Rules of Engagement

"Rules of Engagement (ROE) refers to those responses that are permitted in the employment of military personnel during operations or in the course of their duties. These rules of engagement are determined by the legal framework within which these duties are being carried out. Such rules may be general or specific, and there have been large variations between cultures throughout history. Rules of Engagement would frequently be classified in order to reduce the risk to the military to whom they apply however some elements may be made known in some circumstances."
(Wikipedia, "Rules of Engagement")

Hikipedian "Teologia" -teksti (jonka olemassaolo ei ole täysin minusta riippumaton) erottelee ateistin keskustelemassa uskovaisen ja teologin kanssa. Uskovaisen kanssa keskustellessa uskovainen sanoo että "Raamattu on Jumalan sanaa. Tiedämme että näin on, koska Raamattu sanoo niin." ja ateisti muistuttaa että "Eihän se Raamattu mitään sellaista sano." Teologin kanssa keskustellessa ateisti syyttää uskontoa kehäpäätelmäisyydestä sanoen että "Raamattu on Jumalan sanaa. Tiedämme että näin on, koska Raamattu sanoo niin." ja teologi puolustautuu sanoen "Eihän se Raamattu mitään sellaista sano."

Vitsi käsittelee klassista kehäpäätelmäesimerkkiä, joka on koulukirjamaisuutensa ja toistuvuutensa vuoksi jokin jota osataan välttää. Koulukirjaesimerkit, silloin kun ovat kuvaavia, päätyvätkin usein sellaisiksi että samaa virhettä tehdään muualla, mutta tässä spesiaalissa tapauksessa osataan välttää sitä ja näin trivialisoidaan yksittäistapauksen osaaminen.

Vitsi (jos saan sellaista sanaa käyttää) vastaa (ei minusta täysin riippumattomista yistä) kokemustanu hyvin suuresta osasta uskontokeskustelua, siinä on taustalla ripaus, jos ei Totuutta, niin ainakin kokemusta. (Se ei siis valehtele, tai jos se valehteleekin niin se kertoo vain vertauskuvallisia fenomenologisia totuuksia.) En uskonut että "Raamatun" erehtymättömyydenpuolustus tämänlaisilla argumenteilla olisi oikeastaan sellaista jota kukaan teologi käyttäisi missään. Vaikka tämänlaista pyörittelyä löytyykin uskovaisten parista. Minun oli kuitenkin pakko muuttaa käsitystäni, kun luin "Seurakuntalaisen" kirjoituksen pro-gradu -tutkielmasta. Siinä ydinteesinä on "oppi Raamatun erehtymättömyydestä on täysin uskottavasti puolustettavissa" ja tämän puolustamisessa käytetään argumenttia "Se perustuu siihen, että se löytyy Sanasta. Tai sitä ei ole suoraan siellä sanottu, mutta se on sieltä johdettavissa. Raamattu opettaa ensinnäkin, että se on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt (2. Tim. 3:16). Toiseksi se opettaa, että Jumala ei valehtele (Tiit. 1:2). Jumala on totuudenmukainen kaikessa. Siksi hän on sanassaankin totuudenmukainen" ; Näin ollen joudun valitettavasti muuttamaan taustanäkemystäni melko radikaalisti. Koulukirjaesimerkki kehäpäättelystä on myös joidenkin koulukuntien teologian maistereiden käytössä. Olin siis yliarvioinut ihmisryhmää ja voin vain toivoa että tulevaisuudessa otan opikseni eikä tämä virhe toistu. (Tai jotain.)

