hyvin, niin että siihen uskoi enemmän sen kauneuden kuin sen logiikan kautta. Itse en kyennyt näkemään edes sitä kauneutta ja selitin miten tähän trilemmaan uskova on paitsi väärässä, niin klassisesti tunnetuin syin väärässä, jolloin ainut kunniallinen tie asioista on kokemattomuus, esimerkiksi teini-ikäisyys tai muu kakaramaisuus. Kristitty paljastui lukion vastinetta käyväksi teiniksi. Tietenkin. Olin olettanut että keskustelukumppani olisi jotain 15 vuotta vanhempi. Minun ilmaisullani kun tapaa olemaan ikärajat ja kaikkea.

Käytän tätä nyt sitten oppiakseni tästä jotain. Ja tässä tartun ehkä hieman epätavanomaiseen asiaan Lewisin trilemmasta. Lähestyn tätä merkityksellisyyden ja viisauden kautta. Lähestyn tätä analogian kautta. En siis kumoa Lewisin trilemmaa tai osoita sen heikkouksia. Sen sijaan otan sen vahvimman osion. Ja käytän sitä hieman erikoisesti. Tästä seurannee ainakin se, että kristilliset katsojani todennäköisesti helpommin huomaavat miksi Lewisin trilemma on heikko. Ja jos eivät niin he oppinevat jotain siitä mitä skientismi voi määritelmällisesti tarkoittaa.

Meillä on kaksi tavallaan samantyylistä herraa. On Jeesus. Ja on Sokrates. Molemmat olivat eräänlaisia ajattelijoita. Molempia pidettiin eräänlaisina kansankiihottajina. Kumpikaan ei tavallaan kirjoittanut mitään sanomaansa ylös. Molemmilla oli tavallaan pari aika aggressiivista ja pömpöösiä seuraajaa, jotka kirjoittivat ylös asioita tavalla jotka haiskahtavat vähän siltä että näitä ajattelijoita käytettiin vähän niin kuin painottamaan auktoriteetillaan jotain asioita jotka olivat vähän niin kuin näiden kannattajien omia mielipiteitä. Olivatpa nämä sitten suuhunpistettyjä tai kaiken sanotun keskeltä valittuja. Molemmat tavallaan teloitettiin. Kumpaakin on tavallaan pidetty - sekä omana aikanaan että myöhemmin - hulluna, valehtelijana tai auktoriteettina.

Josta tietenkin päästään Lewisin trilemman ytimeen. Lewishän sanoi että kristuksen opetuksissa on sellainen piirre että Jeesus oli joko Hullu, Valehtelija tai Herra. Jeesus joko petti ihmiskuntaa tietoisella huijauksella jolloin hän ei ole seuraamisen arvonen, oli itsepetoksessa oleva hullu eikä arvostettava tai sitten hän oli taivaallinen ja Jumala. Lewisin argumentti oli kulttuurikristittyjä vastaan. Yksi Lewisin trilemman ydinteeseistä oli että hurskaasta joskin asenteellisesta kristitystä Lewisistä Jeesuksen dissaaminen oli luontevampaa kuin puolisoni harrastama hövelimpi suhtautuminen. Argumenttinahan Lewisin trilemma ei ole primaaristi edes jumalatodistus vaan nimenomaan tämä ”kulttuurikristillisyyden” torjuminen.

”I am trying here to prevent anyone saying the really foolish thing that people often say about Him: I'm ready to accept Jesus as a great moral teacher, but I don't accept his claim to be God. That is the one thing we must not say. A man who was merely a man and said the sort of things Jesus said would not be a great moral teacher. He would either be a lunatic — on the level with the man who says he is a poached egg — or else he would be the Devil of Hell. You must make your choice. Either this man was, and is, the Son of God, or else a madman or something worse. You can shut him up for a fool, you can spit at him and kill him as a demon or you can fall at his feet and call him Lord and God, but let us not come with any patronizing nonsense about his being a great human teacher. He has not left that open to us. He did not intend to. ... Now it seems to me obvious that He was neither a lunatic nor a fiend: and consequently, however strange or terrifying or unlikely it may seem, I have to accept the view that He was and is God.”

Tämä on hyvin kiinnostava asia koska Lewisin trilemmahan on periaatteessa mitä syvin ad hominem -tilanne. Asiat ovat tosia tai epätosia riippuen siitä kuka ne sanoo. Tämä periaatteessa tunnustaa asioita pidemmälle kuin puolisoni havaitsemat periaatteessa melko yksinkertaiset ja varsin tunnetut loogiset puutteet trilemmassa. Se nimittäin kertoo että argumentissa on kysymys auktoriteetista ja autoritaarisuudesta. Uskottavuus ei synny todistamisesta vaan Jeesuksen autorisoinnista.

Tähän yhtenä syynä on se, että Jeesus teki totuusväitteitä omasta itsestään. Lewis tuokin tämän esiin. Jeesus väitti voivansa anteeksiantaa syntejä, väitti olleensa aina olemassa ja palaavansa takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Vaihtoehtona sitten on Sokrates joka sanoi avoimesti omakuvauksia. Hän korosti sitä, että hän ei mitään tiedä. Sokrates on siksi jotenkin oleellisesti mahdollisempi ottaa vakavasti juuri siksi että hän ei väittänyt itsestään mitään kovin mahtipontista.

Tämä tavallaan palauttaa mieleeni sen, miten Christopher Hitchens onkin sanonut jotain siitä miten ateismia määritellään uskoksi. Hitchensin keskustelukumppani esitti että Hitchensin pitäisi tunnustaa että hänellä on uskoa loogisiin prosesseihin. Ja piti voittona sitä miten Hitchens sanoi että logiikka on inhimillinen kontrukti ja ihmiskunnan luomus. Ja että sen vuoksi ateistit ja teistit olivat ottamassa asetelmia uskossa. Hitchensin pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä että myös koraani ja Raamattu olivat ihmisten luomuksia. Ne vain väittivät olevansa vielä jotain enemmän.

Lewisin trilemmaan nojaavat ovat tässä tilanteessa tavallaan heikoilla koska tämä tavallaan sulkee heiltä teitä. ; Ja kun asiaa tarkemmin miettii niin ne ihmiset jotka puhuvat uskonnosta ja maailmankuvallisuudesta korostavat usein ja mielellään sitä miten kaikessa on vakaumusta ja kaikilla on erilaisia aksioomia. Ja miten tämä on itse asiassa tasa-arvoistava kulma eikä mikään sellainen jonka avulla uskonto muuttuu perustelluksi. Itse käyttäisin tämänlaisia vain viimeisenä oljenkortena koska tämä ei perustele miksi oma kanta on hyvä ja järkevä vaan miksi siihen voi siitä huolimatta uskoa että se ei ole.

Itse olen aika kauan aikaa sitten vetänyt keskustelun siihen että jos Jumala on foundaatti niin se ei ole johtopäätös. Ja itse keskustelen johtopäätöksistä. Ne ovat kiinnostavia. Siksi mielestäni esimerkiksi ne jotka kutsuvat kreationismi-evoluutioteoriaväittelyä joksikin jossa vastapuoli ”uskoo evoluutioon” niin tosiasiassa he ovat ymmärtäneet asioita vähän. Kreationisteilla Jumala toki todellakin vaikuttaa olevan perususkomus, premissi josta johdetaan muita uskomuksia samaan tapaan kuin jollain Alvin Plantingalla. Mutta evoluutioteoria on vähemmän perususkomus ja enemmän johtopäätös joka seuraa toisista uskomuksista. Sellaisista kuin ajatus siitä että on järkevää ajatella että luonnonlait ovat olleet eilen samoja kuin mitä tänään ja että huomenna on samoin. Ja näin on järkevää katsoa menneisyyden tapahtumia sen sääntöjoukon kautta mitä nykyajassa havaitaan. Ja on järkevää rakentaa kone koska sen toimintaperiaate ei muutu huomenna joksikin ihan muuksi jotenkin spontaanisti kun luonnonlait muuttuvat tyystin.

Siksi kysymykseni tapaavatkin mennä esimerkiksi parsimoniakeskeisiksi. Sellaisiksi kuin että luottaako toinen logiikkaan. Koska jos luottaa niin tosiasiassa hän usein ottaa tämän lisäksi jotain lisäuskomuksia. Ja uskonnon yksi perusongelma on juuri siinä että se on tavallaan aika pömpöösi. Se väittää aina olevansa enemmän kuin tietoa. Se vaatii ehdottomuutta. Se nojaa syvään ontologiseen väitelauseseen, ideaan ideoista. Tätä kautta uskonto on aika heikoilla. Se väittää että kaikki vaatii uskoa ja kaikki nojaa uskomuksiin. Mutta se jotenkin kuitenkin sisältää itseään koskevia väitteitä jotka tavallaan sulkevat erehtyväisyysvaihtoehtoja pois. Samalla tavalla kuin Lewis tekee trilemmassaan. Tässä korostan että puhtaasti ontologisesti ajatellen ideaalina on tällöin Totuus joka on ikuinen ja muuttumaton ja vähempi ei kelpaa Ja jos uskonnosta pitäisi luopua niin tieteen pitäisi tulla tilalle ja tarjota juuri tälläinen Totuus mitään pois leikkaamatta. Vähän kuin Absoluuttinen merkitys. Kuitenkin tiallle saattaa oikeasti tulla vain paras mahdollinen inhimillinen tieto jossa on aina erehtymisen mahdollisuus. Uskovaisen päähän mahtuu aika heikosti sellainen ajatus että Skientisti ei väitä olevansa uusi Herra vaan nimenomaan väittää tulevansa Sokrateeksi Sokrateen paikalle. Sillä jos tavoitteena on tieto niin episteemisellä tasolla oleva paras mahdollinen tieto voi muuttua vaikka joka ikinen päivä. Itse asiassa se ideaalitilanteissa usein tekeekin juuri tätä. Koska se tarkoittaa että opimme koko ajan.

Ja että niin kauan kuin Sokrates on Sokrates, se ei ole Jeesus. Ja sitä ei tarvitse torpata naurettavaksi kuunneltavana. Ainakin itse näen että tämän eron vuoksi tiedettä tulee kuunnella avoimella mielellä. Mutta uskonnon ottaminen kulttuurikristillisesti on vähintään haasteellista. Tiede voi olla olemassa ilman että se olettaa olevansa absoluuttisesti tosi. Tiede voi olla myös ainut tai paras tietämisen tapa ilman että se väittää olevansa lopullinen ja erehtymätön. Aivan kuten Sokrateskin voi olla viisain kaikista vaikka väittää että ei oikein mitään tiedäkään.

---

Viitteet:
C. S. Lewis, ”Mere Christianity” (1952) [suom. ”Tätä on kristinusko”]
”10 Times Non-Believers Arguments Blew Our Minds” [https://youtu.be/RpG9WgpKE80]

Tarve uusuusateismille?

Keskustelin lyhyen ajan mittaan kolmen eteläsuomalaisen nuoren ateistin kanssa. Koostan tähän mistä tämä "totaalisen riittämätön otoskoko" oli suunnilleen samaa mieltä.

He eivät ehdottomasti kuulu vapaa-ajattelijoihin. Syynä on vastenmielisyys kommunistista ateismia kohtaan. Ja siihen voi törmätä vapaa-ajattelijoissa. He eivät halua olla tekemisissä sellaisten kanssa. He eivät myöskään pitäneet uusateisteista.

Etenkin Dawkins koettiin vastenmielisenä. Pienellä tenttaamisella heidät saatiin jopa ihmettelemään sitä, että miksi. Hitchensillä kun on ollut äksympi tyyli, häijymmät mielipiteet, tiukempia asenteita ja esiintyminenkin oli kuin äksyn juopon. Dawkinsilla ei ollut paljoa kovin dramaattisia tai poikkeavia mielipiteitä ja hän on sisällöiltään Hitchensiä kohteliaampi. Silti Dawkinsia pidetään helposti militantin ateismin keulakuvana, ei Hitchensiä.

On toki ymmärrettävää jos oikeistokristityt eivät ota Hitchensiä esiin. Hän kun oli monissa asioissa nimenomaan samaa mieltä heidän kanssaan. Mutta kun nuori liberaali ateisti ottaa saman kannan, syynä on jokin muu. Kenties syynä on se, että Dawkins on sisäoppilaitoksessa kasvanut. Hänen esiintymisensä on snobia. Hän on besserwisseri. Nämä ovat etäännyttäviä ominaisuuksia.

Joka tapauksessa näitä ateisteja ei varmasti nähdä uusateistien toiminnassa mukana. Heitä kuitenkin jossain määrin leimataan tämän liikkeen mukaan. Toisin sanoen uusateismin tietyt puolet voivat olla jopa haitaksi. Heidät vähintään identifioidaan johonkin mihin he eivät halua identifioitua.

Uusateisteihin suhtautumisesta

Kotimaassa oli kirjoitus joka oli otsikoitu "Miksi uusateismi leviää?" Siinä viitattiin Sillforsiin joka on tutkinut aihetta ja kommentoidaan esimerkiksi että "Sillfors näkee, että ateismin yleistymistä selittävät useat samanaikaiset sosiokulttuuriset vaikuttimet." Korostettua on että myös Kotimaa Pro:hon on kirjoitettu aiheesta. (Juttuun oli annettu linkki siihen.) Tämä on hyvin kiinnostava kannanotto sillä virallisen selityksen mukaan uusateismi on ollut lyhytaikainen ohimenevä muoti-ilmiö. Tässä on pitkään toistettu sitä kantaa mitä Alister McGrath esitti vieraillessaan suomessa vuonna 2013. Hänen mukaansa uusateismin suosio olisi romahtamassa lähitulevaisuudessa. "Lyhytaikaisen muotihairahduksen" toistaminen on ollut eräs aiheita koskevia kliseitä.

Mutta muutenkin uusateismiin on aivan tuoreesti suhtauduttu toisella tavalla. Milla Hillberg blogasi "Kotimaahan" tekstin jossa hän haki positiivista suhtautumista uusateismiin. "Uusateismin piirissä on noussut joka mantereelle Sunday Assembly - seurakuntia, joiden motto on ”Live better, help often and wonder more” (Elä paremmin, auta usein ja ihmettele enemmän). Kuulostaa melkein liian hyvältä? Toisaalta miksi ei... Eivät kai ne ateistit sen kummempi suuntaus ole kuin muukaan tämän maailman uskonkirjo. Jonkinlainen uskomusjärjestelmähän se ateismikin kaiketi on? Näissä SA-seurakunnissa lauletaan ja kuunnellaan puheita kuten kirkossa konsanaan, jopa Hakuna Matataa kuulemma. Puheet siellä ovat jonkinlaista elämänviisautta ja filosofiaa."

Tämä yllättää.

Sillä tavallisesti sitä kuulee "ateismikin on uskonto" -tyylistä lähestymistapaa lähinnä siten että uskontoa käytetään sanan pejoratiivisessa sävyssä. Toki tässäkin on joitain omituisuuksia, päällisin puolin esimerkiksi lausunto "Uusateismi on 2000-luvulla noussut ilmiö, joka kritisoi perinteistä uskoa ja yliluonnollista. Kuitenkin se on kiinnostunut panteismista, meditaatiosta ja eettisyydestä. Ristiriitaista vai ei?" on erikoinen. Ihan siksi että ajatus eettisyyden ja yliluonnollisen suhteesta on tässä vähintään asenteellisten piilo-oletusten sävyttämää. Lisäksi se, jos jossain lauletaan yhteislauluja ja kuunnellaan puheita ja esitelmöintiä tupataan näissä yhteyksissä liimaamaan kenties liiankin tiiviisti uskonnollissävytteiseen tekstiin. Ei se sitten muutu "käsitteenkorvaushoidolla" jumalanpalvelukseksi, seurakuntatoiminnaksi tai virsilauluksi. Ellei sitten harjoita "korvaushoitoa" jossa nämä asiat määritellään vähintään asenteellisilla piilo-oletuksilla melko lailla uusiksi tavalla joka kyseenalaistaa näiden käsitteiden käytön esimerkiksi kommunikatiivisessa ihmispuheessa.

Tätä "korvaushoitokantaa" esittelee esimerkiksi jälkimmäiseen blogaukseen kommentoinut Matias Roto joka esitti että "Sekä psykologisesti että sosiologisesti ateismi on uskonto. Se valtaa ihmisen käyttäytymisessä juuri saman henkisen ja toiminnallisen tilan kuin muutkin uskonnot." Ajatus on omituinen sillä ateismi ei ole uskonto määritelmällisesti. Se ei ole myöskään uskonto psykologisesti, sillä kognitiivisessa uskontotieteessä asia menee kuten vaikkapa Pascal Boyer sen kuvaa ; Ihmisillä on ns. strategista tietoa, eli noloja salaisuuksia. Uskonnollinen käyttäytyminen kuten lepytysrituaalit, tulevat kuvioihin siinä vaiheessa kun jollain taholla uskotaan olevan pääsy tähän tietoon. Siksi avaruusolentoihin voidaan suhtautua eri tavalla ; Osa on uskonnollisia ja näissä avaruusolennot voivat lukea ajatuksia. Ateisteilla tämä puoli poistuu joten psykologisessakin mielessä (uus)ateismi on ideologia. Roton lausunto on järkevä jos ja vain jos uskonnoksi tuomitaan kaikki sosiaalinen. (Ja jos se otettaisiin lähtökohdaksi, olisi todella erikoista ja asennevammaista selittää että ateisti joko on antisosiaalinen luuseri tai sitten osallistuu uskontoon. True by definition, mutta määritelmä onkin kusipäisen ihmisen määritelmä.) Mutta sanaa "psykologia" voidaankin ilmeisesti käyttää miten tahansa. Sillä uskonnolla on klassiesti omituinen suhde tieteeseen. NoMa -periaate toimii vain yhteen suuntaan. Siihen jossa tiedemies ottaa kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin.

Uusateismista on tärkeää puhua (terminä ja ilmiönä) mutta siitä ei oikein ole osattu.

Toisaalta myös monet ateistit suhtautuvat hieman omituisesti uusateismiin. Tästä esimerkkinä olkoot Joona Ojasen kommentti "Uusateismi on käsitteenä täysin turha. On vain teismi ja sen negaatio ateismi. Yleensä näissä asioissa menee puurot ja vellit sekaisin ja puhuttaessa ateismista, puhutaankin sekulaarista humanismista." Tämä lausunto on tavallinen ateismin kannattajien puolella. Itse ihmettelen miksi on niin yleistä että ateisti haluaa kiistää termin "uusateismi" käytön. Nimi on toki huono siinä mielessä että sen argumentit voidaan periaatteessa sitoa erilaisiin ajatusperinteisiin. Mutta tarvetta eriyttämiselle on. Osittain tämä vastahankaisuus varmasti johtuu siitä että nimitys "uusateisti" on useimmiten jotain jota yleensä sanotaan “ulkopuolelta”. Ja silloin se toimii käytännössä herjausterminä, jonain joka on "militantin ateistin" synonyymi. (Syistä joita minun on hyvin vaikeaa ymmärtää.) On totta että uusateismi -termin huonoutta korostaa se, että aika harva identifioituu “uusateistiksi”. Kuitenkin jos ajatellaan että ateismi on vain Jumaluskon puutetta niin sitten on todellakin tarpeen tehdä tarkennuksia. Uusateismi on siis isompi lista kriteeriattribuutteja. Ja tarkennus on tarpeen juuri ateismin määritelmän laajuuden/epätäsmällisyyen/epämääräisyyden takia. Siksi ateistinäkökulmasta kirjoitettu “Mitä uusateismi tarkoittaa?” on otsikoitu kuten on.

Molempien on syytä tiedostaa että uusateismi on
1: Periaatteessa sen argumentisto voidaan olennaisilta osin sitoa "neljään ratsastajaan" (Richard Dawkins, Daniel Dennett, Sam Harris ja Christopher Hitchens). He aloittivat kirjoittelun asiasta joka oli “netissäpyörijöille tuttua kauraa”. Ja joka teki ateismista uutta lähinnä sitä kautta että sen avulla myytiin sikana kirjoja. (Mitään uutta se ei ollut argumentatiivisesti.) Ideaa yhdistetään toki moniin muihinkin kuten Stephen Lawiin, Ayyan Hirsi-Aliin ja vastaaviin. Näissä ei ole havaittavissa mitään tässä blogissa korostettua jossa suhde monoteismiin ja muihin uskontoihin olisivat oleellisesti erilaisia. Uusateisteja moititaan myös toisesta asiasta ; fatwaenvystä, mutta tosiasiassa islamkritiikkiä pursuaa jos on yhtään tutustunut. (Tosin harva uskova esimerkiksi osaa sanoa että mitä Dennett sanoo uskontokritiikissään. Suu pyöreänä ovat ateismin superymmärtäjät.)
2: Sosiologisesti uusateistit eivät ole dogmaattisia. Eli kirjat ovat enemmänkin suuntaa antavia. Tämä on hieman hankala selittää, mutta uusateisteja on sosiologisesti ymmärrettävä tilastollisena löyhänä ilmiönä. Olenkin aiemmin kirjoittanut Larry Tauntonin artikkeliin joka korosti että uusateisteja ei voi ymmärtää dogmaattisina eikä pelkästään kirjojen kautta. Teokset eivät ole auktoriteetteja. Karkeasti ottaen uustateismissa mielipiteet ovat vapaita mutta eivät satunnaisia.

Uusateismi on tässä mielessä vaikea tarkastelukohde. Sillä perinteinen näkökanta joissa on ideologia, sen perusteokset ja näiden perusteesit joista sitten muodostuu ideologian kriteeriattribuutteja eli dogmia on väärä. Tässä mielessä se muistuttaa melko vahvasti toista uutta ideologiaa, ns. anonymous -ryhmää eli anonyymejä. Anonyymejä ei ole keskusjohdettu. Sillä ei ole mitään perusideologiaa. Sillä ei ole edes näkyviä johtajia. Periaatteessa kuka tahansa voi sanoa olevansa "anonymous" tai osa tätä. Jäsenvaatimuksia ei ole. Kuitenkin laajassa mielessä voidaan sanoa että "anonymous" kannattaa tiedon saatavuutta ja avoimuutta. Että sen parissa keskitytään julkisuuteen. Että näitä haetaan ilman että persoonallisuus selviää. Ja välineenä ovat joko kokoontumiset paikkoihin, tietomurrot ja tietovuodot. Ja julkisissa kokoontumisissa käytetään naamaria, yleensä Guy Fawkes -naamaria "V niin kuin verikosto" -elokuvasta. Ja asenne jossa "we are doing it for lulz". Eli tempuilla ei haeta taloudellista etua. Näiden avulla voidaan sanoa onko jokin tapahtuma tai tempaus anonymousia hyvin kuvaava vai ei. Yhteys on tilastollinen mutta olemassa.

Merkittävimpiä kannatettuja arvoja ovat individualismi, sitoutuminen tieteeseen ja yleishumanistisiin arvoihin. Näitä kannatetaan vähintään nimessä. Ja kuten Sillfors korostaa, individualisoitumsiella on vaikutusta uusateismin suosiossa joten tämä individualismi toteutuu myös käytännön tasolla. Etiikan kohdalla mielenkiintoista on se, että siinä sitoudutaan pääasiassa sekularismiin ja humanismiin. Tästä ollaan yllättävän samaa mieltä vaikka metaeettisesti katsoen variaatiota on hirmu paljon ; Sam Harris kiistää humen giljotiinin mielekkyyden ja hänen “moraalinen maisemansa” rakentaa aksiomaattisen objektiivisen moraalin joka ei ole sen epäkoherentimpi tai oletuksenvaraisempi kuin mikään muukaan objektiivienn moraali. Richard Dawkins pitää humen giljotiinia relevanttina.)

Tämä on tärkeää sillä uusateismin kohdalla on omituisia piirteitä. Esimerkiksi ; Enemmistö uusateisteista ovat "liberaaleja" ja hieman vasemmalla kallellaan. Mutta jos olet oikeistolainen ja ateisti, sinun on hyvin vaikeaa mennä mukaan vasemmistolaiseen kulttuurirelativistiseen ateismiin. Uusateismi ottaakin monesti etäisyyttä kulttuurirelativismiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sam Harrisin varsin kärkäs islamkritiikki ja Jussi K. Niemelän kannanotot joissa korostuu se että hän ei pidä YK:n ihmisoikeuksien levittämistä minään kulttuuri-imperalismina. Uusateismi on tavallaan lähinnä tarpeen sen vuoksi että eksistentialistiset ja vasemmistolais-kommunistiset tahot ovat napanneet ateismin haltuunsa aika vahvasti. Ateistijärjestöjen tasolla esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden yleiset ajatukset eroavat oleellisesti monin paikoin niistä arvoista joita uusateistit kannattavat että "uusateisteihin ei voi vedellä vapareita" menettämättä uskottavuuttaan. Moni kokee että uusateismi olisi riitaisaa ja lahkoutuvaa, ja tässä vedotaan esimerkiksi Kari Virtasen tapaan, että "Individualismi ei kyllä ole mitenkään uusateismin tyypillinen piirre, ainakaan liikkeen sisällä. Ajatusta individualismista tarjotaan kyllä uusateistisen lähetystyön kohteena oleville kristityille. Kerran uusateistien seurakuntaan päädyttyäsi yhteisön paine hyväksyä oman porukan ajatukset on yhtä kova kuin uskonnollisessa yhteisössä. Kuten Helsingin ateistiyhdistysten jakautuminen osoittaa, oppiriidat johtavat myös samalla tavalla lahkoutumiseen." Hän on väärässä. Tämä eriytyminen todistaa vain sen että uusateismi on tärkeä määritelmä. Ei että se ei olisi individualistinen.

Tässä onkin tavallaan tärkeää ymmärtää mitä sekularismi useimmille uusateisteille merkitsee.

Perinteisesti rationaalisuutta ja tiedettä korostava ateismi on uskonut siihen että ateistit jotenkin pyyhkisivät uskonnon pois. Uusateistejen maailmassa sen sijaan esillä on enemmänkin “kissojen paimentaminen”. Eli tässä ei uskota että uskonto tuhoutuu ja korvautuu. Kysymys on enemmän siitä että ateistejen tulee saada lukumääräänsä suhteutetusti vaikutusvaltaa ja kuuluvuutta ja arvostusta.

