lauantai 8. helmikuuta 2014

Logiikan luonne ja pseudotieteen ongelmat

Me elämme kulttuurissa joka arvostaa järkeä. Logiikkaa ja tiedettä kunnioitetaan ja niitä pidetään jopa keskenään synonyymeinä. Arkikielessä käytetään melko joustavasti sanoja kuten "epälooginen" silloin kun sanottu on lähinnä "epäuskottavaa" tai "epäuskottaviin premisseihin sidottua".

Logiikka on toki tärkeää. Sen luonne on siinä että se itse asiassa siirtää totuusarvon premisseistäsi johtopäätökseen. Logiikassa premissi on lähtökohta ja se joko myöntää tai kiistää - usein molempia - tiettyjä kannanottoja. Karkeasti sanoen voidaankin sanoa että argumentti on looginen jos se on validi. Vaikka siinä olisi epätodet premissit. Jos argumentti on epävalidi olet epälooginen. Ja toisaalta olet epälooginen jos myönnät että loogisesti pätevässä perusteluketjussa on todet premissit ja et silti luota johtopäätökseen. Sen sijaan validi perusteluketju ei tarkoita että lopputulos olisi tosi, koska sen premissit voivat olla vääriä.

Ja tämä on tavallaan myös modernin pseudotieteen ytimessä. Hekin kunnoiottavat logiikkaa. Ja he kunnioittavat myös tiettyä haluamaansa johtopäätöstä. Ja sen vuoksi he vääntävät itselleen sellaisia premissejä jotka antavat halutun lopputuloksen. Koherentti ja validi logiikka ei kuitenkaan takaa tällaisessä presuppositionistisessa maailmassa mitään.

Siksi jokainen pseudotiede elääkin maailmassa jonka ymmärtämiseksi tarvitaan Pierre Duhemia. Hän huomasi, että tosiasiassa kriittisessä keskustelussa mikä tahansa näkemys voidaan suojata valitsemalla sopivia ad hoc -lisäoletuksia. Nämä "mahdollisuudet" takaavat aina sen että mitään asiaa ei voida tiukassa mielessä falsifioida koskaan. Mitään asiaa ei voida kumota jos sen puolesta voidaan saivarrella miten tahansa. Ja psykologiassa tiedetään että arkiajattelussa ihminen on äärimmäisen altis juuri tämänlaiselle saivartelulle. Uhattu maailmankuva tuottaa kognitiivisen dissonanssin nimellä kutsuttua ahdistusta joka puretaan assimiloimalla eli kehittämällä näitä suojaavia saivarteluja.

Duhem korostikin että tiedettä on aina arvioitava kokonaisuutena. Looginen koherenssi ja yhteensopivuus havaintojen kanssa eivät riitä jotta asia olisi "järkevä". Tämäntasoinen "järkevyys" on saatavissa väitteiden totuudesta riippumatonta kautta, pelkästään sillä että on ahkera saivartelija. Siksi on katsottava kokonaisuutta. Kun syntyy ristiriitatilanne oman näkemyksen ja havaintojen kanssa, tai samaa aineistoa selittää jokin toinen teoria, on katsottava kumpi vaatii vähemmän muutoksia muihin tieteen teorioihin ja kummassa on oletettu vähemmän eksoottisia ilmiöitä. Tällöin on tavallista että toinen selitysmalli on todennäköisempi kuin toinen taas ei. Tämänlaatuisessa perustelumaailmassa ihminen joka selittää että "ei minun tarvitse todistaa omaa kantaani tai kumota vastapuolen kanttaa vaan perustella että oma kantani on mahdollinen ja todennäköisempi" on irrelevantilla tavalla oikeassa. Mitään asiaa ei todisteta ja mitään ei falsifioida sanan vahvimmassa mielessä ja näiden pitäminen edes rationaalisen työkalupakin mukana on osoitus näkemyksen vajaudesta. Todistaminen ja falsifiointi tehdään empiirisen aineiston kautta ja todennäköisyyksiä arvioiden.

Siksi tieteenteossa pitäisi esimerkiksi miettiä sitä, että kumpi on todennäköisempää ; Se, että maailma muuttaisi luonnettaan vai että yksi ihminen on erehtynyt tai epäonnistunut. ; Esimerkiksi kuolleista heräämisen mahdollisuutta on arvioitava jotain muuta kautta kuin sitä, että onko "mahdollista" että tapahtuu jotain "poikkeavaa, ainutlaatuista tai erikoista". Duhemin huomio kertoo, että esimerkiksi jos premisseinä on "Raamatun" historiallisuus, se on toki välttämätön mutta ei riittävä ehto Jeesuksen ylösnousemukselle. Kirjan historiallisuus ei tunnetusti tarkoita samaa kuin kirjan faktuaalisuus, eikä kirja muutu vähemmän mielikuvitukselliseksi sillä että se on kirjoitettu sata vuotta kuin jos se olisi kirjoitettu eilen. Ja siksi kirjan sisällön totuusarvo on muun arvioinnin alaista. Ja tämä tekee ylösnousemuskysymyksestä paitsi tieteellisen käsittelyn alaisen kysymyksen, myös kysymyksen joka on itse asiassa kaiken kuolemasta empiirisesti selvittämämme valossa arvioitava epätodennäköisemmäksi kuin vaihtoehto. Mikään NoMa ei vaikuta jos väitetään että kirjan tapahtumat ovat tapahtuneet todellisuudessa jossa elämme. Historiallisena aikana tapahtuneen ilmiön olemassaoloa koskeva väite on tällaisissä tilanteissa väite maailman toiminnasta. ; Ylösnousemus on varmasti jokaisesta kristitystäkin anomaalinen tapahtuma, eli siinä ei ole tapahtunut jotain mitä yleensä tapahtuu. Ja onkin oikeastaan ihmeellistä miksi tästä huomiosta käytännössä automaattisesti johtavaa tietä ei sitten viedä siihen karuun loppuun asti.

Uskottavuus on aina haettava siitä mitä tiedetään, esimerkiksi siitä että kun olemme nähneet ihmisten kuolevan, emme ole nähneet tästä tilasta palaamista. Kaikki ihmeet ovat tietysti "mahdollista" jos voidaan oletella "uniikkeja ei sittemmin havaittuja" ilmiöitä. ; Mutta samalla logiikalla olisimme kaikki voineet syntyä viime keskiviikkona. ; Duhem onkin siitä tärkeä tieteenfilosofi skeptikolle, että hän samanaikaisesti selittää sen miksi crank voi olla hyvinkin taipumaton ja miten heitä ei voi vakuuttaa millään ja miten hän voi aina suojata itseään. Ja samalla hän selittää miten tätä voidaan välttää ja miten crank on myös ns. väärässä. Peräti internetissä.

Ei kommentteja: