Kuinka uskonnon monisäikeisyys selittää uskonnollisen väkivallan

Tämä seuraava blogaus yhdistää aiempien tekstieni taustat. Tarkalleen ottaen se selittää että yhteennivoo (a) sen, miten erilaisia teologisia näkemyksiä harrastetaan - ja miten erilaisia ne ovat ja kuinka niitä siitä huolimatta sekoitetaan keskenään vaikka ne olisivat keskenään ristiriitaisia, (b) siihen, miten uskonnossa esitetään olevaksi ties minkälaisia hierarkioita. Tämä on siis ymmärrettävä ikään kuin joksikin joka jatkaa entisistä perusteista ja laajentaa "argumenttipuuta" josta syntyy ns. kokonaiskuvaa. Tämä on samanaikaisesti syytös että puolustus uskonnolle. (Tottukaa siihen, että kristinusko on samanaikaisesti "pimeyden enkeli" joka pilaa ihmisten elämää. Että samanaikaisesti voima jonka parissa tätä vastaan yritetään taistella. Ja että uskonto on itsessään yleiskäsite joka harhauttaa niin että pahoista puolista ei päästä eroon ilman että hyvät menevät mukana. Tai että hyvien nimissä oikeutetaan niitä pahuuksia.)

Jos katsotaan uusateismin syvintä ideaa, se perustuu selvään jakoon jossa käsitellään pääasiassa fundamentalismia. Muu on sen kannalta irrelevanttia. Tämä näkökanta osuu varmasti melko hyvin monien arkikokemukseen ja uskovaistenkin arkinäkemykseen asiasta ; Uskonnossa fundamentalistit ovat mellastelijoita jotka pilaavat hyvien uskovaisten maineen. Itse näen että jaottelut ovat usein hyödyllisiä, niiden avulla jäsennetään havaintoja ja luodaan argumentteja jotka eivät stereotypisoi (liikaa).

Sekä uusateistit että uskovaiset siis tunnistavat sen, miten Jumalasta ja uskonnosta puhuttaessa teologit puhuvat alkusyistä ja muista vastaavista käsitteistä. Ja että näiden kahden välillä ei ole kovin vahvaa yhteyttä. Voidaankin sanoa että filosofisesti käsitelty sofistikoitu teologia käsittelee Jumalaa kuin se olisi merafora sille ihmetyksentunteelle jonka ihminen saa katsoessaan luontoa. Uusateistien kohdalla etenkin Dawkins vaikuttaa minun silmiini niin vahvalta esteetikolta, että tämä metaforan viittaama tunne ainakin on hänelle hyvin tärkeä. Dawkins itse myöntääkin, että tämänalien Einsteinin uskonto ("Einsteinian religion") ei ole hänen kritiikkinsä kohde. Jumala eimetaforaisena todistettavana ilmiönä joka on olemassa ja vaikuttaa ihmisten ja muiden empiirisesti havaittavien kohteiden toimintaan sen sijaan on se mistä hän puhuu ja minkä järkevyyttä hän moittii - yhdessä tietysti kirkkoinstituution ja uskovaisten kritiikkiin jota hän harrastaa sen vuoksi että empiirisesti tarkastellen näiden olemassaolosta on varsin hyvin näyttöä.

Voidaankin sanoa että filosofisessa teologiassa korostuu usein deistisyys. Deistien näkemyksessä ilmoitus oli päättynyt. Ja tähän filosofiaan etenkin Leibnizillä on ollut vahva vaikutus. Valistusajan hengessä haluttiin karsia taikauskoiseksi nähtyä animismia ja antropomorfismia uskonnosta. Näin siitä ikään kuin saataisiin vakavastiotettavampi.

