Homorunkkausta ja trollin logiikkaa

Olen usein moittinut postmodernismia. Joku voisi kokea tämän joksikin jossa sitä pidetään turhana. Päin vastoin. Nähdäkseni postmodernismia pitäisi opettaa pakollisena koulussa. Jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Sillä nykyaikana postmodernismi on ehdottoman tarpeellista. Siitä ei saa iloa, saati viisautta. Postmodernismi ei tarjoa käytännön taitoja.

Tärkein asia joka postmodernismilla on opetettavanaan on se, että Foucault lokeroituu homoksi, Deleuzen identiteetti huutaa runkkariutta ja Merleau-Ponty lihallistuu homorunkkariksi.¹ Ja en sano tätä sillä että näissä asioissa olisi mitään pahaa, päinvastoin. Molemmat ovat minusta hyviä ja kauniita asioita. Sen sijaan se korostaa sitä, että kaikki postmodernismiin liittyvä on tutustumisen arvoista. Koska nykyään ei ole tärkeämpää taitoa kuin opetella vääntämään retorisesti erilaisten sosiopaattien kanssa.

Sillä yllämainitsemani filosofit ovat niitä joiden positivismin ja semiotiikan parissa painivat tekstit tuppaavat latistumaan "postmoderniksi keveydeksi". Ja postmodernistit itse eivät kiistä tätä. Sillä esimerkiksi Derrida ei seiso puheidensa takana, koska kirjailija on kuollut ja sanojen takana ei ole mitään ; Derridahan filosofioi siinä strukturalismin haarassa, jonka looginen päätös on historian hylkääminen ja loputon käsitteiden ja kielen pyörittely prosessissa jossa strukturalismi ja filosofia menettävät merkityksensä.

Postmodernistit itse asiassa voivat korostaa että nykyajan maailma toimii postmodernilla logiikalla. Ja he ovat oikeassa. Minun sukupolveni kokemusmaailmaa aivan oikeasti kuvaa lyhytaikaisuus ja kaaoottisuus siinä määrin että postmodernismiin liittyvä "fragmentaarisuus", "keveys" ja "metaisuus" liittyvät oleellisesti kokemusmaailmaan.

Postmodernismin keveys johtuu nimenomaan siitä että siinä ei edes yritetä ymmärtää vaan ollaan ikään kuin vapaita totuuden vaatimuksesta. Itse, modernistina, kaipaan tietysti sekä totuutta että vapautta että kauneutta. Ja osittain se, että en ole itse postmodernismi latistuu mieltymyskysymykseksi. Haluan tekijän jolla on sanoma. Kenties sanoja jopa kantaa vastuunsa ja seisoo sanojensa takana. Toki olen klassista modernistia pehmeämpi ; Mutta siitä huolimatta siinä missä omaa filosofiaani kuvaa hapuilu ja epäonnistuminen ja kokeilu, on postmodernismilla tarjota vain haahuilua. Fragmentaarisuuteen, heittäytymiseen, kokeiluun ja ehdottoman absoluutin hylkäämiseen ei tarvita postmodernismia. Postmodernismin hengeksi jääkin keveys.

Eikä mikä tahansa keveys, vaan "keveys" heittomerkeillä. Heittomerkit tarvitaan sillä ilman niitä keveys kuvaa juuri modernismia. Milan Kunderan "olemisen sietämätön keveys" esiintuo sen, miten että esimodernissa maailmassa ihmisillä oli kahleita. Ja monesti nämä olivat kahleita merkitykseen. Modernismissa näitä kahleita sitten puretaan. Postmoderni ylittää keveyden ja siitä tulee tyhjää, keveyttä joka täytetään korkeintaan tulkinnoilla koska muutakaan substanssia täytemateriaaliksi ei ole. Suoraan sanoen postmodernismissa lopputuloksena on jotain jota internetissä kutsuttaisiin trollaamiseksi. Tosin sillä erolla että trollaaminen on joskus hauskaa, kun taas postmodernismi jotenkin ikään kuin dissektoi vitsin dekonstruoidessan sen ja näin se kuolee kuin aukaistu sammakko.

