Trump teki jotain joka on hyvin poikkeuksellista. Tai oikeastaan hän ei tehnyt jotain ja tämä oli poikkeuksellista. Hän on ensimmäinen presidentti sitten vuoden 1984 joka ei toivottanut puheessaaan Jumalan siunausta. "God Bless America".
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Sillä se varmasti aikaansaa vahvaa kognitiivista dissonanssia monissa niistä jotka ovat Trumpia äänestäneet. Trumpin voittohan koetaan suurena perinteisten arvojen ja konservatiivien voittona. Mutta samalla niihin arvoihin on haluttu liittää vahvasti jeesusteluun liitetyt valtaoikeudet.
Siunausta on pidetty jonain joka on "hyvän toivotus" joka ateistien olisi syytä niellä ilolla. Mutta sellainen että sitä ei voi korvata millään muulla - itse asiassa tästä asenteesta on ollut kaikuja jopa Suomessa, kun täällä Niinistö on sattumalta otettu käyttöön tämän tyylisen siunailemisen.
Toki Trumpin kampanjassa on ollut uskonnollisia sävyjä ; kuten hikipedia, aikamme virallisin ja paras Totuus, paljastaa "Hänen suosikkikirjansa on Raamattu, ja toiseksi paras hänen oma The Art of the Deal -niminen opuksensa. Kirjoilla on paljon yhtäläisyyksiä: molempien opetukset ovat kyseenalaisia, kumpikin on mahdollistanut järkyttävien sosiopaattien valtaannousua, eikä kumpikaan ole oikeasti kirjoittajaksi väitetyn henkilön työtä." Mutta käytännössä kysyttäessä Trump ei ole osannut tuota lempikirjansa sisältöä edes välttävästi.
Osa onkin jo huhuillut siihen suuntaan että Trump olisi ateisti. (Esimerkiksi Sam Harris meni laukomaan asiasta onelinereitä twitteriin.) Olisi tietenkin hyvin ironista jos kansa olisi varonut ensimmäistä naispresidenttiä niin paljon että olisi päästänyt ensimmäisen ateistipresidentin valtaan. (Vieläpä uskovaisten hurskastelukristittyjen äänillä!) Trup ei toki ole ateisti oikeasti. Mutta idea on herkullinen. On sääli että se ei ole totta. Näin siitä huolimatta että Trump muistuttaa aika paljon ja vahavsti niitä negatiivisia stereotypioita joita kristityt viljelevät ateisteista mielellään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siunaus. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. marraskuuta 2016
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Ateismi ja kiitollisuusongelma
Hyvin usein kun ateismia käsitellään, nostetaan esiin teema jossa ateisteilla olisi jotain oleellisia metafyysisiä ongelmia hyvän kanssa. Ajatellaan että tämä johtaisi moraalittomuuteen tai katkeruuteen. Nämä metaeettiset ajatukset ovat yleisesti ottaen sellaisia että niiden taustaoletukset ovat melko maailmankuvallisia. En puutu tähän tässä blogauksessa.
Sen sijaan voidaan kysyä toisenlainen kysymys. Kysymys kiitollisuudesta. Tai toisaalta katkeruudesta. C. S. Lewis esimerkiksi esitti että luonnossa kulkeminen voi vain lähentää Jumalaa koska tässä yhteydessä ihminen kokee kiitollisuutta. Ja toisaalta Raamatussa esimerkiksi Jeremia kiroaa syntymänsä. (Jeremia 20:14-18). Voi olla vaikeaa syyttää muita syntymästään jos ei ole ketään jolle olla vihainen. Voi olla vaikeaa kiittää kokemuksista jos kiitokselle ei ole kohdetta.
Tässä kohden on hyvä miettiä mitä kiitollisuus tarkoittaa. Kiitollisuus on usein määritelty sitä kautta että siinä on monta ehtoa joiden täytyy toteutua samanaikaisesti. Kiitollisuus on (1) eksistentiaalinen reagointi joka on (2) reaktio johonkin itseen kohdistuvaan hyvään (3) joka koetaan ansaitsemattomaksi ja saajan kontrollin ulkopuoliseksi ja (4) joka on kohdistettu jotain henkilöä kohtaan.
Kenties tämä on hieman tiukasti määritelty
On toki totta että ihminen voi kokea toisenlaista kiitollisuutta vaikkapa luonnossa. Esimerkiksi Richard Dawkins on "Unweaving the Rainbow" -kirjassa kertonut siitä miten olemme onnekkaita siinä mielessä että toisinkin olisi voinut käydä. Evoluutioon liittyvä satunnaisuus johtaa suoraan siihen että on tuuria että olemme ylipäätään elossa. Tämä johtaa tunteeseen jossa on ensimmäiset kolme ehtoa mutta ei neljättä. ; Dawkinsin kanta onkin tavallaan se että hän kokee luonnossa hyviä tunteita. Ja että teisti lähinnä tulkitsee nämä tunteet kiitollisuutena jotakuta tiettyä tahoa kohtaan. Dawkins toisin sanoen viittaa siihen että kiitollisuudella ei eksistentiaalisella tasolla tarvitse olla kiitoksen kohdetta. Tai jos on niin intentioton sattuma kelpaa ilmiönä. Ihminen voi olla kiitollinen lottovoitosta ilman että tämän lottovoiton takana olisi joku Jumala joka sanotaan nyt vaikka vastasi lottovoittoa pyytävään rukoukseen.
Voidaan nähdä että kun kiitollisuus määritellään moniehtoisesti, siitä tulee jotain joka kenties määrittelee ulos jotain oleellista. Ja kenties ne koetut tunteet eivät muutu oleellisesti jos niistä hylätäänkin joitain taustaoletuksia. Näin ollen määritelmän taustaoletukset eivät ole eksistentiaalisesti kovin vakuuttavia. Ellei sitten sitoudu valmiiksi teistiseen viitekehykseen.
Tätä rajoittuneisuutta alleviivaa kenties sekin että karmaan luottavat uskonnot eivät oikeastaan voi olla aidosti kiitollisia koska heidän maailmankuvansa on läpitunkevan kompensatorinen. Harva lähtisi argumentoimaan että buddhalainen ei voisi olla kiitollinen. Ja jos lähtisi, olisi ensimmäisenä reaktiona se että jos annettu kiitollisuuden määritelmä johtaa tämänlaisiin tuloksiin niin kenties kiitollisuus on jotenkin oleellisesti väärin määritelty. Ateismin kohdalla tilanne on toki toinen. Argumentaation selventäminen kun usein lähinnä paljastaa asenteellisuuksia ja koherentisoi asenteisiin sidottuja maailmankuvia sen sijaan että johtaisi johonkin absoluuttisesti oikeaan määritelmään ja opettaisi meille jotain oleellista maailmasta ja siitä miten asiat siinä ovat tai eivät ole.
Itse näen tässä vielä jotain lisää.
Joku voi nähdä että ateisti voi olla täysin kiitollinen vain toisilta ihmisiltä (tai tietoisilta eläimiltä) saamaansa hyvään. Ja että ateistin suru on olla Sartrelaisittain maailmaan heitettynä niin että hän ei voi olla kiitollinen omasta olemassaolostaan. (Ja jos on katkerampi tyyppi niin syyttää ketään olemassaolostaan.) Tässä on kuitenkin ongelma ; Lisä on itse asiassa löydettävissä jo em. Jeremialta. Hänhän sanoo ; "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin, vailla siunausta päivä, jona äitini minut synnytti! Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä: "Sinulle on syntynyt poika!"" Syntymään liittyy moniakin ihmisiä. Itse asiassa kun mietitään niin ihmisiä syntyy panemalla. Ja panemisessa on yleensä vähintään kaksi tietoista intentionaalista olentoa joiden panokseen voi olla kiitollinen tai katkera. Ja jos syntymä tapahtuu epäluonnollisesti hedelmöityksellä, mukana on vielä useampia älyllisiä toimintoja joihin tätä asennetta voi sitten kohdentaa.
Sen sijaan voidaan kysyä toisenlainen kysymys. Kysymys kiitollisuudesta. Tai toisaalta katkeruudesta. C. S. Lewis esimerkiksi esitti että luonnossa kulkeminen voi vain lähentää Jumalaa koska tässä yhteydessä ihminen kokee kiitollisuutta. Ja toisaalta Raamatussa esimerkiksi Jeremia kiroaa syntymänsä. (Jeremia 20:14-18). Voi olla vaikeaa syyttää muita syntymästään jos ei ole ketään jolle olla vihainen. Voi olla vaikeaa kiittää kokemuksista jos kiitokselle ei ole kohdetta.
Tässä kohden on hyvä miettiä mitä kiitollisuus tarkoittaa. Kiitollisuus on usein määritelty sitä kautta että siinä on monta ehtoa joiden täytyy toteutua samanaikaisesti. Kiitollisuus on (1) eksistentiaalinen reagointi joka on (2) reaktio johonkin itseen kohdistuvaan hyvään (3) joka koetaan ansaitsemattomaksi ja saajan kontrollin ulkopuoliseksi ja (4) joka on kohdistettu jotain henkilöä kohtaan.
Kenties tämä on hieman tiukasti määritelty
On toki totta että ihminen voi kokea toisenlaista kiitollisuutta vaikkapa luonnossa. Esimerkiksi Richard Dawkins on "Unweaving the Rainbow" -kirjassa kertonut siitä miten olemme onnekkaita siinä mielessä että toisinkin olisi voinut käydä. Evoluutioon liittyvä satunnaisuus johtaa suoraan siihen että on tuuria että olemme ylipäätään elossa. Tämä johtaa tunteeseen jossa on ensimmäiset kolme ehtoa mutta ei neljättä. ; Dawkinsin kanta onkin tavallaan se että hän kokee luonnossa hyviä tunteita. Ja että teisti lähinnä tulkitsee nämä tunteet kiitollisuutena jotakuta tiettyä tahoa kohtaan. Dawkins toisin sanoen viittaa siihen että kiitollisuudella ei eksistentiaalisella tasolla tarvitse olla kiitoksen kohdetta. Tai jos on niin intentioton sattuma kelpaa ilmiönä. Ihminen voi olla kiitollinen lottovoitosta ilman että tämän lottovoiton takana olisi joku Jumala joka sanotaan nyt vaikka vastasi lottovoittoa pyytävään rukoukseen.
Voidaan nähdä että kun kiitollisuus määritellään moniehtoisesti, siitä tulee jotain joka kenties määrittelee ulos jotain oleellista. Ja kenties ne koetut tunteet eivät muutu oleellisesti jos niistä hylätäänkin joitain taustaoletuksia. Näin ollen määritelmän taustaoletukset eivät ole eksistentiaalisesti kovin vakuuttavia. Ellei sitten sitoudu valmiiksi teistiseen viitekehykseen.
Tätä rajoittuneisuutta alleviivaa kenties sekin että karmaan luottavat uskonnot eivät oikeastaan voi olla aidosti kiitollisia koska heidän maailmankuvansa on läpitunkevan kompensatorinen. Harva lähtisi argumentoimaan että buddhalainen ei voisi olla kiitollinen. Ja jos lähtisi, olisi ensimmäisenä reaktiona se että jos annettu kiitollisuuden määritelmä johtaa tämänlaisiin tuloksiin niin kenties kiitollisuus on jotenkin oleellisesti väärin määritelty. Ateismin kohdalla tilanne on toki toinen. Argumentaation selventäminen kun usein lähinnä paljastaa asenteellisuuksia ja koherentisoi asenteisiin sidottuja maailmankuvia sen sijaan että johtaisi johonkin absoluuttisesti oikeaan määritelmään ja opettaisi meille jotain oleellista maailmasta ja siitä miten asiat siinä ovat tai eivät ole.
Itse näen tässä vielä jotain lisää.
Joku voi nähdä että ateisti voi olla täysin kiitollinen vain toisilta ihmisiltä (tai tietoisilta eläimiltä) saamaansa hyvään. Ja että ateistin suru on olla Sartrelaisittain maailmaan heitettynä niin että hän ei voi olla kiitollinen omasta olemassaolostaan. (Ja jos on katkerampi tyyppi niin syyttää ketään olemassaolostaan.) Tässä on kuitenkin ongelma ; Lisä on itse asiassa löydettävissä jo em. Jeremialta. Hänhän sanoo ; "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin, vailla siunausta päivä, jona äitini minut synnytti! Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä: "Sinulle on syntynyt poika!"" Syntymään liittyy moniakin ihmisiä. Itse asiassa kun mietitään niin ihmisiä syntyy panemalla. Ja panemisessa on yleensä vähintään kaksi tietoista intentionaalista olentoa joiden panokseen voi olla kiitollinen tai katkera. Ja jos syntymä tapahtuu epäluonnollisesti hedelmöityksellä, mukana on vielä useampia älyllisiä toimintoja joihin tätä asennetta voi sitten kohdentaa.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Jumalattoman hyvää uutta vuotta!
"Kirkko Suomessa" ilmoitti uuden vuoden kunniaksi, että "Presidentti Sauli Niinistö kertoi tänään uudenvuodenpuheessa miten hän iloitsee vapaaehtoistyöstä sekä siitä, miten halu auttaa lähimmäisiä on lisääntynyt kaikkien Suomen vaikeuksien edessä.
Samoin kuin presidentti toivotti Jumalan siunausta, myös Suomen ev.-lut. kirkko kaikkine seurakuntineen haluaa toivottaa presidentti Niinistölle ja kaikille ihmisille Jumalan siunausta vuoteen 2016!"
Lisäksi tähän oli liitetty hyvin suuri kuva jossa tämä siunaus -sana oli korostetusti näkyvissä. Tässä on mielenkiintoisia sävyjä. Mieleen tulee hieman USA jossa "Merry Christmas" on muuttunut valtapeliksi. Jossa korostuu se, että kristittyjä loukkaa se, että heille ei sanota "Merry Christmas" vaan vaikka "Seasons Creetings". Se, mitä tässä sanoo on sielläkin osa "vallan narratiivia". On toki ymmärrettävää että Kirkko siunaa. Mutta presidentin maininta ja muu sävytys on sellainen että selvästi tästä toivotuksesta oli otettu kaikki mahdollinen irti.
Siunauksien kohdalla voi sanoa että siinä ei ole mitään pahaa, muta problemaattista se voi olla. Tämä aihe herätti tosin pääosan keskustelusta muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen jokainen on toiminut entiseen tapaansa aivan kuin keskustelua ei olisi edes käyty. (Mikä tosin koskee käytännössä kaikkea ns. "arvokeskustelua" mitä on käyty. Luultavasti koskaan.)
Sain myös itse kirkkoherra Martti Muukkoselta toivotuksen "Siunattua uutta vuotta sinullekin. Miten ikinä sen ymmärrätkään." Lauseen voisi toki lähteä purkamaan kuin se olisi avoin kehoitus. "Siunaus" tarkoittaa minun mielessäni lähinnä "taikauskoista mutta tehotonta toiveajattelua jolla uskotaan vaikutettavan ennen kaikkea tapahtumien todennäköisyyteen niin että miellyttäviä asioita tapahtuu enemmän." Tämä on siitä hyvä toivotus että se ainakin toteutuu. Toisaalta tämä johtaa myös siihen, että toivotukselle yleisesti ajateltu sävytys tavallaan murtuu. Jäljelle ei enää jääkään toivotusta vaan korkeintaan tieto siitä että sanojalle tämä siunaus tarkoittaa jotain muuta ja että sanojalla on ollut jonkinlainen hyvä tahto. ; Toki vastasin toivotukseen vastaavalla tyylillä. "En tiedä miten tulkitset jumalattoman hyvän vuoden, mutta olkoon sellainen." En tiedä onko se passiivisaggressiivista ja ideologisella painolastilla ladattua kivittämistä, mutta ainakin siinä oli minun positiivinen intentio.
Lisäksi tähän oli liitetty hyvin suuri kuva jossa tämä siunaus -sana oli korostetusti näkyvissä. Tässä on mielenkiintoisia sävyjä. Mieleen tulee hieman USA jossa "Merry Christmas" on muuttunut valtapeliksi. Jossa korostuu se, että kristittyjä loukkaa se, että heille ei sanota "Merry Christmas" vaan vaikka "Seasons Creetings". Se, mitä tässä sanoo on sielläkin osa "vallan narratiivia". On toki ymmärrettävää että Kirkko siunaa. Mutta presidentin maininta ja muu sävytys on sellainen että selvästi tästä toivotuksesta oli otettu kaikki mahdollinen irti.
Siunauksien kohdalla voi sanoa että siinä ei ole mitään pahaa, muta problemaattista se voi olla. Tämä aihe herätti tosin pääosan keskustelusta muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen jokainen on toiminut entiseen tapaansa aivan kuin keskustelua ei olisi edes käyty. (Mikä tosin koskee käytännössä kaikkea ns. "arvokeskustelua" mitä on käyty. Luultavasti koskaan.)
Sain myös itse kirkkoherra Martti Muukkoselta toivotuksen "Siunattua uutta vuotta sinullekin. Miten ikinä sen ymmärrätkään." Lauseen voisi toki lähteä purkamaan kuin se olisi avoin kehoitus. "Siunaus" tarkoittaa minun mielessäni lähinnä "taikauskoista mutta tehotonta toiveajattelua jolla uskotaan vaikutettavan ennen kaikkea tapahtumien todennäköisyyteen niin että miellyttäviä asioita tapahtuu enemmän." Tämä on siitä hyvä toivotus että se ainakin toteutuu. Toisaalta tämä johtaa myös siihen, että toivotukselle yleisesti ajateltu sävytys tavallaan murtuu. Jäljelle ei enää jääkään toivotusta vaan korkeintaan tieto siitä että sanojalle tämä siunaus tarkoittaa jotain muuta ja että sanojalla on ollut jonkinlainen hyvä tahto. ; Toki vastasin toivotukseen vastaavalla tyylillä. "En tiedä miten tulkitset jumalattoman hyvän vuoden, mutta olkoon sellainen." En tiedä onko se passiivisaggressiivista ja ideologisella painolastilla ladattua kivittämistä, mutta ainakin siinä oli minun positiivinen intentio.
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Elämän lahja ; Valmistaudu luopumaan kaikesta niin saat syövän
 |
| Jokainen meistä on katkera,
kunnes on multaa suussa1 Jos sanot: "jätä kaikki, seuraa minua", jättäisin ja seuraisin2. |
Monesti on ajateltu, että lahjat ja siunaus olisivat toistensa parina. Silloin voi ihmetellä miksi useimmille ihmisille tapahtuu sekä hyviä että huonoja asioita. Että miksi henget antavat toisella kädellä ja ottavat toisella pois. Miksi Jumala on ottaja, antaja, kananpaskan kantaja jonka tiet ovat tässä kohden niin kovin mysteerisiä.
Vähemmän noudatettu kristinopin kohtakin painii ongelman kanssa viitatessaan kolmeassa eri kohdassa samaan tapaukseen. "Luuk.18:18-27", "Matt.19:16-30", "Mark.10:17-32". Tarinassa - jonka huipentumassa rikas mies vertautui neulansilmän läpi kulkevaan kameliin - Jeesus käski jättämään vain kaikki liiketoimensa ja seuraamaan häntä. Tätä ei rikas ymmärretyistä syistä osannut kokea lahjaksi. Lahjakkaimmat kristitytkin näkevät pyynnön korkeintaan kompensaatioksi. Uhraukseksi joka tehdään jonkin paremman edestä. Investointikustannukseksi eikä lahjaksi.
Moni ei eutanasiaa haluavan kohdalla näe, ymmärrä, hyväksy, että joku haluaisi luopua kaikesta ja mennä kohti jotain sentapaista ihanaa tuonpuoleista josta he niin mielellään kertovat. Siksi he itkevät hautajaisissakin.
Kenties tämä muistuttaa että kenties se kirous ei ollutkaan lahja. Lahjaksi sen teki vain se, että niitä lahjoja ei ollut vastassa muuallakaan. Kun elämä on riittävän tyhjää, ei sitä koe lahjaksi ja silloin syöpä voi olla mainio herättäjä ja myrkkypullo muutakin kuin marttyyrin tie Sokrateen ja Jeesuksen jalanjäljissä.
1 CMX, "Pyörivät sähkökoneet"
2 CMX "Siivekäs"
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Kun jotain pyytää ja sen saa
Noitavainot ovat jotain joka liitetään taikauskoiseen elämäntapaan. Itse asiassa valistusaikana sivistyneistän piiri on jopa liioitellut keskiajan noitavainojen hirveyttä jotta saisivat lisää vaikuttavuutta sille miten järki jyrää taikauskoisen julmuuden. Kuitenkin se, mitä me tiedämme ihmisistä, on se että uskomukset ja vakaumukset välittävät yllättävänkin vähän tiedosta. (Even I have doxastic bias when I see doxastic biases everywhere...)
Täsä hyvänä esimerkinä onkin tuore "noitavainotapaus" joka tapahtui Ruotsissa ; Esa Turkulainen "Skeptics United" -blogissaan kuvasi joihinkin muihinkin lehtiin. Tapaauksessa oli osana nälässäpitämistä, kidutusta ja valvottamista jotta pahat henget voitaisiin manata pois. Lopulta ratkesi että noidaksi epäillyllä oli vain flunssa. Tapauksessa merkittävää on se, että tätä ei voi selittää pois "yksilön hulluudella" ja viittaamalla että kaikissa ideologioissa on mielenvikaisia ja hulluja. Sillä tähän toimintaan oli osallistunut useita ihmisiä, yhteisö oli siis (a) tietoinen tästä noidasta ja (b) siitä mitä tälle tehtiin että moni heistä (c) paitsi hyväksyi teon ikävänä pakkona myös (d) osallistui itse kiduttamisen aktioon.
Ruotsissa ja pohjoismaissa on menneinäkin aikoina osattu noitavainota. Tästä on kirjoitettu kohtuullisen paksu kirja "Synnin palkka on kuolema" joka käsittelee Suomessa tapahtuneita noitavainoja 1500-1700 -luvuilla. Kirjassa huomautetaan että noitavainojen aktiivialueilla ja nykyään hurmoshenkisemmillä alueilla on maantieteellinen yhteys (ne ovat samoja paikkoja). Samat alueet joilla noitavainoihin on osallistuttu aktiivisesti ovat nykyään aktiviisia herännäisten alueita. ~ Tämä yhteys ei tietenkään ole kuitenkaan aivan suora syy-yhteys ; On väärin sanoa että uskonnollinen voimakas vakaumus johtaisi suoraan fanatismiin - pikemmin on niin että fanaattisilla on aina voimakas vakaumus mutta kaikki voimakkaasti vakaumukselliset eivät ole fanaatikkoja.
Yhteys on mielenkiintoinen, koska noituudessa on huomioitava monia pikkuasioita. Nykyään ajattelemme että noitavainoissa uskovaiset vainoavat noitia. Mutta omaa lastaan kiduttava uskovainen ja muut noitia tuomitsevat päin vastoin uskovat että noidat vainoavat heitä. Ulkopuolinen pitää noituutta "mahdottomana rikoksena" kun taas sisäpiiriläinen näkee noituuden olevan "vaikeasti todistettavana rikoksena".
Uskoisin että ero löytyy yhdestä ajatteluasenteesta. Joka on herännäisyyden ulkopuolella lähinnä epäuskottavaa satuilua mutta joka on sen sisäpuolella kaiken ydin.
"Synnin palkka on kuolema" -kirjan kuvaaman noidan tuomitsemisen ajatteluprosessi on itse asiassa tuttu jokaiselle joka on tutustunut vaikkapa uskovaisten muutoskertomuksiin ; Noitavainoajien ja herännäisten ajattelutavat ovat hyvin samantapaisia. Kun katsoo noitavainojen tuomiokuvauksia, on Post hoc ergo propter hoc päättelyvirhe yhdistettynä erilaisiin anekdootteihin. Ja että näissä anekdooteissa korostetaan usein lausujan "yleistä luotettavuutta". Toisin sanoen noituutta on tapahtunut jos joku on uhannut jostain pahasta ja jotain pahaa on sen jälkeen tapahtunut. Näin esimerkiksi riidassa lausuttu, pikaistuksissa sanottu, uhkaus voi muuntua noituudeksi jos vaikkapa riitelykaverin vasikka sattuu kuolemaan lyhyen ajan sisällä riidasta. Tästä kerrottu tarina jonka lausuja oli luotettavan maineessa ja jos syytetty oli vielä "noidanmaineessa", oli lopputulos raskauttava.
Täsmälleen tämä sama rakenne taas näkyy esimerkiksi rukousparannuskertomuksissa. Niissäkin rukoilun ja paranemisen välille vedetään syy-yhteys. Rukouksia tehdään paljon (jopa itse olen päässyt niistä osalliseksi) joten ei ole ihme jos vain harvoinkin paranevia tauteja saadaan mukaan kuvioihin. (Paranemistarinoita on toki monia mutta ottaen huomioon se, että rukouksia tehdään paljon on niitä kuitenkin yllättävän vähän.) Jos epäile että ei ole tapahtunut koko parantumista, esille nostetaan lääkärintodistusten ja muiden konkreettisten faktojen sijasta kertojan luotettavuus, ja että epäily on tämän luotettavan ihmisen kunnian herjaamista.
Siksi ruotsissa tapahtunut noitavainotapaus ei ihmetytä. Sen tapaiset noudattavat yleistä ajatteluprosessia. Ja jos ihminen joutuisi hyväksymään tämän ajatteluprosessin olevan huonoa metodiikkaa, surkeaa päättelemistä, hän joutuisi todennäköisesti luopumaan koko uskonnosta ; Valtaosa koko herännäisten uskontoideologian dogmien ytimestä kun on "muutostarinoissa" ja "ihmekertomuksissa". Niillä (a) osoitetaan henkilön oma kokemus, joka näyttää että hän on henkilökohtaisesti sitoutunut tähän uskontoon ja on vakaumuksellinen uudelleensyntynyt kristitty (b) todistetaan että tämän vakaumuksen kohde on myös Totta ja että vakaumus on siksi järkevä ja hyvin perusteltu ja uskottava.
Jos kertojan auktoriteettia korostavan tarinan jättää pois, uskonto muuttuu kuplaksi. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä että näissä uskonnoissa on yhä jäljellä pieni riski eskaloitua noitavainoiksi. Tästä riskistä on muistettava vain kaksi asiaa. Se on todellinen riski jota ei saa kiitää ja selittää pois uskonnon "yleishyvään" viitaten. Ja se riski on pieni, jolloin ei ole syytä myöskään lähteä vainoamaan.
Täsä hyvänä esimerkinä onkin tuore "noitavainotapaus" joka tapahtui Ruotsissa ; Esa Turkulainen "Skeptics United" -blogissaan kuvasi joihinkin muihinkin lehtiin. Tapaauksessa oli osana nälässäpitämistä, kidutusta ja valvottamista jotta pahat henget voitaisiin manata pois. Lopulta ratkesi että noidaksi epäillyllä oli vain flunssa. Tapauksessa merkittävää on se, että tätä ei voi selittää pois "yksilön hulluudella" ja viittaamalla että kaikissa ideologioissa on mielenvikaisia ja hulluja. Sillä tähän toimintaan oli osallistunut useita ihmisiä, yhteisö oli siis (a) tietoinen tästä noidasta ja (b) siitä mitä tälle tehtiin että moni heistä (c) paitsi hyväksyi teon ikävänä pakkona myös (d) osallistui itse kiduttamisen aktioon.
Ruotsissa ja pohjoismaissa on menneinäkin aikoina osattu noitavainota. Tästä on kirjoitettu kohtuullisen paksu kirja "Synnin palkka on kuolema" joka käsittelee Suomessa tapahtuneita noitavainoja 1500-1700 -luvuilla. Kirjassa huomautetaan että noitavainojen aktiivialueilla ja nykyään hurmoshenkisemmillä alueilla on maantieteellinen yhteys (ne ovat samoja paikkoja). Samat alueet joilla noitavainoihin on osallistuttu aktiivisesti ovat nykyään aktiviisia herännäisten alueita. ~ Tämä yhteys ei tietenkään ole kuitenkaan aivan suora syy-yhteys ; On väärin sanoa että uskonnollinen voimakas vakaumus johtaisi suoraan fanatismiin - pikemmin on niin että fanaattisilla on aina voimakas vakaumus mutta kaikki voimakkaasti vakaumukselliset eivät ole fanaatikkoja.
Yhteys on mielenkiintoinen, koska noituudessa on huomioitava monia pikkuasioita. Nykyään ajattelemme että noitavainoissa uskovaiset vainoavat noitia. Mutta omaa lastaan kiduttava uskovainen ja muut noitia tuomitsevat päin vastoin uskovat että noidat vainoavat heitä. Ulkopuolinen pitää noituutta "mahdottomana rikoksena" kun taas sisäpiiriläinen näkee noituuden olevan "vaikeasti todistettavana rikoksena".
Uskoisin että ero löytyy yhdestä ajatteluasenteesta. Joka on herännäisyyden ulkopuolella lähinnä epäuskottavaa satuilua mutta joka on sen sisäpuolella kaiken ydin.