Leibniz ei ollut optimisti, toisin kuin voitaisiin luulla. Hänen paras mahdollista maailmoista nojasi teologiseen tulkintaan joka muistuttaa pahan ongelmaan liittyvien ongelmien ratkaisussa kohdattuja ajatustapoja. Hän korosti kaikkivaltiuuden ja kaikkihyvyyden tarkoittavan sitä että Jumala on tehnyt niin hyvän universumin kuin on mahdollista. Paras loogisesti mahdollinen maailma oli siis se maailma joka oli olemassa. Leibnizin näkemys on filosofista spekulaatiota, jonka seurauksena ihmeiden rooli kutistuu ja Jumala etääntyy jonkinlaiseksi alkuunpanevaksi voimaksi joka ei vaikuta universumissa ja sen luonnonlaeissa. (Koska jos ihme estäisi pahuutta, se ei olisi looginen mahdottomuus ja Jumalan pitäisi tehdä sitä kaikkialla tai pahan ongelma kiipisi ikään kuin piilosta mukaan.) Ja deismin kohdalla moni uskovainen pitää sitä hyvin kylmänä. He sanovat, Phillip Johnsonin tapaan, että deismi on kuin vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan. Kuitenkin samalla on huomattava että kun teistit, teologit ja uskovaiset filosofit puolustavat tieteen ja uskonnon yhteyttä, he yleensä viittaavat niemnomaan Leibnizin tyyliseen filosofien Jumalaan sen sijaan että puolustaisivat "kansanuskontoa" jossa antropomorfismi, ihmeet ja animistiset sävyt ovat vahvasti mukana.

Ja tätä kautta voidaankin korostaa että antropologiassa uskontoa jaetaan varsin tavallisesti osiin. On tietoviisaiden eliittiuskontoa ja on kansan parissa olevaa kansanuskomusten sävyttämää uskontoa. Koulutettu eliitti on akateemisen tai ylhäisön keskusteluissa. Ja sitten kansanuskonto on enemmän julistajapastorien, tavallisten uskovaisten puheissa ja vastaavissa ilmenevää. Ensimmäinen on usein älyllisempää ja jälkimmäiset lähestyvät kummitusjuttuja ja omakohtaisina esitettyjä anekdootteja joissa on ihmekertomuksen sävyjä, mutta astetta vähemmän minkään sortin perustelevaa järkevyyttä.

Moni tekee kuten Dawkins ja uskovaiset. Eli pitävät jakoa syvänä. Tällöin voidaan ajatella että taikausko on aikaansaanut noitavainot. Tämä taatusti onkin osittain totta. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita että eliitillä ei olisi mitään roolia tässä. Toki esimerkiksi Guilloun "Noitien asianajaja" korostaa että joukkohysteriaksi muodostunut skandinaavisten pohjoismainen suuri noitavaino oli nimenomaan protestanttiseen tapaan tyypillistä lynkkausmentaliteettia jota uskonnon eliitti yritti jopa jarruttaa. Mutta toisaalta katolisen kirkon kohdalla on huomattava että siellä eliitti kontrolloi, inkvisiition muodossa, noitavainoja. Katoliset noitavainot olivat väkilukuun suhteutettuna maltillisempia. Mutta selvästi niitä tapahtui. Ja itse asiassa jos vaivautuu lukemaan "Malleus maleficarumia" tiedostaa että tässä noituutta selvästi myös älyllistettiin ja käsitteellistettiin. Perustelumetodit, logiikka ja järki, siis luokittelivat noitia ja perustelivat miksi heitä oli tietyissä olosuhteissa oikein tappaa. Jakolinja ei siis ole niin selvä kuin voisi olettaa niin uusateisteja kuin uskovaisiakin kuunnellessa.

Lisäksi on hyvä huomata että kansanuskomuksien jäsentely on jotain jonka lopputuloksena on tavallisesti syntynyt se älyllinen uskonto. Moni voi pitää salaman selittämistä Thorilla animistisena. Ja juuri sitä se onkin. Mutta ei ole oikeasti vaikeaa kuvitella että nykyaikaan heitetty nykyajan tieteellisen koulutusken saanut Thoriin uskova muokkaisi Thorin rationaaliseen suuntaan. Hän voisi puhua miten se on sofistikoitunut allegoria joka viittaa niihin pelon tunteisiin joita salaman iskeminen lähimaille saa paatuneen ateistinkin tuntemaan. Ja kuinka salama on ymmärretty mutta silti metafora "vahva" ja "hallitsematon" ja "äkkipikainen" ovat aivan järkeviä siihen liitettäviä symboleita. Ja aivan varmasti jos olisi instituutio joka levittäisi tätä tulkintatapaa ja jolla olisi valtaa, niin tätä pidettäisiin oikeutuksena siihen että on järkevää uskoa Thoriin. Ja tällä oikeutettaisiin kansanuskoista Thoriin uskomista. Animistiselle näkemykselle syntyisi siis oikeutus näistä rationalisoinneista. Vaikka instituutio korostaisikin että kyseessä on metafora eikä luonnontieteellinen väite. Vaan että Thor vastaisi ihan eri kysymyksiin, kuten kysymykseen miehekkyydestä, rohkeudesta ja hyvästä elämästä - sekä ihmisen suhteesta kuolemaan ja toivosta kuolemanjälkeiseen elämään jossa lysti ja miekanheiluttelu täyttäisivät elämän kuin onnela. Ja kristinuskon kanssa onkin itse asiassa käynyt juuri näin.

Se, mikä tässä on otettava huomioon on itse asiassa se, että vaikka olenkin jaotellut eliittiuskonnon ja kansanuskonnon erikseen. Ja olen erottanut filosofien Jumalan kansanuskosta. Ei filosofien Jumala ole täysin sama asia kuin eliitin uskonto. Ja juuri tämä selittää sen miksi ei voida sanoa että olisi jotenkin oleellisesti eri asia moittia fundamentalismia ja järkeväin uskontoa. Sillä siinä missä filosofien Jumala on älyllistä leikkiä joka joko tunnustaa olevansa spekulaatiota tai esittää että siitä voi tulevaisuudessa tulla tutkimusohjelma, eliittiuskonto varsin tavallisesti jättää tilaa selvästi yliluonnolliselle aineistolle. Sellaiselle jota selitetään "on jätettävä tilaa poikkeuksille" -hengelle. Jossa järkeily deduktion, induktion ja empirian keinoin ovat jotain johon viitataan jotta eliittiuskonto olisi perusteltua. Mutta jossa ollaan tarpeen vaatiessa valmiita heittämään joka ikinen näistä periaatteista roskakoriin. Sillä jos filosofien Jumala tavoittelee hyvää argumenttia, on eliittiuskonnon toiminta ymmärrettävissä siten että se on retorinen laitos. Logos on retoriikassa läheistä sukua hyvälle argumentaatiolle, mutta se ei kuitenkaan tavoittele "totuutta" vaan "valtaa" - ja lievimmilläänkin se ei hae "hyvin perusteltu" -statusta vaan tätä emotionaalisempaa vetoavuutta "uskottavuutta". Näin logoksessa on epäargumentatiivisin keinoin hankittua järkevyyden tuntua, jota haetaan vaikkapa tarvittaessa kansanuskontoon ja sen animistis-antropomorfisiin näkemysiin sidottuihin tunteisiin vedoten.

Eliittiuskonto voi ottaa kansanuskonnon osasia osaksi poliittista elämää. Ja itse asiassa se lähes aina käytännössä tekee niin. Ja näin syntyy koneisto jossa "ihan eri asiat" ovat läsnä siten että kun puhutaan uskonnon järkevyydestä, niin viitataan "filosofien Jumalaan". Ja tällä sitten oikeutetaan se "ihan toinen asia" eli kansanuskonnon järkevyys. Ja tätä kautta käytänteet, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä kansanuskonnon kanssa tulkitaan aivan yhtä järkeviksi kuin se "filosofien Jumala" on.