Postmodernismissa ei ole Derridan oppia vaan Derridan tulkintoja. Kukaan ei voi haukkua yleissivistyksen puutteesta koska se kertoisi että (a) väittää tietävänsä oikean tulkinnan Derridasta (b) esittää että Derrida on osa institutionalisoitua tietoa ja että tämä ei ole makukysymys siinä määrin että asiasta pitäisi tietää. Ja jos seuraa Paul Feyerabendin tietä metodia vastaan "Against method" -teoksessa, ei voi olla huomaamatta miten on vaikeaa tietää missä vaiheessa promootio loppuu ja filosofinen sisältö alkaa. Feyerabend kun korosti että kirjan syntytaustassa vahvana vaikuttimena oli rahoituksen puute ja se, että hän mietti mikä olisi mahdollisimman provokatiivinen ja mahdollisimman myyvä lähtökohta.

Feyerabendin ajatuksena oli asiantuntijuuden ja metodin hylkääminen. Populistinen lähestymistapa jossa vastustettiin "elitismiä" ja annettiin jokaiselle yksilölle valta olla elämänsä filosofimestari. Hänen oppinsa sävyttää nykymaailman. Nykyään ihmiset voivat katsoa Youtubesta suoraa lähetystä, kiakkovieraista. Twitteristä kuulee juoruja jotka on unohdettu jo ennen iltauutisia. Paperinen sanomalehti lojuu eteisessä avaamattomana. Vanhassa maailmassa jossa postmodernismia vasta tavoiteltiin "Juice" Leskinen lauloi "Ajan hengessä" siitä miten televisio latistaa. Siihen aikaan uutisten katsominen nauhalta uusintoina oli utopiaa. Nykyisin nauhottaminen on turhaa, ja uutinen vanhentunut jo ennen kuin se on ehdinyt magneettinauhalle. Ennen eksperttien kyseenalaistaminen oli provosoivaa, mutta nykyisessä todellisuudessa pelätään jopa koko eksperttiyden kuolemista. Ihmiset tulkitsevat omat uutisensa ja valikoivat omat arvonsa, näkökulmansa ja jopa faktansa. "I fear we are witnessing the “death of expertise”: a Google-fueled, Wikipedia-based, blog-sodden collapse of any division between professionals and laymen, students and teachers, knowers and wonderers – in other words, between those of any achievement in an area and those with none at all." Kaikki on tulkintaa ja totuus on kuin mielipide. Tämä muutos on äärimmäisen postmodernia.

Ja tästä päästään suoraan edellämainitsemaani painimiseen. Sillä postmoderni maailma toimii "keveydellä" ja "huomiohuoraamisella". Ja internetissä tämänlaatuiseen elämänasenteeseen törmätään usein. Nimittäin trollaamisessa. Trollit provosoivat ja lisäväät jännitteitä ja luovat uusia jännitteitä. Trollit eivät noudata tavanomaista logiikkaa vaan kulkevat omia teitään. Tähän keveään asenneilmapiiriin liittyy tuore psykologinen tutkimus trolleista. Tulos ei yllättänyt ketään. Havaittiin että se mikä monista on häiritsevää ja jopa ilkeää kiusantekoa, on trolleista itsestään lähinnä hauskaa leikittelyä. Trollaukseen liittyi myös varsin ikäviä persoonallisuuspiirteitä. "... doing so was correlated with sadism in its various forms, with psychopathy, and with Machiavellianism. Overall, the authors found that the relationship between sadism and trolling was the strongest, and that indeed, sadists appear to troll because they find it pleasurable. “Both trolls and sadists feel sadistic glee at the distress of others,” they wrote. “Sadists just want to have fun ... and the Internet is their playground!”" Sillä keveys syntyy siitä että merkitys ignoroidaan.

Tässä mielessä trollaaminen ilmiönä on vähän kuin kaapisi esiin sairaimmat puolet kirkollisesta toiminnasta. Ja pahentaisi sitä. Nykyäänhän kirkossa Kirkkoviestinnässä viestii yrittää olla välittäminen ja moniarvoisuus. Sellaisella omituisella tavalla jossa ihmisarvokysymykset on haudattu kätevästi työryhmiin ja tätä on alettu kutsumaan työrauhaksi. Moniarvoisuus tarkoittaa kirkon työryhmälle työrauhaa ja kilttiä vaivihkaista kirkollisveron maksua. Kirkko on "Kunhan vaan maksat" -kirkko. Pastorit toivovat että mahtuisimme samaan yhteisöön. Nimenomaan silloin kun ei puhuta raivokkaista fundamentalisteista, kirkon ongelmana on se, että kuulumisen käsitteeseen viittaava yhtenäisyyden teeskentely on tärkeämpää kuin sanoa selvästi se, mikä itsestä on oikein. Ja on aivan oikein kysyä sitä miksi yhtenäisyys on tärkeämpää kuin oikein tekeminen? Trollaaminen on kuin tätä, mutta fundamentalistien aggressioarsenaalilla. Ja sillä että yhtenäisyys ja siihen liittyvä periaatteessa sosiaalisuutta tavoitteleva suvaitsevaisuus on korvattu sillä että merkitys on illuusio. Trolliutta kuvaa juuri tämänlainen ignoranssi. Trollaus on trollaajalle kevyttä ja hauskaa ja kenties älyllisesti innostavaa. Muut sitten maksavat tästä hinnan.

