Noitavainot ovat jotain joka liitetään taikauskoiseen elämäntapaan. Itse asiassa valistusaikana sivistyneistän piiri on jopa liioitellut keskiajan noitavainojen hirveyttä jotta saisivat lisää vaikuttavuutta sille miten järki jyrää taikauskoisen julmuuden. Kuitenkin se, mitä me tiedämme ihmisistä, on se että uskomukset ja vakaumukset välittävät yllättävänkin vähän tiedosta. (Even I have doxastic bias when I see doxastic biases everywhere...)
Täsä hyvänä esimerkinä onkin tuore "noitavainotapaus" joka tapahtui Ruotsissa ; Esa Turkulainen "Skeptics United" -blogissaan kuvasi joihinkin muihinkin lehtiin. Tapaauksessa oli osana nälässäpitämistä, kidutusta ja valvottamista jotta pahat henget voitaisiin manata pois. Lopulta ratkesi että noidaksi epäillyllä oli vain flunssa. Tapauksessa merkittävää on se, että tätä ei voi selittää pois "yksilön hulluudella" ja viittaamalla että kaikissa ideologioissa on mielenvikaisia ja hulluja. Sillä tähän toimintaan oli osallistunut useita ihmisiä, yhteisö oli siis (a) tietoinen tästä noidasta ja (b) siitä mitä tälle tehtiin että moni heistä (c) paitsi hyväksyi teon ikävänä pakkona myös (d) osallistui itse kiduttamisen aktioon.
Ruotsissa ja pohjoismaissa on menneinäkin aikoina osattu noitavainota. Tästä on kirjoitettu kohtuullisen paksu kirja "Synnin palkka on kuolema" joka käsittelee Suomessa tapahtuneita noitavainoja 1500-1700 -luvuilla. Kirjassa huomautetaan että noitavainojen aktiivialueilla ja nykyään hurmoshenkisemmillä alueilla on maantieteellinen yhteys (ne ovat samoja paikkoja). Samat alueet joilla noitavainoihin on osallistuttu aktiivisesti ovat nykyään aktiviisia herännäisten alueita. ~ Tämä yhteys ei tietenkään ole kuitenkaan aivan suora syy-yhteys ; On väärin sanoa että uskonnollinen voimakas vakaumus johtaisi suoraan fanatismiin - pikemmin on niin että fanaattisilla on aina voimakas vakaumus mutta kaikki voimakkaasti vakaumukselliset eivät ole fanaatikkoja.
Yhteys on mielenkiintoinen, koska noituudessa on huomioitava monia pikkuasioita. Nykyään ajattelemme että noitavainoissa uskovaiset vainoavat noitia. Mutta omaa lastaan kiduttava uskovainen ja muut noitia tuomitsevat päin vastoin uskovat että noidat vainoavat heitä. Ulkopuolinen pitää noituutta "mahdottomana rikoksena" kun taas sisäpiiriläinen näkee noituuden olevan "vaikeasti todistettavana rikoksena".
Uskoisin että ero löytyy yhdestä ajatteluasenteesta. Joka on herännäisyyden ulkopuolella lähinnä epäuskottavaa satuilua mutta joka on sen sisäpuolella kaiken ydin.
"Synnin palkka on kuolema" -kirjan kuvaaman noidan tuomitsemisen ajatteluprosessi on itse asiassa tuttu jokaiselle joka on tutustunut vaikkapa uskovaisten muutoskertomuksiin ; Noitavainoajien ja herännäisten ajattelutavat ovat hyvin samantapaisia. Kun katsoo noitavainojen tuomiokuvauksia, on Post hoc ergo propter hoc päättelyvirhe yhdistettynä erilaisiin anekdootteihin. Ja että näissä anekdooteissa korostetaan usein lausujan "yleistä luotettavuutta". Toisin sanoen noituutta on tapahtunut jos joku on uhannut jostain pahasta ja jotain pahaa on sen jälkeen tapahtunut. Näin esimerkiksi riidassa lausuttu, pikaistuksissa sanottu, uhkaus voi muuntua noituudeksi jos vaikkapa riitelykaverin vasikka sattuu kuolemaan lyhyen ajan sisällä riidasta. Tästä kerrottu tarina jonka lausuja oli luotettavan maineessa ja jos syytetty oli vielä "noidanmaineessa", oli lopputulos raskauttava.
Täsmälleen tämä sama rakenne taas näkyy esimerkiksi rukousparannuskertomuksissa. Niissäkin rukoilun ja paranemisen välille vedetään syy-yhteys. Rukouksia tehdään paljon (jopa itse olen päässyt niistä osalliseksi) joten ei ole ihme jos vain harvoinkin paranevia tauteja saadaan mukaan kuvioihin. (Paranemistarinoita on toki monia mutta ottaen huomioon se, että rukouksia tehdään paljon on niitä kuitenkin yllättävän vähän.) Jos epäile että ei ole tapahtunut koko parantumista, esille nostetaan lääkärintodistusten ja muiden konkreettisten faktojen sijasta kertojan luotettavuus, ja että epäily on tämän luotettavan ihmisen kunnian herjaamista.
Siksi ruotsissa tapahtunut noitavainotapaus ei ihmetytä. Sen tapaiset noudattavat yleistä ajatteluprosessia. Ja jos ihminen joutuisi hyväksymään tämän ajatteluprosessin olevan huonoa metodiikkaa, surkeaa päättelemistä, hän joutuisi todennäköisesti luopumaan koko uskonnosta ; Valtaosa koko herännäisten uskontoideologian dogmien ytimestä kun on "muutostarinoissa" ja "ihmekertomuksissa". Niillä (a) osoitetaan henkilön oma kokemus, joka näyttää että hän on henkilökohtaisesti sitoutunut tähän uskontoon ja on vakaumuksellinen uudelleensyntynyt kristitty (b) todistetaan että tämän vakaumuksen kohde on myös Totta ja että vakaumus on siksi järkevä ja hyvin perusteltu ja uskottava.
Jos kertojan auktoriteettia korostavan tarinan jättää pois, uskonto muuttuu kuplaksi. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä että näissä uskonnoissa on yhä jäljellä pieni riski eskaloitua noitavainoiksi. Tästä riskistä on muistettava vain kaksi asiaa. Se on todellinen riski jota ei saa kiitää ja selittää pois uskonnon "yleishyvään" viitaten. Ja se riski on pieni, jolloin ei ole syytä myöskään lähteä vainoamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti