Uusateismi ja sekularismin paradoksi

"Research Digest" kuvasi sosiaalipsykologista tutkimusta joka käsitteli aktivismia. Siinä keskityttiin erityisesti feministeihin ja ympäristöaktivismiin. Siinä havaittiin että aktivismi helposti etäännyttää asiasta. Aktivisteilla on huono maine ja ajatellaan että aktivismi vetoaa ihmisiin jotka eivät vetoa muihin ihmisiin. Sosiaalisesti katsoen ongelmana on tällöin jopa se, että "[T]he very individuals who are most actively engaged in promoting social change may inadvertently alienate members of the public and reduce pro-change motivation." Aktivismi siis syö uskottavuutta asialta. Tämä olisi helppo tulkita joksikin jossa aktivistit olisivat tyhmiä tai huonosti perustellusta asiasta intoutuvia. Itse asiassa aktivismia koskevat psykologiset tutkimukset viittaavat että poliittista valtaa ei saada tekemällä hyviä argumentteja. Tämä ei myöskään tarkoita sitä että aktivistit olisivat oikeasti ikäviä kusipäitä. Sillä tässä katsottiin aktivisteilla olevaa imagoa, joka voi olla hyvinkin erilainen kuin mitä aktivistit itse ovat.

Itse asiassa tutkijat eivät erota toisistaan edes sitä mikä on (a) aktivisteista olevan imagon, (b) aktivistien valitseman imagon ja (c) heidän takaa ajamansa muutoksen välinen suhde. Näin tutkimusta ei voida käyttää siihen mihin se muuten helposti solahtaisi ; Syytökseen siitä että aktivistit itse aikaansaavat tämän huonon maineensa. ; Kuitenkin itse ilmiö on todellinen. Feministit itse ihmettelevät sitä onko kysymys stereotyyppisestä ajatuksesta jossa maine ohjaa tulkintoja sen sijaan että kysymys olisi siitä, että feministit todella olisivat jatkuvasti telaketjujensa kanssa kaahottamassa.

Aktivismi koetaan yleensä ottaen häiriönä. Joku ikään kuin kalisuttaa, kolisuttaa ja pitää ääntä. Tämä häiritsee elämää ja arkea.

Tämä suhde aktivismiin on jotain joka varmasti heijastuu myös uusateismiin. Pintatasolla sen toiminnan kohtaama vastustus on hämmästyttävää. Siinä missä busseissa olevat Raamattumainokset ja pamfletteja jakavat fundamentalistit eivät herätä raivoa vaan viittauksia YK:n ihmisoikeuksiin, saa bussissa oleva mainos monet ihmiset raivoihinsa. Yksi syy on varmasti siinä että uskontoja ja ideologioita kohdellaan eri tavalla. Uskonnollinen aktivismi menee fundamentalismin piikkiin ja tätä pidetään hieman säälittävänä ja enemmän nolona asiana. Ateismi taas ei monista ole uskonto vaan ideologia, joten sitä on hyvä vastustaa. ; Toki nämä ihmiset voivat korostaa että ateismi on uskonto ja uskoa iskulausettaan, mutta tässä kulmana onkin se että "ateisteille ei ole mitään Pyhää". Uskonnollista aktivismia ei siksi leimata aktivismiksi samassa mielessä kuin vaikkapa feminismiä. Sillä sille kysymyksessä eivät ole arvoasetelmat ja tosiasiaväitteet itsessään, vaan Pyhän levittäminen.

Tämä näkynee siinä, miten erilaisilla asenteilla sensuuri toimii. Karkeasti sanoen jokainen arvostaa Pyhyyttä ja tätä saa suojella tabuilla. Mutta sen sijaan jos yrittää suojella ideologiaa, kyseessä on sensuuri ja poliittinen korrektius. Jota taas ei hyväksy oikein kukaan. Käsitteet ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että käytännön tasolla ne ovat kaikessa arvokeskustelussa ja politiikassa synonyymejä ; Meidän tärkeiden arvojen suojelu vs. niiden sensuuri.

Siksi minäkin olen elänyt maailmassa jossa todennäköisyyskurssille saatiin vakaumuksellisista syistä erivapauksia. Vaikka pelikorttien korttijakaumat ja vastaavat kuuluvat kulttuuriin - ja minusta jopa yleissivistykseen - oli vanhemmilta tullut erityinen toive siitä että lapsille ei opeteta uhkapelien maailmaa, kun heidän uskontonsa kieltää uhkapelin. Samanaikaisesti "suvivirsi" kuuluu kulttuuriin. ; Samoin esimerkiksi Mikko Alatalo on korostanut sitä että uskontoa tarvitaan koska sen kielikuvat ovat läpäisseet kulttuurimme niin, että elokuviakaan ei oikeastaan ymmärrä jos ei tunne kristinuskoa. Tämä on sinällään tosi, mutta haluaisin nähdä sen kun koulun seksuaalikasvatustuntejen kohdalle ei laitettaisi uskonnollista vastustusta vain siksi että "kulttuurimme on yliseksualisoitunut" eli seksuaalisuustematiikka tunkee joka väliin. Vaikka tämäkin on totta.

Uusateistien sekularismi onkin tässä jännittävää, sillä se on itse asiassa jotain joka pyrkii olemaan antiaktivistista. Fundamentalistit nähdään siinä aktivisteina. (Joska jako pyhään ja profaaniin ei ole uusateismissa oleellinen asioita käsitellään synonyymeinä.)
*: Ja valitettavasti tämä tekee pyrintö uusateismista itsestään aktivistisen. Oikeutus on ilmeisesti siinä että tila olisi "väliaikainen" ja sitten kun uskonnon valta murenee - kuten se näyttää tekevänkin - ei tarvetta aktivismiin enää ole.
*: Samalla se kuitenkin näyttää sen ikävän seikan, että sekularismi itse asiassa maksimoi uskonnollisen keskustelun. Sillä sekularismi kannustaa "torjuntavoittoon". Jos vastapuolen näkemys voidaan leimata uskonnoksi, siitä ei enää tarvitsisi lainkaan välittää. Ja siksi on hyvin kannustavaa hakea keinot joilla toisen argumenttien sijaan viitataan tämän uskonnolliseen taustaan.
*: Huvittavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että sekularismi otetaan jopa uskovaisten parissa niin vakavasti, että sielläkin sen argumentistoa sovelletaan toistuvasti. Esimerkiksi siten, että sanotaan iskulauseita "ateismikin on uskonto". Jota käytetään kuin se olisi jotenkin huono asia.