Usein tämä on harmitonta. Jos katsotaan modernin maailman menoa, uskonto vaikuttaa ennen kaikkea erilaisessa optimistisuuspuheessa. Ajatuksena on usein se, että jos ajattelee hyvää todellisuudesta niin tämä jotenkin animistisesti paikkaisi tilanteen ja tarjoaisi hyvää vastineeksi. Optimismi, todennäköisyyksiä koskeva onni ja onnellisuus liitetään siis yhteen. Myös tavoilla jotka eivät ole kovin perusteltuja. Eliittiuskonto onkin usein jossain kansanuskonnon ja filosofien uskonnon välillä. Eliittiuskonnoissa Jumalien antropomorfistisuutta vähennetään. Karkeasti sanoen Jumalista karistetaan inhimillisiä piirteitä. Niistä tehdään ei-ihmisenkaltaisempia. Tämän seurauksena se voi myös harjoittaa saivartelua. Siinä missä filosofien Jumala vaatisi argumentteja ja kansanuskonto vetoaa ihmeisiin, eliittien uskonto voi puhua siitä miten Jumalan vaikutukset ovat niin mysteerisiä, että emme tiedä miten ja missä ne vaikuttavat.

Kreationismi on selvästi kansanuskontoa joka yrittää saavuttaa eliittiyttä. Sille kysmys on valtapelistä, jossa ei olla vielä eliittiuskontoja. Kansanuskomuksiin ja ihmeisiin viitataan siksi todennäköisyyteen liittyvillä sivistyssanoilla tavalla joka on juurevaa verrattuna normaaleihin eliittiuskontojen suuntauksiin, mutta joka kuitenkin on sofistikoitunutta verrattuna normaaliin kansanuskontotyyppiseen tapauskonnollisuuteen. Tämä kertoo siitä miten ei voida sanoa "ei ole yhtään sama asia", "ihan eri sfääreissä mennään" -tyylisiä lausuntoja. Uskonto on dynaaminen järjestelmä jossa eri osat vaikuttavat toisiinsa. Ei ole mitään kategoriaa joka olisi "täysin eri asia, ei mitään tekemistä keskenään".

Tämä kaikki on relevanttia kun mietimme sellaista kysymystä kuin "onko uskonto järkevää". Onko kysymyksessä filosofien, eliitin vai rahvaan uskonnosta. Mitä niistä meidän on rinnastettava tieteeseen kun mietimme onko uskonto yhteensopiva tieteen kanssa vai ei. Ja usein kategoriavalinta vaikuttaa paljonkin "siihen asteeseen" joka tieteen, järjen ja uskonnon välille saadaan. Osassa on uskottavuutta ja osa on yksinkertaisesti helvetin hölmöjä. (Ja tämä selvä aste-ero on se miksi kategorioita on järkevä pitää ja miksi moni sanoo että ne ovat keskenään "ihan eri asioita")

Tästä voidaan vetää yhteyksiä vaikkapa Hitchensin "Religion Poisons Everything" -kirjaan. Siinä hän esitti että uskonto sävyttää asioita. Moni on nähnyt että tämä on varsin ambivalenttia. Jos esimerkiksi näkee symboliikkaa, voi yhteyksiä nähdä tavalla joka muistuttaa kovasti taikauskoa. Tietyssä määrin Hitchensin asiayhteydet ovat sellaisia että joku voisi väittää että "Apple" on kristinuskon myrkyttämä koska sen puraistu omena viittaa selvästi luomiskertomukseen. Kuitenkin symbolinen yhteys on enemmän siinä että tämä symboli nähdään. Ja on vaikeaa nähdä että olisi mitenkään ilmiselvää että purtu omena tarkoittaisi samaa kuin Applen uskonnolliset intentiot. Tämä heikentää Hitchensin argumenttia huomattavasti. Tai oikeastaan se tekee sen siihen asti kunnes tiedostamme että eliittiuskonto itse asiassa huolehtii esimerkiksi Suomessa uskonnonopetuksesta. Siinä ei voida katsoa suoraan instituutioon vaan uskontoon liittyvään valtaan. Ja yksi opetuksen pääasioista on se, että ihmiset oppivat tunnistamaan kristillisiä merkkejä kulttuurissaan. Esimerkiksi sanontojen historiaa pidetään näissä kiinnostavina. Opetetaan että kielestä ei voi ymmärtää paljoa ilman kristinuskon tuntemusta ja että näin kielemme olisi todiste siitä, että Suomi on Kristillinen maa. Symbolit vaativat opettamisen. Ja sen jälkeen kun symboli on opetettu ja ihminen - ja ennen kaikkea riittävän moni muu ihminen - muistaa ja tunnistaa näitä symboleja, sitä vahvemmin kristinuskon ideologia todella vaikuttaa kaikkialla. Symboli on katsojan silmässä - ja sosiaalisena olentoina toisten ihmisten tulkinnat vaikuttavat elämäämme ja kanssakäymiseemme arvon lajitoveriemme kanssa. Ja tekee tämän hyvinkin merkittävällä tasolla.

Eliittiuskonto käyttääkin uskonnollista jargonia johonkin joka ns. harhauttaa. Kun uskonnossa ilmiönä on julmia haistapaskapiirteitä, keskustelu ja kritiikki ohjataan helposti filosofien Jumalan pariin. Näin kriitikko ikään kuin pakotetaan ikuiseen reaktioon epärelevantilla alueella. Ja samalla symbolilla sitten oikeutetaan näitä ihmisten elämää pilaavia haistapaskapiirteitä. (Ja kyllä. Tämä ei ole kuvaus noitavainojen euroopasta vaan tämän päivän Suomesta. Kunnioittava uskontokeskustelu. There is no such thing!) Tästä mekanismista on "pharyngula" -blogissa hieman barbaarimainen paskansyöntivertaus. Jokainen uskontokriitikko on tottunut siihen että heitä "haastetaan" kysymällä että "oletko miettinyt siltä ja siltä tasolta". Ja vastausta odotetaan tai ollaan hävitty. Kritiikin jälkeen asia ohitetaan olankohautuksella ja uudella mallilla. Lähtijää syytetään huonosta uskonnontuntemuksesta kun parhaat ovat niitä joita ei ole vielä käsitelty. Kaikki esitellyt ovat paskaa. Ja kritiikin kohdalla vaihdetaan lähestymistapaa. "McGrath’s Mierda? Nürnberger Nuggets? Stone’s Scheiss Soup? Garrison’s Gut Goo? You can’t leave until you’ve tasted them all! Coward! You’ve only tasted the weakest of my fabulous foods!" Gish Gallop -tyylinen työhön hukuttaminen on tässä perusasetelmana. "Pitää olla kiinnostunut kristinuskon perinteestä että sitä voisi moittia" on toki uskottavaa. Kritiikin kohteen pitää olla tuttu. Mutta tässä kysymys on jo muusta kuin asiallisesta keskustelusta. (Ja tosiasiassa linkin takana ei nosteta esiin sitä että jos et vastaa olet ignorantti ja hävinnyt, mutta jos vastaat niin osoitat että uskonto on kiinnostavaa ja tärkeää. Ja jos jatkat pidempään, olet pakkomielteinen ja se taas kertoo että ideologia on kahlitseva ja vihamielinen uskonnoille ja että oikeasti tämänlainen viha vaatii että uskoo vihattavaan Jumalaan. Et voi kuin hävitä. Ja tämä on uskontokeskustelun aivan vakionormi. Käytännössä peräti aivan riippumatta keskustelun akateemisuustasosta. Asiallisuus ja kunnioittavuus ovat uskovaisten iskusanoja. Koskaan nähnyt missään niiden toteutumista edes vähäisissä määrin. Ja yrityksen puutteesta minua voi tuskin syyttää. Ainakaan niistä pakkomielteisyyspuheista päätellen)
1: Samaa, joskin strategialtaan poikkeavaa, häirintää on se, että etenkin uusateismia mallinnetaan usein olkiukkomaisin väittein ja kun näille vaatii perustelut - esimerkiksi miksi loogisen positivismin kritiikki liitetään ateismiin? Tälle täytyisi olla lähde. Pitäisi voida viitata uusateistien tekstiin ja näyttää mikä siellä oikeuttaa että juuri loogista positivismia nostetaan esiin. (Tämä tehdään siksi että sitä voi vain copy-pasteta koko kirjat ja esittää että ei ole löytänyt mitään, ja toinen voi väittää että siellä se on. On sen sijaan helppoa esittää väitteelle viitteeksi sivunumero.) Tähän haasteeseen ei kuitenkaan sitten vastata sivunumerolla vaan sillä että toisen pitäisi mallintaa se oikea ateismin ydin. Eli toisen pitäisi tehdä uskovan puolesta työt. Tosiasiassa uskovaisella ei ole oikeutta ateismikritiikkiin jos hän ei tutustu jossain määrin aineistoon ja voi referoida kritiikkinäkökulmiaan jotenkin. Aihe pitää tuntea, mutta ei voida vaatia että pitöisi olla lukenut joka ikinen uusateistinen kirjoitus. Kun aamulla olisi voinut ilmestyä just helvetin hyvä koko kristinuskon ytimet nujertava aivan uniikki ajatus. Tässä on kysymys asiantuntijuudesta ja kohtuudesta. Työllähukuttaminen ei ole järkevän argumentaation ytimessä. Kuten ei ignoranssi ja olkiukottaminenkaan. Siksi asennevammaa on turhaa piilottaa "mukanöyryyteen" jossa korostetaan että on nöyrää tunnustaa että ei tiedä kaikkea tai "kiinnostukseen toisen ajatuksia kohtaan" jossa toisen pitäisi paikata yleissivistyksen puutetta.
     1.1: Jos asia on todella kiinnostava ja kritiikin arvoinen, niin ottaa kirjan käteen ja lukee. Itse voin sanoa että tekstintuottokykyni ovat sen verran heikkoja että lukemalla vaikka kymmenen alan perusteosta saa asiat lyhyemmin esille. Miksi ottaa minun pitkä tulkinta asiasta kun voi mennä suoraan lähteille, ilman että täytyy yrittää tulkita minun tekstistä sitä miten yritän tulkita uusateistien aineiston. Etenkin kun luettavana on helppotajuisempaa tekstiä ja vähemmän kuin mihin minä ikinä kykenisin referoimaan.

Symboli onkin eliittiuskonnon merkittävin vallankäytön keino. Sillä symboli on yhtäällä taikauskoa joka yhdistää kansanuskontoon. Se on samalla abstrakti, ja sillä voidaan viitata filosofien uskontoon ja puhua metaforista. Tätä kautta saadaan arjen tasolla toimivaa taikauskoa joka ei myönnä itseään. Ja joka kuitenkin saa uskottavuutta ja valtaa filosofien uskonnon arvovallasta. Ja näin se tukee ns. "järjestelmää". Tämä yhteys on tärkeä huomata. Itse asiassa ilman tätä monet uusateistien tärkeimmät syytökset indoktrinaatiosta näyttävät ontoilta. Dualistinen jaottelu onkin itse asiassa jokin joka on heidän suurimpia heikkouksiaan. Kun Dawkins puhuu indiktrinaatiosta ja viittaa tässä fundamentalismiin, jää syytös omituiseksi ja ontoksi. Sillä lapsillehan opetetaan sitä fiksua uskontoa joka oli "ihan eri asia". Ja Dawkinsin voisi jopa toivoa lisäävän uskonnonopetusta koska kouluissa kuitenkin tavallisesti pänttäytetään juuri filosofien uskonnon piirteitä. Joka oli kuulemma eri asia.

Toki tässä on syytä pitää tolkku. Ääriliikkeet ovat enemmän seurausta siitä että ihmisillä on psykologia. Ekstermismi johtuu sosiaalisista tekijöistä ja psykologisista tekijöistä. Ideologia on yllättävän suuresti lähinnä tekosyiden lähde (niin hyvässä kuin huonossa). Sekä positiiviset että negatiiviset piirteet joiden väitetään johtuvan ideologiasta johtuvat yleensä jostain aivan muusta. Eliittiuskonnonkin taustavoimana on esimerkiksi vallanhalu, sosiaalisuus jossa omaa kivaa porukkaa halutaan tukea. Ja muita aivan inhimillisiä eksistentiaalisia piirteitä. Kristinuskosta intoilu vertautuukin hyvin vahvasti vaikkapa jalkapallopelistä intoutumiseen, josta voi olla seurauksena jopa jalkapallohuliganismia. Jalkapallolla on jonkinlainen yhteys, mutta tämä on hyvin epämääräinen. Itse en lähtisi vastustamaan urheilua siksi että jalkapallon parissa on ääriliikehdinnäksi laskettavaa väkivaltaista huliganismia. ; Olisi yksinkertaisesti kategoriavirhe väittää kokonaisuuden yhtä fraktiota koko kokonaisuudeksi. (Saman virheen tekevät ne jotka puhuvat kristinuskon järkevyydestä sillä että Newton oli uskovainen ja joista kristinusko kansanuskomuksineen saa oikeutusta siitä että filosofikristityt ovat vuosituhansien varrella olleet ovelia ja varsin kekseliäästi saivartelevia veikkoja.) Silti moni vaatii urheiluun liittyvän hengen muuttamista. Ja tässä kohden jalkapallohuliganismin moittimiselle onkin selvästi tarpeellista tilaa. Uskonto ei ole monoliittinen dogmaattinen ja vaihtoehdoton kasa. Kuten ei urheilukaan.

Siksi, esimerkiksi uskonnonopeusta ja vastaavia mietittäessä, on syytä huomata mitä kunnioitus tarkoittaa. Minusta ei ole mitään mitä pitäisi "ensisijaisesti" opettaa. Kun mietitään pitäisikö opettaa ateismia vai uskontoa vai tiedettä, on pääkysymykseni "Miksi joko-tai?" & "miksi ei sekä-että?" Ja miksi uskonnonopetustakaan pitäisi rajoittaa? Miksi luoda turha kisa tähän asiaan? Itse näen että osallistuttaminen pitäisi kieltää. Se, että on suvivirttä ja uskonnollista aamunavausta kaikille on samaa peruskohteliaisuutta mitä Deadpool harjoittaa vegaaneille. Siinä missä Kapteeni Amerikka syö lihaa mutta kunnioittaa vegaaniystäviään tuomalla heille lahjaksi herkullisia vihanneksia, Deadpool tutustuttaa heitä moniarvoiseen maailmaan sitomalla heidät pylvääseen ja pakkosyöttämällä heille lihamureketta. Että tuntevat vegaanit asiaan liittyvät perinteet ja käsitykset. - Se, että uskonnoton liitetään pakolliseen uskontokulttuuriin siksi että "se kuuluu kulttuuriin" ja kutsutaan ateistien vanhempien vakaumuksesta johtuvaa luterilaisuusopetusta "oman maailmankuvan opettamiseksi" ja jossa "ei yksi suvivirsi uskonnollista tilaisuutta tee" ja jossa uskonnolliset rituaalit ja niiden seuraaminen ja tilaisuuksiin osallistuminen ovat "perinteitä ja kulttuurintuntemusta ja oleellinen osa yleissivistystä" ja jossa Jumalaan ja Jeesukseen kannanottaminen nähdään "oleellisiksi syviksi kysymyksiksi joihin jokaisella on velvollisuus muodostaa mielipide ja sanoa se ääneen" on juuri tämänlaista Deadpoolmaista namnamkulttuuria joka ei sovi samaan maailmaan "kunnioittavan uskontokeskustelun" kanssa. Se olisi sitä että Jehovan Todistajat pakotettaisiin syömään verilettuja kerran viikossa. Ja islamkriitikot pakotettaisiin rukoilemaan mekkaan päin kerran kuussa. Ja niin edes päin.