Nuoli

"-"You speak of her like a target."
-"Isn't she?"
-"No. She is the arrow.""
("Knight's Tale")

Tavoitteellisuus ja intentio ovat kaikille hyvin tuttuja asioita. Harjoitammehan sitä joka päivä itsekin. Kuitenkin tätä aihetta kuvaavat filosofiset teoriat ovat ongelmallisia. Elokuva "Ritarin tarina" ("Knight's Tale") kuitenkin valottaa hieman sitä, miten intentionaalisuus hyvinkin usein ymmärretään väärin. Tätä ongelmaa voisi elokuvaa mukaillen kutsua vaikka "Adhemarin ongelmana". Siinä intentionaalisuus tarkoittaa pelkkää toimintalinjan valintaa. Tällöin valitaan maali ja siihen sopiva strategia. Tällöin intentionaalisuus vertautuu nimenomaan maalitaulukeskeiseksi.

Intentio=Maali.

Toki elokuva itsessään on ensikatsomalta varsinainen "toivo tarpeeksi" -tarina. Kuitenkin Thatcherin kasvu ensin Sir Ulrichiksi ja vasta tämän jälkeen Sir Thatcheriksi asettaa tämän näkemyksen kyseenalaiseksi. Elokuvan aikana nimenomaan sankarin asenteet käyvät läpi suuren muutoksen. Aluksi hän ajattelee "maalia", jossa hän voittaa turnajaisia ja voittaa naisten suosiota, kunniaa ja rahaa. Keskivaiheessa hän oppii että maaleja voi olla monenlaisia, jolloin hän "häviää turnajaiset voittaakseen naisen". Loppuvaiheessa hän on valmis yrittämään turnajaisiin vaikka häntä odottaakin vain häpeärangaistus, rahaa ei ole luvassa ja sosiaalisetkin vaikeudet ovat edessä. Hän ei enää yritä valloittaa puolisoa "voittamalla" tai edes "häviämällä".

Asian ymmärtämiseksi on järkevää nostaa esiin John Deweyn intentionaalisuuden kritiikki ; Deweyn mukaan "maalitaulutyyppinen" ajattelutapa rakentuu jonkinlaiseen hierarkiseen tai autoratiiviseen yhteiskuntaan. Deweyn mukaan suunnittelu ja suorittaminen liittyvät yhteen. Tätä voisi kuvata arkisesti siten että tavoite ja resurssit ja kyvyt ovat irrottamattomampia kuin voisi luulla ensivilkaisulla.

Esimerkiksi etuoikeutettujen kannattaa oikeuttaa asemansa yrittämisellä tai muilla ansioilla. Uusliberalismissa korostetaan sitä että yrittämällä köyhästäkin voi tulla jotain ja että rajoitteita ei saa olla jolloin sosiaalinen pääoma painaa vaa-assa paljon. "Ritarin tarinassa" nimenomaan paperilla oleva aatelinen perintö on olennaisen hyvä vertailukohta ; Aateliseksi kykenee periaatteessa nousemaan "miekan terällä" eli saavutuksilla ja vain aateliset saavat osallistua turnajaisiin. Näin ollen yhteiskunta periaatteessa sallii sen, että maajussi nousisi omilla ansioillaan turnajaisvoittajaksi. On kuitenkin helpompaa pettää ja rikkoa systeemi ja elokuvan hengessä tämänlainen on jopa positiivista. Aateliset voivat toki kuvailla että ei olisi sellaista maailmaa jossa aateliton olisi parempi. Mutta jos annetaan oikeat resurssit ja mahdollisuus ja kohtaamistilanne on tasaväkinen, ei lopputulos ole suinkaan sama. ~ Aatelisten paremmuus on after the fact -kyhäelmä joka on tehty sen takia että aatelisilla on valtaa. Ja sekoitetaan tämä vallitseva tila ja tämän tilan pysyminen nykyehdoilla samaksi kuin vallitsevan tilan oikeutus.

Ilman sääntöjen rikkomista maalityyppinen intentiokäsitys tarjoaa huonosti resurssoiduille vain alastoman selän "Uh... trudging. You know, trudging? - To trudge: the slow, weary, depressing yet determined walk of a man who has nothing left in life except the impulse to simply soldier on." Vasta kun ollaan huijattu voidaan saada resursseja. "Ritarin tarinan" ensimmäinen opetus on, että jos yhteiskunta ei anna sinulle haarniskaa, on tämä muutoin kalleutensa vuoksi saavuttamattomissa oleva resurssi hankittava onnenkantamoisen hyödyntävällä varkaudella jossa viedään yhteiskunnan lakeja ja normeja rikkoen sekä kuolleen ritarin haarniska että tämän identiteetti ; Elokuvassa ensimmäinen huijaus ja sen tarjoama voitto tarvitaan harjoitteluun ja varusteisiin. Ja vasta tästä ponnistaen voidaan saada muita resursseja, kuten yhteys olennaisen taitavaan haarniskaseppään ja erityisen ratkaisevia sosiaalisia resursseja, kuten se prinssi jonka saama hyvä kuva turnajaistaistelussa johtaa siihen että William saa aidon aateluuden. Ilman valeaateluutta tämä ei olisi ollut mahdollista.

Tämä muistuttaa siitä, että päätöksentekoteorian ja siihen liittyvän eettisyysnäkemyksen ja yhteiskunnallisen menestyksen käsitteitä ei voida erottaa jos analyysin yksikkönä on vain yksittäinen teko. Pohjalla on aina sosiaalinen säännöstö ja sen toiminta. Päätös ja resurssi, tavoite ja toteuttaminen liittyvät yhteen. Intentio ilman ponnistelua on tyhjää, samoin kuin ponnistelu ilman intentiota. Tässä mielessä "nuolinäkemys" onkin hyvin kuvaava.

Intentio=Jousi

Tälle voitaisiin toki etsiä myös "jousinäkemys" ja tämä olisi klassinen behaviorismi. Siinähän ihminen reagoi. Tämä on itsenäisenä yhtä tyhjä kuin puhdas intentionalismi. Siitä esimerkiksi voitaisiin antaa melko tuore kolumni "Seiniin tuijottelun jalo taito" joka esittää onnistuneen päätöksenteon ja ajattelun vaivattomana prosessina "ajatustyönsä ei perustunut sellaiseen keskittyneeseen ponnistukseen, jollaiseen kulmien kurtistus tavallisesti yhdistetään. Johtopäätökset, joihin hän päätyi, alkoivat ajatusten iduista, ja ne kasvoivat hänen mielessään lähes huomaamatta. Hänen teoriansa syntyivät "vähä vähältä, pakottamatta, vailla tietoista tavoittelua tai huomattavaa ponnistelua." Tärkein asia, mitä tähän vaadittiin, oli aika. Sen pakottaminen oli yhtä mahdotonta kuin koettaisi pakottaa itsensä nukkumaan ja kiirehtiminen yhtä mahdotonta kuin koettaisi nukkua nopeammin." Tässä käytetään esimerkkinä hiljaista tietoa kerryttävästä ohjelmasta joka oli niin kompleksinen että sen muistaminen ei ole ihmiselle oikein mahdollista. Alussa oli ongelmia ja harjoitus opettaa. "Vapaaehtoiset oppivat hallitsemaan peliä yhä paremmin, ja lopulta suurin osa heistä saa tehtaan toiminnan enemmän tai vähemmän tasapainoon. Kun heiltä kysytään, miten he siinä onnistuivat, he eivät kykene selittämään sitä. He sanovat, että "jotenkin se vain meni niin". Jos heidän pitää selittää uudelle koehenkilöille, miten heidän kannattaisi toimia menestyäkseen pelissä, he eivät osaa neuvoa heitä mitenkään." ja tästä johdetaan päätelmä "Sen jälkeen kun tutustuin tähän psykologisen tutkimuksen haaraan, olen alkanut suhtautua poikani koulunkäynnin ongelmiin toisella tavalla. Kun koulusta seuraavan kerran tulee noottia siitä, että poikani vain tuijottelee seinään eikä pänttää, lähetän takaisin nootin jossa sanotaan, että seiniin tuijottelevaa lasta ei saa häiritä. Hän oppii parhaillaan omalla tavallaan."

Valitettavasti tässä ei ymmärretä että aika ja vaivattomuus ei automaattisesti johda tulokseen. Intentionaalinen rutistus kuuluu siihen harjoitteluun. Ennen harjoitusta esimerkkipeli johtaa kaaokseen. Näin ollen esimerkiksi filosofi joutuu ensin pänttäämään käsittämättömän paljon erilaisia käsitteitä ja kikkoja. Vasta sen jälkeen kun hän on tottunut niihin, hän voi ruveta leikkimään sillä. Virhe on se, että katsotaan huippuosaajia ja kuvitellaan että aloittelijat pelaisivat samanlaisella asenteella ja mindsetillä. Tässä "jousiajattelussa" kuvitellaan että harjoittelu olisi sitä varten että saadaan oikea asenne ja kun tämä saavutetaan jokin sisäinen taito kumpuaisi meidän sisältämme. Kuitenkin tilanne on sitä, että harjoittelussa tuotetaan sisälle sitä tauhkaa joka sitten kumpuaa automaattisesti ja asenne on seurausta siitä että tätä taukaa on riittävästi.