Ja uskokaa, että tiedän mistä puhun. Olen nimittäin itse hyvin tottunut ja harjaantunut trollaamisen metodiikan soveltaja.² Ja tämä on aivan varmasti liitoksissa tiettyyn julmuuteen. Metodeja opetellessa on tullut selväksi että trollit ovat äärimmäisen postmoderneja hahmoja jotka elävät "postmodernismin "logiikalla"". En kuitenkaan oikeuta fragmentaarisella ja "keveydeksi" kutsuvalla hengellä. Sen sijaan korostan, että minulle trollaamisessa ei ole kysymys maailmankuvasta tai etiikasta. Kysymys on selviytymisestä. Sillä trollit ovat kaikkialla - jopa monet trollaamista vastustavat ja trolleja haukkuvat ihmsiet ovat niin postmodernisteja ja oman näkökulmansa vankeja että he ovat de facto trolleja - ja trollit ovat kuten sosiopaatteja. He pelaavat eri säännöillä. Ja jos pelaat normaalisäännöillä, olet jo yhtä kuin tuhottu ja "hävinnyt". Internetissä tiedetään että trolleja ei tule ruokkia. Tämä on oikeansuuntainen huomio joka johtuu juuri siitä että et voi keskustella trollin kanssa normaalin inhimillisen kommunikaation keinoin ilman että lopputuloksena on lihava trolli. Trollin, kuten sosiopaatinkin, päihittää vain toinen, taitavampi, ovelampi ja vahvempi trolli.³ Ja koska oman julman persoonallisuuteni takana on Martti Lutherin henkeä lähestyvä aggressiotyyppi, jonka tapana on pelata toisen pelikentällä kovemmin kuin tämä itse ja jonka tapana on myös antaa vähintään samalla mitalla takaisin, on selvää miksi olen päätynyt nimenomaan siihen miten trollausta käytetään esimerkiksi kuulustelumetodina.

Sillä trolli on vähän kuin postmodernisti joka sanoo ensin hylkäävänsä absoluuttisen totuuden ja varmuuden ja jolta kysytään että onko tämä kannanotto absoluuttinen. Ja kun hän vastaa nauraen, että kyllä. Ei siihen voi vastata muuta kuin sanomalla että tämä relativismi on kenties totta hänelle.. Naurun voittaa vain toinen nauru. Viimeksi naurava nauraa parhaiten, ja siksi firsterien lisäksi netti onkin täynnä trolleille kostavia joiden on pakko saada viimeinen sana, mutta joilla on vaikeaa koska hyvin trollattu trolli provosoituu hakemaan itsekin viimeistä sanaa.

---

1 Näistä ensimmäiset lienevät ilmiselviä, ja viimeisimmän tulkinta syntyy siitä että tiedostaa Merleau-Pontyn keskenjääneen "The Intertwining–the Chiasm":an. Tämä keskenjäänyt arvoituksellinen teos joka on lähempänä runoutta kuin analyysiä luo koskettavista käsistä ajatuksen. Ajatuksen siitä, että käsi samanaikaisesti koskettaa että tulee kosketetuksi. Ruumiillisuuden filosofiaan keskittynyt herra otti esimerkiksi kun ihminen koskettaa omaa kättä toisella kädellään ja että havainnoinnissa käsi on jokin joka tuntee ja toisaalta se myös tulee tunnetuksi. Runkkari siis koskettaa itseään itsellään ja kiihottuu omasta ruumiistaan joka sattuu olemaan samaa sukupuolta kuin on itse.
2 (Itse asiassa voit huomata miten olen täyttänyt itsetarkoituksellisesti tämän blogauksen erilaisilla trollauksessa käytetyillä metodeilla. Se demonstroi koko pointtini, eli sen että postmodernismi on perseestä mutta sen oppiminen on tärkein kansalaistaito.
3 Trolli on siis vähän kuin ninja, joiden päihittämiseen tarinoiden mukaan tarvitaan toinen ninja.