Kuitenkin tämä kyseinen pro-gradu on pienen puolustuksenkin arvoinen. Moni on nimittäin suhtautunut siihen melko kielteisesti. Kuitenkin tässä on hyvä muistaa että teologian laitoksella on monenlaista toimintaa ja on oikeasti aivan oikein tutustutaa ja esitellä evankeelistenkin näkökulmaa. Kun gradu menee läpi, se täyttää "riittävän osaamisalueen" ja sen kirjoittaminen on sillä hyvä. ~ Akateemisessa maailmassa jokainen pro gradu ei ole huipputiedettä, eikä tarvitsekaan olla. Moni on kuitenkin ehdottanut jopa sitä että tämänlaisten roska-gradujen tekemiseen "pitäisi saada stoppi". Että tämänlaisia ei saisi tehdä tai hyväksyä. Tässä on kuitenkin hyvä ajatella niin että graduntekijä tuo esille näkökulmia joita tämän jälkeen voidaan pitää jollain tavalla oleellisina. Jos ihminen kritisoi muunlaisia, syntyy usein lausuntoja joiden mukaan kriitikko ei ymmärrä kritisoimaansa asiaa ja kritisoi jotain irrelevanttia. Gradunjulkaisut ja sen kaltaiset viittaavat siihen että kritiikin näkökulma on oleellinen ja hyödyllinen, että sitä todella kannatetaan. Ja näyttää että ei rakenna mitään pilkkaavaa olkiukkojen maailmaa.

Toisaalta gradua on myös puolustettu varsin erikoisesti. Kritiikki on luonnollisesti nähty jopa yleisen uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden kautta. Näkökulma on omituinen koska käsittääkseni gradujen tavoite on tehdä tiedettä eikä mikä tahansa kannanotto ole tiedettä. Esimerkiksi lehtien pääkirjoituksissa on perusteluja ja argumentteja ja kannanottoja, mutta näistä analogioista huolimatta ne eivät ole graduja. Mielipiteenilmaisun oikeus muuttuu jostain syystä perustelun korvikkeeksi - tai jopa ihan perusteluksi - myös arkikeskustelussa. Mutta siinä konseptissa sen voi vielä jotenkin "unohtaa ja antaa anteeksi". Esimerkiksi gradun tai tohtorinväitöskirjan hyllyttäminen on sensorin aktio mutta se ei ole mielipiteenvapautta vastaan tai edes akateemista vapautta vastaan. Tämän ei pitäisi olla vierasta ; Jo peruskoulussa hyllytetty koenumero ei tarkoita mielipidevainoa.

Esimerkiksi eräs uskovainen tiivisti gradun oikeutuksen yleisellä teologisen laitoksen kulttuurirelativistisenkin puolen oikeutta. Tässä näkemyksessä "uskovaisille hyödyllinen" (mitä se sitten tarkoittaakaan) näkökulma ei välttämättä vaadi ateistista tai agnostista kulmaa, ja että monesti näkökulmia on aivan oikeutettua ohittaa ja että jos joku muu maailmankuva ei tästä pidä, niin se on heidän ongelmansa. Tässä asennemaailmassa tiivistyy mielenkiintoinen piirre joka nykyään näyttää kuuluvan olennaisena osana "uskonnon objektivisoijien" keskustelukenttää ; Käsitystä objektiivisesta moraalista oikeutetaan sillä että ollaan kulttuurirelativisteja. Tässä käsitystä objektiivisesta Raamatusta puolustellaan vastaavalla maailmankuviin vetoamisella. ; Tilanne on tietysti omituinen, kun objektiivinen ja yleisinhimillinen ja yleistodellisuutta oleva ehdoton etiikka oikeuttaa omalakisen perustelunsa sillä taustaoletuksella että etiikka on subjektiivista ja maailmankuvallista. Sama pätee tietysti tässäkin aiheessa. On kiistämättä hieman erikoista että "Raamatun" ehdoton totuudellisuus oikeutetaan näkemyksellä jossa asioista on erilaisia maailmankuvallisia mielipiteitä ja että kulttuurirelativistinen tulkinta sallii erilaisia tulkintoja, ja siksi myös mielivaltainen lähtökohta objektiivisuudesta ja ehdottomuudesta olisi yksi vaihtoehto jota olisi voitava tulkita. ; Tämä "kaikki tulkinnat ovat mielivaltaa ja tässä on minun mielivaltani" toki sopii liberaaliteologien relativistiseen maailmaan, jolloin tämä on selvästi vetoamista johonkin johon ei itse uskota mutta johon muut uskovat. Objektiivisuutta korostava joutuukin tässä ratsastamaan kahden eri maailman argumenteilla - sellaisilla jotka ovat tässä kohden keskenään täysin ristiriidassa.