Intentio=Nuoli

Mutta yhdistettäessä näissä konsepteissa onkin paljon järkeä. (Ja tämä toimii myös "Ritarin tarina" -elokuvan ulkopuolella.) Itse asiassa "Ritarin tarinan" aihe on erityisen hyvä käsittelemään tätä toimintaa. Sillä sen ytimessä on kamppailutaidot. ; Thatcherin tarinassa esiin nousee kaksi olennaista yksilöä itseään (eikä omaisututta ja ystäviä) koskevaa teemaa jotka ovat harjoittelu ja heittäytyminen. Nämä ovat elokuvassa mukana olevia strategisia elementtejä. Ne voisi heittää yhteen teemaan ja kutsua niitä eiskienhallinnaksi. "Ritarin tarinassa" on kaksi teemaa. On kyky hallita riskejä hankkimalla resursseja jotka ovat kykyjä ja keinoja kohdata uhat. Tämän lisäksi on kysymys heittäytymisestä jolloin kysymys on asioista joihin ei voi itse vaikuttaa vaan jotka ovat pakosti mukana. Erona on klassinen "jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma vaan olotila." Tämä on olennainen "nuoli" -tyyppisessä intentionaalisuusnäkemyksessä.

Pelkkä halu voittaa turnajaisissa ei riitä. Lisäksi vaaditaan esimerkiksi harjoittelua. Behaviorismin sävytys saadaan mukaan resurssiksi ; Thatcher tajuaa että hän joutuu resurssoimaan voittorahojaan harjoitteluun. Kamppailutaitojen kohdalla on olennaista huomata, että motorinen onnistuminen on vasta ensimmäinen vaihe ; Elokuvan ulkopuolinen maailma muistuttaa että ensimmäisessä vaiheessa harjoitellaan pelkkiä motorisia suoritteita. Tällöin opitaan tekemään tiettyjä asioita. Nämä taidot refleksoidaan ja tämä on olennainen osa prosessia. Lopullinen kamppailu on kuitenkin muuta. Thatcher ei hanki taitoaan pomppaamalla suoraan kovatasoisiin turnajaisiin. Hän harjoittelee turvallisissa olosuhteissa, joissa epäonnistuminen on mahdollista ja kulmat kurtussa puurtaminen väistämätöntä. Tämä harjoittelu tarvitaan ruumiinhallintaan, jota ilman se voittaminen ei onnistu.
1: Toteutuvien refleksejen valikoituminen kun liittyy itse "ottelun viemisestä". Yksittäinen tekniikka on refleksi, mutta intentionaalisuus ei "nuolimallissa" olekaan yksittäisessä teossa vaan intentionaalisuus tulee siinä että ottelussa on intentionaalisuus, motivoituminen voittaa ohjaa esimerkiksi tekniikkoihin sitoutumista.
2: Joustavuus näkyykin siinä, miten kamppailussa voidaan esimerkiksi antaa tilaa. Häviönsä väistämättömyyden tiedostanut ritari pyytää että hän saisi poistua kunniallisesti, jolloin olisi kenties mahdollista iskeä avuttomaan uhriin täysillä. Armeliaisuus on harjoitellun refleksin väliin jättämistä. Ottelun laajempi ymmärrys tekee tästä valinnasta intentionaalisen.

Tämä näkyy kohtauksesta jossa vastataistelijan tapa tähdätä hieman korkealle otetaan mahdollisuutena voittaa ja mahdollisuutena hävitä ; Tiedetään että jos toinen tähtää oikealle, hän lyö ohi. Mutta jos hän tähtääkin vasemmalle, oma toiminta pahentaa tilannetta ja tulee kunnolla takkiin. Tässä tilanteessa huomioidaan se, että intentionaalisuudessa ei ole kysymys yksittäisestä valinnasta jossa kohdistetaan pysyvään maaliin. Mukana on myös toisen valinnat ja päätökset. Näin ollen oman tavoitemallin lisäksi on toisen tavoitemalli. Näin kohde ei sekään ole "maalitaulu johon tähdätään" vaan tämäkin nähdään olennaisesti nuolena.

Tämä näkökulma pakottaa yhdistämän kaksi keskenään usein kilpaileviksi nähtävää strategianäkökulmaa ; Nähdään että informaation etsiminen ja tiedon soveltaminen olisivat eri asioita. Siksi onkin soveliasta yhdistää toiminta prosessiksi jossa samanaikaisesti (a) etsitään tavoitteeseen sopivaa tietoa (b) säilytetään tämä tieto ja (c) sovelletaan sitä halutulla tavalla. Päätöksenteko on tällöin prosessi jossa jokainen elementti on olennainen eikä niitä voi erottaa toisistaan ilman että koko intentionaalisuuden käsite vesittyy. Pelkkä into tai resurssit eivät riitä. Tavoite ilman ponnisteluja, resursseja ja monenlaisia taitoja ovat hyödyttömiä.