Tässä kohden ateistien retoriikkaa ei oikein näytetä ymmärtävän. Daniel Dennett on esimerkiksi korostanut että hän ei halua käännyttää ketään. Dawkins korostaa "Jumalharhan" alustuksessa asti että hän toivoo että ihmiset muuttaisivat mieltään, mutta hän ei kuitenkaan usko että niin tapahtuu. Ja tästä seuraa se, että retoriikka ei pyri miellyttämään. Suostuttelu ei ole tarpeen vaan "nau-unta". Viestinä ei ole hakea suosiota liikkeelle vaan poliittisia oikeuksia. Viesti ei ole "käänny meihin" vaan "vittu nyt saa riittää, minua ei kohdella noin". Uskontojen tapakulttuuri liitetään osassa uusateistejen puheessa osaksi uskonnon tabuasiaa. Karkeasti ottaen kulttuurirelativismista irtautuminen onkin noissa piireissä johtanut siihen että uskonto ei ole oikeutus ja tekosyy. Kulttuurirelativisti hakee ymmärrystä. Uusateistejen parissa on - itsellenikin tuttu - asenne jossa jos uskonto oikeuttaa vääryydenteon ideologiaansa niin "sen pahempi uskonnolle".

Tämä riitaisuus voidaan kokea monipuolisuuden esteeksi. Että uusateistit lahkoutuvat ja ovat riitaisia. Henkenä "käännyttämisretoriikkaideologioissa" näyttääkin olevan se että sopuisuus ja erimielisyyksien lakaisu poliittiseen korrektiuteen on samaa kuin moniarvoisuus. Uusateistit sen sijaan selittävät että laajat leppoisat uskonmiehet suojelevat ääriuskontoja. Ja että tämä suojabufferi olisi murrettava. Samoin moitteena on ollut ajatus tiettyjen keskustelunaiheiden uskonnollistamisesta, niin että jos niistä yrittää keskustella muustakin kuin uskonnollisin kulmin joku tulee väliin tunkemaan uskontoa väkisin. (Abortti on tästä hyvä esimerkki. On siinä muutakin kuin teologia, mutta uskontoa tungetaan sekaan.) Tämä on sitä sekulaariuden haikailua. (Itse en ole sekularisti mutta olen turhautunut usein sen verran ankarasti että ymmärrän mistä tämä tunne tulee.) Uusateismissa riita kuitenkin kuuluu asiaan ja se on sitä moniarvoisuutta. ; Kuten tuossa linkin takana kirjoitin, uusateistejen sisällä riidellään kovasti ns. "elevatorgaten" yhteydessä. Asiassa on paljon kannattajia molemmin puolin. Tämä korostaa sitä että vaikka uusateistit ovat absoluuttisen humanisteja, heillä on syviä erimielisyyksiä siitä mitä tämä humanismi tarkoittaa. Moni on kokenut kritiikin jyrkkyyden normatiivisuutena, mutta tosiasiassa juuri tämä riitely todistaa että se ei ole mikään echo chamber. Se mitä pidetään todisteena lahkoutumisesta ja pakotetusta laumasieluisuudesta on tässä kontekstissa nimenomaan todiste päinvastaisesta. ; Itse asiassa laumahenkisissä lahkoissa on kuten Jehovan Todistajissa "ehdoton rakkaus keskuudessa, sitä voi mennä toisiin kaupunkeihin ja toisiin maihin ja mennä valtakunnansalille ja tietää että siellä kohdellaan ystävällisesti". Apostaatikot ja kerettiläiset bännitään tälläisistä yhteisöistä. Riita ei kuulu näiden kuvioihin. Sillä laumasieluisuus kiinnostaa niitä jotka eivät kestä riitelyä.

Uusateismin kohdalla riitely tulkitaan usein "väärin". Tavalla joka on pirun ymmärrettävä - ja luultavasti koko "militantti" -sanan hokemisen takana. Se ajatellaan samalla tavalla miten tuo asenne ilmenee niissä uskonnoissa joissa käännyttäminen on perustavoitteena ja jossa kaikki kanssakäymiset on sovitettu tähän aivopesustrategiaan sopivaksi. (Pardon my honesty. Koska ajattelen noin ilmaisen sen noin ilman että valitsen kohteliasta sanaa kuten "houkuttelu eiloogisin eitieteellisin sanavalinnoin"...) Tässä sekaantuu kuitenkin kritisointi ja vaino. Jos kritiikin kohteena oleminen tarkoittaisi samaa kuin se, että aiheessa on tabu, ollaan väärillä teillä.

Varmin tabun merkki on enemmänkin se, että mielipiteitä ei näy mediassa. Rauhaa haetaan ja tätä "rikkautta" korostetaan siten että juuri mitään ei saa sanoa. Koska se "loukkaa arvokkaita vapauksia". Uusateistit eivät nimenomaan kannata tätä. Tabu on uskonnon suoja kaikelta kritiikiltä. Uusateistien riidoissae ri mielipiteet ovat kuitenkin varsin selvästi esillä. Jopa rasittavan paljon esillä. Eivätkä suinkaan piilossa kuin Iranilaiset homoseksuellit joita ei tiemmä ole olemassakaan. ; Kritiikin olemassaolo ja tabujen puute ovat nimenomaan niitä joiden vuoksi riidat näkyvät ja erimielisten kannat tulevat esiin. Jokainen uusateisti tietää ottaa puolen "elevatorgatessa". Ja jokainen valitsee sen itse. Sillä niitä puolia on selvästi useita. Ja erimielisyys on hyvin äänekästä ja voimakasta. Joka taas johtaa siihen että "paskaa tulee niskaan joka suunnalta", olitpa mitä mieltä tahansa. Oma ideologia ei suojaa mielipiteitäsi eikä hymistele sinulle vain siksi että "kato sekin on ateisti, ei sentään sellainen uskis".

Vainoaminen on toki mahdollista. Tällöin olisi enemmänkin katsottava kritiikin luonnetta eikä kritiikin olemassaoloa. Esimerkiksi onko tappouhkailuja, hakkaamista ja vastaavaa kuvioissa. ; Muutoin käy niin että kritiikin olemassaolo määrittyy vainoksi ja tämä oma epämukavuus - joka todennäköisesti on enemmänkin perimmiltään pikkumaisuutta ja omaa ohutnahkaisuutta ja kritiikinsietokykyä - sekoittuu vainoamiseksi. Ja tämänlaisessa tilanteessa ihmiset juuri rakentavat tabuja joissa haetaan kritiikittömyyttä ja konformistisuutta. Silloin sitä kutsutaan tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti kohtuuttomiksi. Ja torjuvat niiden olemassaolon oikeutuksen riitelyn sijaan ohittamalla. Kuten vaikkapa kutsumalla niitä vaikkapa "spämmiksi" silloinkin kun niissä on ns. argumentatiivista sisältöä.

Kuitenkin.

Palatakseni tuosta rantista takaisin, voidaan huomata että kenties asenneilmapiiri on tältä osin muuttumassa. Että joku jossain yrittää muutakin kuin keksiä uusia olkiukkoja siitä miten "ne" ovat taas "kamalia, militantteja ja väärässä". Uusateisteja varmasti ärsyttääkin se, että kun he kannattavat periaatteessa evidentialismia ja tiedettä ja muutekin korostavat sitä että ei ole väliä mitä ajattelet kunhan perustelet sen hyvin. Jossa hyvin perustelu on sitten määritelty vähintään jollain tasolla. Joka tarkoittaa sitä että "ei ole väliä mitä mieltä olet, ei millä sanavalinnoilla tai miten kohteliaasti ilmaiset sen, kunhan ajattelet hyvin". Uusateisteja kuitenkin moititaan usein juuri siitä että mitä mieltä he ovat mistäkin asioista. Ja heistä lienee ikävää kuulla siitä miten heidän pitäisi ajatella mistäkin asiasta kun se tulee sellaisilta ihmisiltä jotka ilmiselvästi eivät osaa sitä miten ajatella.

Tunsitko sinäkin paradigman värähtävän?

Kun olin nuori, ateisteista puhuttiin hyvin vähän. En tuntenut lukioaikanani ainuttakaan ateistia. Sittemmin tuli uusateismi, ja nykyisin ei ole lainkaan vaikeaa törmätä ateisteihin vaikka työtehtävissä. Ja mitä tähän muutokseen on liittynyt? Se, että aikaisemmin ateismiin suhtauduttiin kunnioittavasti joskin sitä pidettiin triviaalina. Ja nyttemmin ateismia syytetään siitä että se on vaarallista fundamentalismia ja että se on häviämässä ja katoamassa. Esimerkiksi Alister McGrath esitti suomenvierailullaan että uusateismi alkaisi olemaan pois muodista. Eli pian ilmiö katoaisi. Toki argumentit ovat usein sellaisia että niissä viitataan enemmänkin siihen että ateistit (nuo evoluutioharhaoppinsa vuoksi siveettömät seksimaanikot) eivät lisäänny kanin tavoin, ja niin kristityt lisääntyvät ja täyttävät maan.

Asioita voi lähestyä monella tavalla. Ja koska uskovaisten parissa on aina esimerkiksi odotettu ja ennustettu massaherätyksiä lähes yhtä usein kuin maailmanloppua, en ole yleisesti ottaen luottanut uskovaisten lausuntoihin. Niissä tuntuu olevan liiaksi toiveajattelua. Siksi teinkin pienen klikkailun Google trendseissä. Laitoin hakuikin kaikki uusateismin pahamaineiset ratsastajat (four horsemen). Richard Dawkins, Sam Harris, Christopher Hitchens ja Daniel Dennett.

Hakutulos oli yllättävä. Sillä olen toki aikaisemminkin googlannut uusateismiin liittyviä trendejä. Niissä olen käyttänyt asiasanoja. Niissä on pääsääntöisesti niin että niiden määrät ovat melko vakaita mutta niissä tapahtuu paljon fluktuointia. Eli suosio heilahtelee, ja suurissa linjoissa ne ovat vakaita mutta pienissä linjoissa kaaoottisia. Mutta näin yhdessä saatoin huomata että kokonaissuosio on itse asiassa pysynyt melkoisen vakaana. (Tämä ilmiö jää vaikka trendeistä leikkaisikin pois tuon Hitchenspiikin joka latistaa lukemat lattiatasolle koska google trends näyttää suhteellista suosiota jossa paras suosio on se mihin muuta verrataan.)

(Kuvassa oleva piikki johtuu Christopher Hitchensin kuolemasta.) Samalla voidaan huomata että Richard Dawkins, siis hahmo jota uskovaiset pitävät uusateismin ainoana nimenä, ei olekaan niin kruunaamaton kuningas. (Jos heiltä kysyy esimerkiksi mitä Daniel Dennett opettaa uusateismista, että kun he tietävät ja tuntevat kritisoimansa opin niin mitä hän sanoo, niin ovat tuppisuuna. Dawkinsista he osaavat tasan sen - ja suunnilleen siinä muodossa - mitä Alister McGrath on hänestä sanonut.) Oikeastaan ainut alkuperäisistä uusateisteista suosiotaan romauttanut on Hitchens. Mikä ei ole yllättävää. Sillä no. Hän on kuollut eikä siksi esimerkiksi kiertele pitämässä puheita ja kirjoittamassa kirjoja.

Tämä ei näytä miltään joka uhkaa länsistä sivilisaatiota. Uusateismi ei selvästi ole valloittamassa kulttuuria. Se ei kuitenkaan mitenkään selvästi ole katoamassa. (Eikä mikään genetiikka muuta tätä. Kaikki uusateistit ovat syntyneet eiuusateistisista vanhemmista. Ihan sen takia että uusateismi on kaiken kaikkiaan ... uusi ilmiö.)

Koska lähestymistapa näytti tuovan ilmoille jotain uutta ja kenties kiinnostavaa, päätin ottaa vertailun vuoksi ilmiön jolle toistuvasti povataan hyvää tulevaisuutta. "Sandwalk" -blogissa nostettiin äsken esiin Mary Poplin joka antoi mairittelevia lausuntoja William Dembskin uuden kirjan johdosta. (Mary Poplin, Professor of education, Claremont Graduate University. Nimeltään vähän kuin Maija Poppanen mutta luonteessa ei mitään yhtä taianomaista, hän on suoraan sanoen rapakontakainen Tapio Puolimatka.) Hän kehui miten tässä seurataan seuraavaa suurta paradigmanmuutosta. Näin siitä huolimatta, että Dembskin teokselle on annettu suoraan seuraava kuvaus "Dembski provides a non-technical overview of his work on information." ja Dembskiltä on odotettu sitä kunnollista teknistä materiaalia. Mutta kyseessä on aina kaduntallaajille suunnattu eitieteellinen-eitekninen teos. Sillä paradigmanmuutoksia tunnetusti saadaan aikaan juuri näillä. ID:ssä onkin aina puhuttu siitä miten tässä ollaan mullistamassa paradigmoja. Ja aivan kuten massaherätystenkin kohdalla, voi olla syytä katsoa niitä googlen trendejä. Laitoin hakupalkkiin Intelligent Designin kannattajien nimiä. Sellaisia jotka olivat mukana liikkeen alussa. Hakuina ovat William Dembski, Michael Behe, Phillip Johnson ja Jonathan Wells.

Tämä on selvä laskeva trendi. Erikoista tässä on Phillip Johnsonin osuus. Sillä hän on jättäytynyt melko syrjään keskustelusta ja osallistumisesta. Mutta hän on silti aivan kärkisijoilla hakujen määrissä. (En suotta antanut hänelle keltaista väriä, hänen suosiokäyränsä on ID:lle samantapainen kuin Hitchensin uusateisteille. Mutta sen toimintarakenne on oleellisesti erilainen.) Jännittävää on se, että laskevan käyrän rakenne saadaan näkymään jos Johnson otetaan pois. (Kun suosio kalibroidaan suurimpaan hakuun on parhaat aina yläreunassa.) Johnsonin muutos on siis ollut jyrkin mutta muiden kannatus on seurannut samaa suuntaa. Yritykset joita ID:ssä on tehty ovat muuttaneet tilannetta vain marginaalisti. Heilahdukset ylöspäin - joita voidaan liittää ilmestyneiden kirjojen ja vastaavien kohdalle - ovat marginaalisia. Vauhdikkaampien aikojen satunnaisheilahtelut ovat suunnaltaan suurempia.