Itse en tietysti ota sen suuremmin kantaa gradun sisältöön, asiavirheisiin tai logiikkaan. (Kunhan kiinnostuneena huomasin loogisen virheen ja heitän ilmaan retorisen kysymyksen siitä tarkoittaako objektiivisen Raamatun kannattaminen myös sitä että logiikka kielletään mielivaltaisena vallankäytön aktiona.) Sillä asiassa huomioni nosti enemmän yleisemmin ns. yleiset debatti/keskustelumaailman "rules of engagement" (Sotilastermi, tässä "mikä on sallittu käyttäytymisen malli".) Näkökulma voi tuntua aggressiiviselta sotaisuudessaan, mutta tämä korostaa siitä että debatissa on usein kysymys konfrontaatiosta, jossa ei vältytä "sivullisilta uhrauksilta". Debattikulttuuri on emotionaalisesti yllättävän raskasta ja se sopiikin tämän vuoksi oikeastaan vain meille ammatti-idiooteille.

Tässä on itse asiassa valtavat maailmankuvalliset erot. Tästä "äärimmäistä esimakua" saanee kun otan esille Puolimatkan käsitykset. Hänhän kirjoittaa paljon nimenomaan siitä, mikä on hänen mukaansa reilua keskustelua ja missä olosuhteissa keskustelun pitäisi tapahtua. Samoin määritellään minkälaisiin asioihin verrattavissa uskonto on. Puolimatkan argumentaatio nojaa siihen että hän määrittelee sellaiset käsitteet kuin "indoktrinaation" tavallisesta tulkinnasta poikkeavalla tavalla. Näin hän saa sanan yleisen asenteen ja asenteen vastenmielisyyden kuvattua samalla kun hän kuvailee mikä hänestä olisi hyväksyttävää. Valitettavasti jos ei ole uskovainen, tämä keskustelukenttä näyttää omituiselta ; Se mekaniikka jonka ihminen kokee ja osaa yhdistää indoktrinaatioon ovatkin tässä olennainen osa sitä "reilua keskustelua" jossa intuitio ja sen ohjailu ovat olennainen osa siinä kuinka "jokainen saa ihan itse pienessä Jumalan antamassa warrant -päässään valita mikä miellyttää".

Keskustelu tiivistyykin siihen syvään erimielisyyteen joka on siinä, onko esimerkiksi yliopiston tarkoitus haastaa oppilaiden maailmankuvaa. Tästä saa hyvää esimakua Larry Moranin blogista. Osan mielestä kriittinen ajattelu vaatii sitä että kykenee muuttamaan omiakin näkemyksiään. Osan mielestä kriittinen ajattelu vaatii sitä että tuntee oman näkemyksen kriitikit ja osaa vastata niihin. Ja osan mielestä vakaumus ei ole millään lailla osa tieteentekemistä. Ja osan mielestä tieteenteko on tietyn näkökulman syventämistä, jolloin kriittisyys on oman näkökulman kautta katsottua ymmärrystä. Samalla selviää että ylilyöntejä tapahtuu suuntaan ja toiseen ; Osalla yliopisto-opettajista ja evoluutiokriitikoista on syviä vaikeuksia ymmärtää ero "haastamisen" ja "pilkkaamisen" välillä, kriittisyys näyttäytyy heillä vain ja ainoastaan vastustavana kulmana.
1: Tiettyä puolueellisuuttakin esiintyy ; Esimerkiksi uskontoa puolustetaan sillä että sen haastamisesta ei ole hyötyä koska vaihtoehto on vaarallinen. Kysymys "What possible benefit could Boghossian or any naturalist offer the student for her life from a belief in atheism or naturalism - beliefs that will disappear with the certain self-destruction of the universe?" Saa Moranin vastakysymään "Is this a question that we can ask undergraduate students? Would they perceive it as a challenge to their beliefs?" Joka muistuttaa että tämänlaiset asenteet kertovat että toisten vakaumukset ovat arvokkaita ja toisten eivät, jolloin yliopiston tehtävänä olisi opiskelijoiden tieteenteon ulkopuolisen elämän nimissä tuettava uskonnollista dogmaa. Tällä asenteella sortoa voi kohdistua vain "kerettiläisiin".

Erot ovat esillä myös normaalimmassa kanssakäymisessä. Esimerkiksi yllättävän monet uskovaiset kokevat että heidän julistamiseensa on oikeutus, kun taas ateistiseen materiaaliin ei ole oikeutta. Syynä tässä on pelastuskäsitys. Kävin tästä aiheesta tänään (miekkailutreenien jälkeen) mielenkiintoisen keskustelun ihan mukavan katujulistajan kanssa Helsingissä. Hänestä ateisteissa "muiden vetäminen mukaansa" oli se halveksittava aktio. Kysymys on aina pelastuksesta. Uskonnon ajatellaan antavan Korkeamman Syyn ja ateistilla ei tätä ole. Siksi uskovaiset jopa ihmettelevät että miksi ateisti ylipäätään haluaa avata suutaan. Olenkin esimerkiksi saanut eräältä uskovaiselta lempeää opastusta sähköpostiini pitkässä kirjeessä josta löytyy esimerkiksi seuraava lausunto "Voisit olla ajamassa sitä, että lapsille ja nuorille ei enää koulussa syötettäisi teorioita, jotka saavat heidät epäilemään Jumalan olemassaoloa ja elämään elämää harhassa, joka johtaa monet ikuiseen kuolemaan. Ajattelisit heitä edes senverran,että pitäisit suunne kiinni, vaikka itse evoon uskoisitkin!" ... "Jos nyt käy niin ikävästi, että sinä päädyt helvettiin, niin tiedä siellä sitten, että olet kirjoittelullasi vastuussa myös ainakin muutaman muun joutumisesta sinne, kun valheelliset ja naurettavat tekstisi ovat pitkittäneet heidän kääntymyksensä pisteeseen, jossa on jo liian myöhäistä." Pelastaminen ja vastuu ovat tässä oleellisia ; Se oikeuttaa uskontoa puolustavan väittelyn, invaasion tässä näkökulmassa. Tässä "Rules of Engagement" -kulmassa sananvapaus koskee vain uskontoja. Tässä mielipidevapaus kuuluu ihmiselle, mutta sananvapaus on voimakkaasti erotettu tästä ja se tulee vain uskontoon kuuluen.

Toinen "Rules of Engagement" -kulma taas on moniarvoisempi. Tässä uskonnollisille kannoille haetaan oikeutusta sitä kautta että se on verrattavissa esimerkiksi jääkiekkoon. Näistä asioita saa puhua, ja vaikka urheiluintoilu voikin olla ärsyttävää, on tähänkin annettava lupa. Ja siksi on hyvä jos uskonnottomat hillitsevät kunnioituksesta kritiikkiään koska se on samaa kuin uskovaisten mielipiteen- ja sananvapauden rajoittaminen. Tämä on tietysti monipuolisemmalla tolalla. Ongelmana tässä on tietyt olennaiset epäanalogiat ; Minä en pidä jääkiekosta, mutta en joudu painimaan jääkiekkointoilijoiden kanssa vastaavalla tavalla. Urheilufanaatikkojen välttely on helpompaa, eikä oikein kukaan levittele sellaisia näkemyksiä että jääkiekon kannattamattomuus tekisi minusta moraalittoman ja tyhmän ihmisen. Uskontoasia on saanut näissä asioissa yllättävää poliittista valtaa. Valitettavasti tämä framing pitää sisällään omituista uskontohalveksuntaa ja kun uskovainen tekee sitä, on kyseessä ilmiselvästi "concern trolling" .

Sitten on tietysti niitä kulmia jotka sopivat yhteen uskonnottomienkin näkökulmien kanssa. Näiden kohdalla ei yleensä tule mitään ongelmia, koska molemmat jakavat yhteiset soveliaisuuden säännöt. Mutta valitettavasti monesti keskustelun kohdalla olennaisena ongelmana on se, että jopa keskustelun hyväksyttävä konteksti on jotain jossa ei ole yhteistä pohjaa. Kun toinen pitää kunnioitettavana yhtä "Rules of engagementia" ja toinen aivan toisenlaista jossa tämä kunnioitettava tapa on epäystävällistä (ellei peräti halveksuttavaa) on selvä että systeemistä ei tule mitään.

Esityksessäni oleva gradu näyttääkin tunkevan hyvin omituisella tavalla tähän eri keskustelukenttien kuiluun. Siksi esimerkiksi jotkut uskovaiset teologit pitävät tämänlaista tutkimusasennetta ja tutkimusotetta "foliohattuiluna" ja osa pitää tätä tärkeänä näkökulmana ja osa pitää sitä peräti hyvän teologian palautusyrityksenä teologian turmelleiden käsistä. Itselleni tästä keskustelukenttien "kristillisten sisäisestä riidasta" ja "maailmankuvien välisestä riidasta" jää kuitenkin käteen pääasiassa se kehäpäätelmä. Minusta tämä huomio oli hauska, tärkeä ja oleellinen muistutus. Mutta harva taitaa jakaa näkemystä, koska he eivät jaa minun "Rules of Engagementiani".

Minulla on tähän aiheeseen liittyvä selitys sille miksi uskovaiset pitävät ateisteja militantteina. (Mielivallan ja "ylivoimaisen/alivoimaisen maailmankuvan" sijasta käytän muita lähestymistapoja. Niitä toivon mukaan oleellisempia.)
1: Ensinnäkin toiset näkökulmat halutaan kieltää jolloin sovelias keskustelukenttä on monin paikoin sellainen, että "jos olet hiljaa niin tottelet ja osallistut rituaaleihin" ja toisaalta jos kapinoit vastaan sinut tulkitaan "militantiksi" koska olet äänen erimielinen ja noudatat väärää ROE:ta. Tällöin ateisti voi olla ystävällinen, mutta koska hän rikkoo yhden maailmankuvan Pyhän Tabua ja siihen liittyvää ROE:a, häntä pidetään kauheana. Syy ei ole tällöin oikeastaan edes ihmisessä vaan eri keskustelukulttuureista ja näkemyksistä jotka liittyvät tähän.
2: Ignoraatiojärjestelmä kuin myös keskustelun tekeminen sosiaaliseksi (joko julkisuuden tai intiimiyden tai ryhmällä päällekäyvän strategian avulla) on käyty, ystävällinen ja eimilitantti ateisti ei näy eikä kuulu, koska hän noudattaa rituaaleja eikä nosta poikkipuolista sanaa. Erimieliset ja mahdolliset apostaatikot ajetaan takaisin laumaan. Jäljelle jäävät siksi vain ne jotka eivät välitä muiden mielipiteistä ja jotka ovat kaltaisiani aggressiivisia kusipäitä jotka ovat sen verran epäsosiaalisia että eivät välitä muiden mielipiteistä ja jotka on nyt turmeltu parilla pikku traumalla jotka tekevät heistä lähinnä vihaisia. Näin vaihtoehtomaailma luo aggressiivisia militantteja ateisteja.
3: Ateisteja on monenalisia ja näemme niistä vain kiukkuisimmat koska vain he ovat äänessä. Tällöin käy helposti kuten ääriuskovaisten kanssa käy. Valtaosa ei ole heitä, mutta valtaosa uskontokeskustelusta kutsuu heitä paikalle ja näin äänekäs vähemmistö näyttää enemmistöltä. Taustalla on se, että yleinen ROE sallii myös ääritapaukset koska se ei ole oikeasti suvaitsematon suvaitsemattomuudelle vaan sietää hyvinkin paljon, ollen suvaitsevainen likimain kaikelle (pahimmillaan eräänlaiseen hälläväliyteen, nihilismiin asti). Näin eri puolten kannattajat eivät näe yleistä suvaitsevaisuutta, eli sitä että näitä vihalausuntoja ylipäätään sallitaan kun suvaitaan niinkin karua suvaitsemattomuutta. He näkevät vain sen vihapuheen ja tulkitsevat tästä yleisen suvaitsemattomuuden.