"Synnin palkka on kuolema" -kirjan kuvaaman noidan tuomitsemisen ajatteluprosessi on itse asiassa tuttu jokaiselle joka on tutustunut vaikkapa uskovaisten muutoskertomuksiin ; Noitavainoajien ja herännäisten ajattelutavat ovat hyvin samantapaisia. Kun katsoo noitavainojen tuomiokuvauksia, on Post hoc ergo propter hoc päättelyvirhe yhdistettynä erilaisiin anekdootteihin. Ja että näissä anekdooteissa korostetaan usein lausujan "yleistä luotettavuutta". Toisin sanoen noituutta on tapahtunut jos joku on uhannut jostain pahasta ja jotain pahaa on sen jälkeen tapahtunut. Näin esimerkiksi riidassa lausuttu, pikaistuksissa sanottu, uhkaus voi muuntua noituudeksi jos vaikkapa riitelykaverin vasikka sattuu kuolemaan lyhyen ajan sisällä riidasta. Tästä kerrottu tarina jonka lausuja oli luotettavan maineessa ja jos syytetty oli vielä "noidanmaineessa", oli lopputulos raskauttava.
Täsmälleen tämä sama rakenne taas näkyy esimerkiksi rukousparannuskertomuksissa. Niissäkin rukoilun ja paranemisen välille vedetään syy-yhteys. Rukouksia tehdään paljon (jopa itse olen päässyt niistä osalliseksi) joten ei ole ihme jos vain harvoinkin paranevia tauteja saadaan mukaan kuvioihin. (Paranemistarinoita on toki monia mutta ottaen huomioon se, että rukouksia tehdään paljon on niitä kuitenkin yllättävän vähän.) Jos epäile että ei ole tapahtunut koko parantumista, esille nostetaan lääkärintodistusten ja muiden konkreettisten faktojen sijasta kertojan luotettavuus, ja että epäily on tämän luotettavan ihmisen kunnian herjaamista.
Siksi ruotsissa tapahtunut noitavainotapaus ei ihmetytä. Sen tapaiset noudattavat yleistä ajatteluprosessia. Ja jos ihminen joutuisi hyväksymään tämän ajatteluprosessin olevan huonoa metodiikkaa, surkeaa päättelemistä, hän joutuisi todennäköisesti luopumaan koko uskonnosta ; Valtaosa koko herännäisten uskontoideologian dogmien ytimestä kun on "muutostarinoissa" ja "ihmekertomuksissa". Niillä (a) osoitetaan henkilön oma kokemus, joka näyttää että hän on henkilökohtaisesti sitoutunut tähän uskontoon ja on vakaumuksellinen uudelleensyntynyt kristitty (b) todistetaan että tämän vakaumuksen kohde on myös Totta ja että vakaumus on siksi järkevä ja hyvin perusteltu ja uskottava.
Jos kertojan auktoriteettia korostavan tarinan jättää pois, uskonto muuttuu kuplaksi. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä että näissä uskonnoissa on yhä jäljellä pieni riski eskaloitua noitavainoiksi. Tästä riskistä on muistettava vain kaksi asiaa. Se on todellinen riski jota ei saa kiitää ja selittää pois uskonnon "yleishyvään" viitaten. Ja se riski on pieni, jolloin ei ole syytä myöskään lähteä vainoamaan.
torstai 15. syyskuuta 2011
Hymyilkää enemmän!
Menestysteologia tuntuu hyvin intuitiivisesti selvältä ; Siinä menestys kertoo siunauksesta ja sairaudet kirouksesta. Juutalaisille tämä ajattelutapa oli ilmeisesti hyvin luonteva, koska Uuden Testamentin puolella Jeesus joutui erikseen kritisoimaan tätä näkemystä.
1: Tämä on sinällään merkillistä, sillä Vanha Testamentti pitää sisällään esimerkiksi Jobin kirjan, joka selvästi näyttää kirjan pyhyyden teologiseksi lähtökohdaksi hyväksyville varsin vakuuttavan vastaesimerkin. Pahan ongelmaa ei siis yleensä ratkaista synnin tematiikalla ja kerrota että kärsimys on ikään kuin ansaittua. Menestysteologiassa tämänlainen ajattelu on sen sijaan ilmselvä ja sen piirissä Pahan ongelmaan itse asiassa on vakuuttava ja lopullinen ratkaisu, oikeudenmukaisuuden ja rangaistuksen tematiikan kautta.
Menestysteologia johtaa käytännössä siihen että jos olet vaikkapa vammainen, ihmiset päättelevät että et usko tarpeeksi. Ongelmat kaikkoaisivat jos vain uskoisit enemmän. Tämä ei ole kovinkaan kaunista.
Toki kristinuskossa on paljon menestysteologisia suuntauksia ja niissäkin joissa niitä ei ole, on etenkin ihmeparanemiskertomuksilla olennainen rooli. Moni on jopa sitä mieltä että rukousparannus on kristinuskon ytimessä. Logiikka tuntuu jotenkin menevän niin että Jeesus lupasi vielä ihmeparannuksiakin suurempaa asiaa, syntien anteeksiantoa. Ja parantamalla ihmisiä hän samalla näytti että sairauksien lisäksi hän voisi vapautua myös synneistä. - Yhteys voisi näyttää konsistentilta menestysteologisen "synti on sairautta ja sairaus on syntiä" -tematiikalta. Argumentti on kuitenkin enemmänkin non sequitur - virhe jossa tehdään hätäinen päättely siitä että kyky yhdessä tarkoittaa taitoa myös toisessa, vaikka mitään pakottavaa yhteyttä näiden välillä ei ole. Toisin sanoen siinä ei oikeasti esitettäisiin menestysteologian konseptia, vaan tehdään ainoastaan huonoa ajattelua.
Sillä hyvin usea kristitty näyttää valinneen toisen tien. Siinä kärsimys näyttää jalostavan. Tällöin köyhien kärsimyksestä tulee heidän erityisoikeus, josta tulisi peräti nauttia. Tämäkin on tietysti tuttua uskovaisten tarinoissa jossa korostuvat erilaiset vaikeudet ja niiden voittaminen. Saadaan aikaan kristillinen taistelija joka on näyttänyt tahtotilansa taistella syntiä ja sielunvihollista vastaan.
Tämä johtaa Äiti Teresan kaltaisiin olentoihin. Ja tämä ei tarkoita mitään kovin mainiota. Hitchens kertoo "The Missionary Position" -teoksessaan Äiti Teresan etiikasta. Hän katsoo kärsimyksen jalostavan - ja siksi hän säästelikin hoitolaitoksissaan särkylääkkeitä ja kivunhoitoa, se auttoi ihmisiä lähentymään kristuksen kärsimyksiin. Hän kuvaa stoalaista suhautumista kärsimykseen "I think it is very beautiful for the poor to accept their lot, to share it with the passion of Christ. I think the world is being much helped by the suffering of the poor people" ja kun häneltä kysyttiin mitä köyhä voi tehdä maailman puolesta, hän sanoi että "They should smile more." Äiti Teresa itse ei toki karsastanut luksusta. Onkin kuvaavaa, että tämä hyväntekijä itse asiassa itse vietti yllättävän vähän aikaa Kalkutassa, joka toi hänen maineensa. Sen sijaan hän oli superjulkkis, joka kiersi ympäri maailmaa.
Tässä näkemyksessä on samaa mitä deterministisessä stoalaisuudessa tai itämaisessa karmassa ; Niissä pyydetään alistumaan väistämättömään. Tämä on hyvin julmaa sääntöä, joka kannustaa kärsimyksen ja pahan ja eriarvoisuuden hyväksymiseen. Vallanpitäjien ja etuoikeutettujen on tietysti mukavaa saada huonoimmissa asemissa olevat "olemaan kiltisti" ; (1) kunnioittamaan toisen omaisuutta, (2) kannustamaan siihen että ihminen ei kysy mitä itse saa vaan kysyy mitä voi tehdä muille & (3) olemaan onnellisuuden sijasta epäitsekäs, maltillinen ja totteleva. Tässä elämä tuskineen on vain irrelevantti testi matkalla siihen lopulliseen ihmeparanemiseen Taivaassa.
Taivaan ikuisen kivuttoman ja sairaudettoman ja synnittömän elämän valossa on helppoa huomata että itse asiassa tässä kärsimysfetistisessä teologiassakin on sisällä piilotettuna menestysteologia. Sen ongelmalliset elementit vain kätketään viemällä se tuonpuoleiseen. Silloin kärsimyksen jalostavaan voimaan keskittyvät voivat ikään kuin leikkiä että sitä ei ole. Molempien vaikutus on kuitenkin sama, se alistaa huono -osaisimpia, heikoimpia ja pienimpiä. Näin se tekee hyväosaisten elämästä entistäkin miellyttävämpää kun se muuten mahdollisesti ärsyttävä nurinakin vähenee.
Nämä kristilliset linjat saavat minut iloitsemaan siitä, että onneksi en ole kristitty. Tosin moni kristitty ei iloitse että nämä veikot ovat kristittyjä. Se saa minut hymyilemään Äiti Teresan toiveiden mukaisesti. Mutta vain vähän.
1: Tämä on sinällään merkillistä, sillä Vanha Testamentti pitää sisällään esimerkiksi Jobin kirjan, joka selvästi näyttää kirjan pyhyyden teologiseksi lähtökohdaksi hyväksyville varsin vakuuttavan vastaesimerkin. Pahan ongelmaa ei siis yleensä ratkaista synnin tematiikalla ja kerrota että kärsimys on ikään kuin ansaittua. Menestysteologiassa tämänlainen ajattelu on sen sijaan ilmselvä ja sen piirissä Pahan ongelmaan itse asiassa on vakuuttava ja lopullinen ratkaisu, oikeudenmukaisuuden ja rangaistuksen tematiikan kautta.
Menestysteologia johtaa käytännössä siihen että jos olet vaikkapa vammainen, ihmiset päättelevät että et usko tarpeeksi. Ongelmat kaikkoaisivat jos vain uskoisit enemmän. Tämä ei ole kovinkaan kaunista.
Toki kristinuskossa on paljon menestysteologisia suuntauksia ja niissäkin joissa niitä ei ole, on etenkin ihmeparanemiskertomuksilla olennainen rooli. Moni on jopa sitä mieltä että rukousparannus on kristinuskon ytimessä. Logiikka tuntuu jotenkin menevän niin että Jeesus lupasi vielä ihmeparannuksiakin suurempaa asiaa, syntien anteeksiantoa. Ja parantamalla ihmisiä hän samalla näytti että sairauksien lisäksi hän voisi vapautua myös synneistä. - Yhteys voisi näyttää konsistentilta menestysteologisen "synti on sairautta ja sairaus on syntiä" -tematiikalta. Argumentti on kuitenkin enemmänkin non sequitur - virhe jossa tehdään hätäinen päättely siitä että kyky yhdessä tarkoittaa taitoa myös toisessa, vaikka mitään pakottavaa yhteyttä näiden välillä ei ole. Toisin sanoen siinä ei oikeasti esitettäisiin menestysteologian konseptia, vaan tehdään ainoastaan huonoa ajattelua.
Sillä hyvin usea kristitty näyttää valinneen toisen tien. Siinä kärsimys näyttää jalostavan. Tällöin köyhien kärsimyksestä tulee heidän erityisoikeus, josta tulisi peräti nauttia. Tämäkin on tietysti tuttua uskovaisten tarinoissa jossa korostuvat erilaiset vaikeudet ja niiden voittaminen. Saadaan aikaan kristillinen taistelija joka on näyttänyt tahtotilansa taistella syntiä ja sielunvihollista vastaan.
Tämä johtaa Äiti Teresan kaltaisiin olentoihin. Ja tämä ei tarkoita mitään kovin mainiota. Hitchens kertoo "The Missionary Position" -teoksessaan Äiti Teresan etiikasta. Hän katsoo kärsimyksen jalostavan - ja siksi hän säästelikin hoitolaitoksissaan särkylääkkeitä ja kivunhoitoa, se auttoi ihmisiä lähentymään kristuksen kärsimyksiin. Hän kuvaa stoalaista suhautumista kärsimykseen "I think it is very beautiful for the poor to accept their lot, to share it with the passion of Christ. I think the world is being much helped by the suffering of the poor people" ja kun häneltä kysyttiin mitä köyhä voi tehdä maailman puolesta, hän sanoi että "They should smile more." Äiti Teresa itse ei toki karsastanut luksusta. Onkin kuvaavaa, että tämä hyväntekijä itse asiassa itse vietti yllättävän vähän aikaa Kalkutassa, joka toi hänen maineensa. Sen sijaan hän oli superjulkkis, joka kiersi ympäri maailmaa.
Tässä näkemyksessä on samaa mitä deterministisessä stoalaisuudessa tai itämaisessa karmassa ; Niissä pyydetään alistumaan väistämättömään. Tämä on hyvin julmaa sääntöä, joka kannustaa kärsimyksen ja pahan ja eriarvoisuuden hyväksymiseen. Vallanpitäjien ja etuoikeutettujen on tietysti mukavaa saada huonoimmissa asemissa olevat "olemaan kiltisti" ; (1) kunnioittamaan toisen omaisuutta, (2) kannustamaan siihen että ihminen ei kysy mitä itse saa vaan kysyy mitä voi tehdä muille & (3) olemaan onnellisuuden sijasta epäitsekäs, maltillinen ja totteleva. Tässä elämä tuskineen on vain irrelevantti testi matkalla siihen lopulliseen ihmeparanemiseen Taivaassa.
Taivaan ikuisen kivuttoman ja sairaudettoman ja synnittömän elämän valossa on helppoa huomata että itse asiassa tässä kärsimysfetistisessä teologiassakin on sisällä piilotettuna menestysteologia. Sen ongelmalliset elementit vain kätketään viemällä se tuonpuoleiseen. Silloin kärsimyksen jalostavaan voimaan keskittyvät voivat ikään kuin leikkiä että sitä ei ole. Molempien vaikutus on kuitenkin sama, se alistaa huono -osaisimpia, heikoimpia ja pienimpiä. Näin se tekee hyväosaisten elämästä entistäkin miellyttävämpää kun se muuten mahdollisesti ärsyttävä nurinakin vähenee.
Nämä kristilliset linjat saavat minut iloitsemaan siitä, että onneksi en ole kristitty. Tosin moni kristitty ei iloitse että nämä veikot ovat kristittyjä. Se saa minut hymyilemään Äiti Teresan toiveiden mukaisesti. Mutta vain vähän.
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Uskonnon vaikea suhde lääketieteeseen.
Valtaosa kristityistä suhtautuu suopeasti lääketieteeseen. Kuitenkin teologisesti katsoen tilanne on mutkikkaampi ; Paraneminen ja sairastuminen ovat pohjimmiltaan Jumalan kädessä. Voidaan jopa ajatella että sairastumisessa ja parantumisessa on takana kirous-siunaus -kombinaatio. Jumalan tahto ja sen toteutuminen on ytimessä ; Jos Jumala tahtoo että sinulla on päänsärky, ei mikään maailman aspiriini voita Hänen vääjäämätöntä kaikkivaltiasta tahtoaan. Ja jos Hän haluaa parantaa päänsärkysi, se paranee ilman lääkkeitäkin.
1: Tämänlaisiin mietteisiin verrattuna luonnontieteellinen kipu-parannuskäsitys tuntuu suoraviivaiselta. Kemikaalinappi parantaa tilannetta tilastollisesti, ei jonkin havaitsemattoman tyypin tuntemattoman tahdon seurauksena.
"Epiphenom" -blogissa kirjoitettiin uskovaisten dilemmasta kuvaavalla otsikolla "If God loves you, why take medicine?" Tutkimukset nimittäin näyttävät että Jumalan tahtoon vahvasti luottavat - ja vakavasti sairaat, kuolemassaolevat, epätoivoisessa vääjäämättömän tappion tilassa olevat - jättävät helposti lääkkeitään ottamatta.
1: Moni ihmetteleekin että onko uskovaisilla pillerit ottamatta. Vastaus heille on : Olette oikeassa, napit on unohtuneet useammin kuin muilla. - Tosin ainakin allekirjoittaneelta kysytään myös usein "mitä olet napannut", kun oireet ovat samansuuntaisia.
Tässä mielessä on hyvä huomata, miten "teologisesti korrekti taso", eli eräänlainen koherentisoitu uskonto, kirjanoppineisuus, ei vaikuta suureen osaan uskovaisia. Heidän toimintansa menee miten menee, vaikka oppi sanoisi mitä. Kuitenkin "teologisesti korrekti taso" vaikuttaa joidenkin elämässä. Ja tämän vaikuttavan osan kohdalta voidaan nostaa kysymyksiä siitä, onko ideologia todellakin harmiton vai ei. Uskonnosta on siis haittaa.
Asiaa on vaikeaa arvioida ; Ytimessä on se, onko uskonnota saatava hyöty tai vapaudet - sekä kuolemassa olevien turha toivo joka on kuitenkin toivoa - suurempi kuin syntyvät haitat, kuten keskenjätetyt antibioottikuurit, unohdetut sydänlääkkeet ja käyttämättömät psyykenlääkkeet.
1: Tämänlaisiin mietteisiin verrattuna luonnontieteellinen kipu-parannuskäsitys tuntuu suoraviivaiselta. Kemikaalinappi parantaa tilannetta tilastollisesti, ei jonkin havaitsemattoman tyypin tuntemattoman tahdon seurauksena.
"Epiphenom" -blogissa kirjoitettiin uskovaisten dilemmasta kuvaavalla otsikolla "If God loves you, why take medicine?" Tutkimukset nimittäin näyttävät että Jumalan tahtoon vahvasti luottavat - ja vakavasti sairaat, kuolemassaolevat, epätoivoisessa vääjäämättömän tappion tilassa olevat - jättävät helposti lääkkeitään ottamatta.
1: Moni ihmetteleekin että onko uskovaisilla pillerit ottamatta. Vastaus heille on : Olette oikeassa, napit on unohtuneet useammin kuin muilla. - Tosin ainakin allekirjoittaneelta kysytään myös usein "mitä olet napannut", kun oireet ovat samansuuntaisia.
Tässä mielessä on hyvä huomata, miten "teologisesti korrekti taso", eli eräänlainen koherentisoitu uskonto, kirjanoppineisuus, ei vaikuta suureen osaan uskovaisia. Heidän toimintansa menee miten menee, vaikka oppi sanoisi mitä. Kuitenkin "teologisesti korrekti taso" vaikuttaa joidenkin elämässä. Ja tämän vaikuttavan osan kohdalta voidaan nostaa kysymyksiä siitä, onko ideologia todellakin harmiton vai ei. Uskonnosta on siis haittaa.
Asiaa on vaikeaa arvioida ; Ytimessä on se, onko uskonnota saatava hyöty tai vapaudet - sekä kuolemassa olevien turha toivo joka on kuitenkin toivoa - suurempi kuin syntyvät haitat, kuten keskenjätetyt antibioottikuurit, unohdetut sydänlääkkeet ja käyttämättömät psyykenlääkkeet.
maanantai 20. syyskuuta 2010
Ajatuksen paino.
"...You know, when I was about your age, I used to give my mon stuff and it was wrapped in old comic book pages. But she didn't mind. She always said "It's the thought that counts." Thanks for thinking of me..."("MacGyver", "The Madonna")
Lahjojen saamisessa ja antamisessa korostetaan usein ajatuksen merkitystä. Näin ollen lahjan sisältö olisi asian kannalta jopa epäoleellinen. Tältä kannalta olen miettinyt muitakin asioita. Esimerkiksi uudessa työssäni kohtaan usein kehuja ja siunauksia siitä, miten tekemäni työ on tärkeää. En yleisesti ottaen jaa kiittäjän vakaumusta. Mutta se on painoarvoltaan hyvin pieni siinä miten siunaamisen vastaanotan. Samoin olen ottanut usealta uskovaiselta siunauksen, sanoen että se luultavasti painaa siunaajalle enemmän kuin minulle. Mutta ei siitä haittaakaan ole.
Tälläinen siunaamiseen suhtautuminen otetaan yleensä aika positiivisesti. Toki parempi olisi jos uskoisi samoin, mutta kukaan ei kuitenkaan sano mitään sen suuntaistakaan että "jumalattoman logiikalla siunaus on taikauskoista höpinää". Toki se on. Minulle lahja on tyhjä paketti, joka on kääritty sanoihin. Mutta siinäkin kyseessä on lahja, jossa tärkeintä on se ajatus.
Helvettipuheet otan samalla logiikalla hyvin vahvasti. Kaikki puheet siitä miten oikeudenmukaista vakaumuksettoman, kuten minun, laittaminen sellaiseen paikkaan on aika kova. Itse asiassa kovempaan paikkaan on vaikeaa toista ohjata. Tässä kohden uskovaiset puolustautuvat sillä että Helvettiuhkailu ei ole mikään kovin relevantti, koska uskova ei usko koko paikkaan. Näin paketin sisältö alkaa kuitenkin minun silmissäni painamaan liikaa. Se on se asenne, joka ratkaisee.
Tuollainen lahja minua odotti kotona kun menin nukkumaan. Edes minä en kysele että "Mikä oli hintalapussa lukema". Eikä kenenkään pitäisi.
lauantai 7. maaliskuuta 2009
Kirous ja kuolema!
Nocebo (lat. "Minä vahingoitan") liittyy placebovaikutukseen ollen sille toiminnallisesti käänteinen. Toisin sanoen ihmisen näkemys ja uskomus asiasta voi haitata lääketieteellisen hoidon tuloksia. Tämä saadaan esiin kaksoissokkotutkimuksissa, jossa molemmat ryhmät saavat samaa lääkettä, mutta toisille kerrotaan eri tarinaa kuin toisille. Eli samaan, miten placebokin voidaan havaita. Noceboefektin vuoksi pessimistinen arvio tai esitys heikentää, haittaa, tai tekee hoidon epämiellyttävämmäksi. Termin määritteli Walter Kennedy vuonna 1961, mutta ainakin W.R.Houston on maininnut 1938 siitä mahdollisuudesta että tohtorit voisivat asennoitumisellaan ja esityksillään heikentää hoitojen tehoa. (Ilmiötä on siis käsitelty ennen nimeämistä. Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus tälläisestä.)
Moni voisi uskoa että placebo ja nocebo liittyisivät herkkäuskoisuuteen. Kuitenkaan tutkimukset eivät tälläistä yhteyttä löydä. McGlashan, Evans ja Orne tekivät 1969 tutkimuksen, jossa "herkkäuskoista" perusluonnetta ei ole. Myös Lasagnan, Mostellerin, von Felsingerin ja Beecherin tutkimus vuodelta 1954 näytti että se, että joku sai jostain hoidosta placeboefektiä ei johtanut siihen että etua tulisi erilaisesta hoidosta sen todennäköisemmin, ja että yhteyksiä noceboonkaan ei saatu. Näiden mukaan herkkäuskoisuus ei liity efektiin juurikaan, eikä uskomuksen tuoma teho tai haitta yhden kohdalla johda etuun tai haittaan toisessa kohdassa. Kenties tämän vuoksi joku voi kokeilla useita eri hoitoja, ja törmätä placeboon vain yhdessä. Näitä "oman elämän vaellustarinoita" kuulee melko paljon sekä vaihtoehtohoidon että uskontojen ystäviltä. Epäonnistuneet kokeilut muussa ja onnistuminen yhdessä on heistä "omakohtainen todistus".
Antropologiassa "nocebo ritual" on rituaali, joka tehdään haitallisessa mielessä ja "placebo ritual" rituaali jossa saadaan etua. Toisin sanoen, ensimmäisessä henkilö saadaan uskomaan että hänet on kirottu ja toisessa että hänet on siunattu. Esimerkiksi antropologit Robert Hahn ja Arthur Kleinman keskittyvät placebon ja nocebon intention erottamiseen rituaalien analyysissä : Heistä on hyödyllistä ja keskeisen tärkeää tarkastella onko jonkun kulttuurin rituaalit tarkoitettu hoitamaan, parantamaan ja tuomaan etua, tai parantamaan henkilön onnea vai ovatko ne epäonnea, pahan silmän luontia, tappamiseen tai vahingoittamiseen tarkoitettuja.
Nocebo liittyy ehkä hieman yllättäen - jopa olennaisena osana, niiden säilyttämisreaktiona - myös erilaisiin vaihtoehtohoitoihin, ja uskontoihin : Ihmisille saadaan aikaiseksi ongelmia kuten kipuja, masennusta, henkistä pahoivointia ja muita vaivoja vain väittämällä, että ei voi elää täysipainoisesti ja onnellisesti jos hänen elämäänsä ei kuulu vaikka "energiatasojen kunnossapito" (joka hoituu ostamalla vaihtoehtohoitajan pullo tai ostamalla tältä palveluja) tai "henkinen tasapaino" (joka saadaan seuraamalla uskonnon käskyjä ja normeja). Tätä kautta hoidosta tai vakaumuksesta tulee helposti pysyvä, koska noceboilmiön kautta tuntemukset aatteen jättämisestä ovat aitoja. Tässä suhteessa käy niin, että jos sairas saakin näiden kautta jotain etua placebon kautta, niin "terveet eivät tarvitse parantamista vaan sairaat." Tosin nämä saavat uskottavuutta jäseniensä kesken, koska terveet saavat näistä vaivoja -jotka vielä osaavat tulla sisäisen maailman mukaan, eli esimerkiksi ääneen sanomattomat lähtemisajatukset laukaisevat ne - joita ei muuten olisi, ja nämä paranevat - ja tekevät sen vieläpä heti epäilyn tai luopumisajatusten loputtua.
Moni voisi uskoa että placebo ja nocebo liittyisivät herkkäuskoisuuteen. Kuitenkaan tutkimukset eivät tälläistä yhteyttä löydä. McGlashan, Evans ja Orne tekivät 1969 tutkimuksen, jossa "herkkäuskoista" perusluonnetta ei ole. Myös Lasagnan, Mostellerin, von Felsingerin ja Beecherin tutkimus vuodelta 1954 näytti että se, että joku sai jostain hoidosta placeboefektiä ei johtanut siihen että etua tulisi erilaisesta hoidosta sen todennäköisemmin, ja että yhteyksiä noceboonkaan ei saatu. Näiden mukaan herkkäuskoisuus ei liity efektiin juurikaan, eikä uskomuksen tuoma teho tai haitta yhden kohdalla johda etuun tai haittaan toisessa kohdassa. Kenties tämän vuoksi joku voi kokeilla useita eri hoitoja, ja törmätä placeboon vain yhdessä. Näitä "oman elämän vaellustarinoita" kuulee melko paljon sekä vaihtoehtohoidon että uskontojen ystäviltä. Epäonnistuneet kokeilut muussa ja onnistuminen yhdessä on heistä "omakohtainen todistus".
Antropologiassa "nocebo ritual" on rituaali, joka tehdään haitallisessa mielessä ja "placebo ritual" rituaali jossa saadaan etua. Toisin sanoen, ensimmäisessä henkilö saadaan uskomaan että hänet on kirottu ja toisessa että hänet on siunattu. Esimerkiksi antropologit Robert Hahn ja Arthur Kleinman keskittyvät placebon ja nocebon intention erottamiseen rituaalien analyysissä : Heistä on hyödyllistä ja keskeisen tärkeää tarkastella onko jonkun kulttuurin rituaalit tarkoitettu hoitamaan, parantamaan ja tuomaan etua, tai parantamaan henkilön onnea vai ovatko ne epäonnea, pahan silmän luontia, tappamiseen tai vahingoittamiseen tarkoitettuja.
Nocebo liittyy ehkä hieman yllättäen - jopa olennaisena osana, niiden säilyttämisreaktiona - myös erilaisiin vaihtoehtohoitoihin, ja uskontoihin : Ihmisille saadaan aikaiseksi ongelmia kuten kipuja, masennusta, henkistä pahoivointia ja muita vaivoja vain väittämällä, että ei voi elää täysipainoisesti ja onnellisesti jos hänen elämäänsä ei kuulu vaikka "energiatasojen kunnossapito" (joka hoituu ostamalla vaihtoehtohoitajan pullo tai ostamalla tältä palveluja) tai "henkinen tasapaino" (joka saadaan seuraamalla uskonnon käskyjä ja normeja). Tätä kautta hoidosta tai vakaumuksesta tulee helposti pysyvä, koska noceboilmiön kautta tuntemukset aatteen jättämisestä ovat aitoja. Tässä suhteessa käy niin, että jos sairas saakin näiden kautta jotain etua placebon kautta, niin "terveet eivät tarvitse parantamista vaan sairaat." Tosin nämä saavat uskottavuutta jäseniensä kesken, koska terveet saavat näistä vaivoja -jotka vielä osaavat tulla sisäisen maailman mukaan, eli esimerkiksi ääneen sanomattomat lähtemisajatukset laukaisevat ne - joita ei muuten olisi, ja nämä paranevat - ja tekevät sen vieläpä heti epäilyn tai luopumisajatusten loputtua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)