Itse voisin tässä kohden jopa miettiä että miksi ID:n suosio rapistuu. Uusateismi nimittäin näyttää sen miltä ideologia helposti näyttää. Ihmiset harvoin vaihtavat vakaumustaan. Se on selvästi saavuttanut kohderyhmänsä ja jatko on vain tämän ryhmän ylläpitämistä. Joku voisi ajatella että ID:n "kaappikreationismiluonne" olisi syy laskuun. Että ID oli strategia joka omaksuttiin koska haluttiin ajaa kreationismin asiaa. Mutta tämä on vain osittain totta. Mutta tosiasiassa myös kreationismin suosiokäyrä on laskusuuntainen. Osittain syynä voi olla se, että uskonnollisuus on yleisempää vanhoilla ihmisillä ja nämä kuolevat pois.

Mutta kenties vanhat ihmiset eivät kuitenkaan niin ahkerasti tee googlehakuja kuin nuoremmat. Tai ainakin minulla on muita teorioita sille miksi ID:n paradigma näyttää olevankin se, että se mitä minä olen alkanut pitämään valitettavankin ikuisena - eli sitä että kreationismikeskustelu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu - on itse asiassa katoamassa. Kenties tämä paradigma korvautuu jollain toisella. (Toivottavasti ei chemtrail -salaliittoteorioilla.)

Ensimmäinen asia on se, mikä tulee erityisen vahvasti aina kun vierailee "Uncommon Descent" -blogissa. Siellä puhutaan koko ajan tieteestä ja tieteellisyydestä. Mutta samalla selvää on että sivustolla on suuria vaikeuksia erottaa toisistaan rationalistista konseptia "argumentti" tieteenfilosofisesta konseptista "selittäminen". Ristiriidattomuus Suunnittelun kanssa tuntuu riittävän eikä ymmärretä että selityksen täytyy vahvistua, konfirmoitua, korroboroitua - tai jotain - datan mukana. Tämä on toki vielä pahempaa jos tekee argumenttianalyysejä Intelligent Designin suurten nimien kirjoista. Niiden kohdalla selväksi nimittäin käy se, että ID koostuu antievoluutiosta. Jopa ne jotka kannattaavat yhteistä kantamuotoa, kuten Behe, rakentavat pääosansa argumenttinsa sen kohdalle että evoluutio ei voi tuottaa tiettyjä piirteitä. Ne ovat antievolutiivisia aukkojen Jumala -rakenteeseen nojaavia, eivät proDesign todistuksia. Ja siinä vaiheessa kun Designin osuutta pitäisi päätellä esiin jää itse asiassa abduktiivista päättelyä. Ja tämä on huonointa rationalismia mitä voi olla. Sillä jos mietitään mitä sofistikoituneet loogikot tekevät, on se että he luovat selvän kokonaisuuden. Abduktiivisen argumentin rakenne taas on hyvin epämääräinen ja epätarkka ja joustava. Näin ollen käsiin ei jää mitään pro design -argumenttia. Tämä itse asiassa näkyy vahvasti jo siinä että Dembskin uusin kirja on jälleen teos joka esittää "eiteknisen" selityksen. Joku voisi sanoa että abduktiiviset argumentit ja analogiat ovat intuitiomoottoreita jotka voisivat olla kenties kimmokkeita jollekin joka lopulta kasvaisi oikeaksi teoriaksi. Mutta tämä prosessi vaatisi täsmentämistä, eikä pelkästään sitä että keksitään abduktiivisten kyhäelmien taakse omia tieteelliseltä kuulostavia sivistyssanatermejä ("Complex Specified Information") jonka määriä ei sitten osata edes arvioida vaikka sähköpostiviestiin liitetystä merkkijonopätkistä.

Toinen asia on puhdas tylsyys. Olin hieman huvittunut kun aikanani luin Ilkka Niiniluodon 1984 kirjoittaman "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus", tiedostin että olin kirjan ilmestymisen aikana kaksivuotias. Ja kirjassa olevat kuvaukset kreationistien argumenttityypeistä löytyvät kaikki ID:stä. Eikä ID:ssä ole sellaisia argumentointitapoja joita ei voisi sovittaa näihin jo tuolloin kuvattuihin asioihin. (Paleypohjainen "näyttää suunnitellulta" -rakenne, tornado kaatopaikalla tyyliset sattuma-argumentit, datan ja semantiikan sekoittaminen keskenään informaatio -käsitteen avulla, sekä ajatus siitä että luominen ja evoluutio ovat ainoat vaihtoehdot ja että dogmaattinen tiedeyhteisö torjuu sen.) Ja tosiasia on, että vaikka tämä pitkä historia unohdettaisiinkin, niin ID tarkoittaa sitä että ollaan hyvin suppealla tavalla kreationisteja. Nuoren maan kreationismi on sentään kiinnostavaa koska siinä on variointia. Yhtenä päivänä sitä joutuu puhumaan radiohiilen puoliintumisajan fysiikasta, seuraavana tähtitieteestä ja siitä miten valo tulee tähdistä maahan, kolmantena siitä miten kiviin jää merkkejä vuodenajoista ja säätiloista. ID taas "ei ota kantaa maan ikään" tai universumiin. Sen parissa näitä aiheita vältellään kuin ruttoa. Joten käsiin jää muutama perusargumentti. Joista on loppujen lopuksi kirjoitettu vain hyvin rajallinen määrä kirjoja. Ja joiden sisältö on tätä kautta tullut läpikotaisin kliseytetyksi. Kun asian on käynyt sata kertaa, sitä tuskin innostuu debatoimaan asiasta. Ja rehellisesti sanoen luultavasti asia on näin vaikka kannattaisi uskonnonjulistamista.

Eli ID kuolee siksi että se on tyhmä oppi joka ei ole saanut tiedemaailmaa vakuuttuneeksi. Joka on sitä Todellisen Paradigmanmuutoksen ydinmehua. Ja joka johtaa lisääntyneeseen näkyvyyteen googletrendeissä ihan sen vuoksi että paradigman uutisia alkaa ilmestymään myös tiedeaiheisiin lehtiin enemmän. Ja sitten toisaalta ID kuolee siksi että se ratsastaa kaduntallaajien suosion varassa, mutta on kuitenkin liian tylsistyttävä oppi herätääkseen pysyvää kiinnostusta edes vannoutuneimmissa Jeesuksen Ystävissä. Minuakaan ID ei ole enää aikoihin viihdyttänyt. Ei älyllisesti tai muutoinkaan.

---

Anteeksi, ei se ollutkaan paradigma vaan minun codpieceni.

Tapausesimerkki ; Jos fatwakateus olisi totta, ei kukaan ateisti moittisi kristittyjä

Jos katsoo vaikkapa kreationismia ja muuta fundamentalistista toimintaa, siellä usein korostetaan että he haluavat vain keskustelua. Tarinoissa kerrotaan siitä miten julmia vainoja kristityt kohtaavat. "Expelledin" sisältö on käytännössä siinä että kreationistit eivät esimerkiksi saa työpaikkoja tiedetutkimusken huippuvirkoihin, kun ovat vain ehdolla niihin virkoihin.

Mutta ateistien kristillisyyskeskustelulle onkin tärkeä argumentti. Fatwakateuskortin mukaan islam on niin julma uskonto että kukaan ei uskalla moittia sitä. Ja siksi uusateistit eivät kritisoi islamia. Paitsi islamistisivuston mukaan joka korostaa että Richard Dawkins on heitä ikävästi moittinut julkisesti sanomalla että islam on "unmiticated evil". Ja Sam Harrisin oman nettijulkaisun (uskontokriittinen) terrorismi osio koostuu isosta määrästä juttuja jotka ovat käytännössä poikkeuksetta islamkriittisiä. Jossa mm. selitetään miten Hamas tekee asioita joiden vuoksi Harris ei ole Israelkriittinen. Ja sitten on mm. Christopher Hitchensin kova debatti jossa aiheena oli se, onko islam rauhan uskonto joka tarvitsee apua vai onko väkivalta Koraanissa. Ja Hitchensin vastapuolella sattui olemaan islammyönteinen kaveri. Mutta nämä "uusateismin suuret GNU:t" eivät tietysti merkitse mitään ja tätä kaikkea ei ole tapahtunut. Joten argumentti on kaikesta huolimatta validi. Sillä kun ateismi elää "liberaalissa biaksessa" jossa "islamkriittisyys on rasismia" ja tätä kysymystä ei saa edes kyseenalaistaa ilman että dogmaattiset militanttiateistit hakkaavat maan rakoon, niin islamin rapsuttelun täytyy olla ehdottomasti totta ja ateistit kiusaavatkin vain lempeitä kristittyjä.

Ja miten lempeitä? Demonstroidakseni jotain joka ei itse asiassa ole kovin tavatonta, jotain jota saattaa tavata ihan viikottain jos sattuu olemaan jotain muuta kuin kristitty, voidaan katsoa mitä tapahtuu kun kristittyjen suosimalle FOX -kanavalle tulee ateisti. Fatwakortin ja kristinuskon ylenmääräisen lempeyden vuoksi tiedämme että tätä kuunnellaan vain sanomalla että ei kenties arvosteta tuota näkemystä mutta molempia puolia on kuultava.

Tämä ilmenee mielenkiintoisesti. Tästä on hyvä ottaa pieni demonstraatio tämänviikkoisesta kommentoinnista. Johon liittyy erityisen vahvasti se, että sanotut asiat on (a) tehty omalla nimellä (b) ne on tehty julkisesti yleisillä avoimilla kanavilla ja (c) ne ovat myös keränneet "likejä", eli lausunnot ovat saaneet julkista supporttia. Mehta kertoi asiasta "Friendly atheist"- blogissa. Hän on yrittänyt keskittyä juuri diplomaattiseen viestintään, eikä kannusta esimerkiksi Hitchensin tapaisen värikkään ja häihyn retoriikan käyttämiseen. Mutta sitten toisaalta hän ei voi olla huomauttamatta että diplomatia on helpompaa kun kristitytkin harrastavat sitä. Ja diplomatiaa ei välttämättä edistä se, että pelkkä näkyminen TV:ssä saa ihmiset selittämään julkisesti, että "shoot her for treason", "get a rope", "What ever happened to stoning people in the city square". "Rawstory" kaivoi samaan tapaukseen liittyen vielä lisää korkeatasoisen lempeää kristillistä viestintää. Sellaisia kuin "Just kill nonbelievers ior they believe in nothing and no one will miss them." Myös "Examiner" nosti asian esille. Viesteistä löytyy sellaisiakin teologisia helmiä kuin "i say kill them all and let them to see for themselves that there is God.", Enemmistö suosii hyvin amerikkalaista lännenmiehen tapaa ratkaista asia, esimerkiksi ; "Shoot them. Shoot to kill.", "TO ALL ATHEIST DIE AND GO HELL HAHA IF I COULD ID SHOOT ALL OF YOU IN THE HEAD WITH 12GAUGE.", "Shoot them, at least we know where they're going, waste of oxygen." Diplomatiaa saa kaivettua sivistyneemmistä ja muotoilluista ja pitkälle reflektoiduista kommenteista joissa paljastuu että "I thinly we should hang the leader of the group on the cross with nails through their hands and feet, place a crown of thorns upon their head, RAM a spear through their side all after being whipped and beaten publicly. Just so that they can endure what Christ did and understood the sacrifice behind what that cross symbolizes." (Jolla on oikein likevyöry, eli se on rakastettu ja arvostettu lausunto.) Mutta kaikki julmuus on ymmärrettävää, koska. No, koska. "They're atheist so it wont matter if you kill them."

Tämän kaiken maistiaisen jälkeen (Nämä ovat vain marginaalinen rikka kokonaisuudessa) on tietysti iloista kuulla, miten kristityt ovat onnellisempia ja että ateistien paskaan fiilikseen on yksiselitteisen kaunis syy. "Any court or lawyer who takes this case should be hung!!!!! If you look at some of the people who are atheists they are all miserable looking because if they don't have any faith in anything. You should go live in another country. You have taken enough of my rights."
1: On miellyttävää kuulla ajatuksista jossa tiettyä puolta ei saa edes puolustaa oikeudessa ilman hirttotuomiota. Ja että demokraattinen ja uskonnonvapautta arvoissaan korostava maa voi todella määrittää että mikä vakaumus kuuluu maan tapoihin ja mikä on maasta pois. Olen luullut että islamistiset teokratiat olivat kauheita kun niissä islamistit kannustuivat tämänlaisiin julmuuksiin.
2: Lisäksi konteksti huvittaa. Luettuaan ylläolevia joku on varma siitä että esimerkiksi tämänlaisilla lausunnoilla ei siis ole mitään tekemistä sen korrelaation kanssa että on onnellisempaa olla marttyyrinkruunua itselleen valhein väkertelevä uhripuheella itsensä sankariksi muuttava kristitty kuin oikaesti vainottu ateisti joka saa kuulla olevansa "militantti" vain heti jos esimerkiksi painaa kirjoja ja menee luennoimaan niistä ympäri maata. Mutta ateistit ovatkin niin kauheita että "IF THE CROSS OFFENDS YOY ; YOU SHOULD THIS COUNTRY ; LEAVE BEFORE WE KILL YOU."

Toki tätä jyrkkyyttä on syytä lieventää. Kaikki uskovaiset eivät ole murhanhimoisia. Asiallisimmat kommentit tuntuvat olevan sitä linjaa jota itsekin harrastan. Eli toivotan hyvää itsemurhaa. Itsemurha onkin monelle kannustettava teko, se on eettistä eikä siinä ole uhkaamista. Joten tältä osin minulla ei ole mitään moitittavaa kristittyjen viestinnästä. Kuten "i'd tell her to go jump off a bridge" ja "If you don't believe in God how can God or word God offend you??????? i wish people like this would walk in the traffic" tai jopa runollinen "She can take flying leap off the canal bridge." Samoin lukuisat läskivitsit ja muut ulkonäön kommentoimiset ovat hauska tapa piristää keskustelua. Muistankin tämän komiikan kun tapaan seuraavan kerran kristityn joka on vähänkään huonommassa fyysisessä kunnossa ja kilonkin enemmässä läskissä kuin minä. "What is her motto? "In McDonalds I trust?"", "she is just bitter, because one of the seven deadly sins is gluttony." On hyvä oppia uusia keskustelutemppuja. Sellainen laajentaa horisonttia leveämmäksi kuin monen fundamenatlistikreationistin läskiperse.

Kokemuksieni mukaan tämä ei ole millään tavalla poikkeuksellista viestintää. Tässä ei ole mitään uutta. Tässä ei ole mitään kiinnostavaa. Voi jos minulla olisi tallella kaikki ne sähköpostit joita olen esimerkiksi kreationisteilta saanut. Niistä saisi paljon pidemmän "greatest hitsin" kuin tämä tässä. Joku ihmettelee ja paheksuu mistä olen ylipäätään saanut päähäni että hyvät kristityt kreationistit voisivat uhkailla. Sanotaan näin että kun tämänlaatuisten viestien toistuvuus, samansisältöisen aineiston tuleminen eri henkilöiltä ja se että tämänlaatuisten juttujen otoskoko koko ajan kasvaa riittävän suureksi. Niin sitä alkaa vetämään induktiivisia työhypoteeseja. Joita voi sitten jalostaa esimerkiksi erilaisista uutisaineistosta. (Ja jos olen ollut skenessä sen viitisentoista vuotta, niin niistä neljätoista ja puoli vuotta olivat tässä kohden sitten jo yliosaamista.)

Oikeastaan ainut ero Suomalaisen ja USA:laisen kreationistin välillä on se, että USAlainen tykkää tuliaseista. Suomalainen kreationisti suosii retoriikassaan enemmän moraa - ja joissain erityistapauksissa metalliputkea. TÄMÄ on se standardi jota itsekin olen kohdannut aivan toistuvasti. (Itse jaksoin välittää tästä paskasta vasta kun sain sellaisen paperisena kannettuna suoraan postilaatikkoon, ilman postimerkkejä tai muuta. Joka kertoi vain sen pikkuasian, että osoitteeni tiedettiin.) Kristityt selittävät ihmeissään että eihän kristityt ole mitenkään julmia ja kovia. Että miksi pitää olla niin häijy? Että eikö olisi rakentavaa olla kohtelias, ei vetää mitään paranoideja pelkoja ja ennakkoluuloja kristittyjä kohtaan. Että pitäisi vain tulla rohkeasti tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Että on mahdotonta kuvitella että ei kohtaisi rauhallista, ystävällistä ja maltillista uskovaa vain laumoina ihan joka lävessä.

Silti se kritiikki mitä minä toistuvasti kuulen on se, että kristityt ovat lempeitä kun taas islamistit ovat julmia ja ateistit eivät hauku heitä koska pelkäävät väkivaltaa ja sitä mitä siitä seuraa. Ja sitten minulle kerrotaan että "ateismi" - joka näyttää kattavan myös agnostikot koska agnostikot ovat "pelkureita ateisteja" - ovat militantteja. Ateistit ovat militantteja, tietävät esimerkiksi sellaiset suurtietäjät ja ateismin tuntijat ja suursankarit ja kohteliaat kristityt kuin Sami Liedes. Ateistit ovat militantteja - jotka tunnetusti vain loukkaantuvat militantti -nimityksestä jos ovat itse sellaisia. (Ja siksi "darwinistit" kiusaavat viatonta ja lempeää kreationismiakin. Siksi Tapio Puolimatka ja Matti Leisola itkevät katkeransävyisissä kitkerissä kirjoissaan ihan kansien väliin ja painokoneisiin asti, kun heitä niin vaiennetaan ja sensuroidaan että kirjoja myydään monta painosta ja näiden vaiennettujen argumenttien sisällöt ja kritiikitkin ovat julkista tietoa.) Toisin kuin kristityt jotka osaavat kertoa mikä kuuluu Suomalaiseen kulttuuriin ja josta poikkeava voi kivasti muuttaa vaikka sinne Pohjois-Koreaan.

Jos joku muistaisi, olin teini-iässä kovin naivi. Kannatin vielä ns. avointa keskustelua. Esitin että antaa heidän kertoa kantansa. Ja jos joku sanoi että "ketä kiinnostaa" niin sanoin siihen suuntaan että "minua". Tästä on nyt viitisentoista vuotta. Ja jos joku kysyy mikä tekee ujona ja varovaisena tunnetusta kaverista tälläisen berserkin, niin kannattaa ihan oikeasti miettiä. Minulla on asiasta omanlaiseni teoria. Väitän että "kristityt on niin hyviä" -ihmiset eivät kestä kuulla, ymmärtää ja vielä vähemmän hyväksyä että tämä hypoteesi voisi olla uskottava. Minulla on myös vähän sellainen ajatus että tätä hypoteesia ei kuitenkaan osata myöskään falsifioida. Paitsi valehtelemalla edelleen siitä että "fatwaenvy" koska "militantti ateisti" on kuitenkin perimmiltään "pelkuri" joka ei "usko ja luota mihinkään".

Ja entäs ne maltilliset kristityt? No heitä varten minulla on ollut useamman vuoden mukava positiivinen haaste. (Nimilista ihmisistä jotka puolustavat uskonnotonta uskovaisen vihapuhetta vastaan. Ei siis sellaisia normaaleja ihmisiä jotka eivät tee asialle mitään vaan pyyhkivät vastuunsa sen tyylisillä kuin "ei oikeat kristityt" tai "ei me kristityt yleensä" tai "ei edusta kirkon virallista kantaa". Tai jotka paheksuvat tälläistä "yleisellä tasolla" mutta eivät asetu suoraan tämän aggroajan tielle. ; Tämänlaiset ihmiset ovat by definition sääliöitä. Ja minun maailmassani tämä luokittaa heidät vielä epäeettisemmiksi kuin nämä uhkailevat kreationistit.) Olen oikein väijynyt ja odottanut koko ajan netissä riehuessani, että saisin siihen nimiä. Tällä hetkellä nimilistassani on vain yksi henkilö, Päiviö Latvus, joka puolusti ateisteja TJT -nimimerkillä tunnetuksi tulleen kreationistin varsin räikeitä ilkeilyitä vastaan. En unohda tätä haastettani juuri ikinä, enkä varsinaan unohda niitä harvoja jotka sille pääsevät. Sillä, kuten on demonstroitu, pienessä on se lista kristityistä jotka laittaisivat tikkuakaan ristiin nähdessään vaikka netissä että uskonnotonta kohdellaan saatanan epäreilusti ja julmasti.

---

Milloin näemme kuinka militantti Richard Dawkins vaatii Michael Beheä hirteen jos tämä menee ajamaan asiaansa oikeuteen. Tai milloin Sam Harris ampuu William Dembskin koska tämä uskoo että ihmiset ovat "vain koneita"? Vainotut kreationistit saavat toki esittää arvioitaan ja dokumentaatiota asiasta. Koska siitä niin paljon puhutaan, on todistusaineistoa pakosti runsaasti. Aikajanoja ja ennusteitakin näiden tapahtumien päivämääristä saa ehdottaa. Tämänlaisten tilanteiden täytyy olla arkipäivää, jos puheissa olisi totta nimeksikään. Koska ateistit ovat niin kauhean militantteja, on ID:llä varmasti demonstroida ruumisröykkiö. Niitä varmasti löytyy niistä julkisista Discovery Instituten koostamista nimilistoista, joissa tiedemiehet hylkäävät darwinismin. Kyllähän militantti ateisti ragepäissään tälläistä hyödyttäisi vaikka palkatessaan hitmania. Siinähän on suoraan kreationistien älyllinen eliitti listassa ja lopun selvittäminen olisikin sitten lastenleikkiä, ja se itse työ sitten vähän raavaamman miehen urakka. Sen tiedän että muuan Suomalainen tutkija "Aku Ankka", joka näihin tutkijalistoihin aikanaan livahti, on ainakin sellainen että tänä päivänä häntä ei löydy elossa olevista suomalaisista tiedemiehistä. Joten tässä on nyt esillä ID:n kenties vahvin case heihin kohdistetusta vainosta. Salamurha! Tai vaihtoehtoisesti voitte haistaa paskan, eli itsenne, pellet!

Se on menox sano John Lennox ~ Eli mikä vittu teitä kristittyjä oikein vaivaa?

Juha Leinivaara kommentoi, tuttuun hitusen ironis-sarkastiseen tyyliinsä, lukukokemustaan. "Luen John Lennoxin Tähtäimessä Jumala - miksi uusateistit osuvat harhaan? kirjaa, enkä näköjään edes tiennyt mitä on olla ateisti. Onneksi Lennox opastaa." Sami Liedes astui tältä pohjalta puolustamaan kristittyjä "En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta oletko varma, että olet ymmärtänyt argumentin oikein? Yleensä ei-uskovat ovat kovin hyviä ymmärtämään esimerkiksi väitteen siitä, ettei ateistilla ole mitään syytä uskoa minkäänlaisen moraalin olemassaoloon siten, että ateistit eläisivät epämoraalisesti (mitkä tietysti ovat kaksi täysin eri asiaa - Suomessa ja länsimaissa ateistit elävät, kiitos kristillisen kulttuuriperintömme, valtaosin kristillisen moraalin mukaan; argumentti puuttuu siihen, ettei tätä pysty mitenkään perustelemaan ateistisista lähtökohdista)." Tämä ärsytti minua suunnattomasti, koska Liedes oli liikenteellä tulkiten varsin tarkoitushakuisesti sanomaa. Tarkalleen ottaen syvin vika on jo siinä että kun asiaa ei ole täsmennetty, niin tehdään liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Että jos moni tekee tämän - toki monesti nimenoman tehdyn että väärän tulkinnan - niin että kysymys olisi juuri nyt juuri tästä.

Ja kaiken lisäksi kun Leinivaara selittää että Lennox selittää uusateistien uskovan johonkin jota hän ei tiennyt uskovansa, on kysymys luultavasti nimenomaan jostain hyvin toisenlaisesta asiasta. Ero on selvä. Jos moraaliargumentista on kysymys, ja siitä mihin uusateistit uskovat ja eivät usko, niin asian voisi leimata siten että jos uusateistien oppi kuvataan oikein, Lennox kuvaisi että he uskovat voivansa olla eettisiä ilman Jumalaa. Hän voisi toki sitten argumentoida siitä miten ateistit olisivat väärässä tämän uskomuksensa kanssa. Mutta jos hän esittää että uusateistit eivät usko että he voivat olla eettisiä kysymys on kannanotto siihen mitä uusateistit kannattavat. Ja se olisi ilmiselvä asiavirhe huolimatta siitä miten oikeassa tämä etiikka -argumentti olisi.

Oman kokemukseni mukaan valtaosa uusateismin kritiikistä näyttääkin rakentuvan tämänlaisten olkiukkojen varaan. Hyvin suuresti ja hyvin laajasti. Se kokemus mikä syntyy kun lukee vaikka Alister McGrathin kommentteja uusateismista on se, että mistä ihmeestä he ovat saaneet päähänsä että ateistit todella uskovat noin. Tämä johtaa siihen että tavallinen kritiikki joudutaankin pilkkomaan kahteen vaiheeseen (a) vaiheeseen jossa kauhistellaan sitä miten argumentti ateistien oppisisällöstä ei näytä vastaavan kokemusta siitä mitä ateistit kannattavat (uskovatko ateistit voivansa olla eettisiä ilman Jumalaa tai jotain muuta vastaavaa.) ja (b) mahdollisesti vaiheeseen jossa sitten tämä väite on väärä. (Onko moraali filosofisesti pakosti teististä tai olemassaolematonta.) Usein molemmat askeleet ovat väärässä, joten kokemuksena on turhauttava ajanhukka. Lieteen argumentaatio osuisi tietysti tähän b -kohtaan kun taas Leinivaaran ällistys siitä mihin hän ei ollut tiennytkään uskovansa on selvästi kohdan a asia.

Itse en luonnollisesti ollut herrasmies vaan korostin että kristittyjen syöpänä näyttää olevan olkiukkoilu, halpamainen johtopäätöksiin hyppääminen ja törkeä oikoilu joka ikisessä mahdollisessa välissä. Ja miksi sanoisin mitään muuta, kun henkenä on se että ateisti on luultavasti tehnyt virheen vaikka ei ole edes esittänyt koko vääristymän kohtaa. Ja kuitenkin itse asia on se että kenties kristitytkin voivat tehdä tulkintavirheitä, eli vain ateistit eivät kykene ylpeyspäissään tekemään virheitä, vaan tämä olisi myös kristittyjen ominaisuusvalikossa. Ja ennen kaikkea tuo tulkinta oli itsessään samanlainen virhe jossa tulkitaan b:ksi asiaa joka on todennäköisemmin a, joka taas on juuri sen tyyppinen kategoriavirhe joka on oleellisesti samanlaista typerehtimistä kuin se virhe minkä ateistit tekevät sekoittaessaan ateismin moraalifilosofian perutattomuuden ateistien käytökseen, jonka he ovat voineet oppia kristityiltä.

Pääni on pähkinöinä
ällistyksestä.
Mikä vittu teitä
kristittyjä oikein vaivaa.

Siksi tiivistikin lausuntoni loistavaan humoristiseen alluusioon, joka osoittaa syvää tutustumista suomalaiseen elokuvakulttuuriin. Kysyin asiasta valittamisen päätteeksi että "Mikä vittu teitä kristittyjä oikein vaivaa?" (Lähinnä siksi että Lieteellä on omituinen tapa käyttää ilmaisumuotoa "me kristityt", jossa hän ikään kuin puhuu monen suulla.) Kysymys on itse asiassa relevantti. Mutta ei sillä tavalla kuin kysymystä esittäessäni oletin. Ja tässä mielessä olin tietysti, paitsi mielestäni kohtuullisen hauska, niin myös tarpeettoman epäkohtelias. (Mutta jos näin ei olisi, se ei olisi ZEN. Tai ainakaan se en olisi minä.)

Nimittäin kun uusateismin tulkintaa vaivaa olkiukottaminen, siihen on jokin syy. Olisi helppoa ajatella että kristityt olisivat tyhmiä. Mutta minä en välitä tyhmyydestä vaan osaamisesta. Kristityt kuten Liedes eivät mielestäni ole tyhmiä vaan crankejä. (Rehellisesti sanoen en tiedä missä Liedeksen talenttilaari on, mitä hän oikeasti osaa. Mutta hän näyttää tekevän juuri sellaisia virheitä joita fiksut ihmiset tekevät toimiessaan oman osaamisalueensa ulkopuolella, joten oletan että jossain se on.) Crankit taas ovat mestarisaivartelijoita, eräällä tavalla älyllisiä ja se mistä heitä korkeintaan voi syyttää on omaan maailmankuvaansa vajoaminen. Ja tämä maailmankuvaan vajoaminenkin olisi helppo vastaus.

Mutta sitten satuin törmäämään Larry Alex Tauntonin "Listening Young Atheist" -jutun. Hän oli ottanut sosiologisemman otteen ja lähestynyt uusateistien kulttuuria ateisteja itsejään haastattelemalla sen sijaan että olisi perehtynyt yhteen uusateistien suuren nimen yhteen kirjaan ja tehnyt niistä johtopäätöksiä. Hän demonstroi huomiotaan seuraavalla tavalla "I have known a lot of atheists. The late Christopher Hitchens was a friend with whom I debated, road tripped, and even had a lengthy private Bible study. I have moderated Richard Dawkins and, on occasion, clashed with him. And I have listened for hours to the (often unsettling) arguments of Peter Singer and a whole host of others like him. These men are some of the public faces of the so-called "New Atheism," and when Christians think about the subject - if they think about it at all - it is this sort of atheist who comes to mind: men whose unbelief is, as Dawkins once proudly put it, "militant." But Phil, the atheist college student who had come to my office to share his story, was of an altogether different sort." Eli toisin sanoen uusateistit eivät ole ollenkaan sama asia kuin Richard Dawkinsin seuraajat. Syynä on median täydellinen muuttuminen. Asia jossa uskovaiset eivät ole älynneet seurata perässä. "When our participants were asked to cite key influences in their conversion to atheism - people, books, seminars, etc. - we expected to hear frequent references to the names of the "New Atheists." We did not. Not once. Instead, we heard vague references to videos they had watched on YouTube or website forums." Tämä tietysti herättää siihen, että Dawkins ja muut ateistiset kirjat ovat enemmän virike muiden joukossa kuin mikään virallinen tiukka ohje. Tai kuten aikaisemmin korostin, uusateismi on enemmänkin löyhähkö attribuuttiklusteri jota on lähestyttävä korrelaatein eikä normein ja dogmatiikan kannalta. Dawkins ei ole keksinyt uusateismia, se ei ole teknisesti uusi ja se ei ole oikeastaan tiukassa mielin mikään tietty ideologiakaan. Ja kaikki tavat joissa tätä ei huomata ovat sitä että uskovaisella on käsitys siitä mitä kristinusko on ja hän sitten tekee väärän oletuksen ateismin samanlaisesta luonteesta ja jatkaa sitten "korvaushoidolla" siten että uskovaisten konsepteja vaihdetaan ateistien konsepteihin ja oletetaan että ne ovat dogmatiikaltaan, sosiologialtaan, institutionaalisuudeltaan ja muutoin samanlaisia. (Hieman sillä kreationistien logiikalla jossa Dawkins on uusateistien Mooseksen tai Jeesuksen kaltainen etiikanmäärittäjä ja jossa Darwin korvaa profeetat ja luonnonvalinta Jumalan ja evoluutio luomisteorian.)

Ja minä kykenen tässä kohden oikeasti sympatiseeraamaan uskovaisia. Olin itse hieman hämmennyksissä ns. kickstarterprojektien kanssa joita miekkailukoulullamme tehtiin. Niissä osallistujat saivat projektin onnistuttua tuotteita, jotka olivat jotain e-kirjojen tapaisia. Oma systeemini Guylle oli enemmänkin jotakuinkin se, että "I want to pay you real money, no internet involved. And then I got real book, you know paper and stuff. No virtual shit, no cheating." Elämme kuitenkin modernissa maailmassa ja oma vanhakantaisuuteni tässä asiassa on ajanut minut vanhoilliseksi vammaiseksi jonka kanssa tehdään erikseen esimerkiksi kirjadiilejä. (Maksan asioita ns. käteisellä aina kun se on mahdollista.) Olen yksinkertaisesti tässä kohden "pihalla" ja ymmärrän että valtaosa uskovaisista on Alister McGrathin tapaisia "eidiginatiiveja" jotka ovat tottuneet ... no, kunnon rehellisiin kirjoihin joissa esitetään oikeita asioita ja tiiviitä argumenttiketjuja. Ja hän on tottunut siihen että esimerkiksi jos haluaa opetella kommunismia, niin lukee Karl Marxia ja olettaa että kommunistit uskovat melko lailla 1:1 mitä tämä on sanonut. Tämä on se tapa jolla asiat ovat oikeasti toimineet aina. Paitsi 1990 -luvun loppupuolelta lähtien sitten yht'äkkiä ei ole. Uusateistit ovat diginatiiveja, heidän kritisoijansa eivät ole.
1: Jota muuten erikoisella tavalla kuvaa myös se että kristityt usein käyttävät sellaisia ilmaisuja kuin "me kristityt". Uusateistien tapaa harvemin selittävän että "me uusateistit", vaan korkeintaan selittävät että ei kyllä tunne sellaisia ateisteja jotka uskovat niihin väitteisiin joita uusateistien oppisisällön ytimeen kulloinkin ollaan tunkemassa.

En siis edes pidä tätä muutosta hyvänä. Mielestäni kirja on paras tapa tiivistää pitkiä ajatusketjuja. Se on pakkokeskittävä ja tarjoaa riittävästi mittaa. Sosiaalinen media tiivistyy helposti sirpaleisiin, fragmentteihin ja populismiin. Ja sen jälkeen kaikki on ironista. Ja koostuu lähinnä syntisestä renessanssiajan jälkeisestä teknologiasta. Mutta vaikka en pidä muutoksesta, sentään tiedän että se on tapahtunut. Ja suunnilleen tiedän myös suunnilleen sen mitä tämä muutos tarkoittaa ja miten sen kanssa pitää hanskata. (Pitäminen ja osaaminen eivät tässä ole sama asia. Kunnioitukseni ovat kirjojenlukijoiden puolella. Mutta jos olkiukottaa kun ei ymmärrä internetin roolia, on tilannetajuton ääliö eikä se kirjojen tuoma etu, mahdollisuus ylivertaiseen argumentointiin, siksi toteudu. Olkiukko on perusteluvirhe.)

Ero ei ole usein edes mistään maailmankuvaan lukkiutumisessa. Kysymys on koko tiedonhakukulttuurin ja maailmankuvan ja tiimiytymisen käsitteiden muuttumisesta. Hyvin totaalisesta muuttumisesta vieläpä. Sami Liedeskin hankkinee pääasian tiedoistaan ateismin opista lukemalla kristittyjen kirjoittajien kirjoittamia kirjoja ateismista. Ja näin näkökulmavirhe siirtyy kattamaaan alleen vain valtaosan keskustelusta. Jolloin ei ole mikään ihme että olkiukko on se käsite joka kuvaa suurinta osaa uusateismista kriittisesti mainittuna. (Mikä on sääli sillä fundamentalistiagnostikkona en haluaisi aina puolustaa niitä saatanan ateisteja jotka edustavat minulle täsmälleen samanlaista harhaoppia kuin teismikin.)
1: Siksi on ymmärrettävää jos argumenttien luonne paljastaa että DawkinsDawkinsDawkinsiaan fiksoituneesti hokevat uusateismikriitikot eivät ole selvästi itse lukeneet Dawkinsin "jumalharha" kirjaa mutta ovat sitäkin suuremmalla huolellisuudella lukeneet Alister McGrathin kritiikin joka kohdistuu tähän teokseen. Tai jos ovat lukeneetkin Dawkinsin kirjan niin McGrath on leimannut mieleen sen skeeman jonka sisältä tulkintoja sitten tehdään vaikka väkisin. Joka luonnollisesti johtaa siihen että tehdään saman tyylisiä virheitä kuin ateistit jotka tulkitsevat  "ateismin filosofian moraalikadon" samaksi kuin väitteen että "ateistit myös käyttäytyvät moraalittomasti".

Kirkko on samassa jamassa. Katsotaan vaikkapa sitä miten kotimaassa kehutaan kirkon elävän tuoreesti ajassa. "kirkko käyttää todella laajasti sosiaalista mediaa. Lopen seurakunnasta tykkää Facebookissa 144 ihmistä. Twaarnapostillaa voi lukea vaikkapa Mäntsälän seurakunnan sivuilta. Ja Tiksin seurakunnan Instagram-kuviin on osunut paljon hästäkejä. Monella muulla julkisyhteisöllä on paljon #oppimista." Menestys on siis oikein kehuttua.

Kontrastina. Juha Leinivaaran blogilla on suljetussa ja eimainostetussa facebookryhmässään yli tuhat ihmistä. Hän on yksi suurimpia suomalaiseen ateismiin vaikuttavista ihmisistä. Hän on myös kelloseppä. Ei mikään ideologiajohtaja. (Ja tämän rinnalla Petri Karisma kutsutaan väittelyihin vain siksi että vapaa-ajattelijainstituutiolla on pari tuhatta jäsentä.) 144 ihmistä someryhmässä on todella vähän.
1: Itse asiassa blogien seuraajia on paljon vaikeampi saada kuin facebookryhmäläisiä. Ja tältä kannalta jopa tämä blogi pärjää parhaiten menestyneiden someryhmien kanssa varsin hyvin yhteen. Paitsi että minä olen tahallani käyttänyt tietoa käytettävyydestä siihen että tämä sivu olisi aika heikosti käytettävä. Että valtaosa ihmisistä menisi pois, ja jäljelle jäisi pitkämielisten, hyvähermoisten ja asiasta kiinnostuneiden joukko. Huonoille käytettävyysratkaisuilleni on siis varsin vahva syy. Ja silti olisin kirkon somelinjalla jotenkin "menestyneimpiin rinnastettava". Lienee #noloutta tämänlainen.

Ja muutenkin someaktiivisuus ja sen haltuunotto ei ole sitä että omistaa ryhmän. Kysymys on siitä miten sompaat erilaisissa ryhmissä. Esimerkiksi minun oma sometoimintastrategiani perustuu siihen, että minulla ei ole mitään ryhmiä, johon voi kuulua. Sen sijaan kuulun kaikkiin relevantteihin ryhmiin. Tunnen ihmisiä jotka tuntevat ihmisiä. Tämä on verkostoitumita, sosiaalista pääomaa joka muuttuu somepääomaksi. (Mistä ryhmistä saan tietää, mihin suljettuihin ryhmiin minut kutsutaan, mihin päästetään sisään jne.) Tässä mielessä kirkon "saavutus" facebookryhmistä ja niiden kävijämääristä muistuttaa minun korviini sitä kun joku olisi 1990 -luvulla kutsunut itseään nörtiksi, koodariksi ja hakkeriksi vain siksi että hänellä sattuu olemaan itse tehdyt kotisivut. Ja kulmaani korostaen siihen aikaan tietysti geocitiesissä jossa kotisivu tehtiin ohjatusti wysiwyg -pohjaisella html -palveluilla. (Ei siihen että joku selittää että "mulla on ihan itse tehdyt kotisivut joten osaan internetin" voi sanoa vastaukseksi muuta kuin että "vitut on ja vitut olet". Tai voisi, mutta se en olisi minä.)

Kuinka uskonnon monisäikeisyys selittää uskonnollisen väkivallan

Tämä seuraava blogaus yhdistää aiempien tekstieni taustat. Tarkalleen ottaen se selittää että yhteennivoo (a) sen, miten erilaisia teologisia näkemyksiä harrastetaan - ja miten erilaisia ne ovat ja kuinka niitä siitä huolimatta sekoitetaan keskenään vaikka ne olisivat keskenään ristiriitaisia, (b) siihen, miten uskonnossa esitetään olevaksi ties minkälaisia hierarkioita. Tämä on siis ymmärrettävä ikään kuin joksikin joka jatkaa entisistä perusteista ja laajentaa "argumenttipuuta" josta syntyy ns. kokonaiskuvaa. Tämä on samanaikaisesti syytös että puolustus uskonnolle. (Tottukaa siihen, että kristinusko on samanaikaisesti "pimeyden enkeli" joka pilaa ihmisten elämää. Että samanaikaisesti voima jonka parissa tätä vastaan yritetään taistella. Ja että uskonto on itsessään yleiskäsite joka harhauttaa niin että pahoista puolista ei päästä eroon ilman että hyvät menevät mukana. Tai että hyvien nimissä oikeutetaan niitä pahuuksia.)

Jos katsotaan uusateismin syvintä ideaa, se perustuu selvään jakoon jossa käsitellään pääasiassa fundamentalismia. Muu on sen kannalta irrelevanttia. Tämä näkökanta osuu varmasti melko hyvin monien arkikokemukseen ja uskovaistenkin arkinäkemykseen asiasta ; Uskonnossa fundamentalistit ovat mellastelijoita jotka pilaavat hyvien uskovaisten maineen. Itse näen että jaottelut ovat usein hyödyllisiä, niiden avulla jäsennetään havaintoja ja luodaan argumentteja jotka eivät stereotypisoi (liikaa).

Sekä uusateistit että uskovaiset siis tunnistavat sen, miten Jumalasta ja uskonnosta puhuttaessa teologit puhuvat alkusyistä ja muista vastaavista käsitteistä. Ja että näiden kahden välillä ei ole kovin vahvaa yhteyttä. Voidaankin sanoa että filosofisesti käsitelty sofistikoitu teologia käsittelee Jumalaa kuin se olisi merafora sille ihmetyksentunteelle jonka ihminen saa katsoessaan luontoa. Uusateistien kohdalla etenkin Dawkins vaikuttaa minun silmiini niin vahvalta esteetikolta, että tämä metaforan viittaama tunne ainakin on hänelle hyvin tärkeä. Dawkins itse myöntääkin, että tämänalien Einsteinin uskonto ("Einsteinian religion") ei ole hänen kritiikkinsä kohde. Jumala eimetaforaisena todistettavana ilmiönä joka on olemassa ja vaikuttaa ihmisten ja muiden empiirisesti havaittavien kohteiden toimintaan sen sijaan on se mistä hän puhuu ja minkä järkevyyttä hän moittii - yhdessä tietysti kirkkoinstituution ja uskovaisten kritiikkiin jota hän harrastaa sen vuoksi että empiirisesti tarkastellen näiden olemassaolosta on varsin hyvin näyttöä.

Voidaankin sanoa että filosofisessa teologiassa korostuu usein deistisyys. Deistien näkemyksessä ilmoitus oli päättynyt. Ja tähän filosofiaan etenkin Leibnizillä on ollut vahva vaikutus. Valistusajan hengessä haluttiin karsia taikauskoiseksi nähtyä animismia ja antropomorfismia uskonnosta. Näin siitä ikään kuin saataisiin vakavastiotettavampi.

Leibniz ei ollut optimisti, toisin kuin voitaisiin luulla. Hänen paras mahdollista maailmoista nojasi teologiseen tulkintaan joka muistuttaa pahan ongelmaan liittyvien ongelmien ratkaisussa kohdattuja ajatustapoja. Hän korosti kaikkivaltiuuden ja kaikkihyvyyden tarkoittavan sitä että Jumala on tehnyt niin hyvän universumin kuin on mahdollista. Paras loogisesti mahdollinen maailma oli siis se maailma joka oli olemassa. Leibnizin näkemys on filosofista spekulaatiota, jonka seurauksena ihmeiden rooli kutistuu ja Jumala etääntyy jonkinlaiseksi alkuunpanevaksi voimaksi joka ei vaikuta universumissa ja sen luonnonlaeissa. (Koska jos ihme estäisi pahuutta, se ei olisi looginen mahdottomuus ja Jumalan pitäisi tehdä sitä kaikkialla tai pahan ongelma kiipisi ikään kuin piilosta mukaan.) Ja deismin kohdalla moni uskovainen pitää sitä hyvin kylmänä. He sanovat, Phillip Johnsonin tapaan, että deismi on kuin vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan. Kuitenkin samalla on huomattava että kun teistit, teologit ja uskovaiset filosofit puolustavat tieteen ja uskonnon yhteyttä, he yleensä viittaavat niemnomaan Leibnizin tyyliseen filosofien Jumalaan sen sijaan että puolustaisivat "kansanuskontoa" jossa antropomorfismi, ihmeet ja animistiset sävyt ovat vahvasti mukana.

Ja tätä kautta voidaankin korostaa että antropologiassa uskontoa jaetaan varsin tavallisesti osiin. On tietoviisaiden eliittiuskontoa ja on kansan parissa olevaa kansanuskomusten sävyttämää uskontoa. Koulutettu eliitti on akateemisen tai ylhäisön keskusteluissa. Ja sitten kansanuskonto on enemmän julistajapastorien, tavallisten uskovaisten puheissa ja vastaavissa ilmenevää. Ensimmäinen on usein älyllisempää ja jälkimmäiset lähestyvät kummitusjuttuja ja omakohtaisina esitettyjä anekdootteja joissa on ihmekertomuksen sävyjä, mutta astetta vähemmän minkään sortin perustelevaa järkevyyttä.

Moni tekee kuten Dawkins ja uskovaiset. Eli pitävät jakoa syvänä. Tällöin voidaan ajatella että taikausko on aikaansaanut noitavainot. Tämä taatusti onkin osittain totta. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita että eliitillä ei olisi mitään roolia tässä. Toki esimerkiksi Guilloun "Noitien asianajaja" korostaa että joukkohysteriaksi muodostunut skandinaavisten pohjoismainen suuri noitavaino oli nimenomaan protestanttiseen tapaan tyypillistä lynkkausmentaliteettia jota uskonnon eliitti yritti jopa jarruttaa. Mutta toisaalta katolisen kirkon kohdalla on huomattava että siellä eliitti kontrolloi, inkvisiition muodossa, noitavainoja. Katoliset noitavainot olivat väkilukuun suhteutettuna maltillisempia. Mutta selvästi niitä tapahtui. Ja itse asiassa jos vaivautuu lukemaan "Malleus maleficarumia" tiedostaa että tässä noituutta selvästi myös älyllistettiin ja käsitteellistettiin. Perustelumetodit, logiikka ja järki, siis luokittelivat noitia ja perustelivat miksi heitä oli tietyissä olosuhteissa oikein tappaa. Jakolinja ei siis ole niin selvä kuin voisi olettaa niin uusateisteja kuin uskovaisiakin kuunnellessa.

Lisäksi on hyvä huomata että kansanuskomuksien jäsentely on jotain jonka lopputuloksena on tavallisesti syntynyt se älyllinen uskonto. Moni voi pitää salaman selittämistä Thorilla animistisena. Ja juuri sitä se onkin. Mutta ei ole oikeasti vaikeaa kuvitella että nykyaikaan heitetty nykyajan tieteellisen koulutusken saanut Thoriin uskova muokkaisi Thorin rationaaliseen suuntaan. Hän voisi puhua miten se on sofistikoitunut allegoria joka viittaa niihin pelon tunteisiin joita salaman iskeminen lähimaille saa paatuneen ateistinkin tuntemaan. Ja kuinka salama on ymmärretty mutta silti metafora "vahva" ja "hallitsematon" ja "äkkipikainen" ovat aivan järkeviä siihen liitettäviä symboleita. Ja aivan varmasti jos olisi instituutio joka levittäisi tätä tulkintatapaa ja jolla olisi valtaa, niin tätä pidettäisiin oikeutuksena siihen että on järkevää uskoa Thoriin. Ja tällä oikeutettaisiin kansanuskoista Thoriin uskomista. Animistiselle näkemykselle syntyisi siis oikeutus näistä rationalisoinneista. Vaikka instituutio korostaisikin että kyseessä on metafora eikä luonnontieteellinen väite. Vaan että Thor vastaisi ihan eri kysymyksiin, kuten kysymykseen miehekkyydestä, rohkeudesta ja hyvästä elämästä - sekä ihmisen suhteesta kuolemaan ja toivosta kuolemanjälkeiseen elämään jossa lysti ja miekanheiluttelu täyttäisivät elämän kuin onnela. Ja kristinuskon kanssa onkin itse asiassa käynyt juuri näin.

Se, mikä tässä on otettava huomioon on itse asiassa se, että vaikka olenkin jaotellut eliittiuskonnon ja kansanuskonnon erikseen. Ja olen erottanut filosofien Jumalan kansanuskosta. Ei filosofien Jumala ole täysin sama asia kuin eliitin uskonto. Ja juuri tämä selittää sen miksi ei voida sanoa että olisi jotenkin oleellisesti eri asia moittia fundamentalismia ja järkeväin uskontoa. Sillä siinä missä filosofien Jumala on älyllistä leikkiä joka joko tunnustaa olevansa spekulaatiota tai esittää että siitä voi tulevaisuudessa tulla tutkimusohjelma, eliittiuskonto varsin tavallisesti jättää tilaa selvästi yliluonnolliselle aineistolle. Sellaiselle jota selitetään "on jätettävä tilaa poikkeuksille" -hengelle. Jossa järkeily deduktion, induktion ja empirian keinoin ovat jotain johon viitataan jotta eliittiuskonto olisi perusteltua. Mutta jossa ollaan tarpeen vaatiessa valmiita heittämään joka ikinen näistä periaatteista roskakoriin. Sillä jos filosofien Jumala tavoittelee hyvää argumenttia, on eliittiuskonnon toiminta ymmärrettävissä siten että se on retorinen laitos. Logos on retoriikassa läheistä sukua hyvälle argumentaatiolle, mutta se ei kuitenkaan tavoittele "totuutta" vaan "valtaa" - ja lievimmilläänkin se ei hae "hyvin perusteltu" -statusta vaan tätä emotionaalisempaa vetoavuutta "uskottavuutta". Näin logoksessa on epäargumentatiivisin keinoin hankittua järkevyyden tuntua, jota haetaan vaikkapa tarvittaessa kansanuskontoon ja sen animistis-antropomorfisiin näkemysiin sidottuihin tunteisiin vedoten.

Eliittiuskonto voi ottaa kansanuskonnon osasia osaksi poliittista elämää. Ja itse asiassa se lähes aina käytännössä tekee niin. Ja näin syntyy koneisto jossa "ihan eri asiat" ovat läsnä siten että kun puhutaan uskonnon järkevyydestä, niin viitataan "filosofien Jumalaan". Ja tällä sitten oikeutetaan se "ihan toinen asia" eli kansanuskonnon järkevyys. Ja tätä kautta käytänteet, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä kansanuskonnon kanssa tulkitaan aivan yhtä järkeviksi kuin se "filosofien Jumala" on.

Usein tämä on harmitonta. Jos katsotaan modernin maailman menoa, uskonto vaikuttaa ennen kaikkea erilaisessa optimistisuuspuheessa. Ajatuksena on usein se, että jos ajattelee hyvää todellisuudesta niin tämä jotenkin animistisesti paikkaisi tilanteen ja tarjoaisi hyvää vastineeksi. Optimismi, todennäköisyyksiä koskeva onni ja onnellisuus liitetään siis yhteen. Myös tavoilla jotka eivät ole kovin perusteltuja. Eliittiuskonto onkin usein jossain kansanuskonnon ja filosofien uskonnon välillä. Eliittiuskonnoissa Jumalien antropomorfistisuutta vähennetään. Karkeasti sanoen Jumalista karistetaan inhimillisiä piirteitä. Niistä tehdään ei-ihmisenkaltaisempia. Tämän seurauksena se voi myös harjoittaa saivartelua. Siinä missä filosofien Jumala vaatisi argumentteja ja kansanuskonto vetoaa ihmeisiin, eliittien uskonto voi puhua siitä miten Jumalan vaikutukset ovat niin mysteerisiä, että emme tiedä miten ja missä ne vaikuttavat.

Kreationismi on selvästi kansanuskontoa joka yrittää saavuttaa eliittiyttä. Sille kysmys on valtapelistä, jossa ei olla vielä eliittiuskontoja. Kansanuskomuksiin ja ihmeisiin viitataan siksi todennäköisyyteen liittyvillä sivistyssanoilla tavalla joka on juurevaa verrattuna normaaleihin eliittiuskontojen suuntauksiin, mutta joka kuitenkin on sofistikoitunutta verrattuna normaaliin kansanuskontotyyppiseen tapauskonnollisuuteen. Tämä kertoo siitä miten ei voida sanoa "ei ole yhtään sama asia", "ihan eri sfääreissä mennään" -tyylisiä lausuntoja. Uskonto on dynaaminen järjestelmä jossa eri osat vaikuttavat toisiinsa. Ei ole mitään kategoriaa joka olisi "täysin eri asia, ei mitään tekemistä keskenään".

Tämä kaikki on relevanttia kun mietimme sellaista kysymystä kuin "onko uskonto järkevää". Onko kysymyksessä filosofien, eliitin vai rahvaan uskonnosta. Mitä niistä meidän on rinnastettava tieteeseen kun mietimme onko uskonto yhteensopiva tieteen kanssa vai ei. Ja usein kategoriavalinta vaikuttaa paljonkin "siihen asteeseen" joka tieteen, järjen ja uskonnon välille saadaan. Osassa on uskottavuutta ja osa on yksinkertaisesti helvetin hölmöjä. (Ja tämä selvä aste-ero on se miksi kategorioita on järkevä pitää ja miksi moni sanoo että ne ovat keskenään "ihan eri asioita")

Tästä voidaan vetää yhteyksiä vaikkapa Hitchensin "Religion Poisons Everything" -kirjaan. Siinä hän esitti että uskonto sävyttää asioita. Moni on nähnyt että tämä on varsin ambivalenttia. Jos esimerkiksi näkee symboliikkaa, voi yhteyksiä nähdä tavalla joka muistuttaa kovasti taikauskoa. Tietyssä määrin Hitchensin asiayhteydet ovat sellaisia että joku voisi väittää että "Apple" on kristinuskon myrkyttämä koska sen puraistu omena viittaa selvästi luomiskertomukseen. Kuitenkin symbolinen yhteys on enemmän siinä että tämä symboli nähdään. Ja on vaikeaa nähdä että olisi mitenkään ilmiselvää että purtu omena tarkoittaisi samaa kuin Applen uskonnolliset intentiot. Tämä heikentää Hitchensin argumenttia huomattavasti. Tai oikeastaan se tekee sen siihen asti kunnes tiedostamme että eliittiuskonto itse asiassa huolehtii esimerkiksi Suomessa uskonnonopetuksesta. Siinä ei voida katsoa suoraan instituutioon vaan uskontoon liittyvään valtaan. Ja yksi opetuksen pääasioista on se, että ihmiset oppivat tunnistamaan kristillisiä merkkejä kulttuurissaan. Esimerkiksi sanontojen historiaa pidetään näissä kiinnostavina. Opetetaan että kielestä ei voi ymmärtää paljoa ilman kristinuskon tuntemusta ja että näin kielemme olisi todiste siitä, että Suomi on Kristillinen maa. Symbolit vaativat opettamisen. Ja sen jälkeen kun symboli on opetettu ja ihminen - ja ennen kaikkea riittävän moni muu ihminen - muistaa ja tunnistaa näitä symboleja, sitä vahvemmin kristinuskon ideologia todella vaikuttaa kaikkialla. Symboli on katsojan silmässä - ja sosiaalisena olentoina toisten ihmisten tulkinnat vaikuttavat elämäämme ja kanssakäymiseemme arvon lajitoveriemme kanssa. Ja tekee tämän hyvinkin merkittävällä tasolla.

Eliittiuskonto käyttääkin uskonnollista jargonia johonkin joka ns. harhauttaa. Kun uskonnossa ilmiönä on julmia haistapaskapiirteitä, keskustelu ja kritiikki ohjataan helposti filosofien Jumalan pariin. Näin kriitikko ikään kuin pakotetaan ikuiseen reaktioon epärelevantilla alueella. Ja samalla symbolilla sitten oikeutetaan näitä ihmisten elämää pilaavia haistapaskapiirteitä. (Ja kyllä. Tämä ei ole kuvaus noitavainojen euroopasta vaan tämän päivän Suomesta. Kunnioittava uskontokeskustelu. There is no such thing!) Tästä mekanismista on "pharyngula" -blogissa hieman barbaarimainen paskansyöntivertaus. Jokainen uskontokriitikko on tottunut siihen että heitä "haastetaan" kysymällä että "oletko miettinyt siltä ja siltä tasolta". Ja vastausta odotetaan tai ollaan hävitty. Kritiikin jälkeen asia ohitetaan olankohautuksella ja uudella mallilla. Lähtijää syytetään huonosta uskonnontuntemuksesta kun parhaat ovat niitä joita ei ole vielä käsitelty. Kaikki esitellyt ovat paskaa. Ja kritiikin kohdalla vaihdetaan lähestymistapaa. "McGrath’s Mierda? Nürnberger Nuggets? Stone’s Scheiss Soup? Garrison’s Gut Goo? You can’t leave until you’ve tasted them all! Coward! You’ve only tasted the weakest of my fabulous foods!" Gish Gallop -tyylinen työhön hukuttaminen on tässä perusasetelmana. "Pitää olla kiinnostunut kristinuskon perinteestä että sitä voisi moittia" on toki uskottavaa. Kritiikin kohteen pitää olla tuttu. Mutta tässä kysymys on jo muusta kuin asiallisesta keskustelusta. (Ja tosiasiassa linkin takana ei nosteta esiin sitä että jos et vastaa olet ignorantti ja hävinnyt, mutta jos vastaat niin osoitat että uskonto on kiinnostavaa ja tärkeää. Ja jos jatkat pidempään, olet pakkomielteinen ja se taas kertoo että ideologia on kahlitseva ja vihamielinen uskonnoille ja että oikeasti tämänlainen viha vaatii että uskoo vihattavaan Jumalaan. Et voi kuin hävitä. Ja tämä on uskontokeskustelun aivan vakionormi. Käytännössä peräti aivan riippumatta keskustelun akateemisuustasosta. Asiallisuus ja kunnioittavuus ovat uskovaisten iskusanoja. Koskaan nähnyt missään niiden toteutumista edes vähäisissä määrin. Ja yrityksen puutteesta minua voi tuskin syyttää. Ainakaan niistä pakkomielteisyyspuheista päätellen)
1: Samaa, joskin strategialtaan poikkeavaa, häirintää on se, että etenkin uusateismia mallinnetaan usein olkiukkomaisin väittein ja kun näille vaatii perustelut - esimerkiksi miksi loogisen positivismin kritiikki liitetään ateismiin? Tälle täytyisi olla lähde. Pitäisi voida viitata uusateistien tekstiin ja näyttää mikä siellä oikeuttaa että juuri loogista positivismia nostetaan esiin. (Tämä tehdään siksi että sitä voi vain copy-pasteta koko kirjat ja esittää että ei ole löytänyt mitään, ja toinen voi väittää että siellä se on. On sen sijaan helppoa esittää väitteelle viitteeksi sivunumero.) Tähän haasteeseen ei kuitenkaan sitten vastata sivunumerolla vaan sillä että toisen pitäisi mallintaa se oikea ateismin ydin. Eli toisen pitäisi tehdä uskovan puolesta työt. Tosiasiassa uskovaisella ei ole oikeutta ateismikritiikkiin jos hän ei tutustu jossain määrin aineistoon ja voi referoida kritiikkinäkökulmiaan jotenkin. Aihe pitää tuntea, mutta ei voida vaatia että pitöisi olla lukenut joka ikinen uusateistinen kirjoitus. Kun aamulla olisi voinut ilmestyä just helvetin hyvä koko kristinuskon ytimet nujertava aivan uniikki ajatus. Tässä on kysymys asiantuntijuudesta ja kohtuudesta. Työllähukuttaminen ei ole järkevän argumentaation ytimessä. Kuten ei ignoranssi ja olkiukottaminenkaan. Siksi asennevammaa on turhaa piilottaa "mukanöyryyteen" jossa korostetaan että on nöyrää tunnustaa että ei tiedä kaikkea tai "kiinnostukseen toisen ajatuksia kohtaan" jossa toisen pitäisi paikata yleissivistyksen puutetta.
     1.1: Jos asia on todella kiinnostava ja kritiikin arvoinen, niin ottaa kirjan käteen ja lukee. Itse voin sanoa että tekstintuottokykyni ovat sen verran heikkoja että lukemalla vaikka kymmenen alan perusteosta saa asiat lyhyemmin esille. Miksi ottaa minun pitkä tulkinta asiasta kun voi mennä suoraan lähteille, ilman että täytyy yrittää tulkita minun tekstistä sitä miten yritän tulkita uusateistien aineiston. Etenkin kun luettavana on helppotajuisempaa tekstiä ja vähemmän kuin mihin minä ikinä kykenisin referoimaan.

Symboli onkin eliittiuskonnon merkittävin vallankäytön keino. Sillä symboli on yhtäällä taikauskoa joka yhdistää kansanuskontoon. Se on samalla abstrakti, ja sillä voidaan viitata filosofien uskontoon ja puhua metaforista. Tätä kautta saadaan arjen tasolla toimivaa taikauskoa joka ei myönnä itseään. Ja joka kuitenkin saa uskottavuutta ja valtaa filosofien uskonnon arvovallasta. Ja näin se tukee ns. "järjestelmää". Tämä yhteys on tärkeä huomata. Itse asiassa ilman tätä monet uusateistien tärkeimmät syytökset indoktrinaatiosta näyttävät ontoilta. Dualistinen jaottelu onkin itse asiassa jokin joka on heidän suurimpia heikkouksiaan. Kun Dawkins puhuu indiktrinaatiosta ja viittaa tässä fundamentalismiin, jää syytös omituiseksi ja ontoksi. Sillä lapsillehan opetetaan sitä fiksua uskontoa joka oli "ihan eri asia". Ja Dawkinsin voisi jopa toivoa lisäävän uskonnonopetusta koska kouluissa kuitenkin tavallisesti pänttäytetään juuri filosofien uskonnon piirteitä. Joka oli kuulemma eri asia.

Toki tässä on syytä pitää tolkku. Ääriliikkeet ovat enemmän seurausta siitä että ihmisillä on psykologia. Ekstermismi johtuu sosiaalisista tekijöistä ja psykologisista tekijöistä. Ideologia on yllättävän suuresti lähinnä tekosyiden lähde (niin hyvässä kuin huonossa). Sekä positiiviset että negatiiviset piirteet joiden väitetään johtuvan ideologiasta johtuvat yleensä jostain aivan muusta. Eliittiuskonnonkin taustavoimana on esimerkiksi vallanhalu, sosiaalisuus jossa omaa kivaa porukkaa halutaan tukea. Ja muita aivan inhimillisiä eksistentiaalisia piirteitä. Kristinuskosta intoilu vertautuukin hyvin vahvasti vaikkapa jalkapallopelistä intoutumiseen, josta voi olla seurauksena jopa jalkapallohuliganismia. Jalkapallolla on jonkinlainen yhteys, mutta tämä on hyvin epämääräinen. Itse en lähtisi vastustamaan urheilua siksi että jalkapallon parissa on ääriliikehdinnäksi laskettavaa väkivaltaista huliganismia. ; Olisi yksinkertaisesti kategoriavirhe väittää kokonaisuuden yhtä fraktiota koko kokonaisuudeksi. (Saman virheen tekevät ne jotka puhuvat kristinuskon järkevyydestä sillä että Newton oli uskovainen ja joista kristinusko kansanuskomuksineen saa oikeutusta siitä että filosofikristityt ovat vuosituhansien varrella olleet ovelia ja varsin kekseliäästi saivartelevia veikkoja.) Silti moni vaatii urheiluun liittyvän hengen muuttamista. Ja tässä kohden jalkapallohuliganismin moittimiselle onkin selvästi tarpeellista tilaa. Uskonto ei ole monoliittinen dogmaattinen ja vaihtoehdoton kasa. Kuten ei urheilukaan.

Siksi, esimerkiksi uskonnonopeusta ja vastaavia mietittäessä, on syytä huomata mitä kunnioitus tarkoittaa. Minusta ei ole mitään mitä pitäisi "ensisijaisesti" opettaa. Kun mietitään pitäisikö opettaa ateismia vai uskontoa vai tiedettä, on pääkysymykseni "Miksi joko-tai?" & "miksi ei sekä-että?" Ja miksi uskonnonopetustakaan pitäisi rajoittaa? Miksi luoda turha kisa tähän asiaan? Itse näen että osallistuttaminen pitäisi kieltää. Se, että on suvivirttä ja uskonnollista aamunavausta kaikille on samaa peruskohteliaisuutta mitä Deadpool harjoittaa vegaaneille. Siinä missä Kapteeni Amerikka syö lihaa mutta kunnioittaa vegaaniystäviään tuomalla heille lahjaksi herkullisia vihanneksia, Deadpool tutustuttaa heitä moniarvoiseen maailmaan sitomalla heidät pylvääseen ja pakkosyöttämällä heille lihamureketta. Että tuntevat vegaanit asiaan liittyvät perinteet ja käsitykset. - Se, että uskonnoton liitetään pakolliseen uskontokulttuuriin siksi että "se kuuluu kulttuuriin" ja kutsutaan ateistien vanhempien vakaumuksesta johtuvaa luterilaisuusopetusta "oman maailmankuvan opettamiseksi" ja jossa "ei yksi suvivirsi uskonnollista tilaisuutta tee" ja jossa uskonnolliset rituaalit ja niiden seuraaminen ja tilaisuuksiin osallistuminen ovat "perinteitä ja kulttuurintuntemusta ja oleellinen osa yleissivistystä" ja jossa Jumalaan ja Jeesukseen kannanottaminen nähdään "oleellisiksi syviksi kysymyksiksi joihin jokaisella on velvollisuus muodostaa mielipide ja sanoa se ääneen" on juuri tämänlaista Deadpoolmaista namnamkulttuuria joka ei sovi samaan maailmaan "kunnioittavan uskontokeskustelun" kanssa. Se olisi sitä että Jehovan Todistajat pakotettaisiin syömään verilettuja kerran viikossa. Ja islamkriitikot pakotettaisiin rukoilemaan mekkaan päin kerran kuussa. Ja niin edes päin.